LÄHTEISIIN VIITTAAMINEN JA LÄHDELUETTELO...

SISÄLLYSLUETTELO: 1. JOHDANTO... 1 2. TUTKIELMA... 2 2.1. OPINNÄYTETYÖN JÄSENTELY... 2 2.1.1. Sisällysluettelo... 2 2.1.2. Pohdinta/yhteenveto... 3 2.1.3. Lähdeluettelo... 3 2.1.4. Liitteet... 3 3. RAPORTIN ULKOASU... 3 3.1. MARGINAALI... 3 3.2. SIVUNUMERO... 4 3.3. OTSIKOT... 4 3.4. KAPPALEJAKO... 4 3.5. LYHYET SUORAT TEKSTI LAINAUKSET... 4 3.6. RIVIVÄLI... 4 4. LÄHTEISIIN VIITTAAMINEN JA LÄHDELUETTELO... 4 4.1. TEKSTIVIITE... 5 4.2. ALAVIITE... 6 4.3. NUMEROVIITE... 6 5. LÄHDELUETTELO... 7 6. KIELI, TYYLI JA LUETTAVUUS... 9 6.1. OPINNÄYTETYÖN KIELI... 9 6.2. ASIATYYLIN AVUKSI... 9 6.3. LUETTAVUUS... 11 7. HAVAINNOLLISTAMINEN KUVIOILLA, TAULUKOILLA JA TEKSTI NÄYTTEILLÄ... 11 8. KUVIOT JA TAULUKOT... 12 8.1. PERIAATTEITA TAULUKOIDEN JA KUVIOIDEN TOTEUTTAMISEEN... 13 9. GRAAFIEN LUKEMINEN... 13 9.1. KUVAT... 14

1 1. JOHDANTO Johdanto kertoo yhdellä tai kahdella sivulla lukijalle työn lähtötilanteen: mistä aiheesta miksi ja miten työ on tehty. Kirjoittaja pyrkii kiinnostavalla tavalla perustellusti esittelemään työnsä aiheen ja siihen liittyvän ongelman tai tavoitteen. Myös aiheen valinnan ja rajauksen perustelu, lähestymistapa sekä työssä käytetyt pääkäsitteet kiinnostavat. Mikäli taustaosa on laaja, voi siitä kirjoittaa oman käsittelyluvun ja laatia johdannosta tiiviimmän. Johdanto on omalla sivulla.

2 2. TUTKIELMA Tutkielmatyyppinen opinnäytetyö noudattaa tieteellisen kirjoittamisen perinteitä, pienempimuotoiset projektiselvitykset laaditaan vakioasetellen ja asiatyylisen raportin perusmallin mukaan. Molemmissa tapauksissa esitellään kirjallisessa osuudessa: tehtäväkokonaisuus työn tavoite työn tekijät työprosessi työn onnistuminen käytetty taustamateriaali kirjallisuus 2.1. Opinnäytetyön jäsentely 1. kansilehti (tallenna malli omana tiedostona, ei sivunumeroa) 2. tiivistelmä (tallenna malli omana tiedostona, ei sivunumeroa) 3. sisällysluettelo 4. johdanto (on ensimmäinen sivu) 5. tietoperusta 6. tutkimuksen toteuttaminen 7. tutkimuksen tulokset 8. pohdinta / yhteenveto 9. lähdeluettelo 10. liitteet Loppu jää aina lukijan mieleen, joten pohdinnan/yhteenvedon ilmaisuun on syytä jaksaa vielä paneutua. 2.1.1. Sisällysluettelo Sijoitetaan tiivistelmän jälkeen ja siihen merkitään myös lähteet ja liitteet. Sisällysluettelon otsikkona on lyhyesti SISÄLLYS tai SISÄLTÖ. Sisällysluettelosivuilla marginaalit ja rivinvälit ovat samat kuin tekstissä muuallakin. Pääotsikot aloitetaan vasemmasta marginaalista ja alaotsikot tavallisesti ylemmän otsikon alkukirjaimen kohdalta. Tällainen porrastus ei välttämättä ole tarpeen, jos otsikoitten hierarkia ilmenee otsikoitten numeroinnista tai kirjainkoosta. Jos pääotsikon numero päättyy pisteeseen, on johdonmukaista päättää alaotsikoittenkin numerot pisteeseen. Sivu-sanaa ei merkitä näkyviin. Otsikoitten ja sivunumeroiden väliin ei tarvita pisteitä eikä muita turhia merkintöjä. Tee Microsoft Wordilla otsikkotyylein, niin voit sisällysluettelon tehdä koneella helposti Opinnäytetyön otsikkoporrastuksessa riittää kolme tasoa. (esim. 3.1.1.)

