Urheiluopistot taisivat tanssimisen



Samankaltaiset tiedostot
Pohojolaasen komiasti kulttuurikisoissa

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista

Yhdistyspäivä

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa

Lucia-päivä

TUNTEMATON on kirjoituskoneen sävyttämä tarina lapsuusmuistoista ja nuorille osoitetuista paineista

Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on?

Tuhkalehto hyvällä asialla myös uutta levyä odotettavissa

Perustiedot - Kaikki -

Harrastatko itse musiikkia?

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Tekninen ja ympäristötoimiala

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

K-market Erottajan valikoimat ovat monipuoliset ja kauppias on itse päässyt vaikuttamaan myymäläilmeeseen todella paljon.

Nuoret kilpailunjärjestäjinä

U N E L M Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA?

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

OPPILASTIEDOTE TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ

TÄHDET TYKITTIVÄT KAJAANISSA

Saa mitä haluat -valmennus

Kannelmäen peruskoulun lehti

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LEIKIN VOIMA Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA

TaitajaPLUS Oulussa 2010 Kuopiossa 2011

Salon Voimailijat (SalVo) järjestivät Nuorten klassisen voimanoston SM-kilpailut Ollikkalan koululla Salolla.

RUHA WOLLEY ry seurana.

Maanantai Heitä sitä valkoista palloa kohti!

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

KASILUOKKA. Koulutusvalinnat ja sukupuoli

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, Ajankohta: 11.8.

D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E

Keskiviikko

Uudistuva kylä kaupungissa

VENÄJÄN KIELI VALLOITTAA. Tuija Mäkinen Järjestö- ja kulttuurisihteeri

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys

Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018

Natiivi apuna kielten opetuksessa

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA

KAISA AKROJOOGA IISA SHOW/ COMMERCIAL SAARA JA VIIVI LYRICALJAZZ JAKSO 1 AVOIN- KESKITASO KESKITASO- EDISTYNEET AVOIN

Nuorten elämäntaitojen vahvistaminen

Musiikki toi iloa pimeyteen Kaamoksen Karkottajaisissa

Dialogin missiona on parempi työelämä

NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

Valttien palaute. Väliraportti AKSELI MAKKONEN

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset Seinäjoki

Keskiviikko

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Jesse Saarinen & Jaakko Jänis

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014

Löydätkö tien. taivaaseen?

Oppilaskunnan pajapäivä: verta, hikeä ja kyyneleitä

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

KOULUTUSVIIKONLOPPU ALUEEN TEATTERIHARRASTAJILLE

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä.

LOUNAIS-SUOMEN NUORISOTIIMI

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

Digitarinat. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: Oppiminen on yhteispeliä

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa

Kirjasto updated yhteiskehittäminen

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p

Palautteen antajat oppilaitoksittain. Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo

Läpykkä. Kevät Porin Nuorisoseura ry

Kansallisteatteri Kontulassa esimerkki teatterin jalkautumisesta lähiöön Pirjo Virtanen ja Eveliina Heinonen

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

SAKU ry. Sivu 1. HÄMEENLINNA 2007: Ilosta syntynyt

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Työharjoittelu Saksassa - Kleve Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta

o l l a käydä Samir kertoo:

SAKU ry:n salibandysarja

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

VIRVATULIKYSELY VUOTIAILLE, kevät 2013

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland

MITEN TUTKIA JUOMISEN LUOKKAEROJA? Antti Maunu erityissuunnittelija Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry / AMIS - Arjen ammattilaiset/ 9.5.

Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012.

Transkriptio:

