Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2015 1



Samankaltaiset tiedostot
Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna

Hakemukset ja niiden arviointi

Päätös Kunnanvaltuusto päätti antaa valtuustoaloitteen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös Kunnanvaltuusto päätti antaa valtuustoaloitteen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna

Päätös Kunnanvaltuusto päätti antaa valtuustoaloitteen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.

Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöillle 2016, kohdeavustukset, hakuaika

Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, avustusmäärärahan jako eri avustusmuotoihin ja avustusten käsittely

Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöillle 2017, kohdeavustukset, hakuaika

Sivistyslautakunta Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, yleisavustukset 966/ /2016

Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2015, kohdeavustukset, hakuaika mennessä

Sivistyslautakunta Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2015, yleisavustukset 983/ /2014. Sivistyslautakunta 47

Oheismateriaali: sivistyslautakunnan päätös

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. Sivistyslautakunta Tiistai klo

Sivistyslautakunta KIHNIÖN KUNTA (12) Sivistyslautakunta. Esityslista 1/2019. Kokousaika ke kello 17:30

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2015. Sivistyslautakunta

Haapamäki Arsi. Nevanperä Mikko Pietikäinen Petteri. Kortesluoma Sirpa

Muonion kunta Esityslista 2/ Sivistyslautakunta Aki Jauhojärvi Johanna Jäntti Emma Lehtonen Markku Rauhala Katriina Sieppi

TORPPARINMÄEN PERUSKOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUKSEN pöytäkirja 3 / 2018

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA NRO 10/2017 Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Maunulan ala-asteen 1 (6) johtokunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2018. Sivistyslautakunta

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 7/2014 Sivistyslautakunta. 101 Sivistyslautakunnan alaisten viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 40

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2010. Sivistyslautakunta

LEMIN KUNTA 1/ Sivistyslautakunta klo Kunnanvirasto 1, valtuustosali

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Juvanpuiston koulun johtokunnan kokouksen PÖYTÄKIRJA :03/2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

VALTIONEUVOS C.F. JA MARIA VON WAHLBERGIN RAHASTON SÄÄNNÖT

VALTIONEUVOS C.F. JA MARIA VON WAHLBERGIN RAHASTON SÄÄNNÖT

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (11) Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta

Kulttuurilautakunnan päätös

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2018 Sivu 1 julkaistu extranettiin Koululautakunta

Keskiviikko klo

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 9 / 2013 Sivistyslautakunta

Juvanpuiston koulun johtokunnan kokous PÖYTÄKIRJA 01/2018

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/2016 1

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016. Sivistyslautakunta

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2013 Sivistyslautakunta

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus

MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 8/2016. Keskiviikkona klo Mellilän kunnantalo, Loukeentie 24, Mellilä

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 15 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 26

Muonion kunta Esityslista 7/ Sosiaalilautakunta

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / Koulujen lukuvuoden työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2014. Sivistyslautakunta

Sisällysluettelo KO, :30, Esityslista 1

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ (10) Kunnanhallitus

Keskiviikko klo

17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Kunnanvirastossa klo

-2, SIV-SU :00

1. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen..

Henkilökohtaiset varajäsenet: Linna Ilpo Kinnunen Virve Vasalampi Maija Suominen Antti Voutila Reijo. (x) (-) (x) (x) (x) (-) (-) (x) (x)

Keskiviikko klo

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu KORPILAHDEN KUNTA Sivistyslautakunta 4 41

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat:

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 9. Anja Kurki, puheenjohtaja Marianne Ehrnstén Seppo Lintunen Marjut Lindroos Markus Soronen

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Sivu 17 (21) Valtuusto. Lapunmäen koulu, kuvaamataito- ja käsityöluokka, B varavaltuutettua

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. PÄÄTÖSVALTAISUUS

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 6/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 9/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2016 1

10 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Valmistelija ja esittelijä: sivistysjohtaja Pekka Hirvonen, puh ,

Pöytäkirja 1 (8) Tervon kunta Vanhus- ja vammaisneuvosto


1 Kunnanhallituksen puheenjohtajan ajankohtaiskatsaus Vt. kunnanjohtajan ajankohtaiskatsaus Kunnankamreerin ajankohtaiskatsaus...

21 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2017

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 9/ ( 9) Tarkastuslautakunta

Muonion kunta Esityslista 6/ Sosiaalilautakunta

Raision seudun koulutuskuntayhtymä. Yhtymävaltuusto

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 42 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 6/2016 KOKOUSAIKA To klo KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu

HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2017 1

Keskiviikko klo

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta

Keskiviikko klo Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)

Puistopolun peruskoulu PÖYTÄKIRJA 2018 / 3 1(5) PL Helsingin kaupunki Johtokunta

Rautalammin lukio, Rautalampi

Kosken Tl kunta Esityslista nro 8 / 2014 Sivistyslautakunta

KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 3/2014 Sivistyslautakunta

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

Laihia Pöytäkirja 1/ (15) Vapaa-aikalautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2017. Sivistyslautakunta

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ (12) Kuntakehitysjaosto

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA

Transkriptio:

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2015 1 Sivistyslautakunta Aika 28.10.2015 klo 18:00-19:04 Paikka Kirkkonummen kunnantalo 1. krs, kokoushuone Ervast Läsnäolijat Strand Tero puheenjohtaja Mäkipää Voitto varapuheenjohtaja Ahonen Kristiina jäsen Jouhki Sari jäsen Linnaluoto Seppo jäsen poissa 18:10-18:17 Miettinen Johan jäsen Miettinen Risto jäsen Bergström Ida jäsen Tarvainen Juha jäsen Kinnunen Elina jäsen Muut läsnäolijat Kujala Hannele esittelijä Viitala Eeva pöytäkirjanpitäjä Hasu Ari asiantuntija, klo 18.00-18.25 Poissa Tapio Suvi jäsen Allekirjoitukset Tero Strand puheenjohtaja Eeva Viitala pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty pvm Voitto Mäkipää pöytäkirjantarkastaja Kristiina Ahonen pöytäkirjantarkastaja Pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävillä 04.11.2015 Eeva Viitala pöytäkirjanpitäjä

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2015 2 Käsitellyt asiat 77-91 :t Otsikko sivu 77 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3 78 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 79 Kirjeet ja ilmoitukset 5 80 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2015, kohdeavustukset, hakuaika 30.9.2015 mennessä 81 C.F. JA Maria Von Wahlbergin opintoavustusten myöntäminen lukuvuonna 2015-2016 6 12 82 Sivistyslautakunnan kokousajat ja -paikat vuonna 2016 16 83 Sivistyslautakunnan kokouspöytäkirjojen jakelu ja nähtävänäpitäminen vuonna 2016 84 Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2016-2017 18 19 85 Sivistystoimen valmiussuunnitelma (SIV) 24 86 Vastaus valtuustoaloitteeseen nro 5 / 2014, laadukas ammattitason 3D-tulostin Kirkkonummen koulujen käyttöön 87 Lausunto koulumatkakuljetuksen myöntämisen perusteeksi; Porkkalantien ja Mattantien risteys 88 Lausunto koulumatkakuljetuksen myöntämisen perusteeksi; Överbyntie, Granbackantie - Karlbergintie 27 33 36 89 Lausunto koulumatkakuljetuksen myöntämisen perusteeksi; Lapinkyläntie 642 38 90 Lausunto koulumatkakuljetuksen myöntämisen perusteeksi; Laitamaantie-Turuntie 91 Lausunto koulumatkakuljetuksen myöntämisen perusteeksi; Ratsutallintie-Solvikinkaari-Evitskogintie 40 42

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2015 3 Sivistyslautakunta 77 28.10.2015 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Sivistyslautakunta 77 Ehdotus Puheenjohtaja: Sivistyslautakunta päättää todeta kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös Todettiin. Tiedoksi Muutoksenhakuohje

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2015 4 Sivistyslautakunta 78 28.10.2015 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Sivistyslautakunta 78 Ehdotus Puheenjohtaja: Sivistyslautakunta päättää valita kaksi pöytäkirjantarkistajaa tähän kokoukseen. Päätös: Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Voitto Mäkipää ja Kristiina Ahonen. Tiedoksi Muutoksenhakuohje

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2015 5 Sivistyslautakunta 79 28.10.2015 Kirjeet ja ilmoitukset Sivistyslautakunta 79 a) Helsingin hallinto-oikeuden päätös koulukuljetusta koskevassa va li tusasias sa, dnro 05156/15/1301. Hallinto-oikeus ei tutki Kirkkonummen kuntaan koh dis tet tu ja hallintokantelun luonteisia moitteita eikä vaatimusta Kirk ko nummen kunnan velvoittamisesta korjaamaan tai muuttamaan kouluvalintaan ja kou lu kul je tuk sen hakemiseen liittyviä asiakirjoja. Muilta osin hallinto-oikeus hylkää valituksen. Päätös Sivistyslautakunta merkitsi päätöksen tiedoksi. Tiedoksi Muutoksenhakuohje

