Pohjois-Karjalan Martat ry toimintasuunnitelman tarkennus 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pohjois-Karjalan Martat ry toimintasuunnitelman tarkennus 2016"

Transkriptio

1 0 Pohjois-Karjalan Martat ry toimintasuunnitelman tarkennus Martoissa on arjen mahdollisuus

2 1 Toimintasuunnitelman tarkennus vuodelle 2016 Marttajärjestön kolmivuotinen teema vuosille on Martoissa on arjen mahdollisuus. Teemakauden aikana toiminnalla tuetaan arjesta selviytymistä, ehkäistään syrjäytymistä sekä kehitetään uusia toimintatapoja syrjäytymiskierteen katkaisemiseksi. Toiminnassa korostetaan vastuullisuutta, kohtuullisuutta ja kestävää kehitystä. Kotitalousneuvonnan yhteinen kärki on Vesi jättää jäljen Vesi jättää jäljen on valtakunnallinen neuvonnan kärki Tämä yhdistää ruokaja ravitsemuksen, kodin talouden sekä puutarhan ja ympäristön. Aihe liittyy kestävään kehityksen edistämiseen. Tavoitteena on veden kulutuksen hillitseminen, omien kulutustottumusten pohtiminen, ekologisen elämäntavan edistäminen ja veden terveysvaikutusten ymmärtäminen. YK:n arvion mukaan 2025 maailmassa asuu 2/3 vedenpuutteesta kärsivillä alueilla. Suomessa helposti ajatellaan, että tuhansien järvien maassa asia ei ole tärkeä. Suomalaiset kuitenkin käyttävät paljon ns. piilovettä/välillistä vettä. Maaseudulla voi olla myös vesipulaa, kaivot kuivuvat. Vedenpuhtaus on välillä ongelma Suomessakin. Vesi jättää jäljen -aihetta käsitellään seuraavilla kursseilla ja luennoilla: Jätevesi kertoo elintapasi (Ympäristö) Teen kiehtova maailma (Ruoka ja ravitsemus) Garderobi Harkitse, korjaa ja kierrätä (Kodinhoito) Vesi puutarhassa (Kotipuutarha) Kasvinvalinnalla kukoistava puutarha (Kotipuutarha) Ekokoti (Ympäristö) Vuoden 2016 aikana järjestetään neljä valtakunnallista Kauha- ja kukkaro-tapahtumaa, joissa myös käsitellään teemaa: vko 5: Vartissa valmista vko 13: Yrttien kasvatus ja käyttö vko 37: Arkiset ruokavalinnat vko 43: Huolla kotiasi-voi paremmin

3 2 PopUp viikot 2016 (vko 14 ja 46) Kässämartat: Nauhat ja nyörit eri tekniikoilla, puuvillapipot kierrättäen Puutarhamartat: Vuoden vihanneksen kasvatus ja Jätevesi kertoo elintapasi Kv-martat: Syödään kuin Swazimaassa ja Etiopian kynnyksellä Ruokamartat: Vuoden nimikkokasvit ja Kotivara 2016 ruokakurssien yhteinen tietoiskuaihe on Jätevesi kertoo elintapasi. Ruoka- ja ravitsemusneuvonnassa tuodaan esille leipää ravintona. Kurssitarjottimella aihe löytyy nimellä Suomineidon voileipäpöytä. Piirien ketjukoulutukset 2016 Kotivara Jätevesi kertoo elintapasi Pikkukokkimartat Yhteinen ravintolapäivän aihe toukokuu 2016 liittyy vuoden nimikkokasveihin. Kurssirysäys Kurssirysäys on useamman marttayhdistyksen tai toimintaryhmän yhteinen kurssi-ilta, jossa voit osallistua useampaan kurssiin saman illan aikana ja tavata naapuriyhdistyksen Marttoja. Ohjelmassa on vartissa valmista tai suomineidon voileipäpöytä, puutarha-aiheena yrttien kasvatus ja käyttö ja/tai garderobi. Järjestämme vuoden 2016 aikana kurssirysäyksiä kuudella eri paikkakunnalla Eno Kitee Lieksa Liperi Ilomantsi Juuka Nurmes Outokumpu

4 3 Hankkeet Piiri toteuttaa Marttaliiton valtakunnallisia kotitalousneuvonnan hankkeita. Rahoitus on varmistunut vuodelle 2016 Arki sujuvaksi (Ray) hankkeelle, Lapsiperheiden arjen tukeminen (Ray:n Emma & Elias -avustusohjelma) ja Paikoillanne, valmiina, keittiöön. Karjalan Kulttuurirahaston tuella on vuosittain järjestetty 1-2 kurssia tai työpajaa. Uusia hankesuunnitelmia on vireillä Marttaliitossa. Piiri toteuttaa omina hankkeinaan Luonnosta turvaa ja Työhyvinvointia työporukoille -hankkeet. Lisäksi hankevalmistelussa on sekä kotitalousneuvontaan että järjestötyön kehittämiseen hankeaihioita yhdessä muiden piirien sekä alueen toimijoiden kanssa. Järjestötoiminta Marttailu on monipuolista ja aktiivista harrastamista. Jäseniä innostetaan ja kannustetaan monipuoliseen yhdistystoimintaan, yhdessä tekemiseen ja vaikuttamiseen. Jäsenille tarjotaan koulutusta, joka tukee elinikäistä oppimista ja kannustaa marttailuun ja vapaaehtoistoimintaan. Järjestötyön keskeisimmät tapahtumat ovat vuonna 2016 alueelliset järjestökoulutukset, vapaaehtoisten kanssa järjestettävät Popup ja muut tapahtumat, valtakunnallinen ravintolapäivä toukokuussa, Martanpäivä heinäkuussa ja valtakunnallinen sienipäivä elokuussa. Vapaaehtoisten kiitosjuhla järjestetään syyskuussa Joensuussa. Järjestökoulutuksia järjestetään vuoden aikana eri puolella maakuntaa yhdistysten tarpeiden mukaan, aiheina mm. uusien jäsenten vastaanottaminen, luottamushenkilökoulutukset ja uutena toiminnansuunnittelu illat. Piiri tukee yhdistyksiä sähköisen jäsenrekisterin käytössä ja kouluttaa tarvittaessa myös uusia yhdistyksiä mukaan sähköiseen tilastointiin ja -jäsenrekisteriin. Myös piirin sähköinen tilastointi ja suunnittelu otetaan käyttöön toimintavuoden aikana. Piiri aloittaa valmistautumisen vuoden 2017 Suomen itsenäisyyden 100 vuotis juhlavuoden sekä piirin 110 juhlavuoden juhlallisuuksiin. Perinnetoiminta Perinnetoiminnassa tuetaan Marttaliittoa keräämään yhdistyksiltä ja jäseniltä marttaperinnettä sähköisesti ja ohjeistetaan yhdistyksiä arkistojen läpikäymiseen. Taitomerkkikoulutukset

5 4 Taitomerkkien ja opintotoiminnan valtakunnallinen hoitaminen on keskitetty alkaen Kuopioon, Pohjois-Savon Martoille. Muutoksen myötä ohjaus ja tehtävien tarkastus sekä opintotoiminnan koulutus tapahtuu samasta paikasta. Koulutusten toteutuksesta voi sopia opintovastaava Tiina Ikosen kanssa. Innostakaa oman alueenne marttoja opintotoimintaan! Kansainvälinen toiminta Kattilamatka Kameruniin ja Syödään kuten Swazimaassa teemoja toteutetaan ruoka- ja ravitsemusneuvonnassa piirin kolmen kv-martan toimesta. Markkinointi, viestintä ja varainhankinta Piirin viestinnän tavoitteena on järjestön valtakunnallisen viestintästrategian mukaisesti tehdä marttatoimintaa tunnetuksi ja levittää kotitalouteen liittyvää tietoa jäsenistölle ja suurelle yleisölle. Viestinnällä pidetään yhteyttä jäsenistöön ja vahvistetaan heidän sitoutumistaan järjestöön. Ajankohtaisviestinnässä tärkeimmät kanavat ovat piirin www-sivut, Facebook sivusto, sekä sähköpostitse tapahtuva viestintä yhdistyksien puheenjohtajille, sihteereille sekä yhdistyksen postin vastaanottajille. Uusi sähköinen jäsen- ja luottamushenkilöluettelo mahdollistaa jatkossa sähköisen viestinnän kehittämisen koskemaan yhä suoremmin jäsenistöä ja vapaaehtoisia. Piirin toiminta esitellään Martat lehden piiriliitteessä kaksi kertaa vuodessa. Yhdistyksille postitetaan tiedote kolme kertaa vuodessa. Marttaliitto kerää jäseniltä jäsenmaksun ja hoitaa jäsenmaksuosuuden palautuksen 11 euroa/jäsen piirille ja 8 euroa/jäsen marttayhdistykselle. Järjestöllä on valtakunnallinen rahankeräyslupa, jonka kohteita ovat kehitysyhteistyö Kamerunissa, Swazimaassa ja Etiopiassa. Henkilöstö Piirin palveluksessa ovat toiminnanjohtaja, kaksi ruoan ja ravitsemuksen erikoisneuvojaa, kotipuutarhan ja ympäristön erikoisneuvoja, ravitsemusterapeutti ja taloussihteeri. Piiri tarjoaa myös harjoittelu- ja työllistämistukipaikkoja nuorille. Henkilöstön osalta on laadittu erillinen henkilöstöstrategia- ja suunnitelma vuosille Talous Piirin varsinaisen toiminnan kuluista pääosa koostuu henkilöstön palkkakuluista sivukuluineen sekä neuvonta- ja järjestötoiminnasta aiheutuvista muista kuluista. Neuvonnan rahoitukseen haetaan valtionapua Marttaliiton kautta. Piirissä toteutettavat valtakunnalliset kotitalousneuvonnan hankkeet saavat rahoitusta Marttaliiton kautta. Piiri toteuttaa

6 5 myönnettyjä EU-hankkeita sekä valmistelee uusia tuleville vuosille. Muu osa kuluista katetaan sijoitustoiminnan tuotoilla, neuvonta- ja jäsenmaksutuotoilla, varainhankinnasta ja liiketoiminnasta saaduilla tuloilla sekä muilla satunnaisilla tuloilla. LIITTEET Kurssitarjotin 2016 (sivut 6-15) Toimintakalenteri 2016 (sivut 16-20) Talousarvio 2016

