I. Palvelusetelin toimintasääntö 2015

Samankaltaiset tiedostot
Palveluntuottajan nimi: Yhteyshenkilö: Sähköpostiosoite:

PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JJR-KUNNISSA ALKAEN

Päiväkotipalvelujen palveluntuottajien hyväksyminen edellyttää seuraavien vaatimusten täyttymistä:

PALVELUSETELIOHJE MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI

Sääntökirja palvelusetelipalvelujen tuottamisesta yleinen osa. 1. Määritelmät. Muonion kunta Sosiaalilautakunta. Tässä sääntökirjassa

Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall

Kouvolan palvelusetelijärjestelmän kehittäminen ja sisältö

Palvelusetelin toimintaohje 2015

Palvelusetelin toimintaohje 2015

Mitä palvelusetelillä tarkoitetaan. Infotilaisuus Maritta Koskinen

Palvelusetelin toimintaohje Lapsiperheiden tilapäinen kotipalvelu

OPAS PALVELUSETELITUOTTAJALLE

Perusturvatoimi. I Palvelusetelin toimintasääntö 2015 II Omaishoitajan vapaiden järjestäminen palvelusetelillä

TOIMINTAOHJE PALVELUSETELIYRITTÄJÄLLE KOTIIN ANNETTAVA PALVELU

Palvelusetelin toimintaohje Henkilökohtainen apu 2016

VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI

HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI Ympärivuorokautisen palveluasumisen palveluseteli (vanhuspalvelut)

Hakemus palveluntuottajaksi palvelusetelillä tuotettavaan mielenterveyskuntoutujien tukiasumiseen

Palveluntuottajan nimi. Puhelinnumero/faksinumero

Kunta ei sitoudu osoittamaan asiakkaita palveluntuottajalle.

Kaupunki ei sitoudu osoittamaan asiakkaita palveluntuottajille.

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE

Palvelusetelin toimintaohje

Ohjeet palvelutuottajien hakumenettelyyn

Palvelusetelin toimintaohje. Omaishoito 2016

Palvelusetelin toimintaohje. Kotikuntoutuksen palveluseteli

Hakemus säännöllisen kotihoidon palveluntuottajaksi

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (6) SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Perhe- ja sosiaalipalvelut Lapsiperheiden hyvinvointi ja terveys

HAKEMUS AVOIMEN VARHAISKASVATUSTOIMINNAN PALVELUNTUOTTAJAKSI

Palvelusetelin toimintaohje Yleinen osa

Virtain kaupunki HAKEMUS PALVELUSETELITUOTTAJAKSI. Uusi hakemus Muutoshakemus Veteraanien kotiin vietävät avopalvelut PALVELUNTUOTTAJAN TIEDOT

LIITE 1 TOIMINTAOHJE PALVELUSETELIYRITTÄJÄLLE. Tuottajaksi hakeutuminen. Palvelusetelin hakeminen

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE

Palveluseteli omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena

Palvelusetelin toimintaohje. Tehostettu kotiutus

PALVELUNTUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN

HAKEMUS OMAISHOIDON VAPAAN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI KOTIIN ANNETTAVA PALVELU

SOPIMUS PALVELUSETELIYRITTÄJÄN PALVELUTOIMINNAN EHDOISTA

HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN

Asiakkaan palveluseteliopas Tilapäisen ja Säännöllisen kotihoidon palveluista

Palvelusetelin sääntökirja yleinen malli

PALVELUNTUOTTAJAN JA VIRANHALTIJAN PALVELUSETELIOPAS

Palvelusetelin toimintaohje

Hakemus siivouspalvelusetelin ja muun kotona asumista tukevan palvelun palvelusetelin tuottajaksi (rintamaveteraanien ja omaishoidon palvelusetelit)

Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus Terveydenhuollon palvelut, avosairaanhoito

YKSITYISET SOSIAALIPALVELUT. Ilmoituksenvarainen toiminta ja luvanvarainen toiminta

PALVELUNTUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN

SOPIMUS PALVELUSETELIYRITTÄJÄN PALVELUTOIMINNAN EHDOISTA

Palvelusetelin toimintaohje. Omaishoidon palveluseteli

Asumispalvelujen palveluseteli opas

1. Palveluntuottajaa koskevat yleiset sopimusehdot

Palvelusetelin toimintaohje. Lapsiperheiden tilapäinen kotipalvelu

Tilapäisen kotihoidon palvelusetelin sääntökirja

OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI. Mikä on palveluseteli?

Palvelusetelin toimintaohje

Tällä hakemuksella yksityinen perhepäivähoitaja hakeutuu Jyväskylän kaupungin palvelusetelituottajaksi.

Tässä esitteessä: Palvelusetelistä perustietoa

Hakemus ja kriiteerit palvelusetelituottajaksi

Hyväksymisen voimassaoloaika Merkintä tuottajarekisteriin tehdään toistaiseksi sääntökirjan mukaisesti.

Palveluntuottajan nimi. Puhelinnumero/faksinumero

HAKEMUS JA KRITEERIT PALVELUSETELITUOTTAJAKSI

HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI

Tuusulan kunta Sosiaali- ja terveystoimiala. SÄÄNTÖKIRJA PALVELUSETELIPAL- VELUJEN TUOTTAMISESTA Yleinen osa

Palvelusetelin toimintaohje Lapsiperheiden tilapäinen kotipalvelu

Palvelusetelin toimintaohje. Omaishoitajan sijaistoiminta

Palveluntuottaja hyväksytty (pvm) Palveluntuottajan nimi. Osoite, puhelinnumero,sähköpostiosoite

HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN TILAPÄISEEN KOTIPALVELUUN JA SIIVOUSPALVELUIHIN

HAKEMUS PALVELUSETELILLÄ HANKITTAVAN PALVELUN TUOTTAJAKSI

PALVELUNTUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän suun terveydenhuollon palvelusetelisääntökirja

PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2017

KOTITYÖPALVELUT eli arjen tukipalvelut (mm. siivous ) - milloin arvonlisäverottomana?

KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN TUOTTAMISTA KOSKEVA SOPIMUS

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4. Palveluseteli. ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Omaishoidon tuen palvelusetelin sääntökirja. Hyväksytty Sipoon sosiaali- ja terveysvaliokunta

Tuusulan kunta Sosiaali- ja terveystoimiala. Omaishoidon tuen palvelusetelin sääntökirja

Palvelusetelin toimintaohje yleiseen osaan tehdyt päivitykset. yliviivattuina)

Palvelusetelin toimintaohje. Tehostettu kotiutus

Palvelusetelin toimintaohje 2013 Tukipalveluilla tuetun asumisen palveluseteli Pilotti ajalla syyskuu

Palvelusetelin toimintaohje OMAISHOITO Laajennettu palveluseteli 2015

Oheismateriaali / sivltk Sääntökirja varhaiskasvatuksen palvelusetelipalvelujen tuottamisesta Yleinen osa Ylöjärven kaupunki

OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE

Hyväksymishakemus perusterveydenhuollon palvelusetelituottajaksi

Siivouspalvelusetelin sääntökirja Palvelukohtainen osio

Vanhusten tehostetun palveluasumisen palvelusetelin sääntökirja

Palvelusetelin sääntökirja. Kotihoidon tukipalvelut -palveluseteli

Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa

Tilapäisen kotihoidon sääntökirja

PALVELUNTUOTTAJAN JA VIRANOMAISEN PALVELUSETELIOPAS

POHJOIS-KARJALA PALVELUSETELITUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN

Lyhyet psykoterapiajaksot aikuisille ja heidän perheilleen - palveluseteli

(6) PALVELUSETELI VANHUSTEN PALVELUISSA. Palveluseteliä käytetään vanhusten palveluissa seuraavasti:

HAKEMUS JA SOPIMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI

Haemme jatkuvasti uusia palveluntuottajia mukaan palvelusetelitoimintaan

PALVELUSETELI TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN JA OMAISHOIDON LAKISÄÄTEISTEN VAPAAPÄIVIEN JÄRJESTÄMISEEN PALVELUSETELITASO JA HINTA:

Palveluseteliohje hoiva-asuminen / yhteystiedot päivitetty

Rekisteriseloste. Vanhusten ympärivuorokautisen hoidon ja hoivan asiakasrekisterin rekisteriseloste

sosiaalipalvelujen tuottajille

REKISTERINPITÄJÄN INFORMAATIO KUNTOUTUJILLE TOIMINTATERAPIA A KAARRETKOSKI OY

Transkriptio:

Perusturvatoimi I. Palvelusetelin toimintasääntö 2015 II.Vanhusten palveluasumisen järjestäminen palvelusetelillä

