LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUKSEN APUVÄLINEPALVELUOPAS

LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUKSEN APUVÄLINEPALVELUOPAS www.eksote.fi

2 (55) Lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälinepalveluopas Laatija: Heidi Solja Vastuuhenkilö: Heidi Solja Hyväksyjä: Markku Hupli Laadittu: 7.5.2010 Hyväksytty: Päivitetty: 30.09.2011 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 6 2. APUVÄLINEPALVELUJA OHJAAVAT SÄÄDÖKSET... 7 2.1 Kunta apuvälinepalvelujen järjestäjänä... 7 2.1.1 Terveydenhuollon apuvälinepalvelut... 8 2.1.2 Sosiaalitoimen vammaispalvelulain mukaiset apuvälinepalvelut... 8 2.1.3 Sosiaalitoimen muu apuvälinetoiminta... 9 2.1.4 Kehitysvammaisten apuvälinepalvelut... 9 2.2 MUITA APUVÄLINEPALVELUJA JÄRJESTÄVIÄ TAHOJA... 9 2.2.1 Perusopetus...10 2.2.2 Ammatillinen koulutus...10 2.2.3 Kansaneläkelaitos...10 2.2.4 Liikenne- ja tapaturmavakuutukset...11 2.2.5 Valtiokonttori...11 2.2.6 Työhallinto...11 2.3 Apuvälinepalvelujen laatusuositus...11 2.4 Yhtenäiset kiireettömän hoidon perusteet...13 2.5 Potilaan tyytymättömyys päätökseen...14 2.6 Apuvälinepalvelun resursointi- ja kustannusvastuu...15 2.6.1 Kuntien vastuu...15 2.6.2 Erikoissairaanhoidon vastuu...15 2.7 Apuvälinepalvelun maksut...16

3 (55) 2.7.1 Apuvälinepalvelun kustannukset asiakkaalle...16 2.7.2 Asiakkaan matkakustannukset...16 2.7.3 Apuvälineiden kuljetuksista syntyvät kustannukset...16 3. APUVÄLINEPALVELUISSA KÄYTETTÄVIÄ MITTAREITA... 17 4. APUVÄLINEALAN TUTKIMUKSIA... 18 5. APUVÄLINEPALVELUPROSESSI... 19 6. APUVÄLINEPALVELUN EETTISET PERIAATTEET... 22 7. APUVÄLINEPALVELUISTA TIEDOTTAMINEN... 25 7.1 Tiedottaminen kuntalaisille...25 7.2 Eri osapuolten välinen tiedonsiirto...25 7.3 Terveydenhuollon apuvälinepalvelujen järjestäminen...26 7.3.1 Hoitovastuu...26 7.3.2 Apuvälineiden käytön ja apuvälinepalvelun seuranta...27 7.3.3 Tietojärjestelmä...27 7.3.4 Tietoturva ja tietosuoja...27 8. APUVÄLINEPALVELUT ETELÄ-KARJALAN TERVEYSKESKUKSESSA JA ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA... 28 8.1 Apuvälinepalveluun lähettäminen...28 8.2 Konsultointi kuntoutus- ja apuvälinepalveluissa...29 8.3 Alueellinen apuvälinekeskus...29 8.3.1 Alueelliseen apuvälinekeskukseen osallistuvat kunnat...29 8.3.2 Apuvälinepalvelunimikkeistö...29 8.3.3 ALUEELLISEN APUVÄLINEKESKUKSEN APUVÄLINEET...31 8.3.4 Apuvälineiden omistus...31 8.3.5 Apuvälineiden kilpailutus ja hankinta...31 8.3.6 Apuvälineiden kierrätys...31 8.3.7 Uuden apuvälineen hankinta...31 8.3.8 Apuvälineen huolto...32 8.3.9 Hallinto- ja rahoitusmalli...32

4 (55) 8.4. Apuvälinepalvelut erikoisaloilla...32 8.4.1 Yleistä erikoisalojen apuvälinepalveluista...32 8.4.2 Fysiatrian apuvälinepalvelut...33 8.4.3 Apuvälinepoliklinikka...33 8.4.4 Hengitystukipotilaiden hoito...34 8.4.5. Kehitysvammapoliklinikan apuvälinepalvelut...34 8.4.6 Ihotautiyksikön apuvälinepalvelut...35 8.4.7 Keuhkosairauksien apuvälinepalvelut...35 8.4.8 Kirurgian ja ortopedian apuvälinepalvelut...36 8.4.9 Korva-, nenä- ja kurkkutautien apuvälinepalvelut...36 8.4.10 Kuntoutusosaston ja kuntoutuspoliklinikan apuvälinepalvelut...38 8.4.11 Lastentaudit ja lastenneurologian apuvälinepalvelut...38 8.4.12 Naistentaudit ja synnytykset...38 8.4.13 Päivystyksenä tarvittavat apuvälineet...39 8.4.14 Silmäyksikön apuvälinepalvelut...39 8.4.15 Sisätautien apuvälinepalvelut...40 8.4.16 Syöpä- ja sädehoidon apuvälinepalvelut...40 8.4.17 Toimintaterapiayksikön apuvälinepalvelut...41 9. ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRIN TOIMINTA-KÄYTÄNTÖJÄ... 42 9.1 VASTUUNJAKO APUVÄLINEPALVELUISSA...42 9.1.1 Apuvälineen luovuttajan vastuu...42 9.1.2 Apuvälineen käyttäjän vastuu...42 9.1.3 Käyttäjän vastuu apuvälineiden huolloissa...42 9.1.4 Käyttäjän vastuu apuvälinekuljetuksissa...42 9.1.5 Apuvälinekuljetukset erikoissairaanhoidon ja terveysaseman välillä...43 9.2 Pysyvästi laitoksessa asuvien/laitoshoitoon siirtyvien apuvälinepalvelut...43 9.3 Apuvälinepalvelut kodinomaisissa yksityisissä ja julkisissa asumis- ja hoivayksiköissä...44 9.4 Kunnasta tai EKSOTESTA muuttavan apuvälinepalvelut...44 9.5 Ulkokuntalaisten apuvälinepalvelut...44 9.6 Ulkomaille muuttavan apuvälinepalvelut...45 9.7 Ulkomaalaisille annettavat apuvälineet...45 9.8 Apuvälinepalvelut maahanmuuttajille, pakolaisille ja turvapaikanhakijoille...46 10. LIIKENNE- JA TAPATURMAVAKUUTUSASIAKKAIDEN APUVÄLINEPALVELUIDEN TOIMINTAKÄYTÄNNÖT... 47 10.1 Tapaturma-asiain korvauslautakunnan toimintaohje...47

5 (55) 10.2 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin vakuutusasiakkaan apuvälinepalvelukäytännöt...49 10.2.1 VASTA VAMMAUTUNEEN HENKILÖN APUVÄLINEPALVELUT...50 10.2.2 VAKUUTUSASIAKKAAN APUVÄLINEPALVELUT...50 10.2.3 Apuvälineiden maksaminen...50 10.2.4 Kuntoutuslaitoksessa olevan vakuutusasiakkaan apuvälineet...51 10.2.5 Vakuutusasiakkaan apuvälineiden dokumentointi...51 10.2.6 Aikuisen selkäydinvammaisen potilaan "LIFE TIME CARE"-hoito (LTC)...52 11. TOIMINTAMALLI UUSIEN APUVÄLINETUOTTEIDEN SAATAVUUSPERUSTEIDEN MÄÄRITTELEMISEKSI... 53 12. APUVÄLINEALAN OSAAMISEN TURVAAMINEN... 53 12.1 Rekrytointi...53 12.2 Apuvälinepalvelujen alueellinen palveluopas ja apuvälineiden myöntämisperusteet...53 12.3 Koulutus...54 12.4 Oppilaitosyhteistyö...54 13. LÄHTEET... 55