7 6 Martoissa on arjen mahdollisuus Valtionapuneuvonnan ja järjestötoiminnan kurssitarjotin 2015 Ruoka- ja ravitsemus Ruoan merkitys turvallisuuden tuojana korostuu kiireisessä arkielämässä. Turvallisuuden tunnetta haetaan mitä erilaisimmista ruokavalioista. Marttojen kotitalousneuvonnassa korostetaan monipuolista, tavallista ruokaa, hyviä ruokatottumuksia ja ateriarytmiä. Uusista valtakunnallisista ravitsemussuosituksista välitetään tietoa tietoiskujen avulla, luennoilla ja ruokakursseilla. Terveellisestä ravinnosta kerrotaan erityisesti lapsille ja nuorille sekä ikääntyneille. Ruoan ympäristövaikutuksia pyritään vähentämään välittämällä tietoa ekologisista valinnoista. Suunnitelmallisuudella voidaan vähentää ruokahävikkiä ja säästää ruokamenoissa. Ruokasesongit ja luonnonantimet tuottavat ruokaelämyksiä. Ruokasesonkeja nostetaan esiin piirien samanaikaisissa neuvontatapahtumissa, Martat lehdessä, Marttojen kotisivuilla ja ruokakursseilla. Luonnonantimien tuntemuksen ja käytön lisääminen tukee luontevasti sesonkiajattelua. Tavoitteet: Vuoden kärkiteemana on Vesi jättää jäljen. Sitä toteutetaan mm. tutustumalla teekulttuuriin. Kotiruokaa kolikolla -ruokakursseilla opetellaan suunnitelmallisuutta mm. ruokalistasuunnittelun ja ostoslistan avulla sekä tekemään edullista ruokaa. Kasvisruokateemaa jatketaan. Neuvonnassa kehotetaan pitämään ainakin yksi kasvisruokapäivä viikossa. Ekologisuutta, paikallis- ja kausiruokaa, sienten ja marjojen tuntemusta ja käyttöä korostetaan. Hulluna puuroon! Näe puuro uusin silmin. Puuron uusi tuleminen. Puuro taipuu moneksi. Tuorepuuroista perinteisesti kypsennettyihin versioihin. Makuja tuodaan kotimaisista marjoista, hedelmistä ja vierailta mailta tuoduista mausteista. Oletko koskaan kokeillut kardemummalla maustettua marjatuorepuuroa? Kurssin kesto 2,5 h. Ollaan liemessä! liemessä kypsentäminen Nyt kokataan sydämellä. Hyvät liemet ovat kokin ylpeyden aiheita. Kurssilla hyödynnetään hyvin maustettuja makuliemiä eri raaka-aineiden kypsentämisessä. Tehdään esimerkiksi fenkolilla ja muilla kasviksilla höystetyssä liemessä kypsennettyä lohta. Liemessä haudutettu ruoka on myös vatsaystävällistä, terveellistä ja halpaa. Vartissa valmista

8 7 Miten saada arjen ruuan laitosta helpompaa? Pienellä suunnittelulla ja etukäteisvalmistelulla saadaan herkullista ja terveellistä kotiruokaa vikkelästi ja sukkelasti. Kurssin kesto 2,5 h. Aasialaisia makuja Uusia tuulia luonnonantimien käyttöön aasialaisesta keittiöstä. Se mitä aasialaisesta keittiöstä voisi tuoda meille, on runsas kasvisten käyttö. Kurssilla perehdytään aasialaiseen ruuan laittoon ja makuihin. Seesamiöljy, riisiviinietikka ja kasvisten runsas käyttö luovat pohjan aasialaisen keittiön makumatkalle. Tämä viimeistellään sopivasti potkua tuovilla mausteilla kuten chilillä ja käytetään myös tuoreita yrttejä, esim. korianteria. Kurssin kesto 2,5-3h. Slovenialainen keittiö Tutustutaan slovenialaisen keittiön makuihin, jotka ovat saaneet vaikutteita baltian ja välimeren maista. Slovenialainen ruoka ei perinteisesti ole kevyimmästä päästä ja siellä raaka-aineina monesti ovat paikalliset kasvikset, lihat ja rannikolla meren elävät. Slovenian rannikon (Istrian alueen) ruokakulttuuri on hieman terveellisempi välimeren vaikutuksen vuoksi. Siellä käytetään paljon tuoreita yrttejä ja kalaa. Kurssilla voidaan valmistaa esim. lihapullia, slovenialaista ohrapataa ja makeana jälkiruokana Potica-kakkua, sekä muita Slovenian herkkuja. Kesto 2,5-3 h. Syödään kuin Swazimaassa Swasimaassa bataatti, maissi, lehtivihannekset, juurekset ja hedelmät ovat perusruokaa. Muita käytettyjä raaka-aineita ovat kurpitsat, pavut ja riisi liha on ylellisyyttä. Salsat ja chutneyt piristävät ruokia ja säilöntä on monelle naiselle tärkeä tulonlähde. Kurssilla valmistetaan swazimaalaisia ruokia, tutustutaan paikallisiin ruokiin, elintarvikkeisiin ja ruokakulttuuriin sekä saadaan tietoa ruokaturvasta ja Marttojen kehitysyhteistyöstä. Kursseja ja luentoja pitävät ensisijaisesti piirin kv-martat, yhteydenotot piirin kautta. Italialainen ilta Antipasti, primo piatto, dolce valmistamme kurssilla italialaisia makuja ateriakokonaisuudeksi. Italialainen keittiö on malliesimerkki lähiruuasta. Perinteisesti ruoka tehdään niistä raaka-aineista, joita on saatavana omasta maakunnasta, omasta kylästä ja mieluiten vielä omasta pihasta. Me sovellamme ruokiin tuttujen kauppojen raaka-aineita: tomaattia, yrttejä, oliiveja, juustoa, tuorepastaa ja makeaksi lopuksi tiramisun aineksia. Kesto 3 h. Venäläinen teehetki Puhdas, raikas vesi on hyvän teen perusta. Teetä juodaan eri puolilla maailmaa ja tämän vuoksi teekulttuureja on monenlaisia. Tällä kurssilla perehdytään venäläiseen teen valmistamiseen ja venäläiseen teekulttuuriin ja teen kera nautittaviin herkkuihin. Kurssin kesto n. 2 h. Five O clock tea- viiden tee englantilaisittain

9 8 Teetä juodaan eri puolilla maailmaa ja tämän vuoksi teekulttuureja on monenlaisia. Teekursseilla perehdytään teen valmistamiseen ja Englantilaiseen teekulttuuriin. Valmistetaan englantilainen teehetki kolmiovoileipineen ja skonsseineen. Kurssin kesto n. 2 h. Kotiruokaa kolikolla Kursseilla valmistetaan maukasta ruokaa edullisista sesongin raaka-aineista. Ruoanlaiton lomassa opetellaan myös suunnitelmallisuutta ja kuullaan vinkkejä, miten ruokamenoissa voi säästää. Kasvisten osuutta ruokavaliossa on hyvä lisätä, vaikka ei kasvissyöjä olisikaan. Sekaravinnon syöjäkin voi pitää yhden kasvisruokapäivän viikossa. Kurssin kesto 3 tuntia. Kalaelämyksiä Kurssilla tehdään nopeita ja maukkaita kalaruokia, marinoidaan, paistetaan, keitetään ja haudutetaan. Kurssilla tutustutaan mahdollisuuksien mukaan erityisesti kotimaiseen järvikalaan sen käsittelyyn ja käyttöön. Kurssin kesto 3 tuntia. Martan sushipöytä Kotoista sushia esim. siiasta ja kirjolohesta viikonlopun yllätykseksi tai juhlapyhien pöytään. Kurssin kesto noin 3 tuntia (käsitellyistä kaloista). Martan kasviskeittiö Kasvisruoat ovat maukkaita, värikkäitä ja monipuolisia. Kasviksista valmistuu terveellistä, maukasta ja kotoista ruokaa hyvien reseptien kera kannustetaan pitämään ainakin yksi kasvisruokapäivä viikossa. Kurssilla valmistetaan koko perheelle sopivaa kasvisruokaa. Kurssilla opitaan myös miten monipuolinen kasvisateria koostetaan. Vuoden vihannes on erityisroolissa. Kurssin kesto 3 h. Raakaruokaa Raakaruoka on nopeatekoista, hauskaa ja värikästä. Sen tekemiseen käytetään uunin ja lieden sijaan tehosekoitinta ja jääkaappia sekä vain tuoreita luonnonmukaisia raaka-aineita. Kurssin ruoka-aineisiin kuuluvat marjat, hedelmät, vihannekset, juurekset, palkokasvit, siemenet, pähkinät ja kylmäpuristetut öljyt. Näistä loihdimme terveellisen ja maittavan menuun. Kurssin kesto noin 3 h. Syö hyvää! -luennot Miten syödä, jotta pysyisi terveenä ja voisi hyvin? Terveellinen ruokavalio on monipuolinen ja joustava. Se ei rajoita turhaa eikä tee elämästä hankalaa. Luentoaiheita voi olla esim. Ravitsemussuositukset tutuiksi Oivalluksia lautasella ikääntyvän ruokavalio Syömisen hallintaa- mitä se tarkoittaa? Vinkkejä viisaisiin valintoihin Sydämellistä asiaa ruoasta Aivoruokaa

10 9 Lisäaineet Vatsan hyvinvointi Suomineidon voileipäpöytä Valmistetaan moderneja sesonginmukaisia voileipiä ja pikkusuolaisia joista saa koottua vaikka koko aterian. Kurssilla saadaan tietoa leivästä, viljasta ja viljan merkityksestä ravitsemuksessa ja keskustellaan leivän merkityksestä suomalaisille. Tämän kurssin toteuttaminen onnistuu pienemmässäkin keittiössä. Kurssin kesto 3 h. Karjalaiset perinneleivonnaiset Karjalaiseen ruokapöytään kuuluvat erottamattomana osana karjalaiset piirakat. Ne ovat sen hienoimpia herkkuja ja edustavat myös suomalaista ruokaperinnettä parhaimmillaan. Maistuisiko karjalanpiirakat, kukkoset, kokkoset, ilomantsilaiset vatruskat, supikkaat tai sulhaspiirakat. Kurssilla valmistetaan valinnan mukaan muutama erilainen karjalainen leivonnainen. Kurssin kesto n. 3 tuntia. Lanttukukko Kurssi vaatii keittiön, jossa on monta uunia. Jokainen kurssilainen valmistaa kukkotaikinan, täytteen ja kokoaa oman pienen lanttukukon (hiivataikinaan). Ruskistamisen ja käärimisen jälkeen kukko otetaan kainaloon ja viedään kotiin hautumaan. Kurssin kesto n. 2,5 tuntia. Pikkukokki keittiössä Lapset ovat innokkaita kokkaamaan. Kurssilla pieni kokki (kouluikäinen) oppii käyttämään keittiön perustyövälineitä ja valmistamaan helppoja välipaloja tai leivonnaisia. Kurssin kesto 2,5 h Villejä makuja villiyrteistä Aiheen mukaan tutustutaan villivihanneksiin tai yrtteihin, opetellaan tunnistamaan eri lajeja ja/tai valmistetaan maistiaisia luonnonantimista. Vuoden yrtti on erityisroolissa. Kurssin kesto n. 2,5-3 tuntia. Sienisilmän verryttelyä retki Teemme sieniretken lähimetsään. Keräämme ruokasieniä ja näiden näköislajeja, samalla oppien tunnistamaan niitä. Tutuksi tulevat miten sieniä kerätään, millaisilta paikoilta sekä miten niitä käsitellään. Sieniretki/kurssi tulee tilata elo-syyskuun aikana. Sieniretken/kurssin kesto noin 2-2,5 tuntia. Kuusten kätköistä - metsäsieniherkut ruokapöytään Sienimetsän vaihtelevista antimista valmistamme herkullisia ruokia, salaatteja, pikkulämpimiä ja leivonnaisia, ehkä säilömmekin jotain. Vuoden sieni on erityisroolissa. Kurssia tilatessa sovitaan kuinka sienet hankitaan kurssille. Kurssin kesto 3 h. Hapansäilöntä Hapansäilöntä on kuivaamisen ohella uudelleen elpynyt säilöntätapa. Eniten hapattamalla säilötään kaalia, mutta myös muiden kasvisten ja sienten hapattaminen onnistuu. Kurssilla perehdytään hapansäilönnän alkeisiin. Kurssin kesto 3 h.