2 2

I. Palvelusetelin toimintasäännön yleinen osa 3 1. Määritelmät tässä sääntökirjassa 3 2. Lohjan perusturvatoimen velvoitteet 3 3. Palvelusetelin myöntäjän riippumattomuus 4 4. Palveluntuottajan yleiset velvoitteet 4 5. Toimitettavat asiakirjat 6 6. Asiakkaan asema 7 7. Palvelusetelin myöntämisen esteet 8 8. Muistutukset, kantelut, potilasvahinkoilmoitukset ja asiakaspalautteet 8 9. Asiakkaan oikeussuojakeinot 8 11. Asiakasasiakirjat ja tietosuoja 10 12. Palveluntuottajan hyväksyminen/peruuttaminen 11 13. Verotus 12 14. Salassapito ja vaitiolovelvollisuus 13 15. Toimintaohjeen voimassaolo, muuttaminen ja irtisanominen 13 II. Vanhusten palveluasumisen järjestäminen palvelusetelillä 14 1. Yleistä vanhusten palveluasumisesta 14 2. Palvelusetelijärjestelmän piiriin kuuluvat asiakkaat 14 3. Palvelujen tuottamisessa sovellettava lainsäädäntö 16 4. Palveluseteli asumispalveluissa ja palvelusetelin voimassaolo 16 5. Sopimus 17 6. Palveluntuottajan palvelukohtaiset oikeudet ja velvoitteet 17 7. Palveluasumisen palvelusetelin arvo ja hinnoittelu 20 8. Palveluntuottajan vaihtaminen 22 Liite 1. Asumispalveluiden järjestäminen ja sisältö 24 Liite 2 Palvelusetelillä järjestettävän palveluasumisen kustannusvastuu taulukko: investoinnit ja käyttökustannukset 30 Liite 3 Palvelusetelillä järjestettävän asumispalvelun prosessivastuut 32

4 I. Palvelusetelin toimintasäännön yleinen osa 1. Määritelmät tässä sääntökirjassa 1. Asiakkaalla tarkoitetaan sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 3 :n 1 kohdassa tarkoitettua asiakasta ja potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 2 :n 1 kohdassa tarkoitettua potilasta. 2. Palveluasumisella ja tehostetulla palveluasumisella tarkoitetaan tässä sosiaalihuoltolain mukaisia asumispalveluja, joita järjestetään asunnon tai asumisen järjestämisessä erityisestä syystä apua ja tukea tarvitseville henkilöille. Ikääntyneiden palveluissa palveluasumista järjestetään pääasiassa vanhuksille. 3. Palveluasumista voidaan järjestää ryhmäkodeissa tai palvelutaloissa. Palveluasumisella (synonyymi asumispalvelut) tarkoitetaan yleensä kokonaisuutta, jossa asunto ja asumista tukevat palvelut liittyvät kiinteästi yhteen. Asumista tukeviin palveluihin sisältyvät asiakkaan tarpeenmukainen hoito ja huolenpito, toimintakykyä ylläpitävä ja edistävä toiminta, tukipalvelut kuten ateria-, vaatehuolto, hygienia- ja siivouspalvelut tai näiden yhdistelmät sekä asiakkaan osallisuutta ja kanssakäymistä edistävät palvelut. Asukkaalla on vuokrasopimus, ja hän maksaa vuokran lisäksi saamistaan palveluista. Palveluasuminen voidaan luokitella tavalliseksi tai tehostetuksi palveluasumiseksi. Tehostetussa palveluasumisessa palveluja järjestetään asiakkaan tarpeen mukaisesti ympärivuorokautisesti. 3. Palvelusetelillä tarkoitetaan palvelujen järjestämisvastuussa olevan Lohjan perusturvatoimen sosiaali- ja terveyspalvelun saajalle myöntämää sitoumusta korvata palvelujen tuottajan antaman palvelun kustannukset Lohjan perusturvatoimen ennalta määräämään arvoon asti. 4. Tulosidonnaisella palvelusetelillä tarkoitetaan palveluseteliä, jonka arvo määräytyy kunnan määrittelemien asiakkaan jatkuvien ja säännöllisten tulojen mukaan tai jonka arvo perustuu tulojen huomioon ottamiseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 10 a-10 c :ssä säädetyllä tavalla. 5. Omavastuuosuudella tarkoitetaan sitä osuutta yksityisen palveluntuottajan tuottaman palvelun hinnasta, jota Lohjan perusturvatoimen myöntämän palvelusetelin arvo ei kata ja joka jää asiakkaan maksettavaksi. Omavastuuosuus ei kerrytä maksukattoa. 6. Toimintayksiköllä tarkoitetaan toiminnallista kokonaisuutta, jossa tuotetaan asiakkaalle sosiaalihuoltolaissa tarkoitettuja asumispalveluita. 4

5 7. Sääntökirjalla tarkoitetaan asiakirjaa, jolla kunta asettaa palvelusetelilaissa (5 ) tarkoitetut hyväksymiskriteerit palveluntuottajalle. Kunta velvoittaa, että palveluntuottajat noudattavat jatkuvasti sääntökirjan määräyksiä. Palveluntuottaja sitoutuu noudattamaan sääntökirjan ehtoja siitä alkaen, kun palveluntuottaja hyväksytään tuottamaan vanhusten asumispalveluita palvelusetelillä. 2. Lohjan perusturvatoimen velvoitteet Lohjan perusturvatoimi: 1. Hyväksyy ne yksityiset palveluntuottajat palvelusetelilain edellyttämällä tavalla, joiden palvelujen maksamiseen asiakas voi käyttää Lohjan perusturvatoimen myöntämää palveluseteliä. 2. Ottaa palveluntuottajan valintaa koskevan asian käsittelyyn yhden (1) kuukauden kuluessa palveluntuottajan ilmoittautumisesta ja tekee päätöksen palveluntuottajan hyväksymisestä tai hylkäämisestä kolmen (3) kuukauden kuluessa ilmoittautumisesta. 3. Pitää luetteloa hyväksymistään palveluntuottajista; tiedot palveluntuottajista, näiden tuottamista palveluista ja niiden hinnoista ovat julkisesti saatavilla Internetissä ja muulla soveltuvalla tavalla. 4. Neuvoo asiakasta palvelusetelin käytössä. Esittää tasapuolisesti kaikkien yrittäjien tiedot sekä eri vaihtoehdot yrittäjien palveluista asiakkaalle. 5. Valvoo hyväksymiensä palveluntuottajien palvelujen laatua hyväksymismenettelyn lisäksi myös palvelujen tuottamisen yhteydessä. Lohjan perusturvatoimi valvoo, että palvelujen tuottajat täyttävät toiminnalle toimintaohjeen yleisessä ja palvelukohtaisissa osioissa asetetut vaatimukset. 6. Peruuttaa palveluntuottajan hyväksymisen ja poistaa palveluntuottajan luettelosta, jos hyväksymiselle asetetut edellytykset eivät enää täyty tai palveluntuottaja pyytää hyväksymisen peruuttamista. 7. On palvelusetelillä järjestettävässä palvelussa syntyvien potilas- ja asiakasasiakirjojen henkilötietolaissa tarkoitettu rekisterinpitäjä ja vastaa viime kädessä niiden käsittelystä. 3. Palvelusetelin myöntäjän riippumattomuus Lohjan perusturvatoimen puolesta palvelusetelin myöntämisestä päättänyt henkilö ei voi olla työ-, toimeksianto- tai virkasuhteessa palvelusetelipalveluita tuottavalla palveluntuottajalla. Palvelusetelin myöntäneellä henkilöllä ei myöskään saa olla merkittävää omistusta, eikä hän saa käyttää merkittävää päätösvaltaa palveluntuottajassa tai palveluntuottajan kanssa samaan konserniin kuuluvassa yhteisössä (yli 10 % osakkeista, osuuksista tai äänivallasta). Omistusrajoitus ei koske palveluntuottajaa, jonka osakkeilla käydään kauppaa 5

6 arvopaperipörssissä. 4. Palveluntuottajan yleiset velvoitteet 1. Täyttää kyseiselle toiminnalle yksityisistä sosiaalipalveluista (922/2011) annetussa laissa asetetut vaatimukset. 2. On oltava aluehallintoviraston (Avi) tai Valviran lupa ympärivuorokautisten vanhusten asumispalveluiden tuottamiseen toimintayksikössä ennen toiminnan aloittamista ja olennaista muuttamista. 3. On rekisteröitynyt kaupparekisteriin. 4. On merkitty ennakkoperintärekisteriin. Yritys suostuu siihen, että Lohjan perusturvatoimi tarkistaa asian Yritys- ja yhteisötietojärjestelmästä www.ytj.fi. 5. On merkitty työnantajarekisteriin 6. Huolehtii siitä, että tuotetut palvelut vastaavat vähintään sitä tasoa, jota edellytetään vastaavalta kunnalliselta toiminnalta. Sitoutuu kehittämään palveluiden laatua jatkuvasti. 7. Sitoutuu huolehtimaan siitä, että palveluntuottaja taikka sen johtohenkilö tai edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö ei ole syyllistynyt rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla julkisista hankinnoista annetun lain 53 :ssä mainittuun rikokseen tai tekoon tai sanotun lain 54 :n mukaiseen laiminlyöntiin. 8. On huolehtinut verojen, eläke- ja sosiaaliturvamaksujen maksamisesta sekä muista lakisääteisistä velvoitteista. 9. Noudattaa kaikkea palveluntuottajaa ja sen toimintaa koskevaa lainsäädäntöä ja viranomaismääräyksiä ja ohjeita. 10. Vastaa siitä, että toiminta perustuu näyttöön ja hyviin hoito- ja toimintakäytäntöihin. Toiminnan on oltava laadukasta, turvallista ja asianmukaisesti toteutettua. 11. Uuden palveluntuottajan on laadittava omavalvontasuunnitelma kuuden kuukauden kuluessa toiminnan aloittamisesta. 12. Sitoutuu noudattamaan voimassa olevaa työsopimuslainsäädäntöä ja alan yleissitovia työehtosopimuksia. 13. Sitoutuu noudattamaan laissa säädettyä salassapito- ja vaitiolovelvollisuutta. 6

