Sijoituswarrantti Espanja 12/2016 Sijoitus osakekoriin, joka koostuu 12 espanjalaisen suuryhtiön osakkeesta Neljä sijoitusaikana parhaiten kehittynyttä osaketta saa :n kiinteän tuoton Korkean riskin vastapainona houkutteleva tuottomahdollisuus Sijoitusaika noin 3 vuotta Sijoitustuotteen tarjoaja on eq Varainhoito Oy ja liikkeeseenlaskija on Commerzbank AG. Sijoitustuotteen viimeinen merkintäpäivä on 29.11.2013. Sijoitustuotteen täydelliset ja sitovat liikkeeseenlaskukohtaiset ehdot sekä liikkeeseenlaskijan ohjelmaesite ovat saatavissa eq:sta osoitteesta www.eq.fi. Sijoitustuotteen riskiluokka on Korkea riski (3) Suomen Strukturoitujen Sijoitustuotteiden yhdistys ry:n kolmiportaisen riskiluokituksen mukaisesti. Tämä riskiluokka käsittää strukturoidut sijoitustuotteet, joissa sijoitettu pääoma on preemion luonteista eikä sitä palauteta missään olosuhteissa, ja joihin sisältyy riski liikkeeseenlaskijan takaisinmaksukyvystä.
Espanjan talous tervehtymässä Espanjan talous osoittaa toipumisen merkkejä, sillä ensi kertaa kahteen vuoteen Euroopan viidenneksi suurimman talouden talouskasvu kipusi positiivisiin lukemiin. Espanjan bruttokansantuote kasvoi heinäsyyskuussa 0,1 % verrattuna edelliseen neljännekseen. Tämä viittaa talouden viimein elpyvän pitkän laman kurimuksesta, joka iski maahan kovaa vuonna 2008 finanssikriisin myötä. Kasvu on saanut vauhtia erityisesti viennin selvästä piristymisestä vienti kasvoi 11 % vuoden toisella neljänneksellä, mikä on erittäin vahva lukema verrattuna muiden Euroopan suurten talouksien viennin kehitykseen. Maan vientiteollisuuden jo viisi kuukautta jatkunut yhtäjaksoinen nousuvire antaa tukea talouskasvulle, mutta kotimainen kysyntä on vielä toistaiseksi vaimeaa. Työttömien määrä kääntyi kuitenkin kesällä laskuun ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen, mikä on yhdessä muiden talouden aktiviteetin kasvua kuvaavien indikaattoreiden kanssa rohkaiseva viesti suunnasta kohti talouden rakenteiden tervehtymistä. Lähde: eq Varainhoito Oy Espanja Osakekori Espanja Sijoituswarrantin kohde-etuutena olevan Osakekorin muodostavat 12 osaketta, joilla on korkein paino Espanjan osakemarkkinoiden yleiskehitystä kuvaavassa IBEX 35 -indeksissä. Abertis Infraestructuras toimii Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa telekommunikaatioinfrastruktuurin parissa ja lisäksi yhtiö operoi maksullisia moottoriteitä. Ferrovial on keskittynyt kuljetusalan infrastruktuuriin ja se operoi mm. Lontoon Heathrown lentokenttää sekä lukuisia maksullisia moottoriteitä Euroopassa, Pohjois-Amerikassa sekä Australiassa. Amadeus It Holding on globaalisti toimiva informaatioteknologiayhtiö, joka on erikoistunut matkailualan it-ratkaisuihin. Iberdrola on sähköalan yhtiö, joka tuottaa ja jakelee sähköä Espanjassa, Portugalissa, USA:ssa, Iso-Britanniassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Yhtiö on erikoistunut tuulienergian tuotantoon. Banco Bilbao Vizcaya Argenta on maailmanlaajuisesti toimiva pankki, jonka toiminnot kattavat hajautetusti mm. vähittäis- ja yksityispankkipalvelut, varainhoidon sekä investointipankkitoiminnan. Kotimaansa lisäksi yhtiöllä on vahva asema mm. Meksikossa, EteläAmerikassa sekä myös Kiinassa. Banco De Sabadell on pankkiryhmä, joka tarjoaa yleispankkipalveluita maailmanlaajuisesti. Sen vahvinta liiketoiminta-aluetta on yrityspankkitoiminta. Banco Santander