TUOTEOPAS 2016
2 Hankkija palvelee Hankkijan myymälät Hankkijan myymälät (aiemmin Agrimarket ja Multasormi) palvelevat kaikkia asiakkaita, jotka haluavat henkilökohtaisesti käydä myymälöissä asioimassa. Maatalousasiakkaiden lisäksi myymälät palvelevat myös puutarha-, hevos- ja lemmikkieläintarvikkeiden ostajia. Hankkijan Konekeskukset Hankkijan Konekeskukset ovat konekaupan kohtauspaikkoja niissä esitellään monipuolisesti Hankkijan konevalikoimaa ja niihin keskitetään myös Hankkijan omat huoltopalvelut. Myös Hankkijan myymälöistä saa konekaupan palveluja, työkoneita, laitteita, tarvikkeita ja isommista pisteistä myös varaosia. Hankkijan asiantuntijamyyjät Asiakasvastuulliset asiantuntijamyyjät ottavat entistä enemmän vastuun maatalouden tuotantotarvikkeiden myynnistä. Näidenkin myyjien työhuoneet sijaitsevat Hankkijan myymälöissä mutta toimialueet ovat laajempia ja asiakkaita palvellaan tuotantosuunnan tarpeet tuntien. Myyjät tekevät runsaasti tilakäyntejä ja palvelevat asiakkaitaan myös puhelimella ja sähköpostin avulla.
3 Hankkijan asiakaspalvelu Hankkijan asiakaspalvelu on kaikkien asiakkaiden ulottuvilla. Asiakaspalvelu palvelee maanantaista perjantaihin klo 8 16 välillä numerossa 010 402 2020, sähköpostiosoite on asiakaspalvelu@hankkija.fi. Asiakaspalvelun puoleen voit kääntyä kaikissa Hankkijan toimintaan liittyvissä asioissa. Hankkijan Verkkokauppa Hankkijan Verkkokauppa hankkija.fi on Suomen monipuolisin ja nykyaikaisin maatalousalan verkkokauppa. Kauppa palvelee 24 tuntia vuorokaudessa ja valikoimissa on lähes 10 000 eri tuotetta. Kaikki nykyaikaiset maksutavat ovat käytössä. Verkkokaupasta voi kätevästi tarkistaa myös tuotteiden saatavuuden Hankkijan myymälöistä. Kasvuohjeman palvelupuhelin Kasvuohjelman palvelupuhelin puh. 010 76 83110 Numerosta saa neuvoja kasvukaudella peltokasvien kasvinsuojelusta, lannoitteista sekä maanparannuksesta. Puhelimessa Hankkijan Kasvuohjelman ammattilaiset vastaavat kysymyksiin. Tarkemmat tiedot ilmoitetaan palvelun avautuessa www.hankkija.fi Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan toimialueella Hankkijan jälleenmyyjänä toimii EEPEE Agri. Salon seudulla Hankkijan jälleenmyyjänä toimii SSO Maatalous Oy.
4 Sisällysluettelo Kasvuohjelma Tuoteopas 2016 Julkaisija: Hankkija Oy Peltokuumolantie 4, 05800 Hyvinkää Postiosoite: PL 390, 05801 Hyvinkää Julkaisuajankohta: 12/2015 Asiakaspalautteet ja osoitteenmuutokset: asiakaspalvelu@hankkija.fi, puh. 010 402 2020* Valtakunnallinen puhelinvaihde: 010 76 83000* Osoitelähde: Hankkija Oy:n asiakasrekisteri Pidätämme oikeudet muutoksiin emmekä vastaa kuvastossa mahdollisesti olevista virheistä. Den svenskspråkiga versionen av produktguiden för Tillväxtprogrammet finns endast i elektronisk form. Du hittar den på Hankkijas hemsida i Kasvuohjelma-avsnittet på adressen hankkija.fi/kasvuohjelmat i början av 2016. * puhelun hinta 8,35 snt/puhelu + 12,09 snt/min (sis. alv) Hankkija palvelee... 2 Sisällysluettelo... 4 Kasvinsuojeluaineiden aakkosellinen hakemisto... 7 Hankkija palaa suomalaisten arkeen... 8 Viljamarkkinat satokaudella 2016...10 Hankkijan viljelysopimus...10 Kannattaako hintoja kiinnittää?...11 SIEMENET...12 Kaura: Meeri BOR Uutuus!...14 Eemeli BOR...14 Akseli BOR...14 Fiia BOR...14 Steinar BOR...14 Iiris BOR...14 Ohra: Aukusti BOR...16 Voitto BOR...16 Wolmari BOR...16 Justus BOR Uutuus!...16 Edvin BOR...16 Kaarle BOR Uutuus!...16 Iron...18 Melius Uutuus!...18 Harbinger BOR...18 Tocada BOR...18 Propino...18 Trekker BOR Uutuus!...18 Soulmate Uutuus!...18 NFC Tipple...18 Vehnä: Wappu BOR...20 Wanamo BOR...20 Marble BOR...20 Draco Uutuus!...20 Skagen...20 Arktika BOR...20 Ruis: Reetta BOR...22 Brasetto BOR...22 Evolo BOR...22 Herne: Rocket BOR...23 Hulda BOR...23 Jermu BOR...23 Jymy BOR Uutuus!...23 Nitouche...23 Öljykasvit: Juliet BOR...24 Cordelia BOR...24 Proximo Uutuus!...25 DK Sequoia Uutuus!...25 Thure Uutuus!...25 Nurmikasvit: Timotei: Tuure BOR...27 Tuukka BOR...27 Rhonia BOR Uutuus!...27 Nurmi- ja ruokonata: Klaara BOR Uutuus!...28 Ilmari BOR...28 Karolina BOR...28 Italianraiheinä: Barmultra II...29 Westerwoldinraiheinä: Bartigra...29 Englanninraiheinä: Riikka BOR...29 Nurmiseokset: Karjatilan Agriseos...30 Tuure-nurmi...30 Heinänurmiseos...30 Multamaan Nurmiseos...30 Pikalaidunseos...30 Apilanurmiseos...30 Apilanurmiseos Valkea...30 Hevoslaidunseos Vehreä...30 Maitotilan Pro-nurmi...31 Sopiva-nurmiseos Uutuus!...31 Kerääjäkasvit...32 Rehukasvit: Alsikeapila...33 Persianapila...33 Vihanta-/rehuherne...33
5 Rehuvirna...33 Rehukaali...33 Rehurapsi...33 Rehumaissi...33 Sinimailanen...33 Peruna: Annabelle...34 Carrera...34 Challenger...34 Colomba...34 Mozart...34 Nicola...34 Opera...34 Rikea...34 Siikli...34 Timo...34 Velox...34 Afra...35 Arielle...35 Bellarosa...35 Marabel...35 Matilda...35 Rosamunda...35 Solist...35 LANNOITTEET... 36 Hankkijan uutuuslannoitteet: YaraMila Y 10...37 Yara Hivensalpietari Se+...37 Yara NK 1 Se+...37 Ota täysi hyöty lannoitteista...38 YaraMila-sarja uudistettu...39 YaraBela-typpilannoitteet: Yara CAN27 + Mg...40 YaraBela Axan...40 YaraBela Sulfan N26, S14...40 Yara Typpiliuos 390...40 YaraBela Seleenisalpietari...40 YaraBela Suomensalpietari...40 Lannoitteiden ravinnesisällöt...41 Lannoitusohjelmat...44 YaraVita-lehtilannoitteet...52 YaraVita GRAMITREL...53 YaraVita THIOTRAC 300...53 YaraVita BRASSITREL PRO...53 YaraVita SOLATREL...53 YaraVita BORTRAC 150...54 YaraVita COPTRAC...54 YaraVita MANTRAC PRO...54 YaraVita ZINTRAC...54 YaraVita CALTRAC 560...55 YaraVita MAGTRAC...55 YaraVita AMAZINC...55 YaraVita-lehtilannoitteiden kasvikohtaiset käyttömäärät...56 Tunnista ravinteiden puutosoireet...60 KALKKI...62 KASVINSUOJELUAINEET...64 Peittausaineet: Baytan I...65 Baytan Universal...65 Cedomon...66 Celest Formula M...66 Celest Trio...67 Maxim 100 FS...68 Zardex G...68 Rikkakasvien torjunta: Agil 100 EC...69 Agrimarket Trio...69 Agrimarket MCPA 750...70 Ally 50 ST...71 Ally Class...71 Ariane S...72 Attribut Super...73 Axial 50 EC...74 Basagran SG...75 Basagran M75...76 Betanal Progress...77 Betanal SE...77 Biathlon 4D...78 Boxer...79 Broadway...79 Butisan S...80 CDQ SX Uutuus!...81 Cloud...82 Devrinol 450 SC... 82 Fenix...83 Galera...84 Goltix 700 SC...85 Goltix WG...86 Gratil...87 Harmony 50 SX...88 Isomexx...88 Lentagran WP...89 Logran 20 WG...89 Logran Meko...90 Matrigon 72 SG...91 Medifam 320 SC...92 Mistral...93 Pistol...94 Premium Classic SX...94 Primus...95 Primus XL...95 Ratio 50 SX Premium...96 Reglone...97 Safari...98 Sekator OD... 98 Senkor SC 600...99 Starane XL... 100 Stomp... 101 Titus WSB... 101 Tomahawk 180 EC... 102 Tramat 500 SC... 102 XL... 103 Glyfosaatit: Roundup Flex... 104 Kasvunsääteet: Moddus M... 105 Moddus Evo Uutuus!... 106 Regalis Plus Uutuus!... 107 Stabilan 750 SL... 107 Tautiaineet: Acanto... 108 AcantoProX Uutuus!... 109 Acrobat WG... 110 Amistar... 110 Aliette 80 WG... 112
6 Amistar Top... 113 Armure + Amistar Pack... 114 Candit... 114 Delan WDG... 115 Delaro SC 325... 115 Frupica SC... 116 Folicur Xpert Uutuus!... 116 Infinito... 117 Proline... 117 Proline Xpert Uutuus!... 118 Ranman Top... 119 Revus... 119 Revus Top... 120 Ridomil Gold MZ Pepite... 121 Rovral 75 WG... 122 Scala... 123 Shirlan... 123 Signum... 124 Switch 62.5 WG... 126 Syllit 544 SC Uutuus!... 127 Teldor... 127 Tilt 250 EC... 128 Topas 100 EC... 129 Tridex 75 DG... 130 Zenit 575 EC... 130 Tuhohyönteisten torjunta: Avaunt Uutuus!... 131 Biscaya OD 240... 132 Calypso SC 480... 133 Danadim Progress... 134 Envidor 240 SC... 134 Fastac 50... 135 Karate Zeon -tekniikka... 136 Mavrik 2F... 138 Merit Forest WG... 138 Plenum 50 WG... 139 Steward Uutuus!... 140 Vertimec 018 EC... 141 Tuholaisten torjunta: Agita... 142 AquaPy... 142 Neporex... 143 K-Othrine SC 25... 143 Racumin Foam Uutuus!... 144 Ratimor tahna- ja palasyötit Uutuus!... 144 Sluxx HP... 145 Trinol-jyväsyötti Uutuus!... 145 Muut tuotteet: Contact-kiinnite... 146 Dassoil... 146 Extra ruiskunpesu... 147 Kasvinsuojeluruiskujen suuttimet... 147 Ruiskun pesu... 147 SÄILÖNTÄAINEET... 148 Bologiseen säilöntään: Feedtech F3000... 149 Feedtech M20XC... 149 Feedtech F22... 149 Feedtech M20XCE... 149 Happosäilöntään: Prima... 150 Hankkijan Säilöntälius Uutuus!... 150 AIV 2 Plus... 150 AIV Nova Se... 150 AIV Ässä... 150 Stabilizer TMR Plus... 150 Propcorn NC... 151 Propcorn Plus... 151 Propion... 151 TAULUKOT... 152 Viljan ruiskutusten tankkiseokset... 153 Rypsin ja rapsin tankkiseostaulukko... 154 Aineiden sekoitusjärjestys tankkiseoksissa... 154 Tankkiseokset perunan ruiskutuksiin... 155 YaraVita-lannoitteiden sekoitustaulukko.156 YaraVita sekoitustaulukko viljalle... 157 YaraVita sekoitustaulukko öljykasveille.. 158 YaraVita sekoitustaulukko nurmille... 158 Viljojen rikkakasvitehot... 159 Nurmien rikkakasvitehot... 159 Valmisteiden ympäristörajoitukset... 160 Valmisteiden vesistörajoitukset... 162 Yleisimpien rikkakasvien tunnistekuvat... 166
7 Kasvinsuojeluaineiden aakkosellinen hakemisto Acanto... 108 AcantoProX Uutuus!... 109 Acrobat WG... 110 Agil 100 EC...69 Agita... 142 Agrimarket MCPA 750...70 Agrimarket Trio...69 Aliette 80 WG... 112 Ally 50 ST...71 Ally Class...71 Amistar... 110 Amistar Top... 113 AquaPy... 142 Ariane S...72 Armure + Amistar Pack... 114 Attribut Super...73 Avaunt Uutuus!... 131 Axial 50 EC...74 Basagran M75...76 Basagran SG...75 Baytan I...65 Baytan Universal...65 Betanal Progress...77 Betanal SE...77 Biathlon 4D...78 Biscaya OD 240... 132 Boxer...79 Broadway...79 Butisan S...80 Calypso SC 480... 133 Candit... 114 CDQ SX Uutuus!...81 Cedomon...66 Celest Formula M...66 Celest Trio...67 Cloud...82 Contact-kiinnite... 146 Danadim Progress... 134 Dassoil... 146 Delan WDG... 115 Delaro SC 325... 115 Devrinol 450 SC...82 Envidor 240 SC... 134 Extra ruiskunpesu... 147 Fastac 50... 135 Fenix...83 Folicur Xpert Uutuus!... 116 Frupica SC... 116 Galera...84 Goltix 700 SC...85 Goltix WG...86 Gratil...87 Harmony 50 SX...88 Infinito... 117 Isomexx...88 K-Othrine SC 25... 143 Karate Zeon -tekniikka... 136 Lentagran WP...89 Logran 20 WG...89 Logran Meko...90 Matrigon 72 SG...91 Mavrik 2F... 138 Maxim 100 FS...68 Medifam 320 SC...92 Merit Forest WG... 138 Mistral...93 Moddus Evo Uutuus!... 106 Moddus M... 105 Neporex... 143 Pistol...94 Plenum 50 WG... 139 Premium Classic SX...94 Primus...95 Primus XL...95 Proline... 117 Proline Xpert Uutuus!... 118 Racumin Foam Uutuus!... 144 Ranman Top... 119 Ratimor tahna- ja palasyötit Uutuus!... 144 Ratio 50 SX Premium...96 Regalis Plus Uutuus!... 107 Reglone...97 Revus... 119 Revus Top... 120 Ridomil Gold MZ Pepite... 121 Roundup Flex... 104 Rovral 75 WG... 122 Safari...98 Scala... 123 Sekator OD...98 Senkor SC 600...99 Shirlan... 123 Signum... 124 Sluxx HP... 145 Stabilan 750 SL... 107 Starane XL... 100 Steward Uutuus!... 140 Stomp... 101 Switch 62.5 WG... 126 Syllit 544 SC Uutuus!... 127 Teldor... 127 Tilt 250 EC... 128 Titus WSB... 101 Tomahawk 180 EC... 102 Topas 100 EC... 129 Tramat 500 SC... 102 Tridex 75 DG... 130 Trinol-jyväsyötti Uutuus!... 145 Vertimec 018 EC... 141 XL... 103 Zardex G...68 Zenit 575 EC... 130
8 Hankkija palaa suomalaisten arkeen Legendaarinen Hankkija-brändi palaa markkinoille, kun Hankkija Oy:n markkinointibrändit Agrimarket ja Multasormi muuttuvat Hankkijaksi vuoden 2016 alussa. Muutoksen tavoitteena on tukea ja vahvistaa Hankkijan yhtenäisyyttä ja identiteettiä sekä yhdenmukaistaa, tehostaa ja selkeyttää Hankkijan markkinointia. Nimimuutos Hankkijaksi tapahtuu tammikuussa 2016. Valomainokset ja muut nimikyltit Hankkijan myymälöissä ja muissa toimipaikoissa vaihdetaan asteittain noin vuoden kuluessa. Hankkija tarjoaa maatalousyritysasiakkailleen maatalouden tuotantotarvikkeita ja koneita sekä kuluttajille puutarha-, hevos- ja lemmikkieläintuotteita. Keskusosuusliike Hankkija perustettiin vuonna 1905. Hankkijan tunnettu hakaslogo syntyi jo 1930-luvulla, jolloin logon kolme hakasta merkitsivät valittua, tarkastettua, taattua. Hankkijan logo oli pitkään yksi Suomen tunnetuimmista tuotemerkeistä. Nostalginen Hankkijan oranssi lippalakki oli maaseudun isäntien vakiovaruste 1970- ja 80-luvuilla. SOK osti Hankkijan liiketoiminnot 90-luvun alussa ja toimintoja yhdistettiin Alueosuuskauppojen kanssa. Yhtiön nimeksi tuli Hankkija-Maatalous Oy ja se jatkoi vanhan Hankkijan perinteitä Suomen johtavana maatalouskauppiaana. Vuonna 1992 otettiin käyttöön Agrimarket-brändi, millä nimellä maatalouskauppaa on tehty 23 vuoden ajan. Vuonna 1994 ryhdyttiin käyttämään puutarhakaupan brändinä SOK:n tunnetuksi tekemää Multasormea. Multasormesta kasvoi nopeasti Suomen laajin ja tunnetuin puutarhakauppa. Vuoden 2013 alussa SOK myi Hankkija- Maatalous Oy:n osake-enemmistön tanskalaiselle maatalousalan toimijalle Danish Agrolle. Ensin lyhennettiin yrityksen nimi Hankkija Oy:ksi ja nyt vuoden 2016 alussa legendaarinen Hankkija palaa myös markkinointibrändiksi suomalaisten tietoisuuteen.
