1 LIIKUNTA- JA NUORISOLAUTAKUNNAN VUODEN 2014 TALOUSARVIOEHDOTUS JA VUOSIEN 2014-2016 TALOUSSUUNNITELMA Yleistä Sivistystoimen käyttötalouden toimintamenojen muutos verrattuna vuoden 2013 muutettuun talousarvioon on 1,1 % ja liikunta- ja nuorisolautakunnan 0,5 %. Ruotsinkielisen nuorisotyön 3 vakanssia, toimitilat ja toimintaraha, 171 000 euroa on siirretty kehyksessä Svenska Rum iin. Suunnitelmakaudelle toteutuu Leppävaaran uimahallin peruskorjaus ja maauimalan rakentaminen. Suunnittelukaudella on nopea investointitarve, Laaksolahden jäähallilla. Yhteistyöhankkeina muiden tulosyksiköiden kanssa valmistuu nuorisotiloja mm. koulujen yhteyteen. Kohdassa koneet ja kalusto varaudutaan taloussuunnitelmakaudella mm. jäänhoitokoneen hankintaan, lähiliikunta-alueiden kalustamiseen, Keski-Espoon ja Tapion urheilupuistojen huoltorakennusten ensikertaiseen kalustamiseen, Leppävaaran uimahallin ja maauimalan sekä Laaksolahden jäähallin kalustamiseen. Yhteishankkeina eri tulosyksiköiden kanssa valmistuvien nuorisotilojen kalustamiseen on esitetty määrärahaa. Lisäksi varaudutaan Oittaan lumetusaseman laitteiston uusimiseen. Talousarvio 2014 sisältää mm seuraavat resurssit ja palvelut: henkilöstön palkkakustannukset liikuntapaikkojen aukioloajat pois lukien suljettavat tilat ohjatun liikunnan yhteistyösopimukset ala- ja esikoululaisten uinninopetus toteutetaan uimahalleissa niin, että Leppävaaran uimahallin peruskorjauksesta johtuvan allaspinta-alan puutteen vuoksi kaikkien alaluokka-asteiden uinninopetuskäyntikertoja vähennetään yhdellä käyntikerralla. Edelleen uinninopetuksen kuljetuspalveluiden korkeiden hintojen vuoksi uinninopetuskertoja joudutaan vähentämään edelleen tästä puoleen. Tämä heikentää erittäin merkittävästi lasten uimataitoa. kulttuuri- ja liikuntapolku-toiminta ja Sporttis- kerhot koululaisille Ice Hearts-toiminta, nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen luistinkenttien sekä hiihtolatujen kunnossapito vuoden 2013 tasolla saariston reittiliikenne ja venesatamapalvelut vuoden 2013 tasolla uimarantojen valvonta vuoden 2013 tasolla nuorisopalvelujen kehittämishankkeet nuorten kesäsetelit 900 kpl a 300 euroa Talousarvio 2014 ei sisällä seuraavia resursseja ja palveluja: Tapiolan nuorisotilan toimitilavuokraa, 130 000 euroa Karakallion, Mårtensbron ja Matinkylän koulujen liikuntatilojen toimitilavuokraa ja siivousta yhteensä n. 210 000 peruskoulujen uinninopetuksen kuljetusten kustannusten nousua, 100 000 euroa kaupungin liikelaitoksen sisäisten palvelumaksujen korotuksia Liikuntapalvelujen perusparannusraha (1,2 milj. euroa) ei ole riittävä korjaamaan huonokuntoisia liikunta - ja ulkoilukohteita. Liikuntapalvelut on esittänyt 300 000 euron korotusta määrärahaan.
