QA-01-14-333-FI-C SAHAROV-PALKINNON SAAJIEN KIRJA SAHAROV- PALKINNON SAAJIEN KIRJA

QA-01-14-333-FI-C SAHAROV-PALKINNON SAAJIEN KIRJA SAHAROV- PALKINNON SAAJIEN KIRJA

SAHAROV- PALKINNON SAAJIEN KIRJA

ESIPUHE Martin Schulz Euroopan parlamentin puhemies Vuosi 2013 oli antoisa ja poikkeuksellinen vuosi Saharov-palkinnolle. Neljä Saharov-palkittua saapui Strasbourgiin vastaanottamaan palkintonsa: ensin huhtikuussa Damas de Blanco -ryhmä, sitten heinäkuussa Guillermo Fariñas ja lopuksi lokakuussa Aung San Suu Kyi. Heille kaikille oli myönnetty Saharov-palkinto joitakin vuosia aiemmin, Aung San Suu Kyille jo yli 20 vuotta aiemmin. He eivät olleet odottaneet näin kauan omasta tahdostaan. Heidän maidensa viranomaiset olivat estäneet heitä tulemasta vastaanottamaan palkintojaan peläten heidän lannistumatonta rohkeuttaan, heissä henkilöityvää sananvapautta ja heidän kykyään sytyttää toivon liekki kaikissa demokratiaan uskovissa. Vuoden 2013 palkinnonsaaja oli iältään kaikkien aikojen nuorin. Marraskuun 20. päivänä kuusitoistavuotias Malala Yousafzai piti riipaisevan puheen lasten oikeuksien puolesta ja korosti erityisesti tyttöjen oikeutta koulutukseen. Kuten muutkin palkinnonsaajat hän oli maksanut kovan hinnan vastustettuaan oman aikansa taantumuksellisia. Hänen taistelunsa oli lähellä johtaa hänen kuolemaansa, ja se pakotti hänet maanpakoon. Malala vastaanotti palkintonsa Saharov-palkinnon 25-vuotistilaisuudessa aiempien palkinnonsaajien läsnä ollessa. Tämä symboloi upeasti Saharov-palkinnon verkostoa: Malalan nuoruus yhdistettynä muiden palkittujen elinvoimaan! Vuosi 2013 oli näin ollen rohkaiseva vuosi. Meidän ei kuitenkaan tule sulkea silmiämme. Vuonna 2014 jatkuvat edelleen konfliktit, joiden uhreja vainotaan useimmiten heidän ajatustensa, vakaumustensa, sukupuolensa tai vähemmistöön kuulumisensa vuoksi. Useat palkinnonsaajat eivät edelleenkään ole voineet noutaa palkintoaan. Yksi vuoden 2011 palkinnonsaajista, Razan Zaitouneh, on siepattu Syyriassa. Hänestä ei ole kuultu mitään. Nasrin Sotoudeh ja Jafar Panahi ovat edelleen kotiarestissa Iranin hallituksen määräyksestä. Kiinan hallitus pyrkii hellittämättä vaientamaan Hu Jian. Vuonna 2014 vaientaminen uhkaa edelleen niitä, jotka puolustavat mielipiteenvapautta. Myöntäessään tänä vuonna palkinnon yksimielisesti valitulle Denis Mukwegelle Euroopan parlamentti palkitsee asialleen omistautuneen lääkärin ja ennen kaikkea rauhan puolestapuhujan. Kyseessä on lääkäri, joka ei hoida ainoastaan ruumiin vammoja vaan joka taistelee naisten ihmisarvon puolesta. Alueella, jossa raiskaus on sodan ja terrorin ase, ja maailmassa, jossa naisten vapautta rajoitetaan yhä enemmän, hänen sitoutumisensa ja rohkeutensa ovat esimerkillisiä. Suuri määrä muuta tietoa Euroopan unionista on käytettävissä internetissä Europa-palvelimen kautta (http://europa.eu). Luxemburg: Euroopan unionin julkaisutoimisto, 2014 ISBN 978-92-823-5584-8 doi:10.2861/58874 Euroopan unioni, 2014 Tekstin jäljentäminen on sallittua, kunhan lähde mainitaan. Printed in Belgium PAINETTU KLOORIVALKAISEMATTOMALLE PAPERILLE (ECF)

SAHAROV-PALKINTO Vuonna 1988 Nelson Mandelalle ja Anatoli Martšenkolle myönnetty ensimmäinen mielipiteenvapauden Saharov-palkinto on Euroopan unionin merkittävin kunnianosoitus ihmisoikeuksien puolustajille. Sen avulla annetaan tunnustusta yksittäisille ihmisille, ryhmille ja järjestöille, jotka ovat edistäneet merkittävästi ihmisoikeuksia. Palkinnon ja siihen liittyvän verkoston tarkoituksena on tukea palkinnonsaajia, jotta he pystyvät toimimaan asiansa puolesta entistäkin paremmin. Palkinnonsaajat ovat olleet toisinajattelijoita, poliittisia johtajia, toimittajia, asianajajia, kansalaisaktivisteja, kirjailijoita, äitejä ja vaimoja sekä vähemmistöjen johtajia. Palkinnon saajien joukossa on myös terrorismin vastainen ryhmä, rauhanaktivisteja, kidutusta vastustava aktivisti, pilapiirtäjä, kauan vankeudessa ollut mielipidevanki, elokuvaohjaaja, koulutuksen puolesta taistellut lapsi ja jopa YK järjestönä. Saharov-palkinnolla annetaan erityisesti tunnustusta sananvapauden ja demokratian edistämisestä, vähemmistöjen oikeuksien turvaamisesta sekä kansainvälisen oikeuden ja oikeusvaltioperiaatteen toteuttamisesta. Euroopan parlamentti luovuttaa 50 000 euron arvoisen Saharov-palkinnon Strasbourgissa pidettävässä juhlaistunnossa vuoden loppupuolella. Kukin poliittinen ryhmä tai vähintään 40 parlamentin jäsentä voi ehdottaa Saharov-palkinnon saajia. Ehdokkaat esitellään ulkoasiainvaliokunnan, kehitysyhteistyövaliokunnan ja ihmisoikeuksien alivaliokunnan yhteiskokouksessa, ja varsinaisten valiokuntien jäsenet valitsevat äänestyksessä kolme ehdokasta. Palkinnonsaajien lopullisen valinnan tekee Euroopan parlamentin puhemiehen johtama puheenjohtajakokous, jossa ovat mukana parlamentin kaikkien poliittisten ryhmien johtajat. Näin palkinnonsaajien valintaan vaikuttavat kaikki Euroopan parlamentin poliittiset toimijat.

