SUOMEN SEUTUKUNTIEN TALOUDELLINEN KILPAILUKYKY JA RESILIENSSI Karppinen Ari Vähäsantanen Saku Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikön julkaisusarja A Publication of Turku School of Economics, Pori Unit
SUOMEN SEUTUKUNTIEN TALOUDELLINEN KILPAILUKYKY JA RESILIENSSI Karppinen, Ari Vähäsantanen, Saku Julkaisusarja A Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Nro A49/2015 ISSN 1799-7070 ISBN 978-952-249-381-1 helmikuu 2015 1
Copyright Ari Karppinen Turun yliopisto Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Pohjoisranta 11 A 28100 PORI Saku Vähäsantanen Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Pohjoisranta 11 A 28100 PORI 2
Esipuhe Olemme pitkään uskoneet, että globaalin kilpailun olosuhteissa aluetaloudellisilla tekijöillä on entistä merkittävämpi rooli. Yhtäältä menestyvät aluetaloudet vaikuttavat kokonaisten kansantalouksien taloudelliseen menestykseen kasvavissa määrin. Toisaalta globaalitalouden muutokset vaikuttavat yksittäisiin aluetalouksiin yhä voimallisemmin ja äkillisemmin. Olemme tulleet myös yhä vakuuttuneemmiksi, että aluetaloudellisen menestyksen näkökulmasta tulisi huomioida paitsi pidemmän aikavälin aluekohtaisesti erilaiset kasvu- ja kilpailukykytekijät, niin myös alueiden lyhyemmän tähtäimen kyky reagoida ulkopuolisiin taloudellisiin häiriöihin. Aluetalous, joka on herkkä globaalitaloudessa tapahtuville muutoksille, joutuu entistä todennäköisemmin ns. äkillisen rakennemuutoksen alueeksi. Kolmanneksi olemme aina pitäneet tärkeänä, että usein monimutkaisia aluetaloudellisia ilmiöitä pitäisi pyrkiä tilastoihin ja talousteoriaan perustuen mittaamaan. Samalla pitäisi kertoa: mitä mitataan, millaista aineistoa on saatavilla ja miksi jotakin tiettyä asiaa mitataan. Samalla pitäisi vielä kertoa, millaisin menetelmin mitataan. Erityisen tärkeää tämä on silloin, jos mittaustuloksia on tarkoitus käyttää käytännön aluekehittämistyössä. Edellä mainituista syistä olemme erittäin kiitollisia, että työ- ja elinkeinoministeriön alueosasto tilasi meiltä tämän raportin. Keskeisinä yhteistyökumppaneina TEM:n taholta ovat olleet TEM:n neuvotteleva virkamies Ilkka Mella ja ylitarkastaja Hanna-Maria Urjankangas. Pääsimme näin kokoamaan yhteisiä aluetaloudellisia ja -tilastollisia uskomuksiamme ja samalla tuottamaa mielestämme konkreettisesti aluepolitiikkaa, -kehittämistä ja -ennakointia palvelevaa akateemista, kvantitatiivista tutkimustietoa. Tällainen aluetaloudellinen tutkimus-, kehitys- ja koulutustoiminta on nähty tärkeänä myös Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikön toiminnalle Satakunnassa. Työnjakomme on ollut tämänkin työn suhteen selkeä. Saku Vähäsantanen on toteuttanut pääosin runsaslukuisen tilastollisten aineistojen käsittelyn ja Ari Karppinen tutkimuksen suunnittelun ja raportoinnin. Luonnollisesti molemmat vastaamme tutkimuksessa olevista käsityksistä ja mahdollisista virheistä. Olemme pyrkineet havainnolliseen runsaasti analysoituja kuvioita ja taulukoita sisältävään ja samalla aluekehittämistä palvelevaan lukijaystävälliseen esittämiseen. Luullaksemme tällainen yliopistollinen tutkimus ja siihen perustuva tietopohjainen aluetaloudellinen johtaminen on keskeisessä asemassa tulevaisuuden Suomessa. Porissa, 2. helmikuuta 2015. Ari Karppinen Saku Vähäsantanen 3
Tiivistelmä Taloudellinen globalisaatio on merkinnyt, että ihmisten asuin- ja työympäristöön perustuvien alueiden ja niillä sijaitsevien kansainvälisessä kilpailussa menestyvien yritysten rooli on entisestään korostunut. Niinpä pidemmän aikavälin globaaliin liiketoimintaympäristöön soveltuva alueiden taloudellinen kilpailukyky on ollut jo vuosikymmenten ajan kasvuteorian, aluekehittämisen ja -politiikan keskeisiä kiinnostuksen kohteita. Vasta viimeaikoina on tässä yhteydessä enenevissä määrin kiinnitetty huomiota aluetalouksien resilienssiin millaiset valmiudet aluetalouksilla on kohdata sellaisia ulkoapäin tulevia ja globalisaatioon oleellisesti kuuluvia lyhytaikaisia taloudellisia häiriöitä, joilla voi olla aluekehityksen kannalta pidemmän aikavälin dynaamisia rakenteellisia vaikutuksia. Usein tässä yhteydessä puhutaan äkillisestä, mutta vaikutuksiltaan pysyvästä rakennemuutoksesta. Taloustieteellisessä mielessä kyse on hysteresis-ilmiöstä. Aluepolitiikan, -taloudellisen seurannan ja -ennakoinnin näkökulmasta on keskeistä, että ihmisten ja yritysten lähitoimintaympäristön taloudellista menestystä kilpailukykyä ja resilienssiä säännöllisesti mitataan luotettavalla ja helposti päivitettävällä tavalla. Ensiksikin tässä tutkimuksessa Suomen seutukuntien pidemmän aikavälin taloudellista kilpailukykyä mitataan SEKKI-kokonaiskilpailukykyindeksillä. Se koostuu kuudesta kasvu- ja aluetalousteoriaan perustuvasta osaindikaattorista: innovaatiopanostus, korkeakoulutuksen taso, työn tuottavuus, yritysdynamiikka, alueellisen keskittämisen ja saavutettavuuden edut sekä työllisyysaste. Toiseksi seutukuntien resilienssiä mitataan SRI-indeksillä, joka sisältää niiden resistenssikyvyn kohdata ulkoisia häiriöitä (kilpailullisen sektorin elinkeinorakenteen monipuolisuus), palautumisnopeuden (talouden kansainvälisyys) ja rakennemuutospotentiaalin (teollisuusvaltaisuus ja yrityskannan uudistuminen). Kolmanneksi Balassa-Hooveranalyysi (B-H) soveltuu paljastetun suhteellisen edun tunnistamiseen seutukuntakohtaisesti sekä SEEindeksianalyysi tämän edun poikkeuksellisuuden määrittämiseen suhteessa koko maahan. Analyysit tehdään kaikille seutukunnille, kokoluokkaryhmitellylle aineistolle ja vuosille 2008 2012. Konkreettisena tuloksena saadaan vuosittainen taloudellisen kilpailukyvyn ja resilienssin järjestys seutukunnille (70 kpl). Sen mukaan suuret seutukunnat (> 100 000 asukasta) ovat selvästi kilpailukykyisempiä kuin pienemmät. Resilienssin suhteen myös muut kuin isoimmat yliopistopaikkakunnat ovat taloudellisesti menestyviä, ja siten niiden voidaan ennakoida välttyvän muita todennäköisemmin äkillisiltä rakennemuutoksilta. B-H-analyysi ja SEE-indeksi paljastavat, että elinkeinorakenteeltaan monipuolisilla suurempien kokoluokkien seutukunnilla on jopa yli kymmenen paljastetun suhteellisen edun kilpailullista toimialaa ja samalla niiden toimialarakenne poikkeaa koko maan toimialarakenteesta kaikkein vähiten. Tutkimus osoittaa, että seutukuntien taloudellisen kilpailukyvyn ja resilienssin tarkastelu on tärkeää ja mahdollista, mutta samalla tutkimuksellisesti haasteellista. Ei vähiten sen vuoksi, että globaalin kilpailun olosuhteissa toimivien seutukuntien taloudellisen kilpailukyvyn ja resilienssin käsitteestä puhumattakaan sen mittaamisesta ei olla yksimielisiä. Tämä ei tarkoita, että mittariston kehittämisestä pitäisi luopua, vaan tärkeintä on, että kerrotaan, miten mittarit on muodostettu ja mihin tarkoitukseen ne soveltuvat. Tässä tutkimuksessa se on pyritty tekemään. Avainsanat: Taloudellinen kilpailukykyindeksi, taloudellinen resilienssi-indeksi, elinkeinorakenteen monipuolisuusindeksit, avoimuusindeksit, paljastetun suhteellisen edun indeksi, Balassa-Hoover-analyysi, seutukunnat, kansainvälisesti kilpailullinen sektori 4
