Varastokirjasto - ei varasto vaan kirjasto. STKS:n seminaari 20.1.2011



Samankaltaiset tiedostot
Painetun aineiston saatavuus Suomessa. Viikki Pentti Vattulainen

Yhteistilastojen mukaan Suomen kirjastojen paperimuotoiset kokoelmat vuodelta 2004 ovat seuraavat ilman Varastokirjaston

VARASTOKIRJASTON TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

VARASTOKIRJASTO TOIMINTAKERTOMUS 2011

VARASTOKIRJASTO TOIMINTAKERTOMUS 2010

Varastokirjastoa koskevan asetuksen mukaan johtokunnan kokous on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja ja vähintään kolme jäsentä on läsnä.

VARASTO K IRJASTO. Toim intak e rtom us 2008

VARASTO K IRJASTO. Toim intak e rtom us 2006

VARASTOKIRJASTO TOIMINTAKERTOMUS 2014

VARASTOKIRJASTO VUOSIKERTOMUS 2005

VARASTOKIRJASTO TOIMINTAKERTOMUS 2013

VARASTOKIRJASTO TOIMINTAKERTOMUS 2015

Varastokirjasto. Toimintakertomus vuodelta Toimintakatsaus Toimintaympäristön muutoksia

VARASTOKIRJASTO TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

VARASTOKIRJASTO TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

Varastokirjasto. Toimintakertomus vuodelta Toimintakatsaus Toimintaympäristön muutoksia

VARASTOKIRJASTO TOIMINTAKERTOMUS 2012

LINDAn kustannushyötyanalyysi KYSELYN ALUSTAVAT TULOKSET

VARASTOKIRJASTO TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

Tilinpäätöskannanotto OKM/37/210/ Opetus- ja kulttuuriministeriön tilinpäätöskannanotto Varastokirjaston vuoden 2011 toiminnasta

Johtokunnan kokous n:o Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen

Toiminnan taloudellisuus parani aineistonkäsittelyssä, ja tuottavuus kohosi sekä kaukopalvelussa että aineistonkäsittelyssä.

VARASTOKIRJASTO TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA Sisällysluettelo Perustehtävä ja tavoite

VARASTOKIRJASTO TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

Tieteellisten kirjastojen yhteistilasto. Kirjastotilastotietokanta - KITT Biblioteksstatistikdatabasen - BIS Library Statistics Database - LISDA

VARASTOKIRJASTO TOIMINTAKERTOMUS 2016

VARASTO K IRJASTO. Toim intak e rtom us 2009

TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT Päivitetty Kirjaston käyttö

VARASTOKIRJASTO Tulossopimus

Kansalliskirjaston keskitetyt kirjastoverkkopalvelut nykytila ja tulevaisuudennäkymiä

VARASTOKIRJASTO TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

Luettelointi tilastoina

Vastausten määrä: 597 Tulostettu :11:33

Kansallinen yhteisluettelo kirjastojen luettelointiyhteistyön tukena. Pori Nina Hyvönen

VARASTOKIRJASTO TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

KUVATAIDEAKATEMIAN KIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA

Kaukopalvelun työpaja. Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2013

KANSALLINEN RAPORTIN ESITTELY KOKOELMAPOLITIIKKA. Pentti Vattulainen Varastokirjasto Seinäjoki

Museoiden keskustelutilaisuus Kansalliskirjasto Museovirasto Arkistolaitos

VARASTOKIRJASTO TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys

Kyselyt Käyttäjäkysely Keskustelu- ja tiedotustilaisuus

Kirjastoverkkopalvelut. Asiakaskysely kansallisista kirjastoverkkopalveluista

Erikoiskirjastojen vastaajat palvelukyselyssä Päivi Jokitalo Kansalliskirjasto. Kirjastoverkkopalvelut

SUOMEN YLIOPISTOKIRJASTOJEN NEUVOSTON KAUKOPALVELUSUOSITUKSET OSANA TIETOAINEISTOJEN YHTEISKÄYTÖN EDISTÄMISTÄ

Kokoelmat kotona vai maailmalla? - kirjastojen kokoelmapolitiikan muutos säilyttäjästä saatavuuden varmistajaksi

Varastokirjasto Toiminta- ja taloussuunnitelma

Varastokirjasto Toiminta- ja taloussuunnitelma

Kansalliskirjaston ja Varastokirjaston (yhteisestä) tulevaisuudesta. ylikirjastonhoitaja

TIETEELLISTEN KIRJASTOJEN YHTEISTILASTOSSA LASKETTAVAT TUNNUSLUVUT

Kansallisen metatietovarannon (yhteisluettelo) tilannekatsaus. Nina Hyvönen Linnea2-konsortio

Johtokunnan kokous n:o Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen

Tervetuloa Itä-Suomen yliopiston kirjaston käyttäjäksi

KUVATAIDEAKATEMIAN KIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA

Yleiset kirjastot Perustietopaketti

Kaukopalvelusta aineistojen yhteiskäyttöön

Taloustilastoinnin perusteista

Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi. Hämeenlinna Teemaseminaari: Kirjastoalan yhteistyö Suomen ja Venäjän välillä

KITT. Yhteistilastopäivä Sinikka Luokkanen. w w w. h a m k. f i. Ohjausryhmä

Näkymätön kokoelma. Ari Muhonen STKS seminaari

Tervetuloa Itä-Suomen yliopiston kirjaston käyttäjäksi

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN TILINPÄÄTÖSKANNANOTTO VARASTOKIRJASTON VUODEN 2015 TOIMINNASTA

Kansallisarkiston kirjasto

Korkeakoulukirjastojen keskitetyt kirjastoverkkopalvelut Kristiina Hormia-Poutanen

Kansalliskirjasto ja painetun aineiston saatavuus: uudet yhteistyökuviot?

Varastosopimukset. Ajankohtaista julkaisemisessa seminaari Johanna Lilja ja Sami Jokinen

Höyläystä vai rakenteellisia muutoksia amk-kirjastoissa, entä Lahdessa? Korkeakoulukirjastojen talousseminaari Sirkku Blinnikka

Teija Jokiharju-Keso

Kansallinen metatietovaranto sisältöjä ja jaettua osaamista. Nina Hyvönen

Yhteisten palvelujen ohjauksen uudistaminen. Annu Jauhiainen

VARASTOKIRJASTO TOIMINTAKERTOMUS 2018

KANSALLINEN KOKOELMAKARTTA SUOMEN PROJEKTIN TAUSTOITUS JA YLEISESITTELY. Helsinki, Vuokko Palonen

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN TILINPÄÄTÖSKANNANOTTO VARASTOKIRJASTON VUODEN 2014 TOIMINNASTA

Lapin yliopiston kaukopalvelu, tilauspyynnöt ja toteutuneet tilaukset

Kirjastoa kehittämässä yhteistyön tuulia pohjoisesta

Korkeakoulukirjastojen RAKE-hanke

Tilinpäätöskannanotto OKM/26/210/ Opetus- ja kulttuuriministeriön tilinpäätöskannanotto Varastokirjaston vuoden 2013 toiminnasta

Kansallinen kokoelmapolitiikka ja aineistojen yhteiskäyttö Ari Muhonen Kaukopalvelupäivät

Uuden kirjastojärjestelmän valmistelusta. Minttu Hurme Kirjastojen tietojärjestelmät

Yleiset kirjastot Perustietopaketti

Päätettäessä siitä, mitä asioita tilastoidaan, on otettu huomioon UNESCOn ja Libeconin kansainvälisten kirjastotilastojen vaatimukset.

Varastokirjaston toiminnan arviointi

Kasvun vuosi Melindassa. Yhteistyö jatkuu!

