Suomalaisen partioliikkeen haasteet

Samankaltaiset tiedostot
Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Muistion ovat hyväksyneet kaikki kokouksessa läsnä olleet työryhmän jäsenet.

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Toiminnan kehittäminen RoadTrip-kiertue Syksy 2015

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty /6 TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ

Toimintasuunnitelma 2016

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa PRH hyväksynyt

Kokouksissa käsiteltäväksi halutut ehdotukset on toimitettava hallitukselle, kevätkokoukseen 1.1. ja syyskokoukseen 1.8. mennessä.

PIIRIN TAPAHTUMIEN TALOUSOHJE

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 1/06 1 piirihallitus aika paikka Ojutjärven leirikeskus, Kauhava

Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018

KASKENKAATAJIEN TAPAHTUMAKALENTERI 2017

ry:n säännöt. Hyväksytty ry:n kokouksessa Merkitty yhdistysrekisteriin.. 20.

POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N SÄÄNNÖT

SYYSKOKOUS 2017 KOKOUKSEN ASIAT. AIKA sunnuntai PAIKKA

Hyväksytty Pohjanmaan Partiolaiset ry:n kokouksessa Merkitty yhdistysrekisteriin

Järvi-Suomen Partiolaiset ry

Lapin Partiolaiset ry. Pitkän tähtäimen suunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2013 Tapahtumakalenteri 2013 Latukartta Organisaatiokaavio

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Kari Takamaa. Maija Myllykoski ( KKK) vuotta piiri onnitteli

Lippukunta on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Lippukunta voi harjoittaa julkaisutoimintaa voittoa tavoittelematta.

ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2020

Lahden siniset TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI JA TALOUSARVIO 2008

Suomen Bridgeliitto uusi rakenne

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Esitys syyskokoukselle ESITYS Syyskokoukselle

POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N KOKOUKSET 2016

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra

KUTSU SYYSKOKOUKSEEN. Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry:n SYYSKOKOUS pidetään:

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA Edunvalvonta

Jari Autio Ulla Jaatinen Elina Lillstrang Terhi Mäkelä Johanna Paavola Vesa Pellinen. Poissa: Niina Koivunen Teemu Lempiäinen

Lapin Kiehiset ja Kivekkäät ry:n säännöt

Partiojohtajaäänet: Laihian Eräpojat ja -tytöt Laihia 4 Lakeuden Kärpät ry Seinäjoki 1 Vaasan Siniset Partiotytöt Vaasa 1.

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

TOIMINTASUUNNITELMA Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Aika Tapahtuma Kohderyhmä Järjestäjä

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

KASVUKYSELYN TULOKSET

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Aika Tapahtuma Kohderyhmä Järjestäjä

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti

Pöytäkirja

Piiritoiminnan uudistaminen. Taustamateriaalia asiasta kiinnostuneille

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 3/05 1 PIIRIHALLITUS

1 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Nimi, kotipaikka ja kieli 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 3 Jäsenet 3 Jäsenet

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN partiotaitokilpailujen säännöt

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

Suomen Kaukalopalloliitto ry:n ja Suomen Ringetteliitto ry:n yhdistymisprosessi ja - aikataulu. Ehdotus syyskokoukselle

LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä

Lapin Partiolaiset ry

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

Seuraavaksi piirinjohtaja Mari Kousa avasi kokouksen toivottaen kaikki tervetulleiksi piirin syyskokoukseen.

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Piirinjohtajan esityksestä kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Heikki Marva ja sihteeriksi Kalle-Pekka Mannila.

Pöytäkirja

PARTIONEUVOSTON KOKOUS III/2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT

Toimintasuunnitelma Tapahtumakalenteri Talousarvio

Lounais-Suomen Partiopiirin Ansiomerkkiohje

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 1 SYYSKOKOUS

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2016

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

Ringetteliiton alueiden sarjaseminaarit

SOMAKISS ry:n säännöt

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin

Helena Merisaari koulutusohjaaja 95-97, 103/8 Sari Koikkalainen koulutusohjaaja 2005 > Poissa: Elina Lillatrang

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

Toiminta-ajatus 2011-

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017

Sääntömuutosesitys LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI

Katse tulevaisuuteen. ASPA-pilotit puolenvälin krouvissa -seminaari Ylitarkastaja Jaana Salmi

Transkriptio:

Suomalaisen partioliikkeen haasteet Jokaisella lapsella ja nuorella pitää olla mahdollisuus kokeilla partiota partiota täytyy olla tarjolla kaikkialla Suomessa. Nuorten määrä laskee mahdollisia partiolaisia on tulevaisuudessa nykyistä vähemmän. Suomen sisäinen muuttoliike jatkuu edelleen. Partiotoiminnan tulee olla laadukasta. Vain laadukkaassa toiminnassa pysytään mukana.

