006 DEBATTI Peruste #1 2012 valtioiden ja markkinoiden mahdollisuudet ympäristöongelmien ratkaisuissa Onko markkinamekanismi ympäristön pelastus? Tai voidaanko taloutta vihertää Keynesin opein? Vihreiden taloustyöryhmän puheenjohtaja Jaakko Stenhäll ja Kalevi Sorsa -säätiön Antti Alaja vääntävät aiheesta.
Valtioiden ja markkinoiden mahdollisuudet ympäristö ongelmien ratkaisuissa 007 pia kuin saastuttamisen kustannukset. Tiettyjen yritysten lyhyen aikavälin hyödyt syövät pohjaa pois suurilta ja ilmeisiltä ratkaisuilta, kuten kansainväliseltä päästökaupalta. Markkinamekanismi itsessään olisi kuitenkin tehokas niukkojen hyödykkeiden tasaamisessa: kattavassa päästökaupassa ei tarvitsisi huolehtia, tekeekö uusien öljyliuskekenttien löytäminen ilmastonmuutoksen torjunnasta mahdotonta. Ilmakehän kuormittaminen olisi tällöin purettu kaupankäynnin kohteena oleviin kiintiöihin, joita käytettäisiin vain hyvistä syistä. Paremmin toimiva ja yritysten edun ohittava päästökauppa toisi reiluutta myös kustannusten jakoon. Energiaintensiivinen teollisuus joutuisi maksamaan päästökiintiöistään nykyistä selvästi enemmän, ja vähän hiilidioksidia päästävän auton ostava ja energiaveronsa maksava kansalainen vähemmän. Ympäristön kuormittamisesta hyötyvät yritykset haluavatkin säilyttää nykytilanteen mahdollisimman pitkään. Jos sääntelyn myötä fossiiliset polttoaijaakko stenhäll markkinoiden ei kannata tuhota ympäristöä, yritysten kannattaa Vaikka markkinat pyrkivätkin maksimoimaan lyhyen aikavälin voittoja pitkän aikavälin kustannuksella, ovat ne tehokkain tapa niukkojen resurssien kohdentamiseen. Valtioiden ei kannata ottaa itselleen markkinoiden tehtäviä vaan keskittyä sääntelyn parantamiseen. aailman nykyisiä ympäristökriisejä ei voi kunnolla käsitellä tarkastelematta markkinoiden ja yritysten toimintaa. Ympäristön kuormittaminen äärirajoilleen ja niiden yli on yrityksille usein kannattavaa toimintaa. Esimerkin tästä antaa laajasti siteerattu Bill McKibbenin Rolling Stoneen kirjoittama artikkeli Global Warming s Terrifying New Math. McKibben toteaa, että energiayhtiöiden hallussa jo olemassa olevista öljyvaroista voidaan polttaa vain viidesosa, jos ilmaston lämpeneminen halutaan pysäyttää kriittisen rajan alle. Samaan aikaan Itämerellä uusi rikkidirektiivi lisää yritysten kustannuksia, kun päästöjä tulee vähentää. Yritykset olisivat tietenkin halunneet jatkaa toimintaa kuten ennenkin, terveysvaikutuksista piittaamatta. Markkinat tekevätkin valintoja, jotka painottavat lyhyen aikavälin hyötyjä. Kestämätön toiminta itsessään ei tietenkään ole yritysten ja näiden omistajien erityinen tavoite, mutta heille tulevat taloudelliset hyödyt ovat suurem- Jaakko Stenhäll on Vihreiden talous työryhmän puheenjohtaja ja hän toimii Vihreiden puolue hallituksessa. Stenhäll on kirjoittanut yhdessä Heikki Sairasen kanssa kirjan Avoin vihreä talous.