6 (55) 1. JOHDANTO Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin alueellinen Apuvälinekeskus käynnistyi 1.1.2010. Alueellinen Apuvälinekeskus on keskussairaalan apuvälinekeskuksen ja alueen terveysasemien muodostama toiminnallinen kokonaisuus. Asiakkaan apuvälinepalvelut järjestetään joko avoterveydenhuollossa tai erikoissairaanhoidossa hoitovastuun tai sovitun työnjaon mukaisesti. Avoterveydenhuollossa järjestetään pääasiassa perusapuvälinepalvelut ja erikoissairaanhoidossa erityisosaamista vaativat apuvälinepalvelut. Alueellisen apuvälinekeskukseen omistukseen ja hallintaan on keskitetty sekä avoterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon kierrätettävissä olevat apuvälineet lukuun ottamatta Imatran perusapuvälineitä. Alueellinen tietojärjestelmä KuntoApu, mahdollistaa apuvälinepalveluiden yhdenmukaisen dokumentoinnin. Potilaan käytössä olevat apuvälineet ovat yhdessä rekisterissä. Apuvälinekeskuksen tavoitteena on potilaiden yhdenvertaisuus, apuvälineiden tehokas kierrätys ja kokonaistaloudellinen toiminta, jossa apuvälinepalvelut järjestetään yhdessä sovitulla toimintamallilla siten, että apuvälinepalveluita tarvitsevat henkilöt saavat käyttöönsä tarpeittensa mukaiset apuvälineet mahdollisimman joustavasti. Apuvälinepalveluoppaan ja apuvälinepalveluiden myöntämisperusteiden tarkoituksena on toimia tietolähteenä lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälinepalveluiden linjauksissa ja toimintakäytännöissä. Laadinnassa on huomioitu aiemmin käytössämme ollutta " Apuvälinepalveluiden linjaukset ja toimintakäytännöt" -ohjeisto. Lisäksi olemme saaneet käyttöömme Keski-Suomen sairaanhoitopiirin (toim. Ulla Kolomainen) pitkälle valmistellun ja perusteellisen luonnoksen. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin apuvälinelinjauksista vastaavat apuvälinepäällikkö yhdessä kuntoutuskeskuksen johtajan, erikoisalojen asiantuntijoiden sekä alueellisen Apuvälinekeskus-työryhmän kanssa. Muiden sairaanhoitopiirien linjaukset huomioidaan. Apuvälinepalveluopas ja Apuvälinepalveluiden myöntämisperusteet on käsitelty Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin terveyspalveluiden johtoryhmässä ja ne ovat hyväksytty hallituksessa. Opasta päivitetään tarvittaessa. Kun apuvälinepalveluiden myöntämisperusteet oppaaseen tehdään muutoksia, siitä tiedotetaan mahdollisimman laajasti potilaille, apuvälinepalvelua toteuttaville työntekijöille, Eksoten verkkopalvelusivuilla sekä Nestorissa.

7 (55) OSA I 2. APUVÄLINEPALVELUJA OHJAAVAT SÄÄDÖKSET 2.1 KUNTA APUVÄLINEPALVELUJEN JÄRJESTÄJÄNÄ Pääasiallinen vastuu apuvälinepalveluista on kunnilla. Terveydenhuolto vastaa lääkinnälliseen kuntoutukseen liittyvistä, sosiaalitoimi asumiseen ja koulutoimi perusopetukseen liittyvistä apuvälineistä. Eksote vastaa kuntien puolesta sosiaali- ja terveystoimen palveluiden järjestämisestä ja näin myös terveydenhuollon ja sosiaalitoimen apuvälinepalveluista. Imatran osalta Eksote vastaa vain erikoissairaanhoidon apuvälinepalveluista. Apuvälinekirjassa (Salminen, toim. 2003.) on esitetty keskeisimmät apuvälinetoimintaa koskevat säännökset. Tarkempaa tietoa saa myös internetsivuilta: http://www.finlex.fi ja http://www.stm.fi Vaikka päävastuu apuvälinepalveluista onkin terveydenhuollolla, niin etenkin vaikea- tai monivammaisten ihmisten apuväline- ja kuntoutusasioissa tarvitaan eri viranomaisten välistä yhteistyötä. Tätä koskee laki kuntoutuksen asiakaspalvelun yhteistyöstä. Se velvoittaa eri toimijoita valtakunnallisesti, alueellisesti ja paikallisesti yhteistyöhön.(laki kuntoutuksen asiakaspalveluyhteistyöstä 604/1991., Asetus kuntoutusasiain neuvottelukunnasta 878/1991, Salminen, A-L, (toim.) 2003, K-S ITSE- hanke, apuvälinekäsikirja, 13 14). UUSI Terveydenhuoltolaki Terveydenhuoltolaki (1326/2010) tuli voimaan 1 päivänä toukokuuta 2011. Laissa säädetään kuntien ja sairaanhoitopiirien velvollisuudesta järjestää potilaan sairaanhoitoon liittyvä lääkinnällinen kuntoutus ja siihen sisältyvät apuvälinepalvelut. Lakiin sisältyvä apuvälineasetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2012. Terveydenhuoltolain mukaan apuvälinepalveluja järjestetään perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välisen työn- ja vastuunjaon mukaisesti alueellisesti yhdessä sopien. Näin voidaan edistää alueellista yhteistyötä apuvälinepalveluiden järjestämisessä ja tuottamisessa sekä parantaa toiminnan tuottavuutta ja asiakaskeskeisyyttä. Myös saumattoman palveluketjun edistämiseksi voitaisiin sosiaalihuollon ja muiden apuvälinepalveluja kustantavien vastuutahojen apuvälinepalvelut tarvittaessa sovittaa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon apuvälinepalvelujen toiminnalliseen kokonaisuuteen. Tällä mahdollistettaisiin esimerkiksi apuvälineiden kierrätys kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Terveydenhuoltolaki http://www.stm.fi/vireilla/lainsaadantohankkeet/sosiaali_ja_terveydenhuolto/terveydenhuoltol aki

8 (55) 2.1.1 Terveydenhuollon apuvälinepalvelut Kansanterveyslaissa ja erikoissairaanhoitolaissa säädetään kuntien ja niiden muodostamien kuntayhtymien tehtäväksi järjestää lääkinnällisen kuntoutuksen palveluita osana terveyden ja sairaanhoitoa. Kansanterveystyöhön kuuluvana tehtävänä kunnan tulee huolehtia lääkinnällisen kuntoutuksen järjestämisestä siltä osin kuin sitä ei ole säädetty Kansaneläkelaitoksen tehtäväksi. Lääkinnälliseen kuntoutukseen kuuluu neuvonta, kuntoutustarvetta ja -mahdollisuuksia selvittävä tutkimus, erilaiset terapiat, yli 65-vuotiaiden vaikeavammaisten ei Kelalle kuuluvan kuntoutuksen järjestäminen, sopeutumisvalmennus- ja ohjaustoiminta ja muut näihin rinnastettavat toiminnat sekä apuvälinepalvelut. 2.1.2 Sosiaalitoimen vammaispalvelulain mukaiset apuvälinepalvelut Kuntien sosiaalitoimen vastuulla ovat vammaisten ihmisten asuntoon kuuluvien välineiden ja laitteiden sekä muiden kuin lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden hankinnasta aiheutuvien kustannusten korvaaminen. Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (L 380/1987) tarkoituksena on edistää vammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä sekä ehkäistä ja poistaa vammaisuuden aiheuttamia haittoja ja esteitä. Asuntoon kuuluvien välineiden ja laitteiden korvaamiseen on oikeutettu henkilö, jonka liikkuminen tai muu omatoiminen suoriutuminen vakituisessa asunnossa tuottaa vamman tai sairauden vuoksi erityisiä vaikeuksia. Palveluja ja tukitoimia järjestettäessä kunnan on huolehdittava siitä, että vammaisille tarkoitetut palvelut ja tukitoimet järjestetään sellaisina, kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Pysyvästi laitoshoidossa asuvalle henkilölle ei ole velvollisuutta järjestää em. vammaispalvelulain mukaisia palveluita. Kunnan tulee myöntää vammaispalvelulain mukaiset kuljetuspalvelut, palveluasuminen, asunnon muutostyöt, asuntoon kuuluvat välineet ja laitteet sekä tulkkipalvelut palveluihin oikeutetulle vaikeavammaiselle henkilölle. Palvelut kuuluvat erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin eli palvelut on järjestettävä määrärahoista riippumatta. Muut vammaispalvelulain tarkoittamat palvelut ja tukitoimet kuuluvat yleisen järjestämisvelvollisuuden piiriin eli palvelut ja tukitoimet järjestetään määrärahojen puitteissa. Korvattaviksi tulevat vammaispalvelulain mukaan tarpeenmukaiset, todelliset kustannukset.