7 14. Pitää yllä Lohjan perusturvatoimen lukuun asiakasrekisteriä, säilyttää ja käsittelee asiakirjoja niin kuin kulloinkin voimassa olevassa lainsäädännössä säädetään ja sitoutuu noudattamaan salassapitovelvollisuutta, sekä toimii Lohjan perusturvatoimen ohjeistuksen mukaisesti. 15. Markkinoi palvelujaan asiallisesti, luotettavasti ja hyvän tavan mukaisesti. Ylisanoja tai vertailumuotoja ei saa käyttää. Markkinoinnilla ei tule luoda tarpeetonta sosiaali- tai terveydenhuoltopalvelujen kysyntää. 16. Nimeää ja osoittaa palveluista vastaavan henkilön. 17. Sitoutuu osallistumaan palveluseteliasioita käsittelevään perehdytykseen ja vähintään yhteen Lohjan perusturvatoimen kutsumaan kehittämistapaamiseen vuodessa. 18. Tuottaa palvelusetelillä korvattavat palvelut Suomessa. 19. Suostuu siihen, että palveluntuottajan yhteystiedot ovat julkisesti nähtävillä. Hinnoista ilmoittamisen tulee tapahtua vertailukelpoisella tavalla siten, että palveluseteliä käyttävä asiakas voi vaivatta päätellä palvelun kokonaishinnan ja sen osuuden, joka jää hänen maksettavakseen. Vertailukelpoisen tavan Lohjan perusturvatoimi määrittelee palvelukohtaisesti. 20. Sitoutuu ilmoittamaan kaikista muutoksista, jotka vaikuttavat palvelujen tuottamiseen (esimerkiksi palvelukatkot, muutokset yhteystiedoissa, vastuuhenkilöissä, yrityksen omistuksessa, hoitoon pääsytiedot) Lohjan perusturvatoimen palvelusetelitoimintaa valvovalle viranhaltijalle sekä ilmoittamaan muutoksista lupaviranomaisille ja Lohjan perusturvatoimelle yksityisestä terveydenhuollosta sekä yksityistä sosiaalipalveluista annettujen lakien edellyttämällä tavalla. 21. Sitoutuu perehtymään aina asiakkaan hoito- tai palvelusuunnitelmaan sekä palveluseteliin ja noudattaa niiden sisältöä. Mikäli hoito- ja palvelusuunnitelmaa ei ole mahdollista saada asiakkaalta, palveluntuottaja sitoutuu aina selvittämään asiakkaan hoitoa koskevat tiedot muulla tavoin joko asiakkaalta, omaiselta tai palvelusetelin myöntäjältä. 22. Tarkistaa, että työntekijöiden ammattinimikkeet löytyvät Terhikki-rekisteristä. Huolehtii omasta ja henkilöstönsä lain edellytykset täyttävästä ja riittävästä ammattitaidosta, ammattitaidon säilymisestä ja kehittämisestä sekä riittävästä täydennyskoulutuksesta (Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 559/1994, Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (608/2005), sosiaalihuoltolaki 710/1982). Todentaa tarvittaessa käydyt koulutukset Lohjan perusturvatoimen palvelusetelitoimintaa valvovalle viranhaltijalle. 7

8 23. Mikäli käyttää alihankkijoita ilmoittaa etukäteen ennen aloittamista käyttämänsä alihankkijat ja vastaa alihankkijoidensa toiminnasta kuten omastaan. Huolehtii hyväksymiskriteerien täyttymisestä myös heidän osaltaan. Lohjan perusturvatoimella on oikeus olla hyväksymättä alihankkijaa. 24. Ei saa Raha-automaattiyhdistyksen avustusta, kunnan antamaa tukea tai muuta julkista tukea palveluseteleillä tuotettaviin palveluihin. 25. Sitoutuu noudattamaan Lohjan perusturvatoimen määrittämiä yksittäiseen palveluseteliin liittyviä palvelukohtaisia vaatimuksia. Palvelukohtaiset vaatimukset on asetettu toimintaohjeen palvelukohtaisessa osiossa. 26. Huolehtii että henkilökunta käyttää työtä tehdessään henkilökorttia, josta ilmenee yrityksen nimi, y-tunnus, henkilön nimi ja valokuva ja mahdollinen logo. 27. Sitoutuu sähköisen palvelusetelijärjestelmän käyttöön Lohjan perusturvatoimen ottaessa sellaisen käyttöön. 5. Toimitettavat asiakirjat Palveluntuottajaksi hakeutuessaan palveluntuottaja toimittaa Lohjan perusturvatoimelle seuraavat kirjalliset todistukset: 1. Jäljennös Avin tai Valviran myöntämästä yksityisten sosiaalihuoltolain mukaisten vanhusten ympärivuorokautisten asumispalvelujen järjestämisen luvasta (tehostettu palveluasuminen) tai lupa ilmoituksenvaraisten sosiaalipalvelujen järjestämisestä (tavallinen palveluasuminen) 2. Kaupparekisteriote, todistus maksetuista veroista ja työnantajan sosiaalivakuutusmaksuista tai verovelkaa ja erääntyneitä sosiaalivakuutusmaksuja koskeva maksusuunnitelma. 3. Vakuutusyhtiön todistus lakisääteisistä eläkevakuutuksista ja eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta vakuutusyhtiön todistus potilasvahinko- tai vastuuvakuutuksen voimassaolosta ja vakuutusmaksujen suorittamisesta (tarkennetaan palvelukohtaisissa osioissa). 4. Henkilöstöluettelo nimikkeineen ja koulutustietoineen tarvittaessa todistus henkilöstön kielitaidosta (tarkennetaan palvelukohtaisessa osiossa) 5. Liiketoimintasuunnitelma. 6. Rekisteriseloste 8

9 7. Toimitettavien liitteiden tulee olla alle kolme (3) kuukautta vanhat, lukuun ottamatta liiketoimintasuunnitelmaa, rekisteriselostetta tai Avin tai Valviran lupaa 6. Asiakkaan asema Asiakkaalla on oikeus saada Lohjan perusturvatoimelta tietoa asemastaan palvelusetelin käyttäjänä, palvelusetelin arvosta, palvelun tuottajien hinnoista, omavastuuosuuden määräytymisen perusteista ja arvioidusta suuruudesta sekä vastaavasta palvelusta sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain mukaan määräytyvästä asiakasmaksusta. Tulosidonnaisissa palveluseteleissä asiakkaan on annettava palvelusetelin myöntämistä varten tarvittavat tulotiedot. Asiakkaalle on annettava myös tieto siitä, mistä muualta ja mitä häntä koskevia tietoja voidaan hänen suostumuksestaan riippumatta hankkia. Asiakkaalle on varattava tilaisuus tutustua muualta hankittuihin tietoihin ja antaa asiassa tarpeellinen selvitys. Asiakkaalla on oikeus saada Lohjan perusturvatoimelta ohjausta palvelusetelin käytössä. Asiakkaalle tulee tässä yhteydessä ilmoittaa mahdollisuudesta ottaa puhelimitse yhteyttä Lohjan perusturvatoimen palvelusetelin myöntäneeseen yksikköön. Asiakkaalla on oikeus kieltäytyä palvelusetelistä. Tällöin hänen palvelunsa turvataan muulla tavalla, kuten esimerkiksi Lohjan perusturvatoimen omana toimintana tai ostopalveluna. Asiakkaan valittua palvelusetelin, hänen tulee itse hakeutua hyväksytylle yksityiselle palveluntuottajalle. Palvelusetelipalvelujen tuottaminen perustuu asiakkaan ja palveluntuottajan väliseen sopimukseen. Sopimukseen sovelletaan sisällön mukaan määräytyviä kuluttaja- ja sopimusoikeudellisia säännöksiä ja oikeusperiaatteita. Asiakkaan ja palveluntuottajan välistä sopimusta koskevan erimielisyyden saattamisesta kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi säädetään kuluttajariitalautakunnasta annetussa laissa (8/2007). Asiakkaan asemaan vaikuttavat myös sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (569/2009), sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000) sekä potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992) annettujen lakien säännökset 7. Palvelusetelin myöntämisen esteet Seuraavat tilanteet estävät palvelusetelin myöntämisen asiakkaalle: Asiakas ei täytä Lohjan perusturvatoimen asettamaa kriteeriä palvelusetelin myöntämiselle: a) Asiakas tai hänen omaisensa/läheisensä ei ole kykenevä ottamaan vastuuta palvelusetelin sisältämän hoidon tai palvelun järjestämiseksi. b) Asiakas ei täytä palvelusetelin käytölle vaadittua palvelutarvetta (Palvelusetelilaki 569/2009). c) Asiakkaalla ei ole osoitetietoja väestörekisterissä, tai hänellä on potilasasiakirjoissa merkintä lisätietoja maistraatissa, tai asiakas ei ilmoita olemassa olevia osoitetietojaan. 9