ANDREI SAHAROV (1921 1989), tunnettu neuvostoliittolainen fyysikko, ihmisoikeusaktivisti, toisinajattelija ja uudistusten ajaja, hyväksyi ajatuksen nimeään kantavasta mielipiteenvapauspalkinnosta tärkeänä tunnustuksena työlleen ihmisoikeuksien puolustajana, kuten hän kirjoitti kirjeessään Euroopan parlamentille ( 1 ). Hän piti tällaisten palkintojen myöntämistä hyödyllisenä, koska niiden avulla voidaan kiinnittää huomiota ihmisoikeusongelmiin ja kannustaa ongelmien ratkaisemiseksi toimivia. Euroopan parlamentti kertoi aikomuksestaan perustaa mielipiteenvapauspalkinto joulukuussa 1985 hyväksymässään päätöslauselmassa. Andrei Saharov oli ydinfysiikan uranuurtaja ja Neuvostoliiton vetypommin luoja. Hän oli 32-vuotias tullessaan Neuvostoliiton tiedeakatemian varsinaiseksi jäseneksi, jolloin hän myös sai Neuvostoliiton yhteiskunnan etuoikeutetuille jäsenille eli nomenklatuuralle kuuluvia etuoikeuksia. 1950-luvun loppupuolella hän kuitenkin alkoi huolestua yhä enemmän ydinkokeiden vaikutuksesta ilmakehään ja työnsä poliittisista ja moraalisista näkökohdista, sillä seurauksena saattoi olla ihmisten joukkotuho. Vuosi 1967 oli käännekohta Saharovin poliittisessa kehityksessä, kun hän vaati Neuvostoliiton viranomaisia hyväksymään Yhdysvaltojen ehdotuksen, jonka mukaan ballististen ohjusten torjuntajärjestelmän kehittämisestä luovuttaisiin kahdenvälisesti. Saharov katsoi tällaisen puolustusjärjestelmän johtavan merkittävään maailmanlaajuisen ydinsodan uhkaan. Hän esitteli näkemyksiään vuonna 1968 julkaisemassaan kirjoitelmassa Reflections on Progress, Peaceful Coexistence, and Intellectual Freedom. Neuvostoliiton viranomaiset torjuivat hänen ehdotuksensa, ja kirjoitelman julkaisun jälkeen Saharovia kiellettiin osallistumasta kaikkeen huippusalaiseen sotilaalliseen työskentelyyn ja hän menetti myös etuoikeutensa. Vuonna 1970 hän oli mukana perustamassa Neuvostoliiton ihmisoikeuskomiteaa, ja ihmisoikeuksien ja poliittisten oikeudenkäyntien uhrien puolustamisesta tuli hänelle ensiarvoisen tärkeä asia. Vuonna 1972 hän avioitui ihmisoikeusaktivisti Elena Bonnerin kanssa. Huolimatta viranomaisten lisääntyvästä painostuksesta Saharov vaati vapauttamaan maansa toisinajattelijat ja hänestä tuli yksi maansa hallinnon rohkeimmista arvostelijoista, jossa henkilöityi taistelu perusoikeuksien puolesta. Saharoville vuonna 1975 rauhanpalkinnon myöntäneen Nobel-komitean sanoin hän oli ihmiskunnan omantunnon ääni. Hänen ei sallittu lähteä vastaanottamaan palkintoaan, mutta sorto ja karkotus eivät pystyneet murtamaan hänen vastarintaansa. ANDREI SAHAROV PALKINNON ESIKUVA Andrei Saharov karkotettiin Gorkin suljettuun kaupunkiin vuonna 1980 sen jälkeen, kun hän oli julkisesti arvostellut Neuvostoliiton sotilaallista puuttumista Afganistanin asioihin. Karkotusaikana Neuvostoliiton poliisi valvoi häntä tarkasti ja hän oli kahdesti nälkälakossa vaatien vaimolleen lupaa päästä sydänleikkaukseen Yhdysvaltoihin. Gorkiin vuonna 1984 karkotetun Elena Bonnerin sallittiin lopulta lokakuussa 1985 matkustaa Yhdysvaltoihin saamaan hoitoa. Euroopan parlamentti tuki Saharoveja, ja parlamentissa jopa keskusteltiin yhden paikan jättämisestä tyhjäksi istuntosalissa Andrei Saharovia varten. Hyväksytyksi tuli kuitenkin vaihtoehtoinen ehdotus Andrei Saharovin mukaan nimetyn palkinnon perustamisesta. Aloitteen esittelijä Jean-Francois Deniau totesi täysistunnossa, että Saharov valittiin, koska hän on Euroopan kansalainen, jossa henkilöityi mielipiteen- ja sananvapaus ja joka oli vakaumuksensa ja omantuntonsa mukaisesti päättänyt kieltäytyä kaikista ulottuvillaan olevista aineellisista eduista ja kunnianosoituksista. Palkinto perustettiin Euroopan parlamentin joulukuussa 1985 hyväksymällä päätöslauselmalla. Vuotta myöhemmin perestroikan ja glasnostin käynnistänyt Mihail Gorbatšov antoi Andrei Saharoville ja Elena Bonnerille luvan palata Moskovaan. Saharov kuoli joulukuussa 1989. Vuonna 2013 Saharovin nimeä kantava palkinto oli jo neljännesvuosisadan ajan edistänyt ihmisoikeuksia yli kaikkien rajojen myös kansalaisiaan sortavissa maissa palkiten ihmisoikeusaktivisteja ja toisinajattelijoita eri puolilla maailmaa. Toiminta ihmisarvon puolesta on vaatinut palkituilta ihmisoikeuksien puolustajilta raskaita uhrauksia: se on johtanut vainoon, kuolemaan, vapauden menetykseen, pahoinpitelyihin tai karkotukseen. Monet palkitut eivät ole itse voineet tulla vastaanottamaan palkintoaan. Yksi näistä on vuoden 2012 Saharov-palkinnon saaja iranilainen Nasrin Sotoudeh, joka tuolloin oli Iranissa Evinin vankilassa. Hän kirjoitti vankilasta edesmenneelle Andrei Saharoville kirjeitä, joissa hän esitti filosofisia pohdintoja toisinajattelun merkityksestä ja vertaili omaa tilannettaan ja Saharovin toimintaa. On hämmästyttävää, kuinka selviydyit päivästä päivään ja jatkoit vastarintaasi. Saavutuksesi oli suuri voitto kaikille vapaustaistelijoille eri puolilla maailmaa. Suotakoon, että tulevat sukupolvet toteuttavat toteutumattomat unelmasi. ( 1 ) Andrei Saharovin kirjeitä, joihin tässä julkaisussa viitataan, säilytetään Euroopan parlamentin historiallisessa arkistossa.

PALKINNONSAAJAT SAHAROV-PALKINNON VERKOSTOON kuuluu palkinnonsaajia ja Euroopan parlamentin jäseniä. Se luotiin vuonna 2008 Saharov-palkinnon 20-vuotisjuhlan yhteydessä tunnustuksena Saharov-palkinnon saajien erityiselle roolille mielipiteenvapauden lähettiläinä. Saharov-palkitut allekirjoittivat yhteisen julistuksen, jossa he lupasivat tehostaa ponnistelujaan maailman kaikkien ihmisoikeusaktivistien tukemiseksi toteuttamalla yhteisiä toimia keskenään ja yhdessä Euroopan parlamentin kanssa. Palkinnon 25-vuotisjuhlavuonna 2013 verkosto järjesti kokouksen, jossa keskusteltiin sen päämäärien edistymisestä. Kaksikymmentä palkinnonsaajaa ja heidän edustajaansa Afrikasta, Aasiasta, Euroopasta, Latinalaisesta Amerikasta ja Lähi-idästä tapasi Euroopan parlamentin jäseniä, Euroopan unionin muiden toimielinten, kansalaisjärjestöjen ja kansainvälisten järjestöjen edustajia sekä toimittajia ja opiskelijoita. Kolmen työntäyteisen päivän aikana myös myönnettiin vuoden 2013 Saharov-palkinto kansainvälisenä lasten päivänä Malala Yousafzaille, joka oli ensimmäinen tämän palkinnon saanut lapsi. Kokous huipentui julkilausumaan, jossa verkoston jäsenet ilmaisivat yhdessä ja erikseen sitoutumisensa ihmisoikeuksien edistämiseen ja turvaamiseen kaikkialla maailmassa monin eri tavoin, kuten antamalla äänensä kansainvälisten perusoikeuskampanjoiden käyttöön yhteistyössä kansalaisyhteiskunnan ja kansainvälisten järjestöjen kanssa, mukaan lukien kampanja lapsiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi ja lasten koulutuksen edistämiseksi. Julkilausumassa korostetaan yhteisvastuuta ja koordinointia ihmisoikeuksien puolustajien kesken ja kehotetaan kaikkia verkoston jäseniä toimimaan maailmanlaajuisena ihmisoikeusloukkausten hälytysjärjestelmänä. EU:lta vaaditaan sitoutumista merkittävään diplomaattiseen panokseen ihmisoikeuksien puolustajien tukemiseksi eri puolilla maailmaa sijaitsevien edustustojensa avulla. Erityisesti sen odotetaan sitoutuvan Saharov-palkinnon saajien ja vaarassa olevien ihmisoikeuksien puolustajien suojeluun. Nyt verkoston tavoitteena on toimia sitoumustensa mukaisesti toteuttamalla konkreettisia toimia, joiden tarkoituksena on lisätä tietoisuutta ihmisoikeusasioista ja -rikkomuksista. Lisäksi sen jäsenet pitävät Saharov-luentoja EU:n jäsenvaltioissa ja osallistuvat kansainvälisiin ihmisoikeus- ja tiedotuskampanjoihin tukien näin osaltaan kansalaisaktivisteja ja ihmisoikeuksien puolustajia. 2014 Denis Mukwege 2013 Malala Yousafzai 2012 Nasrin Sotoudeh ja Jafar Panahi 2011 Arabikevät (Mohamed Bouazizi, Asmaa Mahfouz, Ahmed al-senussi, Razan Zaitouneh ja Ali Ferzat) 2010 Guillermo Fariñas 2009 Memorial (Oleg Orlov, Sergei Kovaljov ja Ljudmila Aleksejeva Memorial-järjestön ja kaikkien venäläisten ihmisoikeusaktivistien puolesta) 2008 Hu Jia 2007 Salih Mahmoud Mohamed Osman 2006 Aliaksandr Milinkevich 2005 Damas de Blanco, Hauwa Ibrahim ja Toimittajat ilman rajoja 2004 Valko-Venäjän journalistiliitto 2003 YK:n pääsihteeri Kofi Annan ja YK:n henkilöstö 2002 Oswaldo José Payá Sardiñas 2001 Izzat Ghazzawi, Nurit Peled-Elhanan, Zacarias Kamwenho 2000 Basta Ya! 1999 Xanana Gusmão 1998 Ibrahim Rugova 1997 Salima Ghezali 1996 Wei Jingsheng 1995 Leyla Zana 1994 Taslima Nasreen 1993 Oslobođenje 1992 Las Madres de Plaza de Mayo 1991 Adem Demaçi 1990 Aung San Suu Kyi 1989 Alexander Dubček 1988 Nelson Rolihlahla Mandela; Anatoli Martšenko (postuumisti)