on yksi euroalueen suurimmista pankeista ja se on merkittävä toimija myös Latinalaisessa Amerikassa. Kaiken kaikkiaan yhtiö toimii yli 40 maassa. Inditex on vaateteollisuudessa toimiva yhtiö, jonka tuotemerkkeihin kuuluvat mm. Zara, Massimo Dutti ja Bershka. Yhtiöllä on yli 6 000 myymälää 86 eri maassa. International Consolidated Airlines (IAG) on yksi maailman suurimmista ja Euroopan kolmanneksi suurin lentoyhtiö, johon kuuluvat British Airways sekä Iberia. Sen laivastoon kuuluu 377 konetta, jotka lentävät 230 kohteeseen ympäri maailman. Repsol on energiayhtiö, joka etsii, tuottaa ja jakelee öljy- ja maakaasujohdannaisia tuotteita yli 30 maassa. Telefonica on Espanjan suurin teleoperaattori ja se toimii kotimaansa lisäksi Euroopan ja Latinalaisen Amerikan markkinoilla. Osakekorin ja vertailuna IBEX 35 -indeksin kehitys 3 vuoden ajalta 1 130 % 1 110 % 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 26.10.2010 26.4.2011 26.10.2011 26.4.2012 Osakekori 26.10.2012 26.4.2013 IBEX 35 -indeksi Lähde: Bloomberg, eq. Indeksoidut kurssikehitykset ovat ajalta 26.10.2010 26.10.2013. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta kehityksestä. 2 26.10.2013
Yleiskuvaus sijoitustuotteesta Kolmen vuoden sijoitus warranttiin, jonka kohde-etuutena on kahdentoista espanjalaisen yhtiön osakkeesta tasapainoin muodostettu Osakekori. Kullekin Osakekorin osakkeelle lasketaan tuotto, joka on ehtojen mukaisen alkuarvon ja loppuarvon välinen prosentuaalinen muutos. Neljän parhaiten kehittyneen osakkeen tuotto korvataan kukin kiinteällä tuotolla ja loput kahdeksan osaketta vaikuttavat Osakekorin tuottoon todellisella kehityksellään. Osakekorin lopullinen tuotto on edellä mainitulla tavalla laskettujen osakkeiden tuoton summa kerrottuna osakekohtaisella painolla (1/12). Eräpäivänä takaisinmaksettava määrä lasketaan kertomalla Osakekorin lopullinen tuotto sijoituksen nimellisarvolla Espanja sijoituskohteena Kesän ja syksyn aikana Espanjan taloudesta on saatu varovaisen optimistisia uutisia. Talouden elpyminen alkaa käynnistyä, mutta kaikkia riskitekijöitä ei vielä ole ratkaistu. Warranttimuotoinen sijoitus Espanjan osakemarkkinoille voi antaa sijoittajalle kiinnostavan tuottomahdollisuuden. Korkea vipuvaikutus Alhaisen sijoitetun pääoman ja korkean nimellisarvon välistä suhdetta kutsutaan sijoituswarrantin sisäiseksi vipuvaikutukseksi. 3 200 euron sijoitus (sis. merkintäpalkkion) Espanja Sijoituswarranttiin vastaa 20 000 euron nimellisarvoista sijoitusta. Koska sijoituswarrantin tuotto lasketaan nimellisarvoiselle sijoitukselle, sijoittaja saa 6,25-kertaisen vipuvaikutuksen Osakekorin ehtojen mukaiseen mahdolliseen nousuun ja vastaavasti myös laskuun. Kiinteä tuotto neljälle parhaalle osakkeelle Neljälle sijoitusaikana parhaiten kehittyneelle osakkeelle kiinteä :n tuotto, joka antaa Osakekorille ennalta määrätyn yli 13 %:n kiinteän tuoton. Loput kahdeksan osaketta vaikuttavat tähän kiinteään tuottoon todellisilla kehityksillään. Ei pääomasuojaa Sijoituswarrantti on korkean riskin tuote. Mikäli Osakekorin lopullinen tuotto on nolla tai negatiivinen, menettää sijoittaja koko sijoittamansa pääoman. Sijoituksen edut Talouden orastavan elpymisen myötä sijoittajien kiinnostus Espanjan osakemarkkinoita kohtaan on kasvamassa. Neljälle sijoitusaikana parhaiten kehittyneelle osakkeelle kiinteä :n tuotto, joka antaa Osakekorille