Matalaa ja tiiviistä miksi ja miten? 32 Kolmas suuri linja: englantilainen puutarhakaupunki Ajatus tiiviistä ja matalasta kaupunkirakenteesta sisältyy olennaisena osana perinteiseen puutarhakaupunki-ideaan, jonka Ebenezer Howard toi voimakkaasti esille Englannissa viime vuosisadan loppupuolella (Howard 1898, 1902). Ajatus syntyi vastareaktiona suurkaupunkien slummeille ja asuntokurjuudelle, joka oli ensimmäisenä näkyvissä siellä missä teollisen aikakauden kaupungistuminenkin oli alkanut, Isossa Britanniassa. Kaivattiin takaisin niitä arvoja, mitkä maaseudun kylämiljöössä vielä olivat: asumista puhtaan luonnon yhteydessä. Puutarhakaupunki pyrki toteuttamaan maaseutumaisen asumismuodon kaupunkimaisessa yhdyskunnassa, siis matalaa tiiviissä. Howardin klassinen kaavio kolmesta magneetista (Town, Country ja Town-Country) ja ihmisistä niiden välisessä vetovoimakentässä ( The People- Where will they go? -kysymyksineen) havainnollistaa hyvin tätä ajattelun perustaa. Maaseudun ja kaupungin hyviä puolia yhdistävän kaupunki-maaseudun ominaisuuksiin sisältyvät mm. valoisat kodit ja puutarhat, ei savua eikä asuntokurjuutta ( bright homes and gardens, no smoke, no slums ). Kuva 47. Ebenezer Howardin kolme magneettia (Howard 1898) Tavallaan samaa pienimittakaavaisuuden tai pikkukaupungin ihanteellisuutta sisältyi tietenkin jo moniin aiempiin suunnittelukirjallisuuden klassikoihin kuten itävaltalaisen Camillo Sitten Städtebau kirjaan (Sitte 1889). Puutarhakaupunki-ajatukseen liittyi kiinteästi niiden toteuttaminen suurten kaupunkien (central city) läheisyyteen rakennettuina, erillisinä pikkukaupunkeina, versoina (off-shoots).
33 Kuvat 48-49. Puutarhakaupunki keskuskaupungin satelliittina ja sitä koskevat tärkeät mitoitusluvut (Howard 1898, 1902, Hall & Ward 1998) Kuva 50. Puutarhakaupungin suunnitteluperiaatteita mm. maankäytön, liikennejärjestelmän ja mitoituksen osalta (Howard 1898, 1902). Kaupungin asukastiheys on lähes kolminkertainen Helsingin nykyiseen verrattuna ja yli kaksinkertainen Berliiniin tai Wieniin verrattuna. Howardin viittaus slummeihin ei välttämättä lainkaan liity asumistiheyteen tai rakentamistehokkuuteen. Puutarhakaupungin (kuvat 45-47) numerotiedoista ja mittakaavasta voi laskea karkean asukastiheyden puutarhakaupungille: 32 000 asukasta ympyrässä, jonka pinta-ala on 1 000 eekkeriä eli n. 4 km 2 (samaan pinta-alaan päästään, kun lasketaan ympyrän pinta-ala kuvassa annetun mittakaavajanan perusteella: ympyrän muotoisen kaupungin säde on vain n. 0,7 mailia = 1 120 m eli runsaat 3,9 km 2 ). Tämän noin 4 km 2 :n kokoisen, pienen ja tiiviisti rakennetun puutarhakaupungin asukastiheys on siten jopa 8 000 as/km 2. Howardin omien suunnitteluperiaatteiden mukaan laskettuna asukatiheydeksi tulee jopa yli