2014 DENIS MUKWEGE Kongolainen lääkäri DENIS MUKWEGE on omistanut elämänsä niiden kymmenientuhansien kongolaisten naisten ja tyttöjen ruumiillisten vammojen hoitamiseen ja elämän uudelleen rakentamiseen, jotka ovat joutuneet joukkoraiskausten ja julman seksuaalisen väkivallan kohteeksi Kongon demokraattisessa tasavallassa käynnissä olevan sodan aikana. Hän syntyi Bukavussa vuonna 1955, opiskeli lääketiedettä ja perusti Kongon demokraattisen tasavallan itäosassa sijaitsevaan Lemeran sairaalaan gynekologian yksikön, joka tuhoutui, kun sota syttyi vuonna 1996. Mukwege pakeni Bukavuun ja perusti sairaalan, joka aluksi toimi teltoissa. Hän rakensi myös uuden synnytysosaston ja leikkaussalin, mutta kaikki tämä tuhoutui vuonna 1998 toisessa Kongon sodassa. Mukwege rakensi jälleen lannistumatta sairaalansa uudelleen Panziin, teki pitkiä työpäiviä ja koulutti henkilökuntaa hoitaakseen naisia, jotka olivat joutuneet naiset yhteiseksi vihollisekseen julistaneiden taistelijoiden uhreiksi. Hän on hoitanut yli 40 000:ta naista sen jälkeen, kun sairaala taas avattiin vuonna 1999, ja hän otti vastaan ensimmäisen raiskauksen uhrin, jonka sukupuolielimissä ja lanteissa oli luotien jättämiä haavoja. Jo ensimmäisinä viikkoina kymmenet naiset saapuivat sairaalaan ja kertoivat tulleensa raiskatuksi ja kidutetuksi. Aloin ihmetellä, mitä oli tapahtumassa, Mukwege kertoi BBC:lle. Kyse ei ollut vain sodanaikaisista väkivallanteoista, vaan raiskaukset olivat osa strategiaa... useita raiskattiin samanaikaisesti, julkisesti, yhden illan aikana saatettiin raiskata koko kylän asukkaat. Teolla ei haavoitettu vain uhreja vaan koko yhteisöä, jonka jäsenet pakotettiin katselemaan. Strategia pakottaa ihmiset pakenemaan kylistä, jättämään peltonsa, omaisuutensa, kaiken. Mukwegen asiantuntemus seksuaalisesta väkivallasta aiheutuneiden patologisten ja psykososiaalisten vaurioiden hoitamisessa on kansainvälisesti tunnustettua. Panzin sairaalassa hoidetaan henkisiä ja ruumiillisia vammoja, ja hoidon jälkeen naisia autetaan hankkimaan uusia elämisen taitoja ja tyttöjä autetaan palaamaan kouluun. Lisäksi tarjotaan oikeudellista apua, jotta hyökkääjät saataisiin oikeuden eteen. Mukwege kampanjoi väsymättä naisten oikeuksien puolesta ja Kongon luonnonvaroista käydyn väkivaltaisen taistelun lopettamiseksi. Vuonna 2011 hän itse joutui uhriksi, kun aseistautuneet miehet tunkeutuivat hänen kotiinsa ja uhkasivat hänen tyttäriään aseella. Hänen henkivartijansa sai surmansa, mutta hän itse pääsi pakoon ja pakeni perheensä kanssa Ruotsiin ja Belgiaan. Hän palasi Kongoon vuonna 2013, kun ryhmä naisia, jotka elävät alle dollarilla päivässä, lyöttäytyi yhteen ja osti hänelle matkalipun kotiin. Nykyään hän asuu johtamassaan Panzin sairaalassa.

2013 MALALA YOUSAFZAI MALALA YOUSAFZAI on 17-vuotias pakistanilaistyttö, jota Taleban ampui kasvoihin estääkseen häntä ja muita tyttöjä käymästä koulua. Yousafzai selvisi vakavista vammoistaan ja vuonna 2013 hänestä tuli kaikkien aikojen nuorin Saharov-palkinnon saaja. Hän omisti palkintonsa Pakistanin unohdetuille sankareille puolustaen voimakkaasti jokaisen lapsen oikeutta koulunkäyntiin. Monilla lapsilla ei ole ruokaa syödäkseen eikä vettä juodakseen, ja monet lapset haluaisivat kovasti käydä koulua. On hälyttävää, että 57 miljoonaa lasta ei saa käydä koulua tämän on kolkutettava omaatuntoamme, Malala sanoi 28 maan edustajalle Euroopan parlamentin täydessä istuntosalissa, jossa Saharov-palkinnon 25-vuotisjuhlan vuoksi paikalla olivat poikkeuksellisesti myös lähes kaikki yhä elossa olevat Saharov-palkinnon saajat. Yksi lapsi, yksi opettaja, yksi kynä ja yksi kirja voivat muuttaa maailmaa, hän totesi. Malala aloitti kamppailunsa koulutuksen puolesta 11-vuotiaana, jolloin hän kirjoitti salanimellä nettipäiväkirjaa koulutyttöjen elämästä Talebanin hallitsemassa Swatin laaksossa. Vuonna 2009 Taleban määräsi kaikki tyttökoulut suljettaviksi samalla, kun Pakistanin armeija taisteli alueiden hallinnasta talebaneja vastaan. Malala ja hänen perheensä joutuivat pakenemaan saarretusta kotikaupungistaan, ja hänen koulunsa tuhottiin. Kun turvallisuustilanne koheni, Malala ja hänen tyttökoulua johtava isänsä Ziauddin jatkoivat uhkauksista huolimatta toimintaansa tyttöjen koulutuksen edistämiseksi. Malala käytti saamansa lahjoituksen ostaakseen koulubussin, jossa häntä myöhemmin ammuttiin ja jossa kaksi muuta tyttöä loukkaantui iskussa, johon Taleban ilmoitti syyllistyneensä. Malala selvisi hengissä ja toimii edelleen aktiivisesti tyttöjen koulunkäynnin puolesta. Hän on yksi Malala-rahaston perustajista sekä YK:n kasvatus- ja koulutusasioiden erityislähettilään Gordon Brownin perustaman nuorten koulutuskriisiä käsittelevän komitean Youth Education Crisis Committeen jäsen. Brownin esittämien arvioiden mukaan tällä edistymisvauhdilla viimeinenkin tyttö saadaan kouluun vasta vuonna 2086 eikä vuonna 2015, kuten vuosituhattavoitteissa luvattiin. Islamin mukaan tytöillä on oikeus käydä koulua. Jokaisen velvollisuus on hankkia koulutusta ja tietoa, olipa kyse sitten tytöstä tai pojasta, Malala on todennut. YK on nimennyt heinäkuun 12. päivän, Malalan syntymäpäivän, Malalan päiväksi. Vuonna 2014 Malala vietti syntymäpäiväänsä Nigeriassa tapaamalla koulutyttöjä, jotka olivat paenneet Boko Haram -järjestön Chibokissa tekemän kidnappauksen jälkeen, ja edelleen kidnapattuina olevien 219 tytön omaisia ja vaati lisätoimia presidentti Jonathanilta. Hän myös ilmaisi solidaarisuutensa Syyrian ja Gazan konflikteissa kärsiviä lapsia kohtaan.

