Yhteistyön linjaukset yhdistysten ja säätiöiden palkkatuetussa työssä ja työkokeilussa. Linjauksissa esille otettavia asioita 27.9.2016 ja 14.10.2016 Kokousaineistoa
I Asiakasohjaus palkkatuettuun työhön Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta Ohje 28.5.2015 (TEM871/00.03.05.02/2015) Ohjeen muutos työkokeilun osalta 12.2.2016. Linjauksissa esillä: palkkatuettu työ tukee työllistymisen päätavoitteen saavuttamista asiakkaan oma halu-> ponnahduslauta avoimille työmarkkinoille tai koulutukseen hakeutumiseen Tuetun työllistymisen palvelulinjan sisäinen palveluprosessin vaiheistus (TEM kirje TE-palvelujen asiakkuuslinjaukset, 10.12.2013 ) on esitetty seuraavien päävaiheiden avulla - kuntoutumisvaihe - suunnan ja tavoitteiden selkeyttäminen - osaamisen kehittäminen - työllistyminen ja sen tueksi tarvittavat palvelut Asiakasohjauksessa huomioitava myös Ikääntyneiden pitkäaikaistyöttömien palkkatuki Vammaisten ja osatyökykyisten työllistäminen Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 13.10.2016 2
II Palkkatuen hakijan toimintamalleja ja tarjolla olevia työtehtäviä koskeva tarkastelu 1. Työtehtävien etäisyys avoimista työmarkkinoista Vastaavia tai samankaltaisia työtehtäviä tai on tarjolla avoimilla työmarkkinoilla (siirtymätyön luonne) Toimijan rooli yhteiskunnallisten palvelujen tuottajana ei yksinään puolla palkkatuen myöntämistä. Palvelusopimukset työnantajan ja palvelun järjestämisvastuussa olevan tahon kanssa: tarvitaanko pelisääntökeskustelua. Jos tehtävillä ei ole vastaavuutta avointen työmarkkinoiden tehtävien kanssa. Harkinta: - mitä lisäarvoa ko. palkkatuettu työ tarjoaa avoimille työmarkkinoille työllistymisessä - minkälaisten asiakkaiden kohdalla ko. työjaksosta voisi edistää jatkotyöllistymistä. Jos tuki myönnetään, tulee pystyä määrittelemään kunkin työjakson tavoite ja keinot tavoitteeseen pääsemiseksi. Lisäksi tulee varmistaa, että työnantaja tarjoaa asiakkaan tarvitseman tuen (esim. koulutus, työnhakumotivaation vahvistaminen, työmarkkinavalmiuksien kehittäminen, motivointi koulutuksen hakeutumiseen). Edelleensijoitus? Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 13.10.2016 3
2. Työnantaja tarjoaa jatkotyöllistymistä edistäviä liitännäispalveluja A. Palkkatuen myöntämistä puoltaa se, että työnantaja tarjoaa koulutus, valmennus- ja ohjauspalveluja (ko. palvelu on tuotteistettu tai toimintamalliin kuuluu yksilöllinen osaamisen kehittäminen). korttikoulutukset, osatutkintojen järjestäminen, osaamistodistus. Työnantajalla on yhteistyötä koulutuksen järjestäjien kanssa. Yksilöllinen valmennus? Palkkatuen myöntämisessä tarkastellaan ohjauksen laatua (ammattitaito ohjauksessa) ja aikaisempia tuloksia (työllistyminen, palkkatuettu työ yrityksissä) sekä toimintamalleja asiakaskohtaisen palautteen antamisessa. B. Työnantaja tekee yhteistyötä yritysten kanssa Jos työnantaja esim. käyttää mahdollisuutta siirtää palkkatuettuja työntekijöitä yrityksiin (edelleensijoitus), tätä voidaan pitää palkkatuen myöntämistä puoltavana tekijänä. Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 13.10.2016 4
3. Erityistilanteet, joissa palkkatuki tulisi myöntää Palkkatuettu työ liittyy työllisyyspoliittisen avustuksen hankkeeseen. Hankkeella on avustuspäätöksessä/hakemuksessa ilmoitettu asiakasvolyymi. Vaikuttavuutta voidaan parantaa, kun hankkeessa tuetaan jatkotyöllistymistä, esim. työhönvalmennuksen tyyppisellä täydentävällä palvelulla. Palkkatuettu työntekijä sijoittuisi ohjaustehtäviin, jossa hän ohjaa muita palkkatuettuja työntekijöitä tai työllistymistä edistävissä palveluissa olevia. Henkilön ammatti- tai työkokemus tarjoaa osaamista ohjaustehtävään, minkä lisäksi arvioidaan, onko perusteita palkkatuen myöntämiseen. Palkkatuen myöntämistä puoltaa se että työnsuunnittelija voi edesauttaa palkkatuetun työn vaikuttavuuden paranemista. Palkkatukea haetaan oppisopimukseen. Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 13.10.2016 5
4. Muita näkökohtia, jotka voivat puoltaa palkkatuen myöntämistä tai johtaa kielteiseen päätökseen A. Työpaikan ja työnhakijan maantieteellinen sijainti. Milloin on perusteet myöntää palkkatukea, jos henkilö esim. asuu paikkakunnalla, jossa ei ole muita työpaikkoja? B. Organisaatiolla/työnantajalla ei olisi palkkatuetun työntekijän lisäksi muita työntekijöitä palkkatyössä. Palkkatuetun työn tavoitteiden toteutuminen? Osaamisen kehittyminen? C. Organisaatiolla/työnantajalla on useita palkkatuettuja työntekijöitä. Mitkä ovat kriittiset tekijät? Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 13.10.2016 6
