Kunnanhallitus 165 27.04.2015 Kunnan edustajat v. 2015 kutsunnoissa Khall 27.04.2015 165 Kainuun prikaati / Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimisto on lähettänyt Pohjois-Pohjanmaan kunnille 16.4.2015 päivätyn kir jeen koskien v. 2015 kutsuntoja: "Kunnan edustajien ja lääkäreiden nimeäminen vuoden 2015 kutsuntoihin, kutsun ta kuu lu tus 2015 sekä muut järjestelyt 1. Kutsunnat Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimiston kutsunnat järjestetään syksyllä 2015 liitteenä olevan kutsuntakuulutuksen mukaisesti. Asevelvollisuuslain 15 :n mukaan: "Kutsunnan ajasta ja paikasta ilmoitetaan kut sun ta kuu lu tuk sel la, joka on nähtävillä Puolustusvoimien verkkosivuilla ja kun nan ilmoitustaululla vähintään kaksi viikkoa ennen kutsuntoja sekä kut sunto jen ajan. Tarpeen mukaan kuulutus voidaan pitää nähtävänä myös muulla tavoin". Kunnat voivat harkintansa mukaan laittaa kuulutuksen näkyville esim. verk ko si vuil leen. 2. Kuntien määräämät jäsenet kutsuntalautakunnissa Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kuntia pyydetään nimeämään kunnan edustajat va ra edus ta ji neen vuoden 2015 kutsuntalautakuntiin kutsuntakuulutuksen ajan koh tien mukaisesti. Kunnan edustajien toivotaan olevan nuoriso- tai so si aa li työ hön perehtyneitä. Kunnan edustajien tarve on seuraava: 1) Kaksi kunnan tai kaupungin edustajaa: Kuusamo, Muhos, Kajaani, Kem pe le ja Oulu 2) Muissa kunnissa kutsuntatilaisuudessa on edustettuna yksi kunnan edus taja. Alla olevassa luettelossa on kunnat, joissa on yhdistetyt kutsunnat. Vah ven nettu na kunta, jossa kutsunnat 2015 järjestetään. Kunta pyydetään sopimaan käytän nön järjestelyt, tervehdykset, veteraaniasiat ja muu toiminta keskenään kutsun ta ti lai suuk sis sa. - Merijärvi ja Alavieska - Pyhäntä ja Siikalatva - Lumijoki ja Liminka - Hailuoto ja Oulu sekä - Hyrynsalmi ja Ristijärvi. Lisäksi kuntia pyydetään nimeämään tarpeellinen määrä (1-2) varahenkilöitä. Kuntien nimeämistä henkilöistä pyydetään ilmoittamaan:
- täydellinen nimi (puhuttelunimi alleviivattuna) - tehtävä - ammatti / arvo - osoite ja puhelinnumero Ilmoitus pyydetään lähettämään 29.5.2015 mennessä osoitteeseen: Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimisto Asevelvollisuussektori Hiukanreitti 40 PL 119 90101 Oulu Ilmoituksen voi lähettää myös sähköpostilla osoitteeseen: pohjois-pohjanmaanjakainuunaluetoimisto@mil.fi 3. Kutsuntalääkäri Asevelvollisuuslakiin perustuen kuntia, kaupunkeja yhteistyössä ter veyskes kus ten johtavien lääkäreiden (vast) kanssa pyydetään nimeämään kutsun ta lää kä ri oman kuntansa kutsuntatoimituksiin. Oulun, Kajaanin ja Kuusamon kaupunkia sekä Kempeleen kuntaa pyyde tään nimeämään kutsuntapäivän tilaisuuksiin kaksi kutsuntalääkäriä. Muissa kunnissa kutsuntalääkärin tarve on yksi. Lisäksi Oulun kaupunkia pyydetään nimeämään kutsuntalääkäri 15.12.2015 erik seen käskettyjen kutsuntatilaisuuteen Oulun Hiukkavaaraan. Kun samassa kutsuntatilaisuudessa on useamman kunnan kutsunnanalaisia, pyy de tään terveyskeskuksia sopimaan keskenään kutsuntatarkastuksen suorittavasta lää kä ris tä: - Merijärvi ja Alavieska - Pyhäntä ja Siikalatva - Lumijoki ja Liminka - Hailuoto ja Oulu sekä - Hyrynsalmi ja Ristijärvi. Lääkäreiden nimet, osoitteet sekä puhelinnumerot pyydetään ilmoittamaan 29.5.2015 mennessä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimistoon osoit teeseen: Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimisto Asevelvollisuussektori Hiukanreitti 40 PL 119 90101 Oulu
Ilmoituksen voi lähettää myös sähköpostilla osoitteeseen: pohjois-pohjanmaanjakainuunaluetoimisto@mil.fi Kutsunnoissa tehtävä palveluskelpoisuusarviointi toteutetaan Ter veys tar kas tusoh jeen 2012 mukaisesti. Arvioinnissa on hyvä käyttää apuna www.puolustusvoimat.fi sivun kautta löytyvää Menettelytapaohjeistoa (Puo lustus voi mat > Laitokset > Sotilaslääketieteen Keskus > Aineistoa). Samasta osoit tees ta löytyy myös edellä mainittu Terveystarkastusohje sähköisessä muodos sa. Asevelvollisuuslain 24 :n mukaan: "Kunnan järjestämän terveystarkastuksen ja kun nan kutsuntaan järjestämien lääkärien kustannusten korvaamisesta sää detään kansanterveyslaissa". Kansanterveyslain 25 1 momentin (626/2007) mukaisesti