Tiesitkö, että Hankkija on Suomen suurin rehuviljan käyttäjä? Hankkija ostaa lähes puolet Suomessa kauppaan tulevasta viljasadosta eli noin 900 000 tn. Rehuviljaa ostetaan läpi vuoden, sillä rehuja tehdään pääosin kaikkina päivinä kellon ympäri koko vuoden. Toimitamme suomalaisille kotieläintiloille yli 1,5 milj. kiloa rehua päivittäin. Hankkija käyttää suomalaista viljaa rehujen valmistukseen noin 300 000 tn vuodessa. Me ostamme viljasi: Tage Granqvist p. 010 768 3213 Sanna-Riikka Wahala p. 010 768 3666 Klaus Hautala p. 010 768 3508
10 Miltä viljamarkkinat näyttävät satokaudella 2016? Kansainvälisten viljamarkkinoiden hintataso on laskenut uuden satokauden alkaessa voimakkaan tarjonnan johdosta. Kasvukauden 2015 aikana sääolot suosivat ja monissa maissa Suomen ulkopuolella puitiin ennätyssatoa. On kuitenkin aika kääntää katse kohti uutta satokautta, mitä markkinat odottavat uudella kasvukaudella tuotettavan? Kansainvälisillä markkinoilla lähes kaikilla viljoilla tulevan kauden toimitusten hintataso on hieman kuluvan kauden noteerauksia korkeampi. Hinnoissa on mukana jo oletus siitä, että viime kesän kaltaiset edulliset sääolot ja erinomaiset satotasot eivät toista itseään tulevalla kaudella. Voimistuva El Nino -sääilmiön onkin yhtenä esimerkkinä tästä; sääilmiön voimistuminen tuo kuivuutta ja epäsuotuisia säitä mm. Australiaan. Toistaiseksi tällä ei kuitenkaan ole ollut isoa vaikutusta markkinoihin. Viljan tulevan satokauden hintanoteerauksia kannattaa alkaa jo seurata. Meillä Suomessa markkinat hakevat suuntaansa suurelta osin viljan viennistä. Suurin vientivilja on perinteisesti ollut kaura. Kauran uuden satokauden kysyntä on vielä pientä, mutta kaupanteko on alkamassa. Suomalaisen kauran kysynnän ennustamme olevan parempi kuin tällä satokaudella. Tällä hetkellä on markkinoilla kaupan ennätyssato mm. Brittein saarilla, Saksassa ja Ruotsissa. Suurimmat sadot Iso-Britanniassa ovat tänä vuonna olleet jopa 14 15 tonnia hehtaarilta ja 10 tonnin sadot yleisiä. Myös Baltian maissa on kauraa tarjolla tänä vuonna poikkeuksellisen paljon. Näin tuskin on tulevalla kaudella. Kauraa markkinoille ja kylvöön mahtuu tätä vuotta enemmän. Kauran kysyntä on kasvussa, ja uusia kauramyllyjä on tullut Suomenkin markkinoille ostoksille. Sama trendi koskee luomukauraa. Vehnästä on tullut suuri, tänä vuonna jopa suurin vientiviljamme. Vehnän hinnoittelu perustuu pitkälti Euroopan pörssihintoihin. Hinnat syksylle 2016 ovat lähitoimituksia korkeampia. Myllyvehnän suhteellinen hintataso tulevalle kaudelle on tällä hetkellä hieman alhaisempi Suomessa. Tällä kaudella myllyvehnää on tarjolla rajallinen määrä. Hintaero tullee tasoittumaan tulevalla kaudella. Rehuviljojen hintataso ja kotimaan kysyntä on vakaata. Rehuteollisuuden tarve ei olennaisesti poikkea aiemmista vuosista, rehuvehnän kotimaan käyttö on kasvanut vähentäen hieman rehuohran käyttöä. Mutta suuria muutoksia ei rehuteollisuutemme tarpeeseen ole tulossa. Öljykasvien tilanne ei ole muuttunut. Peittausaineen neonikotinoidien saadessa juuri poikkeusluvan, on öljykasvit syytä pitää kylvösuunnitelmissa tulevallakin kaudella. Erikoisohrilla on tasainen kysyntä. Mallasohrasta korjattiin alhaisen valkuaisen sato ja tästä sadosta mallastamot tullevat ostamaan hieman jo tulevankin kauden varastoa, täten kysyntä voi toki hieman pienentyä. Tärkkelys- ja entsyymi-ohrista teemme sopimuksia entiset määrät. Kotimaisten valkuaiskasvien käyttö on noussut merkittävälle tasolle teollisuudessa ja sopimustuotanto härkäpavusta sekä herneestä jatkuu. Käänny Hankkijan viljakaupan ammattilaisten puoleen kun tulevan kauden tuotanto mietityttää. Siemenkaupan sesonki on käynnissä. Hankkijan viljelysopimus Laatu- ja viljelysopimus on viljelijän ja Hankkijan välinen yhteistyösopimus, jolla sovitaan sadon markkinoinnista ja huolehditaan viljakaupan sujuvuudesta. Näin viljelijä voi keskittyä oleelliseen eli määrältään ja laadultaan hyvän sadon tuottamiseen. Hankkijan hinnoitteluvaihtoehdoista jokaiselle viljelijälle löytyy oikea sopimusmuoto. Useampi sopimusmuoto tasaa hintariskejä. Sopimusmuodot: Käteinen Käteinen-hinnoittelusopimuksessa viljakauppa sovitaan ostopäivän hintaan. Toimitus kuukauden sisällä ostosta. Termiini Termiini-kaupassa hinta sovitaan ostohetkellä ja toimitus sovitaan teollisuuden ja vientimarkkinoiden tarpeen mukaan yli kuukauden päähän ostopäivästä. Futuuri Futuuri-sopimuksessa hinta määräytyy sovittua raakaainepörssin johdannaista vastaan. Osapuolet sopivat viljalle kiinteän hintaeron, jota noudatetaan suhteessa pörssihintaan.
11 Kannattaako hintoja kiinnittää? Suomessa pieni tilakoko ja vanhat tottumukset ovat pitäneet viljojen hintojen kiinnitysmäärät pieninä. Viljahintojen kiinnitys on ollut maltillista esimerkiksi Baltian maihin verrattuna. Hintojen kiinnittämistä ei ole riskienhallinnan näkökulmastakaan koettu riittävän tärkeäksi. Tilakoon kasvaessa ja hintojen vaihtelun lisääntyessä viljan hinnan kiinnitys antaa kuitenkin tiettyä vakautta. Ainakin jokin osa tilan myyntituloista on silloin varmistettu. Hintataso suhteessa lähimenneisyyteen on myös merkitsevä. Alhaisen hintatason vallitessa kiinnittämisen tarve on luonnollisesti vähäinen. Toisaalta hintojen ollessa korkealla, ne jätetään usein kiinnittämättä. Silloin olisikin tärkeä pohtia hintatasoa suhteessa omaan tuotantokustannukseen. Tuotantokustannuksen selvittäminen voi auttaa oman hintatavoitteen asetannassa. Suomessa tiloilla oleva viljan varastointi- kapasiteetti pienentää jossain määrin tarvetta hintariskin hallinnalle. Jos hintataso ei ole tyydyttävä, voi jatkaa varastointia. Hintojen kiinnityksellä voi saada seuraavia hyötyjä: 1) Pääsee kiinni markkinaan, ainakin jollakin osalla tulevasta sadosta 2) Innostus ja kiinnostus markkinoiden tarkempaan seuraamiseen lisääntyy 3) Kun hinta on tiedossa, voi lähteä suunnittelemaan omaa tuotantoaan ja panostusta sen mukaisesti 4) Jos hinta on kiinnitetty sadonkorjuuaikaan, korjuuajan tarjontapaine ei vaikuta jo sovittuun hintaan. Koko satoa ei pääsääntöisesti suositella kiinnitettäväksi, koska markkinoilla on kuitenkin aina myös yhtäläinen nousun mahdollisuus. Viljelijän vaihtoehdot hinnan kiinnityksessä ovat käytännössä 1) viljan hinnan kiinnittäminen 2) vilja- ja öljykasvifutuureiden- ja optioiden käyttäminen. Hankkijalla viljelijöiden käytössä on vaihtoehto 1 ja viljan hintoja voi jo kiinnittää syksyn 2016 sadosta. Tulevien satojen hintakiinnityksen mielekkyyttä oman tuotannon näkökulmasta voi pohtia alla olevan Matifin myllyvehnän futuurin tulevien hintanäkymien näkökulmasta. Matifin myllyvehnäfutuurin hintakehitysennuste 26.11.2015 joulukuuhun 2017 saakka: Paras ja käytännössä ainoa vaihtoehto tulevaisuuden arviointiin ovat viljapörssien päivittäiset futuurihinnat. Niiden avulla voi ainakin muodostaa kuvaa tulevasta hintakehityksestä. Kehityksen voimakkuus ja suunta vaihtelevat joskus nopeammin ja toisinaan hitaammin. Markkinakäyrää kannattaakin sopivin väliajoin käydä katsomassa. Hankkija tarjoaa viljan hinnan kiinnityksiä tulevista hinnoista myös Syksylle 2016. Matifin myllyvehnä futuurin toteutuspaikka on Rouen Ranskassa. Kotimaisen myllyvehnän hintaero siihen on viime vuosina ollut keskimäärin 15-30 eur/tn. Käytännössä hintaero on muodostunut rahdin ja markkinatilanteen (+/-) yhteisvaikutuksesta.
12 SIEMENET Siemenet Kaura 14 Ohra 16 Vehnä 20 Ruis 22 Herne 23 Öljykasvit 24 Nurmikasvit 26 Rehukasvit 33 Peruna 34 Osta siemenet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta!
SIEMENET 13 Hankkijan siemen on tutkittua ja turvallista Hankkijan siemensäkkiin päätyvät siemenerät käyvät läpi lukuisia tutkimuksia. Ennen pakkaamolle toimittamista kaikki viljelykset ollaan viranomaisen toimesta viljelystarkastettu, sekä erät ovat käyneet läpi laboratoriotutkimukset, joissa siemenerien kelpoisuus Hankkijan siemeneksi varmennetaan. Tässä vaiheessa olemme asettaneet vastaanotettaville siemenerille jo sertifiointiprosessia tiukemmat raja-arvot esimerkiksi vieraiden viljalajien ja tuhannen siemenen painon suhteen. Vastaanotettavien erien tulee täyttää myös itävyyden osalta 85 % sertifiointirajaa tiukemmat arvot. Huomioitavaa on myös se, että itäviksi siemeniksi lasketaan vain normaalisti itäneet yksilöt. Kunnostusprosessin jälkeen jokaisesta markkinoille tulevasta siemenerästä toimitetaan näyte Eviran siementarkastusyksikön laboratorioon analysoitavaksi. Taustatietona sertifiointiprosessille on viljelystarkastajan kasvukaudella kirjoittama pöytäkirja siementuotantolohkolla suoritetusta viljelystarkastuksesta. Evira sertifioi, eli varmentaa jokaisen kauppaerän laadun ja myöntää sertifiointitodistuksen kauppaerälle, jonka jälkeen erä peitataan mahdollisia siemenlevinteisiä kasvitauteja vastaan, pakataan ja toimitetaan asiakkaalle. Merkkinä sertifioinnista löytyy jokaisesta Hankkijan siemensäkistä vakuustodistus. Hankkijan siemen on turvallinen valinta. Sen tuottaja on ollut varmuudella siementuotannon ammattilainen. Siemen on kunnostettu nykyaikaisissa siemenkeskuksissa ja sen laatu on varmennettu viranomaisen toimesta. Näin ollen käyttäjä voi olla varma siitä, että tilalle toimitetaan ensiluokkaista, tervettä ja ennen kaikkea elinvoimaista, hyvin itävää sertifioitua kylvösiementä. Käyttämämme pakkausmateriaalit ovat turvallisia ja siementen suursäkit kuuluvat 4H-yhdistyksen säkkikeräyksen piiriin. Tutustu seuraavilla sivuilla Hankkijan siemenvalikoimaan ja tervetuloa keskustelemaan tuotteistamme lisää lähimpään Hankkijan myymälään. Tutustu tarkemmin Hankkijan siemenvalikoimaan www.hankkija.fi
14 SIEMENET Kaura KYLVÖMÄÄRÄ: Optimaalisten kylvöolosuhteiden vallitessa kylvömääräsuositus on 500 kpl/m 2. Savi- ja kivennäismailla sekä kylvön viivästyessä tulee siemenmäärää nostaa 550-600 kpl/m 2. Hyväkuntoisilla eloperäisillä mailla kylvömääräksi riittää 450-500 kpl/m 2. Meeri BOR Suurijyväisin aikainen kaura Uutuus Aikainen ja erinomaisen satoisa Aikaisten kaurojen suurijyväisin lajike Laadultaan erinomainen ja soveltuu mainiosti mm. elintarviketeollisuuteen ja vientiin Vahva korsi ja kauroille tavanomainen taudinkestävyys Akseli BOR Aikaisten kaurojen ykkönen Aikainen ja huippusatoisa rehukaura Erittäin lujakortinen ja hyvin taudinkestävä Erinomainen sadon laatu ja alhainen kuoripitoisuus Rasvapitoisuus lajikkeiston huippua ja valkuaispitoisuus erinomainen Steinar BOR Huippusato lujassa korressa Markkinoiden lujakortisin ja melko myöhäinen lajike Satokilpailujen menestyjä, alhainen kuoripitoisuus Oivallinen mylly- ja rehuteollisuuteen Hyvä lahtilaikun kestävyys Eemeli BOR Markkinoiden aikaisin, erittäin lujakortinen kaura Markkinoiden aikaisin, soveltuu kaikille maalajeille Iso valkokuorinen jyvä, hyvä hehtolitrapaino ja korkea valkuaispitoisuus Satoisa ja erittäin lujakortinen Rehu- ja elintarvikekäyttöön Fiia BOR Suosikkikaura koko tuotantoalueelle Melko aikainen ja lujakortinen rehu- ja vientikaura Korkea hehtolitrapaino ja valkuainen hyvällä tasolla Soveltuu kaikille maalajeille ja viljelyvyöhykkeille Kasvuaikaansa nähden satoisa Iiris BOR Huippulaatua elintarvikekauran tuotantoon Mahtavan satoisa, myöhäinen lajike Lujakortinen, suuri jyväinen, ohutkuorinen ja omaa korkean valkuaispitoisuuden Huippulaadukas kaura etenkin elintarviketuotantoon Hyvä lehtilaikun kestävyys Osta siemenet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta!
