1(13) 1(13) Pohjois-Karjalan Martat ry Kurssitarjotin 2016 Martoissa on arjen mahdollisuus
2(13) 2(13) Kurssitarjotin 2016 Ruoka- ja ravitsemus Ruoan merkitys turvallisuuden tuojana korostuu kiireisessä arkielämässä. Turvallisuuden tunnetta haetaan mitä erilaisimmista ruokavalioista. Marttojen kotitalousneuvonnassa korostetaan monipuolista, tavallista ruokaa, hyviä ruokatottumuksia ja ateriarytmiä. Uusista valtakunnallisista ravitsemussuosituksista välitetään tietoa tietoiskujen avulla, luennoilla ja ruokakursseilla. Terveellisestä ravinnosta kerrotaan erityisesti lapsille ja nuorille sekä ikääntyneille. Ruoan ympäristövaikutuksia pyritään vähentämään välittämällä tietoa ekologisista valinnoista. Suunnitelmallisuudella voidaan vähentää ruokahävikkiä ja säästää ruokamenoissa. Ruokasesongit ja luonnonantimet tuottavat ruokaelämyksiä. Ruokasesonkeja nostetaan esiin piirien samanaikaisissa neuvontatapahtumissa, Martat lehdessä, Marttojen kotisivuilla ja ruokakursseilla. Luonnonantimien tuntemuksen ja käytön lisääminen tukee luontevasti sesonkiajattelua. Tavoitteet: Vuoden kärkiteemana on Vesi jättää jäljen. Sitä toteutetaan mm. tutustumalla teekulttuuriin. Kotiruokaa kolikolla -ruokakursseilla opetellaan suunnitelmallisuutta mm. ruokalistasuunnittelun ja ostoslistan avulla sekä tekemään edullista ruokaa. Kasvisruokateemaa jatketaan. Neuvonnassa kehotetaan pitämään ainakin yksi kasvisruokapäivä viikossa. Ekologisuutta, paikallis- ja kausiruokaa, sienten ja marjojen tuntemusta ja käyttöä korostetaan. HUOM! Uudet kurssit alleviivattu. Hulluna puuroon! Näe puuro uusin silmin. Puuron uusi tuleminen. Puuro taipuu moneksi. Tuorepuuroista perinteisesti kypsennettyihin versioihin. Makuja tuodaan kotimaisista marjoista, hedelmistä ja vierailta mailta tuoduista mausteista. Oletko koskaan kokeillut kardemummalla maustettua marjatuorepuuroa? Kurssin kesto 2,5 h.
3(13) 3(13) Ollaan liemessä! -liemessä kypsentäminen Nyt kokataan sydämellä. Hyvät liemet ovat kokin ylpeyden aiheita. Kurssilla hyödynnetään hyvin maustettuja makuliemiä eri raaka-aineiden kypsentämisessä. Tehdään esimerkiksi fenkolilla ja muilla kasviksilla höystetyssä liemessä kypsennettyä lohta. Liemessä haudutettu ruoka on myös vatsaystävällistä, terveellistä ja halpaa. Vartissa valmista Miten saada arjen ruuanlaitosta helpompaa? Pienellä suunnittelulla ja etukäteisvalmistelulla saadaan herkullista ja terveellistä kotiruokaa vikkelästi ja sukkelasti. Kurssin kesto 2,5 h. Aasialaisia makuja Uusia tuulia luonnonantimien käyttöön aasialaisesta keittiöstä. Se mitä aasialaisesta keittiöstä voisi tuoda meille, on runsas kasvisten käyttö. Kurssilla perehdytään aasialaiseen ruuanlaittoon ja makuihin. Seesamiöljy, riisiviinietikka ja kasvisten runsas käyttö luovat pohjan aasialaisen keittiön makumatkalle. Tämä viimeistellään sopivasti potkua tuovilla mausteilla kuten chilillä ja käytetään myös tuoreita yrttejä, esim. korianteria. Kurssin kesto 2,5-3h. Slovenialainen