Sääntömuuts esitykset Asiakirja 8 Sisältää myös muutksen taustan sekä partineuvstn lausunnn
Hallituksen 11.10.2012 päättämät sääntöjen muutsesitykset jäsenkkukselle - Jäsenkkukselle 2012 ehdtettavat lisäykset punaisella ja pistt viletilla. hallituksen perustelut sääntömuutsesityksille, jista ei päätetä SUOMEN PARTIOLAISET FINLANDS SCOUTER RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Sumen Partilaiset Finlands Scuter ry:n jäsenkkuksessa 16.11.2008 sekä 17 tisen kappaleen viimeisen lauseen salta ylimääräisessä jäsenkkuksessa 7.2.2009 Patentti- ja rekisterihallituksen rekisteröinti pvm: 31.7.2009 Muutsesitys A. 9 JÄSENKOKOUS Varsinainen jäsenkkus pidetään jka tinen vusi lka-marraskuun aikana. Ylimääräinen jäsenkkus n kutsuttava klle, js vähintään 1/10 1/5 ääniikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta kirjallisesti pyytää erityistä ilmitettua asiaa varten tai js partineuvst tai hallitus pitää sitä tarpeellisena. Jäsenkkuksen tarkemman ajan ja paikan määrää hallitus, jka myös kutsuu klle kkuksen. Tällä hetkellä jäseniä n 11, jten nykyisin 1/10 edellyttää vähintään kahden jäsenen pyyntöä. Mikäli jäsenmäärä alenee 11:sta 10:een, jäsenkkuksen visi nykysääntöjen perusteella kutsua klle vain yksi jäsenpiiri, mikä n liian matala kynnys jäsenkkuksen klle kutsumiseksi. Muuts edellyttää nykyisellä jäsenmäärällä klmea jäsentä. Muutsesitys B. Tekninen tarkistus pykälään 10, tisen kappaleen viimeinen lause B- ja C-jäsenten edustajilla n läsnäl- ja puheikeus. krvataan lauseella B- ja yhteisömutisten C-jäsenten edustajilla sekä henkilö-cjäsenillä n läsnäl- ja puheikeus. Muutsesitys C. 11 JÄSENKOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Varsinaisessa jäsenkkuksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Valitaan kkuksen puheenjhtaja sekä tarvittava määrä pöytäkirjanpitäjiä. 2. Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja vähintään kaksi ääntenlaskijaa. 3. Tdetaan kkuksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4. Vahvistetaan työjärjestys. 5. Käsitellään hallituksen kertmus timinnasta ja taludesta jäsenkkusten väliseltä kaksivutiskaudelta. 6. Päätetään seuraavan kahden kalenterivuden timinnan paintuksista.
7. Valitaan hallituksen puheenjhtaja. 8. Valitaan hallituksen varapuheenjhtaja. 9. Valitaan partineuvstn puheenjhtaja. 10. Valitaan partineuvstn muut jäsenet ja heidän varajäsenensä. 11. Päätetään tarvittaessa pitkän aikavälin timinnasta ja taludesta. 12. Käsitellään muut kkuskutsussa mainitut asiat. Jäsenkkus käsittelee hallituksen kertmuksen timinnasta ja taludesta jäsenkkusten väliseltä kaksivutiskaudelta, jten n lunnllista, että jäsenkkus myös linjaa kaksivutiskauden timinnan paintukset. Käytäntö selkiyttää myös partineuvstn työskentelyä: se hyväksyy syksyllä timintasuunnitelman seuraavalle kalenterivudelle samin kuin se j nyt hyväksyy budjetin seuraavalle kalenterivudelle. Tällä tavin kytketään 2-vutistiminnan paintukset pitkän aikavälin timinnan suunnitteluun. Muutsesitys D. 12 PARTIONEUVOSTO Partineuvst käyttää kkntuessaan yhdistyksen päätösvaltaa. Partineuvstn valitaan puheenjhtaja sekä kustakin varsinaisesta jäsenyhdistyksestä yksi jäsen kutakin yhdistyksen varsinaista jäsentä khden. alkavaa 2000 jäsenkkusta edeltävän heinäkuun viimeisenä päivänä jäsenrekisterissä kirjattuna llutta ja jäsenmaksun maksanutta partilaistaan khti. Partineuvstn jäsenelle valitaan yhdestä