NRO KYLÄ KIINTUNNUS KIINTEISTÖ KULTHISTAR ARVOTUS PERUSTELU KOORDX KOORDY Suurikokoinen kolmilaivainen harmaakivikirkko, jonka länsipäässä tornin jalusta. Runkohuone ja holvaus noin vuodelta 1300, tornin alaosa 1400-luvulta. SU-kohde 682; 1 Pappila 1:12 Mynämäen kirkko (Mynämäen haut Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Valtakunnallinen Valtak.merk.kultt.ymp. 1670. 1554271 6730298 Rakennushistoriallisesti arvokas nikkarityyliä ja uusrenessanssia edustava pappila, rakennettu vuosina 1863-66. Alueella kanttorila 1936 ja Kauko Reiman suunnittelema seurakuntatalo 2 Pappila 45200010007 Pappila Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Valtakunnallinen 1970. Osa valtak.merk.kultt.ymp. 1670, pappila erikseen; myös SU 444. 1554585 6730389 Kalleisten kartano. Kartanoon kuuluu kaksi hirsistä päärakennusta, joista vanhempi on 1700-luvun alusta ja nykyinen empire-tyylinen 1800-luvun puolivälistä. Kelloaitta 1700-l lopulta. 3 Lempiskallio 1:71 Kallinen (Kalleisten kartano) Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Seudullinen Useita 1800-luvun ja 1900-luvun alun talousrakennuksia. SU:2 442. 1551658 6729571 4 Ruutila 503-871-2-1 Mynämäen asema Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Seudullinen Rautatiesasema v. 1922. Kaksikerroksinen ja satulakattoinen asema, tavararakennus sekä kellari, vahtitupa, navetta ja sauna sekä liiteri samalta ajalta. Junaliikenne on päättynyt. 1552930 6727905 5 Sunila 1:10 Sunila Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Seudullinen Sunilan kartano. Historiallinen kartanoalue, johon kuuluu klassistinen, 1820-luvulla rakennettu ja vuonna 1934 perusteellisesti uusittu päärakennus. Runsaasti vanhoja talousrakennuksia. Suojelukohde MM:2K-208. 1553227 6729211 6 Tursunperä 7:39 Kiusala Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Seudullinen Kantatalo vanhalla kylätontilla. Pohjalaistyylinen talonpoikaistalo 1800-luvun alusta, Mynämäen yhteiskouluna 1925-30, osuuskauppana 30-luvulla. Kuisti 1946. Toinen taitekattoinen asuinrakennus 1850 (1921), navetta, aitta ja kellari. Suojeltu MM:2 K 208. 1554619 6729866 7 Vihtamäki 2:5 Raiko Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Seudullinen Kantatalo vanhalla kylätontilla. Päärakennus paritupatyyppinen talonpoikaistalo 1800-luvun jälkipuoliskolta. Ulkoasu säilynyt 1800-luvun lopun asussa. Pihassa tiilinen vilja-aitta, kanala ja sauna 1900-luvun alkupuolelta sekä omakotitalo 1970-luvulta. 1554273 6731536 8 Haloinen 1:23 Haloinen Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Seudullinen Kantatalo. Päärakennus leveärunkoinen satulakattoinen hirsitalo 1910-20-luvulta, pulpettikattoinen frontoni 1960-luvulta. Pihapiirissä kellari 1800-l, sementtitiilirunkoiset sikala ja navetta 20-30-l, kuivuri 80-l ja kaksi makasiinia 20-30-l. 1553195 6725746 9 Kälälä 1:80/1:13 Raukankoski (Raukkaan saha- ja Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Seudullinen Raukkaan saha- ja myllyalue. Tiilirunkoinen myllyrakennus vuodelta 1920, laajennettu 1939; osa myllystä ja osa varastorakennuksista sijaitsevat Raukkaan kylän puolella. Kälälän puolella pihassa asuinrakennus, saharakennus sekä lautavarasto. 1552418 6726481 10 Kälälä 1:12 Seppä Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Lohkottu Raukankoskesta vuonna 1923. Pitkänurkkainen tuvasta ja kahdesta kamarista muodostuva pitkänmallinen hirsirakennus 1800-1900-luvun vaihteesta. 1552469 6726409 11 Kintikkala 1:5 Sinimäki Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Mäkitupa. Lohkottu Kuuselasta 1921. Paritupapohjakaavainen torppatyyppinen asuinrakennus 1800-luvun lopulta, toinen puoli rakennusta ollut kylmänä kammiona. Pihassa 1800-1900-luvun vaihteen puuvajarakennus. 1553028 6727766 12 Kintikkala 1:1 Triola Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Seudullinen Lohkottu Kintikkalan kantatilasta 1909. Taitekattoinen jugendvaikutteinen leveärunkoinen hirsitalo vuodelta 1910. Muutoksia 1955, 1970. Leikkimökki, kanala ja navetta 1900-luvun alusta; pihassa ollut 1794 isojakokartan mukaan sotilaan torpan tontti. 1553294 6728244 13 Lemmettylä 1:31 Isotalo Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Seudullinen Osatalo 1792 isojakokartan mukaisella tontilla, kantatila halottu vuonna 1822. Päärakennus paritupatyyppinen talonpoikaistalo 1800-luvulta. Uudistettu 1920-l, 1980-l. Talli-vajaprännirakennus 1800-1900-l vaihteesta. 1552080 6730775 14 Lemmettylä 1:61 Nukki Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Osatalo 1792 isojakokartan mukaisella tontilla. Halottu 1822. Päärakennus paritupatyyppinen talonpoikaistalo 1800-luvulta. Muutoksia 1920-l ja 1960-l. Vilja-aitta 1886, talousrakennus, vanhanväen asunto ja navetta 1800-1900-luvun vaihteesta. 1552076 6730731 15 Lempiskallio 1:119 Viinimäki Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Seudullinen Lohkottu Kallisesta vuonna 1930. Aumakattoinen klassistisvaikutteinen hirsitalo vuodelta 1925. Suunnittelija Onni Touru. Pihapiirissä renkitupa, sauna, kellari, suuri taitekaatoinen navetta-tallirakennus sekä aitta 1920-30-luvulta. 1551554 6729196 16 Liuskallio 3:18 Käsityökoulu Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Seudullinen Mynämäen käsityökoulun sementtitiilirunkoinen pajarakennus vuodelta 1931. Tehty maatilahallituksen standardipiirustusten mukaan. Tontti lohkottu Ali-Hiilolasta vuonna 1927. 1553209 6730251 17 Liuskallio 4:10 Mäkilä Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Seudullinen Kantatalo vanhalla kylätontilla. Päärakennus taitekattoinen leveärunkoinen hirsitalo vuodelta 1920, suunnittelija Onni Touru. Navettarakennus 1905/1956, sauna-kuivurirakennus noin 1920 ja tiilinen vilja-aitta vuodelta 1931. 1552793 6729909 18 Mäenkylä 2:9 Kulmala Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Rakennusmestari Kaarlo Vilanderin suunnittelema aumakattoinen rapattu 2,5 kerroksinen kerrostalo 1936, vaikutteita klassismista. Alakerrassa liiketila, yläkerta asuinkäytössä. Kulmalan kenkäkauppa toimi rakennuksessa vuoteen 1989. Piharakennus 1932. 1554279 6730154 Maaseudun keskusrakennustoimiston suunnittelemat, vuonna 1954 valmistuneet kunnantalo ja terveystalo, jossa nykyisin on tekninen tomisto. Kaksikerroksiset, roiskerapatut 19 Mäenkylä 44200010072 Neuvola Paikallinen rakennukset ovat ulko-ovia lukuun ottamatta säilyneet alkuperäisessä ulkosussa. 1554178 6730127 Lohkottu Salmelasta 1931. Hirsirunkoinen mäkitupatyyppinen asuinrakennus 1800-1900-luvun vaihteesta. Taloa asui kraatari Auranen. Rakennus säilyttänyt pääpiirteissään 1900-luvun 20 Mäenkylä 4:10 Santamaa Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen alun ulkoasunsa. Pihassa talousrakennus. 1554854 6729249 21 Mäenkylä 1:68 Sillankorva Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Seudullinen Sillanpään kantatilan rakennukset, erotettu Sillanpäästä 1916. Päärakennus 1880-luvulta, taitekatto 1923. Kestikievarina 1940-luvulle, myöhemmin matkustajakotina. Yläkerrassa käräjäsali 30-40-luvulla. Alistupa 1917, Ylistupa 1800-luvulta. 1554385 6730038 22 Mäenkylä 1:9 Vuorela Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Lohkottu Sillanpäästä 1914. Taiteikattoinen hirsinen päärakennus vuodelta 1914, toiminut Postina 1933-1948. Vanhempi asuinrakennus 1830, ulkoasu 1900-luvun alusta, kolmas osittain hirsirunkoinen asuin-/karjarakennus noin 1910. 1553966 6730062 23 Mäenkylä ja Tiuvainen 1:9 ja 1:18 Viljamakasiini Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Luonnonkivestä rakennettu kivimakasiini, jossa on toiminut lainajyvästö. Rakennus on vuodelta 1892. Suojeltu rakennus: rakennuskaava 30.11.1983. 1553921 6730031 24 Munnuinen 12:0 Alakansakoulu Historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Entinen kansakoulu. Munnuisten kylätontilla Vinalan kantatalon päärakennuksen paikalla. Koulurakennus 1937, laajennettu 1960. Koulun toiminta päättyi 1980-luvulla, jonka jälkeen on muutettu asuinrakennukseksi. Piharakennus 1937. 1550881 6730085 25 Munnuinen 2:15/ Vuorenpää I Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Kantatalo, tontti hieman etelämäpänä kuin 1785. Päärakennus 1830-1850. Paritupa, korotettu, lisätty poikkipääty sekä muutettu mansardikattoiseksi 1920-l. Korjauksia 1980- ja 1990- l. 1550981 6729927 26 Nihattula 1:4 Kivikko Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Lohkottu 1922 Pöykön kantatalosta. Paritupatyyppinen hirsirunkoinen asuinrakennus 1800-1900-luvun vaihteesta. Säilynessä ulkoasussa vaikutteita nikkarityylistä. Pihassa talousrakennus vuodelta 1897, jonka päädyssä asuinhuone. 1553869 6730919 27 Nihattula 3:52 Kotikolo (ent. Pohjalainen) Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Kantatalo vanhalla kylätontilla. Päärakennus hirsinen paritupatyyppinen talonpoikaistalo 1800-luvulta. Eteläsivun risaliitti noin 1910-30-luvulta, lisäsiipikuisti 70-luvulta. Toinen hirsinen asuinrakennus 1920-luvulta, sementtitiilinavetta 1914. 1554109 6730703 28 Nihattula 5:34 Kotilehto (ent. Raivo) Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Kantatalo vanhalla kylätontilla. Päärakennus hirsirunkoinen paritupatyyppinen talonpoikaistalo 1800-luvulta. Kuisti ja risalitti 20-luvulta, osa ikkunoista muutettu. Pihapiirissä navetta 1924, kammio ja sauna 1800-l; naapuritontilla uusi asuinrakennus. 1554100 6730780 29 Nihattula 7:19 Majala Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Mynämäen Osuuspankin ja Osuuskassan toimitila 1931-1956. Hirsirunkoinen asuin-/liikerakennus 1900-luvun alusta; laajennus 1937, lisäsiipi 80-l. Lohkottu Moision maista (Mäkärä) vuonna 1917. 1554171 6730566 30 Nihattula 10:1 Oksa Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Seudullinen Rakennettu kylän yhteismaalle. Hirsirunkoinen monia koristeellisia yksityiskohtia sisältävä asuinrakennus 1910-luvulta. Rakennuksen kaakkoiskulmassa ja kuistin kulmissa tornimaiset erkkerit. Huvilamainen, vaikutteita nikkarityylistä ja jugendista. 1553972 6730852 31 Nuuskala 5:19 EURA Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Entinen Isotalo-niminen sotilasvirkatalo. Päärakennus 1947, kivinavetta 1800-luvun lopulta, aitta 1920-luvulta, kuivuri 1926, kanala 1929 sekä uudempi 1980-luvun kuivuri. 1551935 6727504 32 Nuuskala 5:24 ja LÄHDEMÄKI ja JOKISIVU Rakennushistoriallisesti ja historiallisesti arvokas Paikallinen Entinen kansakoulu, klassisvaikutteinen rakennus, valmistunut todennäköisesti 1934, suunnittelija Kaarlo Vilander. Kouluna 1960-luvulle asti,, jonka jälkeen asuinkäytössä. Kaksi ulkorakennusta 1930-luvulta. 1552406 6726872 Arkkitehti Henno Kamppurin vuonna 1956 suunnittelema kansakoulu, jota on laajennettu vuonna 1996. Alkuperäinen, tiilirunkoinen koulurakennus on komikerroksinen, muut osat 33 Pappila 45200100000 Kansakoulu Paikallinen matalampia. Pihassa on myös opettajien asuntolarakennus vuodelta 1958. 1554094 6730430 Kantatalo, isojaonaikaisella kylätontilla. Päärakennus mahdollisesti jo 1700-l, paritupa, mansarddikatto ja poikkipääty 1920-l, Useita ulkorakennuksia 1800-l ja 1900-l alkupuolelta 34 Pursinen 1:19 Pietilä Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen kuten navetta, karjakeittiö, talli, aitta, sauna, riihi. 1551135 6729557 35 Raimela 19:5 Hemmilä (aik. Heimola) Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Kantatalo vanhalla kylätontilla. Kappalaisen pappilana vuoteen 1959. Satulakattoinen hirsirunkoinen päärakennus 1890 (n), ulkoasua hieman uudistettu mm. kuisti 1940-50-luvulta. Pikkutupa, navetta, vilja-aitta (1785), sauna ja kanala-vaja. 1554662 6731299 36 Raimela 5:23 Hyyrö Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Kantatalo vanhalla kylätontilla. Päärakennus leveärunkoinen hirsitalo, rakennettu noin 1920, kuisti 1980-luvulta. Pihapiirissä suuri taitekattoinen navetta 1900-luvun alusta, vilja-aitta 1800-1900-luvun vaihteesta sekä puuvaja. 1554779 6731277 37 Raimela 9:14 Kallunen Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Kantatalo vanhalla kylätontilla. Päärakennus paritupatyyppinen talonpoikaistalo, vanhimmat osat mahdollisesti 1770-luvulta. Uudistettu 1960 ja -80-luvuilla mm. ikkunat. Pihassa kammio, luhtiaitta-talli, sauna ja aitta. Ulompana myös mummontupa ja sauna. 1554738 6731205 38 Raimela 14:14 Kirvelä Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Jyrkkälän Saha ja Mylly Oy:n rakennuksia. Taitekattoinen asuinrakennus rakennettu noin 1900, taitekatto ja laajennus 1920-luvulla; nykyasu 1980-luvulta. Tiilirunkoinen saha- ja myllyrakennus 1930, navetta 1931. Lohkottu Kylä-Seikkulasta 1936. 1555239 6732129 39 Raimela 7:45 Kiviranta (aik. Impo) Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Seudullinen Kantatalo vanhalla kylätontilla. Päärakennus paritupatyyppinen talonpoikaistalo mahdollisesti 1700-1800-luvun vaihteesta. Korkea kiviperustus, kaksi kellaria. Tilalla juustomeijeri 1900n. Pihassa kaksi vilja-aittaa, sauna, navetta ja kammiorakennus. 1554733 6731159 40 Raimela 14:17 Kylä-Seikkula Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Kantatalo vanhalla kylätontilla. Hirsirunkoinen vuonna 1927 rakennettu asuinrakennus. Ulkoasu melko hyvin säilynyt. Pihassa lautarakenteinen varasto, vanhat talousrakennukset purettu. 1554773 6731015 41 Raimela 9:5 Myllymäki Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Lohkottu Kallusesta 1926.Taitekattoinen hirsirunkoinen asuinrakennus vuodelta 1925, ulkoasu säilynyt. Mylly- ja saharakennus 1920-luvulta sekä vajarakennus, jossa oli höyrykone 1937. Näiden toiminta päättyi 1950-60-luvulla. Pihassa myös navettarakennus. 1554651 6731182 42 Ruotsinmäki 1:20 PÄIVÖLÄ Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Päivölä on lohkottu Sipilä-nimisestä talosta 1932. Tiilirunkoinen ja rapattu huvilattilinen omakotitalo 1930-luvulta. Jugend-vaikutteita. Eroaa selvästi alueen muusta rakennuskannasta. 1553379 6731471
