Ryhmästä lisävoimaa liikuntaharrastuksen aloittamiseen!

Samankaltaiset tiedostot
Millainen on minun liikuntapolkuni? NEUROLIIKKUJA PAIKALLISTASOLLA

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö.

Laatua liikuntaneuvontaan

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016

LIIKUNTATIEDOTE 2 / Hei Liikuntavastaavat ja liikuntatoiminnan parissa toimivat!

Kaikki mukaan Ikäihmisten liikunnan toimenpideohjelmaan

Toimintakyvyn tukeminen ja kuntoutus

SoveLin jäsenjärjestöjen liikuntaa Diasarjaan on koottu kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen keskeisiä liikuntatoiminnan muotoja 2014.

LIIKUNTATIEDOTE, ELOKUU Hyvä liikunnan yhteyshenkilö ja yhdistyksen puheenjohtaja,

Cross-Border Move for Health Joensuu Inkluusion edistäminen liikunnassa ja urheilussa

Nappaa hyvät käytännöt kuntaasi

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

Erityisen hyvää liikuntaa

Anne Taulu toiminnanjohtaja, FT, TtM. Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija, ft (AMK), liikunnanohjaaja.

SoveLin jäsenjärjestöjen liikuntaa 2015

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Liikuntalautakunta LAOS/

Alkukartoitus 2016 Närpiö Asukasluku: 9837, 75 vuotta täyttäneitä: 1295, 13,8 %), Lähde: Sotkanet 2015

Voimaa vanhuuteen -alkukartoitus 2017 Yhteenveto

Vertaistuesta kanssakulkija sairastuneelle

Lähtenyt liikkumaan hanke ( ) TAUSTAA

Liikuntapalvelut tutuksi

Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä. ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja

Järjestöjen ja kuntien yhteistyö. Tommi Yläkangas Soveltava Liikunta SoveLi ry

Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015

SoveLin jäsenjärjestöjen yhdistykset ja kerhot liikunnan palveluketjussa. Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö.

Liikkumisen edistäminen omassa työssäni Ota kaveri mukaan!

Toimintakyvyn edistäminen

Alkukartoitus vuodelta 2011: Yleisosio (lomake 1)

Unelma hyvästä urheilusta

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö.

Yksi elämä -terveystalkoot

1 KÄYTTÖTALOUSOSA. Tuloslaskelma Tammikuu-Huhtikuu Liikuntalautakunta

1 HANKKEEN TAUSTAA...

Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan toimijakartoitus

Sulautuva ohjaus ja neuvonta opiskelijan tueksi

Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja

Katsaus Lemin Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

RAPORTTI LIIKUNNAN VAPAAEHTOISTOIMIJOIDEN ITE-ARVIOINNISTA 2013

Kuntoutussäätiö LIIKUNTA JA OSALLISUUS - HANKKEEN ELOKUISIA KUULUMISIA

AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA

Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt

YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN?

Liikuntapolkua pitkin aktiiviseksi liikkujaksi kehittämishankkeen prosessikuvaus

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA

Liikkuva työyhteisö kuinka voimme lisätä liikettä varhaiskasvattajan työhyvinvoinnin tueksi. Matleena Livson, asiantuntija, työyhteisöliikunta

Taustaa Suunnitelma yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitteluprosessin kulusta

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

ME-kävely - kannustiko liikkumaan enemmän?

Hankkeen oma toiminta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Anne Taulu toiminnanjohtaja, FT, TtM. Mikko Vähäniitty

Avokuntoutusmallin kokemuksia ja tulevaisuus Hyvinvointia huomennakin Avokuntoutuspäällikkö Arja Toivomäki, Suomen MS-liito, Avokuntoutus Aksoni

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU)

Soluku. Soluku-luontolomat vuonna 2014

Mai-Brit Salo

Kasva Urheilijaksi aamukahvit Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

Coaching-ohjelma 2013

Tarjolla Yksi elämä. - terveystietoa, materiaaleja ja koulutusta yhdestä osoitteesta. Kuntamarkkinat Marjut Niemistö

Liikunta ja osallisuus -hanke. Tukiryhmän kokous

Terveydenhoitaja Raija Rantala Liikuntasuositukset ja liikuntaneuvonta Kuulotutkimukset Verenpaineen mittaukset. Semppi-piste

Hyvinvointi ja liikkuminen

Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

LIIKUNTATUUTOROINTI PALA PALALTA koonti koulutusten keskusteluista. Seinäjoki ja Helsinki 20/

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

Vuoden 2016 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit

VERTAISUUDESTA VOIMAA - SPARRAUSRYHMISTÄ TUKEA VERKKO-OPINTOIHIN. ITK foorumiesitys Saara Kotkaranta & Eveliina Pöysti

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

Katsaus Pieksämäen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät.