10 d) Asiakkaan kotikunta ei ole Lohjan kaupunki. e) Asiakas haluaa kieltäytyä tarjotusta palvelusetelistä. Tällöin Lohjan perusturvatoimen tulee ohjata hänet muilla tavoin järjestettyjen palvelujen piiriin. f) Asiakas ei täytä toimintaohjeen palvelukohtaisissa osioissa määritettyjä kriteereitä 8. Muistutukset, kantelut, potilasvahinkoilmoitukset ja asiakaspalautteet Sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (sosiaalihuollon asiakaslaki) 812/2000 mukaan asiakkaalla on oikeus tehdä muistutus kohtelustaan sosiaalihuollon toimintayksikön vastuuhenkilölle tai sosiaalihuollon johtavalle viranhaltijalle. Asiakkaalla on myös mahdollisuus kantelun tekemiseen. Asiakas voi antaa palveluntuottajalle ja Lohjan perusturvatoimelle palautetta palvelun laadusta ja muista palveluun liittyvistä seikoista. Tarvittaessa asiakas voi ottaa yhteyttä alueen sosiaaliasiamieheen. Lohjan perusturvatoimea tulee informoida asiakkaiden tekemistä reklamaatioista, reklamaatioihin johtaneista syistä ja niiden johdosta tehdyistä toimenpiteistä. Palveluntuottajan tulee toimittaa Lohjan perusturvatoimelle selvitys tai jäljennökset palvelusetelillä tuotettua palvelua koskevista muistutuksista, valituksista, kanteluista ja hoitovahinkoilmoituksista samoin kuin kaikkia edellä mainittuja koskevista ratkaisuista. Mikäli edellä mainittuja tapahtumia on ollut tai on käynnissä, selvitykset tulee toimittaa Lohjan perusturvatoimelle vähintään puolivuosittain. 9. Asiakkaan oikeussuojakeinot Palveluntuottaja sitoutuu noudattamaan tämän toimintaohjeen ehtoja. Lohjan perusturvatoimi on palvelusetelilain nojalla velvollinen valvomaan hyväksymiensä yksityisten palveluntuottajien tuottamien palvelujen tasoa ja poistamaan palveluntuottajan hyväksyttyjen palvelun tuottajien joukosta, mikäli toimintaohjeen määräyksiä ei noudateta. Palveluntuottajan aiheuttamat vahingot korvataan ensisijaisesti palveluntuottajan vakuutuksesta ja viime kädessä palveluntuottaja vastaa niistä vahingonkorvauslain (412/1974) mukaisesti. Lohjan perusturvatoimi ei vastaa palveluntuottajan palvelujen saajalle aiheuttamista vahingoista. Jos palvelu joudutaan uusimaan tai asiakas tarvitsee muuta palvelua palveluntuottajan virheestä johtuvasta syystä tai toimenpiteen suorittamisen virheellisyyden vuoksi, vastaa aiheutuvista kustannuksista palveluntuottaja. Mitä jäljempänä sanotaan asiakkaasta koskee myös potilasta. Oikaisu/hyvitys Palveluntuottajalla on oikeus omalla kustannuksellaan oikaista palvelun virhe ja viivästyksestä aiheutunut haitta, jos se asiakkaan ilmoittaessa virheestä/viivästyksestä viipymättä tarjoutuu 10

11 tekemään sen ja asiakas suostuu oikaisuun. Virhe- ja viivästystilanteissa asiakkaalla on aina oikeus vaatia palveluntuottajalta sopimuksen täyttämistä. Jollei virhettä tai viivästystä voida oikaista tai sitä ei tehdä kohtuullisessa ajassa siitä, kun asiakas ilmoitti viivästyksestä tai virheestä, on asiakkaalla oikeus saada hyvitystä tai asiakas voi teettää saamatta jääneen palvelun toisella palveluntuottajalla sopimusrikkomuksen tehneen palveluntuottajan kustannuksella. Oikeus pidättyä palvelusuorituksen hyväksymisestä Asiakkaalla on palvelussa esiintyneen virheen tai viivästyksen perusteella oikeus pidättyä hyväksymästä palveluntuottajan palvelusuoritusta siltä osin, kun palvelua ei ole suoritettu asianmukaisesti. Palveluntuottajalla on mahdollisuus antaa vastine Lohjan perusturvatoimelle. Jos Lohjan perusturvatoimi hyväksyy vastineen, annettua palvelua vastaava palvelusetelin arvo suoritetaan palveluntuottajalle. Sopimuksen purku Asiakas saa purkaa sopimuksen ilman irtisanomisaikaa palveluntuottajan virheen tai viivästyksen vuoksi, jos sopimusrikkomus on olennainen. Vahingonkorvaus Asiakkaalla on oikeus saada korvausta palvelun viivästymisen tai virheen aiheuttamista välillisistä vahingoista vain silloin kun viivästys tai virhe johtuu palveluntuottajan puolella olevasta huolimattomuudesta. Asiakas on aina velvollinen toimimaan siten, etteivät viivästyksen tai virheen aiheuttamat vahingot hänen toimiensa tai laiminlyöntiensä seurauksena aiheettomasti lisäänny. Reklamaatio ja palaute Asiakkaan tulee ilmoittaa palveluntuottajalle palvelun viivästymisestä tai havaitsemastaan virheestä kohtuullisen ajan kuluessa siitä, kun hän havaitsi viivästyksen tai virheen. Palveluntuottajan palveluihin liittyvät reklamaatiot on esitettävä suoraan palveluntuottajalle. Palautteiden ja reklamaatioiden antaminen ja niihin vastaaminen ovat ensisijaisesti asiakkaan ja palveluntuottajan välistä asiaa. Lohjan perusturvatoimi ei osallistu palveluntuottajan ja asiakkaan välisten sopimusriitojen käsittelyyn. Erimielisyyksien ratkaiseminen Erimielisyydet pyritään ensisijaisesti ratkaisemaan osapuolten välisillä neuvotteluilla. 11

12 Sopimusriidoissa tulkinta-apuna käytetään kuluttajariitalautakunnassa muodostunutta aikaisempaa ratkaisukäytäntöä. Jos erimielisyyksiä ei voida ratkaista osapuolten välisillä neuvotteluilla, asiakas voi saattaa asian kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi. Jos erimielisyydet ratkaistaan tuomioistuimessa, kanne voidaan nostaa myös asiakkaan kotipaikkakunnan yleisessä alioikeudessa. 11. Asiakasasiakirjat ja tietosuoja Rekisterinpito Lohjan perusturvatoimi on palvelusetelillä järjestettävässä palvelussa syntyvien asiakas- ja potilasasiakirjojen henkilötietolaissa (523/1999) tarkoitettu rekisterinpitäjä. Palveluntuottajan tulee asiakirjoja käsitellessään noudattaa sitä, mitä kunnan asiakirjojen käsittelyssä säädetään. Palvelusetelitoiminnassa muodostuvat asiakas- ja potilasasiakirjat ovat viranomaisen asiakirjoja. Palveluntuottajan tulee laatia asiakas- ja potilastietoja sisältävät asiakirjat henkilötietolain, potilaslain ja sosiaalihuollon asiakaslain edellyttämällä tavalla. Vaikka palveluntuottaja laatii asiakirjat palvelutapahtuman yhteydessä, viime kädessä Lohjan perusturvatoimi rekisterinpitäjänä vastaa niiden käsittelystä. Palveluntuottajan tulee asiakirjoja käsitellessään noudattaa, mitä kunnan asiakirjojen käsittelystä säädetään (laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 621/1999, henkilötietolaki ja laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä sekä muu sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntö) sekä siten, kun Lohjan perusturvatoimi on erikseen ohjeistanut. Palveluntuottajan tulee noudattaa huolellisuutta tietojen käsittelyssä ja esimerkiksi huolehtia siitä, että salassa pidettäviä tietoja käsitellään oikein. Asiakasrekisterin tiedot sekä tieto asiakkuudesta ovat salassa pidettäviä. Asiakirjojen luovuttamista ja salassapitoa koskevia julkisuuslain säädöksiä sovelletaan asiakirjoihin silloinkin, kun ne ovat palveluntuottajan hallussa. Lohjan perusturvatoimi päättää asiakaskirjojen luovuttamisesta ja tietojen antamisesta julkisuuslain nojalla. Asiakas voi esittää henkilötietolain mukaisen tarkastuspyynnön tai virheen oikaisupyynnön rekisterinpitäjälle eli Lohjan perusturvatoimelle tai, jos palveluntuottajan ja Lohjan perusturvatoimen välillä on erikseen sovittu, suoraan palveluntuottajalle. Lohjan perusturvatoimi kuitenkin viime kädessä ratkaisee tarkastus- ja oikaisupyynnön. Lohjan perusturvatoimi ohjeistaa asiakasasiakirjojen tarkastamisesta ja luovuttamisesta tarvittaessa erikseen palvelukohtaisesti. Palveluntuottaja toteuttaa käyttölokitietojen seurantaa Lohjan perusturvatoimen lukuun palvelusetelipalveluiden tuottamisen osalta ja raportoi pyydettäessä toteuttamastaan lokiseurannasta. Palveluntuottajalla on velvollisuus säilyttää lokitiedot siten kuin laissa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä (159/2007) säädetään. Palveluntuottaja vastaa muussa kuin palvelusetelipalvelujen tuottamistarkoituksessa keräämistään rekistereistä. Palveluntuottaja vastaa siitä, ettei palvelusetelillä tuotetun palvelun yhteydessä syntyneitä asiakastietoja käytetä palveluntuottajan omassa toiminnassa ja ettei tietoja sisällytetä palveluntuottajan omaan asiakasrekisteriin ilman asiakkaan nimenomaista suostumusta. Ilman 12

