Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015"

Transkriptio

1 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta nähdä ja oppia työkulttuuria ulkomailla. Ajattelimme aikaisemmin lähteä Espanjaan, mutta päädyimme lopulta turvallisempaan vaihtoehtoon Saksaan. Opettajamme Eeva Saarenpää-Mendez oli suorittanut opettajan työelämä jakson NaturPur Hotel Maarblickissä, Meerfeldissä ja hän kertoi meille matkastaan, josta hän oli pitänyt todella paljon. Hänen kauttaan saimme informaatiota mahdollisesta työssäoppimispaikasta sekä saksalaisesta kulttuurista. Otimme yhteyttä sähköpostitse hotelliin ja saimme sieltä myöntävän vastauksen. Heti työssäoppimispaikan varmistuttua saimme Kalajoen Ammattiopistolta saksankielen kirjat sekä Virpi Keinonen antoi meille tärkeitä neuvoja työssäoppimiseen liittyen. Majoittuminen ja matkustaminen Etsimme mahdollisia vuokra- asuntoja Meerfeldistä, mutta näin lyhyelle ajalle ei kutenkaan saanut vuokra- asuntoa. Hotellin omistaja tarjosi meille mahdollisuutta asua hänen appivanhempiensa yläkerrassa. Yläkerrassa meille oli tarjolla makuuhuone, keittiö ja wc- tilat. Lähdimme aamulla omilta paikkakunniltamme junalla kohti Tampereen rautatieasemaa. Saavuttuamme Tampereelle kävimme ostamassa liput paluumatkan junaan ja etsimme linja-

2 autopysäkin, josta pääsimme Tampere-Pirkkalan lentoasemalle. Odottelun jälkeen Ryanairin lentokone lähti kohti Frankfurt Hahnin lentokenttää. Päästyämme lentokentälle meitä oli vastassa hotellin omistaja ja työssäoppimisen ohjaaja Rouva Weiler, joka vei meidät Meerfeldiin. Paluu lentomme Suomeen lähti Saimme kyydin Rouva Weileriltä Frankfurt Hahnin lentoasemalle. Lentomme lähti myöhään illalla, joten matkustus kotiin kesti melkeinpä kaksi päivää. Tampereen- Pirkkalan lentoasemalta lähdimme linja-autolla kohti rautatieasemaa. Rautatieasemalta juna lähti klo omaa kotipaikkakuntaa kohti. Olimme kotona noin kello 8.00 seuraavana aamuna. NaturPur Hotel Maarblick työssäoppimispaikkana Ensimmäisenä työpäivänä työtoverit vaikuttivat hieman pelottavilta, mutta ajan kuluessa heihin tutustuessa paremmin he olivatkin todella mukavia. Meidät otettiin vastaan työssäoppimispaikassa avoimin mielin ja tarpeen tullessa he neuvoivat meitä. Kuitenkin koimme huonoksi asiaksi sen, että emme osanneetkaan saksaa niin hyvin kuin työtoverimme olettivat. Meille tarjottiin kaikki ruuat sekä juomat hotellilla, koska se toimi palkkana tekemästämme työstä. Söimme yleensä päivittäin aamupalan, lounaan ja päivällisen sekä saimme maistella hotellissa tehtyjä kakkuja. Kuitenkin vapaapäivinä saatoimme lähteä hotellin omistajien kanssa tutustumaan lähialueen kaupunkeihin ja silloin meille tarjottiin ruuat ravintoloissa. Luulemme, että osasyynä ruuan ja juomien tarjoamiseen oli se, että paikkakunnalla ei ollut kauppaa, josta olisimme voineet ostaa tarpeellisia ruoka-aineksia.