Mitä on tapahtunut 2000 2002 Jäsenkokous velvoitti ratkaisemaan piirien ja keskusjärjestön työnjaon lippukuntien tukemisessa. Selvitys lippukuntien tukemisen työnjaosta. Partioneuvosto määritteli piirin ja keskusjärjestön tehtävät. Piirikierros - itsearviointi, tulos oli epätasainen Jäsenkokous velvoitti jatkamaan työskentelyä ja vaati konkreettisia tuloksia.

2003 Mitä on tapahtunut Toteutettiin piirien ja keskusjärjestön auditointi Ensimmäinen järjestön kehittämisryhmä perustettiin Raportti: Lippukuntien tukemisen työnjako 2 2004 Suoritettiin toinen piirikierros Toinen järjestön kehittämisryhmä perustettiin työstämään lippukuntien tukemisen työnjakoa Raportti: Lippukuntien tukemisen työnjako 3 Loppuraporttia esiteltiin piirien syyskokouksissa Jäsenkokous hyväksyi neljä järjestöllistä kehittämishanketta 2005 Partioneuvosto täsmensi yhtenevien toiminnanalojen sisältöä

Järjestön neljä kehittämishanketta Yhtenevät toiminnanalat Aluetyöstä uusi yhtenevä työmuoto Suunnittelun jännettä pidennetään Uudet piirit

Lähtökohtana lippukuntien toiminnan aktiivinen tukeminen Vanha ajattelutapa Lippukunnat ovat niin vahvoja, että ne pitävät huolta itsestään ja pyytävät tarvitsemansa tuen piiristä. Määritykset siitä mitä partio on, syntyvät lippukunnissa ja ovat lippukuntakohtaisia. Partioliike kasvaa sattumanvaraisesti ja vain, jos alueelta löytyy omaa tahtoa. Uusi ajattelutapa Partio on niin merkittävää kasvatustoimintaa, että kaikilla lapsilla ja nuorilla on oikeus päästä mukaan partiotoimin-taan. Tavoite: 9% ikäluokasta partiossa. Partio määritellään yhdessä maailmanjärjestöistä lähtien. Lippukunnat, piirit ja keskusjärjestö ovat osa samaa partiota. Lippukuntien tukeminen on piirien ja keskusjärjestön avaintehtävä.

Jäsenmäärän kehitys 900 000 800 000 10% 9% 70 000 60 000 50 000 700 000 6,8% 40 000 30 000 600 000 20 000 10 000 500 000 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010 2015 2020 0 Nuorten määrä Partiolaiset Nykyinen (6,8%) 7% > 8% > 9% 8% > 9% > 10%

Partiolaisia seutukunnissa vuonna 1999

Partioliikkeen jäsenkehitys Piiri 1990 1995 2000 2004 2005 Etelä-Karjalan Partiolaiset 1817 1945 1728 1468 1404 Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset 3301 3667 3157 2729 2557 Etelä-Savon Partiolaiset 1690 2025 1880 1536 1394 Finlands Svenska Scouter 4957 5656 5171 5258 5144 Hämeen Partiolaiset 8070 8926 8258 7582 7300 Kainuun Partiolaiset 798 869 715 604 600 Keski-Pohjanmaan Partiolaiset 1475 1764 1407 1169 1128 Keski-Suomen Partiolaiset 3404 3213 2957 2731 2512 Kymenlaakson Partiopiiri 2046 2007 1858 1543 1465 Lapin Partiolaiset 2286 1961 1894 1762 1679 Pohjois-Karjalan Partiolaiset 1653 2124 1925 1557 1554 Pohjois-Pohjanmaan Partiopiiri 3535 3281 3415 3153 3129 Pohjois-Savon Partiolaiset 2271 2810 2749 2260 2160 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset 9655 10284 10138 10246 10121 Salpausselän Partiolaiset 3243 3730 3555 3005 2820 Satakunnan Partiolaiset 4270 4126 3815 3420 3337 Uudenmaan Partiopiiri 3444 3549 3441 3804 3763 Varsinais-Suomen Partiopiiri 8651 9366 9495 8933 8667 Yhteensä 66566 71303 67558 62760 60734

Partiopiirin tehtävä 1/2 Partiopiiri on toiminta-alueensa lippukuntien yhteenliittymä ja se on Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n jäsen. Piiri on Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n edustaja omalla toiminta-alueellaan. Piiri edistää aktiivisesti suomalaisen partioliikkeen tavoitteita, joita piirit kehittävät yhteisesti keskusjärjestön kanssa Suomen Partiolaisissa. Piiri noudattaa keskusjärjestön kanssa samoja partioneuvoston vahvistamia toiminnallisia periaatteita ja ohjeita.

