Sinssi 2/2006 Nyt mukana mm. -Keskiaukeaman tytöt -Reportaasi Haalarinkastajaisista -Kuinka Fuksi selviää vapusta? -Pimp my haalarit -Lakin solmimisohjeet -Leikkipuistokierros: Missä kannattaa käydä ja missä ei? Sinssi otti selvää! Wappu tulee -mitä teet?
Wappu on taas, Wappu on taas, pulloissa ei oo (enää) kaljaa... Niinpä, taas on SE aika vuodesta. Ihmiset käyttäytyvät paljolti samalla tavalla kuin eläimet: pakko olisi päästä lisääntymään vaikka ensimmäisen lupaavannäköisen vastaantulijan kanssa. Tätä helpottaa suunnattomasti juuri näin kevääseen sattuva usean viikon mittainen juhlintakausi, jota näin Teekkaripiireissä kutsutaan Wapuksi. Myöhemmin, kun pitäisi miettiä, että mitä kaikkea sitä onkaan tullut tehtyä, voi hyvillä mielin todeta olleensa syyntakeeton koko ajan. Wappu taitaa olla ainoa aika vuodesta, jolloin näkee kaikkein yrmyimpienkin ihmisten hymyilevän edes vähän ja ainaisten vittuilijoidenkin hiljentyvän hetkeksi juhlistamaan kevään tuloa. Tilanteesta kannattaa ottaa kaikki irti, sillä mikäli käytöksesi muuttuu muuhun aikaan vuodesta sosiaalisemmaksi ja alat seurustella ihmisten kanssa, kuuluu tapoihin, että sinut, rakas lukija, kiikutetaan nopeinta reittiä Peltolaan (enkä tarkoita tällä erään suurehkon mobiililaitevalmistajan toimitiloja, vaan sitä viereistä puljua). Kai yritän sanoa vain, että pitäkää hauskaa. Kylläpäs se oli vaikeaa :-/ Päätoim. ylim. huom. Lopuksi vielä tilastoja: Tämän Sinssin tekemiseen upposi 9h 43 min Opteron 144:n CPU-aikaa, kolmetoista pulloa olutta, noin 8 mm kynsiä, tunteroinen itsetutkiskelua, rajattomasti kuolleena syntyneitä jutun juuria, useita kuutiometrejä 23-asteista ilmaa, lautasellinen sitruunakookoskanaa tagliatellen kera, pussillinen Dumle-karamelleja ja yksi 3mm Torx-ruuvi. Viettäkäähän kaikki oikein hauska ja/tai työteliäs kesä, ladatkaa akkuja ja unohtakaa opiskelut joksikin aikaa... Pieni tuuletus tekee aina terää. Ja muistakaa huolehtia itsestänne, ettei pääse kuivuminen yllättämään. Päätoimittaja Tomi Simula 2 Sinssi toivottaa kaikille lukijoilleen hauskaa
Kolmossivu Mitä, eikö taaskaan vähäpukeisia naisia? Jos yksikin tämän kuppaisen kuvakollaasin kuvista edes hymyilytti, olet hyvin suurella todennäköisyydellä joko a) hoidon tarpeessa b) muuten vain pervo. Onneksi Wappu on juuri oivallista aikaa a) hankkia hoito b) toteuttaa itseäsi! Wappua ja kuumankosteaa kesää! 3
Turhimmat turinat Lumipeite vetelee viimeisiään, talvenaikana ojienpohjille varastoitunut koiranpaska haisee ja puheenjohtajanne käyttää iloisen värisiä pikkuhousuja. Mitä nämä kaikki asiat ovat? Ilmiselviä kevään merkkejä ja varoitus Wapun saapumisesta! Lukuvuosi on melkein saatu päätökseen ja tätä on syytä juhlistaa Wapun merkeissä. Viikko 17 (ja palanen numeroa 18) pitää sisällään runsaasti ratkiriemukkaita häppeninkejä, joissa voi huoletta purkaa vuoden aikana kertyneet opiskelupaineet ilman kenenkään paheksuntaa. Kaikista wapun tapahtumista infotaan perinteisesti killan wappuinfossa, joka on tämän lehden ilmestyessä jo takana. Toivottavasti kävitte! Tämän kevään surullisin uutinen on, ettei Kirkkovenesoutuja voidakaan järjestää myöhäisen kevään vuoksi. Tästä ei varsinaisesti voi syyttää ketään henkilöä, mutta lämpimät kiitokset