3 Työtehtävät tulivat tutuksi töitä tehdessä, mutta emme kuitenkaan saaneet perehdytystä hotellista kokonaisuudessaan. Saimme ohjausta työnaikana. Välillä ohjeita oli vaikea ymmärtää, kun ne tulivat saksankielellä, mutta loppujen lopuksi saimme kuitenkin yhteisymmärryksen. Saimme työskennellä työssäoppimisjakson aikana melkeinpä kaikilla hotellin työpisteillä. Olimme apuna keittiöllä, siivouksella, aamupalalla, tarjoilussa ja tekemässä kakkuja. Suurin osa työntekijöistä oli saksalaisia, mutta hotellissa oli myös paljon erimaalaisiatyöntekijöitä, ottaen huomioon paikan koon. He olivat tulleet esimerkiksi Puolasta, Espanjasta, Croatiasta, Englannista, Unkarista ja Venäjältä. Elämä saksalaisena Olemme matkan aikana oppineet toimimaan itsenäisesti ja saaneet vahvistuksen siitä, että osaamme tehdä asioita itse. Vaikka kaikki asiat eivät ole menneet suunnitelmien mukaan, niin olemme löytäneet ratkaisun ongelmiin emmekä luovuttaneet. Ensimmäisen kahden viikon aikana emme juurikaan liikkuneet Meerfeldin lähikyliä kauemmas, vaan tutustuimme Meerfeldiin. Tämän jälkeen kuitenkin kuljimme kävellen, pyöräillen ja linja-autolla paikasta toiseen. Lisäksi Rouva Weiler vei meidät käymään eri paikoissa, kuten Bernkastellissa tutustumassa Saksan viinikulttuuriin ja kävimme laivaristeilyllä sekä kiersimme autolla eri paikkakuntia joista saimme tietoa. Herra ja Rouva Weiler järjestivät meille tutustumispäivän Bernkastelissa sijaisevaan kouluun työkaverimme Leininin opastuksella. Opetus tapahtui niin saksan kuin espanjankielellä ja siellä tutustuimme saksalaiseen ruoka- ja tarjoilukulttuuriin. Se päivä oli erittäin mielenkiintoinen ja antoisa. Lähdimme kerran työpäivän jälkeen näkemään saksalaista torikulttuuria Kelbergissä, koska Rouva Weilerillä oli afrikkalainen rumpu konsertti. Vietimme vapaapäivämme suurimmaksi osaksi tutustuen paikkoihin shoppaillen ja nauttien saksalaisista maisemista.

4 Työkulttuuri ja mitä toisimme mukana Suomeen Jokaisella työpisteellä, jossa työskentelimme, oli aina todella kiire tehdä työt nopeaa ja monta työntekijää oli yhdellä pisteellä toisin kuin Suomessa. Huonesiivouksessa oli minimissään 3 henkilöä siivoamassa 26 huonetta ja sen takia huoneet olivatkin todella siistejä, eikä pölyä juurikaan löytynyt. Tämän toisimme mukanamme Suomeen, koska huoneet eivät ole Suomessa todellakaan niin siistejä. Keittiöllä työskenteli salaattipisteellä 2 henkilöä, ruuan laitossa 3 ja yksi ihminen oli pelkästään tiskaamassa. Sen huomasimme työtä tehdessämme, että vaikka työtoverimme kuvittelivat olevansa todella kiireisiä, niin suomeen verrattuna se oli jopa rauhallista. Roosa Työssäoppimisen aikana pääsin näkemään ja tekemään töitä keittiöllä, huonesiivouksella ja aamupalalla. Mieleeni jäi erityisesti se, että vaikka saksankielentaitoni oli heikko, niin elekielen avulla sain kuitenkin työtehtävät selville. Ensimmäinen viikko oli todella rankka, koska en ymmärtänyt saksaa ja monet työkaverit puhuivat vain sitä kieltä. Ajan kanssa sekä saksankielen kirjaa lukiessani kuitenkin opin ymmärtämään mitä ympärilläni puhutaan. Kuuden viikon aikana ehti tapahtua todella paljon erilaisia kommelluksia. Yhdessä vaiheessa mietinkin, että miten mikään ei tunnu menevän suunnitelmien mukaan täällä Saksassa. Kaikki ne tilanteet kuitenkin lisäsivät sopeutumiskykyä ja naurattavat näin jälkeenpäin. Näin matkan jälkeen voin sanoa, että työssäoppiminen Saksassa oli aivan mahtava kokemus. Opin todella paljon uusia asioita Saksan kulttuurista ja tapasin työssäoppimispaikassa todella mahtavia ja auttavaisia ihmisiä, joihin tulen pitämään jatkossa yhteyttä internetin välityksellä. Suosittelen, että kaikki jotka ovat vähänkään kiinnostuneita ja saavat mahdollisuuden lähteä ulkomaille työssäoppimaan tarttuvat siihen tilaisuuteen. Matkan aikana oppii todella paljon uusia asioita niin maan kulttuurista ja kielestä kuin myös itsestään. Kaiken tuon oppimisen lisäksi saa myös unohtumattomia muistoja.