Kirjastoverkkopalveluiden yhteistyömuotoja

Tervetuloa Itä-Suomen yliopiston kirjaston käyttäjäksi

Kysely yliopisto- ja ammattikorkeakoulukirjastoille

Yhdistymisen haasteet kokoelma- ja hankintatyössä

Yleiset kirjastot Perustietopaketti

Kirjaston muutos saneerausta vai palveluiden kehittämistä (case UEF)

Melindan hankauskohtia

Kansallinen metatietovaranto Melindan tilannekatsaus. Minna Olkinuora-Tauru Asiantuntijaseminaari

Yleiset kirjastot Perustietopaketti. Kirjastoverkosto Lainsäädäntö Rahoitus Hallinto

Kirjastojen verkkopalvelujen tulevaisuuskuvat esillä Kirjastoverkkopäivässä

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2017

Uutta oppimassa Suomessa ja Unkarissa - Jyväskylässä ja Budapestissä. Marjaana Salminen Jyväskylän yliopiston kirjasto

Melinda ja yleiset kirjastot Tilannekatsaus

Terveystieteiden. kokoelmat ja palvelut

KOPIOLUETTELOINTI KANSALLISKIRJASTON TIETOKANNOISTA

VAIHTOKESKUKSEN KASVUNÄKYMÄT

Transkriptio:

Varastokirjasto - ei varasto vaan kirjasto STKS:n seminaari 20.1.2011

Taustaa Varastokirjasto perustettiin Kuopioon 1989 helpottamaan yliopistokirjastojen tilaongelmia (-> useita komiteanmietintöjä tilaongelmista yokirjastoissa 1980-luvulla) "Painetun aineiston säilyttäminen on osa kansallista kokoelmapolitiikkaa. Suomi on ensimmäinen maa, joka on toteuttanut erityyppisten - tieteellisten ja yleisten kirjastojen - yhteisen varastokirjaston.

Organisaatio Varastokirjasto on suoraan opetus- ja kulttuuriministeriön alainen kirjasto. Hallinnollisesti kirjasto kuuluu ministeriön tiedepolitiikan yksikön alaisuuteen. Kirjaston toimintaa ohjaa opetusministeriön asettama johtokunta, jonka toimikausi kestää kolme vuotta. Johtokunta koostuu eri kirjastosektoreiden edustajista. Erikoiskirjastot: Janne Ranta (YLE) Kirjastonjohtaja + muu henkilöstö (19 htv vuonna 2011)

Toiminta-ajatus Vähentää kirjastojen tilantarvetta ottamalla vastaan aineistoa tieteellisistä ja yleisistä kirjastoista sekä yritysten tietopalveluista Asettaa hankittu aineisto tutkijoiden ja muiden tiedontarvitsijoiden käyttöön Varastokirjasto täydentää Kansalliskirjaston palveluita kansallisen tietohuollon kentässä.

Aineiston siirrot Varastokirjasto ottaa vastaan aineistoa kaikista Suomen kirjastoista ja tietopalvelulaitoksista. 2010: 114 700 hyllymetriä Tarvittaessa Varastokirjasto maksaa siirrettävän aineiston rahdin

Siirrot Vuonna 2010 Varastokirjastoon toimitti aineistoa 185 kirjastoa tai tietopalvelua. Kirjastoista oli yliopistoissa toimivia kirjastoyksiköitä 21, ammattikorkeakouluissa toimivia 22, erikoiskirjastoja 75 ja yleisiä kirjastoja 62. 8000 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 Äänilevyt Nuotit Väitöskirjat Kausijulkaisut Monografiat

Siirrot vuonna 2010 -Erikoiskirjastot 1271 hm - monografiat 330 hm - jatkuvat julkaisut 934 hm - 75 erikoiskirjastoa - yo-kirjastot 1920 hm - monografiat 955 hm - jatkuvat julkaisut 963-21 yo-kirjastoa - Tilasäästöt koko toiminnan aikana: 26 500 m2

Kokoelmat Aineistoa on hyllyissä n. 70 500 hyllymetriä 3 000 hm/v = 12 hm /pv. Monografioita on n. 1,4 miljoonaa nidettä 65 000 /v = 260 /pv. Kausijulkaisuja yli 90 500 nimekettä 3 000 /v. Varastokirjaston kokoelma kattaa kaikki alat. Kirjallisuutta yli sadalla eri kielellä.

