TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU"

Transkriptio

1 TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU on tarjonnut suomalaisille ikimuistoisia elämyksiä jo monessa eri sukupolvessa. Sotainvalidien veljesliiton vuonna 1945 perustamalla Lippupalvelulla on nykyisin vahva kansainvälinen ulottuvuus osana Ticketmasteria ja maailman suurinta viihdeteollisuuden yritystä Live Nation Entertainmentia. Muistatko Jimi Hendrixin esiintymisen Kulttuuritalolla vuonna 1967? Olitko mukana hurraamassa Tiina Lillakin keihäskultaa yleisurheilun MM-kilpailuissa Helsingissä vuonna 1983? Tai tunnelmoitko Cheekin loppuunmyydyillä stadionkeikoilla viime syksynä? Suomalaisen lipunmyyntialan pioneeri Lippupalvelu on ollut kosketuksessa suomalaisten elämyksiin ja vapaa-aikaan jo vuosikymmenien ajan. OSANA KANSAINVÄLISTÄ TICKETMASTER -KONSERNIA Lippupalvelu tuo myös ulkomaiset tapahtumat entistä lähemmäs suomalaista yleisöä. Suomalaiset liikkuvat yhä enemmän maailmalla. Esimerkiksi matka Lontooseen viihdyttävän teatterielämyksen tai ikimuistoisen Valioliigaottelun pariin kestää vain muutaman tunnin. Vastaavasti kotimaiset hienot tapahtumat ovat aiempaa helpommin myös ulkomaisten fanien ulottuvilla. Ticketmasterin järjestelmien avulla pystymme tarjoamaan lippuja yhä kasvavaan määrään tapahtumia helposti ja nopeasti, myös kansainvälisellä tasolla, kertoo Lippupalvelun toimitusjohtaja Ari Kuokkanen. 70-VUOTISEN HISTORIANSA AIKANA LIPPUPALVELU ON oppinut tuntemaan suomalaiset ja suomalaisten vapaa-ajan läpikotaisin. Ymmärrystä täydentää nykyisin Ticketmasterin jykevä analytiikkakoneisto. Tämä hyödyttää paitsi tapahtumanjärjestäjiä myös kuluttajia, sillä elämysvalikoima niin musiikin, urheilun kuin kulttuurinkin piirissä laajenee. Lippupalvelu välittää vuosittain liput yli eri tapahtumaan. TÄSSÄ LEHDESSÄ ON LÄPILEIKKAUS MIELENKIINTOISEEN ja monipuoliseen tapahtumatarjontaan vuosien varrelta. Toivotamme mukavia ja muistorikkaita lukuhetkiä. Lippupalvelulaiset

2 Puhelinruuhkan varalle oli järjestetty erityinen jonotussignaali, joka kertoi Lippupalveluun soittavalle hänen olevan jonossa. Näin asiakkaan ei tarvinnut jatkuvasti valita numeroa uudelleen. Sotainvaliidilehti (4/1948) kertoo kolmevuotiaan Lippupalvelun asiakaspalvelun uusista tuulista.

3 Aina valmiina palvelemaan ja tyylillä! Aukeamalla Lippupalvelun lippukauppoja viime vuosituhannelta Helsingissä. Olisikohan neiti Sirkka Tuovisella (alhaalla oikealla) mennyt sormi suuhun kun Cheekin konserttiin myytiin ensimmäisten tuntien aikana kymmeniä tuhansia lippuja? Tuskinpa, Lippupalvelussa ollaan aina oltu tehokkaita.

4 ilippu oli kuuminta kamaa aikanaan. Liputkin sai kotiin jo kuudessa päivässä! Lippupalvelussa on ollut vuosien saatossa töissä satoja ammattilaisia ja asiantuntijoita. Pääkaupunkiseudulla jonotettiin tarmokkaasti lippuja lätkän MM-kotikisoihin vuonna Vaikka taisivat kaikki jo valmiiksi tietää että Neuvostoliittohan ne kisat vie. Bruce Springsteenin keikkalippujen jonottamista Stockmannilla kauan aikaa sitten.

5 Moi, soititte Lippupalvelun asiakaspalveluun, kuinka voin auttaa? Viereisellä sivulla: on yksi Suomen ensimmäisiä verkkokauppoja ja ensimmäinen lipunmyyntisivusto. Edelleen Lippupalvelu.fi on Suomen suosituin tapahtumien ja lipunmyynnin sivustokokonaisuus. Rinnalle www-sivusto on saanut mobiilisivut ja -sovelluksen sekä sosiaalisen median laajan kokonaisuuden

6 70 vuoden aikana Lippupalvelu on myynyt lippuja kaikenlaisiin tapahtumiin musiikin, urheilun ja kulttuurin saralla. Heavysta klassiseen, jääkiekosta esteratsastukseen, leffasta teatteriin. Postiennakolla tai pdf-lippuna, markoilla tai euroilla, Suomeen tai ulkomaille. Yksi asia pysyy. Välitämme.

7 Olemme aina välittäneet: urheilua, musiikkia ja kulttuuria. Satojatuhansia tapahtumia vuodesta 1945 alkaen.

8

9 Ticketmaster.fi Facebook.com/Lippupalvelu Twitter.com/Lippupalvelu Instagram.com/Lippupalvelu.fi Blog.Ticketmaster.fi Ticketmaster.fi/app

LIPPUPALVELUN KAUTTA LIPUT TAPAHTUMIIN TURVALLISESTI LUOTETTAVASTI KATTAVASTI HELPOSTI

LIPPUPALVELUN KAUTTA LIPUT TAPAHTUMIIN TURVALLISESTI LUOTETTAVASTI KATTAVASTI HELPOSTI LIPPUPALVELUN KAUTTA LIPUT TAPAHTUMIIN TURVALLISESTI LUOTETTAVASTI KATTAVASTI HELPOSTI We get fans! Käytössämme ovat markkinoiden monipuolisimmat ja tehokkaimmat lipunmyyntiä tukevat markkinointiratkaisut.