13 palveluseteliasiakkaan suostumusta asiakastietoja ei saa myöskään käyttää palveluntuottajan muiden palvelujen markkinointitarkoituksessa. Asiakirjojen siirtäminen ja säilytys Lohjan perusturvatoimen ja palveluntuottajan vastuulla on varmistua siitä, että asiakkaan palvelun järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot siirtyvät osapuolelta toiselle palveluprosessin eri vaiheissa. Sosiaalihuollon asiakaslaissa ja potilaslaissa on säännökset yksityisen palveluntuottaja oikeudesta saada välttämättömät ja tarpeelliset asiakas- ja potilastiedot. Jokaisen asiakkaan asiakirjat muodostavat hänen hoitonsa tai huoltonsa kannalta eheän kokonaisuuden, johon myöhemmin tulevat ratkaisut voidaan perustaa. Palvelun järjestämisen kannalta tarpeelliset tiedot siirtyvät palveluntuottajalle asiakkaan mukana palvelusetelin yhteydessä, kunnes palveluseteleitä hallinnoidaan Lohjan perusturvatoimessa sähköisen palvelusetelijärjestelmän avulla. Palvelusetelipalvelujen tuottamiseksi tarpeelliset asiakaskertomukset toimitetaan paperisena tulosteena. Palvelun järjestämisen ja toteuttamisen kannalta olennaiset jatkuvan asiakaskertomuksen tiedot on tallennettava aina Lohjan perusturvatoimen omaan asiakas- tai potilasrekisteriin viimeistään palvelusetelillä tuotetun hoidon/hoivan päätyttyä. Palveluntuottaja toimittaa palvelusetelipalvelun yhteydessä syntyneet asiakas- ja potilasasiakirjat palvelun päätyttyä Lohjan perusturvatoimelle. Lohjan perusturvatoimi ohjeistaa palvelukohtaisesti asiakas- ja potilastietojen toimittamistavan ja määräajan. Kaikista mahdollisista tietojen siirrosta aiheutuvista kuluista vastaa palveluntuottaja. Yksityinen palveluntuottaja voi säilyttää kopiot Lohjan perusturvatoimelle toimittamistaan asiakkaan palvelusetelipalvelussa syntyneistä asiakirjoista pyytämällä asiakkaalta kirjallisena nimenomaisen suostumuksen asiakirjojen tallettamisesta omaan asiakasrekisteriinsä. Asiakkaan antama alkuperäinen suostumusasiakirja toimitetaan Lohjan perusturvatoimelle asiakasasiakirjojen toimittamisen yhteydessä. Näin toimimalla turvataan asiakkaan hoidon jatkuvuus. 12. Palveluntuottajan hyväksyminen/peruuttaminen Lohjan perusturvatoimella on oikeus peruuttaa palveluntuottajalle myönnetty hyväksyntä toimia palveluseteli palveluntuottajana ja poistaa palveluntuottaja hyväksyttyjen palveluseteli palveluntuottajien luettelosta välittömästi ilman irtisanomisaikaa mikäli: Palveluntuottaja ei noudata Lohjan perusturvatoimen kirjallisesta kehotuksesta huolimatta toimintaohjeen vaatimuksia. Palveluntuottaja ei noudata hyviä hoito- ja palvelukäytäntöjä. Palveluntuottaja on syyllistynyt ammattinsa harjoittamisessa vakavaan menettelyrikkomukseen. Palveluntuottajan itsenäinen ammatinharjoittamisoikeus on rajoitettu tai poistettu lupaviranomainen on peruuttanut joko kokonaan tai osittain antamansa luvan 13

14 Palveluntuottaja on tullut maksukyvyttömäksi, ei ole kyennyt hoitamaan laskujaan eräpäivään mennessä, on aloittanut akordimenettelyn, on asetettu selvitystilaan, velkajärjestely on vahvistettu tai hakemus on vireillä tai haettu/asetettu konkurssiin. Palveluntuottaja taikka sen johtohenkilö tai edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on tuomittu henkilöön tai talouteen kohdistuneesta rikoksesta, jolla on merkitystä palveluntuottamisen edellytysten toteutumisessa. palveluntuottaja on laiminlyönyt vakuutusmaksujen, verojen tai sosiaaliturvamaksujen suorittamisen (poikkeuksena maksusuunnitelma verottajan kanssa). Palveluntuottaja on antanut olennaisesti vääriä tietoja yrityksestä. Palveluntuottaja on tuottanut palvelua asiakkaan saaman palvelusetelipäätöksen vastaisesti. Palveluntuottaja itse pyytää hyväksymisen peruuttamista. 13. Verotus Tuloverotus Palveluseteli on palvelunsaajalle veroton etuus. Verottomuus edellyttää, että palveluseteli: Myönnetään selkeästi määriteltyihin palveluihin On henkilökohtainen eikä siirrettävissä toiselle henkilölle Ei ole suoraan asiakkaalle maksettavaa rahaa, jonka käytön hän itse määrittelee Palveluseteliä käytettäessä asiakkaan omavastuu ei oikeuta kotitalousvähennykseen tuloverotuksessa. Asiakas voi hankkimiensa lisäpalvelujen osalta hyödyntää kotitalousvähennystä. Arvonlisäverotus Arvonlisäverolain (1501/1993) 34 :n mukaan veroa ei suoriteta terveyden- ja sairaanhoitopalvelun myynnistä. Terveyden- ja sairaanhoitopalvelulla tarkoitetaan ihmisen terveydentilan sekä toimintaja työkyvyn määrittämiseksi taikka terveyden sekä toiminta- ja työkyvyn palauttamiseksi tai ylläpitämiseksi tehtäviä toimenpiteitä, jos kysymyksessä on: Valtion tai kunnan ylläpitämässä terveydenhuollon toimintayksikössä annettava hoito taikka yksityisestä terveydenhuollosta annetussa laissa tarkoitettu hoito Sellaisen terveydenhuollon ammattihenkilön antama hoito, joka harjoittaa toimintaansa lakiin perustuvan oikeuden nojalla tai joka on lain nojalla rekisteröity. 14