Partiopiirin tehtävä 2/2 Partiopiirin keskeisin tehtävä on lippukuntien toiminnallinen tukeminen. Piirit toimivat lippukuntia lähellä ja niissä tunnetaan jokaisen lippukunnan arki ja näin piiri pystyy tukemaan ja auttamaan lippukuntaa hyvän partiotoiminnan järjestämisessä. Jos paikallinen partiotoiminta on joutumassa vaikeuksiin, piiri pystyy reagoimaan ajoissa.

Vahva piiri tarjoaa monipuolista tukea Piirin on selvittävä kaikista sille kuuluvista tehtävistä. Suoriutuakseen tehtävistään partiopiiri tarvitsee riittävän suuren määrän vapaaehtoisia partiojohtajia erilaisiin tehtäviin kouluttajaksi, tapahtumien järjestäjiksi, hallintoon jne. Piiri tarvitsee myös toimiston, joka kykenee tukemaan vapaaehtoisia partiojohtajia pesteissään, olemaan suoraan yhteydessä lippukuntiin ja hoitamaan partion velvoitteita ympäröivään yhteiskuntaan. Osa piirien tehtävistä onnistuu paremmin isossa yksikössä, osa pienessä yksikössä. Vahva piiri, jolla on toimiva aluetyö pystyy hyödyntämään pienen ja suuren piirin etuja.

Mikä on piirin riittävä koko? Pystyäkseen selviytymään partiopiirin tehtävistä, piirin täytyy pystyä rekrytoimaan tarpeeksi johtajia. Piiritoimisto voi palvella paremmin, jos se on riittävän suuri. Toimihenkilöillä monipuolista osaamista Aukiolotunteja tarpeeksi viikossa (nyt vaihtelu 12-40 tuntia). 1700 jäsentä kohti on mahdollista palkata yksi työntekijä (esim. 6500 jäsentä = 4 työntekijää) Hallintotyön osuus toimiston työstä on noin 3kk vuodessa. Jos piirejä on nykyistä vähemmän, hallintotyöstä vapautuu työpanosta muualle.

Viispiikin vuoden 2005 neuvottelut Viispiikki aloittaa yhteistyöneuvottelut. Viispiikin yhteisissä neuvotteluissa ei päästä mihinkään tuloksiin. Kainuu päätyi neuvottelemaan Neliapilan piirien kanssa. EPP ilmoitti Hämeelle kiinnostuksensa neuvotteluista. Neuvotteluja ei käyty, Häme on perustamassa uutta piiriä Satakunnan kanssa. P-PPP ja Lappi neuvottelevat keskenään. Lappi vetäytyi neuvotteluista. EPP ja K-PP neuvottelevat keskenään. Neuvotteluissa edettiin yhteistyön syventämiseen ja todettiin tarve mallintaa uutta piiriä. P-PPP liittyi neuvotteluihin EPP:n ja K-PP:n kanssa. Kesäkuussa 2005 työryhmä aloittaa uuden piirin mallintamisen.

Uusi piiri Syyskokoukset päättävät perustamishankkeen eteenpäin viemisestä. Syntyessään uusi piiri on jäsenmäärältään Suomen neljänneksi suurin. Pinta-alaltaan vasta Suomen toiseksi suurin piiri.

Syyskokousten jälkeen Vuosi 2005 Syyskokoukset: 22.10. EPP 30.10. P-PPP 3.11. K-PP Aiesopimus hyväksytään

Syyskokousten jälkeen Vuosi 2006 Pohjanmaan piirit suunnittelevat yhteisen piirin toimintoja ja tapahtumien järjestämistä. Tutustuminen muihin piireihin ja niiden henkilöihin jatkuu. Yhteistyötä tiivistetään leirien ja kurssien järjestämisessä. Piirin alueella ilmestyy yhteinen piirilehti. Tammikuu 2006 Piirien luottiksille järjestetään yhteinen luottisseminaari. Loka/Marraskuu 2006 Lippukunnat kokoontuvat uuden piirin perustavaan kokoukseen.

