8 RIKOSMEDIAN YHTEYS VÄKIVALLAN PELKOON Mirka Smolej & Janne Kivivuori

8 RIKOSMEDIAN YHTEYS VÄKIVALLAN PELKOON Mirka Smolej & Janne Kivivuori Hiljattain näin seuraavan tilanteen: Nuori tyttö, ehkä noin kymmenen vuoden ikäinen, seisoi kioskin edessä. Hän näytti hämmentyneeltä, ahdistuneelta ja pelokkaalta. Syykin oli selvä. Tyttö katsoi kioskin seinässä roikkuvia keltaisia iltapäivälehtimainoksia. Lööpeistä ylempi mainosti lehdessä olevan juttua paloittelumurhaajasta, alemmassa luki kissan kokoisin kirjaimin mies sahasi vaimonsa kahtia. Ihminen, joka kulkisi kaduilla huutelemassa näiden lööppien kaltaisia juttuja ohikulkevien lasten korviin, ohjattaisiin nopeasti psykiatriseen hoitoon. ( ) Vanhempana pystyn päättämään lasteni puolesta, millaisia tv-ohjelmia he katsovat tai millaisia tietokonepelejä he pelaavat. En voi kuitenkaan millään keinoin estää lapsiani joutumasta lööppien henkisen väkivallan uhriksi. (Mielipidekirjoitus, Helsingin Sanomat 8.7.2003.) MIES TAP-POI VAI-MON-SA JA KAK-SI LAS-TAAN, tavaa juuri lukemaan oppinut tyttäreni. Hän katsoo huolestuneena minuun. ( ) Kyseinen lukukappale ei löytynyt kouluhallituksen hyväksymästä aapisesta, vaan seinällä huutavasta iltapäivälehden mainoksesta. (Kirkko ja Kaupunki 1.6.2005.) Kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että median rikosaineiston ja arkielämän rikoskokemusten suhde on epäsuhtainen. Tiedotusvälineet korostavat uutisoinnissaan väkivaltarikollisuutta, kun taas muut rikoslajit, kuten omaisuusrikollisuus, ovat aliedustettuina. (Surette 1998; Reiner ym. 2003.) Rikosuutisoinnin määrällinen kehitys on monessa historiallisessa tilanteessa ollut erilaista kuin väestön kokeman rikollisuuden kehitys. Usein on ollut kyse siitä, että uutisointi on lisääntynyt, vaikka määrällisesti rikollisuus on pysynyt vakaana. Väkivallasta uutisointi lisääntyi Suomenkin iltapäivälehdistössä voimakkaasti ajanjaksolla 1980 1997, vaikka väestön kokeman väkivallan määrä pysyi samaan aikaan vakaana (Kivivuori ym. 2002; Kemppi, Kivivuori 2004). Iltapäivälehtien mainosjulisteiden rikossisältö on Suomessa lisääntynyt niin voimakkaasti, että on puhuttu

124 jopa katujen rikosjulkisuuden synnystä (Kivivuori 2004). Myös television uutislähetyksissä rikosaiheet ovat lisääntyneet voimakkaasti viimeisen kahden vuosikymmenen aikana (Kemppi, Kivivuori 2004). Lisääntyvän rikosuutisoinnin on arveltu johtavan siihen, ettei ihmisten huomio kiinnity rikollisuuden todelliseen kehitykseen, vaan mediaan itseensä ja sen luomiin rikoskuviin, jotka ajan myötä vahvistuvat kollektiivisiksi tuntemuksiksi (Garland 1999, 158). Median onkin todettu olevan eräs keskeinen rikoksen pelkoon vaikuttava ja sen kasvua selittävä tekijä. Vaikutussuhde ei kuitenkaan ole yksiulotteinen ja mekaaninen, vaan riippuu useista olosuhdetekijöistä (Eschholz ym. 2003; Chiricos ym. 2000; Pollack 2001). Rikoksen pelkoa on useimmissa uhritutkimuksissa mitattu tarkastelemalla huolestuneisuutta erilaisten väkivallantekojen ja omaisuusrikosten kohteeksi joutumisesta (uhritutkimusten kehityksestä ks. esim. Jackson 2004). Näissä tutkimuksissa pelon tunteiden on havaittu jakautuneen epätasaisesti sukupuolten ja eri väestöryhmien kesken. Esimerkiksi oman kodin lähellä iltaisin ja yöaikaan liikkumista pelkäävät eniten yli 55-vuotiaat (Niemi 2000, 139), vaikka heidän riskinsä joutua rikoksen uhriksi on verraten vähäinen. Naiset pelkäävät katuväkivallan uhriksi joutumista enemmän kuin miehet, vaikka uhreina ovat useimmiten nimenomaan nuoret miehet. Suomessa rikollisuuden pelkoa aiheuttavia tekijöitä on tutkittu melko vähän. Heiskanen on todennut tutkimuksessaan, että naiset pelkäävät miehiä enemmän, kerrostaloissa asuvat enemmän kuin rivi- tai omakotitaloissa asuvat, ja väkivallan uhrit enemmän kuin muut (Heiskanen 2002, 197 198). Tutkimuksessa ei ollut mukana rikosmedian seuraamiseen liittyviä kysymyksiä. Tarkoituksenamme onkin tässä artikkelissa tarkastella, selittääkö rikosmedian seuraaminen rikoksen pelkoa. Analyysien avulla voidaan myös kommentoida edellä mainittuja hypoteeseja. Suomalaisten iltapäivälehtien otsikoiden määrällistä kehitystä selvittänyt tutkimus (Kivivuori ym. 2003) viittasi siihen, että väkivaltauutisoinnin lisääntyminen on yhteydessä rikollisuuden pelon kehitykseen jaksolla 1988 1997. Kyseinen tutkimus, joka perustui aikasarjojen graafiseen vertailuun, jätti kuitenkin avoimeksi kysymyksen vaikutuksen suunnasta sekä siitä, vaikuttiko media-aineiston, pelon tai molempien kehitykseen muita tekijöitä, jotka jäivät tarkastelun ulkopuolelle. Tämän artikkelin tarkoituksena on kartoittaa median ja pelon keskinäistä suhdetta tarkemmin vuoden 2003 yksilötasoisen uhriaineiston avulla. Tavoitteena on selvittää, onko rikosmedia aidosti yhteydessä välttämiskäyttäytymiseen ja rikollisuuden pelkoon. Välttämiskäyttäytymisellä tarkoitetaan sitä, että henkilö karttaa tietyissä paikoissa ja/tai tiettyinä vuorokaudenaikoina liikkumista.

