HARTOLAN, HEINOLAN JA SYSMÄN VESISTÖTUTKIMUKSET VUONNA 2012 Heinolan kaupunki, ympäristötoimi 11.9.2012 Helka Sillfors
1. Johdanto Heinolan kaupungin ympäristötoimi tutki vesistöjen tilaa kesällä 2012 Hartolassa, Heinolassa ja Sysmässä. Aiemmin samanlaisia tutkimuksia on tehty Heinolan alueella ainakin vuosina 1995, 1998, 1999, 2001 ja 2008. Vuoden 2012 tutkimuksissa oli mukana yhteensä 24 vesistöä tai vesistönosaa, kaikki Kymijoen vesistöalueella (14). Tutkituista vesistöistä 22 oli järvikohteita, joista kolme oli Hartolan Rautaveden lahtia ja yksi Sysmän Auhjärven lahti. Kaksi kohdetta oli jokia. Näytteet otettiin kasvukaudella. Suuremmilta järviltä pyrittiin ottamaan kahdet näytteet: heinä- ja elokuussa. Pienemmiltä järviltä ja joista otettiin vain yksi näyte. Vuoden 2012 tuloksia verrattiin myös järvien aiempiin vedenlaatutietoihin, jotka sijoittuvat ajallisesti 1980-, 1990- ja 2000-luvuille. Vanhoja tuloksia oli hyvin vaihtelevasti eri järvistä. Aiempia tuloksia ei ollut lainkaan Hartolassa Lukkolammesta, Lauhlammesta ja Ulmalanlammesta, Sysmässä Enojärvestä, Kivelänlammesta, Korkeanalasesta, Lylyjärvestä, Salmelanlammesta ja Auhjärven Pilkanselältä eikä Heinolassa Hepolammesta, Mustalammesta ja Torlammesta. 2. Sääolot Talvi 2011-2012 oli poikkeuksellinen. Kymijoen valuma-alueen talvi-kevätkauden sadantasumma oli ennätyksellinen. Erityisesti joulukuu oli lauha ja sateinen, ja keväällä ja kesällä huhti-heinäkuussa satoi keskimääräistä enemmän joka kuukausi. Tammi kesäkuun sadantasumma oli sadan vuoden havaintojaksolla toiseksi suurin. Vielä vuodenvaihteessa 2011-2012 Etelä-Suomen järvet olivat sulia ja sateiden takia vedenpinnat korkealla. Jääpeitteinen aika jäi lyhyeksi. Järvet jäätyivät vasta tammikuussa. Jäät lähtivät Etelä-Suomen suurista järvistä huhtikuun viimeisellä viikolla eli lähes tavanomaiseen aikaan ja pienistäkin järvistä toukokuun alkupäivinä. Pintavesien lämpötilat noudattelivat keskimääräisiä lämpötiloja. Touko- ja kesäkuussa oli kummassakin lyhyt lämmin jakso jolloin lämpötilat nousivat keskiarvojen yläpuolelle, mutta kesäkuun lopun viileä jakso sai pintavedet viilenemään hyvin nopeasti jopa keskimääräisen alapuolelle. Heinäkuun lopun helteet nostivat vesien lämpötilan pitkäaikaisten keskiarvojen tuntumaan tai vähän niiden yläpuolelle. (Suomen ympäristökeskus 2012) 3. Vedenlaatua kuvaavat tekijät 3.1 Lämpötilakerrostuneisuus ja happiolot Veden lämpötila eri kerroksissa on tärkeä tieto happianalyysien tekemisessä ja järven lämpötilakerrostuneisuuden arvioinnissa. Veteen liukenevan hapen määrä riippuu lämpötilasta ja siksi hapen kyllästysasteen laskemiseen tarvitaan jokaisen yksittäisen näytteen lämpötila. Lämpötilat mitattiin näytteenoton yhteydessä. Suomen järvissä vallitsee talvisin ja kesäisin kerrostuneisuus, joka johtuu veden fysikaalisista ominaisuuksista. Vesi on raskainta + 4 C lämpötilassa. Syksyllä ja keväällä tapahtuu täyskierto, jolloin tuulet pääsevät sekoittamaan veden ja vesi on sekä lämpötilaltaan että muilta ominaisuuksiltaan tasalaatuista pinnalta pohjaan.