ennalta määrätyn yli 13 %:n kiinteän tuoton. Warrantissa on merkintäpalkkio huomioiden 6,25- kertainen vipuvaikutus, mikä tarkoittaa että sijoittajan markkinapanos (nimellisarvo) on 6,25 kertaa sijoitettu summa. Korkean riskin vastapainona houkutteleva tuottomahdollisuus. Sijoituksen riskit Riski koko sijoitetun pääoman menettämisestä, mikäli Osakekorin ehtojen mukainen lopullinen tuotto on nolla tai negatiivinen. Vipuvaikutuksen vuoksi sijoituswarrantin arvo voi vaihdella jälkimarkkinoilla voimakkaasti, joten sijoituksen myynti kesken sijoitusajan voi aiheuttaa myös tappiota. Neljän parhaiten kehittyneen osakkeen tuotto on rajattu :iin, joten sijoittaja ei hyödy näiden osakkeiden kohdalla tätä paremmasta kehityksestä. Mikäli liikkeeseenlaskija joutuu sijoituswarrantin sijoitusaikana maksukyvyttömäksi, voi sijoittaja menettää sijoitetun pääomansa kokonaan tai osittain riippumatta sijoituksen varsinaisesta arvonkehityksestä. 3
Tuotonlaskuesimerkit Sijoituswarrantin erääntymisarvo lasketaan kertomalla sijoituswarrantin nimellisarvo Osakekorin ehtojen mukaisella tuotolla ja lopullisella osallistumisasteella. Mikäli Osakekorin ehtojen mukainen lopullinen tuotto on nolla tai negatiivinen, menettää sijoittaja koko sijoittamansa pääoman. Osakekorin tuotto lasketaan seuraavasti: kunkin osakkeen kehitys lasketaan ehtojen mukaisesti alkuarvon ja loppuarvon välisenä prosentuaalisena muutoksena. Neljän parhaan osakkeen kehitykset korvataan kukin kiinteällä :n tuotolla. Loput kahdeksan osaketta vaikuttavat puolestaan Osakekorin tuottoon todellisilla kehityksillään. Mikäli neljän parhaimman osakkeen kehitys on alle, on korvauksella Osakekorin tuottoa nostava vaikutus. Vastaavasti, mikäli todellinen kehitys on yli, on korvauksella Osakekorin tuottoa leikkaava vaikutus. 60 % 50 % 30 % 35 % 35 % 42 % 50 % 55 % 51 % 35 % 35 % 10 % 15 % 15 % 15 % 15 % 0 % 10 % -5 % -5 % -5 % -5 % Osake 1 Osake 2 Osake 3 Osake 4 Osake 5 Osake 6 Osake 7 Osake 8 Osake 9 Osake 10 Osake 11 Osake 12 Osakkeen todellinen kehitys Osakkeen ehtojen mukainen tuotto Tuotonlaskuesimerkkejä (alustavalla 100 % osallistumisasteella) Sijoituswarrantin ostohinta (EUR) Sijoituksen nimellisarvo (EUR) Osakekorin ehtojen mukainen tuotto Sijoituswarrantin erääntymisarvo (EUR) Sijoituswarrantin tuotto Sijoituswarrantin tuotto, p.a. 10 % 0 100 % 100 % 0 % 0 100 % 100 % 5 % 500 69 % 32 % 10 % 1 000 38 % 15 % 16 % 1 600 0 % 0 % 22 % 2 200 38 % 11 % 27 % 3 000 69 % 19 % 4 000 150 % 36 % 50 % 5 000 213 % 46 % 60 % 6 000 275 % 55 % Korostettu rivi esittää sijoituswarrantin ns. break-even-pisteen, jossa sijoituswarrantti erääntyy ostohintaan. Osakekorin ehtojen mukaisen tuoton ollessa +16 % sijoituswarrantti erääntyy 1 600 euron hankintahintaansa. Sijoitus ei tuota, mutta ei ole myöskään tappiollinen. Sijoituswarrantti antaa tämän break-even-pisteen molemmin puolin voimakkaan vipuvaikutuksen. Korkean riskin vastapainoksi sijoituswarrantti tarjoaa houkuttelevan tuottomahdollisuuden. 4 Osallistumisaste on alustava ja vahvistetaan 5.12.2013 vähintään tasolle 80 %. Vähimmäissijoitus on 2 kpl sijoituswarranttia. Merkintäpalkkio on huomioitu sijoituswarrantin ostohinnassa. Laskelmissa ei ole huomioitu sijoittajalle maksettavaksi tulevia veroja. Osakekorin tuottoa kuvaavat luvut ovat ainoastaan esimerkinomaisia eivätkä kuvasta kohde-etuuden historiallista tai odotettua tuottoa.