125 Ennen varsinaista analyysia tutkimusta taustoitetaan kuvaamalla lyhyesti median ja pelon suhteita tarkastelleiden tutkimusten lähtökohtia ja olettamuksia. Tämän jälkeen tarkastellaan median ja rikospelon suhdetta bivariaattitasolla muita tekijöitä huomioimatta. Analyysin toisessa vaiheessa tarkastellaan monimuuttujamallien avulla sitä, pysyykö median ja pelon välinen yhteys voimassa, kun joukko keskeisiä selittäviä muuttujia vakioidaan. Median ja pelon välistä suhdetta kartoittaneista tutkimuksista Rikoskäsitysten on havaittu suurelta osin perustuvan joukkotiedotusvälineiden kautta saataviin välillisiin tietoihin (esim. Sorenson, Peterson 1998). Lisäksi median on todettu olevan keskeinen rikoksia koskevan informaation lähde, koska loppujen lopuksi melko harvalla ihmisellä on omakohtaisia kokemuksia rikoksen uhriksi joutumisesta. Rikollisuuden runsas määrä tiedotusvälineissä merkitsee myös, että rikollisuutta uutisaiheena on lähes mahdotonta välttää (Lupton 1999, 44 45). Rikosmedian yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa on ollut vallalla neljä hypoteesia, joiden kautta on pyritty kuvaamaan ihmisten piirteitä, tilannetekijöitä tai olosuhteita, joilla median ja rikollisuuden pelon välistä suhdetta voidaan selittää (Eschholz ym. 2003). Korvaavuushypoteesi olettaa medialla olevan sitä enemmän vaikutuksia pelon tunteisiin, mitä vähemmän vastaanottajalla on henkilökohtaisia kokemuksia rikollisuudesta. Tällä on pyritty selittämään esimerkiksi vanhusten kokeman pelon yleisyyttä. Resonanssihypoteesi olettaa sitä vastoin, että median vaikutus on sitä merkittävämpi, mitä kattavammin se heijastaa yksilön omakohtaisia kokemuksia. Tällä on viitattu ennen kaikkea henkilön omien väkivaltakokemusten (Rountree, Land 1996, 174 175), mutta myös läheisten uhrikokemusten vaikuttavuuteen. Kolmas näkökulma painottaa yksilön haavoittuvuuden merkitystä. Haavoittuvuudella voidaan viitata joko yksilön subjektiiviseen arvioon tai tilastolliseen todennäköisyyteen rikoksen uhriksi joutumisesta. Median vaikutuksen pelkoon on esimerkiksi esitetty olevan vähäisin niissä ryhmissä, joiden todennäköisyys joutua rikoksen uhriksi on tosiasiallisesti suurin (Liska, Baccaglini 1990, 372). Pelon ja median suhdetta on lähestytty myös samastumisen näkökulmasta, jolloin on oletettu, että katsojan kokema samankaltaisuus uhrin kanssa (ikä, sukupuoli, asuinalue jne.) selittää eroa pelon tunteiden voimakkuudessa eri ryhmissä.

126 Median vaikutus pelkoon ei ole vain tutkijoiden tulkintaa. Varsin suuri osa suomalaisista katsoo, että televisiolla ja lehdistöllä on merkitystä heidän kokemalleen turvattomuudelle. Tällaiset kokemukset eivät sinänsä todista kausaalisuutta, mutta ovat hyvin linjassa vaikutussuhdetta korostavien tulkintojen kanssa (Korander 1994, 22 23). Median ja pelon välistä yhteyttä tarkastelleita tutkimuksia on arvosteltu muun muassa ristiriitaisuudesta ja monitulkintaisuudesta (Ditton ym. 2004). On kuitenkin saatu näyttöä siitä, että rikosuutisoinnin seuraaminen vaikuttaa pelkoon varsinkin jos henkilön asuinalueella on muita pelkoa lisääviä tekijöitä kuten etnistä monimuotoisuutta (Eschholz ym. 2003). Myös mediasisältöjen havaitulla realistisuudella on vaikutusta. Väkivaltaa sisältävän uutisaineiston sekä rikollisuuteen keskittyvien todellisuustelevisio-ohjelmien yhteyden rikollisuuden pelkoon on havaittu olevan muita mediatuotteita merkittävämpi (Oliver, Armstrong 1998). Aineisto Aineistona on käytetty vuoden 2003 kansallista rikosuhritutkimusta. Kyselyyn vastanneet (n=8 163) olivat 15 vuotta täyttäneitä suomalaisia. Analyyseissä käytetyt muuttujat, niiden arvot sekä suorat jakaumat on esitetty liitteissä 1 5. Seuraavassa käydään hieman tarkemmin läpi selitettävät muuttujat, jotka mittaavat rikollisuuden pelkoa sekä ne selittävät muuttujat, joilla mitataan median vastaanottoa. Koska rikosmedia ei oletettavasti vaikuta perhe- tai työpaikkaväkivallan pelon kokemiseen, rajaamme tässä artikkelissa tarkastelun kodin ja työn ulkopuolella tapahtuvan väkivallan pelkoon. Rikoksen pelkoa tarkastellaan kahden kysymyksen avulla, joista ensimmäinen mittaa vastaajan välttämiskäyttäytymistä. Yksilö saattaa alkaa välttää tiettyjä paikkoja, koska hänen mielikuvansa mahdollisuudesta joutua kyseisessä paikassa rikoksen uhriksi ovat korostuneet. Tuntemus voi olla seurausta omasta tai lähipiirin rikosuhrikokemuksesta, mutta sen laukaisijana voi olla myös muista lähteistä saatu paikkaa tai siellä tapahtunutta väkivallan määrää koskeva tieto. Pelon vaikutuksesta ihmiset saattavat myös ryhtyä välttämään joutumista tekemisiin vieraiden ihmisten kanssa, mikä vähentää ennaltaehkäiseviä rikoksentorjunnan keinoja ja voi jopa edesauttaa rikollisuutta luomalla tiloja, joista epävirallinen sosiaalinen kontrolli puuttuu (Skogan 1986, 215 216). Ensimmäinen tarkasteltava kysymys kuuluu: Onko kotinne lähistöllä, noin kilometrin säteellä jokin alue, jolla ette halua liikkua yksin jalkaisin myöhään illalla tai yöllä? Viidennes vastaajista vastaa kysymykseen

127 kyllä. Toinen tarkasteltava pelkokysymys mittaa huolen astetta väkivallan kohteeksi joutumisesta iltaisin kodin ulkopuolella. Vastaajista 34 % ilmoittaa olevansa erittäin tai melko huolestunut väkivallan kohteeksi joutumisesta. Huolikysymyksessä vastausvaihtoehdot on yhdistetty kahteen kategoriaan: ei huolestunut ja huolestunut. Kyselylomakkeessa on kaksi media-aiheista kysymystä, joista tässä tarkastellaan molempia huomion kohdistuessa kuitenkin pääosin iltapäivälehtien mainosjulisteiden seuraamisintensiteettiin. Tutkimuksessa kysymys on muotoiltu: Iltapäivälehtien mainosjulisteita ja etusivuja (lööppejä) voi nähdä monissa paikoissa, vaikka ei lehteä ostaisikaan. Kuinka usein luette, mitä niissä kerrotaan? Vastausvaihtoina on en koskaan, harvoin, joskus, melko usein ja säännöllisesti. Iltapäivälehtien voidaan todeta olevan varsin merkittävä tiedonlähde, sillä kolmannes kaikista vastaajista ilmoittaa lukevansa mainosjulisteita säännöllisesti. Kysymyksessä ei erikseen painoteta nimenomaan rikosuutisten seuraamista, mutta koska väkivalta ja rikokset ovat erittäin keskeisiä iltapäivälehtien juttu- ja etusivuaiheita (Huovila 2002, 205 206; Kivioja 2004, 62 63), on selvää, ettei mainosjulisteita seuraava voi välttyä aihepiiriltä. Lisäksi on huomioitava, ettei iltapäivälehtien etusivujen viestien tavoittavuus palaudu suoraan levikki- tai lukijatietoihin, vaan otsikoiden päivittäin tavoittama yleisö on määrältään suurempi kuin joukko, joka tosiasiassa ostaa lehden ja lukee sen kannesta kanteen. Mainosjulisteiden näkyvyys yhdistettynä tietoon rikosuutisoinnin määrällisestä kasvusta perustelevat iltapäivälehtien kiinnostavuutta tutkimuskohteena. Toinen rikosmedian käyttöä mittaava kysymyspatteri sisältää joukon kysymyksiä eri tiedotusvälineiden tärkeydestä rikostietolähteenä. Tämä kysymystyyppi otettiin kansalliseen uhritutkimukseen, koska sitä oli käytetty aiemmassa rikospelkoja kartoittaneessa tutkimuksessa (Korander 1994). Tärkeyttä rikostiedon hankinnassa tiedusteltiin seitsemän tiedotusvälineen tai ohjelmatyypin osalta: aikakauslehdet, iltapäivälehdet, muut sanomalehdet, radio-ohjelmat, TV:n rikosohjelmat, muut TV:n ajankohtaisohjelmat sekä internet. Analyyseja varten dikotomisoimme nämä osiot ja laskimme ne yhteen, jolloin saimme summamuuttujan, jonka vaihteluväli oli nollasta seitsemään. Tämän muuttujan luokittelimme edelleen kolmeen osaan: niihin vastaajiin, joiden rikostietolähteiden valikoima oli suppea (0 2 tärkeää medialähdettä), niihin, joiden valikoima oli laaja (3 4 tärkeänä pidettyä medialähdettä) ja niihin, joiden rikostietolähteiden valikoima oli hyvin laaja (vähintään 5 tärkeänä pidettyä rikostiedon medialähdettä). Katsoimme tämän summamuuttujan mittaavan rikosmedian vastaanoton laajaalaisuutta.