9 (55) 2.1.3 Sosiaalitoimen muu apuvälinetoiminta Turvallisuuteen liittyvien apuvälineiden tarve ja kysyntä tulevat entisestään lisääntymään. Dementiaa sairastavien ja iäkkäiden vanhusten määrä lisääntyy. Itsenäisen selviytymisen tukemiseksi tarvitaan mm. monipuolinen turvajärjestelmä. Sosiaalihuoltolain mukaan voidaan myöntää esim. turvapuhelimia tarveharkintaan perustuen osana kotipalvelun tukipalveluita. Kunnissa on ollut erilaisia käytäntöjä siinä, miten ja mistä talousarvion kohdasta kustannetaan esim. hälytysrannekkeet, turvapuhelimet, ovihälyttimet ja hellavahdit. Eksote:n apuvälineiden saatavuusperusteissa on tarkemmin, miten ko. apuvälinepalvelut järjestetään. Tärkeintä on, että kuntalaiset saavat tarvitsemansa palvelut. (Sosiaalihuoltolaki 710/1982; K-S ITSE- hanke, apuvälinekäsikirja, 13 14). 2.1.4 Kehitysvammaisten apuvälinepalvelut Kehitysvammaisten apuvälinepalvelut järjestetään ensisijaisesti lääkinnällisenä kuntoutuksena hoitovastuun mukaisesti samalla tavoin kuten muillekin apuvälineitä tarvitseville. (Asetus lääkinnällisestä kuntoutuksesta 1015/1991). Vaikeavammainen kehitysvammainen voi hakea korvausta asuntoon kuuluvien välineiden, laitteiden ja koneiden hankkimisesta hänelle aiheutuvista kohtuullisista kustannuksista, jos hän vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee näitä toimenpiteitä suoriutuakseen tavanomaisista elämäntoiminnoista. Korvattavia asuntoon kuuluvia välineitä ja laitteita ovat mm. nostolaitteet, hälytyslaitteet tai muut asuntoon kiinteästi asennettavat välineet ja laitteet. (Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 380/1987, asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 759/1987) Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain perusteella voidaan apuvälineitä järjestää, mikäli muiden lakien perusteella palvelut eivät tule turvatuiksi. Se edellyttää sosiaalitoimen ja asiakkaan laatimaa palvelusuunnitelmaa, johon erityishuoltona järjestettävät tukitoimet sisällytetään. (Laki kehitysvammaisten erityishuollosta 23.6.1977/519) 2.2 MUITA APUVÄLINEPALVELUJA JÄRJESTÄVIÄ TAHOJA Kuntien lisäksi vakuutusyhtiöt korvaavat liikenne- ja tapaturmavakuutuslakien nojalla vakuutettujen tarvitsemia apuvälineitä. Kansaneläkelaitos vastaa vaikeavammaiselle työssä ja opiskelussa tarpeellisista apuvälineistä ja Valtiokonttori korvaa sodissa tai armeijassa vammautuneiden apuvälineitä. Työnantajat voivat saada työvoimahallinnon kautta tukea apuvälinehankintoihin ja työpaikan muutostöihin vammaisen henkilön työnteon mahdollistamiseksi.

10 (55) Mikäli apuvälineen tarve perustuu tapaturmavakuutuslain (608/1948), maatalousyrittäjäin tapaturmavakuutuslain (1026/1981), sotilasvammalain (404/1948), liikennevakuutuslain (279/1959) tai näitä vastaavan aikaisemman lain mukaiseen vahinkoon tai ammattitautiin, silloin sovelletaan näitä lakeja apuvälineiden hankkimisesta, käytön opetuksesta, huollosta ja uusimisesta aiheutuviin kustannuksiin. 2.2.1 Perusopetus Opetuksen järjestäjät ovat velvollisia järjestämään maksutta vammaiselle tai erityistä tukea tarvitsevalle oppilaalle koulussa käytettävät apuvälineet. Niihin kuuluvat mm. kommunikointia tukevat materiaalit ja välineet. Muita ovat esim. hissit, kaiteet, luiskat, laskettavat ja nostettavat pesualtaat sekä erilaiset pulpetit, tuolit ja muut vastaavat välineet. Oppilaan henkilökohtaiset koulussa tarvitsemat lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineet järjestetään terveydenhuollon kautta. (Perusopetuslaki 628/1998, perusopetusasetus 852/1998, www.minedu.fi) Rajanveto henkilökohtaisten ja opetuksessa tarvittavien apuvälineiden välillä on tehtävä tapauskohtaisesti. Pääsääntönä on, että oppimisessa tarvittavien apuvälineiden (esim. tietokone, työpöytä/pulpetti) on ensisijaisesti koulun järjestämisvastuulla. Apuvälinepalveluiden myöntämisperusteet -oppaassa on kirjattu tarkemmat apuvälinekohtaiset myöntämisperusteet. 2.2.2 Ammatillinen koulutus Erityisopetusta saavalla opiskelijalla on oikeus opiskelun edellyttämiin avustajapalveluihin, muihin oppilashuoltopalveluihin sekä erityisiin apuvälineisiin. (Laki ammatillisesta koulutuksesta 630/1998, www.minedu.fi). 2.2.3 Kansaneläkelaitos Kela järjestää vaikeavammaiselle henkilölle työssä ja opiskelussa tarpeelliset kalliit ja vaativat apuvälineet. Vaikeavammainen henkilö ei ilman suunniteltua apuvälinettä selviydy työstään tai opiskelusta. Kalliita ja vaativia apuvälineitä ovat esim. tekniset erityislaitteet, kuten lukutelevisio, piste- ja isonäytöt sekä atk-laitteistot. Apuvälineitä voidaan myöntää peruskoulun 7. luokalta alkaen. Jos apuväline katsotaan tarpeelliseksi myös myöhemmin työelämään tähtäävässä opiskelussa, silloin hakemukseen tulee liittää ammatillisen koulutuksen toteuttamissuunnitelma. Apuvälineet annetaan kuntoutujan käyttöön, mutta ne säilyvät Kelan omistuksessa. Kela vastaa apuvälineiden käytön opettamisesta, huollosta ja seurannasta. (Laki Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista 566/2005 sekä siihen liittyvä asetus 646/2005, www.kela.fi).

11 (55) 2.2.4 Liikenne- ja tapaturmavakuutukset Vakuutusyhtiöt korvaavat liikenneonnettomuudesta tai tapaturmasta aiheutuneen vamman tai sairauden toiminnanrajoitusten vuoksi tarpeellisten apuvälineiden hankkimisen. Korvauksen piiriin kuuluvat apuvälineiden määräämisestä, sovittamisesta, hankkimisesta, käyttöön luovuttamisesta, käytön opettelusta sekä huollosta tai uusimisesta aiheutuvat kulut. Apuvälineillä tarkoitetaan kaikkia terveydenhuollon lainsäädännön apuvälineiksi katsomia välineitä, joita vahingoittunut tarvitsee vamman aiheuttamien toimintarajoitusten vuoksi. (Laki tapaturmavakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta 625/1991. Laki liikennevakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta 626/1991, www.vkk.fi) 2.2.5 Valtiokonttori Valtiokonttori korvaa mm. asevelvollisten, siviilipalvelusmiesten, eräiden puolustusvoimien palveluksessa olleiden sekä YK-rauhanturvajoukoissa palvelleiden tarvitsemat sairaanhoitoon kuuluvat proteesit ja apuvälineet. Apuvälinekorvausta suoritetaan, kun kyseessä on sotilastapaturma tai palvelussairaus. (Sotilasvammalaki 404/1948, www.valtiokonttori.fi) 2.2.6 Työhallinto Työhallinto voi myöntää vajaakuntoisen henkilön työnantajalle työolosuhteiden järjestelytukea. Työnantaja voi tällä tuella hankkia työkoneita ja -välineitä, kehittää työmenetelmiä tai teettää työpaikan muutostöitä, jotka auttavat vajaakuntoisen työntekijän työhön sijoittumista tai työssä pysymistä. http://www.mol.fi/mol/fi/01_tyonantajat/06_2rekrytoinnin_tuki/index.jsp Tuen enimmäismäärä henkilöä kohden määritellään vuosittain. (Työvoimapalvelulaki 1005/1993 on kumottu ja korvattu lailla julkisesta työvoimapalvelusta 1295/2002, asetus työvoimapalveluihin liittyvistä etuuksista 1253/1993 on edelleen voimassa, www.mol.fi/tyonantajapalvelut/tuki.html) 2.3 APUVÄLINEPALVELUJEN LAATUSUOSITUS Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos (THL, ent. Stakes) on vastannut apuvälinealan valtakunnallisesta kehittämisestä yhteistyössä muiden Pohjoismaiden kanssa. THL:n sivuilla on APUDATA tietokanta, johon on kerätty kattava tietopaketti apuvälinealalta. Apudatassa julkaistaan myös alan tutkimuksia sekä ajankohtaisia asioita. Apuvälinepalvelujen laatusuositus on laadittu ohjaamaan ja kehittämään apuvälinepalveluja. Suositusta voidaan käyttää apuvälinepalveluiden suunnittelun, kehittämisen ja arvioinnin tukena. Suositus perustuu apuvälinepalveluja ohjaavaan voimassa olevaan lainsäädäntöön. Apuvälinepalveluja tarkastellaan laatusuosituksessa apuvälineiden tarvitsijoiden ja käyttäjien, sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ammatillisen johdon ja päätöksentekijöiden näkökulmasta.

