Raportti Pohjois-Karjalan työllisyyspoliittisten hankkeiden yhteistyöstä, esille nousseista teemoista sekä hankkeiden toimintaan vaikuttaneista lakimuutoksista ajalta 1998 2014 Juho Kervinen, HTM Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistys, KAJO-keskus 19.5.2014, Joensuu
1. Johdanto 1.1 Tutkimuskysymys ja käytetty aineisto Tämä raportti tarkastelee ns. kolmannen sektorin eli yhdistysten ja säätiöiden ylläpitämien työllisyyspoliittisten hankkeiden toimintaa Pohjois-Karjalassa viimeisen 15 vuoden aikana, eli koko ajalta jolloin kolmas sektori ylipäänsä on työllisyysasioiden hoitamiseen osallistunut. Ennen 90- luvun loppua työttömyyden hoito oli nähty vain julkisen sektorin, eli valtion ja kunnan tehtäväksi, mutta laman jälkeen saatiin huomata, etteivät niiden resurssit riitä. Vuonna 1998 valtio ryhtyi rahoittamaan kuntien ja kolmannen sektorin työllistämistä silloiseen työllisyysasetukseen (1363/1997) nojaavan työllisyyspoliittisen projektituen avulla ja Pohjois-Karjalassa onkin järjestelmän alkuajoista saakka ollut kolmannen sektorin työllistävää toimintaa, vuonna 1998 alkaneesta, nykymittareilla pienimuotoisesta, Kate-projektista lähtien. Raportissa on tarkoitus vastata seuraaviin kysymyksiin: 1. Millaista hankkeiden toiminta ja yhteistyö vuosien varrella on ollut? Eniten nousee esille KAJO-keskuksen näkökulma. 2. Millaisia teemoja hankkeiden tapaamisissa on noussut puheenaiheeksi, kehitystoiveeksi tai ongelmaksi? sekä 3. Miten erilaiset lakimuutokset ovat vaikuttaneet hankkeiden toimintaan? Myös huomioita työllistämiseen liittyvien termien muutoksista on ripoteltu tekstiin, niissähän on yksittäisen sanamuodon sijasta usein kyse hieman isommasta yhteiskunnallisesta tai asenteellisesta muutoksesta. Raportti perustuu lähinnä kirjalliseen aineistoon (hanketapaamisten muistiot sekä muut asiakirjat, KAJO-keskuksen hankeraportit, TE-hallinnon tuottama materiaali ja eduskunnasta peräisin oleva materiaali eli lainsäädäntö, kirjalliset kysymykset ja valiokuntalausunnot), jota täydentää ja selventää KAJOn projektipäällikkö Johanna Seppäsen ja mahdollisesti muiden asianosaisten antamat suulliset kommentit. Aiemmin Pohjois-Karjalan työllistävien yhdistysten toimintaa vaikuttavuuden, haasteiden ja yhteistyön näkökulmasta on tutkittu esimerkiksi haastattelututkimuksissa 2003 ja 2005 (Riitta Haahtela ja Anssi Rautiainen). Projektien seurannasta ja vaikuttavuusarvioinnista ovat Jolkkonen ja Kurvinen (2013) tehneet Alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatian julkaiseman raportin Työllisyyspoliittista avustusta saavien hankkeiden seuranta ja seurannan kehitys Pohjois-Karjalassa. 1.2 Olosuhteet ja lähtökohdat Pohjois-Karjalassa työttömyysprosentti on koko ajan ollut muuta maata korkeampi. Se on vaihdellut vuosittain, ollen matalimmillaan vuonna 2008 (13,3 %) ja korkeimmillaan 2000 (19,3 %), nousten yksittäisissä kunnissa välillä jopa yli 20:n. Nykyisen kaltainen pitkäaikaistyöttömyys voitaneen katsoa viimeisimpien vuosikymmenten ongelmaksi. Vielä vanhassa (1997) työllisyysasetuksessa pitkäaikaistyöttömyyden määritelmä oli 12 kuukautta, nyt 500 päivää joilta on maksettu työttömyysetuutta, eli kalenteripäivinä vajaa kaksi vuotta. 80-luvun hulluina vuosina pitkäaikaistyöttömiä oli vain joitain tuhansia vaikka aikarajana pidettiin tuolloin vain puolta vuotta. Lisäksi 2000-luvulla otettiin käyttöön termi rakenteellinen työttömyys, joka viittaa pitkäaikaistyöttömyyden lisäksi toistuvaistyöttömiin (henkilöt jotka ovat olleet viimeisestä 16 kuukaudesta työttömänä 12), työllistävien toimenpiteiden jälkeenkin työttöminä oleviin sekä toistuvasti toimenpiteissä oleviin. Korkean työttömyysasteen lisäksi yhteiskunnassa vallitsee lisäksi tietty kysynnän ja tarjonnan kohtaamattomuus, eli joillain aloilla on työvoimapulaa suuresta työttömien reservistä huolimatta.
Tutkimuskohteena olevat hankkeet työllistävät enimmäkseen juuri pitkäaikaistyöttömiä, joille myönnetään korkein korotettu palkkatuki. Tyypillisiä työllistäjiä ovat työttömien yhdistykset, urheiluseurat sekä sosiaali- ja terveysjärjestöt. Välityömarkkinat eroavat avoimista siinä, että toiminnan tavoitteena ei ole voiton tuottaminen tai julkisen sektorin kyseessä ollessa lakisääteisen velvollisuuden suorittaminen, vaan työllistäminen on itseisarvo sinänsä. Tarkoitus on ylläpitää työttömien henkistä ja fyysistä työkykyä ja antaa työkokemusta joka edistää avoimille työmarkkinoille siirtymistä. Projekteissa oleville henkilöille pyritään saamaan jonkinlainen jatkosuunnitelma joka voi olla vaikkapa koulutukseen hakeutuminen, ellei avoimille työmarkkinoille siirtyminen ole mahdollista. Tehtäväkentässä on osittain samoja piirteitä kuin TE-hallinnon asiakkailleen antamissa palveluissa. Työllistyminen avoimille markkinoille on kuitenkin perinteisesti ollut heikohkoa. Vaikka välityömarkkinoiden on ajateltu olevan ponnahduslauta ja välivaihe, tuoreessa hallituksen esityksessä (133/2012) on jo otettu huomioon se realismi, ettei kaikista ole koskaan avoimille työmarkkinoille, ainakaan markkinaehtoisesti: Hallitusohjelman mukaan niille pitkään työttömänä olleille työnhakijoille, joilla ei ole todellista mahdollisuutta työllistyä avoimille työmarkkinoille, luodaan pysyviä tapoja olla osallisena työelämässä. Hallitusohjelmassa tavoitteeksi on mainittu pysyvän palkkatuen luominen vaikeasti työllistyville ja vammaisille. Kainuussa sijaitsevan Paltamon Työttömien talo on yksi valtakunnallisesti positiivista julkisuutta saanut projekti, jolla kunnan työttömyysaste saatiin välityömarkkinoiden avulla tiputettua 18 prosentista viiteen. Hanketapaamismuistiossa vuodelta 2009 toimintaa on kuvailtu seuraavin sanakääntein: Mallissa taataan työttömänä saadut rahat + 115 euroa/kk. TES:n mukainen työaika. Eläke karttuu. Voi ottaa osa-aikaista muuta työtä vastaan.kunta laittaa systeemiin rahaa ja voi vastaavasti käyttää palveluita. Myös työvoiman vuokrausta, mm. paikallisiin yrityksiin. Toimintaa monella toimialalla. Ensimmäisenä isona urakkana tilojen kunnostaminen Samantyyppistä on työllistävien hankkeiden toiminta Pohjois-Karjalassa. Eniten palkkatuella työllistävät sosiaali- ja terveysalan yhdistykset ja toiseksi eniten työttömien yhdistykset. Työtehtäviä tarjotaan liittyen myyntiin, kotona avustamiseen ja hoivaan, kiinteistöhuoltoon sekä toimistotehtäviin. Hankkeilta vaaditaan mitattavia tuloksia, eli käytännössä työhön tai koulutukseen siirtymistä palkkatukijakson jälkeen. Kuten myöhemmästä tekstistä selviää, tämä vaikuttavuusarviointi on ollut pysyvä puheenaihe läpi vuosien. Se asettaa tiettyä painetta toiminnan järjestämiselle, sillä ilman tuloksia määrärahoja hankkeen jatkolle ei välttämättä enää olekaan tarjolla. Tämä pelko on noussut esille 2000-luvun alun muistioissa ja haastatteluissa, mutta projektien vakiintuminen ilmeisesti on aiheuttanut sen, ettei aihe myöhemmin enää tule samalla lailla esille. Epävarmuus hankkeen jatkosta ja uuden aloittamiseen ja vanhan lopettamiseen liittyvä ylimääräinen työ on kuitenkin tuotu esiin vielä vuonna 2010: Nykyisin rahoituspäätöksiä haetaan vuosittain ja kolmivuotisten hankkeiden toiminta-ajasta osa kuluu uuden hankkeen hakemiseen liittyviin neuvotteluihin sekä hankkeen alasajoon. Hankaluuksia voi aiheuttaa myös se, ettei työllistävä taho saa harjoittaa elinkeinotoimintaa joka kilpailee yritysten kanssa, mutta kuitenkin omarahoitusosuus olisi jotenkin hankittava. Tätä hankaluutta on vuonna 2004 kommentoitu näin: Tarjotun työn tekeminen kunnille, yrityksille ja muille kuin eläkeläisille on kielletty esim. lehtien haravointi ja purkutyöt, eli sellaisen työn vastaanottaminen jota muut eivät tee eikä ole paikallisilta yrittäjiltä pois Hankkeen työntekijöiltä vaaditaan työelämätietoutta sekä taitoa
kohdata hankalassakin elämäntilanteessa olevia henkilöitä. Työnantajavelvollisuudet kuten palkanlaskenta ja kirjanpito eivät ole helppoja, ja KAJO-keskuksen rooli näissä asioissa avustavana organisaationa onkin ollut alusta asti ja on edelleen merkittävä. Raportti osoittaa, että lakimuutokset on koettu välillä toimintaa hankaloittavaksi asiaksi, vaikka toki parannuksiakin on vuosien varrella ollut useita. 2. Yhteistyö Tässä raportissa nousee esille ainakin viidenlaista yhteistyötä: 1. yhdistysten välinen, 2. yhdistysten ja viranomaisten välinen, mikä koettiin vielä vuoden 2003 haastattelussa tärkeimmäksi yhteistyömuodoksi, 3. yhdistysten ja oppilaitosten välinen, (koulutus- ja oppisopimuspaikkojen hankkimisen ohella tämä tarkoittaa myös seurantaa ja arviointia varten teetettäviä opinnäytetöitä ammattikorkeakoulusta ja yliopistosta), 4. yhdistysten ja yritysten välinen sekä 5. yhdistysten ja kunnan välinen. Yhteistyö voidaan kokea toimivaksi tai ei, ja kokemukset ovat muuttuneet vuosien varrella suuntaan ja toiseen. Toimivasta yhteistyöstä luonnollisesti hyötyvät molemmat siihen osallistuvat osapuolet, mutta se voi hyödyttää myös kolmatta osapuolta, tässä vuoden 2009 esimerkissä hankkeen työntekijää: yhdistysten välillä on mahdollista luoda verkostoja, joissa työntekijät saisivat työkokemusta kahdesta tai useammasta työpaikasta vuoden aikana. Tämä yhteistyötoive oli esitetty vuoden -07 kehityspäivillä tässä muodossa: Voisiko toinen työllisyysprojekti toimia edelleensijoituspaikkana, jolloin työntekijät tutustuisivat erilaisiin työtehtäviin ja ympäristöihin Konkreettisesti yhteistyön kehitys (tässä tapauksessa yhdistysten välillä, mutta kaava on yleistettävissä) voidaan kuvata esimerkiksi seuraavin askelin: Ensiksi on itsenäisesti toimiva perusjoukko jolla on yhteisiä intressejä, ja tästä syntyy ajatus yhteistyön aloittamisesta. Esimerkiksi vuonna 2003 Nurmeksessa on esitetty toive yhteistyöstä projektien välillä ja vertaistuesta, ja vuodelta 2004 voidaankin lukea, että alueelliset yhteistyörakenteet on luotu Joensuuhun, Lieksaan ja Nurmekseen. Keskustelevasta yhteysverkosta muodostuu sitten yhteistoimintaverkko ja vastuuverkko, jossa asioista puhumisen lisäksi tehdään yhdessä vastuuta jakaen. Voidaan myös ajatella että ensin ei kohdata toista toimijaa lainkaan, sitten kohdataan papereiden ja puhelimen välityksellä, sitten tavataan ja lopulta tehdään asioita yhdessä. Tässä vastuun jakamisen osalta yksi konkreettinen esimerkki vuodelta 2013: Yhteistyötä tehtiin myös Reimari-hankkeen kanssa siten, että pieneen yhdistykseen palkkatuella työllistynyt henkilö saa työhönvalmennusta Reimari -hankkeesta ja palkanlaskentapalvelut KAJO-keskukselta. Yhteistyössä toimivat tahot voivat helpommin jakaa toimivaksi osoittautuneita käytäntöjään ja oppia toisiltaan. Tässä esimerkki eräästä vuoden 2004 muistiosta: Neljä projektia on jo lähtenyt toteuttamaan työntekijän, työvoimatoimiston ja projektin välistä aktivointihaastattelua, joka tehdään työsuhteen lopussa. Nämä aktivointihaastattelut pitäisi saada jokaisen projektin käyttöön, mutta työvoimatoimistoissa ei ole osoittaa työntekijöitä tähän työhön, niin tärkeää kuin se olisikin. Toki jos käytäntö on riippuvainen jonkin kolmannen osapuolen, kuten tässä esimerkissä työvoimatoimiston, mukanaolosta niin tällöin käytäntöä ei voida automaattisesti siirtää. Vaikka näin olisikin, muut hankkeet kuitenkin voivat saada ideoita siitä, millaisia asioita voi pyytää tai vaatia toteutettavaksi.