15 Arvonlisäverolain 37 :n mukaan veroa ei suoriteta sosiaalihuoltona tapahtuvasta palvelujen myynnistä. Lain 38 :n mukaan sosiaalihuollolla tarkoitetaan valtion tai kunnan harjoittamaa sekä sosiaaliviranomaisten valvomaa muun sosiaalihuollon palveluntuottajan harjoittamaa toimintaa, jonka tarkoituksena on huolehtia lasten ja nuorten huollosta, lasten päivähoidosta, vanhustenhuollosta, kehitysvammaisten huollosta, muista vammaisten palveluista ja tukitoimista, päihdehuollosta sekä muusta tällaisesta toiminnasta. Verohallinnon arvonlisävero-ohjeen (diaarinnumero 604/40/2011) mukaisesti sosiaalihuoltopalvelujen arvonlisäverottomuuden edellytyksenä on, että: Yksityinen palveluntuottaja on merkitty yksityisten palvelun antajien rekisteriin tai hän on tehnyt toiminnastaan ilmoituksen toimintakuntaan. Sosiaalihuollon järjestäminen perustuu viranomaisen tekemään päätökseen tai yksityistä sosiaalihuoltoa järjestettäessä sosiaalihuollon toteuttajan ja asiakkaan väliseen kirjalliseen sopimukseen. Palveluntuottaja ja asiakas ovat tehneet palvelu-, hoito-, kuntoutus- tai muun vastaavan suunnitelman. Suunnitelmaa ei tarvitse laatia, mikäli kyseessä on tilapäinen neuvonta ja ohjaus tai jollei suunnitelman laatiminen muutoin ole ilmeisen tarpeetonta. Silloin kun sosiaalihuolto toteutetaan kunnan tekemän päätöksen perusteella yksityisen sosiaalipalvelun tuottajan toimesta, vastuu suunnitelman laatimisesta kuuluu kunnan sosiaaliviranomaisille Palveluntuottaja on laatinut omavalvontasuunnitelman toiminnan asianmukaisuuden varmistamiseksi Palvelusetelillä tuotettavien palvelujen tulee olla arvonlisäverottomia 14. Salassapito ja vaitiolovelvollisuus Palvelusetelillä palveluja tuottavia palveluntuottajia sitovat samat salassapitosäännöt kuin Lohjan perusturvatoimen palveluksessa olevia työntekijöitä. Salassapito palveluntuottajan toimipisteessä koskee kaikkia asiakasta/potilasta tai hänen asiakirjojaan käsitteleviä henkilöitä. Palveluntuottaja sitoutuu noudattamaan laissa säädettyä salassapito- ja vaitiolovelvollisuutta tämän sopimuksen mukaisten palvelujen tuottamisessa. Palveluntuottaja vastaa siitä, että asiakkaan tietoja pääsevät käsittelemään vain ne palveluntuottajan palveluksessa olevat tai siihen toimeksiantosuhteessa olevat henkilöt, joiden työtehtävien kannalta se on välttämätöntä ja jotka ovat antaneet kirjallisen salassapitositoumuksen. Palveluntuottaja ja Lohjan perusturvatoimi sitoutuvat pitämään toisiltaan saamansa aineistot ja tiedot salassa sikäli, kuin ne ovat lain perusteella salassa pidettäviä, sekä olemaan käyttämättä niitä muihin kuin sopimuksen mukaisiin tarkoituksiin. Nämä salassapitomääräykset ovat voimassa myös sen jälkeen, kun palveluntuottaja ei enää tuota palvelusetelillä ostettavaa palvelua 15. Toimintaohjeen voimassaolo, muuttaminen ja irtisanominen 15

16 Tämä toimintaohje on voimassa toistaiseksi. Uuden palvelusetelin koko toimintaohjeen hyväksyy aina Lohjan perusturvalautakunta. Lohjan perusturvalautakunnalla on oikeus tehdä muutoksia tämän toimintaohjeen ja sen liitteiden sisältämiin määräyksiin. Toimintaohjeen yleisen osan, palvelusetelin arvon ja matkakorvauksen muutokset hyväksyy Lohjan perusturvalautakunta. Palvelukohtaisten osien täsmennykset ja työkäytäntöjen muutokset hyväksytään tulosalueiden johtoryhmissä. Lohjan perusturvatoimi ilmoittaa muutoksista palveluntuottajalle kirjallisesti välittömästi päätöksen tekemisen jälkeen. Mikäli palveluntuottaja ei halua tulla sidotuksi muuttuneisiin sääntöihin, tulee sen ilmoittaa siitä kirjallisesti Lohjan perusturvalautakunnalle muutoksenhakuajan kuluessa. Mikäli Lohjan perusturvalautakunnalle ei toimiteta edellä mainittua ilmoitusta, sitoutuu palveluntuottaja noudattamaan muuttuneita ehtoja muutosilmoituksessa mainitusta päivästä lukien, kuitenkin aikaisintaan kolmekymmentä (30) päivää muutosilmoituksen toimittamisesta. II. Vanhusten palveluasumisen järjestäminen palvelusetelillä 1. Yleistä vanhusten palveluasumisesta Vanhusten asumispalvelut perustuvat sosiaalihuoltolakiin (1301/2014 14 ja 21). Palveluasumisella tarkoitetaan palveluasunnossa järjestettävää asumista ja palveluja. Palveluihin sisältyvät asiakkaan tarpeen mukainen hoito ja huolenpito, toimintakykyä ylläpitävä ja edistävä toiminta, ateria-, vaatehuolto-, peseytymis- ja siivouspalvelut sekä osallisuutta ja sosiaalista kanssakäymistä edistävät palvelut. Tehostetussa palveluasumisessa palveluja järjestetään asiakkaan tarpeen mukaisesti ympärivuorokautisesti. Palveluasumista järjestetään henkilöille, jotka tarvitsevat soveltuvan asunnon sekä hoitoa ja huolenpitoa. Tehostettua palveluasumista järjestetään henkilöille, joilla hoidon ja huolenpidon tarve on ympärivuorokautista. 2. Palvelusetelijärjestelmän piiriin kuuluvat asiakkaat Palveluseteli on vaihtoehto Lohjan kaupungin itse tuottamalle vanhusten palveluasumiselle, kun asiakas täyttää palveluasumisen tai tehostetun palveluasumisen myöntämisen kriteerit. Taulukkoon 1 on kuvattu nykyiset kriteerit. Kriteerejä voidaan päivittää jatkossa. Palveluseteliä haetaan palveluasumisen hakemuslomakkeella tai suullisella hakemuksella. Palvelusetelin myöntäminen edellyttää asiakkaan palvelun tarpeen kokonaisvaltaista arvioimista. SAS-työryhmä arvioi kartoituskäynnin ja tehtyjen selvitysten (SAS-selvitys ja toimintakyvyn arviointi, Rava-arviointi, MMSE-testi) perusteella asiakkaan palveluntarpeen. Taulukko 1. Palveluasumisen ja tehostetun palveluasumisen palvelusetelin myöntämisen kriteerit Tavallinen palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen 16

17 Mittarit Rava vähintään 2,5 ja /tai MMSE vähintään 25/30 Avuntarve Asiakkaan avuntarve on pääsääntöisesti päiväaikaista. Asiakas ei tarvitse ympärivuorokautista valvontaa, yöavun saanti voidaan turvata turvapuhelimella ja tarvittaessa säännöllisillä yöpartion käynneillä. Asiakas selviytyy pääsääntöisesti yhden henkilön avustamana päivittäisistä toiminnoistaan Toimintakyky Fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky on merkittävästi heikentynyt Asiakkaan muisti voi olla alentunut, mutta hänellä ei ole taipumusta karkailla. Asiakkaalla voi olla hallittavissa olevia käytösoireita. Muut syyt Kotihoidon palvelut ja/tai omaishoito ovat olleet käytössä ja ne on todettu riittämättömiksi tai niitä ei ole voitu aloittaa Asiakkaan omaisten, eri palvelutuottajien ja vapaaehtoistyön palvelumahdollisuudet on kartoitettu tai palvelut on jo käytössä, eikä apu ole riittävä Kuntoutumismahdollisuudet, esim. intervallijaksot ja päivätoiminta on kartoitettu tai ovat olleet käytössä, eivätkä ne tue enää kotona asumista riittävästi Asiakas aiheuttaa kohtuuttomasti häiriötä ympäristössä tai aiheuttaa vaaratilanteita itselleen tai muille. Rava vähintään 2,8 ja/tai MMSE vähintään 18/30 Asiakas tarvitsee hoitoa ja valvontaa vuorokauden ympäri. Asiakkaalla on vähintään yhden auttajan ja/tai apuvälineen tarve liikkumisessa tai ei kykene liikkumaan Fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky ja muisti on merkittävästi heikentynyt Kotihoidon palvelut ja/tai omaishoito ovat olleet käytössä ja ne on todettu riittämättömiksi tai niitä ei ole voitu aloittaa Asiakkaan omaisten, eri palvelutuottajien ja vapaaehtoistyön palvelumahdollisuudet on kartoitettu tai palvelut on jo käytössä, eikä apu ole riittävä Kuntoutumismahdollisuudet, esim. intervallijaksot ja päivätoiminta ovat olleet käytössä, eivätkä ne tue enää kotona asumista riittävästi Asiakkaalle aiheutuu vaaratilanteita kotona tai kodin ulkopuolella eikä riskejä voida lieventää hoivaan osallistuvien avulla eikä teknologisilla välineillä Asiakas aiheuttaa kohtuuttomasti häiriötä ympäristössä tai aiheuttaa vaaratilanteita itselleen tai muille. Asuntoon on tehty tarpeelliset /mahdolliset muutostyöt. Asunnon huono kunto tai toimimattomuus ei oikeuta asumispalvelupaikkaan, vaan asiakas ohjataan muuttamaan palvelujen ääreen esim. vanhuksille tarkoitteluihin vuokra-asuntoihin. 17