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2015 6 Sivistyslautakunta 80 28.10.2015 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2015, kohdeavustukset, hakuaika 30.9.2015 mennessä 983/02.05.01.01/2014 Sivistyslautakunta 80 Kirkkonummen kunnan hallintosäännön 2 luvun 4 :n 8 kohdan mukaan kunkin lautakunnan tehtävänä on omalla toimialallaan päättää avustusten jakoperusteista ja avustusten myöntämisestä lautakunnalle osoitetuista määrärahoista. Paikallisten kulttuurijärjestöjen avustusten hakuajat on määritelty avustusohjesäännössä. Avustusohjesäännön mukaan vuosittain jaettavien avustusten hakuajoista on julkaistu kuulutus kunnan ilmoitustaululla 22.12.2014-30.9.2015, Västra Nyland -lehdessä 19.12.2014 ja Kirkkonummen Sanomissa 19.12.2014. Kunnan internet-sivuilla on ajanmukaiset tiedotteet, hakuohjeet ja lomakkeet. Lisäksi on julkaistu kunnan yhteinen kuulutus ja ilmoitus toiminta-avustusten hausta maaliskuussa 2015 ja aiemmille hakijoille on lähetetty kirjeellä hakuasiakirjat ja tiedoksi hakuajat ja käsittelyaikataulu. Syyskuussa on julkaistu ilmoitus syyskuun hakuajasta Kirkkonummen sanomissa ja Västra Nyland - lehdessä. Sivistyslautakunta päätti kokouksessaan 21.1.2015 6 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2015, avustusmäärärahan jako eri avustusmuotoihin ja avustusten käsittely osoittaa 3300 kohdeavustuksiin, joiden hakuaika oli 30.9.2015 klo 16:00 mennessä. Samalla lautakunta totesi, että - toiminta-avustusten jaossa paikallisille kulttuurijärjestöille noudatetaan sivistyslautakunnan hyväksymää avustusohjesääntöä ja avustusta hakevien yhdistysten tulee laatia hakemuksensa avustusohjesäännön edellyttämällä tavalla. - kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan tässä (kuten laissa kuntien kulttuuritoiminnasta) taiteen harjoittamista ja harrastamista, taidepalvelusten tarjontaa ja käyttöä, kotiseututyötä sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimista ja edistämistä. - avustuksia ei myönnetä paikallisille yhdistyksille, jotka saavat samaan tarkoitukseen joko määrärahoja tai avustuksia Kirkkonummen kunnan muilta toimielimiltä. - hallintolain mukaan viranomaisen, jolle on erehdyksestä toimitettu asiakirja sen toimivaltaan kuulumattoman asian käsittelemiseksi, on viipymättä siirrettävä asiakirja toimivaltaiseksi katsomalleen viranomaiselle. Siirrosta on ilmoitettava asiakirjan lähettäjälle. Hakemukset ja niiden arviointi Kohdeavustusten haussa ovat yleisavustukseen oikeutettujen lisäksi hakukelpoisia myös sellaiset rekisteröidyt yhdistykset, joiden pääasiallisena tehtävänä sääntöjen mukaan on muut kuin kulttuuritoiminta sekä erityisistä syistä myös rekisteröimättömät yhteisöt ja ryhmät. Avustusohjesäännön mukaan myös sivistystoimintaa voidaan tukea avustuksin. Tarkemmat määritelmät tuettavista toimintamuodoista, hyväksyttävistä menoista ja avustusten käyttötilityksestä ovat avustusohjesäännössä.

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2015 7 Sivistyslautakunta 80 28.10.2015 Määräaikaan mennessä saapui kohdeavustushakemuksia 6 kpl 4 eri hakijalta. Näistä 3 oli järjestöjä, jotka on aikaisempina vuosina todettu hakukelpoisiksi yleisavustusten haussa. Yksi hakemus koskee vuonna 2016 toteutuvaa toimintaa: Kirkkonummen videoharrastajat ry, 500, Videointi, Masalan Nuorisoteatteri Sezuanin hyvä ihminen 2016. Avustusohjesäännön mukaan avustukset on käytettävä samana vuonna kun ne on myönnetty. Tähän kohteeseen avustusta ei siis voida myöntää. Muita hakijoita oli 1 kpl, Tähtitieteellinen yhdistys Kirkkonummen Komeetta ry, 1200, Kohdeavustushakemus sisältää yhdistyksen syyskauden toiminnan. Yhdistyksen kotipaikka on Kirkkonummi. Sen pääasiallinen toiminta ei ole kulttuuritoimintaa, avustusohjesäännön ja sivistyslautakunnan päätöksen tarkoittamassa muodossa (21.1.2015 6). Avustusohjesääntö antaa mahdollisuuden sivistystoiminnan tukemiseen avustuksilla. Kirkkonummen Komeetta ry:n toiminta voidaan katsoa kuuluvaksi pääosin sivistystoiminnan piiriin. Sivistystoiminnan tukeminen kohdeavustuksilla on mahdollista. Hakemus sisältää lastenkehon toiminnan. Lapsille ja nuorille suunnattu toiminta on avustusten jaossa painopistealueena. Toimintojen erilaisuuden takia ne on päätösehdotuksessa käsitelty osittain erillisinä kohteina. Käsiteltävänä olevien hakemusten summa on 11767 ja jaettavana oleva avustusmäärä 3 300 on 28 % käsiteltävänä olevien hakemusten summasta. Päätösehdotus on painotettu lasten ja nuorten kulttuuri- ja sivistystoimintaan siten, että nämä toiminnot saavat muita suuremman prosenttiosuuden suhteessa hakemukseensa seuraavasti: Suurin avustusosuus, 45 % hakemuksesta, on esitetty lapsille ja nuorille Kirkkonummella suunnattuun kulttuuri- ja sivistystoimintaan. Muuhun kulttuuritoimintaan Kirkkonummella ja sivistystoimintaan Kirkkonummella on esitetty 23 % hakemuksesta. Avustusta ei myönnetä enemmän kuin yhdistys on hakenut ja budjetoinut. Yhdistysten toimintojen toteuttamisen kannalta avustusmäärärahojen maksatus on syytä saada tehtyä mahdollisimman pian, sillä avustusmäärärahat on käytettävä vuoden 2015 aikana. Päätösehdotukseen sisältyy sen takia esitys, että päätös saadaan panna täytäntöön odottamatta sen lainvoimaisuutta ja että päätös tarkistetaan kokouksessa. Luottamushenkilön, viranhaltijan tai työntekijän on oma-aloitteisesti todettava esteellisyytensä. Mikäli esteellinen luottamushenkilö, viranhaltija tai työntekijä on ollut asiaa käsiteltäessä läsnä tai osallistunut päätöksentekoon, on päätös muodollisesti virheellinen ts. syntynyt virheellisessä järjestyksessä. Valmistelija: Maaret Eloranta, puh. 0400-012872, s-posti: etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi. Valmistelija Kulttuuritoimenjohtaja Maaret Eloranta 0400-012872 Oheismateriaali: Laskelma, Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2015, kohdeavustukset, hakuaika 30.9.2015 mennessä