Pohjois-Karjalassa hanketapaamiset ja muut kokoukset näyttävät jakautuvan kolmeen alueeseen: Joensuun seutu, Keski-Karjala ja Pielisen Karjala. KAJO-Keskus, TE-toimisto ja ELYkeskus osallistuvat usein tapaamisiin kaikissa. Yhden alueen sisällä on erilaisia verkostoja, jotka työskentelevät saman aihepiirin parissa, ja 2010 onkin analysoitu, että järjestelmä toimii kuitenkin tarkoituksenmukaisesti: Keski-Karjalassa kokoontuu kolme erilaista työllisyyteen liittyvää verkostoa: Työllisyysfoorumi-hankkeen järjestämät seminaarityyppiset tapaamiset, Kiteen tetoimiston ja hankkeiden kuukausitapaamiset sekä KAJO-keskuksen koolle kutsumat aluetapaamiset. Todettiin, etteivät verkostot ole päällekkäisiä. Asialistalla Lieksassa vuonna 2004 on ollut: Yritysyhteistyön aloittaminen yhdessä työvoimatoimiston kanssa ja yrityskirjeen laatiminen. Samalta vuodelta on maininta, että 17 hoiva-alan yritystä on kontaktoitu yhdistelmätuesta tiedottaen. Nykyään Polkuja Yrityksiin projekti, johon palataan tarkemmin myöhemmin, on merkittävä yhteydenpitäjä yrityksiin. Toiminnan ajatuksena on se, että projekti auttaa yritystä palkkatukiasioissa ja etsii työntekijöitä ja esihaastattelee nämä. KAJOn tämän vuoden väliraportista voi lukea suunnitteilla olevasta palvelulupauksesta, joka tarkoittaisi lupausta hoitaa yrityksen puolesta paperityöt ja rekrytointiprosessi. Yrityksillehän työllistäminen ei ole itseisarvo, vaan väline voiton tuottamiseen, joten niiden kanssa on hyvä keino tehdä palkkatukityöllistämisestä helppoa ja houkuttelevaa. Yhteistyötä TE-hallinnon kanssa on vuosien varrella sekä kiitelty että moitittu. 2003 on toivottu yhtenäisempiä käytäntöjä koko Pohjois-Karjalan työvoimaviranomaisten välille. 2013 on tapahtunut suuri organisaatiouudistus, jossa Pohjois-Karjalaan syntyi yksi maakunnallinen TEtoimisto, mutta varmasti käytäntöjen yhdentymistä on tapahtunut vähitellen jo aiemmin. Vanhemmissa muistioissa korostuu enemmän toive siitä, että työvoimaviranomaiset jalkautuisivat hankkeisiin paikan päälle tai ainakin hanketapaamisiin. (2013 on arvioitu, että tapaamisten pitkä kesto on yksi syy, miksi TE-hallinto saattaa suhtautua penseästi paikalle saapumiseen.) Välillä taas saa lukea, että asiat sujuvat ihan hyvin ilman heidän läsnäoloaankin. Viime vuosilta on havaittavissa myös sellaista käännöstä, että yhteistyötoive onkin yhä useammin peräisin työvoimatoimiston puolelta. Tästä esimerkkinä vuoden 2013 muistio koulutukseen liittyen: Esko toivoi, että hankkeet toisivat enemmän itseään esille TE-toimiston suuntaan. Eskon ehdotuksesta Johanna ja Mari suunnittelevat kuukausittain TE- toimiston virkailijoille lähetettävää Hankeuutiset koontia, jossa voitaisiin mm. ennakkoon tiedottaa hankkeisiin avautuvista työ- ja koulutusmahdollisuuksista. Tieto voisi helpottaa asiakasohjausta. Lisäksi olisi hyvä saada hankkeista yhteyshenkilölista. Yhteistyö on syventynyt ja TE-toimiston tietoisuus projektien toiminnasta lisääntynyt huomattavasti viimeisen vuosikymmenen aikana. Kuntien kanssa tehtävän yhteistyön osalta voi huomata sellaista kehityskaarta, että ne ovat tulleet mukaan toimintaan osarahoittajina, jolloin niiden kiinnostus TyPo-hankkeita kohtaan on luonnollisesti lisääntynyt. Kiinnostus ilmenee haluna pitää edustaja rahoitetun hankkeen ohjausryhmän kokouksissa ja saada hankkeilta raportointia. Suuri vaikutus on myös myöhemmin tarkemmin käsiteltävällä vuoden 2006 työmarkkinatukiuudistuksella, joka antoi kunnille painetta vähentää pitkäaikaistyöttömyyttä. Vuoden -06 Haapalahden kehityspäivillä on esitetty seuraavanlaisia, nyt jo toteutuneita, toiveita kuntien roolin lisäämisestä: Tavoitteeksi kirjataan uusille hankkeille että ne neuvottelevat kunnan kanssa miten saadaan kunta mukaan rahoittamaan projektitoimintaa, kunnilta tulevaisuudessa odotetaan isompaa panostusta työllistämistoimintaan. Kunnat voisivat mm tarjota palkkatukityöllistetyille terveystarkastuksia, työkun-
nonselvityksiä jne... Kuntien edustajia enemmän mukaan projektien ohjausryhmään. Joensuun kaupungin työllisyysohjelmassa 2014 mainitaan yhdistyksille maksettavista työllistämislisästä, toimintatuesta, sekä puskurilainasta tilapäisissä rahavaikeuksissa oleville yhdistyksille. Viime vuosina on myös alkanut kuntakokeiluita, joissa kunnat itsekin toteuttavat samaa tehtävää kuin työllisyyspoliittiset hankkeet, jolloin yhteistyön tarve lisääntyy. Välillä tulee esille projektien näkökulmasta nouseva ajatus siitä, ettei kunnan ja järjestön välinen reviiri saa hämärtyä. Myöhemmin käsitellään laajemmin terveysongelmia, jotka ovat yksi esimerkki siitä kysymyksestä, mitkä asiat ylipäänsä kuuluvat työllisyyspoliittisten hankkeiden toimenkuvaan. Vuoden 2003 Nurmeksen muistioon on kirjattu: työntekijät joutuvat olemaan poliiseina, mielenterv. hoitsuina, alkoholitarkkailijoina, tietopankkina jne.. Työllisyydenhoidossa on hyvä myös pitää mielessä TE-hallinnon ja välityömarkkinoiden välinen työnjako, vaikka ne kovasti yhteistyötä tekevätkin. Luvussa 4 käsitellään lakimuutoksia, ja paljon toimintaa maakunnassa rajoittaakin lainsäädännön asettamat rajat. Toiveissa on ollut yhteistyö, tai edes keskustelu ylimmän tahon kanssa. Yleensäkin valtakunnallisen tason päättäjiä ettei tarvitse pyöritellä maakunnan ihmisten kanssa asioita eestaas, ainoa vastaus kun tuntuu olevan ettei voi mitään kun ne päättäjät siellä etelässä.. joten hankitaan sitten ne päättäjät paikalle. Saisivat tutustua kentän ongelmiin ja tieto tulisi niiltä ihmisiltä jotka joutuvat elämään linjausten ja päätösten kanssa. Yhteyttä eduskuntaan on kuitenkin ollut, ainakin vuoden 2009 kehittämistoiveita sisältäneessä kirjeessä silloiselle työministeri Tarja Cronbergille, joka myös vastasi. Myös vuonna 2010 on kerätty hanketapaamisissa terveisiä ministeriöön. Paikalla hanketapaamisissa eduskunnan väkeä ei ole kuitenkaan liiemmälti näkynyt. Tutkimieni valiokuntamietintöjen ja kirjallisten kysymysten perusteella sanoisin, että välityömarkkinoihin liittyvät ongelmat ovat olleet varsin hyvin myös eduskunnan tiedossa, muutosprosessi kuitenkin yleensä on asiassa kuin asiassa hidas poliittisesta jäykkyydestä johtuen. Ehkä ei kuitenkaan voida puhua samalla tavalla yhteistyöstä kuin aiemmin lueteltujen tahojen kanssa, sillä työllisyyspoliittisten hankkeiden vaikuttamismahdollisuudet jäävät lähinnä lobbaamisen, ongelmista tiedottamisen ja asioista kysymisen tasolle. 3. Pohjois-Karjalan hankkeiden historia ja yhteistyö 3.1 Kate-projektista KAJO-keskukseen Joensuun välityömarkkinatoiminnan voi katsoa alkaneen vuoden 1998 Kate-projektista, joka oli nykyisen KAJO-keskuksen esiaste. Yhteistyökumppaneinaan esimerkiksi SPR ja seurakunta se järjesti koulujen ekaluokkalaisille iltapäiväkerhotoimintaa, johon työntekijäksi palkattiin seudun työttömiä. Toiminnan tavoitteena oli luoda pysyvä paikallinen malli, joka olikin vakiintunut vuodeksi 2000, ja vastuu siirrettiin uudelle toimijalle. Katen rooliksi jäi kuitenkin tarvittaessa antaa työnantajapalveluita. Jo tuolloin projektin tehtäviksi on kirjattu tukityöllistäminen itse, muiden yhdistysten neuvominen samassa asiassa sekä palkanlaskenta- ja kirjanpitopalvelut. Sama toimintamalli on siirtynyt ensimmäisestä Kate-projektista välivaiheiden kautta nykyiseen KAJO-keskukseen ja jatkuu edelleen. Vuonna 1999 toiminnan tavoitteeksi on asetettu palvelumallien luominen jotta työllistyminen ja kolmas sektori kohtaisivat, maksullisten kotipalveluiden kehittäminen ja Kate:n vakiintuminen. Tuolloin projektissa on ollut kolme työntekijää, jotka ovat toimineet tasaveroisena tiiminä vastuualueinaan työllistäminen, iltapäiväkerhot ja taloushallinto. Neljännelle oli haettu rahoitusta, ja neljä on nykyisen KAJOn henkilöstömäärä.