SIEMENET 15 Lajike Kasvuaika, pv Lämpösumma Karkeat kiv.maat, sato kg/ha Savimaat, sato kg/ha Multamaat, sato kg/ha Liejusavi, sato kg/ha Lako % Tjp, g Hlp, kg Valk. % Valk.sato kg/ha AKSELI BOR = C 94,8 943 100 100 100 100 20 33,7 55,0 13,4 667 23,2 Mittarilajike, sato kg/ha 5572 5838 6106 5415 EEMELI BOR 91,6 912 90 88 87 89 19 37,5 54,1 14,1 611 23,9 MEERI BOR 91,9 920 97 97 98 25 39,5 54,3 13,4 640 23,6 RIINA BOR 92,1 921 99 99 100 16 35,1 55,0 13,5 652 23,4 AVETRON 94,0 939 102 100 101 95 27 36,7 55,2 13,3 661 22,4 VENLA BOR 94,8 946 95 90 93 94 37 35,6 54,7 14,5 680 23,9 FIIA BOR 94,9 952 99 94 93 21 34,1 54,1 13,8 653 23,6 PEPPI BOR 95,1 949 87 98 90 100 29 35,6 55,6 14,1 642 23,3 SW VAASA 95,2 952 89 104 26 34,5 52,4 12,9 580 25,0 RINGSAKER 96,8 964 111 100 102 105 37 34,1 54,4 12,4 641 23,0 STEINAR BOR 99,2 991 103 106 108 117 18 37,3 52,6 11,9 636 23,0 MIRELLA BOR 99,9 1002 107 105 107 110 29 35,9 52,7 11,7 622 23,2 VIVIANA BOR 100,1 1000 101 107 110 117 30 38,0 52,9 11,7 627 24,6 FLOCKE BOR 101,0 1024 116 105 100 108 29 38,2 54,3 11,7 615 21,7 SW INGEBORG 101,1 1012 107 106 100 113 46 41,2 54,4 11,8 618 24,2 ROCKY 101,1 1030 118 105 104 118 38 39,4 53,8 12,0 640 22,4 IIRIS BOR 101,6 1018 105 104 105 110 20 41,2 54,0 12,0 628 23,1 BETTINA 101,9 1018 105 109 104 121 28 38,1 53,1 11,5 620 24,4 BELINDA 102,3 1027 110 106 106 113 29 38,6 53,0 11,8 628 24,2 IVORY BOR 103,0 1013 94 101 96 49 45,9 52,5 11,7 559 22,7 Kuori % Tutustu tarkemmin Hankkijan siemenvalikoimaan www.hankkija.fi
16 SIEMENET Ohra KYLVÖMÄÄRÄ: Monitahoisten ohrien kylvömääräsuositus on optimaalisten kylvöolosuhteiden vallitessa 450-500 kpl/m 2, kaksitahoisten ohrien suosituksen ollessa 500-550 kpl/m 2. Kylvöajankohdan viivästyessä tai kuivien olosuhteiden vallitessa tulee kylvömäärää lisätä 550-600 kpl/m 2. MONITAHOISET OHRAT: Aukusti BOR Aikainen ohra, joka valloittaa satoisuudellaan Poikkeuksellisen satoisa, aikainen monitahoinen ohra Lujakortinen ja sopii kaikille maalajeille Jyvän laatu erinomainen, korkea tuhannen jyvän paino ja hehtolitrapaino Kestävyys rengaslaikkua ja härmää vastaan on melko hyvä Wolmari BOR Huippulajike aikaisen ohran viljelyyn Aikainen monitahoinen lajike Laadukas rehuohra Hyvä taudinkestävyys erityisesti verkkolaikkua vastaan, kestää hyvin myös rengaslaikkua ja härmää Erittäin luja korsi Edvin BOR Monitahoisten ohrien parhaimmistoa Satoisa, keskimyöhäinen, monitahoinen rehuohra Hyvä laon- ja taudinkestävyys Sopii myös tärkkelystuotantoon Erittäin korkea täysjyväprosentti Voitto BOR Suuren suosion saavuttanut aikainen tärkkelysohra Aikainen monitahoinen ohralajike Iso jyvä, korkea täysjyvä- ja valkuaisprosentti Hyväksytty tärkkelysohralajike Härmätartunta huomattavasti vähäisempää kuin muilla ohrilla keskimäärin Justus BOR Uutuus Isojyväinen ja erittäin satoisa ohrauutuus Todella satoisa monitahoinen rehuohra Potentiaalinen tärkkelysohra korkean tärkkelyspitoisuuden ja suuren jyvän ansiosta Lujakortinen ja poikkeuksellisen taudinkestävä Menestyy hyvin eri maalajeilla Kaarle BOR Uutuus Ohrien uusi kunkku! Uudentyypin monitahoinen ykköslajike Valtava satopotentiaali, suuri jyväkoko ja täysjyväprosentti Parhaimmillaan voimaperäisessä viljelyssä, typpeä yli 100 kg/ha Äärimmäisen vahvakortinen ja taudinkestävä Osta siemenet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta!
SIEMENET 17 Lajike Kasvuaika, pv Lämpösumma Karkeat kiv.maat sato kg/ha Savimaat, sato kg/ha Multamaat, sato kg/ha Hapan maa, sato kg/ha Lako % Tjp, g Hlp, kg Valk. % Valk.sato, kg/ha AUKUSTI BOR = C 83,9 838 100 100 100 100 16 41,5 64,3 11,9 573 Mittarilajike, 5661 5429 5633 4708 sato kg/ha VOITTO BOR 83,8 836 91 87 92 14 40,5 63,1 12,3 539 PILVI 84,0 841 86 82 19 40,5 63,5 13,2 546 WOLMARI BOR 84,3 847 103 95 104 100 15 39,7 63,2 11,9 588 VILDE 87,3 874 96 94 93 105 7 39,9 63,2 12,3 556 POLARTOP BOR 87,8 879 93 97 87 18 42,1 64,5 12,9 608 BRAGE 88,0 879 105 107 109 104 10 38,6 65,1 11,7 605 JYVÄ BOR 88,5 886 83 94 89 21 40,4 65,8 12,5 545 EINAR BOR 89,1 890 101 102 105 111 6 39,9 65,0 11,4 565 ELMERI BOR 89,2 891 96 101 115 117 6 41,1 63,8 11,3 567 KUNNARI BOR 89,7 898 100 96 96 110 21 39,3 64,9 11,3 526 JUSTUS BOR 90,2 912 103 110 102 86 16 42,3 65,3 11,3 567 EDEL 90,2 903 91 100 6 39,8 64,5 11,2 525 EDVIN BOR 90,6 906 99 101 105 73 20 39,9 63,9 11,1 544 RAGNA 90,8 914 105 106 105 102 3 43,9 66,0 11,2 572 TORIA 91,3 914 113 109 108 126 15 45,0 65,7 11,2 593 KAARLE BOR 91,4 927 114 120 109 113 7 45,4 64,8 10,8 594 Tutustu tarkemmin Hankkijan siemenvalikoimaan www.hankkija.fi
18 SIEMENET KAKSITAHOISET OHRAT: Iron Huippusatoisa kaksitahoinen rehuohra Korkean satopotentiaalin omaava kaksitahoinen rehuohra Jyvän tärkkelyspitoisuus suuri Iso jyväinen ja vahvakortinen, kestää vahvempaakin lannoitusta Taudinkestävyys samaa tasoa muiden Suomessa yleisesti viljeltyjen kaksitahoisten ohrien kanssa Melius Valtava jyväkoko ja huippusatoisa Huippusatoisa kaksitahoinen rehuohra Suuri jyvä ja näin ollen valtava tjp sekä korkea hehtolitrapaino Napakka ja lyhyt korsi, joten kestää hyvin reilumpaakin typpilannoitusta pieni lakoprosentti Kestää erinomaisesti eri kasvitauteja Harbinger BOR Uutuus Kotimainen mallasohra Viljelyvarma, melko myöhäinen, kotimainen mallasohra Erityisen satoisa ja laadukas, tasainen ja varma mallaslaadun tuottaja Luja korsi, suuri jyvä ja erittäin matala valkuaispitoisuus Täysin härmänkestävä lajike Tocada BOR Huippusatoisa ja laadukas kaksitahoinen rehuohra Suurijyväinen, lujakortinen, kaksitahoinen rehuohra Sadontuottokyky huippuluokkaa Valkuaissato hyvällä tasolla ja tärkkelyspitoisuus korkea Taudinkestävyys samaa tasoa muiden Suomessa yleisesti viljeltyjen kaksitahoisten ohrien kanssa Propino Mallasohrien kuningas Erittäin satoisa mallasohratyypin lajike Suuri jyväkoko, hyvä lajitteluaste Todella luja korsi ja hyvä valkuaispitoisuuden hallinta Vientimallasohra, jonka taudinkestävyys etenkin rengaslaikkua vastaan on erittäin hyvä Trekker BOR Uutuus Markkinoidemme satoisin mallasohra Huippusatoisa kaksitahoinen mallasohra Laadukas, isojyväinen ja matalan valkuaispitoisuuden omaava sato Viljelyvarma lajike, joka soveltuu erilaisiin oloihin Täysin härmänkestävä lajike, jolla myös verkkolaikunkestävyys hyvä Soulmate Kilpailijansa haastava satotykki! Mahtavan satoisa kaksitahoinen ohrauutuus Melko myöhäinen lajike, joka kestää kohtalaisesti happamuutta Iso jyväinen, kokonaisuudessaan laadukas lajike Erittäin luja korsi NFC Tipple Uutuus Satoisa mallasohratyypin lajike Myöhäinen, erittäin satoisa kaksitahoinen ohra Mallasohratyypin lajike, jolla on luonnostaan alhainen valkuaispitoisuus Erittäin luja korsi Hyvä taudinkestävyys Osta siemenet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta!
SIEMENET 19 Lajike Kasvuaika, pv Lämpösumma Karkeat kiv.maat sato kg/ha Savimaat, sato kg/ha Multamaat, sato kg/ha Hapan maa, sato kg/ha Lako % Tjp, g Hlp, kg Valk. % Valk.sato, kg/ha NFC TIPPLE = C 96,2 981 100 100 100 100 8 50,3 66,9 10,8 520 Mittarilajike, 5557 5641 5196 3511 sato kg/ha SAANA BOR 90,4 911 97 84 93 17 45,9 66,6 12,1 507 SCARLETT 90,6 911 94 88 86 72 25 43,6 67,8 12,3 526 SW MITJA 92,0 935 105 102 113 14 47,4 68,6 11,7 587 MARTHE 92,5 939 93 80 22 44,2 67,2 11,8 535 RAMBLER BOR 92,7 934 105 94 86 19 49,4 67,2 11,6 534 XANADU 93,0 944 91 126 12 46,5 66,5 12,4 550 INGMAR 93,2 940 92 62 49 50,7 68,0 11,9 538 ANNABELL BOR 93,3 946 90 95 88 91 18 41,8 65,6 11,4 521 STREIF 93,6 953 118 103 127 15 49,0 67,7 11,7 592 IRON 93,7 949 112 106 103 11 46,9 67,3 11,1 582 FAIRYTALE BOR 94,0 955 104 104 91 19 42,5 66,8 11,0 559 MELIUS 94,3 958 119 110 107 10 51,6 67,2 10,9 590 GRACE 94,3 963 108 104 95 23 49,1 68,9 11,7 593 HARBINGER BOR 94,4 961 107 96 115 9 46,7 67,7 11,5 546 MILFORD 94,5 957 109 103 100 14 46,8 65,0 11,1 560 AMBER 94,6 962 102 95 101 18 47,5 67,3 11,5 537 TOCADA BOR 94,7 963 102 17 51,2 66,0 11,4 566 PROPINO 95,2 973 109 98 102 13 51,7 66,0 11,4 550 TREKKER BOR 95,3 972 113 107 104 19 49,6 67,8 11,0 576 QUENCH 96,5 985 118 98 88 18 46,7 66,7 11,2 543 Tutustu tarkemmin Hankkijan siemenvalikoimaan www.hankkija.fi
20 SIEMENET Vehnä KYLVÖMÄÄRÄ: Hyvien kylvöolosuhteiden vallitessa syysvehnän suositeltava kylvömäärä on 500 kpl/m 2. Kevätvehnän suositeltu kylvömäärä on hieman korkeampi, 600-750 kpl/m 2. Kylvöajankohdan viivästyessä tai kylvöolosuhteiden ollessa epäsuotuisat, tulee tavoiteltua kylvömäärää hieman nostaa. KEVÄTVEHNÄ: Wappu BOR Varma sadontuottaja Aikainen ja laadukas kevätvehnä Erittäin korkea valkuaispitoisuus, lyhyt ja vahva korsi Mahtava lajike rehuvehnäntuotantoon, mutta myös leipävehnäksi Härmäsaastunta jäänyt vähäiseksi virallisissa lajikekokeissa, ruskolaikunkestävyys hyvä veraatuna muihin aikaisiin lajikkeisiin Wanamo BOR Luotettavaa leivontalaatua Aikainen ja lujakortinen, kotimainen laatuvehnä Laatuominaisuuksiltaan erittäin hyvä ja myllyteollisuudessa arvostettu lajike Korkea valkuaispitoisuus ja sakoluku, erinomainen sitkon laatu Taudinkestoltaan Kruunu-vehnän tasoa Marble BOR Mainio laatuvehnä Etelä-Suomeen Keskimyöhäinen, satoisa ja laadukas kevätvehnä Menestyy hyvin eri maalajeilla ja omaa erinomaisen laonkestävyyden Korkea hehtolitrapaino ja iso jyvä, korkea sakoluku ja hyvä leivontalaatu Hyvä taudinkestävyys, kestää etenkin härmää hyvin Draco Uutuus Todella suurijyväinen satotykki Valtavan jyväkoon omaava myöhäinen kevätvehnä Todella korkea satopotentiaali Vahvakortinen ja erinomaisen taudinkestävä Erittäin hyvä taudinkestävyys, täysin sekä härmän- että keltaruosteenkestävä SYYSVEHNÄ: Skagen Erittäin satoisa, lujakortinen ja viljelyvarma syysvehnä Todella satoisa ja hyvin talvenkestävä Mahtava jyväkoko Laadukas syysvehnä, jonka sakoluku korkea ja kestävä Taudinkestoltaan hyvä lajike Arktika BOR Varmuutta ja satoa syysvehnän tuotantoon Erittäin hyvä talvenkestävyys ja soveltuu siksi myös pohjoisempaankin Suomeen Sadon laatu on hyvä Soveltuu niin leipä- kuin rehuvehnäksi Kestää hyvin lumihometta Osta siemenet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta!
SIEMENET 21 Lajike kevätvehnä Kasvuaika, pv Lämpösumma Vyöhyke I, sato kg/ha Vyöhyke II, sato kg/ha Vyöhyke III, sato kg/ha Karkeat kiv.maat, sato kg/ha Savimaat, sato kg/ha Liejusavi, sato kg/ha KRUUNU BOR = C 100,7 1012 100 100 100 100 100 100 9 35,9 76,4 13,0 697 311 Mittarilajike, 5167 5733 5302 5492 5274 5142 sato kg/ha ANNIINA BOR 96,6 982 91 99 96 95 3 34,0 79,4 15,0 765 270 AINO BOR 97,4 993 98 104 101 11 33,5 76,4 12,8 686 258 WAPPU BOR 98,9 991 93 92 97 96 93 97 5 37,4 77,3 14,7 738 284 WANAMO BOR 99,7 999 94 90 96 102 90 98 15 34,0 77,6 14,2 703 335 QUARNA BOR 100,8 1009 103 98 95 99 102 8 37,5 79,3 15,1 802 282 WELLAMO BOR 102,3 1028 105 95 107 111 100 108 12 34,8 79,4 13,6 746 266 LENNOX 102,8 1035 104 100 90 99 101 113 10 40,6 79,1 13,5 728 282 ZEBRA 103,0 1044 101 100 103 100 99 9 38,7 79,0 12,8 683 279 DEMONSTRANT 103,2 1041 105 102 111 104 108 8 36,9 79,5 13,0 729 283 PICOLO 103,4 1044 103 85 101 92 93 102 12 39,2 76,8 13,4 682 285 MARBLE BOR 103,5 1044 103 98 103 105 100 103 7 38,8 79,8 12,9 696 276 SEANCE 103,9 1047 116 113 112 121 117 112 37 36,6 78,9 11,6 717 209 PUNTARI 104,4 1054 108 105 113 112 107 106 9 35,6 80,2 11,8 685 217 SERTORI 104,4 1057 104 95 105 101 103 5 41,0 80,7 13,8 748 276 AMARETTO 104,7 1058 112 107 114 108 112 104 17 38,3 78,9 12,0 710 258 EPOS 105,6 1066 104 105 111 98 107 100 6 36,6 76,5 13,0 727 301 DRACO 105,6 1068 110 109 112 119 111 110 6 42,5 78,1 12,1 716 267 Lako % Tjp, g Hlp, kg Valk. % Valk. sato kg/ha Sakoluku 1 Lajike syysvehnä Kasvuaika, pv Lämpösumma *) Vyöhyke I, sato kg/ha Vyöhyke II, sato kg/ha Talvituho % URHO BOR = C 328,1 900 100 100 21 92 27 41,1 77,7 12,7 380 Mittarilajike, 5450 5929 sato kg/ha REHTI BOR 329,5 920 107 105 21 95 33 42,1 78,4 11,9 275 VEETI 329,7 918 110 106 22 90 26 43,0 77,5 11,5 302 SKAGEN 330,4 928 111 113 20 75 25 47,0 77,3 12,1 361 ARKTIKA BOR 330,7 929 105 103 19 96 32 39,6 79,6 11,8 311 OLIVIN 331,6 952 120 108 37 78 10 39,5 79,9 12,1 334 SW MAGNIFIK 331,7 929 110 109 23 81 39,2 80,8 11,6 293 *) Satokauden alusta kertynyt lämpösumma Pituus, cm Lako % Tjp, g Hlp, kg Valk. % Sakoluku 1 Tutustu tarkemmin Hankkijan siemenvalikoimaan www.hankkija.fi
22 SIEMENET Ruis KYLVÖMÄÄRÄ: Populaatiorukiin kylvömääräsuositus on hyvien kylvöolosuhteiden vallitessa 500 kpl/m 2. Hybridirukiin kylvömäärä on huomattavasti alhaisempi kuin populaatiorukiilla, 200 220 kpl/m 2. Hybridiruis myydään 12 yksikön suursäkeissä (suursäkki = 12 UNIT eli n. 500 kg; 1 UNIT = miljoona itävää siementä), jolloin yhdellä yksiköllä saadaan kylvettyä n. 0,4 ha ja suursäkillä n. 5 ha. Reetta BOR Kotimainen huippuruis Markkinoiden satoisin populaatioruis Laadukas ja erittäin viljelyvarma lajike Erityisen talvenkestävä Kestää hyvin lumihometta Evolo BOR Laadukas ja erittäin satoisa hybridiruis Huippusatoisa hybridiruis Korkea sakoluku ja sakoluvun kestävyys rukiiden parhaimpia Erittäin hyvä talvenkestävyys Kestää hyvin lumihometta Brasetto BOR Satoisa uutuus hybridirukiin viljelyyn Korkean satopotentiaalin hybridiruis Suuri jyvä ja soveltuu hyvin myllyrukiiksi Viljelyvarmuutta lyhyehköstä ja aonkestävästä korresta PollenPlus-lajikkeena siitepölynmuodostus aiempaa parempi, joten torajyvän esiintymisriski vähenee Lajike Kasvuaika, pv Lämpösumma *) sato Etelä-Suomi, kg/ha Länsi-Suomi, sato kg/ha Sisä-Suomi, sato kg/ha Karkeat kiv.maat, sato kg/ha Savimaat, sato kg/ha REETTA BOR = C 335,2 905 100 100 100 100 100 13,1 134 32 31,4 74,5 11,3 170 Mittarilajike, s 4998 5746 6044 5603 5469 ato kg/ha RIIHI BOR 334,4 885 78 90 92 101 83 12,8 151 44 31,2 72,8 11,7 165 KWS MAGNIFICO **) 335,2 897 93 116 121 130 103 15,7 116 34 35,2 75,9 9,2 223 ELVI BOR 336,2 912 86 91 89 87 89 28,1 141 39 34,7 73,6 11,3 147 HELLTOP 336,3 920 99 114 92 93 107 22,1 119 23 36,7 75,4 10,9 174 KAPITÄN 336,5 920 99 96 101 98 96 21,8 117 23 33,8 75,4 10,2 183 CASPIAN **) 336,6 920 106 111 113 108 112 22,0 121 27 35,5 73,3 9,4 194 EVOLO BOR **) 336,9 926 118 122 122 121 120 15,3 115 39 36,7 74,6 9,8 215 BRASETTO BOR **) 336,9 926 110 128 108 110 117 23,1 118 25 37,5 74,3 9,9 193 *) Satokauden alusta kertynyt lämpösumma **) Hybridi-lajike Talvituho % Pituus, cm Lako % Tjp, g Hlp, kg Valk. % Sakoluku 1 Osta siemenet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta!