11 10 Muut ruoka- ja ravitsemusaiheet, joihin löytyy aineistoa: - Vikkelä sukkela vierasvara - Limppua, patonkia, röpörieskaa - leivotaan leipää - Kaikenmaailman juurekset ja muutama mukula - Syötävän hyviä salaatteja ja lämpimiä kasvislisäkkeitä - Kastiketta, kiitos! - Lusikka soppaan! - Makumatka Pohjolassa - Niukkuudesta nautintoon - A tasty trip to Finland - Oivalluksia lautasella - Kattilamatka Kameruniin Kodin talous ja kodinhoito Talouden epävarmuus jatkuu edelleen ja se heijastuu myös kotitalouksien taloudelliseen hyvinvointiin ja taloudellisiin riskeihin. Martoissa on arjen mahdollisuus -teemakaudella kodin talouden neuvonnassa tuetaan kuluttajien taloudenhallintaa ja taloudellista osaamista. Kodinhoidolla on myös merkitystä ihmisten ja ympäristön hyvinvointiin ja terveyteen. Siivouksella voidaan esimerkiksi vaikuttaa hyvään ja terveelliseen sisäilmaan. Puhdas, raikas koti tuo monelle myös mielihyvää. Tavoitteet: Vahvistaa ihmisiä ottamaan omat raha-asiat haltuun ja tekemään vastuullisia valintoja. Vahvistaa kotitalouksien varautumista poikkeustilanteisiin. Antaa teknisiä ja ekologisia kodinhoidon tietoja ja taitoja (mm. aineiden, välineiden ja materiaalien valinta ja käyttö) Motivoida ihmisiä järjestyksenpitoon ja kannustaa ihmisiä tekemään kotitöitä yhdessä. Garderobi Garderobi tiivistyy kolmeen tärkeään asiaan: harkitse, korjaa ja kierrätä. Sen tavoitteena on vastuullinen tekstiilin kulutus ja tekstiilijätteen vähentäminen. Garderobissa kiinnitetään huomiota vaatteiden turhaan kulutukseen, kertakäyttökulutukseen, vaatteiden hoitoon ja korjaamiseen sekä eettisiin kysymyksiin. Aiheesta voi tilata myös kurssin, kesto 2 h.

12 11 Garderobia tuodaan esille myös muissa yhteyksissä. Yhdistyksissä aihetta voi nostaa esille Vaatevallankumouspäivänä 24.4., jolloin on mahdollista järjestää esim. vaatteiden korjaus, huolto tai tuunaustyöpaja. Syksyllä vietetään marttayhdistyksissä vaatteiden vaihtopäivää. Varaudu poikkeustilanteisiin Kotivara on varmuusvarasto ruokaa ja juomaa, niin että kotona pärjää muutaman päivän, jos kauppaan ei pääse esim. sairastuessa tai sähkökatkoksen aikana. Varaudu myös muutenkin poikkeustilanteisiin. Toteutetaan kurssina tai luentona. Nainen, ota raha-asiat haltuun! Raha on olennainen osa jokaisen naisen elämää. Ilman sitä emme voi elää ja tulla toimeen. Jokainen meistä voi oppia hoitamaan raha-asiat niin, että talous pysyy tasapainossa ja säästöjäkin kertyy niin hyvän kuin pahan päivän varalle. Luennon kesto 1,5 tuntia. Tee veroilmoitusverkossa Huhtikuussa järjestetään tietoisku yhteistyössä Verohallinnon kanssa, kuinka täydennät helposti veroilmoituksen verkossa. Isoäidin kodinhoitovinkit Viemärit auki ruokasoodalla ja etikalla. Ruokaöljyllä liimatarrat pois lasipurkista. Ruokasuolalla hopeat kiiltäviksi. Hiuslakalla kuulakärkikynä pois puserosta. Tule kuuntelemaan kuinka voit käyttää vanhoja aineita uusilla, hyödyllisillä ja hauskoilla tavoilla ja jakamaan omat konstisi. Luennon kesto 1,5 tuntia. Muut kodintalous ja kodinhoitoaiheet, joihin löytyy aineistoa: - Allergisen koti ja pyykki puhtaaksi - Kodin kemikaalicocktail - Tahrat pois - Kodinhoidon peruskurssi Kotipuutarha ja ympäristö Onnistunut kotipuutarhanhoito edellyttää kasvien tuntemusta, perustietoa kasvien kasvatuksesta sekä viljelytaitoa. Neuvonnalla vahvistetaan kotitarveviljelyn valmiuksia ja ympäristöä säästäviä viljelytapoja. Viihtyisä asuinympäristö edistää terveyttä ja hyvinvointia. Neuvonnalla opastetaan kotipihan ja kasvien valinnassa, sijoittelussa ja hoidossa. Ympäristöneuvonnassa edistetään kestävää kehitystä kannustamalla marttoja hankkimaan tietoa ja pohtimaan omia kulutustottumuksiaan.. Tavoitteet Puutarha ja kasvit lisäävät ihmisen hyvinvointia ja asumisviihtyvyyttä.

13 12 Ympäristönäkökulma otetaan huomioon sekä viljelytekniikassa että kasvien valinnassa. Kotitalouksien kulutusvalinnat säästävät ympäristöä Vesi puutarhassa maa kuntoon ja kastelu kohdalleen Yrttien kasvatus ja käyttö Värikkäät, tuoksuvat yrtit ovat helppoja kasvattaa sekä astioissa että ryytimaassa. Yrttejä voi viljellä laatikoissa ja ruukuissa parvekkeella sekä rivitalon tai kerrostalon pihalla, kukkapenkissä, vihannesmaalla tai varta vasten suunnitellussa ryytimaassa. Mitä martan yrtit voisivat olla? Tutustumme yrtteihin kuvaesityksen avulla. Lisäksi kylvämme jokaiselle oman yrttikylvöksen itämään ikkunalle. Kurssin kesto noin 2-2,5h. Vihervuosi 2016 kaunis hyötykasvi pihassa ja puistossa Valtakunnallinen vihervuosi Marttojen tavoitteena on parantaa omaa lähiympäristöä hyötyviljelyä lisäämällä. Vihervuonna 2016 martat istuttavat kauniita koristekasveja pihoihin ja puistoihin. Tavoitteena on hedelmäpuiden ja marjapensaiden sekä yrttien lisääntyminen puistoissa ja kotipihoissa. Kurssin kesto noin 2-2,5h. Viljelytekniikoilla voi vähentää kastelua Kesät ovat kuumia ja kasteluvettä on monesti niukalti saatavilla. Niin koriste- kuin hyötypuutarhassa veden käyttöä voi vähentää erilaisilla viljely-ja kasvatusmenetelmillä ja vähentää näin kastelua. Puutarhassa maan muokkaus, maan pinnan muotoilu, katteet, maanpeittokasvit, kylvö ja istutusajoilla on merkitystä. Myös kasteluveden laatuun, keräämiseen ja tarpeeseen on hyvä kiinnittää huomiota. Kurssin kesto 2-2,5h. Kasvit oikeille paikoille helppohoitoinen piha Kun suunnitellaan ja valitaan kasveja puutarhaan, tulee huomioida kasvien erilaiset tarpeet kasvupaikan suhteen. Kasvit tarvitsevat vettä eri tavalla (kosteikko, kuivan paikan kasvit, nurmikko). Jotta puutarhasta muodostuu helppohoitoinen, on osattava tutkia olevan maan rakenne ennen istutusta, eri maalajien vaikutus kasvien vedenottoon, sekä kuinka määritetään maanparannustarve lapiotestillä. Tutustumme myös erilaisilla kasvupaikoilla viihtyviin kasveihin. Kurssilla perustamme kasvualustan kasviryhmälle, parantaen maaperän istutettaville kasveille sopivaksi. Kurssin kesto noin 2-2,5h. Kasvata herkkuja perusta kasvimaa Mikä onkaan parempaa lähiruokaa, kuin omalla palstalla kasvatettu ruoka. Pieneltäkin kasvimaalta on mahdollista saada kesän salaatit, ruohosipulit, sekä loppusyksystä juureksia, sipulia pöytään. Kuinka perustaisin palstan käytännössä, minkälaiselle paikalle ja miten torjun rikkaruohot sekä kylvän, istutan ja hoidan sitä. Kurssilla saa perustietoa viljelypalstan perustamisesta. Kurssin voi toteuttaa joko luentona tai kurssina käytännössä. Kurssin kesto 2-2,5h. Satoa ruukuista ja laatikoista Hyötykasveja voi viljellä parvekkeella tai pihalla laatikossa tai ruukussa. Mitkä kasvit kasvit sopivat ruukku- ja laatikkoviljelyyn sekä mitä pitää huomioida kun perustat esim.

14 13 laatikkoviljelmän. Kurssi voidaan toteuttaa joko teoriassa tai käytännössä laatikko- tai ruukkuviljelmän toteuttaen. Kurssin kesto noin 2-2,5h. Omasta pihasta makoisia marjoja Koristeelliset marjakasvit kaunistavat pihaa ja antavat samalla makoisia marjoja. Perinteisten mansikan, herukan ja vadelman lisäksi monet koristepensaiksi mielletyt lajit tuottavat kelpo sadon. Pieneen pihaan marjakasvit sijoitetaan koristekasvien lomaan, isolla pihalla on tilaa oikealle marjatarhallekin. Kurssin jälkeen tunnet 10 marjakasvilajia. Lisäksi tutustumme perinteisten marjojen uusiin, tänä päivänä saatavilla oleviin, lajikkeisiin. Saatavuuden mukaan maistelemme erilaisia marjoja. Kurssin kesto 2-2,5 tuntia. Huonekasvien vesiviljely Kasvattaisinko huonekasveja ilman multaa? Tämä voisi olla oiva tapa saada vihreää kotiin ja kokeilla uutta kasvatustapaa. Mitä kasveja voi käyttää vesiviljelyssä sekä millä tavalla kasveja lannoitetaan, hoidetaan sekä ennen kaikkea kuinka vesiviljely aloitetaan. Istutamme kurssilla muutamia huonekasveja vesiviljelyruukkuihin. Kurssin kesto noin 1,5h. Leikkaa ja lannoita pihasi parhaaksi Keväällä on hyvä antaa voimaa kasvuun lannoitteilla, kalkituksella sekä tarvittaessa uudistaa pensaita leikkaamalla. Kuinka ja minkälaisia lannoitteilla lannoitan? Mitä on ylläpitokalkitus ja milloin se annetaan? Milloin tehdään pensaille alas-ja harvennusleikkaus? Kurssi toteutetaan käytännössä leikkaamalla ja lannoittamalla kurssipaikalla olevia pensaita ja omenapuita. Kurssin kesto 2-2,5 tuntia. Koristekasvit kestämään Suomalaisen pihan peruskasveiksi valitaan pihan luontaisiin oloihin sopivia, omalla ilmastovyöhykkeellä viihtyviä kotimaista alkuperää olevia koristekasveja. Kestävät kasvit ovat helppohoitoisia ja ne sopivat myös ympärillä olevaan maisemaan. Kasvien vedentarve huomioidaan jo istutusvaiheessa. Kasveja valittaessa tiedostat oman kotisi kasvuvyöhykkeen, sekä otat huomioon myös pienilmaston. Tutuksi tulevat kestävät koristepensaat, puut ja perennat. Kurssilla painotus voi olla jossakin näistä ryhmästä. Kurssin kesto noin 2-2,5h. Hyönteishotellin tai risuaidan rakentaminen Oletko tiedostanut että puutarhan tai parvekkeen omistajana tarjoat elinympäristön mehiläisille ja muille hyödyllisille hyönteisille. Erakkomehiläiset ja ampiaiset sekä petopistiäiset tekevät puutarhoissa korvaamattomia palveluja pölyttämällä kukkia että hävittämällä tuholaisia. Pihan omistaja voi tarjota suojan tai kodin hyötyhyönteisille ja näin edistää pihan monimuotoisuutta, seurata näiden elämää ja saada myös pölyttäjäapulaisia. Kuinka hyönteishotelli rakennetaan, mistä materiaaleista ja miten, sekä millaiseen paikkaan se sijoitetaan? Saat näihin vastauksen. Myös risuaidan rakentaminen on mahdollisuus tarjota suojapaikkoja hyönteisille. Rakennamme joko yhdessä tai kurssilaiset rakentavat omia hyönteishotelleja. Kurssin kesto 2-2,5h.