Toiminnan alkuvuosina työnantajapalvelut ovat sisältäneet työpaikan avaamisen työvoimatoimistoon, palkkatukihakemuksen teon, työntekijän haastattelun ja valinnan, työsopimuksen ja muun työsuhteeseen liittyvän, sekä palkanlaskennan. Nykyisin on olemassa kolme erilaista palvelupakettia, joiden sisällön laajuus vaihtelee. Palvelupaketti 1 on laajin, sisältäen työntekijän haastattelua ja valintaa lukuun ottamatta kaikki edellä luetellut palvelut sekä vielä työhönvalmennuksen. Paketti 3 puolestaan sisältää vain palkanlaskennan, palkkatukitilitykset sekä mahdollisesti palkanmaksun. Vuosittain asetetaan tavoitteita, kuinka monta asiakasta kussakin paketissa olisi kuukaudessa. Viime vuonna tavoitteet olivat 65 asiakasta paketteihin 1 ja 2, pakettiin 3 puolestaan 35. Luvut ovat korkeimmillaan olleet 80 ja 60. Vuosina 2000 2002 on huomattu, että työllistetyt tarvitsevat myös tukea työmarkkinavalmiuksiinsa, ja nykyisin työhönvalmennus onkin tärkeä osa prosessia. Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi neuvontaa cv:n laatimisessa ja työhaastatteluun valmistautumisessa sekä yleistä työelämätietouden antamista. Vuosina 2002 2003, eli Kate projektin jo kyseessä ollessa, on ollut kiertävä työnohjaaja, joka on puolen vuoden ajan tavannut työntekijöitä kolmen viikon välein ja antanut opastusta teemoista ajanhallinta, stressi, työrooli ja työyhteisö. Toiminnan alussa suppeampien resurssien vuoksi toiminta-alueeksi oli rajattu Joensuu, mutta tavoitteeksi oli asetettu maakunnallistaminen, ja vuoden 2000 ohjausryhmässä onkin todettu, että Kate muutetaan Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistyksen hallinnoimaksi ja tehdään siitä maakunnallinen, ja tämän vuoksi on tehty hakemus uudelle hankkeelle. Katen nimi muuttui KAJOksi, ja vuonna 2005 KAJO :n meneillä ollessa on ollut tavoitteena pysyvän KAJO-keskuksen luominen palvelemaan laajasti koko maakuntaa ja tekemään yhteistyötä työllisyystoimijoiden kanssa. Tiedottamista vuonna 2007 toteutettiin laatimalla kyläyhdistyksille Kyläkirje, jonka levikki oli 300 kpl, tiedottamalla erilaisissa tilaisuuksissa, ottamalla henkilökohtaisesti yhteyttä yhdistyksiin, Jellin ja sähköpostilistojen avulla, sekä lehdistötilaisuudessa Karjalaisessa. KAJO kuvaa toimintakertomuksessaan yhtä toiminta-aluetta näin: toimittu välittäjänä/sovittelijana työnantajan ja työntekijän välisissä kiistatapauksissa (muistaen että kyseessä ei ole mikään virallinen lainopillinen neuvonta vaan työllistämiseen tukitoimiin kuuluva apu). Tällainen sovitteleva toiminta on kehittynyt vuosien varrella, ja vuonna 2011 voidaan lukea: Vuoden aikana useita työsuhteita on päätetty/koeajalla purettu. Tämä ei ole KAJOkeskuksen historiassa uutta. Erona entiseen on, että työneuvojan työn ansioista ongelmatilanteisiin päästään nykyisin vaikuttamaan ja mahdollisia väärinymmärryksiä korjaamaan. Jatkossa työnantajayhdistysten huomiota tullaan kiinnittämään enemmän työntekijöiden perehdyttämiseen, työhön opastukseen sekä asiakasryhmän erityispiirteisiin. Työneuvojan rooli on kehittynyt vuosien varrella myös lisääntyneenä yhteydenpitona kaupungin, TE-toimiston ja TYPin kanssa. Toimintaa on pidetty tärkeänä vuosina 2003 2006: Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että laajamittaisesta neuvonnasta, ohjauksesta ja tuesta huolimatta suurimmalla osalla järjestöistä ei olisi lainkaan mahdollista työllistää yhdistelmätuella ilman KATE tyyppisen projektin tukea. ja edelleen vuonna 2012: yhdistystyönantajat arvostivat erityisesti käytännön paperitöissä auttamista, koulutuksia, työntekijöille järjestettyjä KAJO-päiviä sekä työhönvalmen-
nusta. Palautteessa toivottiin KAJO-keskus hankkeen jatkumista, sillä sen tarjoama tuki on elinehto monen yhdistyksen työllistämistoiminnalle. Koettiin myös, että KAJO-keskuksen palvelut ovat jatkuvasti kehittyneet eteenpäin. Vuonna 2011 KAJOn työllisyyshankkeille tekemässä kyselyssä yksi vastaaja oli kokenut, että työllisyyshankkeet saavat tiedon asioista muualtakin, ja hyöty on enemmän yksittäisille työllistäville yhdistyksille. 2011 on kirjattu, että KAJO-keskus on uuden edessä joutuessaan kieltäytymään uusista asiakkaista. Kyseessä on ollut väliaikainen muutos määrärahoissa, joka korjaantui sitten taas seuraavina vuosina. 2012 loppuraportin mukaan on kieltäydytty sellaisista asiakkaista, joiden asiakkuuteen pyrkimisen ainut motiivi on ollut palkkatuen saaminen. 2013 on alkanut asiakasyhdistysten työllistämisprosessien aukikirjaaminen vierailemalla yhdistyksessä, jolloin on kartoitettu, millaisia työtehtävät ja niiden ohjaus ovat, ja millaisia edellytyksiä on Toppis-mallin käyttöönotolle, ja nämä tiedot on välitetty myös TE-toimistolle. 3.2 Muita hankkeita Työllisyyspoliittista avustusta Pohjois-Karjalassa saaneiden hankkeiden määrä oli korkeimmillaan vuonna 2008, jolloin 22 organisaatiota toteutti 30 hanketta (sisältäen muutkin kuin 3. sektorin). Vuonna 2012 oli 20 hanketta ja kaksi kuntakokeilua. Tässä yhteydessä ei tietenkään käydä jokaisen historiaa yksityiskohtaisesti läpi, siihen ei lähdeaineistokaan antaisi mahdollisuuksia. Polkuja Yrityksiin on vakiintunut hanke, joka etsii yrityksistä työpaikkoja sellaisille asiakkaille, joilla katsotaan olevan valmiuksia yksityiselle sektorille. Se osallistuu, Kuten KAJO, tapaamisiin koko maakunnassa ja tekee yhteistyötä työllisyysprojektien, yritysten, oppilaitosten ja työvoimahallinnon kanssa. Projekteja on tiedotettu tällaisen välittäjän käytöstä: Työllisyyspoliittiset hankkeet voivat ottaa yhteyttä Polkuja yrityksiin- hankkeen Timo Hartikaiseen, mikäli hankkeissa on henkilöitä, joilla olisi edellytyksiä työllistyä yrityssektorille. Myös lähettävä hanke saa merkitä työllistyvän henkilön tulokseksi. Jälkimmäinen lause takaa, ettei asiakkaan siirtämisestä synny ainakaan mitään kannustinloukkua yhteistyölle. Yrityskontakteja on ollut vuonna 2011 317, seuraavana jo 653. Koulutukseenkin ohjataan asiakkaita. Vuonna 2008 on alkanut ja vuosien varrella laajentunut työnetsijärinki, jossa piilotyöpaikan löydyttyä selvitetään, löytyisikö muilta ringin jäseniltä työntekijää, ellei omassa projektissa ole. Mallia on tarkoitus levittää käyttöön otettavaksi laajemmaltikin, esimerkiksi Joensuun ja Outokummun kuntakokeiluun. Uudempia hankkeita ovat kuntakokeilut eri puolella maata. Joensuun ja Outokummun kuntakokeilu alkoi syksyllä 2012 ja jatkuu vuoden 2015 loppuun. Erityispiirteitä hankkeelle ovat se, että osallistujien iäksi on rajattu korkeintaan 55, osallistumiseen riittää 12 kuukaudenkin työttömyysjakso, mikäli on vaaraa syrjäytyä työmarkkinoilta (monissa muistioissa kehitystoiveeksi on esitetty toimenpiteeseen pääsyä ennen 500 päivän kulumista, joten tämä vastaa siihen kaipuuseen), ja henkilöiden katsotaan tarvitsevan julkisten työvoimapalveluiden lisäksi juuri kuntien vastuulla olevia työllistymisedellytyksiä parantavia palveluita. Yhteistyötä tehdään yhdistysten ja yritysten lisäksi myös Kelan kanssa. Työllisyyshenkilöstöä on palkattu lisää kuntakokeilun vuoksi. Myös Lieksassa on kuntakokeilu.