Luettelointi Varastokirjaston Vaari-tietokanta on ensisijaisesti kaukopalvelulle tarkoitettu paikannustietokanta - oma primaariluettelointi tapahtuu minimitasolla. Tietueet eivät sisällä luokitusta, asiasanoitusta ja sarjamerkintöjä. Muualta kopioidut tietueet ovat enimmäkseen kirjastotasoa tai kansallisbibliografiatasoa. Primaariluettelointi 12 % Poimintaluettelointi 88 % Varastokirjasto on yhteisluettelo LINDAn yksi suurimmista bibliografisen tiedon tuottajista. Linda 56 % BookWhere 26 %

Kaukopalvelu Varastokirjaston asiakkaina ovat kirjastot ja tietopalvelut (asiakasrekisterissä oli vuoden 2010 lopussa 1 831 kirjastoa) Lainat ja jäljenteet pyritään toimittamaan samana päivänä kun tilaus saapuu, kuitenkin 24 tunnin sisällä tilauksesta. Kaukopalvelu on maksuton. Jäljenteet toimitetaan asiakaskirjaston sähköpostiin PDF-muodossa. erikois- ja yrityskirjastoja 480 v. 2010 Kaukopalvelun periaate on nopeus: tilaukset pyritään saamaan postiin jo saman päivän aikana.

Aineiston käyttö Kaukolainoja toimitettiin vuonna 2010 kirjastoille 65 400 kpl. Lainoista 53 % meni yleisten kirjastojen kautta. Yliopistokirjastojen lainaosuus oli 19 %. Erikois- ja yrityskirjastojen 18 %. Amk 7 %. Artikkelikopioita lähetettiin 14 900 kpl. Jäljenteistä 81 % meni tieteellisiin kirjastoihin, ja ne olivat pääosin englanninkielistä STM (Science, Technology, Medicine) aineistoa 1960-2000-luvuilta. - Varastokirjaston kokoelma on kaikkien kirjastojen kokoelma.

Tyypillinen tilaus Yliopistokirjasto: englanninkielinen lääketieteellinen artikkeli 1960-luvun julkaisusta Erikois- tai yrityskirjasto: englanninkielinen lääketieteellinen artikkeli 1990-luvulta. Amk-kirjasto: suomalainen yhteiskuntatieteellinen kirja 1990- tai 2000- luvulta Yleinen kirjasto: suomenkielinen yhteiskuntatieteellinen tietokirja 2000- luvulta (Huom! kaunokirjallisuutta huomattavasti vähemmän)

Kotimainen kaukopalvelu, vastaanotetut tilaukset Suomen tieteelliset kirjastot ja Varastokirjasto 100000 90000 80000 70000 60000 Suomen tieteelliset kirjastot - VK 50000 40000 30000 Varastokirjasto 20000 10000 0 2005 2006 2007 2008 2009

Kehittäminen Varastointi - tilojen laajennus 2013 robottiteknologia? Logistiikka Kaukopalvelu - erityisesti digitaalinen - loppukäyttäjän aktivointi - korkeakoulukirjastojen yhteinen kaukopalveluohjelmisto (Relais) - Universal Borrowing

Ajankohtaista OPM:n hanke korkeakoulukirjastojen rakenteellisesta kehittämisestä (RAKE) Keskitettyjen palvelujen tarve tulevaisuudessa Kansalliskirjaston ja Varastokirjaston yhteistyön tehostaminen Varastokirjaston kysely korkeakoulukirjastoille:

Ajankohtaista -2 Kyselyn tuloksia: o kirjastojen toimipisteiden lukumäärä vähenee noin kolmanneksen o kirjastojen tilat supistuvat, paitsi vapaakappalekirjastoissa o painetun aineiston poistotarve vähenee selvästi varsinkin jatkuvien julkaisujen kohdalla, koska niissä on jo siirrytty varsin kattavasti e- aineistoihin; myös siirrot Varastokirjastoon vähenevät o e-kirjojen lisääntymisvauhti on vielä epäselvä, riippuu paljolti käyttöliittymien kehittymisestä o kaukopalvelutarve Varastokirjastosta lisääntyy hieman, muista kirjastoista vähenee.

Kysymyksiä? etunimi.sukunimi@varastokirjasto.fi Kiitos!