Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa



Samankaltaiset tiedostot
Alihankinta ja kansainvälistyminen. KiVi-seminaari , Kouvola Matti Spolander

Talousnäkymät Ohutlevypäivät Ekonomisti Petteri Rautaporras

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen

Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa

Teollisuustuotanto Suomessa on painunut jopa vuoden 2009 alapuolelle

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Pääekonomisti Jukka Palokangas

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,5 % vuonna 2015

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017

Mekatroniikkaklusterin vuosiseminaari Jari Tiikkainen

Näkökulmia luovien alojen rahoitukseen Seminaari

Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät

Kiina China. Japani Japan

Pk-yritykset Suomessa. Petteri Rautaporras

Teknologiateollisuuden henkilöstö

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Pohjois-Suomessa Aluepäällikkö Tuula Sivonen Teknologiateollisuus ry

Suomi on kestänyt vielä melko hyvin Saksan ja globaalin teollisuuden viimeaikaisen stagnaation

Hitsaustekniikka 16 Tuleeko hitsaava teollisuus säilymään Suomessa?

Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas

Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain

Suomen tulevaisuus teknologiamaana? Keskusteluaineisto työpaikoille

Suomen tulevaisuus teknologiamaana? Keskusteluaineisto työpaikoille

Maailmantalouden kasvun jakautuminen 2011e Breakdown of World Economic Growth in 2011e

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Martti Mäenpää, toimitusjohtaja

Kone- ja metallituoteteollisuuden pk-yritysten kilpailukyky

Suomi työn verottajana 2008

Teknologiateollisuuden haasteet globaalissa toimintaympäristössä. Juha Ylä-Jääski, johtaja

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teollisuuden / Suomen kilpailukyky Paikallinen sopiminen, Joensuu

Talouskasvu euromaissa on hidastunut selvästi Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 50 = ei muutosta edelliskuukaudesta

Teollisuustuotannon määrä kuukausittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät TuoVa projektin seminaari, Vapriikki

Teknologiateollisuuden kysyntä maailmalla kasvaa 2,0 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Asiantuntija Lasse Ala-Kojola

Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 1/ Jorma Turunen, toimitusjohtaja

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2011

Maailman valutuotanto

Teknologiateollisuuden näkymiä. Juha Ylä-Jääski

Teknologiateollisuuden / Suomen talousnäkymät

Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Petteri Rautaporras

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Kasvu keskimäärin / Average growth: +2,9 % Japani Japan

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät

Maailmantalous kasvaa, teknologiateollisuudelle uusi suunta

Kehity tai kuole; PK-yritysten haasteet ja mahdollisuudet. Raahe

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Suomi työn verottajana 2009

Tj Leif Fagernäs: Työehdot Suomessa ja kilpailijamaissa. EK-elinkeinopäivä Jyväskylä

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa

Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa vain niukasti

Työmarkkinoiden kehitystrendejä Sähköurakoitsijapäivät

Suomi työn verottajana 2010

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksi ja bruttokansantuote euroalueella

Innovaatiotoiminnan ja viennin edistämisen rahoitustarpeet teknologiateollisuudessa

Tilanne ja näkymät 3/2010. Epävarmuus varjostaa maailmantalouden nousua s. 2

Suomi ja suomalaiset yritykset globaalitaloudessa keiden kanssa kilpailemme tulevaisuudessa?

Talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas

Biotalouden mahdollisuudet metsäalalla. Dosentti Osmo Kuusi VATT, Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta

Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät

Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Pääekonomisti Jukka Palokangas

Teknologiateollisuuden / Suomen taloustilanne ja näkymät Rotaryesitelmä Juha Häkkinen

Talous tutuksi - Tampere Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Suomalaisen kilpailukyvyn analyysi missä ollaan muualla edellä? Leena Mörttinen/EK

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN?