5 Sara Saksassa olon aikana aloitin työni keittiöllä, jossa työskentelin reilun viikon. Tämän jälkeen pääsin tutustumaan huonesiivouksen maailmaan. Loppuajan työskentelin leipomolla apuna tehden pieniä herkullisia makupaloja ja kakkuja, sekä olin apuna tarjoilussa. Erityisesti mieleen jäi erilaiset tavat kuin Suomessa. Kaikissa asioissa oli aina kiire, mutta silti asiat piti tehdä todella hyvin tai tuli sanomista. Tykkäsin työskennellä jokaisella pisteellä, koska ne olivat erilaisia, eikä tarvinnut tehdä vain yhtä työtehtävää kuuden viikon ajan. En kokenut kulttuurishokkia. Toki työtehtävät ja puhekieli olivat erilaisia, mutta se ei saanut aikaan kulttuurishokkia. Kommelluksia tapahtui harjoittelun aikana niin työpäivinä sekä vapaa- ajalla. Vapaa-ajalla saatoimme Roosan kanssa odottaa linja-autoa Meerfeldissä, jota ei koskaan tullut. Tai kun halusimme kulkea linja-autolla Meerfeldiin, niin päädyimme toiselle paikkakunnalle. Linja-autolla kulkeminen ei ollutkaan niin yksinkertaista, kuin Suomessa. Pidin työskentelystä NaturPur hotel Maarblickissä. Kaikki työkaverit olivat todella mukavia ja auttavaisia. Kukaan ei ajatellut meistä, että olemme vain "harjoittelijoita". Miinuksena voisin sanoa paikkakunnan pienuuden ja sen, että meiltä odotettiin että osaisimme puhua saksankieltä. Tulimme Saksaan oppimaan ja voin sanoa, että olen monta kokemusta rikkaampi ja vaikken osaa puhua saksankieltä täydellisesti, niin ymmärrän kuitenkin mitä minulle puhutaan. Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan, koska olen aina halunnut työskennellä ulkomailla ja minusta tämä oli loistava tilaisuus tarttua mahdollisuuteen. Aiemmin olin ujo puhumaan vieraita kieliä, mutta nyt ujous on häipynyt ja Suomessa pystyn olemaan itsevarmempi kielien kanssa. Suosittelen ehdottomasti jokaiselle tällaista mahdollisuutta. Tämä on kasvattanut sekä henkisesti että fyysisesti. Tunnen, että minusta on kasvanut tämän aikana vahvempi, joka ei välitä pienistä virheistä, koska niitä sattuu jokaiselle. Tiedän, että tästä ulkomaan työssäoppimisesta oli minulle paljonkin hyötyä. Tämä kokemus avasi minulle ovet työskentelyyn ja koulutusmahdollisuuteen Saksassa.

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Lähdimme Essin kanssa sunnuntai aamuna 27.3 kohti länsisatamaa, josta suuntasimme laivalla kohti Tallinnaa.