Lisätiedot

Kansallisen verkkokauppatilaston julkistus

Kansallisen verkkokauppatilaston julkistus Kansallisen verkkokauppatilaston julkistus Verkkokauppa Suomessa tammi-kesäkuussa 2010 Seppo Roponen 30.9.2010 Johdanto Sähköisestä kaupankäynnistä on ollut pitkään saatavilla runsaasti tietoa. Tietoa

Lisätiedot

JUURILLA. Joukkue vahvoilla tamperelaisilla

JUURILLA. Joukkue vahvoilla tamperelaisilla Joukkue vahvoilla tamperelaisilla JUURILLA Vuosi 2015 on Tapparan juhlavuosi, sillä vuonna 1955 perustettu Tappara täyttää 60 vuotta. Tapparan kiekkoperinteet ulottuvat kuitenkin aina vuoteen 1932, jolloin

Lisätiedot

Matkailijat karsastavat kaivoksia

Matkailijat karsastavat kaivoksia Matkailijat karsastavat kaivoksia Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja ravintola-ala on merkittävä toimiala, jolla on potentiaalia työllistää, tuoda verotuloja valtiolle ja luoda pysyvää hyvinvointia

Lisätiedot

Kansallisen verkkokauppatilaston julkistus. Verkkokauppa Suomessa tammi-kesäkuussa 2010 Seppo Roponen 30.9.2010

Kansallisen verkkokauppatilaston julkistus. Verkkokauppa Suomessa tammi-kesäkuussa 2010 Seppo Roponen 30.9.2010 Kansallisen verkkokauppatilaston julkistus Verkkokauppa Suomessa tammi-kesäkuussa 2010 Seppo Roponen 30.9.2010 Johdanto Sähköisestä kaupankäynnistä on ollut pitkään saatavilla runsaasti tietoa. Tietoa

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi Kari Juutilainen InHunt Group gsm 044 995 5382 kari.juutilainen@inhunt.fi www.urawulffilla.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus

Lisätiedot

Tavara- ja tietovirrat oikenevat. Markku Säkö

Tavara- ja tietovirrat oikenevat. Markku Säkö Tavara- ja tietovirrat oikenevat Markku Säkö Netti mullistaa perinteisen kaupan Kuisma Niemelä perustelee lähtöään S-ryhmän uuden strategian toteutuksen asettamilla vaatimuksilla. Hän huomauttaa tiedotteessa,

Lisätiedot

Digitaalinen kuluttajakäyttäytyminen

Digitaalinen kuluttajakäyttäytyminen Digitaalinen kuluttajakäyttäytyminen Perustietoa verkkokäyttäytymisestä kaupan silmin Seppo Roponen TNS Gallup 6.4.2011 SFS-ISO 20252 -sertifioitu Copyright TNS 2011 AGENDA Internet kuluttajien arjessa

Lisätiedot

Museot yhdessä yhteinen perintö hanke. 10+ museot 18.3.2015. Kimmo Levä pääsihteeri

Museot yhdessä yhteinen perintö hanke. 10+ museot 18.3.2015. Kimmo Levä pääsihteeri Museot yhdessä yhteinen perintö hanke 10+ museot 18.3.2015 Kimmo Levä pääsihteeri Itsenäisyyden juhlavuoden projekti Yhteinen perintö hanke on museoalan yhteisesti toteuttama osa Valtioneuvoston koordinoimaa

Lisätiedot

KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN

KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN Marko Pyhäjärvi PUHEENVUORON TAVOITE On olemassa miljoonia eri keinoja vauhdittaa matkailuyrityksen myyntiä, ja Facebookmarkkinointi on

Lisätiedot

UUSI SUKUPOLVI JOKA MULLISTAA SÄHKÖLÄMMITYKSEN

UUSI SUKUPOLVI JOKA MULLISTAA SÄHKÖLÄMMITYKSEN UUSI SUKUPOLVI JOKA MULLISTAA SÄHKÖLÄMMITYKSEN LIDKÖPINGS VÄRMELEDNINGSINDUSTRI LIDKÖPINGS VÄRMELEDNINGSINDUSTRI VUODESTA 1922 LÄHTIEN 2 LIDKÖPINGS VÄRMELEDNINGSINDUSTRI LVI on erittäin arvostettu tuotemerkki

Lisätiedot

EROTU KILPAILIJOISTASI JA SAAVUTA KOHDERYHMÄSI KAIKKEIN POSITIIVISIMMALLA TAVALLA. TeamUpin esittelymateriaali yrityksille

EROTU KILPAILIJOISTASI JA SAAVUTA KOHDERYHMÄSI KAIKKEIN POSITIIVISIMMALLA TAVALLA. TeamUpin esittelymateriaali yrityksille EROTU KILPAILIJOISTASI JA SAAVUTA KOHDERYHMÄSI KAIKKEIN POSITIIVISIMMALLA TAVALLA. TeamUpin esittelymateriaali yrityksille FACEBOOK & TWITTER EIVÄT OHJAA FANEJA SPONSOREILLE. TOTEA ITSE. KÄY TYKKÄÄMÄSSÄ

Lisätiedot

Terveyspalvelut kestävän hyvinvoinnin Suomessa - Case DIACOR. Laura Raitio toimitusjohtaja Diacor terveyspalvelut Oy

Terveyspalvelut kestävän hyvinvoinnin Suomessa - Case DIACOR. Laura Raitio toimitusjohtaja Diacor terveyspalvelut Oy Terveyspalvelut kestävän hyvinvoinnin Suomessa - Case DIACOR Laura Raitio toimitusjohtaja Diacor terveyspalvelut Oy Esitykseni 8.12.2014 Diacor terveyspalvelut Oy osana Suomen suurinta yhteiskunnallista