2012 NASRIN SOTOUDEH NASRIN SOTOUDEH on iranilainen ihmisoikeusjuristi ja yksi niistä harvoista, jotka asettuivat puolustamaan vuoden 2009 joukkomielenosoitusten sekä muiden näkyvien ihmisoikeustapausten ja poliittisten tapausten yhteydessä pidätettyjä toisinajattelijoita, ennen kuin hänet pidätettiin vuonna 2010. Kun hänelle myönnettiin Saharov-palkinto vuonna 2012, hän oli suorittamassa kuuden vuoden vankeustuomiota eristyssellissä Iranin pahamaineisessa Evinin vankilassa. Samaan aikaan hän oli myös seitsemän viikon nälkälakossa protestoiden omaistensa oikeudellista painostusta. Nasrin Sotoudeh oli hyvin heikossa kunnossa, mutta siitä huolimatta hän kokosi voimansa kirjoittaakseen Euroopan parlamentille unohtumattoman viestin, jonka hänen ystävänsä ja kollegansa, Nobel-palkittu Shirin Ebadi luki hänen puolestaan palkinnonjakotilaisuudessa. Ihmisoikeuksilla ja niiden turvaamiseen tarvittavilla järjestelmillä on takanaan pitkä tie, mutta silti niiden toteuttaminen riippuu edelleen paljolti hallitusten aikeista, sillä hallitukset ovat suurimpia ihmisoikeuksien rikkojia, Nasrin Sotoudeh kirjoitti. Sotoudeh piti ihmisoikeusloukkauksia Lähi-idän vallankumousaallon perimmäisenä syynä. Ihmisoikeusaktivisteille ja poliittisille vangeille hän sanoi: Tiedän aivan kuten tekin, että demokratialla on pitkä ja vaikea tie edessään. Hänet vapautettiin odottamatta syyskuussa 2013. Puhemies Schulz piti tätä elettä tervetulleena ja kuvasi sitä merkittäväksi positiiviseksi viestiksi Iranin viranomaisten ja erityisesti presidentti Rouhanin taholta. Joulukuussa 2013 Sotoudeh tapasi Euroopan parlamentin valtuuskunnan, joka oli ensimmäinen kuuteen vuoteen Iraniin lähetetty valtuuskunta. Sotoudeh kiinnitti huomion poliittisiin vankeihin ja arvosteli avoimuuden puutteesta oikeudenkäyntejä, jotka pidettiin vallankumoustuomioistuimissa rikostuomioistuinten sijaan. Hän pyysi valtuuskunnan jäseniä tiedustelemaan tätä Iranin viranomaisilta. Valtuuskunnalle kerrottiin, että vallankumoustuomioistuimet on perustettu valtioon kohdistuneiden rikosten käsittelemiseksi, minkä vuoksi muutoksia ei voitu tehdä. Tapaaminen herätti raivoa Iranin kovan linjan kannattajissa, jotka syyttivät Sotoudehia ja Jafar Panahia kansankiihotuksesta. Sotoudeh jatkaa edelleen ihmisoikeuksien, naisten oikeuksien ja perusoikeuksien puolustamista. Vuonna 2014 hän on kamppaillut saadakseen takaisin oikeutensa juristin ammattiin, josta hän jo aiemmin oli taistellut vuosia ja jonka hän oli aloittanut puolustamalla kuolemantuomion uhkaamia alaikäisiä, mitä asiaa hän ajaa edelleen. Kun Gazan sota syttyi heinäkuussa 2014, Sotoudeh käynnisti sosiaalisessa mediassa Gazan joukkosurmien vastaisen kampanjan Stop Killing Your Fellow Beings. Sotoudeh ei voi tulla parlamenttiin vastaanottamaan Saharov-palkintoaan eikä osallistua Saharov-palkinnon verkoston tapahtumiin, sillä hän ei vieläkään saa poistua Iranista. Shirin Ebadi edusti häntä kuitenkin vuonna 2013 pidetyssä Saharov-palkinnon verkoston kokouksessa. Sotoudeh aikoo pysyä Iranissa ja taistella maan sisältä lähtevän uudistuksen puolesta.

2012 JAFAR PANAHI JAFAR PANAHI on palkittu elokuvaohjaaja, jolta on evätty oikeus tehdä elokuvia seuraavien 20 vuoden ajan. Iranin opposition Vihreän liikkeen suorapuheisena kannattajana ja entisen presidentin Ahmadinejadin arvostelijana hänet tuomittiin kuuden vuoden vankeusrangaistukseen propagandasta islamilaista tasavaltaa vastaan, mutta hänen tuomiotaan ei ole edelleenkään pantu täytäntöön: Panahi ei ole vankilassa, mutta hänet voidaan vangita minä hetkenä hyvänsä. Panahi vangittiin vuonna 2010, kun hän oli salassa tekemässä elokuvaa Vihreän liikkeen epäonnistuneesta kansannoususta vuonna 2009. Vaikka hänet vapautettiin kolmen kuukauden kuluttua kansainvälisten protestien ja nälkälakon seurauksena, hänelle määrättiin vankilatuomio ja häntä kiellettiin tekemästä elokuvia, matkustamasta ja puhumasta tiedotusvälineille. Hän kertoi Iranissa vuonna 2013 vierailleelle Euroopan parlamentin valtuuskunnalle, että hänen ja hänen asianajajansa todistajanlausunnot oli jätetty huomiotta, sillä hänen tuomiostaan oli päätetty jo etukäteen. Hän varoitti valtuuskuntaa siitä, että ihmisoikeusasiat unohdetaan maailmanlaajuisen huomion kiinnittyessä Iranin kanssa tehtävään ydinsopimukseen, ja arveli sortotoimien lisääntyvän Iranissa, kun pakotteet poistetaan. Hän sanoi Iranin johdon joustavuuden koskevan ainoastaan ulkoasioita, ei sisäasioita, ja totesi lehdistöön, vangittuihin ja kulttuurielämään kohdistuvan painostuksen jatkuvan. Tiedotusvälineille heinäkuussa 2014 antamassaan haastattelussa, jonka hän antoi haastattelukieltoa uhmaten, hän totesi, että koska häneltä oli kielletty työnteko, hänestä tuntui kuin hänet olisi vain vapautettu pienestä vankilasta ja heitetty suurempaan vankilaan. Kaikesta huolimatta Panahi on rikkonut hänelle määrättyä elokuvantekokieltoa jo kahdesti. Vuonna 2011 hän kuvasi elokuvan This is not a Film, jossa hän istuu keittiönsä pöydän ääressä puhumassa asianajajalleen odottaen vangitsemistaan. Vuonna 2014 hän kuvasi elokuvan Closed Curtains, joka kertoo yksin koiransa kanssa asuvasta elokuvakäsikirjoittajasta, joka asuu merenrantatalossaan suljettujen verhojen takana. Panahi ei pidä itseään poliittisena henkilönä vaan pikemminkin henkilönä, joka haluaa paljastaa epäoikeudenmukaisuuden. Hän on puhunut suoraan Iranin sensuuria vastaan ja kritisoinut presidentti Rouhania sensuuria koskevien vaalilupausten pettämisestä. Lisäksi hän on käynnistänyt Step by Step -kampanjan, jonka tavoitteena on kuolemantuomion lakkauttaminen Iranissa. Hän ei voi tulla itse Euroopan parlamenttiin, mutta hänen tyttärensä Solmaz sekä elokuvantekijät Costa Gavras ja Serge Toubiana edustivat häntä palkinnonjakoseremoniassa. Kansainvälisen ihmisoikeusliiton (FIDH) puheenjohtaja Karim Lahidji puolestaan edusti häntä vuonna 2013 pidetyssä Saharov-palkinnon verkoston kokouksessa.

2011 MOHAMED BOUAZIZI MOHAMED BOUAZIZI (1984 2011) käynnisti Tunisian jasmiinivallankumouksen ja toimi innoittajana arabikeväänä tunnetulle demokratisoitumisliikkeelle, joka pyyhkäisi Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan yli vuonna 2011. Bouazizi oli vaatimattomista oloista lähtöisin oleva työteliäs mies: 10-vuotiaasta alkaen hän oli myynyt hedelmiä torilla ja toiminut näin perheensä ensisijaisena elättäjänä. Hän lopetti koulunkäynnin 19-vuotiaana voidakseen tukea nuorempien sisarustensa koulutusta. Bouazizi kuoli 4. tammikuuta 2011 26-vuotiaana sytytettyään itsensä tuleen protestina järjestelmälle, joka esti häntä hankkimasta kunnon elantoa itselleen. Bouazizi oli useaan otteeseen joutunut Tunisian lainvalvontavirkailijoiden uhriksi: virkailijat määräsivät hänelle sakkoja, takavarikoivat hänen tuotteensa ja vaakansa ja viimeisellä kerralla myös kaatoivat hänet väkivalloin maahan. Hänen omaisensa uskovat, että nimenomaan nöyryytys eikä köyhyys ajoi Bouazizin tekemään polttoitsemurhan sen jälkeen, kun hän oli vaatinut itselleen oikeutta, joka häneltä kuitenkin evättiin. Bouazizi valeli itsensä polttoaineella ja sytytti itsensä liekkeihin Sidi Bouzidin pikkukaupungin hallintorakennuksen edessä. Bouazizi oli pidetty mies ja tunnettu siitä, että hän antoi tuotteitaan ilmaiseksi köyhemmille perheille. Niinpä hänen kohtalonsa sai vastakaikua monilta, ja hänen tekonsa yllytti ihmiset mielenilmauksiin, jotka levisivät pian niin, että tunisialaiset kaikista sosiaaliryh- mistä lähtivät kaduille osoittamaan mieltään korruptoitunutta hallitusta, korkeaa työttömyyttä ja vapautensa rajoittamista vastaan. Siteisiin kiedottu Bouazizi kamppaili vielä tuskissaan hengestään, kun presidentti Zine al-abidine Ben Alin vuodesta 1987 vallassa ollut autoritaarinen hallinto alkoi kaatua. Kymmenen päivää Bouazizin kuoleman jälkeen Ben Ali pakotettiin eroamaan virastaan ja poistumaan maasta, kun mielenosoittajat marssivat Tunisiin monien kantaessa Bouazizin kuvaa. Hänen perheensä sai lohtua siitä, että hänen kuolemansa ei ollut turha, sillä hänen tekonsa vauhditti niin sanotun kansanvallankumouksen puhkeamista ja ravisteli itsevaltaisia hallituksia Tunisiassa ja muissa arabimaissa. Bouazizin teon seurauksena arabinuoret ymmärsivät, että heillä oli mahdollisuus tuoda turhautuneisuutensa julki ja taistella ihmisarvonsa puolesta epäoikeudenmukaisuutta, korruptiota ja itsevaltaista järjestelmää vastaan. Arabikevät on pysähdyksissä, ja sen alkuaikojen optimismi sammunut, ja jotkin sen saavuttamat voitot ovat mitätöityneet, mutta liikkeen synnyinseudulla, Bouazizin Tunisiassa, demokraattinen perustuslaki hyväksyttiin vuonna 2014 ja parlamenttija presidentinvaalit on määrä pitää vuoden loppuun mennessä.