3 2.1.2. Pohdinta/yhteenveto Pohdinnassa kootaan tärkeimmät asiat, esitellään jatkotutkimusaiheita ja esitellään oma arviointi. Voit kertoa työn mukanaan tuomista kysymyksistä: mitä uutta opit, mitä havaintoja teit, mikä kiinnosti, miten työ onnistui ja toteutuiko työlle asettamasi tavoite. Kerro myös mitä ongelmia työssäsi kohtasit ja miten ne ratkaisit. Kerro oppimiskokemuksistasi, miten tekisit työn toisin, jos aloittaisit sen uudestaan. Pohdinnan pituus on noin yksi sivu. 2.1.3. Lähdeluettelo Sisältää mahdollisimman täydelliset tiedot niistä julkaisuista ja muista lähteistä, joihin tekstissä on viitattu. Lähdetietojen perusteella lukijalla on mahdollisuus arvioida sisällön laatua ja lisätietoa aiheesta. Käytetyt lähteet kirjataan lähdeluetteloon tekijän sukunimen mukaisessa järjestyksessä. Lähteet ryhmitellään julkaisutavan mukaan (esimerkiksi painetut ja painamattomat tai kirjat ja lehtiartikkelit erikseen); kuhunkin ryhmään tulee tekijänmukainen aakkosjärjestys. Jos lähteitä on vähän, ei ryhmittelyä tarvita. Lähdeluettelosivuilla ei ole sivunumeroita eikä pääotsikkoa numeroida muun tekstin jatkoksi. 2.1.4. Liitteet Mainitaan tekstissä kyseisissä kohdissa, ja ne liitetään erikseen juoksevaksi numeroituna työn loppuun(esim. LIITE 1, LIITE 2). Liitesivuilla ei ole sivunumeroa eikä pääotsikolla ole myöskään numeroa. Liitteissä ovat erilaiset havainnollistavat osat, kuten taulukot, tilastot, lakitekstin katkelmat, kuvat ja piirrokset, tai esimerkiksi kysely- ja haastattelulomakkeet, lupapyynnöt ja saatekirjeet. 3. RAPORTIN ULKOASU Tutkimusraportin ulkoasun valiomuotoisuus helpottaa lukijaa ja toisaalta yhtenäistää tieteellisen raportoinnin käytäntöä, jottei perusseikkoja tarvitsisi aina luoda uudelleen. Fontti on Times New Roman tai Arial tai Tahoma, koko 12. 3.1. Marginaali On vasemmassa reunassa 4 cm ja oikeassa 1 cm. Ylös jätetään 2,5 cm ja alareunaan vähintään 2,5 cm tyhjää.