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2015 8 Sivistyslautakunta 80 28.10.2015 Ehdotus Sivistystoimenjohtaja: Sivistyslautakunta päättää 1 hylätä Kirkkonummen videoharrastajat ry:n hakemuksen 500, Videointi, Masalan Nuorisoteatteri Sezuanin hyvä ihminen 2016. Avustusohjesäännön mukaan avustukset on käytettävä samana vuonna kun ne myönnetään. Vuonna 2016 toteutuvaan kohteeseen ei vuoden 2015 avustuksia voida myöntää. 2 hyväksyä hakukelpoisiksi kyseessä olevien kohdeavustusten osalta seuraavan järjestön, joka ei aikaisempina vuosina ole saanut yleisavustusta tai eikä ole yleisavustuskelpoinen kirkkonummelainen kulttuurijärjestö: - Tähtitieteellinen yhdistys Kirkkonummen Komeetta ry 3 painottaa kohdeavustusten avustusten jaon siten, että lapsille ja nuorille Kirkkonummella suunnattuun kulttuuri- ja sivistystoimintaan myönnetään avustusta 45% hakemuksesta ja muuhun kulttuuritoimintaan ja sivistystoimintaan Kirkkonummella myönnetään 23 % hakemuksesta 4 myöntää kohdeavustukset, yhteensä 3 300 seuraaville järjestöille päätöksessä mainittuihin kohteisiin Lasten ja nuorten kulttuuritoiminta: KIRKKONUMMEN TANSSIYHDISTYS RY Tilavuokra tammi-kesäkuu 2015, Toimitilat, Köpas, 930 KIRKKONUMMEN VIDEOHARRASTAJAT RY Tilavuokrat 835 Videointi, Masalan Nuoristoteatteri Knut Pitkäjalka 2015, 225 Muu kulttuuritoiminta Kirkkonummella: VEIKKOLAN VIIHDELAULAJAT RY Laululeirit ja konsertit (Abba- ja joulukonsertit), 1020 TÄHTITIETEELLINEN YHDISTYS KIRKKONUMMEN KOMEETTA RY Lasten ja nuorten sivistystoiminta: Lastenkerho, 30 Muu sivistystoiminta Kirkkonummella: Tähtitieteen harrastus, 260 5 että myönnetyt avustukset on käytettävä vuoden 2015 aikana ja yleisavustusten osuus saa olla korkeintaan 85% päätöksessä mainitun kohteen hyväksytyistä menoista vuoden 2015 aikana 6 edellyttää, että avustusten saajat noudattavat avustusten käytössä ja käyttötilityksissä lautakunnan hyväksymää avustusohjesääntöä ja antavat avustuksen käytöstä käyttötilityksen 31.3.2016 klo 16.00 mennessä 7 että päätös saadaan panna täytäntöön odottamatta sen lainvoimaisuutta

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2015 9 Sivistyslautakunta 80 28.10.2015 8 tarkistaa päätöksen kokouksessa. Kokoukseen toimitettu lisäys pykälään: Avustusohjesäännössä mukaan myöhästyneitä hakemuksia ei huomioida. Hakuajan jälkeen 8.10.2015 on saapunut yksi hakemus: Porkkalan laulu, 180, soolomikrofonin hankinta. Hakemuksen liitteenä on anomus käsittelystä myöhästymisestä huolimatta viitaten siihen, että eräällä kunnan internet-sivulla on ollut aikaisempina vuosina käytetty hakuaika 31.10. Kyseinen sivu ei ole kulttuuritoimen ylläpitämä. Avustusohjesäännön mukaan vuosittain jaettavien avustusten hakuajoista on julkaistu kuulutus kunnan ilmoitustaululla 22.12.2014-30.9.2015, Västra Nyland - lehdessä 19.12.2014 ja Kirkkonummen Sanomissa 19.12.2014. Lukuun ottamatta hakijan mainitsemaa sivua kunnan internet-sivuilla on ajanmukaiset tiedotteet, hakuohjeet ja lomakkeet (kulttuuritoimen ylläpitämät sivut). Lisäksi on julkaistu kunnan yhteinen kuulutus ja ilmoitus toiminta-avustusten hausta maaliskuussa 2015 ja aiemmille hakijoille on lähetetty kirjeellä hakuasiakirjat ja tiedoksi hakuajat ja käsittelyaikataulu. Syyskuussa on julkaistu ilmoitus syyskuun hakuajasta Kirkkonummen sanomissa ja Västra Nyland-lehdessä. Hakijayhdistyksen sihteerille, joka toinen hakemuksen allekirjoittajista, on lähetetty 23.2.2015 sähköpostikirjeellä tiedote muuttuneista hakuajoista ja käsittelyaikatauluista sekä linkki kunnan sivustolle kohtaan, mistä ajantasaiset tiedot ja asiakirjat löytyvät. Oikea tieto on ollut asiamukaisesti kuulutuksissa ja ilmoituksissa. Voidaan siis katsoa, että hakijalla on ollut tieto oikeasta hakuajasta, vaikka käsittelyanomuksessa mainitulla kunnan sivulla on ollut virheellinen tieto. Ehdotus: Sivistyslautakunta päättää 1 hylätä Porkkalan laulu ry:n hakemuksen myöhästyneenä. Avustusohjesäännön mukaan myöhästyneitä hakemuksia ei huomioida. Hakijan esittämästä, yhdellä Kirkkonummen kunnan internet-sivulla olleesta virheellisestä hakuaikatiedosta huolimatta hakijan voidaan katsoa saaneen tiedon oikeasta hakuajasta hakijalle 23.2.2015 lähetetystä sähköpostikirjeestä sekä julkistuista kuulutuksista, ilmoituksista ja kulttuuritoimen ylläpitämiltä kunnan sivuilta. 2 hylätä Kirkkonummen videoharrastajat ry:n hakemuksen 500, Videointi, Masalan Nuorisoteatteri Sezuanin hyvä ihminen 2016. Avustusohjesäännön mukaan avustukset on käytettävä samana vuonna kun ne myönnetään.

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2015 10 Sivistyslautakunta 80 28.10.2015 Vuonna 2016 toteutuvaan kohteeseen ei vuoden 2015 avustuksia voida myöntää. 3 hyväksyä hakukelpoisiksi kyseessä olevien kohdeavustusten osalta seuraavan järjestön, joka ei aikaisempina vuosina ole saanut yleisavustusta tai eikä ole yleisavustuskelpoinen kirkkonummelainen kulttuurijärjestö: - Tähtitieteellinen yhdistys Kirkkonummen Komeetta ry 4 painottaa kohdeavustusten avustusten jaon siten, että lapsille ja nuorille Kirkkonummella suunnattuun kulttuuri- ja sivistystoimintaan myönnetään avustusta 45% hakemuksesta ja muuhun kulttuuritoimintaan ja sivistystoimintaan Kirkkonummella myönnetään 23 % hakemuksesta 5 myöntää kohdeavustukset, yhteensä 3 300 seuraaville järjestöille päätöksessä mainittuihin kohteisiin Lasten ja nuorten kulttuuritoiminta: KIRKKONUMMEN TANSSIYHDISTYS RY Tilavuokra tammi-kesäkuu 2015, Toimitilat, Köpas, 930 KIRKKONUMMEN VIDEOHARRASTAJAT RY Tilavuokrat 835 Videointi, Masalan Nuoristoteatteri Knut Pitkäjalka 2015, 225 Muu kulttuuritoiminta Kirkkonummella: VEIKKOLAN VIIHDELAULAJAT RY Laululeirit ja konsertit (Abba- ja joulukonsertit), 1020 TÄHTITIETEELLINEN YHDISTYS KIRKKONUMMEN KOMEETTA RY Lasten ja nuorten sivistystoiminta: Lastenkerho, 30 Muu sivistystoiminta Kirkkonummella: Tähtitieteen harrastus, 260 6 että myönnetyt avustukset on käytettävä vuoden 2015 aikana ja yleisavustusten osuus saa olla korkeintaan 85% päätöksessä mainitun kohteen hyväksytyistä menoista vuoden 2015 aikana 7 edellyttää, että avustusten saajat noudattavat avustusten käytössä ja käyttötilityksissä lautakunnan hyväksymää avustusohjesääntöä ja antavat avustuksen käytöstä käyttötilityksen 31.3.2016 klo 16.00 mennessä 8 että päätös saadaan panna täytäntöön odottamatta sen lainvoimaisuutta 9 tarkistaa päätöksen kokouksessa. Päätös Sivistyslautakunta päätti ehdotuksen mukaisesti. Päätös tarkastettiin kokouksessa. Jäsen Seppo Linnaluoto poistui kokouksesta esteellisenä tämän asian

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2015 11 Sivistyslautakunta 80 28.10.2015 käsittelyn ajaksi kello 18.10-18.17. Tiedoksi Hakijat Kulttuuritoimenjohtaja, kulttuurisihteeri Muutoksenhakuohje Oikaisuvaatimus, sivistyslautakunta