15 14 Ympäristö tutuksi Hankkisinko huussin Jätevesien käsittely omakotitalossa ja mökillä on yksinkertaisempaa ja edullisempaa, kun vesivessan sijasta hankitaan kuivakäymälä. Myös ympäristö kiittää, sillä oikein hoidettu kuivakäymälä ei rehevöitä vesistöjä ja puhtaan veden kulutus vähenee. Kuinka kuivakäymälä toimii ja miten siitä syntynyttä kompostimassaa voi käyttää. Kurssin voi pitää luentona tai käytännön kurssina. Kesto 1,5-2 tuntia. Kompostoimalla muhevaa multaa Opi kompostoinnin niksit saat muhevaa ja ravinteikasta multaa omalta tontilta! Kurssilla käsitellään mitä kompostoinnissa tapahtuu, miten kompostoidaan ja mitä voi kompostoida. Kurssin voi pitää luentona tai käytännön kurssina. Kesto 1,5-2 tuntia. Muut puutarha ja ympäristö aiheet, joihin löytyy aineisto: - Omasta pihasta makoisia marjoja - Mini- ja jättivihannesten kasvatus - Martan ekokoti - Betonikoristeita puutarhaan - Kukka-asetelmat kodin juhliin - 20 tuoksuvaa yrttiä ruukkuun - Kesäkukkahuumaa - Salaattibaari Viikolla 13 Kauha&kukkaro neuvonnan aiheena on Yrttien kasvatus ja käyttö, mutta voitte tilata aiheen omaankin yhdistykseen. Järjestö- ja yhdistystoiminta Marttailu on monipuolista ja aktiivista harrastamista. Jäseniä innostetaan ja kannustetaan monipuoliseen yhdistystoimintaan, yhdessä tekemiseen ja vaikuttamiseen. Jäsenille tarjotaan koulutusta, joka tukee elinikäistä oppimista ja kannustaa marttailuun ja vapaaehtoistoimintaan. Järjestökoulutuksia järjestetään yhdistysten tarpeiden mukaan. Tavoitteet Monipuolinen yhdistystoiminta, jäsenhankinta ja jäsenten pysyvyys Vapaaehtoistoiminnan tukeminen ja eri vapaaehtoisroolit Vaikuttamistoiminta ja järjestön tunnettuuden edistäminen Koulutustoiminnan aktivointi

16 15 Popup tapahtumat Uutena järjestötoiminnan muotona Marttaliitto tulee kouluttamaan alueellisesti kässä-, ruoka-, puutarha- ja kv-marttoja, jotka voivat alueillaan järjestää vapaaehtoisina Popup tapahtumia. Tapahtumien tavoitteena on vahvistaa sisältölähtöistä toimintaa sekä tehdä marttailua tunnetuksi, myös jäsenhankintamielessä. Brändiä, rooleja ja PopUppia -luottamusmarttakoulutus Keväällä annettavassa koulutuksessa annetaan tietoa järjestön brändistä, vapaaehtoisten eri toimintamahdollisuuksista ja tehtäviin valmiuksia antavasta koulutuksesta, materiaaleista ja tietolähteistä. Koulutuksessa käydään läpi myös sähköisiä järjestelmiä tarvittaessa. Toiminnan suunnitteluillat Syksyllä järjestetään alueelliset toiminnan suunnitteluillat, joissa käydään läpi vuoden 2017 itsenäisyyden juhlavuoden sekä piirin vuotisjuhlavuoden sisältöjä sekä muita tulevia tapahtumia. Illoissa on mukana alueen koulutetut luottamusmartat. Taito- ja harrastemerkki-infot Opintotoiminnan kautta saat monipuolisia tietoa ja taitoja järjestö- ja yhdistystoiminnasta, kodin talous- ja kuluttaja-asioista, kotipuutarha- ja ympäristöasioista, kansainvälisestä toiminnasta sekä ruoasta ja ravitsemuksesta. Vuoden aikana järjestetään kaksi taito- ja harrastemerkki-infoa, joissa tulee tutuksi erilaiset taito- ja harrastemerkit ja Moodlen perustoiminta. Infoja järjestetään Pohjois-Karjalassa 3.2. klo 17 Joensuussa ja 4.2. klo 17 Nurmeksessa. Kummimarttakoulutus Kummi on mahdollisuus uudelle jäsenelle. Uuden jäsenen vastaanottaminen ovat yhdistyksen mahdollisuus. Uusien jäsenten toimintaan mukaan tulemista helpotetaan yhdistyksen kummimarttatoiminnalla. Toiminnasta saa lisätietoa piiristä. Puheenjohtaja-, sihteeri- ja rahastonhoitajakoulutus Motivoi ja kannustaa uusia yhdistystoimijoita ja antaa heille valmiuksia luottamustehtävien hoitamiseen sekä vinkkejä toimintaa helpottavan tiedon-, toiminnan- ja materiaalin käyttöön. Sinustako Martta -ilta Antaa perustiedot järjestömme toiminnasta ja perustehtävästä. Innostaa mukaan monipuoliseen marttatoimintaan ja löytää uusille jäsenille sopiva, oma kotiyhdistys. Uuden jäsenen ilta Antaa tietoa järjestömme toiminnasta ja perustehtävästä sekä mahdollisuuksista joita yhdistystoiminta, piirin kurssit ja palvelut tarjoavat. Uuden yhdistyksen perustaminen Antaa tietoa ja ohjeet uuden yhdistyksen perustamisesta sekä yhdistystoiminnanvinkkejä.

17 16 Tapahtumakalenteri 2016 Tammikuu klo Lanttukukko-kurssi, Marttakeskus Puurobaari, Marttakeskus klo Brändiä, rooleja ja PopUppia järjestökoulutus Nurmeksessa klo Brändiä, rooleja ja PopUppia järjestökoulutus Kiteellä Kulttuuriretki Lahteen Helmikuu 1.2. klo Kauha & kukkaro, Vartissa valmista, Marttakeskus 2.2. klo Brändiä, rooleja ja PopUppia järjestökoulutus Outokummussa 3.2.klo 17 Taitoavaininfo, Marttakeskus 4.2. klo 17 Taitoavaininfo, Nurmes 9.2. klo Brändiä, rooleja ja Pop-uppia, Marttakeskus klo Brändiä, rooleja ja PopUppia järjestökoulutus Ilomantsissa klo Kotivara -ketjukoulutus, Marttakeskus klo 17 Aasian makuja, Marttakeskus, Jarkko Kurssiryssäykset: vartissa valmista, yrttien tuoksua ja lumoa, garderobi ja vertaismartan vartti klo Kurssiryssäys, Enon seurakuntatalo klo Kurssiryssäys, Kiteen seurakuntatalo klo Kurssiryssäys, Lieksan keskuskoulun kotitalousluokka, Moisionkatu klo Kurssiryssäys, Liperin koulukeskus, kotitalousluokat Maaliskuu 1.3. klo Jätevesi kertoo elintapasi -ketjukoulutus, Marttakeskus ja Kuhasalon jätevedenpuhdistamo 3.3. ja klo Kotipihan yrttimaa 2 krt (1/2), Marttakeskus klo Uutta otetta pääsiäspöytään, Marttakeskus Vapepan etsijäkoulutus Martoille, Alavin kylätalo klo Kauha & Kukkaro, yrtit, Marttakeskus Huhtikuu vko 14 Pop-up tapahtumat yhdistyksissä Kukkolan avaus luento (aihe ja paikka tarkentuu myöhemmin) 9.4. Piirin kevätkokous, Penttilä-Sali Liperi klo 17 Tee veroilmoitus verkossa, Marttakeskus klo Raakaruokaa, Marttakeskus Vaatevallankumous valtakunnallinen tapahtuma Matka Sloveniaan Marttakahvio avautuu, Joensuun kauppatori Toukokuu 3.5. klo 18 Kukkolan neuvontailta, Kukkola

18 klo Leivotaan juhlat, Marttakeskus klo Leivotaan juhlat, Marttakeskus klo Ravintolapäivä, vuoden nimikkokasvit, Marttakeskus klo Kukkolan kevätkiekaus, Kukkola klo Villiyrtti-kurssi, Kukkola klo Villiyrtti-kurssi, Marttakeskus klo 18 Kukkolan neuvontailta, Kukkola Kesäkuu klo 9-14 Koululaisten kesäleiri, Marttakeskus 7.6. klo 18 Kukkolan näytepuutarhan neuvontailta, Kukkola klo 18 Kukkolan näytepuutarhan neuvontailta, Kukkola Heinäkuu Marttailua Ilosaarirockissa, Joensuu Martanpäivä - Hyvän tekemisen päivä, Marttakahvio Piirakkakoulut torilla (5.7., 7.7., 12.7., 14.7., 19.7., 21.7., 26.7., 28.7.) Elokuu Pihavierailut lähiseudulle, tarkentuu myöhemmin 6.8. Eläkeläisliiton laulujuhlien muonitus, Laulurinne Joensuu Kulttuuri- ja puutarharetki Porin seudulle klo 18 Kukkolan näytepuutarhan neuvontaillat, Kukkola 8.8. klo Ruokakurssi maahanmuuttajille, Arkiset valinnat, Marttakeskus klo Pikkukokki -ketjukoulutus, Marttakeskus klo Siententunnistuspalvelu, Marttakahvio, Kauppatori Joensuu klo Siententunnistuspalvelu, Marttakahvio, Kauppatori Joensuu klo Joen Yö, Marttakeskus klo Marttojen valtakunnallinen sienipäivä, Marttakahvio, Joensuu klo Valtakunnallinen luonto- ja Marttojen sienipäivä, Luontokeskus Koli, Lieksa klo Sieniretki, Joensuun seutu Syyskuu klo 10 Sadonkorjuutapahtuman uutispuuro, Matkustajasatama Joensuu Sadonkorjuutapahtuman sienineuvonta, Matkustajasatama Joensuu vk 36 Ruskaretki Lappiin 6.9. klo Kuusten kätköistä sieniruokakurssi, Marttakeskus Kauha&kukkaro, Arkiset valinnat, Marttakeskus klo Syyssatoa Kukkolasta, Kukkola klo Minustako Martta, Marttakeskus klo Vartissa valmista, Marttakeskus Talkoolaisten kiitosjuhla, Joensuu Syödään kuin Swazimaassa, kv-martta, Marttakeskus