Lisätiedot

Kansainvälinen kulttuuritapahtuma

Kansainvälinen kulttuuritapahtuma Kansainvälinen kulttuuritapahtuma Case: Savonlinnan Oopperajuhlat Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring 3.6.2011. Historiaa Ensimmäiset oopperajuhlat Olavinlinnassa pidettiin kesällä

Lisätiedot

Pasilan studiot. Median & luovien alojen keskus. Ilkka Rahkonen, Chief Partnership Officer, Operations, Yleisradio Oy

Pasilan studiot. Median & luovien alojen keskus. Ilkka Rahkonen, Chief Partnership Officer, Operations, Yleisradio Oy Pasilan studiot Median & luovien alojen keskus Ilkka Rahkonen, Chief Partnership Officer, Operations, Yleisradio Oy Suomalainen elokuvateollisuus hyötyy tästä ihan varmasti. Tässä kannattaa olla mukana

Lisätiedot

HILDA matka muistoihin

HILDA matka muistoihin HILDA matka muistoihin HILDA vie ikäihmisen elämykselliselle matkalle nauttimaan lapsuuden ja nuoruuden ajan muistoista ja tunteita herättävästä musiikista. Helppokäyttöinen palvelu yhdistää ennennäkemättömällä

Lisätiedot

Verkkokauppatilasto 2010

Verkkokauppatilasto 2010 Verkkokauppatilaston julkistus 1.3. 2011 Seppo Roponen TNS Gallup Copyright TNS 2011 Vuoden 2010 alusta kansallinen seuranta otti harppauksen eteenpäin kun Asiakkuusmarkkinointiliitto ASML, Kaupan liitto

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi p. 09 5259 0050 info@wulff.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus ja ihanuus on kiinni ennenkaikkea tekijänsä asenteesta!

Lisätiedot

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO OPETTAJAN MM- KISAVIHKO 2013 TYTTÖJEN ALLE 18-VUOTIAIDEN JÄÄKIEKON MM-KISAT Vierumäki ja Heinola 29.12.2012-5.1.2013 Sytytä tähti Light up a Star! Sisällys TYTTÖJEN MM-KISAT... 2 OPETTAJAN MM-KISAVIHKO...

Lisätiedot

Ensin oli CD-ROM ja sitten DVD. Nyt on TABLETTI- JA MOBIILIJULKAISUIDEN aika!

Ensin oli CD-ROM ja sitten DVD. Nyt on TABLETTI- JA MOBIILIJULKAISUIDEN aika! Ensin oli CD-ROM ja sitten DVD. Nyt on TABLETTI- JA MOBIILIJULKAISUIDEN aika! TUOTTEET / TAPAHTUMAT / ARTISTIT JA YHTYEET / MATKAILU / ELOKUVA Provisual Oy / Vilhonvuorenkatu 11D / 00500 Helsinki, FINLAND

Lisätiedot

Taideyliopiston haasteet tulevaisuuden menestyjien kouluttajana. Erik T. Tawaststjerna, Sibelius-Akatemia

Taideyliopiston haasteet tulevaisuuden menestyjien kouluttajana. Erik T. Tawaststjerna, Sibelius-Akatemia Taideyliopiston haasteet tulevaisuuden menestyjien kouluttajana Erik T. Tawaststjerna, Sibelius-Akatemia Akseli Gallen-Kallela: Symposium (1894) Taidekorkeakoulujen historia, lyhyt oppimäärä Sibelius-Akatemia

Lisätiedot

Nuorten lukemistapojen muuttuminen. Anna Alatalo

Nuorten lukemistapojen muuttuminen. Anna Alatalo Nuorten lukemistapojen muuttuminen Anna Alatalo Nuorten vapaa-ajan harrastukset Kirjojen ja lehtien lukeminen sekä tietokoneenkäyttö kuuluvat suomalaisnuorten arkeen, ja osalle nuorista ne ovat myös harrastuksia.

Lisätiedot

Avaa ovi RAVINTOLATEATTERIIN

Avaa ovi RAVINTOLATEATTERIIN Avaa ovi RAVINTOLATEATTERIIN Ohjelmassa naurua ja MAKUNAUTINTOJA Wanha Walimo on vuonna 2008 avattu moderni ravintola- ja kokouskeskus Lahden keskustassa. Yli sata vuotta vanhaan tehdasmiljööseen uudistettu

Lisätiedot

Maahanmuuttajien saaminen työhön

Maahanmuuttajien saaminen työhön Maahanmuuttajien saaminen työhön Maahanmuuttajien kotoutumisessa kielitaito ja jo olemassa olevan osaamisen tunnistaminen ovat merkittävässä roolissa oikeiden koulutuspolkujen löytämiseksi ja maahanmuuttajien

Lisätiedot

Joulukauppa 2012. Kuluttaja- ja yrityskyselyt 29.11.2012

Joulukauppa 2012. Kuluttaja- ja yrityskyselyt 29.11.2012 Joulukauppa 2012 Kuluttaja- ja yrityskyselyt 29.11.2012 Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Yrityksille kohdennettu joulukauppakysely on Kaupan

Lisätiedot

Mediakortti kausi 2012-2013

Mediakortti kausi 2012-2013 Mediakortti kausi 2012-2013 SM-liiga Hokkari, SM-liigan virallinen yhteistyökumppani. Hokkari on lätkäfanin oma älypuhelinsovellus, joka tarjoaa reaaliaikaista tietoa SM-liigasta viihdyttävässä ja helposti

Lisätiedot

Eniten lukijoita tavoittavat aikakauslehdet lukijoiden kiinnostusten kohteiden mukaan 2015. Lähde: KMT AL + total 2015 n=9 986, est.