Muita hankkeita tulee tekstissä esille hanketapaamisten sitaattien ja muiden esimerkkien kautta. Osa on pidempiaikaisia, osassa sisältö on säilynyt samana, mutta hankkeen nimi tai toteuttaja on vaihtunut vuosien varrella. Raportin lopussa on liitteenä taulukko lähes kaikista hankkeista ja niiden toteuttajista vuosilta 2005-2013. 3.3 Yhteiskunnallisia muutoksia ja hankkeiden yleistä historiaa Tänä päivänä tietotekniikan käyttö on itsestäänselvyys, mutta muistioissa ei tarvitse mennä kuin kymmenisen vuotta taaksepäin, niin huomaa kuinka uusia asiat silloin vielä olivat. 2004 on kehitysideaksi esitetty papereiden lähettelyn väheneminen ja faxin käyttöönotto. Nykyään faxikin voi tuntua vanhentuneelta verrattuna sähköpostiin. 2006 on toivottu sähköisen asioinnin koulutusta sekä asiakkaille että hanketyöntekijöille. Saman vuoden kehittämispäivillä työvoimatoimisto on ilmaissut, että olisi hyvä, jos projekteista ulostulevat henkilöt osaisivat käyttää mol.fi Internetsivuja ja olisivat muutenkin aktiivisempia tietotekniikan käyttäjiä. 2008 on mietitty, voisiko luoda projekteille yhteisen sähköisen keskusteluympäristön. 2009 on toivottu, että palkkatukihakemuksen voisi tehdä sähköisesti, ja KAJOn 2012 loppuraportin mukaan sitä on pilotoitu ja tullaan levittämään asiakasyhdistyksiin. Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistys hallinnoi myös Kathy-projektia, jonka tavoitteena on kansalaisten tietoyhteiskuntavalmiuksien edistäminen esimerkiksi nettikahviloita ja koulutuksia ylläpitämällä. Maahanmuuttajien määrä Suomessa on lisääntynyt viime vuosikymmeninä. Maahanmuuttajille on omia palveluja, kuten Joensuussa matalan kynnyksen neuvontapiste Silta, mutta he voivat olla myös työllisyysprojektien asiakkaita. Asiakkuus on ainakin 2009 lähetetyissä terveisissä työministerille noussut esille toiveena paremmasta kotoutuksesta ja kielikoulutuksesta: Maahanmuuttajien työllistymiseksi kuntien on nykyistä paremmin toteutettava kotouttamista. Esim. kielikoulutusta on tarjolla liian vähän, varsinkin jatkokursseja. Se mikä on muodollisesti riittävä kielitaito joihinkin työtehtäviin ei välttämättä käytännön työnhaussa kuitenkaan ole riittävä kielitaito työpaikan saamiseksi. Kotouttamislaki tämän jälkeen uudistuikin, eikä aihe ole myöhemmin tullut esiin. Muutamissa hanketapaamismuistioissa on toivottu venäjänkielistä hygieniapassia, ja sellainen on saatukin: Kiteen Evankelinen Kansanopisto voi toteuttaa hygieniapassikoulutuksia tarpeen mukaan venäjäksi tai suomeksi. 2013 KAJO on ryhtynyt yhteistyöhön omakielisten koto-valmentajien kanssa parantaakseen maahanmuuttajien työllistymistä. Sosiaalinen yritys oli toive, jonka visio toistui jonkin verran 2000-luvun puolivälin muistioissa, heti sen jälkeen kun laki sosiaalisista yrityksistä tuli voimaan vuoden 2004 alusta. Esimerkiksi Lieksassa toimineella siivouspalveluja kotitalouksille tuottaneella Palvelut-projektilla on ollut suunnitelma hankkeen päättymisen jälkeen hakea jatkohanketta, jonka jälkeen seuraava askel olisi ollut sosiaalinen yritys. Voidakseen tulla kutsutuksi sosiaaliseksi yritykseksi, työvoimasta 30 % tulee olla vamman tai sairauden vuoksi vajaakuntoisia tai vajaakuntoisia ja pitkäaikaistyöttömiä. Sellaisen perustamisen etuna olisi, että korkeinta korotettua palkkatukea voisi saada kahden vuoden ajan. Asiat eivät kuitenkaan suuremmalti edenneet. Muistioista ei suorasanaisesti käy ilmi, miksi näin on. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun opiskelijoiden tekemän tutkimusraportin Sosiaalinen yritystoiminta on mahdollisuus mukaan rahoittajat suhtautuvat erilaisiin yrityksiin tasaveroisesti, eikä sosiaalisen yrityksen status synnytä suurempaa punnintaa.
Yritystoiminnan tulee tietenkin olla kannattavaa, joten ehkä kyse on samoista yritystoimintaan liittyvistä haasteista kuin tavallisessakin yrityksessä, lisättynä vaatimuksella henkilöstön tietynlaisesta koostumuksesta. Yhdistykset eivät myöskään välttämättä koe omaavansa täysiä valmiuksia toimia markkinaehtoisesti. Pohjois-Karjalassa toimii kuitenkin Honkalampi-säätiön vuonna 1998 perustama ja 2005 sosiaaliseksi yritykseksi hakeutunut Juhta Oy, joka valmistaa veneisiin liittyviä tarvikkeita, perävaunuja ja muuta tavaraa. Vuonna 2005 alettiin seurata projektin jälkeistä elämää: Projektien kanssa yhdessä suunniteltiin seurantalomake, joka lähetetään työntekijälle kolmen kuukauden kuluttua työsuhteen loppumisesta. Tämä lomake on jo otettu joissakin projekteissa käyttöön. Nykyisin seurantalomake on yleiskäytäntö. 2007 on esitetty toive, että projektien välille luotaisiin yhtenäiset käytännöt sen suhteen, sovelletaanko TESsiä vai lakia ja asetuksia, ja mitkä ovat palkkausta ja työaikaa koskevat säännöt. On ajateltu, että samassa maakunnassa olevat (liian) erilaiset käytännöt voivat tuntua epätasa-arvoisilta. 2007 on myös vuosi, jolloin Euroopan Unioni alkoi osallistua Suomen työllistämispolitiikkaan ESR-hankkeiden rahoittajana, ja pari vuotta myöhemmin on keskustelussa noussut esille se, kuinka kansallista rahoitusta saavat työllisyyshankkeet ovat ulkona välityömarkkinoiden valtakunnallisesta kehittämisestä, kun taas ESR-hankkeet on sidottu tiiviisti kehittämistyöhön. ESR-hankkeetkin kutsutaan nykyisin mukaan hanketapaamisiin. 2011 on havaittu positiivinen ilmiö joidenkin yhdistysten toiminnassa: Kevään ja kesän aikana on ollut tavallista suurempi määrä vajaakuntoisen palkkatuella yhdistyksiin työllistyneitä yhteensä 8 hakemusta. Vuosina 2009 ja 2010 vastaava luku oli 1 hakemus/vuosi. Tämä merkitsee sitä, että osalla yhdistyksistä on mahdollisuus palkata työvoimaa osittain omalla rahalla. Parhaimmassa tapauksessa lopputuloksena on henkilön pidempiaikainen työllistyminen yhdistykseen, hänen omaan tilanteeseensa sopiviksi räätälöityihin työtehtäviin. Merkittävää on myös, että eräässä pienessä yhdistyksessä on alkanut oppisopimuskoulutus palkkatuella. 4. Lakimuutokset 4.1 Yleistä Toiminnan alkuvaiheessa hankkeet saivat työllisyyspoliittista projektitukea, joka muuttui vuonna 2003 työllisyyspoliittiseksi avustukseksi. Muutoksista oli valtioneuvosto todennut seuraavaa: Työllisyyspoliittista avustusta myönnetään toimintaan, johon nykyisten säännösten mukaan on myönnetty työllisyyspoliittista projektitukea tai omatoimisuusavustusta. Avustusta laajennetaan niin, että sillä voidaan tukea myös työttömien työ- ja toimintakyvyn sekä työllistymisedellytysten selvittämistä sekä uusien palvelujen kehittämistä. Lisäksi avustuksen enimmäiskesto pidennetään eräin poikkeuksin viiteen vuoteen. Mainittu viisi vuotta oli vain väliaikainen pidennys, joka ei käytännössä koskaan toteutunut. Avustuksen myöntämisperusteita tarkistettiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista annetussa asetuksessa 28.12.2012/1073. Muutoksia aiheutui siihen, kuinka paljon projektien eri työntekijöiden palkoista korvataan ja miten erilaisiin laitehankintoihin suhtaudutaan. Toinen pieni muutos oli yhdistelmätuen muuttuminen korkeimmaksi korotetuksi palkkatueksi vuonna 2006. Yksi tuki korvasi entiset, joten järjestelmän voi katsoa muuttuneen yksinkertaisemmaksi.
