PÖYTÄKIRJA SYYSKOKOUS 2013 Aika 08.11.2013, klo 10.00-12.30 Paikka Matkailutila Naaranlahti, Kesälahdentie 1614, Hiukkajoki Läsnä 13 yhdistyksen jäsentä. Osallistujalista Liite 1 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsti Laamanen toivotti läsnäolijat tervetulleiksi sekä onnitteli kokousisäntäväki Hännisiä perheenlisäyksen johdosta. Kirsti Laamanen käsitteli avauspuheenvuorossaan Farmer risteilyn kuulumisia, tekeillä olevaa Maaseutuohjelmaa, Savonlinnan kaupungin jätevesi- ja ympäristömääräyksiä, valvontaeläinlääkäritilannetta ja verotukseen liittyviä asioita. 2. Kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Oki Astikainen ja sihteeriksi Riitta Tolvanen. 3. Kokouksen pöytäkirjantarkastajat ja ääntenlaskijat. Päätös Kokouksen pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi valittiin Kalevi Nousiainen ja Asko Seppänen. 4. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 9 Varsinainen kokous on kutsuttava koolle vähintään viisi päivää ennen kokousta. Kokouskutsu julkaistiin jäsenkirjeessä Lokakuu 2013, Puruvesi lehdessä 31.10.2013 ja Maaseudun Tulevaisuus lehdessä. Päätös Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 5. Kokouksen työjärjestys Päätös Asialista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi. 6. Alustus Toiminnanjohtaja Vesa Kallio, MTK-Etelä Savo Aiheita: Kuluttajan asenteita kotimaisuutta kohtaan, MTK:n tärkeimmät tavoitteet CAP uudistuksessa, Eläinsuojelulaki uudistuu - MTK:n kanta, Himon vuosi 2014. 7. Yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2014. Sihteeri esitteli toimintasuunnitelman pääpiirteissään. Päätös Vuoden 2014 suunnitelma hyväksyttiin muutoksitta. Liite 2. 8. Palkkiot ja matkakustannukset. Kerrattiin kulukorvaukset ja matkakustannukset vuonna 2013. Johtokunnan puheenjohtajan kulukorvaus on 300 ja sihteerin 720. Johtokunnan muille jäsenille ja edustajille ei ole maksettu vuosi- tai kokouspalkkiota. Matkakustannukset valtion matkustussäännön mukaan. Toiminnantarkastajille laskun mukaan. Keskusteltiin korvausten suuruudesta. Kuultiin esitykset puheenjohtajan ja sihteerin kulukorvauksen nostamisesta. Päätös Vahvistettiin johtokunnan puheenjohtajan ja jäsenten, muiden edustajien, toiminnantarkastajien sekä sihteerin kulukorvaukset ja matkakustannukset: - johtokunnan puheenjohtaja: 400 euroa/v. - johtokunnan muut jäsenet ja edustajat: ei vuosi- tai kokouskulukorvausta - toiminnantarkastajat: laskun mukaan - sihteeri: 60 euroa/kk eli yhteensä 720 euroa/v - matkakustannukset: valtion matkustussäännön mukaan