Eniten lukijoita tavoittavat aikakauslehdet lukijoiden kiinnostusten kohteiden mukaan 2015. Lähde: KMT AL + total 2015 n=9 986, est. Eniten lukijoita tavoittavat aikakauslehdet lukijoiden kiinnostusten kohteiden mukaan 2015 Lähde: KMT AL + total 2015 n=9 986, est. 4 461 000 Kun halutaan tavoittaa mahdollisimman paljon tietystä aiheesta

Lisätiedot

[yle tv2] naisten 30 km hiihto lahti live stream suora lähetys netti tv

[yle tv2] naisten 30 km hiihto lahti live stream suora lähetys netti tv [yle tv2] naisten 30 km hiihto lahti live stream suora lähetys netti tv 04-2017 2017,+,,YLE,+,,TV2,+,,Lahti,+,,2017,+,,Hiihdon,+,,MM,+,,naiset,+,,30,+,,km,+,,hiihto,+,,live,+,,streaming,+,,netissa,+,,ilmaiseksi,+,,Naisten,+,,viestinelikko,+,,sai,+,,kutsun,+,,myös,+,,MM

Lisätiedot

Katsaus kulttuurialan asiakkuuksiin. Lippupiste Oy 23.11.2009 Olli Saarinen

Katsaus kulttuurialan asiakkuuksiin. Lippupiste Oy 23.11.2009 Olli Saarinen Katsaus kulttuurialan asiakkuuksiin Lippupiste Oy 23.11.2009 Olli Saarinen Esityksen agenda Lipunmyynnin kehitys, tammi-lokakuut 2008-2009 Vertailussa mukana ne teatterit ja konsertinjärjestäjät jotka

Lisätiedot

Mediakyselyn tulokset

Mediakyselyn tulokset Teetimme Tammikuussa 2016 kyselyn lasten mediakäyttäytymisestä Kankaan päiväkodin esikoululaisten ja Kankaan koulun 1-4- luokkalaisten vanhemmilla. Kyselyn avulla oli tarkoitus kartoittaa lasten sosiaalisen

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia HELSINGIN MATKAILUTILASTOT LOKAKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman Lokakuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 298 000 yöpymistä, joista suomalaisille 159 000 ja ulkomaalaisille 138 000 yötä.

Lisätiedot

Se ei synny itsestään, jokaisella levyllä on monien ihmisten. Työstä kuuluu saada palkka: kun käyttää toisen työn ja

Se ei synny itsestään, jokaisella levyllä on monien ihmisten. Työstä kuuluu saada palkka: kun käyttää toisen työn ja Suomen suurin musiikin tekijänoikeusjärjestö Jotta musiikki soi huomennakin Reilu peli: palkkaa työstä tä Musiikissa on taikaa, se saa ihmiset ja asiakkaat viihtymään Se ei synny itsestään, jokaisella

Lisätiedot

KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE. Järjestökoulutus 12.2.2014

KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE. Järjestökoulutus 12.2.2014 KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE Järjestökoulutus 12.2.2014 Koulutuksen sisältö Kansainvälisyys yliopistossa ja ylioppilaskunnassa Miten kansainvälisyys tällä hetkellä näkyy ainejärjestöissä? Kvvastaavana

Lisätiedot

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille 12.6.2015 Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille 15,5 miljoonaa euroa Kesäkuun tilityksessä Teoston tekijä- ja kustantaja-asiakkaille maksetaan Kotimaasta vuonna 2014 kerättyjä esityskorvauksia

Lisätiedot

Lippupiste Oy 7.10.2009 Olli Saarinen

Lippupiste Oy 7.10.2009 Olli Saarinen Katsaus kulttuurialan asiakkuuksiin Lippupiste Oy 7.10.2009 Olli Saarinen Esityksen agenda Lipunmyynnin kehitys, tammi-syyskuut 2007-2009 2009 Vertailussa mukana ne teatterit ja konsertinjärjestäjät jotka

Lisätiedot

Vertaiskauppa verkossa

Vertaiskauppa verkossa Vertaiskauppa verkossa - Marginaali-ilmiöstä ilmiöksi Koko selvitys on Kaupan liiton jäsenten saatavilla Kauppa.fi:n jäsensivuilla Tutkimukset-osiossa. Sisällys Tausta ja käytetyt määritelmät Vertaiskauppa

Lisätiedot

Jukka Miiluvaara ecom Posti Group twitter: @jukkamii. 17.3.2015 Julkinen - Public

Jukka Miiluvaara ecom Posti Group twitter: @jukkamii. 17.3.2015 Julkinen - Public Kasvua verkkokauppaan kansainvälisyydestä Jukka Miiluvaara ecom Posti Group twitter: @jukkamii 1 17.3.2015 Euroopassa verkkokaupan kasvu on nopeinta idässä Faktoja ja trendejä Venäjästä 146 M ihmistä,

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto, Joulututkimus 2013, tekijä: Kopla Helsinki

Suomalaisen Työn Liitto, Joulututkimus 2013, tekijä: Kopla Helsinki Joulututkimus Metodit Kopla Juttutuvat (ryhmäkeskustelu verkossa) 1 kpl Otos n=10 20-65-vuotiaita ympäri Suomea Keskustelun kesto oli 1,5 tuntia per ryhmä. Osallistujat osallistuivat keskusteluun omalta

Lisätiedot

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä 1 Stockmann-konserni lyhyesti Kansainvälinen vähittäiskaupan yritys, joka on perustettu vuonna 1862 Kolme liiketoimintayksikköä: tavarataloryhmä, Lindex

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

Sosiaalisen median seuranta - Kaikki lähtee kuuntelusta

Sosiaalisen median seuranta - Kaikki lähtee kuuntelusta Sosiaalisen median seuranta - Kaikki lähtee kuuntelusta NEWS ENGINE OY Perustettu 2004 Pääkonttori Oulussa ja toimisto Helsingissä Kotimainen, velaton, yksityisesti omistettu Fokusoitunut mediaseurantapalveluiden

Lisätiedot

Suomalaiset verkkoasioimassa Tutkimus suomalaisten asiakaskokemuksista verkkokaupassa

Suomalaiset verkkoasioimassa Tutkimus suomalaisten asiakaskokemuksista verkkokaupassa Suomalaiset verkkoasioimassa Tutkimus suomalaisten asiakaskokemuksista verkkokaupassa Redera ja DiVia N=548 kuluttajaa, marraskuu 2011- tammikuu 2012 Joka toinen suomalainen asioi tänä jouluna verkkokaupoissa