Yhteenveto tarjouksesta ja alustavat ehdot Sijoitusaika Noin 3 vuotta Viimeinen merkintäpäivä ja merkinnän viimeinen maksupäivä 29.11.2013 Liikkeeseenlaskupäivä 19.12.2013 Eräpäivä 20.12.2016 Alkuarvon tarkastelupäivät Päivittäin alkaen 6.12.2013 ja päättyen 12.12.2013 molemmat päivät mukaan lukien (yhteensä 5 havaintoa) Loppuarvon tarkastelupäivät Viikottain alkaen 13.9.2016 ja päättyen 6.12.2016 molemmat päivät mukaan lukien (yhteensä 13 havaintoa) Liikkeeseenlaskija Commerzbank AG (S&P A-, Moody s Baa1) Liikkeeseenlaskukohtaiset ehdot Final Terms dated 4 November 2013 Liikkeeseenlaskijan ohjelmaesite Summary & Securities Note dated 10 June 2013 in respect to the Base Prospectus relating to Structured Certificates sekä Registration Document dated 12 December 2012 (täydennyksineen) Tarjoaja eq Varainhoito Oy Tarjonnan muoto Julkinen tarjonta yleisölle Suomessa Arvopaperin muoto Pääomasuojaamaton osakekorisidonnainen arvopaperi Merkintähinta per arvopaperi 1 600 euroa (sis. merkintäpalkkio 200 euroa) Nimellisarvo per arvopaperi 10 000 euroa Vähimmäissijoitus 2 sijoituswarranttia Valuutta Euro ISIN-koodi DE000CZ37PP6 Pörssilistaus Luxembourg Stock Exchange Selvityspaikka Euroclear Bank S.A./N.V. ja Clearstream Banking S.A., Luxembourg Jälkimarkkina eq Varainhoito Oy pyrkii tarjoamaan sijoituswarrantille päivittäisen kaupankäyntimahdollisuuden jälkimarkkinoilla, mutta ei takaa jälkimarkkinoita Arvopaperiin sovellettava laki Saksan laki Osakekori (Osakkeet i=1 12) 1) Banco Santander SA (SAN SM Equity) 2) Telefonica SA (TEF SM Equity) 3) Banco Bilbao Vizcaya Argenta (BBVA SM Equity) 4) Inditex (ITX SM Equity) 5) Iberdrola SA (IBE SM Equity) 6) Repsol SA (REP SM Equity) 7) Amadeus IT Holding SA A SHS (AMS SM Equity) 8) Abertis Infraestructuras SA (ABE SM Equity) 9) Ferrovial SA (FER SM Equity) 10) International Consolidated Airlines (IAG SM Equity) 11) Banco De Sabadell SA (SAB SM Equity) 12) Caixabank SA (CABK SM Equity) Pääomasuoja Ei pääomasuojaa Takaisinmaksu eräpäivänä Eräpäivänä sijoittajalle maksettava määrä per warrantti on: Nimellisarvo x Osallistumisaste x Max (Osakekorin tuotto; 0) Osallistumisaste Alustavasti 100 %, vahvistetaan 5.12.2013 vähintään tasolle 80 % Osakekorin tuotto 8 Osake ( i, Loppuarvo i=1 Osake i, Alkuarvo 1 +0,40 x 4 12 missä Osake i=1 on heikoimmin kehittynyt osake ja Osake i=8 on kahdeksanneksi heikoimmin kehittynyt osake laskettuna kaavan Osake i, Kehitys mukaisesti Osake i, Alkuarvo Aritmeettinen keskiarvo Osake i:n päätösarvoista Alkuarvon tarkastelupäivinä Osake i, Loppuarvo Aritmeettinen keskiarvo Osake i:n päätösarvoista Loppuarvon tarkastelupäivinä Osake i, Kehitys Osake i, Loppuarvo / Osake i, Alkuarvo ( 5