Syyskokousten jälkeen Vuosi 2007 Uusi piiri aloittaa toimintansa 1.1.2007

Pohjanmaan Partiolaiset ry Suunnitelma partiopiiristä, versio 21.08.2005 Suunnitelmaa täydennetään aiesopimuksen hyväksymisen jälkeen.

SISÄLTÖ A. EDUT JA HAASTEET B. PIIRIN PERUSTIETOJA C. ALUETOIMINTA D. KOULUTUS E. OHJELMA F. VIESTINTÄ G. TALOUS H. TOIMISTOT JA TOIMIHENKILÖT I. ORGANISAATIO J. TOIMINTASUUNNITELMA K. TAPAHTUMAKALENTERI L. HENKILÖSTÖHALLINTO/PESTINHALLINTA M. SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET N. MUUTOSTIEDOTTAMINEN O. AIKATAULU P. LUOTTAMUSHENKILÖIDEN VUOSI Q. TOIVEET SP:LLE

A. EDUT JA HAASTEET Piirin tuki suoraan lippukunnille lisääntyy ja vahvistuu. Synergiaedut laajasti (lehti, toimistot, työntekijäpanos, luottamushenkilöt). Hallinto kevenee, kokoukset vähenevät. Luottamushenkilöresurssit vahvistuvat. Piiritoimiston aukioloaika (esimerkiksi ma-pe 9-17), toimisto avoinna ympäri vuoden. Työntekijöiden osaamistaso paranee ja toimistojen tarjoaman palvelun taso nousee. Työntekijäresurssit ovat tehokkaammassa käytössä.

A. EDUT JA HAASTEET Kurssit toteutuvat ja monipuolistuvat, kun osallistujamäärät kasvavat. Isojen tapahtumien (kilpailut ym.) järjestäminen helpottuu. Eri piireissä käytössä olleet hyvät käytännöt siirtyvät kaikkien käyttöön. Aluetoiminta voidaan järjestää tarkoituksenmukaisemmalla tavalla. Ison piirin talous on vakaammalla pohjalla. Valtakunnalliset vaikutusmahdollisuudet parantuvat. Selkäsaaren ja Partiojylhän käyttöasteet parantuvat.

A. EDUT JA HAASTEET Välimatkat => pitkälti järjestelykysymys, ehkä jonkin verran lisää kustannuksia. Luottamushenkilöiden pysyminen ja uusien rekrytointi muutoksen aikana => asiaan kiinnitettävä erityistä huomiota. Ei tunneta toisia ja toisten tapoja => yhteiset tapahtumat (kisat, leirit, seminaarit) jo vuonna 2006 tutustuttavat ihmiset toisiinsa. Väsyminen järke-prosessiin => jos aiesopimus hyväksytään jo syksyllä 2005, päättyy epävarmuus ja kaikki pääsevät rakentamaan uutta piiriä. Piiri-identiteetti kärsii/muuttuu => uudelle piirille luodaan uusi identiteetti. Pohjalaisuus yhdistää koko aluetta. Kentän motivointi, piiri voidaan kokea kaukaiseksi => yhteiset tapahtumat, yhteydenpito toimistoihin ei ole välimatkasidonnainen asia (puhelin, sähköposti) Perinteiden integrointi siten, että hyviä käytäntöjä ei menetetä.

B. PIIRIN PERUSTIETOJA Piirin nimi: Pohjanmaan Partiolaiset ry Piirin tunnuksen suuntalinjat, joista suunnitellaan merkki, lippu ym.: kärppä, joet (kymmenen virtaa), terva, sininen ja valkoinen, SP:n lilja Lippukuntia: 90-100 kpl Partiolaisia: jäsenmaksunsa maksaneet 6.700 kpl (2.600+1.100+3.000), toiminnassa mukana oleviksi ilmiotetut 8.600 kpl (3.200+1.500+3.900) Keskimääräinen lippukunnan koko: 70-85 Keskimääräisen lippukunnan ikäjakauma: - sudenpentuja 25 hlö, 2 laumaa - vartioikäisiä 25 hlö, 4 vartiota - vaeltajia 5 hlö, 1 ryhmä - johtajia 20 hlö (joista osa on lisäksi mukana vaeltajatoiminnassa)

C. ALUETOIMINTA (Valtteri, Merja, Minna) Esitetty aluejako on alustava. Lippukuntien kantaa kysytään ennen lopullisen aluejaon päättämistä. Aluejako on ensisijaisesti alueohjaajien työalue, ei niinkään piirin määritelmä lippukuntayhteistyökumppaneista. Kannustetaan lippukuntia yhteistyöhön myös toisilla alueilla olevien lippukuntien kanssa. Lista tarkistetaan ja siihen lisätään mm. kunnat, joissa ei vielä ole partiotoimintaa. Tarkoitus on, että jossakin vaiheessa näihin kuntiin perustetaan lippukunta.