Talvella vesi jäähtyy pinnasta, ja kerrostuu siten, että kylmempi vesi on pinnalla ja lämpimämpi pohjalla. Kesällä taas pintavesi lämpenee ja kylmä vesi on pohjalla. Lämpötilaerojen aiheuttama tiheysero estää vesimassoja sekoittumasta, ja veteen muodostuu kerroksia: päällysvesi, alusvesi ja ns. harppauskerros eli välivesi. Matalissa, alle 5 m syvyisissä vesissä ei aina esiinny pysyvää kesäkerrostuneisuutta, vaan tuulet sekoittavat vesimassan pohjia myöten. Alusvesi on eristyksissä ilman kanssa kosketuksissa olevasta päällysvedestä, joten alusveden happitilanne heikkenee kerrostuneisuuden jatkuessa. Happivajetta nopeutta esim. järven rehevyys ja pohjan muodot, mm. syvänteen jyrkkäreunaisuus. 3.2 Rehevyys Järvien rehevyyttä kuvaavat klorofylli-a-pitoisuus päällysvedessä sekä ravinnepitoisuudet. Klorofylli-a-määrät antavat suuntaa lehtivihreällisten planktonlevien määrästä järvessä. Levämäärät vaihtelevat paljon kasvukauden aikana, joten yksittäinen kesäajan tulos ei välttämättä kerro luotettavasti järven levätuotannosta. Fosforia esiintyy järvissä leville käyttökelpoisena fosfaattifosforina eli liuenneena sekä esimerkiksi leviin ja rautaan sitoutuneena. Kesäaikaan fosfaattifosforin määrä on yleensä pintavedessä vähäinen, sillä se kuluu kasvuun. Rautaan sitoutunut fosfori taas vapautuu takaisin liukoiseen muotoon hapettomissa oloissa, mikä näkyy kokonaisfosforipitoisuuksien kohoamisena alusvedessä aina happitilanteen heikentyessä. Täyskierron aikana vapautunut fosfori sekoittuu taas koko vesimassaan ja tulee näin takaisin levien käyttöön. Rehevissä järvissä esiintyy yleensä enemmän happikatoa, sillä orgaanista ainesta vedessä on enemmän ja sen hajottamiseen kuluu happea. Happikato taas vapauttaa pohjasta fosforia, eli sisäinen kuormitus on itseään ruokkiva ilmiö. 3.3 Humuspitoisuus Veden humuspitoisuus vaikuttaa värilukuun, kemialliseen hapenkulutukseen ja pharvoon. Järvet luokitellaan humuspitoisuuden ja kokonsa perusteella yhdeksään eri luokkaan: 1. Pienet ja keskikokoiset vähähumuksiset järvet (Vh) 2. Pienet humusjärvet (Ph) 3. Keskikokoiset humusjärvet (Kh) 4. Suuret vähähumuksiset järvet (SVh) 5. Suuret humusjärvet (Sh) 6. Runsashumuksiset järvet (Rh) 7. Matalat vähähumuksiset järvet (MVh) 8. Matalat humusjärvet (Mh) 9. Matalat runsashumuksiset järvet (MRh) Järvityyppien luokittelussa käytettävät pinta-ala-rajat: Pienet järvet: pinta-ala alle 5 km2 Keskikokoiset järvet: pinta-ala 5 40 km2 Suuret järvet: pinta-ala yli 40 km2
Valuma-alueen maaperän laadun vaikutus järvityyppien erotteluun: Vähähumuksiset järvet: luontainen väri alle 30 mg Pt/l Humusjärvet: luontainen väri 30 90 mg Pt/l Runsashumuksiset järvet: luontainen väri yli 90 mg Pt/l Syvyyssuhteiden ja maantieteellisen sijainnin vaikutus järvityyppien erotteluun: Matalaan tyyppiin järvi erotellaan, kun sen keskisyvyys on alle 3 metriä tai vesi ei kerrostu kesällä tai kerrostuminen on lyhytaikaista. (Ympäristöministeriö 2006) Vedessä oleva humus myös tyypillisesti lisää kokonaistyppipitoisuutta ja pienentää näkösyvyyttä. 4. Näytteenotto ja menetelmät Vuoden 2012 vesistötutkimuksissa tärkeimpien järvien ensimmäisen näytteenottokierroksen tekivät Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n sertifioidut näytteenottajat. Toiset kesänäytteet ja pienten järvien näytteitä otti Heinolan kaupungin ympäristötoimi. Kaikki näytteet olivat kasvukauden näytteitä. Ensimmäinen näytteenottokierros tehtiin 9.-10.7. ja toinen kierros 7.-15.8.2012. Tavoitteena oli saada näytteitä kasvukaudelta ja kerrostuneisuuden loppupuolelta. Näytteenottopisteiden tarkat sijainnit on esitetty liitteessä. Järvinäytepisteet pyrittiin sijoittamaan järven syvimpään kohtaan ja näytesyvyydet määräytyivät kokonaissyvyyden perusteella. Alle 2 m syvistä vesistöistä otettiin näyte vain yhdeltä syvyydeltä. Muista järvistä otettiin näytteet metrin syvyydeltä, alusvedestä ja vesipatsaan puolivälistä. Vesinäytteet analysoitiin Metropolilabin akkreditoidussa laboratoriossa. Määritysmenetelmät ja tutkitut parametrit on esitetty liitteessä. Vesianalyysitulokset ovat liitteenä. 5. Tulokset 5.1 Ruotsalaisen alue (14.141) 5.1.1 Mustalampi (14.141.1.029) Ruotsalaisen lähialueeseen (14.141) kuuluva Mustalampi on melko syvä (kok. syvyys 13 m), pinta-alaltaan 8 ha kokoinen järvi. Väriluvun perusteella Mustalampi on runsashumuksinen. Mustalammen vedenlaatua ei ole aikaisemmin tutkittu. Näytteet otettiin heinäkuun kierroksella. Järvi oli lämpötilakerrostunut, harppauskerros kuuden metrin yläpuolella. Alusveden happipitoisuus oli alentunut jo vesipatsaan puolivälissä. Pohja oli hapeton. Fosfaattifosfori oli pintavedestä ja välivedestä käytetty loppuun ja silti klorofyllin määrä oli vähäinen. Fosforin ja klorofyllin määrän perusteella Mustalammen laatuluokitus olisi erinomainen. Pohjanläheisen veden hapettomuus sekä korkea raudan, fosforin ja erittäin korkea ammoniumtypen määrä kertovat kuitenkin rehevöitymisestä ja