128 Iltapäivälehtien mainosjulisteiden seuraaminen ja rikollisuuden pelko Seuraavassa tarkastellaan ristiintaulukoinnin avulla, mikä on mainosjulisteiden lukemisen suhde välttämiskäyttäytymiseen ja huolestuneisuuteen väkivallan uhriksi joutumisesta. Joka kolmas mainosjulisteita säännöllisesti lukeva ilmoittaa kotinsa lähistöllä olevan alueen, jossa liikkumista hän välttää iltaisin. Sen sijaan harvoin etusivuja seuraavista vain viidennes vastaa kysymykseen kyllä. Kodin lähellä olevaa aluetta välttävien osuus, % 50 40 30 20 10 Mies Nainen 0 ei koskaan (n=113) harvoin (n=215) joskus (n=363) melko usein (n=544) Lukee mainosjulisteita säännöllisesti (n=667) Kuvio 1 Välttämiskäyttäytyminen iltapäivälehtien mainosjulisteiden lukuintensiteetin mukaan (%), (n=1 902) Välttämiskäyttäytyminen on hyvin sukupuolisidonnaista (kuvio 1). Naisten taipumus välttää tiettyä aluetta on miehiin verrattuna noin nelinkertainen riippumatta siitä, kuinka usein vastaaja lukee mainosjulisteita. Välttämiskäyttäytymisen ja mainosjulisteiden lukemisen yhteys on kuitenkin samanlainen sekä naisilla että miehillä. Vaikka harvempi mies ilmoittaa välttävänsä kotinsa lähistöllä tiettyä aluetta, kasvaa välttämiskäyttäytyminen lineaarisesti mainosjulisteiden lukemisen lisääntymisen myötä kuten naisillakin. Sukupuolten välillä ei siis tässä suhteessa ole eroa. Tarkastelun perusteella voidaan todeta, että välttämiskäyttäytymisen ja mainosjulisteiden lukemisen välinen yhteys on ilmeinen: mainosjulisteita runsaasti lukevat välttävät jotakin kotinsa lähellä olevaa aluetta muita vastaajia enemmän. Mainosjulisteiden lukeminen ja huoli väkivallan kohteeksi joutumisesta näyttävät myös olevan yhteydessä toisiinsa. Kaikista säännöllisesti mainosjulisteita lukevista 41 % ilmoittaa olevansa erittäin tai melko huolestu-

129 nut väkivallan uhriksi joutumisesta. Kuviossa 2 tätä yhteyttä on tarkasteltu sukupuolen mukaan eriteltynä. Mitä säännöllisemmin vastaaja lukee iltapäivälehtien mainosjulisteita, sitä todennäköisemmin hän on huolestunut väkivallan uhriksi joutumisesta kodin ulkopuolella. Tämä koskee sekä miehiä että naisia, vaikka naisten huolestumistaso on selvästi miehiä korkeampi. 60 Väkivallan kohteeksi joutumisesta huolestuneiden osuus, % 50 40 30 20 10 0 ei koskaan (N=146) joskus (N=595) Lukee mainosjulisteita säännöllisesti (N=965) Mies Nainen Kuvio 2 Huolestuneisuus väkivallan kohteeksi joutumisesta iltapäivälehtien mainosjulisteiden lukuintensiteetin mukaan (%), (n=2 899) Sekä välttämiskäyttäytyminen että huoli väkivallan kohteeksi joutumisesta näyttävät olevan yhteydessä iltapäivälehtien mainosjulisteiden seuraamiseen. Havaittujen yhteyksien perusteella ei voida kuitenkaan päätellä, onko kyseessä kausaalinen suhde ja jos näin on, kumpi tarkastelluista ilmiöistä edeltää kumpaa. On otettava huomioon vaihtoehto, että entuudestaan pelokkaat ihmiset kiinnittävät muita enemmän huomiota mainosjulisteiden viesteihin. On myös mahdollista, että jokin kolmas tekijä aiheuttaa näiden muuttujien välisen yhteyden. Esimerkiksi se, että itse on joutunut väkivallan uhriksi, voi johtaa sekä rikosuutisten lisääntyvään seuraamiseen että välttämiskäyttäytymiseen ja huoleen. Jopa pelkästään se, että asuu kaupungissa, voi johtaa niin mainosjulisteiden lukemisen kuin pelonkin lisääntymiseen. Siksi on perusteltua tarkastella monimuuttujamallien avulla, onko media- ja pelkomuuttujien välillä vaikutusta, kun tällaiset selitystekijät vakioidaan.