43 RUUTILA 1:28 ISORUUTILA Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Seudullinen Kantatalo, samalla tontilla kuin 1794 isojakokartassa. Leveärunkoinen klassisvaikutteinen päärakennus 1929, navetta/talli 1918, kellari 1900-l alusta, aitta 1800-luvulta, tuotantorakennuksia 1980-luvulta. 1552885 6727289 44 Tiuvainen 2:11 Mynämäen yhteiskoulu (Laurin k Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Seudullinen Koulurakennus. Arkkitehti Yrjö Sadeniemen suunnittelema uusklassismin piirteitä sisältävä Mynämäen yhteiskoulu vuodelta 1930. Pihapiirissä koulun uudempia lisärakennuksia. 1554314 6730220 45 Tursunperä 8:87 Alisjunttila Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Kantatalo. Satulakattoine paritupatyyppinen päärakennus siirretty nykyiselle paikalleen 1890-luvulla. Rakennus 1840-50-luvulta. Taitekattoinen frontoni ja kuisti myöhempää perua, osa ikkunoista uusittu. Pihapiirissä kivirunkoinen navetta ja pakaritupa. 1554862 6729389 46 Tursunperä 11:38 Hakula Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Kantatalo. Valtion virkatalona 1960-luvulle asti. Kestikievarina 1900-luvun alkuun. Päärakennus mahdollisesti 1800-luvun alkupuolelta, laajennettu 1900-luvun alussa. Ulkoasua uudistettu 1950-60-luvulla. Pikkutupa, kivinavetta, vilja-aitta ja sauna. 1554693 6729160 47 Tursunperä 4:51 Jussila (välillä Ojaranta) Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Kantatalo vanhalla kylätontilla. Talonpoikaistalo 1800-luvulta (1870?), muutoksia 1914, 1930-luku. Pihapiirissä 1800-luvun tynnyriholvattu kellari, jonka päällä lautarakenteinen vaja sekä uudempia piharakennuksia. 1554560 6729834 48 Tursunperä 1:46 Kankare Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Osatalo isojakoaikaisella tontilla, syntynyt Keijaisten jakauduttua vuonna 1824. Paritupatyyppinen talonpoikaistalo rakennettu noin 1860, ulkoasuun muutoksia, kuten kuisti, ikkunat ja frontoni, 1930-luvulla. Pihapiirissä kivinavetta ja vilja-aitta. 1555115 6729666 49 Tursunperä 3:2 Keskilä Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Lohkottu 1918 Keskikylästä. Taitekattoinen asuinrakennus alkujaan vanhan emännän taloksi 1914. Rakennuksessa toiminut Mynämäen posti (1928-33) ja valokuvaamo 1930-luvulta 1950-luvulle. Pihapiirissä sauna ja navetta 1930-luvulta. 1554624 6729748 50 Tursunperä 442-1-184(a Lampipuisto (ent. Sokkala, Pui Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Lohkottu Jussilasta 1935. Mynämäkeläisen rakennusmestari Kaarlo Vilanderin suunnittelema asuinrakennus 1930-luvun puolivälistä, vaikutteita klassismista (pilasterit, koristeornamentti). Pihapiirissä tiilinavetta ja vaja. 1555149 6729155 51 Tursunperä 7:2 Torppa Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Lohkottu Kiusalasta 1923. Aumakattoinen hirsirunkoinen asuintalo vuodelta 1924, vaikutteita klassismista. Rakennuksen kulmahuoneessa ollut nimismiehenkanslia. Pihassa talousrakennus 1924, jossa sijaitsi eläinlääkäri Svanströmin sairastalli. 1554587 6730074 52 Tursunperä 7:12 Turja Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Lohkottu Kiusalasta 1939. Aumakattoinen rapattu liike/asuinkerrostalo, 2,5 kerrosta, vaikutteita klassismista. Alakerrassa tekstiililiike Tainio, aikaisemmin toiminut myös Viikamon kauppa, Metsäpirtin osuuskassa ja eteläpäädyssä posti 1948-1972. 1554570 6729985 53 Tursunperä 9:9 Vänni Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Kantatalo vanhalla kylätontilla. Päärakennus paritupatyyppinen talonpoikaistalo 1830-luvulta, ulkoasua uudistettu myöhemmin, peruskorjattu 1970-80-luvun vaihteessa. Pihassa pikkutupa, kammio-sauna, vilja-aitta ja kellari 1800-luvulta ja navetta 1931. 1554649 6729788 54 Vallainen 5:17 MARTTILA Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Kantatalo. Päärakennus 1800-luvulta, korotettu 1930. Aumakatto ja ristikarmilliset ikkunat. Kivinavetta 1917, laajennettu 1957 sauna- ja autotalli 1952, kuivuri 1940 autotalli 1989, konehalli 1991. Rankorunkoinen makasiini 1900-l alusta, riihi 1800-l. 1551827 6727831 55 Valtola 3:24 Hirvola Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Seudullinen Kantatalo vanhalla kylätontilla. Hirsirunkoinen maatilan päärakennus vuodelta 1927. Aumakatto, frontonit molemmin puolin, ullakkoikkunoita kattolappeilla. Pihapiirissä navetta ja muita talousrakennuksia. 1553776 6729441 56 Valtola 2:73 Mynäsilo I, entinen Kuivela Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Kantatalo 1779 isojakokartan tontillaan. Taitekattoinen maatilan päärakennus, alkujaan 1800-luvulta, laajennettu ja uudistettu useaan otteeseen. Vanhainkotina 1930-luvulta. Silo Oy:n varastona. Pihapiirissä taitekattoinen kivinavetta sekä piharakennus. 1553629 6729651 57 Vihtamäki 7:00 Suomela Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Mäkitupa?. Hirsirunkoinen asuinrakennus 1800-1900-luvun vaihteesta, malliltaan eteiskamarillinen paritupa. Ulkoasu säilynyt. Pihassa vaja. Suomela on alkujaan rakennettu kylän yhteiselle maalle; ollut suutarin asunto. 1554375 6731783 58 Vihtamäki 4:33 Vanha Krappala Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Seudullinen Kantatalo. Päärakennus paritupatyyppinen talonpoikaistalo, noin 1800-luvun puolivälistä. Ikkunat uusittu 1900-luvun alussa, poikkipäätykuisti 20-30-luvulta; talon alla kellari. Viljaaitta, navetta, kanala, vaja, kuivuri, pikkutupa, aitta ja sauna. 1554787 6731834 59 Vihtamäki 1:12 Verainen II Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Paikallinen Kantatalo. Päärakennus paritupatyyppinen talonpoikaistalo 1800-luvun jälkipuolelta. Uudistettu 1940-luvulla (mm. frontoni, poikkipäätykuisti). Pihapiirissä pikkutupa, savinavetta, tiilirunkoinen aitta sekä kellarivaja. 1554255 6731760 60 Jokila 1:10 Jokirinne Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Jokilan yksinäistalon tontti. Jokirinne lohkottu Jokilasta vuonna 1928. Hirsirunkoinen asuinrakennus noin 1910-luvulta. Ulkoasua uudistettu myöhemmin. Pihassa saunan, puuvajan ja tallin käsittävä talousrakennus 1900-luvun alusta. 1553625 6729545 61 Kälälä 1:11 Koskenranta Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Jussilasta vuonna 1922. Taitekattoinen hirsirunkoinen asuinrakennus 1910-20-luvulta. Pihassa taitekattoinen sauna-nahkurin verstas-rakennus 1920-luvulta sekä puuvaja 1990-luvulta. Asuinrakennuksessa on toiminut kauppa. 1552461 6726666 62 Kälälä 1:72 Lautatarha Historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Työväen asuinrakennus. Lohkottu Jussilasta vuonna 1923. Taitekattoinen asuinrakennus 1920-luvulta. Alkujaan ollut neljän perheen asunnot. Rakennuksen toinen pääty palanut, joten se on nykyisin lyhyempi. Pihassa vajarakennus. 1552590 6726588 63 Kälälä 1:14 Seppola Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Raukankoskesta vuonna 1923. Osittain tiilirunkoinen pajarakennus 1920-luvulta. Asuinrakennus 1900-luvun alusta; oli alkujaan saunarakennus muutettiin Sepän talon vanhanväen rakennukseksi. 1552484 6726460 64 Kälälä 1:21 Tammi Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Raukankoskesta vuonna 1925. Osittain hirsirakenteinen asuinrakennus 1900-luvun alkupuolelta. Pihassa kaupan varastorakennus noin 1930-luvulta sekä sauna. Asuinrakennuksen pohjoispäädyssä on toiminut kyläkauppa. 1552448 6726479 65 Kattelus 2:17 Alisruoppala Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Kantatalo vanhalla kylätontilla. Päärakennus hirsinen paritupatyyppinen talo 1800-luvun lopulta. Uudistettu 1951 ja 1968. Pihapiirissä kanala, vilja-aitta, Ylisruoppalan kanala ja navetta 1900-luvun alkupuolelta sekä uudempia talousrakennuksia. 1553546 6726855 66 Kattelus 1:20 Arola Historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Kantatalo vanhalla kylätontilla. Päärakennus omakotitalo vuodelta 1961. Vilja-aitta, ajokaluvaja, navetta, konesuoja, kellari-vaja ja talli-kanala-kuivurirakennus 1900-luvun alkupuolelta sekä 1960-l kanala. 1553479 6726900 67 Kattelus 1:2 Lahtela Ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Sotilaan torpan tontti 1794. Lohkottu Arolasta 1948. Asuinrakennus leveärunkoinen hirsitalo 1914. Uudistettu 1990-luvulla. Pihassa osittain 1900-luvun alkupuolen hirsirunkoinen talousrakennus, jossa ollut sauna, kanala ja puuvaja. 1553497 6727236 68 Kintikkala 1:20 Laiho II Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Kintikkalan kantatalosta 1935. Asuinrakennus leveärunkoinen puolitoistakerroksinen omakotitalo vuodelta 1934, vaikutteita klassismista Pihassa 1940-50-luvun sauna ja navetta-makasiini. 1553057 6727858 69 Lankkinen 11:13 Ahtola Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Ylispukkilan kantatalosta 1919, johon asuinrakennus aikaisemmin kuului. Talonpoikaistalo 1800-1900-luvun vaihteesta, uudistettu 1930-luvulla Kaarlo Vilanderin toimesta poikkipäädyllä ja frontonilla. 1554560 6731017 70 Lankkinen 10:18 Jäspi Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Jäspin kantatalon maalla hirsirunkoinen asuinrakennus; alkujaan muonamiehen asunto 1800-luvun lopulta, ulkoasua uudistettu myöhemmin, viimeksi 1940-luvulla. 1554754 6730653 71 Lankkinen 5:27 Karhula Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lautarakenteinen satulakattoinen vilja-aitta 1928. Ollut Karhulan kantatilan entinen viljavarasto. 1554732 6730613 72 Lankkinen 5:27 Karhula (ent. Hakamäki) Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Karhulan kantatalon mailla. Pienehkö hirsirunkoinen asuinrakennus mahdollisesti 1900-luvun alusta, eteiskamarillinen paritupa. Pulpettikattoinen kuisti. Säilynyt hyvin 1900-luvun alkupuoliskon asussa. Pihassa ulkorakennus. 1555540 6730972 73 Lankkinen 10:20 Kauppa Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Jäspin kantatilan maista 1914, Mattilasta 1966. Hirsirunkoinen asuinrakennus 1800-1900-luvun vaihteesta, laajennettu ja uudistettu 1920-luvulla taitekattoiseksi. Pihapiirissä tiilinavetta ja hirsisauna 1920-luvulta. 1554618 6730268 74 Lankkinen 13:0 Kivelä Ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Tontti lohkottu Hämölän ja Kittilän maista. Hirsirunkoinen pieni asuinrakennus 1800-1900-luvun vaihteesta. Laajennettu poikkipäädyllä ja pulpettikatoisella kuistilla noin 1930-luvulla. Osa ikkunoista muutettu. Pihassa sauna ja liiteri. 1555569 6730357 75 Lankkinen 18:0 Kovala Ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Kiinteistö muodostettu 1968. Hirsirunkoinen yksinäistupa-tyyppinen asuinrakennus 1800-1900-luvun vaihteesta, laajennettu myöhemmin toisella huoneella. Pihassa talousrakennus vuodelta 1946. 1555617 6730329 76 Lankkinen 11:18 Lepola (aik. Fälskäran) Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Ylispukkilasta 1913. Leveärunkoinen hirsinen asuinrakennus, valmistunut noin 1905. Ulkoasua muuttanut suurikokoinen uusi kuisti. 1554863 6730954 77 Lankkinen 7:12 Mettälä Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Isojoulusta 1946. Pitkänurkkainen hirsirunkoinen asuinrakennus 1800-1900-luvun vaihteesta, malliltaan eteiskamarillinen paritupa. Satulakattoinen kuisti. Ulkoasussa säilynyt 1900-luvun alkupuolen piirteet. 1554758 6730662 78 Lankkinen 4:22 Päivölä Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Tuomolasta 1923. Taitekattoinen hirsirunkoinen asuinrakennus noin 1923. Pihassa lautarakenteinen navetta. 1554687 6730460 Kantatalo vanhalla kylätontilla. Päärakennus satulakattoinen rintamamiestalotyyppinen omakotitalo vuodelta 1959, pääpiirteissään syntyajankohtansa asussa. Pihassa betonitiilihirsinavetta 79 Lankkinen 42900060016 Seppälä Historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen 1928 ja puuvaja-autotalli-kuivurirakennus 1959. 1554702 6730683 80 Lankkinen 42900040025 Tuomola Historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Osatalo vanhalla kylätontilla, lohkottu Ketun kantatalosta vuonna 1824. Rintamamiestalotyyppinen satulakattoinen omakotitalo, pieni karjarakennus ja sauna 1940-luvun lopulta. Rakennusten ulkoasu säilynyt 1940-luvun asussaan. 1554623 6730644 81 Lankkinen 21:0 Tuulenverho Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Jäspistä vuonna 1923. Hirsirunkoinen asuinrakennus, ulkomuoto ja -asu noin 1920-30-luvulta. Sauna-puuvaja rakennettu 1949. 1555624 6730391 82 Lankkinen 10:9 Urpala Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Jäspin kantatalon vanha tontti. Urpala lohkottu Jäspistä 1926. Asuinrakennus Jäspin entinen päärakennus 1800-luvulta. Nykyasu noin 1950-luvulta, rakennusta mm. lyhennetty, I- puitteiset ikkunat. Pihassa noin 40-luvulla tehty navetta ja ulkorakennus. 1554718 6730717 83 Lemmettylä 1:100 Mäenpää (ent. Mattila) Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Osatalo 1792 isojakokartan mukaisella tontilla. Halottu 1822. Päärakennus paritupatyyppinen talonpoikaistalo 1900-luvun alusta. Uudistettu 1970-luvulla. Talousrakennus 1800-1900-l, taitekattoinen navetta 1924 sekä vanhanmiehen rivi 1800-luvulta. 1552051 6730814 84 Lempiskallio 1:69 Renkitupa Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Kalleisten kartanon työväenasunto. Lohkottu vuonna 1966. Hirsinen taitekattoinen asuinrakennus, rakennuksessa oli iso leivintupa ja useita pieniä hellahuoneita. Uudistettu ja laajennettu matalalalla lisäosalla 1960-luvulla. 1551592 6729519 85 Lepistö 2:35 Kumpula III Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Isokartanon kantatalon isojakoaikainen tontti. Lohkottu Uusikartanosta 1919. Asuinrakennus leveärunkoinen hirsitalo 1900-luvun alusta. Navetta-puuvajarakennus 1900-luvun alusta. 1552764 6731007 86 Lepistö 1:51 Riihipelto Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu 1917 Isokartanosta. Taitekattoinen keskeismuuripohjakaavainen hirsitalo vuodelta 1927. Karjarakennus 1928 sekä sauna-varastorakennus 1900-luvun alusta. 1552253 6731498