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2015 12 Sivistyslautakunta 81 28.10.2015 C.F. JA Maria Von Wahlbergin opintoavustusten myöntäminen lukuvuonna 2015-2016 678/02.05.01.01/2015 Sivistyslautakunta 81 Sivistyslautakunta 12.8.2015 56 Sivistystoimen toimialan johtosäännön 3 1 momentin kohdan 1 mukaan sivistyslautakunnan ratkaisuvaltaan kuuluu päättää valtioneuvos C.F. ja Maria von Wahlbergin rahaston johtokunnalle määrätyistä asioista. Kunnanvaltuusto on 23.6.2004 78 hyväksynyt muutoksia valtioneuvos C. F. ja Maria von Wahlbergin rahaston sääntöihin. Rahaston sääntöjen 5 :n mukaan rahaston varoista myönnetään opintoavustusta Kirkkonummella henkikirjoitetuille (edellytyksenä on, että hakijalla on hakemusvuoden tammikuun 1. päivänä sekä edelleen koko hakuvuoden ajan väestökirjalain mukainen kotipaikka Kirkkonummen kunnassa) henkilöille, jotka hankkivat peruskoulutusta maataloutta ja sen sivuelinkeinoja varten. Opintoavustusta voidaan myöntää myös korkeakouluissa muihin ammatteihin ja elinkeinoihin koulutusta hankkiville henkilöille, mikäli kunta ei avusta näiden henkilöiden koulutusta muilla varoilla. Korkeakouluilla tarkoitetaan koulutuslautakunnan 6.5.1996 18 päätöksen mukaisesti korkeakouluopetusta kuten se on määritelty asetuksessa korkeakoulututkintojen järjestelmästä (11.3.1994/203) 1 :n 1 kohdan mukaan. Rahaston sääntöjen 5 :n 3 momentin mukaan opintoavustusta koskeva hakemus on tehtävä syyskuun kuluessa. Tästä ilmoitetaan kunnan asukkaille vuosittain rahaston johtokunnan sopivaksi katsomalla tavalla. Edellisenä vuonna opintoavustuksista on ilmoitettu kunnan ilmoitustaululla, kunnan palvelupisteissä ja kirjaston toimipisteissä sekä lisäksi julkaistaan kunnan päättämissä ilmoituslehdissä lyhyet ilmoitukset. Hakemus on ollut haettavissa myös kunnan internet-sivuilta. C.F. ja Maria von Wahlbergin rahaston säännön 4 :n 1 momentin ja 2 momentin mukaisiin opintoavustuksiin voidaan vuonna 2015 käyttää 12.850 euroa (kunnanhallitus 20.4.2015, 147). Valmistelija: Talouspäällikkö Ari Hasu, puh. 040-574 8599, sähköposti etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi Esityslistan liite: Oheismateriaali: - valtioneuvos C.F. ja Maria von Wahlbergin rahaston säännöt (kunnanvaltuusto 31.8.2008, 7) Ehdotus Sivistystoimenjohtaja: Sivistyslautakunta päättää ilmoittaa opintoavustusten hakemisesta kunnan ilmoitustaululla, palvelupisteessä ja kirjaston toimipisteissä, kunnan internet-sivuilla sekä kunnan päättämissä ilmoituslehdissä. Hakuaika päättyy 30.09.2015 klo 15.30.

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2015 13 Sivistyslautakunta 81 28.10.2015 Päätös Tiedoksi Muutoksenhakuohje Sivistyslautakunta päätti ehdotuksen mukaisesti. Talouspäällikkö Ari Hasu oli kokouksessa läsnä tämän asian käsittelyn ajan. Sivistyspalvelut: toimistosihteeri, talouspäällikkö Muutoksenhakukielto Sivistyslautakunta 28.10.2015 Hakemuksia opintoavustuksen saamiseksi lukuvuodelle 2015-2016 varten on jätetty yhteensä 43 kpl. Ehdotus avustustuksiin käytettävissä olevan summan jakamiseksi 32 hyväksytylle hakijalle tai yhdistykselle/ yhteisölle ilmenee liitteeltä Myönnettävät opintoavustukset 2015-2016. Ryhmittäin avustussumma ehdotetaan jaettavaksi seuraavasti: - koulutus maataloutta ja sen sivuelinkeinoja varten, hyväksyttäviä hakemuksia yhteensä 10 kpl, ehdotetaan jaettavaksi yhteensä 8.000 euroa, - koulutus yliopistoissa ja korkeakouluissa (korkeakoulututkintojen järjestelmästä annetun asetuksen/ 11.3.1994/203 mukaiset korkeakoulut), hyväksyttäviä hakemuksia yhteensä 21 kpl, ehdotetaan jaettavaksi yhteensä 4.200 euroa, - yhdistykset ja yhteisöt, hyväksyttäviä hakemuksia yksi (1), ehdotetaan jaettavaksi yhteensä 650 euroa. Osa hakemuksista/ hakijoista ei täytä rahaston säännöissä tarkoitettuja edellytyksiä avustuksen myöntämiselle: - osa hakijoista (6 hakijaa) opiskelee oppilaitoksissa, jotka eivät ole rahaston sääntöjen 4 :n 1 momentin mukaisia, ts. peruskoulutusta maataloutta tai sen sivuelinkeinoja varten antavia oppilaitoksia tai asetuksen korkeakoulututkintojen järjestelmästä (203/94) mukaisia korkeakouluja, - rahaston sääntöjen 5 :n 1 momentin 1 kohdan mukaan opintoavustuksen myöntämisen edellytyksenä rahaston varoista on, että hakija on hakemusvuoden tammikuun 1. päivänä henkikirjoitettu Kirkkonummen kunnassa ja että hänellä on edelleen koko hakuvuoden ajan väestökirjalain mukainen kotipaikka Kirkkonummella. Opintoavustusta hakeneista kolmen (3) hakijan hakemus on esitetty hylättäväksi, koska hakija ei ole henkikirjoitettuna Kirkkonummella rahaston sääntöjen edellyttämällä tavalla, - rahaston sääntöjen 5 4 momentin mukaan opintoavustus myönnetään vuodeksi kerrallaan ja maksetaan tammikuussa edellyttäen, että hakija on esittänyt opintotodistuksen koko lukuvuoden kestävistä opinnoista. Hakijoista yksi (1) ei Ole esittänyt todistusta koko lukuvuoden kestävistä opinnoista. - rahaston sääntöjen 5 :n 1 momentin kohdan 3 perusteella edellytyksenä opintoavustuksen taloudellisen tilanteen tulee olla sellainen, ettei hänen katsota voivan itse rahoittaa opintojaan ja edelleen 5 :n 2 momentin

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2015 14 Sivistyslautakunta 81 28.10.2015 mukaan myönnettävän opintoavustuksen tulee taloudellisesti tuntuvasti helpottaa hakijan opiskelumahdollisuuksia. Hakijoista yhden (1) kelpoisuutta ei ole edellä sanottujen ehtojen osalta voitu tarkistaa (hakija ei ole esittänyt pyydettyjä todistuksia). Myönnettäväksi esitettävät avustukset liitteellä Myönnettävät opintoavustukset 2015-2016. Hylättäväksi esitettävät hakemukset on esitetty liitteellä Hylättävät hakemukset Hakemukset ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija talouspäällikkö Ari Hasu, puh. 09-2967 2375, sähköposti etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi Esityslistan liite: - Myönnettävät opintoavustukset 2015-2016 - Hylättävät hakemukset Oheismateriaali: - valtioneuvos C.F. ja Maria von Wahlbergin rahaston säännöt (kunnanvaltuusto 31.1.2008, 7 Ehdotus Sivistystoimenjohtaja: Sivistyslautakunta päättää 1 hylätä liitteen Hylättävät hakemukset mukaiset hakemukset liitteellä esitetyin perustein, 2 jakaa C.F. ja Maria von Wahlbergin rahaston vuosien 2015-2016 opintoavustustukset (yhteensä 12.850 euroa) liitteen Myönnettävät opintoavustukset 2015-2016 mukaisesti, 3 toteaa, että opintoavustusten 2015-2016 maksamisen ehtona sellaisille yhdistyksille ja yhteisöille, joille on maksettu opintoavustusta vuosille 2014-2015 on hyväksyttävän selvityksen esittäminen vuosien 2014-2015 opintoavustuksen käytöstä vuoden 2015 loppuun mennessä. Päätös Sivistyslautakunta päätti ehdotuksen mukaisesti. Tiedoksi Opintoavustusta hakeneet, sivistyspalvelut/ Rinne Muutoksenhakuohje Oikaisuvaatimus

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2015 15 Sivistyslautakunta 82 28.10.2015 Sivistyslautakunnan kokousajat ja -paikat vuonna 2016 887/12.00.00/2012 Sivistyslautakunta 82 Kirkkonummen kunnan hallintosäännön 34 :n mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Hallintosäännön 35 :n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä. Kokouskutsu on lähetettävä jäsenille toimielimen päättämällä tavalla. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla. Kokouskutsu ja esityslista voidaan lähettää myös sähköisesti, mikäli vastaanottaja antaa siihen luvan. Vuoden 2016 kokousaikataulu olisi seuraava: 20.01.2016 02.03.2016 13.04.2016 25.05.2016 10.08.2016 07.09.2016 26.10.2016 07.12.2016 Kokouspäivä on keskiviikko kello 18.00. Valmistelija: suunnittelupäällikkö Eeva Viitala, p. 09-29672376, sähköposti eeva.viitala@kirkkonummi.fi Ehdotus: Sivistystoimenjohtaja Sivistyslautakunta päättää 1 kokoontua kunnantalon sivistystoimen 1. kerroksen kokoushuoneessa Ervast kello 18.00, ellei kokouskutsussa toisin mainita, seuraavina päivinä: 20.01.2016, 02.03.2016, 13.04.2016, 25.05.2016, 10.08.2016, 07.09.2016, 26.10.2016, 07.12.2016 2 että kokouskutsu ja esityslista lähetetään varsinaisille jäsenille kokousta edeltävänä torstaina postitse tai sähköisesti, mikäli siihen on annettu suostumus 3 todeta, että jos lautakunnan jäsen on estynyt saapumasta kokoukseen, on hänen itsensä ilmoitettava asiasta henkilökohtaiselle varajäsenelleen sekä

