Läpykkä. Kevät Porin Nuorisoseura ry
|
|
- Antero Toivonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Läpykkä Kalkkareitten kulttuurikeikka Koski TL Katselmusten lisäksi työpajoja, iltaohjelmaa ja mukavaa yhdessäoloa. Kevät 2013 Kalkkareitten kulttuurikeikalla Vuoden 2012 kalkkarit oli unohtumaton kokemus. Se oli ensimmäinen, muttei todellakaan viimeinen vuotemme kalkkareilla. Vietimme pari päivää Vesilahdessa, jossa vuoden 2012 kalkkarit siis pidettiin. Nuo pari päivää olivat elämäni yksistä merkittävimmistä päivistä, sillä kalkkareilla meidän ryhmästämme tuli tiiviimpi. Toisin sanoen kalkkareiden ansiosta ryhmämme jäsenet ovat nyt yhtä suurta perhettä. Kalkkareilla oli kaikenlaista menoa, oli discoa ja oli karaokea. Myös kalkkareiden jokavuotiset pajat olivat mahtavia. Kaiken kruunasi kuitenkin hyvä seura! Siksi haluankin kiittää kaikkia, jotka tekivät minun kalkkarivuodestani ainutlaatuisen. Tehdään tämänkin vuoden kalkkareista unohtumaton! Milla Lammi / hiphop-ryhmä Free Yuor Mind Hipho-tanssi vuotiaat jatko On3 St3p Clos3r Ohjaajana toimii Jenny Koivisto Ryhmä joka on muodostunut rakkaudesta tanssiin ja ollut hymyä täynnä jo vuodesta 2009.
2 Tervehdys johtokunnasta! Porin Nuorisoseurassa toimii tällä kaudella kymmenen harrasteryhmää, joissa on yhteensä yli kaksi sataa harrastajaa. Viime syksynä jotkut ryhmät täyttyivät jo ensimmäisenä ilmoittautumispäivänä ja varsinkin kuntotanssiryhmän osalta yhteistyö Porin Seudun kansalaisopiston kanssa on osoittautunut hyväksi keinoksi tehdä seuraa tunnetuksi. Ryhmien esittely kuvien kera seuraavilla sivuilla. Hiphop-tanssi vuotiaat alkeisryhmä seuran joulujuhlassa. Ohjaajina toimivat Anni Oksanen ja Emilia Fagerdhal Viikoittaisten harjoitusten lisäksi seuramme on viime vuonna tarjonnut jäsenille oheistoimintana mm. huovutuspajan, teatterinäytöksiä, rap-konsertin ja tanssikurssin. Valitettavasti näiden tapahtumien osallistujamäärä on ollut, rapkonserttia lukuun ottamatta, varsin vaatimaton. Olemmekin seuran johtokunnassa pohtineet, kannattaako oheistoimintaa enää järjestää. Seuran toimintaa pyörittäviä vapaaehtoisia on vähän ja tapahtumien järjestäminenkin vaatii työtä. Mutta eikö kuitenkin olisi kiva tehdä jotain yhdessä? Ovathan yhteisöllisyys ja osallisuus nuorisoseurojen arvoja. Lähetä meille sähköpostia ja kerro, millainen toiminta kiinnostaisi sinua? Hiphop-ryhmät suuntaavat tänäkin keväänä perinteisesti Kalkkareitten kulttuurikeikalle. Tänä vuonna tuon alle 18-vuotiaiden nuorisoseuralaisten retkija katselmustapahtuman pitopaikkana on Koski TL Kilpailumatka kasvattaa ryhmän yhteishenkeä ja siellä on muutenkin niin kivaa! Viimekertainen seuran joulujuhla oli erittäin suosittu ja katsojia olisi tullut enemmän kuin pystyimme tilojen puitteissa ottamaan. Kevätnäytökseen olemmekin varanneet isomman salin, joten kaikki halukkaat mahtuvat mukaan! Tarvitsemme muutaman vanhemman talkooavuksi laittamaan tuoleja koulusaliin. Ilmoittautua voi allekirjoittaneelle puh Lastentanssi 4-6-vuotiaille, Ohjaajana toimii Johanna Tuominen Pienet opettelevat tanssin peruselementtejä ja ikäryhmälle soveltuvia pieniä koreografioita. Mukavaa kevätkautta kaikille! Teija Palomäki
3 Hiphop-tanssi10-11-vuotiaat alkeet, Ohjaajina toimivat Viia Koivula ja Juulia Vehkaoja Hiphop-tanssi vuotiaat alkeisjatko Chaos, Ohjaajina toimivat Eveliina Huttu ja Linda Nurmi Ryhmä on aloittanut vuonna 2011 syksyllä ja uusia tanssijoita on saatu vielä tänä vuonna..ensimmäisestä vuodesta ryhmä on kehittynyt paljon ja uudetkin on otettu hyvin vastaan. Hiphop-tanssi vuotiaat alkeisjatko Free Your Mind, Ohjaajina toimivat Veera Rintamäki ja Laura Huuhka "Ryhmä on täynnä iloisia ja energisiä nuoria. He nauttivat toistensa seurasta ja tanssimisesta, ja se näkyy. He kokeilevat innoissaan uusia tanssiliikkeitä, eivätkä he lannistu helposti." Käykäähän tykkäämässä Porin Nuorisoseuraa Facebookissa! Nimellä Porin Nuorisoseura Ry!