008 Peruste #1 2012 neet muuttuisivat kalliiksi ja jätettäisiin hyödyntämättä, olisi yrityksen tulevaisuus ja osakekurssi epävakaalla pohjalla. Onkin ilmeistä, että tämä motivoi lobbaamiseen. Poliittisessa ohjaamisessa pitääkin keskittyä pelikentän tasaamiseen ja hintaohjauksen parantamiseen. Tämä mahdollistaa myös lobbauskoneistosta riippumattomien uusien teknologioiden paremman hyödyntämisen. Esimerkiksi uusiutuvan energian tuotanto on kasvanut 2000-luvulla jatkuvasti ennusteita nopeammin. Osin tähän vaikuttaa tietenkin ennustajien ankkuroituminen perinteisiin energiaratkaisuihin, mutta toisaalta myös energiateknologian kehitys. Uusiutuvan energian investointeja tehdään hajautetusti useilla tahoilla ja kilpailuilla markkinoilla, jolloin ne myös kehittyvät nopeammin. Lyhyen siirtymäajan takia pelkkä teknologinen vallankumous ei kuitenkaan riitä, vaan valtioiden kannattaakin tukea ratkaisuja, jotka vähentävät haittoja tehokkaimmin toteutustavastaan riippumatta. Saksan alun perin kalliina pidetty uusiutuvan energian syöttötariffi vie uuden alan kehitystä vauhdilla eteenpäin. Fossiilisten polttoaineiden tuista luopuminen vauhdittaisi kehitystä edelleen. Keskitetyt, lobbareiden ja virkamiesten yhteistyössä valitsemat, suuren mittakaavan ratkaisut eivät yleensä toimi yhtä hyvin. Esimerkiksi EU:n ajama biopolttoainetavoite on kallis (ja tuhoi- Anna Löfström: Pinnalla II, 2011, 30 x 45 cm, akvarelli ja sumi-muste paperille.
Valtioiden ja markkinoiden mahdollisuudet ympäristö ongelmien ratkaisuissa 009 sa) tapa vähentää päästöjä. Suomessa puolestaan Olkiluoto III:lla oli tarkoitus hoitaa maan ensimmäisen Kioto-kauden päästövähennykset. Lisäksi resurssien keskitetty kohdentaminen ei mitenkään automaattisesti ota huomioon pidempää aikaväliä tai hae rationaalisia ratkaisuja. Keskitetyn päätöksenteon maissa pitkää aikaväliä ei usein ole edes olemassa: öljylähteet kannattaa käyttää niin kauan kuin hallitseva regiimi on vallassa, mikä on omiaan kiihdyttämään katastrofia. Keskitetymmän valtiollisen suunnittelun kannattajilla onkin todistustaakka sen suhteen, miten keskitetymmän suunnittelun edellyttämä poliittinen muutos saadaan myytyä äänestäjille. Samalla tulisi lisäksi varmistaa, että miten syvempi systeemianalyysi toisi päätöksentekoon mukaan pidemmän aikahorisontin ja päästöille riittävät hinnat. Hajautetulla päätöksenteolla toimivilla markkinoilla kestävä lopputulos tulee itsestään, kunhan päästöille saadaan riittävä hinta. Rajoitusten luomisesta ja markkinoiden tuotannon uudelleensuuntaamisesta on myös hyviä esimerkkejä: 1980-luvulla markkinat löysivät korvaavat ratkaisut otsonikatoa aiheuttavalle freonille parissa vuodessa, ja harvinaiseksi käyneitä mineraaleja korvataan markkinoilla jatkuvasti uusilla. Tarpeeksi tiukan päästötason tai vaikkapa lajikadon kustannusten hinnoittelu on poliittisesti hankalaa, mutta varmasti toteuttamiskelpoisempaa kuin järjestelmämuutos tai keskitetyt ratkaisut. antti alaja vihreästä monetarismista vihreään keynesiläisyyteen Vapaat rahoitusmarkkinat ovat este kestävälle kehitykselle. Ne eivät takaa täystyöllisyyttä ja yhteiskunnallista vakautta rakennemuutoksen olosuhteissa. Julkisen vallan on alkuun luotava kysyntää ympäristöystävällisille hyödykkeille. aakko Stenhällin ympäristöpoliittisessa visiossa hajautetulla päätöksenteolla toimivilla markkinoilla kestävä lopputulos tulee itsestään, kunhan vain pidetään huoli hintaohjauksesta. Ajatus heijastaa valtavirtaisen taloustieteen oppeja, joissa vapaasti toimivien markkinoiden oletetaan tuottavan pitkällä tähtäyksellä optimaalisen lopputuloksen. OECD-maissa on ollut liian vahva usko markkinoiden kykyyn taata kaikkien kansalaisten vaurauden kasvu ja ohjata kulutusta ja tuotantoa ekologisesti kestävään suuntaan. Viimeistään subprime-kriisistä asti on tiedetty, että globaalit rahoitusmarkkinat ovat epäonnistuneet talouden voimavarojen oh- Antti Alaja työskentelee ajatuspaja Kalevi Sorsa -säätiössä talouspoliittisten asioiden parissa. Alaja on toimittanut useita kirjoja ja hän julkaisi viime vuonna kasvukritiikkiä käsittelevän Mikä ihmeen degrowth? -raportin.