neljään varajäsentä. Partineuvstssa n tällä hetkellä vain yksi henkilö edustamassa kutakin jäsenpiiriä, mikä tu yksittäiselle neuvkselle selkeän rliristiriidan: edustaak man piirin etuja vai partiliikkeen etua Sumessa. Neuvstn kka kasvattamalla kasvatetaan myös neuvstn mniäänisyyttä ja kattavuutta kk sumalaisen partiliikkeen edustajana ja strategisena linjaajana. Partineuvstn kk määräytyy varsinaisen jäsenkkusvuden heinäkuun jäsentilanteen mukaan. Tehtävä muuts lisää päätöksenten kirkastuksen tavitteita ja vähentää piirien kustannuksia SP:n maksaessa varsinaisten jäsenten sallistuminen Muutsesitys E. Kullekin varsinaiselle jäsenyhdistykselle asetetaan kahdesta neljään varajäsentä. Yhden edustajan ngelmallisuutta n tällä hetkellä pyritty ratkaisemaan sallimalla varajäsenille läsnäl- ja puheikeus kkuksissa. Varajäsenten läsnäla ei le hjattu eikä rajitettu, jten kkusten keskustelussa vat sattumanvaraisesti läsnä myös varaneuvkset, mikä ei le demkraattinen lähtökhta mielipidevaikuttamisessa. Muutsesitys F. Partineuvstn jäsenet ja varajäsenet valitaan kunkin varsinaisen jäsenen asettamista ehdkkaista. jiden tulee lla hallituksiensa jäseniä.
Partineuvstn kknpan mudstuu laajemmista ryhmistä, mikä edistää jäsendemkratiaa ja partin edustavuutta. Mikäli kaikki neuvkset lisivat piirin hallituksen jäseniä, se lisäisi mahdllisuutta rliristiriitaan: edustaak man piirin etuja vai partiliikkeen etua Sumessa. Mikäli piiri n asettanut enemmän ehdkkaita kuin sillä n paikkja, päätöksen tekee jäsenkkus. Äänestys käydään piirin asettamien ehdkkaiden kesken. Muutsesitys G. Neuvstn puheenjhtajaksi tai jäseneksi vidaan sama henkilö valita yhtäjaksisesti enintään klmeksi kaksivutiskaudeksi. Nurisjärjestön lunteeseen kuuluu dynaaminen vaihtuvuus. Menettely n j käytäntönä SP:n pesteissä. Muutsesitys H. 13 PARTIONEUVOSTON KOKOUKSET Partineuvstn kkuksessa n partineuvstn puheenjhtajalla sekä kullakin partineuvstn jäsenellä yksi ääni. kutakin alkavaa 2000 kkusta edeltävän heinäkuun viimeisenä päivänä jäsenrekisterissä kirjattuna llutta ja jäsenmaksun maksanutta partilaistaan khti. Partineuvstn puheenjhtajalla n yksi ääni partineuvstn kkuksissa. Jäsenpiirien kk humiidaan jatkssa partineuvstn jäseniä valittaessa kustakin jäsenpiiristä, jten sitä ei humiida enää äänisalkun kautta. Henkilö ja ääni periaate edistää kansalaisjärjestölle lunteenmaista mniäänistä keskustelukulttuuria. Muutsesitys I. 14 PARTIONEUVOSTON KOKOUKSISSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Kevätkkuksessa käsiteltävät asiat 1. Vahvistetaan vusikertmus ja tilinpäätös sekä päätetään niiden ja tilintarkastajien kertmuksen perusteella vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvllisille. 2. Päätetään jka tisessa kevätkkuksessa jäsenmaksusta seuraavia kahta vutta varten. 3. Käsitellään hallituksen ja partineuvstn jäsenten esittämät, kkuskutsussa mainitut asiat. Syyskkuksessa käsiteltävät asiat 1. Hyväksytään jka tisessa syyskkuksessa timintasuunnitelma seuraavaa kahta vutta varten. 2. Hyväksytään talusarvi seuraavaa vutta varten. 3. Päätetään hallituksen jäsenten lukumäärästä seuraavaksi vudeksi. 4. Valitaan hallituksen jäsenet ervurssa levien tilalle ja mahdlliset uudet jäsenet. 5. Valitaan kalenterivudeksi tilintarkastajaksi KHT-yhteisö, jka nimeää keskuudestaan vastuuhenkilön. 6. Käsitellään hallituksen ja partineuvstn jäsenten esittämät, kkuskutsussa mainitut asiat.