2 Tulot Liikuntapalvelujen maksuja ja taksoja on tarkistettu vuoden 2013 aikana. Nuorisopalvelut on mukana peruskoulun oppilaita tukevan koulun ja nuorisotyön yhteistoimintamallin kehittämistyössä, johon saadaan valtiolta rahoitusta, vastaavat kulut ovat menopuolella. Liikuntapalvelut Palvelut Liikuntapaikkoja on kiinni peruskorjausten takia. Leppävaaran uimahallin peruskorjaus ja maauimalan rakentaminen alkaa. Laaksolahden jäähalli on käyttökiellossa ja peruskorjaus alkanee vuonna 2016. Kannusillanmäen väestönsuojan liikuntatilat piti avautua 1.2, mutta näillä näkymillä väestönsuoja on kuntalaisten käytössä vasta syksyllä 2014. Keski-Espoon urheilupuiston ja tekojään huoltorakennuksen rakentaminen on viivästynyt, ja valmistunee loppuvuonna 2014. Huoltorakennuksen puute hankaloittaa varsinkin talvella tekojään kunnossapitotehtäviä. Myös asialliset käyttäjien tilat puuttuvat. Tapiolan tekojää valmistuu marraskuussa 2013 ja on siis käytössä talven 2014. Tulevalle talvelle oheispalvelu on lähinnä kahviopalvelua, mutta palvelukonseptia kehitetään seuraavalle kaudelle, mm. luistinvuokrausta ja erilaista ohjelmapalvelua. Kumppanuudella jalkapalloseurojen kanssa toteutetaan Karakallion pallokentän tekonurmi sekä Leppävaarassa Veräjävahdin koulun kentän tekonurmi sekä talviaikainen jalkapallohalli. Koulukenttien jäädytys, pallokenttien kunnossapito sekä hiihtolatujen teko toteutetaan vuoden 2013 tasoisena. Yhteistyössä teknisen keskuksen kanssa uusitaan ja parannetaan kuntoratoja ja ulkoilureittejä ulkoilureittisuunnitelman mukaisesti. Erityisesti parannetaan talviaikaisten kävelyreittien olosuhteita Keskuspuistossa. Uimarantojen valvonta toteutetaan vuoden 2013 tasoisena. Liikuntapalveluja järjestetään edelleen yhteistyössä urheiluseurojen, yhdistysten ja liikunta-alan yritysten kanssa. Erityisesti kehitetään nuorten harrasteliikuntatoimintaa. Uimahallien valvonnan ja alakoulujen uinninopetuksen toteuttaa uimaseura. Espoonlahden urheiluhallin, Otaniemen kentän sekä Kauklahden kentän valvonnan suorittavat paikalliset urheiluseurat. Saariston reittiliikenne toteutetaan vuoden 2013 tasolla. Kumppanuutta on toteutettu myös liikuntakohteiden rakentamisessa, uusia liikuntahalleja on syntynyt seurojen toimesta kaupungin myötävaikutuksella. Strategian mukaisesti liikuntapalvelut on edistänyt näiden uusien hallien syntymistä ja näin kaupunki on välttynyt uusilta investoinneilta. Liikuntatilojen vuokra-avustus seuroille on tällä hetkellä n.31 % toteutuneista vuokrakustannuksista. Vuokra-avustuksen lisääminen on välttämätöntä kumppanuusmallien turvaamiseksi ja kustannustehokkuuden lisäämiseksi. Tavoitteena on, että avustus seuroille on 40% toteutuneista vuokrakustannuksista.