19 18 Lokakuu vk. 40 ja 41 alueelliset toiminnan suunnitteluillat yhdistyksissä klo 16 Kukkolan neuvontailta, Kukkola 3.10., ja Miehet keittiössä, Marttakeskus (x3) Kurssiryssäys, Ilomantsi Kurssiryssäys, Juuka Kauha & kukkaro Huolla kotiasi, voi paremmin, Marttakeskus klo Suomineidon voileipäpöytä, Marttakeskus Vko 41 Energiansäästöviikko Vko 41 Vanhusten viikko Vko 43 Reilun kaupan viikko Marraskuu vko 46 Pop-up tapahtumia marttayhdistyksissä Kurssiryssäys, Nurmes Kurssiryssäys, Outokumpu Ollaan liemessä liemessä kypsentämisen salat, Marttakeskus klo Jouluinen leivonta, Marttakeskus Joulukuu Valtakunnallinen vapaaehtoisten päivä, Marttakeskus klo 8-10 Aamupuuro sidosryhmille, Marttakeskus klo Kunniajäsenten ja henkilöstön joulukahvit

Pohjois-Karjalan Martat ry

Pohjois-Karjalan Martat ry 1(13) 1(13) Pohjois-Karjalan Martat ry Kurssitarjotin 2016 Martoissa on arjen mahdollisuus 2(13) 2(13) Kurssitarjotin 2016 Ruoka- ja ravitsemus Ruoan merkitys turvallisuuden tuojana korostuu kiireisessä

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Martat ry

Pohjois-Karjalan Martat ry 1(10) 1(10) Pohjois-Karjalan Martat ry Kurssitarjotin 2015 Martoissa on arjen mahdollisuus 2(10) 2(10) Kurssitarjotin 2015 Ruoka- ja ravitsemus Ruoan merkitys turvallisuuden tuojana korostuu kiireisessä

Lisätiedot

Kotitalousneuvonnan yhteinen kärki 2015 2016 on Vesi jättää jäljen

Kotitalousneuvonnan yhteinen kärki 2015 2016 on Vesi jättää jäljen Valtionapuneuvonnan ja järjestötoiminnan kurssitarjotin 2016 1(7) Kurssitarjotin Kotitalousneuvonnan yhteinen kärki 2015 2016 on Vesi jättää jäljen Vesi jättää jäljen on valtakunnallinen neuvonnan kärki

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Martat ry toimintasuunnitelman tarkennus 2015

Pohjois-Karjalan Martat ry toimintasuunnitelman tarkennus 2015 0 Pohjois-Karjalan Martat ry toimintasuunnitelman tarkennus 2015 2014 2016 Martoissa on arjen mahdollisuus 1 Toimintasuunnitelman tarkennus vuodelle 2015 Marttajärjestön kolmivuotinen teema vuosille 2014-2016

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Martoissa on arjen mahdollisuus Vuosikokous 26.4.2014 Tavoitteet 2015 Toiminnan tunnettuuden parantaminen sisältölähtöisesti Kestävän kehityksen edistäminen kotitalousneuvonnan

Lisätiedot

Etelä-Savon Marttojen kurssitarjotin (5)

Etelä-Savon Marttojen kurssitarjotin (5) Etelä-Savon Marttojen kurssitarjotin 2016 1(5) Kotitalousneuvonnan yhteinen kärki 2016 on Vesi jättää jäljen Vesi jättää jäljen on valtakunnallinen neuvonnan kärki 2016. Tämä yhdistää ruoka- ja ravitsemuksen,

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Martat ry toimintasuunnitelman tarkennus 2014

Pohjois-Karjalan Martat ry toimintasuunnitelman tarkennus 2014 0 Pohjois-Karjalan Martat ry toimintasuunnitelman tarkennus 2014 2014 2016 Martoissa on arjen mahdollisuus 1 Toimintasuunnitelman tarkennus vuodelle 2014 Marttajärjestön kolmivuotinen teema vuosille 2014-2016

Lisätiedot

Pohjois-Savon Martat ry Tiedote 1/ 2016 14.1.2016

Pohjois-Savon Martat ry Tiedote 1/ 2016 14.1.2016 1 Martta, marttaillaan toiminnallista uutta vuotta! Kiitos innostamisesta, jota olen saanut martoilta toimiessani piirin hallituksessa. Kiitos, että saan jatkaa tulevat kaksi vuotta Pohjois-Savon Marttojen

Lisätiedot

Vuosikokous 18.4.2015

Vuosikokous 18.4.2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Vuosikokous 18.4.2015 MARTOISSA ON ARJEN MAHDOLLISUUS TEEMA 2016 Teemakausi 2014-2016 Martoissa on arjen mahdollisuus jatkuu viimeisen vuoden. Tarjoamme tietoja ja taitoja sujuvaan

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri 2016

Tapahtumakalenteri 2016 Tapahtumakalenteri 2016 Tammikuu ke 20.1. klo 17 la 30.1. klo 10 Helmikuu ti 2.2. klo 17 to 4.2. klo 16.15 to 4.2. klo 17 ti 9.2. klo 17 ma 15.2. klo 17 ma 22.2. klo 10.30-13 ti 23.2. klo 10.30-13 ke 24.2.

Lisätiedot

VINKKEJÄ VUODEN 2016 TOIMINNAN SUUNNITTELUUN

VINKKEJÄ VUODEN 2016 TOIMINNAN SUUNNITTELUUN VINKKEJÄ VUODEN 2016 TOIMINNAN SUUNNITTELUUN Käyttäkää Käyttäkää yhdistyskirjettä yhdistyskirjettä avuksi avuksi ensi ensi vuoden vuoden toiminnan toiminnan suunnittelussa. suunnittelussa. Seuraava kirje

Lisätiedot

Marttayhdistyksille, toimintaryhmille ja luottamusmartoille

Marttayhdistyksille, toimintaryhmille ja luottamusmartoille Marttayhdistyksille, toimintaryhmille ja luottamusmartoille Tiedote 1/2016 Liitteet liite 1: Hallituksen puheenjohtajan ehdokasasettelu -lomake liite 2: Hallituksen jäsenten ehdokasasettelu -lomake 1.

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri 2015

Tapahtumakalenteri 2015 Kurssitarjotin 2015 Varsinais-Suomen Martat ry Yliopistonkatu 33 G 20100 Turku p. 010 838 5584 / 050 4481665 (tekstiviestit) varsinais.suomen@martat.fi etunimi.sukunimi@martat.fi www.martat.fi/varsinais-suomi

Lisätiedot

Marttayhdistyksille, toimintaryhmille ja luottamusmartoille

Marttayhdistyksille, toimintaryhmille ja luottamusmartoille Marttayhdistyksille, toimintaryhmille ja luottamusmartoille Tiedote 3/2015 Liitteet Tilastointilomake Kurssitarjotin 2016 Kurssitilauslomake 2016 Martan pidot esite 1. Iloa marttailusyksyyn ja vinkkejä

Lisätiedot

Martoissa on arjen mahdollisuus 2014-2016. Toimintasuunnitelman tarkennus 2014 Pohjois-Karjalan Martat ry:n syyskokous 16.11.2013

Martoissa on arjen mahdollisuus 2014-2016. Toimintasuunnitelman tarkennus 2014 Pohjois-Karjalan Martat ry:n syyskokous 16.11.2013 Martoissa on arjen mahdollisuus 2014-2016 Toimintasuunnitelman tarkennus 2014 Pohjois-Karjalan Martat ry:n syyskokous 16.11.2013 Neuvonnan keskeisimmät sisällöt 2014 Ruokamenoissakin voi säästää Hyötyviljely

Lisätiedot

Uudenmaan Martat ry Pirkko Haikkala

Uudenmaan Martat ry Pirkko Haikkala VAPAAEHTOISTOIMINTAAN UUSIA MAHDOLLISUUKSIA Uudenmaan Martat ry Pirkko Haikkala 1.10.2016 Vapaaehtoistoiminnan toimintamalli Uudenmaan Martoissa Piiri Kouluttaa vapaaehtoisia Tukee, kannustaa ja ohjaa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEET

TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEET MARTTATOIMINTA 2020 TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEET TEEMME ARJEN TEKOJA HUOMISTA VARTEN Huominen arki rakentuu tämän päivän teoista. Tiedostamme maapallon rajat ja kohtuullisen kulutuksen välttämättömyyden.

Lisätiedot

Huom! Muistattehan tehdä nimenkirjoittajien muutosilmoituksen yhdistysrekisteriin, jos yhdistyksen nimenkirjoittajat muuttuvat. (www.prh.fi).

Huom! Muistattehan tehdä nimenkirjoittajien muutosilmoituksen yhdistysrekisteriin, jos yhdistyksen nimenkirjoittajat muuttuvat. (www.prh.fi). Etelä-Hämeen Martat 24.11.2014 Rauhankatu 5 13100 Hämeenlinna Hyvät Jäsenet! Järjestön uusi teema (2015 2016) Vesi jättää jäljen liittyy kestävään kehityksen edistämiseen. Tavoitteena on veden kulutuksen

Lisätiedot

Marttajärjestön ja Pohjois- Karjalan Marttojen ympäristöteemat ja toimet. Maarit Sallinen-Uusoksa/Pohjois-Karjalan Martat ry 5.9.

Marttajärjestön ja Pohjois- Karjalan Marttojen ympäristöteemat ja toimet. Maarit Sallinen-Uusoksa/Pohjois-Karjalan Martat ry 5.9. Marttajärjestön ja Pohjois- Karjalan Marttojen ympäristöteemat ja toimet Maarit Sallinen-Uusoksa/Pohjois-Karjalan Martat ry 5.9.2018 TIETOA MARTOISTA 119-vuotias marttajärjestö on Suomen johtava arjen

Lisätiedot

MITKÄ OVAT TAVOITTEEMME

MITKÄ OVAT TAVOITTEEMME Uudenmaan Martat ry Toimintasuunnitelma 2017-2019 PUNAINEN LANKA Edistämme kotien toimivaa ja kestävää arkea Edistämme perheiden hyvinvointia Olemme johtava arjen asiantuntija Tarjoamme yhteisön johon

Lisätiedot

Kurssitarjotin 2014. Ruoka ja ravitsemus Ruokakurssiaiheet:

Kurssitarjotin 2014. Ruoka ja ravitsemus Ruokakurssiaiheet: Kurssitarjotin 2014 Ruoka ja ravitsemus Ruokakurssiaiheet: Reilua ruokaa arkeen - Kurssilla valmistetaan maukasta ruokaa edullisista raaka-aineista. Ruoanlaiton lomassa opetellaan suunnitelmallisuutta

Lisätiedot

MARTTA- TOIMINTA. Kotitalousneuvonta Ruoka ja ravitsemus Kodin talous ja kuluttaja-asiat Kodinhoito Kotipuutarha ja ympäristö

MARTTA- TOIMINTA. Kotitalousneuvonta Ruoka ja ravitsemus Kodin talous ja kuluttaja-asiat Kodinhoito Kotipuutarha ja ympäristö SINUSTAKO MARTTA HISTORIA Marttajärjestö syntyi vuonna 1899. Suomessa elettiin tuolloin kansallisen heräämisen, naisasialiikkeen ja kansanvalistustyön aikaa. Lucina Hagmanin aloitteesta perustettu naisyhdistys

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014. Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry

Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014. Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014 Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry Hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja taloudellisen hyödyn lisäksi vapaaehtoistoiminnalla