130 Median tärkeys rikostietolähteenä ja rikollisuuden pelko Seuraavassa tarkastelemme samoin kuin edellä ristiintaulukoinnin avulla, onko rikollisuuden pelolla yhteyttä siihen, miten laaja-alaisesti vastaajat pitävät eri tiedotusvälineitä tärkeinä rikostiedon lähteinä. 60 Kodin läheistä aluetta pelkääviä, % 50 40 30 20 10 0 37 38 37 11 7 8 Suppea Laaja Hyvin laaja Miehet Naiset Rikostiedon vastaanoton laajuus Kuvio 3 Välttämiskäyttäytyminen rikosmedian vastaanoton laaja-alaisuuden mukaan (%) Rikostiedon vastaanoton laaja-alaisuudella ei näyttäisi olevan yhteyttä naisten välttämiskäyttäytymiseen (kuvio 3). Miesten kohdalla voidaan havaita lievä yhteys. Ne miehet, jotka ilmoittivat pitävänsä viittä tai useampaa tiedotusvälinettä tärkeänä rikostiedonlähteenä, välttivät muita miehiä useammin liikkumista joillakin kotinsa lähellä olevilla alueilla. Edeltävien tarkastelujen tapaan tässäkin havaitaan valtava ero sukupuolten välillä. 60 57 Väkivallan kohteeksi joutumisesta huolestuneita, % 50 40 30 20 10 17 41 25 47 29 Miehet Naiset 0 Suppea Laaja Hyvin laaja Rikostiedon vastaanoton laajuus Kuvio 4 Huolestuneisuus väkivallan kohteeksi joutumisesta rikosmedian vastaanoton laaja-alaisuuden mukaan (%)

131 Sillä, kuinka laajasti pitää eri tiedotusvälineitä ja ohjelmatyyppejä tärkeinä rikostiedon lähteinä, on selkeä yhteys rikoksen uhriksi joutumisesta huolestumiseen (kuvio 4). Mitä usempaa tiedotusvälinettä pitää tärkeänä rikostietolähteenä, sitä korkeampi huolestuneisuuden aste. Tai toisin ilmaistuna: mitä laaja-alaisemmin vastaanottaa rikostietoa, sitä huolestuneempi on. Yhteys on sama sekä miehillä että naisille. Monimuuttujamallit Edellä tarkasteltiin rikosmedian seuraamisen ja rikollisuuden pelon yhteyttä ristiintaulukointien avulla. Rikosmedian seuraamista mitattiin kahdella tavalla: iltapäivälehtien mainosjulisteiden seuraamisella ja toisaalta kysymällä, kuinka laaja-alaisesti vastaaja seuraa erilaisia rikostiedon lähteitä. Seuraavaksi analysoimme, pysyykö havaittu yhteys voimassa, kun muiden muuttujien vaikutus on vakioitu. Analyysimenetelmänä on logistinen regressio, jossa selitettävä muuttuja on dikotominen eli kaksiarvoinen. Regressioanalyysin avulla voidaan todeta, miten tietty henkilön tai hänen elinolosuhteidensa ominaisuus lisää tai vähentää rikollisuuden pelon todennäköisyyttä. Selitettäviä muuttujia on kaksi: toisessa mallissa selitetään välttämiskäyttäytymistä, toisessa huolta väkivallan uhriksi joutumisesta. Välttämiskäyttäytymistä mittaavassa muuttujassa arvon 1 saavat ne vastaajat, jotka ilmoittavat kotinsa lähellä olevan alueen, jossa liikkumista jalkaisin he välttävät yksin iltaisin. Muut vastaajat saavat tällä muuttujalla arvon 0. Huolta väkivallan uhriksi joutumista mittaavassa muuttujassa arvon 1 saavat ne, ketkä ilmoittavat olevansa erittäin tai jonkin verran huolestuneita väkivallan kohteeksi joutumisesta iltaisin kodin ulkopuolella. Selittävien muuttujien (liitetaulukot 1 5) valintaa on aiheellista perustella lyhyesti. Muuttujilla on ennen kaikkea haluttu vakioida sellaisia tekijöitä, joilla kriminologiassa on perinteisesti pyritty selittämään rikollisuuden pelkoa (esim. Fattah 1993, 54 56). Etenkin sukupuolen, iän ja asuinpaikan on havaittu olevan yhteydessä rikollisuuden pelkoon. Vastaajan omien ja sijaisuhrikokemusten tarkasteleminen on tässä yhteydessä olennaista, sillä on mahdollista, että ne aiheuttavat sekä välttämiskäyttäytymistä, huolestuneisuutta että rikosuutisoinnin pariin hakeutumista.

132 Välttämiskäyttäytyminen Välttämiskäyttäytymistä selittävien regressioanalyysien tulokset on esitetty taulukossa 1. Taulukon riskisuhteita tulee verrata saman muuttujan vertailuryhmään, jonka riskisuhteeksi on merkitty 1,0. Ensimmäisestä mallista nähdään esimerkiksi, että mainosjulisteita usein lukevilla on lähes puolitoistakertainen todennäköisyys välttää tiettyä kodin lähellä olevaa aluetta, kun rikostiedon vastaanoton laajuus on vakioitu. Rikostiedon vastaanoton laajuudella ei sen sijaan näyttäisi olevan yhteyttä välttämiskäyttäytymiseen. Kun mallissa vakioidaan edellisten muuttujien lisäksi ikä, sukupuoli, asuinpaikka ja suhde työelämään (malli 2), havaitaan, että naisten todennäköisyys välttämiskäyttäytymiseen on yli kuusinkertainen miehiin verrattuna. Sukupuolten välisen eron on oletettu useissa tutkimuksissa selittyvän sillä, että naiset pelkäävät erilaisia rikoksia, esimerkiksi seksuaalista väkivaltaa, enemmän kuin miehet (Warr 1985). On myös esitetty, että naisten ja miesten rooliodotukset ovat erilaisia, ja siten erot huolestuneisuuden ilmaisemisessa sekä tutkimustilanteessa että arkielämässä perustuisivat pikemminkin kulttuurisiin tekijöihin kuin tosiasiallisesti koettuihin pelkoihin (May 2001). Naisten olisi tämän teorian mukaan sosiaalisesti hyväksyttävämpää sekä kokea että ilmaista pelon tunteita kuin miesten. Asuinpaikalla on vaikutusta välttämiskäyttäytymiseen. Kaupunkimaisissa kunnissa asuvilla vastaajilla on kolme ja puoli kertaa suurempi riski välttää kotinsa lähellä sijaitsevaa aluetta kuin maaseudulla asuvilla. Kaupunkimaisessa ympäristössä vaaralliseksi tai uhkaavaksi koettuja alueita on oletettavasti enemmän kuin maaseudulla. Lisäksi maaseutumaisessa kunnassa tuntemattomien määrä on vähäisempi kuin kaupungeissa, mikä saattaa vähentää koettua turvattomuuden tunnetta julkisilla paikoilla liikuttaessa. Olennaista on myös havaita, että taajama-asteen huomioimisella ei ole vaikutusta mainosjulisteiden ja välttämiskäyttäytymisen yhteyteen. Mainosjulisteiden lukemisefekti ei siis näyttäisi johtuvan pelkästään siitä, että niiden lukeminen on yleisempää kaupungeissa. Mallista havaitaan lisäksi, että vanhuuseläkkeellä olevat ilmoittavat työssäkäyviä useammin kotinsa lähellä olevan alueen, jota he välttävät. Vanhuuseläkkeellä olevat liikkuvat kaupunkitilassa usein muita vastaajaryhmiä vähemmän, joten ilmaistu pelon aste voi liittyä pikemminkin mielikuviin vaarallisista alueista kuin siihen, että vastaaja olisi itse kokenut rikollisuutta tai havainnut epäjärjestyksen merkkejä kyseisellä alueella. Olennaista on jälleen, ettei mainosjulisteiden lukemisen yhteys välttämiskäyttäytymiseen muutu tai selity malliin 2 lisätyillä muuttujilla.