MOVE! työkaluna kouluterveydenhuollossa Anne Ylönen, kehittämispäällikkö, TtM

Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi!

SILMU - Maahanmuuttajien kotoutumisprojekti

Oppijan polku - kohti eoppijaa. Mika Tammilehto

Noin 300 lasta ja 75 työntekijää.

Alkukartoitus 2016 Raahe

Suomen CP-liitto ry.

Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010)

Kokkolan liikuntapoliittinen ohjelma vuosille tiivistelmä Kokkolassa Parasta aikaa Kokkola Kaupunki luonnossa

Diabeteksen ennaltaehkäisyä verkossa

Kuntoavustaja valmennus

Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies. Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle?

Mänttä-Vilppulan erityisliikunnan kehittämissuunnitelma

LiikuTe kysely neuvottelukunnalle ja

Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri Minna Sillanpää Porvoo

F Y S I O T E R A P I A K O U L U I L L A L A P P E E N R A N N A N L I I K K U V A K O U L U T I I M I

LIIKKUJATYYPIT LIIKKEELLE?

Virtaa verkostoihin liikunnasta VIRVELI

TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ

TEPPO PUHAKAISEN YM. VALTUUSTOALOITE IKÄIHMISTEN LIIKUNNAN KEHITTÄMISEKSI

NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA. Espoo Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija p

Aikuisten harrasteliikkuminen yhdistyksissä

Kouluyhteistyö. Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus

Transkriptio:

Ryhmästä lisävoimaa liikuntaharrastuksen aloittamiseen! Aluesihteeri Veijo Kivistö Aivoliitto ry p. 040 5430 009 sp. veijo.kivisto@aivoliitto.fi Aivoliitto ry Suomen Parkinson-liitto ry

Suomen Parkinson-liitto ry:n hallinnoima yhteishanke Aivoliitto ry:n kanssa Taustalla Aivovoimaa hanke Tavoitteena oli etsiä ja ohjata erityisesti yli 65 v, jotka eivät liiku terveytensä kannalta riittävästi Osallistujille annettiin yksilöllistä liikuntaneuvontaa, autettiin liikuntapalveluiden pariin Kolmivuotinen - ajoittuu vuosille 2010 2012 Pilottipaikkakunnat: Pori, Vaasa, Mikkeli, Seinäjoki ja kunta Pohjois-suomesta esim. Kolari tai Pello Käynnistyi Porissa ja Vaasassa syksyllä 2010 ja muut paikkakunnat vuonna 2011 Opetus- ja kulttuuriministeriön hankeavustus vuodelle 2010 ja 2011 yhteensä 60 000 euroa Hankkeen avainsanat: liikunta, ryhmä, neuvonta ja toiminta

Selvittää, onnistuuko kahteen eri neurologisen sairausryhmän kuuluvia henkilöitä neuvoa ja opastaa samassa ryhmässä omaehtoiseen harrastusliikuntaan Löytää yhteistyön edut ja mahdolliset esteet ja pohtia, miten esteet voitaisiin poistaa Edistää poikkihallinnollista yhteistyötä ja kumppanuutta Tuottaa malli toteuttaa ryhmämuotoista liikuntaneuvontaa em. ryhmille etuina taloudellinen tehokkuus, mahdollisuus vertaistukeen ja arvioon sekä arvioida omia liikuntatottumuksia, asettaa tavoitteita sekä pyytää tarvittaessa tukea Luoda liikuntaneuvontamateriaalia

Liikuntatoiminnalla tarkoitetaan: Harrastuslähtöistä, Omaehtoista, Tavoitteellista, Yksilö toteuttaa omasta vapaasta tahdostaan hyvinvointinsa ylläpitämiseksi Viiteryhmiin kuuluvat ihmiset voivat jatkaa liikuntaharrastustaan sairaudesta huolimatta Ne, jotka eivät vielä liiku tarpeeksi, saavat kipinän aloittaa liikuntaharrastuksen Liikkua yksin tai ryhmässä lajista ja omista mieltymyksistä käsin

Tiedetään, että liikunnan aloittaminen on kaikkein vaikeinta! Panostetaan neuvontaan ja ohjaukseen Sairauden jälkeen vaikeaa motivoitua ja aktivoitua hakeutumaan takaisin vanhan harrastuksen pariin tai aloittamaan uutta harrastusta Neuvonnassa annetun tiedon ja tuen toivotaan auttavan juuri alkuun pääsemisessä Monia esteitä ennen kuin toimintaa päästään käsiksi: palvelurakenteissa, resursseissa, asenteissa Vähennetään liikuntatoimintaan osallistumisen esteitä

