tehdä kiertoja öisin loukkaantuneiden sotilaiden parissa Krimin sodan aikana ( ), teki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "tehdä kiertoja öisin loukkaantuneiden sotilaiden parissa Krimin sodan aikana (1853 1856), teki"

Transkriptio

1 Turun yliopisto Lääketieteellinen tiedekunta Hoitotieteen laitos TtM, sh Riitta-Liisa Lakanmaa Väitostutkimus: Tehohoitotyön kompetenssi perustason arviointimittarin kehittäminen valmistuvalle sairaanhoitajaopiskelijalle. LEKTIO Väitöstilaisuus Tauno Nurmela salissa klo Sairaanhoitaja Florence Nightingale, joka tunnettiin nimeltä The Lady with The Lamp tavastaan tehdä kiertoja öisin loukkaantuneiden sotilaiden parissa Krimin sodan aikana ( ), teki merkittävän teon tehohoitotyön kehittymiselle. Hän havaitsi sen tosiasian, että toiset sotilaat tarvitsivat enemmän säännöllistä ja huolellisesta tarkkailua kuin toiset. Sairaanhoitaja Nightingale alkoi siirtää näitä sotilaita lähemmäksi sairaanhoitajien kansliaa. Tämä sama näkemys pidä potilas lähellä sairaanhoitajaa ilmeni myös 1800-luvun lopussa Englannissa ja 1900-luvun puolivälissä Yhdysvalloissa. Myöhemmin tehohoito kehittyi merkittävästi Euroopassa vuonna 1952, jolloin poliomyelitis epidemia tuli Tanskaan. Polion aiheuttamaa hengitysvajausta alettiin hoitaa potilailla hengityskoneilla, jotka suunniteltiin aivan erityiseen tilaan sairaalassa. Teho-osaston esiaste oli syntynyt. Varsinainen ensimmäinen teho-osasto avattiin kuitenkin kuuden vuoden päästä USA:ssa vuonna Sen jälkeen teknologia ja varsinkin terveyteen liittyvä teknologia on kehittynyt huimasti. Samanaikaisesti tieto ja taito tehohoidosta ja tehohoitotyöstä on kasvanut valtavasti. Tämä kaikki yhdessä on luonut mahdollisuuden korkealaatuiseen ja eettisesti korkeatasoiseen tehohoitoon. 1

2 Tehohoidolla tarkoitetaan äkillisesti kriittisesti sairaiden potilaiden hoitoa, joilla on moniongelmainen sairaus tai elämää uhkaava tilanne. Tehohoito perustuu jatkuvaan potilaantilan tarkkailuun ja elintoimintojen ylläpitämiseen. Päätavoitteena on voittaa aikaa perussairauden tai tilan hoitamiseen luvun sairaanhoitajat hoitavat moniongelmaisia kriittisesti sairaita potilaita ja heidän omaisiaan. Tehohoitotyö kohdistuu vakavasti sairaiden potilaiden hoitamiseen tehoosastoilla. Nämä potilaat hyötyvät korkeasti koulutettujen ja taitavien sairaanhoitajien läsnäolosta, jotka käyttävät hyväkseen hoitamisessaan nykyaikaista tekniikkaa ja kehittyneitä hoitotyöntoimintoja. Tehohoitotyössä teknologia yhdistyy oleellisesti psyykkisesti haastavaan ja eettisiä konflikteja sisältävään kriittiseen sairauteen. Kompetenssilla tarkoitetaan sanakirjojen mukaan kykyä, laillista pätevyyttä, kvalifioitumista johonkin, tilaa olla kykeneväinen, ja aluetta missä henkilö on pätevä tai taitoa. Kompetenssi tarkoittaa myös kykyä tehdä jokin asia menestyksekkäästi ja tehokkaasti, kvalifikaation riittävyyttä ja kapasiteettia selviytyä jostakin asiasta. Suomalaisten sanakirjojen mukaan kompetenssilla tarkoitetaan lisäksi myös kelpoisuutta, viranomaisen toimivaltaa, kielikykyä ja -tajua, asiantuntevuutta ja osaamista. Hoitotyön kompetenssista on tehty kolme käsiteanalyysia, joiden mukaan hoitotyön kompetenssi voidaan nähdä tietona ja taitona, toimintana, ammatillisina standardeina tai ammatillisena roolimallina ja yksilön itsearvioinnin sisäisenä säätelynä. Kahdeksan kirjallisuuskatsauksen mukaan hoitotyön kompetenssia on määritelty ja mitattu epäsystemaattisesti. Esimerkiksi mitattaessa kompetenssia ei ole kiinnitetty huomiota riittävästi mittauksen reliabiliteettiin ja validiteettiin. Kompetenssimittarit näyttäisivät olevan lupaavia yksilön itsearvioinnille. Erityisesti kliinisen 2

3 kompetenssin arvioinnissa hyödyllistä on objektiivisesti rakennettu kliininen arviointi -menetelmä. Hoitotyön koulutuksessa ja käytännössä kompetenssia tulisi arvioida kokonaisvaltaisesti ja liittyen siihen kontekstiin missä kompetenssia kulloinkin käytetään. Lisäksi suositellaan useita arviointimenetelmiä validiteetin parantamiseksi: esimerkiksi tietotestiä, itsearviointia, vertaisarviointia, havainnointia ja/tai portfoliotyöskentelyä. Tehosairaanhoitajat ovat suuri ja merkittävä henkilöstöryhmä teho-osastolla. Heidän panoksensa potilashoitoon on kiistaton: tehosairaanhoitajan tekemä hoitotyö vaikuttaa mm. potilaiden sairastuvuuteen ja kuolleisuuteen. Hyvä tehohoitotyö vähentää tehohoidon komplikaatioita, hoitovirheitä ja ylipäätään hoitokuluja. Tehosairaanhoitajilla tulee siksi olla sopivaa tietoa, taitoa ja kokemusta arvioida ja vastata tehokkaasti tehopotilaiden monimutkaisiin tarpeisiin ja teknologian sekä muuttuvan yhteiskunnan tuomiin haasteisiin. Ammattitaitoinen tehohoitotyön käytäntö on luonteeltaan asiaankuuluvien teorioiden, tutkimuksen ja näyttöön perustuvien hoito-ohjeiden soveltamista yhteen. Henkilökuntasuunnittelu teho-osastolla on yhteydessä potilashoitotuloksiin ja edelleen potilasturvallisuuteen. Henkilökuntasuunnittelu teho-osastolla on yhteydessä esimerkiksi seuraaviin potilashoitotuloksiin kuten sairaalainfenktiot, kuolleisuus, leikkauksen jälkeiset komplikaatiot, ja eisuunniteltu extubaatio. Henkilökuntasuunnittelu pitää yleisesti sisällään sairaanhoitaja-potilas - suhdeluvun ja sairaanhoitajien kompetenssiarvion. Myös tämän vuoksi kompetenssin arvioinnin merkitys tehohoitotyössä on kasvanut ja tarve kompetenssin arviointiin on ilmeinen sekä koulutuksessa että käytännön hoitotyössä. 3

4 Tehohoitotyön kompetenssia on tutkittu vähän. Kuitenkin kansainväliset tehohoitotyön järjestöt kuten Amerikan tehosairaanhoitajien yhdistys, Australian tehosairaanhoitajien yhdistys, Kanadan tehosairaanhoitajien yhdistys, Euroopan tehohoitoyhdistysten yhdistys ja maailman tehohoitoyhdistysten yhdistys ovat määritelleet tehosairaanhoitajan kompetenssistandardeja, koulutuksen sisältöjä ja koulutuksen toteuttamisperiaatteita. Tehosairaanhoitajien kompetenssia on tutkittu vain neljässä tutkimuksessa. Dunnin ja kumppaneiden tutkimuksen mukaan vuodelta 2000, tehohoitotyön kompetenssi voidaan jakaa ammatilliseen käytäntöön, reflektiiviseen käytäntöön, selviytymiseen, kliiniseen ongelman-ratkaisuun, tiimityöhön ja johtamiseen. Jonesin tutkimuksen mukaan vuodelta 2002, tehohoitotyön kompetenssi taasen muodostuu neljästä väittämästä: tehosairaanhoitaja yhdistää kokonaisvaltaisen potilasarvioinnin ja hoitamisen taidot saavuttaakseen optimaalisen potilashoidon, sairaanhoitaja hallitsee tehohoitotyön toiminnot ja kliiniset ohjeet, hän arvioi ja vastaa tehokkaasti nopeasti muuttuviin tilanteisiin ja kehittää sekä hallitsee hoitotyön suunnittelun ja harkitsee potilaan kotiuttamiseen liittyviä asioita. Lindbergin tutkimuksen mukaan vuodelta 2006, tehohoitotyön kompetenssi merkitsee tehosairaanhoitajan kykyä tehdä yhteistyötä, kykyä havainnoida kliininen tilanne oikein, tietoisuutta omista kyvyistä ja rajoituksista, kykyä toimia ja kykyä luopua teknologiasta kun on sen aika. Vanhin tässä käsitelty tehohoitotyön kompetenssi tutkimus, Schribanten ja kumppaneiden tutkimus vuodelta 1996, jakaa tehohoitotyön kompetenssin neljään pääluokkaan: ammatilliseen pätevyyteen, tiedolliseen pätevyyteen, ihmissuhdetaitoihin ja tehohoitotyön vuorovaikutusmalleihin. Valmistuvien sairaanhoitajien tehohoitotyön kompetenssia on tutkittu kuudesta näkökulmasta: kompetenssin tai ammatillisen minäkuvan, tehohoitotyön opintojakson arvioinnin, opetus- ja oppimismenetelmän, opetussuunnitelman arvioinnin, kliinisen harjoittelun ja perehdytyksen näkökulmista. Ainoastaan neljä tutkimusta oli arvioinut valmistuvan, vastavalmistuneen tai uuden tehosairaanhoitajan tehohoitotyön kompetenssia. 4

5 Bourghaltin tutkimuksessa vuodelta 2004, kehitettiin monitasoiset tehohoitotyön kompetenssiväittämät, jotka toimivat viitekehyksenä kompetenssin kehittymiselle teho-osastolla. Salosen ja kumppaneiden tutkimuksen mukaan vuodelta 2007, juuri valmistuneet sairaanhoitajat, jotka työskentelevät tehohoito- ja päivystyshoitotyössä, raportoivat kompetenssinsa hyväksi. Tässä tutkimuksessa kompetenssia mitattiin Meretojan kehittämällä geneerisellä Nurse Competence Scale:lla. Santianon ja Daffurnin tutkimuksessa vuodelta 2003, tehohoito-opintojakson jälkeen vastavalmistuneet sairaanhoitajat raportoivat hyväksi itsearvioidun tehohoitotyön kompetenssin: tutkimuksen käyttö sai huonoimmat itsearvioit ja kyky arvioida omat kyvyt ja ammatillinen pätevyys sai parhaimmat itsearviot. Tässä tutkimuksessa mittarina oli kompetenssi standardit tehohoitoon erikoistuneelle sairaanhoitajalle. Kellyn ja Courtin tutkimuksessa vuodelta 2007, juuri valmistuneet teho-osastoilla työskentelevät sairaanhoitajat arvioivat vahvaksi ammatillisen käytännön, työnautinnon ja viestinnän. Huonoimmaksi he arvioivat johtamisen. Tässä tutkimuksessa mittarina käytettiin Arthurin kehittämää Sairaanhoitajien ammatillinen minäkuva - instrumenttia. Näiden tutkimusten mukaan kompetenssiin myönteisesti vaikuttaa ikä, työkokemus ja kompetenssin käytön useus. Tehohoitotyön kompetenssin mittaamiseen on kehitetty vain muutamia mittareita. Kirjallisuudesta löytyy neljä mittaria, joista mikään ei mittaa perustason tehohoitotyön kompetenssia kokonaisvaltaisesti. Löydetyt mittarit mittaavat joko kompetenssin osa-aluetta - tietoperustaa - tai sitten mittari on kehitetty erikoissairaanhoitajille. Lisäksi mittarit ovat usein jääneet ensimmäiseen versioon ja niitä ei ole enää kehitetty eteenpäin tai raportoitu. Tarve perustason tehohoitotyön kompetenssimittarin kehittämiselle on ilmeinen. 5

6 Ammattikorkeakoulut kouluttavat Suomeen sairaanhoitajat, jotka voivat työskennellä tehoosastoilla. EQF:n (European Qualifications Framework for Lifelong Learning) mukaan valmistuvat sairaanhoitajat ovat tasolla kuusi. Kansallisen viitekehyksen, joka noudattelee Euroopan komission linjausta, tason kuusi mukaan yksilö: hallitsee laaja-alaiset ja edistyneet oman alansa tiedot, joihin liittyy teorioiden, keskeisten käsitteiden, menetelmien ja periaatteiden kriittinen ymmärtäminen ja arvioiminen. Ymmärtää ammatillisten tehtäväalueiden ja tieteenalojen kattavuuden ja rajat. Hallitsee edistyneet taidot, jotka osoittavat asioiden hallintaa, kykyä soveltaa ja kykyä luoviin ratkaisuihin, joita vaaditaan erikoistuneella ammatti-, tieteen- tai taiteenalalla monimutkaisten tai ennakoimattomien ongelmien ratkaisemiseksi. Kykenee johtamaan monimutkaisia ammatillisia toimia tai hankkeita tai kykenee työskentelemään itsenäisesti alan asiantuntijatehtävissä. Kykenee päätöksentekoon ennakoimattomissa toimintaympäristöissä. Perusedellytykset toimia alan itsenäisenä yrittäjänä. Kykenee vastaamaan oman osaamisensa arvioinnin ja kehittämisen lisäksi yksittäisten henkilöiden ja ryhmien kehityksestä. Valmius jatkuvaan oppimiseen. Osaa viestiä riittävästi suullisesti ja kirjallisesti sekä alan että alan ulkopuoliselle yleisölle. Kykenee itsenäiseen kansainväliseen viestintään ja vuorovaikutukseen toisella kotimaisella kielellä ja vähintään yhdellä vieraalla kielellä. 6

7 Suomen ammattikorkeakoulut ovat laatineet yhteiset kompetenssikuvaukset. Kompetenssit ovat laajoja osaamiskokonaisuuksia. Ne kuvaavat pätevyyttä, suorituspotentiaalia ja kykyä suoriutua ammattiin kuuluvista työtehtävistä. Ammattikorkeakouluissa kompetenssien luokittelussa suositellaan käytettäväksi jakoa koulutusohjelmakohtaisiin ammatillisiin kompetensseihin (subject specific competences) ja yhteisiin kompetensseihin (generic competences). Näiden on tarkoitus olla toisistaan erottuvia ja arvioitavissa olevia. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto on määritellyt yhteisiksi kompetensseiksi: oppimisen taidot, eettinen osaaminen, työyhteisöosaaminen, innovaatioosaaminen ja kansainvälistymisosaaminen. Vastaavasti hoitotyön koulutusohjelmakohtaiset kompetenssit on määritelty seuraavasti: hoitotyön asiakkuusosaaminen, terveyden edistäminen osaaminen, kliininen osaaminen, päätöksenteko-osaaminen, ohjaus- ja opetusosaaminen. Nyt ja tulevaisuudessa kiinnitetään entistä enemmän huomiota hoitotyön koulutuksen osaamiseen ja potilasturvallisuuden varmistamiseen jo koulutuksen aikana. Sosiaali- ja terveysministeriön vuosina toiminut Hoitotyön kehittämisen ohjausryhmä teki ehdotukset ammattikorkeakoulun hoitotyön koulutusohjelman ja sen jälkeisen koulutuksen sekä hoitotyön opettajan kliinisen osaamisen kehittämisestä. Keskeiset ehdotukset liittyvät ammattikorkeakoulun hoitotyön koulutusohjelman osaamiskuvausten päivittämiseen, osaamisen varmistamiskäytäntöjen kehittämiseen ja moniammatillisten harjoitteluympäristöjen luomiseen. Lisäksi perustutkinnon jälkeisen koulutuksen kehittämiseksi ehdotetaan kansallisten laajojen kliinisten osaamiskokonaisuuksien luomista ammattikorkeakoulun hoitotyön koulutusohjelman suorittaneille. Kliinisissä osaamiskokonaisuuksissa on ehdotus akuuttihoidon osaamiskokonaisuudeksi, jossa on mukana tehohoitotyö, perioperatiivinen hoitotyö, päivystyshoitotyö ja ensihoitotyö. Työryhmä ohjeistaa ja painotta selkeästi osaamiskuvausten laadintaa ja osaamisen varmistamiskäytäntöjä. Tätä työtä varten tarvitaan luotettavaa tutkittua tietoa: Mitä kompetenssi on? ja Miten kompetenssia tulisi arvioida? Näihin kysymyksiin olen nyt osaltani omassa työssäni pyrkinyt vastaamaan. 7

Hoitotyön opiskelijan osaamisperustainen oppiminen ammattitaitoa edistävässä harjoittelussa

Hoitotyön opiskelijan osaamisperustainen oppiminen ammattitaitoa edistävässä harjoittelussa Hoitotyön opiskelijan osaamisperustainen oppiminen ammattitaitoa edistävässä harjoittelussa Työelämäyhteistyöpäivä 6.9.2012 Arja Oikarinen 1 Luennon sisältö: Ammattitaitoa edistävä harjoittelu Mitä on

Lisätiedot

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Liite Kansallinen vaativuustaso / eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen taso Taso1 Tutkinnot, oppimäärät ja

Lisätiedot

Vastuuopettajapäivät Lappeenranta Olli Ervaala. Osaamisperustaisista opetussuunnitelmista

Vastuuopettajapäivät Lappeenranta Olli Ervaala. Osaamisperustaisista opetussuunnitelmista Vastuuopettajapäivät Lappeenranta 11.2.2010 Olli Ervaala Osaamisperustaisista opetussuunnitelmista Viitekehyksiä Tutkintojen viitekehykset nousivat koulutuspoliittiseen keskusteluun Euroopan unionissa

Lisätiedot

MATKAILUALAN KOULUTUS

MATKAILUALAN KOULUTUS Master s Degree Programme in Tourism MATKAILUALAN KOULUTUS 90 op OPINTOSUUNNITELMA 2014 2016 Opintojen lähtökohdat Työelämän toimintaympäristön nopeat muutokset, toimintojen kansainvälistyminen sekä taloutemme

Lisätiedot

SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALA

SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALA SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALA SAIRAANHOITAJAN JA TERVEYDENHOITAJAN KOULUTUS TUTKINNOT Tutkintojen ja muun osaamisen kansallinen viitekehys (National Qualifications Framework NQF) Suomen kansallisessa

Lisätiedot

Näkökulmia ja haasteita Venäjäliiketoimintaympäristössä. Живи и учись. Век живи - век учись

Näkökulmia ja haasteita Venäjäliiketoimintaympäristössä. Живи и учись. Век живи - век учись Valtakunnalliset ammattikorkeakoulujen liiketalouden koulutusalan kehittämispäivät 7. 8.11.2012 Näkökulmia ja haasteita Venäjäliiketoimintaympäristössä Живи и учись. Век живи - век учись Mitä on Venäjä-osaaminen?

Lisätiedot

Tekijä: Pirkko Jokinen. Osaamisen arviointi

Tekijä: Pirkko Jokinen. Osaamisen arviointi Tekijä: Pirkko Jokinen Osaamisen arviointi Arviointi kohdistuu Osaamisen eli pätevyyden arviointiin = tutkinnon edellyttämät oppimistulokset (learning outcomes) Arvioidaan tiedot, taidot ja asenteet Opintojakson

Lisätiedot

LEKTIO 13.2.2015 Väitöstilaisuus Satakunnan Keskussairaalan auditoriossa N2 klo 12.00

LEKTIO 13.2.2015 Väitöstilaisuus Satakunnan Keskussairaalan auditoriossa N2 klo 12.00 1 Turun yliopisto Lääketieteellinen tiedekunta Hoitotieteen laitos TtM, sh Satu Kajander-Unkuri Väitöstutkimus: Nurse competence of graduating nursing students (Valmistumassa olevien sairaanhoitajaopiskelijoiden

Lisätiedot

Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset. Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala

Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset. Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala Terveydenhoitajan osaaminen 31.1.2019 terveydenhoitajia koulutetaan tulevaisuuden

Lisätiedot

SUOSITUS TUTKINTOJEN KANSALLISEN VIITEKEHYKSEN (NQF) JA TUTKIN- TOJEN YHTEISTEN KOMPETENSSIEN SOVELTAMISESTA AMMATTIKORKEA- KOULUISSA

SUOSITUS TUTKINTOJEN KANSALLISEN VIITEKEHYKSEN (NQF) JA TUTKIN- TOJEN YHTEISTEN KOMPETENSSIEN SOVELTAMISESTA AMMATTIKORKEA- KOULUISSA SUOSITUS TUTKINTOJEN KANSALLISEN VIITEKEHYKSEN (NQF) JA TUTKIN- TOJEN YHTEISTEN KOMPETENSSIEN SOVELTAMISESTA AMMATTIKORKEA- KOULUISSA Työryhmä: Pekka Auvinen (PKAMK), Johanna Heikkilä (JAMK), Hanna Ilola

Lisätiedot

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere MATEMATIIKKA Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kehittää loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Luoda pohja matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden

Lisätiedot

Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa. Teemu Rantanen 7.3.2012

Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa. Teemu Rantanen 7.3.2012 Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa Teemu Rantanen 7.3.2012 Taustaa YAMK-tutkinto edelleen kohtuullisen uusi ja paikoin heikosti tunnettu > Tarvitaan myös tutkimustietoa

Lisätiedot

AHOT arviointityöpaja. Hanne Koli

AHOT arviointityöpaja. Hanne Koli AHOT arviointityöpaja Hanne Koli 9.1.2012 1. VAIHE OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA KRITEERIT BACHELOR JA MASTER TASOT MITEN OSAAMISTA VOIDAAN ARVIOIDA? M itä ajatuksia, käsityksiä,

Lisätiedot

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä. OPETUSSUUNNITELMA, johtaminen ja liiketoimintaosaaminen Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa sinulle vankan kehittämisosaamisen. Syvennät johtamisen ja liiketoiminnan eri osa-alueiden

Lisätiedot

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Koulutusohjelman tuottama tutkinto Tradenomi (Ylempi AMK) on ylempi korkeakoulututkinto, joka tuottaa saman pätevyyden julkisen sektorin virkaan

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat ja osaaminen

Opetussuunnitelmat ja osaaminen Opetussuunnitelmat ja osaaminen Riitta Pyykkö Pedagogiset messut ajankohtaista opetuksen kehittämisestä Turku 22.5.2012 Mitä sanoo asetus? Yliopiston tehtävänä on jatkuvasti arvioida ja kehittää tutkintoja,

Lisätiedot

Fysioterapeuttiopiskelijan arviointipassi

Fysioterapeuttiopiskelijan arviointipassi Fysioterapeuttiopiskelijan arviointipassi Sisällysluettelo JOHDANTO OSAAMISEN KEHITTYMINEN ARVIOINNIT: JAMKin yhteiset osaamiset Sosiaali- ja terveysalan yhteiset osaamiset Fysioterapian ammattikohtaiset

Lisätiedot

SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALA

SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALA SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALA LIIKUNNAN JA VAPAA-AJAN KOULUTUS TUTKINNOT Tutkintojen ja muun osaamisen kansallinen viitekehys (National Qualifications Framework NQF) Suomen kansallisessa tutkintojen

Lisätiedot

Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja

Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja 1 JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU Hyvinvointi, Toimintaterapia Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja Tavoite- ja arviointilomake Opiskelijan nimi ja ryhmätunnus Opintojakson

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen

OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen opinnoissa syvennät johtamisen eri osa-alueiden

Lisätiedot

Sairaanhoitajakoulutus (SHHTNU15A8)

Sairaanhoitajakoulutus (SHHTNU15A8) Hämeen Ammattikorkeakoulu Sairaanhoitajakoulutus (SHHTNU15A8) SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Sairaanhoitajan työnä on hoitaa eri-ikäisiä ihmisiä ja edistää väestön terveyttä. Sairaanhoitaja toimii sosiaali-

Lisätiedot

Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon laadun kehittäminen. Pentti Rauhala FT, dosentti 17.11.2011

Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon laadun kehittäminen. Pentti Rauhala FT, dosentti 17.11.2011 Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon laadun kehittäminen Pentti Rauhala FT, dosentti 17.11.2011 Uusimmat korkeakoulupoliittiset ulkoiset arvioinnit Pratt, J.&Kekäle, T.&Maassen, P.&Papp, I.&Perellon, J.&Utti,

Lisätiedot

Tunnista ja tunnusta osaaminen. Kohtaus 31.1.2015

Tunnista ja tunnusta osaaminen. Kohtaus 31.1.2015 Tunnista ja tunnusta osaaminen Kohtaus Väittämiä Muualla kuin koulussa tai työelämässä hankittu osaaminen on turhaa On samantekevää, mitä jokainen meistä partiossa oppii Kouluissa ja oppilaitoksessa arvostetaan

Lisätiedot

INSINÖÖRIKOULUTUS KONETEKNIIKKA

INSINÖÖRIKOULUTUS KONETEKNIIKKA INSINÖÖRIKOULUTUS KONETEKNIIKKA TUTKINNOT Tutkintojen ja muun osaamisen kansallinen viitekehys (National Qualifications Framework NQF) Suomen kansallisessa tutkintojen viitekehyksessä kaikki tutkinnot

Lisätiedot

- MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ?

- MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ? THM M Mustajoki Sairaanhoitajan käsikirjan päätoimittaja - MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ? M Mustajoki 290506 1 Miksi? Kaikilla potilas(!) ja sairaanhoitaja - sama tieto Perustelut

Lisätiedot

Sosiaalialan AMK -verkosto

Sosiaalialan AMK -verkosto 1 Sosiaalialan AMK -verkosto Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto 15.4.2010 Esitys sosionomi (AMK) tutkinnon kompetensseista Tämä esitys sisältää a) ehdotuksen sosiaalialan koulutusohjelmassa suoritetun

Lisätiedot

AHOT KORKEAKOULUISSA. Korkeakoulujen kielten ja viestinnän osaamiskuvaushanke Sisko Mällinen, Tamk

AHOT KORKEAKOULUISSA. Korkeakoulujen kielten ja viestinnän osaamiskuvaushanke Sisko Mällinen, Tamk AHOT KORKEAKOULUISSA Korkeakoulujen kielten ja viestinnän osaamiskuvaushanke 12.12.2013 Sisko Mällinen, Tamk Hankkeen perustiedot Jatkoa ESR-osarahoitteiselle AHOT korkeakouluissa - hankkeelle Päätoteuttajana

Lisätiedot

MILLÄ RAVITSEMUSOSAAMISELLA

MILLÄ RAVITSEMUSOSAAMISELLA MILLÄ RAVITSEMUSOSAAMISELLA RUOKASI VALMISTETAAN Enni Mertanen 31.3.2011 1 Suomalainen koulutusjärjestelmä Ruoanvalmistajilla pitäisi olla toisen asteen tutkinto Ruokapalvelujen esimiestehtävissä toimivilla

Lisätiedot

TAPOJA ANTAA OSAAMISEN NÄYTTÖ KORKEA-ASTEELLA, MITEN TUNNISTAA JA TUNNUSTAA TYÖELÄMÄOSAAMINEN OSAKSI TUTKINTOKOULUTUSTA

TAPOJA ANTAA OSAAMISEN NÄYTTÖ KORKEA-ASTEELLA, MITEN TUNNISTAA JA TUNNUSTAA TYÖELÄMÄOSAAMINEN OSAKSI TUTKINTOKOULUTUSTA TAPOJA ANTAA OSAAMISEN NÄYTTÖ KORKEA-ASTEELLA, MITEN TUNNISTAA JA TUNNUSTAA TYÖELÄMÄOSAAMINEN OSAKSI TUTKINTOKOULUTUSTA KOPSU-HANKKEEN TYÖPAJA 27.3.2012 ANNELI AIROLA SISÄLTÖ Taustaa teemalle Esittäytymiset

Lisätiedot

Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu III / Ammattitaitoa edistävä syventävä harjoittelu. Edistynyt osaaja

Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu III / Ammattitaitoa edistävä syventävä harjoittelu. Edistynyt osaaja 1 JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU Hyvinvointi, Toimintaterapia Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu III / Ammattitaitoa edistävä syventävä harjoittelu Edistynyt osaaja Tavoite- ja arviointilomake Opiskelijan

Lisätiedot

Valtakunnalliset ammattikorkeakoulujen liiketalouden koulutusalan kehittämispäivät

Valtakunnalliset ammattikorkeakoulujen liiketalouden koulutusalan kehittämispäivät 1 Valtakunnalliset ammattikorkeakoulujen liiketalouden koulutusalan kehittämispäivät Kouvola 10.11.2010 TAIDOT YHTEISINÄ KOMPETENSSEINA HAASTE OPPIMISPROSESSIEN SUUNNITTELULLE JA TOTEUTUKSELLE Oppiminen

Lisätiedot

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaalialan AMK-osaamisen kompetenssit 2010 Sosiaalialan eettinen on sisäistänyt sosiaalialan arvot ja ammattieettiset periaatteet ja sitoutuu toimimaan niiden mukaisesti

Lisätiedot

hyvä osaaminen. osaamisensa tunnistamista kuvaamaan omaa osaamistaan

hyvä osaaminen. osaamisensa tunnistamista kuvaamaan omaa osaamistaan MERKITYS, ARVOT JA ASENTEET FYSIIKKA 8 T2 Oppilas asettaa itselleen tavoitteita sekä työskentelee pitkäjänteisesti. Oppilas harjoittelee kuvaamaan omaa osaamistaan. T3 Oppilas ymmärtää lämpöilmiöiden tuntemisen

Lisätiedot

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus OPETUSSUUNNITELMA

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus OPETUSSUUNNITELMA OPETUSSUUNNITELMA SOSIAALI- JA TERVEYSALAN KEHITTÄMISEN JA JOHTAMISEN KOULUTUS Sosiaali- ja terveysalan keskus Suoritettava tutkinto Tutkintonimike Fysioterapeutti (ylempi AMK) Sairaanhoitaja (ylempi AMK)

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen 1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin.

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin. Hyväksymismerkinnät 1 (6) OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen

Lisätiedot

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus. OPETUSSUUNNITELMA Medianomi (AMK), monimuotototeutus

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus. OPETUSSUUNNITELMA Medianomi (AMK), monimuotototeutus OPETUSSUUNNITELMA Medianomi (AMK), monimuotototeutus Media-alan monimuotototeutuksessa syvennyt kuvalliseen viestintään. Opinnoissasi paneudut kuvalliseen ilmaisuun ja visuaaliseen viestintään soveltamalla

Lisätiedot

Suoritettava tutkinto

Suoritettava tutkinto OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, ikäosaaminen Suoritettava tutkinto Suomalaisen väestön ikääntyminen näkyy sekä eliniän pidentymisenä että ikääntyneiden väestöosuuden kasvuna. Ikääntyvä

Lisätiedot

Toimintaterapeuttiopiskelijan arviointipassi

Toimintaterapeuttiopiskelijan arviointipassi Toimintaterapeuttiopiskelijan arviointipassi Kuvitus: Suvi Harvisalo Sisällysluettelo JOHDANTO OSAAMISEN KEHITTYMINEN ARVIOINNIT: JAMKin yhteiset osaamiset Sosiaali- ja terveysalan yhteiset osaamiset Toimintaterapeutin

Lisätiedot

Hoitotyön tutkimus- ja kehittämisosaaminen

Hoitotyön tutkimus- ja kehittämisosaaminen 1. JOHDANTO 3 Parantumattomasti sairaalla potilaalla tulee olla oikeus hyvään oireita lievittävään hoitoon ja saattohoitoon asuinpaikastan ja perussairaudestaan riippumatta. Suomessa on n. 15 000 saattohoitoa

Lisätiedot

Tiedote 23.6.2009 TERVETULOA AIKUISOPISKELIJAKSI HOITOTYÖN KOULUTUSOHJELMAAN

Tiedote 23.6.2009 TERVETULOA AIKUISOPISKELIJAKSI HOITOTYÖN KOULUTUSOHJELMAAN Tiedote 23.6.2009 TERVETULOA AIKUISOPISKELIJAKSI HOITOTYÖN KOULUTUSOHJELMAAN Sinut on hyväksytty aikuisopiskelijaksi Metropolia -ammattikorkeakoulun hoitotyön koulutusohjelmaan suorittamaan sairaanhoitaja

Lisätiedot

AMK-tutkinto. 210 opintopistettä

AMK-tutkinto. 210 opintopistettä Liiketalouden koulut tusohjelma, Porvoo, aikuiset Liiketalouden koulutusohjelma pähkinänkuoressa Liiketalouden koulutusohjelman profiili Koulutuksen tavoitteet Ammatillinenn kasvu Opetussuunnitelma Liiketalouden

Lisätiedot

SUULLISEN ARVIOINNIN ERITYISPIIRTEITÄ (AHOT)

SUULLISEN ARVIOINNIN ERITYISPIIRTEITÄ (AHOT) SUULLISEN ARVIOINNIN ERITYISPIIRTEITÄ (AHOT) A N N E L I A I R O L A P O H J O I S - K A R J A L A N A M K / A H O T - H A N K E K U O P I O 3 0. 8. 2 0 1 1 Tavoitteena on avata suullisen kielitaidon arvioinnin

Lisätiedot

Projektipäällikkö/lehtori Paula Poikela, Rovaniemi Ammattikorkeakoulu (RAMK)

Projektipäällikkö/lehtori Paula Poikela, Rovaniemi Ammattikorkeakoulu (RAMK) Projektipäällikkö/lehtori Paula Poikela, Rovaniemi Ammattikorkeakoulu (RAMK) Vuorovaikutuksen Menetelmien Prosessien turvallisuus turvallisuus turvallisuus Paula, Poikela & Paula Yliniemi 1 Kompetenssiperusteinen

Lisätiedot

Terveydenhoitaja koulutus

Terveydenhoitaja koulutus Hämeen Ammattikorkeakoulu Terveydenhoitaja koulutus SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN: Terveydenhoitajan työnä on yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen terveyden edistäminen sekä terveysriskien ja sairauksien ehkäiseminen

Lisätiedot

Kuntoutusohjauksen ja -suunnittelun arviointipassi

Kuntoutusohjauksen ja -suunnittelun arviointipassi Kuntoutusohjauksen ja -suunnittelun arviointipassi Sisällysluettelo JOHDANTO OSAAMISEN KEHITTYMINEN ARVIOINNIT: JAMKin yhteiset osaamiset Sosiaali- ja terveysalan yhteiset osaamiset Kuntoutusohjauksen

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVIEN

AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVIEN JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVIEN KOULUTUSOHJELMIEN OPETUSSUUNNITELMIEN PERUSTEET 2014-2015 Hyväksytty Jyväskylän ammattikorkeakoulun hallituksessa 18.11.2013 2 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Terveysalan opettajien tiedonhallinnan osaamisen uudistaminen

Terveysalan opettajien tiedonhallinnan osaamisen uudistaminen Terveysalan opettajien tiedonhallinnan osaamisen uudistaminen Tieteiden talo 26.10.2018 BMF-yhdistys syysseminaari Elina Rajalahti Yliopettaja/TtT Laurea-ammattikorkeakoulu Mitä pitää tehdä, kun kun huomaa,

Lisätiedot

MITTEE SE ON SE IHMISLÄHHEENE HOETO?

MITTEE SE ON SE IHMISLÄHHEENE HOETO? MITTEE SE ON SE IHMISLÄHHEENE HOETO? Tarja Kvist, Yliopistotutkija, TtT Itä-Suomen yliopisto Hoitotieteen laitos 8.4.2011 IHMISLÄHHEENE HOETO on: koko henkilökunnan antamaa hoitoa moniammatillista, kokonaisvaltaista,

Lisätiedot

Terveydenhoitajan & kätilön ammatillisen osaamisen kuvaukset - osaamisalueet, tavoitteet ja keskeiset sisällöt. 11.3.

Terveydenhoitajan & kätilön ammatillisen osaamisen kuvaukset - osaamisalueet, tavoitteet ja keskeiset sisällöt. 11.3. Terveydenhoitajan & kätilön ammatillisen osaamisen kuvaukset - osaamisalueet, tavoitteet ja keskeiset sisällöt 11.3.2014 Päivi Haarala Terveydenhoitajan ja kätilön ammatillinen osaaminen 11.3.2019 Terveydenhoitaja

Lisätiedot

SAIRAANHOITAJAOPISKELIJOIDEN POTILASOHJAUKSEN UUDET MENETELMÄT VIDEOVÄLITTEINEN POTILASOHJAUS

SAIRAANHOITAJAOPISKELIJOIDEN POTILASOHJAUKSEN UUDET MENETELMÄT VIDEOVÄLITTEINEN POTILASOHJAUS SAIRAANHOITAJAOPISKELIJOIDEN POTILASOHJAUKSEN UUDET MENETELMÄT VIDEOVÄLITTEINEN POTILASOHJAUS Anne Mohn Suunnittelija (ma), TtM, sh, th Potilasohjaus symposium 17.10.2016 PROJEKTIN LÄHTÖKOHDAT: Selvittää

Lisätiedot

OPPIA IKÄ KAIKKI -HANKE. http://prezi.com/vuckxgt-0vzt/elbit-yleisesittely/

OPPIA IKÄ KAIKKI -HANKE. http://prezi.com/vuckxgt-0vzt/elbit-yleisesittely/ OPPIA IKÄ KAIKKI -HANKE http://prezi.com/vuckxgt-0vzt/elbit-yleisesittely/ Malli pohjautuu Kvalifikaatioihin, niiden kriteerien määrittämiseen, joista osaamisvaade syntyy Osaamisen tunnistamiseen ja mallintamiseen

Lisätiedot

Tutkintojen ja muun osaamisen viitekehys mikä muuttuu korkeakoulutuksen kannalta?

Tutkintojen ja muun osaamisen viitekehys mikä muuttuu korkeakoulutuksen kannalta? Tutkintojen ja muun osaamisen viitekehys mikä muuttuu korkeakoulutuksen kannalta? Raija Timonen, opetusneuvos Opetushallitus Tutkintojen tunnustaminen ja vertailu -yksikkö www.oph.fi/tutkintojentunnustaminen

Lisätiedot

Perioperatiivisen hoitotyön osaaja korkea-asteen oppisopimustyyppinen koulutus, Metropolia ja Savonia

Perioperatiivisen hoitotyön osaaja korkea-asteen oppisopimustyyppinen koulutus, Metropolia ja Savonia Perioperatiivisen hoitotyön osaaja korkea-asteen oppisopimustyyppinen koulutus, Metropolia ja Savonia 6.6.2010 ESR / Futurex: Kokemuksia oppisopimustyyppisestä täydennyskoulutuksesta 7/6/11 Helsinki Metropolia

Lisätiedot

Maija Alahuhta, Merja Jylkkä, Nina Männistö, Oamk

Maija Alahuhta, Merja Jylkkä, Nina Männistö, Oamk Maija Alahuhta, Merja Jylkkä, Nina Männistö, Oamk Haavahoidon erikoistumiskoulutuksen valtakunnalliseen verkostoon kuuluu Salla Seppänen (koordinointi), Päivi Virkki Savonia-amk, Ansa Iivanainen, Mamk,

Lisätiedot

hyvä osaaminen

hyvä osaaminen MERKITYS, ARVOT JA ASENTEET FYSIIKKA T2 Oppilas tunnistaa omaa fysiikan osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti. T3 Oppilas ymmärtää fysiikkaan (sähköön

Lisätiedot

Tietoa tutkimuksesta, taitoa työyhteisöistä SaWe Sairaanhoitajaksi verkostoissa ja verkoissa projektin loppuseminaari

Tietoa tutkimuksesta, taitoa työyhteisöistä SaWe Sairaanhoitajaksi verkostoissa ja verkoissa projektin loppuseminaari Tietoa tutkimuksesta, taitoa työyhteisöistä SaWe Sairaanhoitajaksi verkostoissa ja verkoissa projektin loppuseminaari 3.5.2013 Salla Seppänen, osaamisaluejohtaja SaWe SAIRAANHOITAJAKSI VERKOSTOISSA JA

Lisätiedot

VIDEOVÄLITTEINEN OPETUS

VIDEOVÄLITTEINEN OPETUS VIDEOVÄLITTEINEN OPETUS Anne Mohn, Tiina Tarr, VSSHP, TYKS Leena Salminen, Turun yliopisto, hoitotieteen laitos, Minna Syrjäläinen-Lindberg, Yrkeshögskolan Novia Teija Franck, Turun AMK Terveydenhuollon

Lisätiedot

Sairaanhoitajan ammatilliset kompetenssit. Osaamisen kuvaus

Sairaanhoitajan ammatilliset kompetenssit. Osaamisen kuvaus Sairaanhoitajan ammatilliset kompetenssit Osaamisen kuvaus Asiakaslähtöisyys - osaa kohdata asiakkaan/perheen/yhteisön jäsenen oman elämänsä asiantuntijana - saa hyödyntää asiakkaan kokemuksellista tietoa

Lisätiedot

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Osa 1: Kestävän kehityksen asioiden johtaminen Arvot ja strategiat KRITEERI 1 Kestävä kehitys sisältyy oppilaitoksen arvoihin, ja niiden sisältöä

Lisätiedot

Osaamisen tunnistamista tehdään koko tutkintoihin valmentavan koulutuksen ajan sekä tietopuolisessa opetuksessa että työssäoppimassa.

Osaamisen tunnistamista tehdään koko tutkintoihin valmentavan koulutuksen ajan sekä tietopuolisessa opetuksessa että työssäoppimassa. 1 Sosiaali- ja terveysalan tutkintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille OSAAMISEN TUNNISTAMINEN LÄHIHOITAJAN AMMATTITAITO - perustuu Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja 2010 ammatillisen

Lisätiedot

Yleissairaanhoitajan (180 op) ammatillisen perusosaamisen arvioinnin kehittäminen (ylesharviointi) hanke

Yleissairaanhoitajan (180 op) ammatillisen perusosaamisen arvioinnin kehittäminen (ylesharviointi) hanke Yleissairaanhoitajan (180 op) ammatillisen perusosaamisen arvioinnin kehittäminen (ylesharviointi) hanke 1.3.2018-31.12.2020. Yhteistyökumppaneita Suomen sairaanhoitajaliitto ry ja sen kautta European

Lisätiedot

Osaamisen kehittyminen työelämähankkeessa Suomen Akatemian vaikuttavuuden indikaattorikehikon näkökulmasta. Päivi Immonen-Orpana 11/28/2011

Osaamisen kehittyminen työelämähankkeessa Suomen Akatemian vaikuttavuuden indikaattorikehikon näkökulmasta. Päivi Immonen-Orpana 11/28/2011 Osaamisen kehittyminen työelämähankkeessa Suomen Akatemian vaikuttavuuden indikaattorikehikon näkökulmasta Päivi Immonen-Orpana 11/28/2011 Taustaa Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat osallistuneet

Lisätiedot

EDISTÄMME POTILASTURVALLISUUTTA YHDESSÄ. Suomalainen potilasturvallisuusstrategia 2009 2013

EDISTÄMME POTILASTURVALLISUUTTA YHDESSÄ. Suomalainen potilasturvallisuusstrategia 2009 2013 EDISTÄMME POTILASTURVALLISUUTTA YHDESSÄ Suomalainen potilasturvallisuusstrategia 2009 2013 Suomalainen potilasturvallisuusstrategia 2009 2013 STM asetti Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmän vuosille

Lisätiedot

1. Sairaanhoitajan vastaanottotoiminta -erikoistumiskoulutuksen lähtökohdat

1. Sairaanhoitajan vastaanottotoiminta -erikoistumiskoulutuksen lähtökohdat OPETUSSUUNNITELMA, alustava 2.5.2018 Sairaanhoitajan vastaanottotoiminta erikoistumiskoulutus, 30 op 1. Sairaanhoitajan vastaanottotoiminta -erikoistumiskoulutuksen lähtökohdat Sairaanhoitajan vastaanottotoiminta

Lisätiedot

Orientointia opiskeluun ja osaamisen tunnistamista ensimmäisen vuoden harjoittelun osalta

Orientointia opiskeluun ja osaamisen tunnistamista ensimmäisen vuoden harjoittelun osalta TAMK, Sosionomikoulutus, 17ASO ENNAKKOTEHTÄVÄ 1 TAMMIKUU 2017 Orientointia opiskeluun ja osaamisen tunnistamista ensimmäisen vuoden harjoittelun osalta Tämän ennakkotehtävän tavoitteena on tehdä näkyväksi

Lisätiedot

ARVIOINTIKRITEERIT SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN LAATU JA TURVALLISUUS OPINTOKOKONAISUUDEN OPINNOILLE

ARVIOINTIKRITEERIT SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN LAATU JA TURVALLISUUS OPINTOKOKONAISUUDEN OPINNOILLE SeAMK Sosiaali- ja terveysala Sairaanhoitaja (AMK) tutkinto-ohjelma Päivätoteutus ja monimuotototeutus ARVIOINTIKRITEERIT SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN LAATU JA TURVALLISUUS OPINTOKOKONAISUUDEN OPINNOILLE

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja

Lisätiedot

Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille. Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi

Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille. Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi Korkeakoulututkintojen sijoittaminen kansalliseen viitekehykseen

Lisätiedot

Osaamispisteet. Vapaasti valittava

Osaamispisteet. Vapaasti valittava Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammattiopiskelun S2 3 osp Osaaminen arvioidaan opiskelijan keräämän oman alan sanaston sekä portfolion avulla. Oman alan sanavaraston Tekstien ymmärtäminen Luku- ja opiskelustrategioiden

Lisätiedot

tuntee tiimin ja ryhmän syntyprosessin ymmärtää oman roolin merkityksen tiimi- ja ryhmätyössä

tuntee tiimin ja ryhmän syntyprosessin ymmärtää oman roolin merkityksen tiimi- ja ryhmätyössä 1 Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto PAKOLLISET TUTKINNON OSAT MONIAMMATILLINEN TYÖ Näytön antaja: Näytön arvioija: Paikka ja aika: TIIMI- JA RYHMÄTYÖTAIDOT kykenee työskentelemään tiimissä

Lisätiedot

ECVET EQF EQARF EUROPASS

ECVET EQF EQARF EUROPASS Ammatillinen koulutus on keskeinen väline Euroopan unionin kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin kehittämisessä, sillä merkittävä osa eurooppalaisille työmarkkinoille tulevasta työvoimasta tarvitsee nimenomaan

Lisätiedot

Tavoitteena innovatiivinen insinöörin ammattitaito

Tavoitteena innovatiivinen insinöörin ammattitaito Tavoitteena innovatiivinen insinöörin ammattitaito Insinöörikoulutuksen foorumi 2012 TkT Olli Mertanen ja KTT Liisa Kairisto-Mertanen Innovaatiopedagogiikan avulla pyritään tuottamaan ammattitaitoa, joka

Lisätiedot

OPPIMISEN MONET MUODOT Työsuhteessa tapahtuva harjoittelu. Anniina Friman Bioanalyytikko, AMK, YAMK- opiskelija TuAMK

OPPIMISEN MONET MUODOT Työsuhteessa tapahtuva harjoittelu. Anniina Friman Bioanalyytikko, AMK, YAMK- opiskelija TuAMK OPPIMISEN MONET MUODOT Työsuhteessa tapahtuva harjoittelu Anniina Friman Bioanalyytikko, AMK, YAMK- opiskelija TuAMK TAUSTA Kliininen harjoittelu olennainen osa Sairaanhoitajan (amk) tutkintoa. Tutkinnon

Lisätiedot

Hoiva- ja hoito Perusterveydenhuolto TEHTÄVÄNKUVAUS ja TEHTÄVÄN VAATIVUUDEN ARVIOINTI

Hoiva- ja hoito Perusterveydenhuolto TEHTÄVÄNKUVAUS ja TEHTÄVÄN VAATIVUUDEN ARVIOINTI 1 Hoiva- ja hoito Perusterveydenhuolto TEHTÄVÄNKUVAUS ja TEHTÄVÄN VAATIVUUDEN ARVIOINTI 1. TEHTÄVÄN PERUSTIEDOT Tehtävän nimike: Koulutus ja KVTES:n hinnoitteluryhmä: Työyksikkö (esim. kotihoito): Työpaikka

Lisätiedot

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TI 1.2.2011 TYÖSSÄ OPPIMISEN OHJAAMINEN 8.00 -> Linjastoaamiainen (ruokala, Rustholli) 9.00 -> Työpaikkaohjaajan tietoperusta 9.30 -> Oppimis- ja

Lisätiedot

korkeasti koulutetun maahan muuttaneen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen viitekehys

korkeasti koulutetun maahan muuttaneen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen viitekehys URAREITTI korkeasti koulutetun maahan muuttaneen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen viitekehys Työpaketti 3: Ammatillinen suomen kieli ja viestintätaito terveysalalla iltapäiväseminaari 30.5.2017

Lisätiedot

KIPSAUSALAN AMMATTITUTKINTO PÄIVYSTYSTYÖN TUKENA KOTKA

KIPSAUSALAN AMMATTITUTKINTO PÄIVYSTYSTYÖN TUKENA KOTKA KIPSAUSALAN AMMATTITUTKINTO PÄIVYSTYSTYÖN TUKENA KOTKA KIPSAUSALAN AMMATTITUTKINNON KEHITTYMINEN MIKSI KIPSAUSALAN AMMATTITUTKINTO? TUTKINNON PERUSTEET VALMISTUIVAT 2011 TUTKINNON SUORITTAMISEN JÄRJESTELYT

Lisätiedot

OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus

OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus OPISKELIJAN ITSEARVIOINTI Itsearviointi liittyy kiinteästi elinikäisen oppimisen ajatteluun sekä opiskelijan

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN KOULUTUS

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN KOULUTUS SOSIAALI- JA TERVEYSALAN KOULUTUS HOITOTYÖN KOULUTUSOHJELMA Koulutusjohtaja Koulutusohjelmavastaava Opintosihteerit: Eija Heikkinen Anna-Leena Eklund Sirkka-Liisa Niskanen, ylempi AMK-tutkinto Anna-Maija

Lisätiedot

Torstai 14.1.2010 Klo. 16.30-19.45 Metropolian tietojärjetelmät Päivi Setälä

Torstai 14.1.2010 Klo. 16.30-19.45 Metropolian tietojärjetelmät Päivi Setälä Lukujärjestys viikoille 2 ja 3 Viikko 2 (Muutoksia lukujärjestyksessä) Tiistai 12.1.2010 Klo 15.00-16.00 Aikuiskoulutuksen avajaiset Klo 16.00-18.00 Orientaatio opintoihin, tutor Maj-Lis Vänskä Ennen avajaisia

Lisätiedot

KOMPETENSSIT. Fysioterapeutti (AMK)

KOMPETENSSIT. Fysioterapeutti (AMK) Koulutus Opiskelija Opettajatuutori Fysioterapeutti (AMK) OPPIMISEN TAIDOT Osaan arvioida ja kehittää osaamistani ja oppimistapojani. Osaan hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti ja tehdä ehdotuksia

Lisätiedot

Osaamisportfolio. Opiskelijan portfolio-ohje [Asiakirjan nro] Päivitetty viimeksi (5) MIKÄ OSAAMISPORTFOLIO ON?