Lisätiedot

Marttajärjestön toiminnan tarkoitus ja toiminta-ajatus

Marttajärjestön toiminnan tarkoitus ja toiminta-ajatus Marttajärjestön toiminnan tarkoitus ja toiminta-ajatus Martat on kansalaisjärjestö, joka edistää kotien ja perheiden hyvinvointia, sekä kotitalouden arvostusta Toiminnan tarkoitusta toteutetaan järjestämällä

Lisätiedot

AVAINVIESTIT. Tekemisen ilo Onnistumisen elämys Yhteisöllisyys ja jakaminen Uuden oppiminen

AVAINVIESTIT. Tekemisen ilo Onnistumisen elämys Yhteisöllisyys ja jakaminen Uuden oppiminen POP UP -MARTTATAPAHTUMAT AVAINVIESTIT Tekemisen ilo Onnistumisen elämys Yhteisöllisyys ja jakaminen Uuden oppiminen PUHEEN TYYLI Iloinen Konstailematon Ystävällinen JA SÄVY I N H I M I L L I N E N, I H

Lisätiedot

Tiedote 4/2014 Marttayhdistyksille, toimintaryhmille ja luottamusmartoille

Tiedote 4/2014 Marttayhdistyksille, toimintaryhmille ja luottamusmartoille Marttayhdistyksille, toimintaryhmille ja luottamusmartoille 1. Puheenjohtajan uuden vuoden tervehdys... 2 2. Syyskokousterveiset... 4 3. Järjestötoiminta... 5 4. Tapahtumat ja retket... 7 5. Kevään kurssit

Lisätiedot

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen 115 vuotta Uudenmaan Martat ry 85 vuotta Anne Lempinen Uudenmaan Martat 85 vuotta Tuodaan juhlavuosi osaksi arkea Juhlavuotta tuodaan monin tavoin ja erilaisin tapahtumin esille tavoitteena on, että juhlavuosi

Lisätiedot

Marttayhdistyksille, toimintaryhmille ja luottamusmartoille

Marttayhdistyksille, toimintaryhmille ja luottamusmartoille Tiedote 1/2014 Marttayhdistyksille, toimintaryhmille ja luottamusmartoille Sisällysluettelo 1. Puheenjohtajan uuden vuoden tervehdys 2. Järjestötoiminta Yhdistyksen vuosikokous Luottamushenkilöluettelo

Lisätiedot

Uudenmaan Martat Syyskokous

Uudenmaan Martat Syyskokous Uudenmaan Martat Syyskokous 24.11.2012 Marttajärjestön kolmivuotinen teema 2011 2013 on Hidastamalla hyvinvointiin. Teeman sisältönä on vuonna 2013 Hyvinvointia luonnosta ja ympäristöstä. Kotitalousneuvonnan

Lisätiedot

& KESTÄVÄ ARKI. Neuvonnan johtaja Teija Jerkku #Järkiruokaa lautasella -seminaari

& KESTÄVÄ ARKI. Neuvonnan johtaja Teija Jerkku #Järkiruokaa lautasella -seminaari & KESTÄVÄ ARKI Neuvonnan johtaja Teija Jerkku #Järkiruokaa lautasella -seminaari 20.4.2018 OLEMME EDISTÄNEET KESTÄVÄÄ ARKEA JO 119 VUOTTA Välitämme tietoa ja tarjoamme ratkaisuja kohtuulliseen kulutukseen

Lisätiedot

Veikeä vilja, kiva kuitu. Toteutettu osin MMM:n tuella

Veikeä vilja, kiva kuitu. Toteutettu osin MMM:n tuella Veikeä vilja, kiva kuitu Toteutettu osin MMM:n tuella Mitä isot edellä sitä pienet perässä Aikuisilla on vastuu lasten terveellisistä ruokavalinnoista ja säännöllisestä ateriarytmistä. Yhdessä syöminen

Lisätiedot

Toimintateema v : Martoissa on arjen mahdollisuus. Elämä on parasta itse tehtynä TIEDOTE 1/2016. Martoille

Toimintateema v : Martoissa on arjen mahdollisuus. Elämä on parasta itse tehtynä TIEDOTE 1/2016. Martoille Etelä-Savon Martat ry Hallituskatu 7 A, 3. krs 50100 Mikkeli p. 0440 228 910 www.martat.fi/etela-savo www.facebook.com/etelasavonmartatvinkkaa 27.1.2016 Toimintateema v. 2014-2016: Martoissa on arjen mahdollisuus

Lisätiedot

HINNASTO 2015. Etelä-Karjalan Martat ry Y-tunnus 0215705-2. Toimituskulut lisätään lähetettäviin tilauksiin. Pidätämme oikeudet hinnanmuutoksiin.

HINNASTO 2015. Etelä-Karjalan Martat ry Y-tunnus 0215705-2. Toimituskulut lisätään lähetettäviin tilauksiin. Pidätämme oikeudet hinnanmuutoksiin. 31.12.2014 HINNASTO 2015 Toimituskulut lisätään lähetettäviin tilauksiin. Pidätämme oikeudet hinnanmuutoksiin. YHDISTYSTARVIKKEET alv euroa sisältää ALV % Myyntihinta Kunniakirja 0 Veroton myynti AVL 4

Lisätiedot

ARKI SUJUVAKSI -TOIMINTA

ARKI SUJUVAKSI -TOIMINTA ARKI SUJUVAKSI -TOIMINTA Päivi Känsälä, koordinaattori Valtakunnalliset työpajapäivät Lappeenranta 27.4.2016 Jäsenet 46 600 Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68 Marttapiirit 15 Marttaliitto Paikallinen

Lisätiedot

Marttaliitto ry Toimintasuunnitelma 2014 2016. Marttaliiton toimintasuunnitelma. 2014 2016 Martoissa on arjen mahdollisuus

Marttaliitto ry Toimintasuunnitelma 2014 2016. Marttaliiton toimintasuunnitelma. 2014 2016 Martoissa on arjen mahdollisuus Marttaliiton toimintasuunnitelma 2014 2016 Martoissa on arjen mahdollisuus 1 2 Marttaliiton toimintasuunnitelma 2014-2016 Sisällysluettelo 1 Martoissa on arjen mahdollisuus teemakausi 2014 2016 2 Kotitalousneuvonta

Lisätiedot

Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen

Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Aikataulu 25.10. Energiaravintoaineiden kirjo: energian tarve ja hiilihydraatit

Lisätiedot

Harkitse, korjaa ja kierrätä! Eduskunnan ympäristövaliokunta Marttaliitto ry/asta Kuosmanen

Harkitse, korjaa ja kierrätä! Eduskunnan ympäristövaliokunta Marttaliitto ry/asta Kuosmanen Harkitse, korjaa ja kierrätä! Eduskunnan ympäristövaliokunta 15.3.2018 Marttaliitto ry/asta Kuosmanen Kohtuullisuus ja kestävät valinnat Järjestö on perustettu v. 1899 Jäseniä 45 000 Yhdistyksiä ja toimintaryhmiä

Lisätiedot

TIEDOTE Etelä-Karjalan Martat ry 1 / 2015

TIEDOTE Etelä-Karjalan Martat ry 1 / 2015 1(5) TIEDOTE Etelä-Karjalan Martat ry 1 / 2015 25.2.2015 1. Kutsu Etelä-Karjalan Martat ry:n kevätkokoukseen 2. Jäsenrekisteriuudistus 3. Toiminnan tilastointi 4. Kokousedustajat 2015 ja piiriin palautettavat

Lisätiedot

Marttaliiton terveisiä ja ajankohtaisia asioita Uudenmaan piiristä. Kevätkokous 25.4.2013

Marttaliiton terveisiä ja ajankohtaisia asioita Uudenmaan piiristä. Kevätkokous 25.4.2013 Marttaliiton terveisiä ja ajankohtaisia asioita Uudenmaan piiristä Kevätkokous 25.4.2013 Hidastamalla hyvinvointiin -teemakampanja 2011-2013 Aiheena 2013: Hyvinvointia luonnosta ja ympäristöstä Neuvonnan

Lisätiedot

Marttojen vertaismarttatoiminta. Ritva Ikonen, Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori

Marttojen vertaismarttatoiminta. Ritva Ikonen, Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Marttojen vertaismarttatoiminta Ritva Ikonen, Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Vertaismarttatoiminta Marttojen vertaismarttatoiminta Vertaismartta on yhdistysmartta Hän toimii viestinviejänä ja yhteyshenkilönä

Lisätiedot

Toiminnantilastointi 13.12.2013

Toiminnantilastointi 13.12.2013 Toiminnantilastointi 13.12.2013 Toiminnan tilastointi 2014 Katja Kolehmainen Pohjois-Karjalan Martat ry yhdistyskoulutukset, tammikuu 2014 Toiminnan tilastointi Vuoden 2014 alusta käytössä sähköinen tilastointi.

Lisätiedot

Alle 1-vuotiaan ruokailu

Alle 1-vuotiaan ruokailu SYÖDÄÄN YHDESSÄ Alle 1-vuotiaan ruokailu Ruokasuositukset lapsiperheille 2016 SYÖDÄÄN YHDESSÄ Lapsen ensimmäinen ruokavuosi rakentaa pohjaa monipuolisille ja terveellisille ruokatottumuksille. Lapsen myötä

Lisätiedot

Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta. Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki

Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta. Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki 10.11.2017 Enemmistö lapsista voi hyvin ravitsemuksen näkökulmasta

Lisätiedot

KOUKUN HELMEN KOTIATERIAPALVELU

KOUKUN HELMEN KOTIATERIAPALVELU KOUKUN HELMEN KOTIATERIAPALVELU Palveluksessanne 31.1.2014 2009 Tampereen Ateria KOUKUN HELMI Koukun Helmen keittiössä ammattitaitoinen henkilökuntamme valmistaa suurella sydämellä maukkaita aterioita

Lisätiedot

Uusi Marttala, Kuopion opetuskeittiö/ kurssit ja luennot Haapaniemenkatu 23, Kuopio/ B-ovi

Uusi Marttala, Kuopion opetuskeittiö/ kurssit ja luennot Haapaniemenkatu 23, Kuopio/ B-ovi Savon Martat ry Kirje 4/2017 Ajurinkatu 43 70110 Kuopio 1.9.2017 TOIMISTOT: Marttala/ Piirin toimisto Ajurinkatu 43, 70110 Kuopio puh. 050 339 4260 savon@martat.fi Koulutustilat: Uusi Marttala, Kuopion

Lisätiedot

Vähänkö hyvää! -lautasella

Vähänkö hyvää! -lautasella Vähänkö hyvää! -lautasella Vastuullisen ruoan tuntomerkit Otetaan huomioon ruoan ympäristövaikutukset, ilmastovaikutukset, tuotanto-olosuhteet, terveysvaikutukset. Ruoantuotannon vaikutukset Ruoka kuormittaa

Lisätiedot

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA.