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2015 16 Sivistyslautakunta 82 28.10.2015 huolehdittava siitä, että tämä saa kokousasiakirjat. Päätös: Sivistyslautakunta päätti ehdotuksen mukaisesti. Tiedoksi kunnanhallitus, sivistystoimen muut lautakunnat, koulut ja päiväkodit Muutoksenhakuohje Ei muutoksenhakuoikeutta, valmistelua

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2015 17 Sivistyslautakunta 83 28.10.2015 Sivistyslautakunnan kokouspöytäkirjojen jakelu ja nähtävänäpitäminen vuonna 2016 887/12.00.00/2012 Sivistyslautakunta 83 Kuntalain 63 :n mukaan lautakunnan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen yleisesti nähtävänä siten kuin siitä on ennakolta ilmoitettu. Hallintosäännön 36 :n mukaan toimielimen kokouskutsut, esityslistat ja pöytäkirjat sekä toimielimenalaisten viranomaisten päätökset ja ilmoitukset voidaan lähettää ja saattaa tiedoksi sähköisen viestinvälityksen avulla siinä laajuudessa kuin toimielin päättää ja asianosaiset ovat antaneet tähän suostumuksensa.salassa pidettäviä ja ei vielä julkisia asiakirjoja ei saa lähettää sähköisesti muutoin kuin suojatussa verkossa. Sivistyslautakunnan esityslistat julkaistaan kunnan internet-sivuilla sen jälkeen kun ne on lähetetty jäsenille ja pöytäkirjat heti tarkastamisen jälkeen. Jos joku lautakunnan varsinaisista jäsenistä on estynyt saapumasta kokoukseen, on hänen itsensä ilmoitettava asiasta henkilökohtaiselle varajäsenelleen sekä huolehdittava siitä, että varajäsen saa kokousasiakirjat. Valmistelija: suunnittelupäällikkö Eeva Viitala, p.0405518374, sähköposti etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi Ehdotus Sivistyslautakunta päättää 1 että kokouspöytäkirja tarkastetaan kokousta seuraavana perjantaina 2 että viimeisin tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kokousta seuraavana keskiviikkona sivistyspalvelukeskuksessa kunnantalossa (Ervastintie 2, 3. krs.) virka-aikana 3 julkaista sivistyslautakunnan esityslistan julkiset asiat internetissä kokousta edeltävän viikon perjantaina ja pöytäkirjan julkiset asiat pöytäkirjan tarkastamisen jälkeen osoitteessa www.kirkkonummi.fi/päätöksenteko. Päätös Sivistyslautakunta päätti ehdotuksen mukaisesti. Tiedoksi Muutoksenhaku Ei muutoksenhakua

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2015 18 Sivistyslautakunta 84 28.10.2015 Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2016-2017 728/12.00.01/2015 Sivistyslautakunta 84 Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksessa on määriteltävä päivähoidon toimintavuosi (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 7 a ), jonka perusteella määräytyvät päivähoitomaksut. Varhaiskasvatuksen toimintavuosi 2016 2017 päättyy 31.7.2017. Seuraava toimintavuosi alkaa 1.8.2017 ja päättyy 31.7.2018. Vuonna 2016 ajalla 6.6. - 31.7.2016 toiminta keskitetään siten, että alueilla päivystävät määrätyt päiväkodit päivähoidon tarvetta vastaavasti. Vuonna 2017 ajalla 5.6. - 31.7.2017 toiminta keskitetään samalla tavalla kuin vuonna 2016. Aukioloaika Varhaiskasvatuksessa päivittäinen työaika on päiväkodeissa pääsääntöisesti klo 6.30 17.30. Perhepäivähoidossa voidaan hoitajan suostumuksella järjestää päivähoitoa myös ympärivuorokautisena. Jolkbyn päiväkodissa toimii yksi ympärivuorokautinen ja -viikkoinen suomenkielinen lapsiryhmä. Iltahoito keskitetään molempien kieliryhmien osalta alueittain tarpeen mukaan vain yhteen päiväkotiin. Iltahoito alkaa klo 18.00 ja päättyy klo 22.00. Piennarpihan ja Kannonkolon asukaspuistot ovat avoinna ma klo 10-16 ja ti - to klo 9-16. Varhaiskasvatuksen koulutuspäivät pidetään syksyllä ja keväällä. Lv 2016 2017 yhteiset koulutuspäiväpäivät koko henkilöstölle ehdotetaan toteutettavaksi kaksipäiväisinä sekä syksyllä että keväällä. Koulutuspäivät ovat samat molempina päivinä ja henkilöstö jaetaan puoliksi kumpaankin päivään. Koulutuspäivien aikana varahoito järjestetään alueellisesti siten, että alueen henkilöstöstä n. puolet osallistuu koulutukseen ja toinen puoli vastaa alueen varahoidosta. Koulutuspäivästä ilmoitetaan vanhemmille hyvissä ajoin, jotta voidaan järjestää tarvittava varahoito päivähoidossa oleville lapsille. Esiopetus Perusopetusasetuksessa (3 ) säädetään, että esiopetusta annetaan vähintään 700h/vuosi. Asetuksen 4 :n mukaan esiopetuksen työpäivän pituus voi olla enintään 5h/työpäivä. Kirkkonummella esiopetusta annetaan 4h/työpäivä yhteensä 752h/vuosi. Esiopetuksen työ- ja loma-ajat noudattavat koulujen työ- ja loma-aikoja, Lukuun ottamatta koulujen päättymispäivä (viikon 22 viimeinen arkipäivä) Suomenkieliset esiopettajat osallistuvat em. koulutuspäiviin, jolloin esiopetusta ei ko. koulutuspäivinä anneta. Esiopetusta täydentävää

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2015 19 Sivistyslautakunta 84 28.10.2015 päivähoitoa järjestetään kuitenkin em. päivinä tarvetta vastaavasti. Koulut Perusopetuslain 23 :n mukaan lukuvuodessa on 190 työpäivää. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään kuitenkin muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä. Lukuvuonna 2016-2017 on 187 työpäivää. PA 7 :n mukaan oppilaiden lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä. Opetusministeriö on esittänyt (www.minedu.fi), että perusopetuksen oppilaiden talvilomia porrastettaisiin tasaisemmin viikoille 8-10. Lisäksi ministeriö suosittelee, että koulutyö aloitettaisiin mahdollisimman pian vuodenvaihteen jälkeen, jolloin säästyneitä lomapäiviä voitaisiin käyttää keventämään syys- ja kevätlukukautta. Opetusministeriö tähdentää lisäksi, että koulun työ- ja loma-ajoista kunnissa ja kouluissa päätettäessä tulisi oppilailla, opiskelijoilla ja heidän vanhemmillaan olla mahdollisuus vaikuttaa asiassa. Peruskoulujen ja lukioiden oppilaskunnilta sekä Koti- ja kouluyhdistyksiltä on pyydetty esityksiä sivistyslautakunnalle Kirkkonummella lv. 2016-2017 noudatettavista työ- ja loma-ajoista. Oppilaskunnista neljä toivoi kahden päivän syyslomaa, yksi kolmen päivän lomaa ja neljä viikon syyslomaa. Lapsiystävällisen kunnan tomintamallin mukaan lapsia kohdellaan tasa-arvoisesti. Heidät otetaan mukaan palveluiden suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen. Ohjenuorana on YK:n lapsen oikeuksien sopimus. Päätöksenteossa hyödynnetään lasten ja nuorten tietämystä omasta arjestaan ja arvioidaan päätösten lapsivaikutuksia. Lapsiystävällinen kunta sitoutuu edistämään lapsen oikeuksia päätöksenteossa, hallinnossa ja palveluissa. Valmistelija: suunnittelupäällikkö Eeva Viitala, p. 0929672376, sähköposti etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi Esityslistan liite: Peruskoulujen ja lukion oppilaskuntien ja Koti- ja kouluyhdistysten esitykset lv 2016-2017 työ- ja loma-ajoista Ehdotus: Sivistystoimenjohtaja Sivistyslautakunta päättää 1 määrätä lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat seuraavasti: Syyslukukausi (91 päivää) to 11.8.2016 - ke 21.12.2016 Syysloma (2 päivää) pe 14.10. - ma 17.10.2016 Lomapäivä ma 5.12.2016 Joululoma (18 päivää) to 22.12.2016 - su 8.1.2017 Kevätlukukausi (96 päivää)ma 9.1.2017 - la 3.6.2017 Talviloma (viikko 8) 20.2. - 26.2.2017 Lomapäivä pe 26.5.2017 Koulu päättyy la 3.6.2017