2011 ALI FERZAT Hamassa vuonna 1941 syntynyt ALI FERZAT on Syyrian tunnetuin poliittinen satiirikko ja pilapiirtäjä sekä yksi arabimaailman kuuluisimpia kulttuurihahmoja. Ferzat on julkaissut yli 15 000 pilakuvaa syyrialaisissa ja kansainvälisissä sanomalehdissä. Lisäksi hänet on palkittu diktaattoreita Saddam Husseinia ja Muammar Gaddafia esittävistä satiireista näiden vielä ollessa vallassa Irakissa ja Libyassa. Hänen pelättyjä turvallisuusjoukkoja kuvaavat teoksensa ovat murtaneet sananvapauden rajoja Syyriassa. Kun arabikevään aalto saavutti Syyrian vuonna 2011, hän hyökkäsi piirroksissaan entistä selvemmin hallituksen edustajia ja erityisesti Bashar al-assadia vastaan. Hallintoa vastaan protestoivat syyrialaiset heiluttivat hänen piirroksiaan kaduilla. Naamioituneet miehet hyökkäsivät Farzatin kimppuun Damaskoksen Umayyadin aukiolla sen jälkeen, kun hän oli julkaissut pilapiirroksen, jossa al-assad yrittää päästä autolla hurjaa vauhtia pakenevan Libyan diktaattori Muammar Gaddafin kyytiin. Miehet hakkasivat hänet, mursivat tarkoituksellisesti hänen kätensä ja huusivat, että hänen on kunnioitettava presidentti al-assadia ja toteltava hallitsijoitaan. Tajuttomaksi hakattua Ferzatia raahattiin tietä pitkin autolla, johon hänet oli heitetty. Sitten hänet työnnettiin ulos ja jätettiin kadulle siinä luulossa, että hän oli kuollut. Ali Ferzatin kädet kuitenkin paranivat toimintakykyisiksi, ja hän voitti pelkonsa ja hänestä tuli taiteensa ja sanojensa välityksellä Syyrian hallinnon suorasukaisimpia arvostelijoita. Hän ei päässyt Saharov-palkintoseremoniaan vuonna 2011, koska oli Kuwaitissa hoidattamassa vammojaan. Niinpä hän vastaanotti palkinnon Euroopan parlamentissa vuonna 2012 järjestetyssä Saharov-palkinnon verkoston julkisessa keskustelutilaisuudessa, jossa hän osallistui parlamentin puhemiehen ja muiden palkinnonsaajien kanssa keskusteluun Syyrian vallankumouksesta ja demokratiakehityksestä arabimaiden kansannousujen jälkeen. Saharov-palkinnon saajana Ferzat osallistui myös vuonna 2012 pidettyyn Euroopan neuvoston ensimmäiseen Maailman demokratiafoorumiin. Samana vuonna hänet äänestettiin Time-aikakauslehden äänestyksessä maailman sadan vaikutusvaltaisimman henkilön joukkoon. Hän on voittanut useita ihmisoikeuspalkintoja ja johtaa arabipilapiirtäjien liittoa. Vuonna 2014 Ferzat oli pääpuhujana Prahassa järjestetyillä Saharov-palkinnon verkoston One World -elokuvajuhlilla, jossa hän tapasi hallitusten, tiedotusvälineiden sekä kansalaisjärjestöjen edustajia ja palautti Syyrian konfliktia koskevassa keskustelussa huomion tragedian ytimeen: pohjimmiltaan tässä satojatuhansia uhreja vaatineessa ja miljoonia pakolaisiksi ajaneessa konfliktissa on kyse ihmisten toiveista ihmisarvosta ja vapaudesta.

2011 ASMAA MAHFOUZ ASMAA MAHFOUZ on egyptiläinen ihmisoikeusaktivisti ja yksi huhtikuun 6. päivän nuorisoliikkeen perustajajäsenistä. Egyptin arabikevään alettua vuonna 2011 Mahfouz uhmasi presidentti Hosni Mubarakin hallinnon yrityksiä tukahduttaa aktivistien toiminta ja lähetti egyptiläisille sosiaalisen median kautta kehotuksia vaatia vapauttaan, ihmisarvoaan ja ihmisoikeuksiaan osoittamalla rauhanomaisesti mieltään Tahrir-aukiolla 25. tammikuuta 2011. Hänen videonsa levisi kulovalkean tavoin ja arviolta 80 miljoonaa ihmistä näki sen. Video sai aikaan samansisältöisten videoiden aallon, minkä seurauksena Tahrir-aukiolle ilmaantui satojatuhansia mielenosoittajia vaatimaan Hosni Mubarakia luopumaan 30-vuotisesta vallastaan Egyptissä, minkä hän tekikin 11. helmikuuta 2012. Saharov-palkinnon vastaanottamisen yhteydessä Asmaa Mahfouz luonnehti palkintoa kunnianosoitukseksi tämän vallankumouksen sankareille ja sanoi sen menevän kaikille nuorille egyptiläisille, jotka ovat uhranneet henkensä. Emme aio pettää näitä ihmisiä vaan jatkaa taistelua heidän viitoittamallaan tiellä ja varmistaa, että tämä unelma toteutuu, Mahfouz sanoi. Mahfouz toimi pääpuhujana Euroopan parlamentissa Brysselissä pidetyssä Saharov-palkinnon verkoston pitämässä keskustelutilaisuudessa sekä lokakuussa 2012 pidetyssä Euroopan neuvoston ensimmäisessä Maailman demokratiafoorumissa, jossa keskusteltiin Egyptin tilanteesta vallankumouksen jälkeen. Vuonna 2014, kun entinen armeijan ylipäällikkö Abdel Fatah al-sisi oli valittu vaaleissa Egyptin presidentiksi, mitä oli edeltänyt islamistipresidentti Muhammed Mursin syrjäyttäminen vuonna 2013 ja sotavoimien tukeman väliaikaishallinnon valtakausi, Mahfouz ilmoitti, että häneen kohdistuu yhä enemmän väkivaltaa, uhkailua ja valvontaa. Alun perin muslimiveljeskuntaan kohdistetut viranomaisten rajut tukahduttamistoimet ulotettiin koskemaan järjestelmän arvostelijoita sekä tammikuun 25. päivän vallankumouksen tunnettuja keulahahmoja ja erityisesti huhtikuun 6. päivän liikkeen aktivisteja. Mahfouz sanoi, että hän ja hänen aktivistitoverinsa on leimattu tiedotusvälineissä ulkomaisiksi toimijoiksi ja kansallisen turvallisuuden uhkatekijöiksi, mikä on myös yllyttänyt ihmisiä solvaamaan häntä kadulla. Huhtikuussa 2014 egyptiläinen tuomioistuin kielsi huhtikuun 6. päivän nuorisoliikkeen. Kolme vasemmistoliikkeen johtajista, Ahmed Maher, Mohammed Adel ja Ahmed Douma, kärsivät kolmen vuoden vankeustuomiota syytettyinä muun muassa Egyptin uuden mielenosoituksia rajoittavan lain mukaan laittomista mielenilmauksista, ja neljäs Alaa Abdel Fattah tuomittiin 15 vuodeksi vankeuteen, mikä on saanut Euroopan parlamentin puhemiehen Schulzin sekä myös Asmaa Mahfouz ilmaisemaan huolestumisensa. Mahfouz twiittasi asiasta seuraavasti: Viisitoista vuotta vankeutta mielenosoittamisesta? Entä ne, jotka tappoivat? Valtiosta ei voida puhua, niin kauan kuin tämä jatkuu.