12 (55) Apuvälinepalveluja ohjaavat periaatteet Joustavat ja saumattomat palvelut Apuvälineen tarvitsijan tulee saada palvelut nopeasti ja vaivattomasti, kun apuvälineen tarve on todettu. Palvelun tulee tapahtua yhdessä toimipisteessä niin, että yhteistyö ja tiedonvälitys toimivat eri organisaatioiden välillä. Ohjauksen ja neuvonnan tulee olla riittävää. Käyttäjälähtöiset palvelut Apuvälinepalvelun lähtökohtana on tarvitsijan ja ammattihenkilön yhdessä toteama tarve. Eksotessa on sovittu yhtenäiset apuvälineiden myöntämisperusteet. Tarpeen arviointi perustuu henkilön kokonaistilanteeseen. Terveydenhuollon ammattilaisen velvollisuutena on selvittää potilaan terveydentila ja hänen siitä johtuva riittävien terveyspalvelujen tarve kuten esim. apuvälinetarve. Tapauskohtainen yksilöllinen harkinta ratkaisee viime kädessä tuotettavan palvelun. Apuvälineen käyttäjän tulee saada tietoa apuvälineen valintaan liittyvistä vaihtoehdoista ja hän voi osallistua itse valintaan. Tarvittaessa apuvälinettä tulee kokeilla sen todellisessa ympäristössä riittävän pitkään. Käyttäjää tulee ohjeistaa mihin hän ottaa yhteyttä apuvälineen käyttöön, huoltoon, korjaukseen ja palautukseen liittyvissä asioissa. Käyttäjän tulee myös tietää, kuinka toimia tilanteessa, jossa hän ei ole tyytyväinen palveluun. Ammattitaito ja osaaminen Riittävällä ammattitaidolla ja osaamisella turvataan apuvälineen käyttäjälle hänen saamansa hyöty apuvälineestä. Käytön opetuksessa ja ohjauksessa otetaan huomioon apuvälineen käyttäjän voimavarat ja edellytykset. Tarvittaessa opetusta tarjotaan myös käyttäjän läheisille. Apuvälineen palautuksesta sovitaan yhteisesti. Apuvälinepalveluissa toimivien ammattihenkilöiden ammattitaitoa tulee kehittää ja ylläpitää täydennyskoulutuksen, verkostoitumisen ja yhteistyön avulla. Ammattihenkilöstö noudattaa hyviä palveluperiaatteita ja kohtelee asiakkaitaan kunnioittavasti. Kaikki tarpeellinen apuvälinettä ja palveluja koskeva henkilökohtainen tieto kirjataan asiakkaan asiakirjoihin. Tiedottaminen kuntalaisille Apuvälineiden laatusuosituksen mukaan kuntalaisten tulee saada riittävästi tietoa apuvälinepalveluista: mitä palveluja on saatavilla, mistä palveluja saa ja miten niihin hakeudutaan. Eksoten tulee tiedottaa aktiivisesti apuvälinepalveluista ja sosiaali- ja

13 (55) terveydenhuollon esitteisiin ja oppaisiin tulee sisällyttää tietoa apuvälinepalveluista. Sosiaalija terveydenhuollon ammattihenkilöstön tulee osata ohjata apuvälineen tarvitsija sopivan palvelun pariin ja ammattihenkilön luo. 2.4 YHTENÄISET KIIREETTÖMÄN HOIDON PERUSTEET Apuvälinepalvelut sisältyvät Sosiaali- ja terveysministeriön määrittelemiin Yhtenäiset kiireettömän hoidon perusteet -julkaisuun, jossa säädetään hoitoon pääsyn määräajat: Välitön yhteys kiireettömissäkin asioissa terveyskeskukseen arkipäivisin virka-aikana Lääkärin tai hoitajan (apuvälineasiantuntijan) hoidon/apuvälinetarpeen arvio viimeistään kolmantena arkipäivänä yhteydenotosta Erikoissairaanhoidon hoidon/apuvälinetarpeen arvio kolmessa viikossa Tarpeelliseksi todettu hoito/apuväline viimeistään kuudessa kuukaudessa Terveydenhuollon ammattilainen, jolla on koulutus ja riittävä asiantuntemus sekä käytettävissä tarvittavat potilastiedot, voi tehdä apuvälinetarpeen arvioinnin. Arvio voidaan tehdä vastaanoton yhteydessä tai puhelinpalveluna. Perusterveydenhuollossa asiakkaan apuvälinepalvelun kiireellisyys tulee arvioida kolmen arkipäivän kuluessa ja erikoissairaanhoidossa kolmen viikon kuluessa yhteydenotosta. Asiakkaan apuvälinepalvelu tulee aloittaa viimeistään kuuden kuukauden kuluessa yhteydenotosta. Apuvälialan ammattilaisten tulee varmistaa, että palvelu saadaan alkuun mahdollisimman pian ja viimeistään säädetyssä määräajassa. Erityisen tärkeä on turvata apuvälineet, jotka ovat välttämättömiä elintärkeiden ja keskeisimpien päivittäisten toimintojen ylläpitämisessä tai jotka ovat välttämättömiä henkilön itsenäisen suoriutumisen tukemisessa. Apuvälinepalvelun ensisijaisuutta arvioitaessa huomioidaan mm. sairauden etenemisnopeus tapaturman /vamman aiheuttama tarve sairaalasta kotiutuksen mahdollistavat apuvälineet ja laitoshoitoon joutumisen uhka lasten kehityksen ja kasvun vaatimukset apuvälineen käyttö edistää turvallisuutta (Yhtenäiset kiireettömän hoidon perusteet 2005, 196)

14 (55) 2.5 POTILAAN TYYTYMÄTTÖMYYS PÄÄTÖKSEEN Terveydenhuollossa apuvälineiden tarpeen arviointiin ja hankintaan liittyvät päätökset ovat hoitopäätöksiä, joista ei potilaalla ole varsinaista valitusoikeutta. Tämä koskee niin yksikköjen omaa toimintaa kuin ostopalveluja. Potilaan omasta näkemyksestä poikkeava päätös on kirjattava sairauskertomukseen. Mikäli potilas on tyytymätön tehtyyn päätökseen, hän voi saattaa asian - ensisijaisesti päätöksentekijän tai hänen esimiehensä käsiteltäväksi tai - tekemällä muistutuksen asiasta toimintayksikön vastaavalle johtajalle eli - Avoterveydenhuolto ja Suun terveydenhuolto > johtava ylilääkäri - Sairaalapalvelut > johtajaylilääkäri - Mielenterveyspalvelut > johtaja - Sairaanhoidolliset tukipalvelut > johtaja tai - tekemällä asiasta kantelun Etelä-Suomen aluehallintovirastoon. http://www.laaninhallitus.fi/lh/etela/siv/home.nsf/pages/753f073091a2cd46c2256db B00495593 - Mahdolliset riidat tulee pyrkiä ratkaisemaan heti alkuvaiheessa keskustellen. Muistutusmenettelystä säädetään laissa potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992.) Laissa korostetaan myös potilaan osallistumismahdollisuutta, tiedonsaantioikeutta ja itsemääräämisoikeutta omaan terveydentilaansa liittyvissä asioissa. Apuvälineiden myöntämistä koskevissa asioissa on mahdollista saattaa ratkaisut myös hallinto-oikeuden tutkittavaksi hallintolainkäyttölain mukaisina julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta koskevina hallintoriita-asioina (Hallintolainkäyttölaki 586/1996). Hallintooikeuden päätöksestä voi valittaa edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Sosiaalitoimessa päätökset tekee yleensä vammaispalveluista vastuussa oleva sosiaalityöntekijä. Kalliissa ratkaisuissa (yli 10 000 ) päätöksen tekee johtava sosiaalityöntekijä asiaa hoitavan sosiaalityöntekijän esityksestä. Sosiaalitoimen viranhaltijan päätökseen tyytymätön voi 14 päivän kuluessa esittää kirjallisen oikaisupyynnön eli saattaa asian yksilöasioiden jaoston tutkittavaksi. Yksilöasioiden jaoston päätökseen tyytymätön voi edelleen valittaa hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Vammaispalvelulain mukaista kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvista palveluista ja tukitoimista (esim. asuntoon kuuluvat välineet ja laitteet) voi tehdä hallintooikeuden päätöksestä suoraan jatkovalituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Jatkovalitus on tehtävä kirjallisesti 30 päivän kuluessa hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksisaannista. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä ei ole muutoksenhakuoikeutta.