0010 Peruste #1 2012 ON TOTTA, ETTÄ ESIMERKIKSI HUGO CHAVEZIN HALVAN ÖLJYN SOSIALISMI ON YMPÄRISTÖN NÄKÖKULMASTA KESTÄMÄTÖN MALLI. MYÖS VALTIOVETOISET MARKKINATALOUDEN MALLIT VOIVAT TUOTTAA HUONOJA TULOKSIA, JOTEN KYSYMYS VALTIOIDEN TARKEMMASTA ROOLISTA ON KESKEINEN. jaamisessa tuottaviin ja pitkäjänteisiin investointeihin. Kuten Stenhäll kirjoittaa, rahoitusmarkkinoiden intresseissä ei ole tuhota luontoa. Hän ei kuitenkaan mainitse, että osakkeenomistajien voittoja maksimoiva kärsimätön pääoma estää usein investoinnit sellaisiinkin kohteisiin, jotka hyödyttäisivät pitkällä aikavälillä niin ympäristöä, työntekijöitä kuin osakkeenomistajiakin. Kyse on säätelystä vapautettujen markkinoiden tuottamasta ongelmasta, joka ei pelkisty yritysten toimintaan tai ratkea ympäristöverotusta nostamalla. Globaalien markkinoiden valjastaminen kärsivälliseksi - kestävää kehitystä palvelevaksi - pääomaksi on läntisen demokratian suurimpia haasteita. Toistaiseksi kehitys ei ole kulkenut kestävään suuntaan. Stenhäll korostaa, että valtion tulisi keskittyä hintaohjaukseen ja kilpailun luomiseen, ja että talouspolitiikan keskitetyn mallin kannattajilla on todistustaakka harteillaan. On totta, että esimerkiksi Hugo Chavezin halvan öljyn sosialismi on ympäristön näkökulmasta kestämätön malli. Myös valtiovetoiset markkinatalouden mallit voivat tuottaa huonoja tuloksia, joten kysymys valtioiden tarkemmasta roolista on keskeinen. Kiristyvän ympäristöverotuksen tarpeesta tai julkisen liikenteen kehittämisestä 1 olen Stenhällin kanssa samaa mieltä. Stenhällistä poiketen korostan myös ekologisen teollisuuspolitiikan kehittämisen tarvetta. Valtiollinen teollisuuspolitiikka on joka tapauksessa tekemässä paluuta länsimaihin Aasian maiden vanavedessä. Ministeriöiden ja ajatuspajojen tulisi selvittää vihreää rakennemuutosta edistävän valtioyhtiöpolitiikan mahdollisuudet. Alkuvaiheessa valtion roolina on myös luoda kysyntää ja infrastruktuuria yritysten tarjoamille energiatehokkaille tuotteille ja palveluille. Valtiolla on myös tärkeä yhteiskunnallinen rooli, jos ja kun Suomessa ja muualla toteutetaan nopea siirtymä kohti vähäpäästöistä tuotantoa ja työllisyyttä. Keskustelussa pohjoismaisesta mallista on korostettu, että hyvinvointivaltio takaa kansalaisten tuen globalisaation edellyttämälle nopealle rakennemuutokselle. 2 Markkinapainotusten ohella Stenhäll on aiemmissa kirjoituksissaan selkeästi sitoutunut suhteellisen korkean verotuksen ja universaalien hyvinvointipalveluiden Pohjoismaiseen malliin. 3 Suomessa voitaneen löytää 1 Ks. Heikki Sairanen & Jaakko Stenhäll (2012). Avoin vihreä talous. Vihreä Sivistysliitto ry. Helsinki. 2 ks. esim. Torber Andersen et al. (2007). The Nordic Model. Embracing Globalization and sharing Risks. Taloustieto. Helsinki. 3 Ks. Kohta 1.