voisi lähettää Helsinkin Ilmatieteen laitokselle ja MTV3:n Mette Mannoselle. Fukseilla on edessään koko vuoden uurastuksen palkitseminen, joka on pulahdus Oulujoen sivuhaaran raikkaaseen ja hyväätekevään veteen. Kuulostaa ihmeelliseltä palkinnolta, mutta voin vakuuttaa, että kokemus on ainutlaatuinen. Mikään ei kiihota enempää kuin monen sadan ihmisen katse kiinnittyneenä omiin kelleihin tai hinkkeihin. Wappupäivänä aamuvarhaisella fuksit sitten lopulta kuolevat ja kiltaamme syntyy kasa uusia, valkolakkisia Teekkareita. Toivottavasti vuosi oli kaikille antoisa ja muistorikas! T: Pj:nne Tuomas Sarana Havela Wapun kesto on jokaisen itsensä päätettävissä niin kauan kuin ette ole minkään killan puheenjohtaja. Tosimiehet ja -naiset aloittavat jo wappuaattoa edeltävällä viikolla ja lopettavat Sörsselssönin tapaan sitten kun lakki ei enää mahdu päähän ja viimeinenkin ilmapallo on tyhjentynyt itsestään. 4 Sinssi toivottaa kaikille lukijoilleen hauskaa
SIK-OTiT kopiokoneet Oulun Tietoisku Oy on Sähköinsinöörikillan ja Oulun Tietoteekkareiden omistama osakeyhtiö, joka tarjoaa kopiopalveluja kiltojen jäsenille. Kopiokoneilla voit helposti kopioida luentoprujuja, vanhoja tenttejä tai vaikka ohi menneitä laskareita. Yhden koneista muistiin on sijoitettu kaikki vanhat sähkö- ja tietotekniikan osaston tentit. Muutamia syitä miksi kannattaa käyttää SIK-OTiT kopiokoneita Koneet toimivat sekä kopiokorteilla että kolikoilla Koneet ovat aina lähellä Kopiokonevastaavat sekä heidän apulaisensa auttavat mielellään ongelmatilanteissa Kopioiden hinnat: Yksittäiskopio 0.05 200 kopion kortti 10 400 kopion kortti 20 Mistä löydät kopiokoneet: Meillä on neljä kopiokonetta, jotka on sijoitettu yliopiston keskeisille paikoille
Leading Antenna Expertise Turns Future Wireless Terminals into Reality The Best Challenges and Opportunities in Modern RF Infrastructure Technology leader in mobile antennas Global customer service and production operations Company headquarters in Kempele, Finland See www.lkproducts.com for more info
Kuinka Fuksi selviää Wapusta? By: Fuksivastaava Koska toimenkuvaani kuuluu fukseista huolehtiminen, päätin ihan SIKin virallisessa lehdessä kertoa, mitä kannattaa tehdä Wappuna ja missä pitää olla. Wappuna on hyvä muistaa pari asiaa ettei kisakunto hyydy ennen lopullista huipentumaa: muistakaa rakkaat fuksit (ja myös teekkarit!) syödä ja juoda (siis nyt puhun vedestä...) kunnolla. Jotta muistaisitte nämä säännöt, ottakaa tämä Wapun aikataulu mukaan Wapun viettoon! Tapahtumia saa lisätä sivujen laitoihin, mutta mitään ei saa poistaa! :D Kaikki alkaa tiistaina 25.4 Elkerhon Wappusaunan merkeissä. Ei haittaa vaikka et olisikaan aktiivisesti ollut Elkerhossa mukana, voit silti tulla. Eli jos olet joskus kuullut puhuttavan elkerhosta, mene vuosi vuodelta legendaarisempaan Wappusaunaan! Keksiviikkona 26.04.2006 18:00 saa taas palata Talolle. Silloin on SIKin Wapp u i n f o Te e k k a r i t a l o l l a. Kaikki tulkaa sinne fiilistelemään ja kuuntelemaan vanhojen jarrujen muisteloa jo menneistä Wapuista ja kokemuksen syvän rintaäänen neuvoja. TÄMÄ ON TÄRKEÄ TAPAHTUMA! Torstain 27.4 Kirkkovenesoudut jouduttiin perumaan myöhäisen kevään vuoksi, mutta täytetapahtumaa pitäis