2011 AHMED AL-ZUBER AL-SENUSSI Vuonna 1934 syntynyt AHMED AL-SENUSSI on Libyassa pisimpään vankilassa ollut mielipidevanki. Hän on sukua Libyan ainoalle kuninkaalle Idrisille, jonka kenraali Muammar Gaddafi syrjäytti vallasta vuonna 1969. Al-Senussia syytettiin salaliitosta Gaddafin hallintoa vastaan vuonna 1970 tehdyssä vallankaappausyrityksessä, ja hän istui vankilassa 31 vuotta, joista yhdeksän eristyssellissä, joka oli niin ahdas, ettei hän mahtunut edes seisomaan suorassa. Hänet vapautettiin elokuussa 2001 yhdessä kymmenien muiden poliittisten vankien kanssa. Kun Naton tukema kansannousu kaatoi Libyan diktaattorin vuonna 2011, valta siirrettiin kansallisen siirtymäkauden neuvostolle ja al-senussista tuli poliittisista vangeista vastaava jäsen. Vaaleista huolimatta laittomuus ja epävakaus leimasivat edelleen Libyan poliittista kenttää, jonka eri ryhmittymät kävivät aseellista kamppailua vallasta. Al-Senussin kotipaikassa Bengasissa, joka oli syrjäytettynä Gaddafin valtakaudella, kannatetaan voimakkaasti federalismia, jota noudatettiin Libyassa lähes koko kuningas Idrisin valtakauden ajan. Kolmituhantinen valtuuskunta alueelta kokoontui Bengasissa vuonna 2012 perustamaan Kyrenaikan siirtymäkauden neuvostoa. Kyrenaikan siirtymäkauden neuvosto, jonka johtajaksi al-senussi nimettiin, ilmoitti puoltavansa alueen autonomian lisäämistä mutta totesi hyväksyvänsä kansallisen siirtymäkauden neuvoston maan kansallisen yhtenäisyyden symboliksi ja sen lailliseksi edustajaksi kansainvälisillä foorumeilla. Kyrenaikan siirtymäkauden neuvoston julkilausumalla ei ole laillista pätevyyttä, eikä neuvostolla myöskään ole takanaan miliisin tukea, toisin kuin toisella keskeisellä Bengasissa vaikuttavalla ryhmällä eli Ibrahim Jadhranin johtamalla Kyrenaikan poliittisella neuvostolla. Jadhran, johon al-senussi on ottanut etäisyyttä, haluaa perustaa rinnakkaishallituksen. Asemansa vakiinnuttaneet heimojohtajat ajavat al-senussin johdolla federalismia uuden perustuslain kautta. Vuonna 2012 Euroopan parlamentissa pidetyssä Saharov-palkinnon verkoston keskustelutilaisuudessa Al-Sanussi keskusteli puhemies Schulzin, Asmaa Mahfouzin ja Ali Ferzatin kanssa Libyan vallankumouksen ja aseellisen konfliktin jälkeisestä tilanteesta sekä demokratian tulevaisuudesta arabimaissa arabikevään jälkeen. Euroopan neuvoston Maailman demokratiafoorumin ensimmäisessä kokouksessa al-senussi arvosteli ankarasti tehokkaan hallinnon puutetta Libyassa ja vastasi maanpetossyytteisiin, joita häntä vastaan on esitetty sen jälkeen, kun hän kehotti luomaan federalistisen järjestelmän. Hän totesi, että hänen ehdotustaan on haluttu tulkita väärin ja tahrata niiden maine, jotka haluavat parantaa tilannetta. Al-Senussi osallistui Saharov-palkinnon verkoston kokoukseen, joka pidettiin vuonna 2013.

2011 RAZAN ZAITOUNEH RAZAN ZAITOUNEH on syyrialainen toimittaja ja ihmisoikeusjuristi, joka kidnapattiin kapinallisten hallinnassa olevalla alueella Damaskoksen esikaupunkialueella 9. joulukuuta 2013. Hän on edelleen kadoksissa, mutta hänen uskotaan voivan hyvin, vaikka hänen olinpaikkaansa ja kidnappaajien henkilöllisyyttä ei edelleenkään tunneta. Uhkauksista huolimatta Zaitouneh tuomitsi rohkeasti yhtä lailla Syyrian hallituksen kuin kapinallistenkin tekemät ihmisoikeusloukkaukset. Hänet kidnapattiin yhdessä aviomiehensä ja aktivistitoverinsa Wael Hamadan sekä kahden kollegansa eli runoilija ja asianajaja Nazem Hamadin sekä aiemmin poliittisena vankina olleen Samira Khalilin kanssa, kahden hänen perustamansa ryhmän (Violations Documentation Centre (VDC) ja Local Development and Small Projects Support Office) Douman kaupungissa sijaitsevalta toimistolta. SIEPATTU JOULUKUUSSA 2013 Zaitouneh on yksi Syyrian vallankumouksen tunnetuimmista ja uskottavimmista siviiliaktivisteista. Syyrialaiset tiedotusvälineiden kommentaattorit pitävät Zaitounehin kidnappaamista käänteentekevänä tapahtumana siviilijoukkojen ja ääriliikkeiden edustajien kahtiajaossa ja toisaalta kohtalokkaana takaiskuna Syyrian vallankumoukselle. Zaitounehin omaiset ovat pyytäneet kansainvälistä apua Zaitounehin ja hänen kollegojensa löytämiseksi. He totesivat huhtikuussa 2014 antamassaan VDC:n julkaisemassa julkilausumassa seuraavaa: Me Razan Zaitounehin omaiset annamme tämän julkilausuman ihmisoikeusaktivistin, asianajajan, kirjailijan ja ennen kaikkea ihmisen puolesta nyt, kun hänen kidnappaamisestaan on kulunut yli kolme kuukautta, eikä mikään osapuoli ole ilmoittautunut vastuulliseksi teosta tai esittänyt asiasta lausuntoja tai vaatimuksia. Tarkoituksena on selvästi voittaa aikaa ja estää tytärtämme ja hänen kollegoitaan ilmaisemasta itseään vapaasti: estää heitä kirjoittamasta ja käyttämästä sananvapauttaan. Aktivistit ja poliitikot kaikkialta maailmasta ovat vedonneet heidän vapauttamisensa puolesta, ja muun muassa puhemies Schulz on todennut seuraavaa: Euroopan parlamentin nimissä vaadin heidän välitöntä vapauttamistaan hallitus ja kapinallisryhmät ovat uhanneet hänen henkeään sen vuoksi, että hän on rohkea nuori nainen, joka kieltäytyy tekemästä myönnytyksiä ja jatkaa rauhanomaista taisteluaan demokratian ja vapaan Syyrian puolesta. Saharov-palkittu Toimittajat ilman rajoja -järjestö on yhdessä 45 muun kansalaisjärjestön kanssa julkaissut yhteisen vetoomuksen Zaitounehin ja hänen kanssaan kidnapattujen aktivistien vapauttamiseksi. Kun Zaitounehille myönnettiin Saharov-palkinto vuonna 2011, hän eli piilossa onnistuttuaan pakenemaan ratsiaa, jonka valtion turvallisuusjoukot olivat tehneet hänen kotiinsa. Hänen osuutensa Saharov-palkintorahoista on omistettu panssarivaunun tulituksen kohteeksi joutuneen aktivistikollegan hengen pelastamiselle.

