Lanzarote 19.1. - 26.1.2005 Petri Saarinen saarinen.petri@kolumbus.fi Perheen odotettu Thaimaan matka vaihtui pikaisesti Kanarian saarista pohjoisimpaan, tuliperäiseen Lanzaroteen. Puerto del Carmenissa hotellimme Kon-Tiki oli kaikin puolin mainio. Hyvässä säässä (18-25 C) muu perhe viihtyi hotellin allas-alueella niinä neljänä päivänä, jolloin itse kiertelin vuokra-autolla saaren lintupaikkoja. Auton vuokra oli 119 / 4vrk. Kävin kerran myös naapurisaarella Fuenteventuralla. Lauttamatka Playa Blancasta Fuenteventuran Corralejoon maksoi mennessä aamulla 29 ja iltapäivällä tullessa takaisin 38 (?). Tuohon hintaan sai auton ja yhden aikuisen yli kapean merensalmen, reitillä on kaksi eri lauttaa, joista Naviera ARMAS oli halvempi. Saarta kiertelin hyvän lintupaikkaoppaan (A Birdwatchers Guide to the Canary Islands, Tony Clarke & David Collins) mukaisesti. Tapasin muuten Tony Clarken, joten sain oikein kädestä kiittää hyvästä opaskirjasta. Tony Clarke asuu itse Lanzarotella. Hän kertoi saaren eteläpäässä Play Blancassa olleen punasilmävireon (Vireo olivaceus), joten Lanzaroten vähäisistä puskista saattaa jopa tuollaisia amerikanrareja löytyä. Laji oli ollut ilmeisen piileskelevä, joten itselläni ei aika tuolle linnulle riittänyt. Saari on melko pieni, parhaat lintupaikat pystyy hyvin käymään viikossa. Lintupaikkoja joissa kävin: Salinas de Janubio / Laguna de Janubio saaren lounaisrannikolla sijaitsevalla isolla suola-allas alueella oli kahlaajia. El Jablen kuiva pensasaro sijaitsee Teguisen kylän länsi- ja luoteispuolella, se on saaren varmin ja paras kaulustrappipaikka. Olin alueen eteläosassa El Jable de Taossa, jossa kaulustrappeja olikin paikalla yhteensä 15. Saaren vehreimmässä pohjoisosassa sijaitseva Mirado de Haria on luultavasti ainoa paikka itäisillä saarilla (Lanzarote ja Fuenteventure), jossa kanarianhemppo esiintyy ja pesii? Tachichen golfkenttä sijaitsee lähellä saaren pääkaupunkia Arrecifea. Kävin kentällä sunnuntai-iltana klo 17.30 vähän ennen sen sulkeutumista. Siellä oli tuolloin rauhallista ja kalliopyyt löytyivät pian. Tony Clarken tapasin täällä, hänelläkin kiikarit kaulalla. Los Molinos, Fuerteventura. Rotkoalue makeavesialtaineen on ehkä itäisten Kanariansaarten linturetkeilyn ykköspaikka jo kanariantaskun takia. Onhan Fuerteventura ainoa paikka maailmassa, jossa laji esintyy. Retkipäivä alkoi aamulla. Lautta Play Blancasta lähti klo 7.10. Merimatka kesti reilun puoli tuntia. Ajomatka Corralejosta Los Molinokseen vei vajaan tunnin. Vietin alueella lämpimän 1