keittiö Tutustutaan slovenialaisen keittiön makuihin, jotka ovat saaneet vaikutteita Baltian ja Välimeren maista. Slovenialainen ruoka ei perinteisesti ole kevyimmästä päästä ja siellä raaka-aineina ovat monesti paikalliset kasvikset, lihat ja rannikolla merenelävät. Slovenian rannikon (Istrian alueen) ruokakulttuuri on hieman terveellisempi Välimeren vaikutuksen vuoksi. Siellä käytetään paljon tuoreita yrttejä ja kalaa. Kurssilla voidaan valmistaa esim. lihapullia, slovenialaista ohrapataa ja makeana jälkiruokana Potica-kakkua, sekä muita Slovenian herkkuja. Kesto 2,5-3 h. Syödään kuin Swazimaassa Swazimaassa bataatti, maissi, lehtivihannekset, juurekset ja hedelmät ovat perusruokaa. Muita käytettyjä raaka-aineita ovat kurpitsat, pavut ja riisi liha on ylellisyyttä. Salsat ja chutneyt piristävät ruokia ja säilöntä on monelle naiselle tärkeä tulonlähde. Kurssilla valmistetaan swazimaalaisia ruokia, tutustutaan paikallisiin ruokiin, elintarvikkeisiin ja ruokakulttuuriin sekä saadaan tietoa ruokaturvasta ja Marttojen kehitysyhteistyöstä. Kursseja ja luentoja pitävät ensisijaisesti piirin kvmartat, yhteydenotot piirin kautta.
4(13) 4(13) Italialainen ilta Antipasti, primo piatto, dolce valmistamme kurssilla italialaisia makuja ateriakokonaisuudeksi. Italialainen keittiö on malliesimerkki lähiruuasta. Perinteisesti ruoka tehdään niistä raaka-aineista, joita on saatavana omasta maakunnasta, omasta kylästä ja mieluiten vielä omasta pihasta. Me sovellamme ruokiin tuttujen kauppojen raaka-aineita: tomaattia, yrttejä, oliiveja, juustoa, tuorepastaa ja makeaksi lopuksi tiramisun aineksia. Kesto 3 h. Venäläinen teehetki Puhdas, raikas vesi on hyvän teen perusta. Teetä juodaan eri puolilla maailmaa ja tämän vuoksi teekulttuureja on monenlaisia. Tällä kurssilla perehdytään venäläiseen teen valmistamiseen ja venäläiseen teekulttuuriin ja teen kera nautittaviin herkkuihin. Kurssin kesto n. 2 h. Five O clock tea - viiden tee englantilaisittain Teetä juodaan eri puolilla maailmaa ja tämän vuoksi teekulttuureja on monenlaisia. Teekursseilla perehdytään teen valmistamiseen ja Englantilaiseen teekulttuuriin. Valmistetaan englantilainen teehetki kolmiovoileipineen ja skonsseineen. Kurssin kesto n. 2 h. Kotiruokaa kolikolla Kursseilla valmistetaan maukasta ruokaa edullisista sesongin raaka-aineista. Ruuanlaiton lomassa opetellaan myös suunnitelmallisuutta ja kuullaan vinkkejä, miten ruokamenoissa voi säästää. Kasvisten osuutta ruokavaliossa on hyvä lisätä, vaikka ei kasvissyöjä olisikaan. Sekaravinnon syöjäkin voi pitää yhden kasvisruokapäivän viikossa. Kurssin kesto 3 tuntia. Kalaelämyksiä Kurssilla tehdään nopeita ja maukkaita kalaruokia, marinoidaan, paistetaan, keitetään ja haudutetaan. Kurssilla tutustutaan mahdollisuuksien mukaan erityisesti kotimaiseen järvikalaan sen käsittelyyn ja käyttöön. Kurssin kesto 3 tuntia. Martan sushipöytä Kotoista sushia esim. siiasta ja kirjolohesta viikonlopun yllätykseksi tai juhlapyhien pöytään. Kurssin kesto noin 3 tuntia (käsitellyistä kaloista). Martan kasviskeittiö Kasvisruoat ovat maukkaita, värikkäitä ja monipuolisia. Kasviksista valmistuu terveellistä, maukasta ja kotoista ruokaa hyvien reseptien kera kannustetaan pitämään ainakin yksi kasvisruokapäivä viikossa. Kurssilla valmistetaan koko