SIEMENET 23 Herne KYLVÖMÄÄRÄ: Herneen suositeltava kylvömäärä on 100 120 kpl/m 2 ja kylvösyvyys 5 8 cm. Rocket BOR Suuret sadot rehuherneellä! Erittäin satoisa keltasiemeninen hernelajike Soveltuu hyvin rehukäyttöön ja Etelä-Suomen alueelle Melko aikainen lajike, jolla suhteellisen luja varsi Melko pieni siemen, jolloin siementen rikkoutumisriski on vähäinen ja sadon kuivuminenkin on nopeaa Hulda BOR Satoisa, valkuaispitoinen ja lujavartinen herne Vihreäsiemeninen ruokaherne Todella satoisa lajike, korkea valkuaispitoisuus Siemen melko kookas ja pitkästä varresta huolimatta erinomaisen luja vartinen Laadultaan erinomainen, hyvät keittoominaisuudet Jermu BOR Erittäin satoisa kotimainen rehuherne Aikainen, keltasiemeninen rehuherne Erittäin satoisa lajike Pieni siemen, jonka etuna nopea kuivuminen, vähäisempi rikkoontuminen korjuun aikana sekä alhainen kylvösiementarve Varreltaan luja Jymy BOR Ruokaherne, jolla suuriin satoihin! Erittäin satoisa ja viljelyvarma ruokaherne Vihreä, melko pieni siemen, joka nopeuttaa kuivumista ja kestää käsittelyä paremmin Hyvät keitto-ominaisuudet Luja varsi, joka varren pituuden ohella helpottaa sadonkorjuuta Nitouche Uutuus Erittäin korkean satotason ruokaherne Erittäin korkea satotaso Melko myöhäinen lajike, siemen suuri ja väriltään vihreä Luja varsi edesauttaa sadonkorjuuta Erinomaiset keitto-ominaisuudet Lajike Kasvuaika, pv Vyöhyke I, sato kg/ha Vyöhyke II, sato kg/ha Vyöhyke III, sato kg/ha Karkeat kiv. maat, sato kg/ha Savimaat, sato kg/ha Pituus, cm Lako % Tsp, g Valk. % Valk.sato, kg/ha KARITA = C 97,6 100 100 100 100 100 69 30 298 22,8 691 96,5 Mittarilajike, sato kg/ha 3216 3532 4229 4019 3413 ROKKA 96,9 108 100 108 106 107 67 30 293 23,4 754 96,9 ROCKET BOR 98,2 118 114 133 116 121 82 58 245 21,2 779 91,2 JERMU BOR 98,4 116 125 127 114 126 84 41 242 21,9 813 93,1 JYMY BOR 98,5 118 112 114 104 119 88 45 264 23,2 800 96,6 HULDA BOR 98,5 103 114 95 114 105 76 34 253 24,2 797 97,1 ANTTI 100,6 116 106 115 115 112 93 41 261 22,5 762 97,3 NITOUCHE 101,5 123 114 101 115 85 41 300 23,9 822 97,7 Keitto 60 min. Tutustu tarkemmin Hankkijan siemenvalikoimaan www.hankkija.fi
24 SIEMENET Öljykasvit KYLVÖMÄÄRÄ: Kevätrypsin tavoiteltu kylvömäärä on 350 kpl/m 2 ja populaatiokevätrapsilla 200 250 kpl/m 2. Kylvöolosuhteiden olleessa erittäin otolliset ja kun pellon pinnan kuorettumisesta ei ole vaaraa, voidaan kylvömäärää hieman pienentää. Hybridirapsit myydään yksikköinä. Yhdellä yksiköllä kylvetään n. 2 ha. Hybridisyysrapsi: 1 yksikkö = 1,5 miljoonaa itävää siementä. Kylvömääräksi suositellaan 70 90 kpl/m 2. RYPSI: Juliet BOR Runsaasti satoa ja öljyä tuottava rypsi Erittäin satoisa kevätrypsi Korkea öljypitoisuus Alhainen lehtivihreäpitoisuus Varreltaan vahva Cordelia BOR Suomen viljellyin rypsi Satotasoltaan korkea kevätrypsi Omaa erinomaisen öljyntuottoominaisuuden Menestyy hyvin eri maalajeilla Siemenkoko ja valkuaispitoisuus ovat nykylajikkeiden keskimääräistä tasoa Hybridit myydään yksiköissä (UNIT) Kevätrapsi Syysrapsi Kylvömäärä, 80 100 70 90 kpl / m 2 Kylvömäärä 0,38 0,47 0,46 0,6 yksikköä / ha 1 yksikkö = milj. 2,1 1,5 itävää siementä 1 yksikkö riittää 2,1 2,6 1,6 2,1 n. hehtaarille Kylvösyvyys, cm 2 3 2 3 Lajike kevätrypsi Kasvuaika, pv Vyöhyke I, Vyöhyke II, sato kg/ha sato kg/ha Vyöhyke III, sato kg/ha Karkeat kiv.maat, sato kg/ha Savimaat, sato kg/ha Lako % Tsp, g Valk. % Valk. sato, kg/ha SW PETITA = C 104,2 1057 100 100 100 100 100 36 2,9 22,0 380 42,8 767 15,5 Mittarilajike, 1930 2041 1923 1825 1978 sato kg/ha AUREA CL *) 102,3 1036 94 94 89 94 93 42 2,6 23,2 375 39,4 654 14,8 APOLLO BOR 103,9 1057 99 96 99 99 47 2,7 22,8 390 41,0 719 12,2 JULIET BOR 104,1 1061 102 102 105 108 102 42 2,7 22,7 405 42,1 779 15,3 CORDELIA BOR 104,3 1065 102 99 102 103 101 39 2,8 23,1 405 41,6 754 13,3 EOS BOR 104,4 1062 104 97 99 100 100 39 2,8 23,1 402 41,8 749 15,0 *) Clearfield-lajike Öljy % Lämpösumma Öljysato, kg/ha Lehtivihreä ppm Osta siemenet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta!
SIEMENET 25 RAPSI: Proximo Huippusatoisa populaatiokevätrapsi Todella satoisa populaatiokevätrapsi Peittoaa sadossa jopa hybridirapseja Tuottaa runsaan öljysadon ja soveltuu kasviöljyteollisuuden tarpeisiin Varreltaan luja ja soveltuu kaikille maalajeille DK Sequoia Erinomaisen talvenkestävä syyshybridirapsi Hyvin satoisa hybridirapsi Korkea öljypitoisuus Erinomainen talvenkestävyys, koska kasvupiste hyvin alhaalla suojassa Kukinto myöhäinen ja tuleentuminen tyyppiä keskimyöhäinen Thure Uutuus Uutuus Uutuus Jättää muut taakseen satoisuudessa Uutuussyyshybridirapsi Satoisa puolikääpiölajike Talvenkestävyyttä matalasta kasvupisteestä Soveltuu kasviöljyteollisuuden tarpeisiin Lajike kevätrapsi Kasvuaika, pv Lämpösumma Vyöhyke I, sato kg/ha Vyöhyke II, sato kg/ha Lako % Tsp, g Valk. % Valk.sato, kg/ha Öljy % Öljysato, kg/ha Lehtivihreä ppm TRAPPER BOR *) = C 114,2 1170 100 100 22 4,1 23,5 522 42,1 959 13,7 Mittarilajike, sato kg/ha 2396 2527 HIGHLIGHT 113,0 1164 88 89 32 3,7 23,5 464 42,2 859 15,1 ILVES 113,3 1170 92 96 38 3,9 23,8 506 43,4 940 11,8 SMILLA BOR *) 114,4 1171 102 107 15 3,9 23,5 542 41,2 984 18,5 CAMPINO BOR 115,1 1178 101 100 20 4,2 21,8 486 42,7 975 25,1 PROXIMO 115,7 1178 104 102 19 4,3 22,4 515 43,4 1010 19,5 BELINDA *) 115,9 1182 98 99 24 4,5 23,8 521 42,4 955 31,0 BRANDO *) 116,2 1187 111 104 18 4,4 23,0 553 42,2 1046 21,0 TAMARIN 116,6 1188 105 97 15 4,4 23,7 542 41,5 982 19,2 *) Hybridi-lajike Tutustu tarkemmin Hankkijan siemenvalikoimaan www.hankkija.fi
26 SIEMENET Nurmikasvit Nurmikasvien erittäin tärkeänä ominaisuutena pidetään D-arvoa eli sulavuutta. Sulavuuden laskiessa prosenttiyksikön verran, lehmän maidontuotos alenee 0,5 kg/vuorokausi, ellei huonoa sulavuutta korvata lisäämällä väkirehun määrää. Varmistaaksesi mahdollisimman hyvän rehun sulavuuden ja tuotoksen maitotilalla, lajikevalinnalla on erittäin suuri merkitys. kuva Lähde: Boreal Kasvinjalostus Oy Osta siemenet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta!
SIEMENET 27 KYLVÖMÄÄRÄ: Puhtaan timotei kasvuston perustamisessa kylvömääränä suositellaan 4000 kpl/m 2. Timoteivaltaisia seoksia kylvettäessä tulee seosta varata 20 30 kg/ha. TIMOTEI: Tuure BOR Satoisa ja hyvin sulava timoteilajike Ensiluokkainen ruokintalaatu, hyvä sulavuus ja valkuaispitoisuus Sadon laatu säilyy korjuun viivästyessä, koska D-arvo laskee hitaasti Erittäin talvenkestävä Suositeltava viljelyyn I IV vyöhykkeille Tuukka BOR Satoisa, viljelyvarma ja laadukas timoteilajike Satoisa ja sulava, menestyy koko maassa Viljelyvarmuus korostuu kasvuston vanhetessa Tasaisen varma sadontuottaja jokaisella korjuukerralla Laadukas ja varma Rhonia BOR Uutuus Huippusatoisa timoteiuutuus Huippusatoisa kolmen niiton timotei Säilyttää hyvin korkean sadontuottokykynsä koko kasvukauden ajan Erinomainen talvenkestävyys, soveltuu hyvin kaikille vyöhykkeille Tuottaa laadukasta rehua, hyvä D-arvo Lajike Käyttök. sato 1. niitto D-arvo 1. niitto Käyttök. sato 2. niitto D-arvo 2. niitto Talvituho % Kevättiheys % GRINDSTAD = C 2660 65,7 2829 64,6 4,1 91,7 NIILO BOR 3010 66,9 2405 69,1 0,9 95,8 RUBINIA BOR 2849 65,9 2782 66,4 2,8 93,0 NUUTTI BOR 2834 67,4 2563 67,1 3,8 92,1 TUURE BOR 2831 67,9 2406 68,7 3,0 93,7 UULA BOR 2781 67,3 2393 69,1 2,4 93,6 TENHO BOR 2775 66,8 2508 67,0 4,5 91,8 RHONIA BOR 2765 66,1 2772 66,1 3,0 94,4 LIDAR 2597 66,2 2798 65,6 3,3 92,0 SWITCH 2491 65,7 2756 64,1 5,4 88,7 Tutustu tarkemmin Hankkijan siemenvalikoimaan www.hankkija.fi
28 SIEMENET Nurmikasvit NURMI- JA RUOKONATA: Klaara BOR Talvenkestävä ja satoisa nurminatauutuus Uutuus Erittäin satoisa Soveltuu hyvin koko Suomeen Rehuntuotannossa etenkin 1. sato korkea verrattuna muihin Talvenkestävyys huippuluokkaa, hyvä rehunlaatu Ilmari BOR Satoisa, kestävä ja hyvälaatuinen nurminata Kestävä lajike koko Suomeen Hyvä sadontuottokyky läpi kasvukauden Valkuaispitoinen ja hyvin sulava Erittäin talvenkestävä Karolina BOR Satoisa, kestävä ja hyvälaatuinen ruokonata 10 % satoisampi kuin yleisesti viljelyssä olevat nurminatalajikkeet Talvenkestävyys ruokonatojen parhaimmistoa Erinomainen erityisesti säilörehunurmiin Poudankestävä voimakkaiden ja syvien juurien ansiosta Lajike Käyttök. sato 1. niitto D-arvo 1. niitto Käyttök. sato 2. niitto D-arvo 2. niitto Käyttök. sato 3. niitto D-arvo 3. niitto Talvituho % Kevättiheys % KASPER = C (N) 2532 69,6 2409 70,8 1260 71,9 3,5 92,8 KLAARA BOR (N) 2698 69,2 2333 70,9 72,5 1,7 96,1 INKERI BOR (N) 2597 70,2 2352 69,8 1306 71,8 2,4 94,9 VALTTERI BOR (N) 2410 70,5 2397 71,7 72,5 3,5 93,5 ILMARI BOR (N) 2402 70,0 2285 71,3 71,9 3,5 92,2 RETU BOR = C (R) 2320 69,1 2905 67,6 1642 70,0 4,3 91,3 KAROLINA BOR (R) 2267 70,1 2982 67,8 1549 70,6 5,3 90,5 SWAJ (R) 2218 68,5 2809 67,4 72,0 4,5 90,0 LIDAR 2597 66,2 2798 65,6 3,3 92,0 SWITCH 2491 65,7 2756 64,1 5,4 88,7 N = nurminata, R = ruokonata Osta siemenet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta!
