28 Uuden valtakunnallisen laserkeilaukseen perustuvan korkeusmallituotannon Maanmittaus 85:2 (2010) Tietoisku Uuden valtakunnallisen laserkeilaukseen perustuvan korkeusmallituotannon käynnistäminen Maanmittauslaitoksessa Juha Vilhomaa Maanmittauslaitos juha.vilhomaa@maanmittauslaitos.fi Artikkelissa selostetaan pääpiirteittäin uuden korkeusmallin tuotantomenetelmä ja miten tuotanto Maanmittauslaitoksessa aloitettiin. Tuotannon perusteluja ja taustoja sekä sille asettuja tavoitteita on kuvattu tarkemmin kirjoittajan TKK:n maanmittaustieteiden laitoksella tekemässä lisensiaatintyössä Valtakunnallisen korkeusmallin tuotantoprosessin kehitystyö (2008). Siinä on esitetty myös artikkelissa olevien tietojen viitteet. Uuden valtakunnallisen korkeusmallin tarve Maa ja metsätalousministeriö asetti kesäkuussa 2005 korkeusmallityöryhmän, jonka tehtävänä oli arvioida valtakunnallisen korkeusmallin uudistamistarpeet ja -vaihtoehdot, tehdä tarvittaessa ehdotuksia uusista menettelytavoista ja arvioida uusien menetelmien kustannukset. Maanmittauslaitoksella oli koko maan kattava KM25-korkeusmalli (25 metrin ruudukkona esitetty maanpinnan korkeusmalli) ja runsaat 60 % maasta kattava KM10 -korkeusmalli (10 metrin ruudukkomalli), mutta niiden ei katsottu täyttävän korkeusmallille asetettavia uusia vaatimuksia. Työryhmän työn tuloksena (MMM:n työryhmämuistio 2006:14) valtakunnalliselle korkeusmallille asetettiin tavoitteeksi mm. sellainen tarkkuus, että se riittää pohjaksi EU:n tulvadirektiivin 2007/60/EY edellyttämille tulvakartoille ja että korkeusmalli on laadultaan homogeenisempi kuin fotogrammetrisella menetelmällä tuotettu KM10-korkeusmalli. Vaihtoehtoisina korkeusmallin tuotantotekniikkoina esillä olivat fotogrammetrinen menetelmä, laserkeilaus ja SAR-interferometria (Synthetic Aperture Radar). Ottaen huomioon Suomen luonnon ja maaston olosuhteet, halutun lopputuloksen laadun, kustannukset sekä tuotannollisen tehokkuuden, suositeltavaksi tuotantomenetelmäksi valikoitui laserkeilaus. 1 Laserkeilaus tuotantotekniikkana Ilmasta tehtävää laserkeilausta on käytetty maaston korkeusmallituotannossa 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Alkuvaiheessa lentokorkeudet olivat matalia, käsiteltävät pinta-alat pienehköjä ja tuotannon yksikkökustannukset suuria. Vuosituhannen loppupuolella menetelmää kuitenkin jo käytettiin ainakin Saksan osavaltioissa ja Hollannissa valtakunnallisten korkeusmallien tuotannossa. Viime vuosina menetelmä on kehittynyt entistä tuotannollisemmaksi parempien ohjelmistojen ja laserkeilaimien ansiosta.