Aluejako

D. KOULUTUS (Sanna, Minna) - Piirissä tarvitaan noin 10-12 koulutusohjaajaa ja noin 120-150 kouluttavaa henkilöä 1 2 3 4 5 6 7 K Laumanjohtaja 100 hlö 4-5 kpl 3 150 km 20 hlö K VJ-jatko 70-80 hlö 2-3 kpl 3 150 km 16 hlö K Sampo (1) 25-40 hlö 1-2 kpl 2 300 km 5-10 hlö K Akela (1) 25-35 hlö 1-2 kpl 2 300 km 5-10 hlö K HOK (1) 25 hlö 1 kpl 1 300 km 5 hlö K PJ-perus (2) 100 hlö 5 kpl 3-5 300 km 30-35 hlö K Lpkj 20 hlö 1 kpl 1 300 km 5 hlö K Kouluttaja (3) 25 hlö 1 kpl 1 300 km 5 hlö O Ensiapu 150-200 hlö 8 kpl 3-5 200 km 30-40 hlö O Erätaito I 80 hlö 3-4 kpl 3 150 km 20 hlö O Erätaito II 30-40 hlö 2 kpl 3 150 km 10 hlö O Erätaito III (4) 15 hlö 1 kpl 1 200 km 4 hlö O Veneenohjaaja 15 hlö 1 kpl 1 300 km 5 hlö O Kippari 10 hlö 0,5 kpl 1 300 km 5 hlö O Leirinjohtaja 15-20 hlö 1 kpl 1 300 km 5 hlö O Kilpailunjärjestäjä (5) 60 hlö 3-5 kpl 3 0 km 10 hlö O Sisu (6) 10 hlö 1 kpl 1 5 hlö (1) Yhdessä/samaan aikaan järjestettäviä kursseja. (2) Kaksiosaisen PJ-kurssin osat tulee käydä vuoden aikana. (3) Suositus piirin kurssin kouluttajana toimimiselle (+PJ-peruskurssi), kouluttajakoulutusta tuetaan myös muutoin kuin kurssimuotoisena kurssilla (tekemällä oppiminen). (4) Voidaan järjestää piirin alueen ulkopuolella. (5) Kurssi järjestetään täsmäkoulutuksena lippukunnalle/lippukuntaryhmälle, joka on piirin kisojen järjestelyvastuussa. Kurssin aikana suunnitellaan kilpailua käytännössä. (6) Avoin kaikille.

E. OHJELMA (Murre) Kilpailut: Kilpailut järjestää 1-5 lippukunnan ryhmä lippukuntien koosta riippuen. Mahdollisuuksien mukaan järjestävien lippukuntien vartioille osallistumisoikeus oranssiin ja vihreään sarjaan (huomioidaan mahdollinen SP:n kannanotto) Kilpailujen järjestämisvastuussa pyritään alueellisesti kattavaan kiertoon. Arvio osallistujamääristä Talvikilpailut 100 vartiota Kevätkilpailut 100 vartiota (mahd. kaksi eri kilpailua eri paikkakunnilla) Syyskilpailut 70 vartiota Sudenpentukisat 120 laumaa Sudenpentukisat järjestetään samaan aikaan 2-3 eri paikkakunnalla. Lippukunnilla on oikeus valita kilpailu, johon laumat osallistuvat. Kisojen tuloksista tehdään yksi yhteinen tulosluettelo.

E. OHJELMA (Murre) Ohjelmatapahtumat: Paraativiikonloppu järjestetään 1-2 vuoden välein eri puolilla piiriä. Aikataulussa huomioidaan mm. valtakunnalliset tapahtumat. Tavoitellaan myös valtakunnallisten tapahtumien järjestelyvastuita. Alueelliset tapahtumat: Nykyiset "hyvät tapahtumat" säilytetään, vaikka kaikkiin ei ole käytännössä mahdollista osallistua koko piirin alueelta (alla esimerkkejä, muitakin löytynee): Pemaasu sudenpentupäivä, Hiljaisen viikon hartaus, Jouluhartaus Alueelliset tapahtumat toteuttaa projektiorganisaatio, jonka tekijät tulevat ko. alueilta.