PÖYTÄKIRJA 9. Yhdistyksen talousarvio vuodelle 2014 ja jäsenmaksut. 9.1 Jäsenmaksut vuonna 2014 Päätös Jäsenmaksut säilytetään johtokunnan esityksen mukaisesti vuoden 2013 tasolla: Perusmaksu 41 Yritysmaksu 31 Peltohehtaarimaksu 3,30 /ha Metsähehtaarimaksu 0,60 /ha Henkilöjäsenmaksu 31 Yhteisöjäsenmaksu 200 Jäsenmaksukatto 400 9.2 Talousarvio vuodelle 2014 MTK-Punkaharjun puheenjohtaja Kirsti Laamanen esitteli johtokunnan esityksen vuoden 2014 talousarvioksi. Päätös Vuoden 2014 talousarvio vahvistettiin muutoksitta. Liite 2. 10. Johtokunnan jäsenet Kerrattiin johtokunnan kokoonpano ja erovuoroiset: Olli-Pekka Hämäläinen, Jouni Kosonen, Kalevi Nousiainen ja Saara Silventoinen. Päätös Valittiin yhdistyksen johtokuntaan kaudelle 2014-2016 erovuorossa olleet johtokunnan jäsenet. Johtokunnan kokoonpano: Olli-Pekka Hämäläinen 2014-2016 Kalevi Nousiainen 2014-2016 Jouni Kosonen 2014-2016 Jouko Paajanen 2012-2014 Risto Kosonen 2013-2015 Janne Pellinen 2012-2014 Kirsti Laamanen 2012-2014 Asko Seppänen 2013-2015 Pekka Laamanen 2013-2015 Saara Silventoinen 2014-2016 Aate Laukkanen 2013-2015 Mikko Tynkkynen 2012-2014 11. Toiminnantarkastajat vuodelle 2014. Yhdistyksen toiminnantarkastajina ovat vuonna 2013 Heikki Hannikainen ja Heikki Malinen sekä varalla Eero Turtiainen ja Pentti Tynkkynen. Päätös Toiminnantarkastajiksi vuodelle 2014 valittiin Heikki Hannikainen ja Heikki Malinen. Varatoiminnantarkastajiksi valittiin Eero Turtiainen ja Pentti Tynkkynen. 12. Edustajat MTK-Etelä-Savo Kerrattiin yhdistyksen kokousedustajaoikeudet ja edustajat vuonna 2013. Päätös Vuoden 2014 kokousedustajiksi valittiin: Kirsti Laamanen, Aate Laukkanen, Kalevi Nousiainen ja Jouko Paajanen. Kokousedustajien varahenkilöiksi valittiin: Risto Kosonen, Asko Seppänen, Kimmo Laamanen ja Pentti Tynkkynen Punkaharjun Maataloussäätiön hallitus Kerrattiin MTK-Punkaharjun valitsemat jäsenet ja erovuoroiset: Jouko Paajanen (varsinainen) ja Seppo Tiusanen (vara). Päätös MTK-Punkaharjun edustajat Punkaharjun Maataloussäätiön hallituksessa: Pentti Laamanen, varalla Eino Muhonen 2012-2014 Pentti Tynkkynen, varalla Jouko Tynkkynen 2013-2015 Jouko Paajanen, varalla Ismo Laamanen 2014-2016 Savonlinnan Maataloussäätiön hallituksessa MTK-Punkaharjun edustajana toimii vuonna 2014 Kirsti Laamanen. 13. Toimikunnat Keskusteltiin MTK-Yhteistyöryhmän (Enonkoski, Kerimäki, Punkaharju, Savonlinna, Savonranta) toiminnasta. Päätös Toimikuntia ei valittu
14. Piirihenkilöt Päätös Piirihenkilöitä ei valittu 15. :n sääntöuudistus Keskusteltiin metsäpuolen yhdistymisen yhteydessä tulevasta sääntöjen uusimisesta. Päätös Todettiin sääntöuudistuksen esittely ja muutosprosessin käynnistäminen tässä vaiheessa tarpeettomaksi. 16. Muut asiat Savonlinnan Maataloussäätiön asiamies - asia. 17. Alustus Kauppias Markku Lipponen, K-maatalous Savonlinna Toiminnan esittely. Maatalouskaupan eri tuotealueet: työkoneet, traktorit, kasvinsuojeluaineet, maatilatarvikkeet, lannoitteet, siemenet, rehut, kulutusvaraosat, polttoöljy, kalkki, hevostarvikkeet. 18. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Oki Astikainen päätti kokouksen klo 12.30 kiittäen kokousosallistujia sekä alustajia. Pöytäkirjan vakuudeksi Oki Astikainen puheenjohtaja Riitta Tolvanen sihteeri Olemme tarkastaneet pöytäkirjan ja todenneet sen kokouksen mukaiseksi. Kalevi Nousiainen pöytäkirjan tarkastaja Asko Seppänen pöytäkirjan tarkastaja