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2014

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2015

Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty viime kuukausina

muutos *) %-yks. % 2017*)

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2016

Talousnäkymät. Suomen on kurottava umpeen pitkä takamatka kasvussa. Lämpökäsittely- ja takomopäivät Jukka Palokangas, pääekonomisti

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2017

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroopassa ja USA:ssa, Suomi on jälkijunassa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond

Työvoimakustannustaso eri maissa 2003 "10 kärjessä", teollisuuden työntekijät, euroa/tunti

Transkriptio:

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä. 80 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k investoinneista. Alan yritykset työllistävät suoraan noin 290 000 ihmistä, välillinen työllistämisvaikutus mukaan lukien runsaat 700 000 henkilöä eli yli neljäsosan Suomen koko työvoimasta. Teknologiateollisuus ry:llä on runsaat 1 500 jäsenyritystä. 2

Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 260 250 240 230 220 210 200 190 180 170 160 150 140 130 120 110 100 90 80 70 2000,1=100 Muutos: 2009/2008, % 1-102010 / 1-10,2009, % 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Metallien jalostus -45 % +60 % Tietotekniikka-ala -3 % +4 % Kone- ja metallituoteteollisuus* -24 % +1 % Elektroniikka- ja sähköteollisuus -33 % 0 % Suunnittelu- ja konsultointiala -12 % -5 % *) Pl. Telakat. Kausipuhdistetut liikevaihdon arvoindeksit, viimeinen havainto 10/2010. Osuudet yritysten liikevaihdosta 2009: kone- ja metallituoteteollisuus 40 %, elektroniikka- ja sähköteollisuus 32 %, tietotekniikka-ala 11 %, metallien jalostus 9 %, suunnittelu- ja konsultointiala 8 %. Lähde: Tilastokeskus 3

Maailman BKT:n jakauma 2000 vuotta Lännen nousu ja tuho idän tuho ja nousu? % 40 30 USA Länsi-Eurooppa Kiina Intia 20 Japani 10 0 1 1000 1500 1600 1700 1820 1870 1913 1950 1973 2001 2007 Lähteet: Maddison (2001), IMF. 4

Maailman teollisuustuotannon jakauma 1750-2100 % 70 60 50 Itä-Aasia Pohjois-Amerikka Eurooppa 40 30 20 10 0 1750 1800 1850 1900 1950 2000 2050 2100 Itä-Aasia = Kiina, Japani, Intia Pohjois-Amerikka = Yhdysvallat, Kanada Eurooppa = Saksa, Iso-Britannia, Ranska, Italia, Espanja, Ruotsi, Belgia, Sveitsi Lähteet: Bairoch (1982), ETLA. 5

Maailmantalouden kasvun jakautuminen 2011e 11 BKT:n kasvu 2011, % 10 9 8 7 6 5 Kasvu keskimäärin: +4,4 % Kiina Intia Muu Aasia Venäjä Muu itäinen Eurooppa Brasilia Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka 4 3 Pohjois-Amerikka 2 1 Länsi-Eurooppa Japani 0 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 Pylvään leveys kuvaa osuutta (ostovoimapariteetilla korjatusta) maailman bkt:stä vuonna 2010, % Lähde: IMF (January 2011) 6

Maailmantalouden kasvun jakautuminen 2011e teknologiateollisuuden vientiosuuksin 11 BKT:n kasvu 2011, % 10 9 8 7 6 5 4 3 Maailmantalouden kasvu keskimäärin: +4,4 % Vientiosuuksilla painotettu kasvu keskimäärin: 3,3 % Pohjois-Amerikka Kiina Intia Muu Aasia Venäjä Muu itäinen Eurooppa Brasilia Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka 2 Länsi-Eurooppa Japani 1 0 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 Pylvään leveys kuvaa osuutta teknologiateollisuuden Suomen viennistä vuonna 2009, % Lähde: IMF (January 2011), Tullihallitus 7

Muutokset maailman t&k-panostusten osuuksissa, 1996-2005, %-yksikköä Kiina Intia Etelä-Korea Taiwan Espanja Israel Italia Iso-Britannia Saksa Ranska Japani USA Suomi -3-2 -1 0 1 2 3 4 5 % Lähde: ETLA/Maury. 8