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2015 20 Sivistyslautakunta 84 28.10.2015 Asian käsittely: 2 todeta, että esiopetuksen työ- ja loma-ajat noudattavat peruskoulujen työ- ja loma-aikoja toimintavuonna 2016-2017 kuitenkin niin, että viimeinen työpäivä on 2.6.2017 3 todeta, että varhaiskasvatuksen toimintavuosi 2016-2017 alkaa 1.8.2016 ja päättyy 31.7.2017 4 aikana 5.6. - 31.7.2017 eri alueilla päivystävät vain nimetyt päiväkodit - muut yksiköt ovat em. aikoina suljettuja 5 päivähoidon tarve em. aikoina kartoitetaan vanhemmille osoitetulla kyselyllä 6 varhaiskasvatuksen koulutuspäiviä voidaan järjestää syksyllä (2 pv) ja keväällä (2 pv). Em. päivinä ei järjestetä esiopetusta. 7 päivittäiset toiminta-ajat ovat päiväkodeissa pääsääntöisesti kello 6.30 17.30. Ympärivuorokautista ja -viikkoista hoitoa järjestetään suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa Jolkbyn päiväkodissa. Iltahoito keskitetään molempien kieliryhmien osalta alueittain vain yhteen päiväkotiin. Iltahoitoa järjestetään klo 18-22.00. Asukaspuistot ovat avoinna ma klo 10-16 ja ti - to klo 9-16. Keskustelun aikana puheenjohtaja Tero Strand ehdotti Johan Miettisen, Juha Tarvaisen, Kristiina Ahosen ja Sari Jouhkin kannattamana, että lukuvuoden 2016-2017 syysloma on viikon mittainen ja se pidetään 17.10. - 21.10.2016. Voitto Mäkipää ja Risto Miettinen ilmoittivat kannattavansa esittelijän ehdotusta. Koska oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, asiasta äänestettiin. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: ne, jotka kannattavat esittelijän ehdotusta, äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Strandin tekemää ehdotusta, äänestävät EI. Äänestyksessä annettiin kolme jaa-ääntä (Mäkipää, Linnaluoto, R. Miettinen) ja seitsemän ei-ääntä (Ahonen, Jouhki, J. Miettinen, Bergström, Tarvainen, Kinnunen, Strand). Puheenjohtaja totesi muutosehdotuksen voittaneen. Äänestystuloksen perusteella sivistyslautakunta päätti, että koulu alkaa tiistaina 9.8.2016 ja joululoma perjantaina 23.12.2016. Päätös Sivistyslautakunta päätti 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2015 21 Sivistyslautakunta 84 28.10.2015 määrätä lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat seuraavasti: Syyslukukausi (91 päivää) ti 9.8.2016 - to 22.12.2016 Syysloma (5 päivää) ma 17.10. - pe 21.10.2016 Lomapäivä ma 5.12.2016 Joululoma (18 päivää) pe 23.12.2016 - su 8.1.2017 Kevätlukukausi (96 päivää)ma 9.1.2017 - la 3.6.2017 Talviloma (viikko 8) 20.2. - 26.2.2017 Lomapäivä pe 26.5.2017 Koulu päättyy la 3.6.2017 2 todeta, että esiopetuksen työ- ja loma-ajat noudattavat peruskoulujen työ- ja loma-aikoja toimintavuonna 2016-2017 kuitenkin niin, että viimeinen työpäivä on 2.6.2017 3 todeta, että varhaiskasvatuksen toimintavuosi 2016-2017 alkaa 1.8.2016 ja päättyy 31.7.2017 4 aikana 5.6. - 31.7.2017 eri alueilla päivystävät vain nimetyt päiväkodit - muut yksiköt ovat em. aikoina suljettuja 5 päivähoidon tarve em. aikoina kartoitetaan vanhemmille osoitetulla kyselyllä 6 varhaiskasvatuksen koulutuspäiviä voidaan järjestää syksyllä (2 pv) ja keväällä (2 pv). Em. päivinä ei järjestetä esiopetusta. 7 päivittäiset toiminta-ajat ovat päiväkodeissa pääsääntöisesti kello 6.30 17.30. Ympärivuorokautista ja -viikkoista hoitoa järjestetään suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa Jolkbyn päiväkodissa. Iltahoito keskitetään molempien kieliryhmien osalta alueittain vain yhteen päiväkotiin. Iltahoitoa järjestetään klo 18-22.00. Asukaspuistot ovat avoinna ma klo 10-16 ja ti - to klo 9-16. Tiedoksi koulut, päiväkodit, muut päivähoitopaikat, palvelupiste, kunnan nettisivut Muutoksenhakuohje oikaisuvaatimus

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2015 22 Sivistyslautakunta 85 28.10.2015 Sivistystoimen valmiussuunnitelma (SIV) 791/09.06.00/2015 Sivistyslautakunta 85 Kirkkonummen kunnan sivistystoimen valmiussuunnitelma on toteutettu yhteistyössä Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen, Länsi-Uudenmaan kuntien, puolustusvoimien, aluehallintoviranomaisten ja poliisin kanssa. Sivistystoimen kuusi päivitysseminaaria (syksystä 2014 - kevääseen 2015) muodostaa oman osakokonaisuuden keväällä 2012 alkaneessa Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen omistajakuntien varautumisen ohjaus- ja tukiprosessissa. Kuntien varautuminen perustuu Kuntalakiin (365/1995 1 ja 2 ), Valmiuslakiin (1552/2011 3. luku 12 ) Yhteiskunnan turvallisuusstrategiaan (VNP 16.12.2010) ja Pelastuslakiin (379/2011). Sivistystoimea velvoittavat lisäksi eri oppilaitosmuotoja koskevat lait sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaa koskeva lainsäädäntö (mm. kulttuuriomaisuuden suojelu). Kuntien rooli yhteiskunnan varautumisessa ja häiriötilanteiden hallinnassa on paikallishallinnossa keskeinen, koska peruspalveluiden ja muiden yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen järjestäminen on merkittäviltä osiltaan kuntien vastuulla. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan strategiset tehtävät ovat henkinen kriisinkestävyys, opetustoimen ylläpito, kansakunnan kulttuuri-identiteetin vahvistaminen ja kulttuuriomaisuuden suojelu, hengellisten palvelujen turvaaminen sekä koulutus- ja tutkimusjärjestelmän ylläpito. Ohjeiden mukaan valmiussuunnitelman tulee sisältää vähintään kolme elementtiä: 1. Strateginen valmiussuunnitelma Tarkoitus, perusteet ja valmiussuunnittelujärjestelmä, sisältää riskienhallinnan (vastuutus!), ylläpidon ja koulutuksen 2. Operatiivinen valmiussuunnitelma Uhkatilanteet ja vaikutukset toimintaan sekä kriisijohtamisen toimintamalli (tilannekortit liitteisiin) 3. Valmiuslaissa määriteltyjen poikkeusolojen valmiussuunnitelma (pääpiirteet) Varaukset, täydennykset ja muutokset Strategisen osan tarkoituksena on toimia organisaation varautumisen ja jatkuvuudenhallinnan kokonaisuutta käsittelevänä melko pysyvänä asiakirjana. Siinä käsitellään ennen häiriötilanteiden syntyä tehtävää varautumistyötä ja varautumisen painopisteitä. Lisäksi se toimii kehittämistä linjaavana ja ohjaavana asiakirjana sekä informatiivisena asiakirjana varautumisen lainsäädännöstä ja muusta varautumista koskevasta ohjauksesta sekä valmiussuunnitteluvastuista. Operatiivinen valmiussuunnitelma on luonteeltaan toimintaohjeen kaltainen