87 Lepistö 2:120 Uusikartano Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Kantatalo. Päärakennus 1960 valmistunut omakotitalo. Taitekattoinen karjarakennus, tiilinen rapattu asuin-varastorakennus, vilja-aitta, makasiini, palvelusväen asunto, pumppukoppi, paja, mylly, lato, sauna ja muuntaja 1800-1900-luvun vaihteesta. 1553139 6730754 Kantatalo vanhalla kylätontilla. Päärakennus paritupatyyppinen talonpoikaistalo oletettavasti 1800-1900-luvun vaihteesta. Peruskorjattu ja uudistettu 1990-2000-luvulla. Kivinavetta, 88 Liuskallio 43300020015 Kylämattila Historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen hirsiaitta ja riihi-makasiini. 1552770 6729876 Mynämäkeläisen rakennusmestari Kaarlo Vilanderin suunnittelema 2,5 kerroksinen aumakattoinen asuin/liikerakennus vuodelta 1938. Vaikutteita klassismista ja funktionalismista. 89 Mäenkylä 1:27 Aittola Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Ulkoasu jonkin verran muuttunut. Tontti lohkottu Tienhaarasta 1943. 1554088 6730171 90 Mäenkylä 1:38 Joutsen Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Asuinrakennus/kauppa 1950. Lohkottu Rauharinnasta 1951. Alakerrassa toiminut muun muassa Mynämäen Vaatetusliike. Yläkerrassa ollut sekä verotoimisto että työvoimatoimisto. Asuintiloja ylä- ja alakerrassa. Piharakennus 1951. 1554051 6730114 Vuonna 1958 valmistunut rintamamiestalo, jonka ulkoasu on säilynyt alkuperäisen kaltaisena ikkunoiden ja katteen uusimisesta huolimatta. Pihassa on myös peltinen autotalli 91 Mäenkylä 44200040042 Kaarela Ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen vuodelta 1983. 1553840 6730096 Lohkottu Harjunpäästä 1933. Pitkänmallinen hirsirunkoinen asuinrakennus valmistunut noin 1920. Ulkoasu 1930-40-luvulta. Pihassa sementtitiilinen talousrakennus. 92 Mäenkylä 4:16 Karhula Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen 1554860 6729265 93 Mäenkylä 4:33 Katajisto Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Harjunpäästä 1954. Pieni eteisen ja tuvan käsittävä hirsimökki 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä. 1554930 6728884 94 Mäenkylä 1:12 Kotiranta Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Sillankorvasta 1917. Kaksikerroksinen asuintalo. Alkujaan 1800-1900-luvun vaihteessa rakennettu hirsitalo, korotettu nykyiseen muotoonsa 1930-luvulla. Pihassa rakennus, jossa 1930-luvulla toiminut Ahdin limonaditehdas, sitten leipomo. 1554414 6730008 95 Mäenkylä 4:30 Männistö Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Harjunpäästä 1945. Hirsirunkoinen omakotitalo vuodelta 1948. Kuusiruutuiset ikkunat, pulpettikattoinen kuisti. Pihapiirissä 1940-luvun saunarakennus. 1554916 6728908 1930-luvulla rakennettu keskusmuurityyppinen omakotitalo, jonka ulkoasu on säilynyt alkuperäisenä. Talo on kohtalaisessa kunnossa ja mahdollisesti tyhjillään. Pihassa on myös 96 Mäenkylä 44200010025 Sähkölä Maisemallinen saunarakennus vuodelta 1948 sekä leikkimökki 1940-luvulta. 1554145 6730129 Lohkottu 1954 Harjunpäästä. Hirsirunkoinen tuvan ja kamarin käsittävä asuinrakennus vuodelta 1927, pulpettikattoinen kuisti rakennettu hieman myöhemmin. Pihassa toinen 1800-97 Mäenkylä 4:32 Santaharju Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen 1900-luvun vaihteen asuinrakennus, käytetty myös navettana 1554940 6729246 Vuonna 1955 valmistunut rintamamiestalo, joka on vanhan mallin mukaan uusittuja ikkunoita lukuunottamatta alkuperäisessä ulkoasussaan. Pihassa on myös samanikäinen autotalli 98 Mäenkylä 44200050030 Savela Maisemallinen 1554781 6729991 99 Mäenkylä 44200050013 Siltainsuu Maisemallinen Vuonna 1948 valmistunut suurikokoinen rintamamiestalo, jonka ulkoasu on säilynyt alkuperäisenä. Rakennus on roiskerapattu ja sementtitiilillä katettu. 1554430 6730071 Lohkottu Harjunpäästä 1935. Pienehkö, alkujaan tuvasta ja kamarista koostunut, hirsitalo 1900-luvun alusta. Laajennettu nykyiseen muotoonsa 1940-luvulla. Ulkoasu säilynyt 40-luvun 100 Mäenkylä 4:18 Vierumäki Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen asussa. Talossa asunut suutari Lahti. Piharakennuksessa verstas ja sauna. 1554907 6729249 101 Mäenkylä 4:26 Virtavuori Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Hirsirunkoinen pieneläjän asuinrakennus 1890-luvulta, pulpettikattoinen kuisti rakennettu hieman myöhemmin. Rakennus säilynyt 1900-luvun alkupuolen asussa. 1554879 6729054 102 Mäenkylä 1:32 Yrjölä Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Kaksikerroksinen aumakattoinen kerrostalo vuodelta 1948. Alakerroksessa liike- ja asuintiloja, yläkerrassa asuintiloja. Rakennuksessa toimi Krapinojan vaatetusliike 1970-luvulle. Tontti lohkottu Rauharinnasta 1947. 1554091 6730132 103 Munnuinen 1:22 Lainio Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Sijaitsee Munnuisten kylätontilla. Nukin kantatalon eläkeläis- tai muu asuinrakennus. Lohkottu 1924. Päärakennus 1800-luvulta, kammio muutettu asuinhuoneeksi 1937. 2-ruutu ikkunat 1960-l, korjauksia 1980-l. Sauna ja lato 1920-l, navetta 1953. 1550875 6730137 104 Munnuinen 3:9 Laurila Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Tontti lohkottu Vinalan kantatalosta 1935. Mansardikattoinen päärakennus 1900-l alusta, hirsirunko, kiviharkkoperusta. Navetta- ja saunarakennus samalta ajalta sekä makasiini 1940- tai 1950-luvulta. 1551127 6729900 105 Munnuinen 1:33 Lehtimäki Rakennushistoriallisesti arvokas Maisemallinen Mäkitupa tai muu tilattoman väen asunto. Lohkottu Torkkalasta 1935. Päärakennuksen vanhimmat osat 1800-l, laajennus 1910- tai 1920-l. T-karmilliset ikkunat. Pihapiirissä rankorunkoinen vaja. 1551084 6730168 106 Munnuinen 4:11 Pihala Ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Pulkkalan kantatalosta. Paritupatyyppinen päärakennus 1800-l loputa tai 1900-l alusta. Muutettu kahden perheen asunnoksi 1975. Rankorunkoinen navetta n. 1900, muualta sodan jälkeen siirretty makasiin. Sauna 1950- tai 1960-l. 1550938 6730265 107 Munnuinen/ 2:3 Mäkinen Ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Tontti lohkottu Vuorenpään kantatalosta 1933. Päärakennuksessa vuosiluku 1885, paritupatyyttpinen rakennus korotettu mansardikattoiseksi 1930-l. Tominut meijeri, kauppa, kahvila, jopa salakapakka. Vuodesta 1973 asuinrakekennus. Varasto ja sauna. 1551031 6729880 108 Nihattula 2:23 Ahdasmäki Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Liike-ja asuinrakennus. Kapearunkoinen hirsitalo 1800-luvun lopulta, taitekatto ja frontoni 1920-30-luvulla; uudistettu myöhemmin. Aluksi peltiseppä (paja piharakennuksessa) sitten valmisvaateliike, pyörälikkeitä ja T-kauppa. Lohkottu Härkälästä 1947. 1553922 6730873 Nihattulan kylänmäellä sijaitseva hirsitalo 1900-luvun alusta. Rakennusta on laajennettu ja korotettu 1940-50-luvuilla, mutta alkuperäinen ilme on osin tallella. Pihassa on myös 109 Nihattula 44500010074 Alamäki Maisemallinen talousrakennus vuodelta 1947. 1553888 6730964 Mäkitupa (?) rakennettu alkujaan kylän yhteismaalle. Hirsirunkoinen yksinäistupa 1800-luvun lopulta; laajennettu myöhemmin vinkkeliosalla. Pihassa 1940-luvun saunarakennus. 110 Nihattula 3:60 Ankanpönttö Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen 1553697 6731437 111 Nihattula 2:18 Häävälä Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu 1918 Härkälästä. Hirsirunkoinen paritupatyyppinen asuinrakennus 1890-luvulta. Kuisti ja eteiskamari 1940-luvulta. Rakennettu Härkälän talon vanhanväen asunnoksi. Pihassa taitekattoinen navetta-saunarakennus ja hirsinen aitta. 1553909 6730793 112 Nihattula 4:16 Hakala Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Mäkitupa? Lohkottu 1927 Krappen kantatalosta. Yksinäistupa 1927-28; tupa hirttä, kamariosa lautaa. Pihassa myös 1920-luvun talousrakennus. 1553655 6731698 113 Nihattula 4:36 Harju Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Mäkitupa, lohkottu Hakasta 1937. Tuvan, kamarin ja korkean satulakattoisen kuistiin käsittävä pienehkö hirsinen asuinrakennus 1900-luvun alusta. Alkujaan yksihuoneinen, laajennettu 20-luvulla. Pihassa talousrakennus, jossa navetta ja sauna 1930-luvulta 1553706 6731676 114 Nihattula 7:64 Hietarinta Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Aumakattoinen tiilirunkoinen rapattu kaksikerroksinen asuintalo 1936-37. Rakennusmestari Kaarlo Vilanderin suunnittelema, vaikutteita klassismista. Pihapiirissä navetta, sauna, ulkorakennus ja vaja. Lohkottu Santiosta 1917. 1554225 6730729 115 Nihattula 1:7 Kivelä Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Hirsinen asuinrakennus oletettavasti 1800-luvun lopulta, vaikutteita nikkarityylistä. Lohkottu Pöykön kantatalosta 1922. 1554020 6730725 116 Nihattula 2:12 Korkela Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Härkälän kantatalosta 1923. Hirsirunkoinen satulakattoinen asuinrakennus 1920-luvulta. Pulpettikattoinen kuisti. Pihassa taitekattoinen talousrakennus, jossa ollut sauna ja kanala. 1553936 6730855 117 Nihattula 4:65 Krappe Historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Kantatalo vanhalla kylätontilla. Päärakennus oletettavasti alkujaan ollut paritupatyyppinen hirsitalo 1800-luvun lopulta; ulkoasu muuttunut 1950-60-luvulla. Pihassa leipomorakennus 1954 sekä uudempi autotalli. 1554097 6730726 118 Nihattula 4:34 Kulmala Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Haka-nimisestä kiinteistöstä 1937. Hirsirunkonen yksinäistupa 1800-luvun lopulta; laajennettu 1920-luvulla paritupatyyppiseksi, taitekattoinen poikkipääty eteiskamarin kohdalla. Pihassa 1950-luvun navetta-vajarakennus. 1553721 6731521 Kantatalo vanhalla kylätontilla. Vanhimmat rakennukset ovat tiilirunkoiset aitta ja navetta 1900-luvun alusta. Päärakennus on vuodelta 1979 ja toinen asuinrakennus vuodelta 1995. 119 Nihattula 44500060068 Kyrölä Historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Pihassa on myös kalustovaja 1960-luvulta. 1553896 6730709 Suutarin asuinrakennus, lohkottu Pöyköstä 1954. Paritupatyyppinen hirsinen rakennus 1800-luvun lopulta, luoteispuoli ollut kammiona; kuisti 50-luvulta, vanhat talousrakennukset 120 Nihattula 1:21 Lahjala Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen purettu; pihassa uudehko omakotitalo. 1554017 6730752 121 Nihattula 7:40 Leinola Ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Rankorakenteinen eteiskamarillisen yksinäistuvan pohjakaavaa noudattava asuinrakennus vuodelta 1934. Rakennettu alkujaan Moision kantatilan vanhanväen asunnoksi. Pihassa tiiliomakotitalo vuodelta 1977. Lohkottu Moisiosta 1938. 1553526 6732061 122 Nihattula 5:15 Mäkilä Rakennushistoriallisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu 1922 Raivon kantatalosta. Paritupatyyppinen asuinrakennus 1800-1900-luvun vaihteesta, toinen puoli kammiona. Pihassa sauna, autotalli entinen kattotiilitehdas sekä puuvaja. 1553609 6732114 123 Nihattula 4:18 Mäntymäki Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Mäkitupa? Lohkottu Krappen kantatalosta 1928. Pitkänmallinen pieni hirsinen asuinrakennus, jossa päätykamari, tupa ja kylmä kammiotila. 1553785 6731589 124 Nihattula 7:87 Moisio Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Kantatalo. Hirsinen leveärunkoinen päärakennus; vanhimmat osat 1800-luvun lopulta, laajennettu 1900-luvun alussa, korotus ja kaaveli 1940-luvulta. Pihassa tiilinavetta ja hirsirunkoinen sauna 1900-luvun alkupuolelta. 1553451 6732138 125 Nihattula 4:29 Naapuri Rakennushistoriallisesti arvokas Maisemallinen Mäkitupa? Lohkottu Krappesta 1931. Alkujaan tuvan ja kamarin sisältänyt hirsirunkoinen asuinrakennus 1900-luvun alusta. Päätyä laajennettu myöhemmin matalalla lisäsiivellä. 1553772 6731518 126 Nihattula 6:4 Nummi Maisemallinen Lohkottu Kyrölästä 1922. Hirsirunkoinen asuinrakennus 1900-luvun alusta; laajennettu ja uudistettu 1952. Pihassa sauna ja karjarakennus. 1553665 6731947 127 Nihattula 7:88 PELTOMOISIO Ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Moision kantataloon kuuluneita talousrakennuksia, lohkottu 1988. Kuivurirakennus 1900-luvun alkupuolelta, hirsirunkoinen riihi 1800-1900-luvun vaihteesta ja kellari 1900-luvun alusta. Rakennukset Moision pihapiirin tuntumassa. 1553377 6732134 128 Nihattula 3:7 Puistola (ent. Santio) Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Hirsirunkoinen asuin/kaupparakennus 1800-luvun lopulta, uudistettu noin 1940-l frontonilla ja verannalla. Liikehuoneisto eteläpäädyssä. Pihassa talousrakennus 1800-luvulta. Rakennuksessa toiminut sekatavarakauppa, nahkaliike ja muotiliike (n1900-1940-l). 1554133 6730687 Suuri kaksikerroksinen, funktionalistisia piirteitä omaava omakotitalo vuodelta 1947. Rakennus on säilyttänyt alkuperäisen ulkoasunsa. Pihassa on myös 1940-luvulla rakennettu vaja, 129 Nihattula 44500020021 Raivola Maisemallinen jonka alla on luonnokivistä holvattu kellari viimeistään 1800-luvulta. 1553955 6730817 Asutustila, lohkottu Haka-nimisestä kiinteistöstä 1937. Paritupatyyppinen pienehkö hirsinen asuinrakennus 1900-luvun alusta. Pulpettikattoinen lisäsiipi vuodelta 1984. Pihassa 130 Nihattula 4:35 Reuna Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen saunarakennus noin 1920-30-luvulta. 1553705 6731553 131 Nihattula 4:33 Rintala Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Mäkitupa? Lohkottu Krappesta 1922. Hirsirunkoinen asuinrakennus 1900-luvun alusta; laajennettu 1940-luvulla ja 1984 nykyiseen muotoonsa. 1553790 6731548 132 Nihattula 4:133 Rintamaa Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Krappesta 1930. Hirsirunkoinen yksinäistupa oletettavasti 1910-luvulta, laajennettu lisäosalla myöhemmin; peruskorjattu mahdollisesti 1970-80-luvulla (eristys, lomalaudoitus). 1553791 6731624