4 3.2. Sivunumero Merkitään sivun ylälaitaan oikeaan kulmaan johdannon ensimmäisestä sivusta alkaen tekstiosan loppuun asti kantta, erillistä tiivistelmälehteä, sisällysluetteloa, lähdeluetteloa ja mahdollisia liitteitä ei siis lasketa sivumäärään. 3.3. Otsikot Pääotsikot erottuvat selvästi muusta tekstistä: OTSIKKO 1 jälkeen tulee tyhjä rivi (PÄÄOT- SIKKO aloittaa uuden sivun) Alaotsikon edelle jätetään yksi tyhjä rivi ja jälkeen yksi tyhjä rivi. Otsikkoa ei pidä jättää kuitenkaan yksin sivun viimeisille riveille. 3.4. Kappalejako Osoitetaan niin sanotulla vasensuora-asettelulla eli kaikki rivit aloitetaan samalta kohtaa ja kappaleiden väliin jää yksi tyhjä rivi. 3.5. Lyhyet suorat teksti lainaukset Kirjoitetaan tavanomaisesti tekstiin lainausmerkeissä. Helsingin sanomat otsikoi keväällä 1995: Lopputyö voi olla alkutyö. 3.6. Riviväli Riviväli 2 on helpoin luettava. Koska tutkimusraportti on pitkä teksti, taloudellisuussyistä käytetään usein riviväliä 1,5. Poikkeuksellisesti kohdissa voi olla 1; näin kansilehdellä, sisennetyissä sitaateissa, luetelmissa, sisällys- ja lähdeluettelossa sekä erityisesti taulukoita yms. piirrettäessä. 4. LÄHTEISIIN VIITTAAMINEN JA LÄHDELUETTELO Lukijan on tiedettävä, milloin tekstissä ovat kyseessä kirjoittajan omat ajatukset ja milloin ne ovat peräisin muualta. Jokaisen suoraan tai muokaten lainatun tiedon lähde on ilmoitettava heti sen käytön jälkeen. Tutkimusraportissa viitemerkinnät ovat välttämättömiä tieteellisen tekstin tunnuspiirteitä. Viittaustekniikoita on useita; tavallisimpia ovat tekstiviite, alaviite ja numeroviite. Tärkeintä on, että sekä viitteessä että vastaavassa lähdeluettelomerkinnässä käytetään samaa systeemiä.

5 Jos viitteessä on esimerkiksi sukunimi, vuosi ja sivu(t), myös lähdeluettelossa mainitaan sukunimi ensin ja vuosiluku on sitä lähellä. Opinnäytetyössä käytetään viittaustekniikkana tekstiviitettä. 4.1. Tekstiviite Viitteen sisältö sulkujen sisällä on järjestyksessä seuraava: tekijän sukunimi (sen puuttuessa julkaisun tai tekstin nimi) julkaisuvuosi kaksoispiste ja välilyönti sivunumero(t) Tekstiin upotettava viite kertoo heti lukijalle, kenen esittämistä tiedoista on kyse. Viite kirjoitetaan sulkeisiin lainatun kohdan päätyttyä, esimerkiksi virkkeen tai kappaleen loppuun. Esimerkki useampaan lainattuun virkkeeseen viittaamisesta: Suuren osan siitä, mitä tiedämme, saamme ajattelemalla niin kuin ennenkin on ajateltu tai uskomalla johonkin auktoriteettiin. Myös omat kokemuksemme ja havaintomme lisäävät tietoa. (Uusitalo 1991: 10) Esimerkki yhteen virkkeeseen viittaamisesta: Olemme kaikki tutkijoita: teemme havaintoja ja johtopäätöksiä (Uusitalo 1991: 13). Jos kirjoittajan nimi mainitaan tekstissä, viite voidaan merkitä välittömästi. Nimeä ei silloin toisteta. Oiva Ketonen (1976: 16-20) korostaa tieteellisen ajattelun pyrkimystä erottaa olennainen ja epäolennainen. Jos sama tieto on saatu useammasta kuin yhdestä lähteestä se on kooste niistä, merkitään samaan viitteeseen kaikkien lähteiden tiedot aikajärjestyksessä peräkkäin, väliin tulee puolipiste ja välilyönti: (Uusitalo 1991: 12; Huttunen 1992: 134) Jos työssä on lainattu saman sukunimisiä kirjoittajia, erotetaan ne viitteessä etunimen alkukirjaimen avulla. (Höyry H. 1986: 23) Jos teoksella on useampi (yli 2) tekijä, heidät kaikki merkitään viitteeseen vain ensimmäisellä mainintakerralla. (Hacklin - Kinnunen- Mansikka-aho- Saarivirta- Vuorijärvi 1993:15) Myöhemmin riittää ensimmäinen nimi ja lyhenne ym. (Hacklin ym. 1993:15) Internetistä otetuissa lainauksissa viite merkataan seuraavasti (Suomen Hippoksen wwwsivut)