Maanmittaus 85:2 (2010) 29 Kuva 1. Laserkeilauksen periaate. Laserpisteen sijainnin määrittämiseen tarvitaan GPS- ja INS (IMU)-havainnot. INS = Inertial Navigation System, IMU = Inertial Measurement Unit, inertiamittauslaite. Lentokoneesta tehtävän laserkeilauksen periaate on esitetty kuvassa 1. Lentokoneessa olevasta laserkeilaimesta lähetetään maastoon laserpulsseja, jotka heijastuvat kohteesta takaisin laserkeilaimeen (sensoriin). Kun mitataan laserpulssin edestakaisin kulkemaan matkaan käyttämä aika ja laserkeilaimen sijainti sekä asento, saadaan selville paikka, mistä pulssi on heijastunut takaisin. Näitä paikkoja nimitetään laserpisteiksi ja niiden muodostamaa joukkoa laserpistepilveksi. Yksi laserpulssi voi saada aikaan useampia laserpisteitä (paluukaikuja). Laserpisteen sijainti ratkaistaan yhtälöllä X X 0 0 LRF Y = Y0 + RIMU RIMU RM 0 Z Z G 0 l Missä ( X, Y, Z ) G = kohdepisteen maastokoordinaatit ( X 0, Y 0, Z 0 ) = laserkeilaimen sijainti (mitattu GPS:llä, antennin epäkeskisyys huomioitu) R IMU = IMU kiertomatriisi LRF R IMU = IMU:n ja keilaimen koordinaatistojen välinen kiertomatriisi R M = laserkeilaimen peilin kiertomatriisi (keilauskulma) l = laseretäisyys (range). (1)
30 Uuden valtakunnallisen laserkeilaukseen perustuvan korkeusmallituotannon Laserpisteen koordinaattien määritystarkkuus riippuu siis pääasiallisesti seuraavista seikoista: etäisyys (range, lasersäteen pituus), lasersäteen sijainti ja lasersäteen suunta. Koska nämä kaikki suureet mitataan eri mittalaitteilla (laserkeilain, GPS, IMU) ne on mittaustulosten yhteensovittamiseksi pystyttävä sitomaan samaan ajanhetkeen. Jos havaintoja ei sidota tarkasti samaan ajanhetkeen, se aiheuttaa laserpisteen sijaintiin satunnaisvirheen tyyppisen sijaintivirheen. Etäisyyden mittaus perustuu kaavaan Missä R = l c t R = l = c*t/2 (2) = sensorin ja kohteen välinen etäisyys = valon nopeus = lähetetyn ja vastaanotetun pulssin välinen aikaero. Etäisyyden mittauksen tarkkuuteen on suuri merkitys sillä, että palaavasta laserpulssista kyetään erottamaan kohta, joka edustaa kohteesta palaavan signaalin voimakkuuden nousun maksimia. Tyypillisesti laserpulssin kestoaika on 10 ns ja signaalin nousuaika on noin 1 ns. 1 ns merkitsee 30 cm:n (edestakaista) matkaa, eli 15 cm:n etäisyyttä sensorista kohteeseen. Keilaimissa olevat aikalaskurit kykenevät noin 0,05 0,2 ns ajanmittaustarkkuuteen, joka vastaa etäisyydenmittausvirheenä noin 1,5 cm:ä. Etäisyydenmittausvirheellä on muihin virhelähteisiin verrattuna pieni vaikutus, ja se näkyy eniten laserpisteen korkeudessa. Lasersäteen sijainnin määritystarkkuus riippuu DGPS-prosessoinnin onnistumisesta. Lisäksi siihen vaikuttavat GPS-laitteen laatu, GPS-satelliittien konstellaatio lennon aikana, GPS-tukiaseman sijainti (joka voidaan korvata esimerkiksi virtuaali-gps-verkolla), GPS-laitteen, IMU:n ja laserkeilaimen keskinäisen epäkeskisyysmittauksen virheet, sekä