Urheiluopistot taisivat tanssimisen http://www.sakury.net/uutiset/urheiluopistot-taisivat-tanssimisen 1 / 2 25.5.2011 8:59 Urheiluopistot taisivat tanssimisen Kisakallion Urheiluopiston opiskelijat olivat SAKUstars-kisoissa mukana toista kertaa. Urheiluhullubiisin tahtiin nähty 21 tanssijan esitys oli syntynyt liikuntaneuvojaksi toista vuottaan opiskelevan Karoliina Hievasen ohjauksessa. -Ikinä ennen en ole tehnyt koreografiaa näin isolle ryhmälle. Meitä oli niin monta, että vaikeuksia oli saada harjoitukset kaikille sopimaan. Ryhmä on kuitenkin ihan heaven, kun kaikki ovat niin täysillä jutussa mukana. Ryhmä on joukko kultakimpaleita, energinen Karoliina Hievanen kiittelee ryhmäänsä. -Lavalla oli ihan huippua, aivan mieletöntä. Puitteet olivat lavalla mahtavat. Musa tuli myös riittävän täysillä. Urheilutalolla tansseissa oli tosi hyvä fiilinki. Ojentajat timmiin kuntoon Ensikosketus kulttuurikisoihin tuli Kisakallion ryhmälle viime vuonna Seinäjoella. Ryhmänopettaja Tuula Skyttä sytytti silloin innon lähteä kisoihin mukaan. -Viimeksi ei pärjätty, vaikka lähtiessä niin luultiin. Kiva on ollut tätä biisiä treenata ja kuntoakin vaaditaan. Biisin aikana tehtiin muun muassa 20 ojentajaa. Musiikki antaa esityksessä vaadittavaa energiaa. -Kolmannella luokalla työharjoittelut osuvat kisojen kanssa päällekkäin. Kauheata olisi silti, jos mukaan ei päästäisi. Järjestelyillä täytyy harjoittelu saada onnistumaan, lupaa Kisakallion tiimin lavalle myös ensi vuonna Hievanen. Safaria ja viidakkoteemaa Urheiluopistot tekivät ryhmätanssien toisessa sarjassa vahvaa jälkeä. Kisakallion Urheiluopiston joukkueen lisäksi palkinnoille tanssi kolmanneksi sijoittunut Varalan Urheiluopiston joukkue. Varalan esityksessä lavan valtasivat alkuasukkaat. -Meillä oli tanssissa ideana viidakkoteema. Emme halunneet tehdä perinteistä tanssia vaan erilaista. Siitä se tanssin rakentaminen lähti. Aika paljon ryhmätansseissa kuultiin hiphoppia ja hittibiisejä, arvioi toista vuottaan liikuntaneuvojaksi opiskeleva Sanna Heikkinen. Sanna Heikkinen ja Joonas Turunen arvioivat ryhmän onnistuneen tanssissa hyvin, vaikka kokonaisuuteen pieniä unohduksia mahtuikin. Esitykseen valmistautumiseen ryhmä käytti noin tunnin viikossa tammikuusta alkaen.

Urheiluopistot taisivat tanssimisen http://www.sakury.net/uutiset/urheiluopistot-taisivat-tanssimisen 2 / 2 25.5.2011 8:59 -Esityksen suunnittelu liittyi meillä tykypassikurssiin. Siinä piti osana osallistua johonkin SAKU-tapahtumaan, kertoo Heikkinen. -Tänne oli meillä aika pikainen käynti, kun tänään ollaan jo lähdössä takaisin Tampereelle. Jos voitto sarjassa tulee, niin sitten paluusta vielä väännetään, harmittelee paluuaikataulua Joonas Turunen.

Monikulttuurisuus näkyi yksinlauluissa vahvasti http://www.sakury.net/uutiset/monikulttuurisuus-n-kyi-yksinlauluissa-v... 1 / 2 25.5.2011 9:00 Monikulttuurisuus näkyi yksinlauluissa vahvasti Laulajat aloittivat kisaurakkansa Joensuussa yksinlauluilla. Esityskappaleena voi yksinlaulujen sarjassa olla joko kansanlaulu, konsertti- tai hengellinen musiikki. Yksinlauluissa tunnelma vaihteli hauraan herkistä tulkinnoista konserttiesityksiin. Laulujen kimarassa oli vahvasti esillä myös monikulttuurisuus. Voimakkaana esityksenä joukosta erottui Järvisuomen ammatti-instituutissa opiskelevan Larin Sevetcin venäjänkielinen laulu Sininen huivi. Laulun sanat veivät kuulijat jatkosodan aikaan. -Laulu kertoo sodanaikaisista tunnelmista, kun naiset odottivat sodasta miehiään kotiin. Miehillä oli takeissa mukanaan huivit muistuttamassa kotijoukoista, kääntää Larin Sevetc laulun viestiä. Laulava kokki Larin Sevetc on aloittanut opintonsa Järvisuomen ammatti-instituutissa viime syksynä. Petroskoista Suomeen muuttanut laulaja opiskelee ensimmäistä vuottaan kokiksi. -Koulunkäyntiavustaja ehdotti kisoihin lähtemistä. Esiintyminen jännitti vähän, vaikka olen monenlaisilla lavoilla esiintynyt. Tämä oli taas ihan uusi kokemus. Suomessa olen esiintynyt festareilla yhdessä isän Myllärit-yhtyeen kanssa. Alajärvellä olen ollut laulamassa venäläisessä illassa. -Olen laulanut aina. Pienenä laulu alkoi heti kun heräsin ja kesti nukkumaanmenoon saakka. Laulaminen on osa minua. Laulamalla voi kertoa, mitkä asiat vaivaavat tai sillä voi vaikuttaa. Yksinlaulujen sarjaan osallistui kaikkiaan 20 laulajaa. Sarjan voitti Anni Valtti Tampereen ammattiopistosta, Larin Sevetc oli toinen ja Keijo Hietikko Koulutuskeskus Sedusta oli kolmas.