Valtioiden ja markkinoiden mahdollisuudet ympäristö ongelmien ratkaisuissa 0011 laajemminkin yhteisymmärrys vihreän rakennemuutoksen ja hyvinvointivaltion muutosturvan hyvän kehästä. Toisaalta etenkin Suomessa, jossa pitkäaikaistyöttömyys on muodostunut pysyväksi vitsaukseksi, on tärkeää korostaa, että ilman täystyöllisyyttä hyvinvointivaltio ei ole riittävä yhteiskunnallinen edellytys rakennemuutoksen toteuttamiseen. Työttömyysongelma on 1970-luvun jälkeisellä markkinaliberalismin aikakaudella määritelty liikaa yksilöiden kannustamisen ja kykyjen päivittämisen ongelmaksi, vaikka kaikkien työlle ei ole selkeästi onnistuttu takaamaan kysyntää. Tämä ongelma korostuu tulevaisuudessa. Stenhällin paikoittain Milton Friedmanin monetarismin kanssa flirttailevan ja toisaalta pohjoismaista korkean verotuksen mallia puolustavan avoimen vihreän talouden ongelma on se, että rakennemuutoksen olosuhteissa työttömäksi jääville ei ole tarjota muuta kuin lupaus siitä, että markkinat ta- kaavat pitkällä tähtäyksellä kestävän lopputuloksen. Sini- ja punavihreät ovat puoliksi oikeassa painottaessaan, että energian hinnan pitää nousta tasaisesti, jotta yrityksillä olisi kannustimet panostaa energiatehokkuuteen. Ayliikkeen ja SDP:n duunarisiiven huoli työpaikoista on kuitenkin perusteltu. Muutosturva lievittää kymenlaaksolaisen paperimiehen kärsimyksiä, jos tehdas suljetaan, mutta uudelleenkouluttautumiseen menee vuosia ja kaikki eivät saa ikinä uutta työtä. Jos päästöjä tupruttavista savupiipuista halutaan todella eroon, on julkisen vallan sitouduttava luomaan vihreitä työpaikkoja. Nopean rakennemuutoksen toteuttaminen ilman täystyöllisyyttä tulee olemaan poliittisesti erittäin haastavaa ellei mahdotonta. Vihreästä monetarismista on siis siirryttävä vihreään keynesiläisyyteen, jotta työväenliike ja ympäristöliike voisivat löytää yhteisen sävelen talouspolitiikassa. JOS PÄÄSTÖJÄ TUPRUTTAVISTA SAVUPIIPUISTA HALUTAAN TODELLA EROON, ON JULKISEN VALLAN SITOUDUTTAVA LUOMAAN VIHREITÄ TYÖPAIKKOJA. NOPEAN RAKENNEMUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN ILMAN TÄYSTYÖLLISYYTTÄ TULEE OLEMAAN POLIITTISESTI ERITTÄIN HAASTAVAA ELLEI MAHDOTONTA. VIHREÄSTÄ MONETARISMISTA ON SIIS SIIRRYTTÄVÄ VIHREÄÄN KEYNESILÄISYYTEEN, JOTTA TYÖVÄENLIIKE JA YMPÄRISTÖLIIKE VOISIVAT LÖYTÄÄ YHTEISEN SÄVELEN TALOUSPOLITIIKASSA.
012 Peruste #1 2012 jaakko stenhäll vihreämpään talousjärjestelmään suhdanteista riippumatta Finanssipolitiikka on hyvin rajallinen keino vihreän talousjärjestelmän rakentamisessa. Valtiovetoinen siirtymä vihreisiin työpaikkoihin tuskin onnistuisi nykyisessä korkean tuottavuuden yhteiskunnassa. ntti Alaja asettaa vastineessaan suuren painoarvon finanssimarkkinoiden kuriin laittamiselle ja voimakkaamman finanssipolitiikan renessanssille. Ajatusten taustalla on myös ympäristön kannalta aiheellinen huoli: rahoitusmarkkinat ovat allokoineet pääomia kestämättömästi ja samalla ne ovat hallinnoineet kohtuuttoman suurta osuutta taloudesta ja kyvykkäiden ihmisten työpanoksesta. NYKYISESSÄ KORKEAN TUOTTAVUUDEN YHTEISKUNNASSA UUSIEN EDISTYSASKELIEN OHJAAMINEN VALTIOLLISIN PÄÄTÖKSIN ON VAIKEAMPAA KUIN SAVUPIIPPUTEOLLISUUDEN RAKENTAMINEN AIKANAAN. Finanssipolitiikan käyttäminen kestävään talouteen siirtymisessä voi kuitenkin olla vain hyvin rajallista. Talouden on viherryttävä