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2015 23 Sivistyslautakunta 85 28.10.2015 (esim. kriisijohtamisen käynnistäminen), jatkuvasti päivitettävä ja kehitettävä suunnitelma. Se vastaa kysymykseen miten toimitaan, kun jotakin normaalista poikkeavaa tapahtuu. Siinä voidaan kuvata lyhyesti keskeisimmät tulokset uhka-arvioista (esim. suurimman riskin uhat). Tarkempi ohjeistus yksityiskohtaisten tilanteiden hoitamisesta merkitään tarvittaessa liitteeksi tilannekortteihin / toipumissuunnitelmiin tai toimipaikkakohtaisiin suunnitelmiin. Lisäksi operatiivisessa valmiussuunnitelmassa kuvataan konkreettisella tasolla resurssit ja tilat, jotka häiriötilanteessa ovat käytettävissä. Poikkeusoloja ovat valmiuslaissa (1552/2011) ja puolustustilalaissa (1083/1991) erikseen säädetyt tilanteet. Poikkeusolojen valmiussuunnitelmassa kuvataan keskeisimmät poikkeusolojen uhka-arvioiden tulokset, jotka edellyttävät normaaliolojen häiriötilanteisiin verrattuna pidemmälle ulottuvia varautumistoimenpiteitä (täydennykset ja vähennykset). Lisäksi suunnitelmassa esitetään poikkeusolojen aikaista toimintaa ja toiminnan jatkuvuutta varten tehtävien tila-, henkilö- ja ajoneuvokalusto- sekä työkonevarausten tekemistä koskevat vastuut. Viranomaisten voimavaroja voidaan valmiuslain nojalla tarvittaessa täydentää määräämällä lisähenkilöstöä sammutus-, pelastus-, ensiapu-, huolto-, raivaus- ja puhdistustehtäviin sekä väestönsuojeluorganisaation johto- ja erityistehtäviin. Pääsääntöisesti sivistystoimen henkilöstö jatkaa poikkeusoloissa tehtäviään omissa toimipaikoissaan. Valmiussuunnitelman käsittelevät kaikki sivistystoimen viisi lautakuntaa, sen hyväksyy kunnanhallitus ja se annetaan tiedoksi kunnanvaltuustolle. Suunnitelma pidetään jatkuvasti ajan tasalla virkamiestyönä. Merkittävistä muutoksista raportoidaan sivistystoimen lautakunnille ja kunnanhallitukselle. Valmistelija: suunnittelupäällikkö Eeva Viitala, puh. 040-551 8374, etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi Esityslistan liite: - Sivistystoimen valmiussuunnitelma liitteineen Oheismateriaali: - Kunnan valmiussuunnittelu, sivistystoimialan malli ja uhkamallit (kuvia) Ehdotus: Sivistystoimenjohtaja: Sivistyslautakunta päättää hyväksyä sivistystoimen valmiussuunnitelman liitteen mukaisesti. Päätös Tiedoksi Muutoksenhakuohje Sivistyslautakunta päätti ehdotuksen mukaisesti. kunnanhallitus ja kunnanvaltuusto Ei muutoksenhakua

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2015 24 Sivistyslautakunta 86 28.10.2015 Vastaus valtuustoaloitteeseen nro 5 / 2014, laadukas ammattitason 3D-tulostin Kirkkonummen koulujen käyttöön 549/02.08.00/2014 Sivistyslautakunta 86 549/02.08.00/2014 Kunnanvaltuusto 16.06.2014 68 Valtuutettu Pekka M. Sinisalo jätti valtuuston kokouksessa 16.6.2014 seuraavan aloitteen: " Monissa pääkaupunkiseudun kunnissa (esim. Espoo) on koulujen käyttöön hankittu harrastetason 3D-tulostimia. Harrastetason tulostimien toimintavarmuus ja käyttännöllisyys on kuitenkin osoittautunut kyseenalaiseksi. Kouluissa harrastetaan 3D-tulostimia, ei 3D-tulostamista. Kirkkonummen opetustoimen on seurattava aikaansa myös 3D-tulostuksen ja suunnittelun osalta. Kirkkonummelaiset oppilaat ansaitsevat kunnollisen tulostimen. Aalto-yliopiston FABLAB hankki muutama vuosi sitten harrastetason tulostimia ja totesi ne tarkoitukseensa sopimattomiksi kun pyrkimyksenä on keskittyä 3D-suunnitteluun ja tulostamiseen eikä tulostimien räpläämiseen. Esitän, että Kirkkonummen opetustoimeen hankitaan yksi laadukas 3D-tulostin ( n. 10 000 euroa), joka verkon ylitse on kaikkien halukkaiden koulujen käytettävissä. Opetustoimenjohtaja määrittelisi tulostimien aijoituskoulun, esim. Veikkolan yhteiskoulu". Aloitteen olivat myös allekirjoittaneet: Jaana Manninen, Ville Salmela, Jaana Andersin, Petri Pohjonen, Kati Kettunen, Tiina Karlsson, Heidi Kuittinen, Matti Kaurila, Ralf Grönberg, Veikko Vanhamäki, Raija Vahasalo ja Ulf Kjerin Päätös Kunnanvaltuusto päätti antaa valtuustoaloitteen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi. Muutoksenhakuohje ei muutoksenhakua

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2015 25 Sivistyslautakunta 86 28.10.2015 Kunnanhallitus 166 Sivistyslautakunta 15.04.2015 29 Valtuutettu Pekka M. Sinisalo on jättänyt valtuuston kokouksessa 16.6.2014 68 aloitteen, jossa hän on esittänyt, että Kirkkonummen opetustoimeen hankitaan yksi laadukas 3D-tulostin (n. 10 000 ), joka verkon yli on kaikkien halukkaiden koulujen käytettävissä. Opetustoimen johtaja määrittelisi sijoituskoulun. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta on lähettänyt 32, 28.8.2014 valtuustoaloitteen 5/2014 sivistyslautakunnan valmisteltavaksi. Kolmiulotteinen tulostus tai 3D-tulostus tarkoittaa virtuaalisen mallin tuotteistamista fyysiseksi esineeksi 3D-tulostimen avulla. Tulostimessa voidaan käyttää materiaaleina esimerkiksi muovia, metallia, keraamia tai lasia. Tulostusmateriaali on yleensä omissa kaseteissaan, josta mallintamiseen tarvittava materiaali johdetaan tulostuspäähän esimerkiksi nauhana tai jauheena. Tulostuspää sulattaa tai liuottaa nesteeseen tulostusmateriaalin ja suihkuttaa tulostinalustalle liukenevan materiaalin, joka kovettuu ohuina kerroksina haluttuun kohtaan. Malli muodostuu näin useista ohuista kerroksista. Tulostimen antamia mahdollisuuksia sekä yksityisellä että teollisuuden parissa on luonnehdittu jopa seuraavaksi teolliseksi vallankumoukseksi. 3D-tulostus palauttaa esineisiin rikkaan, monimuotoisen estetiikan, sanoo Aalto-yliopiston digitaalisen suunnittelun laboratorion johtaja Kivi Sotamaa. Kun liukuhihnan ja massatuotannon maailmassa tuotanto on sitä edullisempaa mitä yksinkertaisempia ja tasapäisempiä tuotteet ovat, voidaan 3D-tulostuksella tehdä yhtä hyvin monimutkaisia kuin yksinkertaisia esineitä. "Liukuhihna johti ympäristössä monotonisuuteen, mutta 3D-tulostuksen aikakaudella on mahdollista palauttaa monimuotoinen muotokieli, joka vallitsi käsityökaudella ennen teollistumista. Ornamentiikka ja ergonomia voivat tulla takaisin." "Teknologian murros on kuitenkin edessä. Ne, jotka eivät uudistu, kuolevat", Sotamaa sanoo. Lainattu artikkeli sekä joukko muita uutisia 3D-tulostamisesta: http://www.hs.fi/aihe/3dtulostus/ 3D-tulostuksen käyttö opetuksessa 3Dtulostimen hankinta koulujen käyttöön tukisi uuden Opetussuunnitelma 2016 sisältöjen toteuttamista: Moderni innovaatio Tulevaisuudessa tarvittava laaja-alainen oppiminen Yhteisopettajuus Tutkiva ja luova työskentely Oppiminen ja oivaltaminen Työelämätaidot ja Yrittäjyys Tulostinta on muissa kouluissa käytetty esim. seuraavissa projekteissa: Varaosien tulostamiseen oppilaiden pyöriin/mopoihin Protomallien suunnitteluun yrittäjyyskursseilla Kuvaamataidon tunneilla omien pienoispatsaiden tekemiseen