Sosiaaliturvajärjestelmä muuttui pari vuotta sitten siinä mielessä kannustavammaksi, etteivät puolison tulot enää vaikuta työmarkkinatuen saamiseen. Vuoden -04 Haapalahden kehityspäivien toiveena oli juuri tämä, ja etenkin avopuolison tulojen vaikutus herätti yhteiskunnallisessa keskustelussa kritiikkiä vuosikymmenten ajan ennen kuin se vihdoin poistettiin. Hanketapaamisten muistioissa toistui viime vuosikymmenen ajan useamman kerran myös toive työmarkkinatuen ja korkeimman korotetun palkkatuen määrän korottamisesta, sekä tuen keston pidentämisestä 2-3 vuoteen ja mahdollisuudesta saada tukea jo ennen 500 päivän kulumista. Perusteena on käytetty sekä kannustavuutta että sitä, että toimeentulotuen käytön tarve vähenisi. Työmarkkinatuki nousi pari vuotta sitten n. 100 euroa, ja palkkatuki voi kestää 24 kuukautta, mutta korkeimpana korotettuna vain 12. Viime vuonna puolestaan astui voimaan säädös 300 euron suojaosasta, minkä voi tienata ilman että se leikkaa työttömyysetuutta. Alle 300 euron tulonlisäyksistä ei ole ennen tätäkään tarvinnut tehdä ilmoitusta asumistukiasioissa. Toki jos henkilöllä sattuu olemaan ulosottovelkoja, ja työttömyyskorvauksen ja palkan yhteissumma ylittää ulosoton suojaosan 677 euroa (elätettävästä lapsesta suojaosuus nousee n. 8 euroa päivässä), ylimenevästä palkasta voidaan ulosmitata normaalien käytäntöjen mukaisesti. Vuodesta 2010 lähtien on työvoimatoimiston hyväksynnällä voinut aloittaa omaehtoisen opiskelun työttömyysetuudella. Tämä on yksilön kannalta kannustava vaihtoehto lähteä hankkimaan uutta tai vaikka ensimmäistä tutkintoa, mutta vaihtoehto on varmasti antanut myös työllisyyshankkeille lisämahdollisuuksia jatkopolutuksen suhteen. Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta (621/1999) tuli voimaan 1999, eikä tarkasteluaikana ole tullut yksityisyydensuojaan liittyen merkittäviä muutoksia. Lain 24 :n mukaan salassa pidettäviä ovat asiakirjat, jotka sisältävät tietoja sosiaalihuollon asiakkaasta tai työhallinnon henkilöasiakkaasta sekä tämän saamasta etuudesta tai tukitoimesta taikka sosiaalihuollon palvelusta tai työhallinnon henkilöasiakkaan palvelusta taikka tietoja henkilön terveydentilasta tai vammaisuudesta taikka hänen saamastaan terveydenhuollon ja kuntoutuksen palvelusta, ja tämä voi hidastaa yhteistyötä eri toimijoiden välillä. KAJOn väliraportista 2011 voimme lukea, että: Työneuvoja kysyi, voisiko te-toimistosta saada asiakasta koskevaa informaatiota työneuvojan käyttöön. Näin alkukartoitusta ei tarvitsisi tehdä aivan alusta pitäen uudelleen. Tetoimiston henkilöstön mukaan nykyisellään asiakas voi halutessaan tuoda työnhakusuunnitelmansa työneuvojan ohjauskäynnille. Muita tietoja te-toimistosta ei voida luovuttaa. 4.2 Vuoden 2006 työmarkkinatukiuudistus Vuonna 2006 astui voimaan seuraava muutos: Kunnat rahoittavat puolet siitä työmarkkinatuesta, jota myönnetään yli 500 päivää tukea saaneille, aktiivitoimiin osallistumattomille (passiivituen saajat). Uudistuksella ei muuteta kuntien ja valtion välistä työnjakoa työttömien aktivointitoimien järjestämisessä. Työhallinto on edelleen vastuullinen järjestämään työttömien aktivoinnin. Tähän asiaan on myös perustuslakivaliokunta kiinnittänyt huomiota todetessaan, että työvoimatoimiston velvollisuus on huolehtia siitä, että karenssijakson aikana on tosiasiallisesti saatavana työtä, koulutusta tai työvoimapoliittisia toimenpiteitä. Tällainen asia on varmasti lisännyt työllistävien yhdistysten kiinnostavuutta kunnissa joissa on ollut korkea
työttömyysprosentti. Eduskunnassa on löydetty järjestelmästä puutteita kuitenkin vielä vuonna 2013, kirjallisessa kysymyksessä 865/2013: Ongelma kuntien näkökulmasta on ollut käytännössä se, että ne eivät ole saaneet työhallinnolta tietoa näistä sakkomaksun piiriin tulevista työttömistä riittävän aikaisin, jotta ohjaus-, tuki- ja työllistämistoimia olisi voitu kohdentaa heille ja sakkomaksulta välttyä. Samoin on pyydetty tiedon antamista myös sellaisista, joilla 500 työttömyyspäivää ei ole vielä täyttynyt. Uudistuksen aikaan on myös päätetty perustaa TYPeihin eli työvoiman palvelukeskuksiin 100 uutta virkaa jotta palvelut toimisivat paremmin ja velvollisuudet olisi helpompi toteuttaa. TYP vaikuttaa olleen tärkeänä pidetty palvelu, ainakin vuoden -08 kommentin perusteella: TYP (työvoiman palvelukeskus) on saatu Lieksaan, ei itsestään selvyys Ensi vuonna TYPistä sitten onkin tulossa pakollinen palvelu. Otettiin käyttöön myös aktivointikausi, jolloin työhallinnon on tarjottava aktivointitoimia niin, että pitkäaikaistyötön henkilö voi tarvittaessa olla neljän vuoden aikana kaksi vuotta erilaisissa työllistymistä edistävissä toimenpiteissä. Paula Risikko on vuonna 2013 todennut vielä seuraavaa: Kuntien rahoitusvastuuta suunnitellaan laajennettavaksi siten, että osa yli 300 päivää työmarkkinatukea saaneiden työttömien työmarkkinatuen rahoitusvastuusta siirrettäisiin rakennepoliittisen ohjelman mukaisesti kunnille. Suunnitelma toteutuukin vuoden 2015 alusta.. 4.3 De minimis ja ryhmäpoikkeusasetus 2010 Vuonna 2010 keskustelua ja huolta yhdistyksissä aiheuttivat uusi De minimis sääntö ja ryhmäpoikkeusasetus. Huoli jaettiin myös eduskunnassa. Alla on termien selitykset. De minimis -asetuksen puitteissa yritykselle on mahdollista maksaa tukea enintään 200 000 euroa kolmen verovuoden aikana. Summassa tulee huomioida kaikkien eri viranomaisten yhteensä de minimis -tukena kyseisenä ajanjaksona myöntämä rahoitus. (Tekes, Finnvera ). Palkkatuesta osa myönnetään de minimis -tukena, osa ryhmäpoikkeusasetuksen (800/2008) mukaisena tukiohjelmana (X232/2010) Yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen mukaiseen menettelyyn liittyvät säännökset koskevat tuki-intensiteettiä (saa olla enintään 50 % tukikelpoisista kustannuksista epäedullisessa asemassa olevien työntekijöiden kohdalla) ja tukikauden enimmäiskestoa. Tukiohjelmasta tai tapauskohtaisesta tuesta on toimitettava komissiolle sähköisesti yhteenveto jälkikäteen 20 työpäivän kuluessa. (tem.fi) Ministeriölle antamassaan lausunnossa KAJO on ilmaissut pelkonsa siitä, että molemmat uudistukset vähentävät työllistämistä. De minimiksen on näistä kahdesta arveltu olevan vähemmän haitallinen, mutta voivan vahingoittaa yhdistyksiä joiden toiminta katsotaan liiketoiminnaksi. Ryhmäpoikkeusasetuksessa ongelmalliseksi nähtiin, että tukea voitaisiin maksaa vain 50% kuluista, jolloin käytännössä pienten yhdistysten mahdollisuus työllistää lakkaisi, sillä harvalla on mahdollisuus kerätä niin suurta omarahoitusosuutta.
Liiketoiminnan rajoja on eduskunnassa määritelty seuraavasti: Valiokunta katsoo, että tulkittaessa sitä, harjoittaako yhdistys tai säätiö elinkeinotoimintaa, tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen, aiheuttaako yhdistyksen tai säätiön toiminta todellista kilpailuhaittaa jollekin samalla alueella toimivalle yrittäjälle. Tässä harkinnassa työ- ja elinkeinotoimisto voi tarvittaessa käyttää apunaan paikallisen yrittäjäjärjestön asiantuntemusta. Verottajan päätös verottaa toimintaa ei sido työ- ja elinkeinotoimistoa, vaan työ- ja elinkeinotoimiston tulee ratkaista asia itsenäisesti kaikki asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen ja kiinnittäen erityistä huomiota paikallisiin kilpailuolosuhteisiin. esimerkiksi kierrätyskeskuksen, kirpputorin tai työttömien kahvilaruokalan ylläpitämistä, kotipalvelujen tuottamista vähävaraisille vanhuksille taikka omakotitalkkaritoimintaa ei tule tulkita elinkeinotoiminnaksi, jos toiminta ei tosiasiallisesti kilpaile yksityisen yrityksen toiminnan kanssa. Työttömien ylläpitämän kahvila-ruokalan päätarkoitus on yleensä toimia paikkana, jossa työttömät tapaavat toisiaan ja pitävät yllä sosiaalisia kontaktejaan. Mietittäessä esimerkiksi kotipalveluja vähävaraisille vanhuksille tuottavien yhdistysten toiminnan laatua tulee tarkoin selvittää, onko alueella oikeasti tarjolla niin edullisesti tuotettuja kaupallisia palveluja, että vähävaraisilla vanhuksilla olisi todellinen mahdollisuus käyttää niitä yhdistyksen tarjoamien palvelujen sijasta. KAJOn toimintasuunnitelmasta vuodelta 2013 löytyy seuraavanlainen maininta: Juuan kunnassa asian eteneminen päättyi Pielisen Karjalan TE-toimiston kielteiseen linjaukseen kylätalkkareiden palkkaamisesta kilpailullisiin näkökohtiin perustuen. Eli kylätalkkari on ollut jo rajan ylitse menevää toimintaa, vaikka kotitalkkari lähtökohtaisesti hyväksyttävää. Vaikka valiokunnan lista on laadittu esimerkinomaiseen muotoon, taitaa olla niin että harvemmin muuta kuin siinä nimenomaisesti mainittua toimintaa voitaisiin hyväksyä. Käytännössä uudistus aiheutti hankaluuksia esimerkiksi erään kannatusyhdistyksen yksityiselle päiväkodille, jonka toimintaa alettiin katsoa liiketoiminnaksi. Muutoin voinee jälkiviisaana todeta, että huolet olivat hieman ylimitoitettuja. Samoilla linjoilla on ollut TE-hallinnon edustaja hanketapaamisessa 2010: De minimiksen voimaantuloon liittyi etukäteen pelkoja. Voimaantulo ei ole aiheuttanut radikaaleja muutoksia työllistämiseen. Kilpailun vääristymistä on aiemminkin pitänyt seurata. Edelliseen lauseeseen liittyen voidaankin viitata Haapalahden -07 kehityspäivien muistion Harmeja -osioon, jossa on todettu verottajan niitä jollekin hankkeelle aiheuttaneen esittäessään uteluita kotiavusta, tuotteiden myynnistä ja ulkopuolisista syömässä kävijöistä. 2010 on liiketoiminnan määrittelemiseen liittyen muistioon kirjattu seuraavanlainen kommentti: Edelleensijoittaminen ja työvoiman myyminen hankkeen ulkopuolelle ovat olleet keinoja erottaa jyvät akanoista eli nähdä, millaiset ovat henkilön työvalmiudet avoimilla työmarkkinoilla. Tällä tavoin on myös koottu hankkeille määrättyä omarahoitusosuutta. Lakimuutoksen seurauksena nämä hyvät työkalut käytännössä poistuvat. Ajatuksen taustalla on ollut pelko siitä, että edelleensijoitus yrityksiin katsotaan vuokratyöfirmojen kanssa kilpailevaksi toiminnaksi. Pelkoa on lietsottu myös eduskunnassa näin: Mihin toimenpiteisiin hallitus ryhtyy muuttaakseen lainsäädäntöä ja toimintatapoja niin, että työttömien yhdistykset voivat edelleen ilman voiton tavoittelua välittää pitkäaikaistyöttömiä palkkatuen avulla yritysten palvelukseen? TEM:n ohjeiden mukaan edelleensijoitus katsotaan elinkeinotoiminnaksi, kun kaikki kolme ehtoa toteutuu: toiminta on jatkuvaa, ansiotarkoituksessa ja kilpailuolosuhteissa tapahtuvaa. Täten ei ole mitään ongelmaa jos yhdistys vain silloin tällöin siirtää työntekijän perimättä siitä maksua, ja tämäkin huoli osoittautui turhaksi.