silloinkin, kun kansakunnan taloudellinen kapasiteetti ei ole vajaakäytössä ja lama-ajan finanssipolitiikalle tyypillisiä elvytyskohteita ei ole näköpiirissä. Vihreämmän talousjärjestelmän luomisessa ei kannatakaan keskittyä rahaja finanssipolitiikan väliseen suhteeseen tai kiinnittyä vanhoihin oppimestareihin: raha- ja finanssipolitiikalla kun on aivan omat tehtävänsä kasvun ja hintavakauden sääntelyssä. Vihreämpi talous vaatiikin ennen kaikkea elinkeinopolitiikan ja sääntelyn uudelleen suuntaamista, ei niinkään raha- ja finanssipoliittisia toimia. On myös kyseenalaista, onnistuisiko edes Alajan hahmottelema siirtymä savupiipuista vihreisiin työpaikkoihin valtion ohjaamilla investoinneilla: osumatarkkuuden yhteiskunnan tarpeiden ennustamisessa tulisi tällöin olla todella korkealla tasolla. Nykyisessä korkean tuottavuuden yhteiskunnassa uusien edistysaskelien ohjaaminen valtiollisin päätöksin on vaikeampaa kuin savupiipputeollisuuden rakentaminen aikanaan. Uhkana on, että valtioiden päättämät investoinnit voisivat osaltaan olla hukkaan heitettyä rahaa tehottomiin keinoihin ympäristöongelmien ratkaisemiseksi. 1 Tästä hyvä esimerkki on jo aiemmin 1 Toki nykyisen taloudellisen epävarmuuden oloissa esimerkiksi yhteiseurooppalaiset vihreät investoinnit erityisesti Euroopan kriisimaihin voisivat auttaa kriisimaita ylös velkasuostaan.
013 Anna Löfström: Nimetön, 2012, akvarelli, sumi-muste ja lyöntimetalli paperille.
014 Peruste #1 2012 VALTION ASETTAMAT RAJOITUKSET OVAT KUITENKIN TUKIA JA INVESTOINTEJA TÄRKEÄMPIÄ YHTEISKUNNASSA, JOSSA SUURIN OSA TALOUDELLISESTA TOIMINNASTA TAPAHTUU VALTION ULKOPUOLELLA. JOS YRITYSTEN AIHEUTTAMILLE HAITOILLE ASETETAAN TIUKAT RAJAT, ON NIIDEN PAKKO INVESTOIDA UUTEEN TEKNOLOGIAAN. mainitsemani Olkiluoto III. Teknologisen kehityksen ennustaminen on vaikeutunut olennaisesti Alajan mainitsemalla 1970-luvun jälkeisellä ajanjaksolla, joka on markkinaliberalismia suurempi syy siihen, että ihmisten työpanokselle on vaikea välillä löytää kysyntää. Kuten aiemmin totesin, valtion tuet kannattaakin antaa sellaiselle haittoja vähentävälle teknologialle, jolle kysyntää löytyy ja joka pystyy tarjoamaan työpaikkoja kilpailluilla markkinoilla. Valtion asettamat rajoitukset ovat kuitenkin tukia ja investointeja tärkeämpiä yhteiskunnassa, jossa suurin osa taloudellisesta toiminnasta tapahtuu valtion ulkopuolella. Jos yritysten aiheuttamille haitoille asetetaan tiukat rajat, on niiden pakko investoida uuteen teknologiaan. Kilpailluilla markkinoilla nämä niukat resurssit vain kohdentuvat tehokkaammin niihin keinoihin, jotka hoitavat tavoitteet tehokkaammin. Samalla muodostuvat työpaikat ovat laadukkaita ja tuottavia, mikä on myös työntekijöille parempi vaihtoehto. Tuottavat työpaikat tuovat myös enemmän verotuloja, joilla on mahdollista paikata muutoksen aiheuttamia haittoja. antti alaja vihreille julkisille investoinneille on jatkuvasti kysyntää Finanssipolitiikka ei ole ainoastaan lama-ajan toimintaa. Työttömyysongelma ei ole poistumassa kuvasta lähitulevaisuudessa, joten julkisen sektorin investointitoiminnalle on pysyvää tarvetta. aakko Stenhällin mukaan yliarvioin finanssipolitiikan mahdollisuuksia vihreän talouden edistämisessä. Finanssipolitiikka on Stenhällin kehikossa ainoastaan suhdannepolitiikkaa ja lama-ajan toimintaa, toisin sanoen toimintaa aikana, jolloin kansakuntien tuotantoresurssit ovat väliaikaisesti alikäytössä. Tekstissään Stenhäll tunnistaa kuitenkin myös OECD-maiden pysyväisluonteisen työttömyysongelman, liittäen sen juuret