sisäisestä kuormituksesta. Mustalammen puskurikyky happamoitumista vastaan on hyvä/tyydyttävä. 5.1.2 Torlampi (14.141.1.028) Mustalampi laskee edelleen Torlampeen, joka on suhteellisen matala (5 m), pintaalaltaan 8,7 ha järvi. Torlammen näyte otettiin elokuun kierroksella. Väriluvun perusteella Torlampi on pieni, runsashumuksinen järvi. Lämpötilan harppauskerros oli 2 ja 4 metrin välillä, alusvesi oli lähes hapetonta (kyllästysaste 5 %, 0,5 mg/l). Rautapitoisuus pohjanläheisessä vedessä oli viisinkertainen väliveden pitoisuuteen verrattuna, mutta fosforipitoisuudet olivat normaaleja myös pohjanläheisessä vedessä. Pintaveden klorofyllipitoisuus oli korkea, jopa erittäin rehevällä tasolla, mutta fosforipitoisuuden perusteella Torlampi luokiteltaisiin reheväksi. Puskurikyky happamoitumista vastaan on rehevien järvien tapaan hyvä. 5.1.3 Hepolampi (14.141.1.042) Mustalammesta itä-koilliseen sijaitseva Hepolampi on matala (< 3 m), runsashumuksinen järvi, pinta-ala 5,6 ha. Hepolammen vedenlaatua ei ole aiemmin tutkittu. Vesinäyte otettiin poikkeuksellisesti kallioiselta rannalta laiturin päästä, sillä venettä ei ollut käytettävissä. Maanomistajan tiedon mukaan järven syvin kohta kuitenkin on tiettävästi juuri laiturin kohdalla. Klorofylli- ja fosforipitoisuuden perusteella järvi on tuotantotyypiltään karu ja erinomaisessa / hyvässä kunnossa. Vesi ei ollut kerrostunutta. 5.1.4 Matkuslampi Hepolampi laskee Matkuslampeen (Hertta-järjestelmässä nimellä Matkuslammi), joka on edellisiä suurempi, noin 20 ha kokoinen järvi. Matkuslammen kokonaissyvyys näytteenottopaikalla oli 11,5 m. Myös Matkuslampi on runsashumuksinen. Näyte otettiin elokuussa. Hapen kyllästysaste pintavedessä oli noussut levätuotannon johdosta yli 100 prosentin ja klorofyllin määrä olikin korkea, 32 µg/l. Lämpötilan harppauskerros oli 5 m yläpuolella. ja vesi oli voimakkaasti kerrostunutta. Sekä alusvesi että välivesi oli lähes hapetonta. Pohjanläheisessä vedessä esiintyi ammoniumtyppeä ja erittäin paljon liukoista rautaa. Typpi oli jo alkanut hapenpuutteessa muuttua ammoniumtypeksi, mutta fosforia ei ollut vielä liuennut merkittävästi. Pintaveden ravinteiden ja klorofyllipitoisuuden perusteella järvi on selvästi rehevä. Puskurikyky happamoitumista vastaan on hyvä. Matkuslammesta on otettu aikaisemmin vesinäyte elokuussa 1996. Tulokset ovat olleet hyvin samankaltaisia ravinteiden määrä samalla tasolla ja pohja lähes hapeton. Muutoksia vedenlaadussa ei ole tapahtunut. 5.2 Tuusjärven valuma-alue (14.173) 5.2.1 Vesuminjärvi (14.173.1.040) Vesuminjärvi sijaitsee Hepolammesta kaakkoon, mutta välissä on vedenjakaja ja Vesuminjärvi kuuluu Tuusjärven valuma-alueeseen. Vesuminjärvi on muodoltaan kapea, kaksihaarainen. Näyte otettiin Vesuminjärven suurimmasta altaasta järven lounaispäästä elokuussa. Väriluvun perusteella Vesuminjärvi on pieni, keskihumuksinen järvi. Syvyys näytteenottopaikassa oli 10 m.
Pohjanläheisessä vedessä ja välivedessä (harppauskerroksesta) happipitoisuus oli selvästi alentunut (kyllästysaste 5 %, 0,6 mg/l). Pintavedessä ja välivedessä liukoinen fosfaattifosfori oli kulunut lähes loppuun. Pohjanläheisen veden rautapitoisuus oli korkea, mutta fosforipitoisuus ei ollut vielä noussut eikä nitraatti- ja nitriittitypen määrä laskenut. Fosforin ja klorofylli-a:n pitoisuuksien perusteella Vesuminjärvi on lievästi rehevä, mutta humusjärveksi tila on hyvä/erinomainen. Myös puskurikyky happamoitumista vastaan on hyvä. Edellinen näyte Vesuminjärvestä on marraskuulta 1992. Tuolloin näyte on otettu Vesuminjärven Haaralahdesta. Kokonaistyppipitoisuus on vuoden 1992 näytteessä ollut nykyistä korkeampi, 1,0 mg/l, mutta fosforin ja COD:n perusteella järven vedenlaatu on pysynyt hyvin samankaltaisena. 5.2.2 Kotajärvi (14.173.1.038) Vesuminjärvi laskee Viitalahden päässä olevan luhdan kautta Kotajärven Luhtalahteen. Kotajärvi on pinta-alaltaan 103 ha kokoinen järvi, joka on muodoiltaan monihaarainen. Keskellä järveä on Mällysaari, joka yhdistyy eteläpäästään rantaan penkereellä. Näytteet otettiin Mällysaaren itäpuolelta samasta kohdasta, josta näytteitä on otettu aikaisempinakin vuosina. Näytteet otettiin sekä heinä- että elokuun näytteenottokierroksella. Väriluvun perusteella (pintavedessä 55-60) Kotajärvi on keskihumuksinen järvi ja kokoluokituksessa alle 5 km2 järvenä kuuluu pienten järvien luokitukseen. Syvyyttä näytteenottopaikassa oli noin 10 metriä. Lämpötilakerrostuneisuus oli kummallakin näytteenottokerralla samanlainen, pintaveden lämpötila oli 22-23 C, pohjanläheinen vesi noin 8 C ja vesipatsaan puoliväli osui harppauskerrokseen (12-15 C). Myös pintaveden klorofyllipitoisuus oli kummallakin näytekerralla samalla tasolla, 5,5-5,7 µg/l. Heinäkuussa pohjanläheisessä vedessä oli jo selvää hapen vajausta ja välivedenkin happipitoisuus oli alentunut. Elokuussa happivajaus oli edennyt niin, että pohjanläheinen vesi oli lähes hapetonta (kyllästysaste 1 %) ja myös väliveden happipitoisuus oli voimakkaasti alentunut. Ammoniumtypen pitoisuus ja kokonaisfosfori olivat heinäkuusta elokuuhun tultaessa lisääntyneet, fosfaattifosforin ja raudan pitoisuudet pohjan läheisessä vedessä olivat yli kaksinkertaistuneet. Kotajärvestä on tehty aiemmin vedenlaatututkimuksia vuosina 1967, 1988, 1991 sekä vuosittain vuosina 2003-2006. Vuoden 1967 näytteiden perusteella Kotajärven väriluku ja kemiallinen hapenkulutus on ollut tuolloin pienempi eli humusvaikutusta on ollut vähemmän. Kyseessä on kuitenkin vain yksi näyte syystäyskierron ajalta, joten sille ei voi laittaa kovin suurta painoarvoa. Vuoden 1988 näytteet on otettu kesällä syvänteestä, jonka sijaintia ei pysty tallennetuilla tiedoilla tarkentamaan. Tuolloinkin syvänteen pohjanläheisessä vedessä, 8 m, on ollut vakava hapenvajaus. Pintaveden fosfori- ja COD-arvot ovat olleet nykyistä selvästi alempia. Värilukua ei ole määritetty vuonna 1988. Vuoden 1991 näytteet on otettu tammikuussa ja kesäkuun alussa. Kesänäytteessä kerrostuneisuus on ollut lämpötilojen perusteella vasta muodostumassa. Vuoden 1991 näytteissä pintaveden väriluku on ollut talvella 25 ja kesällä 40, minkä perusteella järvi luokiteltaisiin vähähumuksiseksi, ei keskihumuksiseksi kuten kesän 2012 tulosten perusteella.