olla samoilla tienoilla samaan aikaan, ettei tuntuisi vallan tyhjältä. Tuirassa ollessasi voisit käydä vaikka pizzeria Mariassa syömässä, että jaksat myöhemmin lähteä Jälkisoutuihin Foxiaan. Perjantaina 28.4 on 8-11 matematiikan peruskurssin 2. välikoe. Mene sinne! Tentin jälkeen aularavintolan kautta klo 13.00 (2T oven edestä lähtevään) Wesibussiin ja nyt olet mukana yhdessä Wapun hauskimmista tapahtumista eli Kotikaupunginlyhyessä (kkl). Bussi kiertää paikallisia pikkubaareja, aikaisempina vuosina on käyty mm. Toppilan Evakossa ja Pub Heinäkengässä. Nappaa matkalta jotakin grillattavaa, sillä seuraava etappi on Humusfest humupuolen nurmialueella ja siellä grilli on kuuma. Ei huolta jos et tiedä missä se on, sillä bussi vie sinut perille! Kello on tässä vaiheessa n. 17.00. Ilta päättyy Ööpisgaalaan Las Vegasiin. Lauantai 29.4 eli Waatonaattona Åströmin puistossa tapahtuu 10-17. Muista syödä tukeva aamupala! Ohjelma alkaa Tempauksilla klo 12.00 ja jatkuu Fuksikisan merkeissä 13.15. Olutviesti on klo 14.00, Köydenvetokisa klo 14.30, Wappusuunnistus klo 17.00 ja maailman parhaan oululaisen teekkarikuoron Teekun wappukonsertti Radisson SAS:ssa 18.00. Käy syömässä konsertin jälkeen! 21:00 alkavatkin sitten Waatonaaton bileet Teatrialla. Sunnuntai 30.4 eli Waatto! SYÖ HYVIN AAMULLA! Klo 10:00 Tempaukset loppuvat, klo 11:45 on Tempausten voittajan julistus Rauhalassa, 11:50 TeekkariWapun julistus Rauhalan pihalla, klo 12:00 Franzenin patsaan lakitus ja Wappukulkue. Saavu tänne ajoissa!! Klo 14:00 on Fuksikaste Åströmin puistossa. Kun menet fuksikasteeseen, muista ottaa Wappua ja kuumankosteaa kesää! 7
mukaan vanhat kengät, joiden kastuminen ei haittaa ja pistää ne ennen liukumäkeen kapuamistasi jalkaankin, sillä ILMAN KENKIÄ EI PÄÄSE UIMAAN! Kasteen jälkeen syö vaikka ei olisikaan nälkä! Illemmalla klo 19:00 Waaton bileet Teatrialla, myös varjobileitä voi katsastaa! Maanantain puolella ollaan, 1.5 on Wappu! Klo 5.00 Rauhalassa kuolee fuksit ja he syntyvät uudelleen Teekkareina! Klo 18.00 Fuksilakkien polttohautaus Teekkaritalolla. Lopuksi vielä makaroonilaatikon ohje jos et halua olla joka välissä pitseeriassa/grillillä. Tämä on siitä hyvää, että voit laittaa sen jääkaappiin ja lämmittää nopeasti mikrossa ja matka jatkuu taas!! Kun Wappuna vilahtaa siniset haalarit jossakin, menkää perään, sillä todennäköisesti jotain kivaa tapahtuu pian. Tarkkailkaa kuitenkin sinisen sävyä, sillä myös esim. Blankolaisilla on siniset haalarit ja heidän Wapunvietostaan en mene takuuseen. Hyvästi, fuksit, ja hauskaa Wappua kaikille! Makaronilaatikko Tarvitset: Pussillinen makaronia (400 g), 1 sipuli, öljyä tai voita, 350-500 g jauhelihaa, suolaa, valkosipulijauhetta ja mustapippuria maun mukaan, 5 dl vettä ja yhden lihaliemikuution. 1. Keitä makaronit suolalla maustetussa vedessä kypsiksi. Huuhtele lämpimällä vedellä ja valuta lävikössä. Kaada ne uunivuokaan (saa olla melko tilava). 2. Paista jauheliha kypsäksi paistinpannulla voissa tai öljyssä. Kun jauheliha on melkein kypsää, lisää pilkottu sipuli ja mausta. 3. Lisää vesi ja lihaliemikuutio. Sekoita hyvin ja anna muhia muutaman minuutin. 4. Kaada seos vuokaan makaronien päälle ja sekoita. 5. Kypsennä uunissa (200 astetta) noin 40 minuuttia. Hauskaa Wappua! Laura, Fuksivastaava 8 Sinssi toivottaa kaikille lukijoilleen hauskaa