Taulukko 1 Välttämiskäyttäytymistä selittävä regressiomalli (n=8 163) Malli 1 Malli 2 Malli 3 Lukee iltapäivälehtien mainosjulisteita Ei lue usein 1,00 1,00 1,00 Lukee usein 1,47** 1,40** 1,39** Rikostiedon vastaanotto Suppea 1,00 1,00 1,00 Laaja 0,95 0,97 0,97 Hyvin laaja 1,00 1,05 1,05 Sukupuoli Mies 1,00 1,00 Nainen 6,45*** 6,49*** Ikä 15 34-vuotias 1,00 1,00 35 54-vuotias 1,18 1,23* 55-vuotias tai vanhempi 1,09 1,18 Asuinpaikka Maaseutumainen kunta 1,00 1,00 Taajaan asuttu kunta 1,36** 1,37** Kaupunkimainen kunta 3,60*** 3,58*** Suhde työelämään Työssä 1,00 1,00 Työtön 1,16 1,14 Opiskelija/varusmies 0,83 0,83 Vanhuuseläke 1,31** 1,32* Muu 1,18 1,19 Omat väkivaltakokemukset Ei ole kokenut väkivaltaa 1,00 On kokenut uhkailua 1,05 On kokenut fyysistä väkivaltaa 1,31** Sijaisuhrikokemukset Ei ole 1,00 On 1,31* *=p<.05, **=p<.01, ***=p<.001 133 Mutta ehkä mainosjulisteiden lukemisen yhteys välttämiskäyttäytymiseen johtuukin siitä, että rikosten uhriksi joutuminen aiheuttaa sekä välttämistä että mainosjulisteiden lukemista? Kun tarkasteluun otetaan vielä mukaan vastaajan omat uhrikokemukset ja sijaisuhrikokemukset (malli 3), havaitaan, että itse väkivaltaa kokeneilla on lähes puolitoistakertainen riski (or=1,37) harjoittaa välttämiskäyttäytymistä kuin niillä, jotka eivät ole kokeneet väkivaltaa. Lisäksi niillä, joiden läheinen oli viimeisen 12 kuukauden aikana joutunut väkivallan kohteeksi (sijaisuhrikokemus), välttävät kotinsa lähellä olevaa aluetta todennäköisemmin kuin ne, joilla tällaista kokemusta ei ole. Sekä omilla että sijaisuhrikokemuksilla on siis vaikutusta henkilön välttämiskäyttäytymiseen. Tarkastelun perusteella havaitaan kuitenkin, että mainosjulisteiden lukemisen yhteys kodin läheisen alueen välttämiseen pysyy voimassa, vaikka mallin muut muuttujat on vakioitu. Edellä kuvatuissa ristiintaulukoinneissa saadut tulokset saavat siis vahvistusta. Mainosjulisteiden lukemisen yhteys välttämiskäyttäytymiseen ei näyttäisi olevan näennäiskorrelaatio. Se ei synny ainakaan muiden mallissa vakioitujen muuttujien vaikutuksesta.

134 Kiinnostavana tuloksena voitaneen pitää myös sitä, että useiden eri tiedotusvälineiden pitäminen tärkeänä rikostiedon lähteenä ei ole yhteydessä välttämiskäyttäytymiseen. Huoli kodin ulkopuolisesta väkivallasta iltaisin Toinen selitettävä muuttuja tarkastelussa on huolestuneisuus väkivallasta (taulukko 2). Mainosjulisteita usein lukevien riski tuntea huolestuneisuutta on 1,3 kertaa suurempi kuin niiden, jotka eivät lue usein lööppejä. Kuten edeltävässä analyysissa, lisämuuttujien vakioiminen malleissa 2 ja 3 ei tuo muutosta havaintoon. Mainosjulisteiden lukemisen yhteys väkivallasta huolestumiseen pysyy voimassa. Väkivaltahuolen tarkastelu eroaa kuitenkin yhdessä suhteessa merkittävästi edeltävästä välttämiskäyttäytymisen analyysista. Se, kuinka laajasti vastaaja pitää erilaisia tiedotusvälineitä tärkeinä rikostiedon lähteinä, on selvässä yhteydessä huoleen väkivallan uhriksi joutumisesta. Usean tiedotusvälineen tärkeäksi ilmoittavien joukossa riski olla huolestunut väkivallan uhriksi joutumisesta on kaksinkertainen verrattuna niihin henkilöihin, jotka pitävät vain harvoja tiedotusvälineitä tärkeinä rikostiedon lähteinä. Malleissa mukaan tuodut lisäselittäjät eivät vaikuta tehtyyn havaintoon. Huolen yhteys rikosmediaan ei selity rakenteellisilla tekijöillä (malli 2), ei yksilön omilla väkivaltakokemuksilla tai läheisten ihmisten kokemalla väkivallalla (malli 3). Voidaan sanoa, että iltapäivälehtien mainosjulisteiden lukeminen sekä useiden tiedotusvälineiden pitäminen tärkeinä rikostiedon lähteinä ovat robusteja väkivaltahuolen selittäjiä. Taulukon 2 regressioanalyysit sisältävät myös muiden muuttujien osalta kiinnostavia tietoja, joita on paikallaan lyhyesti kommentoida. Naisten riski ilmaista huolta väkivallan uhriksi joutumisesta on korkeampi kuin miehillä, tosin ero ei huolen osalta ole yhtä suuri kuin välttämiskäyttäytymisen kohdalla (vrt. taulukko 1). Lisäksi havaitaan, että työttömien riski ilmaista pelon kokemuksia on kaksinkertainen työllisiin verrattuna. Tämä saattaa selittyä sillä, että elämän yleinen epävarmuus ja taloudellinen huono-osaisuus kanavoituvat rikoksen peloksi. Kaupungissa asuvilla on maaseudulla asuviin verrattuna kaksinkertainen riski huolen ilmaisemiseen. Kaupungistumiskehityksen on esitetty vähentäneen yhteisöllisyyttä ja lisänneen sosiaalista eristäytymistä, minkä seurauksena yhteiskunnalliset huolenaiheet (kuten rikollisuus) voimistuvat (Furedi 1998, 65 70). Yksilökeskeisen kulttuurin korostumisen on myös nähty vaikuttavan siihen, että kaupungissa elävillä on yhä vähemmän tietoa ympäröivistä ihmisistä (Young 1999, 70). Muiden ihmisten käyttäytymistä

135 on aikaisempaa vaikeampaa ennustaa, mikä saattaa johtaa huolestuneisuuden kasvuun. Taulukko 2 Väkivallasta huolestuneisuutta (erittäin tai melko huolestunut) selittävä regressiomalli (n=8 163) Malli 1 Malli 2 Malli 3 Lukee iltapäivälehtien mainosjulisteita Ei lue usein 1,00 1,00 1,00 Lukee usein 1,31* 1,33** 1,30* Rikostiedon vastaanotto Suppea 1,00 1,00 1,00 Laaja 1,26 1,28 1,26 Hyvin laaja 1,83*** 1,97*** 1,95*** Sukupuoli Mies 1,00 1,00 Nainen 2,51*** 2,55*** Ikä 15 34-vuotias 1,00 1,00 35 54-vuotias 1,53* 1,64** 55-vuotias tai vanhempi 1,36** 1,58* Asuinpaikka Maaseutumainen kunta 1,00 1,00 Taajaan asuttu kunta 1,31 1,32* Kaupunkimainen kunta 2,01*** 1,97*** Suhde työelämään Työssä 1,00 1,00 Työtön 2,05*** 2,04*** Opiskelija/varusmies 1,11 1,10 Vanhuuseläke 1,15 1,17 Muu 1,82*** 1,89*** Omat väkivaltakokemukset Ei ole kokenut väkivaltaa 1,00 On kokenut uhkailua 2,13*** On kokenut fyysistä väkivaltaa 2,32*** Sijaisuhrikokemukset Ei ole 1,00 On 1,12 *=p<.05, **=p<.01, ***=p<.001 Omakohtainen väkivaltakokemus on yhteydessä kohonneeseen huolestuneisuuteen. Fyysistä väkivaltaa kokeneet olivat yli kaksi kertaa todennäköisemmin huolestuneita väkivallan uhriksi joutumisesta verrattuna niihin, jotka eivät olleet kokeneet väkivaltaa. Toisin kuin välttämiskäyttäytymisen kohdalla, myös uhkailua kokeneilla on korkeampi riski huolestuneisuuteen kuin niillä, joilla väkivaltakokemuksia ei ole. Uhkailu ei ehkä riitä laukaisemaan välttämiskäyttäytymistä, mutta kylläkin huolta. Sijaisuhrikokemuksilla ei yllättävästi näyttäisi olevan yhteyttä huolestuneisuuteen.