F. VIESTINTÄ (Murre) Piirilehden nimi: Kärppä Lehden tarkoitus Piiri-identiteetin luonti ja tukeminen Tiedottaminen ja kertominen tulevista ja menneistä tapahtumista Lehti on ehkä enemmän aikakauslehti, kuin nopean tiedottamisen kanava (nopeaan tiedottamiseen käytetään esimerkiksi www-sivuja ja sähköpostilistoja). Lehden ilmestyminen ja jakelu Kuusi numeroa/vuosi (kolme keväällä ja kolme syksyllä) Jaetaan kaikille yli 12-vuotiaille ykkösjäsenille Noin kerran vuodessa lehti jaetaan kaikille jäsenille, jos on tarvetta esimerkiksi tiedottaa/mainostaa jotakin tiettyä asiaa tai tapahtumaa (piirileiri, paraati ym.). Sivukoko A4, sivumäärä keskimäärin 16 (yht. 96 s/vuosi) Piirillä on www-sivut, tarkempi määritys tehdään myöhemmin

G. TALOUS (Petteri) Piirien taseiden suurimmat erät saari/leirialue (Ähtäri) toimisto omassa käytössä (Vaasa) huoneisto vuokrattuna ulkopuoliselle (Vaasa) autotalli omassa käytössä (Vaasa) kurssi- ja leirikeskus omassa käytössä ja vuokrattavissa ulkopuoliselle (Kannus) toimisto omassa käytössä (Oulu) liiketila vuokrattuna ulkopuoliselle (Oulu) partiokauppa (Oulu) laina 130.000 (P-PPP) rahaa 100.000 (EPP)

Piirin tulot Osall.maksut 18 % Jäsenmaksut 30 % Sijoitustoiminta 12 % Valtionapu 27 % Adventtikalenterit 13 %

Piirin kulut Aluetoiminta 15 % Talous (sis. hallinto ja toimisto) 44 % Koulutus 15 % Viestintä 10 % Ohjelma 16 %

G. TALOUS (Petteri) Tuki- ja taustayhteisöt Tuki- ja taustayhteisöt toimivat alueellisesti. On vaara, että liian nopea ja radikaali toimintojen yhdistäminen vaikuttaa negatiivisesti toimijoiden motivaatioon. Toivotaan nykyisen rakenteen säilyvän toistaiseksi ennallaan. Mahdolliset rakennejärjestelyt tehdään vasta myöhemmin, jos kaikki osapuolet toteavat sen tarkoituksenmukaiseksi

H. TOIMISTOT JA TOIMIHENKILÖT (Petteri) Kaikki työntekijät siirtyvät vanhoina työntekijöinä uuden piirin palvelukseen. EPP:n nykyinen työntekijä siirtyy eläkkeelle piakkoin. Hänen tilalleen haetaan uusi työntekijä, jonka toimenkuva määräytyy tuolloisen tarpeen mukaan. Piirillä on yhteensä 4-5 työntekijää. Alustava hahmotelma henkilöiden mahdollisesta työnjaosta. Jokaisen työntekijän kanssa käydään yksityiskohtaiset neuvottelut toimenkuvista ja työtehtävistä. toiminnanjohtaja (toimitusjohtaja?), joka voi olla myös 1/2- päiväinen (yhdessä piirin omistaman Partiokauppa Kieppi Oy:n kanssa): yleishallinto, talous, toimiston esimies (Mono) aluetyö (Heidi) hallinto (Eeva) koulutus (uusi työntekijä) seuraava sihteeri

I. Partiopiirin organisaatio Piirin kevät- ja syyskokous Piirihallitus Piirinjohtaja Piirin varajohtaja Alue Koulutus Ohjelma Viestintä Talous Puheenjohtajien tehtäväsalkku Alue 1 Partiojohtaja Kilpailu Lehti Kiinteistöt Ansiomerkki Alue 2 Ikäkausi Meri www Yleisjohto ja hallinto Strategia Alue3 Pesti Erätaito Edunvalvonta Toimisto ja työntekijät Lippukuntajaosto Hengellinen KV

J/K. TOIMINTASUUNNITELMA/ TAPAHTUMAKALENTERI (Minna, Sanna) TAMMIKUU 1 piirin luottispäivät sisältää kouluttajakoulutusta keskellä 4 vj-vihjarit 2-3kpl eri puolilla piiriä HELMIKUU 5 hallitus PJ-pk I ja II, osa 1 pohjoinen, etelä 6 PN I (SP) talvi-pt, 1kpl? EA II Jylhä leirinjohtajakurssi Jylhä 8 22.2 muistelemispäivä ET II, 2kpl pohjoinen, etelä VJ-jatkis I, osa 1 keskellä MAALISKUU 9 SM-talviPT (SP) 11 ryhmät kokoontuvat ennen kokousta (lauantai) kevätkokous (sunnuntai) EA I, 2kpl pohjoinen, etelä 12 hiljaisen viikon messu/hartaus, 3kpl (viikolla) eri puolilla piiriä pääsiäisenä PJ-pk III (sis. seniorikurssin) Jylhä