5(13) 5(13) perheelle sopivaa kasvisruokaa. Kurssilla opitaan myös miten monipuolinen kasvisateria koostetaan. Vuoden vihannes on erityisroolissa. Kurssin kesto 3 h. Raakaruokaa Raakaruoka on nopeatekoista, hauskaa ja värikästä. Sen tekemiseen käytetään uunin ja lieden sijaan tehosekoitinta ja jääkaappia sekä vain tuoreita luonnonmukaisia raaka-aineita. Kurssin ruoka-aineisiin kuuluvat marjat, hedelmät, vihannekset, juurekset, palkokasvit, siemenet, pähkinät ja kylmäpuristetut öljyt. Näistä loihdimme terveellisen ja maittavan menuun. Kurssin kesto noin 3 h. Syö hyvää! -luennot Miten syödä, jotta pysyisi terveenä ja voisi hyvin? Terveellinen ruokavalio on monipuolinen ja joustava. Se ei rajoita turhaa eikä tee elämästä hankalaa. Luentoaiheita voi olla esim. Ravitsemussuositukset tutuiksi Oivalluksia lautasella ikääntyvän ruokavalio Syömisen hallintaa- mitä se tarkoittaa? Vinkkejä viisaisiin valintoihin Sydämellistä asiaa ruoasta Aivoruokaa Lisäaineet Vatsan hyvinvointi Suomineidon voileipäpöytä Valmistetaan moderneja sesonginmukaisia voileipiä ja pikkusuolaisia joista saa koottua vaikka koko aterian. Kurssilla saadaan tietoa leivästä, viljasta ja viljan merkityksestä ravitsemuksessa ja keskustellaan leivän merkityksestä suomalaisille. Tämän kurssin toteuttaminen onnistuu pienemmässäkin keittiössä. Kurssin kesto 3 h. Karjalaiset perinneleivonnaiset Karjalaiseen ruokapöytään kuuluvat erottamattomana osana karjalaiset piirakat. Ne ovat sen hienoimpia herkkuja ja edustavat myös suomalaista ruokaperinnettä parhaimmillaan. Maistuisivatko karjalanpiirakat, kukkoset, kokkoset, ilomantsilaiset vatruskat, supikkaat tai sulhaspiirakat? Kurssilla valmistetaan valinnan mukaan muutama erilainen karjalainen leivonnainen. Kurssin kesto n. 3 tuntia. Lanttukukko
6(13) 6(13) Kurssi vaatii keittiön, jossa on monta uunia. Jokainen kurssilainen valmistaa kukkotaikinan, täytteen ja kokoaa oman pienen lanttukukon (hiivataikinaan). Ruskistamisen ja käärimisen jälkeen kukko otetaan kainaloon ja viedään kotiin hautumaan. Kurssin kesto n. 2,5 tuntia. Pikkukokki keittiössä Lapset ovat innokkaita kokkaamaan. Kurssilla pieni kokki (kouluikäinen) oppii käyttämään keittiön perustyövälineitä ja valmistamaan helppoja välipaloja tai leivonnaisia. Kurssin kesto 2,5 h. Villejä makuja villiyrteistä Aiheen mukaan tutustutaan villivihanneksiin tai yrtteihin, opetellaan tunnistamaan eri lajeja ja/tai valmistetaan maistiaisia luonnonantimista. Vuoden yrtti on erityisroolissa. Kurssin kesto n. 2,5-3 tuntia. Sienisilmän verryttelyä -retki Teemme sieniretken lähimetsään. Keräämme ruokasieniä ja näiden näköislajeja, samalla oppien tunnistamaan