Liite 1
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Liite 2 Kehittämisen painopisteinä ovat perusmaatalous, puutarhatalous, metsätalous, matkailu, maaseudun yritystoiminta sekä kylien elinvoimaisuus ja elinympäristö. Tavoitetilaa kohti hakeuduttaessa maaseudun näkökulmasta tärkeitä kehittämisen kohteita ovat infrastruktuuriin liittyvät kysymykset (tiestö, tietoliikenne, vesihuolto, jätehuolto) sekä erilaisten lupa-asioiden käsittely (ympäristöluvat, rakennusluvat). Maaseudun asukkaat tarvitsevat laadukkaita palveluja, jotka ovat kohtuuetäisyydellä. Näitä ovat erityisesti sosiaali- ja terveysalan palvelut, eläinlääkintäpalvelut ja maatalouslomitus. Kokoukset ja muut tilaisuudet Sääntömääräiset kokoukset Johtokunnan, johtoryhmän, vastaavien ja lomaryhmän kokoukset Liiton sääntömääräiset kokoukset MTK-yhteistyöryhmän (Enonkoski, Savonlinna, Kerimäki, Punkaharju) kokoukset Koulutussuunnitelma Jäsenistön tarpeet ja toiveet otetaan huomioon suunnittelussa ja järjestelyissä Toiminnassa mukana oleville tarjotaan mahdollisuus osallistua järjestökoulutukseen Palvelutoiminta ja edunvalvonta Maatalous-, metsätalous- ja maaseutuyrittäjät otetaan huomioon yhdenmukaisesti Lomitusasioissa pidetään jatkuva yhteys lomatoimistoon ja johtavaan lomittajaan Pidetään yhdistyksen edustus lomitus- ja työterveyden kehittämisryhmässä Ylläpidetään laadukkaita, ajantasaisia ja oikeasuuntaisia maaseutuviranomaispalveluja Vaikutetaan kunnassa julkisia hankintoja tekeviin tahoihin ja päättäjiin korostaen vastuullisia, kotimaisia valintoja Osallistutaan markkinavaikuttamisen käytännön toimiin, mm. kampanjapäiviin Osallistutaan tilaisuuksiin, joissa käsitellään maatalouspolitiikkaa sekä pidetään yhteyttä alueen päätöksentekijöihin ja tehdään yhteistyötä sidosryhmien kanssa Jäsenasiat Korostetaan jäseneksi liittymisen merkitystä ja hankitaan uusia jäseniä yhteistyössä MHY:n kanssa Järjestään jäsenistölle henkistä hyvinvointia nostattavia tapahtumia ja tutustumisretkiä Huomioidaan sukupolvenvaihdoksen tehneet jäsenet Pidetään jäsenrekisteri ajan tasalla systemaattisesti Kannustetaan jäseniä tuomaan aktiivisesti esille vastuullista tuotantoaan ja osallistumaan mm. kuluttaja tapahtumiin Tehdään yhteistyötä paikallisten oppilaitosten kanssa Kannustetaan jäseniä tarvittaessa perustamaan yhteistyöverkostoja ja osuuskuntia vastaamaan julkisten hankintojen tarjouksiin osallistumisesta Viestintä Jäsenkirje kaksi kertaa vuodessa Toimintaan liittyviä ilmoituksia paikallislehdissä Toimittajien informointi kiinnostavista ja mahdollisista juttuaiheista Ajantasaiset MTK Punkaharju ry:n nettisivut Muut tapahtumat ja toiminta Lähiruokatapahtuma Kylvöjen siunaustilaisuus Pikkujoulut jäsenistölle Rantakala jäsenistölle MTK-sählyturnaus Jalkapallovuoro Hiukkajoen Kylätalon kentällä Sählyvuoro yhdessä MTK-Kerimäen kanssa Yhteiset tapahtumat naapuriyhdistysten kanssa
Liite 3