laserkeilaimesta riippuva lasersäteen suuntauksen tarkkuus. GPS-satelliittien lisäksi voidaan käyttää Glonass- ja jatkossa myös Galileo-satelliitteja, jolla parannetaan sijainnin määrityksen laatua. Tyypillisesti DGPS:n avulla voidaan tuottaa 5 15 cm:n tarkkuus. Sijainnin virhe ei kasva mainittavasti lentokorkeuden kasvaessa. Pohjoisissa olosuhteissa GPS-satelliittien konfiguraatio on ajoittain paikannuksen kannalta epäedullinen ja Glonass-järjestelmän hyväksikäyttö mahdollistaa erityisesti siellä paremman tarkkuuden. Laserkeilauksen havaintojen sijainnin laskenta perustuu siis niin sanottuun suoraan georeferointiin. Toisin kuin matriisimuotoisten ilmakuvien georeferoinnin tapauksessa, tämän luotettavuus on täysin riippuvainen satelliittipaikannus- ja inertiamittauslaitteiden toiminnasta. Vaarallista suorassa georeferoinnissa on jos käytettävien laitteiden toimintakyky huononee pikku hiljaa ajan kuluessa, jolloin saavutettava tarkkuus menee vaadittujen rajojen huonommalle puolelle. Fotogrammetrian tapauksessa, erityisesti kun käytetään matriisimuotoisia ilmakuvia, tämä voidaan yleensä havaita ns. integroitua sensorin orientointia käytettäessä. Siinä ilmakolmiointi on yhdistetty suoraan georeferointiin. Laserkeilauksen tapauksessa tämän tyyppisten virheiden paljastuminen on vaikeaa. Tähän tarvitaan järjestelmäkalibrointia, jossa käytetään
Maanmittaus 85:2 (2010) 31 Kuva 2. Laserkeilauspistepilveä, jossa on profiili rinteestä ja kasvillisuutta. Profiilissa näkyy kasvillisuuden aiheuttamia katkoksia. apuna toisiaan peittäviä keilausjonoja, maastoon mitattuja tukipisteitä tai alueita sekä fotogrammetrista referenssiä. Koska laserkeilaus perustuu lähetettävien laserpulssien takaisinheijastuksen mittaamiseen, se ei vaadi toimiakseen auringonvaloa. Laserkeilaus onnistuu siis myös ilta- ja yöaikaan. Olosuhteiden pitää olla kuitenkin sellaiset, että laserkeilaimen ja maaston välissä ei ole pilviä, sadetta tai usvaa, maastossa ei ole haitallisen paksua lumikerrosta eikä se ole tulvaveden peitossa. Kun halutaan tuottaa tarkkaa maaston korkeusmallia, laserpulssin pitää päästä heijastumaan takaisin sensoriin maan pinnasta, joten maan pinnan tulee olla mahdollisimman paljas. Runsas ja tiheä aluskasvillisuus tuottaa helposti haitallisen suuria virheitä ja tiheä puiden lehtipeite voi estää laserpulssien tunkeutumisen maan pinnalle asti. Verrattuna fotogrammetriseen korkeudenmittaamiseen laserkeilaus ei kuitenkaan ole yhtä herkkä puiden aiheuttamien katveiden vaikutukselle. (Kuva 2.) 