18 Palvelusetelin myöntämisestä tehdään kirjallinen palvelusetelipäätös. Palveluseteli myönnetään toistaiseksi ja se voidaan myöntää vain talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa. Palveluseteli on henkilökohtainen eikä sitä voi käyttää muuhun kuin palvelusetelillä myönnettyyn asumispalveluun. Asiakas on oikeutettu saamaan henkilökohtaiset liikkumisen apuvälineet ja mikäli hän täyttää hoitotarvikkeiden ilmaisjakelun kriteerit, ilmaisjakeluna toimitettavat hoitotarvikkeet. 3. Palvelujen tuottamisessa sovellettava lainsäädäntö 1. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (569/2009) 2. Laki yksityisistä sosiaalipalveluista (922/2011) 3. Laki yksityisestä terveydenhuollosta (152/1990) 4. Laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992) 5. Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000) 6. Potilasvahinkolaki (585/1986) 7. Terveydenhuoltolaki (1326/2010) 8. Sosiaalihuoltolaki (1301/2014) 9. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) 10. Laki terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista (629/2010) 11. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä (159/2007) 12. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus potilasasiakirjoista (298/2009) 13. Työturvallisuuslaki (738/2002) 14. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionavustuksesta (733/1992) 15. Henkilötietolaki (523/1999) 16. Kuluttajansuojalaki (38/1978) 17. Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) 18. Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä (559/1994) 19. Asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä(564/1994) 20. Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (272/2005) 21. Asetus sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (608/2005) 4. Palveluseteli asumispalveluissa ja palvelusetelin voimassaolo Tavallinen palveluasuminen sisältää asiakkaan toimintakyvyn näkökulmasta tarpeelliseksi arvioidut palvelut, joiden sisältö ja laajuus voivat palveluasumisen aikana muuttua. Palveluiden laajuuteen vaikuttaa asiakkaan avuntarpeen määrä, ja palvelun laajuus määräytyy asiakaskohtaisen palvelusuunnitelman mukaan. Palvelu voi sisältää muun muassa asiakkaan kokonaisvaltaisen hoidon ja hoivan, päivittäisissä toiminnoissa avustamisen (ruokailu, hygienia, lääkehoito, peseytyminen, pukeutuminen, siivouspalvelut, liinavaatteet sekä omien vaatteiden pesun ja huollon, liikkumisessa avustaminen) ulkoilun, asiakkaan sosiaalista toimintakykyä tukevaa 18

19 toimintaa, sekä terveyden- ja sairaanhoidolliset toimenpiteet sekä asiointiapua. Tehostettu palveluasuminen sisältää asiakkaan kokonaisvaltaisen hoidon ja hoivan, päivittäisissä toiminnoissa avustamisen (ruokailu, hygienia, lääkehoito, peseytyminen, pukeutuminen, siivouspalvelut, liinavaatteet sekä omien vaatteiden pesun ja huollon, liikkumisessa avustaminen) ulkoilun, asiakkaan sosiaalista toimintakykyä tukevaa toimintaa, sekä terveyden- ja sairaanhoidolliset toimenpiteet sekä asiointiapua. Palveluseteli ei kata: Asiakkaan henkilökohtaisia menoja (esim. kampaaja, jalkahoitaja, omat vaatteet) Lääkkeitä Ateriapalveluita Asunnon vuokraa Asiointien aiheuttamia kuljetuskustannuksia Asiakas tilaa itse palvelun palvelutuottajalta saatuaan setelin palveluasumisen myöntämisestä vastaavilta viranhaltijoilta. Palvelusetelit ovat voimassa palvelutarpeen päättymiseen asti. 5. Sopimus Asiakkaan ja palveluntuottajan välille syntyy sopimus, kun palveluntuottaja hyväksyy asiakkaan tekemän tilauksen. Palvelusopimuksen osapuolet ovat palveluja tuottava yritys sekä kuluttaja-asemassa oleva palveluasumisen palveluseteliä käyttävä asiakas. Palvelun tuottajan tulee tehdä kirjallinen sopimus, jossa sovitaan mm. palvelun sisällöstä, palveluun kuuluvan hoidon toteuttamisen hinnasta ja sisällöstä asiakkaan, hänen asioidensa hoitajan tai hänen laillisen edustajansa kanssa. Sopimuksessa tulee eritellä palvelun tuottajan ja asiakkaan vastuut ja velvollisuudet. Asiakkaan omavastuun määrä merkitään asiakkaan sopimukseen. Palveluntuottaja laskuttaa asiakasta palvelusetelin arvon ylittävältä osalta. 6. Palveluntuottajan palvelukohtaiset oikeudet ja velvoitteet Palvelusetelillä tuotettavan palvelun ajankohta Saatuaan palvelusetelit asiakas tilaa palvelun valitsemaltaan Lohjan perusturvatoimen hyväksymältä palveluntuottajalta ja sopii palveluntuottajan kanssa palvelun ajankohdasta. Palveluntuottaja tuottaa palvelun sovittuna ajankohtana. Palveluntuottajan vastuut Palveluntuottajan on huolehdittava henkilöstönsä ammattitaidon säilymisestä ja kehittämisestä sekä riittävästä täydennyskoulutuksesta. Vastuuhenkilön vaihtuessa tulee siitä ilmoittaa. Palvelutuottaja varmistaa henkilöstönsä lääkeosaamisen. Henkilöstön kielitaito 19

20 Henkilöstöllä tulee olla riittävä suomen kielen taito. Palveluntuottaja sitoutuu huolehtimaan siitä, että henkilökunta tuottaa palvelut suomen kielellä. Palveluntuottaja toimittaa tarvittaessa todistukset henkilöstön suomen kielen taidosta. Palveluntuottaja voi ilmoittaa henkilökunnan osaaman laajemman kielitaidon ja tiedot lisätään palveluhakemistoon asiakkaiden nähtäville. Palvelun sisältövaatimukset Palveluiden sisältövaatimukset ja vaatimukset tiloista, joissa palvelua tuotetaan, on kuvattu tämän sääntökirjan liitteessä 1. Palvelusetelillä ei voi maksaa hoitoa äkillisissä tilanteissa (esim. sairastapaus), joissa hoitopaikkaa ei ole voitu järjestää Lohjan perusturvatoimen omana toimintana vaan asiakas joudutaan sijoittamaan yksityiseen hoitoon. Tällöin palveluntuottajan tulee varmistaa asiakkaan hoitoon ohjanneelta perusturvatoimen työntekijältä, että maksusitoumus on myönnetty. Palvelun peruuntuminen Palveluntuottaja tiedottaa palvelun toteuttamisen esteestä asiakkaalle heti kun se on palveluntuottajalla tiedossa ja sopii korvaavasta palvelusta asiakkaan kanssa. Mikäli palveluntuottaja ei pysty järjestämään itse korvaavaa palvelua, ottaa hän yhteyttä perusturvatoimen asiasta palvelusetelistä vastaavaan viranhaltijaan mahdollisen hoidon järjestämiseksi. Asiakkaan tulee peruuttaa sovittu varaus asiakkaan ja palveluntuottajan sopimuksessa sopimallaan tavalla. Perusturvatoimi ei vastaa peruuntuneista palvelutapahtumista aiheutuneista kustannuksista. Alihankinta ja vuokratyövoiman käyttö Palveluntuottaja voi tarvittaessa käyttää hoidon toteuttamisessa omaa palveluaan vastaavaa palveluntuottajaa. Palveluntuottaja vastaa alihankkijan antamista palveluista kuin omastaan ja sen tulee varmistua alihankkijansa pätevyydestä. Alihankkijan tulee täyttää samat vaatimukset kuin palveluntuottajankin. Mikäli palveluntuottaja käyttää vuokratyövoimaa, hänen on työturvallisuuslain (738/2002) mukaisesti selvitettävä, että mahdollisella vuokratyöntekijällä on riittävä ammattitaito, kokemus ja sopivuus suoritettavan työhön. Laadunvalvonta ja asiakaspalaute Yritysten toiminnan ja palvelujen valvontavastuu on ensisijaisesti Lohjan perusturvatoimella. Palvelusetelitoiminnan laadullisena vähimmäisvaatimuksena on vastaavan kunnallisen toiminnan taso (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä 569/2009). Asiakastyön ja -turvallisuudenlaadun mittarina käytetään reklamaatioiden määrää sekä asiakaspalautekyselyjen tuloksia sekä henkilöstön työhyvinvointia koskevien kyselyjen tuloksia. Asiakastyytyväisyyskyselyt sekä henkilöstön työhyvinvointia koskevat kyselyt palveluntuottaja toteuttaa omassa yksikössään. Palvelun virhe Palvelun katsotaan olevan virheellistä, mikäli se poikkeaa yleisen tai palvelukohtaisen 20