133 Nihattula 4:50 Santaharju Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu 1947 Haka-nimisestä kiinteistöstä. Hirsirunkoinen tuvan ja kamarin käsittävä asuinrakennus 1800-1900-luvun vaihteesta. Ulkoasua muuttanut mm. pulpettikattoinen kuisti. Pihassa pulpettikattoinen vajarakennus. 1553796 6731820 134 Nihattula 5:7 Säteri Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Raivon kantatalosta 1913. Paritupatyyppinen hirsinen asuinrakennus 1860-luvulta, salipäädyssä alkujaan ollut kammio. Kuisti ja ulkoasu oletettavasti 1900-luvun alusta. Pihassa navetta sekä sauna-kanalarakennus. 1553997 6730835 135 Nihattula 6:56 Sepula Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Hirsirunkoinen keskeismuuripohjakaavainen omakotitalo vuodelta 1930. Remontoitu 1990-luvulla. Pihassa kaksi tiilirunkoista talousrakennusta oletettavasti 30-luvulta. Rakennettu Kyrölän maalle, lohkottu Tammela nimisenä vuonna 1951. 1553817 6731353 136 Nihattula 1:19 Terhokoski Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Pöykön kantatalosta 1945. Hirsinen asuinrakennus; leveärunkoinen perusmuoto oletettavasti 1930-40-luvulta, pulpettikattoinen frontoni 40-luvulta; ulkoasua remontoitu 80-90-luvun vaihteessa. Pihassa myös 30-40-luvun talousrakennus. 1553901 6730893 137 Nihattula 7:26 Väinölä Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu 1926 Niemelästä. Taitekattoinen hirsirunkoinen asuinrakennus 1920-luvun lopulta. Frontoni kummallakin sivulla; tasakattoinen kuisti rakennettu ilmeisesti myöhemmin. 1554228 6730654 138 Nihattula 1:88 Vanha-Pöykö Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Kantatalo. Päärakennus hirsirunkoinen paritupatyyppinen talonpoikaistalo. Ulkoasua uudistettu 50-l. Hirsirunkoinen vanhan emännänrakennus 1920-luvulta, luonnonkivirunkoinen rapattu karjarakennus 1916 ja tiilinen vilja-aitta-kellari 1924. 1554010 6730800 139 Nihattula 3:49 Varhe Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Pohjaisen kantatalosta 1935. Hirsinen asuinrakennus vanhimmat osat 1800-luvun puolelta. Remontoitu useaan otteeseen. Pihassa hirsirunkoinen seinistään alaspäin kapeneva aitta 1800-luvulta, sauna, kanala ja vaja. 1554187 6730776 140 Nihattula 4:40 Varjonen Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Hietanummesta 1939. Hirsirunkoinen asuinrakennus 1800-luvun lopulta, toiseen päätyyn rakennettu myöhemmin levennys. Alkujaan mahdollisesti Krappen kantatilan vanhan miehen asuinrakennus. Pihassa sauna, maakellari ja puuvaja. 1553673 6731554 141 Nihattula 10:5 Vartia Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Rakennettu kylän yhteismaalle, lohkottu tonteiksi vuonna 1969. Päärakennus rankorakenteinen asuinrakennus 1920-luvulta, taitekattoinen frontoni. Pihassa asuinmökki, joka yksinäistupa 1800-luvun jälkipuolelta, sekä hirsinen saunarakennus 1920-luvulta. 1553913 6730944 142 Nuuskala 5:10 LINNAVUORI =(Nieminen, Vallai Rakennushistoriallisesti arvokas Maisemallinen Entinen Nuuskalan Isotalon puustellin torppa. Lohkottu Lähdemäki-nimisestä tilasta 1959. Asuinrakennus 1800-luvun lopulta, kellari samalta ajalta sekä kanala 1940-luvulta. 1551493 6727389 143 Pappila 4:15 Nummenmaa Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu 1955 Pappilan maista. Aumakattoinen 2,5 kerroksinen asuin-/liikerakennus vuodelta 1949. Rakennusmestari Kaarlo Vilanderin suunnittelema. Ulkoasu säilynyt. Pihassa myös puusepänverstas 1940-luvun lopulta. 1553902 6730411 144 Parsila 1:43 KALLIOMÄKI Maisemallinen Tilattoman väen asumus 1800-l, paritupapohjakaava. Tontti lohkottu Kivimäki-nimisestä tilasta 1972. Kolme uutta ulkorakennusta. 1554724 6728290 145 Parsila 3:7 KANKARE Rakennushistoriallisesti arvokas Maisemallinen Tilattoman väen asumus, tontti lohkottu Pietilän kantatalosta 1913. Vinkkelimuotoinen asuinrakennus, vanhimmat osat 1800-luvulta. Sauna ja vajarakennus 1800- tai 1900-luvulta. 1554619 6728277 146 Parsila 3:24 PIETILÄ Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Kantatalo, samalla tontilla kuin vuoden 1779 isojaon kartassa. Leveärunkoinen ja mansardikattoinen päärakennus 1918, kivinavetta 1908, kellari 1868, vilja-aitta 1800-l, ajokaluvaja 1900-l alusta sekä sauna 1920-l 1554964 6728051 147 Parsila 3:16 VUORI Rakennushistoriallisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Pietilän kantatilasta 1913. Asuinrakennus 1900-1910. T-karmilliset ikkunat. Tontilla savusauna 1800-luvun lopulta ja puuvaja 1900-l alusta. 1554575 6728329 148 Pellilä 1:3 Ranta Maisemallinen Lohkottu Isotalon osatalosta 1916. Päärakennus 1904-1905, uusittu 1960- ja 1970-lukujen taitteessa. Aumakattoinen umpikuisti, suuret ikkunat. Saunana ja navettna toiminut ulkorakennus 1920- tai 1930-luvulta. 1553913 6729382 149 Pirttimäki 1:30 JUSSINTUPA Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Jussintupa on Simolan palstatilan talouskeskus. Pirttimäen yksinäistalo jaettu 1914 Simolaan, Kuoppalaan ja Pinomäkeen. Kahdella kamarilla jatkettu paritupatyyppinen päärakennus 1800-l lopulta. Kellari ja puuvaja. 1553029 6731485 150 Pursinen 1:18 Jaakonmäki Maisemallinen Kuulunut Ylispietilän osatalon rakennuskantaan. Vanhimmat osat mahdollisesti 1700- tai 1800-l, korjaus 1980-l. Satulakattoinen umpikuisti ja kaksijakoiset ikkunat. Pursisen vanhalla kylätontilla. 1551097 6729597 151 Pursinen 2:49 Knaapila Historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Kantatalo, edelleen isojaon aikaisella kylätontilla. Kaksikerroksinen, osin hirsi- ja osin rankorunkoinen päärakennus 1920-luvun lopulta, aumakatto. Korjauksia 1970- ja 1980-luvuilla. Lato 1900-l alusta. 1551138 6729628 152 Raimela 6:25 Hovilinna Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Harskan maista 1956. Tiilirunkoinen rapattu 2,5 kerroksinen liike/asuinrakennus vuodelta 1945. Rakennuksessa vaikutteita klassismista. Alakerrassa ollut liiketiloja, mm. Munakunta, Hankkija. Pihassa saunarakennus. 1555369 6732018 153 Raimela 8:35 Kivimaa Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Junnilasta 1936. Asuinrakennus ilmeisesti entinen Junnilan kantatilan paritupatyyppinen päärakennus 1850-luvulta. Salipääty purettu 1940-luvulla, nykyasu 1960-luvulta. Pihapiirissä sementtitiilinen navetta ja hirsisauna 1920-30-luvulta. 1554994 6731420 154 Raimela 6:17 Kivimaa Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Harskasta 1943. Hirsirunkoinen asuinrakennus vuodelta 1937, rakennusmestari Kaarlo Vilanderin piirtämä. Säilyttänyt hyvin syntyajankohtansa ulkoasun. Pihassa 1930-luvun saunarakennus. 1555117 6731547 155 Raimela 2:21 Kokkola Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Taitekattoinen lautarakenteinen työväenasuinrakennus 1920-luvulta. Historiallisesti osa Jyrkkälän mylly- ja saha-aluetta. Ulkoasu jonkin verran uudistunut. Tontilla piharakennus. 1555326 6732005 156 Raimela 5:3 Koskenkorva Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Hyyröstä 1936. Hirsirunkoinen asuinrakennus mahdollisesti 1930-40-luvulta. Ulkoasu melko hyvin säilynyt. Pihassa sementtitillinen navetta- ja kuivurirakennus. 1554570 6731299 157 Raimela 7:11 Mäkilä Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Välilästä 1940. Hirsirunkoinen asuinrakennus rakennettu 1900-luvun alussa; eteiskamarillinen paritupa. Ulkoasu 1900-luvun alkupuoliskolta. Pihassa mahdollisesti asuinrakennuksen kanssa saman ikäinen kellari-vaja. 1555501 6732075 158 Raimela 8:8 Mäntyharju Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Junnilasta vuonna 1936. Rakennusmestari Kaarlo Vilanderin itselleen suunnittelema asuinrakennus 1930-luvulta. Edustaa 1920-30-luvulle ja Vilanderille tyypillistä rakennusta, jossa leveät nurkkalaudat, frontoni ja päädyssä pyöreät vintinikkunat. 1555014 6731589 159 Raimela 6:9 Metsärinta Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Harskasta 1932. Hirsirunkoinen kapea, pienehkö torppatyyppinen asuinrakennus mahdollisesti 1900-luvun alusta. Pulpettikattoinen kuisti. 1555507 6731981 160 Raimela 3:9 Metsola Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Savusta vuonna 1922. Hirsirunkoinen asuinrakennus 1800-1900-luvun vaihteesta, uudistettu ja osin levennetty 1930-luvulla nykyiseen muotoonsa. Muutokset suunnitteli Kaarlo Vilander. Ulkoasu hyvin säilynyt. Pihassa ulkorakennus ja autotalli. 1555030 6731481 161 Raimela 12:00 Sikaniemi Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu 1929 Seikkulan kantatalosta. Päärakennus eteiskamarillinen paritupa 1800-1900-luvun vaihteesta. Pulpettikattoinen kuisti. Säilynyt melko hyvin 1900-luvun alkupuolen ulkoasussa. Pihassa sauna-vajarakennus sekä kellarin rauniot. 1554593 6731056 162 Raimela 8:20 Tiensuu Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Hirsirunkoinen asuinrakennus, rakennettu Junnilan kantatilan vanhan miehen asunnoksi 1900-luvun alussa. Lohkottu 1936/1940. Pihapiirissä 1920-luvun saunarakennus. Säilyneet hyvin 1900-luvun alkupuolen asussa. 1554974 6731499 163 Ruotsinmäki 1:36 LEHTIMÄKI Rakennushistoriallisesti ja historiallisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Sipilä-nimisestä tilasta 1947. Päärakennus 1800- ja 1900-lukujen taitteesta. Koristeellinjen kuisti ja pienet T-karmilliset ikkunat. Huonejako pohjautuu paritupaan. Navetta ja saunarakennus 1800-l lopulta tai 1900-luvun alusta. 1553357 6730708 164 Ruotsinmäki 1:34 RAITALA Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Tontti lohkottu Isotalosta 1946. Pienehkö mansardikattoinen asuirnakennus 1920-luvun puolivälistä. Tupa, kamari ja jugend-vaikutteiset ikkunat. Sauna ja puuvaja. 1553399 6731072 165 Ruotsinmäki 1:144 SIPILÄ Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Vähätalosta 1932. Tontilla on 1920-luvulla valmistunut paritupapohjakaavainen päärakennus, jossa on pulpettikattoinen umpikuisti 1960-luvulta. Savi-kanervaseoksesta muurattu navetta 1920-luvulta sekä puuvaja samalta ajalta. 1553173 6730590 166 Ruutila 1:19 JUSSILA Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Tontti on lohkottu Isoruutilan kantatalosta 1947. Päärakennus on kaksikerroksinen, satulakattoinen sekä mineriittivuorattu entinen matkustajakoti. Lisäksi pihapiirissä on entinen kanala sekä maakellari. 1552907 6727188 167 Ruutila 1:29 PAPPILA Rakennushistoriallisesti arvokas Maisemallinen Erotettu lohkomalla 1984 Apajan varasto-nimisestä kiinteistöstä. Leveärunkoinen ja mansardikattoinen myymälä- ja asuinrakennus vuodelta 1936. Talossa toiminut osuuskauppa Apaja. Ulkorakennus 1930-luvulta. 1552727 6727373 168 Ruutila 2:4 SINIMÄKI Maisemallinen Lohkottu Vähä-Ruutilan kantatalosta 1926. Rankorunkoinen asuinrakennus 1920-luvun lopulta, mansardikatto ja kuusiruutuiset ikkunat. Toiminut myös peltisepän verstas. Tontilla myös uudehko omakotiltalo. 1552780 6727544 169 Ruutila 1:6, 1:14 SYRJÄLÄ JA SYRJÄLÄ I Maisemallinen Lohkottu Ruutilan kantatalosta 1925. Asuinrakennus n. 1920, mansardikatttoinen frontoni. Lisäosa 1981. Autotalli 1985, verstas 1982. 1552742 6727426 170 Tiuvainen 2:7 Käsityökoulu Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu 1921 Ruotsinkankareen kantatalosta. Rakennus alkujaan tilan asuinrakennus noin vuodelta 1900, raittiusseurantalona, sitten kotiteollisuusyhdistykselle. Ulkoasua muutettu 1920-luvulla ja myöhemmin. 1553209 6730291 171 Tiuvainen 4:7 Vuorenpää Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Sankarista 1925. Hirsirunkoinen 1920-luvun omakotitalo. Ikkunat uudistettu 1950-luvulla. Pihapiirissä puuvaja ja sauna 1920-luvulta. 1554052 6728375 172 Tursunperä 42-0 (aik.2 Hannula (aik. Lempelä) Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Franttilasta 1935. Pieni lautarakenteinen asuinrakennus 1933-34, päätykamarillinen yksinäistupa. Pihassa asuintalon kanssa samanikäinen vajarakennus. 1554553 6729807 173 Tursunperä 8:23 Hiekkala Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Alisjunttilasta 1933. Asuinrakennus alkujaan yksinäistuvaksi rakennettu noin 1920. Laajennettu mahdollisesti 1930-40-luvulla nykyiseen muotoonsa. Ulkoasu jonkin verran muuttunut peruskorjauksessa. 1554865 6729346 174 Tursunperä 13:1 Kaupparanta Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Kolmekerroksinen pulpettikattoinen rapattu tiilitalo vuodelta 1933, vaikutteita funktionalismista; alakerrassa ollut nahkatehdas, osuuskaupan keskusvarasto, yläkerrokset asuinkäytössä. Satulakattoinen asuin/liiketalo 1934, ollut kenkäliike ja apteekki. 1554461 6729966 175 Tursunperä 8:34 Kauvola Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu 1943 Ylisjunttilasta. Torpparakennus mahdollisesti 1800-luvun lopulta, kammio-osa lautarakenteinen. Nykyasu 1960-luvulta. Pihapiirissä suunnilleen samanikäinen, osittain hirsirunkoinen pieni navetta-vajarakennus. 1556065 6729920 176 Tursunperä 1:47 Keijainen Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Kantatalo vanhan tonttinsa tuntumassa. Hirsirunkoinen päärakennus vuodelta 1948. Vanhaa rakennuskantaa pikkutupa 1800-luvun puolivälistä, sementtitiilinen navetta 1927 sekä ulompana pihasta sijaitseva tynnyriholvikellari. Myös uudempia talousrakennuksia. 1554681 6729732 177 Tursunperä 8:27 Koskinen Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Alisjunttilasta 1933. Hirsinen leveärunkoinen asuinrakennus 1900-luvun alusta, ikkunoiden vuorilaudoissa vaikutteita nikkarityylistä. 1554888 6729291