III Yhdistykset ja säätiöt työkokeilun järjestäjänä Työkokeilun kohdalla tarkastellaan työkokeilun tavoitetta ja tarkoitusta suhteessa työtehtävään ja työkokeilun järjestäjän mahdollisuuksiin ohjata työkokeilijoita. Yksittäisen asiakkaan kohdalla tarkastellaan tehtävien suhdetta henkilön työllistymissuunnitelmaan. Kun työkokeilun tarkoituksena on työhön paluun tukeminen, sen avulla voidaan myös selvittää, onko palkkatuettu työ henkilön osaamisen kehittämisen kannalta tarkoituksenmukaista. Matalan kynnyksen työtehtävät? Missä tarkoituksessa? Maahanmuuttajien kohdalla työkokeilulla on merkitystä myös suomen/ruotsin kielen kehittymisen kannalta. Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 13.10.2016 7
YHTEISTYÖN ELEMENTTEJÄ 1. TE-toimiston tarvitsema palautetieto. Palautteen antamisen tavat. 2. Välityömarkkinakoordinaattori yhteistyön rakentajana. 3. Työnantajaa koskeva tietovaranto On tärkeää, että TE-toimiston yksittäinen asiantuntija tuntee alueen yhdistysten ja säätiöiden toimintaa ja työtehtäviä. Toimijaa koskeva olennainen ja ajantasainen tieto tulisi merkitä URA järjestelmän työnantajatietoihin segmenttiä koskevan tiedon lisäksi. Toimijakartat. 4. Yhdistykset ja säätiöt haluavat myös itse parantaa vaikuttavuutta. Mitä keinoja? Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 13.10.2016 8
Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista Lähde: TEM/Heikki Räisänen, STTK/Ralf Sund (Suomen Kuvalehti 42/2015) 9 13.10.2016
Kuntien rahoitusvastuu työttömien perusturvasta kasvussa Työmarkkinatuki 2012 2013 2014 2015 2016 Heinäkuu 100 milj. 121 milj. 141 milj. 235 milj. 243 milj. Koko vuosi 177 milj. 215 milj. 248 milj. 408 milj. Lähde: Kela/Kelasto 10 14.10.2016 Erja Lindberg
Hallituksen linjauksia maakunnille siirrettävistä tehtävistä Kunnat vastaavat jatkossakin nykyisen lainsäädännön periaatteiden mukaisesti työllisyyden hoidosta ja edistämisestä ELY-keskukset ja TE-toimistot lakkautetaan ja niiden vastuulla olevien palveluiden järjestämisvastuu on maakunnilla TE-palveluiden järjestämisessä hyödynnetään järjestäjä tuottaja mallia. Maakunnat pääsääntöisesti sopivat TE-palveluiden tuottamisesta laissa säädettyjen kriteerit täyttävien kuntien, yksityisten tai kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Näin halutaan hyödyntää kuntien osaamista ja potentiaalia alueidensa kasvun ja työllisyyden edistäjinä Työ- ja elinkeinopalveluiden järjestäminen ja kotoutumisen edistäminen: TE-palveluissa palvelutuotantoa voidaan lailla tai laissa säädettyjen kriteerien täyttyessä sopimuksella osoittaa riittävät voimavarat omaavalle kunnalle (kaupunki) sekä yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoille. Vuosina 2017 ja 2018 toteutetaan työnhakija- ja työnantajalähtöisen työllisyyspalvelun alueellisia kokeiluja. Kokeilujen sisällöistä linjataan vuoden 2016 aikana 5.4.2016 11 14.10.2016 Erja Lindberg
12 13.10.2016 Miten tästä eteenpäin Minimitavoite järjestöjen 100 % palkkatuki säilyy Leikkauksia tulossa palkkatukeen > 3.000 htv > Edelleen mahdollisuus työkokeiluun määrälliset tavoitteet saavutettavissa Nyt keskustellaan resurssien jaosta 2017-2018 Uusi toimintaympäristö: - Uusi kuntalaki 2017 > strategia: paikallispalvelut & osallisuus - Maakunta > työvoimapalvelut <-> TEM Innovatiivisuus kannattaa koska vielä ei ole valmiita malleja: selvityshanke, palvelusopimus maakunnalle, työosuuskunta JN www.kylatoiminta.fi
13 14.10.2016 Kehityshanke 2019 SYTY & Kyläapumaakunnat (TyPo-hankkeet) toimiva testialusta ESR hanke 3. linja TEM kärkihanke (SYTY & Co) alueellinen kh. Haku 2017 helmikuu Omarahoitus kunnat Kuntaliiton suositus Tavoite Työllisyyspolitiikan organisointi 2019 mallintaminen & organisointi Paikallispalveluiden toteuttaminen Kuntastrategian toteutus Palvelukeskusten toteutus Informaatio-ohjaus (Ilmasto, energia, turvallisuus Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi
14 14.10.2016 SOTEN JÄLKEINEN AIKA Kyläavun laajentaminen: Turvallisuus Säteilymittaus & rossipohja ja tiivistys & harjualue Asumisterveyden edistäminen Tilatalkkari Muistisairaiden kohtaaminen Työvalmentajan vastaanotto (TE-toimiston alihankintasopimus) Laitostumisen ehkäisy STM:n kärkihanke: palvelut asiakaslähtöiseksi/ ikäihmisten kotihoito / osatyökyisille tie työelämään Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi