Puolustustaloudellinen suunnittelukunta

Puolustustaloudellinen suunnittelukunta Tietoyhteiskuntasektori 2/2006 Sopimuksiin perustuva varautuminen tietoyhteiskuntasektorilla Osaraportti 1: Tietoyhteiskuntasektorin kriittisten infrastruktuurijärjestelmien ja palveluiden tunnistaminen

1 (47) Tietoyhteiskuntasektori Sopimuksiin perustuva varautuminen tietoyhteiskuntasektorilla Osaraportti Vaihe 1: Tietoyhteiskuntasektorin kriittisten infrastruktuurijärjestelmien ja palveluiden tunnistaminen Elektroniikkapooli Tietotekniikkapooli Tietoverkkopooli 2006

PTS Tietoyhteiskuntasektori 2/2006 2 (47) Julkaisija Tekijät "Sopimuksiin perustuva varautuminen tietoyhteiskuntasektorilla" projektin ensimmäisen vaiheen "Tietoyhteiskuntasektorin kriittisten infrastruktuurijärjestelmien ja palveluiden tunnistaminen" projektiryhmä KUVAILULEHTI Asiakirjan päivämäärä 13.9.2006 Asiakirjan laji Osaraportti (vaihe 1) Toimeksiantaja PTS:n elektroniikka-, tietotekniikka- ja tietoverkkopooli Asiakirjan nimi TIETOYHTEISKUNTASEKTORIN KRIITTISTEN INFRASTRUKTUURIJÄRJESTELMIEN JA PALVELUIDEN TUNNISTAMINEN Tiivistelmä Elektroniikka-, tietotekniikka- ja tietoverkkopooli päättivät 17.8.2005 käynnistää nelivaiheisen projektin nimeltä Sopimuksiin perustuva varautuminen tietoyhteiskuntasektorilla, jolle annettiin tehtäväksi - tehdä ehdotuksia lainsäädännön kehittämiseksi siten, että lakisääteinen varautumisvelvollisuus on ulotettu koskemaan eri toimijoita oikeasuhtaisella tavalla riittävän kansallisen huoltovarmuuden turvaamiseksi ja - tehdä ehdotuksia sellaisiksi sopimusrakenteiksi ja -ehdoiksi, joita käyttäen lakisääteisen varautumisvelvollisuuden piiriin kuuluva toimija voi vyöryttää varautumisvelvoitettaan kolmannelle käyttäessään tätä varautumisvelvollisuuden piiriin kuuluvan toiminnan toteuttamisessa Projektin ensimmäisen vaiheen tavoitteena oli tunnistaa tietoyhteiskuntasektorin kriittinen infrastruktuuri, järjestelmät ja palvelut. Tässä raportissa on esitetty projektiryhmän näkemys, joka muodostaa perustan tunnistettujen infrastruktuurijärjestelmien ja -palveluiden toteuttamiseen ja ylläpitoon liittyvien verkostojen kuvaamiselle. Uuden tietoyhteiskunnan huoltovarmuuden ymmärtämiseksi on työn perustaksi tarkasteltu muutamasta näkökulmasta, mistä tietoyhteiskunnan kriittisessä infrastruktuurissa voisi olla kyse. Näkökulmat ovat (1) historiallinen (evoluutio), (2) systeeminen (tietoyhteiskunta systeeminä), (3) tieto yhteiskunnassa ja evoluutiossa sekä (4) tekniikka evoluutiossa. Raportissa on lyhyesti kuvattu myös tietoyhteiskunnan turvallisuutta (tietoturvallisuutta) sekä esitetty lyhyellä esimerkillä tyypillinen "järjestelmien järjestelmästä" koostuva tietoyhteiskunnan palvelu. Raportin päätulokset eli tietoyhteiskunnan kriittiset infrastruktuurijärjestelmät ja niihin liittyvät palvelut on esitetty omana kokonaisuutenaan. Tietoyhteiskunnan kriittisiä suoritteita ovat tietokoneissa toimivat sovellukset, tietokonelaitteet varusohjelmistoineen ja oheislaitteineen, liityntä- ja muut viestintäpalvelut, viestintäverkkotuotteet ja palvelut sekä telepäätelaitteet. Lisäksi kriittiseen infrastruktuuriin kuuluvat myös nk. yhteiset palvelut. Kaikkien näiden kriittisyyttä on myös arvioitu raportissa esitettyjen arviointikriteereiden valossa. Raportin viimeisessä luvussa on tarkasteltu tietotekniikkatuotteiden valmistuksen ja maahantuonnin liiketoimintalogistiikkaa sekä esitetty myös arvioita toiminnan eri osa-alueiden kriittisyydestä. Raporttia voidaan vielä muuttaa tai täydentää, mikäli projektikokonaisuuden muut vaiheet antavat siihen aiheen. Projektiryhmään ovat kuuluneet - Matti Lehtimäki, Oy L M Ericsson Ab, projektiryhmän puheenjohtaja - Erkki Heliö, TietoEnator Oyj - Hannu Sivonen, Huoltovarmuuskeskus - Heikki Toivonen, Puolustusvoimat - Kimmo Manni, Suomen Erillisverkot Oy - Matti Pikarla, ELKOMIT ry - Sakari Ahvenainen, /Joukkoviestintäpooli - Seppo Uitto, Isoworks Oy - Timo Luukkala, Nokia Oyj - Tuomo Haukkovaara, Oy International Business Machines Ab - Kari Wirman, FiCom ry, projektiryhmän sihteeri Avainsanat tietoyhteiskuntasektori, kriittinen, infrastruktuuri, suoritteet, palvelut, tietojärjestelmä, maahantuonti, valmistus Muut tiedot Kokonaissivumäärä 2+43 Kieli Suomi Luottamuksellisuus Julkinen Jakaja Huoltovarmuuskeskus Kustantaja

PTS Tietoyhteiskuntasektori 2/2006 3 (47) SOPIVA-PROJEKTI Vaihe 1: Tietoyhteiskuntasektorin kriittisten infrastruktuurijärjestelmien ja palveluiden tunnistaminen SISÄLLYSLUETTELO 1 Yhteenveto...4 2 Projektin tausta ja tavoitteet...7 3 Tietoyhteiskunta ja kriittinen infrastruktuuri...9 3.1 Ajattelu, yhteiskunnat ja huoltovarmuus...9 3.2 Taustaa tietoyhteiskunnan kriittiselle infrastruktuurille... 10 3.3 Systeemeistä ja systeemitasoista... 11 3.4 Tietoyhteiskunnan synnystä... 12 3.4.1 Yhteiskunnat, tietotekniikka ja evoluutio... 12 3.4.2 Tekniset välineet ja niiden tasorakenteet... 13 3.4.3 Internet... 15 3.4.4 Globalisaatio... 15 3.4.5 Kompleksisuudesta... 17 3.5 Tietoyhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin määrittelyä... 18 3.5.1 Tietoyhteiskunta... 18 3.5.2 Kriittinen... 20 3.5.3 Infrastruktuuri... 21 3.5.4 Tietoyhteiskunnan kriittinen infrastruktuuri... 21 3.6 Huoltovarmuuden yleisiä kehityssuuntia... 22 3.7 Johtopäätöksiä... 22 3.7.1 Yleisiä johtopäätöksiä... 22 3.7.2 Huoltovarmuuteen liittyviä johtopäätöksiä... 23 3.7.3 Projektin jatkoon liittyviä johtopäätöksiä... 24 3.8 Lähteet... 24 4 Tietoyhteiskunnan turvallisuudesta... 26 5 Esimerkki järjestelmien järjestelmästä... 27 6 Tietoyhteiskuntasektorin kriittiset suoritteet... 29 6.1 Suoritteiden kuvaus... 30 6.1.1 Sovellukset... 30 6.1.2 Yhteiset palvelut... 31 6.1.3 Laitealustat... 34 6.1.4 Liityntä- ja muut viestintäpalvelut... 34 6.1.5 Viestintäverkkotuotteet ja -palvelut... 35 6.1.6 Telepäätelaitteet... 36 6.2 Suoritteiden kriittisyyden arviointi... 37 6.2.1 Elintärkeys... 38 6.2.2 Altistus... 38 7 Tietotekniikkatuotteiden valmistus ja maahantuonti... 40 7.1 Tuotteet ja osa-alueet... 40 7.2 Liiketoimintalogistiikka... 41 7.3 Maahantuonti... 43 7.4 Kriittisyydestä... 45

PTS Tietoyhteiskuntasektori 2/2006 4 (47) 1 Yhteenveto Tietoyhteiskunta ja kriittinen infrastruktuuri Huoltovarmuuden toteuttaminen edellyttää ensin ymmärtämistä. On ymmärrettävä yleisesti toimintaympäristöä ja sen muutoksia, uhkia ja niistä syntyviä huoltovarmuuden uusia tarpeita. Seuraavaksi edellytetään näiden uhkien ja tarpeiden asiantuntijoiden olemassaoloa tarkemman yksityiskohtaisen suunnittelun pohjaksi ja vasta kolmanneksi resursseja, esim. rahaa. Siksi tässä raportissa keskitytään aluksi tietoyhteiskunnan ymmärtämiseen systeemisenä ja historiallisena ilmiönä. Ihmiskunnan organisaatiot ovat kehittyneet ja kasvaneet jatkuvasti suuremmiksi vuosituhansien aikana. Keskeinen mahdollistava muutostekijä on ollut tietoon liittyvä uusi tekniikka tai asia: puhe mahdollisti heimon edellyttämän yhteistoiminnan, kirjoitustaito valtion edellyttämän yhteistoiminnan ja kirjapainotaito kulttuurin edellyttämän yhteistoiminnan. Uutta organisaatiotasoa on edeltänyt em. tietomuutoksen lisäksi kaupan muuttuminen. Uutta tietotekniikkaa ja kauppaa ovat seuranneet hallinnollinen ja lainsäädännöllinen muutos. Kulttuurinen vaihe on lainsäädännön ja hallinnon osalta paraikaa toteutumassa Euroopassa EU:n myötä. Globaali vaihe on vasta alussaan. Sen mahdollistava uusi informaatiotekniikka (tietokoneverkot ja internet) on syntynyt noin 15 vuotta sitten, kun edellisen vaiheen uusi tietotekniikka, kirjapainotaito, syntyi 500 vuotta sitten. Huoltovarmuus on muuttunut niin, että uuden vaiheen asiat ovat edellyttäneet uusia asioita huoltovarmuudelta. Uuden ajan ilmiöt ovat näkyneet myös vanhoissa varautumisen kohteissa. Uuden historiallisen vaiheen, globalisaation metafora, vertauskuva, on internet. Sen ominaisuudet ovat pitkälti tämän aikakauden yleisiä ominaisuuksia. Internetin näkeminen pelkkänä teknisenä rakenteena on vaarallista, koska se on uuden aikakauden keskeinen infrastruktuuri, joka mahdollistaa monia täysin uusia asioita ja joka muuttaa monia vanhoja asioita. Tämän uuden globaalin tason ilmiöt ovat uusia ja vaikeasti ennustettavia. Uusi globaali taso luo myös uusia asioita, uutta logiikkaa ja edellyttää ajattelun muuttamista. Uudet tasot ihmiskunnan organisaatiossa ovat merkinneet aina myös kompleksisuuden ja tietomäärien kasvua. Tämän hetkisessä kehitysvaiheessa puhutaan jo tieto- tai verkostoyhteiskunnasta. Ubiikkiyhteiskunta on tämän kehityksen seuraavaa vaihetta. Kompleksisuuden kasvulle on useita lähteitä ja siitä tulee kasvava haaste kaikille organisaatioille. Tämä kehitys kohti suurempia organisaatiotasoja on yleisen systeemiteorian hierarkkiset tasot idean mukaista toimintaa. Tämä idea antaa joitakin yleisiä työvälineitä käsitellä kyseessä olevaa muutosta ja niiden merkitystä mm. varautumiselle. Yleinen systeeminen tarkastelu antaa myös johtopäätöksiä tietoyhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin kohteiden yleiseen määrittelyyn. Tekniikan historiassa näkyy myös em. hierarkkiset tasot -ilmiö. Tekniikka on kehittynyt historiallisesti seuraavissa vaiheissa: työkalut, koneet, järjestelmät ja järjestelmien järjestelmät (automaatio). Jälkimmäisissä korostuvat valtiota suuremmat toimijat rakentajina ja ohjelmistot integroivana komponenttina. Tämän vaiheen perusesimerkkejä ovat globaali tietoverkko (internet), puhelinverkko ja mobiiliverkko.

PTS Tietoyhteiskuntasektori 2/2006 5 (47) Kehitys merkitsee huoltovarmuudelle uusia vaatimuksia ja uudenlaisen ajattelun tarvetta. Mitään vanhaa ei kuitenkaan poistu, joten vanhat varautumisen kohteet ovat edelleen voimassa. Muutos on merkittävä eivätkä vanhat periaatteet sovellu kaikilta osin uuteen tilanteeseen. Tarvitaan uudenlaista, muutoksen huomioonottavaa ajattelua. Tieto, tietoturva ja verkon mahdollistava tekniikka ovat jatkossa kasvavasti huoltovarmuuden kohde ja työkalu. Tietoyhteiskuntasektorin kriittiset suoritteet Tietoyhteiskuntasektorin toimijoiden suoritteet ovat pääosin muiden yhteiskunnan toimijoiden toimintaa palvelevia hyödykkeitä. Tietotekniikka liittyy kiinteästi lähes kaikkiin yhteiskunnan prosesseihin ilman tietotekniikan palveluita toimintoja ei pystyttäisi käytännössä hoitamaan lainkaan tai hoitaminen vähintäänkin vaikeutuisi oleellisesti. Tietojärjestelmien toimintakyky on yhteiskunnan toimivuuden kannalta tarkastellen kriittistä, sillä vaihtoehtoisia tai tietotekniikan korvaavia toimintatapoja ei ole järkevillä kustannuksilla mahdollista ylläpitää. Keskeisten tietoteknisten järjestelmien on vain yksinkertaisesti toimittava. Niiden mahdollisen vikaantumisen seurauksena varsinainen prosessi on halvaantunut siihen saakka, kunnes tietojärjestelmä on saatu jälleen toimintakuntoon. Toimintaprosessit tukeutuvat niitä palveleviin ja tukeviin järjestelmiin. Järjestelmät puolestaan ovat rakenteeltaan kerroksellisia, joissa ylemmät tasot tukeutuvat alempien tasojen niille tarjoamiin palveluihin. Tasojen liittymistä toisiinsa voidaan kuvata alla olevassa kuvassa (Kuva 1) esitetyllä kerrosmaisella rakenteella, jossa ylempi kerros lähes poikkeuksetta tarvitsee alemman kerroksen tarjoamia palveluita. LOPPUKÄYTTÄJÄN TOIMINTAPROSESSIT Yhteiset palvelut Laitealustat tietokonelaitteet varusohjelmistot Sovellukset sovellusperheet räätälöidyt ohjelmistot väliohjelmistot oheislaitteet Käyttötuki valmisohjelmistot palvelusovellukset Päätelaitteet Liityntä- ja muut viestintäpalvelut Verkkotuotteet ja -palvelut Kuva 1 Toimintaprosessit ja tietotekniikka

PTS Tietoyhteiskuntasektori 2/2006 6 (47) Tietojärjestelmien kerrosmaisen rakenteen johdosta voidaan tehdä mm. seuraavat johtopäätökset: - mitä ylempänä rakenteessa tarkasteltava asiakokonaisuus on, sitä läheisemmin se liittyy johonkin tiettyyn loppukäyttäjän toimintaprosessiin. Vastaavasti voidaan päätellä, että mitä alempana kuviossa ollaan, sitä useampaan käyttäjään ja toimintaprosessiin ko. palvelu tai suorite liittyy. - palveluiden ja suoritteiden "jalostusarvo" on sitä suurempi mitä ylempänä kaaviossa ollaan, jolloin sen korvaaminen tai vaihtokelpoisuus yleisesti ottaen on vaikeampaa - alemman tason palvelut tarvitaan, jotta niihin tukeutuvat ylemmän tason palvelut olisivat mahdollisia - sovellusten kaltaiset ja niiden kanssa samalla tasolla toimivat yhteiset palvelut muodostavat keskeisen osan etenkin laajempien järjestelmäyhdistelmien toiminnalle. Tietoyhteiskuntasektorin suoritteiden kriittisyyden arviointiin liittyvät kriteerit jakautuvat kahteen luokkaan: elintärkeys ja altistus. Elintärkeys tarkoittaa, että yhteiskunnan toimivuus vaurioituu vakavasti, jos suorite puuttuu, vaurioituu tai lakkaa toimimasta. Elintärkeys on kriittisyyden edellytys. Suorite ei ole kriittinen, ellei se palvele elintärkeätä toimintoa. Altistus vuorostaan korostaa suoritteen kriittisyyttä, jos suorite elintärkeytensä vuoksi on kriittinen. Altistus lisää riskiä, että suorite (ja siitä riippuvia suoritteita) jossakin tilanteessa puuttuu, vaurioituu tai lakkaa toimimasta. Tietotekniikkatuotteet ovat pääosin elektroniikka- ja sähköteknisen teollisuuden tuotteita. Elektroniikkateollisuus on varsin nuorta teollisuutta ja vähän säädeltyä ja siksi sen voimakas kansainvälinen verkottuminen on ollut itsestään selvyys. Perusraaka-aineet, kuten elektroniikan komponentit, ovat Suomessa suurelta osin tuontitavaraa ja puolestaan pitkälle verkottuneen komponenttiteollisuuden tuotteita. Tämä on pitkälti seurausta tietotekniikan globaaliudesta ja uudesta globaalista työnjaosta. Tietotekniikkatuotteiden maahantuontia Suomessa hoitavat pääasiassa valmistajien omat paikalliset yksiköt ja valmistajista riippumattomat tukkukaupat. Valmistajat, kuten myös tukkukaupat, ovat useimmiten kansainvälisiä yrityksiä.

PTS Tietoyhteiskuntasektori 2/2006 7 (47) 2 Projektin tausta ja tavoitteet pitivät 17.8.2005 yhteiskokouksen, jossa paneuduttiin tietoyhteiskuntasektorin tietotekniikka- ja tietoliikennetoimialojen yritysten huoltovarmuuden haasteisiin ja toiminnan suunnitteluun poolien yhteisillä aihealueilla. Huomio kohdistettiin pääosin sellaisiin normaaliolojen trendeihin ja uhkatekijöihin, joiden häiriövaikutukset todennäköisesti moninkertaistuisivat poikkeusoloissa. Haasteiden tunnistamisen ja analysoinnin lisäksi tavoitteena oli ideoida konkreettisia ratkaisuehdotuksia ja, mikäli mahdollista, myös päättää kansallisen ICT-alan huoltovarmuuden kehittämisen toimenpiteiden käynnistämisestä. Käytyjen keskustelujen perusteella poolitoimikunnat päättivät käynnistää nelivaiheisen projektin nimeltä Sopimuksiin perustuva varautuminen tietoyhteiskuntasektorilla, jolle annettiin tehtäväksi - tehdä ehdotuksia lainsäädännön kehittämiseksi siten, että lakisääteinen varautumisvelvollisuus on ulotettu koskemaan eri toimijoita oikeasuhtaisella tavalla riittävän kansallisen huoltovarmuuden turvaamiseksi ja - tehdä ehdotuksia sellaisiksi sopimusrakenteiksi ja -ehdoiksi, joita käyttäen lakisääteisen varautumisvelvollisuuden piiriin kuuluva toimija voi vyöryttää varautumisvelvoitettaan kolmannelle käyttäessään tätä varautumisvelvollisuuden piiriin kuuluvan toiminnan toteuttamisessa Projektin vaiheet ovat: 1. Tietoyhteiskuntasektorin kriittisten infrastruktuurijärjestelmien ja -palveluiden tunnistaminen 2. Tunnistettujen järjestelmien ja palveluiden toteuttamiseen ja ylläpitoon liittyvien verkostojen kuvaus 3. Varautumiseen liittyvien lakisääteisten ja muiden velvoitteiden kattavuus verkoston toimijoita koskien 4. Varautumiseen liittyvien sopimusehtoluonnosten laatiminen Projekti etenee vaiheittain ja seuraavan vaiheen työ perustuu edellisen vaiheen lopputuloksiin ja päätelmiin. Projektin ensimmäinen vaihe käynnistyi projektin ohjausryhmän ja projektiryhmän kokouksella 27.1.2006. Projektisuunnitelman mukaan ensimmäisen vaiheen tavoitteena on tunnistaa tietoyhteiskuntasektorin kriittinen infrastruktuuri, järjestelmät ja palvelut. Projektin tehtävänä on tuottaa loppuraportti, joka muodostaa perustan tunnistettujen infrastruktuurijärjestelmien ja -palveluiden toteuttamiseen ja ylläpitoon liittyvien verkostojen kuvaamiselle. Vaihe 1 rajasi tarkastelun koko tietoyhteiskuntasektorin toimintakentästä poiketen projektin asettaneiden kolmen poolin toiminta-alueeseen eli tietoverkkoihin, tietotekniikkaan ja niihin liittyvään valmistukseen ja maahantuontiin. Tarkastelun ulkopuolelle jäivät joukkoviestintä ja graafinen viestintä. Tietoyhteiskuntasektorin suoritteiden kriittisyyttä arvioitiin Valtioneuvoston huoltovarmuuden tavoitteita koskevassa päätöksessä (350/2002) esitettyjen arviointiperusteita käyttäen. Tarkastelussa keskityttiin tietojärjestelmien merkitykseen yhteiskunnan teknisenä perusrakenteena ja etenkin niiden elintärkeään toimintoja tukevaan rooliin elintarvike- ja energiahuollossa, sosiaali- ja terveydenhuollossa, sotilaallista maanpuolustusta palvelevassa tuotannossa sekä kuljetus-, varastointi ja jakelujärjestelmissä.

PTS Tietoyhteiskuntasektori 2/2006 8 (47) Tarkasteluissa otettiin huomioon se, että tietojärjestelmät tarvitsevat toimiakseen muiden yhteiskunnan sektoreiden hyödykkeitä kuten esimerkiksi sähköä, ihmisiä, osaamista, jne. Tämäntyyppisiin "infrallakin on infransa" -riippuvuuksiin ei erityisesti paneuduttu. Näihin asioihin liittyvä kysymykset noussevat esille projektin seuraavassa vaiheessa.

PTS Tietoyhteiskuntasektori 2/2006 9 (47) 3 Tietoyhteiskunta ja kriittinen infrastruktuuri 3.1 Ajattelu, yhteiskunnat ja huoltovarmuus Nykyisyys ja lähitulevaisuus perustuvat siihen mitä on ollut olemassa lähimenneisyydessä ja nykyisyydessä. Tietoyhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin ymmärtämiseksi on siksi ymmärrettävä miten ja miksi tähän on tultu. Samalla on ymmärrettävä millä ajattelulla aikaisempi vaihe toimi ja miten ajattelua on uudessa ympäristössä muutettava. Suuret historialliset ajattelun ja olemassaolon ilmiöiden selityksen vaiheet ovat olleet: - maatalousyhteiskunnassa usko - teollisuusyhteiskunnassa tiede sekä tieto ja - informaatioyhteiskunnassa sellainen kompleksisuutta hallitseva tiede, joka tehtävissä vain tietokoneilla. Maatalousyhteiskunnassa ajattelun pohja oli usko. Papit selittivät miten maailma oli rakentunut ja miksi asioita tapahtui: maanjäristys oli jumalten vihaa ja sairaus synnin tulosta. Teollisuusyhteiskunnassa ajattelun pohjaksi tuli tieto, tiede. Tiedemiehet selittivät miten maailma oli rakentunut ja miksi asioita tapahtui: maanjäristys oli tektonisten laattojen jännitteiden purkautumista ja tauti bakteerien ja virusten toiminnan tulosta. Jos tietoyhteiskunta on maatalous- ja teollisuusyhteiskuntaan verrattavissa oleva muutos, ajattelun olisi muututtava vastaavassa määrin kuin uskosta tieteeseen. Voiko näin suuri muutos olla mahdollista? Mikä tämä uusi ajattelun pohja voisi olla? Amerikkalainen tiedemies ja filosofi Heinz R. Pagels (Pagels 1989) on esittänyt, että tämä muutos olisi sellainen tiede, joka on tehtävissä vain tietokoneella. Kyse on keskeisesti kompleksisuuden, verkottuneen toiminnan hallinnasta. Ongelmiin törmättäessä on oleellista tiedostaa, että olemme luoneet ongelmat tietynlaisella ajattelulla. Ongelmia ei ratkaista samanlaisella ajattelulla, vaan ajattelemalla uudella tavalla. Erityisen ilmeistä tämä on uusilla systeemitasoilla (ks. luku 3.3), tällä hetkellä globalisaatiossa. Uusien systeemitasojen ilmiöt ovat emergenttejä ja siten vaikeasti ennakoitavia. Niillä on omat uudet lainalaisuutensa, jotka on ymmärrettävä tavoitteellisen toiminnan mahdollistamiseksi. Suomen poliittinen toiminta toisen maailmansodan jälkeen perustui kylmän sodan kahtiajakoon ja sen hyödyntämiseen. Kylmän sodan alku ehkä jopa pelasti Suomen ensimmäisen kerran 1940- luvun lopulla ja sen loppuminen toisen kerran 1990- luvun alussa. Nyt maailman kahtiajako on poissa ja tarvitaan uutta ajattelua ja uudenlaista toimintaa. Tämän ajattelutavan merkitys korostuu myös systeemitason muutoksessa (ks. luku 3.3). Globaali toiminta ei ole samanlaista toimintaa ja ajattelua kuin aiemmin valtioissa. Kullakin yhteiskunnallisella vaiheella on ollut omat varautumisen kohteet. Ne ovat myös kumulatiivisia, eli maatalousyhteiskunnan varautumisen kohteet eivät poistu teollisuus- tai tietoyhteiskunnasta. Uusi vaihe myös muokkaa aikaisempia vaiheita eli maatalouden huoltovarmuus teollisuusyhteiskunnassa riippuu esim. lannoiteteollisuudesta ja maatalouskoneista. Tietoyhteiskunnassa elintarvikkeiden ja teollisuustuotannon virtojen rinnalle syntyvät vastaavat elektroniset tietovirrat. Aikaisempi ajattelutapa huoltovarmuudessa on keskeisesti ollut varastoiva, sektorija hyödykekohtainen, valtiollinen, poikkeusoloihin (sodankäyntiin) keskittyvä ja viranomaisvetoinen. Se toimii yhä heikommin etenkin tietoyhteiskunnan kriittiseen infrastruktuuriin liittyen. Tarvitaan uudenlaista ajattelua huoltovarmuudesta. Tarvitaan mm. tietoon perustavaa toimintaa, prosessikohtaista, kokonaisvaltaisempaa tarkastelua, kansainvälistä varautumista, normaaliolojen kompleksisuuden hallin-

PTS Tietoyhteiskuntasektori 2/2006 10 (47) taa ja verkottunutta yhteistyötä. Toisaalta on syytä muistaa, että em. vanhoilla periaatteilla on edelleen paikkansa. Huoltovarmuuden toteutuminen edellyttää ensin toimintaympäristön ja sen muutosten ymmärtämistä, mitä huoltovarmuuden uhkia tai tarpeita on olemassa. Sitten tarvitaan uhkien ja tarpeiden asiantuntijoita, jotta voidaan tehdä jotain konkreettista ja yksityiskohtaista, kun ymmärretään uhkia ja tarpeita paremmin. Vasta kolmanneksi tarvitaan resursseja (aikaa, rahaa, ihmisiä jne.). 3.2 Taustaa tietoyhteiskunnan kriittiselle infrastruktuurille Tässä osassa raporttia tietoyhteiskuntaa tarkastellaan yleisen systeemiteorian ja siihen liittyvien ihmiskunnan evoluution suurien organisatoristen hyppäysten sekä tekniikan megavaiheiden kautta. Em. perusteiden kautta tarkastellaan miten tietoyhteiskunta on muodostunut, mikä se on ja mitä tästä kehityksestä em. teorioiden perusteella voidaan sanoa ja ennakoida erityisesti huoltovarmuuden kannalta. Tietoyhteiskunnan takana voidaan nähdä mm. yhteiskunnallista, organisatorista, systeemistä, teknistä ja evoluutionääristä (historiallista) taustaa (Castells 1996). Näiden taustojen ymmärtäminen antaa näkökulmia tietoyhteiskunnalle ja sen pohjalla olevalle infrastruktuurille. Tässä esityksessä taustana pidetään yleisen systeemiteorian luojan Ludwig von Bertalanffyn systeemiteoreettista hierarkkiset tasot -käsitystä (Bertalanffy 2003, 74). Samanlaista rakennetta on esitetty myös biologisen evoluution keskeisenä periaatteena (Smith & Szathmary 1995). Suomalaisista tiedemiehistä professori Eero Paloheimo on esittänyt vastaavaa yleistä, megaevoluutiokäsitystä Big Bangistä avaruusaikaan (Paloheimo 2002). Sodankäynnissä amerikkalainen professori Quincy Wright päätyi jo 1940-luvulla sodankäynnin megavaiheissa samanlaiseen evoluutionääriseen käsitykseen sodankäynnistä (ja yhteiskunnista) (Wright 1983). Koottu filosofinen ja laaja aineisto aiheesta löytyy netistä sivustolta Principia Cybernetica Web (Principia Cybernetica Web). Tietoyhteiskuntaa (engl. information society) on korvaamassa kasvavasti verkostoyhteiskunta (Castells 1996). Se on uusi pelkän informaation kannalta laajempi näkemys yhteiskuntien evoluutiosta. Verkostoyhteiskunnassa informaation kasvavan merkityksen lisäksi muuttuu organisaation rakenne hierarkioista kohti verkkoja ja verkostoja. Oleellista ei ole enää fyysinen paikka (vrt. geopolitiikka), vaan verkko, prosessi (Castells 1996, 386 ja 398). Verkostoyhteiskunta on keskeisesti tiedon jakamista (globaaleissa) verkoissa ja siitä seuraavaa uudenlaista tehokkuutta. Liitteessä 1 on tarkasteltu erään tiedon jakamisen ja organisaation muutoksen radikaaleja seurauksia. Verkostoyhteiskunnalla on sekä sotilaallinen (CCRP 2001) että yhteiskunnallinen (Castells 1996, McNeill & McNeill 2006) ulottuvuus kuten aiemmin tietoyhteiskunnalla ja se perustuu uuteen verkostoteoriaan, joka korostaa kehittyviä ja dynaamisia verkkoja (Barabasi 2002). Uusimpana terminä ja luonnollisena kehitysvaiheena yhteiskunnissa esiintyy ns. ubiikkiyhteiskunta. Sillä tarkoitetaan tietotekniikan kasvavaa, joka paikkaan ulottuvaa ja huomaamatonta läsnäoloa ihmisen arjessa. Sen pohjana on tietokonetekniikan jatkuva ja radikaali halpeneminen ja yhtäaikainen tehon kasvu, näistä johtuva ohjelmistojen älykkyyden kasvu, langattomuuden mahdollistama liikkuvuus, kaikkialle yhä pienempinä (WLAN, Bluetooth) ulottuvat verkot ja järjestelmiä yhteen liittävät ohjelmistot.

PTS Tietoyhteiskuntasektori 2/2006 11 (47) 3.3 Systeemeistä ja systeemitasoista Systeemi on kokonaisuus, joka muodostuu erikoistuneista osista ja osien välisistä suhteista sekä niiden mahdollistamasta uudesta emergentistä ominaisuudesta, systeemistä kokonaisuutena. Systeeminen lähestymistapa korostaa huoltovarmuutta kokonaisuutena. Seikka näkyi mm. rahoitusalan valmiusharjoituksen Pato 2005:n keskeisissä tuloksissa (Sontag 2006). Emergenssi tarkoittaa uutta kokonaisuuteen, ylätasoon liittyvää ominaisuutta, jota ei ole osissa. Tyypillisiä emergenttejä (engl. emergent) ominaisuuksia ovat neuroneista muodostuva tietoisuus ja kemiallisista reaktioista muodostuva elämä. Emergenssi on lukumäärä- ja kompleksisuusintensiivinen ilmiö. Siihen liittyy myös osien erikoistuminen (Bertalanffy 2003, 70; Smith & Szathmary 1995, 12-13). Yksi suurempi yksikkö muodostuu erikoistuneista osista, esim. ihminen noin 260 erikoistuneesta solutyypistä. Tieto- ja verkostoyhteiskunta on ihmisistä koostuva tietyn historiallisen vaiheen järjestelmä, systeemi. Sen pohjana on ihminen ja muu materia, aine sekä ihmiskunnan edelliset vaiheet. Aine rakentuu osistaan, joista muodostuu suurempia systeemejä. Alkeishiukkasista rakentuu atomeja, atomeista molekyylejä, molekyyleistä soluja, soluista eliöitä ja eliöistä yhteiskuntia (Bertalanffy 2003, 27, 47 ja 74) (Smith & Szathmary 1995) (Paloheimo 2002, 19, 55 ja 71 84) (Principia Cybernetica Web, 1). Kyse on em. "hierarkkisista tasoista", ilmiöstä, jossa lukuiset alemmat pienemmät osat luovat yhden suuremman kokonaisuuden esim. ihmisen solut ihmisen tai auton osat auton. Uusia tasoja syntyy, jos niiden syntyminen on yleisesti mahdollista ja kun niille syntyy edellytykset, esim. toteutuneina historiallisina välttämättöminä esivaiheina. Uudet tasot eivät sinänsä ole välttämättömyyksiä, luonnonlaki (Smith & Szathmary 1995, 3). Keskeisiä mahdollistavia tekijöitä ovat em. alasysteemien lukumäärä, suuremman yhteistoiminnan mahdollistava ja organisaation koon ja dynamiikan kattava tiedon välitys (Wright 1983, 20-21) sekä erikoistuminen. Ylemmälle organisaatiotasolle syntyy emergenssin kautta omat ominaisuutensa, joita ei ole alemmissa organisaatioelementeissä. Kutakin organisaatiotasoa hallitsevat em. takia omat lait. Ylempi taso myös dominoi tai kontrolloi alempia (Principia Cybernetica Web, 2). Ilman tätä dominanssia ylemmästä tasosta ei tule systeemiä, kokonaisuutta. Ihmisyhteisöissä tämä dominanssi näkyy esim. lakeina ja lakeja valvovana poliisina. Jos siis yksikkö (valtio) on osa suurempaa kokonaisuutta (EU, globalisaatio), kokonaisuus käyttää aina kontrollia tähän osaan. Ilman yläorganisaation kontrollia ei ole olemassa ylätason systeemiä, synergiaa, vaan vain joukko samoja erikoistumattomia elementtejä sisältäviä kilpailevia yksiköitä. Uudelle (elämän) systeemitasolle on ominaista, että kyseisen tason, erikoistumisen saavutettuaan, systeemi voi lisääntyä vain kyseisen tason puitteissa (Smith & Szathmary 1995, 6). Huoltovarmuuden kannalta tämä on aivan keskeinen havainto. Ihminen on erittäin riippuvainen valtiosta ja valtio globaalin työjaon toteuduttua globaalista tasosta. Tällä hetkellä monia merkittäviä valtion ongelmia esimerkkeinä kansainvälinen rikollisuus, pakolaisuus, saasteet, tietoturva - ei voida ratkaista ilman kansainvälistä yhteistyötä. Toiminta uusilla tasoilla vaatii myös uudenlaisia lakeja, osaamista ja organisaatioita. Suomessa National Security Authority -organisaation puuttuminen on estänyt suomalaisen teollisuuden osallistumisen esimerkiksi ulkomaisten turvallisuusviranomaisten projekteihin aina viime vuosiin asti.

PTS Tietoyhteiskuntasektori 2/2006 12 (47) Vaiheina em. uuden hierarkkisen tason syntymisessä ovat: - pohjana on määrän kasvu, eli alaelementtejä on oltava uuden suuremman systeemin mahdollistava määrä - toiseksi tarvitaan uuden tason mahdollistavat tieto- ja muut järjestelmät, joilla uusi taso pystyy toimimaan järjestelmänä, eli esim. kontrolloimaan osiaan ja kuljettamaan uuden systeemitason edellyttämän materiaalin, energian, tiedon ja ihmiset. - kolmanneksi tarvitaan em. järjestelmien mahdollistamaa osien erikoistumista - neljänneksi syntyy erikoistumisen seurauksena uusi järjestys ja järjestelmätaso sekä uuden tason uudet ilmiöt. Erikostuttuaan uuden systeemin osat pysyvät elossa ja lisääntyvät vain uuden suuremman systeemitason osana. Globalisaatioon liittyen olemme tällä hetkellä kolmannessa vaiheessa. Meneillään on erikoistuminen globaalissa systeemissä. 3.4 Tietoyhteiskunnan synnystä 3.4.1 Yhteiskunnat, tietotekniikka ja evoluutio Ihmisen organisaatiotasoina voidaan nähdä esim. yksilö ("nollaorganisaatio"), perhe, suku, heimo, valtio, valtioliitto, kulttuuri ja globaali ihmiskunta. Ihmisen evoluutiossa kielen syntyminen, kirjoitustaidon syntyminen ja kirjapainotaidon syntyminen ovat olleet tietoon ja tietotekniikkaan liittyviä megavaiheita, edellytyksiä suuremmalle organisaatiotasolle (Wright 1983, 26 87) (McNeill & McNeill 2006, 24 ja 31). Uudet tavat välittää tietoa ovat olleet myös laajemmin elämän suurten muutosvaiheiden edellytyksiä (Smith & Szathmary 1995, 13-14). Kieli on mahdollistanut heimon, eli laumojen tai klaanien muodostaman kokonaisuuden edellyttämän yhteistoiminnan (suurriistan metsästys), kirjoitustaito keskeisesti valtion ja kirjapainotaito kulttuurin edellyttämän yhteistoiminnan. Nämä tietotekniset megavaiheet ovat merkinneet myös tiedon monistamisen halpuutta ja kasvavaa avoimuutta. Uusi avoimuus on merkinnyt syntyessään myös epävarmuutta ja kaaosta, kunnes uusi järjestys on saavuttanut uuden stabiilin rakenteen. Kirjapainotaidon keksimisen jälkeen epästabiili vaihe Euroopassa oli uskonsodat 1500- ja 1600-luvuilla. Internetissä tiedosta on tullut lähes ilmaista ja internetin kautta on syntymässä uusi epävakaa aikakausi ja sen seurauksena ehkä lopulta uudenlainen stabiili rakenne. Uutta suurempaa organisaatiotasoa ovat ennakoineet ensin uusi tekniikka ja toiseksi uudenlainen kauppa. Niitä ovat seuranneet mm. lainsäädäntö ja hallinto. (Wright 1983, 351-52) Ilmiö näkyy Euroopassa mm. siinä, että kulttuuriselle tasolle (EU) on paraikaa syntymässä lainsäädännöllinen ja hallinnollinen rakenne. Globaalilla tasolla ollaan vielä pitkälti uuden tekniikan globaali tietotekniikka, mm. internet - ja kaupan syntyvaiheessa kuten edellinen kulttuurinen vaihe (lännen teknologinen ylivoima) oli 1500-luvun alussa. Olemme siirtymässä tieto- ja verkostoyhteiskunnan yhteydessä seuraavaan tietotekniseen megavaiheeseen, jonka saa aikaan globaali integroitu ja elektroninen tietotekniikka. Se mahdollistaa globaalin työnjaon, globaalin yhteistoiminnan ja globaalit verkottuneet, tietoa jakavat organisaatiot. Tässä vaiheessa työnjako, erikoistuminen, tapahtuu globaalilla tasolla. Taulukossa 1 on esitetty yleistys tietotekniikan kehityksestä.

PTS Tietoyhteiskuntasektori 2/2006 13 (47) Informaatiotekniikka Vaiheen alku Yhteiskunnan muoto Selittävä asia Organisaation koko Ei kieltä tai protokieli Ennen 40.000 eaa. Eläimellinen Vaistot Suurperhe Kieli 40.000 eaa. Primitiivinen Yhteisö, sosiologia Heimo Kirjoitustaito 4.000 eaa. Historiallinen Politiikka Valtio Kirjapainotaito 1500 jaa. Moderni Tekniikka Kulttuuri Elektroninen ja integroitu tieto 2.000 jaa. Postmoderni Kompl. hallinta, tieto Globaali Lähteitä: Quincy Wright: A Study of War ja McNeill & McNeill: Verkottunut ihmiskunta Taulukko 1: Ihmiskunnan evoluution suurvaiheet 3.4.2 Tekniset välineet ja niiden tasorakenteet Edellä mainittu "hierarkkiset tasot" -ilmiö näkyy monessa toiminnassa, mm. tekniikan tasoina. Ihmiskunnan evoluutiossa teknologia on luonnut aluksi integroimattomia työkaluja (luu- tai puunuija), sitten integroituja työkaluja (kivikirves: puuvarsi, kivikirveen terä ja nämä yhteen sitova eläinten jänne), sitten koneita (purjelaiva, höyrykone), sitten järjestelmiä (lennättimen yhteen liittämä rautatieverkko) ja lopuksi järjestelmien järjestelmiä (Creveld 1991). Jälkimmäisimmästä esimerkki on logistiikkaketju, jossa konteissa oleva tavara liikkuu laivoilla, junilla ja autoilla ja konttien liikettä seurataan GPS-paikannukseen perustuvalla järjestelmällä ja jossa tieto konteista ja niiden laveteista siirretään viestiyhteyksillä eri toimijoiden johtamisjärjestelmiin. Rakenteelle on ominaista, että järjestelmien järjestelmä koostuu erikoistuneista järjestelmistä, järjestelmät erikoistuneista koneista ja koneet erikoistuneista työkaluista (pyörä, tanko, sylinteri...). Järjestelmien järjestelmä nivotaan yhteen kasvavasti ohjelmistoilla ja niiden keskeinen mahdollistaja on suuri tekninen tiedonkäsittelykyky, eli automaatio. Japanissa Toyotan tehtaalla 66 ihmistä ja 310 robottia teki 300 Lexus loistoautoa päivässä vuonna 1999 (Friedman 2000, 59). Järjestelmien järjestelmien yhteen liittämisessä oleellisia ovat (ohjelmalliset) rajapinnat tai standardit, jotka mahdollistavat tiedon vaihdon eri järjestelmien välillä. Luvussa 5 on esitetty esimerkki tietoyhteiskunnan järjestelmien järjestelmästä. Siirtyminen kohti kompleksisempia teknisiä systeemejä on vaatinut yhä suurempia organisaatioita erikoistumisen pohjaksi. Tällä hetkellä suurimmat tekniset systeemit, eli globaalit tietoverkot ja globaali tietotekniikka vaativat jo globaaleja organisaatiotasoja. Ilmiö näkyy mm. niin, että ei ole olemassa kansallisia tietokoneiden käyttöjärjestelmiä (Windows), mikroprosessoreita (Pentium) tai tietoliikenneproto-

PTS Tietoyhteiskuntasektori 2/2006 14 (47) kollia (TCP/IP). Tietotekniikka on useastakin syystä globaalia. Yksi näistä syistä on uuden verkkoteorian keskeinen seuraus: voittaja vie kaiken (Barabasi 2002). Internet on perusesimerkki globaalista tietotekniikasta. Globaalin tietokoneverkkotekniikan erityispiirteitä ovat tiedon välityksen halpuus, nopeus ja avoimuus. Tämän seurauksena jopa yksittäinen ihminen voi olla blogien ja muiden internet- sivujen, siis verkkonsa kautta globaali vaikuttaja. Taulukossa 2 on esitetty yleistys teknisten välineiden kehityksestä. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää valon nopeuden hyväksikäytön seurauksiin. Yhteyden saanti toiselle puolelle maapalloa, 20.000 kilometrin päähän supistui noin vuodesta sekunnin osiin. Informaatiotekniikka Tekniikka Energia Tiedon kulku 20.000 km Ei kieltä tai protokieli Työkalut, integroimaton Lihas, tuli (metsästys, keräily) n * 10.000 vuotta Kieli Työkalut, integroidut Lihas, tuli (suurriistan metsästys, keräily) n * 100 vuotta Kirjoitustaito Työkalut (koneet) Lihas, eläimet, tuli (maanviljely) n * vuosi Kirjapainotaito Koneet, järjestelmät Ed:t + tuuli, ruuti ja vesi (maanviljely ja tekniikka) Vuosi Elektroninen ja integroitu tieto Järjestelmien järjestelmät Ed:t + polttomoottori, sähkö, ydinenergia (tekniikka) 0,000000002 vuotta Lähteitä: Martin van Creveld: Technology and War ja McNeill & McNeill: Verkottunut ihmiskunta 20.000 km = tiedon kulku toiselle puolelle maapalloa n = luku väliltä 1 10 Taulukko 2: Ihmiskunnan tekniikan evoluution suurvaiheet Teknisiin järjestelmiin kuuluu myös seuraavanlaisia järjestelmiä: koneita, koneita rakentavia koneita, koneita jotka rakentavat koneita, jotka rakentavia koneita. Ohjelmistoissa on vastaavat rakenteet: ohjelmat, ohjelmia rakentavat ohjelmat (ohjelmointikielet) ja ohjelmia, jotka rakentavat ohjelmia, jotka rakentavat ohjelmia (ohjelmointikieliä rakentavat ohjelmat). Mitä ylempänä em. rakenteissa ollaan, sitä laajemmalla niiden vaikutus ulottuu. Ylimmissä järjestelmissä oleva riskit ja riippuvuudet vaikuttavat laajimmalle. Jos ohjelmistoja tekevissä ohjelmissa, kääntäjissä, on esim. tietoturva-aukkoja, kyseiset aukot voivat levitä kaikkiin niillä tehtyihin ohjelmiin (esim. 100 1000 sovellusta) ja kyseistä ohjelmaa käyttäviin laitteisiin (miljoonia sovelluksia).

PTS Tietoyhteiskuntasektori 2/2006 15 (47) 3.4.3 Internet Internet on kymmenien tuhansien tietoverkkojen ja satojen miljoonien tietokoneiden muodostama globaali megaverkko. Internetiin on useampia näkökulmia. Tässä tarkastellaan: - internet aikakautensa metaforana, vertauskuvana - internet teknisenä rakenteena - internet uutta luovana, emergenttinä infrastruktuurina. Internet on tietokoneverkkojen megaverkkona tieto- ja etenkin verkostoyhteiskunnan metafora, vertauskuva. Sen ominaisuudet ovat tietoaikakauden yleisiä ominaisuuksia. Internet on tekniikkaa, verkkojen verkko, tietokonetekniikkaa, avoimuutta, järjestystä kaaoksen reunalla, dynaaminen, globaali, kilpailua, halpaa tietoa, emergentti (uutta luova), dynaamista yhteistoimintaa, ei kenenkään yhden tahon hallinnassa ja (lähes) ilmainen. Internet jakaa myös maailman niihin, joilla se on, ja niihin, joilla sitä ei ole. Internet on merkittävä tekninen ja tietotekninen rakenne, infrastruktuuri. Tämä kuvaa yleisesti tekniikan ja tietotekniikan merkityksen kasvua ihmiskunnan historiassa. Eero Paloheimo näkee teknisen evoluution ihmiskunnan jatkoaikana (Paloheimo 2002, 122). Internet ei ole kuitenkaan vain tekninen infrastruktuuri, vaan alusta monenlaiselle ja uudelle toiminnalle. Internetin vaikutus on todennäköisesti vaikeasti ennustettava, mutta joka tapauksessa merkittävä. Se luo globaaliin yhteisöön aivan uusia sovellutuksia. Internet on jo välttämätön monella alalla. Esimerkiksi vuonna 2004 internet ohitti Suomessa sanomalehdet asunnon ostajien tiedonlähteenä. Alkuvuodesta 2005 Helsingin Sanomat kirjoitti, että opettajien käyttämästä digitaalisesta aineistosta lähes 90 prosenttia tulee internetistä. 3.4.4 Globalisaatio Globalisaatio on yksinkertaistettuna globaalin toiminnan kasvavaa vaikutusta, verkottumista globaalilla tasolla. Globalisaatio on ihmiskunnan seuraava suuri organisaatiomuutos, hierarkkinen taso, kulttuurista globaaliksi ihmiskunnaksi (Paloheimo 2002) (Friedman 2000) (Bertalanffy 2003, 204). Globalisaatiossa työnjaon, eli erikoistumisen pohja on globaali ja siinä tehokkuus, järjestelmien koko ja kompleksisuus saavuttavat uuden tason. Uuden tekniikan osalta ennakoivaa ovat globaalit tieto- ja tiedonsiirtoverkot ja kaupan osalta globaali vapaakauppa, joka näkyy mm. Kiina-ilmiönä ja Suomessa yritysten globalisoitumisena. Globalisaatio on uutena tasona emergentti, vaikeasti ennakoitava ilmiö. Se synnyttää omia ainutlaatuisia ilmiöitä, joita ei näy esim. valtioissa. Näitä uusia ilmiöitä ovat mm. ihmiskunnan yhteinen tietoisuus, globaalit organisaatiot ja kansalaisjärjestöt, globaali media, jne. Globalisaation elementtejä ovat mm. yksilöt ja valtiot. Globalisaatio muuttaa yksilöitä ja valtioita ja valtiot ja yksilöt globalisaatiota. Globalisaatio on luonnollisesti suurempi muuttaja kuin yksilö tai edes valtio. On todennäköistä että globalisaatioajan yksilö ja valtio ovat erilaisia kuin valtioajan yksilö tai valtio. Globalisaation vaikutukset olivat näkyvissä mm. Suomen maamiinakeskustelussa globaalin median suurena vaikutuksena (Koivula 2002). Sama ilmiö, eli organisaation ulkopuolinen, usein globaali painostus, on vaikuttanut muuallakin valtioihin, yrityksiin ja muihin organisaatioihin.

PTS Tietoyhteiskuntasektori 2/2006 16 (47) Globalisaatio on kuitenkin aina vaikuttanut maapallolla, ihmiskunnan osalta ensimmäisenä mm. ihmisten leviämisenä Afrikasta muualla maapallolle ja myöhemmin kulttuurivaihtona, jonka seurauksena mm. paperi, kompassi ja ruuti tulivat Kiinasta Eurooppaan. Kyse on enemmänkin ollut nopeudesta ja vaihdon laadusta kuin siitä, onko globalisaatio vaikuttanut maapallolla. Globalisaation edellinen aalto oli vuosina 1870-1914. Sen elementtejä olivat höyrylaivat, höyryveturit rautateillä ja lennätin (McNeill & McNeill 2006, 393). Tämä globalisaatiokehitys loppui ensimmäiseen maailmansotaan ja jatkui vasta toisen maailmansodan jälkeen. Sotien välivaiheessa toteutettiin omavaraisuutta joka osaltaan johti mm. toiseen maailmansotaan. (McNeill & McNeill 2006, 393 ja 428 429) Kyseinen aikakausi on myös esimerkki siitä, että kehitys on vain pitkällä aikavälillä trendinomaista. Lyhyellä tähtäimellä kehityksessä on ollut alueellisia eroja, ylä- ja alamäkiä ja tasaisiakin jaksoja. Edellinen kulttuurinen vaihe kesti kirjapainotaidon keksimisestä 1500-luvulta internetin alkuvaiheeseen Amerikassa eli vuoteen 1969. Globaalin työnjaon ulkopuolella ovat tällä hetkellä pitkälti mm. Pohjois-Korea ja Kuuba, aiemmin myös Albania ja osin myös Neuvostoliitto. Toisaalta Etelä-Korean ja Kiinan siirtyminen globaalin työnjaon piiriin 1970-luvulta kuvaa toisenlaista muutosta. Varhaisempi globaalin työnjaon ulkopuolelle jäänyt yhteisö oli Tasmanian primitiiviset ihmiset, jotka elivät aina 1800-luvulle asti. Pieni ihmisyhteisö vailla globaalin verkon kontakteja oli taantunut asteelle, jossa ei osattu tehdä edes tulta (McNeill & McNeill 2006, 316). Halvat kuljetus- ja tiedonsiirtokustannukset mahdollistavat tuotantoyksikön toiminnan viipaloinnin osiin ja toimimisen globaalisti siellä, missä se on edullisinta. Suunnittelu, markkinointi, sihteeripalvelut, tietotekninen tuki, asiakastuki ja tuotteiden valmistus voidaan tehdä eri paikoissa. Yrityksen toiminta verkottuu ja se globalisoituu sisäisestikin. Globaalisti toimivalla ja erikoistuneella yrityksellä on suurin mahdollinen määrän suoma etu. Kansallisen yrityksen on vaikea kilpailla globaaleja yrityksiä vastaan ilman tukia tai tulleja. Tuet ovat taas poissa valtion muista tärkeistä kohteista ja tullit nostavat kyseisen hyödykkeen hintaa valtion sisällä eli ne ovat kalliimpia käyttäjilleen kuin ilman tulleja. Mahdollisuudet tehdä globaaleja hintavertailuja ja vapaakauppa edistävät globalisaatiota. Tavara ja palvelut ostetaan sieltä, mistä se halvimmalla saadaan. Jos yritys ei ole globaalissa järjestelmässä globaalilla tasolla tehokas, se kuolee pois. Globaali talous asettaa rajoja valtioille (politiikalle) ja vie osan niiden vallasta. Samalla tavalla valtio on vienyt osan heimojen ja yksilöiden vallasta. Kontrolli on välttämätön keino luoda suurempia järjestelmiä. Pakko ajaa vain tien toisessa reunassa tekee osaltaan toimivan maantieliikenteen mahdolliseksi. Toisaalta siirtyminen tien väärälle puolelle, ohitus, kertoo miten vaarallista säännön (laillinenkin) rikkominen on. Globalisaatio näkyy erityisesti tiedon helpossa ja halvassa siirrossa. Globalisaatio on keskeisesti, mutta ei ainoastaan tietoon liittyvää. Globaali tieto on kasvavasti merkittävää, jolloin merkittäviä ovat mm. internet, satelliitit, Microsoft, Intel, Google, Nokia ja GPS. Koska uuden järjestelmätason ensimmäisiä edellytyksiä ovat uuden järjestelmätason mahdollistavat tiedonsiirtojärjestelmät, uusi taso näkyy ensimmäisenä tiedonsiirrossa. Globaalit ilmiöt ovat ratkaistavissa vain globaalin tason järjestelmillä, lainsäädännöllä ja yhteistoiminnalla. Esimerkkejä ongelmista ovat kansainvälinen rikollisuus (huumeet, ihmiskauppa, taloudellinen rikollisuus, piraattituotteet ), terrorismi, pakolaisuus, internetin tietoturva, roskapostit, ilmaston lämpeneminen, liikakansoitus, köyhyys, saasteet, jne. Pienten ryhmien vaikutusmahdollisuus on oleellisesti

PTS Tietoyhteiskuntasektori 2/2006 17 (47) kasvanut etenkin globaalin median myötävaikutuksella (asymmetria). Tämä lisää osaltaan toimintaympäristön kompleksisuutta. Globalisaatio eli tuotannon ja tiedon globaali verkko vaikuttaa edetessään myös varautumisen uhkakuviin. Globaali intressi on pitää globaalin verkon keskeiset solmut epävakauden, esim. sotien, ulkopuolella. Toisaalta mahdollisessa globaalissa valtataistelussa riskit ovat kansallisvaltioiden riskejä suurempia. Vuoden 2006 alussa Suomen huoltovarmuudessa oli havaittavissa seuraavat "tasot": kansallinen, EU, NATO:n siviilisektori, pohjoismainen, kansainvälinen ja kahdenkeskeinen. Kansainvälistä edusti kansainvälinen öljyhuollon kriisivalmiusjärjestelmä IEA ja kahdenvälistä varautumista Ruotsi ja osin myös Norja (Kuparinen 2006) (HVK 1). 3.4.5 Kompleksisuudesta 3.4.5.1 Kompleksisuuden taustasta Kompleksisuus on vaikeasti määriteltävä termi, mutta periaatteessa sillä tarkoitetaan monista osista ja monista osien välisestä yhteydestä seuraavaa vaikeutta kokonaisjärjestelmän kuvaamiseen (Principia Cybernetica Web, 3). Kompleksisuuden lähteinä voidaan nähdä: - uudet suuremmat organisaatiotasot - tekniikan kehitys ja siellä erityisesti - ohjelmistot ja mikropiirit sekä - uudet tehokkuusvaatimukset ja niistä seuraava verkottuminen. Ensinnäkin "hierarkkiset tasot" -idea tarkoittaa suoraan kompleksisuuden kasvua. Uusi ylemmän tason järjestelmä on kompleksisempi kuin sen muodostavat alajärjestelmät, koska uusi taso muodostuu suuresta määrästä erikoistuneita alatason elementtejä. Globaali yhteisö on kompleksisempi kuin valtio ja valtio kompleksisempi kuin heimo tai yksilö. Globaali toiminta, sen hallitsemisesta puhumattakaan, on tuskin mahdollista ilman uusia globaalin toiminnan työvälineitä. 1 Toiseksi kompleksisuus kasvaa teknisen kehityksen myötä. Uusi tekniikka luo uusia systeemeihin vaikuttavia ilmiöitä. Tekniikka on tuonut ihmisen toiminnan piiriin kokonaisia uusia ulottuvuuksia: lentokoneet ja satelliitit korkeuden, radio-, tutka-, infrapuna-, valo- ja röntgen-säteilyä (esim.) hyödyntävät laitteet sähkömagneettisen spektrin ja uusimpana tietokoneverkkotekniikka tiedon ulottuvuuden, kyberavaruuden. Myös aiemmin esitetty kehityspolku - työkalut, koneet, järjestelmät ja järjestelmien järjestelmät - lisää kompleksisuutta tekniikan kautta. Keskeinen uusi teknisen kompleksisuuden lähde ovat ohjelmistot. Ohjelmistoihin liittyvät huoltovarmuuden kannalta oleellisina mm. tietokonevirukset, muut vihamieliset ohjelmistot, suurien ohjelmistojen lisenssit ja erilaiset varmenteet. Elektroniikka ja erityisesti mikropiirit ovat myös kompleksisia rakenteita. Mikropiirien suunnittelu on mahdollista vain suuren tehokkuuden omaavilla tietokoneilla, siis periaatteessa suuren tehokkuuden mikropiireillä. Osin tämän itseensä viittaavuuden takia elektroniikan tehokkuudessa on jatkuva kasvu, Mooren laki, ilmiö vailla vertaa ihmiskunnan tekniikan historiassa. 1 Raportin kohdassa 6.2 todetaan, että keskisuuri suomalainen elektroniikan lopputuotteita valmistava yritys käyttää 5 10 alihankkijaa ja sopimusvalmistajaa, 500 1.000 tavaran toimittajaa sekä 5.000 20.000 erilaista komponenttia tai rakenneosaa. Ilman tietokoneita tämän kompleksisuuden hallinta ei ole mahdollista.