Jäsenkkus hyväksyy timinnan painpisteet 2 vudelle ja partineuvst hyväksyy knkreettisemmalla taslla levan vusisuunnitelman. Käytäntö selkiyttää partineuvstn rlia vusisuunnittelua ja talutta hjaavana päätöksentekijänä. Nykyistä knkreettisemman vusisuunnitelman myötä timinnan ja taluden keskinäinen riippuvuus tulee entistä läpinäkyvämmäksi. Muutsesitys J. 15 HALLITUS JA SEN TEHTÄVÄT Yhdistyksen hallituksen mudstavat hallituksen puheenjhtaja ja varapuheenjhtaja, talusvalikunnan, aluevalikunnan, hjelmavalikunnan, kulutusvalikunnan, viestintävalikunnan ja kansainvälisten yhteyksien valikunnan jhtaja. sekä taludesta, aluetyöstä, hjelmasta, kulutuksesta, viestinnästä ja kansainvälisistä yhteyksistä vastaavat hallituksen jäsenet. Hallituksen jäsenet valitaan kahdeksi kalenterivudeksi kerrallaan siten, että ervurssa n vat jka tinen vusi puheenjhtaja, varapuheenjhtaja viestintävalikunnan ja kansainvälisten yhteyksien valikunnan jhtaja sekä viestinnästä ja kansainvälisistä yhteyksistä vastaavat hallituksen jäsenet ja jka tinen vusi talusvalikunnan, aluevalikunnan, hjelmavalikunnan ja kulutusvalikunnan jhtaja. taludesta, aluetyöstä, hjelmasta ja kulutuksesta vastaavat hallituksen jäsenet. Nykyiset timinnanalat säilyvät ennallaan, mutta sääntöjen mutilulla pyritään siihen, että valikuntien paintuksia ja nimiä vidaan muuttaa jatkssa ilman sääntömuutksia. Sääntömuuts mahdllistaa sen, että hallituksen jäsen ei välttämättä le valikunnan puheenjhtaja. Muutsesitys K. tekninen tarkistus pykälään 17, klmas kappale Yhdistys kerää jäsenmaksunsa jäseniltaan sekä krvataan lauseella Yhdistys kerää jäsenmaksunsa jäseniltään sekä
Tausta sääntömuutsehdtukselle Partineuvst IV/2011 sai käsiteltäväkseen piirialitteen SP-FS:n päätöksenten kirkastamiseksi. Alitteessa esitettiin, että eri päätöksentektasjen ja niissä levien henkilöiden tehtäviä ja rleja pitäisi selventää. Hallitus perusti asiaa valmistelemaan työryhmän, jhn kuului hallituksen, partineuvstn ja timistn edustaja. Työryhmä n myös kuullut työn aikana järjestön ulkpulisia asiantuntijita. Tammikuussa tteutettiin kysely hallinnn kirkastamisen muutstarpeista partineuvksille, hallituksen jäsenille ja niille piirinjhtajille, jtka eivät le neuvstn jäseniä. Kyselyä jaettiin myös muille partin päätöksentekn aktiivisesti sallistuneille. Vapaamutisia vastauksia kertyi yhteensä 25. Muutstarpeiden kartitusta jatkettiin ryhmätyöskentelynä helmikuun 2012 Partineuvstssa. Ryhmätyöskentelyn phjalta laadittiin esitys päätöksentekmallin linjauksista. Esitykseen pyydettiin piireiltä lausunta. Lausunnt käsiteltiin