Sisällys Esipuhe... 3 Tiivistelmä... 4 Kuvioluettelo... 7 Taulukkoluettelo... 9 1. JOHDANTO... 10 1.1. Taustaa... 10 1.2. Analyysin tarkoitus, tavoitteet ja rajaukset... 11 1.3. Menetelmät ja aineistot... 13 1.4. Selvityksen toteuttaminen ja eteneminen... 15 2. SEUTUKUNTIEN TALOUDELLISEN MENESTYKSEN LÄHTÖKOHDAT... 17 2.1. Mitä on taloudellinen kilpailukyky alueellisella tasolla?... 17 2.2. Alueen taloudellinen resilienssi... 23 3. SEUTUKUNTIEN TALOUDELLISEN MENESTYKSEN MITTAAMINEN... 26 3.1. Seutukuntien kilpailukykyindeksi: SEKKI... 26 3.1.1. Innovatiivisuus... 26 3.1.2. Koulutustaso... 27 3.1.3. Teollisuusvaltaisuus... 28 3.1.4. Yritysdynamiikka... 29 3.1.5. Työn tuottavuus... 30 3.1.6. Työllisyys... 30 3.1.7. SEKKI-indeksin painorakenne... 31 3.2. Seutukunnan kilpaillun sektorin taloudellisen resilienssin analyysi... 32 3.2.1. Teollisen rakenteen monipuolisuusindikaattorit: Herfindahl-Hirschman -indeksi ja Theilin mitta... 32 3.2.2. Seutukuntien kilpailullisen sektorin paljastetun suhteellisen edun analyysi: Balassa- Hoover-indeksi... 33 3.2.3. Seutukuntien resilienssi-indikaattori: SRI-indeksi... 36 3.3. Seutukuntien kilpailullisen sektorin erikoistuminen: ulkomaankauppa-indeksit ja suhteellisen erikoistumisen indeksi (SEE)... 37 5
4. TULOKSET... 39 4.1. Seutukuntien taloudellisen kilpailukyvyn analyysi... 39 4.2. Seutukuntien taloudellisen resilienssin analyysi... 72 4.2.1. Globaalisti kilpaillun sektorin eli teollisuuden monipuolisuus... 74 4.2.2. Paljastetun suhteellisen edun analyysi: B-H- ja SEE-indeksit... 81 4.2.3. Seutukuntien taloudellisen resilienssin analyysi... 87 4.3. Erikoistumisanalyysi... 89 5. JOHTOPÄÄTÖKSET JA JATKOTUTKIMUSAIHEET... 94 LÄHTEET... 100 Liite 1. Seutukuntien kilpailukykysijoituksen (SEKKI) osatekijöiden (sijaluku) yhteys taloudellisen menestyksen (BKT/asukas) kanssa.... 104 Liite 2. Tyypillisiä vaihtoehtoisia maakunnallisia innovaatioindikaattoreita: case Satakunta... 107 Liite 3. TURUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN, PORIN YKSIKÖN JULKAISUT 108 6
Kuvioluettelo Kuvio 1. Taloudellinen elintaso (BKT/asukas) kahden pääkomponentin suhteen (tuottavuus ja työn määrä) 1900 2012 Suomessa... 19 Kuvio 2. Alueellisen kilpailukyvyn ja resilienssin tarkastelu-ulottuvuudet tutkimuksessa... 22 Kuvio 3. Tutkimuksen kilpailukyvyn alueulottuvuus (seutukunnat) ja aikaulottuvuus (pitkä tähtäin) 23 Kuvio 4. Tutkimuksessa käytetyn resilienssi-käsitteen kuvaus (vrt. Hill et al. 2012 ja Simmie & Martin 2010)... 25 Kuvio 5. Seutukuntien kokonaiskilpailukykyindikaattoriston (SEKKI) kuvaus... 31 Kuvio 6. Seutukuntien kilpailukyky (SEKKI-osaindeksit) maakunnittain 2012 (seutukunnat verrattuna koko maan kaikkien seutukuntien mediaaniin ja 10. parhaimpaan seutukuntaan)... 47 Kuvio 7. Seutukuntien innovatiivisuuden jakauma, 2012... 57 Kuvio 8. Seutukuntien työllisyysasteen jakauma, 2012... 58 Kuvio 9. Seutukuntien yritysdynamiikan jakauma, 2012... 59 Kuvio 10. Seutukuntien työn tuottavuuden jakauma, 2012... 60 Kuvio 11. Seutukuntien koulutustason jakauma (väh. alemman korkeakouluasteen suorittaneiden osuus), 2012... 61 Kuvio 12. Seutukuntien teollisuusvaltaisuuden jakauma, 2012... 62 Kuvio 13. Seutukuntien kilpailukykysijoitus (SEKKI) asukasmäärän mukaan ryhmiteltynä (laatikossa ryhmän SEKKI-sijoituksen keskiarvo ja keskihajonta), 2012... 64 Kuvio 14. Yli 100 000 asukkaan seutukuntien kilpailukyvyn kehitys 2009 2012... 65 Kuvio 15. 60 000 100 000 asukkaan seutukuntien kilpailukyvyn kehitys 2009 2012... 65 Kuvio 16. 40 000 60 000 asukkaan seutukuntien kilpailukyvyn kehitys 2009 2012... 66 Kuvio 17. 20 000 40 000 asukkaan seutukuntien kilpailukyvyn kehitys 2009 2012... 66 Kuvio 18. Alle 20 000 asukkaan seutukuntien kilpailukyvyn kehitys 2009 2012... 67 Kuvio 19. Satakunnan seutukuntien ja erikokoisten seutukuntien mediaanin kilpailukyvyn kehitys 2009 2012... 68 Kuvio 20. Yli 100 000 asukkaan seutukuntien koulutustason sijaluvun kehitys 2009 2012... 69 Kuvio 21. 60 000 100 000 asukkaan seutukuntien koulutustason sijaluvun kehitys 2009 2012... 69 Kuvio 22. 40 000 60 000 asukkaan seutukuntien koulutustason sijaluvun kehitys 2009 2012... 70 Kuvio 23. 20 000-40 000 asukkaan seutukuntien koulutustason sijaluvun kehitys 2009 2012... 70 Kuvio 24. Alle 20 000 asukkaan seutukuntien koulutustason sijaluvun kehitys 2009 2012... 71 Kuvio 25. Teollisuuden merkitys ja sopeutuminen kansainväliseen talouskriisiin maakunnittain... 73 Kuvio 26. Maakuntien teollisen rakenteen monipuolisuus (Herfindahl-Hirschman -indeksi, 2012)... 74 Kuvio 27. Seutukuntien teollisen rakenteen monipuolisuus: Herfindahl-Hirschman indeksi (HHI), 2012... 75 7
Kuvio 28. Seutukuntien teollisen rakenteen monipuolisuus: Herfindahl-Hirschman-indeksin (HHI) karttakuvio, 2012... 77 Kuvio 29. Seutukuntien teollisen rakenteen monipuolisuus: Theilin mitta, 2012... 78 Kuvio 30. Seutukuntien teollisen rakenteen monipuolisuus (HHI-indeksi) seutukuntien kokoluokittain, 2012... 79 Kuvio 31. Seutukuntakokoluokittainen teollisen rakenteen monipuolisuuden variaatio, HHI (2012). 80 Kuvio 32. Seutukuntien resilienssi-indeksi (SRI) 2012... 88 Kuvio 33. Maakuntien ulkomaankauppasaavutettavuus, 2011... 90 Kuvio 34. Suurten seutukuntien (asukasluku > 100 000) vientimenestyksen (AI x = sijaintimaakunnan avoimuusindeksi 2011, %) ja seutukunnan teollisen rakenteen monipuolisuus 2012 (HHI) ja vientimenestyksen monipuolisuusaste (avoimuusindeksi/monipuolisuus)... 91 Kuvio 35. Seutukuntien kilpailukyvyn sijaluvun (SEKKI) ja BKT:n asukasta kohden välinen yhteys (BKT v. 2011 ja kilpailukyky v. 2012)... 104 Kuvio 36. Seutukuntien työn tuottavuuden sijaluvun ja BKT:n asukasta kohden välinen yhteys (BKT v. 2011 ja kilpailukyky v. 2012)... 104 Kuvio 37. Seutukuntien innovatiivisuuden sijaluvun ja BKT:n asukasta kohden välinen yhteys (BKT v. 2011 ja kilpailukyky v. 2012)... 105 Kuvio 38. Seutukuntien työllisyysasteen sijaluvun ja BKT:n asukasta kohden välinen yhteys (BKT v. 2011 ja kilpailukyky v. 2012)... 105 Kuvio 39. Seutukuntien yritysdynamiikan sijaluvun ja BKT:n asukasta kohden välinen yhteys (BKT v. 2011 ja kilpailukyky v. 2012)... 106 Kuvio 40. Seutukuntien koulutustason sijaluvun ja BKT:n asukasta kohden välinen yhteys (BKT v. 2011 ja kilpailukyky v. 2012)... 106 8
Taulukkoluettelo Taulukko 1. Tarkasteltavat seutukunnat kokoluokittain... 34 Taulukko 2. Seutukuntien kilpailukykyindeksi (SEKKI) 2012 ja 2011... 39 Taulukko 3. Seutukuntien kilpailukykyindeksi (SEKKI) 2010 ja 2009... 41 Taulukko 4. Seutukuntien kilpailukykysijoitus (SEKKI) 2009 2012 (seutukunnat aakkosjärjestyksessä)... 44 Taulukko 5. Suurten seutukuntien (> 100 000 asukasta) monipuolisimman ja erikoistuneimman seutukunnan paljastetun suhteellisen edun mukaiset toimialat (s.o. merkitys koko maata merkittävämpi, Balassa-Hoover-kerroin, B-H > 1) ja seutukuntien suhteellinen erikoistumisaste (SEE), 2012... 82 Taulukko 6. 60 000 100 000 asukkaan seutukuntien monipuolisimman ja erikoistuneimman seutukunnan paljastetun suhteellisen edun mukaiset toimialat (s.o. merkitys koko maata suurempi, Balassa-Hoover-kerroin, B-H > 1) ja seutukuntien suhteellinen erikoistumisaste (SEE), 2012... 83 Taulukko 7. 40 000 60 000 asukkaan seutukuntien monipuolisimman ja erikoistuneimman seutukunnan paljastetun suhteellisen edun mukaiset toimialat (s.o. merkitys koko maata merkittävämpi, Balassa-Hoover-kerroin, B-H > 1) ja seutukuntien suhteellinen erikoistumisaste (SEE), 2012... 84 Taulukko 8. 20 000 40 000 asukkaan seutukuntien monipuolisimman ja erikoistuneimman seutukunnan paljastetun suhteellisen edun mukaiset toimialat (s.o. merkitys koko maata merkittävämpi, Balassa-Hoover-kerroin, B-H > 1) ja seutukuntien suhteellinen erikoistumisaste (SEE), 2012... 85 Taulukko 9. Pienten seutukuntien (< 20 000 asukasta) monipuolisimman ja erikoistuneimman seutukunnan paljastetun suhteellisen edun mukaiset toimialat (s.o. merkitys koko maata merkittävämpi, Balassa-Hoover-kerroin, B-H > 1) ja seutukuntien suhteellinen erikoistumisaste (SEE), 2012... 86 Taulukko 10. Seutukuntien erikoistuminen: paljastetun suhteellisen edun muuttuminen 2008 2012 Balassa-Hoover-indeksianalyysin perusteella... 92 Taulukko 11. Tutkimuksessa kehitetyt keskeiset mittarit ja yksityiskohtaisten empiiristen tulosten viitteet... 97 9