6 Haastattelussa, tv- tai radio-ohjelmasta, suullisesta tiedonannosta, luennosta yms. tehdään tekstiviitemerkintä tavalliseen tapaan, vain sivunumero jää pois. (Pyykkö 1994) Aikakausilehden tai sanomalehden artikkeliin tai toimitetun teoksen erikseen mainitun kirjoittajan laatimaan osaan viitattaessa merkitään viitteeseen artikkelin tms. kirjoittajan sukunimi, teoksen julkaisuvuosi, kaksoispiste ja sivu(t). Viite näyttää siis aivan samanlaiselta kuin tavallisesti kirjaan viitattaessa. (Hytönen 1986:6) Lähdeluetteloon merkitään artikkelista myös sen aloitus- ja lopetussivut. Jos kirjoittajan nimeä ei tiedetä, sen sijasta käytetään viitteessä otsikkoa tai muuta julkaisun nimeä; esimerkkinä viittaus lehtiartikkeliin. (Lapsikaan ei voi välttää stressiä 1991:5) 4.2. Alaviite Alaviitteen merkiksi tekstikohtaan kirjoitetaan rivinylinen numero. Sama numero merkitään sivun alalaitaan ja sen jälkeen annetaan vastaavat lähdetiedot kuin tekstiviitteessä: tekijä(i)n sukunimi, julkaisuvuosi ja sivu(t). Viitteiden numerointi alkaa joka sivulla ykkösestä. Joka viite tulee omalle rivilleen ja se näyttää virkkeeltä: alkaa isolla kirjaimella ja loppuu pisteeseen. Kuviot ja taulukot parantavat tekstin luettavuutta. Niihin kootaan olennainen sisältö tarkasteltavasta asiasta. Ne havainnollistavat ja täydentävät tekstiä, mutta niiden tulisi olla myös irrallisina ymmärrettäviä¹. Jokaisessa kuviossa tai taulukossa tulisi olla otsikko². Juokseva numerointi helpottaa viittaamista ja selostamista riippumatta siitä, esitetäänkö kuviot ja taulukot tekstin lomassa vai liitteinä. Liitenumeroinnista taas huolehditaan erikseen³.-- ¹Hirsjärvi-Remes-Liikanen-Sajavaara 1986: 104-106 ²Saarinen-Väyrynen 1989: 69 ³Eskola-Hämäläinen 1991: 32 4.3. Numeroviite Numeroviitejärjestelmässä jokaiselle käytetylle lähteelle annetaan lähdeluettelossa oma numero. Lähdeluettelo kootaan tavallisesti koko työn loppuun, mutta voidaan myös päättää, että joka luvulle laaditaan oma luettelo. Tekstissä lähdenumero merkitään kuten alaviitteessä rivinylisesti eli yläindeksiin. Miettinen³ esittää, että -.

7 Jos sivumäärä halutaan viitteessä näkyviin, numero merkitään sulkeisiin: Miettinen (7, s. 23) esittää, että -. 5. LÄHDELUETTELO Viitteet auttavat lukijaa lisälähteille vain, jos ne täydennetään lähdeluettelolla ja kun ne alkavat samalla sanalla kuin vastaava merkintä lähdeluettelossa. Lähdeluettelomalleja on monenlaisia, mutta tässä esiteltyä sopii käyttää kaikkien viitetekniikoiden kanssa. Numeroviitteitä käytettäessä luettelon merkinnät lisäksi numeroidaan. Lähdeluettelo antaa lukijalle käytetystä lähteestä mahdollisimman täydelliset tiedot, jotta se olisi mahdollista löytää kirjastoista tai tietokannoista. Painamattomista lähteistä on syytä ilmoittaa säilytyspaikka. Ulkoasultaan lähdeluettelon tulee olla väljästi aseteltu, helposti silmäiltävä ja selkeästi aseteltu, helposti silmäiltävä ja selkeästi rinnastettavissa käytettyyn viitesysteemiin. Kirjat ja lehtiartikkelit voidaan luetteloida omien otsikoiden alle. Toimitetuissa teoksissa lähdemerkintä alkaa viitatun tekstinosan (luku, jakso, artikkeli) kirjoittajan Kirjoista ilmoitetaan tekijä(t) julkaisuvuosi, kirjan nimi, painos (jos on useita), mahdollinen julkaisusarjan nimi ja numero, painopaikka ja kustantaja. nimellä ja otsikolla, vasta sitten kirjataan koko teoksen julkaisutiedot. Käännetyistä teoksista ilmoitetaan suomentajan nimi. KONTULA, OSMO. 1987. Nuorten seksi. Keuruu. Otava. RIMMON KENAN, SHLOMITH. 1991. Kertomuksen poetiikka. VIIKARI, AULI. (suom.). Tietolipas 123. Tampere. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.. Lehtiartikkeleista lähdeluetteloon merkitään kirjoittajan nimi, julkaisuvuosi, artikkelin nimi, vuosikerta, lehden numero tai päivämäärä ja sivu(t), jo(i)lla artikkeli on. KANERVA, JUKKA 1995. Sähköä koulutyöhön. Yliopisto, 9, 23-24 LAAKSO, LEENA 1995. Suomalaisilla vielä oppimista avoimuudesta ja kehumisesta. Helsingin Sanomat 20.05, A14.