Tärkeää tietoa Tarjouksen tekijä ja merkintäpaikat Tarjouksen tekijä on eq Varainhoito Oy (Y-tunnus 1104630-3). eq Varainhoito Oy:n toimintaa valvoo Finanssivalvonta. eq Varainhoito Oy on Sijoittajien Korvausrahaston jäsen. Liikkeeseenlaskudokumentaatio sekä lisää tietoa palveluntarjoajasta ja palveluista on saatavissa osoitteesta www.eq.fi Merkintäpaikkoina toimivat eq Varainhoito Oy ja sen sidonnaisasiamiehet. Merkintäohjeet löytyvät erilliseltä merkintälomakkeelta. Myyntirajoitukset Tätä tarjousta ei kohdisteta sellaisille henkilöille tai sellaisiin valtioihin, joissa tarjouksen tai tarjouspyynnön tekeminen olisi lainvastaista. Eräiden valtioiden lainsäädäntö saattaa asettaa rajoituksia tämän myyntimateriaalin levittämiselle tai tarjoamiselle. Tätä myyntimateriaalia tai sen kopioita ei saa levittää Yhdysvaltoihin eikä yhdysvaltalaisille vastaanottajille vastoin Yhdysvaltain laissa asetettuja rajoituksia. Myyntimateriaalin levittäminen Yhdysvalloissa saatetaan katsoa rikkomukseksi näitä lakeja vastaan. Liikkeeseenlaskija ja eq Varainhoito Oy edellyttävät, että tämän myyntimateriaalin haltuunsa saavat henkilöt tutustuvat tällaisiin rajoituksiin ja noudattavat niitä. Tarjouksen mahdollinen peruuntuminen eq Varainhoito Oy:llä on oikeus peruuttaa liikkeeseenlasku, mikäli Osallistumisastetta ei voida vahvistaa vähintään 80 %:iin. eq Varainhoito Oy pidättää itsellään oikeuden peruuttaa liikkeeseenlasku kokonaan tai osittain, tai lyhentää merkintäaikaa, mikäli eq Varainhoito Oy:n harkinnan mukaan liikkeeseenlaskuun oleellisesti vaikuttavissa olosuhteissa on tapahtunut sellainen muutos, joka voisi haitata tai vaikeuttaa liikkeeseenlaskun toteuttamista, tai mikäli merkintävilkkaus jää niin alhaiseksi, että liikkeeseenlaskua ei voida toteuttaa. Ylikysyntätilanteessa eq Varainhoito Oy allokoi arvopaperit sijoittajille merkintälomakkeiden saapumisjärjestyksessä. Tieto liikkeeseenlaskun peruuttamisesta on saatavilla eq Varainhoito Oy:stä viimeistään liikkeeseenlaskupäivänä. Asiakkaan luokittelu Sijoittajaa kohdellaan ei-ammattimaisena asiakkaana, jos häntä ei sijoituspalvelulaissa määriteltyjen kriteerien mukaisesti luokitella ammattimaiseksi asiakkaaksi. Asiakkaan luokittelulla on vaikutusta sijoittajansuojan laajuuteen sekä sovellettavaksi tuleviin menettelytapasäännöksiin. Ei-ammattimainen sijoittaja kuuluu arvopaperimarkkinalain menettelytapasäännösten ja sijoituspalvelulaissa tarkoitetun sijoittajien korvausrahastosuojan piiriin. Sijoittajalla on sijoituspalvelulain mukaan oikeus pyytää luokittelun muuttamista. Soveltuvuuden ja asianmukaisuuden arvioiminen Mikäli tuotteen tarjoamisen yhteydessä annetaan sijoitusneuvontaa tai tarjotaan omaisuudenhoitopalveluita, tehdään asiakkaalle lainsäädännössä edellytetty soveltuvuusarviointi ennen palvelun tarjoamista. Mikään tarjous tai muu sijoittamiseen liittyvä viestintä, jossa sijoittajan taloudellista tilannetta ja muita henkilökohtaiseen tilanteeseen liittyviä olosuhteita ei ole otettu huomioon tarjousta tehtäessä tai muuta viestintää laadittaessa, ei ole sijoitusneuvontaa, vaan tällaiset tarjoukset tai muu sijoittamiseen liittyvä viestintä on sijoituspalveluiden tai rahoitusvälineiden markkinointia. Tarjotessaan tuotetta ei-ammattimaiselle asiakkaalle eq Varainhoito Oy tai sen sidonnaisasiamiehet pyytävät asiakkaalta tiedot tämän kyseistä rahoitusvälinettä koskevasta sijoituskokemuksesta ja -tietämyksestä voidakseen arvioida, onko rahoitusväline asiakkaan