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013 BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013 Titta Lumiaho 25.07.2013 JOHDANTOA Minun yksi unelmista on ollut se, että pääsen ulkomaille työharjoitteluun. Tämä unelma toteutui, kun opettajani ilmoitti, että Espanjassa

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjassa

Työssäoppimassa Espanjassa 1 Johanna Karjalainen M11A Työssäoppimassa Espanjassa 17.2. 3.4.2014 Mistä kaikki lähti? Opettaja kysyi eräänä päivänä koko luokalta ketkä olisi kiinnostuneet lähtemään työssäoppimaan ulkomaille. Totta

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

Työssäoppimassa Fuengirolassa 2.4. 15.5.2011

Työssäoppimassa Fuengirolassa 2.4. 15.5.2011 Työssäoppimassa Fuengirolassa 2.4. 15.5.2011 Mervi Ylitalo & Sonja Rautioaho Ma08 Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla Costa del

Lisätiedot

Työelämäjakso Saksan Klevessä

Työelämäjakso Saksan Klevessä Työelämäjakso Saksan Klevessä Yhteenveto Ulkomailla tapahtuvan työelämäjakson tarkoituksena itselläni oli kartuttaa ammattitaitoani autotekniikan opettajana, tutustua toisen maan opetusjärjestelmään ja

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Arki on melko samanlaista kuin suomessakin. Tietysti täällä ollaan huomattavasti kohteliaampia ja ehkä hiemaan kiireisempää on kuin mitä suomessa.

Arki on melko samanlaista kuin suomessakin. Tietysti täällä ollaan huomattavasti kohteliaampia ja ehkä hiemaan kiireisempää on kuin mitä suomessa. Matkaraportti Heti kun koulun infotilaisuudessa sain tietää, että on mahdollista päästä ulkomaanvaihtojaksolle, aloin miettimään asiaa. Vaikka olinkin vasta miettimisvaiheessa, tiesin saman tien mihin

Lisätiedot

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA 20.12.2014 Tuotantotalouden tiedekunta HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA SYKSY 2014/LIETTUA Katja Nuutilainen, 0400205 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 2 2 LÄHTÖVALMISTELUT... 2 3 SAAPUMINEN LIETTUAAN... 3 4

Lisätiedot

MAMEKAM 4 Työssäoppimassa 11.11.-20.12.2010 Fuengirola, Espanja

MAMEKAM 4 Työssäoppimassa 11.11.-20.12.2010 Fuengirola, Espanja 1 MAMEKAM 4 Työssäoppimassa 11.11.-20.12.2010 Fuengirola, Espanja Taru Markkula ja Janina Leino Aurinkorantojen Fuegirola tai Fuge, kuten paikalliset suomalaiset sitä kutsuvat, on todella viihtyisä paikka.

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Fuengirola Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla Costa del Solin eli Aurinkorannikon alueella.

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Niklas Sillander Luksia Marraskuu, 2015 Matkaan mars! Laukku on pakattu ja kaikki tarvittava varmistettu moneen kertaan olevan mukana joten nyt vain odotellaan kyytiä lentokentälle,

Lisätiedot

BARCELONA. Työssäoppimisen seurantamatka

BARCELONA. Työssäoppimisen seurantamatka BARCELONA Työssäoppimisen seurantamatka 4.-8.4.2016 HOLIDAY INN EXPRESS MOLINS DE REI Kalajoen ammattiopiston opiskelija Heikki Huhtala lähti työssäoppimisjaksolle Espanjan Barcelonaan Holiday Inn Express

Lisätiedot

Kielellinen selviytyminen

Kielellinen selviytyminen BILBAO Kulttuurit kohtaavat Bilbaossa ollessani havaitsin täysin erilaisen päivärytmin. Päivät ovat todella pitkiä, sillä ihmiset viihtyvät myöhään ulkona viettäen aikaa perheen ja ystäviensä kanssa. Myös

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10 Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012 Veera Helander arva10 Työpaikka Manuel & Ariana on pieni yritys jossa tehdään juhlavaatteita, hääpukuja, mittatilaustöitä sekä couture

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Matkustaminen kohteeseen. Laura Veikkola Haapaveden ammattiopisto Matkailuala, työharjoittelu Újlengyelissä

Matkustaminen kohteeseen. Laura Veikkola Haapaveden ammattiopisto Matkailuala, työharjoittelu Újlengyelissä Laura Veikkola Haapaveden ammattiopisto Matkailuala, työharjoittelu Újlengyelissä 22.3-1.5.2016 Työharjoittelupaikkani oli matkailuyritys Akác-tanya, joka sijaitsee Újlengyelin kylässä vajaan tunnin ajomatkan

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMASSA ACCOMM-PRAGUESSA. Vaclavin aukio (Vaclavske namesti) Jenni Jämsä & Marjo Kukkohovi Ma05 Praha, Tsekki 04.01. 1.3.