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2015 26 Sivistyslautakunta 86 28.10.2015 Tarvikkeiden valmistamiseen fysiikan laboratorioon Nappien yms. pienmateriaalien tekemiseen tekstiilitöihin Biologian tunneille tulostettu pienoisluita yms. pienoismalleja Pienoissähköautojen runkojen tulostus Kännykkäkotelojen tulostaminen Lennokkien osien tulostaminen Lahjatavaroiden tulostaminen Silmälasien kehyksien suunnittelu ja tulostus Valmiiden käyttöesineiden tulostus (haarukat, lusikat, yms.) Koulut pystyvät suunnittelemaan kappaleita itsenäisesti. Tulostaminen onnistuu suoraan verkon yli tai sitten suunnitellut kuvat tallennetaan pilvipalvelimeen, josta tulostimen vastuuopettaja ajaa ne tulostukseen. Tulostusohjelma kertoo tarkalleen, kuinka paljon tietty kappale kuluttaa materiaalia, joten jokainen koulu maksaa tarkalleen sen mukaan, mitä on käyttänyt materiaalia. Kappaleet liikkuvat sisäisellä postilla. Tulostimen tarjoamat mahdollisuudet ovat jo niin laajat, että tällä hetkellä sen käyttöä rajoittavat lähinnä käyttäjän mielikuvitus sekä suunnittelutaito. Suunnitteluun on olemassa helposti omaksuttavat ilmaiset tai lähes ilmaiset tietokoneohjelmat, joten käyttäjän mielikuvitus on suurin rajoittava tekijä. Esimerkki käytöstä: Tablettisovellus Applelle ja Androidille. Soveltuu erinomaisesti ala-asteen opetukseen. Oppilas muokkaa ikään kuin muovailuvahaa sormillaan. Syntyneen kappaleen voi tallentaa pilvipalveluun ja tulostaa sieltä 3D-kappaleeksi. Eli mikäli suunnittelu ei jostain syystä onnistuisi, voidaan jo valmiista kappaleesta muodostaa 3D-kuva, jota voidaan sitten vastaavasti muokata. Tablettisovellus Applelle ja Androidille. Sovelluksella voi tabletilla tai kännykällä ottaa mistä tahansa kappaleesta kuvia ja ohjelma tekee kappaleesta 3D-kuvan. Saatua 3D kuvaa voi sitten muokata näillä tässä listassa olevilla ohjelmilla ja tulostaa valmiin kappaleen 3D-tulostimella. Ilmainen. 3D-tulostimien vertailua Pääkaupunkiseudun suurissa kaupungeissa 3D -tulostimia on ollut koulujen käytössä jo useampi vuosi. Kouluille hankittiin keskitetysti käyttöön Premium -luokan harrastetulostimia. Tulostimien ongelmana on ollut se, että ne ovat nimensä mukaisesti vielä harrastetulostimia. Ongelmia on muovin syötössä, tulostamisessa ja tulostusajassa. Vastaavasti samaan ongelmaan on törmätty Vantaan ja Espoon kirjastojen pajoihin hankituissa harrastetason tulostimissa. Muualta saatujen kokemusten mukaan 3D-tulostimista vastaava henkilö, vastuuopettaja, joutuu käyttämään paljon aikaa harrastetulostimiin perehtymiseen ja korjaamiseen. Näin asian ei pitäisi olla, vaan koulujen/opettajien pitäisi ensikädessä päästä opettelemaan 3D -tulostusta ja siihen liittyvää suunnittelua, eikä aika saisi mennä itse laitteen toimintaan paneutumiseen ja sen korjaamista. Harrastetason ja ammattitason tulostimen ero rahallisesti on noin 6000-8000. Ammattitason tulostimen taso on sillä tasolla, että käyttäjä voi keskittyä itse asiaan, eli 3D-suunnitteluun ja tulostamiseen. Tämän tason tulostimia on hankittu toisen asteen kouluihin ja yliopistoihin. Laatutulostimien

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2015 27 Sivistyslautakunta 86 28.10.2015 (2kpl) maahantuojien tilastojen mukaan Suomen peruskouluihin ei ole vielä hankittu yhtään tämän tason tulostinta. Ammattitason tulostimen hinta on n. 9000-10 000. Materiaali vuosikulutus arvio on n. 700-800/ vuosi. Mikäli Kirkkonummen kouluihin tasapäisesti hankittaisiin jokaiseen yksi harrastetulostin, olisi sekin opetuksen kehittämistä tukeva asia. Tällöin ongelmatkin olisivat yhteiset, mitä tulee mahdollisiin tulostimissa ilmeneviin ongelmiin. Tässä tapauksessa tulisi myös selvittää, olisiko tulostimen käyttöaste jokaisessa koulussa yhtä suuri. Vastaavasti yksi laadukas tulostin pilvipalveluun kytkettynä, joka olisi jokaisen koulun käytössä, maksimoisi käyttöasteen, ja tulisi täten myös taloudellisemmaksi. Lähtökohtaisesti uuden teknologian käyttöönotto ja totuttelu tapahtuu joka tapauksessa asteittain. Valmistelija: vt opetustoimenjohtaja Leila Kurki, e-mail: etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi Ehdotus Sivistystoimenjohtaja: Sivistyslautakunta päättää antaa edellä mainitun lausuntonsa vastineena valtuustoaloitteeseen 5/2014 ja lähettää sen kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle käsiteltäväksi. Päätös Sivistyslautakunta päätti ehdotuksen mukaisesti. Lisäksi sivistyslautakunta päätti yksimielisesti todeta, että tällä hetkellä ei ole tarvetta hankkia ammattitason 3D-tulostimia kunnalle, mutta asiaa voidaan selvittää kysymällä koulujen ja opettajien näkemyksiä, miten tulostimet otetaan tulevaisuudessa tarkoituksenmukaisesti opetuskäyttöön. Tiedoksi KH Muutoksenhakuohje Ei muutoksenhakua (valmistelua) Kunnanhallitus Ehdotus Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto merkitsee tiedokseen sivistyslautakunnan 15.4.2015 29 antaman vastauksen valtuustoaloitteeseen mukaan lukien sivistyslautakunta

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2015 28 Sivistyslautakunta 86 28.10.2015 päättämän täydennyksen, että tällä hetkellä ei ole tarvetta hankkia ammattitason 3D-tulostimia kunnalle, mutta asiaa voidaan selvittää kysymällä koulujen ja opettajien näkemyksiä, miten tulostimet otetaan tulevaisuudessa tarkoituksenmukaisesti opetuskäyttöön. Käsittely Keskustelun aikana II varapuheenjohtaja Pekka M. Sinisalo ehdotti, että asia palautetaan uuteen valmisteluun. Palautuksen aikana selvitetään asiaa kysymällä koulujen ja opettajien näkemyksiä. Jäsen Outi Saloranta-Eriksson kannatti Sinisalon ehdotusta. Kunnanhallitus hyväksyi Sinisalon ehdotuksen yksimielisesti. Päätös Tiedoksi Kunnanhallitus päätti, että asia palautetaan uuteen valmisteluun. Palautuksen aikana selvitetään asiaa kysymällä koulujen ja opettajien näkemyksiä. Sivistystoimenjohtaja Hannele Kujala Muutoksenhakuohje Ei muutoksenhakua, kuntalaki 91 Sivistyslautakunta Kouluille on lähetetty 17.9.2015 kysely koskien laadukkaan 3D-tulostimen hankkimista opetustoimeen käsiteltäväksi koko opettajakunnan kanssa. Koulujen piti ottaa kantaa kunnanhallituksen käsittelyn mukaisesti kysymyksiin: - Onko laadukkaalle 3D-tulostimelle tarvetta tämänhetkisessä opetustyössä? - Kuinka tulostimet otettaisiin tarkoituksenmukaisesti opetuskäyttöön? Lisäksi kysyttiin kustannusten jakautumisen ymmärtämiseksi seuraavasti: - Oltaisiinko tulostin halukkaita hankkimaan nykyisten käyttömäärärahojen puitteissa? - Oltaisiinko valmiit esittämään hankintaa vain, jos siihen osoitettaisiin erillinen investointimääräraha? Määräaikaan mennessä vastaus tuli yhteensä 12 koululta, joista 7 oli vuosiluokkien 1-6 kouluja, 4 yhtenäiskoulua ja yksi lukio, eli kaikki vuosiluokkien 7-9 opetusta antavat perusopetuksen koulut vastasivat kyselyyn ja ruotsinkielinen lukio. Laadukkaan 3D-tulostimen hankintaa koskevan kouluille lähetetyn kyselyn vastaukset on koottu liitteeseen. Yhteenvetona vastauksista voidaan todeta, että laadukkaalle 3D-tulostimelle olisi käyttöä etenkin yhtenäiskouluissa, mutta käyttö- ja huoltokustannukset arveluttivat koulujen henkilökuntaa, eikä tulostinta olla valmiita hankkimaan koulujen tai opetustoimen nykyisistä käyttömäärärahoista. Koulut priorisoivat sähköisten oppimisympäristöjen rakentamisen ja ICT-varustuksen hankkimisen sekä mm. luonnontieteiden ilmiöpohjaisen oppimisen