Edelleensijoittamista koskeva lainsäädäntö ja termistö ovat muuttuneet vuosien varrella seuraavasti: Vuoden 2002 asetuksessa julkisesta työvoimapalvelusta (1344/2002) on todettu: Kunta voi sijoittaa työllistämänsä pitkäaikaistyöttömän, jonka palkkaukseen on myönnetty työllistämistukea, työhön yhdistykseen, säätiöön tai yksityiselle henkilölle. (23 ). Vuoden 2010 asetuksessa asetuksen muuttamisesta (332/2010) 23 kuului: Kunta, yhdistys, säätiö, yksityinen työvoimapalvelu ja sosiaalinen yritys voivat sijoittaa palkkatuella palkkaamansa vajaakuntoisen, pitkäaikaistyöttömän tai vaikeasti työllistyvän työhön yritykseen, yhdistykseen, säätiöön tai yksityiselle henkilölle. Eli pelkän kunnan lisäksi edelleensijoitus on mainittu toimintakeinoksi muillekin tahoille. Nykyisessä laissa julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta (916/2012) mahdollisuus on kaikilla työnantajilla, sisältäen myös yritykset: Työnantaja saa tuella palkatun suostumuksella siirtää tuella palkatun muun työn järjestäjän tehtäviin, Huomaamme, että termistä edelleensijoittaminen on luovuttu. Lisäksi siirrettävän ei tarvitse enää välttämättä olla pitkäaikaistyötön tai vajaakuntoinen. Hallituksen esityksessä on todettu, että termistö on haluttu yhdenmukaistaa työsopimuslain kanssa. Uutta on myös lisäys palkatun suostumuksella. Täten ei kuulosta enää ihan niin siltä, että työntekijä on vain passiivinen objekti, jota hänen tahtoaan kysymättä siirrellään. Ehkä vieläkin enemmän työntekijän osallisuutta prosessissa voisi korostaa muodolla työntekijä voi siirtyä yhteisellä sopimuksella nykyisen ja kohdetyöantajan kanssa Toinen termi, josta luovuttiin vuoden 2013 alusta, oli vaikeasti työllistyvä, mikä korvautui 500 päivältä työttömyysetuutta työttömyyden perusteella saaneella. Termi oli luotu vuoden 2006 työmarkkinatukiuudistuksessa, mutta kenties se on sittemmin koettu leimaavaksi. Ehkä voi nähdä tiettyä asenneilmapiirin muutosta; jos 2006 kuntien painostaminen ja työttömien leimaaminen ja rankaiseminen karensseilla on nähty hyvinä keinoina työttömyyden vähentämiseen, niin nykyisin inhimillisyys paistaa enemmän rivien välistä. 4.4 Työssäoloehto ja ansiosidonnainen päiväraha Työssäoloehdon tärkein funktio on, että sen täyttymisen jälkeen voi saada ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa. Tämän vuoden alusta lähtien työssäoloehto täyttyy, kun on ollut edeltävän 28 kuukauden aikana 26 viikkoa töissä. Tätä ennen raja oli 34 viikkoa. Työajan tulee olla vähintään 18 tuntia viikossa ja palkan TES:n mukaista tai vähintään 1154 euroa kuukaudessa. Lyhyemmiltä työajoilta lasketaan tuntikohtainen minimi. Myös työ, johon on maksettu korkeinta korotettua palkkatukea, otetaan samalla tavalla huomioon. Esimerkiksi vuonna 2004 Haapalahdessa on esitetty kehitystoiveena, että työssäoloehdon tulisi täyttyä vuodessa. Taustalla on ollut se, että aiemmin palkkatuetusta työstä ehto on täyttynyt vain 50-prosenttisesti, eli aikaa on mennyt 2 kertaa 34 viikkoa eli 68. Vuosi olisi tuolloin varmasti ollut hyvä aikaraja, jos palkkatuki oli myönnetty nimenomaan vuodeksi. Vuoden -98 yhdistelmätuen aikaan työssäoloehto karttui vain kolmasosavauhtia, joten hitaasti mutta varmasti on tapahtunut kehitystä parempaan suuntaan. Muutosprosessia voidaan pitää sikäli hitaana, että jo vuonna 2005 on eduskunnan työvaliokunta lausunut seuraavaa: Valiokunnan käsityksen mukaan lainsäädännön ei ilman erityisen painavia syitä pitäisi johtaa siihen, että saman työnantajan palveluksessa rinnakkain samaa työtä tekevät ja samaa palkkaa saavat henkilöt ovat
täysin erilaisessa asemassa heille kertyvän työttömyysturvan suhteen riippuen siitä, kumman palkkaamiseen työnantaja on saanut suuremman valtion tuen Vaikka muutosta ensisijaisesti pidetäänkin positiivisena työntekijän näkökulmasta, on sitä alkuvuonna 2014 KAJOn ohjausryhmässä pohdittu haasteenakin: Vuoden alun lakimuutoksen myötä työssäoloehto täyttyy puolen vuoden korkeimman korotetun palkkatukijakson aikana. Tämä asettaa työhönvalmennukselle uusia haasteita, sillä kuuden kuukauden yhdistystyönjakson jälkeen, ei voi enää saada korkeinta korotettua palkkatukea esim. yritykseen eikä myöskään vaihtaa yhdistystyönantajaa. Siirtäminen voi olla yksi vaihtoehto kokeilla työtä yrityksessä. Hankkeet ovat toivoneet koulutusta asiaan liittyen ja Johanna alkaa sitä järjestää yhdessä TE-toimiston kanssa. Kyseessä oli kuitenkin sellainen tilanne, ettei ministeriö ollut tullut ajatelleeksi työssäoloehdon lyhenemisen vaikutusta palkkatuen saamiseen, eikä tarkoitus ollut heikentää mahdollisuuksia, joten TE-toimistoja on ohjeistettu myöntämään korkein korotettu palkkatuki työssäoloehdon täyttymisestä huolimatta. Lisäselvyyttä ministeriöltä oli kaivattu vielä siihen, onko jotain aikarajaa sille, kuinka pitkä katkos voi olla kahden tai useamman, yhteensä 12 kuukauden, palkkatuetun työjakson välillä. Aikarajaa ei ole. Ansiosidonnaiseen on lisäksi tämän vuoden alusta tullut sellaiset muutokset, että päivärahakausi lyhenee 500 päivästä 400:n, jos työhistoria on alle kolme vuotta tai jos kieltäytyy ilman pätevää syytä työllistymistä edistävistä palveluista ensimmäisen 250 työttömyyspäivän aikana. 4.5 Viiden työpäivän sääntö Viiden työpäivän sääntö ei ole enää voimassa, mutta se meinasi aiheuttaa harmaita hiuksia tullessaan voimaan vuonna 2011. Kyse ei ole varsinaisesta lakimuutoksesta, vaan muutoksesta siinä, kuinka ministeriö on ohjannut tulkitsemaan palkkatukeen oikeuttavia korvauspäiviä, nykyistä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvun 11 :ää Palkkatukea maksetaan siltä ajalta, jolta työnantaja on velvollinen maksamaan palkkaa, kuitenkin enintään viideltä päivältä kalenteriviikossa. Keski-karjalan hanketapaamisessa on ELY-keskuksen edustaja tiivistänyt uudistuksen näin: Jatkossa palkkatukea saa vain niiltä päiviltä, jolloin työntekijä on töissä. Viikkotyöajan tekeminen esim. kolmessa päivässä ei enää ole mahdollista, mikäli palkkatukea haluaa saada koko viikolta. Keskustelussa tuotiin esille ongelmat, joita uusi käytäntö aiheuttaa pienipalkkaisille pitkän matkan päästä kulkijoille, joiden kotiseudulla kulkuyhteydet ovat huonot. Useat ELY-keskukset ovat olleet yhteydessä ministeriöön ongelmakohtien tiimoilta. Uuden käytännön taustalla on ilmeisesti ajatus siitä, että palkkatukityöjaksolla totuttaisiin viisipäiväiseen työviikkoon. Ilmeisesti ongelmien tuominen ministeriön tietoon on tehonnut, koska sääntöä ei enää ole. Sen aiheuttamiin hankaluuksiin osattiin yhdistyksissä kuitenkin varautua, kuten saamme hanketapaamisen muistiosta lukea: Enossa on jo suunniteltu siirtymistä kuukausipalkkaisiin työsopimuksiin ja Kotitalkkareilla kuukausipalkkaa on käytetty jatkuvasti. Johanna toimittaa muistion liitteenä KAJO-keskuksesta Piian tekemän laskurin, jolla voi laskea, miten saisi palkkatuen hyödynnettyä mahdollisimman optimaalisesti. Lisäksi Lieksasta oli saatu kuulla, että sosiaalitoimisto oli maksanut bensarahoja osallistuneille.