2000-luvun näytteissä väriluku on ollut nykyisellä tasolla. Pohjanläheisen veden hapenvajaus on ollut jokavuotista, elokuussa 2006 ja huhtikuussa 2004 happi on ollut kokonaan loppu pohjanläheisestä vedestä. Pintaveden ravinteiden ja klorofylli-a:n pitoisuuksien perusteella Marjoniemen Kotajärvi on lähes luonnontilaisen humusjärven tasolla. Happiongelmat pohjanläheisessä vedessä kertovat kuitenkin alkavasta rehevöitymisestä ja laskevat käyttökelpoisuusluokitusta. Puskurikyky happamoitumista vastaan on hyvä. Olemassa olevien tulosten perusteella on viitteitä siitä, että Kotajärven humuspitoisuus olisi noussut 2000-luvulle tultaessa. Kuva 1 Kotajärven pintaveden väriluku vuosina 1967-2012 5.2.3 Koukkujoki ja Tuusjärven laskujoki Virtavesinäytteet otettiin sillalta näytteenottimella elokuun kierroksella. Kummassakin pisteessä vettä oli niin vähän, että näyte saatiin juuri ja juuri otettua näytteenottimella. Koukkujokeen tulee vesiä Heinäsen kautta Ristijärvestä ja Kotajärvestä sekä Myllyjärven kautta Iso- ja Vähä-Rapasesta. Väriluvun perusteella Koukkujoki on kangasmaiden joki, Tuusjärven laskujoessa väriluku oli vähän pienempi kuin järven yläpuolella. Järven ylä- ja alapuolinen näyte eroavat toisistaan lähinnä happipitoisuudessa, joka alenee ja typen määrässä ja laadussa. Järven alapuolisessa näytteessä typpeä on enemmän ja siitä osa on ammoniumtyppenä. Raudan ja fosforin määrässä ei ole eroa. Tulokset ovat hyvin samankaltaiset kuin aiempina vuosina. Sateisesta keväästä ja kesästä huolimatta tulokset eivät poikkea aiemmista, erittäin huonoa vuotta 2004 lukuun ottamatta, jolloin vedessä on ollut poikkeuksellisen korkea väriluku, ravinteiden määrä ja hapenkulutus.
Kuva 2 Koukkujoen vedenlaatu vuosina 2003-2012 Kuva 3 Tuusjärven laskujoen vedenlaatu 2001-2012
5.3 Päijänteen lähialue (14.221) 5.3.1 Ala-Vehkajärvi (14.221.1.295) Päijänteen lähialueeseen kuuluva Ala-Vehkajärvi on melko syvä (10 m), vuonna 2012 tutkittujen järvien joukossa yksi suurimpia, mutta kuitenkin alle 1 km2 kokoinen järvi. Ala-Vehkajärven vedenlaatua on tutkittu aiemminkin järven keskeisen sijainnin, rannalla sijaitsevan kunnan vedenottamon ja maatalouden kuormituksen takia. Väriluvun perusteella Ala-Vehkajärvi on keski- / runsashumuksinen. Elokuussa 2012 vesi oli lämpötilakerrostunutta. Happitilanne pohjanläheisessä vedessä ja vesipatsaan puolessa välissä oli huono, vain 0,4 mg/l, mutta pohja ei ollut täysin hapeton. Pintavedessäkin kyllästysaste oli vain 82, vaikka klorofyllipitoisuus oli suhteellisen korkea. Typpipitoisuudet Ala-Vehkajärvessä olivat korkeita ja ammoniumtyppeä esiintyi myös pintavedessä, mikä oli poikkeuksellista verrattuna muihin tämän kesän vesinäytteisiin rehevissäkin järvissä. Normaalisti levätuotanto kuluttaisi ammoniumtypen pintavedestä loppuun, mutta Ala-Vehkajärvessä ammoniummuotoista typpeä on ollut ylen määrin saatavissa ja sitä on jäänyt käyttämättä, kun minimiravinne fosfaattifosfori on jo kulunut loppuun. Ilmiö viittaa suureen ulkoiseen typpikuormitukseen. Pohjanläheisen veden fosfori- ja rautapitoisuus kertovat myös sisäisestä kuormituksesta. Ala-Vehkajärvestä tutkittiin myös bakteerit pintavedestä. E-coli-bakteereja ei havaittu, enterokokkeja oli 20 yksikköä. Taso täyttää uimavesien laatukriteerit. Yhteenvetona voisi todeta, että Ala-Vehkajärvi on rehevä tai erittäin rehevä järvi, jonka yleinen käyttöluokka ja ekologinen tila on tyydyttävä. Aiempia tuloksia on 1980-luvun lopulta, 1990-luvun puolivälistä, 2000-luvun alusta ja vuodelta 2006. Eri aikoina on tutkittu hieman eri muuttujia, esimerkiksi typpianalyysejä ei ole aiemmin tehty yhtä kattavasti kuin tämän vuoden tutkimuksessa ja väriluku on mitattu vain satunnaisesti. Järvi on kuitenkin jo 1980-luvulla ollut fosforin määrän perusteella hyvin rehevä, eikä selkeää muutosta järven tilassa ole havaittavissa. Väriluku oli tämän vuoden näytteessä vähän korkeampi kuin aikaisemmin. 5.4 Lintulanjoen valuma-alue (14.229) 5.4.1 Enojärvi (14.229.1.005) Lintulanjoen valuma-alueella sijaitseva 57 ha kokoinen Enojärvi on väriluvun perusteella keski- / runsashumuksinen järvi, näytteenottopaikalla syvyyttä oli 6,5 m. Enojärvestä otettiin kaksi näytettä heinä- ja elokuussa. Vesi oli lämpötilakerrostunutta. Pohjanläheisessä vedessä happea oli vielä heinäkuun kierroksella yli 1 mg/l, elokuussa pohja oli hapeton ja välivedessäkin happipitoisuus oli pudonnut alle 1 mg/l. Hapettomuus näkyi kuitenkin lähinnä rautapitoisuuden kasvuna. Fosforin tai ammoniumtypen määrä ei ollut merkittävästi muuttunut eli sisäinen kuormitus näyttäisi hapenpuutteesta huolimatta olevan vähäistä. Typen ja klorofyllin määrän perusteella Enojärvi on rehevä/erittäin rehevä. Klorofyllin pitoisuuksien