178 Tursunperä 3:4 Kotila Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Keskikylästä 1933. Palo-ojan rannassa ollut torpan tontti 1787. Taitekattoinen asuinrakennus 1924, talon hirret tuotu Terijoelta. Rakennuksessa ollut sekatavarakauppa 1924-54. Ulkoasua osittain muutettu. Pihassa vajarakennus. 1554616 6729772 179 Tursunperä 8:6 Kotimäki Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Ylisjunttilasta 1930. Pienehkö hirsirunkoinen asuinrakennus 1901, alkujaan puusepän asunto. Kuisti 30-luvulta, laudoitus 1947. Pihapiirissä lisäksi taitekattoinen navetta vuodelta 1925. 1554834 6729659 180 Tursunperä 8:24 Leinola Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Alisjunttilasta 1933. Asuinrakennus 1920-luvulta. Talon eteläpäädyssä toiminut Vihtori Leinon kauppa, muu osa ollut asuinkäytössä. Ulkoasu osittain muuttunut. Pihassa lisäksi uudempi sauna-varastorakennus. 1554857 6729301 181 Tursunperä 12:12 Mulla Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Kantatalo. Valtion virkatalona vuoteen 1942 asti. Hirsinen leveärunkoinen päärakennus vuodelta 1934. Ulkoasua uudistettu 1940-luvulla ja 1988. Pihassa navetta 1933, saunaasuinrakennus 1933, vilja-aitta 1936, kuivuri 1936. 1554404 6729693 Vuonna 1956 valmistunut KK-rakennusosaston tyyppimyymälä numero 55. Myymälä ja asuinrakennus on pitkälti alkuperäisessä asussaan. Pihassa on myös samanikäinen vaja sekä 182 Tursunperä 46900070019 Mynämäen Tarmola Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen varastorakennus vuodelta 1966. 1554590 6729950 Lohkottu Franttilasta 1932. Asuinrakennus hirsirunkoinen eteiskamarillinen paritupa 1800-luvun lopulta. Taitekattoinen frontoni ja laudoitus 20-30-luvulta, kuisti ja ikkunat uudempia. 183 Tursunperä 2:1 Ojaranta Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Pihapiirissä sauna-asuinrakennus 1930-luvulta sekä kanala ja puuvaja. 1555001 6729259 184 Tursunperä 8:22 Rautio Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Alisjunttilasta 1933. Hirsirunkoinen asuinrakennus 1911, lautainen poikkipääty-kuisti 1930-luvulta, ikkunat ja vuoraus 1940-50-luvulta. Pihassa 1900-luvun alun hirsinen talousrakennus, jossa ollut sauna ja navetta. 1554783 6729476 185 Tursunperä 46900030011 Riihiranta Ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Vuonna 1959 rakennettu verstas- ja asuinrakennus, jonka erityispiirteenä on suuret 12-ruutuiset ikkunat. Rakennus on alkuperäisessä ulkoasussaan. 1554589 6729775 Lohkottu Mäkelästä 1929. Lautarakenteinen satulakattoinen pientalo 1928, pihapiirissä mahdollisesti muuta rakennuskantaa hieman vanhempi riihi, 1920-luvun sauna sekä lato. 186 Tursunperä 10:1 RUOHOLA Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen 1556174 6729419 187 Tursunperä 8:25 Santala Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Alisjunttilasta 1933. Hirsirunkoinen asuintalo alkujaan 1800-luvun lopulta, taitekattoinen ulkoasu noin 1920-luvulta. 1554893 6729341 188 Tursunperä 9:12 Sepänkallio Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Vännistä 1924. Aikaisemmin ilmeisesti mäkitupa. Pieni tuvan ja eteisen käsittävä hirsimökki 1800-1900-luvun vaihteesta. Kovalevyvuoraus 1960-luvulta. Pihassa navetan ja puuvajan käsittävä osittain hirsirunkoinen talousrakennus. 1556011 6730032 189 Tursunperä 46900030043 Sissinpiha Ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Vuonna 1953 valmistunut omakotitalo, jonka ulkoasu on säilynyt alkuperäisenä. Pihassa on myös autotalli- ja verstasrakennus 1960-luvulta. 1554641 6729709 190 Tursunperä 46900070018 Viikamo Maisemallinen Omakotitalo vuodelta 1945. Rakennus on säilyttänyt alkuperäisen ulkoasunsa kate ja jälkeenpäin rakennettu terassi pois lukien. Pihassa on myös samanikäinen sauna- ja autotallirakennus. 1554607 6730044 Kapuisten kantatalon talouskeskus. Kaksikerroksinen, rankorunkoinen, aumakattoinen ja kivilevyin vuorattu päärakennus 1948. Puuvaja 1950-l, aitta 1930, makasiini 1939. 191 Vallainen 14:0 Mäki-Kapuinen Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen 1551796 6727663 192 Vallainen 47100010028 Suorsa Historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Kantatalo isojakoaikaisella 1760-luvun tontillaan. Päärakennus puolitoistakerroksinen omakotitalo, rakennettu 1948-50, uudistettu 1990-2000-luvulla. Pihassa navetta ja kanala 30-40- luvuilta; konehalli, sikalat ja kuivuri uudempaa rakennuskantaa. 1551682 6728232 193 Vallainen 3:7 TUOMOLA Historiallisesti arvokas Maisemallinen Kantatalo. Päärakennus 1950, vilja-aitta noin 1900, navetta 1930, kammio 1800-luvun lopulta sekä sauna mahdollisesti 1800- ja 1900-luvun taitteesta. 1551772 6727890 194 Värräinen 2:28 Komeri Historiallisesti arvokas Maisemallinen Kantatalo, nykyiselle tontille 1830-l. Päärakennus omakotitalo 1989. Luhtiaitta noin 1850, aitta 1845, talli 1851, navetta 1922, sauna n. 1900 ja suuli ennen 1932. 1551224 6730584 195 Vihtamäki 4:28 Jokiahde Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Lohkottu Krappalan kantatalosta 1950. Hirsirunkoinen Kaarlo Vilanderin piirtämä asuinrakennus vuodelta 1948. Rakennuksen ulkoasu säilynyt. Tontilla ulkorakennus. Kuuluu Krappalan kanssa samaan pihapiiriin. 1554898 6731801 196 Vihtamäki 1:1 Lehtoranta Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Mäkitupa. Lohkottu Veraisten kantatalosta 1923. Paritupatyyppinen hirsinen asuinrakennus, johon liittyy vinkkelinmallinen verstasosa; 1800-luvun lopulta, laajennettu lisäosalla 1980- luvulla. Pihassa sementtitiilinavetta ja hirsisauna. 1554055 6731933 197 Vihtamäki 3:24 Pusala Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Kantatalo vanhalla kylätontilla. Päärakennus paritupatyyppinen talonpoikaistalo 1800-luvun lopulta, peruskorjattu 1960-luvulla (mm. ikkunat, vuoraus, frontoni). Toinen asuinrakennus 20-30-luvulta, taitekattoinen navetta ja sementtitiilinen vilja-aitta. 1554285 6731574 198 Vihtamäki 5:3 Rekola Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Maisemallinen Kantatalo vanhalla kylätontilla. Päärakennus paritupatyyppinen talonpoikaistalo 1800-luvun jälkipuolelta. Laajennettu 20-30-l, peruskorjattu 60-l (mm. vuoraus, ikkunat). Pikkutupa, navetta ja kiviaitta 20-30-luvulta; uudempia talousrakennuksia. 1554264 6731615 199 Honkala 1:23 Honkala Historiallisesti arvokas Historiallinen Kantatalo. Päärakennus hirsinen leveärunkoinen omakotitalo vuodelta 1937, laajennettu ja uudistettu myöhemmin. Pihassa navetta ja kellari 1800-luvulta, navetta 1939, kanala ja luhti 1970-luvulta. 1553166 6727055 Osatalo Kälälän isojakoaikaisella tontilla. Lohkottu Jussila nimisenä 1827. Päärakennus matala satulakattoinen omakotitalo vuodelta 1974. Pihapiiriin kuuluvat navetta, kuivuri sekä 200 Kälälä 42700010047 Hopiamäki Historiallisesti arvokas Historiallinen kolme kalustovaja-varastorakennusta. 1552910 6726597 201 Kälälä 1:78/1:28 Jussila/Kallio Historiallisesti arvokas Historiallinen Kälälän kantatalon puolikkaan Jussilan isojakoaikainen tontti. Halottu 1827. Asuinrakennukset purettu 2000-luvulla, pihassa sauna, vaja sekä navettarakennus. 1552922 6726652 Lohkottu Vuorelasta 1928. Taitekattoinen pieneläjän asuinrakennus vuodelta 1925 sekä uudempi puuvaja. Rakennuksen ulkoasu muuttunut lisärakentamisen ja ikkunoiden 202 Karkoinen 48600020001 Vuorentaka Historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Historiallinen uudistamisen myötä. 1552469 6726388 Kantatalo vanhan kylätontin tuntumassa. Tien varressa sijainnut paritupatyyppinen talonpoikaistalo, joka purettu 1990-luvulla. Valtatie 8:n rakentaminen rikkonut tilan pihapiirin 1950-203 Lankkinen 2:42 Hämölä Historiallisesti arvokas Historiallinen luvulla. 1554609 6730576 204 Lankkinen 3:19 Kittilä Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Historiallinen Kantatalo; siirtynyt vanhalta kylätontilta. Päärakennus 1900-luvun alusta, frontonit ja taitetut räystäät noin 1930-40-luvulta, ulkoasua muuttanut kuisti sekä ikkunoiden ja vuorauksen uudistaminen 60-70-luvulla. Aitta ja navetta 20-30-luvun vaihteesta. 1554864 6730595 205 Lempiskallio 1:7 Luukela Historiallisesti arvokas Historiallinen Tontille merkitty vuonna 1799 sotilaan torpan paikka. Lohkottu Kallisesta vuonna 1929. Pieni tilattoman väen asuinrakennus, mahdollisesti 1900-luvun alusta. Rakennusta laajennettu ja ulkoasua uudistettu. Pihassa talousrakennus. 1551966 6730276 206 Lempiskallio 1:64 Multavaha Historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Historiallinen Tontille merkitty vuonna 1799 sotilaan torpan paikka. Lohkottu 1929 Kallisesta. Lautarakenteinen oamkotitalo vuodelta 1937, laajennettu lisäsiivellä ja uudistettu vuosina 1968-69. Pihassa karjarakennus vuodelta 1955. 1551912 6730244 207 Lempiskallio 1:53 Salomaa Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Historiallinen Kalleisten kartanon torppa. Paritupapohjakaavainen hirsinen torpparakennus 1900-luvun alusta. Ollut pitkään tyhjillään. Sijaitsee Lempiskallion vuoden 1798 isojakokartan mukaisella vanhalla kylätontilla. 1552200 6729722 208 Lepistö 4:12 Huoli Historiallisesti arvokas Historiallinen Kantatalo isojakoaikaisella tontilla. Päärakennus 1960-luvulla rakennettu tiilitalo. Karjarakennus 1959, tiilinen talousrakennus 1950 sekä uudempia talousrakennuksia. 1552803 6731079 209 Mäenkylä 4:23 Järvelä Rakennushistoriallisesti ja historiallisesti arvokas Historiallinen Taitekattoinen asuin/liikerakennus 1920-luvulta. Ulkoasu muuttunut laudoituksen ja ikkunoiden vaihdon myötä. Rakennuksen hirret tuotu Karjalan kannakselta. 1920-luvulla talossa toimi Laihisen ompelukoneliike. 1554877 6729001 Klemolan kantatalon vanha tontti. Vuonna 1931 valmistunut suurikokoinen, taitekattoinen keskusmuurityyppinen omakotitalo, jota on laajennettu vuonna 1972. Osa rakennuksen 210 Mäenkylä 44200050006 Kaisala Historiallinen alkuperäisestä ilmeestä on kadonnut mm. uusittujen, yksiruutuisten ikkunoiden myötä 1554319 6729976 Taitekattoinen hirsirakennus, valmistunut 1911-12. Alakerran liikehuoneistossa toiminut Kanervan sekatavarakauppa sekä Aittomaan kauppa. Rakennuksessa asunut myös kätilö ja 211 Mäenkylä 2:13 Krouvila Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Historiallinen vuokralaisia. Piharakennus 1930-luvulta. Kuuluneet Krouvilan kantataloon. 1554299 6730124 212 Mäenkylä 1:69 Oksala Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Historiallinen Liike- ja majoitusrakennus 1920-30-luvun vaihteesta. Yläkerrassa on toiminut matkustajakoti, alakerrassa kauppoja, kuten Krappalan vaatetusliike ja osto-ja myyntiliike Entisaika. 1554363 6730008 213 Mäenkylä 4:27 Päivärinne Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Historiallinen Työväentalo. Rakennusmestari Kaarlo Vilanderin suunnittelema tiilirunkoinen kaksikerroksinen vinkkelinmallinen rakennus, valmistunut 1938-39. Ulkoasu jonkin verran muuttunut, mm. pulpettikattoinen lisäsiipi 1967. Pihapiirissä vajarakennus. 1554899 6729071 Mäenkylän Krouvilan kantatilan pihapiiri, jossa asuinrakennus on oletettavasti entinen vanhanväen asunto 1800-luvulta. Pihassa on myös myöhemmin korotettu ja nykyisin 214 Mäenkylä 44200040101 Vanhakrouvila Historiallinen myymälänä toimiva kivinavetta, aitta sekä saunaksi muutettu päärakennus 1800-luvulta. 1554351 6730066 Munnuisten kylätontilla, Nukin kantatalon tontilla, lohkottu 1939. Päärakennuksena Nukin n. 1800 valmistuneen rakennuksen pohjoispää. Eteläpää purettu 1920-l. Uusittu 1960-l, 215 Munnuinen 1:23 Vuorela Historiallinen saunasiipi. Navetta 1958 ja kellari 1940-1950-l. 1550852 6730140 216 Nihattula 1:6 Aikala Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Historiallinen Kellosepän talo. Paritupatyyppinen asuinrakennus 1800-luvun lopulta; liiketila eteläpäädyssä. Ulkoasu muuttunut 1970-luvulla (lisäsiipi, ikkunat, minerit-vuoraus). Kelloseppä Viktor ja Uuno Helinin liike 1890-luvulta 1950-luvulle. Lohkottu Pöyköstä 1922. 1554030 6730760 217 Nihattula 10:3 Kanerva Historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Historiallinen Hirsirunkoinen asuin/kaupparakennus 1900-luvun alusta. Ulkoasu muuttunut. Peruskorjattu ja uudistettu 1960-70-luvulla. Talossa 1930-luvulta 1960-luvun lopulle toiminut sekatavarakauppa. Rakennettu kylän yhteismaalle, lohkottu 1969. 1553939 6730880 218 Nihattula 5:18 Ralle Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Historiallinen Aikaisemmin Raivon tilaan kuulunut hirsinen asuinrakennus 1800-luvulta, lohkottu 1924. Ulkoasu muuttunut. Rakennuksessa toiminut sekatavarakauppa 1920-30-luvulta 1970-luvun puoliväliin asti. Pihassa hirsinen aitta-kammiorakennus. 1554025 6730822 Vuonna 1929 rakennettu mansardikattoinen omakotitalo, jossa on aiemmin toiminut Osuuskauppa Apajan sivukauppa. Rakennuksen ulkoasua on uusittu ja sen kylkeen on vuonna 219 Nihattula 44500280000 Sivukauppa Historiallinen 1958 rakennettu yksikerroksinen laajennusosa. 1554060 6730696 Muistitiedon mukaan entinen sotilastorppa. Tontti lohkottu Pilpolan kantatalosta 1965. Vinkkelimuotoisen ja pitkänurkkaisen päärakennuksen vanhimmat osat 1800-luvun alusta. 220 Parsila 1:30 MÄKINEN Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Historiallinen Tupa, kamari, kammio. Entinen eläinsuoja, valmistunut noin 1925-1930. 1554776 6726272 221 Raimela 6:81/6:80 Harska nyk. Korkkismaa/Kalliol Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Historiallinen Kantatalo siirtynyt ulommas kylätontilta. Päärakennus hirsirunkoinen satulakattoinen 1800-luvun lopulta (n), ulkoasu muuttunut (mm. minerit, ikkunat, lisäsiipi). Pihapiirissä aitta, navetta, kellari ja toinen asuinrakennus. 1555072 6731369
222 Raimela 6:3 Kivimäki Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Historiallinen Harskan kantatalon paikka vanhalla kylätontilla. Hirsirunkoinen asuinrakennus mahdollisesti 1900-luvun alkupuolelta, taitekattoinen frontoni; satulakattoinen kuisti ja ikkunat uudempaa perua. Pihassa navettarakennus. 1554768 6731146 Haukkalan kantatalon tontti. Kotiranta lohkottu Haukkalasta 1930. Päärakennus aumakattoinen tiilivuorattu omakotitalo oletettavasti 1990-luvulta. Pihassa ulkorakennus ja sauna. 223 Raimela 45900020012 Kotiranta Historiallisesti arvokas Historiallinen 1554782 6731113 224 Tiuvainen 46800010018 Rauhala Historiallisesti arvokas Historiallinen Vuonna 1907 rakennettu suurikokoinen asuinrakennus, jonka on rakennuttanut kasvitieteilijä A. K. Cajander. Rakennuksen ulkoasua on uusittu, muun muassa lisäeristys ja uudet ikkunat ovat häivyttäneet alkuperäistä ilmettä. 1553853 6729996 Lohkottu 1955 Puistontaus-nimisestä kiinteistöstä. Nykyinen päärakennus 1960-70-luvulta, vanha asuinrakennus 1800-1900-luvun vaihteesta, kuisti uudempi, toiminut 225 Tiuvainen 5:30 Sarkala Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Historiallinen villakehräämönä. Pihassa 1800-luvun vilja-aitta ja kehräämön varastorakennus 1940-luvulta. 1553981 6729884 226 Tursunperä 2:34 Franttila Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Historiallinen Kantatalo. Paikalla ollut torpan tontti 1887. Vanha asuinrakennus vuodelta 1933-34 eteiskamarillinen paritupa, jonka toinen puoli lautarakenteinen kammio. Tynnyriholvattu kellari 1800-luvulta. Pihassa lisäksi päärakennus 1960-luvulta, navetta ja sauna. 1554484 6729752 Vanha Ylisjunttilan kantatalo. Nykyinen päärakennus entinen vanhanväen asunto. Vanhan päärakennuksen ja navetan jäänteet vielä osin näkyvissä. Asuinrakennusta laajennettu ja 227 Tursunperä 46900080076 Puistola Historiallinen uusittu 1990-luvulla. Aitta ja kellari 1800-luvulta sekä lato ja autotalli. 1554392 6729728 Kantatalo. Päärakennus rakennettu oletettavasti 1960-luvun alussa. Pihassa talousrakennusrivi, kanalarakennuksia, kalustovaja sekä 1800-1900-luvun vaihteen aitta ja riihi. 228 Vallainen 47100070015 Mäkelä Historiallisesti arvokas Historiallinen 1551742 6728232 Kantatalo vanhalla kylätontilla. Asuinrakennus matala tiilivuorattu omakotitalo vuodelta 1969. Pihassa kalustovaja-varasto ja kanala, ulompana pihapiiristä kuivuri ja kalustovaja. 229 Valtola 47300040009 Keskitalo Historiallisesti arvokas Historiallinen 1553697 6729462 Kantatalo vanhalla kylätontilla. Asuinrakennus rapattu omakotitalo vuodelta 1965-66. Pihassa tiilinavetta vuodelta 1919, jonka ulkoasu muuttunut. Ulompana pihapiiristä sijaitsee 230 Valtola 47300010015 Maittila Historiallisesti arvokas Historiallinen kaksi uudempaa talousrakennusta. 1553696 6729544 Mäkitupa, lohkottu 1943 Pusalasta. Asuinrakennus eteiskamarillinen paritupa 1800-1900-luvun vaihteesta; ulkoasua uudistettu noin 1940-50-luvulla (mm. laudoitus, ikkunat). Pihassa 231 Vihtamäki 3:22 VARPPEENMÄKI Rakennushistoriallisesti arvokas Historiallinen kaksi ulkorakennusta. 1554051 6732037 Suutarin mökki. Lohkottu vuonna 1956 Raukkaanmaasta. Lautarakenteinen tuvasta ja kamarista muodostuva asuinrakennus 1930-luvulta. Mineriittivuorattu. Pihassa suutarinverstas ja 232 Kälälä 1:54 Rauhala sauna 1900-luvun alusta. 1552528 6726443 Kilakallusen kylän kantatalo, jonka leveärunkoinen päärakennus on valmistunut vuonna 1940. Rakennus on peruskorjattu vuonna 1996, mutta on säilyttänyt pitkälti alkuperäisen 234 Kilakallunen 42100010021 Kilakallunen asunsa niin sisältä kuin ulkoa. Vanhin piharakennus on aitta vuodelta 1849. 1551593 6731490 Lohkottu Kintikkalasta 1956. Kamarista ja tuvasta koostunut hirsirunkoinen pientalo vuodelta 1933, laajennettu lautarakenteisella osalla 1960-luvulla. Pihapiirissä 1940-luvun 235 Kintikkala 1:31 Koivula navettarakennus ja sauna. 1553195 6727862 Erotettu Kintikkalan kantatilasta vuonna 1910. Päärakennus leveärunkoinen keskeismuurillinen hirsitalo, alkujaan vuodelta 1908, uudistettu 1956 ja 1977. Pihassa 1940-50-luvun 236 Kintikkala 1:33 Kuusela navetta, sauna-vaja sekä kellari-aitta. 1553292 6728027 Lohkottu Kintikkalan kantatalosta 1913. Leveärunkoinen puolitoistakerroksinen asuintalo, rakennettu 1910. Ulkoasu muuttunut 1964 (lisäsiipi, ikkunat minerit-vuoraus). Navetta, 237 Kintikkala 1:3 Vainio I Ympäristöllisesti arvokas talousrakennus, riihi, kellari-aitta ja sauna 1900-luvun alkupuolelta. 1552886 6727864 Lohkottu 1917 Karhulan kantatilasta. Hirsirunkoinen asuinrakennus, noin 1920. Eteläpäätyä jatkettu 1947. Ulkoasua muutaneet useat myöhemmät korjaukset ja uudistukset. Pihassa 238 Lankkinen 5:23 Alikarhula Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas 1950-luvun navettarakennus. 1555173 6730479 OLISIKO PURETTU? Hirsirunkoinen asuinrakennus 1800-1900-luvun vaihteesta, pohjamuodoltaan eteiskamarillinen yksinäistupa. Satulakattoinen kuisti. Kuistin ja eteisen välissä susiovi. 239 Lankkinen 8:32 Ellä Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas 1554863 6730715 Lohkottu Tuomolasta 1922. Hirsirunkoinen pienehkö asuinrakennus 1900-luvun alusta, pulpettikattoinen kuisti rakennettu mahdollisesti hieman myöhemmin. Ikkunat uudistettu 240 Lankkinen 4:15 Hakala Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas sotien jälkeen. 1555658 6730755 Lohkottu Kankaristosta 1953. Paritupatyyppinen hirsinen asuinrakennus mahdollisesti 1800-1900-luvun taitteesta, ulkoasua muuttanut 1960 luvun peruskorjaus (elintasokuisti, 241 Lankkinen 1:18 Kaivola Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas lomalaudoitus ja uudet ikkunat). 1555704 6730723 Lohkottu Seppälästä 1956. Eteiskamarillinen parituparakennus tehty 1800-luvun lopulla (?) Seppälän vanhan miehen asunnoksi. Frontoni ja pulpettikattoinen kuisti 50-luvulta. Pihassa 242 Lankkinen 6:11 Pellonperä Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas saunarakennus. 1555585 6730507 Lohkottu Nukista vuonna 1931. Hirsinen leveärunkoinen asuintalo 1900-luvun alusta. Uudistettu 1970-luvulla. Talo rakennettu alkujaan Nukin tilan tyttären asunnoksi. Pihassa vaja 243 Lemmettylä 1:10 Lehtola Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas sekä kanala-saunarakennus 1900-luvun alusta. 1552054 6730553 244 Lemmettylä 1:45 Mäntylaakso Lohkottu Nukista vuonna 1957. Pienehkö hirsinen asuinrakennus mahdollisesti 1930-luvulta, laajennettu sotien jälkeen. Piharakennus 1940-luvulta. 1551884 6730377 Lohkottu vuonna 1929 Kallisesta. Hirsinen asuinrakennus vuodelta 1921, uudistettu 1941-42; laajennettu myöhemmin lisäsiivellä. Pihassa karjarakennus vuodelta 1925 ja 245 Lempiskallio 1:4 Lehtipuisto saunarakennus 1800-1900-luvun vaihteesta. 1551745 6730384 Lohkottu Kallisesta vuonna 1929. Hirsinen asuinrakennus 1900-luvun alusta, uudistettu 1940-luvulla, matala lisäsiipi 1960-luvulta. Pihassa pikkutupa 1900-luvun alusta sekä navetta 246 Lempiskallio 1:100 Rantala 1950-luvulta. 1551579 6730442 Viinimäen muonamiehen mökki. Lohkottu vuonna 1968. Hirsinen keskeismuurityyppinen asuinrakennus vuodelta 1938. Rakennuksessa kahden perheen asunnot, kuistissa kaksi ulkoovea. 247 Lempiskallio 1:75 Riainen Rakennushistoriallisesti arvokas Ikkunat uudistettu. 1551465 6728765 Lohkottu Kallisesta vuonna 1929. Hirsinen asuinrakennus 1800-luvun lopulta, uudistettu 1940-luvulla. Lisäsiipi rakennettu myöhemmin, ulkoasu uudistunut. Pihassa navetta vuodelta 248 Lempiskallio 1:96 Rintamaa 1956 ja kanala 1930-40-luvulta. 1551933 6730307 Lohkottu Kallisesta vuonna 1929. Hirsinen asuinrakennus 1800-luvun lopulta, uudistettu ja korotettu 1940-luvulla, peruskorjattu 1976-79. Lisäosa 1990-luvulta. Pihassa saunapuuvajarakennus 249 Lempiskallio 1:9 Varjonen Rakennushistoriallisesti arvokas 1950-luvulta. 1551782 6730257 250 Lepistö 1:13 Haaparanta Rakennushistoriallisesti arvokas Torppa. Lohkottu 1917 Isokartanosta. Keittiöstä, kamarista ja eteisestä koostuva pientalo 1900-luvun alusta. Pihassa navetta ja saunarakennus 1910-20-luvulta. 1553236 6731180 Torppa, lohkottu Uusikartanosta 1922. Paritupapohjakaavainen asuinrakennus vuodelta 1924, toinen pääty lautarakenteinen. Rakennusta uudistettu 1938-39. Karjarakennus vuodelta 251 Lepistö 2:106 Ketola Rakennushistoriallisesti arvokas 1934. 1552665 6731466 Tontti lohkottu Ojalasta 1961. Tiilirunkoinen omakotitalo vuodelta 1956. Pihassa 1800-luvun hirsirunkoinen aitta, siirretty nykyiselle paikalleen Laitilan Pyhärannasta. 252 Lepistö 1:38 Marila Rakennushistoriallisesti arvokas 1553006 6730505 253 Lepistö 1:39 Ojala Palstatila, lohkottu 1917. Leveärunkoinen hirsinen asuinrakennus 1900-luvun alusta. Pihapiirissä 1900-luvun alun talousrakennus sekä sementtivalimorakennus. 1552940 6730505 254 Lepistö 1:43 Tuomola Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Lohkottu Kankaristosta 1923. Asuinrakennus pitkänurkkainen hirsitalo 1800-1900-luvun vaihteesta. Pihassa samanikäinen hirsinen vilja-aitta. 1553198 6730980 Lohkottu Majalasta 1958. Asuinrakennus pieni eteiskamarillinen yksinäistupa 1900-luvun alkupuolelta. Siirretty nykyiseen sijaintiinsa toisaalta. Pihassa myös uudehko saunamökki. 255 Lepistö 4:19 Varjonen 1552748 6731232 1950-luvulla rakennettu rintamamiestalo, jota on laajennettu vuonna 1982. Laajennusosa on alkuperäiseen tyyliin sopiva, mutta kaikki ikkunat on uusittu yksiruutuisiksi. Pihassa on 256 Liuskallio 43300020019 Metsämattila myös samanikäinen saunarakennus. 1553414 6730187 Puntalan kantatalo. Halottu vuonna 1822 Alis- ja Ylis-Puntalaksi. Hirsinen leveärunkoinen asuinrakennus ja tiilrunkoinen navetta 1900-luvun alusta. Pihassa uudempia 257 Liuskallio 1:18 (1:12) Puntala Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas talousrakennuksia; ulompana entinen Alis-Puntala, jossa vanhan väen asunto vuodelta 1939. 1552509 6729877 Vuonna 1957 valmistunut huoltoasema, jota on myöhemmin laajennettu huoltohalliosalla pohjoiseen. Rakennuksen vuoraus on jälkeenpäin vaihdettu karaattilevyksi. 258 Mäenkylä 44200010052 Ainola 1554026 6730150 Vuonna 1976 rakennettu liikerakennus, jota on laajennettu ja uusittu vuonna 2002. Rakennus on ulkoasultaan peltivuorauksineen 2000-luvun mukainen. Tiloissa toimii marketti. 259 Mäenkylä 44200010027 Aittola 1554058 6730192 Lohkottu Harjunpäästä 1939. Hirsirunkoinen omakotitalo 1940, ulkoasu muuttunut 1970-80-luvulla vuorauksen ja ikkunoiden uusimisen yhteydessä. Pihassa osin tiilirunkoinen 1930-260 Mäenkylä 4:24 Haavisto Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas luvun navetta. 1554894 6728951 Lohkottu Salmelasta 1931. Pitkänmallinen kapea hirsirakennus 1800-1900-luvun vaihteesta, ulkoasua uudistettu isolla kuistilla ja yksiruutuisilla ikkunoilla. Pihassa navetta ja toinen 261 Mäenkylä 4:9 Huvila Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas asuinrakennus 1900-luvun alkupuolelta. 1554844 6729240 262 Mäenkylä 44200010064 Isku 1930-luvulla valmistunut, eterniitillä katettu vajarakennus autioituneella pihalla. Ikkunaton, tyhjillään oleva rakennus on alkuperäisessä kunnossa. 1554233 6730153 Vuonna 1966 valmistunut arkkitehti Henno Kamppurin suunnittelema asuinkerrostalo, jonka kyljessä on yksikerroksinen liiketilasiipi. Rakennus on uusittuja ulko-ovia lukuun ottamatta 263 Mäenkylä 44200010058 Kaukola alkuperäisessä asussaan. 1554007 6730063 264 Mäenkylä 4:22 Kivistö Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Lohkottu Harjunpäästä 1939. Puusepän hirsirunkoinen asuintalo, valmistunut 1916. Ulkoasu muuttunut uusien ikkunoiden myötä. 1554872 6729025 Vuonna 1951 valmistunut suurikokoinen omakotitalo, joka on vuorausta lukuun ottamatta säilynyt alkuperäisenä; vuoraus on oletettavasti uusittu. Pihassa on myös peltinen autotalli. 265 Mäenkylä 44200010034 Kotitanhua 1554005 6730295 Vuonna 1954 valmistunut rintamamiestalo, jonka ulkoasu on ikkunoita lukuun ottamatta alkuperäinen. Yksiruutuisten, tuuletusritilällisten ikkunoiden myötä osa alkuperäisestä 266 Mäenkylä 44200010050 Kotola ilmeestä on kadonnut. 1553955 6730300