8 Mikäli lähteen tekijää ei tiedetä, mainitaan sekä viitteessä että lähdeluettelossa työn otsikko tai julkaisija ensimmäisenä, riippuen siitä kumpi paremmin sopii hakusanaksi. Suomen kuntourheiluliitto 1980. Kuntokoulussa - totta kai. Esite. Harvinaisemmat lähdetyypit tulisi kirjoittajan itse luonnehtia lähdeluetteloon erikseen: esite, suullinen tiedonanto, luentotiivistelmä, ilmaisjakelulehti, tutkielma, käsiohjelma, kansio, haastattelu jne. KORPINEN, JOONAS 1995. Haastattelu 12.5 Kansallismuseo. Helsinki. TOIVONEN, Onni 1994: Käytännön opiskelu Tallinnassa- vanhustenhoitoa viroksi. Päättötyö. Helsingin kaupungin terveydenhuolto-oppilaitos. Sähköistä lähdettä käytettäessä lähde merkataan seuraavasti: Perttunen Eero. Suomen Hippoksen www-sivut. Hevosten ja ponien kasvatus-artikkeli. <http://www.hippos.fi/jalostus_ja_kasvatus/index.php>. Luettu 10.4.2004. Seuraava lähdeluettelo antaa esimerkin erityyppisiin lähteisiin viittaamisesta. Erityisesti kannattaa huomata toimitetun teoksen osaan ja kalvosarjaan viittaaminen. LÄHTEET AALTONEN, ULLA-MAIJA 1981: Mutsi älä oo kalkkis. Kirje äidille.. Keuruu. Otava DUNDERFELT, TONY 1992: Elämänkaari psykologia. Lapsen kasvusta yksilön henkiseen kehitykseen. Porvoo. WSOY.. PARTANEN, JUTTA 1994 : Märkä pilvi. Alkoholipolitiikka 6, 397-411. VERTIO, HARRI 1994: Nuoruuden käsite..

9 6. KIELI, TYYLI JA LUETTAVUUS Päättötyön lukijaksi on mieluummin kuviteltava toinen saman alan ammattilainen, opiskelukaveri tai kollega kuin opettaja. 6.1. Opinnäytetyön kieli On selkeää, havainnollista ja referoivaa asiatyyliä. Kirjoitusasu ja välimerkit noudattavat suomen kielen sovittuja sääntöjä. Selkeys ilmenee helppolukuisena lause- ja virkerakenteena. Havainnollisuus lähtee lukijan huomioon ottamisesta; osuva sananvalinta, sopiva konkretiataso, sattuvat rinnastukset, esimerkit, kielikuvat ja vertaukset tuovat esitettävän ilmiön lukijalle läheiseksi ja tutuksi. Asiateksti on mahdollisimman tiivistä ja yksitulkintaista. Työn pääkohdat referoidaan eli selostetaan lukijalle. Tietoa tulisi antaa riittävästi, muttei liikaa. Tiiviys ei päättötyön raportoinnissa tarkoita vajaita virkkeitä (niin sanottua sähkösanomatyyliä), luetelmia ja lyhenteitä, vaan asiassa pysymistä. Kirjoittajan tulisi valikoida sanottavansa ja välttää turhia sivujuonteita. Lukija pysyy juonessa mukana, kun teksti muodostuu kokonaisuudeksi ja etenee johdonmukaisesti: pääotsikosta lukuihin ja alalukuihin, kappaleisiin ja virkkeisiin. Kielen tulee olla myös mahdollisimman tarkkaa ja täsmällistä, etenkin pääkäsitteiden ja avainsanojen osalta. Oman alan ammattisanastoa voi käyttää, mikäli se on tarkoituksenmukaisinta. Vieraat käsitteet ja uudet termit selitetään niitä ensi kertaa käytettäessä. Oikeiden käsitteiden löytämiseksi voi käyttää apuna oman alan hakuteoksia. 6.2. Asiatyylin avuksi 1. Kun alat kirjoittaa, tee sopiva suunnitelma ja noudata sitä. Selvä hahmo miellekarttana tai runko ranskalaisin viivoin takaa työn etenemisen ja onnistumisen. 2. Tee luvusta käsittelyn perusyksikkö. 3. Tarkista, ettei tekstiisi kappaleiden ja virkkeiden väliin jää ajatuskatkoja, vaan että ajatus etenee loogisesti. 4. Ilmaise jokainen itsenäinen pääasia päälauseessa ja sitä tukevat sivuseikat sivulauseessa. 5. Vältä niin pitkiä virkkeitä, ettei niiden sisältö avaudu kertalukemalla.