perusteella järvi olisi ekologiselta luokitukseltaan vain tyydyttävässä luokassa, mutta fosforin pitoisuuksien perusteella hyvässä. 5.4.2 Salmelanlampi (14.229.1.007) Salmelanlampi laskee luhtaisen pohjoispäänsä kautta Enojärveen. Salmelanlammesta otetiin näyte vain heinäkuussa. Salmelanlampi on pieni (10 ha), matala (2,5 m) lampi, jossa näyte otettiin vain yhdestä syvyydestä. Väriluvun perusteella lampi on keskihumuksinen. Sähkönjohtavuus oli normaalia järvivettä korkeampi ja myös ravinnepitoisuudet olivat korkeita. Laadultaan vesi muistuttaa ojavettä. Matalaksi humusjärveksi fosforipitoisuus kuvastaa tyydyttävää tasoa, mutta typen ja levien määrää kuvaavan klorofyllin pitoisuuksien perusteella järven voisi luokitella välttäväksi tai jopa huonolaatuiseksi. Yksittäisen klorofyllinäytteen perusteella ei kuitenkaan voi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä, sillä kyseessä voi olla esimerkiksi runsaasti lehtivihreää muodostava levälaji. Näytteenotossa ei silmämääräisesti havaittu leviä. Happipitoisuus vedessä oli hyvä, eikä typpi esiintynyt ammoniumtyppenä, joten suoraa lannan tai jätevesien aiheuttamaa likaantumista ei ole syytä epäillä. Näytteestä ei analysoitu bakteeripitoisuuksia. 5.4.3 Kivelänlampi (14.229.1.008) Kivelänlampi laskee saman luhta-alueen kautta Enojärveen kuin Salmelanlampikin. Kivelänlammesta otettiin näyte heinäkuussa. Kivelänlampi on pieni, hyvin ruskeavetinen (4 ha) järvi, jossa syvyyttä oli näytteenottopaikalla 6 m. Vesi oli kerrostunutta ja pohjanläheinen vesi oli hapetonta. Myös 3 m syvyydellä vesipatsaan puolivälissä hapen pitoisuus oli selvästi alentunut. Pintavedessä hapen kyllästysaste oli 80 %. Hapenkulutusta kuvaava COD-arvo oli runsashumuksiselle järvelle tyypillisesti korkea. Hapettomasta pohjasta oli vapautunut runsaasti rautaa, fosforia ja ammoniumtyppeä. Klorofyllin määrä ei ollut erityisen korkea. Runsashumuksiseksi järveksi Kivelänlampi on hyvässä / tyydyttävässä ekologisessa tilassa. 5.4.4 Pitkäjärvi (14.229.1.010) Pitkäjärvi laskee Enojärven Saviojanlahteen. Näyte otettiin heinäkuussa. Pitkäjärvi on 48 ha kokoinen, melko syvä järvi (syvyys 8 m). Väriluvun perusteella Pitkäjärvi on tyypiltään pieni humusjärvi. Heinäkuussa vesi oli lämpötilakerrostunutta, mutta happitilanne oli hyvä myös pohjanläheisessä vedessä. Ravinteiden ja klorofyllipitoisuuden perusteella järvi on melko rehevä, ja ekologiselta tilaltaan hyvä. 5.4.5 Pilkanselkä (14.229.1.003) Pilkanselkä on oikeastaan Auhjärven osa, jonka maantien penger erottaa pääaltaasta. Pilkanselälle on kuitenkin annettu oma järvinumeronsa. Pilkanselältä on otettu kerran aikaisemmin vesinäytteitä, jään läpi 18.4.1995. Kesällä 2012 Pilkanselältä otettiin kahdet näytteet: heinä- ja elokuun kierroksella. Pilkanselkä on 1,42 km 2 kokoinen, näytteet otettiin paikallisilta saadun tiedon mukaan syvimmästä paikasta Pilkanselän luoteispäästä, jossa oli 12 m syvää. Ekologiselta tyypiltään Pilkanselkä on pieni, vähähumuksinen järvi. Heinäkuun kierroksella todettiin lievää hapenvajausta sekä pohjanläheisessä vedessä että välivedessä. Elokuussa happipitoisuudet olivat alentuneet 0,3-0,4 mg/l:aan. Hapenvajaus ei kuitenkaan ollut lisännyt merkittävästi raudan pitoisuutta alemmissa kerroksissa eikä vapauttanut fosforia veteen. Värilukuun nähden järven ravinnepitoisuudet ovat suhteellisen korkeita, ekologinen tila on hyvän ja tyydyttävän välillä. Yleisen käyttökelpoisuusluokituksen mukaan