J/K. TOIMINTASUUNNITELMA/ TAPAHTUMAKALENTERI (Minna, Sanna) HUHTIKUU 13 PJ-pk I ja II, osa 2 pohjoinen, etelä 14 LJ-kurssi, 1-2 kpl määrästä riippuen hallitus Jylhä lpkj:n kurssi Jylhä VJ-jatkis I, osa 2 keskellä 15 PN II (SP) Laajennettu KR:n kokous/tmv. (SP) Sisukoulutus Jylhä tai tarpeen mukaan VOK (teoria) Jylhä 16 partioviikko valtakunnallinen partiolaisten kirkkopyhä Yrjönpäivä TOUKOKUU 18 kevät-pt, 2kpl pohjoinen, etelä 19 Sudenpentukisat, 2-3kpl eri puolilla piiriä ET I, 2kpl pohjoinen, etelä 20 koko piirin keväthässäkkä / paraati, kevätkatselmus 21 SM-kevätPT hallitus KESÄKUU, HEINÄKUU 23 Jussin Jotos & Paavon Polku keskellä 24 VOK; käytännön osuus keskellä Piiri- ja lippukuntaleirit

J/K. TOIMINTASUUNNITELMA/ TAPAHTUMAKALENTERI (Minna, Sanna) ELOKUU 34 lpkj:ien tapaamiset (viikolla) alueellisesti (alueohjaajat) SYYSKUU 35 SM-suunnistuskisat syyskauden avaushartaus, 1-2kpl eri puolilla piiriä 36 hallitus Jylhä sampo/akela/hok kurssit (1kpl kaikkia) Jylhä ET I keskellä 37 PN III syyspt 38 päivät, tmv. (SP) kaupunkisuunnistus, 2-3kpl eri puolilla piiriä vaeltajahässäkkä, 2-3kpl eri puolilla piiriä EA I Jylhä LOKAKUU 39 SM-syysPT (SM) LJ-kurssi, 2-3kpl eri puolilla piiriä 40 VJ-jatkis II, osa 1 etelä EA II, 2kpl etelä, pohjoinen 41 PJ-pk IV ja V, osa 1 etelä, pohjoinen 42 ryhmät (lauantai) keskellä? kierto? syyskokous (sunnuntai) keskellä? kierto? 43 VJ-jatkis II, osa 2 etelä VJ-jatkis III, osa 1 pohjoinen ET III missä vain, jopa piirin ulkopuolella

J/K. TOIMINTASUUNNITELMA/ TAPAHTUMAKALENTERI (Minna, Sanna) MARRASKUU 44 Sudenpentutapahtuma, 2-3kpl eri puolilla piiriä 45 hallitus 46 PN IV EA I, 2kpl etelä,pohjoinen VJ-jatkis III, osa 2 pohjoinen 47 PJ-pk IV ja V, osa 2 pohjoinen, etelä JOULUKUU 50 jouluhartaus/joulukahvit, 3kpl eri puolilla piiriä Alueellisesti/muutaman alueen kesken seuraavia tapahtumia: lauluiltoja, leikkikursseja, kisajärjestäjäkurssit (lpk:issa), seurapeliyö, vaeltajatapaamisia, jne. ohjelmapuolen tapahtumaa, lpkj:ien tapaamiset (alueohjaajat) Kipparikurssi joka toinen vuosi

M. SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET (Petteri) Piiritoimistot säilyvät nykyisillä paikoillaan (2-3 vuotta) Luottamushenkilöt Vähintään yksi hallituksen jäsen jokaisen vanhan piirin alueelta (3-5 vuotta) => ei sääntöasia, kirjataan esimerkiksi menettelytapasääntöön? Siirtymäajalla halutaan varmistaa kaikkien alueiden sitoutumista uuteen piiriin. Omaisuus Siirtymäsäännöksiä vain tarvittaessa Muut asiat Sovitaan vain tarvittaessa

N. MUUTOSTIEDOTTAMINEN (Murre) Julkaistaan tiedotuslehti: "Kärppä-extra" Lehden jakelu: kaikkien kolmen piirin kaikki yli 15-vuotiaat jäsenet Lehden painos on noin 2.900 kpl (1.000+700+1.200) Lehdessä kerrotaan mahdollisimman monipuolisesti uudesta piiristä www-tiedottaminen laaditaan omat sivut, joille on linkki kaikkien piirien sivuilla sivustolla mm. UKK, jonne voi lähettää kysymyksiä sähköpostilla