Puolustusvoimat suo rit taa terveyskeskusta ylläpitävälle kunnalle tai kuntayhtymälle korvausta kut sun nan alai sil le terveyskeskuksessa suoritetuista tarkastuksista, tutkimuksista ja toi men pi teis tä sekä lääkärin osallistumisesta kutsuntatilaisuuksiin. Kus tannus vai ku tus on puolustusvoimille 50 % aiheutuneista kustannuksista. Las ku tuspe rus tee na ei saa käyttää tarkastusperusteista, vaan palkkaperusteista las ku tuskäy tän töä eli terveyskeskuslääkäreiden keskimääräisen päiväpalkan mukaisesti. Kuntaa tai kuntayhtymää pyydetään lähettämään lasku kuluvan vuoden en nakko ter veys tar kas tuk sis ta 25.9.2015 mennessä ja kutsuntatilaisuuksien ter veys tarkas tuk sis ta 18.12.2015 mennessä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alue toi mistoon. Laskujen myöhäistä lähettämistä vasta seuraavan vuoden puolella pyy detään välttämään. Laskun tulee sisältää selvitys laskun perusteena olevista kustannuksista seu raavas ti: 1. Laskutusperusteena on käytetty terveyskeskuslääkäreiden keskimääräistä päivä palk kaa: - päiväpalkka eriteltyinä ilman sosiaaliturvamaksua (eur/pv) - päiväpalkka sotu-maksuineen. 2. Kutsuntojen ennakkoterveystarkastuskäynnit (kpl-määrä) - tarkastuksia suorittaneiden lääkärien nimet - tarkastuspäivien lukumäärä kerrottuna päiväpalkalla ja yhteissumma. 3. Kutsuntatilaisuuden lääkärintarkastukset (kpl-määrä) - tarkastuksia suorittaneiden lääkärien nimet - tarkastuspäivien lukumäärä kerrottuna päiväpalkalla ja yhteissumma. 4. Lääkäreiden palkkakustannukset yhteensä. 5. Laskutuksen loppusumma (50 % kustannuksista). 4. Kutsuntatilaisuus syksyllä Kutsuntapäivät aloitetaan klo 9.00 Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alue toi miston johtamalla avaustilaisuudella, johon kunnalta pyydetään lyhyt tervehdys kut sun nan alai sil le.
Syksyn kutsuntojen osalta pyydetään kuntia huomioimaan, että so tiemme veteraanien korkea iän vuoksi, heidän tervehdyksen asiat tuotaisiin kun nan tervehdyksen yhteydessä kunnan haluamalla tavalla. Mikäli vete raa neil la on mahdollista olla tilaisuudessa läsnä, heidät esiteltäisiin tässä kun nan tervehdyksen yhteydessä ja varataan mahdollisuus käyttää pu heen vuo ro. Kutsuntojen järjestelyjä ohjaavassa Puolustusvoimien asiakirjassa ohjeistetaan ter veh dyk sen sisältö seuraavasti: "Kunnan tervehdyksen tulisi olla lyhyt ja kan nus ta. Kunnan edustajan ei tulisi käsitellä sosiaalisia etuuksia omassa puheenvuorossaan, koska kutsuntahenkilöstö esittää ne oppitunnin yh tey des sä avaustilaisuuden jälkeen. 5. Kutsuntatarjoilu Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimisto esittää, että vakiintuneen tavan mu kai ses ti kunta tai seurakunta (mikäli kutsuntatilaisuus on seurakunnan ti loissa) tai molemmat yhdessä järjestävät kutsuntatilaisuudessa tarjoilun kut sun nanalai sil le. Kutsunnanalaisten kutsuntapäivä alkaa klo 8.45 ja kutsunnanalaisten mää räs tä riippuen tilaisuus kestää noin klo 14.00-16.00 asti (=koulupäivä). Tämän johdosta tulisi harkita mahdollisuutta tarjota avaustilaisuuden kahvin ja pul lan lisäksi myös lounas läheisellä koululla tai jollain muulla joustavalla tavalla. Kutsuntajärjestelyistä vastaavaa pyydetään nimeämään yhteyshenkilö ja lä het tämään hänen yhteystietonsa Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimistoon 29.5.2015 mennessä. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimisto ilmoittaa yhteyshenkilölle kutsun ta ti lai suu den henkilömäärän viimeistään kaksi viikkoa ennen kutsuntapäivää. 6. Muuta Lisätietoja Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimistossa antavat asia kas palve lu pis te, puh. 0299 456 108 sekä yliluutnantti Keijo Kallunki, puh. 0299 456 111 ja majuri Juha Taskinen, puh. 0299 456 110. " Kutsunnat pidetään Pyhäjoella kunnantalolla pe 6.11.2015 klo 9.00 alkaen. Ehdotus: Kunnanhallitus nimeää yhden edustajan kutsuntalautakuntaan. Kunnanhallitus pyytää Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymää nimeämään kut sun ta lää kä rin 29.5.2015 mennessä. Päätös: Kunnanhallitus nimesi v. 2015 kutsuntalautakuntaan Pyhäjoen kunnan edustajaksi kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Pahkalan ja hänen varahenkilöksi kunnanjohtaja Matti Sorosen. Yhteyshenkilö on Matti Soronen.