27.8.2015 Maaseutututkijatapaaminen, Säkylä Paikallisesti eriytyvä maaseutu Olli Lehtonen FT, Tutkija Maaseutupolitiikan ja maaseudun tutkimus Luonnonvarakeskus
Maaseutupolitiikka ja maaseudun tutkimus Tiimin keskeisenä tehtävänä on kehittää ja tutkia maaseutua monipuolisesti ulottuen yksilötason yritystoiminnasta alueiden paikalliseen kehittämiseen ja alueiden hallintaan ja yhteiskunnalliseen ohjaukseen. Tutkimus tuottaa ratkaisuja maaseutupolitiikan kehityksestä ja sen seurannasta, maaseudun pk-yritysten uusiutumiskyvystä ja toimintaedellytyksistä, maaseutualueiden kehityksestä ja sen paikallisesta tukemisesta, maaseudun resilienssistä sekä kestävästä kehityksestä. Tällä hetkellä tutkimuksen keskeisiä aihealueita ovat: Green Care -palvelumallien tutkimus ja kehittäminen (yhteistyössä luonnonvarojen käytön tiimi) Lähiruoan käytön lisääminen julkisissa hankinnoissa, lähiruokapolitiikka, lähiruokaverkostot ja logistiikka Biotalouden suunnittelun ja päätöksenteon tuki Maaseudun kehityksen ja paikallistalouteen kohdistuvien investointien vaikutusten arviointi Hyvinvoinnin kehitys maaseudulla Kestävän asumisen ja kehityksen haasteet Kestäväkehityspolitiikka kehittyvissä maissa Maaseudulla toimivien yrittäjien työhyvinvointi, -kyky ja -turvallisuus Tiimin esimies: Olli Lehtonen olli.lehtonen@luke.fi 2
Paikallisesti eriytyvä maaseutu? Työpaikat ja väestökeskittyvät kaupunkeihin Esimerkiksi kymmenen suurimman työssäkäyntiseutukunnan osuus työpaikoista on noussut vuosien 1990 2009 välillä 58 prosentista 63,8 prosenttiin Työpaikkojen kasvu vuosina 1990-2010 kohdistui ensisijaisesti kaupunkialueille, joissa lisäys oli 143 467 työpaikkaa Samanaikaisesti työpaikat ja väestö vähentyvät maaseudulta Vuosina 1990 2010 työpaikkojen vähennys maaseutualueilla oli 66 183 työpaikkaa Suomen aluepolitiikka on siirtynyt kaikkien alueiden yhdenmukaiseen kehitykseen tähtäävästä politiikasta kohti keskusvetoisempaa politiikkaa (Moisio 2012).
Esitelmän sisältö: 1. Paikallisesti eriytyvä maaseutu 2. Mahdollisuuksia eriytymisen torjuntaan: Paikkaperustaisuus Biotalous Monipaikkaisuus 3. Pohdintaa eriytyvästä maaseudusta
Mahdollisuuksia eriytymisen torjuntaan: Paikkaperustaisuus
Paikkaperustainen kehittäminen Paikkaperustaisella kehittämisellä tarkoitetaan tavoitetta tunnistaa ja tukea paikkojen erilaisia resursseja, joiden varassa paikallinen kehittäminen kiinnittyy kansalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen Paikallisen kehityksen vahvistamiseen tähtäävä paikkaperustainen kehittäminen on otettu ensimmäistä kertaa maaseutupoliittisen kokonaisohjelman 2014 2020 strategiseksi lähtökohdaksi (Mahdollisuuksien 2014) Aluepolitiikan muutosta käsittelevissä tutkimuksissa ei ole kuitenkaan tähän mennessä määritelty sitä, minne keskusvetoinen kehitys ulottuu ja mitkä alueet jäävät sen ulkopuolelle?
POTENTIAALISET LEVIÄMISVAIKUTUKSET KEHITYSHAITAT +
Paikkaperustaisen aluekehittämisen indeksin suuret arvot kuvaavat kehitykseltään haastavia alueita, joilla on 1) kasvua rajoittavia paikallistalouden reunaehtoja, mutta jotka ovat 2) sijaintinsa vuoksi pelkästään riippuvaisia paikallisesta työpaikkakehityksestä, koska ne sijaitsevat kaukana kasvualueista. Nämä ominaisuudet mahdollistavat niin sanotun kehitysparadoksin, jossa paikallisesta kehityksestä riippuvaisten kuntien menestymismahdollisuudet heikkenevät kehityshaittojen seurauksena. -> aluekehittämisen lähtökohdat oltava paikallisia Suomenselällä ja Itä- ja Pohjois-Suomessa, jos niiden halutaan kehittyvän ja välttää eriytyminen muun maan kehityksestä
https://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/518877/lukeluobio_43_2015.pdf?sequence=1 https://www.julkari.fi/handle/10024/125637
Havaintoja väitöstutkimuksesta: Spacetime dependence in regional development Olli Lehtonen - Tilastojen perusteella paikallisen kehityksen vahvistamista tarvitsevat kunnat muodostavat Suomen pintaalasta 46 prosenttia Alhaisen väestötiheyden myötä näissä kunnissa asuu kuitenkin alle 6 prosenttia Suomen väkiluvusta. Alhaista väestöosuudesta huolimatta alueilla on keskeinen merkitys koko maan resurssien hyödyntämisessä, sillä esimerkiksi biotaloudessa resurssipohja edellyttää hajautettua tuotantorakennetta lähellä raakaainetta.
TUORE VÄITÖSTUTKIMUS osoittaa, että kasvukeskusvetoinen aluepolitiikka on eriyttänyt syrjäisiä alueita. Filosofian maisteri Olli Lehtonen väitteli perjantaina maantieteen alalta Itä-Suomen yliopistossa. Tutkimus kertoo, että kasvu välittyy keskuksista alueille valikoivasti, sillä kasvukeskusten ja syrjäisten alueiden yhteydet vaihtelevat. Jotta kasvu ja kehitys välittyy, yhteyden täytyisi olla toiminnallinen. Negatiivisessa kierteessä olevan syrjäseudun vetäminen mukaan etäällä olevaan kasvuun on epävarmaa. Esimerkiksi luonnonvarat saattavat jäädä käyttämättä tyhjenevillä syrjäseuduilla. Olli Lehtonen antaa esimerkin 1960-luvun Pohjois-Karjalasta, jossa maakunnan raja-alueiden metsät olivat talouskäytön ulkopuolella. Siksi tarvitaan paikallisia toimijoita, jotka käyttävät paikallista puuta. Vastaava kehitys uhkaa myös tänä päivänä, Lehtonen väittää. Vähäväkiset seudut saattavat jäädä kasvavan biotalouden ulkopuolelle, sillä työvoimaresurssit ovat kaukana kasvukeskuksissa. Toisaalta kasvukeskusten työvoima hakeutuu heikosti biotalouden aloille.
KOSKA kehitys ei leviä, aktiiviväestö muuttaa syrjemmältä lähemmäksi kasvukeskuksia, sanoo tutkimus. Muuttotappioalue alkaa taantua ja kehitys pysähtyy, vaikka samanaikaisesti tarve kehityssuunnan kääntämiselle kasvaa. Vallinneessa aluekehityspolitiikassa on se perusajatus, että tuetaan muutamaa kilpailukykyistä keskusta. Siten suuressa osassa maata kehitysmahdollisuudet heikkenevät ja alueet muuttuvat taantuma-alueiksi. Tämä on vaarallista työllisyyden parantamiselle, talouskasvulle ja biotalouteen siirtymiselle, Lehtonen huomauttaa. KESKITTYMINEN on osin luonnollista, mutta tavoitteellinen keskittäminen on muoti-ilmiö. On meneillään trendi, jossa keskitetään sellaisiakin asioita, jotka eivät välttämättä hyödy keskittämiseduista. Keskittämistä perustellaan usein säästöillä, mutta yhtä usein kokonaiskuva unohtuu. Pikavoittojen hakeminen saattaa realisoitua lyhyen ajan säästöinä. Esimerkiksi koulun lakkauttamisen jälkeen kynnys sen uudelleen avaamiselle on korkea.
TYÖKALUT uudelle aluepolitiikalle olisivat jo päättäjien ulottuvilla. Paikallisista mahdollisuuksista ja ominaisuuksista on olemassa tietovarantoja, mutta niitä ei hyödynnetä riittävästi, tutkija pahoittelee. Hänen mukaansa kehittämistä ei saisi monistaa alueelta toiselle. Jokainen alue on erilainen. Tähän asti aluepolitiikka on ollut alueellisesti sokeaa. Osasyy tälle on ollut tiedon puute. Pitää huomioida paremmin paikalliset kilpailuedut, mahdollisuudet ja olosuhteet, ja toimenpiteet tulisi räätälöidä näiden ehtojen mukaan koko maassa, Lehtonen esittää.
Visio Suomen tavoiteltavasta aluerakenteesta ja Liikennejärjestelmästä vuoteen 2050 Tulevaisuuden visio Tähtäimessä on monikeskuksinen ja verkottuva sekä hyviin liikenneyhteyksiin pohjautuva aluerakenne, joka tukee maan eri osien vahvuuksien ja voimavarojen hyödyntämistä sekä elinkeinotoiminnan uudistumista. www.tut.fi/verne/alli/alli-kartasto