136 Päätulokset Tarkoituksenamme on tässä artikkelissa ollut tarkastella, onko rikosmedialla yhteys rikollisuuden pelkoon ja välttämiskäyttäytymiseen, kun joukko keskeisiä selittäviä muuttujia vakioidaan. Ilmiön tarkemman tarkastelun taustana ovat havainnot rikosuutisoinnin määrällisestä kasvusta. Lisääntyvän rikosuutisoinnin on arvioitu olevan yhteydessä ihmisten lisääntyviin pelkoihin. Tätä kysymystä ei ole aikaisemmin analysoitu tuoreiden suomalaisten empiiristen aineistojen avulla. Tarkastelun ensimmäinen päätulos on, että iltapäivälehtien mainosjulisteiden seuraamisella on yhteys sekä välttämiskäyttäytymiseen että huoleen väkivallan uhriksi joutumisesta. Toinen päätulos on, että rikostiedon vastaanottaminen usean median välityksellä on yhteydessä rikospelkoon. Nämä yhteydet pysyvät voimassa, kun useita pelkoihin mahdollisesti vaikuttavia tekijöitä kontrolloidaan. Kyse ei ole näennäiskorrelaatiosta, joka aiheutuisi esimerkiksi asumisesta kaupungissa tai siitä, että omat väkivaltakokemukset aiheuttaisivat sekä rikosmedian seuraamista että välttämiskäyttäytymistä ja huolta. Näiden kahden päätuloksen rinnalla saatoimme todeta eräitä muita mielenkiintoisia tekijöitä, joilla näyttäisi olevan yhteys pelkoihin. Sekä välttämiskäyttäytymisen että huolen kohdalla omilla väkivaltakokemuksilla on olennainen merkitys. Tulos ei ole yllättävä. Se merkitsee, ettei pelko ole konkreettisista kokemuksista täysin irrallinen ilmiö. Näin ollen olettamus median rikossisältöjen korvaavuusvaikutuksista pelon selittäjänä ei tämän tutkimuksen perusteella saa tukea. Sen sijaan näyttää todennäköiseltä, että yksilön omien ja läheisten uhrikokemusten vastaavuus (resonanssihypoteesi) median rikossisältöjen kanssa on selitysmalli, jonka soveltuvuutta on aiheellista jatkossa tarkastella syvällisemmin 1. Myös haavoittuvuushypoteesi näyttää olevan sovellettavissa median ja pelon välisen yhteyden analysointiin, sillä naisten ja vanhuuseläkkeellä olevien todennäköisyys välttää kotinsa lähellä sijaitsevaa aluetta on selvästi suurempi kuin muilla tarkastelluilla ryhmillä. Kiinnostavaa on myös, että työttömillä on työllisiin verrattuna kaksinkertainen riski ilmaista huolta väkivallan uhriksi joutumisesta. Tätäkin tulosta arvioitaessa on huomioitava, että omien rikosuhrikokemusten vaikutus oli vakioitu eli yhteys on olemassa todellisista väkivaltakokemuksista riippumatta. Tulos kertonee ensisijaisesti siitä, että huolta selvittävä kysymys kuvaa monimutkaisempaa ja epäspesifimpää ilmiötä kuin välttämiskäyttäytymistä mittaava kysymys, jossa pelottava paikka on suhteellisen 1 Tätä voitaisiin analysoida tarkastelemalla interaktiovaikutuksia.

137 tarkasti määritelty. Väkivallan pelon voidaan ajatella olevan ainoastaan yksi pelon tuntemusten alalaji, joka saattaa lisääntyä tai vähentyä myös muiden kuin väkivaltaan liittyvien uhkakuvien lisääntymisen seurauksena. Huolen aiheuttajana ei välttämättä ole havaittu tai koettu rikollisuus sinänsä, vaan pelkoja saattavat lisätä esimerkiksi yksinäisyys ja vieraassa ympäristössä liikkuminen (Carvalho, Lewis 2003). Erilaiset vaarasta varoittaviksi tulkittavat ympäristön piirteet, kuten huono valaistus tai tilan epäsiisteys, voivat myös osaltaan laukaista pelon tunteita (Warr 1990). Tässä havaittu työttömyyden yhteys väkivallan pelkoon (kun itse väkivalta ja rikosuutisoinnin seuraaminen on mallissa vakioitu) voitaneen tulkita osittaiseksi tueksi tällaiselle rikospelkoa selittävälle sijaispelkoteorialle. Elämän yleinen epävarmuus voi kanavoitua rikospeloksi, mikä saattaa selittää 1990-luvulla havaittua voimakasta rikospelkojen nousua väestön keskuudessa (Kivivuori ym. 2002). Tuolloin taloudellinen lama aiheutti massatyöttömyyden samaan aikaan kuin rikosuutisoinnin määrä kasvoi voimakkaasti. Eräitä analyysin rajoituksia. Mediavaikutuksia tarkasteltaessa on lisäksi otettava huomioon mahdollisuus, että myös muut kuin rikollisuuteen liittyvät uutisaiheet (esimerkiksi liikenneonnettomuudet tai ympäristökatastrofit) heikentävät yleistä turvallisuuden tunnetta, joka heijastuu väkivallan pelon voimistumiseen. Jatkotutkimuksissa onkin olennaista selvittää, miksi muutkin kuin rikollisuuteen liittyvät huolenaiheet kanavoituvat tai saavat ilmiasunsa nimenomaan väkivallasta huolestuneisuudessa. Eräs muuttujaryhmä, jota tässä ei ole voitu vakioida, liittyy ihmisten yksilökohtaisiin ominaisuuksiin. Yksilöiden välillä lienee esimerkiksi pelkäämistaipumuksissa ja riskien välttämisalttiudessa sellaista vaihtelua, joka ei selity rutiinitoimintojen eroilla tai sosiodemografisilla piirteillä. Näiden tekijöiden huomiointi edellyttäisi, että tutkimuksen kyselomakkeessa olisi kysymyksiä myös vastaajan yksilökohtaisista taipumuksista. Lomakkeeseen voisi esimerkiksi liittää yksilön pelkäämistaipumusta ja riskien välttämistaipumusta mittaava osoitin. Tällaiset kysymyspatterit voitaisiin muotoilla tavalla, joka ei suoraan viittaisi rikospelkoihin. Tämän analyysin rajoituksena voidaan pitää sitä, että monimuuttujaanalyyseissa mallinnettiin vain ns. päävaikutuksia. Jatkossa olisi huomioitava myös interaktiovaikutukset. Monet mediavaikutuksia koskevat teoriat koskevat nimenomaan interaktiovaikutuksia, eivät niinkään suoria päävaikutuksia. Arvioitaessa edellä esitettyjen hypoteesien soveltuvuutta tulosten tulkintaan voidaan todeta, että resonanssi- ja haavoittuvuushypoteesit vaikuttavat keskeisiltä lähtökohdilta, joiden perusteella median ja rikollisuuden pelon välistä suhdetta tulisi jatkossa lähestyä. Sen sijaan media-aineiston