Lisätiedot

Kohti MM-Helsinkiä. Seuraparlamentti Henri Nordenswan

Kohti MM-Helsinkiä. Seuraparlamentti Henri Nordenswan Kohti MM-Helsinkiä Seuraparlamentti 23.4.2016 Henri Nordenswan Projektin tavoitteet MM-tason kilpailujärjestelyt Taloudellisesti positiivinen tulos Herättää kiinnostusta lajia kohtaan ja innostaa lajin

Lisätiedot

KONSERTTIKALENTERI SYKSY 2014. sib.fi. Elävä musiikki konserteissa SYKSY 2014

KONSERTTIKALENTERI SYKSY 2014. sib.fi. Elävä musiikki konserteissa SYKSY 2014 KONSERTTIKALENTERI Elävä musiikki konserteissa on korvaamaton, ainutkertainen elämys. Huippumuusikoiden yhteispeli, musiikin olemus, suuret tunteet ja yhteys ihmisen historiaan on aina henkilökohtainen

Lisätiedot

ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON

ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON Opetus- ja kulttuuriministeriön koululaiskysely 2017 Hei, vuosi sitten lähetin kouluusi kyselyn, mitä sinä ja muut oppilaat haluaisitte harrastaa koulussa iltapäivisin. Kyselyyn

Lisätiedot

Vientiagentin kanssa maailmalle!

Vientiagentin kanssa maailmalle! Vientiagentin kanssa maailmalle! Vienti ei ole pelkästään sanana mutta myös konkreettisina toimina ollut yhtä ajankohtainen ja tärkeä kuin nyt. On erittäin hieno asia, että vientiä on alettu vahvasti tukea

Lisätiedot

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajille 16,0 miljoonaa euroa

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajille 16,0 miljoonaa euroa Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajille 16,0 miljoonaa euroa 13.6.2013 Kesäkuun tilityksessä kotimaisille oikeudenomistajille maksetaan kaikkiaan Kotimaasta kerättyjä esityskorvauksia 12,4 miljoonaa

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

S k i l l s f i n l a n d g r a a f i n e n i l m e

S k i l l s f i n l a n d g r a a f i n e n i l m e S k i l l s f i n l a n d 2 0 0 7 Skills Finland ry/viestintä Oy Viisikko 3/2007 Käyttäjälle Arvoisa ohjeen käyttäjä! Skills Finlandin graafinen ilme on päivitetty. Uudistus koskee Skills Finlandia, sen

Lisätiedot

TAKKALUUKUT & tarvikkeet tulisijoihin

TAKKALUUKUT & tarvikkeet tulisijoihin TAKKALUUKUT & tarvikkeet tulisijoihin Aidon lämmön lähteillä 1 2 SISÄLLYS s. 4-6 s. 7-9 s. 10-11 s. 12-13 s. 14 s. 15 s. 16 Sävyteräsluukut takkoihin Valurautaluukut takkoihin ja uuneihin Leivinuunit ja

Lisätiedot

Yhdistyspäivä

Yhdistyspäivä Yhdistyspäivä 7.4.2017 Esiintyminen Joissa ihmiset puhuvat toistensa kanssa ovat esiintymistilanteita (Pelias1992). Suppeammin vain teatteri-ilmaisu tai esteettisen tekstin esittäminen Tavallisimpia esiintymisiä

Lisätiedot

Kaikki vastaajat (N=819) 25% 26% 22% 27%

Kaikki vastaajat (N=819) 25% 26% 22% 27% Kaikki vastaajat (N=819) % 30 20 10 0 25% 26% 22% 27% 29% 36% 7. 8. 9. 34% 52% % 52 50 48 48% 46 Tyttö Poika Aloittelija: minulla ei ole kokemusta ipadin käytöstä Noviisi: minulla on ipadin peruskäyttökokemusta,

Lisätiedot

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska. Mitä ohjelman jälkeen?

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska. Mitä ohjelman jälkeen? Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Mitä ohjelman jälkeen? Tekesin ohjelma 2009 2012 Sapuska loppuu, elämä jatkuu! Tekesin Sapuska-ohjelmasta on muodostunut koko elintarvikealan tuntema

Lisätiedot

Virtuoosi POS-järjestelmien joukossa

Virtuoosi POS-järjestelmien joukossa Virtuoosi POS-järjestelmien joukossa Menestyvä liiketoiminta muistuttaa monin osin huippuunsa viritettyä orkesteria jossa eri osien sopusuhtainen vuorovaikutus ja integrointi luovat sykähdyttävän esityksen.

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

Tunnelmaa turvallisesti

Tunnelmaa turvallisesti Tunnelmaa turvallisesti Taigalyhty on ihanteellinen tapa luoda tunnelmaa elävällä tulella - turvallisesti ja siististi. Liekki käyttää hajutonta ja savutonta mineraaliöljyä. Säiliö palaa noin 40 h ja tuli

Lisätiedot

Globalistoituva kauppa - verkkokauppa kasvun moottorina

Globalistoituva kauppa - verkkokauppa kasvun moottorina Globalistoituva kauppa - verkkokauppa kasvun moottorina Pasi Ketonen, pasi.ketonen@posti.com Linked: fi.linkedin.com/pub/pasi-ketonen/0/40a/590/en @ KetonenPasi 1 Euroopassa verkkokaupan kasvu on nopeinta

Lisätiedot

HE 52/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain 6 e :n muuttamisesta

HE 52/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain 6 e :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sotilasvammalakia siten, että kunnan järjestämistä kotipalveluista

Lisätiedot

Lukiolaisten arvot ja asenteet jatko-opiskelua sekä työelämää kohtaan. Tiivistelmä 2011