niitä. Tutuksi tulevat miten sieniä kerätään, millaisilta paikoilta sekä miten niitä käsitellään. Sieniretki/kurssi tulee tilata elo-syyskuun aikana. Sieniretken/kurssin kesto noin 2-2,5 tuntia. Kuusten kätköistä metsäsieniherkut ruokapöytään Sienimetsän vaihtelevista antimista valmistamme herkullisia ruokia, salaatteja, pikkulämpimiä ja leivonnaisia, ehkä säilömmekin jotain. Vuoden sieni on erityisroolissa. Kurssia tilatessa sovitaan kuinka sienet hankitaan kurssille. Kurssin kesto 3 h. Hapansäilöntä Hapansäilöntä on kuivaamisen ohella uudelleen elpynyt säilöntätapa. Eniten hapattamalla säilötään kaalia, mutta myös muiden kasvisten ja sienten hapattaminen onnistuu. Kurssilla perehdytään hapansäilönnän alkeisiin. Kurssin kesto 3 h. Muut ruoka- ja ravitsemusaiheet, joihin löytyy aineistoa: - Vikkelä sukkela vierasvara - Limppua, patonkia, röpörieskaa - leivotaan leipää - Kaikenmaailman juurekset ja muutama mukula - Syötävän hyviä salaatteja ja lämpimiä kasvislisäkkeitä - Kastiketta, kiitos! - Lusikka soppaan! - Makumatka Pohjolassa - Niukkuudesta nautintoon
7(13) 7(13) - A tasty trip to Finland - Oivalluksia lautasella - Kattilamatka Kameruniin Kodin talous ja kodinhoito Talouden epävarmuus jatkuu edelleen ja se heijastuu myös kotitalouksien taloudelliseen hyvinvointiin ja taloudellisiin riskeihin. Martoissa on arjen mahdollisuus - teemakaudella kodin talouden neuvonnassa tuetaan kuluttajien taloudenhallintaa ja taloudellista osaamista. Kodinhoidolla on myös merkitystä ihmisten ja ympäristön hyvinvointiin ja terveyteen. Siivouksella voidaan esimerkiksi vaikuttaa hyvään ja terveelliseen sisäilmaan. Puhdas, raikas koti tuo monelle myös mielihyvää. Tavoitteet: Vahvistaa ihmisiä ottamaan omat raha-asiat haltuun ja tekemään vastuullisia valintoja. Vahvistaa kotitalouksien varautumista poikkeustilanteisiin. Antaa teknisiä ja ekologisia kodinhoidon tietoja ja taitoja (mm. aineiden, välineiden ja materiaalien valinta ja käyttö). Motivoida ihmisiä järjestyksenpitoon ja kannustaa ihmisiä tekemään kotitöitä yhdessä. Garderobi Garderobi tiivistyy kolmeen tärkeään asiaan: harkitse, korjaa ja kierrätä. Sen tavoitteena on vastuullinen tekstiilin kulutus ja tekstiilijätteen vähentäminen. Garderobissa kiinnitetään huomiota vaatteiden turhaan kulutukseen, kertakäyttökulutukseen, vaatteiden hoitoon ja korjaamiseen sekä eettisiin kysymyksiin. Aiheesta voi tilata myös kurssin, kesto 2 h. Garderobia tuodaan esille myös muissa yhteyksissä. Yhdistyksissä aihetta voi nostaa esille Vaatevallankumouspäivänä 24.4., jolloin on mahdollista järjestää esim. vaatteiden korjaus, huolto tai tuunaustyöpaja. Syksyllä 15.11. vietetään marttayhdistyksissä vaatteiden vaihtopäivää. Varaudu poikkeustilanteisiin Kotivara on varmuusvarasto ruokaa ja juomaa, niin että kotona pärjää muutaman päivän, jos kauppaan ei pääse esim. sairastuessa tai sähkökatkoksen aikana. Varaudu myös muutenkin poikkeustilanteisiin. Toteutetaan kurssina tai luentona.