1. JOHDANTO 1.1. Taustaa Alueelliset tekijät vaikuttavat kansantalouksien kasvuun ja taloudelliseen kilpailukykyyn. OECD (2013) arvioi, että 10 % OECD:n alueista vastaa lähes 40 %:sta OECD maiden yhteenlasketusta BKT:sta. Samaiset 10 % OECD-alueista on viime vuosina (1995 2010) vastannut keskimäärin 39 %:sta työllisyyden kasvusta ja 42 %:sta BKT:n kasvusta. Maakohtaisesti tarkasteltuna alueellinen kasvu- ja kilpailukykykontribuutio on hyvin keskittynyttä Kreikassa, Unkarissa, Chilessä, Japanissa, Iso-Britanniassa sekä Ruotsissa ja Suomessa. Näissä maissa kilpailukykyisimmät 10 % alueista on vastannut yli puolesta maan talouskasvusta vuosina 1995 2010. (OECD 2013, 58). Alueiden kilpailukyvyllä näyttäisi olevan selkeästi vaikutusta maiden taloudelliseen menestykseen pidemmällä aikavälillä. Viime vuosien talouskriisi on entisestään syventänyt kuilua menestyvien ja kehityksessään jäljessä olevien alueiden välillä noin puolessa OECD-maita. Maissa, joissa taloudellisen menestyksen alueelliset erot ovat kasvaneet, se on johtunut pääosin heikommin menestyvien alueiden kohtaamasta suuremmasta pudotuksesta aluetaloudessaan verrattuna menestyneisiin alueisiin. Ja maissa, joissa alue-erot ovat kaventuneet, ovat aiemmin menestyneet alueet menestyneet talouskriisissä suhteellisesti heikommin, eikä se ole johtunut heikommin menestyvien alueiden kyvyssä ottaa kiinni menestyviä alueita. Vuosina 2008 2011 erityisesti maaseutuvoittoisilla alueilla vuosittaiset työpaikkamenetykset (-0,9 %) ovat olleet OECDmaissa keskimäärin merkittävästi suuremmat kuin vastaavasti kaupunkimaisilla alueilla (-0,3 %) ja alueelliset työttömyyserot ovat näkyneet erityisesti nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyden kehityksessä. (OECD 2013, 66 67; OECD 2014, 26). Alueilla on selvästi erilainen kyky sopeutua talouden häiriöihin. Toisin tulkiten niillä on erilainen resilienssi eli kimmoisuuskyky. Jatkuuko tämä alueellinen eriytymiskehitys, vai voivatko alueellisen menestyksen eturintaman takana olevat alueet saavuttaa menestyviä alueita ja siten maiden talouskasvusta tulisi enemmän alueellisesti osallistavaa (inclusive growth)? 10
1.2. Analyysin tarkoitus, tavoitteet ja rajaukset Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella Suomen seutukuntien taloudellista kilpailukykyä ja taloudellista resilienssiä. Erityisesti tutkimuksessa keskitytään Suomen seutukuntien kilpailukyvyn ja resilienssin mittaamiseen. Tutkimuksessa esitellään seutukuntien kokonaiskilpailukykyindeksi (SEKKI) ja seutukuntien resilienssi-indeksi (SRI). Tutkimuksen tarkoitus on käytännönläheinen. Pyrkimyksenä on tuottaa aluekehittämisen tarpeisiin taloustieteelliseen tutkimukseen ja tilastoihin perustuva työkalu, jolla voidaan seurata Suomen seutukuntien taloudellista menestystä pidemmällä aikavälillä (SEKKI) ja lyhyemmän aikavälin kimmoisuuskykyä (SRI) aluetalouksien sopeutuessa taloudellisiin häiriöihin. Viime mainitulla voi olla myös pidemmän aikavälin dynaamisia vaikutuksia. Kehitetyt indikaattoristot soveltuvat ennen muuta seutukuntien taloudellisen menestyksen arviointiin niiden toimiessa globaalissa liiketoimintaympäristössä, vaikkakaan seudullisia SEKKI- ja SRI-indikaattoreita ei ole tässä laskettu muille kuin Suomen seutukunnille. Helpon päivitettävyyden vuoksi indeksit luovat omalta osaltaan tiedollista pohjaa uudenlaiselle, seutukuntien uudistumiskyvykkyyteen ja innovaatioiden tehokkaaseen hyödyntämiseen perustuvalle kaupunki- ja aluepolitiikalle (mm. älykäs erikoistuminen). Indeksejä voidaan siten konkreettisesti hyödyntää ennakoivassa aluekehittämistyössä, kuten vaikkapa äkillisen rakennemuutoksen ennakoinnissa. Kansantalouden tason aluepolitiikka perustuu tyypillisesti kansalliseen keskimääräiseen kehitykseen. Kestävä ja alueellisesti räätälöity aluekehittäminen edellyttää kuitenkin myös alueellisten erityispiirteiden huomioimista ainakin siten, että alueellista kehitystä pyritään tarkastelemaan erillisesti alueilla, joilla ihmiset asuvat ja työskentelevät (ks. OECD 2014, 27). Tässä tutkimuksessa tarkoituksenmukaisin aluejako muodostuu seutukunnista. Seutukunnat ovat muutaman kuntien muodostamia aluekokonaisuuksia, joiden muodostamisen perusteena on käytetty kuntien välistä yhteistyötä ja työssäkäyntiä. Jokainen Suomen kunta kuuluun johonkin seutukuntaan ja saman seutukunnan jäsenkunnat kuuluvat samaan maakuntaan. Seutukunnat muodostavat Euroopan unionin tilastollisen aluejakotason LAU 1 (ent. NUTS 4). Vuoden 2011 alusta Suomen kunnat on jaettu 70 eri seutukuntaan, joista 67 on Manner-Suomessa. Seutukunnilla ei ole kuitenkaan lakisääteisiä toimielimiä, vaan päätösvaltaa käyttävät kunnat. Suomi kuuluu yhdessä Belgian, Ruotsin, Espanjan, Saksan ja Kanadan kanssa niihin maihin, joissa julkiset kokonaismenot/bkt ja alemman 11
alueellisen tason julkiset menot (Suomessa kunnat)/julkiset kokonaismenot ovat OECD33- maiden yhteenlaskettuja osuuksia korkeammat (OECD 2014, 32). Toisaalta voidaan kysyä, miten globaalin toimintaympäristön huomioiminen näkyy konkreettisesti seutukuntien taloudellisessa menestyksessä tämän tutkimuksen yhteydessä? Asiaa voidaan lähestyä muutaman esimerkin valossa. Ensiksikin nykyglobalisaation tyypillinen piirre on yritysten omistuksen monikansallistuminen ja erityisesti teollisen, arvonlisäystä tuottavan toiminnan pilkkoutuminen myös yli kansallisten rajojen. ETLA:n kansainvälisen talouden tutkijat ilmaisevat asian, että Globalisaatio hajotti klusterit (mm. Ali-Yrkkö 2013). Vaikka virallinen taloustilastointi on sijainti- eikä omistajuusperusteista, niin on arvioitu, että jopa 70 % nykyisestä maailmankaupasta on monikansallisten yritysten (MNE) sisäistä kauppaa. On selvää, että tällä kehityksellä on merkitystä alueelliseen kilpailukykyyn, resilienssiin ja rakennemuutosherkkyyteen. Erityisesti MNE:den taloudellisilla päätöksillä ja niiden menestyksellä globaalissa kilpailussa voi olla varsin dramaattisia vaikutuksia yksittäisten aluetalouksien kehitykselle. Ainoana maakuntana Suomessa Satakunnassa on tilasto- ja tutkimusperusteisesti selvitetty, että maakunta on noin 1,5 kertaa vientimenestyneempi (avoimuusindeksi) kuin Suomi keskimäärin, vienti syntyy teollisuudessa ja maakunnassa MNE:n merkitys on erityisen suuri (1/3 kaikista yli 100 henkilöä työllistävistä toimipaikoista on ulkomaalaisomisteisia monikansallisia yrityksiä) ja kasvava (2000-luvulla 50 suurimman MNE:n työllisyysmerkitys on kasvanut 40 %, liikevaihto on lähes puolet koko maakunnan teollisuuden liikevaihdosta ja 70 % viennistä). (Karppinen 2010, 2009a, 2009b). Niinpä ei ole ihme, että alueiden taloudelliseen kilpailukykyyn, aluetalouksien resilienssiin ja viimeisempänä älykkääseen erikoistumiseen (smart specialisation) on haluttu kiinnittää kasvavaa mielenkiintoa aluepolitiikan suuntaviivoja ja aluekehittämisen strategioita mietittäessä. Esimerkiksi INKA innovatiiviset kaupungit ohjelman tavoitteena on synnyttää kaupunkiseutu- (12 kpl, suurimmat kaupunkiseudut) ja osaamislähtöisesti uutta, kestävästi kilpailukykyisiä alueita ja liiketoimintaa. Toisaalta työ- ja elinkeinoministeriö käynnistää neljä pilottia erityisesti seutukaupunkien sekä kasvusopimusmenettelyn ulkopuolisten maakuntakeskusten kilpailukyvyn ja yhteistyön edistämiseksi. Lisäksi valtion ja eräiden kaupunkien kesken solmittujen kaupunkisopimusten yhtenä kolmesta kehittämisteemasta on kasvu. Kasvusopimuksilla vahvistetaan suurten kaupunkiseutujen kansainvälistä kilpailukykyä ja roolia alueidensa ja Suomen talouden vetureina. Satakunnan 12