21 toimintaohjeen, lainsäädännön tai sopimuksessa mainituista palvelun sisältövaatimuksista. Vastuu siitä, että palvelu on suoritettu laadukkaasti ja huolellisesti, on palveluntuottajalla (Kuluttajansuojalaki 38/1978). Lohjan perusturvatoimi ei vastaa palveluntuottajan virheistä osaksikaan. Palvelu on myös virheellistä, jos se ei vastaa niitä tietoja, jotka palveluntuottaja on etukäteen antanut toiminnastaan ja joiden voidaan olettaa vaikuttaneen asiakkaan päätöksentekoon palveluntuottajaa valitessaan. Sama koskee palvelun suorittamisesta annettuja tietoja. (Kuluttajasuojalaki 38/1978.) Toimintaohjeen yleisessä osassa kohdassa 12 kuvataan seuraamukset, jotka ovat mahdollisia palvelun virhetilanteissa. Asiakkaan ostamat lisäpalvelut Asumispalveluiden palveluseteleitä voidaan käyttää vain palvelusetelillä myönnettyyn palveluun. Muiden kuin palvelusetelillä tuotettavien palveluiden maksamisesta asiakas ja palveluntuottaja sopivat keskenään ja ne ovat asiakkaan itse maksettavia palveluita. Laskutus Lohjan kaupunki sitoutuu maksamaan yksityisen palveluntuottajan antamasta hoivasta ja hoidosta palvelusetelin suuruisen summan. Palveluntuottaja laskuttaa Lohjan kaupungilta asiakkaalle annetun palvelusetelin mukaisen summan kuukausittain jälkikäteen. Palvelusetelilaskutus tulee toimittaa kunnalle kuukauden 5. päivään mennessä tai muuna muun muassa PSOP- järjestelmän edellyttämänä ajankohtana. Palveluntuottajan tulee toimittaa Lohjan kaupungille asiakkaan poissaolojen alkamis- ja päättymispäivät tilastointia varten. Nämä tulee toimittaa kaupungille joka kuukauden 5. päivään mennessä. Palveluntuottaja ilmoittaa tilanteesta vähintään kolme (3) kuukautta ennen sopimuksen irtisanomista päätöksen tehneelle viranhaltijalle, mikäli asiakas ei pysty suoriutumaan omavastuuosuudestaan. Mikäli asiakkaan hoito keskeytyy tilapäisesti, maksaa kaupunki palveluntuottajalle palvelusetelin arvon osuuden enintään viiden päivän ajan/kalenterikuukausi. Asiakkaan kuolemantapauksissa maksaa kaupunki palveluntuottajalle palvelusetelin arvon osuuden myös kuolemaa seuraavalta päivältä. Laskut lähetetään osoitteeseen: Lohjan kaupunki/ostoreskontra PL 71 08101 LOHJA Lohjan perusturvatoimi ei maksa erillistä toimisto- varaus-, materiaali- tai laskutuslisää. Laskusta tulee ilmetä seuraavat arvonlisäverolain määrittelemät, pakolliset laskumerkinnät: 21

22 Laskusta tulee ilmetä: laskun antamispäivä laskun numero (juokseva tunniste) asiakkaan henkilötiedot (nimi ja syntymäaika) laskutettavan palvelun luonne, suorituspäivä ja käytetty aika, palveluntuottajan Y-tunnus, palveluntuottajan arvonlisäverotunniste, palveluntuottajan nimi ja osoite, laskun saajan nimi ja osoite, viitteeksi vanhusten palveluasuminen/palveluseteli, veron peruste verokannoittain ja verokanta yksikköhinta ilman veroa suoritettavan veron määrä hyvitykset ja alennukset, jos ei otettu huomioon yksikköhinnassa verottomuuden peruste, esim. verottomat sosiaali- ja terveyspalvelut: Veroton AVL 130a :n terveyden- ja sairaanhoitohoitopalvelun myynti Veroton AVL 130a :n sosiaalipalvelun myynti Veroton terveyden ja sairaanhoitopalvelu AVL 34 Veroton sosiaalipalvelu AVL 37 muutos- tai hyvityslaskussa viittaus aikaisempaan laskuun asiakkaan maksettavaksi jäävä omavastuuosuus Vuoden vaihteessa kuluvan vuoden laskut tulee toimittaa erikseen ilmoitettavaan päivään mennessä. Puutteelliset laskut Lohjan perusturvatoimi palauttaa takaisin, mikä saattaa aiheuttaa maksujen viivästymistä. Jos asiakas jättää maksamatta palveluntuottajan laskun omavastuuosuuden, huolehtii palveluntuottaja itse maksuneuvotteluista sekä mahdollisesta perinnästä. Lohjan perusturvatoimi ei vastaa asiakkaan mahdollisesti maksamatta jääneistä omavastuuosuuksista. Laskutukseen liittyviä asioita voi tiedustella palvelusetelistä vastaavalta viranhaltijalta tai palveluohjauksen toimistopalveluista. 7. Palveluasumisen palvelusetelin arvo ja hinnoittelu Palvelusetelin arvon määrittelyssä käytetään perusturvalautakunnan hyväksymää arvotaulukkoa (taulukko 2). Palveluseteli on tulosidonnainen ja siinä huomioidaan asiakkaan maksukyky. Myönnettävän palvelusetelin suuruuteen vaikuttavat asiakkaan bruttotulot. Tuloiksi huomioidaan: Asiakkaan säännölliset tulot (eläke, eläkkeensaajan hoitotuki) Ylimääräinen rintamalisä Omaisuudesta saatavat tulot kuten vuokra-, korko- ja/tai osinkotulot. Korko- ja osinkotulot huomioidaan asiakasmaksua määrättäessä, mikäli ne kuukaudessa ylittävät 10 euroa/netto. Puhelinyhtiön osinkotulot rinnastetaan muihin osinkotuloihin. Korko- ja osinkotulot käsitellään erillisinä tuloina. Mikäli asiakkaalla on oma asunto jäljellä, vuokratulona huomioidaan nettovuokratulo. Vuokratulot huomioidaan siten, että vuokratuloista vähennetään yhtiövastike/kiinteistöön 22

23 kohdentuvat pakolliset kustannukset (esim. kiinteistövero, lämmitys, kiinteistövakuutus, jätemaksut, tiehoitomaksu, nuohousmaksu sekä vesi- ja jätevesimaksu), eli menot, joista vuokranantaja vastaa. Edellä mainittujen lisäksi vuokratulosta vähennetään pääomavero. Tuloiksi ei huomioida: Asumistukea Rintamalisää Menoiksi ei huomioida: Oman asunnon ylläpitoon liittyviä menoja muutoin kuin asunnon ollessa vuokralla ei huomioida. Asumis- tai muita velkoja Ulosotot huomioidaan vähennyksenä silloin, kun ulosmittaus otetaan suoraan tuloista. Jäljelle jäävä bruttoeläke ulosmittauksen jälkeen huomioidaan tulona palvelusetelin arvoa määrättäessä. Palvelusetelin arvon määrittämistä varten asiakkaan tulee toimittaa kaupungille hakeutumisvaiheessa tuloselvityslomake. Asiakas maksaa palveluntuottajalle palvelusetelin arvon ylimenevän omavastuuosuuden. Lohjan kaupungin on ilmoitettava asiakkaalle mahdollisesta omavastuuosuuden muuttumisesta vähintään kolme (3) kuukautta etukäteen. Mikäli asiakkaan taloudellinen tilanne muuttuu oleellisesti eikä hän suoriudu omavastuuosuudestaan, arvioidaan hänen tilanteensa uudelleen mm. palvelusetelin arvon uudelleen määrittely ja/tai soveltuvan palveluyksikön valinta. Tavallisen palveluasumisen osalta käytössä on säännöllisen kotihoidon palveluseteli palveluasumiseen. Palvelusetelin yksikkö on euroa/tunti. Palvelusetelin arvo määräytyy asiakkaan tulojen mukaan asiakasmaksulain perusteella. Säännöllisen kotihoidon palvelusetelin enimmäisarvo on vähintään 27 euroa tunnilta 1.1.2014-31.12.2015 (voi muuttua indeksitarkistusten myötä vuodelle 2016). Enimmäisarvoisen setelin saa talous, jonka bruttotulot eivät ylitä annettua tulorajaa. Setelin arvon on oltava tuloista riippumatta kuitenkin vähintään 7 euroa tunnilta. Asiakkaalle myönnetään enintään kolme palveluseteliä/vrk. Asiakkaan toimintakyvyn muutoksesta ja palvelutarpeen kasvusta palveluntuottajan tulee sopia kunnan kanssa. Mikäli asiakkaan palveluntarve on suurempi kuin palvelusetelien enimmäismäärä, arvioidaan hänelle soveltuva hoitomuoto uudelleen yhteistyössä kunnan ja palveluntuottajan kanssa. Kotipalvelun palvelusetelin tulorajat ja vähennysprosentit ovat 1.1.2014-31.12.2015 seuraavat: Perheen koko Tuloraja ( /kk brutto) 1 563 2 1039 3 1628 4 2014 5 2438 6 2799 23