2 Laserkeilausparametrien ja korkeusmallin määrittely Laserkeilaustekniikkaan perehtyminen systemaattisesti aloitettiin Maanmittauslaitoksella syksyllä 2005 asetetun laserkeilaus-vaatimuskehitysprojektin avulla. Yhdessä Geodeettisen laitoksen asiantuntijoiden kanssa suunniteltiin testityö, jossa testattiin valittuja keilausparametreja. Näin saatua aineistoa käytettiin korkeusmallin määrittelyjen suunnittelussa. Testityössä keilattiin Salon-Suomusjärven seudulta runsaan 1 000 neliökilometrin laajuinen alue kahdessa osassa. Testialueen koko suunniteltiin niin suureksi, että se vastaa normaalia valtakunnallisessa tuotannossa kysymykseen tulevaa aluetta. Tuotantoprosessin suunnittelussa oleellista on, että prosessissa pystytään käsittelemään riittävän isoja kokonaisuuksia. Joulukuussa 2006 noin puolet testialueesta keilattiin ostopalveluna ja keväällä 2006 toinen puolikas Maanmittauslaitoksen omana työnä. Näin kerätyn keilausaineiston perusteella suunniteltiin alustavasti korkeusmallin tuotantoprosessi ja määriteltiin korkeusmallille asettavat vaatimukset sekä tuotannon parametrit. Korkeusmallin ja tuotantoparametrien määrittelyssä tehtiin runsaasti yhteistyötä myös aineiston
32 Uuden valtakunnallisen laserkeilaukseen perustuvan korkeusmallituotannon käyttäjien kanssa. Testityössä tuotettua laserkeilausaineistoa jaettiin mahdollisimman monella käyttäjälle. Näin haluttiin kerätä kokemuksia ja palautteita aineiston soveltuvuudesta eri tarkoituksiin. Tärkeimpiä näistä yhteistyökumppaneista olivat Suomen Ympäristökeskus SYKE, Finavia, Porin kaupunki ja yliopistokeskus sekä Geologian tutkimuskeskus. Laserkeilauksen määrittely sisältää mm. seuraavat parametrit: keilauksen avauskulma enintään n. 40 astetta (± 20 astetta) keilausjonojen sivupeitot kattavasti vähintään 20 % pistetiheys vähintään 0,5 pistettä/m 2 ja enintään 1 piste/m 2 (keskimääräinen laserpisteiden etäisyys toisistaan noin 1,4 m) mitattuna ilman poikittaisjono- ja sivupeittoalueiden tihentävää vaikutusta lentokorkeus enintään noin 2 km laserpulssin jalanjälki maassa enintään noin 50 cm laserpisteisteiden korkeustarkkuus (RMSE enintään) on 15 cm yksiselitteisillä pinnoilla tasotarkkuus (RMSE enintään) on 60 cm yksiselitteisillä kohteilla. Lentokorkeus vaikuttaa laserpulssien paikannustarkkuuteen vain vähän, mutta yhdessä keilauskulman kanssa sillä on erittäin suuri vaikutus keilauksen yksikkökustannuksiin. Mitä korkeampi lentokorkeus ja suurempi avauskulma, sitä vähemmän lentolinjoja tarvitaan tietyn alueen kattamiseen ja kustannukset näin ollen alenevat. Lentokorkeus vaikuttaa myös laserpulssin kokoon maassa ( jalanjälkeen ) ja pulssien tiheyteen maan pinnalla. Siten lentokorkeus vaikuttaa siihen, miten hyvä erotuskyky saavutetaan. Toisaalta mitä suurempi pulssitiheys on, sitä isompia tietomääriä joudutaan käsittelemään. Suurten alueiden ollessa kysymyksessä sillä on työn sujuvuuden kannalta merkitystä. Aineiston laadun arvioinnissa Geodeettisella laitoksella oli tärkeä merkitys. Yhtenä referenssinä käytettiin hyväksi matalalta lennettyjä laserkeilausaineistoja, joita Geodeettinen laitos oli aiemmin tuottanut osittain samalta testialueelta. Syksyisen ja keväisen keilauksen tarkkuutta tutkittiin myös pistemäisillä RTKmittauksilla. Tutkimuksen tulokset olivat hyvin