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. Se tulee omalle pöydälle tai kaverin kylmälaukkuun tutusta kaupasta. Me kannamme sen kassalle tutunnäköisessä pakkauksessa, josta tiedämme tarkkaan, mitä

Lisätiedot

MARTTAJÄRJESTÖ TÄYTTÄÄ 120 VUOTTA

MARTTAJÄRJESTÖ TÄYTTÄÄ 120 VUOTTA MARTTATOIMINTA 2019 MARTTAJÄRJESTÖ TÄYTTÄÄ 120 VUOTTA Oma piirimme 90 vuotta ja tj. Tuija 50 vuotta. Juhlitaan koko vuosi! Piirin juhlavuoden tuote on pellavainen keittiöpyyhesetti Martta ja Maria. Juhlavuotta

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Martat ry

Pohjois-Karjalan Martat ry KURSSITARJOTIN 2017 1(12) KURSSITARJOTIN 2017 Pohjois-Karjalan Martat ry Kotitalousneuvonnan yhteinen kärki 2017 on Syödään yhdessä Neuvonnan viestinnällinen kärki piirien ja yhdistysten toiminnassa on

Lisätiedot

Lapin Martat ry:n tiedote 7/2012 10.12.2012

Lapin Martat ry:n tiedote 7/2012 10.12.2012 Lapin Martat ry:n tiedote 7/2012 10.12.2012 1. Kohti joulua 2. Lapin Martat ry:n hallitus 2013 3. Vuoden marttayhdistys 4. Taitoavainkoulutukset 5. Vuoden 2013 teemavuoden sisältö 6. Joululahjavinkkejä

Lisätiedot

Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava

Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava Järkipala hanke Järkipala hanke Tampereella vuonna 2007 2008 Hankkeessa keskityttiin terveelliseen välipalaan

Lisätiedot

KUTSU YSTÄVÄSI MUKAAN MARTTOIHIN

KUTSU YSTÄVÄSI MUKAAN MARTTOIHIN KUTSU YSTÄVÄSI MUKAAN MARTTOIHIN Uusi jäsenhankintakampanja alkaa valtakunnallisena sienipäivänä 29.8. ja kestää 30.9. saakka. Jokainen martta ja marttayhdistys haastetaan mukaan kampanjaan: kutsu vähintään

Lisätiedot

Koukun Helmen kotiateriapalvelu

Koukun Helmen kotiateriapalvelu Koukun Helmen kotiateriapalvelu Palveluksessanne! 2015 Tampereen Voimia Koukun Helmi Koukun Helmen keittiössä ammattitaitoinen henkilökuntamme valmistaa maukkaita aterioita kotiateriapalvelun asiakkaille.

Lisätiedot

KUTSU YSTÄVÄSI MUKAAN MARTTOIHIN

KUTSU YSTÄVÄSI MUKAAN MARTTOIHIN KUTSU YSTÄVÄSI MUKAAN MARTTOIHIN www.martat.fi facebook.com/martatvinkkaa twitter.com/martatvinkkaa & twitter.com/marttaliitto youtube.com/martattv MARTOISSA ON ARJEN MAHDOLLISUUS 2014 2016 Hyvät marttayhdistykset

Lisätiedot

Tavoite 1: Ilo elää ihmisissä Kestävää ja uudistuvaa kansalaistoimintaa

Tavoite 1: Ilo elää ihmisissä Kestävää ja uudistuvaa kansalaistoimintaa Miun yhistys toimeenpanosuunnitelma 2015-2017 Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANE Käsitelty ja täydennetty JANEn kokouksessa 6.10.2015 (Aikaisemmat vaiheet: JANEn kokouksen 28.8.2015 Learning

Lisätiedot

18.2.2013 Herttoniemenrannan Marttojen toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Vuosikokous 18.2.2013

18.2.2013 Herttoniemenrannan Marttojen toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Vuosikokous 18.2.2013 1 18.2.2013 Herttoniemenrannan Marttojen toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Vuosikokous 18.2.2013 Toiminta-ajatus Toimintaympäristö Herttoniemenrannan Martat on aikaansaava ja vuorovaikutteinen marttayhdistys,

Lisätiedot

Kevään jäsentiedote View this in your browser

Kevään jäsentiedote View this  in your browser Kevään jäsentiedote 2019 22.2.2019 View this email in your browser Kutsu Etelä-Karjalan Martat ry:n vuosikoukseen to 16.5.2019 klo 18:00 Paikka: Kulttuuritalo Nuijamies, Valtakatu 39, 53100 Lappeenranta

Lisätiedot

OPINTOTOIMINTA 2017 TA I T O AVA I M E T, H A R R A S T U S M E R K I T J A O S A A J A PA S S I T

OPINTOTOIMINTA 2017 TA I T O AVA I M E T, H A R R A S T U S M E R K I T J A O S A A J A PA S S I T OPINTOTOIMINTA 2017 TA I TO AVA I M E T, H A R R A S T U S M E R K I T J A O S A A J A PA S S I T MARTTAOPINNOILLA Uusia tietoja ja taitoja Sisältöä yhdistystoimintaan Rohkeutta toimimaan yhdistyksessä

Lisätiedot

MARTTAJÄRJESTÖ Yhdistykset ja Toimintaryhmät Marttapiirit 15. Valtakunnallinen

MARTTAJÄRJESTÖ Yhdistykset ja Toimintaryhmät Marttapiirit 15. Valtakunnallinen PUHEENJOHTAJIEN JA VARAPUHEENJOHTA JIEN KOULUTUS MARTTAJÄRJESTÖ 2016 Jäsenet 46 600 Yhdistykset ja Toimintaryhmät 1200 Marttapiirit 15 Marttaliitto Paikallinen Alueellinen Valtakunnallinen ARVOT Avoin.

Lisätiedot

Ruokaketjuhankkeet mitä uutta luvassa. Eveliina Viitanen Maaseutuvirasto

Ruokaketjuhankkeet mitä uutta luvassa. Eveliina Viitanen Maaseutuvirasto Ruokaketjuhankkeet mitä uutta luvassa Eveliina Viitanen Maaseutuvirasto Hakuvaihe Syksyn 2014 haku 78 hakemusta, joista 47 hyväksyttyä hanketta Avustusta haettiin yhteensä yli 17 miljoonaa 1-vuotisia:

Lisätiedot

KURSSITARJOTIN 2018 Pohjois-Karjalan Martat ry

KURSSITARJOTIN 2018 Pohjois-Karjalan Martat ry KURSSITARJOTIN 2018 1(15) KURSSITARJOTIN 2018 Pohjois-Karjalan Martat ry Kotitalousneuvonnan yhteinen kärki 2018 Kestävä arki Kotitalousneuvonta 2018 Neuvonnan kärki piirien ja yhdistysten toiminnassa

Lisätiedot

/2018 JÄSENTIEDOTE MARTOILLE JA MARTTAYHDISTYKSILLE. 1. Toiminnanjohtajan tervehdys 2. Vuosikokous 3. Ajankohtaista 3.

/2018 JÄSENTIEDOTE MARTOILLE JA MARTTAYHDISTYKSILLE. 1. Toiminnanjohtajan tervehdys 2. Vuosikokous 3. Ajankohtaista 3. 3/2018 JÄSENTIEDOTE MARTOILLE JA MARTTAYHDISTYKSILLE 19.3.2018 1. Toiminnanjohtajan tervehdys 2. Vuosikokous 3. Ajankohtaista 3. Toimintakalenteri 1. Toiminnanjohtajan tervehdys Kolme vuotta sitten tähän

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

MARTTALIITON TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Marttaliiton vuosikokous Pääsihteeri Marianne Heikkilä

MARTTALIITON TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Marttaliiton vuosikokous Pääsihteeri Marianne Heikkilä MARTTALIITON TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Marttaliiton vuosikokous 21.4.2018 Pääsihteeri Marianne Heikkilä MARTTAJÄRJESTÖ TÄYTTÄÄ 120 VUOTTA Juhlavuotta vietetään yhdessä Marthaförbundetin kanssa. Juhlavuoden

Lisätiedot

esongin parhaat Spalat

esongin parhaat Spalat H eviä kuten haluat Tiesithän, että Chipstersiltä saa myös HeViä. Sesonkien mukaan elävästä monipuolisesta HeVi-tarjonnastamme löydät sekä koti- että ulkomaiset hedelmä- ja vihannestuotteet sekä yrtit,

Lisätiedot

Ruokaratkaisuja. Parempaa arkiruokaa vähemmällä vaivalla - PIKAOPAS. Kirsi Englund

Ruokaratkaisuja. Parempaa arkiruokaa vähemmällä vaivalla - PIKAOPAS. Kirsi Englund Ruokaratkaisuja Parempaa arkiruokaa vähemmällä vaivalla - PIKAOPAS Kirsi Englund Hyvän aterian malli Ateria on ravitsemuksellisesti laadukas, kun lautaseltasi löytyy nämä neljä osaa. Omaksu malli mieleesi,

Lisätiedot

Martoissa on arjen mahdollisuus 2014-2016 Toimintasuunnitelma 2014. Marttaliiton syyskokous 12.10.2013

Martoissa on arjen mahdollisuus 2014-2016 Toimintasuunnitelma 2014. Marttaliiton syyskokous 12.10.2013 Martoissa on arjen mahdollisuus 2014-2016 Toimintasuunnitelma 2014 Marttaliiton syyskokous 12.10.2013 Martat tarjoavat Martoissa on arjen mahdollisuus 2014-2016 Yhdessäoloa, yhdessä tekemistä, yhteisöllisyyttä

Lisätiedot

Martat Lapsiperheiden tukena Kirsi Rissanen ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry

Martat Lapsiperheiden tukena Kirsi Rissanen ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry Kotirumba rullaamaan Martat Lapsiperheiden tukena Kirsi Rissanen ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry Marttaliitto on perustettu v. 1899 Kansalaisjärjestönä Martat edistää kotien ja perheiden

Lisätiedot

Ruokavalinnoilla on merkitystä. s. 8 15

Ruokavalinnoilla on merkitystä. s. 8 15 Ruokavalinnoilla on merkitystä s. 8 15 1 Tavoitteet Ruokavalintoihin vaikuttavat tekijät Taito tunnistaa elintarvikkeiden terveellisyydestä kertovia piirteitä 2 Pohdittavaksi Kuka perheessäsi vastaa siitä,

Lisätiedot

MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous

MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous 27.4.2019 MARTAT ON KOTITALOUSNEUVONTA- JÄRJESTÖ Edistämme kotien ja perheiden toimivaa ja kestävää arkea. Toiminnassamme löytää ja oppii yhdessä tekemällä

Lisätiedot

OPINTOTOIMINTA 2017 TA I TO AVA I M E T, H A R R A S T U S M E R K I T J A O S A A J A PA S S I T

OPINTOTOIMINTA 2017 TA I TO AVA I M E T, H A R R A S T U S M E R K I T J A O S A A J A PA S S I T OPINTOTOIMINTA 2017 TA I TO AVA I M E T, H A R R A S T U S M E R K I T J A O S A A J A PA S S I T MARTTAOPINNOILLA Uusia tietoja ja taitoja Sisältöä yhdistystoimintaan Rohkeutta toimimaan yhdistyksessä

Lisätiedot

Ruokakurssilla. Mirtosissa. Hyvää ruokahalua!