34 20 000 asukasta/km 2. Howardin käyttämät suunnitteluperiaatteet ja muut olosuhteet vuosisadan Englannissa olivat (vrt. Hall & Ward 1998, s. 22-23): - talotyyppi: yhdenperheen talo - tonttikoko: leveys on 20 jalkaa ja syvyys 100-130 jalkaa eli noin 6 x 30 40 m = 180 240 m 2 - perhekoko vuosisadanvaihteen Englannissa: 5 henkeä Näillä laskentaperiaatteilla saadaan asuintonttien osalta asumistiheydeksi 20 800-27 800 as/km 2. Tarkempia maankäyttösuunnitelmia Howard ei esittänyt, mutta käyttäen hyväksi periaatekaaviota (kuva 46) ja olettaen, että noin puolet puutarhakaupungin pinta-alasta on muuta kuin asuintontteja, saadaan koko puutarhakaupunkialueen asukastiheydeksi karkeasti 10 000 14 000 as/km 2. Tämäkin on 3 4,5 kertaa suurempi kuin esim. Helsingin (2 987 as/maa-km 2 ) ja 15 21 kertaa suurempi kuin Espoon asukastiheys (672 as/maa-km 2 ) vuoden 1999 lopussa (Suomen Tilastollinen vuosikirja 2000). Kooltaan samassa luokassa olevien Keravan (30 100 as.) ja Järvenpään (35 400 as.) tämänhetkiset (vuoden 1999 lopussa) asukastiheydet (979 as/maa-km 2 ja 946 as/maa-km 2 ) ovat jopa alle 1/10 Howardin ihannekaupungin tiheydestä. Vertailukohteeksi voidaan ottaa myös ulkomaisia kaupunkeja, kuten Berliini ja Wien (n. 3 850 as/km 2 vuonna 1998) tai Brysseli (5 920 as/km 2 vuonna 1998) ja Lontoon sisäkaupunki (Inner London) 8 548 as/km 2. Mitä nämä asukastiheydet sitten merkitsevät tehokkuuslukuina? Arvio voidaan tehdä joko 1900-luvun alun tai nykyisten, Englannin tai Suomen asumisväljyyksien (asunto-m 2 /asukas) pohjalta. Historiallisilla luvuilla on oma mielenkiintonsa, mutta tässä selvityksessä kiinnostaa lähinnä se, millaista rakentamistehokkuutta 1900-luvun alussa suunniteltu puutarhakaupungin fyysinen muoto (visuaalinen tiiveys tai väljyys) ja nykyisen asumistason mukainen asumisväljyys yhdessä tuottaisivat. Käytettäessä asumisväljyyttä 30 asunto-m 2 /asukas, mikä vastaa noin 40 kerros-m 2 /asukas, saadaan asuinalueiden tontti- ja korttelitehokkuudeksi em. tonttikoosta riippuen e t = e k = 0,83 1.11 (40 kerros-m 2 /asukas x 36 48 tontti-m 2 /asukas). Tämä vastaa asuinalueiden osalta karkeasti aluetehokkuutta e a = 0,70-0,95, jolloin katualueiden osuudeksi on arvioitu 15 % alueen pinta-alasta. Edelleen olettaen, että asuinrakennusten lisäksi puutarhakaupungin muu rakennettu kerrosala, joka koostuu lähinnä julkisista rakennuksista ml. kaupungintalo, konserttisali, luentosali, museo, taidemuseo, kirjasto ja teatteri sekä keskuspuistossa sijaitseva ostos- ja virkistyspaikkana sekä talvipuutarhana toimiva kristallipalatsi (Hall & Ward 1998, s. 23) vastaa Howardin periaatekaavion mukaan enintään noin puolta asuinrakennusten kerrosalasta (eli yhteensä 20 kerros-m 2 /asukas), saadaan koko puutarhakaupungin aluetehokkuudeksi 60 kerrosm 2 /asukas x 32 000 asukasta / 4 km 2 = e a = 0,48. Kuva 51. Letchworth oli ensimmäinen puutarhakaupunkiaatteen toteutus, suunnittelijoina Parker & Unwin 1903. Perustamisvaiheessa käytiin jopa pienimuotoinen epävirallinen suunnittelukilpailu, johon osallistuivat Parker & Unwin, Ricardo & Lethaby sekä Lucas & Cranfield. Näistä Ricardo & Lethaby n suunnitelma oli jonkin verran muita tehokkaampi, formalistisempi ja sitä pidettiin (käytetyistä perusteluista päätellen juuri yhdyskuntataloudellisten syiden takia) jopa potentiaalisesti parempana taloudellisena menestyksenä, mutta se jäi valitsematta. (Miller 1992, s. 55).