PTS Tietoyhteiskuntasektori 2/2006 18 (47) Kolmanneksi kompleksisuus kasvaa uuden tehokkuusvaatimuksen takia. Yrityksen toiminnot voivat olla hajautettu tehokkuus- ja taloudellisuussyistä ympäri globaalia verkkoa tai ulkoistettu moniin eri yrityksiin. Kun toiminta ei ole suoraan omassa hallinnassa, sen hoitaminen vaatii uudenlaista sopimuksiin perustuvaa kompleksisuuden hallintaa. Hajautettuun toimintaan vaikuttavat mm. tiedonsiirtoverkot ja tavaran siirtoverkot. Kompleksisuus näkyy myös tuotannossa, jossa omistajat, tuottajat, johtajat ja palvelijat sekoittuvat tiimityön, verkottumisen, ulkoistamisen ja alihankinnan muuttuvan geometrian tuotantosysteemissä (Castells 1996, 475). Uusia moneen toimintaan vaikuttavia asioita ovat mm. tietokonetekniikka, IP- protokolla, globaali media, EU ja kansainvälinen lainsäädäntö, kansainväliset standardit, internet, ohjelmistot, kansainväliset järjestöt ja ympäristökysymykset. Nykyaikainen yritys tai valtio ei voi olla ottamatta kantaa näihin asioihin. 3.4.5.2 Kompleksisuuden hallinnan välineistä Kompleksisuutta voi hallita mm. seuraavilla keinoilla: 1. ymmärtämällä ja mallintamalla kokonaisuuksia 2. uusilla työvälineillä, keskeisesti tietokoneilla ja 3. verkottamalla asiantuntijoita, tietoa. Kompleksisuuden hallinta edellyttää kokonaisuuden ymmärtämistä. On tunnettava kokonaisuuteen vaikuttavat tekijät ja niiden väliset vaikutussuhteet. Usein vaaditaan myös kykyä mallintaa ilmiötä, jotta sitä voitaisiin käsitellä tietokoneella. Kompleksisuuden kasvu vaatii uudenlaista ajattelua ja uusia työvälineitä. Amerikkalainen fyysikko ja filosofi Heinz R. Pagels näkee tietokoneen uutena kompleksisuuden hallinnan välineenä, jopa mikroskooppiin ja kaukoputkeen verrattavana tutkimusvälineenä tieteelle (Pagels 1989). Tietokoneella voidaan laskea kompleksisia yhteyksiä ja visualisoimaan tuloksia ihmisen ymmärtämään muotoon. Koska kompleksisuus syntyy useista vaikuttavista tekijöistä, yksi ihminen ei voi useinkaan hallita siihen liittyvää kokonaisuutta etenkään dynaamisesti muuttuvissa tilanteissa. Tarvitaan useampia ihmisiä, verkko, ja heidän välillään tiedon vaihtoa, kommunikaatiota. Tässä yhteydessä verkko ei ole vain uusi mahdollisuus, vaan kasvavasti välttämätön kompleksisuuden hallinnan väline. 3.5 Tietoyhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin määrittelyä 3.5.1 Tietoyhteiskunta Tietoyhteiskunta on yhteiskunta, jossa tieto ja osaaminen ovat sivistyksen perusta ja keskeinen tuotannontekijä ja jossa tieto ja viestintätekniikka tukevat laajasti yksilöiden, yritysten ja muiden yhteisöjen vuorovaikutusta, tiedon välittymistä ja hyödyntämistä sekä palveluiden tarjoamista ja niiden saavuttamista (Sitra 1998). Taustaa tietoyhteiskunnalle antavat sitä edeltäneet teollisuusyhteiskunta ja maatalousyhteiskunta. Teollisuusyhteiskunta perustui massatuotantoon, koneisiin ja tavaroihin. Maataloudella oli siinä jo suhteellisen pieni merkitys. Maatalousyhteiskunta perustui maatalouden ylituotannon mahdollistamalle erikoistumiselle. Syntyivät hallinto, sotilaat, uskonto ja ylellisyystavaroiden kauppa (McNeill & McNeill 2006, 78-85). Tietoyhteiskunnassa maatalous on hyvin pieni sektori (prosentteja), teollisuus hieman suurempi (muutama kymmenen prosenttia), mutta pääosa

PTS Tietoyhteiskuntasektori 2/2006 19 (47) ihmisistä saa elantonsa palveluista ja tietoon liittyvistä asioista (koulutus, konsultointi, ohjelmistot, tietokonepelit, tietoliikenne, tietoturva, ). Tietoyhteiskunnan kannalta tietoa on olemassa kahdessa tärkeässä luokassa: monistettuna input- ja output-tietona esim. kirjoissa ja Cd-romeilla sekä tulkitsevana tietona ihmisen aivoissa ja tietokoneissa. Oleellista on, että pelkkä monistettu input-tieto ei vaikuta. Gourmet- kirja ei tee gourmet-ateriaa. Monistettu tieto muuttuu toiminnaksi ja se vaikuttaa vasta kun ihminen tai tietokone tulkitsee sitä. Hitsausrobotti ja sitä ohjaava ohjelma on esimerkki siitä, miten tieto tietokoneessa muuttuu toiminnaksi, esim. auton rungoksi. Tietoyhteiskunnan hahmottamisen pohjaksi tarkastellaan yleisellä tasolla tietoon liittyen mitä muutoksia on tapahtunut 40 vuodessa, noin vuodesta 1960 noin vuoteen 2000 (a) inhimillisessä tiedonkäsittelykyvyssä, (b) ihmiselle monistetussa tiedossa, (c) koneellisessa tiedonkäsittelykyvyssä ja (d) koneelle monistetussa tiedossa. a) Inhimillinen tiedonkäsittelykapasiteetti (tietämys, ymmärrys, viisaus) ei ole kasvanut kovinkaan paljon, koska tämä tieto on riippuvainen ensiksikin ihmisten määrästä ja toiseksi heidän tieto- ja koulutustasostaan ("tehokkuudestaan"). Ihmisten määrä on kaksinkertaistunut kyseisessä ajassa kolmesta kuuteen miljardiin. Jos yksittäisten aivojen tulkintakyky, eli "ymmärrys" tai "viisaus", on samassa ajassa kasvanut kaksinkertaiseksi, niin inhimillinen tiedonkäsittelykyky on nelinkertaistunut 40 vuodessa. Pienemmissä puitteissa, tiedemiehillä mitattuna "viisauden" määrä on kasvanut oleellisesti; USA:ssa vuodesta 1940 vuoteen 1980 noin 70.000 tutkijasta ja tuotekehittelijästä yli 1.000.000 tieteentekijään (McNeill & McNeill 2006, 408). Inhimillinen tiedonkäsittelykyky on kasvanut siis korkeintaan 100-kertaiseksi. b) Ihmiselle monistetussa tiedossa (lehdet, kirjat) ei myöskään ole tapahtunut merkittävää kasvua. Kirjojen määrä ja lehtien levikki voi kasvaa ihmismäärän kasvun mukana ja elintason ja vapaa-ajan kasvaessa. Voi arvioida, että tällä alalla kasvu on 40 vuodessa ollut kertaluokkia, korkeintaan 100-kertainen. c) Koneellinen tiedonkäsittelykyky on kasvanut vastaavassa (1960-1999) ajassa 800 miljoonakertaiseksi, siis vähintään miljoona kertaa nopeammin kuin inhimillinen tiedonkäsittelykyky. Pohjana on tietokoneiden määrän lisääntyminen 5.000 lähinnä erillisestä yksiköstä 420.000.000 lähinnä verkossa olevaan yksikköön (Bamford 2002, 458-459) ja yhden yksikön tehon kasvaminen noin 0,1 miljoonasta käskystä noin 1.000 miljoonaan käskyyn sekunnissa. Ilman tätä valtavaa ja kasvavaa koneellista tiedonkäsittelykykyä nykyaikainen tietoyhteiskunta ei ole mahdollinen eikä sen edustama kompleksisuus ole hallittavissa. d) Koneelle monistetussa tiedossa (tietokoneiden tallennuskapasiteetti) on tapahtunut samassa ajassa noin 80 miljoonakertainen lisäys. Vuonna 2002 maailman tallennetusta tiedosta 92 prosenttia oli magneettisessa muodossa. Suurin osa tallennetusta tiedosta oli siis koneellisesti käsiteltävässä muodossa. Edellisen perusteella elämme lisääntyvän monistetun koneellisen tiedon maailmassa, jossa tietoa käsittelevät ja visualisoivat tietokoneet. Elämme siis yhä enemmän tietokonetekniikkayhteiskunnassa. Samansuuntaiseen tekniikan merkityksen korostumiseen evoluutiossa päätyy mm. Eero Paloheimo (Paloheimo 2002). Filosofi, professori ja Helsingin Yliopiston rehtori Ilkka Niiniluoto näkee tietoyhteiskunnan kehityksessä kolme vaihetta. Ne ovat (1) tietotekniikkayhteiskunta, (2) osaamis- eli tietotaitoyhteiskunta ja (3) ymmärrysyhteiskunta.