15 (55) Muiden vammaispalvelulakiin sisältyvien palvelujen ja tukitoimien osalta hallinto-oikeuden päätöksistä valittaminen korkeimpaan hallinto-oikeuteen on mahdollista vain jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Luvan myöntämisen edellytyksenä on valituksen erittäin suuri merkitys valittajalle tai oikeudenkäytännön yhtäläisyydelle taikka asian tärkeys lain soveltamisen kannalta muissa samankaltaisissa tapauksissa. Valitusasioissa asiakkaita/potilaita ohjaa, neuvoo ja avustaa Etelä-Karjalan sosiaalija terveyspiirin sosiaali- ja potilasasiamies http://www.eksote.fi/kiinteasivu.asp?kiinteasivuid=286 & NakymaID=3 2.6 APUVÄLINEPALVELUN RESURSOINTI- JA KUSTANNUSVASTUU 2.6.1 Kuntien vastuu Kuntien ja kuntayhtymien tulee varata riittävät taloudelliset ja asiantuntijaresurssit apuvälinepalveluiden tuottamiseen alueen tarpeiden ja ennustettavissa olevan tarvekehityksen mukaisesti (Apuvälinepalveluiden laatusuositus). Alueelliseen apuvälinekeskukseen on keskitetty Eksote:n lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälinepalveluiden määrärahat lukuun ottamatta silmätautien ja kuulokeskuksen sekä Imatran terveyskeskuksen perusapuvälineitä. Terveysasemien apuvälinepalveluiden toimipisteet huolehtivat potilaiden perusapuvälineistä kuten esimerkiksi hygienia ja liikkumisen apuvälineet. Apuvälineiden huolto ja korjaus tapahtuvat sovitusti terveysaseman toimipisteessä tai keskussairaalassa. Apuvälinetarpeen ilmetessä tulee potilaan ottaa yhteyttä ensisijaisesti omaan terveysasemaan. Apuvälinelainaamotoiminta edellyttää riittävää henkilöstöä. Kiertäviin apuvälineisiin kohdistuu paljon välillistä työtä kuten puhdistus- ja huoltotoimenpiteitä. Laadukkaat apuvälinepalvelut edellyttävät monen eri toimijan työpanosta. Sosiaalitoimi vastaa vammaispalvelulain mukaisten apuvälineiden resursoinnista. 2.6.2 Erikoissairaanhoidon vastuu Alueellinen apuvälinekeskus kilpailuttaa, hankkii ja rekisteröi keskitetysti apuvälineet. Keskussairaalan kautta hankitaan vaikeavammaisten ja erityisosaamista vaativien lapsi- ja aikuispotilaiden liikkumista ja päivittäisiä toimintoja helpottavat apuvälineet sekä erikoisapuvälineet mm. sähköiset liikkumisen apuvälineet. Lisäksi keskussairaala järjestää pääosin hengityssairaiden, kuulo- näkövammaisten apuvälineet sekä protetisoinnin. Apuvälinekustannukset sisältyvät kunnilta perittävään maksuosuuteen.

16 (55) 2.7 Apuvälinepalvelun maksut Lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineisiin ei ole subjektiivista oikeutta, vaan niiden tarve arvioidaan osana potilaan kokonaishoitoa - ja kuntoutusta. Apuvälinepalvelut ja apuvälineet ovat potilaille maksuttomia. Asiakasmaksulain 5 :n 7 kohdan perusteella lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineet sekä niiden sovitus, tarpeellinen uusiminen ja huolto ovat niiden tarvitsijalle maksuttomia. (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992), jäljempänä asiakasmaksulaki) Terveydenhuollon apuvälineistä ei peritä omavastuu- ym. maksuja. Jossain apuvälineissä on käytetty hankintahinnan ylärajaa (esim. peruukit ja silmälasien sangat). Ylärajan käyttämistä on perusteltu apuvälineen Apuvälinepalveluiden saatavuusperusteet oppaassa ko. apuvälineen kohdalla. 2.7.1 Apuvälinepalvelun kustannukset asiakkaalle Apuvälinepalvelut (asiantuntijatyö, apuvälineen hankinta ja huoltopalvelut) ovat käyttäjille kokonaisuudessaan maksuttomia. Apuvälinekäynneistä ei peritä asiakasmaksua. Myöskään ei peritä omavastuuosuuksia tai apuvälineiden lainauksista panttimaksua. 2.7.2 Asiakkaan matkakustannukset Asiakas voi hakea lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälinekäyntien matkakuluista korvausta Kelasta. Edellytys korvaukselle on, että asiakas on itse hakemassa tai tuomassa apuvälinettä. Terveydenhuollon yksikkö kirjoittaa todistuksen matkakorvausta varten SV 67 -lomakkeelle, jossa tulee olla terveydenhuollon ammattihenkilön nimi ja virka-asema sekä lisäksi hoitolaitoksen nimi tai leima. Matkakorvausta tulee hakea 6 kuukauden kuluessa tehdystä matkasta. Kela korvaa matkan siltä osin, kuin se ylittää omavastuuosuuden. 2.7.3 Apuvälineiden kuljetuksista syntyvät kustannukset Apuvälineen kuljetus on ensisijaisesti asiakkaan vastuulla silloin, kun se on mahdollista tavanomaisin keinoin eikä aiheuta ylimääräisiä kustannuksia. Kooltaan suurien ja painavien apuvälineiden (esim. kotihoitosänky) kuljetuksesta vastaa terveydenhuolto lääkinnälliseen kuntoutukseen kuuluvana toimintana.

17 (55) 3. Apuvälinepalveluissa käytettäviä mittareita Apuvälineisiin ja apuvälinepalveluihin kehitettyjä arviointivälineitä on vielä vähän. Näyttöä apuvälineiden vaikuttavuudesta ja hyödystä kuitenkin tarvitaan. Apuvälinealalle hyvin soveltuvia mittareita ovat QUEST 2.0 -tyytyväisyysmittari, NOMO -liikkumisapuvälineiden ja PIADS -elämänlaatumittari arviointimittari. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos(thl; ent. Stakes) on tehnyt mittavaa tutkimus- ja kehittämistyötä QUEST 2.0 sekä NOMO 1.0-mitareiden osalta. Mittareita kehitettäessä on tehty tiivistä pohjoismaista yhteistyötä esimerkiksi NOMO 1.0:n osalta. QUEST 2.0-tyytyväisyysmittari Quebec User Evaluation of Satisfaction with Assistive Technology (QUEST 2.0) on ensimmäinen standardoitu käyttäjän tyytyväisyyttä arvioiva mittari, jonka tarkoituksena on arvioida sekä apuvälineen käyttäjän tyytyväisyyttä että tarjota alan ammattilaisille mittari tyytyväisyyden arvioimiseen. Tieto kerätään kyselylomakkeella. Kysely voidaan toteuttaa postikyselynä tai haastatteluna. Apuvälineen käyttäjä voi täyttää lomakkeen itsenäisesti tai asiantuntijan avustamana. Tyytyväisyydellä QUEST -mittarissa tarkoitetaan henkilön kriittistä arviota apuvälineen tai siihen liittyvien palveluiden ominaisuuksista. Mittari on tarkoitettu käytettäväksi nuorten, aikuisten ja vanhusten apuvälinepalvelussa. Apuvälinealan asiantuntijat voivat käyttää Quest 2.0 mittaria apuvälinepalvelun seurannassa. NOMO 1.0 NOMO 1.0 (The Nordic mobility-related participation outcome evaluation of assistive device interventions) -mittaria käytetään liikkumisapuvälineiden vaikuttavuuden arviointiin. Mittari on kehitetty yhteispohjoismaisena yhteistyönä, johon on osallistunut yhdeksän jäsentä viidestä Pohjoismaasta. (Brandt, Iwarsson, Jónsdottir, Löfqvist, Salminen & Sund 2008, 3.) Mittarin kohderyhmänä ovat 18 vuotta täyttäneet aikuiset, jotka käyttävät tai tulevat käyttämään liikkumisapuvälineitä. Haastateltavilla ei saa olla sellaisia kognitiivisia toimintarajoitteita, jotka estävät heitä vastaamaan kysymyksiin. (Brandt ym. 2008, 8.) NOMO 1.0:n avulla arvioidaan, kuinka liikkumista parantavat apuvälineet täyttävät tarkoituksensa liikkumisessa ja liikkumisen edellyttävissä toiminnoissa. Liikkuminen määritellään kävelyksi tai pyörätuolilla liikkumiseksi, paikasta toiseen. GAS GAS (Goal Attainment Scaling) on 60-luvulta lähtien kehitetty menetelmä, jota käytetään tavoitteiden laatimiseen ja arvioon lasten ja nuorten kuntoutuksessa. Se kehitettiin aluksi mielenterveyskuntoutujille ja otettiin käyttöön myöhemmin laajemmin terveydenhuollossa. (Mäenpää 2008, 10.) Tavoitteiden asettamisen viitekehyksenä toimii ICF-malli.