Ympärihiihdot -perinteikästä hauskanpitoa Kilta järjesti pitkin vuotta hyvin mielenkiintoisia tapahtumia. Yksi näistä oli Ympärihiihdot 21.3. Sää suosi hiihtäjiä pienestä tuulenvireestä huolimatta, eikä nestetankkaustakaan oltu unohdettu. Paikan päällä oli tarjolla myös hyvin maittavaa ruokaa. Kilpailijat ylsivätkin aivan uskomattomiin suorituksiin sanan kaikissa merkityksissä! Juuri lähdössä. Taustalla onnistumisen kannalta tärkeät huoltojoukot. Nähtiin atomikellon tarkkuudella synkronoituja hiihtotiimejä ja myös hieman vähemmän tahdissa meneviä joukkueita. Ladun varrella hiihtäjät joutuivat suorittamaan vaativia tehtäviä saaden näistä mahdollisia lisäpisteitä. Vaikutti kuitenkin siltä, että pääasia ei ollut voitto, vaan hauskanpito, missä onnistuttiinkin erinomaisesti. Kun vihdoin kaikki olivat päässeet maaliin ja syöneet vatsansa täyteen, olikin aika suunnata sukset kohti Onnelaa ja Kaamoksen Kaatajaisia. Teksti & kuvat: Petrus Pete Kemiläinen Mikko Sipola Johan Kemiläinen Blankolaisetkin saivat suksensa liikkeelle. 10 Sinssi toivottaa kaikille lukijoilleen hauskaa
Arkkareilla menee lujaa... Sitten reipas pyllähdys!...ja huoltopisteelle huilimaan. Wappua ja kuumankosteaa kesää! 11
Haalarinkastajaiset Näitä täytyisi pitää useammin by PJ&Teemu Oli maaliskuu, haalarit olivat vihdoin saapuneet peittämään uusien fuksiemme uhkeat muodot. Ne saivat osoittaa toimivuutensa jo laskiaisena, mutta tämä ei riittänyt hallitukselle! Haalareiden todellinen kestävyys-/tulikoe täytyi pitää. Päätettiin järjestää Haalarinkastajaiset 2006. Lähdimme illalla puoli seitsemän aikaan seikkailuhenkisenä etsimään rastipaikkaamme, jossa fuksit tulisivat elekielin suorittamaan osittain seksistisen tehtävänsä. Jokin oli kuitenkin pielessä! Rastipaikkamme oli käytön jäljiltä vielä lämmin. Saakelin sodomiittirunkkarit! Rikospaikan tapahtumista ei ole epäselvyyttä, paikalta löytyi pahvin alle piilotettuna runsaasti raskauttavaa, mutta jotenkin sairaalla tavalla mielenkiintoista todistusaineistoa, kuten kuvasta yksi käy ilmi. Rastivahdit Tuomas ja Teemu (nimet vaihdettu keskenään) päättivät käyttää omankädenoikeutta ja perehtyä syvemmin todistusaineistoon. Paikalta löytyi seuraavat välineet: Työhanskat mallia karvainen käsi, kolme alan julkaisua, purkki jotakin Kuva yksi: raskauttava, mutta jollakin kierolla tavalla mielenkiintoinen todistusaineisto. epämääräistä voidetta, käsi - saha, sekä roiskesuojat (lippalakki & hengityssuoja). Työhön suhtauduimme erittäin vastahakoisesti. Pyrimme todistusmateriaalia hyväksikäyttäen samaistumaan tekijän kieroutuneeseen mieleen, joka todennäköisemmin on joku yliopiston henkilökuntaan kuuluva perverssi. Pervertikon jokseenkin sairaaseen mieleen samaistuminen oli huolestuttavan helppoa ottaen huomioon akateemisen taustamme. Teemun testaamilla karvakäsineillä pito ei kadonnut kovemmassakaan menossa, sekä visuaalisesti stimuloivat käsityölehdet loivat lisäpainetta suoritusvälineisiin. Paine kasvoi jopa niin suureksi että Tuomas yritti ratkaista tilanteen käsisahan ja voiteen avulla. Onneksi voide ja käsisaha eivät olleetkaan yhteensopivia (katso kuva kaksi), joten työ ei tuottanut toivottua tulosta ja Teemu onnistui katkaisemaan tilanteen viime hetkellä. Näin pelastettiin yksi miehisen ihmiskehon pienimmistä, joskin puhutuimmista ulokkeista. Tilanne rauhoittui äkillisesti. Ensimmäisten fuksien saapuessa paikalle päätimme koota itsemme ja suorittaa velvollisuutemme kunnialla. Rastin yhdeksi kohdaksi oli eksynyt Hydrauliikka, joka toi sairaat mielikuvat alitajunnastamme jälleen pinnalle. 