järven tila on hyvä. Auhjärven pääaltaasta on otettu vesinäyte kesällä 2011. Niihin tuloksiin verrattuna Pilkanselän vesi on hyvin samankaltaista. 5.5 Pienukkaojan valuma-alue (14.228) 5.5.1 Kirkjärvi (14.228.1.002) Pienukkaojan valuma-alueeseen kuuluva Kirkjärvi on 1,4 km2 kokoinen, matalahko järvi. Kirkjärvestä otettiin näytteet heinä- ja elokuussa. Vesi oli lämpötilakerrostunutta. Pohjanläheisessä vedessä todettiin kummallakin näytteenottokerralla hapenpuutetta (heinäkuussa pitoisuus 0,7, elokuussa 1 mg/l). Väriluvun perusteella Kirkjärvi on keskihumuksinen, ravinteiden ja klorofyllin määrän perusteella rehevä, mutta suhteessa värilukuun kuitenkin hyvässä tilassa. Kirkjärvestä on aiempia tutkimustuloksia vuosilta 2008 ja 1991. Tulokset ovat vuosina 2008 ja 2012 olleet lähes identtiset. Vuonna 2012 hapen kyllästysaste ja klorofyllin määrä ovat olleet paremmalla tasolla kuin vuonna 2008. Suuria eroja myöskään vuoden 1991 tuloksiin ei ole. 5.5.2 Korkeanalanen (14.228.1.009) Kirkjärven yläpuolella Pienukkaojan valuma-alueella sijaitsevassa Korkeanalasessa väriluku oli Kirkjärveä pienempi, mutta kuitenkin luokiteltavissa humusjärveksi. Vesi oli lämpötilakerrostunutta ja pohjanläheinen vesi oli täysin hapetonta. Pohjasta on vapautunut rautaa, fosforia ja ammoniummuotoista typpeä, mikä kertoo sisäisestä kuormituksesta. Klorofyllin mitattu määrä oli vähäinen, mutta silti pintaveden hapenkyllästysaste oli yli 100 %. Tulosten perustella Korkeanalanen on pieni melko rehevä järvi, joka on pohjan hapettomuutta lukuun ottamatta hyvässä tilassa. Korkeanalanen laskee Mynnilänalasen kautta Kirkjärveen. Hämeen ELY-keskus tutkii Mynnilänalasen vedenlaatua ja näytteet otettiin myös sieltä heinäkuussa 2012. Korkeanalasen vedenlaatu oli täysin samanlaista kuin Mynnilänalasessa. 5.5.3 Lylyjärvi (14.228.1.003) Myös Lylyjärvi sijaitsee Pienukkaojan valuma-alueella Kirkjärven yläpuolella. Sen vedet laskevat Mynnilänalaseen kuten Korkeanlasenkin. Lylyjärvi on pieni (6 ha) järvi, joka on väriluvun perusteella runsashumuksinen. Lylyjärvestä näyte otettiin elokuun kierroksella. Vesi oli kerrostunutta, happipitoisuudet olivat alentuneita. Pohja oli täysin hapeton, pintavedessäkin kyllästysaste jäi alle 80 %. Ravinnepitoisuuksien perusteella Lylyjärvi on rehevä, värilukuun suhteutettuna ekologinen tila sekä käyttökelpoisuusluokka ovat hyvän ja tyydyttävän välillä. 5.6 Joutsjärven Tainionvirran alue (14.812) 5.6.1 Lukkolampi Lukkolampi on osa pienten järvien ketjua, joka alkaa pohjoisessa Pukaranjärvestä ja laskee Lauhlammen ja Lukkolammen kautta Enojärveen. Tainionvirta kulkee Enojärven ja Keihäsjärven kautta kohti Nuoramoisjärveä. Lukkolammen vedenlaatua ei ole aiemmin tutkittu. Lukkolammen pinta-ala on 25 ha. Tyypiltään se on pieni humusjärvi. Näyte otettiin elokuun kierroksella. Vesi oli kerrostunutta. Pintavedessä
hapen kyllästysaste oli 100 %, mutta vesipatsaan puolivälissä enää 4 ja pohjanläheisessä vedessä 2 %. Pohjanläheisessä vedessä hapen puute näkyi fosforin, ammoniumtypen ja raudan korkeina pitoisuuksina, mikä kertoo sisäisestä kuormituksesta. Klorofyllipitoisuus oli korkea, ja pinta- ja välivedestä fosfaattifosfori olikin kulunut loppuun. Lukkolampi on rehevä järvi, jonka ekologinen luokka on hyvän ja tyydyttävän rajalla. 5.6.2 Lauhlampi Lauhlampi on pienten järvien ketjussa Lukkolammen yläpuolinen järvi. Sen vedenlaatua ei ole aiemmin tutkittu. Näyte otettiin elokuussa. Järvessä kasvoi kauttaaltaan kelluslehtisiä vesikasveja siten, että näytteenotto oli haastavaa. Lauhlammessa vettä oli 2,5 metriä. Näyte otettiin yhdestä syvyydestä. Väriluvun perusteella Lauhlampi on pieni humusjärvi. Hapen kyllästysaste oli 101 %, mikä kertoo runsaasta yhteytyksestä (vesikasvit ja levät). Myös ravinnepitoisuuksien perusteella Lauhlampi on rehevä. Klorofyllin määrän ja fosforipitoisuuden perusteella järven ekologinen luokka on hyvä/ tyydyttävä. Veden sähkönjohtavuus oli alhainen ja happipitoisuus hyvä. Merkkejä jätevesien tai lannoitteiden aiheuttamasta likaantumisesta ei tulosten perusteella ole. 5.7 Rautaveden lähialue (14.831) Rautavesi on Hämeen ELY-keskuksen säännöllisessä seurannassa ja on tyypiltään suuri, vähähumuksinen järvi. Näytteenottopiste sijaitsee Rääpönsalmessa Pohjoislahden edustalla. Leppälahdesta ja Uuhivedestä on otettu näytteitä aiemminkin, Kauhtuenlahdesta ei ole aiempia tuloksia. 