4 Hiphop-tanssi vuotiaat jatko Dance Your Feet Off, Ohjaajana toimii Mira Friberg Ryhmä on ilonen ja positiivinen. Eikä huumoria harjoituksista puutu. Iloisena vastaanottamaan kaikenlaista uutta ja vierasta Mixdance 7-9-vuotiaille, Ohjaajana toimii Johanna Tuominen Ryhmässä peruselementtien lisäksi opettelemme eri tanssilajeja ja harjoittelemme koreografiaa. Hiphop-tanssi vuotiaat alkeet Breaking Point, Ohjaajina toimivat Suvianna Leivo ja Sara Liljeroo Ryhmämme on iloinen sekä ahkera, ja aina halukas oppimaan uutta. Kuntotanssi aikuisryhmä, Ohjaajana toimii Johanna Tuominen KuntoTanssi -tunti on rentoa hikistä menoa, jossa kuntoilu tulee tehtyä huomaamatta. Yksin tanssien ja kuntoiluliikkeitä tehden mieli ja keho piristyvät.
5 Pukuvuokraus ja myynti Porin Nuorisoseuran johtokunta on päättänyt myydä joitakin asuja seuran puvustosta. Samanlaiset asut pyritään myymään yhtenä kokonaisuutena tai muutamassa erässä. Lisätiedot seuran netti-sivuilta tai Lealta Porin Nuorisoseuran kevätnäytös sunnuntaina klo Porin Suomalaisen Yhteislyseon salissa Liput 5 etukäteen ohjaajilta
Kokemuksia erilaisille oppijoille suunnattujen harrasteryhmien toiminnasta. Harrastajien ja heidän perheidensä tarpeiden ja toiveiden huomioiminen
Kokemuksia erilaisille oppijoille suunnattujen harrasteryhmien toiminnasta. Harrastajien ja heidän perheidensä tarpeiden ja toiveiden huomioiminen Marika Kivilehto, vapaa-ajan &vapaaehtoistyön koordinaattori,
Tanssitunnit syksy 2011
Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitalo juulia antaa uusia tuulia Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille omat tunnit.
VIIKKO-OHJELMAN LUONNOS SYKSY 2015 KEVÄT 2016
VIIKKO-OHJELMAN LUONNOS SYKSY 2015 KEVÄT 2016 Viikko-ohjelma on melko sidottu jo Jokipatasalin ryhmien suhteen. Kaupungin koulujen vuoroja odotellessa jotkut ryhmäajankohdat ovat vielä avoimia. Ne ovat
Hip Hop pienryhmä juniorit
DCA:n KEVÄTNÄYTÖKSET 25.-29.5. ESPOON KULTTUURIKESKUKSESSA Lyhenteet: alk= alkeet, alkeisjatko = aj, kt = keskitaso, ed = edistyneet ja at= avoin taso DANCE ja SHOW KATUTANSSI DISCO NYKYTANSSI LASTENTANSSI
Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013. Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen. Mäntsälän Voimistelijat ry. Mäntsälän Voimistelijat ry
Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013 Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen Mäntsälän Voimistelijat Perustettu 1983 Jäseniä noin 750, joista valtaosa alle 19-vuotiaita Ohjaajia ja valmentajia
Jäsentiedote joulukuu 2014
Jäsentiedote joulukuu 2014 Kiitos kaikille syksystä 2014! Koko seuran puolesta haluan kiittää - jäseniämme, teitä ahkeria jumppareita - jumppaavien ja tanssivien lasten vanhempia - Uskollisuuden Killan
Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille. aktiivinen positiivinen terveellinen taitava
2013 2014 Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille aktiivinen positiivinen terveellinen taitava VOIMISTELUA TANSSIA Pilates BODYTRIM Panosta itseäsi ja perhettäsi järkevällä viikko-ohjelmalla sekä lapsille
AIKATAULU SYYSKAUSI 2016 15.8. 16.12.2016 HELSINKI, ESPOO & VANTAA. www.stepup.fi
AIKATAULU SYYSKAUSI 2016 15.8. 16.12.2016 HELSINKI, ESPOO & VANTAA www.stepup.fi Maanantai, Helsinki 13.00 14.00 Happy Hour 60+ J1 Marco 1 16.00 17.00 Show 10 12 v. keskitaso J1 Sanna 1 16.15 17.15 Street
Kulttuuri kärkenä nuorten ystävyyskuntatoiminnassa. Kansainvälinen toiminta Pohjoismaiset kulttuuripäivät