Räppääjien energia lämmitti yleisön http://www.sakury.net/uutiset/r-pp-jien-energia-l-mmitti-yleis-n 1 / 2 25.5.2011 9:01 Räppääjien energia lämmitti yleisön Lalli Mustakallio eli Talonpoika Lalli nähtiin räppikisassa kahden vuoden tauon jälkeen. Talonrakentajaksi valmistunut Lalli täydentää nyt opintojaan Ammattiopisto Lappiassa. -Jännitti yhtä paljon kuin ennenkin, mutta tosi mukava oli esiintyä. Teen paljon keikkaa, mutta tämä on eri asia. Keikalle tullessaan ihmiset tietävät ja tulevat katsomaan juuri sinun esitystä. Täällä on enempi kilpailuhenki mukana. Räppäri ja tanssija löysivät toisensa Lallin esitys vakuutti etenkin rentoudella ja hyvällä fiiliksellä. Myönteisiin SAKUstars-kisafiiliksiin vaikuttaa Lallilla varmasti myös se, että kulttuurikisat ovat tehneet räppääjästä onnellisen miehen. Kulttuurikisojen räppäri ja tanssija löysivät toisensa Espoon kilpailuissa. -Vähän taisi yritystä Lallilla olla jo Hämeenlinnassakin, mutta Espoosta meidän yhteiselo alkoi. Keikoilla olen ollut tanssimassa Lallin esityksissä mukana. Mie ja sie on meidän yhteinen biisi, kisoista kaksi tanssimitalia voittanut Lapin ammattiopiston Nana Tytärniemi hymyilee. SAKUstars-kulttuurikilpailut ovat sekä Lallille että Nanalle tuttuja usean vuoden ajalta. Ammattiopisto Lappian opiskelijana mitaliputken avannut Nana on jatkanut tanssisarjojen kärjessä myös Lapin ammattiopistossa. SAKUstars-kisoissa Nana tanssi yksintanssissa hopealle ja tanssiduoissa parinsa Yawari Habin kanssa ykköstilalle. Rutiinilla lavalle ei kuitenkaan kivuta. -Jännitin ja hermoilin lavalla. Vuosien aikana taso on tanssisarjoissa noussut ihan mielettömästi, kiittelee tanssijoita Nana Tytärniemi. Energia yleisöstä Kahtena viime vuonna räppisarjan mestaruus on lähtenyt Omniaan Eetu Koiviston mukaan. Kisassa viimeisenä lavalle noussut Eldis sai yleisön hyvin mukaansa. -Positiivinen fiilis jäi esityksestä. Väki lähti hyvin lavan eteen. Minulle on tärkeää, että ihmiset tulevat mukaan esitykseen, yleisöstä artisti saa esitykseen energiansa. Eldis on tehnyt räppiä seitsemän vuoden ajan. Uralla on juuri menty yksi iso askel eteenpäin, kun ensimmäinen levy Jokaiselle jotakin tuli maanantaina ulos. Merkonomiksi opiskeleva Eldis kuvailee musiikin tekemistä itselleen tärkeäksi harrastukseksi. -Levy on omakustanne, joten toivottavasti tulevaisuudessa saisin pienen sopimuksen, joka samalla takaisi, että saa tehdä haluamaansa musiikkia. Musiikkimarkkinat ovat täällä niin pienet, että tosi harva musiikilla menestyy, arvioi