Lukiolaisten arvot ja asenteet jatko-opiskelua sekä työelämää kohtaan. Tiivistelmä 2011 Lukiolaisten arvot ja asenteet jatko-opiskelua sekä työelämää kohtaan Tiivistelmä 2011 Tervetuloa tutustumaan lukiolaisten arvoihin ja asenteisiin jatko-opiskelua sekä työelämää kohtaan Lukiolaistutkimus

Lisätiedot

Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland

Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland Turun Kansantanssin Ystävät ry Turku - Finland Turun Kansantanssin Ystävät ry perustettiin vuonna 1970 päämääränään suomalaisen kansantanssin ja kansanperinteen vaaliminen ja tunnetuksi tekeminen. Kansantanssin

Lisätiedot

Kuluttajien välinen kirjamyynti kukoistaa. Tuula Loikkanen Kaupan liitto

Kuluttajien välinen kirjamyynti kukoistaa. Tuula Loikkanen Kaupan liitto Kuluttajien välinen kirjamyynti kukoistaa Tuula Loikkanen Kaupan liitto Vertaiskauppa verkossa - Marginaali-ilmiöstä ilmiöksi 24.11.2015 Tutkimuksen taustaa: tutkimusyhteistyö Tampereen yliopiston kanssa

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2011 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Suomalaisten vapaa-ajan matkailu Viroon Päivämatkat

Lisätiedot

Jyväskylän kokemuksia

Jyväskylän kokemuksia Jyväskylän kokemuksia Investointeja ja kasvua yli rajojen 25.4.2012 Minna Haapala Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy Jykesin kansainvälistymispalvelut Jykesin kansainvälistymispalvelut tukee yritysten

Lisätiedot

Kulttuuritapahtumien kuluttajat ja ei-kuluttajat: näkemyksiä, taustoja, toiveita

Kulttuuritapahtumien kuluttajat ja ei-kuluttajat: näkemyksiä, taustoja, toiveita Kulttuuritapahtumien kuluttajat ja ei-kuluttajat: näkemyksiä, taustoja, toiveita Lippupisteen seminaari Korjaamo, Helsinki 27.5.2008 Timo Cantell Sibelius-Akatemia timo.cantell@siba.fi Suomalaisten konserteissa

Lisätiedot

Mitä on ruokakulttuuri. - kuluttajan silmin?

Mitä on ruokakulttuuri. - kuluttajan silmin? itä on ruokakulttuuri - kuluttajan silmin? toiminnanjohtaja Tiina Lampisjärvi Finfood Suomen Ruokatieto ry Kulttuurin Kaukametsä -seminaari Onko ruoka kulttuuria? 7. 8.9.008 istä tuntee vahvan ruokakulttuurin?

Lisätiedot

Hymyn hinta. tutkimus palvelukulttuurin kehittämisestä Suomessa

Hymyn hinta. tutkimus palvelukulttuurin kehittämisestä Suomessa Hymyn hinta tutkimus palvelukulttuurin kehittämisestä Suomessa Kuinka voimme kehittää suomalaista palvelukulttuuria? Panostamalla henkilökohtaiseen palveluun Erinomainen palvelukokemus on mieleenpainuva

Lisätiedot

MITEN SELVIÄT DIGIAJASSA?

MITEN SELVIÄT DIGIAJASSA? (Päivitetty 10.8.2015) MITEN SELVIÄT DIGIAJASSA? KEHITY JA OTA HYÖTY IRTI! MITEN SELVIÄT DIGIAJASSA? KEHITY JA OTA HYÖTY IRTI! Digitaalisuus tuo mahdollisuuksia, joita emme ole ennen nähneet tai edes kuvitelleet.

Lisätiedot

www.taxadvisers.fi TaxAdvisers Oy

www.taxadvisers.fi TaxAdvisers Oy TaxAdvisers Oy Verokonsultointi- ja neuvonta Yritysten laskenta- ja analyysipalvelut 2 TaxAdvisers Oy TaxAdvisers Oy tarjoaa monipuolista ja asiantuntevaa palvelua kaikissa yritystoiminnan vaiheissa. TaxAdvisers

Lisätiedot

Vähittäiskauppa verkossa 2014. Kuluttajien ostokset ulkomailta

Vähittäiskauppa verkossa 2014. Kuluttajien ostokset ulkomailta Vähittäiskauppa verkossa 2014 Kuluttajien ostokset ulkomailta Kuluttajien verkko-ostokset ulkomailta - taustaa Tutkimusta varten TNS Gallup toteutti tammi-helmikuun vaihteessa kuluttajakyselyn. Kyselyn

Lisätiedot

Tanja Kotro Kuluttajatutkimuskeskus VAPAA-AJAN KYSYNTÄ TULEVAISUUDESSA

Tanja Kotro Kuluttajatutkimuskeskus VAPAA-AJAN KYSYNTÄ TULEVAISUUDESSA Tanja Kotro Kuluttajatutkimuskeskus VAPAA-AJAN KYSYNTÄ TULEVAISUUDESSA KYSYMYS Tanja Kotro (1/1) Korkeakulttuurin asema - Nykyisin korkeakulttuuriksi kutsuttu teatteri, ooppera, klassinen musiikki jne.