267 Mäenkylä 44200010014 Nurmela 1900-luvun alussa rakennettu paritupainen torppa, joka on myöhemmin kokenut monia muutoksia, rakennuksessa on nykyisin mm. grillikioski. Alkuperäisestä ulkoasusta on jäljellä lautavuoraus ja saumattu peltikatto, mm. ikkunat on uusittu. 1554259 6730171 Hirsirunkoinen omakotitalo 1900-luvun alusta. Ulkoasua muuttanut mm. ikkunoiden uusiminen. Pihapiirissä kanala-saunarakennus. Omakoti kuulunut aikaisemmin Tursunperän 268 Mäenkylä 5:11 Omakoti Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Jussilan kantatalon pihapiiriin. 1554665 6729842 269 Mäenkylä 44200010059 Pirttilä Vuonna 1991 valmistunut yksikerroksinen, tiilinen myymälärakennus, jossa on apteekin liiketilat. 1554121 6730147 270 Mäenkylä 44200010061 Rauharinta Vuonna 1962 valmistunut omakotitalo, joka katetta ja yläkerran ikkunoita lukuun ottamatta on alkuperäisessä asussaan. Pihalla on myös autotalli- ja verstasrakennus, joka on mahdollisesti asuinrakennusta vanhempi, mutta täysin uusittu 2000-luvulla. 1554109 6730089 Lohkottu Krouvilasta 1962. Hirsinen asuinrakennus 1900-luvun alusta.taitekattoinen ulkoasu, frontoni sekä poikkipääty, jossa kuisti, noin 1920-luvulta. Ulkoasua muuttanut 271 Mäenkylä 2:11 Ruusula Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas mineriitivuoraus 1960-luvulla. Itäpäädyssä ollut 30-luvulla suutarinverstas. 1553945 6730092 272 Mäenkylä 44200010004 Tainio Vuonna 1987 valmistunut Olli Vahteran suunnittelema liiketalo. Rakennus on hyvin monimuotoinen ja omaa runsaaasti yksityiskohtia. 1554185 6730177 273 Mäenkylä 44200030001 Tienhaara Vuonna 1962 valmistunut arkkitehti Henno Kamppurin suunnittelma liike- ja asuinkerrostalo. Rakennus muodostuu kolmikerroksisesta asuinosasta sekä yksikerroksisesta liikeosasta. 1554328 6730155 274 Mäenkylä 44200010066 Tienhaara Vuonna 1968 valmistunut punatiilinen paloasema, joka on ulkoasultaan säilynyt alkuperäisenä uusittuja ikkunoita lukuun ottamatta. Paloaseman lisäksi rakennuksessa on toimistotiloja sekä asunto. 1553976 6730155 275 Mäenkylä 44200010053 Toinila Vuonna 1954 valmistunut suurehko omakotitalo, jonka eteläpuolelle on rakennettu vuonna 1968 uima-allaslaajennus. Rakennuksen ulkoasu on säilynyt alkuperäisenä. 1553979 6730298 276 Mäenkylä 44200010168 Turva Vuonna 1957 valmistunut Heikki Sarainmaan suunnittelema liike- ja asuinkerrostalo, jonka jatkeeksi on vuosina 1976 ja 1986 rakennettu liike- ja toimitilarakennus. Vanha rakennusosa on alkuperäisessä ulkoasussaan, ainoastaan osa ikkunoista on uusittu. 1554183 6730277 277 Mäenkylä 44200050029 Uusipelto Vuonna 1955 valmistunut rintamamiestalo, jonka ikkunat on uusittu ja vuoraus vaihdettu 1990-luvunlopulla. Rakennuksen ulkoasu ei kuitenkaan poikkea kovin alkuperäisestä ilmeestä. Pihassa on myös makasiini, joka on siirretty paikalle vuonna 1938. 1553467 6730246 Lohkottu Tienhaarasta 1929. Kaksikerroksinen asuin/liikerakennus vuodelta 1927. Rapattu betonirunkoinen alakerta on liiketilana, hirsirunkoinen yläkerta asuinkäytössä, korkea 278 Mäenkylä 1:21 Veikkola Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas satulakattoinen kuisti. Ikkunat pääosin uusittu yksiruutuisiksi. 1554129 6730190 279 Munnuinen 1:21 Kaalimaa Ympäristöllisesti arvokas Lohkottu Nukista 1937. Pienehkö satulkattoinen ja hirsinen asuinrakennus vuodelta 1936. Korjauksia 1950-l. Vaja 1930-l (?), kanala- ja saunarakennus 1950-l, pulpettikattoinen vaja. 1550961 6730239 280 Munnuinen 3:12 Kauppala Ympäristöllisesti arvokas Palstatila, lohkottu Vinalan kantatalosta 1913. Päärakennus mahdollisesti jo 1850-l, toiminut kauppana ja asuinrakennuksena. Korjauksia 1970- ja 1980-luvuilla. Pihapiirissä on leivintupa ja vajarakennus 1800-luvulta sekä entinen navetta 1929. 1551091 6729902 281 Munnuinen 3:6 Nurmela Tontti lohkottu Vinalan kantatalosta 1933. Keskusmuuripohjakaavainen asuinrakennus 1938, mineriittivuoraus, ristkikarmilliset ikkunat. Purku-uhka. 1550969 6730265 282 Munnuinen 2:14 Vuorenpää II Ympäristöllisesti arvokas Vuorenpään kantatalon tyttärien käyttöön rakennettu tila. Sijaitsee vanhalla torpan tontilla. Erotettu lohkomalla Vuorenpäästä 1989. 1930-1940 valmistunut keskusmuurillinen asuinrakennus. Kuusiruutuiset ikkunat, kaksi ulkorakennusta samalta ajlata. 1550956 6730024 283 Nihattula 44500100008 Aalto Pieni omakotitalo, joka on rakennettu oletettavasti 1930-luvulla. Rakennus on katetta lukuun ottamatta alkuperäisessä ulkoasussaan. 1554000 6730887 284 Nihattula 44500040001 Ahjola 1920-luvulla rakennettu verstas, jota on laajennettu 1940-50-luvuilla. Pihassa on myös kaksi 1900-luvun puolenvälin vajaa. 1554045 6730716 285 Nihattula 44500010087 Ainola Pienehkö omakotitalo, joka on rakennettu 1930-luvulla. Oletettavasti Pöykön tilan entisiä rakennuksia, jonka ulkoasua on uusittu vuosien mittaan. Pihassa on myös pieni vaja 1970- luvulta. 1553986 6730812 286 Nihattula 44500060011 Aunela Pieni asuinrakennus 1920-luvulta. Rakennuksen ulkoasu on muuttunut alkuperäisestä mm. lisäeristyksen, uusien ikkunoiden ja terassin myötä. 1553929 6730773 287 Nihattula 44500100004 Haka Vuonna 1949 rakennettu tiilirunkoinen ja roiskerapattu rintamamiestalo, jonka ulkoasu on ikkunoita lukuun ottamatta alkuperäinen. 1553935 6730905 288 Nihattula 8:7 Kilkkamäki Hirsirunkoinen asuinrakennus 1920-luvulta, ulkoasua uudistettu 1949, 1970-l. Kiinteistö muodostettu Kylmänperkosta 1933. 1553753 6731461 289 Nihattula 7:16 Koskela Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Lohkottu 1917 Santiosta. Hirsirunkoinen asuinrakennus 1900-luvun alusta, taitekattoinen ulkoasu ja leveärunkoinen pohjakaava, mahdollisesti 1920-luvulta. Ikkunat uudistettu 70-80- luvulla. Pihassa navettarakennus 20-30-luvulta. 1554097 6730672 Olavi Reiman suunnittelema entinen Mynämäen kunnan lääkäritalo, joka on rakennettu vuonna 1962. Tiilirunkoinen rakennus on yksikerroksinen; kattoa on oletettavasti korotettu 290 Nihattula 44500090007 Lääkäri jälkeenpäin. Nykyisin tiloissa toimii kunnan päiväkoti Metsola. 1554115 6730482 291 Nihattula 44500020019 Linnamäki Vuonna 1929 valmistunut keskusmuurityyppinen omakotitalo, jonka vuoraus on vaihdettu mineriittiin ja osa ikkunoista uusittu: näin rakennuksen alkuperäinen ilme on kadonnut. Pihassa on myös samanikäinen sauna- ja karjasuojarakennus. 1553897 6730867 292 Nihattula 44500070065 Mynälinna Vuonna 1979 valmistunut pieni linja-auto- ja taksiasemarakennus, jonka on suunnitellut Seppo Kuusinen. Rakennus on aumakattoinen ja roiskerapattu. 1554159 6730489 293 Nihattula 44500070075 Mynämäen Jokirinne Vuonna 1953 valmistunut tiilirunkoinen roiskerapattu kaksikerroksinen asuinkerrostalo. Pihassa on myös saunarakennus vuodelta 1955. 1554426 6730625 Lohkottu 1917 Vainiosta. Hirsirunkoinen asuinrakennus 1900-luvun alusta. Ulkoasu muuttunut (ikkunat, lomalaudoitus). Rakennettu Moision tilan tyttärelle. Pihassa tiilirunkoinen 294 Nihattula 7:63 Niemelä Ympäristöllisesti arvokas navetta noin 1920-30-luvulta. 1554151 6730624 Puutalo Oy:n tyyppiä Rauhala oleva rintamamiestalo on valmistunut 1940-luvun lopulla. Rakennusta on uusittu niin sisältä kuin ulkoa, mutta alkuperäinen ulkoasu on pääosin tallella. 295 Nihattula 44500040129 Nupukka Pihassa on myös vuonna 1992 rakennettu autotalli. 1554024 6730696 Lohkottu 1951 Kyrölästä. Päätykamarillinen yksinäistupa 1800-1900-luvun vaihteesta; eteistilassa kylmäkamari. Kovalevyvuoraus ja I-puitteiset ikkunat 60-luvulta. Pihassa navetta ja 296 Nihattula 6:23 Nurmela Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas saunarakennus. 1553839 6731237 1800-luvun lopulla valmistunut yksinäistupa, jota on laajennettu 1940-luvun alussa ja vuonna 1966. Ulkoasu on 1960-luvun tyylinen. Pihassa on myös savusaunaksi muutettu entinen 297 Nihattula 44500070062 Paasirinne vilja-aitta. 1554144 6730659 298 Nihattula 44500040126 Pohjola Vuonna 1958 rakennettu Kaarlo Vilanderin suunnittelema omakotitalo, jonka päädyssä on alun perin ollut kaksi suurta autotallia. Toinen talleista on muutettu asunnoksi vuonna 1971. 1553922 6730983 299 Nihattula 44500100002 Raita Pienehkö omakotitalo noin 1930-luvulta. Rakennuksen kate, ikkunat ja vuoraus on uusittu sekä kylkeen on rakennettu yksikerroksinen laajennusosa. Pihassa on myös autotalli vuodelta 2000. 1553958 6730864 300 Nihattula 44500100011 Riihi Riihi, jonka vanhimmat osat ovat mahdollisesti 1800-luvulta. Rakennusta on laajennettu useaan otteeseen 1900-luvun aikana eikä alkuperäisestä rakennuksesta ole näkyvissä kuin pieni osa. 1554023 6730904 Lohkottu Palomäestä 1960, Palomäki Raivon kantatalosta 1917. Hirsirunkoinen asuinrakennus mahdollisesti 1930-40-luvulta. Ulkoasua muutaneet remontit ja laajennus 70-80-luvulla. 301 Nihattula 5:26 Ristola Ympäristöllisesti arvokas Pihassa hirsirunkoinen navettarakennus mahdollisesti 1800-luvun puolelta. 1553818 6731156 302 Nihattula 44500060009 Viheroksa Pieni omakotitalo vuodelta 1924. Rakennus on mahdollisesti rakennettu jo 1800-luvun puolella. 1553929 6730759 303 Nukkila 44800010016 Anttila Nukkilan kylän toinen kantatalo, jonka eri ikäiset rakennukset muodostavat hyvin säilyneen maatilan pihapiirin. Päärakennus on rakennettu viimeistään 1800-luvun loppupuolella, samoin aitta ja kellarivaja; navetta ja makasiini ovat 1900-luvun alkupuolelta 1551176 6731147 304 Nukkila 44800010020 Haanperä Paritupatyyppinen torppa 1800-luvun loppupuolelta. Rakennus on peruskorjattu pitkälti alkuperäistä kunnioittaen. Pihassa on myös navetta, sauna- ja kanalarakennus sekä kellarivaja 1940-luvulta. 1551216 6731565 305 Nukkila 44800010023 Käpälämäki Vuosina 1924-25 rakennettu keskeismuurillinen omakotitalo, joka on säilyttänyt alkuperäisen ulkoasunsa. Pihassa on myös entinen navetta sekä maakellari 1920-luvulta. 1551234 6731441 306 Nukkila 44800010009 Mattila Toinen Nukkilan kylän kantataloista, jonka eri ikäiset rakennukset muodostavat hyvin säilyneen maatilan pihapiirin. Päärakennus on valmistunut vuonna 1876 ja peruskorjattu vuonna 1984. Vanhimmat piharakennukset ovat aitta ja riihi 1800-luvulta. 1551079 6731174 307 Pappila 45200050001 Huoltola Vuonna 1964 rakennettu yksikerroksinen omakotitalo, jota on laajennettu ja uusittu vuonna 1996. Rakennuksen alkuperäinen ilme ei ole enää näkyvillä. 1554270 6730472 308 Pappila 45200120000 Irjantalo Vuonna 1972 valmistunut arkkitehti Veijo Kahran suunnittelema liikerakennus. Tiilivuorattu talo muodostuu kahdesta kaksikerroksisesta rakennusosasta, joiden välissä on yksikerroksinen osa. 1554161 6730339 309 Pappila 45200040019 Kerttula Vuonna 1956 valmistunut rintamamiestalo, jonka ulkoasu on täysin uusittu. Pihassa on myös vuonna 2001 rakennettu autotalli. 1553718 6730416 310 Pappila 45200060000 Keskus Vuonna 1936 rakennettu puhelinosuuskunnan kaksikerroksinen kerrostalo, jota on laajennettu vuosina 1962 ja 1975. Muutosten seurauksena alkuperäinen rakennus on vain osin näkyvissä laajennusosien keskellä. 1554371 6730136 311 Pappila 45200140000 Lukkarintila II Vuonna 1950 rakennettu suurikokoinen omakotitalo, joka on vuonna 1999 muutettu päiväkodiksi. Tiilirunkoisen ja roiskerapatun rakennuksen ulkoasuun on muutoksen myötä tullut uusia elementtejä, mutta mm. ikkunat ovat alkuperäiset. 1554238 6730536 312 Pappila 45200040018 Niittylä Rintamamiestalo, joka on rakennettu 1950-luvun alkupuolella. Rakennusta on laajennettu vuonna 1976 yksikerroksisella laajennusosalla; samalla kaikki ikkunat on uusittu. Vuoraus on uusittu 2000-luvulla. Pihassa on myös autotalli vuodelta 1976. 1553759 6730417 313 Pappila 45200070000 Opinahjo Vuonna 1960 rakennettu Aarne Ehojoen suunnittelema koulurakennus, jota on laajennettu vuonna 1965. Muodostuu kahdesta limittäisestä rakennusmassasta, joiden välissä yksikerroksinen yhdysosa. Osa valtak.merk.kultt.ymp. 1670. 1554378 6730247 314 Pappila 45200030004 Pankki Vuonna 1955 valmistunut alun perin Mynämäen KOP:n pankkirakennus, jonka sisäänkäyntiosan vuoraus sekä ikkunat on jälkeenpäin uusittu. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti K. A. Pinomaa. 1554402 6730119