8(13) 8(13) Nainen, ota raha-asiat haltuun! Raha on olennainen osa jokaisen naisen elämää. Ilman sitä emme voi elää ja tulla toimeen. Jokainen meistä voi oppia hoitamaan raha-asiat niin, että talous pysyy tasapainossa ja säästöjäkin kertyy niin hyvän kuin pahan päivän varalle. Luennon kesto 1,5 tuntia. Tee veroilmoitusverkossa Martat kertovat huhtikuussa 2016 yhteistyössä Verohallinnon kanssa, kuinka täydennät helposti veroilmoituksen verkossa. Isoäidin kodinhoitovinkit Viemärit auki ruokasoodalla ja etikalla. Ruokaöljyllä liimatarrat pois lasipurkista. Ruokasuolalla hopeat kiiltäviksi. Hiuslakalla kuulakärkikynä pois puserosta. Tule kuuntelemaan, kuinka voit käyttää vanhoja aineita uusilla, hyödyllisillä ja hauskoilla tavoilla ja jakamaan omat konstisi. Luennon kesto 1,5 tuntia. Muut kodintalous ja kodinhoitoaiheet, joihin löytyy aineistoa: - Allergisen koti ja pyykki puhtaaksi - Kodin kemikaalicocktail - Tahrat pois - Kodinhoidon peruskurssi Kotipuutarha ja ympäristö Onnistunut kotipuutarhanhoito edellyttää kasvien tuntemusta, perustietoa kasvien kasvatuksesta sekä viljelytaitoa. Neuvonnalla vahvistetaan kotitarveviljelyn valmiuksia ja ympäristöä säästäviä viljelytapoja. Viihtyisä asuinympäristö edistää terveyttä ja hyvinvointia. Neuvonnalla opastetaan kotipihan ja kasvien valinnassa, sijoittelussa ja hoidossa. Ympäristöneuvonnassa edistetään kestävää kehitystä kannustamalla Marttoja hankkimaan tietoa ja pohtimaan omia kulutustottumuksiaan.. Tavoitteet Puutarha ja kasvit lisäävät ihmisen hyvinvointia ja asumisviihtyvyyttä. Ympäristönäkökulma otetaan huomioon sekä viljelytekniikassa että kasvien valinnassa. Kotitalouksien kulutusvalinnat säästävät ympäristöä
9(13) 9(13) Vesi puutarhassa maa kuntoon ja kastelu kohdalleen Yrttien kasvatus ja käyttö Värikkäät, tuoksuvat yrtit ovat helppoja kasvattaa sekä astioissa että ryytimaassa. Yrttejä voi viljellä laatikoissa ja ruukuissa parvekkeella sekä rivitalon tai kerrostalon pihalla, kukkapenkissä, vihannesmaalla tai varta vasten suunnitellussa ryytimaassa. Mitä Martan yrtit voisivat olla? Tutustumme yrtteihin kuvaesityksen avulla. Lisäksi kylvämme jokaiselle oman yrttikylvöksen itämään ikkunalle. Kurssin kesto noin 2-2,5h. Vihervuosi 2016 kaunis hyötykasvi pihassa ja puistossa Valtakunnallinen vihervuosi 2016. Marttojen tavoitteena on parantaa omaa lähiympäristöä hyötyviljelyä lisäämällä. Vihervuonna 2016 Martat istuttavat kauniita koristekasveja pihoihin ja puistoihin. Tavoitteena on hedelmäpuiden ja marjapensaiden sekä yrttien lisääntyminen puistoissa ja kotipihoissa. Kurssin kesto noin 2-2,5h. Viljelytekniikoilla voi vähentää kastelua Kesät ovat kuumia ja kasteluvettä on monesti niukalti saatavilla. Niin koriste- kuin hyötypuutarhassa veden käyttöä voi vähentää erilaisilla viljely-ja kasvatusmenetelmillä ja vähentää näin kastelua. Puutarhassa