suullisesti Partineuvstn kkuksessa II/2012 (huhtikuu). Lisäksi Partineuvst keskusteli ja evästi hallitusta jatktyöstöön. Päätöksenten kirkastamisen työstämisen yhteydessä käytyjen keskusteluiden, kerättyjen kmmenttien ja saatujen piirilausuntjen phjalta hallitus päätyi esittämään, että Partineuvstn rlia tulee selventää khti valtuustmallia. Tämä edellyttää, että sääntöihin tehdään muutksia. Yhdistyslaki mahdllistaa, että jäsenistölle kuuluvaa päätösvaltaa käyttäisi pelkästään vusittain kkntuva jäsenkkus tai pelkästään vusittain kkntuva jäsenistön nimeämä valtuust. Nykyistä järjestelyä ei kuitenkaan le kyseenalaistettu, vaan lähtökhtana n pidetty sitä, että 60 000 jäsenen järjestö tarvitsee lakisääteisen hallituksen lisäksi sekä jäsenkkuksen että valtuusttasn.
Partineuvstn PN III/12 lausunt XII Jäsenkkukselle Sumen Partilaiset Finlands Scuter ry:n sääntömuutsesityksestä. Lausunnsta n päätetty 15.9.2012. Partineuvstn lausunnn antamisen jälkeen hallitus n päättänyt lla esittämättä jäsenkkukselle muutksia tämän lausunnn sisältämiin ASIA-khtiin 4 (tinen muutsesitys sääntöjen khtaan 12), 5 (klmannen muutsesityksen relatiivilause sääntöjen khtaan 12) sekä 8 (kuudes muutsesitys sääntöjen khtaan 12). Hallituksen sääntömuutsesitykset n merkitty materiaaliin: lisäykset punaisella kursividulla tekstillä pistt viletilla yliviivatulla tekstillä ASIA 1: Muutsesitys sääntöjen khtaan 9 Jäsenkkus: Varsinainen jäsenkkus pidetään jka tinen vusi lka-marraskuun aikana. Ylimääräinen jäsenkkus n kutsuttava klle, js vähintään 1/10 1/5 ääniikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta kirjallisesti pyytää erityistä ilmitettua asiaa varten tai js partineuvst tai hallitus pitää sitä tarpeellisena. Jäsenkkuksen tarkemman ajan ja paikan määrää hallitus, jka myös kutsuu klle kkuksen. Lausunt: Partineuvst susittaa sääntömuutsta äänin 27 4 sääntöjen pykälään 9 khdistuvan muutksen salta hallituksen esityksen mukaisesti. ASIA 2: Muutsesitys sääntöjen khtaan 11 Jäsenkkuksessa käsiteltävät asiat sekä khta 14 Partineuvstn kkuksissa käsiteltävät asiat: 11 Varsinaisessa jäsenkkuksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Valitaan kkuksen puheenjhtaja sekä tarvittava määrä pöytäkirjanpitäjiä. 2. Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja vähintään kaksi ääntenlaskijaa. 3. Tdetaan kkuksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4. Vahvistetaan työjärjestys. 5. Käsitellään hallituksen kertmus timinnasta ja taludesta jäsenkkusten väliseltä kaksivutiskaudelta. 6. Päätetään seuraavan kahden kalenterivuden timinnan paintuksista.