O. AIKATAULU (Valtteri, Merja, Petteri) Tiedotuslehti ennen syyskokouksia Syyskokoukset EPP 22.10. Laihia, P-PPP 30.10. Oulu, K- PP 03.11. Kannus: "aiesopimukset" Yhteinen uusi lehti tuotetaan vuoden 2006 alusta alkaen Järjestetään yhteinen luottamushenkilöpäivä tammikuussa Osallistujia noin 150 Uuden piirin yksityiskohtaista suunnittelua Info kevätkokouksille Rekrytointi aloitetaan syksyllä 2006 Syyskokoukset ja perustava kokous samaan aikaan samassa paikassa Uuden piirin toiminta alkaa 1.1.2007 Uusi hallitus ja ryhmät

AIESOPIMUS SULAUTUMISESTA Allekirjoittaneet Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry, Keski-Pohjanmaan Partiolaiset ry ja Pohjois-Pohjanmaan Partiopiiri ry yhdistyvät kombinaatiosulautumisella Pohjanmaan Partiolaiset ry:ksi seuraavasti: 1. Nyt toimivat em. kolme partiopiiriä perustavat Pohjanmaan Partiolaiset ry:n ja huolehtivat sen rekisteriin merkitsemisestä. Perustettava yhdistys toimii Suomen Partiolaiset ry:n partiopiirinä niillä alueilla, joilla perustajat ovat tähän asti toimineet. Pohjanmaan Partiolaiset ry:n säännöiksi hyväksytään perustajien ja Suomen Partiolaiset ry:n välisissä neuvotteluissa sovittavat säännöt.

AIESOPIMUS SULAUTUMISESTA 2. Kun asiat on valmisteltu, pidetään perustamiskokous, jossa käsitellään ja hyväksytään seuraavat asiat: a) Pohjanmaan Partiolaiset ry:n säännöt b) Perustetaan Pohjanmaan Partiolaiset ry allekirjoittamalla perustamiskirja. c) Päätetään Suomen Partiolaiset ry:een liittymisestä. d) Hyväksytään ensimmäinen toimintasuunnitelma. e) Määrätään yhdistyksen jäsenten suoritettavaksi tulevat maksut, siis liittymismaksu ja jäsenmaksu. f) Hyväksytään ensimmäinen talousarvio. g) Valitaan yhdistyksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, yhdistyksen hallituksen jäsenet (ja mahdolliset varajäsenet). h) Valitaan tilintarkastaja(t) ja varatilintarkastaja(t). 3. Kun Pohjanmaan Partiolaiset ry on perustettu, se ilmoitetaan yhdistysrekisteriin merkittäväksi. 4. Kun Pohjanmaan Partiolaiset ry on merkitty yhdistysrekisteriin, sen hallitus hyväksyy jäseniksi kaikki perustajien jäseninä olevat partiolippukunnat, jos ne jäsenyyttä 12 kuukauden kuluessa rekisteriin merkitsemisestä hakevat.

AIESOPIMUS SULAUTUMISESTA 5. Kun määräajassa Pohjanmaan Partiolaiset ry:n jäsenyyttä hakeneet lippukunnat on jäseniksi hyväksytty, Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry, Keski-Pohjanmaan Partiolaiset ry ja Pohjois-Pohjanmaan Partiopiiri ry pitävät sääntömääräiset yhdistyksen kokoukset, joissa ne päättävät purkautua ja päättävät luovuttaa omaisuutensa Pohjanmaan Partiolaiset ry:lle. 6. Koska kysymyksessä on sulautuminen, kaikki purkautuvien piirien työntekijät siirtyvät vanhoina työntekijöinä uuden perustettavan piirin palvelukseen. Muista sulautumisvaihetta koskevista toiminnallisista asioista sovitaan erikseen ja niistä laaditaan tarpeen mukaan erillisiä asiakirjoja. Voimaantulo Tämän aiesopimuksen allekirjoittavat sulautuvien piirien piirinjohtajat. Se tulee voimaan, kun kunkin piirin hallitukset ovat sen hyväksyneet. Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry, Keski-Pohjanmaan Partiolaiset ry, Pohjois-Pohjanmaan Partiopiiri ry

Partio on niin merkittävää kasvatustoimintaa, että kaikilla suomalaisilla lapsilla ja nuorilla on oikeus päästä toiminnan piiriin.