5. Esille nousseita teemoja 5.1 Työvoiman kysyntä ja tarjonta Kysynnän ja tarjonnan kohtaamattomuus on ongelma myös avoimilla työmarkkinoilla. Jollain alalla (nykyään tulee ensimmäisenä mieleen hoitoala) voi olla pulaa työntekijöistä korkeasta työttömyysasteesta huolimatta. Ongelmana voi olla matala palkka, puuttuva koulutus, kiinnostuksen puute alaa kohtaan, tai se, että työtä ei ole tarjolla kokoaikaisena. Viimeksi mainitusta syystä on kouluttavien hankkeiden tapaamisessa todettu näin: Puhtaanapitoalalla olisi töitä mutta kokoaikatyö pitää usein koota pienemmistä palasista. Voisivatko hankkeet olla kokoamisessa apuna? Osaajat saattavat myös sijaita eri paikkakunnalla kuin työpaikat, ja tähän liittyen on hanketapaamisessa -08 noussut esille seuraava ajatus: Muualla Suomessa olevat työpaikat, joissa olisi etätyömahdollisuus olisi hyvä kartoittaa mutta kuka sen tekisi. Välityömarkkinoilla on samoja kohtaamattomuusongelmia kuin avoimillakin, mutta myös omia, enemmän juuri välityömarkkinoille tyypillisiä asioita. Muistiossa vuodelta 2005 on mainittu työvoimapulaa esiintyvän metalli- ja hoitoalalla, viitaten ilmeisesti juuri avoimiin työmarkkinoihin. Työvoimapulaa on esiintynyt myös yhdistyksissä, ja aihe on pysynyt esillä läpi vuosien. Useissa vanhemmissa muistioissa on todettu työvoimapulan olemassaolo, mutta asiaa ei ole sen syvemmin avattu. Vuonna 2010 Pielisen Karjalan hanketapaamisessa on työvoimapulaa ihan konkreettisestikin kuvattu näin: TE-toimistossa ei ole sopivia työntekijöitä vaativiin tehtäviin (kimppakyytiavustus, kehitysvammaisten avustus, ravintola, kaupungintalon kahvitus, viriketoiminta maahanmuuttajille).myös Haapalahden kehittämispäivillä -04 Juuan työttömät ry on maininnut keittiötyöntekijöiden puutteen, ja että syynä on tehtävien vaatima vastuunkanto. Näistä esimerkeistä käy ilmi, että termi tehtävän vaativuus ei välityömarkkinoiden yhteydessä tarkoita ihan samaa kuin avoimilla. Vuonna 2011 Kristalli-hanke on todennut: Naisista ja siivoojista on puutetta. Samoin Löydän tien hanke on maininnut naiset. Kysymyksessä ei ole ollut naisten puute yksityiselämässä, tai projektissa muuten vain, vaan on viitattu työtehtäviin, joiden ilmeisesti katsotaan sopivan vain naisille. Sinänsä on totta, että sekä avoimilla että välityömarkkinoilla työvoiman tarvetta on juuri naisvaltaisilla aloilla, kuten hoiva. Hankkeet tarjoavat työtä myös myynnistä ja palkanlaskennasta ja kirjanpidosta, jotka ainakin itse näen varsin sukupuolineutraaleiksi aloiksi. Voi kuitenkin olla, että aiemmin näitäkin on pidetty naisten töinä, ja vanhemmilla miehillä on siksi korkea kynnys tällaisiin. Voi myös olla, että myynnin sinänsä voisi kokea mielekkääksi, mutta siihen useimmiten kuuluvaa asiakaspalvelua ei. Kirjanpito ja palkanlaskenta puolestaan ovat vaikeita aloja, mikä voi vähentää niiden houkuttelevuutta. Sukupuolijakaumaan on otettu kantaa myös tuoreessa vuoden 2014 muistiossa: Nurmeksessa työttömyys miehillä on kaksinkertainen naisiin verrattuna, sama tendenssi koskee koko Pielisen Karjalaa. Samoin on mainittu: Juuassa tilanne on pahenemassa, kun kivimiehet ovat joutuneet työttömiksi ja tulevat palvelujen piiriin. Heillä on kapea osaamisala ja korkea kynnys muuttaa muualle. Miesten töihin liittyen on vuonna 2013 todettu, että avoimia työpaikkoja voisi hyvinkin olla tarjolla, mutta niitä varten pitäisi olla koulutus: Lieksaan toivottiin logistiikkakoulutusta. Yrityksillä on eläkkeellä olevia autonkuljettajia töissä, kun muita ei ole tarjolla. Maahanmuuttajissa ja pitkään työttömänä olleissa olisi kiinnostuneita henkilöitä alalle. Apu voi kuitenkin
löytyä samasta maakunnasta, sillä Keski-Karjalan muistion mukaan: Logistiikkapuolen koulutus on tulossa, kannattaa hakea koko maakunnasta. Tässä on hyvä esimerkki siitä, että jos Pielisen Karjalasta puuttuu jotain, ja Keski-Karjalaan on sellaista tulossa, niin on hyvä olla yhteistyötä, ettei ainakaan tiedonpuutteen vuoksi jää keneltäkään hakematta koulutukseen. Tosin myöhemmän muistion mukaan logistiikka-alan perustutkinto olisi tulossa myös Lieksaan ja Joensuuhun. Mielekkäiden työtehtävien järjestämistä hankaloittaa aiemmin käsitelty kilpailunäkökulma. Hankkeet varmasti mielellään keksisivät uusia, kaikille sopivia työtehtäviä, mutta käytännössä suurin osa niistä luultavasti tulkittaisiin kilpailua vääristäväksi toiminnaksi. Sekä tähän aiheeseen että seuraavana käsiteltävään vaikuttavuusarviointiin liittyy seuraava poiminta Tarja Filatovin viime vuonna tekemästä välityömarkkinoita koskevasta selvityksestä: Yhdistyksistä avoimille työmarkkinoille siirtymisessä on jarrutekijöitä. Motivaatiota siirtymään voi syödä se, että yhdistyksessä on turvallisempaa kuin yrityksessä. Markkinatalouden lainalaisuudet ja työvoiman tuotto-odotukset eivät ole yhtä kovat. Samansuuntaisen kommentin voi lukea myös KAJOn raportista viime vuodelta: Palkkatukityöjaksot ovat sujuneet enimmäkseen hyvin ja suurin osa työntekijöistä jatkaa mielellään yhdistyksen töissä niin kauan kuin on mahdollista, ellei parempaa paikkaa sitä ennen löydy. Parempi paikka ei työntekijälle kuitenkaan aina tarkoita vaikuttavuuskriteerien mukaista työllistymistä, vaan välillä yhdistystyö koetaan mukavampana ja itselle sopivampana kuin tarjolla olevat avointen markkinoiden työt. Tämä asettaa työhön valmennukselle omat haasteensa. Tällaiseen ongelmaan onkin jo sitten varmasti hankalampi löytää ratkaisua. Henkilöt saavat jo työhönvalmennusta, mutta ehkä sitä vielä tehostamalla saataisiin aikaan se tarvittava rohkeus tehdä samaa työtä avoimilla työmarkkinoilla. Toki joillain aloilla on niin, että koko ikänsä avoimilla markkinoilla työtä tehneet ihmisetkin valittelevat epäinhimillisiksi kohonneita tulostavoitteita, ja loppuunpalamisia tapahtuu, joten tukityöllistettyjen kokemia paineita ei suinkaan tule tuomita aiheettomina. 5.2 Vaikuttavuusarviointi Kuten johdannossa todettiin, projektien vaikuttavuutta arvioidaan. Projektin katsotaan saaneen aikaan mitattavan tuloksen, jos kolmen kuukauden kuluttua palkkatukityösuhteen päättymisestä projektissa henkilö on päätynyt työhön tai koulutukseen. Tämä kolmen kuukauden aikaraja on määritelty ministeriössä, minkä lisäksi Pohjois-Karjalassa paikallinen ELY-keskus on määrittänyt tarkemmin, millaista työn tai koulutuksen pitää olla täyttääkseen vaikuttavuuskriteerit. Työn tulee olla vähintään yhden (aiemmin vielä kolmen, mitä on pidetty joidenkin hankkeiden mielestä liian pitkänä aikana) kuukauden mittainen osa- tai kokopäivätyö avoimilla työmarkkinoilla ilman tukea, kolmen kuukauden tukityöpaikka yrityksessä, kuuden kuukauden koulutusta vastaava tukityöpaikka kunnassa, joukko lyhyitä sijaisuuksia eri paikoissa tai yrittäjäksi ryhtyminen. Koulutuksessa puolestaan ammatillisen koulutuksen, omaehtoisen opiskelun tai oppisopimuskoulutuksen keston tulee olla vähintään kolme kuukautta. Koska toiminnan tulee alkaa kolmen kuukauden kuluttua projektin jättämisestä, tämä mittaustapa ei huomioi tilanteita, joissa henkilö on hakenut koulutukseen, mutta odottaa oppilasvalinnan tuloksia tai paikka on tiedossa mutta koulutus alkaa myöhemmin. Myös tiedossa olevat tukityöpaikat kolmannelta sektorilta,
työkokeilupaikat, eläkeselvittelyt ja työkunnon arvioinnit rekisteröidään, mutta ne eivät kuulu vaikuttavuusarviointiin. Haapalahden kehittämisfoorumilla 2004 on kyseenalaistettu koko vaikuttavuusarviointi näin: Voiko projekteille yleensäkään laittaa vastuun siitä onko ihminen työssä 3 kuukauden kuluttua projektin päätyttyä vaiko ei. Yleisempi esille noussut ja toistunut näkemys viimeisen kymmenen vuoden ajalta kuitenkin on, että työn ja koulutuksen lisäksi pitäisi olla myös muita, pehmeitä arviointikriteereitä. Esimerkiksi jos asiakas saa prosessin aikana elämänhallintansa (esimerkiksi raittius, säännöllinen päivärytmi ja asioiden vastuullinen hoitaminen) kuntoon ja päivitettyä työelämävalmiuksiaan, työllistymismahdollisuudet varmasti ovat muuttuneet paremmiksi, mutta näitä tuloksia ei kuitenkaan oteta huomioon vaikuttavuusarvioinnissa. Vuonna 2013 on käytetty termiä voimaantuminen kuvaamaan yhdellä sanalla edellä kuvatun kaltaista muutosta asiakkaassa. Tällä hetkellä vaikuttavuutta tutkitaan Karjalan tutkimuslaitoksen projektissa Tuloksekas työllistäminen työllisyystoimien vaikutusten arvioinnin ja tulosindikaattorien kehittäminen. Projektia on kuvattu näin: Tavoitteena on luoda ja testata sellaisia arviointitapoja ja tulosindikaattoreita, jotka hyödyttävät työllisyyspalvelujen kehittämistä, lisäävät palvelujen tavoitteellisuutta ja vaikuttavuutta sekä yhtenäistävät palvelujen tuloksellisuuden arviointia. Kehittämistyön odotetaan tiivistävän työ- ja elinkeinohallinnon, kuntien, järjestöjen, työllisyyshankkeiden sekä muiden palvelun tuottajien välistä yhteistyötä. Johdantoluvussa viitattiinkin jo projektin tuottamaan seurantaa koskeneeseen tutkimukseen, jossa on kehittämisideoiksi esitetty harjoitteluiden, lyhyiden työsuhteiden, Toppisten ja osatutkintojen mukaan ottaminen seurantaarviointiin. Lisäksi professori Juhani Ilmarinen on kehittänyt Työllistymisindeksin, jonka avulla arvioidaan henkilön työllistymispotentiaalia ja selvitetään alueita, joita kehittämällä saataisiin parannettua työllisyysnäkymiä, ja tämä indeksi otetaan käyttöön Joensuun kuntakokeilussa. 5.3 Työllistettävien terveys Eräässä vanhemmassa muistiossa on ehkä hieman töksäyttäenkin todettu ongelmakohtia listattaessa: 80 % alkoholisteja, 10 %:lla muita ongelmia. Uudemmissa muistioissa asiat esitetään hienovaraisemmin, ja päihdeongelmien lisäksi puhutaan terveysongelmista ylipäänsä. Turhautuminen on toki ymmärrettävää, sillä päihdeongelmaisten kohtaaminen vaatii hankkeen työntekijältä enemmän taitoja, ja tällaisen asiakkaan kanssa vaikuttavia tuloksiakin on vaikea, joskus mahdoton saavuttaa, vaikka niitä projektilta kuitenkin vaaditaan. Haapalahden työllisyysprojektipäivässä 2005 on Takapiha-hanke kuvannut asiaa näin: Yhdistyksellä on tarkoitus, että heidän kanssaan oltaisi ulkona ja siivottaisi pihapiiriä, sillä sitähän ne ainakin pystyvät tekemään. Mutta jos heitä yrittäisi saada johonkin sorvin ääreen, eipä oikein hirveät hinkua ole, koska jos siellä jotain vahinkoja tulee, niin sitten ollaan taas ihmeissään. Näiden kanssa saa sitten projektityöntekijät ja vetäjät olla aina poliisina, kun työllistetyt tulevat sisään taloon, niin melkein pitäisi puhalluttaa. Ketään ei kuitenkaan humalassa lasketa töitä tekemään. Sitten, kun he keksivät tuossa edellisen projektin aikana sen, että heitä pidetään silmällä aamuisin, niin yllätys päivän mittaan kaverit alkoivat aina humaltumaan. Varmaan monella muullakin projektilla voi olla kokemuksia näistä, koska he ovat ihan oma ryhmänsä. Asiassa voi päätellä tapahtuneen jonkinasteista edistystä, sillä 2011 hanketapaamisessa on kirjattu: Mari Suhonen (ELY) linjasi akuutin päihdeongelman omaavat henkilöt pois asiakaskunnasta.