Ruokakurssilla. Mirtosissa. Hyvää ruokahalua! Ruokakurssilla Mirtosissa Hyvää ruokahalua! Kurssin lopuksi jamastettiin ryhmän valmistamien ruokien äärellä. Jannis piti huolen siitä, että kaikki maistui aidosti kreetalaiselta. 14 15 Kreetalainen ruoka

Lisätiedot

Mikkelin toimisto Hallituskatu 7, Mikkeli puh / Avoinna maanantaisin klo 10-16

Mikkelin toimisto Hallituskatu 7, Mikkeli puh / Avoinna maanantaisin klo 10-16 Savon Martat ry Kirje 1/2018 Ajurinkatu 43 70110 Kuopio 15.1.2018 TOIMISTOT: Marttala/ Piirin toimisto Ajurinkatu 43, 70110 Kuopio puh. 050 339 4260 savon@martat.fi Avoinna maanantaisin klo 10-16 Mikkelin

Lisätiedot

UUDENMAAN MARTTOJEN YHDISTYSKIRJE

UUDENMAAN MARTTOJEN YHDISTYSKIRJE UUDENMAAN MARTTOJEN YHDISTYSKIRJE Hei marttayhdistykset, Joulukuu on täällä. Tänä syksynä on tapahtunut paljon. Yksi uudistuksista on ollut viestintää koskeva: Tämän yhdistyskirjeen ilme ja sisältö on

Lisätiedot

Vuoden 2014 järjestötoimintaa Syyskokous 30.11.2013 Anne Lempinen

Vuoden 2014 järjestötoimintaa Syyskokous 30.11.2013 Anne Lempinen Uudenmaan Martat ry Vuoden 2014 järjestötoimintaa Syyskokous 30.11.2013 Anne Lempinen Pyydä yhdistykseesi vertaismartta Vertaismartat ovat yhdistysten vapaaehtoisia tukihenkilöitä Vertaismartat toimivat

Lisätiedot

TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA

TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA Mitä kaikkea terveellinen ravinto on? Terveellinen ravinto Terveellisestä ruokavaliosta saa sopivasti energiaa ja tarvittavia ravintoaineita Terveellinen ravinto auttaa

Lisätiedot

Koukun Helmen kotiateriapalvelu. Palveluksessanne!

Koukun Helmen kotiateriapalvelu. Palveluksessanne! Koukun Helmen kotiateriapalvelu Palveluksessanne! Koukun Helmi Kokkimme valmistavat kotiateriapalvelun ateriat Koukun Helmen keittiössä. Valmistamme ja toimitamme aterioita tilauksesta sekä kotihoidon

Lisätiedot

KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ SILAKKAPAJA 28.2.2014 KATRIINA PARTANEN

KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ SILAKKAPAJA 28.2.2014 KATRIINA PARTANEN KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ SILAKKAPAJA 28.2.2014 KATRIINA PARTANEN 16 Kalan kulutus 2000 2011 (kg/hlö/vuosi) 14 12 10 8 6 Kaikki kala Tuontikala Kotimainan kala Silakka 4 2 0 2000 2001 2002 2003 2004

Lisätiedot

Kotitehtävän tarkastus

Kotitehtävän tarkastus Kotitehtävän tarkastus Tarkistetaan edellisen tunnin kotitehtävä Kuidun saanti Ruuanvalmistus Tehtävä Keskustele parisi kanssa Kuka teidän perheessä kokkaa yleensä? Kuka päättää mitä syödään? Onko ruoka

Lisätiedot

Kouluruokailun ravitsemukselliset tavoitteet. 12.01.2012 Ravitsemusterapeutti Liisa Mattila

Kouluruokailun ravitsemukselliset tavoitteet. 12.01.2012 Ravitsemusterapeutti Liisa Mattila Kouluruokailun ravitsemukselliset tavoitteet 12.01.2012 Ravitsemusterapeutti Liisa Mattila Kouluruokailu on osa koulun opetus- ja kasvatustyötä osa oppilashuoltoa, tavoitteenaan: tukea oppilaan kasvua

Lisätiedot

POROA VAI BURGERIA. Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi?

POROA VAI BURGERIA. Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi? POROA VAI BURGERIA Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi? Suomalainen ruokaperinne Kropsua, hapanleipää, karjalanpaistia

Lisätiedot

Meny 2015 Norrkullalandet. Illallismeny. Norrkullalandetin Saaristolaispöytä, - kalat kalastettu Sipoon saaristossa

Meny 2015 Norrkullalandet. Illallismeny. Norrkullalandetin Saaristolaispöytä, - kalat kalastettu Sipoon saaristossa Meny 2015 Norrkullalandet Illallismeny Norrkullalandetin Saaristolaispöytä, - kalat kalastettu Sipoon saaristossa Graavikala (siika/taimen) Silakkaa tai silliä eri kastikkeissa Savukalaa Paahtopaisti (riista/nauta)

Lisätiedot

Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry

Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Luennon sisältö Mistä lähteä liikkeelle, jos oman lapsen paino huolestuttaa? Miten lapsen

Lisätiedot

7.3.9. KOTITALOUS VALINNAISAINE

7.3.9. KOTITALOUS VALINNAISAINE 7.3.9. KOTITALOUS VALINNAISAINE 320 TAVOITTEET oppii ymmärtämään hyvien tapojen ja tasa-arvon merkityksen yksilön ja perheen hyvinvoinnin kannalta pohtimaan kotitalouksien arjen hallintaa ja sen yhteyksiä

Lisätiedot

Marttajärjestön vuoden 2019 toiminnassa juhla yhdistyy vaikuttamiseen ja vaikuttavuuteen. Vuodella on neljä painopistettä:

Marttajärjestön vuoden 2019 toiminnassa juhla yhdistyy vaikuttamiseen ja vaikuttavuuteen. Vuodella on neljä painopistettä: 1 Etelä-Karjalan Martat ry Liite 5 Toimintasuunnitelma 2019 Hyvä arki kuuluu kaikille Vuonna 2019 Marttajärjestö täyttää 120 vuotta. Vietämme juhlavuotta yhdessä Marthaförbundetin kanssa. Juhlavuosi on

Lisätiedot

Kananmunamarkkinat ja ruokatrendit Kanaristeily Siipikarjaliitto. Saarnivaara, Pasi Kantar TNS Agri

Kananmunamarkkinat ja ruokatrendit Kanaristeily Siipikarjaliitto. Saarnivaara, Pasi Kantar TNS Agri Kananmunamarkkinat ja ruokatrendit Kanaristeily 2019 - Siipikarjaliitto Saarnivaara, Pasi 25.1.2019 Kantar TNS Agri Kananmunabarometri tammi-joulukuu 2018 (ennakko) Tammi-joulukuu TUOTANTO +2% KULUTUS

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...

Lisätiedot

Tiedote 1 /2015 11.3.2015 Marttayhdistyksille, toimintaryhmille ja luottamusmartoille

Tiedote 1 /2015 11.3.2015 Marttayhdistyksille, toimintaryhmille ja luottamusmartoille Marttayhdistyksille, toimintaryhmille ja luottamusmartoille Sisällysluettelo 1 Kokoukset... 2 2 Järjestötoiminta... 3 2.1 Sähköinen jäsenrekisteri... 3 2.2 Järjestökoulutus... 3 2.3 Taitomerkkisuorittajille

Lisätiedot

Pysytään lujina naiset!

Pysytään lujina naiset! Pysytään lujina naiset! Nykyajan tietotulva ei välttämättä anna selkeää kuvaa, miten syödä terveellisesti. Sen sijaan se saattaa hämmentää ja terveellisesti syöminen voi tuntua vaikealta, kalliilta ja

Lisätiedot

LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ

LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ Syöminen vaikuttaa ympäristöön. Ruoan tuottamiseen tarvitaan valtavasti peltoja, vettä, ravinteita ja energiaa. Peltoja on jo niin paljon, että niiden määrää on vaikeaa lisätä,

Lisätiedot

KAUPPASI PARAS KALAKAVERI

KAUPPASI PARAS KALAKAVERI KAUPPASI PARAS KALAKAVERI www.jokisenevaat.fi JOKISEN EVÄÄT ON LUOTETTAVA KUMPPANI KALATISKISI HOVIHANKKIJAKSI Yhteistyö kanssamme tarjoaa sinulle suuren määrän etuja ja palveluja, jotka helpottavat työtäsi

Lisätiedot

Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto

Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Nuoren urheilijan ravitsemus 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Mitä kaikkea huomioitava? Kokonaisuus Ateriarytmi Riittävä energiansaanti Nestetasapaino + Välipalaesimerkkejä

Lisätiedot

Tuotenumero: 6447. Säilyvyys: 1+6 pv Myyntierä: 6 rasiaa. Tuotenumero: 6449. Säilyvyys: 1+6 pv Myyntierä: 6 rasiaa

Tuotenumero: 6447. Säilyvyys: 1+6 pv Myyntierä: 6 rasiaa. Tuotenumero: 6449. Säilyvyys: 1+6 pv Myyntierä: 6 rasiaa 1 Kasvishovi Oy on pohjoissuomalainen elintarvikkeiden asiantuntija, joka valmistaa lähes 30 vuoden kokemuksella laadukkaita kasvis- ja majoneesituotteita sekä toimii Pohjois-Suomen alueella kasvisten

Lisätiedot

Vastausten määrä: 53 Tulostettu 25.10.2015 15:30:22 kaikki vastaukset ovat mukana

Vastausten määrä: 53 Tulostettu 25.10.2015 15:30:22 kaikki vastaukset ovat mukana Vastausten määrä: 53 Tulostettu 25.10.2015 15:30:22 Poiminta kaikki vastaukset ovat mukana Taustamuuttujat Ikä 51-60 vuotta 1 1,89 % 61-70 vuotta 6 11,32 % 71-80 vuotta 8 15,09 % 81-90 vuotta 25 47,17

Lisätiedot

MARTTAJÄRJESTÖ Yhdistykset Toimintaryhmät 68. Marttapiirit 16. Valtakunnallinen

MARTTAJÄRJESTÖ Yhdistykset Toimintaryhmät 68. Marttapiirit 16. Valtakunnallinen TERVETULOA MARTAKSI! MARTTAJÄRJESTÖ 2015 Jäsenet 48 000 Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68 Marttapiirit 16 Marttaliitto Paikallinen Alueellinen Valtakunnallinen Martat on yli satavuotias kotitalousneuvontaa

Lisätiedot

Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä

Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä Meiltä on puuttunut keinoja arkiseen mutkattomaan yhdessä oloon. Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä - Yhteisöllisyystutkija Antti Maunu #syödäänyhdessä #suomi100 SUOMESSA

Lisätiedot

Pinnalla Nuoren uimarin ravitsemus

Pinnalla Nuoren uimarin ravitsemus Pinnalla Nuoren uimarin ravitsemus Asiaa vanhemmille Keski-Suomen Urheiluakatemia/Swimming JKL ry 27.11.2014 Kaisa Kähärä Laillistettu ravitsemusterapeutti, Liikunnanohjaaja AMK Ravinto vaikuttaa: Vireystilaan

Lisätiedot

Aineksia hyvän olon ruokavalioon

Aineksia hyvän olon ruokavalioon Aineksia hyvän olon ruokavalioon Sisältö Monipuolinen ruokavalio Lautasmalli Ateriarytmi Ravintoaineet Proteiini Hiilihydraatit Rasva Sydänmerkki Liikunta elämäntavaksi 2 Monipuolinen ruokavalio Vähärasvaisia

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Martat ry Tiedote 2/ Marttayhdistyksille, toimintaryhmille ja luottamusmartoille

Pohjois-Karjalan Martat ry Tiedote 2/ Marttayhdistyksille, toimintaryhmille ja luottamusmartoille Pohjois-Karjalan Martat ry Tiedote 2/2016 19.8.2016 Marttayhdistyksille, toimintaryhmille ja luottamusmartoille 2 Sisällys KIRKKOKONSERTTI JOENSUUN EVANKELISLUTERILAISESSA KIRKOSSA, KUTSU TALKOOLAISTEN

Lisätiedot