7. Valitaan hallituksen puheenjhtaja. 8. Valitaan hallituksen varapuheenjhtaja. 9. Valitaan partineuvstn puheenjhtaja. 10. Valitaan partineuvstn muut jäsenet ja heidän varajäsenensä. 11. Päätetään tarvittaessa pitkän aikavälin timinnasta ja taludesta. 12. Käsitellään muut kkuskutsussa mainitut asiat. ja 14 Syyskkuksessa käsiteltävät asiat 1. Hyväksytään jka tisessa syyskkuksessa timintasuunnitelma seuraavaa kahta vutta varten. 2. Hyväksytään talusarvi seuraavaa vutta varten. 3. Päätetään hallituksen jäsenten lukumäärästä seuraavaksi vudeksi. 4. Valitaan hallituksen jäsenet ervurssa levien tilalle ja mahdlliset uudet jäsenet. 5. Valitaan kalenterivudeksi tilintarkastajaksi KHT-yhteisö, jka nimeää keskuudestaan vastuuhenkilön. 6. Käsitellään hallituksen ja partineuvstn jäsenten esittämät, kkuskutsussa mainitut asiat. Lausunt: Partineuvst susittaa yksimielisesti sääntömuutsta sääntöjen pykäliin 11 ja 14 khdistuvien muutsten salta hallituksen esityksen mukaisesti. ASIA 3: Ensimmäinen muutsesitys sääntöjen khtaan 12 Partineuvst ja muutsesityksen liittymä sääntöjen khtaan 13 Partineuvstn kkukset: 12 Partineuvst käyttää kkntuessaan yhdistyksen päätösvaltaa. Partineuvstn valitaan puheenjhtaja sekä kustakin varsinaisesta jäsenyhdistyksestä yksi jäsen kutakin yhdistyksen varsinaista jäsentä khden alkavaa 2000 jäsenkkusta edeltävän heinäkuun viimeisenä päivänä jäsenrekisterissä kirjattuna llutta ja jäsenmaksun maksanutta partilaistaan khti. Partineuvstn jäsenelle valitaan yhdestä neljään varajäsentä.
ja 13 Partineuvstn kkuksessa n partineuvstn puheenjhtajalla sekä kullakin partineuvstn jäsenellä yksi ääni. kutakin alkavaa 2000 kkusta edeltävän heinäkuun viimeisenä päivänä jäsenrekisterissä kirjattuna llutta ja jäsenmaksun maksanutta partilaistaan khti. Partineuvstn puheenjhtajalla n yksi ääni partineuvstn kkuksissa. Lausunt: Partineuvst ei susita äänin 19-12 ensimmäistä sääntömuutsta sääntöjen khtaan 12 eikä khtaan 13. Aleksi Heikkilä (Lunais-Sumen Partipiiri ry) ja Anna Munsterhjelm (Pääkaupunkiseudun Partilaiset ry) kirjasivat eriävän mielipiteen. ASIA 4: (lausunnn antamisen jälkeen hallitus päätti lla esittämättä tätä muutsesitystä) Tinen muutsesitys sääntöjen khtaan 12: Ehdkkaat partineuvstn asetetaan kunkin varsinaisen jäsenen yhdistyksen kkuksessa. Lausunt: Partineuvst ei susita äänin 20-10 tista sääntömuutsta sääntöjen khtaan 12. Anna Munsterhjelm (Pääkaupunkiseudun Partilaiset ry) kirjasi eriävän mielipiteen. ASIA 5: (lausunnn antamisen jälkeen hallitus päätti lla esittämättä relatiivilausetta, jtka asetetaan järjestykseen kunkin varsinaisen jäsenen yhdistyksen kkuksessa.) Klmas muutsesitys sääntöjen khtaan 12: Kullekin varsinaiselle jäsenyhdistykselle asetetaan kahdesta neljään varajäsentä, jtka asetetaan järjestykseen kunkin varsinaisen jäsenen yhdistyksen kkuksessa. Lausunt: Partineuvst ei susita äänin 26 5 klmatta sääntömuutsta sääntöjen khtaan 12. ASIA 6: Anna Munsterhjelm (Pääkaupunkiseudun Partilaiset ry) kirjasi eriävän mielipiteen. Neljäs muutsesitys sääntöjen khtaan 12: Partineuvstn jäsenet ja varajäsenet valitaan kunkin varsinaisen jäsenen asettamista ehdkkaista. jiden tulee lla hallituksiensa jäseniä.
