Transnationaali näkökulma suomalaisen elokuvan tyyliin Laveata tietä, 1931 FT tutkijatohtori Jaakko Seppälä Helsingin yliopisto / Elokuva- ja televisiotutkimus
Kansallisen rajallisuus Suomalaista elokuvaa on tutkittu ensisijassa kansallisena elokuvana Käsitettä ovat käyttäneet tutkijat, kriitikot, elokuvantekijät ja katsojat Suomalaisella filmitaiteella on oma suuri tehtävänsä, ja tähän maahan on lopulta syntyvä oma puhtaasti suomalainen, kansallinen Filmitaide (Erkki Karu, 1935) Kansallinen ja kansainvälinen ovat osin päällekkäisiä käsitteitä Näiden dialektiikka leimaa elokuvia eri tasoilla Elokuva voi olla samanaikaisesti suomalainen, ranskalainen, eurooppalainen ja vieraskielinen (esim. Le Havre, 2011) Kansallisen käsite on liian kapea-alainen suomalaisen elokuvakulttuurin monipuoliseen tarkasteluun Käsite häivyttää näkyvistä elokuvien esteettiset, teknologiset, taloudelliset ja sosiaaliset kytkökset maan rajojen ulkopuolelle
Transnationaali näkökulma Elokuva on aina ja kaikkialla kytkeytynyt kansalliset rajat ylittäviin tekijöihin ja vaikutteisiin Elokuvilla ei ole kiveen hakattuja kansallisia identiteettejä Kansallinen ei ole kadonnut minnekään Se vaikuttaa keskustelujen taustalla ja muuttaa muotoaan Transnationaali näkökulma ohjaa tutkimaan kansallisen ja kansainvälisen yhteensulautumisia Miten tietyt kansallisuuteen mielletyt piirteet historiallisesti juontuvat muista kulttuureista? Miten kansalliset piirteet määritellään vaihtelevissa määrin suhteessa käsityksiin toisista kansallisuuksista ja ylikansallisista ilmiöistä? Miten kansallisen kulttuurin muotoutuminen kytkeytyy muihin kansallisiin kulttuureihin ja maiden rajat ylittäviin trendeihin? Miten diasporisessa kulttuurisessa tilanteessa ylläpidetään omaa
Elokuvan tyyli Tyyli on elokuvallisten keinojen järjestelmällistä ja systemaattista käyttöä (Bordwell) Kuvaus, editointi, näyttämöllepano, ääni (ja välitekstit) Yksilöllinen tyyli (esim. Teuvo Tulio, Aki Kaurismäki) Ryhmätyyli (esim. klassinen Hollywood-tyyli) Tyyliä voidaan tutkia ongelma/ratkaisu-mallin avulla Tyylikeinot ovat ratkaisuja ongelmiin Elokuvantekijät omaksuvat ratkaisuja näkemistään elokuvista (skeemat) Vaikutteita on aina omaksuttu, sillä elokuvat eivät synny tyhjiössä Sillä ei ole väliä minkä maalainen elokuva on kyseessä Innovatiiviset elokuvantekijät keksivät uusia ratkaisuja Nämä voivat yleistyä käytössä ja menettää innovatiivisuutensa
Kansallinen elokuvatyyli? Transnationaalissa tyylitutkimuksessa keskeinen metodi on elokuvien vertailu (mahdollistaa myös laajan mittakaavan) Monet tyylipiirteet ovat luokiteltavissa ja laskettavissa (otospituuksien keskiarvot, kuvakoot, kameraliikkeet, välitekstit) Kansallisen ja kansainvälisen dialektiikka leimaa elokuvia myös tyylin tasolla Suomalaiset elokuvat ovat Suomessa vähemmistöasemassa Vuodesta 1923 Suomessa on esitetty enemmän Hollywoodelokuvia kuin kaikkia muita elokuvia yhteensä Mitään puhtaasti suomalaista tyyliä ei ole, eikä ole ollut Sen tulisi yhdistää kaikkia suomalaisia elokuvia ja erottaa niitä ulkomaisista (vahvan kansallisen tyylin määritelmä) Yksilöllisiä tyylejä ja kansallista omaleimaisuutta on paljon Vaikutteiden osoittaminen on usein vasta ensimmäinen askel
The Son of the Sheik, 1926
Mustalaishurmaaja, 1929
Tabloo-tyylistä klassiseen tyyliin 1900-luvun alussa maailman elokuvat olivat tyyliltään samankaltaisia Tätä tabloo-tyyliä leimasivat mm. pitkät staattiset otot, suuret kuvakoot, kameran pysyminen tapahtumien yhdellä puolella ja näyttelijöiden liikuttaminen Tyyli miellettiin teatterimaisuuttaan arvokkaaksi Tapahtumat kerrotaan ulkopuolisesta näkökulmasta Klassinen Hollywood-tyyli muotoutui yhdysvalloissa 1910-luvun kuluessa Sille ovat ominaisia lyhyet otot, analyyttinen editointi, kuvavastakuva-asetelmat ja kameran paikan siirtäminen Elokuvalliset keinot ovat kerrottavalle tarinalle alisteisia Tapahtumat kerrotaan henkilöhahmojen näkökulmasta Klassinen Hollywood-tyyli levisi kaikkialle maailmaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen
Tyyli mykkäkauden Suomessa Vuonna 1911 kuvattu Sylvi (1913) on tyyliltään tavanomainen tabloo-elokuva Fragmentit ainoa todiste autonomian ajan suomalaisesta elokuvatyylistä Sylvissä näkyvät tanskalaiset ja ranskalaiset vaikutteet Kaksikymmentäluvun taitteessa suomalaisiin elokuviin alkoi ilmaantua klassisen tyylin piirteitä (suoraan ja epäsuorasti) Suuri osa kaksikymmentäluvun näytelmäelokuvasta on säilynyt Amerikkalaisia piirteitä vahvempina näkyvät ruotsalaisista elokuvista omaksutut piirteet (luonnon ja kansan kuvaus) Tyyli kehittyi kaiken aikaa kohti klassista tyyliä (opettelua, yritys/erehdys) Suomalaisen elokuvan omaleimaisuus: paljon suuria kuvakokoja, runsaasti välitekstejä ja hitaanpuoleinen editointirytmi Kaksikymmentäluvun suomalaista tyyliä voi luonnehtia januskasvoiseksi (siirtymäkauden elokuvaa)