18 (55) GAS -mittari on suunniteltu toimimaan tilanteissa, missä apuvälineen tarvitsija ja ammattihenkilö yhdessä ovat asettaneet tarkat tavoitteet asiakkaan toiminnalle. Mittari toimii jokaisessa kuntoutumisprosessissa yksilöllisesti ja tuloksia mitataan tietyllä aikajaksolla. PAINEHAAVOJEN RISKILUOKITUSMITTARIT Painehaava on ihon haavauma, joka johtuu paineen aiheuttama pitkäaikaisesta verenkiertohäiriöstä. Painehaavojen ennaltaehkäisyssä on tärkeää riskipotilaiden tunnistaminen. Riskiluokitusmittarin avulla tunnistetaan painehaavalle riskialttiit potilaat. Tunnetuimmat mittarit ovat Bradenin, Nortonin ja Waterlowin asteikot. (Hietanen & Iivanainen 2003, 190.) Braden -luokitus Mittari koostuu kuudesta osiosta, joiden avulla arvioidaan painehaavan riskiä lisäävien kliinisten tekijöiden osuutta: toimintakyky, liikkuminen, tuntoaisti, ravitsemustila, ihon kosteus, sekä kudosten hankaus ja venytys. Riskiluokituksen pisteytys on 6-23 pistettä (Hietanen & Iivanainen 2003, 191). Kukin riskiä lisäävä tekijä pisteytetään yhdestä neljään pistettä, lukuun ottamatta kudosten venyttymistä ja hankautumista, joka pisteytetään yhdestä kolmeen pistettä (Nousiainen 2007, 122). Mitä matalammat pisteet potilas saa, sitä suurempi riski hänellä on saada painehaava. On huomioitava, että kun on riski saada painehaava tai painehaava on jo syntynyt, tulee tehdä moniammatillinen hoitosuunnitelma, jossa laaja-alaisesti otetaan huomioon painehaavaan syntyyn vaikuttavat tekijät (esim. siirtyminen/kitka, istuminen, ravitsemus, haavanhoito). Yllä olevan luvun on koostanut Kolomainen U. 2009. 4. Apuvälinealan tutkimuksia Apuvälinealan tutkimuksia on varsin vähän, mutta niiden määrä on lisääntynyt viime vuosina samanaikaisesti, kun apuvälinealaa on THL:n johdolla kehitetty valtakunnallisesti. THL on tehnyt terveyskeskuksiin ja keskussairaaloihin suunnatut apuvälinepalveluiden saatavuusselvitykset vuosina 1994, 2000 ja 2006. Saatavuusselvityksillä kartoitettiin apuvälinepalveluiden sen hetkistä tilannetta ja verrattiin aiempaan. Selvitykset ovat osoittaneet, että apuvälinepalveluita on sairaanhoitopiirien johdolla kehitetty sekä alueellisesti että paikallisesti mm. sopimalla alueelliset apuvälineiden saatavuusperusteet sekä perustamalla alueellisia apuvälinekeskuksia. Myös apuvälineiden myöntämiseen on lisätty määrärahoja.

19 (55) Pohjoismainen ryhmä on laatinut katsauksen liikkumisen apuvälineistä ja valmistelee katsausta alaraajaproteesien, ympäristönhallintalaitteiden sekä älykotitekniikan vaikuttavuudesta (Malmivaara & Salminen 2008, 6.). Suomalais-tanskalais-ruotsalaisessa Systematic review of mobility devices outcomes - yhteistyöhankkeessa arvioitiin liikkumisen apuvälineiden vaikuttavuustutkimuksia. Hankkeessa tehtiin järjestelmällinen katsaus liikkumisen apuvälineiden vaikuttavuudesta yksilön osallistumiseen ja toimintaan. Kaikkien katsaukseen hyväksyttyjen tutkimusten mukaan apuvälineiden vaikutus oli merkittävä. Merkittäviä positiivisia vaikutuksia apuvälineillä oli liikkumiseen, toimin ja osallistumisen, käyttäjätyytyväisyyden ja elämänlaadun kohdalla. (Brandt, Malmivaara, Samuelsson, Salminen, & Töytäri 2009, 697.) 5. Apuvälinepalveluprosessi Apuvälinepalveluprosessiin kuuluu apuvälinetarpeen määrittely, välineen sovitus, luovutus omaksi tai lainaan, käytön opetus ja seuranta sekä välineiden huolto. Lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden tarkoituksena on korjata lääketieteellisin perustein todetun sairauden tai vamman aiheuttamaa toiminnanvajavuutta niin, että vajaakuntoinen henkilö selviytyy päivittäisistä toimistaan. Asetus ei määrittele, mitä ovat päivittäiset toimet, eikä yksilöi, mitkä välineet ovat apuvälineitä. Erikseen mainitaan kuitenkin, että kuntoutuksessa tarvittavat hoito- ja harjoitusvälineet ja peruskoulua tai lukiota käyvän vammaisen oppilaan henkilökohtaisesti koulussa tarvitsemat välineet kuuluvat lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineisiin. Apuvälineen ja apuvälinepalvelujen edellytyksenä on lääkärin toteama sairauden tai vamman aiheuttama pitkäaikainen tai pysyvä toimintakyvyn heikentyminen, joka haittaa päivittäisiä toimintoja. Arvion voi tehdä myös toinen terveydenhuollon ammattihenkilö toimintayksikössä sovitun työnjaon mukaisesti. Päivittäisillä toiminnoilla tarkoitetaan niitä jokapäiväisen elämän tehtäviä eri toimintaympäristöissä, jotka toistuvat päivittäin tai useita kertoja viikossa. Apuvälinetarvetta määriteltäessä arvioidaan asiakkaan toimintakykyä, jolla tarkoitetaan hänen kykyään suoriutua elämän jokapäiväisistä vaatimuksista. Toimintakyky sisältää fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset ulottuvuudet, jotka ovat vuorovaikutuksessa keskenään ja ympäristön kanssa. Kansanterveyslaki (66/1972), Asetus lääkinnällisestä kuntoutuksesta (1015/1991), K-S ITSEhanke, apuvälinekäsikirja, 13 14).