maakuntaohjelmassa 2014 2017 alueellisen kehittämisen näkökulmana niin ikään on Satakunnan kilpailukyky ja elinvoima. Alueellisen kilpailukyvyn ja älykkään erikoistumisen keskeinen rooli tulevina vuosina korostuu ennen muuta Suomen rakennerahasto-ohjelmassa: kestävää työtä ja kasvua 2014 2020. Selvästikin Euroopan unionissa ja Suomessa uskotaan, että aktiivisella aluepolitiikalla ja -kehittämistyöllä voidaan parantaa alueiden ja kansantalouksien taloudellista menestymistä. Tällainen edellyttää tietysti, että em. osatekijöistä tai niihin vaikuttavista tekijöistä olisi jonkinlainen yhtenäinen käsitys ja parhaassa tapauksessa voisimme suunnitella ja seurata kehittämistoimenpiteiden kohteita systemaattisesti ja vertailun vuoksi yhteneväisin mittarein. Erityisen mielenkiintoiseksi ja samalla haasteelliseksi on osoittautunut ensiksikin se, että alueellisen kilpailukyvyn, aluetalouksien kimmoisuuskyvyn ja älykkään erikoistumisen käsitteestä ei suinkaan vallitse yksimielisyyttä edes aluepolitiikan ja aluekehittämisen toimijoiden keskuudessa puhumattakaan akateemisen tutkimuksen piirissä. 1.3. Menetelmät ja aineistot Taloustieteellisessä kirjallisuudessa maa- ja aluetason taloudellista kilpailukykyä pidetään kompleksisena käsitteenä (esim. Martin ja Tyler, 2003 ja Martin, Kitson ja Tyler, 2006). Itse asiassa jotkin taloustieteilijät, kuten vuoden 2008 taloustieteen nobelisti Paul Krugman (1994), esittävät, että maa- tai aluetason kilpailukyvystä ei sen epämääräisyyden vuoksi kannattaisi edes puhua. Tässä yhteydessä esitetään perusteeksi ensiksikin se, että on harhaanjohtavaa tehdä analogia yrityksen tai toimialan ja maan tai alueen kilpailukyvyn välillä. Esimerkiksi siinä missä kilpailukyvytön yritys menee pidemmällä aikavälillä konkurssiin, niin alueella ei ole vastaavaa bottom linea, josta sen pärjäämisestä kilpailussa voitaisiin tehdä päätelmiä. Toiseksi siinä missä yritykset ja jonkin alueen toimialat kilpailevat markkinaosuuksista ja niiden menestys voi olla saavutettu toisten kustannuksella, niin jonkin maan tai alueen menestys erityisesti pienen maan tai alueen, joka on lähellä suurempaa luo pikemminkin enemmän mahdollisuuksia kuin tuhoaa niitä. Tunnetusti keskinäinen kauppa alueiden ja maiden välillä on muuta kuin nollasummapeliä. Kolmanneksi Krugman esittää, että jos kilpailukyvystä halutaan välttämättä puhua muulla kuin yritystasolla, niin kannattaisi puhua tuottavuudesta. 13
Toinen haasteellisuus käsitteiden epämääräisyyden lisäksi liittyy siihen, kuinka alueellista kilpailu- ja kimmoisuuskykyä mitataan. Satakunnassa on tartuttu tästä huolimatta haasteeseen ja on haluttu mitata globaalitaloudessa toimivan aluetalouden liiketoimintaympäristöä suhteessa muihin alueisiin ja tämän liiketoimintaympäristön muutosta. Usean vuoden ajan on seurattu Suomen seutukuntien taloudellista kilpailukykyä ns. SEKKI -kilpailukykymittarin (Seudullinen kilpailukykyindeksi) avulla. Mittarin sisältöä on esitelty tarkemmin osoitteessa www.satamittari.fi ja käsillä olevan tutkimuksen luvussa 3. Resilienssi on tuttu käsite useilla tieteenaloilla esimerkiksi fysiikassa, teknillisillä aloilla, ekologiassa, psykologiassa ja organisaatiotieteissä. Alueen taloudellista resilienssiä on vasta viime aikoina ryhdytty tutkimaan taloustieteellisesti (esim. Reggiani, A., de Graff, & Nijkamp, P. 2002; Vale & Campanella 2005; Boschma & Martin 2007; Foster 2007; Pike, Dawley, & Tomaney 2010; Hill, Clair, Wial, Wolman, Atkins, Blumenthal, Ficence & Friedhoff 2012; Augustine, Wolman, Wial & McMillen 2013; Hallegatte 2014). Tutkimuksessa korostetaan, että resilienssi on yksi keskeisimmistä tekijöistä, kun tarkastellemme alueellisen talousjärjestelmän kilpailukykyä dynaamisesti. Perinteinen taloustieteellinen käsitys on se, että lyhyen tähtäimen suhdanneluonteiseksi oletettuihin häiriöihin ei kannata erityisesti reagoida talous- tai varsinkaan aluepolitiikalla, koska vapaasti toimivilla markkinoilla väliaikaiset häiriöt korjautuvat markkinasopeutuksen ansiosta itsestään. Sittemmin on kuitenkin haluttu korostaa, että lyhyen aikavälin taloudellisilla häiriöillä saattaa olla pidemmän aikavälin, dynaamisia vaikutuksia. Tätä usein nimitetään taloudelliseksi hysteresis-ilmöksi (esim. Martin 2011). Koska aluetalouden resilienssin talousteoria on selvästikin vielä kehitysvaiheessa, niin sitä on vain vähän yhdistetty epätasaiseen alueelliseen kehitykseen, alueellisen kilpailukykyyn ja polkuriippuvuuteen (ks. Bristow 2010; Hassink 2010). Keskeisessä osassa tässä suhteessa on seutukuntien se sektori, joka on kaikkein herkin globaalille kilpailulle ja globaalitalouden häiriöille. Käsillä olevan tutkimuksen yhteydessä tehtyjen tarkasteluiden yhteydessä havaittiin, että seutukuntien teollinen rakenne ja työllisyys kohtasivat palvelusektoria (julkinen ja yksityinen) ja kaupansektoria selkeämmin dynaamisia vaikutuksia talouden ulkoisista häiriöistä. Luultavammin tämä voi johtua palvelu- ja kaupansektorin seutukunnittaisten rakenteiden suhteellisesta samankaltaisuudesta ja näiden sektoreiden samankaltaisesta, teollista sektoria nopeammasta palautumisesta talouden häiriöistä. Viimeaikainen alueen resilienssikykyyn perustuva talousteoreettinen näkemys korostaakin 14
aluetason hystereesivaikutusta, jossa lyhyen tähtäimen talouden häiriöllä voi olla eri alueilla hyvinkin erilaisia pidemmän aikavälin dynaamisia vaikutuksia (ks. esim. Martin 2011, Martin & Sunley 2014). Käsillä olevassa tutkimuksessa pyritään paljastaan näitä vaikutuksia, mutta myös aluetaloudellisen resilienssin yhteyttä alueelliseen kilpailukykyyn korostetaan. Tutkimuksessa käytetään pääosin Tilastokeskuksen, Tullin ulkomaankauppa- ja OECD:n tilastotietokantoja. Erityisesti alueiden teollisen elinkeinorakenteen kuvaamiseen tarkoitetut indikaattorit on erikseen tilattu Tilastokeskuksesta. Tutkimuksessa pyritään muodostamaan indikaattorit sekä seutukuntien aluetaloudelliselle kilpailukyvylle (SEKKI) että niiden resilienssille (SRI). Tutkimuksessa kuvataan myös kilpailukyvyn muutosta seutukuntien kokoluokitellulla aineistolla. 1.4. Selvityksen toteuttaminen ja eteneminen Tutkimus on toteutettu Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa loppuvuodesta 2014. Käytännössä tutkimuksen toteutuksesta ovat vastanneet tutkijat Ari Karppinen ja Saku Vähäsantanen. Kyseiset tutkijat ovat erikoistuneet aluetaloudelliseen tilastoperusteiseen tutkimukseen ja opetukseen, jota he ovat tehneet kauppakorkeakoulun Porin yksikössä reilun kymmenen vuoden ajan. Tilastolliset analyysit ja tutkimukset löytyvät tarkemmin tutkijoiden tuottamasta ja ylläpitämästä sähköisestä web-portaalista www.satamittari.fi. Käsillä oleva tutkimus etenee seuraavasti. Aluksi luvussa 2 esitellään aluetaloudellisen kilpailukyvyn käsitettä (luku 2.1). Luvussa 2.2 tarkastellaan tarkemmin toista keskeistä käsitettä eli alueiden taloudellista resilienssiä. Tarkastelut rajataan keskeisten käsitteiden taloudelliseen ulottuvuuteen. Huomattakoon, että erityisesti resilienssitutkimuksen yhteydessä on usein keskitytty luonnonkatastrofeista syntyviin taloudellisiin häiriöihin usein vielä kansantalouden tasolla mutta käsillä olevan selvityksen häiriölähteenä tulkitaan olevan taloudellinen häiriö esimerkiksi nykyinen talouskriisi ja vaikutusten kohde on seutukuntataloudessa. Luvussa 3 keskitytään kehitettyjen indikaattoreiden operationaalistamiseen. Aluksi luvussa 3.1 tarkastellaan seutukuntien kokonaiskilpailukykyindeksin (SEKKI) muodostamista. Luku jakaantuu alalukuihin (3.1.1 3.1.6), joissa kussakin tarkastellaan erikseen kuutta SEKKI-osaindeksiä (innovatiivisuus, koulutustaso, teollisuusvaltaisuus, yritysdynamiikka, työn 15