Lausunt: Partineuvst ei susita äänin 25 5 neljättä sääntömuutsta sääntöjen khtaan 12. Anna Munsterhjelm (Pääkaupunkiseudun Partilaiset ry) kirjasi eriävän mielipiteen. ASIA 7: Viides muutsesitys sääntöjen khtaan 12: Neuvstn puheenjhtajaksi tai jäseneksi vidaan sama henkilö valita yhtäjaksisesti enintään klmeksi kaksivutiskaudeksi. Lausunt: Partineuvst susittaa äänin 19-11 viidettä sääntömuutsta sääntöjen khtaan 12 hallituksen esityksen mukaisesti. ASIA 8: (lausunnn antamisen jälkeen hallitus päätti lla esittämättä tätä muutsesitystä) Kuudes muutsesitys sääntöjen khtaan 12: Js varsinaisella jäsenellä n partineuvstssa edustajia 2-3, vähintään yhden asetetuista ehdkkaista n ltava valintahetkellä enintään 29 -vutias. Js varsinaisella jäsenellä n partineuvstssa edustajia 4-6, vähintään kahden asetetuista ehdkkaista n ltava valintahetkellä enintään 29 -vutiaita. Js varsinaisella jäsenellä n partineuvstssa edustajia 7 tai enemmän, vähintään klmen asetetuista ehdkkaista tule lla enintään 29-vutiaita. Mikäli varsinainen jäsen asettaa ehdlle 2-3 varajäsentä, vähintään yhden n ltava valintahetkellä enintään 29 vutias, ja mikäli varsinainen jäsen asettaa ehdlle 4 varajäsentä, vähintään kahden n ltava valintahetkellä enintään 29-vutiaita. Lausunt: Partineuvst ei susita äänin 20-11 kuudetta sääntömuutsta sääntöjen khtaan 12. Anna Munsterhjelm (Pääkaupunkiseudun Partilaiset ry) kirjasi eriävän mielipiteen. ASIA 9: Muutsesitys sääntöjen khtaan 15 Hallitus ja sen tehtävät: 15 Yhdistyksen hallituksen mudstavat hallituksen puheenjhtaja ja varapuheenjhtaja, talusvalikunnan, aluevalikunnan, hjelmavalikunnan, kulutusvalikunnan, viestintävalikunnan ja kansainvälisten yhteyksien valikunnan jhtaja. sekä taludesta, aluetyöstä, hjelmasta, kulutuksesta, viestinnästä ja kansainvälisistä yhteyksistä vastaavat hallituksen jäsenet. Hallituksen jäsenet valitaan kahdeksi kalenterivudeksi kerrallaan siten, että ervurssa n vat jka tinen vusi puheenjhtaja, varapuheenjhtaja viestintävalikunnan ja kansainvälisten yhteyksien valikunnan jhtaja sekä viestinnästä ja kansainvälisistä yhteyksistä vastaavat hallituksen jäsenet ja jka tinen vusi talusvalikunnan, aluevalikunnan, hjelmavalikunnan ja kulutusvalikunnan jhtaja. taludesta, aluetyöstä, hjelmasta ja kulutuksesta vastaavat hallituksen jäsenet.
Lausunt: Partineuvst susittaa yksimielisesti sääntömuutsta sääntöjen khtaan 15 hallituksen esityksen mukaisesti ASIA 10: Tekniset muutsesitykset sääntöjen khtiin 10 ja 17: Pykälä 10, tisen kappaleen viimeinen lause B- ja C-jäsenten edustajilla n läsnäl- ja puheikeus. krvataan lauseella B- ja yhteisömutisten C-jäsenten edustajilla sekä henkilö-c-jäsenillä n läsnälja puheikeus. Pykälä 17, klmas kappale Yhdistys kerää jäsenmaksunsa jäseniltaan sekä krvataan lauseella Yhdistys kerää jäsenmaksunsa jäseniltään sekä Lausunt: Partineuvst susittaa yksimielisesti sääntömuutsta sääntöjen khtiin 10 ja 17 hallituksen esityksen mukaisesti.