10 6. Jos esität laajan ajatuksen kokonaisuutena yhdessä virkkeessä, tarkista. että teet sen virheittä. Helpota lukijaa välimerkein: kaksoispisteellä, puolipisteellä tai ajatusviivalla. 7. Älä pilko lauseitasi tarpeettomin sulkumerkein tai ajatusviivoin. Sanajärjestystä voi vaihdella. 8. Kirjoita tekstiisi vaihteleva rytmi; toisto tuntuu yksitoikkoiselta. 9. Sijoita tärkeät sanat lauseen alkuun tai loppuun. Samoin painavat virkkeet kirjoitetaan kappaleen alkuun tai loppuun ja tärkeimmät asiat tekstin alkuluvuksi ja päätäntöön. 10. Älä käytä kuluneita fraaseja ja kliseitä. Keksi omat kielikuvasi. 11. Käytä itsellesi tuttua, luonnollista kieltä; älä heittäydy viralliseksi. 12. Vältä muotisanontoja ja -sanoja, älä ainakaan toista niitä väsymiseen asti. Kullakin alalla on omat riesansa, esim. tekijä, resurssi, sektori, kokea 13. Vältä vaikeaa virkekieltä; karsi esimerkiksi niin monta -minen- loppuista substantiivia kuin suinkin. Verbi on aina aktiivisempi. Älä aina suorita jonkin tekemistä, vaan tee! 14. Selitä käyttämäsi, lukijalle oudot vierasperäiset sanat. 15. Puhu asioista ja esineistä niiden täsmällisillä nimillä. 16. Tarjoa luettavaksi lopputulos, älä koko ajatusprosessiasi. 17. Poista mitäänsanomattomat johdattelut virkkeen alusta: kuten jo edellä kerroin, tästä kaikesta päätellen Mieti aasinsillan ja selventävän siirtymän eroa. 18. Karsi toistuvat tilkesanat ja päällekkäisilmaukset: myöskin, toisaalta, sitten, -kin, kuitenkin Tunnista omasi. 19. Vältä relatiivilauseketjuja; esim. Mies, joka asuu naapurissa, joka on kilometrin päässä rannasta, jolla käymme kesäisin uimassa, on Kimmo Koskinen. 20. Tekstin keventämiskeinoja ovat - lyhyet sanat - konkreettiset sanat - perusmuotoiset sanat - tavalliset sanat - äidinkieliset sanat - lyhyet virkkeet. 21. Suosi yksityistä yleisen kustannuksella ja käytä tarkkaa epämääräisen ja konkreettista abstraktin sijaan. 22. Yksikkö on tehokkaampi kuin monikkomuoto. 23. Käytä niukasti pronomineja. Älä aloita kappaletta viittaamalla pronominilla edellisen kappaleen tarkoitukseen. 24. Vältä tarpeettomia lyhenteitä. Ne sopivat lähinnä taulukoihin. 25. Perustele sanomasi esimerkillä. 26. Viljele vastakohtia, ne pitävät lukijan mieleen liikkeellä. 27. Pysy asiassa. 28. Satsaa aina erityisesti aloitukseen ja lopetukseen.

11 29. Tarkista tekstilukemalla se ääneen ja puoliääneen. Huomaat, milloin teksti töksähtää. 30. Etäännytä teksti itsestäsi hetkeksi. Korjaa, kun kykenet asettumaan lukijan asemaan. 6.3. Luettavuus Jotta lukija vaivautuisi lukemaan tekstiä, täytyy sen ulkoasun olla helposti hahmottuva ja selkeä. Siksi päättötyö tehdään määrämuotoiseksi, lähes standardityyppiseksi. Standardin idea on vakiinnuttaa tiettyjä kirjoittajan käytäntöjä ja helpottaa tuttuudellaan lukijan työtä. Olennainen löytyy nopeasti ja helposti. Ammatikseen kirjoittava, esimerkiksi toimittaja tai mainosmies, joutuu ottamaan huomioon tekstinsä myyvyyden: sen on oltava kohderyhmää kiinnostava ja siihen täytyy päästä helposti sisään. Samoin päättötyön kirjoittaja joutuu asettumaan lukijansa asemaan tekstiä tuottaessaan. Useimmiten tämä tarkoittaa sitä, että tekstejä on muokattava moneen kertaan. Kertaalleen kirjoitettu versio on harvoin sellaisenaan paino- tai monistuskelpoinen. 7. HAVAINNOLLISTAMINEN KUVIOILLA, TAULUKOILLA JA TEKSTI NÄYTTEILLÄ Raporttitekstiä voi havainnollistaa tiivistämällä asioita graafisen muotoon. Taulukoissa taas voidaan esittää helposti numerotietoja, joista tehdyt päätelmät näkyvät tekstissä. Erilaiset taulukoidut mittaustulokset, diagrammit, piirustukset, kaavakuvat, kartat, kytkentäkaaviot ja niin edelleen ovat tarpeen projektiraporteissa. Niillä voidaan - kuvata prosessia tai teknisiä seikkoja - vertailla asioita ja ilmiöitä - esitellä suuruussuhteita tai kehityslinjoja. Joitakin asioita ei edes voi sanallisesti ilman kuvioita täsmällisesti selittää, kuten tunturin sijaintia maastossa, kesämökin pohjapiirrosta, rokokootuolin muotoa tai väliverhon väriä. Jos halutaan kuvata luistelua, voidaan se toki sanallisestikin tehdä, mutta helpommin mielikuva hahmottuu kuvion avulla. (Kuvio 1)

12 KUVIO 1. Eteenpäin luistelun potku + liuku. 8. KUVIOT JA TAULUKOT Kuviot ovat graafeja, joissa havainnollistettava tieto jäsennetään piirroksin. Graafeja ovat pylväät, ympyrät, käyrät, laatikot, kaaviot, piirrokset, kartat ja niin edelleen. Myös valokuvat luetaan kuvioihin. Viivakaavion eli viivadiagrammin avulla voidaan kuvata kehitystä, kuten pituus-, paino- ja lämpötilakäyrillä. Tällöin vaaka-akselille tulee riippumaton muuttuja (esim. päiväys, vuosiluku). Pystyakselille merkitään muuttuva ominaisuus (esim. paino). Samaan kaavioon voi piirtää useita käyriä; eri väri tai erilaiset viivatyypit kuvaavat eri asioita. Pylväsdiagrammilla ja histogrammilla kuvataan frekvenssejä, suuruussuhteita ja kokonaisuuden jakautumista osiin. Niissäkin pysyvä muuttuja merkitään vaaka-akselille ja muuttuva pystyakselille. Pylväsdiagrammit voivat olla vaaka- tai pysty asennossa. Histogrammissa pylväät piirretään kiinni toisiinsa. Ympyräkaaviolla eli sektoridiagrammilla ( piirakoilla tai reikäleivillä ) kuvataan kokonaisuudessaan jakautumista osiin. Luvut merkitään useimmiten prosentteina. Yleensä raportin tulososan kuviot ja taulukot laaditaan itse, sen sijaan taustaosaan ja vertailuun voidaan käyttää valmistakin kuviota kopioituina. Itse tuotetut kuviot ja taulukot voidaan joko piirtää käsin tai toteuttaa eri työkaluohjelmilla. Kuvioiden ja taulukoiden käyttö tulisi aina tarkasti harkita: ensinnäkin ovatko ne tarpeen ja toiseksi, mikä esitystapa sopii parhaiten. Samoin on ratkaistava, upotetaanko ne tekstiin vai sijoitetaan liitteisiin. Kopioidut kuvat ja taulukot siirrettään helpommin liiteosaan, varsinainen teksti kun on omaa tuotosta varten. Taulukko on suorakaiteen muotoinen rakennelma, jossa tietoa kiteytetään riveille ja sarakkeisiin.

13 8.1. Periaatteita taulukoiden ja kuvioiden toteuttamiseen Mikäli raportti perustuu pääosin graafiseen kuvaukseen, täytyy menetelmästä hankkia lisätietoa erikseen. Seuraavassa esitellään perusohjeita, joita sopii soveltaa pienimpiin harjoituksiin. Kuviot ja taulukot eivät saa sisältää sellaisia olennaista tietoa, jota ei ilmaistaisi myös tekstissä. Kuvion ja taulukon ilmaisu on tasoltaan ilmiöitä ja asioita toteavaa, niitä selostava teksti taas tulkitsevaa. Yhteys taulukon ja kuvion sekä tekstin välillä on aukoton ja selvä. Kuviot ja taulukot on numeroitava juoksevasti omiksi sarjoikseen. Kuviot ja taulukot on otsikoitava informatiivisesti ja niissä voi olla selosteosa, jotta ne voidaan tulkita myös irrallisena, ilman muuta tekstiä. Sanat TAULUKKO, KUVIO ja KUVA kirjoitetaan yleensä isoilla kirjaimilla. Huom! Perinteisesti taulukon numero ja otsikko sijoitetaan taulukon yläpuolelle, sen sijaan kuvionnumero ja otsikko kuvion alle. Taulukon leveydeksi suositellaan kulloisenkin tekstin leveyttä. Keskeistä on pyrkimys yksinkertaisuuteen: yhdellä silmäyksellä tulisi saada selkeä käsitys kuvatusta asiasta. Jos kuvio tai taulukko on muualta kopioitu, lähde on osoitettava samalla viitetekniikalla kuin muutoinkin tekstissä. Jos kuva on otettu itse, silloin kuvaajan nimi on ilmoitettava suluissa. 9. GRAAFIEN LUKEMINEN Graafien lukeminen on niissä käytettyjen symbolien, lukujen ja sijaintien sanallistamista. Se on opeteltava taito ja vaatii monesti itsenäisten merkkijärjestelmien opettelemista. Tekemällä itse kuviota ja taulukoita oppii arvioimaan ja lukemaan tehokkaasti myös toisten valmiita tuotoksia. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, se voi myös valehdella saman verran. Esim. viivadiagrammissa asteikon väleillä voi vaikuttaa harhauttavasti lukijaan. Graafi on aina tekijänsä valitsema tapa ilmaista asia lukijalle eikä aina ehdoton totuus.

14 9.1. Kuvat Kuvilla vaikutetaan tunteisiin ja luodaan mielikuvia. Kuvat eivät saa olla täytettä vaan ilmaisevat jotain oleellista tai täydentävät sisältöä. Yleensä kannattaa valita kuvia, jotka nostavat esiin päämerkityksen tai lisäävät siihen uuden, tuoreen näkökulman. Susien määrä Perho 4 Halsua 8 Veteli 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Perho Halsua Veteli DIAGRAMMI 1. Susien määrä Susien määrä Perho 4 Halsua 8 Veteli 1 Perho Halsua Veteli DIAGRAMMI 2. Susien määrä Kodin energiankäytöstä puolet menee lämmitykseen. Lämpimän veden osuus on viidennes. Loppu eli kolmannes jakaantuu kodin sähkölaitteiden ja valaistuksen kesken. Kuvassa on esimerkki kerrostalossa asuvan kolmihenkisen perheen sähkönkulutuksen jakaumasta (Kuvio 10). KUVIO 10. Kolmihenkisen perheen energian kulutuksen jakautuminen. (Energian www-sivut)