20 (55) Apuvälinepalveluprosessi (Kuvio 1) sisältää apuvälinetarpeen arvioinnin, apuvälineen sovituksen, kokeilun, luovutuksen omaksi tai lainaksi, käytön opetuksen ja käytön seurannan sekä apuvälineen huollon. Jokainen apuvälinepalveluprosessi on yksilöllinen. Lähtökohtana on asiakkaan yksilöllinen tarve. (Apuvälinepalvelunimikkeistö 2004, 19.). Prosessiin osallistuu asiakkaan ja hänen läheistensä lisäksi terveydenhuollon ammattihenkilöitä sekä mahdollisesti muita yhteistyötahoja. Apuvälinepalveluprosessi on ainakin osittain tarkoituksenmukaista toteuttaa henkilön päivittäisessä toimintaympäristössä. Apuvälineet ja niiden tarve tulee arvioida ja ottaa huomioon kuntoutus- tai hoitosuunnitelmia laadittaessa. Oikein arvioidut ja valitut apuvälineet tukevat kuntoutuksen tavoitteita. Lähde: Keski-Suomen sairaanhoitopiirin opas. Kuva: Ulla Kolomainen ICF luokituksen käyttö apuvälinepalvelussa ICF -luokitus(international Classification of Functioning, Disability and Health) on kansainvälinen standardi toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus ICF -luokituksessa toimintaa ja toiminnan rajoituksia tarkastellaan yksilön terveydentilan ja erilaisten elämänpiirin tilannetekijöiden dynaamisena vuorovaikutuksena. Toimintakyky on yläkäsite, joka sisältää ruumiin toiminnot ja rakenteet sekä suoriutumisen ja osallistumisen jokapäiväisessä elämässä ja yhteiskunnassa. ICF ei toimintakyvyn arviointimenetelmä, vaan ohjeistaa moniammatillista työjakoa toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden arvioinnissa ja edistämisessä. (Järvikoski & Karjalainen 2008, 82.) Apuvälinetarpeen arviointiprosessissa voidaan käyttää ICF -luokituksen mukaelmaa (Kuvio 1). Kehon toimintoihin ja rakenteisiin liittyvät mm. mielen toiminnot, aistitoiminnot, kipu, äänen ja puheen tuottaminen, sydän ja verenkierto-, veri-, immuuni- ja hengitystoiminnot, tuki- ja liikuntaelimistön toiminnot sekä seksuaalitoiminnot.

21 (55) Terveyden aihealueita voidaan käyttää hyväksi, kun suunnitellaan haastattelun tai havainnoinnin runkoa. (Kanto-Ronkanen & Salminen 2004, 65.) Toiminnalla tarkoitetaan henkilön eri rooleja ja tehtäviä. Niitä voivat olla oppiminen, kuten katseleminen ja jäljittely ja soveltaminen, kuten ajattelu, lukeminen, laskeminen, esineiden kantaminen ja käsittely, kävely ja liikkuminen sekä itsestä huolehtiminen. Henkilö kuvaa haastattelussa omaa toimintaansa ja siihen liittyviä tehtäviä, mutta helpointa on arvioida tehtävistä suoriutumista kokeilemalla ja havainnoimalla. Jos henkilö ei suoriudu jostakin tehtävästä, kuten pukeutumisesta, arvioidaan tarkemmin tehtävän edellyttämiä kehon toimintoja. (Kanto-Ronkanen & Salminen 2004, 65.) Osallistumisella tarkoitetaan henkilön suoriutumista erilaisista rooleista. Roolit voivat liittyä kotiin ja perheeseen, muihin ihmisiin sekä työhön tai opiskeluun. Haastattelussa tai erilaisissa toimintaympäristöissä käy ilmi millainen ja kuinka tärkeä henkilön rooli on hänelle. Voidaan havainnoida myös miten henkilö suoriutuu rooleista ja miten roolit vaikuttavat hänen suoriutumiseensa niihin liittyvistä tehtävistä. (Kanto-Ronkanen & Salminen 2004, 66.) Toimintakykyyn voidaan vaikuttaa joko kehittämällä ihmisen kykyominaisuuksia, kehittämällä hänen ympäristöään tai korvaamalla tiettyjä toimintoja tai liikkeitä teknisillä apuvälineillä. (Talvitie ym. 1999; Alaranta & Pohjolainen 2003) Korniloff, K 2008. Toimintakyky Kuvio 1. ICF -osa-alueiden sisältö ja vuorovaikutussuhteet Yllä olevan luvun on koostanut Kolomainen U. 2009.

22 (55) OSA 2 TERVEYDENHUOLLON APUVÄLINEPALVELUT ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI JA TERVEYSPIIRISSÄ 6. Apuvälinepalvelun eettiset periaatteet Apuvälinepalveluissa noudatetaan sosiaali- ja terveysalan ammattieettisiä ohjeita sekä apuvälinepalveluiden laatusuosituksessa mainittuja periaatteista. Oikeus hyvään apuvälinepalveluun Oikeus hyvään apuvälinepalveluun tarkoittaa sitä, että potilas saa tilanteensa edellyttämää asiantuntevaa ja oikea-aikaista apuvälinepalvelua. Hän saa riittävästi asiantuntevaa tietoa ja ohjausta jota annetaan myös hänen omaiselleen tai muille asiakkaan hoitoon ja kuntoutukseen osallistuville henkilöille niin, että he kokevat apuvälinepalvelut turvalliseksi, osaavaksi ja tuntevat tulleensa hyvin kohdelluiksi. Apuvälinepalveluja suunnittelevat ja niistä päättävät henkilöt varmistavat voimavarojen riittävyyden. Eri tehtävissä toimivat terveydenhuollon ammattilaiset toteuttavat apuvälinepalvelut alueellisesti yhteisesti sovittujen apuvälinepalveluiden myöntämisperusteiden mukaisesti asiakkaan yksilölliset tarpeet huomioiden. Ihmisarvon kunnioitus Jokaisella on yhtäläinen ja ainutkertainen ihmisarvo. Ihmisen kunnioittamiseen kuuluvat inhimillinen kohtelu, luottamuksellisuus ja yksityisyyden suoja, hyvä vuorovaikutus ja rehellisyys sekä tiedon saantioikeus. Asiakkaan vaikuttamismahdollisuus ja itsemääräämisoikeus resurssien rajoissa on apuvälinepalveluiden lähtökohta. Ihmisarvon kunnioituksen tulee näkyä myös omaisten ja läheisten kohtelussa sekä suhteissa yhteistyökumppaneihin.

23 (55) Itsemääräämisoikeus Itsemääräämisoikeudella tarkoitetaan potilaan oikeutta päättää asioistaan oman elämänkatsomuksensa sekä ajatus- ja arvomaailmansa perusteella. Apuvälinepalveluissa asiakas tarvitsee tietoa sairauden vaikutuksesta toimintakykyyn sekä miten eri apuvälineillä tai palveluilla voidaan kompensoida alentunutta toimintakykyä. Potilaan tahtoa kunnioitetaan, hänen kokemustaan arvostetaan ja hänen kanssaan haetaan yhteisymmärrystä apuvälineistä ilman johdattelua painostusta tai pakkoa. Itsemääräämisoikeuteen sisältyy myös potilaan oikeuden kieltäytyä apuvälineistä vaikka selkeä tarve olisi olemassa. Oikeudenmukaisuus Oikeudenmukaisuus edellyttää, että apuvälineitä tarvitsevat henkilöt saavat palvelut alueellisesti sovittujen periaatteiden mukaisesti yhdenmukaisesti. Apuvälinepalveluissa kaikkia asiakkaita kohdellaan tasavertaisesi riippumatta iästä, asuinpaikasta, sosiaalisesta asemasta, äidinkielestä, sukupuolesta tai kulttuurisesta taustasta, sukupuolisesta suuntautuneisuudesta tai vakaumuksesta. Ammatillisuus ja hyvinvointi Ammattitaidon ylläpito ja kehittäminen on jokaisen työntekijän oikeus ja velvollisuus. Hyvää apuvälinepalvelua ei synny ilman hyvää ammattitaitoa. Sisältöosaamisen lisäksi tarvitaan toimintaa koskevien säännösten ja suositusten hallintaa, eettisiä taitoja sekä vuorovaikutus- ja työyhteisövalmiuksia. Organisaatio luo edellytykset näiden taitojen ylläpitämiselle ja edistämiselle. Jokainen työyhteisön jäsen on vastuussa omasta ja toisten hyvinvoinnista. Ongelmien ja kehittämistarpeiden rehellinen selvittäminen, kuulluksi tuleminen, vaikutusmahdollisuudet sekä onnistumisen ja arvostuksen kokemukset edistävät työyhteisön hyvinvointia ja tyytyväisyyttä. Apuvälinepalvelussa työskentelevän henkilöstön hyvinvointia tuetaan oikeudenmukaisella, keskustelevalla ja kannustavalla johtamisella. Yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä tarvitaan eettisten näkökohtien, kustannusten hallinnan, vaikuttavuuden ja tehokkuuden saavuttamiseksi terveydenhuollossa. Jokaisen työntekijän tulee pyrkiä pois sellaisesta etupiiriajattelusta, jossa muiden tehtävät ja erikoisalat tai heidän ammattitaitonsa ja osaamisensa jätetään huomioimatta. Laadukkaat apuvälinepalvelut tuotetaan luottamuksellisessa ja vastavuoroisessa yhteistyössä eri tehtävissä toimivien kesken ja alueellisesti sovitun työnjaon mukaisesti.