12 Sinssi toivottaa kaikille lukijoilleen hauskaa
Kuva kaksi: varsin uhkaava tilanne. Kuva kolme: Teemu taas todistusaineiston kimpussa. Fuksien määrä tuntui loputtomalta (7 kpl), kun silmissä vilisti mielikuvat hanskoista ja Are-lippiksestä. Viimeisen ryhmän lähdettyä tunnelma kiristi housujen etumusta piinaavasti. Silmistämme näki, että kummallakin oli mielessä sama ja vain yksi asia! Teemu pojista hitaampana ei ehtinyt reagoimaan Tuomaksen yllättävään selätykseen. Teemu koki vastarinnan turhaksi ja antautui täysin tilanteen vietäväksi. Muistikuvat katosivat kuuman kosteassa huumassa kuin kovemmassakin humalatilassa, eikä tarkkaa tietoa session kestosta/laadusta ole. Onneksi turvakameran onnistui tallentaa tilannetta poikien kauhistukseksi. Tutkimusten lopputuloksena voimme luonnehtia johtopäätöksen ja se on: Tapahtumapaikalla Teemua ja Tuomasta ennen ollut/olleet henkilö/-t eivät ehkä sittenkään olleet mielenvikaisia (ei siis yliopiston henkilökuntaa), vaan tilanteen uhreja. Päätoimittajan huomautus: Lähtisikö joku kanssani kiertämään vaikka koko Suomen lukiot heti syksyllä, että saadaan lisää naisia kiltaan? Kuva neljä: viimeisin turvakameratallenne tuolta illalta. Tuomas päällä, Teemu alla. Wappua ja kuumankosteaa kesää! 13
keskiaukeaman tytöt Hemaisevat kaunottaremme debytoivat Sinssin sivuilla! 14 Sinssi toivottaa kaikille lukijoilleen hauskaa
Wappua ja kuumankosteaa kesää! 15
Tuuninki: Jutta kotala BEFORE 16 Sinssi toivottaa kaikille lukijoilleen hauskaa
AFTER Wappua ja kuumankosteaa kesää! 17
Leikkipuistokierros Sinssi selvitti, missä kannattaa liekkiä ja missä ei Kiertäjät: Elukka, MacGyver, Sandels, Nomeni Testiryhmämme kiersi syksyn pimenevissä illoissa Oulun alueen leikkipuistoja vaihtelevin tuloksin. Muutama tippakin saatiin vuodatettua vanhojen aikojen kunniaksi ja muutama uusi ideakin saatiin taas takataskuun (mm. kiikkupalloturnaus). Testiryhmämme vastasi ennen kierrosta muutamiin kiperiin kysymyksiin. MacGyver: 1. Retken tarkoitus? -Voittamaan minä kyllä lähdin 2. Taktiikka? -6 pysähdyksen taktiikalla, tankataan lennosta ja kumeja ei vaihdeta 3. Pyritkö ennätyksiin? -Riippuu paljonko järjestäjät maksaa. Sandels: 1. Tavoitteet? - Jos nei nyt ittees särkis 2. Taktiikka? - Kovaa ja korkealle 3. Evästilanne? - On mulla repussa maitoo, leipää ja tupakkia 4. Ihannehuuto? - Aina, eri asia kenen... 5. Miten aiot hyödyntää saamaasi julkisuutta? - Käyttää sitä väärin. Elukka: 1. Mitkä ovat henk.koht. tavoitteet? - Pyrin pitämään kaiken sisällä näin alkuun. 2. Mikä on taktiikka? -Tiukka nestetasapaino, myös karusellissa. Pyritään siirtämään neste ylä- tai alapäähän. 