TYÖSSÄOPPIMASSA ACCOMM-PRAGUESSA. Vaclavin aukio (Vaclavske namesti) Jenni Jämsä & Marjo Kukkohovi Ma05 Praha, Tsekki 04.01. 1.3. TYÖSSÄOPPIMASSA ACCOMM-PRAGUESSA Vaclavin aukio (Vaclavske namesti) Jenni Jämsä & Marjo Kukkohovi Ma05 Praha, Tsekki 04.01. 1.3.2008 Olimme työssäoppimassa Prahassa, jota kutsutaan kaikkien kaupunkien

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

TYÖHARJOITTELU ESPANJASSA 9.3. 18.4.2015

TYÖHARJOITTELU ESPANJASSA 9.3. 18.4.2015 TYÖHARJOITTELU ESPANJASSA 9.3. 18.4.2015 Viikko 1 Matkantekomme alkoi 9.3 noin kello 8, kun lähdimme junalla Ylivieskasta kohti Helsinkiä. Junamatka sujui hyvin pienessä jännityksessä siitä, että miten

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Töitä ei tehdä öisin omalla ajalla mutta iltaisin tehdään

Töitä ei tehdä öisin omalla ajalla mutta iltaisin tehdään 12.9.213 Töitä ei tehdä öisin omalla ajalla mutta iltaisin tehdään Sosiaalipolitiikan päivät Jyväskylä 212 Satu Ojala, Jouko Nätti ja Timo Anttila satu.ojala@uta.fi Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

2&lang=de. Oleskeluaikani on 23.5-19.5.2013, jolloin ehdin olemaan töissä 8 viikkoa.

2&lang=de. Oleskeluaikani on 23.5-19.5.2013, jolloin ehdin olemaan töissä 8 viikkoa. ULKOMAANJAKSON RAPORTTI Saksa, Aachen 25.3.-17.5.2013 Aivan aluksi haluaisin esitellä itseni. Olen Laura Sivonen ja opiskelen laboratorioalan perustutkintoa, jolloin ammattinimikkeekseni tulee laborantti.

Lisätiedot

Kylpylähotelli Sani Kalajoen Hiekkasärkillä on 72 huoneen kylpylähotelli. Hotelli avattiin lomailijoille kesäkuussa 2007.

Kylpylähotelli Sani Kalajoen Hiekkasärkillä on 72 huoneen kylpylähotelli. Hotelli avattiin lomailijoille kesäkuussa 2007. Opettajan työelämäjakso/helena Troger, Kalajoen ammattiopisto Artema, matkailu 11.11.2010 31.12.2010 Kylpylähotelli SANI, Kalajoki 1.1.2011-18.2.2011 Kokkolan Matkailu Oy Työelämäjakson ajankohta ja paikat

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

Työssäoppimassa Pizza Maestrossa, Fuengirolassa

Työssäoppimassa Pizza Maestrossa, Fuengirolassa Työssäoppimassa Pizza Maestrossa, Fuengirolassa Fuengirola Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla, Costa del Solin eli Aurinkorannikon

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk.