SIEMENET 29 ITALIANRAIHEINÄ: WESTERWOLDINRAIHEINÄ: ENGLANNINRAIHEINÄ: Barmultra II Uuden sukupolven yksivuotinen raiheinä Yksivuotinen lajike, erittäin nopeasti itävä ja kehittyvä Tuottaa runsaan sadon, korkea valkuaispitoisuus Erittäin maittava ja sulava Rehevä kasvusto, hillitsee rikkakasvien kasvua Bartigra Hyvät rehuarvot omaava yksivuotinen raiheinä Yksivuotinen lajike, nopea kasvuunlähtö, II V -vyöhykkeille Tiheä kasvusto ja aikainen kevätpeittävyys, sato korjattavissa aiemmin kuin italianraiheinässä Loistava kuiva-ainesato ensimmäisessä niitossa, runsassatoinen pohjoisilla alueilla Erittäin hyvä taudinkesto, ei lakoonnu helposti Riikka BOR Laadukas, nopeakasvuinen heinä Etelä-Suomeen Hyvin satoisa monivuotinen raiheinä, suositellaan I III -vyöhykkeille Kotimainen, laadukas ja nopeakasvuinen, erinomainen jälkikasvukyky Sulavuus ja maittavuus erinomaiset Talvenkestävyydeltään raiheinien kestävin lajike, toipuu talven rasituksista nopeasti Lajike Italianraiheinä Käyttök. Sato 1. niitto D-arvo 1. niitto Käyttök. Sato 2. niitto D-arvo 2. niitto FABIO BOR 943 78,2 2219 75,5 BARMULTRA II 966 78,3 2329 75,9 Lähde: MTT viralliset kokeet 2005-2012, estimoidut lajikekeskiarvot Tutustu tarkemmin Hankkijan siemenvalikoimaan www.hankkija.fi
30 SIEMENET NURMISEOKSET: Karjatilan Agriseos Seos useaan eri käyttötarkoitukseen Seossuhde: Timotei (Tuukka BOR ) 80 % Nurminata (Ilmari BOR ) 20 % 20 kg Kylvömäärä: 25 30 kg/ha Tuure-Nurmi Seos kuivaheinä- ja säilörehunurmien perustamiseen soveltuva seos Sisältää sulavuudeltaan ja jälkikasvukyvyltään ensiluokkaista Tuure-timoteitä, nurmi- ja ruokonataa Ruokonataa on lisätty satotasoa kasvattamaan Yleisseos koko maahan Seossuhde: Timotei (Tuure BOR ) 75 % Nurminata (Ilmari BOR ) 10 % Ruokonata (Karolina BOR ) 15 % 20 kg Kylvömäärä: 25 30 kg/ha Multamaan Nurmiseos Heinä-, säilörehu- ja laidunnurmien perustamiseen Monivuotinen raiheinä timotein ja nurminadan rinnalla takaa kasvuston hyvän alkuvaiheen kehityksen Multa-, turve- ja multaville kivennäismaille Soveltuu koko maahan Seossuhde: Timotei (Tuukka BOR ) 40 % Nurminata (Ilmari BOR ) 50 % Mv. raiheinä rehutyyppi (Riikka BOR tai muu) 10 % 10 kg Kylvömäärä: 30 kg/ha Heinänurmiseos Timoteistä ja ruokonadasta koostettu seos Poudankestävyyttä ruokonadan syväjuurisuudesta Seossuhde: Timotei (Tuukka BOR ) 70 % Ruokonata (Karolina BOR ) 30 % 20 kg Kylvömäärä: 25 30 kg/ha Pikalaidunseos Seoksella saadaan aikaan kasvusto, joka soveltuu laiduntamiseen jo perustamisvuonna Monivuotisten lajien ansiosta nurmesta saadaan seuraavina vuosina runsas sato S oveltuu hyvin myös säilörehun tuotantoon Kylvetään aikaisin keväällä ilman suojaviljaa tai käyttämällä pientä kauramäärää Seossuhde: Timotei (Tuukka BOR ) 40 % Nurminata (Ilmari BOR ) 35 % Yv. raiheinä (Meroa tai Barmultra II) 15 % Niittynurmikka (Baron) 10 % 10 kg Kylvömäärä: 30 kg/ha Apilanurmiseos Typensitojakasvina apila takaa riittävän typpimäärän valkuaispitoisen säilörehun ja monivuotisen kesannoinnin onnistumiselle Seossuhde: Timotei (TuukkaBOR) 60 % Nurminata (IlmariBOR) 20 % Puna-apila 20 % 10 kg Kylvömäärä: 25 30 kg/ha Apilanurmiseos Valkea Seos säilörehunurmien perustamiseen ja monivuotiseen kesannointiin Seossuhde: Timotei (Tuukka BOR ) 50 % Nurminata (Ilmari BOR ) 30 % Puna-apila 5 % Valkoapila 15 % 20 kg Kylvömäärä: 25 30 kg/ha Hevoslaidunseos Vehreä Nopeasti uusiutuva ja tallaamisen kestävä seos Valmistettu erityisesti hevosten laiduntamiseen Seossuhde: Timotei (Tuukka BOR ) 15 % Mv. raiheinä rehutyyppi (Riikka BOR tai muu) 25 % Mv. raiheinä nurmikkotyyppi (Barrage tai muu) 25 % Niittynurmikka (Baron) 20 % Punanata 15 % 10 kg Kylvömäärä: 50 kg/ha Osta siemenet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta!
SIEMENET 31 Maitotilan Pro-nurmi Seos säilörehu-, kuivaheinä- ja laidunnurmien perustamiseen Satoisa, D-arvon peräkkäisissä niitoissa hienosti säilyttävä ja jälkikasvukyvyltään voimakas Tuure-timotei yhdistettynä sulavuudeltaan lähes nurminatojen luokkaa olevaan Karolina-ruokonataan Seossuhde: Timotei (Tuure BOR ) 90 % Ruokonata (Karolina BOR ) 10 % 20 kg Kylvömäärä: 25 30 kg/ha Sopiva-nurmiseos Tyydytkö keskimääräiseen vai vaaditko enemmän? Tilakohtaisesti suunnitellut seokset tilan omat tarpeet ja lähtökohdat huomioon ottaen Ruokinnan kautta saatavat impulssit peltoviljelyn suunnitteluun tarkasti ja tehokkaasti Tarkoituksena hyödyntää tilan vahvuudet ja nostaa nurmentuotanto uudelle tasolle Suunnittelu alkaa tavoitteiden asettamisella ja päädytään kaikki tarpeet huomioivaan nurmiseokseen 20 kg Vähimmäistilausmäärä: 800 kg Uutuus SOPIVA nurmiseokset Peltonurmiseosten seossuhteet: Tuote Karjatilan Agriseos Tuurenurmi Heinänurmiseos Multamaan nurmiseos Pikalaidun -seos Apilanurmiseos Apilanurmiseos Valkea Hevoslaidun seos vehreä Maitotilan Pro-nurmi Laji Pitoisuus seoksessa (%) Timotei 80 70 40 40 60 50 15 Tuure -timotei 75 90 Nurminata 20 10 50 35 20 30 Ruokonata 15 30 Karolina-ruokonata 10 MV. raiheinä rehutyyppi 10 25 MV. raiheinä nurmikkotyyppi 25 YV. raiheinä 15 Puna-apila 20 5 Valkoapila 15 Niittynurmikka 10 20 Punanata 15 Pakkauskoko (kg) 20 20 20 10 10 10 20 10 20 Kylvömäärä kg/ha 25 30 25 30 25 30 30 30 25-30 25-30 50 25-30 Käyttötarkoitus *) S, KH, L S, KH S, KH S, KH, L S,L S, MK S, MK L S, KH,L *) S = Säilörehunurmi KH = Kuivaheinänurmi L = Laidunnurmi MK = Monivuotinen kesannointi Tutustu tarkemmin Hankkijan siemenvalikoimaan www.hankkija.fi
32 SIEMENET Kerääjäkasvit Kerääjäkasvien kylvömäärä Kg /ha Valkoapila 2 6 Puna-apila 4 10 Timotei 5 10 Italianraiheinä 10 15 Timotei + italianraiheinä 4 6 + 5 8 Timotei + puna-apila 3 10 + 8 2 Osta siemenet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta!
SIEMENET 33 Rehukasvit Persianapila Lajikkeena esim. Lightning tai vastaava Yksivuotinen, nopeasti kehittyvä typensitojakasvi säilörehu- ja laidunseoksiin Käytetään tavallisesti seoksena yksivuotisen raiheinän kanssa, viherkesantokasvina ja viherlannoitukseen, soveltuu myös maisemakasviksi Hyvä jälkikasvukyky, hyvä juuristovaikutus Sisältää puna-apilaa enemmän kuitupitoisia varsia ja vähemmän lehtimassaa Kylvömäärä 8 12 kg/ha, seoksissa 12 15 kg/ha 10 kg Alsikeapila Lajikkeena esim. Dawn tai vastaava Hyvä esikasvi, sopii hyvin lisäyksenä seoksiin, kasvualustaltaan puna-apilaa vaatimattomampi Kilpailee kasvultaan puna-apilaa heikommin rikkakasveja vastaan Kukkii ja tuleentuu puna-apilaa aikaisem-min, hyvä mesikasvi Kylvömäärä 8 10 kg/ha 25 kg Vihanta-/ rehuherne Lajikkeena esim. Bohatyr, Javlo tai vastaava Tuorerehuksi ja viherlannoitukseen Voidaan viljellä sellaisenaan tai seoksena kauran kanssa (rehuherne 150 200 kg/ kaura 100 150 kg/ha) Kylvömäärä puhtaana 200 300 kg/ha 25 kg ja 500 kg Rehuvirna Lajikkeena esim. Nitra tai vastaava Yksivuotinen typensitojakasvi, viherlannoitukseen ja rehukasviksi Runsas vihermassa tukahduttaa tehokkaasti rikkakasveja Voidaan tuottaa joko kauran kanssa (rehuvirna 50 100 kg/kaura 100 150 kg/ha) tai puhtaana kasvustona Kylvömäärä puhtaana 130 190 kg/ha 25 kg Rehukaali Lajikkeena esim. Inka tai vastaava Suosittu riistapeltojen yksivuotinen rehukasvi Menestyy parhaiten hyväkuntoisilla kivennäismailla Kylvömäärä 5 8 kg/ha 1 kg Rehurapsi Lajikkeena esim. Akela tai vastaava Yksivuotisten rehuseosten ja riistapeltojen kasvi Seoksena esim. ohran kanssa Syysrapsin kuitupitoinen ja lehtevä muunnos Kylvömäärä 7 10 kg/ha 1 kg ja 25 kg Rehumaissi Lajikkeena NK Cheer Aikainen ja satoisa rehumaissilajike, tuottaa korkean kuiva-ainesadon Peittaus: Mesurol (metiokarbi) + TMTD (tiraami) Maissilajikkeiden aikaisuuden mittarina käytetään FAO arvoa. Se on NK Cheerin osalta 180. Tämä tarkoittaa, että lajikkeen tähkät ehtivät kehittyä suhteellisen isoiksi myös Suomessa. Yksi yksikkö = 50000 siementä Kylvömäärä 1,5 yksikköä/ha 1 yksikkö Sinimailanen Lajikkeena esim. Power 4.2 tai vastaava Monivuotinen palkokasvi, käytetään yleisesti rehuna Juuristoltaan voimakas ja tuottaa runsaasti valkuaista Kylvömäärä seoksissa 5 15 kg/ha 25 kg Tutustu tarkemmin Hankkijan siemenvalikoimaan www.hankkija.fi
34 SIEMENET Peruna HZPC KANTAPERUNA: HZPC Kantaperuna tuottaa kotimaista sertifioitua siemenperunaa. Tuotanto perustuu kausihuoneessa tuotettavaan suomalaiseen minimukula-aineistoon, jota lisäysviljellään suljetuilla tiloilla erillään maamme muusta perunantuotannosta. Viimeiset lisäysviljelykerrat tehdään Tyrnävällä. Annabelle Aikainen ja satoisa herkkuperuna Kiinteä lajike, erinomainen keittolaatu Varhaisperunaksi, kesäperunaksi ja varastoitavaksi Carrera Satoisa varhais- ja kesäperunalajike Erityisen sileä ja kirkas kuori Säilyttää keittolaatunsa myös varastoituna Challenger Voimakaskasvuinen, erittäin satoisa syys- ja talviperuna Jauhoinen, melko myöhäinen yleisperunalajike Muistuttaa käytössä pitkälti perinteistä Van Goghia Colomba Viime vuosien suosituin uutuuslajike Nopeakasvuinen, erittäin satoisa lajike Hyvä ruvenkestävyys ja keittolaatu Mozart Satoisa ja taudinkestävä punakuorinen lajike Maukas ja mureamaltoinen uuniperuna Erinomainen ruvenkestävyys Nicola Perinteinen syys- ja talviperunalajike Pitkänsoikeat mukulat, hyvä keittolaatu Hyvä ruvenkestävyys Opera Melko jauhoinen yleisperunalajike Pyöreät, sileäkuoriset satomukulat Erityisen hyvä kestävyys perunaruttoa vastaan Rikea Perinteinen kesäperunalajike Kauniit ja tasakokoiset, melko pyöreät mukulat Kasvuvarma lajike lähes kaikissa olosuhteissa Siikli Suosittu, perinteinen kesäperunalajike Runsasmukulainen ja satoisa, melko aikainen lajike Hyvä tunnettuus ja menekki vähittäiskaupassa ja torilla Timo Suomen suosituin varhaisperunalajike Kasvattaa nopeasti kookkaat satomukulat Kestää istutuksen kylmäänkin maahan Velox Nopeakasvuinen kesäperunalajike Kiinteä tai hieman jauhoinen keittotyyppi Hyvä ruvenkestävyys = Kiinteä peruna = Yleisperuna = Jauhoinen peruna Osta siemenet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta!
SIEMENET 35 Peruna MAA-AITTA OY: Maa-Aitta Oy on Pieksämäellä toimiva yritys, jonka toiminta-ajatuksena on tarjota laadukasta siemenperunaa mm. peruna-alan ammattilaisille. Hankkija Oy:n tarjonnasta löytyy pidettyjä lajikkeita. Afra Jauhoinen, kelta maltoinen Erinomainen maku Y-virus, rupi ja tyvimätä kestävyys hyvä Arielle Kiinteä, varhais-ja kesäperuna Mukulat sileitä ja tasakokoisia Rupi ja ankerois kestävyys hyvä. Bellarosa Yleisperuna, punakuorinen Mukulat soikeita ja iso kokoisia Kestää kuivuutta ja rupea hyvin. Marabel Kiinteämaltoinen mutta soveltuu myös muusiksi Erinomainen yleisperuna Kestää monia tauteja, nopea kasvamaan Matilda Jauhoinen,keltamaltoinen Runsasmukulainen, satoisa Rutto kestävyys hyvä, ruvelle arka Rosamunda Jauhoinen, punakuorinen peruna Erinomainen uuniperuna Melko hyvä Y-viruksen ja kohtalainen ruton kestävyys Solist Erittäin aikainen varhaisperuna, kiinteä Satoisa, tasakokoinen mukulakoko Hyvin kestävä tyvimätä, rupea ja seittiä vastaan = Kiinteä peruna = Yleisperuna = Jauhoinen peruna Tutustu tarkemmin Hankkijan siemenvalikoimaan www.hankkija.fi
36 Lannoitteet Hankkijan uutuuslannoitteet 37 YaraMila-sarja 39 YaraBela-typpilannoitteet 40 Lannoitteiden ravinnesisällöt 41 Lannoitusohjelmat 44 YaraVita-lehtilannoitteet 52 Ravinteiden puutosoireet 60 Osta lannoitteet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta!
LANNOITTEET 37 Hankkijan uutuuslannoitteet on suunniteltu suomalaisille vilja- ja karjatiloille Hankkijan uutuuslannoitteissa on monipuolinen ravinnekoostumus, niistä löytyy sopiva vaihtoehto viljalle, öljykasveille sekä nurmille. Tuotteet valmistetaan Suomessa samoin puhtaus- ja laatukriteerein kuin muutkin Yaran valmistamat lannoitteet. Kotieläintiloilla karjanlannan tehokas täydentäminen on mahdollisuuksien taitamista, ja onnistunut täydennyslannoitus tuottaa laadukkaan säilörehusadon. Yara Hivensalpietari Se+ (26-0-1-4) Huipputuote karjanlannan täydentämiseen, kun tavoitellaan hyviä satotasoja. Se sisältää runsaasti typpeä ja muita lannoitteita enemmän seleeniä. Lisäksi siinä on booria, mangaania ja sinkkiä. Sen sallittu käyttökohde on nurmen tai viljan täydennyslannoitus silloin, kun peltojen pääasiallisena lannoitteena käytetään lantaa. Lannoiteseleeni on turvallisin, edullisin ja helpoin tapa turvata eläinten seleeninsaanti. YaraMila Y 10 (24-4-4-2) Lannoitteessa on tasapainoinen ravinnekoostumus kaikille kasveille. Se sopii erityisesti fosforiköyhille maille ja on erinomainen vaihtoehto viljatiloille jaettuun lannoitukseen. Fosfori riittää korkeilla satotasoilla maille, joiden fosforiluokka on tyydyttävä ja matalammilla satotasoilla maille, joiden fosforiluokka on välttävä. Tuote sisältää lisäksi kaliumia, rikkiä, booria ja seleeniä. Yara NK 1 Se+ (26-0-7-4) Tarkoitettu erityisesti säilörehunurmen kesälannoituksiin, kun täydennetään karjanlantaa. Se antaa huippusadoille tarpeellisen kaliumtäydennyksen, joka on erittäin tärkeä talvehtimisen ja kuivuuden keston kannalta. Vahva seleenilisä varmistaa laadukkaan säilörehun nautojen ruokintaan. Orgaanisessa muodossa imeytyvä seleeni takaa lehmän hyvinvoinnin vaihtelevissakin olosuhteissa. Viljelysi kannattavuutta voit parantaa lannoituksen huolellisella suunnittelulla.
38 LANNOITTEET Ota täysi hyöty lannoituksesta Kasvin käytettävissä olevat ravinteet määräävät pellolta saatavan sadon määrän ja laadun, kun pellon peruskunnosta on huolehdittu. Viljelyn kannattavuutta voi parantaa merkittävästi suunnittelemalla lannoitus huolella. Ravinnepuutteet ovat yleisiä maissamme ja tilastojen mukaan viljavuudet ovat laskussa edelleen. Lannoituksen suunnittelu kannattaa aloittaa fosforilannoitustarpeen selvittämisestä. Uusimmat koetulokset osoittavat, että fosforin puute rajoittaa satoa, kun fosforin viljavuusluokka on punaisella. Jatkuva fosforin alilannoittaminen liian typpipitoisilla tuotteilla, johtaa pellon köyhtymiseen ja satojen laskuun. YaraMila lannoitevalikoima on suunniteltu täyttämään kasvin fosforilannoitustarve eri viljavuusluokissa. Sopiva lannoite löytyy tämän oppaan lannoitusohjelmista eri typpitasoille. Kylvölannoitukseen valitaan tuote, josta kasvi saa fosforin, kaliumin ja hivenravinteita koko kasvukaudelle. Riittävä kevätlannoitus varmistaa rehevän kasvun ja suuren satopotentiaalin. Kolmannes typpimäärästä kannattaa jättää kasvukauden lannoituksiin erityisesti suuria lannoitemääriä käytettäessä. Lisälannoitustarpeen ja ajoituksen määrittely kasvukauden mukaan tuo merkittävästi lisää tarkkuutta ravinteiden käyttöön. Satoisina vuosina tarvitaan kaikki mahdollinen ravinnemäärä, jotta saadaan paras mahdollinen sato ja riittävä valkuainen. Kuivina vuosina tai muiden tekijöiden haitatessa kasvua voi olla viisainta pitää ravinteet säkissä. Esimerkki jaetusta lannoituksesta kevätvehnälle: Kevätvehnä Satotaso 6000 kg/ha Lannoitemäärä Typpi Fosfori tyydyttävä Kalium Rikki Ravinnetarve 160 16 16 17 YaraMila Y 10 kylvölannoitus 396 kg/ha 95 16 16 8 YaraVita Gramitrel rikkaruiskutus 2 l/ha Viljoille tärkeät hivenravinteet varmistamaan kasvua YaraBela Axan 130 kg/ha 35 0 0 4 pensomisvaihe YaraBela Axan tähkävaihe 111 kg/ha 30 0 0 5 Osta lannoitteet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta!