Ryhmä on käytetty menetelmä terveysinterventiossa Kokemukset puhuvat työtavan puolesta Ryhmänvetäjiä ja taustayhteisöjä etsitään Liikuntatoimesta, Terveyskeskuksista, Kansalais- ja työväenopistoista Pitkässä juoksussa toivotaan Sairausryhmät löytävät toisensa myös paikallistasolla ja yhteistyö voisi kääntyä voimaksi toteuttaa toimintaa vaikka liikuntatoimintaa. Erovaisuuksista huolimatta - yhteistyö RYHMÄVOIMAKSI! Löytyykö innokkaita liikuntaryhmien vetäjiä?

Ryhmävoimaa -liikuntaryhmä koostuu 8-10 hengen suljetusta ryhmästä Ryhmä kokoontuu 6+1 kertaa kaksi tuntia kerrallaan Tietoa, tiedonmuokkausta, tietoisuutta Kokemuksellista oppimista lajikokeilujen muodossa Tutustutaan paikalliseen palvelutarjontaan - kasvot tutuiksi Ryhmän päätyessä jäsenellä henkilökohtainen liikuntaohjelma, jota toteuttaa Vertaistuki haastavissa tilanteissa: kokemustietoa, neuvoja, tukea tai kannustusta

Teema Tavoite Ohjelma Ryhmävoimaa hanke! Osallistujien kiinnittäminen ryhmään, motivoiminen, luottamus ihmisiin ja järjestelmän toimivuuteen Millainen liikkuja olen? Liikunnan myönteiset vaikutukset! Selvittää, omat liikuntatottumukset ja niissä mahdollisesti tarvittavat muutokset, motivointia muutokseen Selvittää, miksi kannattaa liikkua? Herättää halua liikkua! Tietoa, tukea, tietoisuutta, toimintaa Tietoa, tukea, tietoisuutta, toimintaa Esteet pois liikkumisen tieltä! Liikunnan annostelusta! Selvittää tukipalvelut, liikuntamahdollisuudet, motivointia esteiden poistamiseen Selvittää, miten liikkua, jotta syntyy tulosta ja jotta motivaatio säilyisi Miten aloittaa, jotta hommalla on myös jatkoa Tietoa, tukea, tietoisuutta, toimintaa Tietoa, tukea, tietoisuutta, toimintaa Liikuntaohjelma itselle! Laatia itselle henkilökohtainen liikuntaohjelma asiantuntijan avustuksella Tietoa, tukea, tietoisuutta, toimintaa Tulosten arviointi sadonkorjuuta! Arvioida toteutunutta ohjelmaa Tietoa, tukea, tietoisuutta, toimintaa

2.Kokoontuminen Teema: OMAT LIIKUNTATOTTUMUKSET Tavoite: Auttaa osallistujaa arvioimaan omia liikuntatottumisia ja niissä ilmeneviä muutostarpeita Ohjelma: Alustus: Liikuntapiirakka mikä se on? Millainen liikkuja ole testi, Ohjattu keskustelu muutostarpeista Liikuntalajikokeilun tuolijumppa Materiaali / välineet: Alustus, Millainen liikkuja olen testi, kirjallinen materiaali tueksi, AVH -jumppavideo

Hyödynnetään olemassa olevia yhteistyösuhteita Hyödynnetään jo tehtyjä tutkimuksia ja selvityksiä Valtimoterveyttä kaikille ohjelman aineisto Yhteistyö paikallisten oppilaitosten kanssa Opinnäytetyöt: Erityisryhmien ohjaus ja motivointi ryhmämuotoisessa liikuntaneuvonta hankkeessa (Pori)

Projektipäällikkö Raija Pohjavirta, puh. 02 2740 410 ja 040 0924 031 raija.pohjavirta@parkinson.fi Sisältösuunnittelijat Taina Piittisjärvi puh. 02 2740 435 taina.piittisjarvi@parkinson.fi Hanna Ellonen puh. 02 2749 423 hanna.ellonen@parkinson.fi Paikallisryhmien yhteyshenkilöt Pori Lumimäki Virpi, puh. 040 737 5879 virpi.lumimaki@aivoliitto.fi Vaasa Jukka Tauriainen, puh. 040 0856 004 jukka.tauriainen@parkinson.fi Mikkeli Veijo Kivistö, puh. 040 5430 009 veijo.kivisto@aivoliitto.fi