samansuuntaiset kummallekin keilaukselle huolimatta siitä, että ne oli tehty eri vuodenaikoina (syksyn keilauksessa oli ohut lumipeite maassa), erimerkkisillä keilaimilla ja aineiston järjestelmäkalibrointi ja georeferointi oli tehty eri paikoissa. Havaitut keskiarvovirheet vaihtelivat erilaisilla maastokohteilla (asfaltti, avoin maasto, kallio, metsä, pelto, sora) 7 cm:n ja +14 cm:n välillä. Keskihajonta vaihteli 5 cm:n ja 13 cm:n välillä. Lisäksi GL tutki laserkeilauksella saatuja tien korkeuksia mobiili-gps-mittauksen avulla ja sai tarkkuudeksi muutamia senttimetrejä. Uuden KM2-korkeusmallin geometrinen määrittely sisältää ruutukoon, joka on 2 metriä, sekä korkeustarkkuuden (RMSE enintään) joka on 30 cm. Maanmittauslaitoksessa tehtiin korkeusmallin määrittelyn yhteydessä selvityksiä siitä kuinka paljon korkeusmallin korkeustarkkuuteen vaikuttaa kun laserkeilauksella saadut maanpinnan korkeuspisteet esitetään 2 metrin grid-mallina. Selvityksen tuloksia näkyy kuvassa 3. Tuloksista voi päätellä, että vaihtelevassa
Maanmittaus 85:2 (2010) 33 Kuva 3. Vasemmalla on 2 metrin grid-mallin korkeuspoikkeamien jakauma testialueella (oikealla kartta) maanpintapisteisiin verrattuna. Suurimmat virheet esiintyvät tien pengerluiskissa ja -leikkauksissa. suomalaisessa maastossa 2 m:n grid kuvaa hyvin edellä esitetyn määrittelyn mukaisilla laserpisteillä saavutettavaa maaston korkeusmallia. 3 Tuotantoprosessin toteutus Laserkeilauksen tekniikka oli kypsää otettavaksi käyttöön mutta varsinainen tuotantoprosessi oli suunniteltava ja toteutettava kokonaan itse. Laserkeilausta pitempään tehneistä organisaatioista kerättiin kokemuksia ja niitä saatiin myös Sveitsin ja Saksan Baijerin osavaltion valtakunnallisista laserkeilaushankkeista. Prosessin suunnittelu oli tärkeää, koska siihen liittyy myös ihmisten osaamisen kehittäminen. Prosessin toimivuudesta riippuu paitsi aineiston laatu, myös saavutettava taloudellisuus ja tuottavuus. Uuden korkeusmallin tuotanto (Kuva 4) suunniteltiin normaalin Maanmittauslaitoksen projektitoiminnan mukaisesti. Projekteihin perustuvan kehittämisen eräänä hyötynä on se, että niiden kuluessa saadaan perehdytettyä henkilöstöä uusiin asioihin jo kehittämisen aikana ja levitettyä organisaatiossa tietoa uusista asioista myös niiden keskuuteen, jotka eivät ole kyseisten asioiden kanssa suoranaisesti tekemisissä. Testityön tulosten ja niiden pohjalta tehtyjen parametrin määrittelyjen jälkeen aloitettiin marraskuussa 2006 välinekehitysprojekti, jossa
34 Uuden valtakunnallisen laserkeilaukseen perustuvan korkeusmallituotannon Kuva 4. Korkeusmallin KM2 tuotantoprosessi suunniteltiin ja toteutettiin tuotantoprosessi sekä siinä käytettävät työkalut. Suunniteltu ja toteutettu tuotantoprosessi on esitetty kuvassa 4. Tuotanto aloitettiin laserkeilauksen kilpailutuksella. Keväällä 2008 saatiin keilattua noin 21 000 neliökilometriä. Tuotannon suuntaamisessa tehtiin tiivistä yhteistyötä tärkeimmiksi katsottujen uuden korkeusmallin ja laserkeilausaineiston käyttäjien kanssa. Kahtena ensimmäisenä tuotantovuotena (2008 ja 2009) tehtiin osa laserkeilauksista omana työnä vuokratulla laserkeilaimella. Tämä oli hyödyllistä koko prosessin oppimisen ja laserkeilauksen kustannusten muodostumisen hahmottamisen kannalta. Tuotantoprosessin kehittämisen tavoitteena oli integroida se osaksi muuta Maanmittauslaitoksen maastotietoprosessia. Näin voitiin hyödyntää olemassa olevaa tuotantoympäristöä ja osittain myös henkilöstön osaamista. Laserkeilauksella saadusta laserpistepilvestä tuotetaan maaston korkeusmalli siten, että pistepilven pisteet luokitellaan maan pintaa kuvaaviin pisteisiin ja muihin viimeisen paluukaiun pisteisiin (Kuva 1). Automaattisen luokittelun onnistumista tarkastellaan ilmakuva-stereomallien avulla. Mahdolliset luokitteluvirheet korjataan ja luokittelua täydennetään siltä osin kuin automaattiluokittelu ei ole mahdollista (esimerkiksi sillat). Maanpintaa kuvaavasta laserpistejoukosta tuotetaan ruutumallin mukainen korkeusmalli laskennollisesti. Laserpistepilvien laaduntarkastus ja pisteiden automaattinen luokittelu tehdään Maanmittauslaitoksen ilmakuvakeskuksessa ja pisteiden luokittelun vuorovaikutteinen tarkastus ESPA-stereotyöasemilla tehdään kahdessatoista maan
Maanmittaus 85:2 (2010) 35 mittaustoimistossa. Siinä yhteydessä luokitellaan virta- ja vakavedet sekä sillat omiksi luokikseen. Tavoitteena oli nostaa KM2-korkeusmallityön tuottavuus 2 3-kertaiseksi fotogrammetrisesti tehtyyn KM10-korkeusmallin tuotannon tuottavuuteen verrattuna, ja kokemus näyttää siltä, että tähän tavoitteeseen on päästy. Tuottavuuden paraneminen johtuu siitä että laserkeilaukseen perustuvassa menetelmässä pystytään käyttämään paremmin hyväksi automaattisia työmenetelmiä. Samalla tuotetun korkeusmallin laatu on parantunut selvästi. Tuotannon yksikkökustannukset määräytyvät pääosin laserkeilauksen markkinahinnan perusteella, koska sen osuus tuotantokustannuksista on suurin. Toistaiseksi yksikkökustannukset ovat alittaneet ennakkoarviot. 4 Johtopäätökset Tuotannolle asetetut tavoitteet on saavutettu hyvin ja osittain ylitettykin. Laserkeilausmäärät olivat vuonna 2008 noin 21 000 km 2, 2009 noin 30 000 km 2 ja 2010 noin 32 000 km 2. Tuotantoa kuvaavat indeksikartat ovat nähtävillä Maanmittauslaitoksen internet-sivuilla http://www.maanmittauslaitos.fi/kartat/laserkeilausaineistot/. Testityö oli hyödyllinen, koska sen avulla saatiin kokemusta varsinaisen prosessin suunnittelua varten ja saatiin testattua lopullisia parametreja. Tärkeää Kuva 5. Kuvassa on esimerkki laserkeilausaineiston käyttösovelluksesta. Pedersören Hundbackenin kivikautiset asumuspainanteet sijaitsevat tasaisella mäntykankaalla. Painanteiden läpimitta on noin 6 16 metriä ja syvyys alle metrin (Museovirasto). Kuva: Jouko Vanne, Geologian tutkimuskeskus.
36 Uuden valtakunnallisen laserkeilaukseen perustuvan korkeusmallituotannon oli myös, että voitiin hankkia osaamista kaikista laserkeilauksen ja korkeusmallituotannon työvaiheista keilauslentojen suunnittelusta ja lentämisestä lähtien. Se helpotti laserkeilaustarjouspyyntöjen laatimista ja laadunvalvonnan suunnittelemista. Uusi korkeusmalli on osoittanut täyttävänsä sille asetetut vaatimukset. Uusiakin käyttökohteita on löytynyt esimerkiksi geologisissa sovelluksissa (Kuva 5) ja ympäristömeludirektiivin 2002/49/EY mukaisissa tehtävissä. Yhteistyö Geodeettisen laitoksen kanssa oli erityisen hyödyllistä tuotannon suunnitteluvaiheessa koska Maanmittauslaitoksessa voitiin käyttää hyväksi Geodeettisessa laitoksessa vuodesta 2003 alkaen systemaattisesti hankittua laserkeilauksen asiantuntemusta. Tutkimuksen tulokset on näin ollen saatu ripeästi palvelemaan käytännön työtä. Myös yhteistyö suomalaisten alalla toimivien yritysten kanssa on ollut hyödyllistä ja ohjelmistotuotteisiin on saatu sujuvasti toteutettua lukuisia parannuksia. Tuotannon kohdentamisessa on tehty yhteistyötä erilaisten aineistojen käyttäjäryhmien kanssa. Tämä yhteistyö näyttää lisääntyvän jatkuvasti, kun tietoisuus uusien aineistojen käyttökelpoisuudesta kasvaa. Tietoisuutta on levitetty mm. vuosittain järjestettävällä korkeusseminaaripäivällä, jossa on ollut yleensä toista sataa osallistujaa. Maaston korkeusmallin tuottamisen lisäksi laserkeilaustietoja tullaan ilmeisesti jatkossa käyttämään rakennusten 3D-mallintamiseen. Maanmittauslaitoksessa on tekeillä testiprojekti, jossa selvitellään mitä mahdollisuuksia nykyisenkaltainen laserkeilausaineisto tähän tarjoaa. Maan pinnan korkeusmallin lisäksi tarvitaan myös matalien vesialueiden pohjia kuvaava korkeusmalli. Vesialueiden pohjien mittaaminen on tähän asti perustunut erilaisiin aluksista tehtäviin luotausmenetelmiin. Vihreän ja punaisen laservalon yhteiskäyttöisyyteen perustuva laserkeilaus tuonee tähän entistä käyttökelpoisemmat mahdollisuudet. Laserkeilausaineisto on nykyisellään erinomaista aineistoa kun tuotetaan maastossa sijaitsevien kohteiden geometrista, erityisesti korkeustietoa. Kohteille saavutettava tasosijaintitarkkuus ei kuvassa 1 esitetyn keilauksen geometrian vuoksi kuitenkaan ole yhtä hyvä kuin korkeustarkkuus. Myöskään kohteiden ominaisuuksista ei saada tietoa. Tältä osin tilanne paranee kun jatkossa opitaan käyttämään hyväksi laserkeilauksen intensiteetti- ja waveform-tietoja. Tiedonkeruun kannalta parasta on, kun samalla on käytettävissä sekä ilmakuvaus- että laserkeilausaineisto, sillä ne täydentävät toisiaan. Digitaalisten ilmakuvaussensorien radiometrian (sävyjen toiston) kalibroinnin kehittämisen myötä näiden kahden yhteiskäytössä tulee myös uusia automatisointimahdollisuuksia. Uuden korkeusmallin tuotanto on ajankohtaista monessa Euroopan maassa. Laserkeilaus näyttää olevan selvästi yleisimmin käyttöön valittu tuotantomenetelmä. Uuden tekniikan käyttöönotossa on tietojen ja kokemusten vaihto eri maiden karttalaitosten välillä ollut yleistä. Suomesta ovat eniten kokemuksia hakeneet Ruotsin ja Puolan karttalaitosten edustajat.
Maanmittaus 85:2 (2010) 37 Kirjallisuutta Vilhomaa Juha (2008). Valtakunnallisen korkeusmallin tuotantoprosessin kehitystyö. Lisensiaatintyö. Teknillinen korkeakoulu Maanmittausosasto. TkL Juha Vilhomaa on valmistunut diplomi-insinööriksi 1983 ja tekniikan lisensiaatiksi 2008 TKK maanmittausosastolla. Hän toimii Maanmittauslaitoksen ilmakuvakeskuksen johtajana. Tätä edelliset päätoimet ovat mittausinsinööri Mittatie Oy 1983 1985, ammattiaineiden opettaja Pohjois-Karjalan keskusammattikoulu 1985 1986, Survey Office Engineer Georeda Ltd Saudi-Arabia 1986 1987. Maanmittauslaitoksen palveluksessa hän on ollut eri tehtävissä vuodesta 1987.