maan muokkauksella, maan pinnan muotoilulla, katteilla, maanpeittokasveilla, kylvö- ja istutusajoilla on merkitystä. Myös kasteluveden laatuun, keräämiseen ja tarpeeseen on hyvä kiinnittää huomiota. Kurssin kesto 2-2,5h. Kasvit oikeille paikoille helppohoitoinen piha Kun suunnitellaan ja valitaan kasveja puutarhaan, tulee huomioida kasvien erilaiset tarpeet kasvupaikan suhteen. Kasvit tarvitsevat vettä eri tavalla (kosteikko, kuivan paikan kasvit, nurmikko). Jotta puutarhasta muodostuu helppohoitoinen, on osattava tutkia olevan maan rakenne ennen istutusta, eri maalajien vaikutus kasvien vedenottoon sekä kuinka määritetään maanparannustarve lapiotestillä. Tutustumme myös erilaisilla kasvupaikoilla viihtyviin kasveihin. Kurssilla perustamme kasvualustan kasviryhmälle, parantaen maaperän istutettaville kasveille sopivaksi. Kurssin kesto noin 2-2,5h. Kasvata herkkuja perusta kasvimaa Mikä onkaan parempaa lähiruokaa, kuin omalla palstalla kasvatettu ruoka. Pieneltäkin kasvimaalta on mahdollista saada kesän salaatit, ruohosipulit, sekä loppusyksystä juureksia ja sipulia pöytään. Kuinka perustaisin palstan käytännössä, minkälaiselle paikalle ja miten torjun rikkaruohot sekä kylvän, istutan ja hoidan sitä?
10(13) 10(13) Kurssilla saa perustietoa viljelypalstan perustamisesta. Kurssin voi toteuttaa joko luentona tai kurssina käytännössä. Kurssin kesto 2-2,5h. Satoa ruukuista ja laatikoista Hyötykasveja voi viljellä parvekkeella tai pihalla laatikossa tai ruukussa. Mitkä kasvit sopivat ruukku- ja laatikkoviljelyyn ja mitä pitää huomioida, kun perustat esim. laatikkoviljelmän? Kurssi voidaan toteuttaa joko teoriassa tai käytännössä laatikkotai ruukkuviljelmän toteuttaen. Kurssin kesto noin 2-2,5h. Omasta pihasta makoisia marjoja Koristeelliset marjakasvit kaunistavat pihaa ja antavat samalla makoisia marjoja. Perinteisten mansikan, herukan ja vadelman lisäksi monet koristepensaiksi mielletyt lajit tuottavat kelpo sadon. Pieneen pihaan marjakasvit sijoitetaan koristekasvien lomaan, isolla pihalla on tilaa oikealle marjatarhallekin. Kurssin jälkeen tunnet 10 marjakasvilajia. Lisäksi tutustumme perinteisten marjojen uusiin, tänä päivänä saatavilla oleviin, lajikkeisiin. Saatavuuden mukaan maistelemme erilaisia marjoja. Kurssin kesto 2-2,5 tuntia. Huonekasvien vesiviljely Kasvattaisinko huonekasveja ilman multaa? Tämä voisi olla oiva tapa saada vihreää kotiin ja kokeilla uutta kasvatustapaa. Mitä kasveja voi käyttää vesiviljelyssä sekä millä tavalla kasveja lannoitetaan, hoidetaan sekä ennen kaikkea kuinka vesiviljely aloitetaan. Istutamme kurssilla muutamia huonekasveja vesiviljelyruukkuihin. Kurssin kesto noin 1,5h. Leikkaa ja lannoita pihasi parhaaksi Keväällä on hyvä antaa voimaa kasvuun lannoitteilla, kalkituksella sekä tarvittaessa uudistaa pensaita leikkaamalla. Kuinka ja minkälaisia