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk. Vaihtoraportti Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka sampsa.t.veijalainen@tkk.fi Miksi ja minne? Itselleni vaihtoon lähtö oli oikeastaan jonkinlainen

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksassa 24.10.-16.12.2011. Viivi Nybacka Korusuunnittelu ja valmistus

Työssäoppiminen Saksassa 24.10.-16.12.2011. Viivi Nybacka Korusuunnittelu ja valmistus Työssäoppiminen Saksassa 24.10.-16.12.2011 Viivi Nybacka Korusuunnittelu ja valmistus Työssäoppimisjaksoni Saksassa Farbglashütte Lauschassa kesti kahdeksan viikkoa. Farbglashütte Lauscha on lasitehdas,

Lisätiedot

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä 7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä montako tietokirjaa pitää myydä, että olisit suomessa bestseller? Bestseller-listalle Suomessa tietokirjalla on päässyt vuonna 2014 jos on myynyt yli 13500 kappaletta tai

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Vilma Mäkelä TYÖHARJOITTELU ULKOMAILLA 2012 Saneeraus- ja sisustusala, ARSA09 Art In Tanzania P.O. Box 23333, Dar es Salaam Tanzania www.artintanzania.org 16.3-8.4.2012 TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Työskentelin

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 1.1.-28.2.2011

RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 1.1.-28.2.2011 1 RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 1.1.-28.2.2011 Peruspalvelukuntayhtymä Kallio / Pirttirannan päiväkoti Peruspalvelukuntayhtymä Kallio / Peltopuiston päiväkoti Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä Oulaisten

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso. Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015

Työssäoppimisjakso. Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015 Työssäoppimisjakso Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015 Kobe? Kobe - yksi Japanin suurkaupungeista (~1,6 milj. asukasta) ja tärkeä satamakaupunki, joka sijaitsee Hyogon prefektuurissa

Lisätiedot

Kansainvälinen TOP-jakso Ranskassa

Kansainvälinen TOP-jakso Ranskassa Kansainvälinen TOP-jakso Ranskassa Olin kansainvälisessä työssäoppimisjaksossa Ranskassa luokkalaiseni sähköalaa opiskelevan Eemeli Kemppaisen ja samassa koulussa datanomiksi opiskelevan Samuli Satopään

Lisätiedot

UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ

UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ European Project Semester 2008 Eeva Siuruainen (TTE5SN2) ENNEN LÄHTÖÄ Minulla oli suuri halu päästä tekemään työharjoitteluni ulkomailla ja muu

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

1 JOHDANTO 2 ENNEN MATKAA 3 MATKA 4 IRLANTI

1 JOHDANTO 2 ENNEN MATKAA 3 MATKA 4 IRLANTI SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 ENNEN MATKAA... 2 3 MATKA... 2 4 IRLANTI... 2 4.1 DUBLIN... 2 4.2 NÄHTÄVYYDET... 3 4.3 LIIKKUMINEN... 3 5 KOULU... 3 5.1 KOULU... 3 5.2 KOULUSSA KÄYNTI... 4 6 ASUMINEN... 4 6.1

Lisätiedot

Matkaraportti Mettendorf, Saksa

Matkaraportti Mettendorf, Saksa Matkaraportti 11.11. 20.12.2013 Mettendorf, Saksa Seija Pramila SR12 sisustusrakentaja-artesaani Kalajoen ammattiopisto Hain työharjoittelupaikkaa ulkomailta, koska koin että työkokemuksesta ulkomailla

Lisätiedot

Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta

Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009 Työssäoppimispaikkamme oli Fuengirolassa. (Costa del sol) Kaupunki: Fuengirola Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Lähin lentokenttä: Málaga

Lisätiedot

Väkivaltaa kokenut lapsi sijaisperheessä. Kokemukset näkyviin väkivaltatyön kehittäminen sijaishuollossa hanke 2009-2014

Väkivaltaa kokenut lapsi sijaisperheessä. Kokemukset näkyviin väkivaltatyön kehittäminen sijaishuollossa hanke 2009-2014 Väkivaltaa kokenut lapsi sijaisperheessä hanke 2009-2014 Tuon lapsen kanssa on sitten kummallista olla. Toisaalta tuntuu, että syli kuin syli kelpaa, mutta sitten kun tosipaikan tullen yritän ottaa syliin

Lisätiedot

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012 Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 28 eläkeläisopettajaa (osa ystäviä) oli liikunnallisella virkistyslomalla Hotelli Kajaanissa. Matkat taitettiin rautateitse, invavaunut