2010 GUILLERMO FARIÑAS GUILLERMO FARIÑAS on psykologian tohtori, vapaa toimittaja, poliittinen toisinajattelija ja tätä nykyä myös oppositiota edustavan Kuuban isänmaallisen unionin (Unión Patriótica de Cuba) tiedottaja. Hän on vuosien mittaan ollut 23 kertaa nälkälakossa, jotta Kuubassa tehtäisiin rahanomaisia poliittisia muutoksia ja saavutettaisiin sanan- ja mielipiteenvapaus. Toimittajana hän perusti riippumattoman Cubanacán Press -uutistoimiston, jonka tarkoituksena oli tiedottaa muulle maailmalle poliittisten vankien kohtalosta Kuubassa, mutta lopulta viranomaiset pakottivat hänet sulkemaan toimiston. Vangitun Orlando Zapatan kiistanalaisen kuoleman jälkeen Fariñas aloitti vuoden 2010 helmikuussa 130 päivää kestäneen nälkä- ja juomalakon ja vaati vapauttamaan monen vankilavuoden jälkeen sairastuneet poliittiset vangit. Fariñas lopetti lakkonsa vasta 8. heinäkuuta 2010, kun Kuuban hallitus oli ilmoittanut vapauttavansa 52 poliittista vankia. Guillermo Fariñas ei voinut osallistua vuoden 2010 Saharov-palkintoseremoniaan Euroopan parlamentissa, koska hän ei saanut lupaa poistua Kuubasta. Heinäkuussa 2012 hänet pidätettiin toisen Saharov-palkitun ja kuubalaisen toisinajattelijan Oswaldo Payán hautajaisissa, ja häntä pidettiin jonkin aikaa vangittuna. Kuuban hallituksen lievennettyä kuubalaisten matkustusrajoituksia ja Damas de Blanco -järjestön edustajien palattua Kuubaan Euroopan parlamenttiin tekemänsä vierailun jälkeen myös Guillermo Fariñas sai tilaisuuden puhua parlamentille hänen kunniakseen heinäkuussa 2013 pidetyssä viivästyneessä Saharov-palkintoseremoniassa. Fariñas totesi kiitospuheessaan: En ole täällä tänään sen vuoksi, että tilanne olisi huomattavasti muuttunut, vaan sen vuoksi, että nykymaailman realiteetit ja ennen muuta kuubalaisten kansalaisten uhma ovat pakottaneet hallinnon muuttamaan jotakin, jottei mikään muuttuisi, kuten legendaarinen prinssi Don Fabrizio sanoi teoksessa Il Gattopardo. Fariñas osallistui aktiivisesti vuonna 2013 pidettyyn Saharov-palkinnon verkoston kokoukseen sekä Maailman demokratiafoorumin yhteydessä järjestettyyn keskusteluun, jossa hän korosti, että toimittajat jatkavat vastaisuudessakin työtään tiedottaakseen Kuuban väestölle, mitä maassa tapahtuu. Vuonna 2014 Fariñas pidätettiin uudelleen ja vangittiin lyhyeksi ajaksi. Häntä uhattiin kuolemalla ja sulkemisella mielisairaalaan, häntä pahoinpideltiin ja hän joutui sairaalaan.

2009 MEMORIAL Vuonna 1927 syntynyt Aleksejeva johtaa ryhmää ja on yksi harvoista neuvostoajan toisinajattelijoista, joka toimii edelleen aktiivisesti nyky-venäjällä vaatien puolueettomia oikeudenkäyntejä toisinajattelijoille. Oleg Orlov on toiminut yhtenä Memorialin johtajista vuodesta 1994 ja on Memorialin johtokunnan jäsen. Vuonna 2014 hän keräsi todistusaineistoa kaappauksista, jotka on tehty Itä-Ukrainassa venäjänmielisten separatistien sotiessa Ukrainan joukkoja vastaan. Orlov nimittäin huomasi, että nämä kaappaukset olivat samantapaisia kuin kaappaukset, joita Memorial oli kirjannut vuosikymmenten ajan kahden Tšetšenian sodan aikana, jolloin hän oli myös itse joutunut kaapatuksi. OLEG ORLOV, SERGEI KOVALJOV ja LJUDMILA ALEKSEJEVA saivat vuoden 2009 Saharov-palkinnon Memorial-järjestön ja kaikkien muiden venäläisten ihmisoikeusaktivistien edustajina. Memorial perustettiin vuonna 1988, ja sen tavoitteena on seurata ja tuoda julki ihmisoikeusloukkauksia entisissä neuvostotasavalloissa. Andrei Saharov oli yksi sen perustajajäsenistä, ja hän oli myös mukana Ljudmila Aleksejevan kanssa perustamassa Moskovan Helsinki-ryhmää. Venäjän Memorialin nykyinen puheenjohtaja Sergei Kovalev tuli tunnetuksi, kun hän vuonna 1995 neuvotteli vapaaksi noin 2 000 ihmistä, joita tšetšeenikapinalliset pitivät panttivankeina Budennovskin sairaalassa. Tämä on ainoa kerta, kun terroristi-isku ei ole johtanut Venäjällä panttivankien joukkosurmaan. Orlov syyttää Venäjää sekaantumisesta Ukrainan sisäisiin asioihin ja kiihottamisesta sisällissotaan. Hän on myös todennut olevansa iloinen siitä, että sivistysvaltiot ovat kerrankin luopuneet tavanomaisesta välinpitämättömyydestään, jota Putin on hänen mukaansa oppinut käyttämään hyväkseen. Memorialin jäseniä ja läheisiä yhteistyökumppaneita on vuosien saatossa uhkailtu, kidnapattu ja murhattu. Vuonna 2014 Venäjän viranomaiset rekisteröivät Memorialin ulkomaiseksi toimijaksi sen jälkeen, kun vuoden 2012 lainsäädäntöön oli tehty tarkistuksia, joiden nojalla viranomaisille annettiin lupa rekisteröidä Venäjän ulkopuolelta rahoitusta saavat kansalaisjärjestöt ulkomaisiksi toimijoiksi ilman näiden suostumusta. Tämä laki koski satoja kansalaisjärjestöjä, eikä yksikään riippumaton kansalaisjärjestö ilmoittautunut vapaaehtoisesti ulkomaiseksi toimijaksi, joka venäjäksi tarkoittaa vakoojaa, kuten Memorialin lakimies Kirill Koroteev kertoi parlamentin ihmisoikeuksien alivaliokunnalle. Orlov ei päässyt osallistumaan vuonna 2013 pidettyyn Saharov-palkinnon verkoston kokoukseen, koska hän kamppaili tätä lakia vastaan tuomioistuimessa. Memorial kuitenkin hävisi oikeudenkäynnin ja siitä tehdyn valituksen. Memorial ja muut kansalaisjärjestöt jatkavat tätä taistelua nyt Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa. Myös Moskovan Helsinki-ryhmä kieltäytyi rekisteröitymästä ulkomaiseksi toimijaksi, ja Ljudmila Aleksejevan mukaan ryhmä aikoo jatkaa ihmisoikeustyötään ilman ulkomaista avustusta. Orlov puhui Venäjällä tapahtuvasta kidutuksesta Saharov-palkinnon verkoston One World -elokuvajuhlien yhteydessä pidetyissä keskustelutilaisuuksissa vuonna 2014. Koroteev puolestaan edusti Memorialia European Youth Event -tapahtumassa.

2008 HU JIA Saharov-palkinnon perustamisen 20-vuotisjuhlavuotena Euroopan parlamentti myönsi palkinnon kiinalaiselle toisinajattelijalle HU JIALLE, koska hän oli vaatinut virallista tutkintaa Tiananmenin aukiolla tapahtuneesta verilöylystä ja korvauksia uhrien perheille ja toiminut aktiivisesti ympäristön hyväksi ja aidsin torjumiseksi. Palkinnon myöntämisen jälkeen Hu Jia vangittiin ja sittemmin päästettiin vapaaksi. Vuonna 2014 Hu Jia määrättiin jälleen useaan otteeseen kotiarestiin. Hän on ollut kotiarestissa joka vuosi Tiananmenin aukion surmien vuosipäivänä 4. kesäkuuta sen jälkeen, kun hän toi aukiolle kukkia vuonna 2004. Hu Jian Pekingissä sijaitsevaa taloa on valvottu ympärivuorokautisesti 2. heinäkuuta 2004 alkaen. Toisinaan hän ei ole päässyt ostamaan edes ruokaa tai lääkkeitä. Vuonna 2007 Hu Jia puhui rohkeasti puhelinyhteyden välityksellä Euroopan parlamentin ihmisoikeuksien alivaliokunnan kokoukselle. Puheessaan hän kiinnitti huomiota niihin miljoonaan ihmiseen, joita Kiinan kansallinen turvallisuuspalvelu vainoaa ihmisoikeuksien puolustamisen vuoksi ja joista monia pidetään vangittuina vankilassa, työleirillä tai mielisairaalassa. Tämän seurauksena Hu Jia pidätettiin 27. joulukuuta 2007 syytettynä yllyttämisestä kumoukselliseen toimintaan valtiovaltaa vastaan. Hänet tuomittiin 3. huhtikuuta 2008 kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen ja hänen poliittiset oikeutensa evättiin vuodeksi. Kun Hu Jialle myönnettiin Saharov-palkinto, valtion turvallisuuspoliisi painosti häntä kieltäytymään siitä. Hu Jia otti palkinnon rohkeasti vastaan ja kutsui sitä tärkeäksi palkinnoksi Kiinalle. Euroopan parlamentin puhemiehelle heinäkuussa 2012 osoittamassaan kirjeessä Hu Jia kertoi palkinnon olevan todella suuri kunnia, joka on rohkaissut häntä ja parantanut merkittävästi hänen kohteluaan vankilassa. Vapauduttuaan vankilasta kesäkuussa 2011 Hu Jia yritti perustaa ihmisoikeuksiin erikoistuneen kansalaisjärjestön, mutta sen jäsenet pidätettiin. Nyt hän johtaa kansalaisverkostoa, joka kokoontuu poliittisissa edustajakokouksissa. Hu Jia toimii myös koordinaattorina epävirallisessa paljasjalka-asianajajien liikkeessä, jossa oikeudelliset neuvonantajat puolustavat Kiinan ihmisoikeusaktivisteja. Saharov-palkinnon verkoston julkilausumassa, joka julkaistiin palkinnon 25-vuotisjuhlavuonna 2013, Kiinan viranomaisia kehotettiin kumoamaan Saharov-palkittuun Hu Jiaan toistuvasti sovellettavat rajoitukset. Hu Jia ei itse voinut osallistua kokoukseen Kiinan viranomaisten hänelle asettamien esteiden vuoksi. Sen sijaan hänen vaimonsa ja Saharov-palkintoehdokas Zeng Jinyan edustivat häntä tilaisuudessa. Viimeksi mainittu painotti poliittisten vankien ja näiden omaisten ahdinkoa. Vuonna 2014 Hu Jiaan kohdistuvat uhkailu ja häirintä lisääntyivät siinä määrin, että hän tuntee henkensä olevan vaarassa.