Kulttuuri kärkenä nuorten ystävyyskuntatoiminnassa Kansainvälinen toiminta Pohjoismaiset kulttuuripäivät 1991-2013 1 Ystävyyskunnat Kurikalla on neljä ystävyyskuntaa: ruotsalainen Ockelbo, norjalainen
Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin
Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä
Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland
Turun Kansantanssin Ystävät ry Turku - Finland Turun Kansantanssin Ystävät ry perustettiin vuonna 1970 päämääränään suomalaisen kansantanssin ja kansanperinteen vaaliminen ja tunnetuksi tekeminen. Kansantanssin
TANSSITUNNIT SYKSY 2019
TANSSITUNNIT SYKSY 2019 antaa uusia tuulia Koskaan ei voi tanssia väärin eikä liikaa! Eri tyylien tanssitunteja kaiken ikäisille, kokoisille ja kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille. Panostamme
AIKATAULU KEVÄTKAUSI HELSINKI, ESPOO & VANTAA.
AIKATAULU KEVÄTKAUSI 2017 9.1. - 26.5.2017 HELSINKI, ESPOO & VANTAA www.stepup.fi Maanantai, Helsinki 13.00-14.00 Happy Hour 60+ J1 Marco 1 16.00-17.00 Show 10 12 v. keskitaso J1 Sanna 1 16.15-17.15 Street
DCA:n JOULUTNÄYTÖKSET ESPOON KULTTUURIKESKUKSESSA
DCA:n JOULUTNÄYTÖKSET 13.-17.12. ESPOON KULTTUURIKESKUKSESSA Lyhenteet: T1 ja T2 = Tapiolan toimipiste ja salit H1, H2 ja H3 = Helsingin toimipiste ja salit M = Mankkaan toimipiste ja sali VIHER = Viherlaakso
JOULUNÄYTÖKSET ESPOON KULTTUURIKESKUKSESSA
JOULUNÄYTÖKSET 17.-20.12.2017 ESPOON KULTTUURIKESKUKSESSA Lyhenteet: TAP 1, TAP 2, TAP 3, TAP 4 - Tapiolan toimipisteen salit DANCE, SHOW, JUMPS&TURNS, CONTEMPORARY LYRICALL MANK - Mankkaan toimipiste
Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE
Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolf Nuorten hinnasto 2019 Laukaan Peurunkagolfissa golfin harrastaminen on edullista ja helppoa. Kaikkien nuorten ikäluokkien pelioikeushintoja on alennettu
RIKKA ENSI-ILTA. Marjaterttu Willman:
Vantaan Tanssiopiston jäsenkirje kevät 2016 10.3.2016/ toim. Tiina Jalkanen RIKKA ENSI-ILTA Marjaterttu Willman: Koreografiset työtapani pohjautuvat voimakkaasti liikkeeseen. Pyrin liikkeen kautta käsittelemään
Let`s dance cup 2016
Moi! Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus järjestää Let's dance cup 2016 tanssitapahtuman, sunnuntaina 6.3 Gloriassa! (Pieni Roobertinkatu 12-14, Helsinki ) Karsinnat klo:9:00 Finaalit klo:16:00 Tapahtumaan
Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana
Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus
Mäntsälän Voimistelijat Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely
Mäntsälän Voimistelijat Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2016-2017 Kuinka vanha olet? 10 8 6 4 2 42,4 % 21,2 % 27,3 % 6,1 % alle 19 v 19-25 v 26-45 v 45-60 v yli 61 v Kaikki (KA:3.85, Hajonta:0.99)
Lounalentiksen seurakysely
Lounalentiksen seurakysely Koonti 13.5.2019 Sarjaparlamentissa Loimaalla 16 vastausta (13.5.2019): Vastauksista 14 eri seurasta eri puolilta aluetta (kaikista maakunnista tullut vastauksia) Todella erilaisia
Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa
Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä
Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma
Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma Muuramen Sykkeen viestintäsuunnitelma vastaa kysymyksiin: miksi viestitään, mitä ja miten viestitään, kuka viestii ja kenelle, milloin ja missä. Suunnitelma laaditaan
TUL Joy Games Kokkola 24.10.2015 Tanssitervehdys Kokkolasta!
