Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2018 Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen
Toiminnan arvot - monipuolinen liikunta lajitaitojen harjoittaminen kasvatus yhteistyössä vanhempien, koulujen ja muiden yhteistyötahojen kanssa matalat harrastuskustannukset yhdessä toiminta
Toiminta Toiminnan tarkoituksena on tarjota lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus jalkapallon harrastamiseen Nivalassa. Harrastaminen tapahtuu tavoitteellisesti harjoittelevissa joukkueissa tai ikäluokalle suunnatuissa harrasteryhmissä. Joukkueet harjoittelevat useita kertoja viikossa: talvikaudella Nivalan koulujen sisäsaleissa, ulkokaudella tekonurmella ja/tai Tuiskulan urheilukentällä. Joukkueet osallistuvat Keski-Pohjanmaan piirin jalkapallon ja/tai futsalin turnaus- ja pelisarjoihin. Yhteyshenkilöinä toimivat joukkuekoordinaattorit.
Joukkueet kaudella 2018 Kouluikäisillä lapsilla on mahdollisuus harrastaa jalkapalloa oman ikäluokkansa joukkueessa. Nuorten joukkueissa on yhdistetty useampi ikäluokka. Joukkueet osallistuvat Keski-Pohjanmaan piirin sarjaturnauksiin/-peleihin. Juniorijoukkueet (2011-2009) osallistuvat 5vs5 turnausmuotoisiin pelitapahtumiin. Juniorijoukkueet (2008-2007) osallistuvat 8vs8 turnausmuotoisiin pelitapahtumiin. Juniorijoukkueet (2006-2005) osallistuvat 8vs8 sarjapeleihin. Juniori- (2004 ) ja edustuksen joukkueet pelaavat 11 vs 11 sarjapelejä. Mikäli joukkueessa ei ole riittävästi pelaajia, joukkue voi myös osallistua turnausmuotoiseen pelitapahtumaan.
Muu toiminta kaudella 2018 Harrasteryhmä aikuisille, Easy-futis lapsille ja nuorille, Erityisryhmä erityistä tukea tarvitseville harrastajille. Taito- ja maalivahtiharjoittelu motivoituneille joukkueiden pelaajille. Jalkapallokoulu 6-12-vuotiaille lapsille yhteistyössä Nivalan seurakunnan kanssa kesäkuussa. Perhefutis alle kouluikäisille lapsille. Toimintaan osallistutaan yhdessä vanhemman kanssa. jaettu kolmeen toimintaryhmään: naperot (1-3 v.), nappulat (4-5 v.) ja nappikset (2012-syntyneet). Työpaikka- ja Puulaakiturnaukset, muut turnaukset
Tiedottaminen Seuran toiminnasta tiedotetaan kotisivuilla Ysikaks' Nivala. Tärkeät tiedotteet mm. hallituksen kokousten pöytäkirjat välitetään joukkueiden johtajille sähköpostilla. Seuratoimijoilla on oma ryhmä Facebookissa, jossa välitetään tietoa, keskustellaan avoimesti seuran toiminnasta ja esitetään kysymyksiä. Seuran toiminta näkyy sosiaalisessa mediassa: Facebook ja Instagram. Näkyvyyden lisäämiseksi seuran toimijoita kannustetaan tekemään yhteistyötä paikallislehden kanssa. Tiedottamisen yhteyshenkilönä seurassa toimii hallituksen sihteeri.
Toiminnan pääkohteet kaudella 2018 Valmennustoiminta Tuomaritoiminta Jäsenhankinta Seuran sääntöjen päivittäminen palloliiton sääntöjä mukaileviksi
Valmennustoiminta - seura tukee joukkueiden valmennukseen sitoutuneiden (vähintään yksi kausi) valmentajien koulutusta taloudellisesti mahdollistetaan osallistuminen D- ja C-tason koulutuksiin (E/D-taso pitää olla käytynä), järjestetään 3-6 muuta valmennukseen/lasten ryhmien ohjaamiseen liittyvää koulutusta yhteistyössä seuramentor-hankkeen kanssa, yhteyshenkilö Teemu Isoaho, Virve Närhi seuran sisällä toimii valmentajafoorumi, jossa seuran valmentajat jakavat tieto-taitoaan toisille, yhteyshenkilö Teemu Isoaho valmennussuunnitelma tehdään tueksi valmentajille/lasten ryhmien ohjaajille, yhteyshenkilö Teemu Isoaho, Arto Rissanen seuralle hankitaan yhteisiä treenivälineitä mm. puolustajaseinä, pujottelukepit
Tuomaritoiminta - pelinohjaajakoulutukset tuomaripalautteet pienten kenttien turnauksissa käytetään järkkäri-tuomaria, jonka tehtävänä on antaa suoraa palautetta pelinohjaajille toiminnalle nimetään vastuuhenkilö
Jäsenhankinta - päivitetään jäsenluettelo jäsenmaksu KAIKILLE, esim. nettisivuilla jäseneksi ilmoittautumiskaavake harrastuksen kokeilumahdollisuus, ilmainen kuukausi osallistutaan erilaisille seurojen messuille mainosvälineet, markkinointi valmistetaan jäsenkortti todisteeksi jäsenyydestä, paikallisilta yrityksiltä pyydetään alennuksia jäsenkorttia vastaan
Joulu Marras Syyskokous Sisäharjoittelukausi alkaa Jojo-kokoontuminen Seuran toimihenkilöiden ruokailu Futsal-sarjat alkavat Tammi Ilmoittautuminen kesän 2018 jalkapallosarjoihin P -11/T -11 joukkueet aloittavat toiminnan, starttipakettien hankinta Tervetuloa ohjaajaksi! -koulutus (seuramentor) Loka Helmi Ilmoittautuminen 2019 futsal sarjoihin Kauden päätöstilaisuus Nivalan derby Syys Koulutus seuramentor Talven harjoitusvuorojen sopiminen (ammattikoulu) FC-92 vuosikello 2018 Kesän harjoitusvuorojen sopiminen Perhefutis sisäkausi alkaa Maalis Pelinohjaajakoulutus Koulutus (seuramentor), potkutekniikka Huhti Elo D-koulutus Koulujen salivuorohakemukset Heinä Kesä Seurakunnan jalkapallokoulu Puulaakiturnaus (naiset Koulutus (seuramentor) järjestää) Sarjaturnaukset alkavat Kevätturnauksia Kevätkokous Ulkoharjoittelukausi alkaa Jojo-kokoontuminen Touko Työpaikkaturnaus (miehet järjestää) E-koulutus Easy-futis, taito- ja maalivahtikoulu alkaa Sarjapelit alkavat