Valtioiden ja markkinoiden mahdollisuudet ympäristö ongelmien ratkaisuissa 015 teknologiseen kehitykseen. Oma tulkintani työttömyydestä pohjaa Keynesiin, joka korosti yleisessä teoriassaan, että täystyöllisyyden kaudet ovat kapitalistisessa järjestelmässä harvinainen ilmiö. Keynesin mukaan rahatalousjärjestelmässä investointikysyntä perustuu yritysten odotuksiin tulevaisuudesta (ns. eläimellisiin vaistoihin), joka tarkoittaa jyrkkiä vaihteluita investointikysynnän tasossa. Jos täystyöllisyys on epävakaassa talousjärjestelmässä enemmän poikkeus kuin sääntö, tarvitaan lähes jatkuvaa kysynnänsäätelyä verotuksen, tukien ja julkisten investointien avulla. Mutta hetkinen, eikös finanssikriisin ensimmäisessä vaiheessa (2007 2009) Suomessakin keskusteltu keynesiläisyyden paluusta ja vihreästä elvytyksestä? 1 Käytännössä näiden poliittisten visioiden rajoitteeksi osoittautui päättäjien riittämätön poliittinen tahto ohjata elvytyspanostuksia kestävää muutosta edistäviin kohteisiin (poikkeuksena Etelä-Korea) sekä käsitys julkisen talouden kestävyysvajeesta, jonka katsottiin rajoittavan mahdollisuuksia julkisiin investointeihin. Nykytilanteessa, kun euroalueen työttömyys on noussut yli 11 prosenttiin, olisi jälleen tarpeellista käynnistää keskustelu valtioiden vihreistä investoinneista ja vihreistä työpaikoista. Pioneerityötä tällä saralla ovat tehneet Mathew Forstaterin kaltaiset tutkijat, jotka tarjoavat vihreitä julkisia työllistämisohjelmia ratkaisuksi täystyöllisyyden saavuttamiseen ja vihre- än rakennemuutoksen edistämiseen. 2 Vihreiden työllistämisohjelmien organisointi edellyttäisi tietysti radikaaleja muutoksia EU:n perusrakenteissa. Nykyisellään EU:n talouspolitiikka on rakennettu edistämään hintavakautta ja budjettitasapainoa. Unionin politiikka ei palvele täystyöllisyyden tavoittelua. Stenhällin katsannossa tuottavuuskasvu asettaa rajoitteita julkisten työpaikkojen luomiselle ja kysyntään vaikuttavalle talouspolitiikalle. Yksityinen sektori ja tuottavuuskasvu toimivat talouden moottorina ja julkisen vallan tehtäväksi jää asettaa rajoitukset yksityisen sektorin kilpailulle. Toisin sanoen kysyntäpuolen tekijöille ei jätetä juuri tilaa pitkän aikavälin talouskehityksessä. Katson Stenhällistä poiketen, että julkiset investoinnit voidaan organisoida niin, että ne edistäisivät tuottavuuskasvua jos se vielä halutaan asettaa tavoitteeksi. Stenhäll lienee kyllä oikeassa väittäessään, että käytännössä investointien suuntaaminen talouden rakenteiden modernisoimiseen on nykypäivänä monimutkaisempi juttu kuin teollisella aikakaudella. Joka tapauksessa on selvää, että julkiset investoinnit täytyy tulevina vuosikymmeninä ohjata palvelemaan kahta päätavoitetta: täystyöllisyyttä ja vihreän rakennemuutoksen edistämistä. Mikään ei ole tehottomampaa kuin se, että miljoonien ihmisten työpanokselle ei nähdä käyttöä. 1 Green New Dealin käsitteestä tuli 2007 2009 valtavan suosittu slogan kansainvälisessä keskustelussa. 2 ks. esim. Mathew Forstater. 2006. Green Jobs. Public Service Employment and Environmental Sustainability. Challenge vol 49. no. 4. July-August 2006.