3 Koulujen liikuntatilojen ilta- ja viikonloppuvalvonnan ostopalvelua vähentämään edelleen, käyttövuoroja keskitetään ja valvontaa jatketaan urheiluseurojen kanssa ns. omavalvontana. Koulujen kanssa on päästy sopimukseen ns. omaillan siirtämisestä liikuntapalveluiden päätettäväksi, jolloin tilojen käyttöä voidaan tehostaa. Terveyttä edistävää liikuntaa kehitetään yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Toimenpiteitä kohdennetaan yhä selvemmin niihin ryhmiin, joiden liikkumistottumuksissa on eniten parantamisen varaa, jotka eivät ole liikkuneet aktiivisesti tai joilla liikunnan harrastamisesta on kulunut aikaa. Erityistä huomiota kiinnitetään sosioekonomisesti heikoimmassa asemassa olevien kuntalaisten liikuntamahdollisuuksiin. Kohderyhmämarkkinointiin panostetaan suuntaamalla markkinointia liikuntapalveluista tietyille ikäryhmille. Eri vuodenaikojen liikkumismahdollisuuksien tarjoamiseen ja liikuntapalveluiden saatavuuteen läpi vuoden kiinnitetään erityistä huomiota. Luontoliikunnan merkitystä korostetaan. Liikunnallista elämäntapaa tuetaan ja seurataan toteuttamalla henkilökohtaista liikuntaneuvontaa. Liikuntaneuvontaan tulon polkuja lisätään kattaen kaikki ikäryhmät poikkihallinnollisella yhteistyöllä. Lapsille, nuorille ja perheille tarjotaan tietoa, tukea ja mahdollisuuksia liikunnalliseen elämäntapaan. Koulu- ja varhaiskasvatus ja -oppilaitosyhteistyötä lisätään. Erityislasten ja -nuorten liikuntaa lisätään järjestämällä liikuntaa, joka sopii kaikille. Monikulttuurisen liikuntapolun myötä karsitaan kulttuuriset ja taloudelliset esteet osallistua kantaväestön liikuntatarjontaan. Ala- ja esikoululaisten uinninopetus toteutetaan kuljetuspalveluineen uimahalleissa niin, että Leppävaaran uimahallin peruskorjauksen vuoksi kaikkien alaluokka-asteiden uinninopetuskerrat vähenevät yhdellä uinninopetuskerralla allaspinta-alan puutteen vuoksi. Uinninopetuksen kuljetuspalveluiden entistä kuljetusyritystä huomattavasti korkeamman hinnan vuoksi uinninopetuskertoja joudutaan vähentämään edelleen. Erityisryhmien huomioimista liikuntapalvelutarjonnassa vahvistetaan eri toimijoiden välisellä yhteistyöllä. Ikääntyville tarjotaan laadukkaita, helposti saavutettavia ja edullisia liikuntapalveluita eri vuodenajat huomioiden. Ulkoliikuntaa vertaisohjaajia kouluttamalla lisätään. Senioriliikuntaa järjestetään myös yhteistyössä yksityisten palveluntuottajien kanssa palvelutarjonnan kattamiseksi. Palvelutarjontaa lisätään vastaamaan 68 vuotta täyttäneiden määrän kasvua vastaavaksi. Palvelujen vaikuttavuutta mitataan. Espoon kaupungin henkilöstölle tarjotaan kuntojumppatunteja ja maksutonta uintia uimahalleissa. Toiminnan kehittäminen Liikunta- ja ulkoilupalveluja kehitetään espoolaisten kumppanien ja kaupungin eri organisaatioiden kanssa. Urheiluseurojen ja muiden liikuntaa toteuttavien toimijoiden kanssa järjestetään säännöllisiä tapaamisia avustusten ja liikuntapalvelujen sekä käyttövuorojen jaon kehittämiseksi. Omavalvontaa pyritään lisäämään edelleen. Uudet ja saneerattavat koulut tulee suunnitella ja rakentaa omavalvonta mahdollisuudet huomioiden. Venesatamapalveluja kehitetään yhteistyössä venekerhojen ja veneilyalan yritysten kanssa.