3. Evästilanne? - Heikohko -kö? 4. Miten aiot hyödyntää saamaasi julkisuutta? -Toivottavasti saan paljon nimikirj. pyyntöjä sekä juonto- ja mallikeikkoja. Nomeni: 1. Henkilökohtainen tavoite? -Pysyä hengissä 2. Miksi lähdit tähän? -Reissun pakollinen naiskiintiö 3. Mitä pyrit saavuttamaan tällä? -Mainetta ja mammonaa 4. Oletko ihannekunnossa? -Kyllä, 90-60-90 TULOKSET: Paras puisto: Välivainio, tippa herahti silmämunan ulkopuolelle Paras köysirata: Syynimaa Paras laite: Kierreliukumäki (ainut laite jossa voi tehdä ukemin) Monipuolisin puisto: Ainolanpuisto - Leveät pehmusteet kiikkujen ympärillä - Paljon istumapaikkoja - Vettä pitää varoa Lapsiystävällisin (ei ihan pienimmille): Meri-Toppila - Seesteinen päivisin - Modernein 18 Sinssi toivottaa kaikille lukijoilleen hauskaa
Meri-Toppila (tämän sivun kuvat) KIITÄMME: + Labyrinttimainen ympäristö + Kaunis ympäristö + Liukurata tarpeeksi korkea MOITIMME: - Pieni hiekkalaatikko - Ei perheen pienimmille kaikki laitteet SUOSIKKILAITE: Epätasapainokiikkuvene, Liukurata Wappua ja kuumankosteaa kesää! 19
Ainolanpuisto (oikealla) KIITÄMME: + Ympäristö + Oulun erikoisin pisuaari + Älypeli (jota ei osattu ratkaista) + Karuselli MOITIMME: - Pisuaari on vaarallinen - Liukumäki ei luista normaaleilla vaatteilla - Tylsä SUOSIKKILAITE: Karuselli Tuira (uimarannan lähistöllä, kuva vasemmalla) KIITÄMME: + Tanko + Hämisverkko MOITIMME: - Ei valoja - Pieni, ei juurikaan erikoista, tylsä - Matala liukumäki SUOSIKKILAITE: Käsikarvakaruselli/riippuliidin 20 Sinssi toivottaa kaikille lukijoilleen hauskaa
Välivainio (tämän sivun kuvat) KIITÄMME: + Kierreliukumäki + Lisää nukkumapaikkoja MOITIMME: - Ihmisiä lähellä - Ei pärjää ulkonäössä muille SUOSIKKILAITE: Kierrekaruselli Erikoismaininta: Vanhan hyvän ajan puisto ;) Wappua ja kuumankosteaa kesää! 21
Ranta-koskela (kuva yllä) KIITÄMME: + Kiva teline + Kuntoiluvälineet + Rauhallinen ympäristö + Tosi iso hiekkalaatikko MOITIMME: - Peruspaikka SUOSIKKILAITE: Ei ollut Syynimaa (ei kuvia, ihan liian pimeetä) KIITÄMME: + yllättävän säpäkkä köysirata MOITIMME: - TOSI pimeä - Keskellä asutusta SUOSIKKILAITE: Ei ollut Yleisesti testiryhmä suosittaa leikkipuistossa käymistä ainakin silloin tällöin, ettei alkaisi lapsettaa mahdollisesti nolossa paikassa, vaan höyryjä voisi purkaa juuri oikein ketään nolostuttamatta. 22 Sinssi toivottaa kaikille lukijoilleen hauskaa
Maailman pyöriminen Tutkijana Antti Raappana Ihmiskuntaa on jo kauan vaivannut eräs perustavaa laatua oleva kysymys, johon kukaan ei tunnu muistavan vastausta. Kumpaan suuntaan maailma pyörii voimakkaassa humalatilassa? Tätä ongelmaa on yritetty ratkaista monenlaisin empiirisin kokein jo vuosituhansien ajan, mutta koejärjestelyjen vajavuuden vuoksi olemme yhä vastausta vailla. Pääasiassa koejärjestelyjen vikana on ollut se, että maailman pyöriminen tyhjentää koehenkilön muistin ja lisäksi huonontaa ilmaisukykyä niin heikolle tasolle, ettei tutkimusta valvova henkilö kykene ymmärtämään, tarkoittaako koehenkilö puheellaan ja elekielellään myötä- vai vastapäivään pyörimistä. Norjaa taitavista tulkeistakaan ei ole ollut merkittävää apua, sillä heidän mukaansa koehenkilöt puhuvat jotain muinaista norjan murretta. Aiempien epäonnistuneiden kokeiden virheistä oppia ottaen minä ja tutkijakollegani päätimme selvittää tarkemmin, kumpaan suuntaan pyöriminen tapahtuu ja onko koehenkilön