138 pelkovaikutuksen perustuminen korvaavuushypoteesiin ei näytä aivan yhtä hedelmälliseltä. Koska tarkasteltu aineisto ei mahdollista eri tiedotusvälineiden laadullisten sisältöjen ja yksilöiden tulkintatapojen tarkastelua, ei samastumishypoteesiin voida tässä tutkimuksessa ottaa kantaa. Iltapäivälehtien mainosjulisteiden seuraamisintensiteettiä mittaava kysymys ei välttämättä kerro ihmisten kiinnostuksen asteesta iltapäivälehtien uutisointia kohtaan tai niiden sisällön koetusta tärkeydestä, vaan saattaa pikemminkin heijastaa vakiintunutta käyttäytymismallia. Siinä missä sanomalehden lukeminen voi monelle olla osa aamutoimia, saattaa iltapäivälehtien otsikoiden vilkuileminen työmatkalla olla niin rutiininomaista, ettei yksilö tunnista toimintaansa tai tiedosta sen yhteyksiä rikoskäsitysten muotoutumiseen. Tulosten tulkintaan liittyy myös joitakin rajoituksia, jotka ovat osin seurausta tiedotusvälineiden tärkeyttä koskevan kysymyksen muotoilusta. Ensiksikin kysymyksessä ei pyydetty asettamaan lueteltuja tiedotusvälineitä keskinäiseen tärkeysjärjestykseen, joten tulokset eivät kerro mitään siitä, kuinka tärkeäksi yksittäinen tiedotusväline koetaan suhteessa muihin vaihtoehtoina lueteltuihin mediatuotteisiin. Kysymys ei myöskään mittaa kokonaiskulutuksen määrää. Toiseksi kysymyksen perusteella ei kyetä arvioimaan, kuinka luotettavana tietolähteenä vastaajat pitävät eri tiedotusvälineitä tai kuinka realistisesti he kokevat niiden kuvaavan rikollisuutta. Lisäksi eräs kysymyksen olennainen rajoitus liittyy siihen, että se pyrkii mittaamaan kahta asiaa samanaikaisesti: sekä tietyn tiedotusvälineen että rikostiedon tärkeyttä vastaajalle. Niiden vastaajien, jotka eivät ylipäätään ole lainkaan kiinnostuneita rikollisuutta käsittelevistä aiheista mediassa, on ollut hankalaa vastata kysymykseen. On mahdollista, että tämä vastaajaryhmä on vastannut kysymykseen eri tiedotusvälineiden rikossisältöä koskevien mielikuvien perusteella. Jatkossa onkin ensiarvoisen tärkeää kehittää survey-tutkimuksessa käytettäviä median käytön ja vastaanottamisen mittareita, jotta eri tiedotusvälineiden seuraamisen yhteyttä rikollisuuden pelkoon voidaan tarkastella analyyttisemmin. Keskustelua Rikollisuuden pelkoa on vaikeaa jäljittää yksittäisistä syistä tai ilmiöistä johtuviksi. Väkivaltaa sisältävän mediatarjonnan äkillinen kasvu saattaa selittää muutoksia rikollisuutta pelkäävien henkilöiden määrässä, mutta pelon tarkasteleminen yleisemmällä tasolla edellyttää laajemman perspektiivin huomioon ottamista.

139 Todennäköisesti pelon ja uutisoinnin välillä vaikuttaa ainakin kolmenlaisia prosesseja. Ensiksikin kyse voi olla kausaalivaikutuksesta, jolloin runsas mainosjulisteiden lukeminen ja median välittämän rikostiedon vastaanoton laajuus aiheuttavat pelon ja turvattomuuden tunteita. Kausaalitulkintaa ei ole syytä kokonaan hylätä, vaikka kvalitatiivisesti orientoituneet tutkijat ovat kohdistaneet siihen kritiikkiä ja korostaneet vastaanottajan aktiivista roolia mediaviestien tulkitsijana (esim. Lupton 1999; keskustelusta ks. myös Kivivuori 2004). Lisäksi on huomioitava, että rikosmedian yhteys pelkoon ei ole vain tilastollinen korrelaatio, vaan niiden välinen linkki on myös osa kansalaisten itseymmärrystä (Korander 1994, 22 23). Myös kvalitatiiviset tutkimukset osoittavat, että ihmiset voivat pitää rikosmediaa pelottavana ja tämän vuoksi jopa tietoisesti välttää sen seuraamista (ks. esim. Lupton 1999). Perinteisen media-pelko-kausaalivaikutusmallin rinnalle voidaan asettaa vastakkaisen suuntainen vaikutussuhde. On mahdollista, että entuudestaan pelokkaat ihmiset paitsi hakeutuvat muita enemmän rikosmedian pariin myös kokevat mediaviestien pelkovaikutuksen voimakkaampana kuin muut ryhmät. Kolmanneksi havaintoja voidaan yrittää selittää joidenkin kolmansien tekijöiden vaikutuksella. Tässä artikkelissa voitiin vakioida useita potentiaalisia tekijöitä, kuten sukupuoli, omat väkivaltakokemukset, sijaisuhrikokemukset, asuminen kaupungissa sekä työmarkkina-asema. Rikosuutisoinnin seuraamisen ja rikospelon välinen yhteys näyttäisikin tarkastelun perusteella olevan melko robusti. Yhteys pysyy voimassa, kun useiden muiden tekijöiden vaikutus huomioidaan. Mainosjulisteita tarkasteltaessa on otettava huomioon eräs keskeinen asia, jonka perusteella tutkittu kohde poikkeaa olennaisesti muista tiedotusvälineistä. Etusivujen ja mainosjulisteiden havaitseminen ei perustu vastaanottajan aktiiviseen valintaan, sillä julkisessa kaupunkitilassa liikkuvan ei aina ole mahdollista välttää otsikoiden lukemista/näkemistä. Tässä mielessä iltapäivälehdet eroavat merkittävästi esimerkiksi television rikosohjelmien seuraamisesta. Television voi sulkea milloin itse haluaa, sen sijaan mainosjulisteiden näkemistä on hankalaa jollei mahdotonta välttää. Katutilassa selvästi erottuvat etusivut ja mainosjulisteet ovat eräänlaisia julkisen tilan vaarallisuudesta kertovia viestejä (Karisto, Tuominen 1993, 88 89). Niiden yhteys rikoshuoleen ei siten nojaa lehtien sisällön lukemiseen. Samoin kuin ympäristön havaittu epäjärjestys, väkivaltaa sisältävät etusivut ja mainosjulisteet voivat vahvistaa vastaanottajan käsitystä siitä, että rikollisuus ja sen uhka ovat jatkuvasti läsnä.