kannalta asianmukainen. Palveluntarjoajalla on arviota tehdessään oikeus luottaa asiakkaan antamiin tietoihin. Sijoittaja vastaa aina itse toimintansa ja sijoituspäätöstensä taloudellisesta tuloksesta ja veroseuraamuksista riippumatta siitä, onko palveluntarjoaja suorittanut rahoitusvälinettä koskevan soveltuvuus- tai asianmukaisuusarvioinnin tai katsotaanko sijoittajan saaneen sijoitusneuvontaa sijoituspäätöstä varten. Sijoituspäätöstä ei myöskään voida perustaa pelkästään rahoitusvälinettä koskevaan markkinointiin ja markkinointimateriaaliin. Strukturointikustannus Tuotteen merkintähintaan sisältyy strukturointikustannus, jonka määrä on noin 1,2 % p.a. sijoituksen nimellisarvosta. Strukturointikustannuksella katetaan tuotteen liikkeeseenlaskuun, markkinointiin, selvitykseen ja jälkimarkkinapalveluihin sekä jakeluun liittyvät kustannukset kuten yhteistyökumppaneille maksettavat palkkiot. Asiakkaan kustannus tuotteen hankkimisesta ei riipu siitä, ostaako asiakas tuotteen tarjouksen tekijältä tai sen yhteistyökumppanilta. Markkinointimateriaali Tämän markkinointimateriaalin on laatinut eq Varainhoito Oy. Liikkeeseenlaskija, eivätkä mitkään sen läheisyhtiöistä ole osallistuneet tämän materiaalin laatimiseen, eivätkä mainitut tahot anna minkäänlaisia takuita tai lupauksia tai kanna mitään vastuuta tässä materiaalissa annetuista tiedoista tai sen osista. Tästä markkinointimateriaalista ilmenevät tuotteeseen liittyvät tiedot muodostavat vain yhteenvedon, eivätkä muodosta tuotteen täydellistä kuvausta. Sijoittajan tulee ennen sijoituspäätöksen tekemistä aina perehtyä liikkeeseenlaskukohtaisiin ehtoihin, liikkeeseenlaskijan laatimaan ohjelmaesitteeseen sekä soveltuvin osin muuhun dokumentaatioon. Mikäli markkinointimateriaalin ja liikkeeseenlaskukohtaisten ehtojen välillä ilmenee ristiriita, ovat liikkeeseenlaskukohtaiset ehdot aina etusijalla. Tämän materiaalin tekijänoikeus ja kaikki muut immateriaalioikeudet kuuluvat eq Varainhoito Oy:lle ja kaikki oikeudet on pidätetty kaikissa maissa. Sovellettava laki Näihin ehtoihin ja ohjeisiin, joilla sijoittajat ostavat tuotteen eq Varainhoito Oy:ltä sovelletaan Suomen lakia. Arvopaperiin, liikkeeseenlaskukohtaisiin ehtoihin ja ohjelmaesitteeseen sovelletaan Saksan lakia. Riskiluokitus Tuotteen riskiluokka on Korkea riski (3) Suomen Strukturoitujen Sijoitustuotteiden yhdistys ry:n jäsenilleen suositteleman strukturoituja sijoitustuotteita koskevan kolmiportaisen riskiluokituksen mukaisesti. Tämä riskiluokka käsittää strukturoidut sijoitustuotteet, joissa sijoitettu pääoma on preemion luonteista eikä sitä palauteta missään olosuhteissa. Liikkeeseenlaskijan takaisinmaksukykyyn liittyvä riski on kuvattu tässä markkinointiesitteessä. Riskiluokitus ei poista sijoittajan velvollisuutta perehtyä huolellisesti tähän markkinointiesitteeseen, tuotekohtaisiin ehtoihin ja mahdolliseen ohjelmaesitteeseen ja niissä mainittuihin riskeihin. Lisätietoja riskiluokituksesta Suomen Strukturoitujen Sijoitustuotteiden yhdistys ry:n Internet -sivuilta www.sijoitustuotteet.fi. 6
! Keskeisimmät riskit Sijoitustoimintaan liittyy aina taloudellinen riski. Arvopaperiin liittyvät keskeisimmät riskitekijät on kuvattu lyhyesti alla. Sijoittajan tulee ennen sijoituspäätöksen tekemistä aina perehtyä liikkeeseenlaskijan laatimaan täydelliseen liikkeeseenlaskudokumentaatioon sekä soveltuvin osin muuhun dokumentaatioon saadakseen kokonaisvaltaisen käsityksen sijoitukseen liittyvistä riskeistä. Tämän lisäksi sijoittajan tulee perehtyä arvopaperin kohde-etuuteen tai kohde-etuuksiin sekä soveltuvin osin useampaan sijoituskohteeseen ja muihin rinnastettaviin vaihtoehtoisiin sijoitusmahdollisuuksiin. Sijoittajan tulee tarvittaessa ottaa yhteyttä asiantuntijaan mahdollisten vero-, kirjanpito-, oikeudellisten, taloudellisten tai muiden riskien arvioimiseksi. eq Varainhoito Oy tai liikkeeseenlaskija ei toimi asiakkaan neuvonantajana missään suhteessa. Pääoman menettämisen riski Warrantti on korkeariskinen rahoitusväline. Sijoittajan tulee tiedostaa, että warranttiin liittyy riski koko sijoitetun pääoman menettämisestä. Mikäli osakekorin ehtojen mukainen tuotto alle 16 prosenttia, jolloin warrantin tuotto on negatiivinen, menettää sijoittaja sijoitetun pääoman osittain tai kokonaan. Liikkeeseenlaskijariski Liikkeeseenlaskijariski viittaa tilanteeseen, jossa tuotteen liikkeeseenlaskija ei kykene vastaamaan sitoumuksistaan sijoittajalle eli maksamaan sijoittajalle mahdollista erääntynyttä pääomaa ja/tai tuottoa eräpäivänä. Mikäli liikkeeseenlaskija joutuu tuotteen sijoitusaikana maksukyvyttömäksi, voi sijoittaja menettää sijoituksensa kokonaan tai osittain riippumatta sijoituksen varsinaisesta arvonkehityksestä. Sijoitus ei kuulu 100 000 euron talletussuojan piiriin. Luottoluokituslaitoksen myöntämä luottoluokitus ilmaisee liikkeeseenlaskijaan kohdistuvaa luottoriskiä, perustuen liikkeeseenlaskijan vakavaraisuuteen ja liikkeeseenlaskijan kykyyn vastata pitkäaikaisista maksusitoumuksistaan. Liikkeeseenlaskijan luottoluokitus voi nousta tai laskea tuotteen sijoitusaikana. Paras Standard & Poor s -luottoluokitus on AAA ja paras Moody s -luottoluokitus on Aaa. Liikkeeseenlaskijan ohjelmaesitteessä on esitetty liikkeeseenlaskijan taloudellista asemaa koskevaa tietoa. Sijoittajia kehotetaan sijoitusaikana perehtymään liikkeeseenlaskijan päivitettyyn taloudelliseen tilanteeseen, joka on yleensä saatavissa liikkeeseenlaskijan Internet-sivuilta. Ennenaikaisen lunastuksen riski Liikkeeseenlaskija voi tietyissä tilanteissa lunastaa arvopaperin ennenaikaisesti takaisin, muun muassa kohde-etuuteen sisältyvän osakkeen pörssilistauksen päättyessä. Kyseiset tilanteet mainitaan erikseen liikkeeseenlaskijan liikkeeseenlaskukohtaisissa ehdoissa ja ohjelmaesitteessä. Tällaisen ennenaikaisen lunastuksen yhteydessä takaisinmaksuhinta voi olla merkintähintaa pienempi. Jälkimarkkinariski Warrantti tulee nähdä ensisijaisesti sijoitusajan loppuun asti pidettävänä sijoituksena, eikä se siten välttämättä sovellu lyhytaikaiseksi sijoitukseksi. Mikäli sijoittaja haluaa myydä sijoituksensa ennen eräpäivää, tapahtuu myynti sen hetkiseen jälkimarkkinahintaan, joka