tuottavuus, työllisyys.) Luvussa 3.1.7 tarkastellaan SEKKI-indeksin painorakennetta. Luvussa 3.2 analysoidaan seutukuntien kilpaillun sektorin taloudellista resilienssiä. Tutkimuksessa on oletettu, että seutukunnissa nimenomaan teollisuussektori on sellainen, joka kohtaa globaalitalouden ulkoiset häiriöt saaden aikaan dynaamisia aluetaloudellisia vaikutuksia. Julkisten ja yksityisen palveluiden ja kaupansektorissa ei havaittu tehtyjen tarkastelujen valossa siinä määrin dynaamisia muutoksia kuin teollisen rakenteen ja työllisyyden osalta. Luvussa 3.2.1 tarkastellaan seutukuntien teollisen rakenteen monipuolisuusmittareita (2-numerotaso) pääosin tutkimuksessa käytettyjen Herfindahl- Hirschman-indeksin (HHI) ja Theilin mitan osalta. Luvussa 3.2.2 esitellään paljastetun suhteellisen edun analyysia ja yhdistetään se Balassa-Hoover-indeksitarkasteluihin. Luvussa 3.2.3 operationaalistetaan seutukuntien resilienssi-indeksi (SRI). Se perustuu seutukuntien kilpaillun teollisen rakenteen monipuolisuuteen sekä seutukuntien rakennemuutosvalmiuteen. Edelleen luvussa 3.3 esitellään alueiden menestymistä globaalissa kilpailussa viennin ja ulkomaankaupan avoimuusindeksin sekä teollisen rakenteen erikoistumisindeksin (SEE) avulla. Luvussa 4 esitellään tutkimuksen tulokset. Luvussa 4.1 tarkastellaan seutukuntien taloudellista kilpailukykyä. Luvussa 4.2 tarkastellaan seutukuntien taloudellista resilienssiä ja luvussa 4.3 seutukuntien erikoistumista ja alueellista ulkomaankauppamenestystä. Luvussa 5 tehdään johtopäätökset. 16
2. SEUTUKUNTIEN TALOUDELLISEN MENESTYKSEN LÄHTÖKOHDAT 2.1. Mitä on taloudellinen kilpailukyky alueellisella tasolla? Kilpailukyvystä puhutaan paljon ja se on kiinnostanut ennen muuta talous-, rakenne- ja aluepolitiikan toimijoita. Pelkästään taloudellisen kilpailukyvyn käsite on hyvin moniulotteinen. Tyypillisesti taloudellisen kilpailukyvyn ominaisuuksia on jaoteltu esimerkiksi tarkastelun aikahorisontin suhteen sekä alueulottuvuudessa. Alueellisen tason taloudellinen menestyksen merkitys kasvaa globalisaation kiihtyessä. Kansallisten rajojen merkityksen väheneminen asettaa alueet ja ennen muuta siellä toimivat yritykset kilpailemaan suoraan keskenään globaaleilla markkinoilla. Toisaalta nykyglobalisaatio merkitsee sitä, että yritykset ovat entistä herkemmin reagoivia sijainnillisten menestystekijöiden suhteen. Koko tuotannon tai tuotannollisen kasvun painopisteen siirtäminen ulkomaille on yritysten eräs keskeinen tapa hakea sopeutumiseen perustuvaa kilpailuetua alueellisissa menestyseroissa tapahtuvia muutoksia vastaan globaaleilla markkinoilla. Tämä on haaste nykyiselle aluetaloudelliselle tutkimukselle, mutta ennen muuta se on haaste alueille, sen asukkaille ja alueen kehitystä tukevalle kestävälle elinkeinopolitiikalle. Tukiin, rajoituksiin, suunnitteluun ja sääntelyyn perustuvasta elinkeinopolitiikasta niin maa- kuin aluetasolla on siirrytty yleisen innovaatio- ja osaamiskeskeisen politiikan kautta elintason ja vaurauden kasvattamisen edellytyksiä luovaan ja aluekohtaiset ominaispiirteet huomioivaan elinkeinopolitiikkaan. Tämä puolestaan edellyttää taloudellisessa ympäristössä kiihtyvää vauhtia tapahtuvien muutosten jatkuvaa seurantaa, analysointia ja ennakointia sekä muutosten vaikutusten aluekohtaista tutkimusta. Tässä luvussa tarkastellaan alueen (minkä tahansa) taloudelliseen menestykseen mittaamista aluetaloustieteen pohjalta. Tarkastelussa pyritään luetteloimaan talousteoriaperusteisen jäsentelyn avulla mahdollisemman monta potentiaalista mittaria, niiden periaatteellisia vaikutusmekanismeja taloudelliseen menestykseen sekä sitä, millaiset mahdollisuudet alueellisella kehittämispolitiikalla on vaikuttaa kyseiseen menestysedellytykseen. Tarkastelussa pyritään sellaiseen ymmärrettävyyteen, että mittariston omaksuminen on mahdollista ilman taloustieteen työkalujen tuntemusta. Käytännön tason mittareiden valintaa rajoittaa edelleen tilastojen mahdolliset puutteet. Lisäksi on syytä huomata, että 17
mittariluettelo ei vielä kerro sitä, mikä merkitys kullakin kilpailukykytekijällä on jonkin alueen aluetaloudellisen menestyksen kannalta. Tämä vaatisi erillisen ekonometrisen tarkastelun. Kilpailukyky on kuitenkin nykyään argumenttina lähes kaikelle kehittämistoiminnalle. Käsite on niin arkipäiväistynyt, että usein sitä käytetään ilman tarkempaa määrittelyä. Tällöin toimenpiteet, joilla kilpailukykyä pyritään parantamaan, eivät voi olla pitkässä juoksussa kestäviä. 1. LÄHTÖKOHTA: Taloudellisesti menestyvällä alueella elintaso on korkealla tasolla. Taloudellisesti menestystä hakevan alueen taloudellisen elintason kasvu on muita nopeampaa. 2. ALUEELLISEN ELINTASON DEKOMPONOINTI: 1. 2. 3. 4. 5. BKT BKT TYÖTUNNIT TYÖLLINEN 15 64 VUOTIAAT VÄESTÖ TYÖTUNNIT TYÖLLINEN 15 64 VUOTIAAT VÄESTÖ 1. Mittari taloudelliselle elintasolle = taloudelliselle menestykselle = hyvän kilpailukyvyn ex post -mittari 2. Mittari työn tuottavuudelle. Mitä suurempi työn tuottavuus, sitä suurempi elintaso 3. Mittari osa-aika- ja määräaikaiselle työlle. Jos keskimäärin työlliset tekevät normaalia työpäivää ja ovat normaaleissa työsuhteissa, niin elintaso kasvaa. 4. Mittari työllisyysasteelle. Mitä parempi työllisyysaste, niin sitä suurempi elintaso. 5. Mittari ikärakenteelle. Mitä enemmän aktiiviväestöä suhteessa koko väestöön (sitä vähemmän huollettavia ), niin sitä suurempi elintaso. (vrt. väestöllinen huoltosuhde = (vanhukset+lapset)/(15-64-vuotiaat) koko väestön tasolla) 18
Lähde: Pohjola 2012 Kuvio 1. Taloudellinen elintaso (BKT/asukas) kahden pääkomponentin suhteen (tuottavuus ja työn määrä) 1900 2012 Suomessa. Yritystasolla kilpailukykykäsite on ehkäpä helpoimmin määriteltävissä. Riippuen markkinoiden kilpailullisuudesta kilpailukykyinen yritys kykenee pysymään markkinoilla, olemaan voitollinen, kasvattamaan markkinaosuuttaan tai EU-komission tuoreen kilpailukykyraportin mukaan (EU 2014) kykenee kasvuun. Yritystason mikroaineistosta kilpailukykyisyyttä voidaan tällöin myös mitata ja seurata. Maa- ja aluetason taloudellista kilpailukykyä pidetään kuitenkin huomattavasti kompleksisempana käsitteenä (esim. Krugman 1994; Huovari, Kangasharju & Alanen 2001; Martin & Tyler 2003; Martin, Kitson & Tyler 2006; Piekkola 2006, Annoni & Diskstra 2010; Maliranta 2014; Pajarinen & Rouvinen 2014). Itse asiassa jotkin taloustieteilijät (esim. 19
