Itse- ja omahoidon palveluja kuntalaisille - tukea tupakoinnin lopettamiseen 2.12.2014 Anna Eskola Projektipäällikkö ITE NETTIIN hanke Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto
ITE NETTIIN hanke, Helsingin sosiaali- ja terveysviraston projekti Tavoite on edistää kuntalaisten mahdollisuuksia arvioida ja hoitaa omaa terveyttään tarjoamalla käyttöön sähköisiä palveluita Samalla ammattilaiset saavat uusia työvälineitä ja tapoja kuntalaisten terveyden edistämiseen Kehitetään potilastietojärjestelmän sähköistä asiointia ja prosesseja
Helsingin Sanomat 9.11.2014
www.hel.fi/sahkoinen-terveystarkastus
Esimerkki henkilökohtaisesta palveluohjauksesta. Perustuvat hänen antamiinsa vastauksiin kyselyssä. Esimerkin kuntalaisella on paljon haasteita!
Tupakoinnin lopettamisohjelma käsittää 5 viikon lopettamisen valmistautumisen ja 17 viikon lopettamis- ja lopettamisen vahvistamisohjelman Tupakoinnin lopettamiseen tähtäävä valmennusohjelma perustuu kognitiivis-behavioraaliseen terapiaan (KBT). Alkuun ohjelma kannustaa ja ohjaa käyttäjiä tunnistamaan tupakointiin liittyviä mielikuvia ja käyttää motivoivan haastattelun tekniikkaa lopettamismotivaation kasvattamiseksi. Jatkossa ohjelmassa tarkkaillaan omia tupakointitottumuksia ja niihin liittyviä ajatusmalleja. Tavoitteena on omien toimintatapojen muuttaminen ja mielihalujen kanssa työskentely siten, että mahdollisista retkahtamisistakin opitaan lisää. Erityisenä tavoitteena on oppia tunnistamaan ja kohtaamaan yllykkeitä, jotka saattavat johtaa tupakoinnin retkahduksiin. Valmennusohjelma reagoi käyttäjän raportoimiin tupakointikertoihin. Harjoitteiden myötä käyttäjä saa työkaluja tupakoimattomuuden ylläpitämiselle.
Tupakoinnin lopettamisen valmistelu Tilanteet, joissa poltan Tupakoinnin lopettamisen harkitseminen on ensimmäinen askel kohti lopettamispäätöstä. Tupakointi saattaa olla vahva osa itseäsi ja lopettamispäätöstä on hyvä perusteellisesti harkita. Onko elämässäsi nyt oikea aika lisätä tupakointia, pitää tupakoinnin määrä ennallaan vai vähentää tupakointia? Jos elämässäsi on tällä hetkellä poikkeuksellisen kuormittava vaihe, nyt ei ehkä ole oikea aika lopettaa tupakointia. Todennäköisesti juuri nyt on kuitenkin sopiva aika suunnitella tupakoinnin lopettamista 2. valmennusviikon viesti Harjoitus: Ala tarkkailla minkälaisissa tilanteissa yleensä poltat. Kerää huomioitasi uudelle listalle otsikolla Tilanteet joissa poltan. Kuvaile kuhunkin tilanteeseen ajankohta, paikka ja seura jossa poltat (esim. aamulla bussipysäkillä yksin 2 savuketta, kahvitauolla 1 savuke, lounastauolla työpaikan pihalla työkaverin kanssa, koiran kanssa lenkillä 2 savuketta, illalla parvekkeella puolison kanssa 3 savuketta, humalassa yöllä baarien ulkopuolella ystävien kanssa 5 tupakkaa) Kirjoita lista taas väljästi niin, että rivien väliin mahtuu lisätekstiä. Nämä tupakointirutiinisi antavat sinulle tärkeää tietoa yllykkeistä, jotka todennäköisesti myöhemmin herättävät mielihalusi tupakoida. Älä vielä muuta tupakointitottumuksiasi.