Osaamisportfolio. Opiskelijan portfolio-ohje [Asiakirjan nro] Päivitetty viimeksi (5) MIKÄ OSAAMISPORTFOLIO ON? Opiskelijan portfolio-ohje [Asiakirjan nro] Päivitetty viimeksi 27.12.2017 1 (5) Osaamisportfolio MIKÄ OSAAMISPORTFOLIO ON? Osaamisportfoliossa osoitat joko sellaisenaan tai erikseen annettujen tehtävien

Lisätiedot

Vanhuspalveluiden osaamistarpeet eri ammatti-ja tehtäväryhmissä

Vanhuspalveluiden osaamistarpeet eri ammatti-ja tehtäväryhmissä Vanhuspalveluiden osaamistarpeet eri ammatti-ja tehtäväryhmissä HARRI AARTELO, VARAPUHEENJOHTAJA, LAPPEENRANNAN VANHUSNEUVOSTO VANHUSNEUVOSTON KOKOUS 26.5.2017 Ammatti-ja tehtäväryhmät lähihoitajat ja

Lisätiedot

CASE- harjoittelusta simulaatio-oppimiseen - Avoimen korkeakoulutuksen neuvottelupäivät XAMK Kouvolan kampus

CASE- harjoittelusta simulaatio-oppimiseen - Avoimen korkeakoulutuksen neuvottelupäivät XAMK Kouvolan kampus CASE- harjoittelusta simulaatio-oppimiseen - Avoimen korkeakoulutuksen neuvottelupäivät 15.-16.11.2017 XAMK Kouvolan kampus Juhani Seppälä Lehtori (ensihoito) Sh, TtM Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

HOITOTYÖN OPISKELIJOIDEN KÄYTÄNNÖN HARJOITTELUN KEHITTÄMINEN

HOITOTYÖN OPISKELIJOIDEN KÄYTÄNNÖN HARJOITTELUN KEHITTÄMINEN HOITOTYÖN OPISKELIJOIDEN KÄYTÄNNÖN HARJOITTELUN KEHITTÄMINEN Koskela Tarja, sairaanhoitaja (YAMK), Oulun yliopistollinen sairaala Mustakangas Satu, sairaanhoitaja (AMK), Oulun yliopistollinen sairaala

Lisätiedot

arvioinnin kohde

arvioinnin kohde KEMIA 8-lk Merkitys, arvot ja asenteet T2 Oppilas asettaa itselleen tavoitteita sekä työskentelee pitkäjänteisesti. Oppilas kuvaamaan omaa osaamistaan. T3 Oppilas ymmärtää alkuaineiden ja niistä muodostuvien

Lisätiedot

Terveydenhoitaja AMK-tutkinto YAMK-tutkintona selvitys

Terveydenhoitaja AMK-tutkinto YAMK-tutkintona selvitys Terveydenhoitaja AMK-tutkinto YAMK-tutkintona selvitys 6.9.2018 (Haarala Päivi (Metropolia), Liinamo Arja (Metropolia), Mellin Oili-Katriina (Metropolia), Nieminen Irmeli (TAMK), Nikula Anne (Metropolia),

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINTI. Petri Haltia

OSAAMISEN ARVIOINTI. Petri Haltia OSAAMISEN ARVIOINTI Petri Haltia 28.3.2017 Miksi osaamista arvioidaan? Oppimisen ohjaamiseksi Opiskelijan (päättö)arviointi tulevaa toimintaa ajatellen Koulutusjärjestelmän/opetuksen arvioimiseksi ja kehittämiseksi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3)

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3) Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3) code name 1 2 3 sum YAKJA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 90 YAKJA15AYKJ01-1000 Toimintaympäristön muutos

Lisätiedot

Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson

Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson 1 Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson Arvoisa ohjausryhmän puheenjohtaja rehtori Lauri Lantto, hyvä työseminaarin puheenjohtaja suomen

Lisätiedot

arvioinnin kohde

arvioinnin kohde KEMIA 9-lk Merkitys, arvot ja asenteet T2 Oppilas tunnistaa omaa kemian osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti T3 Oppilas ymmärtää kemian osaamisen

Lisätiedot

Portfolio Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Hannu Sirkkilä YTT, yliopettaja

Portfolio Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Hannu Sirkkilä YTT, yliopettaja Portfolio Humanistisessa ammattikorkeakoulussa Hannu Sirkkilä YTT, yliopettaja Portfolion eli kehittymiskansion kokoaminen on osa Humanistisen ammattikorkeakoulun kulttuurituotannon koulutusohjelman opetussuunnitelmaan

Lisätiedot

Opiskelijoiden kokemuksia moniammatillisesta terveysalan simulaatio-opetuksesta Kuopiossa

Opiskelijoiden kokemuksia moniammatillisesta terveysalan simulaatio-opetuksesta Kuopiossa Opiskelijoiden kokemuksia moniammatillisesta terveysalan simulaatio-opetuksesta Kuopiossa Terhi Saaranen, dosentti, yliopistonlehtori, TtT, Itä-Suomen yliopisto, hoitotieteen laitos Kirsimarja Metsävainio,

Lisätiedot

SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET

SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET Jyväskylän kommentit Kevätseminaari 15-16.5.2017 Mikä yliopistomme koulutuksessa on kuvauksen mukaista? Sosiaalityön ops 2017-2020 hyväksytty huhtikuussa

Lisätiedot

AOTT-mestari täydennyskoulutus. Lisätietoja: Anni Karttunen anni.karttunen@sakky.fi +358 (0)44 785 86 90

AOTT-mestari täydennyskoulutus. Lisätietoja: Anni Karttunen anni.karttunen@sakky.fi +358 (0)44 785 86 90 AOTT-mestari täydennyskoulutus Sisältö 1. Johdanto......................... 3 2. Koulutuksen tavoitteet ja tehtävä................ 3 3. Koulutuksen kohderyhmä................... 4 4. Valmistava koulutus.....................

Lisätiedot

Osaamisvaaka terveysalalle- työpaketin kehittämä moduulipohjainen prosessimalli EU/ETA-alueen ulkopuolelta saapuvan sairaanhoitajan pätevöitymiseen

Osaamisvaaka terveysalalle- työpaketin kehittämä moduulipohjainen prosessimalli EU/ETA-alueen ulkopuolelta saapuvan sairaanhoitajan pätevöitymiseen Osaamisvaaka terveysalalle- työpaketin kehittämä moduulipohjainen prosessimalli EU/ETA-alueen ulkopuolelta saapuvan sairaanhoitajan pätevöitymiseen Osaamiskato vai osaamissato-seminaari Oulu 26.4.2017

Lisätiedot

OPINTO-OPAS (YLEINEN OSA) 2011 2013

OPINTO-OPAS (YLEINEN OSA) 2011 2013 OPINTO-OPAS (YLEINEN OSA) 2011 2013 Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma (90 op) Tradenomi (ylempi AMK) 2.3.2011 Liiketalous Kuopio 2 Koulutuksen lähtökohdat Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen

Lisätiedot

OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015

OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015 OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015 Uudet määräykset Voimaan 1.8.2015 koskee myös jatkavia opiskelijoita! Opetuskeskeisyydestä

Lisätiedot

Satu Rauta, esh, TtM, HUS Hyks Oper ty

Satu Rauta, esh, TtM, HUS Hyks Oper ty Satu Rauta, esh, TtM, HUS Hyks Oper ty Mitä on hoitoisuus / hoitoisuusluokitus? Miksi tarvitaan? Millaisia luokituksia on tarjolla? RAFAELA -järjestelmä PERIHOIq-mittari Käyttöperiaatteet Hyödyntäminen

Lisätiedot