LANNOITTEET 39 YaraMila -sarja uudistettu viljelijän hyödyksi YaraMila SUOMEEN SOPIVA Peltojen viljavuus muuttuu, ja uusien lajikkeiden ominaisuudet kehittyvät. Uudistunut YaraMila-valikoima vastaa näihin muutoksiin. YaraMila-sarjan tuotteet valmistetaan Uudenkaupungin ja Siilinjärven tehtailla, Suomessa suomalaisille. Olemme koonneet YaraMila-sarjan osaksi kasvikohtaisia suosituksia. Lannoitusohjelmien avulla löydät parhaiten sopivan YaraMilatuotteen, joka sopii myös ympäristökorvauksen mukaiseen lannoitukseen. Uusi yhdistelmä ominaisuuksia YaraMila- tai YaraBela Inside -tunnuksella varustetuissa tuotteissa on kahden tuotteet parhaat ominaisuudet yhdistetty ainutlaatuisiksi ratkaisuiksi. Ne toimivat YaraMila- ja YaraBelatuotteiden kaltaisesti ja antavat käytännön viljelyssä toimivan yhdistelmän ominaisuuksia käyttäjilleen yhdessä tuotteessa. YaraMila TOIMII AINA Kylvöaika on viljelijän kiireisin työsesonki, kaikkien osatekijöiden on toimittava luotettavasti yhdessä. YaraMila-lannoite toimii kun rae rullaa, työkin edistyy hyvin. Tuotteiden toimivuus alkaa raaka-aineista. Yara valitsee puhtaat, vastuulllisesti tuotetut raaka-aineet. Ne valmistetaan maailman nykyaikaisimmissa lannoitetehtaissa. Koko tuotantoketju raaka-aineen louhinnasta pakkausten kierrätykseen on avointa ja tutkittua. Valmistusmenetelmissä noudatetaan lain vaatimuksia tiukempia standardeja. Siitä esimerkkinä hiilijalanjälkitakuu, joka kertoo mahdollisimman pienistä kasvihuonekaasujen määrästä typpihappotuotannossa. YaraMila-lannoitteet OVAT TEHOKKAITA YaraMila-tuotteissa ravinteiden hyvä hyötysuhde lähtee oikeasta pääravinteiden suhteesta. Lisäksi Yara-Mila-tuotteet sisältävät rikkiä, booria ja seleeniä, koska niiden puute on yleinen pelloillamme. Monessa YaraMila-tuotteessa on myös magnesiumia ja sinkkiä lannoitusohjemien tehokkuuden varmistamiseksi. Viljelysi kannattavuutta voit parantaa lannoituksen huolellisella suunnittelulla.
40 LANNOITTEET YaraBela -typpilannoitteet YaraBela-typpilannoitteet ovat helposti levitettäviä ja turvallisia käyttää sekä varastoida. Niiden typpi ei haihdu pintalevityksessä, vaan tulee tehokkaasti kasvien käyttöön. Kaikki Yara Suomen typpilannoitteet sisältävät sekä ammonium- että nitraattityppeä. Ammoniumnitraattipohjaiset typpilannoitteet turvaavat kasvin tasapainoisen typen saannin. Nitraattityppi on nopeasti kasvin käytettävissä heti levityksestä alkaen, sillä se ei pidäty maahiukkasiin. Ammoniumtyppi puolestaan pidättyy löyhästi maahiukkasiin. Se tulee kasvin käyttöön pienellä viiveellä ja on käytettävissä pidempään, eikä ole altis huuhtoutumiselle. Valitse oikea tuote YaraBela-sarjassa on ratkaisu tilan kaikkiin typpitarpeisiin. Syysviljojen kevätlannoituksiin tarvitaan typpeä ja rikkiä sekä usein myös booria. Karjanlannan täydennykseen tarvitaan lannoite, jossa on typen ja rikin lisäksi seleeniä karjan terveydeksi. Jaettuun lannoitukseen siirryttäessä YaraMila-kylvölannoite tulee valita siten, että lohkolle tulee riittävästi fosforia ja kaliumia kasvin tarpeeseen. Kasvukauden lisälannoitteeksi sopii useampikin YaraBela-lannoite. Yara CAN27 + Mg Sisältää typen lisäksi magnesiumia, mutta ei rikkiä, seleeniä eikä hiveniä. YaraBela Axan Euroopassa laajasti käytetty viljojen lisälannoite maille, joilla ei ole suurta rikkilannoitustarvetta. Sekä syysviljat että kevätvehnä saavat siitä kasvukaudella tarvitsemansa typen ja rikin. YaraBela Sulfan N26, S14 Paras valinta lisälannoitukseen lohkoille, joiden rikkiluku on punaisella eli rikkitarve on normaalia suurempi. Se sisältää nopeavaikutteista nitraattityppeä ja runsaasti rikkiä. Viljat tarvitsevat rikkiä yhden kilon 7 10 typpikiloa kohti, öljykasvit enemmän. Yara Typpiliuos 390 Nestemäinen lannoite, joka on tarkoitettu levitettäväksi kasvukaudella joko kasvustoon tai suoraan maahan. Levitystapa vaikuttaa käyttöväkevyyteen. Tuote on urea-ammoniumnitraattia, eikä se saa jäätyä varastoinnin aikana. YaraBela Seleenisalpietari Kehitetty karjanlannan täydennyslannoitukseen. Se sisältää muita lannoitteita enemmän seleeniä (25 g/t). Sen sallittu käyttökohde on nurmen tai viljan täydennyslannoitus todettuun tarpeeseen silloin, kun peltojen pääasiallisena lannoitteena käytetään lantaa. Käyttömäärä on 150 280 kg/ha. Lannoiteseleeni on turvallisin, edullisin ja helpoin tapa turvata eläinten seleeninsaanti. YaraBela Suomensalpietari Sopii kaikkien kasvien lannoitukseen keväällä viljavilla mailla, joilla ei ole fosfori- ja kaliumlannoitustarvetta, ja kasvukauden aikaiseen lisälannoitukseen. Se sisältää typen lisäksi kaliumia, rikkiä, magnesiumia, booria ja seleeniä. Osta lannoitteet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta!
LANNOITTEET 41 Lannoitteiden ravinnesisällöt Peltolannoitteet Tuotetunnus Lannoite Muut ravinteet % Toimituspaikat Muuta N-P-K % Ca Ca-vl Mg Na S B Cu Fe Mn Mo Zn Se UKI SVI Säkki/ lava kg Suursäkki kg Y1 YaraMila Y 1* 27-1,3-4 3,3 0,02 0,0015 Irto vain Uki x x 40/ 1200 650 x Y2 YaraMila Y 2* 25-2,4-5 3 0,05 0,0015 x x 650 Y3 YaraMila Y 3* 23-3-8 3 0,02 0,0015 x x 40/ 1200 650 x Y4 YaraMila Y 4* 20-2-12 3 0,02 0,0015 x x 40/1200 650 Y5 YaraMila Y 5* 22-5-5 1 1,2 0,02 0,05 0,0015 Tilausaikatuote x x 650 Y6 YaraMila Y 6* 17-4,6-10 1,2 4 0,15 Tilausaikatuote x x 650 Y7 YaraMila Y 7* 23-1,1-10 3,5 0,02 0,0015 x x 650 Y10 YaraMila Y 10* 24-4-4 2 0,02 0,0015 x 650 NK1 YaraMila NK 1* 25-0-7 0,5 4 0,02 0,0015 x x 650 NK1SE YaraMila NK 1 Se+* 26-0-7 0,6 4 0,02 0,0019 x 650 NK2 YaraMila NK 2* 22-0-12 0,7 3 0,05 0,1 0,0015 x x 40/ 1200 650 Y3H YaraMila Y 3 HIVEN* 23-3-6 1 6 0,05 0,3 0,05 0,0015 Tilausaikatuote x x 650 Y4H Yara Y 4 HIVEN* 20-2-11 3,4 0,045 0,4 0,16 0,0015 Tilausaikatuote x x 650 Typpilannoitteet Tuotetunnus Lehtilannoitteet Tuotetunnus Lannoite Muut ravinteet % Muuta Toimituspaikat Säkki/ N-P-K % lava kg Ca Ca-vl Mg Na S B Cu Fe Mn Mo Zn Se UKI SVI Liuokset Muut ravinteet g/l N-P-K g/l Ca Mg Na S B Cu Fe Mn Mo Zn Se Irto Muuta Pakkaus Ominaispaino YVA YaraVita AMAZINC 0-0-0 250 350 UN3082 5 l/10 l 1,778 YVB YaraVita BRASSITREL PRO 69-0-0 89 71 60 71 4,6 10 l /20 l 1,537 YVBO YaraVita BORTRAC 150 0-0-0 150 10 l/20 l 1,353 YVC YaraVita CALTRAC 560 0-0-0 400 3 31 10 l /20 l 1,724 YVCU YaraVita COPTRAC 0-0-0 500 UN3082 5 l/10 l 1,524 YVG YaraVita GRAMITREL 64-0-0 150 50 150 80 UN3082 10 l/20 l 1,646 YVMG YaraVita MAGTRAC 0-0-0 300 10 l/20 l 1,511 YVM YaraVita MANTRAC PRO 0-0-0 500 5 l /10 l 1,828 YVS YaraVita SOLATREL 0-192-62 10 40 10 5 UN3264 10 l /20 l 1,482 YVS1000 YaraVita SOLATREL 0-192-62 10 40 10 5 UN3264 1000 l 1,482 YVT YaraVita THIOTRAC 300 200-0-0 300 10 l /20 l 1,317 YVZ YaraVita ZINTRAC 0-0-0 700 UN3082 5 l/10 l 1,734 Suursäkki kg SS YaraBela SUOMENSALPIETARI* 27-0-1 1 4 0,02 0,0015 Irto vain Uki x x 40/ 1200 650 x YBSS YaraBela SELEENISALPIETARI* 27-0-1 1 4 0,02 0,0025 x x 650 HS Yara HIVENSALPIETARI Se* 26-0-1 1 4 0,04 0,4 0,16 0,0023 x 650 CAN27PS Yara CAN27 + Mg 27-0-0 2,4 x x 650 YBA YaraBela AXAN 27-0-0 3,7 x x 650 NSS YaraBela SULFAN N26, S14* 26-0-0 14 Tilausaikatuote x 650 YLN YaraLiva NITRABOR (Kalkkisalpietari) 15,4-0-0 18,5 18,5 0,3 Tilausaikatuote x 600 TL Yara TYPPILIUOS 390* N 390 g/l Irto vain Svi Tilausaikatuote x Pakkaus 200 l/1000 l Irto Ominaispaino x n. 1,3 Viljelysi kannattavuutta voit parantaa lannoituksen huolellisella suunnittelulla.
42 LANNOITTEET Lannoitteiden ravinnesisällöt Kloorivapaat lannoitteet Tuotetunnus Tuotetunnus Lannoite Muut ravinteet % Toimituspaikat Säkki/lava Muuta N-P-K % Ca Ca-vl Mg Na S B Cu Fe Mn Mo Zn Se UKI SVI kg H1 YaraMila HeVi 1* 8-5-19 2,5 11,6 0,05 0,05 0,25 Tilausaikatuote x x 40/ 1200 650 H2 Yara HeVi 2* 11-1,9-23 1 12 0,017 0,02 0,06 0,01 Tilausaikatuote x x 650 H3 YaraMila HeVi 3* 11-4,6-18 1,6 10 0,050 0,03 0,08 0,25 0,002 0,04 Tilausaikatuote x x 40/ 1200 650 H4 Yara HeVi 4* 12-4-17 1,8 10 0,040 0,035 0,17 0,001 0,027 Tilausaikatuote x 650 H5 Yara HeVi 5* 13-2-18 2 10,8 0,015 0,04 Tilausaikatuote x x 650 H6 YaraMila HeVi 6* 14-3-15 2,5 10 0,020 0,05 Tilausaikatuote x x 650 HNK1 Yara HeVi NK 1* 11-0-24 12,3 0,030 0,4 0,16 Tilausaikatuote x x 650 HNK2 Yara HeVi NK 2* 14-0-21 11 Tilausaikatuote x 650 Suursäkki kg Vesiliukoiset lannoitteet Vesiliukoiset lannoitteet Muut ravinteet % N-P-K % Ca Mg S B Cu Fe Mn Mo Zn Cl Muuta Toimituspaikat FPK Ferticare PK 0-8-32 1,5 10 0,021 0,01 0,12 0,1 0,002 0,03 Turku 25 kg / 1200 kg FHYD1 Ferticare HYDRO 6-6-25 2,4 4 0,03 0,02 0,2 0,14 0,004 0,02 Turku 25 kg / 1200 kg FSB Ferticare 7-9-32 7-4-27 2,7 4,4 0,02 0,01 0,2 0,2 0,002 0,11 Turku 25 kg / 1200 kg FKEM Ferticare 10-52-17 10-23-14 Turku 25 kg / 1200 kg FKOM2 Ferticare KOMBI 2 18-5-20 1,5 2 0,02 0,01 0,1 0,1 0,002 0,01 UN1759 Turku 25 kg / 1200 kg FKOM3 Ferticare KOMBI 3 14-5-21 1,6 2 0,03 0,01 0,2 0,1 0,002 0,02 UN1479 Turku 25 kg / 1200 kg FOTL Ferticare OTL Ravinteet viljely- ja raakavesitietojen mukaan Min. 3600 kg Turku 25 kg /1200 kg FHB Ferticare 4-17-24 4-7-20 3,3 4,4 0,05 0,03 0,24 0,17 0,008 0,03 Turku 25 kg / 1200 kg FOM Ferticare 7-24-38 7-11-32 0,06 0,03 0,4 0,19 0,012 0,05 Turku 25 kg / 1200 kg YLCG YaraLiva CALCINIT 16-0-0 19 Turku 25 kg /1200 kg KPLUS Krista K PLUS 14-0-39 UN1486 Turku 25 kg/1050 kg KMGS Krista MgS 9,6 13 Turku 25 kg /1000 kg KMAG Krista MAG 11-0-0 9 Turku 25 kg / 1000 kg KMKP Krista MKP 0-23-28 Turku 25 kg/1000 kg KSOP Krista SOP 0-0-43 18 Turku 25 kg /1200 kg KUR Krista U 46-0-0 Turku 15 kg/525 kg CACLH KALSIUMKLORIDI, hiutale 28 49,2 Turku 25 kg /1050 kg Pakkaus Nestemäiset lannoitteet Tuotetunnus Liuokset Muut ravinteet g/l N-P-K g/l Ca Mg S B Cu Fe Mn Mo Zn Cl Muuta Toimituspaikat MG20 MAGNESIUMNITRAATTI, neste 94-0-0 81 Turku 20 l /320 l n. 1,35 MG200 MAGNESIUMNITRAATTI, neste 94-0-0 81 Turku 200 l/800 l n. 1,35 MG1000 MAGNESIUMNITRAATTI, neste 94-0-0 81 Turku 1000 l n. 1,35 KN20 KALSIUM-NESTE 163 289 Turku 20 l /320 l n. 1,33 KN200 KALSIUM-NESTE 163 289 Turku 200 l /800 l n. 1,33 KN1000 KALSIUM-NESTE 163 289 Turku 1000 l n. 1,33 TH22 TYPPIHAPPO 60 % tekn. 152-0-0 UN2031 Turku 30 kg /960 kg PFIK20 Phosfik 42-165-210 0,14 0,28 0,28 0,28 0,014 Turku 20 l n. 1,4 GBCA20 GliborCa 120 42 140 Turku 20 l n. 1,4 DLPN YaraVita REXOLIN LPN 35-0-0 7 1,8 39 16 1,8 9 UN1760 Turku 20 l n. 1,25 DFE6 YaraVita REXOLIN D Fe 6 38-0-0 79 UN1760 Turku 20 l n. 1,3 Pakkaus Ominaispaino Osta lannoitteet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta!