Tupakoinnin lopettaminen Onneksi olkooni Olet selvinnyt ensimmäisistä päivistä ilman savukkeita. Tässä viestissä saat tietoa vieroitusoireiden lievittämisestä. Ensin kuitenkin on hyvä muistuttaa, että mahdollinen yhden savukkeen polttaminen on inhimillinen lipsahdus, jonka ei tarvitse johtaa pidempiaikaiseen retkahdukseen. Lipsahdus ei merkitse ettetkö voisi jatkaa lopettamisvalmennuksessa. Muista kirjata palautteeseen yksikin poltettu savuke, niin saat erityistä tukea omassa lopettamisvaiheessasi. Muutamassa päivässä huomaat todennäköisesti haju\- ja makuaistisi parantuvan ja hengittäminen tuntuu helpommalta. Tupakkayskä alkaa lievittyä, joskin se voi jatkua vielä jonkun aikaa. Viesti viikon kuluttua lopettamispäivästä Vieroitusoireet ja vastakeinot Olosi saattaa tuntua erikoisen väsyneeltä, koska et enää koe nikotiinin piristävää vaikutusta. Väsynyt olo saattaa kestää muutaman viikon. Yritä pitää yllä säännöllistä unirytmiä ja mene riittävän ajoissa nukkumaan. Älä vaadi itseltäsi suurta ponnistelua. Myös nukahtamisvaikeuksiin auttaa säännöllinen vuorokausirytmi. Vältä kofeiinipitoisia juomia myöhään illalla. Jos pyörit pitkään sängyssä nukahtamatta, ota tavaksi menmä sänkyyn vasta kun olet todella väsynyt. Ummetukseen voit kokeilla kuidun lisäämistä ruokavalioon raakojen hedelmien ja vihannesten sekä ruisleivän tai puuron muodossa. Myös runsas veden juominen helpottaa suolen toimintaa. Nälän tunnetta voit helpottaa nauttimalla vähäkalorisia juomia ja välipaloja. Muista syödä säännöllisesti, jotta verensokerin heilahtelu ei pahenna huonoa oloasi entisestään. Ärtyneisyyteen auttavat harjoittelemasi tunteen nimeämisen, hyväksymisen ja huomion siirtämisen tekniikat. Yskään auttavat lämpimät juomat kuten tee tai kuuma mehu. Voiot myös kokeilla yskänpastilleja.
Tutkimustuloksia nettivalmennuksen tehosta KBT:n työkalujen on todettu olevan tehokkaita tupakoinnin lopettamisen tukena (Vidrine ym. 2006) Nettipohjaisten ja interaktiivisten tupakoinnin lopettamisohjelmien on todettu auttavan tupakoinnin lopettamisessa ei-interaktiivisia kirjallisia tai sähköpostivalmennuksia paremmin (Shahab ja McEwen 2009). Internetpohjaisella tupakoinninlopettamisvalmennuksella saavutettiin 6 kk:n tupakoimattomuus n. 17 %:lla (on suunnilleen sama kuin nikotiinikorvaushoidolla), ilman apua lopettaneilla n. 5 %. (Shahab ja McEwen 2009).
Raportti Starista, HKI 2014 (1175)
Kirjallisuutta Perkins K, Conklin C. Cognitive-Behavioral Therapy for Smoking Cessation: A Practical Guidebook to the Most Effective Treatments. Routledge, New York, 2008 Vidrine J, Cofta-Woerpel L, Daza P, Wright K, Wetter D.(2006) Smoking Cessation 2: Behavioral Treatments. Behav Med 32: 99-109. Shahab L,McEwen A. (2009) Online support for smoking cessation: a systematic review of the literature. Addiction104:1792-804.
Addiction. 2009 Nov;104(11):1792-804. Online support for smoking cessation: a systematic review of the literature. Shahab L, McEwen A. Source: Department of Epidemiology and Public Health, University College London, London WC1E 6BT, UK. lion.shahab@ucl.ac.uk Abstract AIM: To examine the efficacy and acceptability of online, interactive interventions for smoking cessation and to identify treatment effect moderators and mediators. METHODS: A systematic review and meta-analysis of the literature (1990-2008) was conducted, finding 11 relevant randomized controlled trials. Data were extracted and risk ratios and risk differences estimated with a random effects model. RESULTS: There was no evidence of publication bias. Included trials were of variable methodological quality. Web-based, tailored, interactive smoking cessation interventions were effective compared with untailored booklet or e-mail interventions [rate ratio (RR) 1.8; 95% confidence interval (CI) 1.4-2.3] increasing 6-month abstinence by 17% (95% CI 12-21%). No overall effect of interactive compared with static web-based interventions was detected but there was significant heterogeneity, with one study obtaining a clear effect and another failing to find one. Few moderating or mediating factors were evaluated in studies and those that were had little effect. Pooled results suggest that only interventions aimed at smokers motivated to quit were effective (RR 1.3, 95% CI 1.0-1.7). Fully automated interventions increased smoking cessation rates (RR 1.4, 95% CI 1.0-2.0), but evidence was less clear-cut for non-automated interventions. Overall, the web-based interventions evaluated were considered to be acceptable and user satisfaction was generally high. CONCLUSION: Interactive, web-based interventions for smoking cessation can be effective in aiding cessation. More research is needed to evaluate the relative efficacy of interactive web-based interventions compared with static websites.