aamupäivän. Paikka oli varsin mielenkiintoinen: ylhäällä padolla oli kuiva pensasaroalue, jossa aavikkojuoksijoita ja aavikkotulkkuja, ja alhaalla vesialtaalla ruostesorsia, pitkäjalka, ym., kanariantaskuja näin yhden ad koiraan. Kaiken kaikkiaan tammikuussa ei lajimäärä näillä saarilla ole kovin runsas, ohessa lajilista. LAJILISTA Lehmähaikara (Bubulcus ibis) 12 El Jable, 1 Tahince golfkenttä Silkkihaikara (Egretta garzetta) 1 Puerto del Carmen satama, 1 Los Molinos Harmaahaikara (Ardea cinerea) 1 Yaiza, 1 Los Molinos Ruostesorsa (Tadorna ferruginea) 6 Los Molinos Pikkutuulihaukka (Falco naumanni) 1/1 El Jable Tuulihaukka (Falco tinnunculus) / sp. Kalliopyy (Alectoris barbara) 6 Tahince golfkenttä Nokikana (Fulica atra) 24 Los Molinos Kaulustrappi (Chlamydotis undulata) 15 El Jable Pitkäjalka (Himantopus himantopus) 12 Laguna de Janubio, 1 Los Molinos Paksujalka (Burhinus oedicnemus) 3 El Jable, 1 Tefia Fuenteventura Aavikkojuoksija (Cursorius cursor) 2ä Los Molinos Pikkutylli (Charadrius dubius) 4 Los Molinos 2
Tylli (Charadrius hiaticula) 5+ Laguna de Janubio Mustajalkatylli (Charadrius alexandrinus) 5+ Laguna de Janubio Tundrakurmitsa (Pluvialis squatarola) 1ad Laguna de Janubio Pulmusirri (Calidris alba) 20+ Laguna de Janubio Pikkusirri (Calidris minuta) 4 Laguna de Janubio Suosirri (Calidris alpina) an.30 Laguna de Janubio Pikkukuovi (Numenius phaeopus) 1 Laguna de Janubio Punajalkaviklo (Tringa totanus) 5 Laguna de Janubio, 1 Los Molinos Valkoviklo (Tringa nebularia) 4 Laguna de Janubio Rantasipi (Actitis hypoleucos) 10+ Laguna de Janubio, 4p Los Molinos Karikukko (Arenaria interpres) 15 Laguna de Janubio Naurulokki (Larus ridibundus) 2ad Laguna de Janubio Etelänharmaalokki (Larus michahellis) Selkälokki (Larus fuscus graellsii) 5+ Puerto del Carmen Riuttatiira (Sterna sandvicensis) 7-11 Puerto del Carmen, hotellin parvekkeelta päivittäin Kesykyyhky (Columba livia domest.) Turkinkyyhky (Streptopelia decaocto) 3
Palmukyyhky (Streptopelia senegalensis) 1 Puerto del Carmen Töyhtökäki (Clamator glandarius) 1ad Puerto del Carmen, kolme havaintoa ilmeisesti samasta linnusta Kauluskaija (Psittacula krameri) 2-4 Puerto del Carmen, hotellin parvekkeelta päivittäin Tervapääsky-laji (Apus sp.) 9 Puerto del Carmen Harjalintu (Upupa epops), päivittäin muutama havainto Pikkukiuru (Calandrella rufescens) 30+ El Jable Haarapääsky (Hirundo rustica) n.15 Puerto del Carmen Räystäspääsky (Delichon urbica) 6 Puerto del Carmen, 1 El Jable Kanariankirvinen (Anthus berthelotii) joka puolella saarta Västäräkki (Motacilla alba) 1 Puerto del Carmen, 1 Los Molinos Kanariantasku (Saxicola dacotiae) 1ad/ Los Molinos Mustapääkerttu (Sylvia atricapilla) 1 Tachiche golfkenttä, 1 Puerto del Carmen, 1 Mirador de Haria Pikkupensaskerttu (Sylvia conspicillata) 2 Mirador de Haria Tiltaltti (Phylloscopus collybita) 1 Tachiche golfkenttä, 1Ä Puerto del Carmen Sinitiainen (Parus caeruleus degener) 1 Mirador de Haria Isolepinkäinen (Lanius excubitor) joka puolella Korppi (Corvus corax) 6 Lanzarote, 8 Fuenteventura 4
Kottarainen (Sturnus vulgaris) a36 Puerto del Carmen Pensasvarpunen (Passer hispaniolensis) Kanarianhemppo (Serinus canaria) 12 Mirador de Haria Viherpeippo (Carduelis chloris) 7 Puerto del Carmen Hemppo (Carduelis cannabina) 15 Puerto del Carmen, 5+ Mirador de Haria Aavikkotulkku (Bucanetes githagineus) 2 Puerto del Carmen, 25 Los Molinos 5