Lisätiedot

Poolian hakijatutkimus 2012

Poolian hakijatutkimus 2012 Poolian hakijatutkimus 2012 Hakijatutkimuksen taustoja ja tietoja Pooliasta Tämän hakijatutkimuksen tarkoituksena on täydentää vuosittaisen palkkatutkimuksemme antamaa kuvaa työnhakijoidemme toiveista

Lisätiedot

Suomen suosituimmat remontit järjestyksessä

Suomen suosituimmat remontit järjestyksessä Suomen suosituimmat remontit järjestyksessä Remonttien kilpailutuspalvelu urakkamaailma.fi on tilastoinut ja analysoinut tuhansien remonttitarjouspyyntöjen perusteella Suomen suosituimmat remontit. Nyt

Lisätiedot

Pilveä standardisoidaan monessa ryhmässä

Pilveä standardisoidaan monessa ryhmässä 14.10.2011 Uutiskirjeen sisältö Pilvipalveluita koskevien standardien laadinta on alkamassa mm.verkkosovellusten ja tietoturvatekniikkojen ISOn alikomiteoissa.»lue artikkeli kokonaisuudessaan Ohjelmointikieli

Lisätiedot

Lippupiste Oy 31.8.2009 Olli Saarinen

Lippupiste Oy 31.8.2009 Olli Saarinen Katsaus kulttuurialan asiakkuuksiin Lippupiste Oy 31.8.2009 Olli Saarinen Esityksen agenda Lipunmyynnin kehitys, tammi-heinäkuut 2007-2009 2009 Vertailussa mukana ne teatterit ja konsertinjärjestäjät jotka

Lisätiedot

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri tuo esille lapset ja nuoret taiteen tekijöinä Ohjelmaidea, tarkoitus ja kohderyhmät

Lisätiedot

En pysty ajattelemaan mitään muuta kuin diabetestani. Diabetes pelottaa minua. Tarvitsen enemmän apua. En tarkoita syödä niin paljon sokeria kuin syön

En pysty ajattelemaan mitään muuta kuin diabetestani. Diabetes pelottaa minua. Tarvitsen enemmän apua. En tarkoita syödä niin paljon sokeria kuin syön En tarkoita syödä niin paljon sokeria kuin syön En pysty ajattelemaan mitään muuta kuin diabetestani Tarvitsen enemmän apua Diabetes pelottaa minua Minulla on välillä tosi vaikeita hetkiä Diabetes hallitsee

Lisätiedot

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA8 Flash Eurobarometer (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL - Companies engaged in online activities FIF A Myykö yrityksenne verkon kautta ja/tai käyttääkö

Lisätiedot

Move Monialainen verkkonuorisotyöhanke

Move Monialainen verkkonuorisotyöhanke Move Monialainen verkkonuorisotyöhanke Projektityöntekijä Timo Pulkkinen Move Monialainen verkkonuorisotyö 2011-2013 2 työntekijää 439200 Esr 60%, Oulun kaupunki 40% Hanke lisää nuorten parissa toimivien

Lisätiedot

Hieroja kotiin, töihin, mökille

Hieroja kotiin, töihin, mökille 1 Hieroja kotiin, töihin, mökille Mikä on IisiUp Oy? 2 Iisi Up Oy on vuonna 2015 perustettu terveydenhoitoalan palveluita Minulle, Tänne, Nyt -periaatteella tarjoava yritys. Iisi Upin tehtävänä on tuoda

Lisätiedot

NOSTETAAN RIMA KORKEAMMALLE. Seivästalli ry 2014 www.seivastalli.fi

NOSTETAAN RIMA KORKEAMMALLE. Seivästalli ry 2014 www.seivastalli.fi NOSTETAAN RIMA KORKEAMMALLE Seivästalli ry:n visio ja missio kehittää seiväshypyn valmennus- ja kilpailutoimintaa, suoritus- ja harjoituspaikkoja ja lajikulttuuria sekä vaalia perinteitä tarkoitustaan

Lisätiedot

Joulukauppa 2011. - Kuluttaja- ja yrityskyselyt 28.11.2011

Joulukauppa 2011. - Kuluttaja- ja yrityskyselyt 28.11.2011 Joulukauppa 2011 - Kuluttaja- ja yrityskyselyt 28.11.2011 Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Yrityksille kohdennettu joulukauppakysely on Kaupan

Lisätiedot

Sinivalkoinen jalanjälki. Kampanjatutkimus

Sinivalkoinen jalanjälki. Kampanjatutkimus Sinivalkoinen jalanjälki Kampanjatutkimus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää 1. Mitkä tekijät vaikuttavat kuluttajien ostopäätöksiin? 2. Mikä on suomalaisuuden merkitys ostopäätöksissä? 3. Mikä on suomalaisten

Lisätiedot

Arktisen matkailun menestystarina

Arktisen matkailun menestystarina Arktisen matkailun menestystarina Jorma Terentjeff teollisuusneuvos toimitusjohtaja Hiihtokeskus Iso-yöte Oy Matkailun kansantaloudellinen merkitys Matkailu on globaalisti yksi nopeimmin kasvavista toimialoista

Lisätiedot

DNA:n huhti-kesäkuu 2012. Osavuosikatsaus 20.7.2012

DNA:n huhti-kesäkuu 2012. Osavuosikatsaus 20.7.2012 DNA:n huhti-kesäkuu 2012 Osavuosikatsaus 20.7.2012 Sisältö Taloudellinen kehitys Tärkeimmät tapahtumat Markkinatilanne Tulevaisuuden näkymät 2 20.7.2012 Julkinen Yhteenveto Q2 Liikevaihto kasvoi 7,2 %

Lisätiedot

Sanoma Media Finland Mobiilin kokeilutarjous voimassa saakka

Sanoma Media Finland Mobiilin kokeilutarjous voimassa saakka Sanoma Media Finland Mobiilin kokeilutarjous voimassa 30.11.16 saakka Mobiili mukaan syksyn kampanjoihin! Tarjous 1 Valitse mobiili verkosto/sanoma RON Valitse kampanjan näyttömäärä: Valitse kohdennukset

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto & Yhteiskunnallinen yritys -merkki

Suomalaisen Työn Liitto & Yhteiskunnallinen yritys -merkki Suomalaisen Työn Liitto & Yhteiskunnallinen yritys -merkki Yhteiskunnallinen yritys -video https://www.youtube.com/watch?v=qvzrov0hrpk&index=5&list=plqcgvrn8a51wavbtihertuijvqiv0qcj_ Suomalaisen Työn