Krugman 1994) esittävät, että maa- tai aluetason kilpailukyvystä ei sen epämääräisyyden vuoksi kannattaisi edes puhua. (ks. myös Atkinson 2013). Tässä yhteydessä esitetään perusteeksi ensiksikin se, että on harhaanjohtavaa tehdä analogia yrityksen tai toimialan ja maan tai alueen kilpailukyvyn välillä. Esimerkiksi siinä missä kilpailukyvytön yritys menee pidemmällä aikavälillä konkurssiin, maalla ei ole vastaavaa bottom linea, josta sen pärjäämisestä kilpailussa voitaisiin tehdä päätelmiä. Toiseksi siinä missä yritykset ja jonkin alueen toimialat kilpailevat markkinaosuuksista ja niiden menestys voi olla saavutettu toisten kustannuksella, niin jonkin maan menestys erityisesti pienen maan tai alueen, joka on lähellä suurempaa luo pikemminkin enemmän mahdollisuuksia kuin tuhoaa niitä. Tunnetusti keskinäinen kauppa alueiden ja maiden välillä on muuta kuin nollasummapeliä. Kolmanneksi Krugman esittääkin, että jos kilpailukyvystä halutaan välttämättä puhua muulla kuin yritystasolla, niin kannattaisi puhua tuottavuudesta (ks. kuvio 1). Käytännössä kuitenkin maiden ja alueiden kilpailukyky kiinnostaa, niistä jatkuvasti puhutaan ja talouspolitiikalla sekä aluekehittämistyöllä pyritään vaikuttamaan kilpailukykyisyyteen. Tässä yhteydessä kilpailukykyä on syytä pyrkiä jäsentämään muutaman perusominaisuuden mukaan. Ensiksikin on syytä erottaa kilpailukyvyn aikaulottuvuus. Lyhyellä tähtäimellä kilpailukykyinen kansantalous on ulkoisesti ja sisäisesti tasapainossa. Ensin mainittu tarkoittaa vaihtotaseen tasapainoista kehitystä, jolloin oleellisessa roolissa on maan hyvä kustannuskilpailukyky (yksikkötyökustannukset, ml. valuuttakurssit) kansainvälisillä markkinoilla. Jälkimmäinen puolestaan tarkoittaa hyvää työllisyyttä, vakaata hintatasoa ja julkisen talouden tasapainoista kehitystä. Myös sisäisen tasapainon syntymiseen vaikuttavat yksikkötyökustannukset ja siten tuottavuuskehitys, palkkojen kehitys sekä lopputuotteiden hintakehitys. Pidemmällä tähtäimellä kilpailukykyisyyttä voidaan hahmottaa kasvu(teoria)perusteisesti, jolloin maan kilpailukykyisyyttä arvioidaan tyypillisesti kasvuedellytys- tai resurssiperustaisesti (investoinnit, innovatiivisuus, koulutustaso, uudistumiskyky, yrittäjyys, infrastruktuuri, ) Toinen keskeinen systeemitason kilpailukyvyn ulottuvuus on aluetaso yhdistettynä alueen omiin mahdollisuuksiin vaikuttaa kilpailukykyisyyteensä. Kansantalouden sisäpuolisen alueen kilpailukyvylle voidaan löytää muutamia poikkeavia piirteitä verrattuna kansantalouden kilpailukyvyn tasoon. Ensiksikin lähtökohtaisesti alueiden resurssitekijät sekä lopputuotteet ovat enemmän mobiileja kuin maiden välillä tosin tämäkin ominaisuus on globaalitaloudessa tasoittumassa. Toisin ilmaistuna alueellisella saavutettavuudella on alueen kilpailukyvyn kannalta merkitystä. Erityisesti, mitä pienemmän alueen kilpailukykyä 20
(maakunta vs. seutukunta vs. kaupunkiseutu) tarkastellaan, sitä merkittävämpi rooli on lähialueiden kilpailukykyisyydellä. Seutukunta hyötyy, jos sen ympärillä on kilpailukykyisiä seutukuntia, eikä alueiden kilpailukykyisyys siten ole nollasummapeliä. Toiseksi alueen kasvuedellytyskilpailukykyyn vaikuttaa alueen sisäiset lähellä toimimisen edut. Mikäli alueella on merkittävästi taloudellista toimintaa, joista voidaan löytää sisäisiä ja ulkoisia skaalaetuja (s.o verkostomaisesta toiminnasta syntyviä ulkoisvaikutuksia), alueella on agglomeraatioetuihin perustuvaa kilpailuetua. Tyypillisesti seutukunnat Suomessa ovat alueellisten tilastoyksiköiden ohella luonnollisia talouden toimeliaisuuden kokonaisuuksia ehkäpä maakuntakokonaisuuksia enemmän. Huovari, Kangasharju & Alanen 2001; Piekkola 2006; Vähäsantanen, Karppinen & Laamanen 2007 ja Karppinen & Vähäsantanen 2009 2014 ovat tarkastelleet empiirisen aineistoon perustuen Suomen seutukuntien kilpailukykyä. Kolmanneksi alueet maan sisällä ovat oman kilpailukykyisyytensä kehittämistoimien osalta enemmän riippuvia valtakunnallisista, alueelle annetuista politiikkatoimista: esim. veroratkaisut, palkkaratkaisut, valuuttakurssijärjestelmä, korkeakoulupolitiikka, innovaatioja investointikannustimet. Alueen toimialarakenteen erilaisuus luonnollisesti vaikuttaa valtakunnallisen kilpailukykypolitiikan vaikuttavuuteen alueella. Alueille maan sisällä ei ole samanlaisia lyhyen tähtäimen ulkoiseen ja sisäiseen tasapainoon liittyvää kilpailukykyisyyttä kuin maatasolla (ks. yllä). Aluetasolla voidaan kuitenkin löytää toisenlainen pitkän aikavälin dynaamisiin vaikutuksiin perustuva lyhyen aikavälin kilpailukykytekijä: alueen taloudellinen resilienssi eli kimmoisuuskyky. Resilienssikyky on muodostunut tärkeäksi sitä mukaan, kun on huomattu, että alueet kilpailevat globaalitaloudessa enenevissä määrin suoraan toistensa kanssa ja näin muodoin kansainvälisen talouden häiriöt vaikuttavat suoraan alueiden taloudelliseen menestykseen. Kuviossa 2 on kuvattu käsillä olevan tutkimuksen keskeiset tarkastelu-ulottuvuudet. Tarkastellaan seuraavaksi luvussa 2.2 Suomen seutukuntien resilienssikykyä. 21
Kuvio 2. Alueellisen kilpailukyvyn ja resilienssin tarkastelu-ulottuvuudet tutkimuksessa Kuvion 2 ylärivillä korostetaan, että alueulottuvuudessa tarkastellaan seutukuntaa sen yritysten toimiessa globaalissa kilpailussa: vaikutukset ovat molemmin suuntaisia: kansainvälisen talouden häiriöillä on vaikutusta seutukunnan taloudelliseen menestykseen, mutta samalla kilpailukykyisimmät seutukunnat vaikuttavat koko kansantalouden ja lähialueiden taloudelliseen menestykseen. Kuvion 2 alarivillä korostetaan, että aikaulottuvuudessa tarkastellaan sekä lyhyen (resilienssi) että pitkän tähtäimen (kilpailukyky) aluetaloudellista menestystä. Edelleen kuviossa 3 on konkreettisemmin kuvattu käsillä olevan tutkimuksen kilpailukykytarkastelujen aika-alueulottuvuuksia. Kohdealueena ovat Suomen seutukunnat ja lähtökohtaisesti ollaan kiinnostuneita erityisesti pidemmän aikavälin seutukunnallisista talouskasvun edellytyksistä: kasvutekijät, saavutettavuus ja agglomeraatioedut. 22
Pitkä tähtäin (resurssitekijät) maatason kilpailukyky yritysten kilpailukyky Kuvio 3. Tutkimuksen kilpailukyvyn alueulottuvuus (seutukunnat) ja aikaulottuvuus (pitkä tähtäin) 2.2. Alueen taloudellinen resilienssi Resilienssi on tuttu käsite useilla tieteenaloilla esimerkiksi fysiikassa, teknillisillä aloilla, ekologiassa, psykologiassa ja organisaatiotieteissä. Alueen taloudellista resilienssiä on vasta viime aikoina ryhdytty tutkimaan aluetaloustieteellisesti (esim. Reggiani, A., de Graff, & Nijkamp, P. 2002; Vale & Campanella 2005; Boschma & Martin 2007; Foster 2007; Pike, Dawley, & Tomaney 2010; Simmie & Martin 2010; Hill, Clair, Wial, Wolman, Atkins, Blumenthal, Ficence & Friedhoff 2012; Augustine, Wolman, Wial & McMillen 2013, Hallegatte 2014). Tutkimuksessa korostetaan, että resilienssi on yksi keskeisimmistä tekijöistä, kun tarkastellemme alueellisen talousjärjestelmän kilpailukykyä dynaamisesti. Perinteinen taloustieteellinen käsitys on se, että lyhyen tähtäimen suhdanneluonteiseksi oletettuihin häiriöihin ei kannata erityisesti reagoida talous- tai varsinkaan aluepolitiikalla, koska vapaasti toimivilla markkinoilla väliaikaiset häiriöt korjautuvat markkinasopeutuksen ansiosta itsestään. 23