4 Nuorisopalvelut Nuorisopalvelut huolehtii osaltaan nuorisolain mukaisesti kunnan tehtäviin kuuluvasta nuorisotyöstä ja nuorisopolitiikasta. Kunnan nuorisotyöhön ja -politiikkaan kuuluvat mm. nuorten kasvatuksellinen ohjaus, toimitilat ja harrastusmahdollisuudet, tieto- ja neuvontapalvelut sekä nuorisoyhdistyksien ja muiden nuorisoryhmien tuki, liikunnallinen, kulttuurinen, kansainvälinen ja monikulttuurinen nuorisotoiminta sekä nuorten ympäristökasvatus. Tavoitteena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista. Lähtökohtina ovat yhteisöllisyys, yhteisvastuu, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, monikulttuurisuus ja kansainvälisyys, terveet elämäntavat sekä ympäristön ja elämän kunnioittaminen. Näillä tavoitteilla ja menetelmillä nuorisopalvelut tukee lasten ja nuorten hyvinvointia heidän kasvuympäristössään ja kaupunkikeskuksissa. Lapset ja nuoret osallistuvat nuorisopalvelujen toimintojen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Palvelut Nuorisopalveluilla on kaikkien lasten ja nuorten saatavilla olevaa ohjattua toimintaa 18 nuorisotilalla. Nuorisotilat ovat turvallisia, savuttomia ja päihteettömiä vapaa-ajanviettopaikkoja. Nuorisotilatoiminta kohdentuu ikäryhmittäin arki-iltapäiviin, iltoihin ja viikonloppuihin. Pääosin nuorisotilatoiminnan kohderyhmän muodostaa 9-17- vuotiaat. Nuorisotiloilla toteutettavilla pienryhmä- ja kerhotoiminnoilla tarjotaan erilaisia matalankynnyksen harrastusmahdollisuuksia. Lisäksi nuorisotiloilla mahdollistuu eri-ikäisten lasten ja nuorten omaehtoinen toiminta. Nuorisopalveluilla on kumppanuussopimus Espoon Tyttöjen Talon toiminnasta Kalliolan Nuoret ry:n kanssa. Tällä toiminnalla parannetaan palvelutarjontaa Espoossa. Nuorisopalveluiden ehkäisevää päihdetyötä toteutetaan erityisesti ehkäisevän päihdetyön viikolla Selvästi Hot -materiaalin avulla. Nuorisopalvelujen kasvatuksellista sisältöä tukevat myös nuorisopalveluiden seksuaali-, ympäristö- ja kohdennetun työnmallit. Lastensuojelulain näkökulmasta nuorisopalvelujen erityisen tuen muoto on suunnitelmallinen kohdennettu yksilö- ja pienryhmätyö. Ryhmiin ohjataan erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia ja nuoria yhteistyössä koulun ja vanhempien kanssa. Lisäksi nuorisopalvelut ryhmäyttää, yhdessä muiden toimijoiden kanssa, peruskoulun 7. -luokkien oppilaat kaksivaiheisesti. Nuorisopalvelut tarjoaa leiripaikan 400 peruskouluikäiselle lapselle ja nuorelle koulujen lomaaikoina. Lisäksi järjestetään kesäkursseja ja kesäpajatoimintaa 200 ja päiväleirejä 200 lapselle ja nuorelle. Nuorisopalvelut vastaa nuorten palveluoperaatioista uudenvuoden aattona, vappuaattona ja koulujen alkamisen ja päättymisen yhteydessä. Nuorten itsenäistymistä tukevia palveluita annetaan nuorten tieto- ja neuvontapiste yesboxissa, Nupolissa, Pulmakulmassa sekä toisen asteen oppilaitoksissa. Teemapajojen sisällöt vaihtelevat nuorten tarpeiden mukaisesti, esimerkiksi itsenäinen asuminen ja oman talouden hallinta, kansainvälistyminen, opinnot ja työelämävalmiudet.
5 Nuorten kesätyöllistymistä tuetaan 900 kesäsetelillä. Vuonna 2014 kesäseteliin ovat oikeutettuja vähintään 15- vuotta täyttävät ja enintään 19 -vuotta täyttävät espoolaiset. Verkossa tehtävää nuorisotyötä tehdään erilaisissa ympäristöissä. Lisäksi nuorisopalvelut toimii Pelastakaa Lapset ry:n koordinoimassa Netari- verkkonuorisotalossa. Nuorisoyhdistysten ja nuorten toimintaryhmien toimintaa tuetaan avustuksilla, myöntämällä tiloja kerho- ja leiritoimintaan, sekä lainaamalla toimintavälineitä. Avustuksiin varataan 400 000 euroa. Kulttuurinen