KOKKOLA 24.10.2015 BAKERS SELLO TUL Joy Games Kokkola 24.10.2015 Tanssitervehdys Kokkolasta! Kokkolan Jymyn reipas 96-vuotinen yleisseura toivottaa kaikki TUL Joy Games -osallistujat tervetulleeksi kisaamaan
PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008
PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.
DCA KEVÄTNÄYTÖKSET 2014 TAPIOLASALISSA
DCA KEVÄTNÄYTÖKSET 2014 TAPIOLASALISSA 23.-26.5.2014. Lyhenteet: T1 ja T2 = Tapiolan toimipiste ja salit H1, H2 ja H3 = Helsingin toimipiste ja salit M = Mankkaan toimipiste ja sali alk= alkeet, kt = keskitaso,
Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä
Tapanilan Erä ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 1(6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Vuosi 2012 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin Kaupungin
Hei! Kilpailulajit ja ikäsarjat: Disco, Discofreestyle, Hiphop sekä showcase
Hei! Kiitos ilmoittautumisestasi Let s Dance cup tanssitapahtumaan. Tapahtumaa vietetään siis sunnuntaina 6.3.2016 Kulttuuriareena Gloriassa. Osoite: Pikku Roobertinkatu 12-14, 00120 Helsinki. Helsingin
Nordea Suunnistuskoulu 2015. Yhteenveto
Nordea Suunnistuskoulu 2015 Yhteenveto Suunnistuskoulu Kaudella 2015 suunnistuskoulu järjesti 14 suunnistustilaisuutta, niistä 4 iltarastien yhteydessä. Vakituisia ohjaajia oli 19 ja oppilaita 96. Suunnistuskoulun
Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA
Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2016-2017 UVL:n organisaatio Ohjaajat ja Valmentajat Valmentajatiimi Jumppakummit Nuorisoklubi Kilta Johtokunta UVL:n toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät
JoenVoLi telinevoimistelujaosto Palautekysely vanhemmille keväällä 2011 (vastauksia 40)
JoenVoLi telinevoimistelujaosto Palautekysely vanhemmille keväällä 2011 (vastauksia 40) Mikä toiminnassa on onnistunut? (yhteenveto) - innostuneisuus, monipuolisuus - pienet tai pienehköt ryhmät -
www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012
www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 itämainen tanssi Itämaista tanssia, kuntotanssia ja kuntoliikuntaa sekä discorientaltanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja kuntoisille lapsille,
ILO- uutiset. Palokan. valloitetaan Turku Gymnaestrada-kenttäohjelmien harjoitukset alkavat marraskuussa. Ensi kesänä
Palokan ILO- Palokan ilo, voimistelu ja liikunta ry Uutiskirje Syyskuu 2017 uutiset Klikkaamalla pääset suoraan uutiseen tai nettisivulle Katso lasten ryhmien vapaat paikat Kurssit: Bailamama9Months Pilates
Joensuun Kataja Yleisurheilun lajiryhmät Vanhempaininfo
Joensuun Kataja Yleisurheilun lajiryhmät Vanhempaininfo 29.9.2014 Kataja-yu Seuran esittely Toiminnanjohtaja: Tomi Pyylampi - Vastuu, talous Valmennuspäällikkö: Anssi Vänskä - Valmennustoiminta + kilpailut
Mikäli et jatkossa halua tanssikerhon tiedotteita, vastaa tähän viestiin "poista"
Hei, Tässä elo-syyskuun tiedotteessa olevia asioita: 1. Syyskausi alkaa, syksyn kurssit 2. Hobby 12 - Heinolan harrastemessut 3. Kansainväliset tanssiurheilukilpailut Helsingissä 3. Jam n Rollin (Lahti)
201 vastausta. Tiivistelmä. Sukupuoli. Ikä. 1) Käytän Nuorisotiloja. Tyttö % Poika %
201 vastausta Tiivistelmä Sukupuoli Tyttö 100 50 % Poika 101 50 % Ikä 6lk 23 11 % 7lk 38 19 % 8lk 44 22 % 9lk 52 26 % Lukio/ammattikoulu 36 18 % Olen vanhempi kuin edelliset vastausvaihtoehdot 8 4 % 1)
Nuorisoseuroilla on mahdollisuus ilmoittaa kesän tapahtumistaan Nuorisoseurat lehden kesänumerossa, joka ilmestyy
Seurakirje 3/2014 Kesätapahtumat kaiken kansan tietoisuuteen Nuorisoseuroilla on mahdollisuus ilmoittaa kesän tapahtumistaan Nuorisoseurat lehden kesänumerossa, joka ilmestyy 22.5.2014. Nuorisoseurat.fi
Yritystilaisuuksia, jotka järjestyvät helposti
Yritystilaisuudet Yritystilaisuuksia, jotka järjestyvät helposti ff Event on Konffan uusi, ainutlaatuinen tapahtumakonsepti. Kustannuksia säästävä f Event valmispaketti sopii yrityksen henkilöstö- ja asiakastilaisuuksiin.