Sittemmin on kuitenkin haluttu korostaa, että lyhyen aikavälin taloudellisilla häiriöillä saattaa olla pidemmän aikavälin, dynaamisia vaikutuksia. Koska aluetalouden resilienssin talousteoria on selvästikin vielä kehitysvaiheessa, on sitä vain vähän yhdistetty epätasaiseen alueelliseen kehitykseen, alueelliseen kilpailukykyyn ja polkuriippuvuuteen (ks. Bristow 2010; Hassink 2010). Viimeaikainen alueen resilienssikykyyn perustuva talousteoreettinen näkemys korostaa aluetason hystereesivaikutusta, jossa lyhyen tähtäimen talouden häiriöllä voi olla eri alueilla hyvinkin erilaisia pidemmän aikavälin dynaamisia vaikutuksia riippuen aluetalouden resilienssistä kohdata näitä häiriöitä (ks. esim. Martin 2011, Martin & Sunley 2014) 1. Alueellisen resilienssin yhteyttä alueelliseen kilpailukykyyn korostetaan tämän kirjoituksen yhteydessä. Tutkimuksessa on oletettu, että seutukunnissa nimenomaan teollisuussektori on sellainen, joka kohtaa voimakkaimmin globaalitalouden ulkoiset häiriöt ja niin muodoin ne ovat oleellisessa roolissa aluetalouden taloudellisen resilienssikyvyn suhteen. Julkisten ja yksityisen palveluiden ja kaupan sektorit ovat seutukunnittain vähemmän alttiita lyhyen aikavälin häiriöille, eikä niissä havaittu tehtyjen tarkastelujen valossa siinä määrin dynaamisia muutoksia kuin teollisen rakenteen ja työllisyyden osalta. Jotta aluetaloudellista resilienssikykyä voidaan indikaattorein kuvata, sen keskeisistä ulottuvuuksista pitäisi olla käsitys. Keskeiset aluetalousjärjestelmän systeemiset resilienssiominaisuudet ovat seuraavat (vrt. esim. Martin 2011, 12; Martin & Sunley 2014, 6): 1. TALOUDELLINEN RESISTENSSIOMINAISUUS. Kuinka aluetalouden nykyinen elinkeinorakenne kykenee säilyttämään kilpailukykynsä yleisestä taloudellisesta häiriöstä huolimatta? 2. PALAUTUMISNOPEUSOMINAISUUS. Millä vauhdilla aluetalous korjaa häiriöitä palautuen (entisellä rakenteella) trendikasvu-uralle? 3. RAKENNEMUUTOSVALMIUSOMINAISUUS. Kuinka hyvät lähtökohtaominaisuudet aluetaloudella on sopeutua häiriöihin pidemmällä aikavälillä mukauttaen kilpailukykyään uudenlaiseen toimintaan? 1 Hallegatte 2014 on korostanut aika-alueulottuvuutta taloudellisen resilienssin yhteydessä (maatasolla) siten, että se on jaettavissa ensiksikin makrotaloudelliseen ja mikrotaloudelliseen resilienssiin. Makrotaloudellisella resilienssillä on aikaulottuvuudessa ensiksikin välitön (äkillinen) resilienssiominaisuus eli maa kykenee rajoittamaan häiriöstä seuraavia negatiivisia tuotantotappioita (vrt. resistenssiominaisuus (1.) laatikossa yllä) ja toisaalta dynaaminen ominaisuus eli maa kykenee palautumaan häiriöstä ja mahdollisesti rakennemuutokseen (vrt. palautumisnopeusominaisuus (2.) ja rakennemuutosvalmiusominaisuus (3.)). Hallegatte edelleen korostaa, että taloudellisella resilienssillä on mikrotaloudellinen lähtökohta. Tällä hän viittaa talouden häiriöiden vaikutusten jakaantumiseen alueen asukkaiden tai kotitalouksien kesken. Tähän tyypillisesti voidaan vaikuttaa maatason tulonjako- ja sosiaalipolitiikalla (veropolitiikka, tukipolitiikka, sosiaalivakuutukset ). Koska käsillä olevassa tutkimuksessa tarkastellaan maan sijasta seutukuntaa, niin mikrotaloudellista resilienssiä ei tarkastella. 24
Tässä tutkimuksessa esitetään seutukunnittainen resilienssi-indeksi (SRI). Kokonaisindeksi muodostuu edellä mainittuja ominaisuuksia kuvaavista osaindekseistä (ks. luku 3). Kuviossa 4 on kuvattu resilienttiä ja ei-resilienttiä aluetaloutta. BKT/asukas 1. häiriöresistantti aluetalous: monipuolisuus resilientti aluetalous: monipuolisuus ja reagointiherkkyys talouteen kohdistuva häiriö Kuinka aluetalous reagoi häiriöön? ei-resilientti suhteellisen neutraali aluetalous aluetalouden trendikasvu-ura riskiherkkä, taantuva aluetalous vuodet Kuvio 4. Tutkimuksessa käytetyn resilienssi-käsitteen kuvaus (vrt. Hill et al. 2012 ja Simmie & Martin 2010) 25
3. SEUTUKUNTIEN TALOUDELLISEN MENESTYKSEN MITTAAMINEN 3.1. Seutukuntien kilpailukykyindeksi: SEKKI 3.1.1. Innovatiivisuus Innovatiivisuutta tarkastellaan kilpailukykymittaristossa suhteuttamalla alueen yritysten tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot alueen yritysten tuottamaan liikevaihtoon. Näin saadaan prosenttiluku, joka kertoo t&k-toiminnan menojen suhteen liikevaihtoon. Tilastokeskus määrittelee t&k-toiminnan seuraavasti: "Tutkimus- ja kehittämistoiminnalla (t&k) tarkoitetaan systemaattista toimintaa tiedon lisäämiseksi ja tiedon käyttämistä uusien sovellusten löytämiseksi. Kriteerinä on, että toiminnan tavoitteena on jotain oleellisesti uutta. Tutkimus- ja kehittämistoimintaan sisällytetään perustutkimus, soveltava tutkimus sekä kehittämistyö. Perustutkimuksella tarkoitetaan sellaista toimintaa uuden tiedon saavuttamiseksi, joka ei ensisijaisesti tähtää käytännön sovellukseen. Perustutkimusta ovat esimerkiksi ominaisuuksien, rakenteiden ja riippuvuuksien analyysit, joiden tavoitteena on uusien hypoteesien, teorioiden ja lainalaisuuksien muodostaminen ja testaaminen. Soveltavalla tutkimuksella tarkoitetaan sellaista toimintaa uuden tiedon saavuttamiseksi, joka ensisijaisesti tähtää tiettyyn käytännön sovellutukseen. Soveltavaa tutkimusta on esim. sovellusten etsiminen perustutkimuksen tuloksille tai uusien menetelmien ja keinojen luominen tietyn ongelman ratkaisemiseksi. Tuote- ja prosessikehityksellä (kehittämistyöllä) tarkoitetaan systemaattista toimintaa tutkimuksen tuloksena ja/tai käytännön kokemuksen kautta saadun tiedon käyttämiseksi uusien aineiden, tuotteiden, tuotantoprosessien, menetelmien ja järjestelmien aikaansaamiseen tai olemassa olevien olennaiseen parantamiseen." 26
Innovatiivisuus (yritysten t&k-menot/liikevaihto) kuvastaa alueen omaa panostusta innovaatioiden synnyttämiseksi. Innovatiivisuus on edellytys sille, että suomalainen alue menestyy globaalissa kilpailussa. Suhteutetut t&k-menot ovat yksi yleisemmin käytetyistä innovatiivisuuden mittareista sen hyvän (alueellisen) vertailtavuuden ja saatavuuden vuoksi. Mutta se kuvaa heikommin toteutuneita innovaatioita tai innovaatiotoiminnan tehokkuutta. Toteutuneita innovaatioita mitataan maatasolla usein haettujen patenttien lukumäärällä. Tämäkin mittari kuvastaa enemmän perinteisiä teknisluonteisia innovaatioita, eikä juurikaan esimerkiksi organisatorisia, sosiaalisia tai ns. avoimia innovaatioita 2. 3.1.2. Koulutustaso Koulutuksen myötä syntyvän osaamispääoman ajallisen kasautumisen lisäksi dynaamisen tehokkuuden tarkasteluissa tulee huomioida koulutuksen positiiviset ulkoisvaikutukset yhteiskunnassa (ks. Lucas 1988; McMahon 2004, 214 215; Oreopoulos & Salvanes 2011). McMahon (2004, 255) esittää empiirisiin tutkimuksiin perustuen, että luultavasti tällaiset koulutuksen dynaamiset kasvuvaikutukset ovat merkittäviä, vaikutukset ovat monitasoisia ja vaikutusviiveet ovat pitkiä (ks. myös De la Fuente 2011). Niinpä koulutus vaikuttaa jatkuvasti talouden kehitykseen ja se on usein edellytys sille, että voidaan siirtyä uudelle, korkeammalle kehitystasolle. Lisäksi koulutuksen aikaansaama osaamisperusteinen talouskasvu on myös ekologisesti kestävämmällä perustalla verrattuna perinteiseen ekstensiiviseen resurssien käyttöön perustuvaan kasvuun (esim. McMahon 2004, EU 2011a ja 2011b). Tässä yhteydessä puhuttaessa dynaamisesta tehokkuudesta voitaisiin puhua myös koulutuksen positiivista yhteiskunnallista kehitystä edistävistä kasvu- ja hyvinvointivaikutuksista 3. (Haukioja, Karppinen & Kaivo-oja 2013) Koulutustasoa mittaava kilpailukykymuuttuja pitää sisällään alemman, ylemmän ja tutkijakoulutusasteiden tutkinnon suorittaneiden osuuden 15 vuotta täyttäneestä väestöstä. 2 Innovaatiota mitataan monella tapaa. Tässä tutkimuksessa valittiin panostus innovaatioiden synnyttämiseen (t&k-menot) innovaatioindikaattoriksi sen seutukunnittaisen helpon saatavuuden vuoksi. Liitteessä 2 on kuvattu myös muunlaisia innovaatiomittareita. 3 Tässä dynaamisella tehokkuudella on viitattu koulutukseen ja osaamispääomaan pidemmän aikavälin kasvutekijänä. Useissa tutkimuksissa korostetaan myös koulutuksen yksityisiä ei-rahallisia hyötyvaikutuksia, jotka näkyvät esimerkiksi koulutusvuosien positiivisena korrelaationa terveydentilan ja luottamuskokemuksen suhteen ja negatiivisena korrelaationa avioerojen ja lasten ruumiillisen kurittamisen suhteen (vanhemmuudessa epäonnistuminen). Koulutus voi vaikuttaa myös suoraan preferensseihin, kuten tulevaisuuden korkeampaan arvostukseen päätöksissä. (ks. katsaus kirjallisuuteen Oreopoulos ja Salvanes 2011, 165 170). 27