oikea- tai vasenkätisyydellä, sukupuolella ja maapallon pyörimisliikkeellä tai pullon sisälle syntyvän pyörteen suunnalla vaikutusta asiaan. Ensimmäinen koejärjestely, jossa yritimme parantaa koehenkilön muistin pitävyyttä ja ilmaisukykyä vähentämällä alkoholiannosta, meni totaalisesti pieleen. Koehenkilö ei saavuttanut tilaa, jossa maailma tuntuu pyörivän. Koejärjestelyn hyvänä puolena mainittakoon, että koehenkilö oli heti seuraavana aamuna valmis seuraavaa koetta varten, eikä Korjaussarjaa(TM) tarvittu. Toisen kokeen aikana annosmäärää lisättiin ja pyörimistä saatiin aikaan. Ikävä kyllä ensimmäisenä koehenkilön vatsassa. Liian vähäinen kiinteän ravinnon nauttiminen aiheutti sateenkaarihaukotuksia sekä tajunnan karkaamisen. Maailman pyörimistä on oletettavasti tapahtunut, sillä koehenkilö heräsi aamulla pii/2 verran patjan suuntaan nähden kiertyneenä. Myöhemmin iltapäivällä kalpeakasvoiseksi ja täriseväksi muuttunut koehenkilö ilmoitti jättävänsä alkoholinkäytön joksikin aikaa huolimatta siitä, että tieteellinen läpimurto oli selvästi hyvin lähellä. Koehenkilön irtisanoutuminen johti siihen, että tutkimuksen rahoittajat vetäytyivät. Olemme kuitenkin tutkineet tilastoja ja huomanneet, että teillä, hyvät lukijat, on lähes poikkeuksetta tapana saattaa maailma pyörimään joka vuosi huhtikuun viimeisellä viikolla. Tämän vuoksi pyydämme apuanne tutkimuksen loppuunsaattamiseksi. Olkaa hyvät ja kirjoittakaa muistiin kokemuksenne humalatilan aiheuttamasta maailman pyörimisestä ja tehkää vaikka saman tien yhteenveto tutkimustuloksista, niin säästytään ylimääräisiltä välikäsiltä, eikä yliopiston sähköpostipalvelin kuormitu, eikä tarvitse kaataa metsää ylimääräisten tulosteiden vaatiman paperin valmistusta varten. Ja mikä parasta, tutkijat sekä kokeen valvojat voivat keskittyä itse asiaan, eli maailman pyörimisen omakohtaiseen tutkiskeluun. Wappua ja kuumankosteaa kesää! 23
Sinssin sanakirja osa I Onko osaston tentti tulossa ja luentomateriaali vilisee hienoja sivistyssanoja joista et ole kuullutkaan? Älä enää kuukleta, lue sanaselitykset tästä. Tässä kaikki hienot sanat, jotka jokaisen sähköinsinöörin tulee osata. absorptio: mieletön, järjetön ampeeri: katosta roikkuva kukka-asetelma anturi: veneestä ja laivasta lasketaan anturi, kun halutaan niiden pysyvä paikallaan diskreetti: ennen CD-levyä laajalti käytössä ollut levyke, jolle voitiin tallentaa tietoa entropia: avaruusalus Star Trekissä gyrotroni: naistentautien erikoislääkäri hysteresis: psyykkinen tila insulation: (englantia) solvaus klystroni: osa naisen sukupuolielimiä, hyvin herkkä kosketukselle makro: haukkumanimi italialaisista, opiskelijan perusruoka-aine origo: joukko ihmisiä harrastaa riettauksia keskenään ortogonaalisuus: Venäjällä kristityt ovat suurimmaksi osaksi ortogonaalisia polarisaatio: jäiselle tielle saattaa muodostua polarisaatiota kaistojen väliin protesti: puuttuvia ruumiinosia voidaan korvata protesteilla resisti: henkilö joka harjoittaa rotusyrjintää sensori: hävyttömien ilmaisujen kuten kirosanojen peittäminen jollain äänitehosteella square-law detector: (englantia) oravailmaisin substraatti: kasviravinneyhtiö Puolassa termistori: pullo, jossa juoma tai ruoka pysyy pitkään lämpimänä