SYKSY 2015. Positiv Sund. positiivinen terveellinen. Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille
SYKSY 2015 Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille aktiivinen Aktiv Positiv Sund taitava KUNNIG positiivinen terveellinen VOIMISTELUA TANSSIA Pilates BODYTRIM Panosta itseäsi ja perhettäsi järkevällä
Nuorten elämäntaitojen vahvistaminen 27.11.2013
Nuorten elämäntaitojen vahvistaminen 27.11.2013 Ulla Sirviö-Hyttinen, Suomen Lions liitto ry./ Lions Quest-ohjelmat Sanna Jattu, Nuorten keskus ry Anna-Maija Lahtinen, Suomen lasten ja nuorten säätiö Elämäntaidot
SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU
SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU Tiedotteen sisältö Minimelontaleirin 8.-9.8.2017 kuulumiset... 2 Nuorisomestaruuskilpailuiden 12.-13.8.2017 kuulumiset... 3 Lajikokeilu: iltapurjehdus partiolaisten
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.
YLEISURHEILUKOULU 5-16 VUOTIAILLE
YLEISURHEILUKOULU 5-16 VUOTIAILLE TAMMELAN URHEILUKENTÄLLÄ Maanantaisi 22.5. 26.6. ja 7.8. - 11.9. klo 18.30 19.30 (heinäkuu taukoa kentän remontin vuoksi) Ilmoittautuminen joka kerralla klo 18.20 mennessä
KEVÄTNÄYTÖKSET LA näytös klo 14.00
KEVÄTNÄYTÖKSET 2018 Lyhenteet: TAP 1, TAP 2, TAP 3, TAP 4 - Tapiolan toimipisteen salit DANCE, SHOW, JUMPS&TURNS, CONTEMPORARY LYRICALL MANK - Mankkaan toimipiste KATUTANSSI H1, H2, H3 - Helsingin toimipisteen
KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/2013 Sivu 99
KOKOUSAIKA 11.12.2013 klo 16.00 16.50 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kojo Katariina Haavisto Marika Bondfolk Aaron
Tuntisisällöt ilmoitetaan tarkemmin kauden alussa kausisuunnitelmassa.
TUNTIKUVAUKSET SYKSY 2018 Tuntisisällöt ilmoitetaan tarkemmin kauden alussa kausisuunnitelmassa. Maanantai Perheliikunta 3-5v Tavoitteena ilon ja onnistumisen tunti, jossa lasten motoriset taidot samalla
Eevaleena Isoviita. Vinkkejä viestintään
24.2.2018 Eevaleena Isoviita Vinkkejä viestintään Nykytila: miten yhdistys viestii tällä hetkellä Työpajaosallistujat kertoivat oman yhdistyksen viestinnästä tällä hetkellä Yhdistyksen viestinnästä vastaa
- LOSE WEIGHT SMILING- Sisältö: Painonpudotus, painonhallinta ja elämäntapamuutos leiri
- LOSE WEIGHT SMILING- Painonpudotus, painonhallinta ja elämäntapamuutos leiri Sisältö: - FIT CAMP idea - Liikunta - Ruokailu - Ilmoittautuminen ja yhteystiedot 1. FIT CAMP FIT CAMP on leiriohjelma joka
Jäsenlehti 2 / 2010. Syyskauden 2010 tanssikurssiohjelma. www.kestavat.fi
Jäsenlehti 2 / 2010 Syyskauden 2010 tanssikurssiohjelma www.kestavat.fi Keski-Suomen Tanssin Ystävät Kestävät ry Hallituksen jäsenet 2010 Teija Jussi Tarja Markku Pauliina Kauko Julie Birgitta puheenjohtaja:
TILAVARAUKSET 1 (5) Kansanmusiikki (pienet hanuristit) Anna-Mari
TILAVARAUKSET 1 (5) TANSSISALI KLO MAANANTAI 7.2. TIISTAI 8.2. KESKIVIIKKO 9.2. TORSTAI 10.2. 12-13 klo 13.30-14.15 klo 12.30-13.15 Tehtävä ja temppurata ML 2 Tehtävä ja temppurata ML 1 14.30-15.15 Eeva
KEVÄTKAUDELTA SYYSKAUDELLE 2019 SIIRTYVÄT ILMOITTAUTUMISET. Täydellinen syyskauden aikataulu löytyy kotisivuiltamme:
KEVÄTKAUDELTA SYYSKAUDELLE 2019 SIIRTYVÄT ILMOITTAUTUMISET Täydellinen syyskauden aikataulu löytyy kotisivuiltamme: www.stepup.fi Toimisto siirtää listalla olevien tuntien ilmoittautumiset kevätkaudelta
Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015
Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen
Miten mukaan Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry:n toimintaan
Miten mukaan Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry:n toimintaan Tässä on lyhyt info, miten pääset mukaan liikkujaksi, harrastajaksi, valmennusryhmään, ohjaajaksi tai seuratoimintaan. Seuran toimintakausi on
KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi. Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö
KUARA 2/2013 Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi PIKKUJOULUT Kuopion Urheiluautoilijoiden pikkujoulut vietetään lauantaina 23.11.2013 Hotelli Savoniassa,
TANSSITUNNIT KEVÄT 2012
TANSSITUNNIT KEVÄT 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia ITÄMAINEN TANSSI Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille
Suunnistuskoulu 2017
Suunnistuskoulu 2017 Koko perheen yhteinen Mukavaa yhdessäoloa ja luonnossa liikkumista Ulvilan Uran suunnistuskoulussa Suunnistuskoulutunnelmia ihan huipulta Itseluottamus, kunto ja motoriset taidot kehittyvät
Osallista nuoret mukaan seuratoimintaan
Osallista nuoret mukaan seuratoimintaan Opas Nuvo-toiminnan käynnistämiseen voimisteluseurassa Nuvo-toiminnan tavoitteet Saada nuoret aktiivisiksi osallistujiksi seuratoimintaan Seura saa nuorista uusia
Jaguars Spirit Athletes ry
Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2014 Syyskausi käynnistyy pian Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2014 neljäs jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää
JUNNUJAOSTON UUDEN KAUDEN AVAJAISJUHLAN AJANKOHTA
TIEDOTTEEN SISÄLTÖ - Junnujaoston uuden kauden avajaisjuhlan ajankohta - Muutoksia ohjattuihin harjoituksiin - Harjoitusten perumisesta ja kahden tunnin varoajasta - Ilmoittautuminen harjoituksiin - SMM
Työpajatoiminnan vaikuttavuus esille Sovari-mittarilla
Työpajatoiminnan vaikuttavuus esille Sovari-mittarilla Riitta Kinnunen Valtakunnalliset Työpajapäivät 10.-11.4.2019 #tpy #sovari #työpajat #etsivänuorisotyö 1 / sosiaalisen vahvistumisen mittari Työpajatoiminnan
POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU
POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU Kuopiossa 21.11.2015 Tapahtuman taustaa Polkuja- koreografiakilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2013. Järjestäjien suureksi yllätykseksi 33 koreografiaa ilmoittautui
VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT
VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme
Venla, Joona ja Simone. Tennis
Venla, Joona ja Simone Tennis Tennistunti Maanantaina 7.4.2014 tenniskiertue pysähtyi päiväksi koulullemme opettamaan meille oppilaille tennistä. Salissa oli kolme pistettä, tutka, tarkkuuslyönti ja minitennispeli.
KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016
KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,
Suunnistuskoulu 2015
Suunnistuskoulu 2015 Koko perheen yhteinen Mukavaa yhdessäoloa ja luonnossa liikkumista Ulvilan Uran suunnistuskoulussa Suunnistuskoulutunnelmia ihan huipulta Itseluottamus, kunto ja motoriset taidot kehittyvät
LIIKUNTAHALLIN VARAUSLISTA, VIIKONLOPUT alkaen
LIIKUNTAHALLIN VARAUSLISTA, VIIKONLOPUT 1.1.2017 alkaen tapahtumat TILAVARAUS 1. 2. 3. TAPAHTUMA VARAAJA KELLOAIKA MAKSAJA HENKILÖ 1.1.2017 7.1.2017 FUTSAL PB FCK-TERVARIT Suomen Palloliitto/PS piiri 16.00-18.00
Arvoisa Taekwondoharrastaja
Arvoisa Taekwondoharrastaja Meillä on suuri kunnia kutsua kaikki taekwondon ystävät vuoden suurimpaan lajispektaakkeliin Taekwondo-festivaaliin! Kesän 2012 Festivaali on järjestyksessä jo seitsemäs ja
Harjoittelu vuotiaat
Palautekyselyt 2019 Palautekyselyt 2019 Olympiakomitean laatima Toteutettiin erillisinä kyselyinä n. 10-13 vuotiaille harrastajille keväällä n. 13+ vuotiaille harrastajille keväällä Vanhemmille syksyllä
Osaan.fi-sivuston hyödyntäminen osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa. Inka Koskinen, Stadin AO
Osaan.fi-sivuston hyödyntäminen osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa Inka Koskinen, Stadin AO OSAAN.FI Osaan.fi palvelu on tehty oppijan itsearvioinnin avuksi ammatillisen koulutuksen tutkintojen
Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET
Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Tammi-maaliskuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista
JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013
JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja
Suunnistuskoulu 2018
Suunnistuskoulu 2018 Koko perheen yhteinen Mukavaa yhdessäoloa ja luonnossa liikkumista Ulvilan Uran suunnistuskoulussa Suunnistuskoulutunnelmia ihan huipulta Itseluottamus, kunto ja motoriset taidot kehittyvät
NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA
NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA 2019 2021 Hyväksytty Joensuun Nuorisoseurakokouksessa 29. 30.9.2018 Kuvaajatiedot Etu-ja takakannen kuvat, sivu 5: Jussi Kaijankangas Sivut 2 4, sivut 6 7:
Kauden parhaat kotimaa 2006-07 Naiset 100 m
Kauden parhaat kotimaa 2006-07 Naiset 100 m Kauden paras Sukunimi Etunimi Seura Synt.aika Paikkakunta 1 Risku Elina SU 070392 11,62 Seinäjoki 17.3.07 2 Puolakka Mariel HLK 191191 11,90 Helsinki 19.12.06
TERVETULOA! Taivalkosken Nuorisoseuran kansantanssiryhmä Flikat ylpeänä esittää. ~Lippuvaraukset~ ~KONSERTIT~ ~LIPUT~
Taivalkosken Nuorisoseuran kansantanssiryhmä Flikat ylpeänä esittää ~LIPUT~ Aikuiset 12 Lapset 8 Alle 3v. ilmaiseksi ~ Flikat 15v. Juhlakonsertti ~ ~KONSERTIT~ PÖLKKY-teatterilla maanantaina 29.6.2015
Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu
Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia
PÖYTÄKIRJA Portaan koulun vanhempainkerhon kokous
1(5) PÖYTÄKIRJA Portaan koulun vanhempainkerhon kokous 11.9.2016 Paikalla: Khadija Balli, Sirpa Hovila, Mikko Lehtinen, Mira Juslin, Markku Juslin, Minna Nyman, Meeri Salo, Kirsi Salmu-Yrjölä, Johanna
KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE
KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Lasten ja nuorten harrasteryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia
JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14
JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden
KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE
21.9.2017 KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE Yleistä Kankaanpään Pallo Ry. on jalkapalloseura, joka tarjoaa mahdollisuuden harrastaa lajia ohjatusti ja asiantuntevien ohjaajien
ETELÄ-POHJANMAAN MUSIIKKIOPISTO VIRVATULI-ITSEARVIOINTIHANKKEESEEN LIITTYVÄ ARVIOINTIRAPORTTI 2014 KYSELY 13-VUOTIAILLE JA SITÄ VANHEMMILLE OPPILAILLE
1 ETELÄ-POHJANMAAN MUSIIKKIOPISTO VIRVATULI-ITSEARVIOINTIHANKKEESEEN LIITTYVÄ ARVIOINTIRAPORTTI 2014 KYSELY 13-VUOTIAILLE JA SITÄ VANHEMMILLE OPPILAILLE Etelä-Pohjanmaan musiikkiopiston itsearviointiprosessi
Raision kaupungin ja Raision Kuulan mestaruuskilpailut Kerttulan urheilukenttä TULOKSET
Raision kaupungin ja Raision Kuulan mestaruuskilpailut 27.8.2012 Kerttulan urheilukenttä Järjestäjä: Raision Kuula TULOKSET T7 40 m 1. Nea Karhunen RaisKu 8,08 2. Anniina Kirstilä RaisKu 8,09 3. Mette
Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan
Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo Hyvän asian puolesta Auta Meitä Auttamaan Koululaisliikunta on tärkeää? Miksi me haluamme tehdä tätä: Yhteiskunnallinen vastuu koululaisten hyvinvoinnista Liikuntamahdollisuuksien
Kompassi pajatoiminta syksy 2018
Kompassi pajatoiminta syksy 2018 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Tuija ja Helena Tanssiryhmä Kirsi.J., Verna, Mia 2.vko Maija ja Ritva Kotitalous klo 9.00-13.00 Kirsi.Ku ja Kirsi.J klo 12.00-13.30 Kotitalouden
Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS
Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.35 ja toivotti kaikki tervetulleeksi
JYVÄSKYLÄN SEUDUN. 1. Sisältö * * Tähdellä merkityt kohdat ovat pakollisia. Sivun oikeassa yläkulmasta löytyy Lisää oma tapahtumasi.