Lisätiedot

Rajat ylittävä sosiaaliturva. Suvi Rasimus Lakimies 29.1.2014

Rajat ylittävä sosiaaliturva. Suvi Rasimus Lakimies 29.1.2014 Rajat ylittävä sosiaaliturva Suvi Rasimus Lakimies 29.1.2014 Kansaneläke Työttömyyskassat Perheetuudet Kela Työttömyys Työtapaturmaja ammattitautietuudet Terveydenhoito huolto Sairaus- ja äitiysetuudet

Lisätiedot

POOLI 1 IHMINEN JA LUONTO. Varustautuneena luontoon Teknistyvän luontosuhteen tallennushanke 2011 2012

POOLI 1 IHMINEN JA LUONTO. Varustautuneena luontoon Teknistyvän luontosuhteen tallennushanke 2011 2012 POOLI 1 IHMINEN JA LUONTO Varustautuneena luontoon Teknistyvän luontosuhteen tallennushanke 2011 2012 POOL1-HANKKEEN MUSEOT Espoon kaupunginmuseo Kainuun museo Lusto Suomen Metsämuseo Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo

Lisätiedot

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Saksa Euroopan sydämessä on yli sata miljoonaa ihmistä, jotka puhuvat saksaa äidinkielenään, ja yhä useampi opiskelee sitä. Saksa on helppoa: ääntäminen on

Lisätiedot

YHTEENVETO TANSSIN TALON VAIKUTUKSISTA PALVELUITTAIN

YHTEENVETO TANSSIN TALON VAIKUTUKSISTA PALVELUITTAIN YHTEENVETO TANSSIN TALON VAIKUTUKSISTA PALVELUITTAIN Palvelu Kenelle Vaikutukset Näyttämöt Yleisö Tanssin saatavuus ja saavutettavuus paranevat, katsomiskokemus laajenee ja syvenee, ymmärrys lajia kohtaan

Lisätiedot

Arkipäivä kielen kehittäjänä

Arkipäivä kielen kehittäjänä Arkipäivä kielen kehittäjänä Päivi Homanen 18.3.2013 Jyväskylä Ajatusta arkeen se on siinä! Päivä täyttyy lukemattomista tilanteista, joissa voi harjoittaa lapsen kieltä ja kuuloa. Joka päivä Syödään Puetaan

Lisätiedot

*OPEKTTI TE ATT E R I

*OPEKTTI TE ATT E R I *OPEKTTI TE ATT E R I PUUTAVARAA RAKENNUSLEVYJÄ LÄNSIPUU MÄÄRÄMITTASAHAUKSIA PUH. 361144 VIERTOLANTIE 18 HKI 73 TAPANILA ERIKOISALAMME TAULUN KEHYSLISTAT KIILAKEHYKSET ERIK. MUOTOHÖYLÄYK- SET. K3 sltc3

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS- ANALYYSI JUHA-PEKKA KALLUNKI

TILINPÄÄTÖS- ANALYYSI JUHA-PEKKA KALLUNKI TILINPÄÄTÖS- ANALYYSI JUHA-PEKKA KALLUNKI TALENTUM HELSINKI 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Juha-Pekka Kallunki Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi ja taitto: Lapine Oy ISBN 978-952-14-2195-2

Lisätiedot

Käyttäjälähtöiset tilat Uutta ajattelua tilojen suunnitteluun

Käyttäjälähtöiset tilat Uutta ajattelua tilojen suunnitteluun Käyttäjälähtöiset tilat Uutta ajattelua tilojen suunnitteluun Johanna Kosonen-Karvo 9.3.2012 Technopolis Vantaa 01-2012 DM# 917670 Kuka minä olen? Johanna Kosonen-Karvo Tuotantotalouden DI, TKK, 1997 Asiantuntija

Lisätiedot

SPONSOROINTIBAROMETRI 2009. Sponsorointibarometri 2009 1

SPONSOROINTIBAROMETRI 2009. Sponsorointibarometri 2009 1 SPONSOROINTIBAROMETRI 2009 1 pähkinänkuoressa Sponsoroinnin arvo vuonna 2008 noin 179 Me, nousua edellisvuodesta 8%. Sponsoroinnin lajeittain kehitys hyvin tasaista. Sponsorisopimusten keskikesto on 2

Lisätiedot

Suomen Tanssipelaajat ry - Toimintasuunnitelma 2010

Suomen Tanssipelaajat ry - Toimintasuunnitelma 2010 Sisällys 1. Tarkoitus 2. Yleistä Suomen Tanssipelaajat ry - 2010 Suomen Tanssipelaajat ry - Toimintasuunnitelma 2010 3. Vastuuhenkilöroolit 2010 4. Kilpailut 2010 4.1. Suomen kilpailut 4.2. Ulkomaiden

Lisätiedot

Digitalisaatio muuttaa palveluliiketoimintaa - mahdollisuudet nyt ja tulevaisuudessa. Mikael Aro 4.12.2014

Digitalisaatio muuttaa palveluliiketoimintaa - mahdollisuudet nyt ja tulevaisuudessa. Mikael Aro 4.12.2014 1 Digitalisaatio muuttaa palveluliiketoimintaa - mahdollisuudet nyt ja tulevaisuudessa Mikael Aro 4.12.2014 2 VR Matkustajaliikenne tarjoaa kauko- ja lähiliikenteen matkustuspalveluita Kaukoliikenne Noin

Lisätiedot

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN Uusiutunut lipunnostotilaisuus täytti Pietarinkarin paviljongin ääriään myöten äitienpäivää edeltäneenä lauantaina. - Väkimäärä yllätti järjestäjät! totesi kommodori Timo

Lisätiedot

Kulttuurijohdonn iltapäivä Alvarium 07.10.2009 Ari Palhamo

Kulttuurijohdonn iltapäivä Alvarium 07.10.2009 Ari Palhamo Kulttuurijohdon iltapäivä Alvarium 07.10.2009 Ari Palhamo LIPPUPISTE OY CTS Eventim AG:n (tytäryhtiö) ja toimivan johdon omistama luotettava ja valtakunnallinen lipunmyynnin palvelukeskus 30 työntekijää

Lisätiedot