lannoitteilla lannoitan? Mitä on ylläpitokalkitus ja milloin se annetaan? Milloin tehdään pensaille alas- ja harvennusleikkaus? Kurssi toteutetaan käytännössä leikkaamalla ja lannoittamalla kurssipaikalla olevia pensaita ja omenapuita. Kurssin kesto 2-2,5 tuntia. Koristekasvit kestämään Suomalaisen pihan peruskasveiksi valitaan pihan luontaisiin oloihin sopivia, omalla ilmastovyöhykkeellä viihtyviä kotimaista alkuperää olevia koristekasveja. Kestävät kasvit ovat helppohoitoisia ja ne sopivat myös ympärillä olevaan maisemaan. Kasvien vedentarve huomioidaan jo istutusvaiheessa. Kasveja valittaessa tiedostat oman kotisi kasvuvyöhykkeen, sekä otat huomioon myös pienilmaston. Tutuksi tulevat kestävät koristepensaat, puut ja perennat. Kurssilla painotus voi olla jossakin näistä ryhmästä. Kurssin kesto noin 2-2,5h.
11(13) 11(13) Hyönteishotellin tai risuaidan rakentaminen Oletko tiedostanut, että puutarhan tai parvekkeen omistajana tarjoat elinympäristön mehiläisille ja muille hyödyllisille hyönteisille? Erakkomehiläiset ja -ampiaiset sekä petopistiäiset tekevät puutarhoissa korvaamattomia palveluja sekä pölyttämällä kukkia että hävittämällä tuholaisia. Pihan omistaja voi tarjota suojan tai kodin hyötyhyönteisille ja näin edistää pihan monimuotoisuutta, seurata näiden elämää ja saada myös pölyttäjäapulaisia. Kuinka hyönteishotelli rakennetaan, mistä materiaaleista ja miten, sekä millaiseen paikkaan se sijoitetaan? Saat näihin vastauksen. Myös risuaidan rakentaminen on mahdollisuus tarjota suojapaikkoja hyönteisille. Rakennamme joko yhdessä tai kurssilaiset rakentavat omia hyönteishotelleja. Kurssin kesto 2-2,5h. Ympäristö tutuksi Hankkisinko huussin Jätevesien käsittely omakotitalossa ja mökillä on yksinkertaisempaa ja edullisempaa, kun vesivessan sijasta hankitaan kuivakäymälä. Myös ympäristö kiittää, sillä oikein hoidettu kuivakäymälä ei rehevöitä vesistöjä ja puhtaan veden kulutus vähenee. Kuinka kuivakäymälä toimii ja miten siitä syntynyttä kompostimassaa voi käyttää? Kurssin voi pitää luentona tai käytännön kurssina. Kesto 1,5-2 tuntia. Kompostoimalla muhevaa multaa Opi kompostoinnin niksit saat muhevaa ja ravinteikasta multaa omalta tontilta! Kurssilla käsitellään, mitä kompostoinnissa tapahtuu, miten kompostoidaan ja mitä voi kompostoida. Kurssin voi pitää luentona tai käytännön kurssina. Kesto 1,5-2 tuntia. Muut puutarha- ja ympäristö-aiheet, joihin löytyy aineisto: - Omasta pihasta makoisia marjoja - Mini- ja jättivihannesten kasvatus - Martan ekokoti - Betonikoristeita puutarhaan - Kukka-asetelmat kodin juhliin - 20 tuoksuvaa yrttiä ruukkuun - Kesäkukkahuumaa - Salaattibaari