140 Lähteet Carvalho Irene, Lewis Dan A. (2003) Beyond Community: Reactions to Crime and Disorder Among Inner-City Residents. Criminology 41(3), 779 813. Chiricos Ted, Padgett Kathy, Gertz Marc (2000) Fears, Tv News, and the Reality of Crime. Criminology 38 (3), 755 785. Ditton Jason, Chadee Derek, Farrall Stephen, Gilchrist Elizabeth, Bannister John (2004) From Imitation to Intimidation: A Note on the Curious and Changing Relationship between the Media, Crime and Fear of Crime. British Journal of Criminology 44(4), 595 611. Eschholz Sarah, Chiricos Ted, Gertz Marc (2003) Television and Fear of Crime: Program Types, Audience Traits, and the Mediating Effect of Perceived Neighbourhood Racial Composition. Social Problems 50(3), 395 415. Fattah Ezzat A. (1993) Research on Fear of Crime: Some Common Conceptual and Measurement Problems. Teoksessa Bilsky Wolfgang, Pfeiffer Christian, Wetzels Peter (toim.) Fear of Crime and Criminal Victimization. Stuttgart: Ferdinand Enke Verlag. Furedi Frank (1998) Culture of Fear. Risk-taking and the Morality of Low Expectation. London: Cassell. Garland David (2001) The Culture of Control. Crime and Social Order in Contemporary Society. Oxford: University Press. Heiskanen, Markku (2002) Väkivalta, pelko, turvattomuus. Survey-tutkimusten näkökulmia suomalaisten turvallisuuteen. Tilastokeskuksen tutkimuksia 236. Huovila Tapani (2002) Lööppi iskee aikamme julkisuuteen. Teoksessa Perko Touko, Salokangas Raimo, Luostarinen Heikki (toim.) Median varjossa. Jyväskylän yliopisto: Mediainstituutti. Jackson Jonathan (2004) An Analysis of a Construct and Debate: The Fear of Crime. Teoksessa Albrecht Hans-Jörg, Serassis Telemach, Kania Harald (toim.) Images of Crime II. Freiburg: Edition Iuscrim (Max Planck Institute). Karisto Antti, Tuominen Martti (1993) Kirjoituksia kaupunkipeloista. Helsinki: Helsingin kaupungin tietokeskuksen tutkimuksia 8. Kemppi Sari, Kivivuori Janne (2004) Rikosuutisoinnin määrä Yleisradion pääuutislähetyksessä 1985 2003. Helsinki: Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 61. Kivioja Pasi (2004) Alaston lööppi. Millaiset uutiset myyvät tabloid-lehtiä ja miksi? Tarkastelussa Iltasanomien lööpit, etusivut ja myyntiluvut vuonna 2002. Tampereen yliopiston tiedotusopin laitos: pro gradu-tutkielma. Kivivuori Janne, Kemppi Sari, Smolej Mirka (2002) Etusivujen väkivalta. Väkivalta iltapäivälehtien etusivuilla, todellisuudessa ja ihmisten peloissa 1980 2000. Helsinki: Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 196. Kivivuori Janne (2004) Rikosuutisoinnin seuraamisen yhteys nuorten rikoskäyttäytymiseen. Tiedotustutkimus 27 (4/5), 77 92. Korander Timo (1994) Suomalaisten turvallisuuden kokeminen ja suhtautuminen poliisiin 1993. Helsinki: Sisäasiainministeriön poliisiosaston julkaisusarja, no10.

141 Liska Allen E., Baccaglini William (1990) Feeling Safe by Comparison: Crime in the Newspapers. Social Problems 37(3), 360 374. Lupton Deborah (1999) Something Really Nasty. Audience Responses to Crime in the Mass Media. Australian Journal of Communication 26(1), 41 54. May David C. (2001) The Effect of Fear if Sexual Victimization on Adolescent Fear of Crime. Sociological Spectrum 21(2), 141 175. Niemi Hannu (2000) Rikoksen pelko ja varotoimet. Teoksessa Heiskanen Markku, Aromaa Kauko, Niemi Hannu, Sirén Reino. Tapaturmat, väkivalta, rikollisuuden pelko. Väestöhaastatteluiden tuloksia vuosilta 1980 1997. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 171. Tilastokeskus. Oikeus 2000:1. Helsinki. Niemi Hannu (2004) Rikollisuuden pelko. Teoksessa Rikollisuustilanne 2003. Rikollisuus ja seuraamusjärjestelmä tilastojen valossa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 209: Helsinki. Oliver Mary Beth, Armstrong Blake G. (1995) Predictors of Viewing and Enjoyment of Reality-Based and Fictional Crime Shows. Journalism and Mass Communication Quarterly, 72(3), 559 570. Pollack Ester (2001) En studie i medier och brott. Stockholm: Institutionen för journalistik, medier och kommunikation. Reiner Robert, Livingstone Sonia, Allen Jessica (2003) From law and order to lynch mobs: crime news since the Second World War. Teoksessa Mason Paul (toim.) Criminal Visions. Media Representations of Crime and Justice. Devon: Willan Publishing. Rountree Pamela Wilcox, Land Kenneth C. (1996) Burglary Victimization, Perceptions of Crime Risk, and Routine Activities: A Multilevel Analysis Across Seattle Neighborhoods And Cencus Tracts. Journal of Research in Crime and Delinquency 33(2) 147 180. Sorenson Susan, Peterson Julie (1998) News Media Coverage and the Epidemology of Homicide. American Journal of Public Health 88(10), 1510 1514. Surette Ray (2002) Media, Crime and Criminal Justice. Images and Realities. 2 nd edition. Belmont, CA: West/Wadsworth. Warr Mark (1985) Fear of Rape Among urban Women. Social Problems 32(3), 238 250. Warr Mark (1990) Dangerous Situations: Social Context and Fear of Victimization. Social Forces 68(3), 891 907. Young Jock (1999) The Exclusive Society. Social Exclusion, Crime and Difference in Late Modernity. London: Sage.

142 LIITETAULUKOT Liitetaulukko 1 Vastaajan taustatiedot Sukupuoli % N Mies 48,5 3 959 Nainen 51,5 4 204 Yhteensä 100,0 8 163 Ikä % N 15 34 30,3 2 473 35 54 36,2 2 957 55 tai vanhempi 33,4 2 732 Yhteensä 100,0 8 163 Asuinpaikka % N Maaseutumainen kunta 21,6 1 765 Taajaan asuttu kunta 16,7 1 359 Kaupunkimainen kunta 61,7 5 039 Yhteensä 100,0 8 163 Suhde työelämään % N Työlliset 56,1 4 576 Työtön/työkyvyttömyyseläkkeellä 10,3 844 Opiskelija/varusmies 8,4 687 Vanhuuseläkkeellä 13,3 1 086 Muut 11,9 971 Yhteensä 100,0 8 163 Liitetaulukko 2 Vastaajan väkivaltakokemukset Omat väkivaltakokemukset % N Ei ole kokenut väkivaltaa 90,0 7 347 On kokenut vain uhkailua 4,7 381 On kokenut fyysistä väkivaltaa 5,3 436 Yhteensä 100,0 8 163 Sijaisuhrikokemus % N Kyllä 13,4 1 102 Ei 86,5 7 061 Yhteensä 100,0 8 163