JYVÄSKYLÄN SEUDUN Sivun oikeassa yläkulmasta löytyy Lisää oma tapahtumasi. Lomakkeella voit lisätä tapahtuman tapahtumiin, harrasteisiin tai molempiin. 1. Sisältö * * Tähdellä merkityt kohdat ovat pakollisia.
TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017
TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 Tässä toimintasuunnitelmassa esitellään seuran eri toimialojen tärkeimmät kehityskohteet kaudelle 2016-2017. Erityisesti näihin kehityskohteisiin halutaan panostaa laadukkaan
Sastamalan koulutuskuntayhtymä. VAPAA-AJAN TOIMINTA Kevät 2016
Sastamalan koulutuskuntayhtymä VAPAA-AJAN TOIMINTA Kevät 2016 Vapaa-ajan toiminta kevät 2016 Koko lukuvuosi 2015-2016 on ollut harrastustoiminnaltaan hyvin erilainen. Asuntolan asukkaat ovat olleet hyvin
Friday, December 7, 2018 at 7:49:38 AM Eastern European Standard Time. Page 1 of 6 TULEVIA TAPAHTUMIA
Friday, December 7, 2018 at 7:49:38 AM Eastern European Standard Time Subject: FW: Viikkovies, 48 Date: Friday, 7 December 2018 at 7.48.19 Eastern European Standard Time From: Mari Hedberg To: Helsingin
*Perustettu vuonna 1956 *Vuonna 2013 noin 1300 lapsi- ja
Perustettu vuonna 1956 *Vuonna 2013 noin 1300 lapsi- ja aikuisharrastajaa. *Salon suurin seura; jalkapallo, taitoluistelu, salibandy ja koripallo. *Toimisto sijaitsee Salossa Helsingintiellä, seuran omistamissa
Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!
Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Saapuminen Kotkaan ja majoittuminen Majoitumme Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneella (Keskuskatu 21, 48100 Kotka, puh: +358 10 7821 000, kotka.seurahuone@sokoshotels.fi)
YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio
Pienryhmäohjauksen mahdollisuuksia lukiossa - kokemuksia Itäkeskuksen lukiosta YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio Lukion
7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä
7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä montako tietokirjaa pitää myydä, että olisit suomessa bestseller? Bestseller-listalle Suomessa tietokirjalla on päässyt vuonna 2014 jos on myynyt yli 13500 kappaletta tai
ILIMATAR. Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! 3/2012. Lauantai 4.8.2012
ILIMATAR Lauantai 4.8.2012 3/2012 Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! SISÄLTÖ: 2 Terveiset Ajankohtaista ja uutiset 3 Valmiusliiton Lotalta 4 Tunnelmia avajaisista Maastossa majoitutaan mukavasti 5
Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma
Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme tunnustetaan leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille ja uusien asioiden oppimiselle. Pienryhmässä on turvallinen ilmapiiri,
Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.
VILU Kevät 2016 Pääkirjoitus: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. Penkkarit ja vanhojen tanssit menivät vilauksessa ja loma tulee vastaan, vaikka kuinka yrittäisit sitä vältellä. Luntakin on satanut,
LOUNAIS-SUOMEN NUORISOTIIMI
LOUNAIS-SUOMEN NUORISOTIIMI Lounais-Suomen alueella toimii iloinen ja aktiivinen Nuorisotiimi, joka koostuu seitsemästä nuoresta ympäri aluetta. Tiimin vastaavana on Jenna Tammi. Jenna lisäksi tiimiin
Opistojen IlmE -hanke
Opistojen IlmE -hanke 2018 19 Hankkeessa mukana olevien opistojen opettajistolle ja suunnitteluhenkilöstölle lähetettiin syyskuussa alkukartoituskysely. Vastaajien työhistorian pituudessa kansalaisopistoissa
LIIKUNNAN JA TANSSIN TUNTIKORVAUKSET KEVÄT 2017
LIIKUNNAN JA TANSSIN TUNTIKORVAUKSET KEVÄT 2017 - Opiskelijat voivat korvata poissaolonsa omalta kurssiltaan alla olevan listan mukaisesti. - Muista kuin listan mukaisista korvaavuuksista pitää aina sopia
Muutoksen lähteillä 8.5. koulutuspäivä Helsingissä
Muutoksen lähteillä 8.5. koulutuspäivä Helsingissä Kenelle? Missä? Koska? Nuorille, nuorten kanssa työskenteleville Helsingissä, Lapinlahden lähteellä 8.5. klo 13.00 alkaen Luontolähtöisiä menetelmiä,