Alempi korkeakoulututkinto pitää sisällään AMK-tutkinnot (pl. ylempi AMK), yliopiston kandidaatin tutkinnot sekä ennen vuotta 1989 suoritetut insinöörin tutkinnot. Ylempi korkeakoulututkinto pitää sisällään maisteritason tutkinnon suorittaneet (myös ylempi AMK). Tutkijakoulutusluokkaan kuuluvat ovat suorittaneet joko lisensiaatin tai tohtorin tutkinnon. Koulutustaso (vähintään alemman korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus 15-vuotiasta) kuvastaa alueen panostamista osaamiseen. Korkeaa osaamistasoa pidetään yleisesti keskeisenä edellytyksenä sille, että (suomalainen) alue menestyy globaalissa kilpailussa. Samalla osaavan työvoiman saatavuus alueella sitoo olemassa olevaa yritystoimintaa alueeseen ja houkuttaa uutta yritystoimintaa. Alueen yrityksiin sitoutunutta osaamisen tason voitaisiin mitata myös työssä oppimisen tai yritysten omilla koulutuspanostuksilla (mm. täydennyskoulutus). 3.1.3. Teollisuusvaltaisuus Teollisuusvaltaisuus-muuttuja ilmoittaa teollisuuden osuuden seutukunnan kaikkien toimialojen ja sektorien arvonlisäyksestä. Vuodesta 2009 alkaen teollisuusvaltaisuutta mitataan teollisuuden liikevaihdon osuudella alueen liikevaihdosta, mikä mahdollistaa pienemmän tilastoviiveen (n. yksi vuosi). Teollisuusvaltaisuus (teollisuuden osuus alueen arvonlisäyksestä tai liikevaihdosta) kuvastaa aluetalouden rakenteen vaikutusta alueelliseen kilpailukykyyn. Teollisuusvaltaisuuden vaikutusmekanismit alueen talouskasvuun ovat moninaisia. Tarjonta- eli resurssipuolen vaikutukset tyypillisesti syntyvät siitä, että teollisuus vastaa merkittävästä osasta alueen investoinneista (Satakunnassa viime vuosina noin kolmannes), työn tuottavuus on palvelualoja korkeampaa (Suomessa vuodesta 1995 lähtien noin 2,5- kertainen verrattuna kaikki toimialoihin ja merkittävästi tätäkin korkeampi verrattuna palvelualoihin) ja teollisuuden alueellisesta keskittymisestä voidaan saavuttaa merkittäviä toimialan sisäisiä ja ulkoisia skaalaetuja (agglomeraatioetuja). Nämä ns. alueelliset taloudellisen toiminnan kasautumisvoimat joihin kuuluu myös muita tekijöitä kuin em. lähellä toimimisen skaalaedut ovat uuden taloustutkimuksen valossa merkittävä yritysten tuotantotoiminnan sijaintia ohjaava tekijä, näin myös Suomessa. (Widgren, Alho, Kotilainen, Nikula ja Kaitala, 2007). 28
Alueen teollisuusvaltaisuus vaikuttaa resurssivaikutuksen lisäksi myös kysynnän kautta. Yhtäältä teollisuuden keskimääräinen palkkataso ainakin keskeisillä toimialoilla Satakunnassa on palvelualoja korkeampi. Annettuna työvoiman määrä teollisuuden henkilöstön alueellinen ostovoima on korkeampi verrattuna palvelualaan, mikä kokonaisuudessaan vaikuttaa kerrannaisvaikutuksineen positiivisesti alueen kokonaistuotannon määrään. Toisaalta teollisuustoimialat kykenevät palvelualoja paremmin tyydyttämään vientikysyntää niiden vastatessa valtaosalta kaikesta ulkomaankaupasta. Avoimuusindeksillä mitaten (s.o. viennin osuus arvonlisäyksestä) suhteellisen teollisuusvaltainen Satakunnan maakunta on keskimäärin 1,5-kertaa menestyvämpi viennissä kuin koko maa. Lisäksi jos alueen teollinen rakenne on monipuolinen, niin sillä on suhteellisesti hyvä aluetalouden stabiliteetti erityisesti toimialakohtaisia kysynnän vaihteluita vastaan (ks. luku 3.2 ja 4). Voidaan myös ajatella, että jos seutukunnan teollisuuden arvonlisäys muuttuu mediaanin kanssa samaa vauhtia, ei alueen teollisuuden kilpailukyvyn katsota muuttuneen. Jos seutukunnan muutosvauhti poikkeaa maan kaikkien seutukuntien mediaanista, silloin alueen teollisuuden kilpailukyky joko paranee tai heikkenee riippuen muutoksen suunnasta ja voimakkuudesta. 3.1.4. Yritysdynamiikka Yritysdynamiikka (aloittaneiden ja lopettaneiden yritysten yhteenlaskettu osuus alueen yrityskannasta) kuvastaa myös onnistuneen aluetalouden rakennemuutoksen vaikutusta alueelliseen kilpailukykyyn. Alueen, jolla on suuri yrityskannan uudistumiskyky eli syntyy paljon uusia yrityksiä ja samanaikaisesti yrityksiä poistuu, ajatellaan kykenevän vastaamaan toimintaympäristön muutoksen kuten globalisaation syveneminen aiheuttamiin sopeutuspaineisiin. Toisaalta korkea yritysdynamiikka voi heijastaa myös alueen sisäistä, olemassa olevien yritysten ja uusien innovatiiviseen yritystoimintaan kykenevien yritysten vuorovaikutusta, jossa toisaalta uutta yritystoimintaa syntyy olemassa olevien yritysten tietoperusteisten toiminnan ympärille (knowledge spillovers) ja toisaalta valtaosa yrityspoistumista ovat ns. onnistuneita, haluttuja markkinoilta vetäytymisiä. Ensin mainitun yritysdynamiikkamekanismin ajatellaan heijastavan alueellista luovaan tuhoon 29
(Schumpeterilainen kasvu) perustuvaa talouskasvua ja jälkimmäisen luovaan rakennemuutokseen perustuvaa talouskasvua (esim. Agarwall, Audretsch & Sarkar, 2008). Yritysdynamiikka lasketaan suhteuttamalla alueella vuoden aikana aloittaneiden ja lopettaneiden yritysten summa alueen yrityskantaan. Yritysdynamiikka ilmoitetaan prosentteina. Yritysdynamiikan kasvun oletetaan kuvastavan alueen yrityskannan uusiutumista kilpailukykyisemmäksi. Mitä korkeampi yritysdynamiikka on, sitä enemmän uusiutumista tapahtuu vuoden aikana. 3.1.5. Työn tuottavuus Työn tuottavuus (arvonlisäys/tehdyt työtunnit, vuodesta 2009 alkaen liikevaihto/henkilötyövuosi) kuvastaa alueen/yritysten työllisten työpanoksen laadun parantumista ja siten myös sen vaikutusta alueensa talouskasvuun (ks. kuvio 1 maatason vaikutus). Käytännössä Suomen talouskasvu (BKT/asukas-kasvu) viimeisen sadan vuoden aikana on perustunut tutkimusten mukaan lähes yksinomaan työn tuottavuuden kasvulle, ei työpanoksen määrälliseen kasvuun. Työn tuottavuutta käytetäänkin usein suoraan toteutuneen aluetaloudellisen kilpailukyvyn mittarina (esim Martin, 2005). Aluetasolla maatasoa helpompi työvoiman liikkuvuus merkitsee kuitenkin sitä, että alueelliset kasvuerot (BKT/asukas) voivat tasoittua muuttoliikkeen seurauksena. Työn tuottavuutta tarkastellaan arvonlisäyksen suhteella tehtyihin työtunteihin vuositasolla. Tarkastelun kohteena ovat kaikki toimialat ja sektorit (yksit. ja julkinen) yhteensä. Vuodesta 2009 alkaen tarkasteltavana on vain yksityinen sektori, jonka tuottavuutta tarkastellaan liikevaihdolla henkilötyövuotta kohden. 3.1.6.Työllisyys Työllisyysaste tarkoittaa työllisten prosenttiosuutta väestöstä. Virallinen työllisyysaste lasketaan 15 64-vuotiaiden työllisten prosenttiosuutena samanikäisestä väestöstä (lähde: Tilastokeskus). (ks. taloudellisen elintason dekomponointi ja kuvio 1 luvussa 2.1). 30
Työllisyysaste kuvastaa sitä, missä määrin alueen työikäinen väestö osallistuu alueellisen tuotannon aikaansaamiseen. Korkea työllisyysaste heijastaa suurta osallistumista (työpanoksen määrä on suuri suhteessa alueen työikäisiin) ja korkeampaa alueellisen kokonaistuotannon määrää eli talouskasvua. 3.1.7. SEKKI-indeksin painorakenne Seutukuntien kokonaiskilpailukyvyn indeksi (SEKKI) lasketaan luvuissa 3.1.1 3.1.6 esitettyjen osatekijöiden painottamattomana keskiarvona. Koska muuttujien skaalaus on erilainen, on SEKKI-indeksi laskettu kullekin seutukunnalle kilpailukyvyn osatekijöiden sijalukujen keskiarvona. Kuvio 5. Seutukuntien kokonaiskilpailukykyindikaattoriston (SEKKI) kuvaus 31