LANNOITTEET 43 Lannoitteiden ravinnesisällöt Täydennyslannoitteet Lannoite Muut ravinteet % Toimituspaikat Muuta N-P-K % Ca Ca-vl Mg Na S B Cu Fe Mn Mo Zn Se UKI SVI Säkki/lava kg U UREA 46-0-0 x x 600 KSU KALIUMSUOLA 0-0-50 x x 650 KAS KALIUMSULFAATTI 0-0-41 18 x x 650 ST STARTTIRAVINNE 12-23-0 x x 30/600 650 FSL Ferticare STARTTILIUOS 4-6-4 Tilausaikatuote Turku 1000 l /1190 kg Suursäkki kg Metsälannoitteet Tuotetunnus Tuotetunnus Lannoite Muut ravinteet % Toimituspaikat Muuta N-P-K % Ca Ca-vl Mg Na S B Cu Fe Mn Mo Zn Se UKI SVI Säkki/lava kg MNP YaraMila METSÄN NP* 25-2-0 1 0,3 0,1 Tilausaikatuote x 650 MSS YaraBela METSÄSALPIETARI* 27-0-1 1 4 0,15 Tilausaikatuote x 650 Suursäkki kg Irto Turvelannoitteet Maanparannusaineet Tuotetunnus Tuotetunnus N-P-K % Ca Mg S B Cu Fe Mn Mo Zn Se Muut ravinteet % Lannoite Muuta Toimituspaikat Pakkaus PEAT1 Peatcare 11-24-24 11-11-20 0,6 2,8 0,08 1 0,5 0,4 0,1 0,2 UN3077 Turku 25 kg/1200 kg UN3077 PGM50 PG-Mix Control 50 15-4-17 2,9 1,8 3,6 0,03 0,15 0,09 0,16 0,2 0,04 Turku 25 kg/1200 kg Hidasliukoinen Maanparannusaine Muut ravinteet % Toimituspaikat Muuta N-P-K % Ca Mg K S UKI SVI Säkki/ lava kg Suursäkki kg Irto Ominaispaino MK Yara MAGNESIUM PITOINEN KALKKI* 28 3 Neutralointikyky 33 % x x 1600 kg/m 3 B Yara BIOTIITTI* 0-0-5 7 10 Neutralointikyky 13 % x x 1350 kg/m 3 AP Yara APATIITTI* 0-1-0 34 Happoliukoinen P 14% x x 1500 kg/m 3 BAP Yara BIO-APATIITTI* 0-1-4 11 8 Neutralointikyky 18 % x x 1550 kg/m 3 PEKI Yara MAANPARANNUSKIPSI* 0-0,2-0 23 18 x x 1500 kg/m 3 Muut tuotteet Tuote- Lannoite Käyttö Muuta Pakkaus tunnus RW1 Reciclean W1 Kastelujärjestelmien puhdistukseen UN2014 20 l/320 l RW2 Reciclean W2 Kastelujärjestelmien puhdistukseen UN3412 20 l/320 l Tähdellä (*) merkityt tuotteet ovat Suomessa valmistettuja. Vaarallisten aineiden kuljetusmääräysten (VAK) alaisille tuotteille on ilmoitettu UN-numero. Tuotetunnus Lannoite Käyttö Muuta Pakkaus RW1200 Reciclean W1 Kastelujärjestelmien puhdistukseen UN2014 200 l/800 l RW2200 Reciclean W2 Kastelujärjestelmien puhdistukseen UN3412 200 l/800 l Tarkista typen ja fosforin jakaumat sekä ravinnepitoisuudet painoprosentteina osoitteesta yara.fi YaraVita-tankkiseokset osoitteessa yara.fi/tankmix Katso täydellinen lannoiteluettelo yara.fi Viljelysi kannattavuutta voit parantaa lannoituksen huolellisella suunnittelulla.
44 LANNOITTEET Kevätviljojen ja kevätöljykasvien lannoitusohjelma / typpitasot 50 100 kg/ha Typpeä kg/ha Fosforiluokka Huononlainen Välttävä Viljat 4000 kg tai öljykasvit 1750 kg Fosforia kg/ha 26 16 Typpitarve yhteensä kg/ha Keväällä YaraMila Y 6 253 kg (43-12-25-10) YaraMila Y 6 294 kg (50-14-29-12) 50 Starttiravinne 58 kg (7-13-0-0) 60 Keväällä YaraMila Y 6 312 kg (53-14-31-12) YaraMila Y 6 347 kg (59-16-35-14) Kasvustoon Starttiravinne 50 kg (6-12-0-0) Viljat 5000 kg tai öljykasvit 2250 kg Fosforia kg/ha 29 19 Typpitarve yhteensä kg/ha Keväällä YaraMila Y 6 371 kg (63-17-37-15) YaraMila Y 6 412 kg (70-19-41-16) 70 Kasvustoon Starttiravinne 50 kg (6-12-0-0) 80 Keväällä YaraMila Y 6 435 kg (74-20-44-17) YaraMila Y 5 363 kg (80-18-18-4) Kasvustoon Starttiravinne 33 kg (4-8-0-0) Viljat 6000 kg tai öljykasvit 2750 kg Fosforia kg/ha 32 22 Typpitarve yhteensä kg/ha Keväällä YaraMila Y 6 500 kg (85-23-50-20) YaraMila Y 5 409 kg (90-21-21-5) 90 Kasvustoon Starttiravinne 33 kg (4-8-0-0) 100 Keväällä YaraMila Y 5 430 kg (95-22-22-5) YaraMila Y 5 432 kg (95-22-22-5) Kasvustoon Starttiravinne 41 kg (5-9-0-0) Yara Typpiliuos 12 l/ha (5 kg typpeä) Lisälannoitus kasvukaudella YaraVita Lisätyppija rikkilannoitus Kylvö Nestemäinen Rakeinen Oras/taimivaihe Tarvittaessa: YaraVita Mantrac Pro, 1 l/ha Viljat: YaraVita Gramitrel, 1 2 l/ha Öljykasvit: YaraVita Brassitrel, 3 l/ha YaraBela Suomensalpietari tai Axan Öljykasveille: YaraBela Sulfan, (100 200 kg/ha) Pensomis/ruusukevaihe Lisälannoitus parantaa satoa Yara Typpiliuos, 10 15 l/ha YaraBela Suomensalpietari tai Axan Öljykasveille: YaraBela Sulfan, (100 200 kg/ha) Lisäfosfori Starttiravinne 10 50 kg/ha YaraVita Solatrel, 5 l/ha YaraVita Solatrel, 5 l/ha Lisäkalium Kaliumsuola 50 100 kg/ha YaraMila NK 1, 50 200 kg/ha Palvelutuotteet DiscoverIT Yara CheckIT Yara Megalab kasvianalyysi Tarkasta että typpi- ja fosforilannoitus täyttää lohkolle sallitut määrät. Pellon multavuus vaikuttaa käytettävään typpimäärään. Suositus perustuu Yara Kotkaniemen kenttäkokeisiin sekä suomalaisilla tiloilla tehtyihin tilakokeisiin. Osta lannoitteet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta!
LANNOITTEET 45 Tyydyttävä Hyvä Korkea 10 5 0 YaraMila Y 10 208 kg (50-8-8-4) YaraMila Y 2 200 kg (50-5-10-6) YaraMila NK 1 200 kg (50-0-14-8) YaraMila Y 10 250 kg (60-10-10-5) YaraMila Y 1 225 kg (60-3-10-7) YaraMila NK 1 240 kg (60-0-17-10) 13 8 3 YaraMila Y 10 292 kg (70-12-12-6) YaraMila Y 2 280 kg (70-7-14-8) YaraMila NK 1 280 kg (70-0-20-11) YaraVita Solatrel 5 l/ha YaraMila Y 10 325 kg (78-13-13-7) YaraMila Y 2 320 kg (80-8-16-10) YaraMila NK 1 320 kg (80-0-22-13) YaraVita Solatrel 5 l/ha 16 11 6 YaraMila Y 10 375 kg (90-15-15-8) YaraMila Y 2 360 kg (90-9-18-11) YaraMila Y 1 338 kg (90-4-15-11) YaraMila Y 10 400 kg (96-16-16-8) YaraMila Y 2 400 kg (100-10-20-12) YaraMila Y 1 376 kg (100-5-16-12) Korren/varrenkasvu Viljat: YaraVita Gramitrel, 1 2 l/ha tai Öljykasvit: YaraVita Brassitrel, 3 l/ha Yara Typpiliuos, 20 50 l/ha + YaraVita Thiotrac, 5 l/ha YaraBela Suomensalpietari tai Axan Öljykasveille: YaraBela Sulfan, (100 200 kg/ha) Yara N-Sensor Tähkiminen Lisälannoitus parantaa valkuaista Viljoille: YaraVita Thiotrac, 5 l/ha Viljoille: Yara Typpiliuos, 20 50 l/ha + YaraVita Thiotrac, 5 l/ha Yara N-Sensor Lisätietoja Vesimäärä 200 l/ha Vesimäärä 200 400 l/ha Kuivaan kasvuston Vesimäärä 200 l/ha Peruskunnostukseen Yara Biotiitti Maatalouden ympäristökorvauksen mukaiset suositukset huomioitava lopullista suositusta laskettaessa. Lisää lannoitusohjelmia eri kasveille osoitteesta www.yara.fi Viljelysi kannattavuutta voit parantaa lannoituksen huolellisella suunnittelulla.
46 LANNOITTEET Kevätviljojen ja kevätöljykasvien lannoitusohjelma / typpitasot 110 160 kg/ha Typpeä kg/ha Fosforiluokka Huononlainen Välttävä Viljat 4000 kg tai öljykasvit 1750 kg Fosforia kg/ha 26 16 Typpitarve yhteensä kg/ha Keväällä YaraMila Y 5 500 kg (110-25-25-6) YaraMila Y 10 396 kg (95-16-16-8) 110 Kasvustoon YaraBela Axan 55 kg/ha (15-0-0-2) 120 Keväällä YaraMila Y 5 500 kg (110-25-25-6) YaraMila Y 10 396 kg (95-16-16-8) Kasvustoon Yara Typpiliuos 25 l (10 kg N) YaraBela Axan 92 kg/ha (25-0-0-3) Viljat 5000 kg tai öljykasvit 2250 kg Fosforia kg/ha 29 19 Typpitarve yhteensä kg/ha Keväällä YaraMila Y 5 500 kg (110-25-25-6) YaraMila Y 10 377 kg (110-18-18-9) 130 Kasvustoon YaraMila Y 3 87 kg (20-3-7-2) YaraBela Axan 74 kg/ha (20-0-0-3) 140 Keväällä YaraMila Y 5 500 kg (110-25-25-6) YaraMila Y 10 458 kg (110-18-18-9) Kasvustoon YaraMila Y 2 120 kg (30-3-6-4) YaraBela Axan 111 kg/ha (30-0-0-4) Viljat 6000 kg tai öljykasvit 2750 kg Fosforia kg/ha 32 22 Typpitarve yhteensä kg/ha Keväällä YaraMila Y 5 500 kg (110-25-25-6) YaraMila Y 10 542 kg (130-22-22-11) 150 Oraslannoitus Kasvustoon YaraMila Y 3 174 kg (40-5-14-5) YaraBela Axan 74 kg/ha (20-0-0-3) Keväällä YaraMila Y 5 500 kg (110-25-25-6) YaraMila Y 10 542 kg (130-22-22-11) 160 Oraslannoitus Kasvustoon YaraMila Y 3 217 kg (50-7-17-6) YaraBela Axan 110 kg/ha (30-0-0-4) Lisälannoitus kasvukaudella YaraVita Lisätyppija rikkilannoitus Lisäfosfori Lisäkalium Kylvö Nestemäinen Rakeinen Starttiravinne 10 50 kg/ha Kaliumsuola 50 100 kg/ha Oras/taimivaihe Tarvittaessa: YaraVita Mantrac Pro, 1 l/ha Viljat: YaraVita Gramitrel, 1 2 l/ha Öljykasvit: YaraVita Brassitrel, 3 l/ha YaraBela Suomensalpietari tai Axan Öljykasveille YaraBela Sulfan, (100 200 kg/ha) YaraVita Solatrel, 5 l/ha YaraMila NK 1, 50 200 kg/ha Pensomis/ruusukevaihe Lisälannoitus parantaa satoa Yara Typpiliuos, 10 15 l/ha YaraBela Suomensalpietari tai Axan Öljykasveille YaraBela Sulfan, (100 200 kg/ha) YaraVita Solatrel, 5 l/ha Palvelutuotteet DiscoverIT Yara CheckIT Yara Megalab kasvianalyysi Tarkasta että typpi- ja fosforilannoitus täyttää lohkolle sallitut määrät. Pellon multavuus vaikuttaa käytettävään typpimäärään. Suositus perustuu Yara Kotkaniemen kenttäkokeisiin sekä suomalaisilla tiloilla tehtyihin tilakokeisiin. Osta lannoitteet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta!
LANNOITTEET 47 Tyydyttävä Hyvä Korkea 10 5 0 YaraMila Y 10 250 kg (60-10-10-5) YaraMila Y 1 376 kg (100-5-16-12) YaraBela Axan 407 kg/ha (110-0-0-15) YaraBela Axan 185 kg/ha (50-0-0-7) Yara Typpiliuos 25 l (10 kg N) YaraMila Y 10 250 kg (60-10-10-5) YaraMila Y 1 376 kg (100-5-16-12) YaraBela Axan 444 kg/ha (120-0-0-16) YaraBela Axan 222 kg/ha (60-0-0-8) YaraBela Axan 74 kg/ha (20-0-0-3) 13 8 3 YaraMila Y 10 313 kg (75-13-13-6) YaraMila Y 1 488 kg (130-6-21-16) YaraMila NK 1 400 kg (100-0-28-16) YaraBela Axan 203 kg/ha (55-0-0-8) YaraBela Axan 111 kg (30-0-0-4) YaraMila Y 10 313 kg (75-13-13-6) YaraMila Y 1 451 kg (120-6-19-15) YaraMila NK 1 400 kg (100-0-28-16) YaraBela Axan 240 kg/ha (65-0-0-9) YaraBela Axan 74 kg/ha (20-0-0-3) YaraBela Axan 148 kg (40-0-0-6) 16 11 6 YaraMila Y 10 396 kg (95-16-16-8) YaraMila Y 10 270 kg (65-11-11-5) YaraMila Y 1 451 kg (120-6-19-15) YaraBela Axan 150 kg/ha (41-0-0-6) YaraBela Axan 203 kg/ha (55-0-0-8) YaraBela Axan 163 kg/ha (44-0-0-6) YaraBela Axan 111 kg (30-0-0-4) YaraMila Y 10 396 kg (95-16-16-8) YaraMila Y 10 270 kg (65-11-11-5) YaraMila Y 1 451 kg (120-6-19-15) YaraBela Axan 150 kg/ha (41-0-0-6) YaraBela Axan 240 kg/ha (65-0-0-9) YaraBela Axan 200 kg/ha (54-0-0-7) YaraBela Axan 148 kg (40-0-0-6) Korren/varrenkasvu Viljat: YaraVita Gramitrel, 1 2 l/ha Öljykasvit: YaraVita Brassitrel, 3 l/ha Yara Typpiliuos, 20 50 l/ha + YaraVita Thiotrac, 5 l/ha YaraBela Suomensalpietari tai Axan Öljykasveille YaraBela Sulfan, (100 200 kg/ha) Tähkiminen Lisälannoitus parantaa valkuaista Viljoille: YaraVita Thiotrac, 5 l/ha Viljoille: Yara Typpiliuos, 20 50 l/ha + YaraVita Thiotrac, 5 l/ha Lisätietoja Vesimäärä 200 l/ha Vesimäärä 200 400 l/ha Kuivaan kasvuston Vesimäärä 200 l/ha Yara N-Sensor Yara N-Sensor Peruskunnostukseen Yara Biotiitti Maatalouden ympäristökorvauksen mukaiset suositukset huomioitava lopullista suositusta laskettaessa. Lisää lannoitusohjelmia eri kasveille osoitteesta www.yara.fi Viljelysi kannattavuutta voit parantaa lannoituksen huolellisella suunnittelulla.