Velkakriisi rasittaa koko Euroopan nousua Teollisuustuotannon määrä kuukausittain EU-maissa 140 2000,1=100 135 130 125 120 115 110 105 100 95 90 85 80 Suomi Saksa Ruotsi Ranska Espanja Portugali 75 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Kausipuhdistettu volyymi-indeksi, viimeinen havainto 11/2010. Lähde: Eurostat, Tilastokeskus 9

Suomen kustannuskilpailukyky* heikentynyt voimakkaasti 120 115 110 105 100 95 90 85 80 1999,I=100 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Suomi Saksa Kreikka Itävalta Kustannuskilpailukyky heikkenee Kustannuskilpailukyky paranee Ranska Italia Espanja Alankomaat 13.5.2011 *) EKP:n harmonisoidussa kustannuskilpailukykymittarissa kunkin maan keskimääräinen efektiivinen valuuttakurssi lasketaan 20-30 tärkeimmän vientimaan valuuttakurssipainoilla sekä koko talouden yksikkötyökustannusten kehityksellä. Viimeinen havainto I/2010. Lähde: Euroopan keskuspankki 10

Pk-yritysten suoraa ulkomaanvientiä lisättävä Erikokoisten yritysten* osuus tavaraviennin arvosta 2007 100 % Osuus maan koko tavaraviennistä, % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % 44 51 58 56 72 68 28 20 15 16 16 10 11 12 15 19 6 9 17 17 17 7 7 9 Suomi Ruotsi Ranska Tanska Itävalta Italia *) Vertailussa yritysten koko perustuu yksinomaan niiden henkilöstön määrään. Lähde: Eurostat, External Trade Statistics by Enterprise Characteristics Henkilöstöä 250-50-249 10-49 0-9 11

Ansiotulojen marginaaliverotus Marginaaliveroprosentit Suomessa ja muissa vertailumaissa keskimäärin Perheetön palkansaaja Kansainvälinen palkkaverovertailu 2010 65 % 60 % 55 % 50 % 45 % 40 % 35 % 30 % 25 % 20 % 15 % 35,7 % 26,1 % 33,4 % 45,0 % 38,9 % 31,0 % 48,8 % 39,4 % 44,9 % Suomi 54,6 % 47,8 % 43,0 % Muut Euroopan maat Euroopan ulkopuoliset maat 24 400 37 400 57 300 122 000 /v Muut Euroopan maat: Alankomaat, Belgia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Norja, Ranska, Ruotsi, Saksa, Sveitsi, Tanska ja Viro. Euroopan ulkopuoliset maat: Australia, Japani, Kanada ja Yhdysvallat. 12

ELI YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ Tuottavuutta parannettava toimintoja järkeistämällä, mallia Saksa Löydettävä omia keinoja erottautua Cleantech Muotoilu Palvelun lisääminen tuotteisiin, ratkaisujen myynti Kaikki joukolla vientiin Pienimmät verkostoitumalla vaikka Italian malliin Jari ja Aleksi ovat palveluksessanne

Lisää tietoa osoitteesta lahtimechatronics.fi

LMN strategian toteuttajat ja painopistealueet PAINOPISTEET CLEANTECHIN MAHDOLLISTAJA AIHEALUEET Yritysten yhteiset kehityshankkeet Ympäristöosaamista hyödyntävän liiketoiminnan kehittäminen VASTUU LTYP TUOTEKEHITYS JA LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMINEN Teollinen muotoilu Palveluliiketoiminta Tuottavuus LMN vuosikokous LMN Johtoryhmä LMN Projektipäällikkö / LAKES VERKOSTOYHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN KANSAINVÄLINEN VERKOSTOITUMINEN TYÖVOIMAN JA OSAAMISEN TURVAAMINEN Kokonaisvaltainen toiminnan laatu Projektiosaaminen Cleantech Venäjä alihankinta, tuotanto Oppilaitosyhteistyö Henkilöstön osaaminen LMN Projektipäällikkö