Lisätiedot

HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010. Riikka Heikkilä, RAT7SN2

HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010. Riikka Heikkilä, RAT7SN2 HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010 Riikka Heikkilä, RAT7SN2 Tšekin tasavalta Pinta-ala: 78 866 km² Asukasluku: 10 230 000 Pääkaupunki: Praha (1 172 975 as.) Muut suuremmat kaupungit: Brno (367 396 as.),

Lisätiedot

Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior Latvia

Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior Latvia Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior 31.1.-6.2.2016 Latvia M13a ja 14a ryhmät, opettajat Arja Mäkinen ja Merja Räihä suuntasivat junalla kohti Tikkurilaa sunnuntaina. Lensimme ensin Riikaan ja

Lisätiedot

Kanada 2015. Gea Schumann Merkonomi

Kanada 2015. Gea Schumann Merkonomi 1 Kanada 2015 Gea Schumann Merkonomi 2 Perustietoa Lähdin 31.12 kuukauden kestävälle matkalle Kanadaan. Olimme osallisena FinAl 2.0 projektissa ja pääsimme mukaan muutamiin isoihinkin tehtäviin. Majoituksena

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen.

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen. SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: 1. -ko/-kö -kysymys; vastaus alkaa aina kyllä- tai ei-sanalla esim. Asutko sinä Lahdessa? Autatko sinä minua? Oletko sinä iloinen? Kyllä, minä asun. (positiivinen)

Lisätiedot

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Joulukuun pakkaset jäivät taakse, kun laskeuduin kuuden tunnin lentomatkan jälkeen Las Palmasin lentokentälle. Kenttäpalvelut toimivat

Lisätiedot

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 1. Päivä: Lento (Kuopio) - Helsinki München: Willkommen in Deutschland! Ajamme Münchenistä Baijerin läpi, Innsbruckin ohi, henkeäsalpaavan

Lisätiedot

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Juhla-,kokous- ja muistelumamatka Lappiin Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Kukonlaulun aikaan syyskuun 19.päivänä aloitimme LaaksojenAutoteknillisen yhdistyksen matkan Rovaniemen suuntaan.

Lisätiedot

Koska naapurit olivat kaataneet puun meidän pihalle, he korjasivat sen pois.

Koska naapurit olivat kaataneet puun meidän pihalle, he korjasivat sen pois. JATKA LAUSETTA. PLUSKVAMPERFEKTI + IMPERFEKTI Kun minä olin syntynyt, olin pieni vauva. Kun me olimme kuorineet perunat, keitimme ne. Sitten kun perunat olivat kiehuneet, söimme ne kastikkeen kanssa. Koska

Lisätiedot

Ohjausta opintielle yhteisöllisesti Rehjan saaressa. OpinTorin teemaryhmä Yhteisöllisyys oppimisen tukena Oulun yliopisto 14.5.

Ohjausta opintielle yhteisöllisesti Rehjan saaressa. OpinTorin teemaryhmä Yhteisöllisyys oppimisen tukena Oulun yliopisto 14.5. Ohjausta opintielle yhteisöllisesti Rehjan saaressa OpinTorin teemaryhmä Yhteisöllisyys oppimisen tukena Oulun yliopisto 14.5.2008 Anna Launonen Opintojen aloitus Rehjassa Osa opintojaksoa: Opiskelu ja

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Alppilan lukio on järjestänyt yhdessä Espoonlahden ja Kauhavan lukioiden sekä Europaschule Langerwehen kanssa yhdessä Opetushallituksen osin tukeman kurssin

Lisätiedot

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Chile & Argentiina luomuviinimatka Chile ja Argentiina ovat upeita valtioita, jotka ovat täynnä toinen toistaan loistavampia nähtävyyksiä.

