Tienvarsimainonta ja lupamenettely Antti Pirttijoki Pirkanmaan ELY-keskus 6.3.2012
Tienvarsimainonnan lainsäädännöllinen perusta Maantielain 52, tienvarsimainonta ja -ilmoittelu Asemakaava-alueen ulkopuolella sekä asemakaava-alueella maankäyttö- ja rakennuslain 83 :n 4 momentin mukaisella liikennealueella on kielletty maantien käyttäjille tarkoitettujen ulkomainosten asettaminen. Tienpitoviranomainen voi myöntää poikkeuksen tästä kiellosta, jos sitä on pidettävä liikenteen opastuksen tai matkailun kannalta tai muusta sellaisesta syystä tarpeellisena. Edellä 1 momentissa tarkoitettu kielto ei koske kokous-, tiedotus-, huvi- tai muuta sellaista tilaisuutta taikka vaaleja tai kansanäänestystä koskevaa ilmoittelua eikä rakennuksessa ja sen läheisyydessä tapahtuvaa ilmoittelua paikalla harjoitettavasta toiminnasta ja siellä myytävistä tuotteista. Tällaisia tilaisuuksia koskevat ilmoitukset ja mainokset saa asettaa paikalleen aikaisintaan kuukautta ennen asianomaista tilaisuutta, ja ne on poistettava viikon kuluessa siitä, kun tilaisuus on pidetty. Mainos ja ilmoitus on laadittava ja sijoitettava siten, että se sopeutuu mahdollisimman hyvin ympäristöön. Ennen mainoksen asettamista koskevan asian ratkaisemista tienpitoviranomaisen on pyydettävä kunnan lausunto, ellei lausunnon pyytäminen ole ilmeisen tarpeetonta. Jos tienpitoviranomainen on muu kuin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, myös keskukselta on pyydettävä lausunto. (22.12.2009/1242) Pirkanmaan ELY-keskus, Antti Pirttijoki 7.3.2012 2
Uusi lupamenettelyohje ilmestynyt vuonna 2010 Ohje löytyy Liikenneviraston internetsivuilta liikennevirasto.fi Ohjeessa on kerrottu - lainsäädäntö - lupaviranomaiset - lupien myöntämisperusteet - mainosten sisältövaatimukset - mainosten sijoittamisohjeet
Lupaviranomaiset ELY-keskus on lupaviranomainen - asemakaava-alueen ulkopuolella - asemakaava-alueen liikennealueella Kunta on lupaviranomainen - asemakaava-alueella (pl. liikennealue)
Tienvarsimainonnan poikkeuslupa Tienvarsimainokseksi katsotaan tien varteen sijoitettu mainos, ilmoitus, juliste tai muu rakennelma, jonka kuva- tai tekstimuotoinen informaatio on tarkoitettu pääasiallisesti tienkäyttäjien nähtäväksi Kaikki tienvarsimainonta on yleisesti kiellettyä. Mainos voi saada poikkeusluvan, mikäli mainos on liikenteen opastuksen tai matkailun kannalta tarpeellinen Mainosten asettamiskielto ei koske - rakennuksessa ja sen läheisyydessä tapahtuvaa ilmoittelua paikalla harjoitettavasta toiminnasta ja siellä myytävistä tuotteista - kokous-, tiedotus-, huvitilaisuuksia koskevaa ilmoittelua eikä vaalimainoksia Tiealueella olevat ja välitöntä vaaraa aiheuttavat, kuten näkemää estävät mainokset poistetaan välittömästi (poistokustannukset voidaan periä mainoksen asettajalta)
Koska mainoslupa voidaan myöntää? Taajamissa oleville kohteille ei yleensä myönnetä mainoslupia tasapuoliseen kohteluun perustuen, sillä mainostettavia kohteita olisi paljon eikä kaikille voi myöntää poikkeuslupaa. Moottoriteiden varsille ei yleensä myönnetä mainosten poikkeuslupia Lupa voidaan yleensä myöntää vain kyseisen tien varrella olevan yrityksen mainokselle Mainoksessa ei saa olla liikaa tietoja, jotta sen voi turvallisesti lukea ohi ajettaessa Mainos tulisi sijoittaa ajosuuntaan nähden tien oikealle puolelle Mainoksia ei saa sijoittaa liikennemerkkien tai liittymien läheisyyteen Mainosten sijoittamisessa otetaan huomioon myös ympäristövaikutus
Poikkeusluvan hakeminen Poikkeuslupahakemuksen liitteenä pitää olla kuva mainoksesta, mainoksen mitat ja kartta sijainnista sekä maanomistajan suostumus mainoksen sijoittamiselle Hakemus lähetetään osoitteella Pirkanmaan ELY-keskus / Luvat PL 297, 33101 Tampere tai sähköpostilla liikenteen.asiakaspalvelu@ely-keskus.fi Pirkanmaan ELY-keskus pyytää mainoksen sijoittamisesta lausunnon kunnalta Käsittelyaika keskimäärin 4-8 vk Myönteinen päätös 307 /mainos, kielteinen päätös 22, lausunto maksuton. (v. 2011) Luvat ovat määräaikaisia