transistori: ristiinpukeutuja, henkilö joka pukeutuu toisen sukupuolen vaatteisiin Tärkeitä henkilöitä, jotka jokaisen sähköinsinöörin tulisi tietää: Alexander Graham Bell: keksi grahamjauhon ja soittokellon Brewster: (lausutaan bruuster), Keke Brewster voitti F1maailmanmestaruuden vuonna -82 Coulomb: etsivä amerikkalaisessa 70-luvun sarjassa Wheatstone: keksi ensimmäisenä sillan Lee DeForest: Löysi ensimmäiset metsät ja aloitti niiden hävittämisen <- Intialaisia protesteja Termistori -> 24 Sinssi toivottaa kaikille lukijoilleen hauskaa
Pakolliset Wappunumeron iskureplat: Jos wappuna mielihit saada, niin uusimmat konstit käyttöhön ja voin taata... Mio! (näytä kiimaiselta!) Tiesitkö, että kännykkä on ainoa asia mistä miehet kilpailevat kenellä on pienin!? Mennäänkö mun autolla, olen juonut vain punaviiniä joten en voi jäädä kiinni verikokeessa. Minulle on tehty elimensiirto (jos ei säälistä heru, jatka) siirsin juuri oikeasta lahkeesta vasempaan. Uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä vai kävelenkö uudestaan ohi? Wappua ja kuumankosteaa kesää! 25
Tee solmusi oikein 1. Korkkautettuasi Lakkisi vastakkaista sukupuolta edustavalla vanhemmalla tieteenharjoittajalla ota jämäkkä ote narusta. 2. Tee naruun lenkki. 3. Pyöräytä tupsu narun ympäri takakautta. 4. Survo tupsu lenkin läpi (käytä väkivaltaa vain jos se on välttämätöntä). 5. Kiristä solmu. 6. Avaa kuohuviini, kaada lakkiin, nauti! 26 Sinssi toivottaa kaikille lukijoilleen hauskaa
Ke 26.4. 17:00 Vuosisadan jääkiekko-ottelu, Raksilan jäähalli. Kulttuuri vs Teknologia -hyväntekeväisyysottelu Selostajana Raimo Häyrinen Ohjelmassa myös Teekkaritorvien esiintyminen ja paljon muuta. Vapaa pääsy. To 27.4. Wesibussi kulkee 13-24 12:00 Kirkkovenesoudut korvaavaa ohjelmaa Tuiran rannalla 12:30 Wappukyykkäkisat 21:00 Jälkisoudut Foxiassa Pe 28.4. Wesibussi kulkee 13-24 13:00 Kotikaupungin lyhyt Kierretään Wesibussilla neljä kotikaupungin lähiöbaaria 17:00 Humusfest Humupuolen nurmialueella 21:00 Ööpisgaala Las Vegasissa La 29.4. Waatonaatto Wesibussi kulkee 13-24 Åströmin puistossa tapahtuu 10-17 10.00 alkaen Tempaukset 12.00 Fuksikisa 13.15 Olutviesti 14.00 Köydenvetokisa 14.30 Wappusuunnistus 17.00 Teekun wappu-konsertti Radisson SAS:ssa 21:00 Waatonaaton wiralliset bileet Teatrialla -PJ:den sulkapalloturnaus -Teekkaritorvet -Myrkkykieli -Stong 22.00 Tempaukset loppuvat Åströmin puistossa Su 30.4. Waatto 10:00 Tempaukset loppuvat lopullisesti 11:45 Tempausten voittajan julistus Rauhalassa 11:50 TeekkariWapun julistus Rauhalan pihalla 12:00 Franzenin lakitus, Wappukulkue 14:00 Fuksikaste Åströmin puistossa, fuksit joutuvat limboon 19:00 Waaton wiralliset bileet Teatrialla -Pekka & the Noshörnigar -Grabulator -Professori Heikkerö -Pientä skabailua Ma 1.5. Wappupäivä 03:33.33 Ashematunnelin Örinät 04:30 Fuksien lakitus Rauhalan lähimaastossa 05:00 Fuksit syntyvät uudestaan upouusina Teekkareina 05:00 Sillis, PAO 09:00 Shamppanjamatinea Linnansaaressa 14:00 TeekkariTorvien wappukonsertti Rotuaarilla 18:00 Fuksilakkien polttohautaus Teekkaritalolla Wappua ja kuumankosteaa kesää! 27 WAPUN 2006 OHJLEMA
Mä luulen, että se on jompikumpi näistä kahdesta Iso-A Sinssi toivottaa lukijoilleen mukavaa kesää!