12(13) 12(13) Viikolla 13 Kauha&kukkaro -neuvonnan aiheena on Yrttien kasvatus ja käyttö, mutta voitte tilata aiheen omaankin yhdistykseen. Järjestö- ja yhdistystoiminta Marttailu on monipuolista ja aktiivista harrastamista. Jäseniä innostetaan ja kannustetaan monipuoliseen yhdistystoimintaan, yhdessä tekemiseen ja vaikuttamiseen. Jäsenille tarjotaan koulutusta, joka tukee elinikäistä oppimista ja kannustaa marttailuun ja vapaaehtoistoimintaan. Järjestökoulutuksia järjestetään yhdistysten tarpeiden mukaan. Tavoitteet Monipuolinen yhdistystoiminta, jäsenhankinta ja jäsenten pysyvyys Vapaaehtoistoiminnan mallien käyttöönotto Vaikuttamistoiminta/ohjelma Koulutustoiminnan aktivointi Pop up -tapahtumat Uutena järjestötoiminnan muotona Marttaliitto tulee kouluttamaan alueellisesti kässä-, ruoka-, puutarha- ja kv-marttoja, jotka voivat alueillaan järjestää vapaaehtoisina Pop up -tapahtumia. Tapahtumien tavoitteena on vahvistaa sisältölähtöistä toimintaa sekä tehdä marttailua tunnetuksi, myös jäsenhankintamielessä. Brändiä, rooleja ja PopUppia -luottamusmarttakoulutus Antaa tietoa järjestön brändistä, vapaaehtoisten eri toimintamahdollisuuksista ja tehtäviin valmiuksia antavasta koulutuksesta, materiaaleista ja tietolähteistä. Koulutuksessa käydään läpi myös sähköisiä järjestelmiä tarvittaessa. Toiminnan suunnitteluillat Syksyllä järjestetään alueelliset toiminnan suunnitteluillat, joissa käydään läpi vuoden 2017 itsenäisyyden juhlavuoden sekä piirin 2017 110-vuotisjuhlavuoden sisältöjä sekä muita tulevia tapahtumia. Illoissa on mukana alueen koulutetut luottamusmartat. Taito- ja harrastemerkki-infot Opintotoiminnan kautta saat monipuolisia tietoa ja taitoja järjestö- ja yhdistystoiminnasta, kodin talous- ja kuluttaja-asioista, kotipuutarha- ja
13(13) 13(13) ympäristöasioista, kansainvälisestä toiminnasta sekä ruoasta ja ravitsemuksesta. Vuoden aikana järjestetään kaksi taito- ja harrastemerkki-infoa, joissa tulee tutuksi erilaiset taito- ja harrastemerkit ja Moodlen perustoiminta. Infoja järjestetään Pohjois-Karjalassa 3.2. klo 17 Joensuussa ja 4.2. klo 17 Nurmeksessa. Kummimarttakoulutus Kummi on mahdollisuus uudelle jäsenelle. Uuden jäsenen vastaanottaminen on yhdistyksen mahdollisuus. Uusien jäsenten toimintaan mukaan tulemista helpotetaan yhdistyksen kummimarttatoiminnalla. Toiminnasta saa lisätietoa piiristä. Puheenjohtaja-, sihteeri- ja rahastonhoitajakoulutus Motivoi ja kannustaa uusia yhdistystoimijoita ja antaa heille valmiuksia luottamustehtävien hoitamiseen sekä vinkkejä toimintaa helpottavan tiedon-, toiminnan- ja materiaalin käyttöön. Sinustako Martta -ilta Antaa perustiedot järjestömme toiminnasta ja perustehtävästä. Innostaa mukaan monipuoliseen marttatoimintaan ja löytää uusille jäsenille sopivan, oma kotiyhdistyksen. Uuden jäsenen ilta Antaa tietoa järjestömme toiminnasta ja perustehtävästä sekä mahdollisuuksista joita yhdistystoiminta, piirin kurssit ja palvelut tarjoavat. Uuden yhdistyksen perustaminen Antaa tietoa ja ohjeet uuden yhdistyksen perustamisesta sekä yhdistystoiminnan vinkkejä.