24 (55) Käyttäjän näkökulma apuvälineeseen Apuvälineen käyttäminen edellyttää, että käyttäjä kokee tarvitsevansa sitä ja sitoutuu sekä käytön opetteluun että käyttöön. Apuvälineen käyttöönotto on suurelta osin käyttäjän sisäinen prosessi. Apuväline ei ole samanlainen laite kuin joku muu elämää helpottava kodinkone tai kulkuneuvo. Useimmiten apuvälineen tarvitsijan elämässä ja toimintakyvyssä on tapahtunut suuri muutos. Uusi tilanne voi edellyttää jopa koko elämän uudelleen arviointia. Ihmiset käsittelevät asioita eri tavoin. Apuvälineen käyttöönottoprosessi saattaa joskus asiantuntijan mielestä viedä aivan liian pitkän ajan. Sopeutumiselle on annettava riittävästi aikaa. Apuvälineen käyttäjä luo merkityksen apuvälineelle omassa elämässään ja arvioi omakohtaisesti sen tarpeellisuuden. Kun apuvälineen tarvitsija ilmaisee tarpeen itse, on hän arvioinut apuvälineen käytön merkityksen omassa elämässään. Käyttöönottovaihe on apuvälineen käyttäjälle usein työlästä varsinkin, jos kyseessä on monimutkainen ja tekninen laite. Käyttö edellyttää usein kykyä ja halua uuden opetteluun. Apuväline on näkyvä merkki sairaudesta tai vammasta tai muuttuneesta elämäntilanteesta ja siksi uuden apuvälineen käyttöönotto edellyttää aina ammattilaisilta hienotunteisuutta, empatiakykyä, ammatillisuutta sekä asiakkaan uuden elämäntilanteen ymmärtämistä. Ammattilaisen suhtautuminen ja asiakkaan elämäntilanteen kunnioitus rakentaa luottamusta, joka puolestaan on edellytys onnistuneelle apuvälineratkaisulle. Esimerkiksi kun selkäydinvammainen henkilö tarvitsee pyörätuolin, edellyttää sen käyttöönottaminen uuden kehonkuvan rakentamista ja uuden liikkumistavan opettelua sekä henkisiä voimavaroja uusien tilanteiden ja tapahtuneen käsittelyyn. Omaisten huomioiminen erityisesti lasten apuvälineasioissa on tärkeää. Esimerkiksi vammaisten lasten vanhemmille voi olla vaikea vaihe, kun lapsi siirtyy rattaista pyörätuoliin. Pyörätuoli on näkyvä merkki lapsen erilaisuudesta. Toisaalta muutos voi myös helpottaa, jos/kun pystyy itse liikkumaan ja osallistumaan. Ihmisten ainutlaatuisuutta tulee kunnioittaa. Apuvälinepalveluiden käyttäjät tarvitsevat yhteistyökumppanikseen asiantuntevia ammattilaisia. He tarvitsevat tietoa ja palveluja omien päätöstensä tueksi.

25 (55) He sanovat ammattilaiset, että tulen tarvitsemaan niitä, - tietävät kuulema kokemuksesta. Apuvälineitä tarkoittavat. Niin kai, kai he tietävät. En ole heille ensimmäinen tapaus, mutta tämä kaikki on niin uutta ja hämmentävää. Pelottaa. Sairaus riisuu, ei se kysele lupaa. Täällä kodissani on käynyt moni, tehty suunnitelmia, esitelty välineitä. Ystävällisiä ovat olleet, mutta en käsitä tätä kaikkea. Tarvitsen aikaa, tarvitsen rauhaa, olla yksin tämän kaiken kanssa - itkeä ja luopua. Silti täytyy olla vahva jaksaa uudet kasvot - seuraava tulija jo huomisen päässä. Ulla Kolomainen 2009 Yllä olevan luvun on koostanut Kolomainen U. 2009. 7. Apuvälinepalveluista tiedottaminen 7.1 TIEDOTTAMINEN KUNTALAISILLE Apuvälinepalveluista tiedottamien on osa kuntien ja kuntayhtymien sosiaali- ja terveydenhuollon tiedottamista. Tiedottamisen tavoitteena on, että kuntalaiset saavat riittävästi tietoa sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvistä apuvälinepalveluista ja siitä, mitä palveluja on saatavilla, mistä palveluja saa ja miten niihin hakeudutaan. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin alueellinen lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälinepalveluopas ja apuvälineiden saatavuusperusteet on julkaistu Eksoten apuvälinekeskuksen kotisivuilla www.eksote.fi >Palvelut > Kuntoutus ja apuvälineet > Apuvälineet. 7.2 ERI OSAPUOLTEN VÄLINEN TIEDONSIIRTO Apuvälinepalvelut järjestetään usein monen eri toimijan yhteistyönä ja eri hallintoalojen, eikä vain terveys- ja sosiaalitoimen kustantamana. On tärkeää, että oleellinen tieto siirtyy eri

26 (55) osapuolten välillä. Eksote:ssa käyttöönotettu yhteinen potilas - ja apuvälinetietojärjestelmä helpottaa tiedon siirtoa. Kaikkia osapuolia sitoo vaitiolovelvollisuus. 7.3 TERVEYDENHUOLLON APUVÄLINEPALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN Alueellisesti järjestettävät apuvälinepalvelut toteutetaan sekä terveysasemilla kunnissa että keskussairaalan Apuvälinekeskuksessa. Apuvälinepalveluiden tarvitsija saa tarvitsemansa palvelut pääsääntöisesti siltä terveydenhuollon yksiköltä, jossa hänen hoitovastuunsa on. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin alueella apuvälinepalvelut järjestetään hajautetusti. Avoterveydenhuollossa järjestetään asiakkaan perusapuvälinepalvelut ja erikoissairaanhoidossa erityisosaamista vaativat apuvälinepalvelut. 7.3.1 HOITOVASTUU Peruslähtökohtana on, että asiakkaan hoitovastuu on perusterveydenhuollossa. Asiakkaan ollessa tutkimuksen tai hoidon vuoksi pitkäaikaisesti erikoissairaanhoidon seurannassa, hoitovastuu ja myös asiakkaan apuvälinepalvelut ovat erikoissairaanhoidossa. Yksittäinen polikliininen käynti sairaalassa katsotaan konsultaatioksi eikä se vielä siirrä kokonaishoitovastuuta. Hoitovastuun siirtymisestä on aina sovittava osapuolten kesken ja asia on kirjattava potilastietojärjestelmään. Erikoissairaanhoidossa hoitavan lääkärin on kirjattava selkeästi, miten potilaan jatkohoito järjestetään. Hoitovastuumerkintä on tärkeä apuvälinepalveluiden järjestämisessä. Apuvälinepalveluita tarvitsevan ja käyttävän henkilön on tiedettävä, mihin hän ottaa yhteyttä apuvälineasioissa. Tieto hoitovastuusta on oleellinen myös keskussairaalan ja terveysasemien apuvälineasiantuntijoille. Em. periaatteesta poiketen keskussairaalan kautta hankitaan vaikeavammaisten ja erityisosaamista vaativien lapsi- ja aikuispotilaiden liikkumista ja päivittäisiä toimintoja helpottavat apuvälineet sekä erikoisapuvälineet mm. sähköiset liikkumisen apuvälineet. Lisäksi keskussairaala järjestää pääosin hengityssairaiden, kuulo- näkövammaisten apuvälineet sekä protetisoinnin. Apuvälinepalveluprosessin käynnistämiseen riittää asiakkaan, omaisen tai jonkun ammattihenkilön aloite. Apuvälinesuosituksia ja aloitteita tekevät myös ulkopuoliset kuntoutuspalveluiden toteuttajat esim. kuntoutuslaitokset. Apuvälinesuositukset arvioidaan ja apuvälinepäätökset tehdään sen mukaan, mitä alueellisesti on sovittu hoitovastuusta ja työnjaosta. Apuvälinealanasiantuntija voi tarvittaessa tehdä lähettäjän kanssa yhteiskäynnin asiakkaan luo. Erikoissairaanhoidon kuntoutusohjaajat tekevät käyntejä asiakkaan toimintaympäristöön. He tukevat asiakkaan itsenäistä selviytymistä arjessa, koulussa, kotona ja työpaikalla. Kuntoutusohjaajat arvioivat käyntien yhteydessä asiakkaan toimintakykyä ja voivat suositella terveydenhuollon sekä sosiaalitoimen myöntämiä apuvälineitä ja laitteita. Kotikäynneillä on mahdollista seurata ja ohjata apuvälineiden käyttöä.