Hankkeeseen voi tulla vasta ryyppyputken jo katkettua. Uudemmissa muistioissa päihteet eivät enää nousekaan samalla tavalla esille kuin vanhoissa. Ongelmaan liittyy kysymys siitä, onko työvoimatoimisto tai työllisyyspoliittinen hanke päihderiippuvaiselle oikea paikka. Ensin olisi varmasti hyvä saada vaikka sosiaalitoimiston tai terveydenhuollon palveluita. Laajemmin tarkastellen myös mielenterveysongelmat ja muut sairaudet, yleisimpinä tuki- ja liikuntaelinsairaudet, voivat aiheuttaa tosiasiallista työkyvyttömyyttä. Haapaveden kehittämispäivillä 2009 on työministerille esitetty kehitystoiveena eläkkeelle pääsyn helpottaminen, mihin Tarja Cronberg on vastannut, että jo vuoden 2001 ELMA-projektista lähtien on työttömien terveyttä kartoitettu ja tiedostettu, että osan työnhakijoista pitäisi olla työkyvyttömyyseläkkeellä, ja jos mahdollista, niin ministeriö pyrkii vielä selkiyttämään prosessia. Asiaa on kommentoinut myös sosiaali- ja terveysministeriö mietinnössään 34/2005 näin: Työttömien joukossa on kuitenkin edelleen paljon niitä, jotka eivät työeläkelainsäädännön lääketieteellisesti painottuneen työkyvyttömyyskäsitteen mukaisesti ole työkyvyttömiä, mutta jotka myöskään eivät tosiasiallisesti ole työkykyisiä. Juuri päihdeasiakkaat ovat hyvä esimerkki tällaisen kategorian edustajista. 2010 on todettu, että järjestetään työsuojelukoulutus, sillä pienillä yhdistystyönantajilla ei välttämättä ole ollut tietoa velvoitteestaan järjestää työterveyshuolto. Järjestämisessä on ollut eroja eri kuntien ja projektien välillä, ja yhteisiä toimintatapoja on mietitty. Esimerkiksi Lieksassa on ollut vuosina 2007 2009 Stakesin valtakunnallinen hanke, jossa työttömille on ollut terveystarkastus TYPissä, jonka jälkeen tarvittaessa jatkotoimenpiteitä lääkärillä tai muissa palveluissa. 2008 on muistiinpanoihin päätynyt tällaisia ajatuksia, kuinka asiat voitaisiin hankkeen päättymisen jälkeen hoitaa: samalla toimintamallilla, kuin hankekaudella; esim. puolipäiväinen terveydenhoitaja, joka toimisi Typissä, lääkäripalvelut ostopalveluina. tai seudullinen yhteinen työterveyshoitaja (Lieksan ja Nurmeksen terveydenhuollon yhdistäminen v. 2009). Ostopalvelut ja terveyskeskus olivat vaihtoehtoja joissa rahoitus nousi esteeksi, mutta jatkohankkeen hakeminen nähtiin mahdollisuutena. Vaikka terveys pääsääntöisesti nousee materiaalissa esiin ongelmana ja haasteena, on aiheesta lausuttu myös positiivisesti vuonna 2008 Lieksassa: Työttömien työkykyindeksi näyttää suhteellisen hyvältä. sekä Vanhat työntekijät ovat vaivoistaan huolimatta usein tervaskantoja. 5.4 Koulutus Koulutus, sekä tukityöllistettyjen että hankkeiden vetäjien, on ollut kestopuheenaihe vuosien varrella. Projekteihin osallistuvien kohdalla kehityskaari on sellainen, että 2000-luvun alussa koulutusta ei ole sisältynyt toimintaan ollenkaan tai se on ollut vähäistä. 2004 on mainittu hankkeille esittäytyneen Pohjois-Karjalan aikuisopiston Noste-hankkeen, jonka funktio on ollut koulutusvalmiuksien lisääminen ja työelämätietojen lisäys. Seuraavassa vaiheessa on ruvettu järjestämään enemmänkin työelämätietouteen liittyvää yleissivistävää opastusta, aiheina esim. verokortti, työttömyyskassaan liittyminen (tämän vuoden alusta voimaan tullut ansiosidonnaisen päivärahan muutos tekee tästä tärkeän tiedon entistä useammalle), työntekijän oikeudet ja velvollisuudet. sekä kädentaitoja ja ATK-taitoja parantavia koulutuksia. KAJO on järjestänyt asiakasyhdistystensä työntekijöille KAJO-päiviä esimerkiksi näistä aiheista, minkä lisäksi liikuntapäiviä. Toiveita yhteistyöstä koulutuksen suhteen on vuonna 2005 esitetty näin: Keskusteltiin siitä, että Lieksassa ja Nurmeksessa kuin järjestettiin näitä koulutuksia, niin niihin pitäisi
muistaa ottaa mukaan myös nämä kauempana olevat projektit, kuten Pokali ja Veteraaniavustajat. Koska monesti ne ryhmät ovat jääneet vajavaiseksi, ihan hyvin mahtuisivat myös muidenkin projektien väkeä niihin koulutuksiin. Nykyvaiheessa valikoimaan kuuluu vuonna 2012 pilotoitu Toppis-koulutus, eli sellainen, jossa työntekijä suorittaa palkkatukijaksonsa aikana ammattitutkinnon tai osan siitä. Tutkintoja on esimerkiksi myynnin alalta ja hoitoalalta, eli juuri sellaisilta, joilla on työpaikkoja tarjolla avoimilla työmarkkinoilla. Esimerkiksi Sotainvalidien veljesliiton Avustajan työstä silta työmarkkinoille hankkeessa on mahdollista suorittaa kotityöpalvelun ammattitutkinto sekä hygieniapassi ja ensiapukurssi, ja SPR:n Kontin Väylä tulevaisuuteen antaa mahdollisuuden suorittaa ammattitutkinnon myynnistä. Vuonna 2012 on KAJOn loppuraportissa todettu, että TOPPIS-malliin suhtauduttiin sinänsä myönteisesti, mutta esteiksi nousivat avovastausten perusteella työpaikkaohjaajan puuttuminen yhdistyksestä sekä joissakin tapauksissa ammatillista koulutusta vastaavien työtehtävien löytyminen. Rajoja Toppiksen käytölle asettaa TE-hallinnon linjaus siitä, että yksittäisen koulutuspaikan hankkimisen kriteerinä on, että henkilöllä on oltava selkeä koulutuksen tarve ja hänen ei ole mahdollista saada koulutusta opiskelemalla omaehtoisesti tai ryhmämuotoisena työvoimakoulutuksena, jotka ovat aina ensisijaisia vaihtoehtoja. 2013 ovat kokoontuneet Joensuun seudun sellaiset hankkeet, jotka järjestävät koulutusta. On luonnosteltu työ- ja koulutuspaikoista ja tutkintoon valmistuneista tiedottavaa infokirjettä, johon toive on ollut peräisin TE-toimistosta. Infokirjekokeilu alkoikin saman vuoden syyskuussa. Lisäksi keskustelussa toivottiin etäopiskelumahdollisuuksien järjestämistä tai kouluttajan liikkumista. 2014 Keski-Karjalan työllisyystoimijoiden tapaamisessa on yhteistyötä koulutuksen suhteen kuvattu näin: Koulutusasioissa voisi jatkaa ja kehittää yhteistyötä eri työllisyystoimijoiden kesken yhteistyötä. Eri hankkeiden kesken voitaisiin kartoittaa lyhytkoulutus-, Toppis- ym. koulutustarpeet, koota koulutusryhmät hankkeiden osallistujista ja toteuttaa koulutukset keskitetysti myös Keski-Karjalan alueella (mitä tehty enemmän Joensuun suunnalla tähän asti). Koulutusten kilpailutus ja järjestelyt sekä kustannukset voitaisiin hoitaa hankkeiden kesken yhteistyönä ja saada ryhmät täyteen, mikä on aiemmin ollut hankalaa. Jos koulutusryhmät voitaisiin tilata suoraan hankkeille, olisi koulutusten toteutuminen varmempaa ja ennakoitavampaa 2011 oli KAJOn toimesta kilpailutettu ATK-työnhakukoulutus hankkeille. Eduskunnan työvaliokunta on vuonna 2005 todennut, että pitkäaikaistyöttömien koulutuksessa pitäisi hyödyntää kansalaisopistoja ja työväen opistoja, mutta tätä ajatusta ei suurissa määrin tule esille Pohjois-Karjalan työllisyyshankkeiden muistioissa. Aiemmin tekstissä on mainittu Kiteen evankelinen kansanopisto hygieniapassiasiassa. Myös hanketyöntekijöiltä vaaditaan kouluttautumista. Yleensä se liittyy työnantajana toimimiseen. 2000-luvun alussa ja puolivälissä teemoissa on ollut ihan palkkatukiasioiden ja työnantajana toimimisen perusteita, uudemmissa sitten lisäksi työhönvalmennusta, erityisryhmien (päihde- ja mielenterveysasiakkaat) kohtaamista, terveyspalveluiden järjestämistä sekä työnohjaajana toimimista tilanteissa, joissa palkkatukityöntekijän on tarkoitus suorittaa (osa)tutkinto. Yhdistyksille koulutusta järjestämässä on toiminut viime vuosina myös TYPKE-hanke, jonka kuvioihin tulosta on 2010 esitetty seuraavaa: Hilkka Pirhonen TYPKE- hankkeesta esitteli hankkeen toimintaa. Hilkka Pirhonen jakoi TYPKE hankkeen esitteen osallistujille. Sovittiin, että hanketoimijat esittävät toiveita ja ideoita koulutuksista. Tulossa ainakin ohjaustaitojen koulutussarja (7 x2pv) sekä luovien menetelmien koulutus. Joissain muistioissa esiintyy toi-