Lisätiedot

Matka Italiaan 15. 20.11.2015

Matka Italiaan 15. 20.11.2015 Matka Italiaan 15. 20.11.2015 Matka alkoi kotoa Merijärveltä su 15.11.2015 aamulla klo 2. Poikani Samuel vei minut lentokentälle Oulunsaloon juuri ostamallaan autollaan. Olin lentokentällä hyvissä ajoin

Lisätiedot

Työharjoittelu Norjassa Jormanainen Sanna Mari Ikaalisten käsi ja taideteollisuusoppilaitos, 2014

Työharjoittelu Norjassa Jormanainen Sanna Mari Ikaalisten käsi ja taideteollisuusoppilaitos, 2014 Työharjoittelu Norjassa Jormanainen Sanna Mari Ikaalisten käsi ja taideteollisuusoppilaitos, 2014 Kielet, joita tarvitset Norjalaiset, joiden kanssa olen ollut tekemisissä Tromsassa ovat puhuneet enimmäkseen

Lisätiedot

Autoliiton Matkailututkimus 2013 selvitykset taulukoina

Autoliiton Matkailututkimus 2013 selvitykset taulukoina Autoliiton Matkailututkimus 2013 selvitykset taulukoina Millä ajoneuvolla matkustitte % Henkilöauto, pakettiauto, maasturi 62 Matkailuauto 18 Moottoripyörä 10 Fly & Drive 5 Auton ja matkailuvaunun yhdistelmä

Lisätiedot

Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa

Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa Vaihtoraportti Graz 2011 1 Anna Erasmuskohde: Graz Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa Yleistä Päätin lähteä hieman tavallista myöhemmin vaihto-opiskelemaan: viimeisenä opiskeluvuotenani. Tiesin,

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Bremenistä bussi Groningeniin (Public Express), joka maksaa

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso Gran Canarialla

Työssäoppimisjakso Gran Canarialla Työssäoppimisjakso Gran Canarialla Espanjassa Säde Liikala Kaisu Ottavainen Sini Sailas 9.11. 18.12.2013 Playa Del Ingles, Espanja MAMEKAM 5 hankkeen rahoituksella Työssäoppimisjakso Gran Canarialla Gran

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

Ulkoilua Kuolimon äärellä! Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja

Lisätiedot

Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja

Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja Ty össäoppimi nen Tuula Pekkala LHM11 Kalajoen ammattiopisto Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja Gran Canaria on Espanjalle kuuluva

Lisätiedot

Skenaario 1: Paavo kokouksessa

Skenaario 1: Paavo kokouksessa Vaatimusmäärittely liite A: Skenaariot 1-6 Skenaario 1: kokouksessa Osapuolet Tero Eeva Siirrettävä data Paikkatieto Kalenterimerkinnät Käyttäjän tunnistus Oikeuksien luovutus Käyttäjäprofiilit Tilanne

Lisätiedot

COMENIUS YKSILÖLLINEN OPPILASLIIKKUVUUS

COMENIUS YKSILÖLLINEN OPPILASLIIKKUVUUS COMENIUS YKSILÖLLINEN OPPILASLIIKKUVUUS Eurooppalainen oppimiselämys yläkoulujen, lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten oppilaille Kokemuksia Comenius-ohjelman yksilöllisen oppilasliikkuvuuden pilottihankkeeseen

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Kurssitusten tarve kipuaa

Kurssitusten tarve kipuaa Kurssitusten tarve kipuaa 9.11.2000 08:02 Muinoin tietotekniikkakurssilla opeteltiin ohjelmat läpikotaisin. Nyt niistä opetellaan vain työssä tarvittavat toiminnot. Niissäkin on työntekijälle tekemistä,

Lisätiedot

Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015

Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015 Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015 Tämä matka on tehty ennenkin. Se oli niin hyvä että pyysimme Leo Baskinia järjestämään matkan uudelleen. Tämä on tosi Savusaunafaneille. Matalle mahtuu vain

Lisätiedot

IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015

IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015 IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015 Kevättalvella 2015 aloitimme vaihto-opiskelupaikan hakuprosessin valmistelun. Pohdimme perusteellisesti mihin maahan haluamme matkustaa ja missä maassa voisimme oppia

Lisätiedot