voi olla joko yli tai alle warrantin merkintähinnan. Warrantin sisäisen vipuvaikutuksen vuoksi sen jälkimarkkinahinnan muutokset voivat olla merkittävästi suurempia kuin sen kohde-etuuden arvon ja/tai volatiliteetin muutokset. Sijoittajan tulee tiedostaa, että hänelle voi koitua tappiota myydessään sijoituksensa jälkimarkkinoilla. Jälkimarkkinahintaan vaikuttaa mm. jäljellä oleva sijoitusaika, kohde-etuuden tai kohdeetuuksien arvonkehitys sekä tämän tai näiden arvojen keskinäinen riippuvuus. Jälkimarkkinat voivat poikkeustapauksissa olla epälikvidit tai kaupankäynti voi jopa tilapäisesti olla mahdotonta epänormaalin markkinatilanteen tai välittäjän, selvitystahon, listauspörssin tai muun kaupankäyntikanavan mahdollisen teknisen ongelman vuoksi. eq Varainhoito Oy tarjoaa warrantille kaupankäyntimahdollisuuden jälkimarkkinoilla, mutta ei takaa jälkimarkkinoita. Tuottoriski Warrantin tuotto on riippuvainen sen kohdeetuutena olevan osakekorin arvonkehityksestä. Tuottoriski toteutuu, mikäli osakekorin ehtojen mukainen kehitys ei ole vähintään 16 prosenttia, jolloin warrantti erääntyy arvottomana eli sen tuotto on nolla tai negatiivinen. Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta tuotosta, ja kohde-etuuden arvonkehitys voi vaihdella sijoitusaikana huomattavasti. Sijoittajan tulee myös huomioida, että warrantin tuotto voi poiketa huomattavasti kohde-etuuden arvonkehityksestä, ja että warrantin tuotto voi olla joko korkeampi tai alempi kuin vastaava tuotto, joka olisi saavutettu suorassa sijoituksessa itse kohdeetuuteen. Verotus Jos warrantti myydään ennen eräpäivää, syntyy luovutusvoittoa tai -tappiota. Luovutusvoitto on veronalaista pääomatuloa. Luovutustappio puolestaan on vähennettävissä luovutusvoitoista, jotka syntyvät samana vuonna ja viitenä seuraavana vuonna. Warrantin erääntymisestä syntyvää voittoa tai tappiota käsiteltäneen myös luovutusvoittona ja -tappiona. Rahoitusvälinettä koskeva verolainsäädäntö ei toistaiseksi ole kattavaa, eikä warranttien verokohtelusta ole nimenomaista warrantteja koskevaa lainsäädäntöä tai verotuskäytäntöä, minkä johdosta warranttien verokohteluun sisältyy riskejä. Edellä esitetyssä kuvataan ainoastaan yleisellä tasolla tuotteen verotusta Suomessa yleisesti verovelvollisen luonnollisen henkilön kohdalla voimassa olevan lainsäädännön mukaan. Liikkeeseenlaskija tai eq Varainhoito Oy ei anna mitään takeita verotuksen pysyvyydestä, vaan rahoitusvälineen verotuksellinen ja lainsäädännöllinen asema voi muuttua sijoitusaikana. Asiakas vastaa aina itse omaan sijoitustoimintaan liittyvistä veroseuraamuksista, minkä vuoksi asiakkaan tulee ennen sijoituspäätöksen tekemistä perehtyä huolellisesti rahoitusvälineeseen liittyvään verotukseen. Liikkeeseenlaskija tai eq Varainhoito Oy ei toimi asiakkaan veroasiantuntijana, vaan asiakkaan tulee tarvittaessa selvittää veroasiantuntijaltaan omaan tilanteeseensa soveltuvat säännökset ja kyseiseen rahoitusvälineeseen sijoittamisen vaikutus omaan verotukseensa. 7
eq Varainhoito Oy Mikonkatu 9, 4. krs. 00100 Helsinki Puh. (09) 6817 8777 www.eq.fi