5.7.1 Leppälahti Lepppälahti on Rautaveden lahti, jonka yhteys Rautaveteen on salmen ylittävän maantien silta. Leppälahdesta otettiin näytteet heinä- ja elokuun kierroksella. Leppälahden vesi on väriluvun perusteella humuspitoista toisin kuin Rautaveden pääaltaan ja nyt tutkittujen muiden lahtien. Heinäkuun ja elokuun näytteet eivät ole täysin samasta paikasta. Heinäkuun näytteenottopaikalla kokonaissyvyys oli 8 metriä, elokuussa löytyi 12,5 metrin syvänne. Heinäkuun näytteessä happipitoisuudet olivat vielä hyvällä tasolla, elokuussa pohjanläheinen vesi syvänteessä oli hapetonta. Ravinteiden ja klorofyllin määrän perusteella Leppälahti on rehevä, mutta värilukuun suhteutettuna sen ekologinen tila on hyvä. Edellinen näyte on otettu vuonna 2008, siihen verrattuna fosforipitoisuus, kemiallinen hapenkulutus ja klorofyllin määrä olivat vuonna 2012 korkeampia eli lahti oli nyt rehevämpi, muuten tulokset olivat hyvin samankaltaisia. 5.7.2 Kauhtuenlahti Kauhtuenlahti on Rautaveden kapea lahti, jonka yhdistää Rautaveteen pohjoiseteläsuuntainen reilun puolen kilometrin pituinen ja vajaan 200 metrin levyinen salmi. Rautavesi on syvä, näytteenottopaikalla syvyyttä oli 22,5 m. Vesinäyte otettiin elokuun kierroksella. Happitilanne kaikissa kerroksissa oli hyvä, väriluvun perusteella vesi on vähä- tai keskihumuksista. Sähkönjohtavuus ja kemiallinen hapenkulutus ovat alhaisia. Ravinteiden ja klorofyllin määrän perusteella Kauhtuenlahti on lievästi rehevä, typpipitoisuuden perusteella jopa karu. Alkaliteetti eli haponsitomiskyky on
hieman alhainen. Yhteenvetona voisi todeta, että Kauhtuenlahti on luonnontilainen tai lähes luonnontilainen ja puhdas. 5.7.3 Uuhivesi Uuhivesi on Rautaveden lahti, joka on yhteydessä Rautaveteen Kauhtuenlahden kautta. Uuhiveden ja Kauhtuenlahden välinen yhteys on maantien sillan alta. Uuhivedestä otettiin näytteet heinä- ja elokuussa. Uuhivesi on melko syvä (13,5 m), vesi oli kummallakin näytekierroksella voimakkaan kerrostunutta, vesipatsaan puolivälissä lämpötila oli vain 1,2 astetta korkeampi kuin pohjalla. Happitilanne kaikissa kerroksissa oli hyvä, elokuussa hieman heinäkuuta alempi kaikissa syvyyksissä. Uuhivesi on väriluvun perusteella vähä- ja keskihumuksisen rajalla. Värilukuun nähden Uuhiveden fosfori- ja klorofyllipitoisuudet ovat erinomaisella tasolla. Uuhivesi on vedenlaadultaan hyvin samanlaista kuin Kauhtuenlahti eli puhdasvetinen ja lähes luonnontilainen. Alkaliteetti eli kyky vastustaa happamoitumista on hieman alhainen. Vuoden 1988 näytteissä sameusluku on ollut pienempi eli vesi on ollut kirkkaampaa, mutta muut arvot ovat olleet hyvin lähellä tämänvuotisia. Vuonna 2008 tehtyyn edelliseen analyysiin verrattuna Uuhiveden laatu on pysynyt ennallaan. 5.8 Merijoen valuma-alue (14.834) 5.8.1 Mielenge (14.834.1.004) Mielenge sijaitsee Ulmalanlammesta ja Rautaveden lahdista luoteeseen. Se kuuluu Merijoen valuma-alueeseen eli Mielengen vedet laskevat Putkijärven kautta Rautaveden Leppälahteen. Mielenge on järvityypiltään pieni (53 ha) humusjärvi. Syvyyttä näytteenottopaikalla oli 6 m. Näyte otettiin elokuussa. Pohjanläheisessä vedessä oli hapenvajausta (kyllästysaste 9 %, pitoisuus 1 mg/l), mutta pohja ei ollut täysin hapeton, vaikka kyseessä oli elokuun näyte. Typen määrän perusteella Mielenge on fosforin ja klorofyllin pitoisuuksien perusteella pieneksi humusjärveksi hyvässä ekologisessa tilassa. 5.9 Iso-Paljon valuma-alue (14.835) 5.9.1 Ulmalanlampi (14.835.1.001) Ulmalanlampi sijaitsee Uuhiveden pohjoiskärjessä, ja se laskee eteläpäästään Uuhiveteen. Valuma-alueluokittelussa se on kuitenkin yläpuolisen Iso-Paljon mukaan nimettyä valuma-aluetta. Ulmalanlampi on pieni (6 ha) humusjärvi. Näyte otettiin elokuussa Syvyyttä näytteenottopaikalla oli 6 m. Pohjanläheisessä vedessä oli hapenvajausta (0,6 mg/l). Hapen vähyys näkyi lähinnä rautapitoisuuden kasvuna. Typen määrän perusteella Ulmalanlampi on melko rehevä, mutta värilukuun nähden klorofyllin ja fosforin määrä on hyvällä tasolla.