35 Kuvat 52-53. Hampstead Garden Suburb oli esimerkki puutarhakaupunkiaatteen toteutuksesta esikaupunkialueella ja sen suunnittelivat Parker & Unwin 1905-1910 (Miller 1992, Rådberg 1994). Talotyyppinä kadunvarteen rakennettu, yleensä kaksikerroksinen rivitalo, jossa jokainen asunto on omalla tontillaan, kadun varrella pieni etupiha ja talon takana suuri puutarhamainen takapiha. Pitkiä katulinjoja katkovat lyhyet taskukadut ja umpikujat, joiden yhteydessä on pieniä aukioita. Tämä malli toimi myös Eliel Saarisen Munkkiniemi-Haaga suunnitelman innoittajana (Hausen, Mikkola et al. 1990). Kuva 54. Esikaupunkirakentamista varten tehty esimerkkisuunnitelma puutarhakaupungista (Unwin 1912, Miller 1992, s. 135). Esikaupunki (suburb) on tässä esimerkissä kuitenkin selvästi irti muusta kaupunkirakenteesta eli melko lähellä alkuperäistä satelliittimallia. Puutarhakaupunki-ihannetta voitiin siis toteuttaa sekä satelliitteina että esikaupunkialueina. Muutamaa vuotta myöhäisempi Eliel Saarisen Munkkiniemi-Haaga oli alkuperäisen puutarhakaupunki-ihanteen (Howardin garden cityn ) ja sen esikaupunkisovelluksen Hampstead Garden Suburbin pohjalta tehty uusi Helsingin esikaupunkialueelle, todellisiin olosuhteisiin tehty, paikoin yksityiskohtainenkin suunnitelma.
36 Kuva 55. Kaksi korttelirakenneperiaatetta, joiden yhdyskuntataloudellisella vertailulla Unwin halusi osoittaa, että puutarhakaupunki on perinteistä parempi (tehokkaampi) vähentämällä katu- ja verkostopituuksia ja lisäämällä asukkaiden puutarhatilaa (Unwin 1912, Miller 1992, s. 129). Kuvat 56-57. Unwinin vertailu erillistalon ja rivitalon välillä (vasemmalla) ja puutarhasuunnitelmaesimerkkejä (oikealla). Tonttitehokkuus ja koko on molemmassa vertailuesimerkissä sama, mutta erillistalolla jää puutarhaa varten vähemmän yhtenäistä tilaa ja rivitalolla piha voidaan lisäksi suojata kadun häiriövaikutuksilta. Myös katutilan muodostamiselle rivitalovaihtoehto antaa paremmat lähtökohdat (Unwin 1909 ja Rådberg 1994). Esimerkit osoittavat, että vaikka tontti- ja korttelikaavioiden taustalla ovatkin voimakkaasti yhdyskuntataloudelliset perustelut (suuri rakentamistehokkuus ja verkostopituuksien minimointi), niin samalla haluttiin perustella ihmisläheistä rakentamista kiinnittämällä suuri huomio piha- ja puutarha-alueiden kokoon ja sijaintiin.
Kuvat 58-59. Unwinin korttelisuunnitelma Letchworth Pixmoreen (yllä) ja Birds Hilliin (alla) n. 1906 (Rådberg 1994). Tontti- ja korttelikaavio hyödyntää tonttimaan tehokkaasti eli rakenne on tiivis, mutta samalla matala (rakennukset yleensä 2-kerroksisia). 37
Kuvat 60-61. Unwinin taskukadut, aukiot ja umpikujat. Taskukaduiksi on tässä kutsuttu katuja, jotka ympäröivät Unwinin nelikulma-aukioita (quadrangles), jotka toimivat alunperin asukkaiden yhteisinä virkistysalueina kuten tenniskenttinä, nykyisin nurmikkoina ja paikoitusalueina (Rådberg 1994). Aukioiden määrä ja mitoitus ovat säästeliäitä, mikä mahdollistaa alueellisen tiiveyden säilymisen riittävänä. Yllä Hampstead Way (Parker & Unwin n. 1909) ja alla Asmuns Place, Hampstead (Unwin n.1908). (Unwin 1909, Rådberg 1994) 38
Kuvat 62-63. Welwyn Garden City oli järjestyksessä toinen Garden City, jonka ensimmäiset 1 450 eekkeriä (Hall & Ward 1998, s. 45) Howard osti 51 000 :lla vuonna 1919, ja jonka Louis de Soissons suunnitteli 1920 (Rådberg 1994 ja Miller 1994). Welwyn Garden City ei nimestään huolimatta ollut itsenäinen puutarhakaupunki, vaan oli riippuvainen Lontoosta, joka sijaitsi vain 32 km:n päässä. Puolet asukkaista oli varakasta väestöä, joka kävi töissä jo alusta alkaen Lontoossa (Hall & Ward 1998, s. 45). 39