nuorisotyö mahdollistaa nuorille harrastustoimintaa ja esiintymistilaisuuksia. Tapahtumat ja muut toiminnot suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä nuorten kanssa. Pääkaupunkiseudun nuorisotoimilla ja kulttuuritoimilla on kumppanuussopimus kulttuurisen nuorisotyön tapahtumista, joita järjestetään vuoden aikana yhteensä kolme. Nuorisopalvelut tukee ja tekee yhteistyötä Nuorisovaltuuston kanssa mm. Itse Tehty mallin rahoituksen myöntämisessä nuorten omaehtoiseen toimintaan. Kehittäminen Syksyllä 2013 alkaneita kouluyhteistyön kehittämishanketta ja Labra - digitaalisen peli- ja verkkotoiminnan hanketta jatketaan vuonna 2014. Molemmat hankkeet ovat saaneet valtionrahoitusta ja rahoituksen jatkuminen vaikuttaa osaltaan hankkeiden laajuuteen. Hanneilla on yhteydet valtakunnalliseen kehittämiseen. Nuorisopalveluiden ympäristökasvatusmalli päivitetään siten, että lasten ja nuorten oma toiminta kestävän kehityksen edistäjinä korostuu. Nuorisopalvelut päivittää vuoden 2014 aikana liikunta- ja nuorisolautakunnan avustusohjetta, joka koskee tuen myöntämistä espoolaisille nuorisojärjestöille ja yhdistyksille sekä nuorten toimintaryhmille. Nuorisopalvelut kehittää 18 -vuotta täyttäneiden nuorten aikuisten palveluja yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Kehittämistoiminnan tavoitteena on löytää yhteisiä hyvinvointia tukevia toimintamalleja. Nuorisopalveluiden kansainvälisyystyötä kehitetään ja vahvistetaan eri toiminnoissa mm. nuorten osallisuutta Espoon pohjoismaisessa ystävyyskuntatoiminnassa. Liikunta- ja nuorisopalvelut Henkilöstö Osaamisen kehittämistä jatketaan henkilöstön työnkierrolla sekä henkilökohtaisten kehittämissuunnitelmien kautta. Näin peruskorjauksen takia suljettavien liikuntapaikkojen henkilöstö voidaan siirtää mm. uusien valmistuvien tekojäiden kunnossapitotehtäviin. Henkilöstön työhyvinvointia parannetaan yhteistyössä kaupungin työterveyshuollon kanssa sovittujen ohjelmien mukaisesti. Tehtävät hoidetaan nykyisellä henkilökunnalla, se toteutetaan tehtäväkuvia tarkistamalla. Palvelupinnassa olevan henkilöstön määrä on tärkeä säilyttää vähintään nykytasolla.
6 Vammaisneuvoston määrärahaesitys kaupungin vuoden 2014 talousarvioon liikunnan osalta Kohta 7: Vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kuntoliikunta: Erityisryhmien liikuntatoiminta-avustukseen määräraha, jota järjestöt ovat hakeneet 5 000 euroa liikuntaryhmä, joka soveltuu kaikille lapsille 5 000 euroa liikuntaryhmä, joka soveltuu kaikille nuorille Vastaus: Liikunnan talousarvioesityksessä on varauduttu noin 25 000 euron määrärahaan erityislasten ja - nuorten liikuntaryhmiin. Avustussumma riippuu hakemusten määrästä. Sporttiskerhotoimintaa, jossa tuki toiminnan järjestämiseen kohdennetaan suoraan yhdistyksiin, on jo käynnissä ja yhdistykset voivat hakea toimintaan mukaan Espoon liikuntapalveluiden kautta. Suunnitelmakausi 2014-2016 Suunnitelmakaudella on varauduttu Keski-Espoon ja Tapion kentän huoltorakennusten, Leppävaaran uimahallin ja maauimalan, Laaksolahden jäähallin, Luukin leirikeskuksen peruskorjatun saunan, Kirkkojärven ja Opinmäen nuorisotilojen sekä uusien ja peruskorjattujen koulujen liikuntatilojen toimitilavuokriin ja siivouksiin. Suunnitelmakaudella valmistuviin nuorisotiloihin esitetään nuorisonohjaajien vakansseja. Kumppanuusmallilla toteutettavaa liikuntarakentamista tullaan jatkamaan suunnitelmakaudella. Tämä malli edellyttää, että kaupunki tukee urheiluseuroja vuokra-avustuksin. Vuokraavustusmäärärahan lisääminen on välttämätöntä uusien kumppanuushankkeiden mahdollistamiseksi ja turvaamiseksi.