Vuonna 1949 valmistunut suurikokoinen omakotitalo, jonka ulkoasu uusittuja ikkunoita lukuun ottamatta on alkuperäinen. Pihassa on myös vuonna 1988 valmistunut autotalli. 315 Pappila 45200040013 Puhuri 1553860 6730346 316 Pappila 45200040042 Tammi Vuonna 1948 rakennettu rintamamiestalo, jonka ulkoasu on alkuperäinen lukuun ottamatta ikkunoita, jotka on uusittu vuonna 1989. Pihassa on myös sauna vuodelta 1948 sekä 1970- luvun autotalli. 1553683 6730362 317 Pappila 45200030003 Tontti Vuonna 1955 valmistunut liike- ja asuinkerrostalo, jota on laajennettu vuonna 1966. Sekä rakennuksen että laajennuksen on suunnitellut arkkitehti Heikki Sarainmaa. Pihassa on myös autotalli vuodelta 1966. 1554478 6730131 318 Pappila 45200040032 Tuohela Vuonna 1949 rakennettu rintamamiestalo, joka on menettänyt alkuperäisen ulkoasunsa karaattilevyvuorauksen myötä. Osa ikkunoista on uusittu alkuperäisen mallin mukaan. Pihassa on myös sauna ja maakellari 1940-luvun lopulta. 1553514 6730309 319 Pappila 45200030002 Tuulensuu Vuonna 1948 valmistunut rintamamiestalo, jonka ulkoasu on kate pois lukien kokonaan uusittu oletettavasti 2000-luvulla. Pihassa on myös samanikäinen sauna- ja autotalirakennus. 1553544 6730106 320 Pappila 45200040033 Vanamo Vuonna 1948 valmisrunut rintamamiestalo, jonka alkuperäinen ulkoasu on kadonnut mm. karaattilevyvuorauksen ja yksiruutuisten ikkunoiden myötä. Pihassa on myös huonokuntoinen, luonnonkivistä muurattu autotalli vuodelta 1952. 1553505 6730074 321 Pappila 45200040016 Veikkola Vuonna 1955 valmistunut rintamamiestalo, jonka ulkoasu on säilynyt katetta lukuun ottamatta alkuperäisenä. Rakennuksen sisätilat ovat myös pitkälti alkuperäisessä asussaan. Pihalla on myös pajarakennus vuodelta 1963. 1553853 6730417 322 Parsila 2:12 Airikkala Historiallisesti arvokas Kantatalo. Asuinrakennus 1947, hirsiaitta jossa vuosiluku 1906, navetta 1937, kellari 1800-luvulta. 1554892 6728081 323 Parsila 1:58 ANTTILA/ Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Kantatalo, samalla tontilla kuin vuoden 1779 isojaon kartassa. Päärakennuksen kellarissa vuosiluku 1823, frontoni ja mansardikatto 1925, korjauksia 1984. Kivinavetta 1916, vilja-aitta sekä viinapränni 1800-luvulta. 1554873 6728033 324 Parsila 1:34 PÄIVÄRINNE Ympäristöllisesti arvokas Tila muodostettu 1965. Asuinrakennus 1901, satulakattoinen umpikuisti. Laajennus 1950-luvulla ja korjauksia 1990-luvulla. Autotallo ja maakellari. 1554810 6728234 325 Parsila 1:61 Pilpola I Historiallisesti arvokas Pilpolan kantatalon tontti. Tontilla on entinen luhti- ja leivintuparakennus, jonka vanhimmat osat ovat 1800-luvulta. 1554909 6728003 326 Pellilä 1:13 Kivenpää Lohkottu Isotalon osatalosta 1927. Päärakennus valmistunut 1904. Vinkkeli ja satulatto, kammio muutettu kamariksi 1953. Korjauksia 1980-luvulla. 1554120 6729408 327 Pellilä 1:7 Vähätalo Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Osatalo, Pellilän yksinäistalo 1827 Isotaloon ja Vähätaloon eli Vähäpelliin. Leveärunkoinen ja mansardikattoinen päärakennus n. 1920, mansardikattoinen navetta/mylly/saharakannus 1800-luvulta, mansardikattoinen työväenasunto n. 1920, riihi, puuvaja. 1553871 6729338 328 Pirttimäki 1:12 KOIVURANTA Koivuranta on erotettu lohkomalla Simolan tilasta 1931. Paritupatyyppinen poikkipäädyllä levennetty päärakennus 1927. T-malliset ikkunat. Hirsinen navetta samalta vuodelta. Kellari 1900-luvun alkupuolelta.z 1553089 6731662 329 Pirttimäki 1:18 PINOMÄKI Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Pirttimäen yksinäistalo jaettu 1914 Simolaan, Kuoppalaan ja Pinomäkeen. Päärakennus 1800- ja 1900-luvun taitteesta. Paritupapohjakaava, satulakattoinen umpikuisti. Puuvaja. 1553055 6731580 330 Pursinen 2:17 Kantola Lohkottu Knääkin kantatalosta 1927. Toiminut leipurinpuoti. Päärakennus 1900-luvun alusta, korjauksia 1980- ja 1990-l. Navetta 1940-l. 1551050 6729848 331 Pursinen 2:16 Lehtola 2 Ympäristöllisesti arvokas Lohkottu Knääkin kantatalosta 1927. Päärakennus siirreety nykyiselle paikalle ennen 1927, korjauksia 1940- tai 1950-luvulla sekä 1990-l. Ulkorakennus ja maakellari. 1551093 6729839 332 Raimela 13.3 Aalto Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Kaksikerroksinen aumakattoinen rapattu kauppa-asuinrakennus. Paikalla ollut vanhempi hirsitalo laajennettu nykyiseen muotoonsa Kaarlo Vilanderin piirustusten mukaan vuonna 1949. Rakennuksessa toiminut mm. Raimelan kyläkauppa. Lohkottu Koivistosta 1929. 1554777 6731348 333 Raimela 8:13 Kaunismäki Ympäristöllisesti arvokas Lohkottu 1936 Junnilasta. Lautarakenteinen asuinrakennus vuodelta 1940, laajennettu 1950-luvulla, peruskorjattu 1980-luvulla. Ulkoasu osittain uudistunut, mm. lomalaudoitus. 1555477 6731652 334 Raimela 3:18 Koskela II Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Lohkottu Savusta 1934. Hirsirunkoinen asuinrakennus, nykyinen pohjamuoto 1900-luvun alkupuolelta; peruskorjattu 1970-80-luvulla, jolloin rakennettu frontoni ja parveke sekä ikkunat uudistettu. Pihassa vanha maakellari sekä ulkorakennus. 1554690 6731279 335 Raimela 3:28 Sivula??? Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Päärakennus 1800-1900-luvun vaihteesta. Talossa ollut E.V. Rannan kauppa ennen 1900-luvun alkupuolellla. Laajennettu lisäsiivellä ja kuistilla ennen sotia. Pihassa varastorakennus. 1554819 6731368 336 Ruotsinmäki 1:32 HELISVUORI Lohkottu Niemelä-nimisestä tilasta 1939. Entinen mäkitupa, päärakennus 1920-luvulta, laajennettu 1957 ja 1973. Kaksiruutuiset ikkunat. Autotalli. 1553442 6731398 337 Ruotsinmäki 1:100 SÄTERI Pienehkö asuinrakennus 1930- tai 1940-luvulta. Satulakattoinen umpikuisit. Kaksi ulkorakennusta. 1553421 6731472 338 Ruutila 3:3 JUKOLA Historiallisesti arvokas Vähäruutilan kantatalon talouskeskus. Siirretty nykyiselle tontille vuoden 1794 jälkeen. Päärakennus 1952, sauna 1930-l ja varastorakennus 1952. Samaan kokonaisuuteen kuuluu JUKO oy:n tehdasalue. 1552689 6727403 339 Ruutila 1:2 SALO Ympäristöllisesti arvokas Tontti lokottu Isoruutilan kantatalosta 1923. Asuinrakennus vuodelta 1918 (?), korjauksia 1990-luvulla. Sauna- ja navettarakennus 1948. 1552778 6727457 340 Ruutila 2:39 VÄHÄLÄ Historiallisesti arvokas Lohkottu 1960 Jokiniitty-nimisestä tilasta. Omakotitalo 1953 sekä entinen leipomorakennus 1900-luvun alusta. Tontilta on purettu myymälärakennus. 1552546 6727039 Pieni, vuonna 1957 valmistunut omakotitalo, jonka alkuperäinen ulkoasu on kadonnut peltivuorauksen ja uusien ikkunoiden myötä. Pihassa on myös sauna- ja autotallirakennus 341 Tiuvainen 46800040023 Ahdistus vuodelta 1969. 1553780 6730059 342 Tiuvainen 46800040030 Hietala Vuonna 1959 rakennettu rintamamiestalo, jota on laajennettu rakennuksen tyyliin sopivalla osalla vuonna 1994. Laajennuksen yhteydessä rakennus on lisäeristetty ja vuorattu uudelleen; ikkunat ovat alkuperäiset. Pihassa on myös sauna vuodelta 1963. 1553622 6730112 343 Tiuvainen 46800040029 Kaunela Vuonna 1963 valmistunut omakotitalo, jonka alkuperäinen ulkoasu on kadonnut mm. karaattilevyvuorauksen myötä. Rakennusta on myös laajennettu oletettavasti 1970-luvulla. 1553665 6730097 Lohkottu Ottilasta 1931. Asuinrakennus 1920-30-luvulta, laajennettu ja muutettu useassa vaiheessa, viimeksi 1960-luvulla. Pihapiirissä sauna ja navetta 1930-luvulta sekä maakellari.. 344 Tiuvainen 5:8 Kivelä Rakennushistoriallisesti arvokas 1554054 6728481 345 Tiuvainen 46800040024 Maijala Vuonna 1960 rakennettu, roiskerapattu rintamamiestalo, jonka ulkoasu on säilynyt alkuperäisenä. 1553738 6730066 346 Tiuvainen 46800040036 Päivölä Klassistisen tyylinen keskusmuurityyppinen omakotitalo vuodelta 1941. Uusituista ikkunoista huolimatta rakennus on pitkälti säilyttänyt alkuperäiasen ilmeensä: leveät nurkkapilasterit, pyöreät pikkuikkunat ja lunetti-ikkunat. Pihan sauna on samanikäinen. 1553812 6730048 347 Tiuvainen 46800050060 Puistontaus Vuonna 1954 valmistunut omakotitalo, jossa on joitakin erikoisia yksityiskohtia, mm. kolmionmallinen erkkeri. Rakennus on jälkeenpäin rakennettua kuistia ja katetta lukuun ottamatta säilyttänyt alkuperäisen ulkoasunsa. 1553779 6729915 348 Tiuvainen 46800040026 Seppälä Vuonna 1958 valmistunut, roiskerapattu rintamamiestalo, jonka ulkoasu on säilynyt alkuperäisenä. 1553721 6730078 349 Tiuvainen 46800040027 Sirkkala Vuonna 1961 valmistunut yksikerroksinen, roiskerapattu omakotitalo, jota on laajennettu oletettavasti 1970-luvulla; myös rakennuksen ikkunat ja kate on uusittu. 1553687 6730087 350 Tursunperä 46900040007 Apajamäki Vuonna 1924 valmistunut paritupatyyppinen rakennus, jonka kylkeen on oletettavasti 1960-luvulla rakennettu ajan tyylinen laajennusosa. Pihassa on myös pieni vaja vuodelta 1939 sekä autotalli- ja saunarakennus vuodelta 1946. 1553506 6730204 351 Tursunperä 46900070004 Jokipuisto Lohkottu Kiusalasta vuonna 1932. Yksikerroksinen matala tasakattoinen myymälärakennus vuodelta 1976. 1554490 6730010 352 Tursunperä 46900130006 Kiinteistöapaja Asuin- ja liikekerrostalo vuodelta 1936, jota on laajennettu suurilla rakennusosilla vuosina 1961 ja 1971. Rakennuksen ikkunat on uusittu ja pihanpuoli vuorattu mineriitillä. Pihassa on myös teollisuus- ja varastorakennuksia 1930-2000-luvuilta. 1554540 6729910 353 Tursunperä 46900120027 Kulmio Vuonna 1953 rakennettu rintamamiestalo, joka on osittain alkuperäisessä ulkoasussaan: osa ikkunoista on vaihdettu ja 2000-luvun alussa talon kylkeen on rakennettu lasiveranta. 1554540 6729720 354 Tursunperä 1:38 Mäki Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas ONKO OLEMASSA? Mäen tilaan kuuluva hirsirunkoinen pärekattoinen niittylato 1800-luvun lopulta. 1556292 6728934 355 Tursunperä 10:4 Nurmi Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Lohkottu Hakulasta 1929. Asuinrakennus mahdollisesti 1800-1900-luvun vaihteesta, rakennus eteiskamarillinen pienehkö paritupa, jonka toinen pääty kahtena kamarina. Ulkoasu muuttunut, muun muassa kuisti ja ikkunat. Pihassa saunarakennus. 1554840 6729361 356 Tursunperä 8:26 Retkelä Rakennushistoriallisesti arvokas Lohkottu 1933 Alisjunttilasta. Hirsirunkoinen pienehkö asuinrakennus 1900-luvun alusta, lisäsiipi rakennettu ja ikkunat uudistettu 1960-luvulla. 1554904 6729320 Vuonna 1990 rakennetut liike- sekä liike- ja asuinrakennus sekä kaksi autokatosta. Palkästään liiketoimintaa varten valmistuneessa rakennuksessa on nykyisin Mynämäen kirjasto. 357 Tursunperä 46900070024 Sillankorva Rakennusten suunnittelija on Matti Pasanen. 1554547 6730016 358 Tursunperä 46900040036 Vainila Vuonna 1952 rakennettu rintamamiestalo, joka on peruskorjattu 1970- ja 1980-luvun vaihteessa sekä laajennettu vuonna 1996. Rakennuksen ulkoasu ei enää ole alkuperäisen kaltainen. Pihassa on myös autotalli- ja saunarakennus vuodelta 1974. 1554787 6729941 Mäkitupa, lohkottu Suorsan talosta 1926. Päärakennus 1910-luvulta, muutoksia mm. kaksijakoiset ikkunat. Karjasuojana ja saunana toiminut ulkorakennus 1920- tai 1930-luvulta. 359 Vallainen 1:4 KALLIO 1551486 6728328 360 Vallainen 3:5 KIVELÄ Ympäristöllisesti arvokas Tuomolan tilan vanhanväenasunto, lohkottu 1959. Keskusmuuripohjakaavainen asuinrakennus, saunasiipi 1992. Sauna ja puuvaja. 1551702 6727876 361 Vallainen 7:9 KIVIMAA Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Entinen Heikolan torppa, lohkottu vasta 1962. Päärakennus 1800- ja 1900-lukujen taitteesta, pohjakaava muistuttaa paritupaa. Satulakattoinen umpikuisti. Entinen savusauna 1800- luvulta, siirretty 1952, kellari vuoden 1930 tienoilta,, kaksi uudempaa vajaa. 1551520 6728219 362 Vallainen 1:6 KUUSISTO Ympäristöllisesti arvokas Lohkottu 1928 Suorsan kantatalosta. Päärakennus tehty vanhan riihen hirsistä 1925. Keskusmuuripohjakaava, satulakattoinen umpikuisti. Sauna 1925 ja autotalli puuvaja 1970-l. 1551521 6728448 363 Vallainen 7:5 PÄIVÖLÄ Entinen torppa (?), lohkottu Heikolan kantatalosta 1933. Leveärunkoinen päärakennus 1920- tai 1930-luvun alusta. Muutoksia, esim. suururuutuiset ikkunat. Karjasuoja 1900-l alusta sekä atutalli 1930-l (?) sekä sauna 1800-l ja ulkorakennus 1904. 1551582 6728189 364 Vallainen 10:8 SALMELA Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Lohkottu 1931 Sepän talosta. Mansardikattoinen päärakennus 1918, uusittu ikkunat ja vuoraus. Kaksijakoiset ikkunat. Poikkipäätyinen eteinen. Kuisti vuodelta 1975. Vilja-aitta 1900- luvun alusta. 1551864 6727781
365 Vallainen 8:5 SUOMELA Ympäristöllisesti arvokas Lohkottu Laurila-nimisestä tilasta 1931. Mansardikattoinen päärakennus 1928-1929, poikkipäätyinen eteinen. Uusittu 1965, suuriruutuiset ikkunat. Navetta 1954, sikala 1964 sekä sauna 1928. 1552134 6727108 366 Vallainen 3:6 TAMMISTO Lohkottu Tuomelan talosta 1959. Vanhempi asuinrakennus 1939. Satulakatto ja mineriittivuoraus. Uusi tiilinen omakotitalo 1978, sauna ja varastorakennus. 1551552 6727796 367 Valtola 2:5 VUORILA Rakennushistoriallisesti arvokas Lohkottu Kuivelasta 1925. Hirsirunkoinen asuinrakennus vuodelta 1938, matala satulakattoinen lisäsiipi rakennettu myöhemmin. Pihapiirissä autotalli. 1553943 6728341 368 Värräinen 2:5 Lehtoranta Entinen Komerin vanhan isännän asunto, lohkottu 1932. Päärakennus 1915 (?), mansardikattoiseksi 1930-l (?). Useita korjauksia esim. 1989. Keskusmuuripohjakaava. Savitiilitehtaanakin toiminut entinen navetta noin 1930-l. Kampaamorakennus. 1551298 6730601 369 Vihtamäki 10:00 Kulju III Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Mäkitupa? Paritupatyyppinen pieni hirsirunkoinen asuinrakennus 1800-1900-luvun vaihteesta, toinen puoli ollut kammiona. Ulkoasu säilynyt 1900-luvun alun asussa. Rakennettu kylän yhteismaalle; talossa asunut kankuri. Pihassa kanala 1940-luvulta. 1554301 6731783 370 Vihtamäki 4:14 Nurmi Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Lohkottu Krappalasta 1950. Hirsirunkoinen asuinrakennus 1910, laajennettu nykymuotoonsa 1920-30-luvulla; frontoni ja kuisti 40-luvulta; mineriittivuoraus 70-luvulta. Pihassa 30- luvun tiilinavetta. 1553968 6731771 371 Vihtamäki 3:11 Päivärinne Rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas Mäkitupa?, lohkottu Pusalasta 1953. Hirsirunkoinen päätykamarillinen yksinäistupatyyppinen asuinrakennus 1800-1900-luvun vaihteesta. Kuisti ja ikkunat uudempia. Pihassa sauna ja vaja 1900-luvun alusta. 1554379 6731825 372 Vihtamäki 4:7 Salmela Rakennushistoriallisesti ja ympäristöllisesti arvokas PURETTU? EI NÄY KTJ:N UUDEMMASSA KARTASSA. Mäkitupa? Lohkottu Krappalasta 1931. Hirsirunkoinen asuinrakennus 1800-1900-luvun vaihteesta, malliltaan eteiskamarillinen paritupa. Pihassa kellarivaja. 1554648 6731786