2007 SALIH MAHMOUD MOHAMED OSMAN Kun Euroopan parlamentti vuonna 2007 myönsi Saharov-palkinnon yksimielisesti SALIH MAHMOUD MOHAMED OSMANILLE, tämä oli tarjonnut Sudanissa jo yli 20 vuoden ajan ilmaista oikeusapua ihmisille, joita on vangittu mielivaltaisesti ja kidutettu ja jotka ovat joutuneet vakavien ihmisoikeusloukkausten kohteeksi. Olen syntyperäinen darfurilainen, syntynyt Jebel Marrassa. Olen työskennellyt asianajajana Darfurissa Sudanissa monen vuoden ajan. Olen työni vuoksi joutunut pidätetyksi ja kidutetuksi. Darfurin puolisotilaalliset joukot ovat kiduttaneet perheenjäseniäni ja ajaneet heidät pois kodeistaan. Työssäni olen vuosien ajan edustanut tuhansia ihmisiä, jotka tarvitsivat apuani oikeusistuimissa. Olen nähnyt tuhansia ihmisiä, joita on kidutettu, olen nähnyt satoja naisia ja tyttöjä, jotka ovat seksuaalisen hyväksikäytön uhreja, Salih Osman kertoi palkinnon myöntämistilaisuudessa. Osman on pitänyt kirjaa rikoksista ja osallistuu aktiivisesti niiden 3,2 miljoonan sudanilaisen suojeluun, jotka ovat joutuneet lähtemään pois kodeistaan Sudanissa meneillään olevien taistelujen takia. Hän pyrkii edelleen kiinnittämään ihmisten huomion Jebel Marrassa vuonna 2003 alkaneeseen konfliktiin, joka on jatkunut jo yli vuosikymmenen ja jota YK on luonnehtinut yhdeksi pahimmista maailmanlaajuisista humanitaarisista kriiseistä. Kansainvälisestä painostuksesta ja välitysyrityksistä huolimatta kattavaa rauhansopimusta sodan kaikkien osapuolten kesken ei ole toistaiseksi saatu aikaan. Samaan aikaan kapinallisryhmät yhdistyvät, ja niillä on entistä kansallisempi ohjelma. Osman on korostanut, että sodan puhkeamisen taustalla olevia syitä, kuten maan pakkolunastus ja poliittinen syrjäytyminen, ei ole ratkaistu. Lisäksi on esitetty uusia vaatimuksia kansallisten lakien yhdenmukaistamisesta kansainvälisten vaatimusten kanssa sekä vaatimuksia oikeuslaitoksen riippumattomuudesta. Myöskään näihin vaatimuksiin ei ole vastattu. Sudanin parlamentin opposition jäsenenä vuosina 2005 2010 toiminut Osman on kansainvälisen rikostuomioistuimen vankkumaton puolestapuhuja, koska Afrikassa ei ole asianmukaisia oikeusjärjestelmiä eikä afrikkalaisilla näin ole muita oikeussuoja- ja muutoksenhakukeinoja, kuten hän totesi puhuessaan vuonna 2013 pidetyssä EU:n ja kansalaisjärjestöjen foorumissa Saharov-palkinnon saajana EU:n toimielinten, kansainvälisen rikostuomioistuimen sekä 200 kansalaisjärjestön edustajille. Vuonna 2013 pidetyn Saharov-palkinnon verkoston kokouksen loppujulkilausumassa Osman peräänkuulutti rankaisemattomuuden ja kidutuksen tuomitsemista.

2006 ALJAKSANDR MILINKEVITŠ ALJAKSANDR MILINKEVITŠ on Valko-Venäjän demokraattisen opposition vapausliikkeen johtaja, jolla on ollut rohkeutta haastaa Euroopan viimeinen diktatuurihallinto, kuten Euroopan parlamentin silloinen puhemies Borrell Fontelles totesi, kun Milinkevitšille myönnettiin Saharov-palkinto. Milinkevitš on tiedemies, joka valittiin yhdistyneen demokraattisen opposition yhteiseksi presidenttiehdokkaaksi lokakuussa 2005. Milinkevitš vaati Valko-Venäjälle aidosti demokraattista tulevaisuutta ja esitti itsensä todellisena vaihtoehtona presidentti Lukašenkan autoritaariselle järjestelmälle. Valko-Venäjän oppositio ja muut maat kritisoivat äänekkäästi presidentti Lukašenkan voittoa ja syyttivät tätä vaalivilpistä. Kiistämisen jälkeen Milinkevitš pidätettiin eri syihin vedoten, mutta häntä vastaan ei nostettu syytteitä. Aljaksandr Milinkevitš ei asettunut ehdolle vuoden 2010 presidentinvaaleissa, sillä hänen mielestään maan vaalilainsäädäntöön ei ollut tehty mitään muutoksia puolueettomien, vapaiden ja avointen vaalien varmistamiseksi. Lukašenka on edelleen vallassa, ja Valko-Venäjän ihmisoikeustilanne on heikentynyt entisestään vuoden 2010 vaalien jälkeen, jolloin säädettiin laki, jolla kriminalisoitiin valtion arvosteluksi katsottu toiminta. Lisäksi toimittajien, aktivistien ja muiden nykyhallinnon arvostelijoiden vaientaminen ja vangitseminen jatkuu edelleen. Vaikka vaikuttaa siltä, että Lukašenka on koettanut ottaa etäisyyttä Venäjän hallintoon sen jälkeen, kun Venäjä liitti Krimin alueeseensa vuonna 2014, kansalaisyhteiskunnan aktivistit pelkäävät, että myös Valko-Venäjällä säädetään Venäjän tapaan ulkomaisia toimijoita koskeva laki. Milinkevitš piti myönteisenä, että Lukašenka puhui heinäkuussa 2014 pitämässään puheessa valkovenäjäksi yleensä käyttämänsä venäjän sijaan, vaikka hän totesikin BBC:lle, että kyse on ainakin vielä pikemminkin vain trendistä kuin strategiasta. Saharov-palkinnon saajana Milinkevitš on säännöllisesti ollut Valko-Venäjään liittyviä asioita käsittelevien parlamentin elinten kuultavana. Hän on osallistunut myös Saharov-palkinnon verkoston järjestämiin tapahtumiin, kuten vuonna 2013 pidettyyn verkoston kokoukseen. Saharov-palkinnon verkoston järjestämässä keskustelutilaisuudessa, johon osallistui myös Berta Soler, kansallisia viranomaisia sekä eurooppalaisten parlamenttien ja Liettuan parlamentin jäseniä, Milinkevitš arvosteli ankarasti jatkuvaa uhkailua ja nöyryyttämistä, jota viranomaiset kohdistavat ihmisoikeuksien puolustajiin Valko-Venäjällä. Hän totesi kannattavansa Valko-Venäjän tiiviimpää yhdentymistä EU:hun sekä kriittisen ja rakentavan vuoropuhelun käymistä Valko-Venäjän viranomaisten kanssa. Myös Euroopan parlamentissa Saharov-palkinnon verkoston One World -elokuvajuhlien yhteydessä pidetyissä keskustelutilaisuuksissa Milinkevitš korosti puheenvuoroissaan vuoropuhelun merkitystä. Hän painotti, että vapauden lisäämiseksi EU:n on panostettava nykyistä enemmän Valko-Venäjään. Milinkevitšin mukaan Valko-Venäjä tarvitsee taloudellista tukea, jota voitaisiin käyttää vipuvoimana, jolla Valko-Venäjä voitaisiin pakottaa käymään muun muassa ihmisoikeuksia koskevaa vuoropuhelua EU:n kanssa.