Räppääjien energia lämmitti yleisön http://www.sakury.net/uutiset/r-pp-jien-energia-l-mmitti-yleis-n 2 / 2 25.5.2011 9:01 Eldis. -Musiikilla on minulle hirveän iso paikka sydämessä. Musiikilla pystyy purkamaan ajatuksiaan. Sanoma on tärkeintä, että aina on mukana juoni tai kohta, joka jää kuulijalle takaraivoon. Levyltä itselleni tärkein biisi on Syytä hymyyn. Biisi kertoo siitä, että ei kannata ajatella pahasti, vaikka asiat olisivat huonosti. Katse pitää silloinkin kääntää aurinkoon. Katsomo nautti täysillä räppääjien menosta. Talonpoika Lalli nappasi kisassa ensimmäisen paikan, Eldis sijoittui toiseksi ja Mc Cali Leo eli Leo Mäkinen Tampereen ammattiopistosta kolmanneksi. Kuvagalleria tulossa

Turvallista vaarallisuutta näyttämöllä http://www.sakury.net/uutiset/turvallista-vaarallisuutta-n-ytt-m-ll 1 / 2 25.5.2011 9:01 Turvallista vaarallisuutta näyttämöllä Keuda Stars 2 ryhmä vei näyttämötaiteen yleisön mukanaan mielettömään sairaalaan, jonka elämästä jännitystä ja huumoria ei puuttunut. Toiseksi sijoittuneen näytelmän oli käsikirjoittanut ja ohjannut yo-merkonomiksi opiskeleva Kalle Vänskä, joka oli näytelmään innoituksensa saanut Ismo Leikolan stand up esityksestä. -Leikolan esitys Paloittelusurma innoitti tyyliin ja murhajuttujen kehittämiseen. Äitini on lähihoitaja, joten siitä syntyi taas ideoita miljööseen. Tavoitteena oli hauska esitys, johon lähdin kaivamaan vitsejä. Näytelmän pohja on minulta, mutta yhdessä ryhmän kanssa olemme kohtauksia ja repliikkejä miettineet. Keudan näytelmäkerhossa kirjoilla on noin 50 opiskelijaa. Näytelmäkerho pääsee harjoittelemaan upeat olosuhteet tarjoavassa Kerava-salissa. -Viime vuonna ryhmämme voitti kultaa. Nytkin meitä on tosi hieno ryhmä. Meitä on ryhmässä yksi mies ja kahdeksan naista. Ei kai tässä voi sanoa tilanteen huonon olevan, hymyilee Kalle Vänskä. -Kisoihin kannattaa lähteä katsomaan. Oma sarja kannattaa valita sen mukaan, mikä itsestä lähimmältä tuntuu. Eikä välttämättä kaikki muutkaan niin hyvin osaa. Hauskaa tullaan pitämään, kannustaa ensikertalaisia mukaan Vänskä. Lisää ilmaisutaitoa ammattiopistoihin Näyttämötaiteen tuomarina toimi teatteriohjaaja ja ilmaisutaidon opettaja Lauri Jänis. Esityksistä innostunut Jänis näki ilmaisutaidon opetukselle ammattiopistoissa sekä mahdollisuuden että tilauksen. -Teatteri on keino tuoda yhteisöllisyyttä oppilaitoksiin. Teatteriryhmän jäsenet eivät koskaan ole yksinäisiä ja syrjäytyneitä. Teatterissa nuoret voivat myös turvallisesti tehdä vaarallisia esityksiä. Jos teatterissa nuoret haluavat esimerkiksi räjäyttää maailman tai paloitella äitinsä, niin samalla joutuu miettimään, mitä niistä on seurauksena. Monesti on käynytkin niin, että asiat eivät oikeasti tapahtuneetkaan, ja näytelmässä äiti on jälleen iltapalaa valmistamassa. Jänis arvioi näyttämötaiteen sarjan esityksiä hyvätasoisiksi. Ryhmillä riitti haastetta puristaa tarinansa viiteentoista minuuttiin. -Taso esityksissä oli korkeampi kuin odotin. Ilmaisutaidon opetusta kaivattaisiin myös ammattioppilaitoksiin lisää. Kaikki esiintymistaitojen oppiminen vastaa myös ammattitaitotarpeisiin. Täällä olisi malliesiintymisryhmiä viemään asioita nuorille

Turvallista vaarallisuutta näyttämöllä http://www.sakury.net/uutiset/turvallista-vaarallisuutta-n-ytt-m-ll 2 / 2 25.5.2011 9:01 eteenpäin, innostaa Jänis.