5.10 Yhteenveto Vedenlaatututkimusten tarkoituksena oli selvittää tutkittavien järvien ekologista tilaa ja yleistä käyttökelpoisuutta. Vastaavanlaisia tutkimuksia on tehty Heinolan alueella 1990-luvun puolivälistä lähtien. Kaikista järvistä otettiin näytteet kesäkaudelta, jolloin vesi on kerrostunutta. Vain matalimmissa järvissä vedenlaatu on läpi vuoden tasalaatuista. Näytteenottokierroksia tehtiin kaksi: heinäkuussa ja elokuussa. Tärkeimpinä pidetyistä järvistä otettiin näytteet kummallakin kierroksella, pienemmistä järvistä vain jompanakumpana. Merkittävää eroa heinä- ja elokuun näytteiden välillä ei ollut. Vuoden 2012 tuloksissa yllättävää oli happiongelmien suuri määrä. Lähes jokaisessa kerrostuneessa järvessä oli hapeton tai hapen puutteesta kärsivä pohja. Ainoat lämpötilakerrostuneet järvet, joissa ei ollut hapen vajausta pohjalla, olivat Pitkäjärvi Sysmän Nikkaroisissa ja Rautaveden lahdet Uuhivesi ja Kauhtuenlahti Hartolassa. Rautaveden lahdet olivat järvityypiltään selvästi karumpia ja jonkin verran vähähumuksisempiakin kuin muut tutkitut järvet. Pitkäjärvi taas ei poikennut ravinnepitoisuuksiltaan tai muilta ominaisuuksiltaan muista tutkituista järvistä. Kesällä 2012 tutkittuja järviä on esitetty kuvassa väriluvun ja happiolojen suhteen eriteltynä. Edeltävä talvi oli lauha ja pakkasjakso jäi lyhyeksi. Myös kevät ja kesä olivat keskimääräistä sateisempia. Erityisesti talven ja kevään vesisateet huuhtovat järviin runsaasti kiintoainetta kasvipeitteettömästä maasta ja lisäävät näin happea kuluttavaa ainesta järvissä. Lisäksi huuhtoutuu ravinteita sekä kiintoaineeseen sitoutuneena että liukoisessa muodossa. Poikkeuksellinen sateisuus on voinut lisätä hapenkulutusta järvissä kesällä 2012. Useimmissa järvissä happipitoisuuden lasku näkyi myös alusveden rauta-, fosfori- ja typpipitoisuuden nousuna, mikä kertoo sisäisestä kuormituksesta. Tutkituista järvistä laadultaan huonompina erottuivat pieni ja matala Salmelanlampi, jonka vesi muistutti tutkittujen parametrien osalta ojavettä sekä Sysmän Ala- Vehkajärvi, jonka typpipitoisuudet ja typen esiintymismuodot viittaavat ulkoiseen typpikuormitukseen.
Kuva 4 Happitilanne kesällä 2012 tutkituissa järvissä, yhteensä 21 järveä. Kuva 5 Kesällä 2012 tutkittujen järvien tyypit väriluvun perusteella, yhteensä 21 järveä.
Liite 1 Näytepisteiden sijainnit Kuva 6 Heinolan järvipisteet, KKJ peruskoordinaatteina Kotajärvi 6799023 3444809 Hepolampi 6799335 3441681 Matkuslampi 6799898 3441069 Mustalampi 6798852 3440656 Torlampi 6797564 3441066 Vesuminjärvi 6798620 3442174
Kuva 7 Heinolan virtavesipisteet, KKJ peruskoordinaatteina Koukkujoki 6800335 3453330 Tuusjärven laskujoki 6800215 3455062
Kuva 8 Hartolan järvivesipisteet, pohjoisosa KKJ peruskoordinaatteina Kauhtuenlahti, Rautavesi 6842491 3445081 Leppälahti, Rautavesi 6839753 3443349 (elokuussa 6839973 3442923) Uuhivesi, Rautavesi 6841540 3443650 (elokuussa 6841140 3442923) Ulmalanlampi 6844880 3444580 Mielenge 6846134 3442913
Kuva 9 Hartolan järvipisteet, eteläosa KKJ peruskoordinaatteina Lauhlampi 6822166 3442600 Lukkolampi 6821200 3442562
Kuva 10 Sysmän järvipisteet, pohjoisosa KKJ peruskoordinaatteina Ala-Vehkajärvi 6821000 3432420 Kirkjärvi 6829098 3434058 Korkeanalanen 6826230 3434203 Lylyjärvi 6828176 3433260
Kuva 11 Sysmän järvipisteet, eteläosa KKJ peruskoordinaatteina Pilkanselkä (Auhjärvi) 6813424 3430867 Enojärvi 6812956 3427291 Kivelänlampi 6813299 3425156 Pitkäjärvi 6812147 3434203 Salmelanlampi 6812914 3425935
Liite 2 Tutkitut muuttujat Järvivesinäytteistä tutkittiin seuraavat muuttujat kaikista syvyyksistä: Lämpötila, C Happi, mg/l Hapen kyllästysaste, % Sameus, FNU Sähkönjohtavuus, ms/m Alkaliniteetti, mmol/l ph Väri, mg Pt/l CODMn, mg/l Kokonaistyppi N, µg/l Nitraatti- ja nitriittitypen summa NO2+NO3-N, µg/l Ammoniumtyppi NH4-N, µg/l Kokonaisfosfori P, µg/l Fosfaattifosfori PO4-P, µg/l Rauta, µg/l Lisäksi järvivesistä otettiin kokoomanäyte 0 2 m syvyydeltä, josta tutkittiin A-klorofyllin määrä, µg/l Virtavesistä tutkittiin lisäksi Kiintoaine, mg/l Kloridi, mg/l
Liite 3 Testausselosteet (30 kpl)