48 LANNOITTEET Säilörehu, 3 satoa, ei satotasokorjausta / typpeä 110+90+40, kivennäismaa, ei karjanlantaa kg/ha Kalium Fosfori kg/ha Huono 220 Huononlainen 190 Välttävä 160 Tyydyttävä 100 Hyvä Korkea 60 Huono 40 Huononlainen 32 Välttävä 24 1. YaraMila Y 6 640 kg (109-29-64-26) 1. YaraMila Y 6 640 kg (109-29-64-26) 1. YaraMila Y 4 550 kg (110-11-66-17) 2. YaraMila Y 4 450 kg (90-9-54-14) 2. YaraMila NK 2 410 kg (90-0-49-12) 2. YaraMila Y 4 450 kg (90-9-54-14) 3. YaraMila NK 2 180 kg (40-0-22-5) 3. YaraMila NK 2 180 kg (40-0-22-5) 3. YaraMila Y 4 200 kg (40-4-24-6) NPKS 238-38-140-45 NPKS 239-29-135-43 NPKS 240-24-144-36 1. YaraMila Y 6 640 kg (109-29-64-26) 1. YaraMila Y 6 640 kg (109-29-64-26) 1. YaraMila Y 4 550 kg (110-11-66-17) 2. YaraMila Y 4 450 kg (90-9-54-14) 2. YaraMila NK 2 410 kg (90-0-49-12) 2. YaraMila Y 4 450 kg (90-9-54-14) 3. YaraMila NK2 180 kg (40-0-22-5) 3. YaraMila NK 2 180 kg (40-0-22-5) 3. YaraMila Y 4 200 kg (40-4-24-6) NPKS 238-38-140-45 NPKS 239-29-135-43 NPKS 240-24-144-36 1. YaraMila Y 6 640 kg (109-29-64-26) 1. YaraMila Y 10 450 kg (108-18-18-9) 1. YaraMila Y 10 450 kg (108-18-18-9) 2. YaraMila Y 4 450 kg (90-9-54-14) 2. YaraMila Y 4 450 kg (90-9-54-14) 2. YaraMila NK 2 410 kg (90-0-49-12) 3. YaraMila NK 2 180 kg (40-0-22-5) 3. YaraMila Y 4 200 kg (40-4-24-6) 3. YaraMila Y 4 200 kg (40-4-24-6) NPKS 238-38-140-45 NPKS 238-31-96-29 NPKS 238-22-91-27 1. YaraMila Y 5 500 kg (110-25-25-6) 1. YaraMila Y 10 450 kg (108-18-18-9) 1. YaraMila Y 10 450 kg (108-18-18-9) 2. YaraMila Y 4 450 kg (90-9-54-14) 2. YaraMila Y 4 450 kg (90-9-54-14) 2. YaraMila NK 2 410 kg (90-0-49-12) 3. YaraMila Y 4 200 kg (40-4-24-6) 3. YaraMila Y 4 200 kg (40-4-24-6) 3. YaraMila NK 2 180 kg (40-0-22-5) NPKS 240-38-103-26 NPKS 238-31-96-29 NPKS 240-24-97-24 1. YaraMila Y 10 450 kg (108-18-18-9) 1. YaraMila Y 10 450 kg (108-18-18-9) 1. YaraMila Y 10 450 kg (108-18-18-9) 2. YaraMila Y 10 380 kg (91-15-15-8) 2. YaraMila Y 2 360 kg (90-9-18-11) 2. YaraMila NK 1 360 kg (90-0-25-14) 3. YaraMila Y 4 200 kg (40-4-24-5) 3. YaraMila Y 4 200 kg (40-4-24-6) 3. Yara NK 1 Se+ 160 kg (41-0-7-6) NPKS 239-37-57-23 NPKS 238-31-60-26 NPKS 239-18-51-30 Hivenlannoitus * Ravinteet 1. sato 2. sato 3. sato Moniravinteiset YaraVita Thiotrac YaraVita Gramitrel YaraVita Solatrel YaraVita Amazinc Yksiravinteiset YaraVita Zintrac YaraVita Coptrac YaraVita Magtrac N, S Mg, Mn, Zn, Cu P, K, Ca, Mg, Mn, Zn Mn, Zn 5 10 l/ha 2 l/ha 5 l/ha 1 2 l/ha 5 l/ha 1 l/ha 1 l/ha 5 l/ha 1 l/ha 1 l/ha Zn Cu Mg 1 l/ha 0,25 0,5 l/ha 5 l/ha 0,5 l/ha 0,25 l/ha 0,5 l/ha 0,25 l/ha Maanparannus Nurmen perustamisen yhteydessä Yara Biotiitti Yara Mg-pitoinen kalkki K, Mg, Ca Ca, Mg 5 10 t/ha 3 9 t/ha * Ruiskutus heti, kun kasvu alkaa (kasvuston ollessa n. 10 20 cm korkeaa). Vesimäärä 200 l/ha. Tarkasta, että typpi- ja fosforilannoitus täyttää lohkolle sallitut määrät. Pellon multavuus vaikuttaa käytettävään typpimäärään. Osta lannoitteet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta!
LANNOITTEET 49 Tyydyttävä 14 Hyvä 5 Korkea Arveluttavan korkea 0 1. YaraMila Y 3 460 kg (106-14-37-14) 1. YaraMila Y 7 450 kg (104-5-45-16) 1. YaraMila NK 2 500 kg (110-0-60-15) 2. YaraMila NK 2 420 kg (92-0-50-13) 2. YaraMila NK 2 420 kg (92-0-50-13) 2. YaraMila NK 2 400 kg (88-0-48-12) 3. YaraMila NK 2 180 kg (40-0-22-5) 3. YaraMila NK 2 180 kg (40-0-22-5) 3. YaraMila NK 2 180 kg (40-0-22-5) NPKS 238-14-109-32 NPKS 236-5-117-34 NPKS 238-0-130-32 1. YaraMila Y 3 460 kg (106-14-37-14) 1. YaraMila Y 7 450 kg (104-5-45-16) 1. YaraMila NK 2 500 kg (110-0-60-15) 2. YaraMila NK 2 420 kg (92-0-50-13) 2. YaraMila NK 2 420 kg (92-0-50-13) 2. YaraMila NK 2 400 kg (88-0-48-12) 3. YaraMila NK 2 180 kg (40-0-22-5) 3. YaraMila NK 2 180 kg (40-0-22-5) 3. YaraMila NK 2 180 kg (40-0-22-5) NPKS 238-14-109-32 NPKS 236-5-117-34 NPKS 238-0-130-32 1. YaraMila Y 3 460 kg (106-14-37-14) 1. YaraMila Y 7 450 kg (104-5-45-16) 1. YaraMila NK 2 500 kg (110-0-60-15) 2. YaraMila NK 2 420 kg (92-0-50-13) 2. YaraMila NK 2 420 kg (92-0-50-13) 2. YaraMila NK 2 400 kg (88-0-48-12) 3. YaraMila NK 2 180 kg (40-0-22-5) 3. YaraMila NK 2 180 kg (49-0-22-5) 3. YaraMila NK 2 180 kg (40-0-22-5) NPKS 238-14-109-32 NPKS 236-5-117-34 NPKS 238-0-130-32 1. YaraMila Y 2 440 kg (110-11-22-13) 1. YaraMila Y 1 380 kg (101-5-16-13) 1. YaraBela Suomensalpietari 400 kg (108-0-4-16) 2. YaraMila NK 2 410 kg (90-0-49-12) 2. YaraMila NK 2 450 kg (99-0-54-14) 2. YaraMila NK 2 410 kg (90-0-49-12) 3. YaraMila NK 2 180 kg (40-0-22-5) 3. YaraMila NK 2 180 kg (40-0-22-5) 3. YaraMila NK 2 180 kg (40-0-22-5) NPKS 240-11-93-31 NPKS 240-5-92-31 NPKS 238-0-75-34 1. YaraMila Y 2 440 kg (110-11-22-13) 1. YaraMila Y 1 380 kg (101-5-16-13) 1. YaraBela Suomensalpietari 400 kg (108-0-4-16) 2. YaraMila NK 1 360 kg (90-0-25-14) 2. YaraMila NK 1 360 kg (90-0-25-14) 2. YaraMila NK 1 360 kg (90-0-25-14) 3. Yara NK 1 Se+ 150 kg (39-0-7-6) 3. Yara NK 1 Se+ 180 kg (46-0-8-7) 3. Yara NK 1 Se+ 160 kg (41-0-7-6) NPKS 239-11-54-34 NPKS 237-5-50-34 NPKS 239-0-37-37 Suositus perustuu Yara Kotkaniemen kenttäkokeisiin sekä suomalaisilla tiloilla tehtyihin tilakokeisiin. Maatalouden ympäristökorvauksen mukaiset suositukset huomioitava lopullista suositusta laskettaessa. Lisää lannoitusohjelmia eri kasveille osoitteesta www.yara.fi Viljelysi kannattavuutta voit parantaa lannoituksen huolellisella suunnittelulla.
50 LANNOITTEET Säilörehu, 3 satoa satotasokorjauksella / typpeä 110+100+30, kivennäismaa, liete kesällä 25 m 3 /ha Fosfori kg/ha kg/ha Kalium Huono 220 Huononlainen 190 Välttävä Huono 46 Huononlainen 38 Välttävä 30 1. YaraMila Y 6 640 kg (119-29-64-26) 1. YaraMila Y 4 550 kg (110-11-66-17) 1. YaraMila Y 4 550 kg (110-11-66-17) 2. YaraMila NK 2 260 kg (100-13-104-8)* 2. YaraMila Y 4 280 kg (99-18-106-8)* 2. YaraMila Y 4 280 kg (99-18-106-8)* 3. YaraMila Y 4 150 kg (30-3-18-5) 3. YaraMila Y 4 150 kg (30-3-18-5) 3. YaraMila NK 2 130 kg (29-0-16-4) NPKS 239-45-186-38 NPKS 239-32-190-29 NPKS 237-29-188-29 1. YaraMila Y 6 640 kg (109-29-64-26) 1. YaraMila Y 3 480 kg (110-14-38-14) 1. YaraMila Y 4 550 kg (110-11-66-17) 2. YaraMila NK 2 260 kg (100-13-104-8)* 2. YaraMila Y 4 280 kg (99-18-106-8)* 2. YaraMila Y 4 280 kg (99-18-106-8)* 3. YaraMila Y 4 150 kg (30-3-18-5) 3. YaraMila Y 4 150 kg (30-3-18-5) 3. Yara NK 1 Se+ 120 kg (31-0-6-5) NPKS 239-45-186-38 NPKS 239-36-163-27 NPKS 239-29-178-30 1. YaraMila Y 6 640 kg (109-29-64-26) 1. YaraMila Y 3 480 kg (110-14-38-14) 1. YaraMila Y 10 430 kg (103-17-17-9) 2. Yara Hivensalpietari Se+ 220 kg (99-13-75-9)* 2. YaraMila Y 4 280 kg (99-18-106-8)* 2. Yara NK 1 Se+ 240 kg (104-13-84-10)* 160 Lannoitusohjelmat. Säilörehu, 3 satoa, satotasokorjauksella, liete kesällä, kivennäismaa Tyydyttävä 100 3. YaraMila Y 4 150 kg (30-3-18-5) 3. YaraMila Y 4 150 kg (30-3-18-5) 3. Yara NK Se+ 120 kg (31-0-6-5) NPKS 238-45-157-40 NPKS 239-36-163-27 NPKS 238-30-106-23 1. YaraMila Y 5 500 kg (110-25-25-6) 1. YaraMila Y 5 500 kg (110-25-25-6) 1. YaraMila Y 10 430 kg (103-17-17-9) 2. Yara Hivensalpietari Se+ salpietari Se+ salpietari Se+ 2. Yara Hiven- 2. Yara Hiven- 220 kg (99-13-75-9)* 220 kg (99-13-75-9)* 240 kg (104-13-75-10)* 3. YaraMila Y 5 130 kg (29-7-7-2) 3. Yara NK 1 Se+ 110 kg (28-0-5-4) 3. Yara NK 1 Se+ 120 kg (31-0-6-5) NPKS 237-44-106-17 NPKS 237-38-105-20 NPKS 238-30-98-24 Hyvä 1. YaraMila Y 5 500 kg (110-25-25-6) 1. YaraMila Y 5 500 kg (110-25-25-6) 1. YaraMila Y 10 430 kg (103-17-17-9) Korkea 2. Yara Hivensalpietari Se+ salpietari Se+ salpietari Se+ 2. Yara Hiven- 2. Yara Hiven- 60 220 kg (99-13-75-9)* 220 kg (99-13-75-9)* 240 kg (104-13-75-10)* 3. YaraMila Y 5 130 kg (29-7-7-2) 3. Yara Hivensalpietari Se+ salpietari Se+ 3. Yara Hiven- 110 kg (28-0-1-5) 120 kg (31-0-1-5) NPKS 237-43-106-17 NPKS 237-38-101-20 NPKS 238-30-93-24 * Luvut sisältävät lietteen 25 m 3 ravinteet: 42,5 kg N, 12,5 kg P kg ja 73 kg K Hivenlannoitus * Ravinteet 1. sato 2. sato 3. sato Moniravinteiset YaraVita Thiotrac YaraVita Gramitrel YaraVita Solatrel YaraVita Amazinc N, S Mg, Mn, Zn, Cu P, K, Ca, Mg, Mn, Zn Mn, Zn 5 10 l/ha 2 l/ha 5 l/ha 1 2 l/ha 5 l/ha 1 l/ha 1 l/ha 5 l/ha 1 l/ha 1 l/ha Yksiravinteiset YaraVita Zintrac YaraVita Coptrac YaraVita Magtrac Zn Cu Mg 1 l/ha 0,25 0,5 l/ha 5 l/ha 0,5 l/ha 0,25 l/ha 0,5 l/ha 0,25 l/ha Maanparannus Nurmen perustamisen yhteydessä Yara Biotiitti Yara Mg-pitoinen kalkki K, Mg, Ca Ca, Mg 5 10 t/ha 3 9 t/ha * Ruiskutus heti, kun kasvu alkaa (kasvuston ollessa n. 10 20 cm korkeaa). Vesimäärä 200 l/ha. Tarkasta, että typpi- ja fosforilannoitus täyttää lohkolle sallitut määrät. Pellon multavuus vaikuttaa käytettävään typpimäärään. Osta lannoitteet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta!
LANNOITTEET 51 Tyydyttävä 20 Hyvä 11, lantapoikkeus Korkea Arveluttavan korkea 0 1. YaraMila Y 7 470 kg (108-5-48-16) 1. YaraMila NK 2 500 kg (110-0-60-15) 2. YaraMila NK 2 260 kg (100-13-104-8)* 2. YaraMila NK 2 260 kg (100-13-104-8)* 3. YaraMila NK 2 130 kg (29-0-16-4) 3. YaraMila NK 2 130 kg (29-0-16-4) NPKS 236-18-166-28 NPKS 238-13-179-27 1. YaraMila Y 7 470 kg (108-5-48-16) 1. YaraMila NK 2 500 kg (110-0-60-15) 2. Yara NK 1 Se+ 220 kg (99-13-83-9)* 2. Yara NK 1 Se+ 220 kg (99-13-83-9)* 3. Yara NK 1 Se+ 120 kg (31-0-6-5) 3. Yara NK 1 Se+ 120 kg (31-0-6-5) NPKS 238-18-135-30 NPKS 240-13-148-29 1. YaraMila Y 7 470 kg (108-5-48-16) 1. YaraMila NK 1 440 kg (110-0-31-18) 2. Yara NK 1 Se+ 220 kg (99-13-83-9)* 2. Yara NK Se+ 220 kg (99-13-83-9)* Tähän fosforiluokkaan ei voi levittää lietettä. Lannoitusohjelmat. Säilörehu, 3 satoa, NPKS 238-18-135-30 NPKS 240-13-119-31 satotasokorjauksella, liete kesällä, kivennäismaa 3. Yara NK 1 Se+ 120 kg (31-0-6-5) 3. Yara NK 1 Se+ 120 kg (31-0-6-5) 1. YaraMila Y 1 410 kg (109-5-18-14) 1. YaraBela Suomensalpietari 400 kg (108-0-4-16) 2. Yara Hivensalpietari Se+ 220 kg (99-13-75-9)* 2. Yara NK 1 Se+ 220 kg (99-13-83-9)* 3. Yara NK 1 Se+ 120 kg (31-0-6-5) 3. Yara NK 1 Se+ 120 kg (31-0-6-5) NPKS 239-18-98-28 NPKS 238-13-92-30 1. YaraMila Y 1 410 kg (109-5-18-14) 1. YaraBela Suomensalpietari 400 kg (108-0-4-16) 2. Yara Hivensalpietari Se+ salpietari Se+ 2. Yara Hiven- 230 kg (101-13-75-10)* 220 kg (99-13-75-9)* 3. Yara Hivensalpietari Se+ salpietari Se+ 3. Yara Hiven- 110 kg (28-0-1-5) 120 kg (31-0-1-5) NPKS 239-18-94-28 NPKS 238-13-80-31 Viljelysi kannattavuutta voit parantaa lannoituksen huolellisella suunnittelulla.
52 LANNOITTEET YaraVita -lehtilannoitteet Ratkaisu hivenravinteiden puutokseen YaraVita-sarja on hivenravinneratkaisu kasvien oikea-aikaiseen täsmäkäsittelyyn. Yhdenkin hivenravinteen puute estää kasvia hyödyntämästä tehokkaasti muita annettuja ravinteita. Kasvin lehdelle ruiskutettuna YaraVita imeytyy nopeasti kasvin lehtiin ja vaikuttaa pitkäaikaisesti auttaen kasvia tehostamaan kasvuaan. YaraVita-sarjan lehtilannoitteet ovat hyvin liukenevia ja tehokkaita ehkäisemään tai korjaamaan ravinnepuutoksia. Ne sisältävät ravinteiden lisäksi liukenevuutta parantavia aineita, kostutusainetta ja kiinnitettä ja niiden korkea laatu on muuttumaton. Yaran työkalut ravinnepuutosten havaitsemiseen YARA CHECKIT auttaa tunnistamaan ravinnepuutoksen ja antaa suosituksen oikeasta Yaran tuotteesta. Lataa puhelimeesi tai tablettitietokoneeseesi CheckIT-sovellus. YaraVita-tuotteiden laatu on korkea ja muuttumaton. Tuotteet ovat valmiiksi nestemäisiä ja helppokäyttöisiä. Hyvä sekoitettavuus kasvinsuojeluaineiden kanssa. Nopea imeytyminen ja sateenkesto. Pitkäaikaikainen vaikutus. YARA MEGALAB -kasvianalyysi paljastaa piilevät ravinnepuutokset. Ottamalla valitusta lohkosta kasvianalyysin, voit helposti tarkentaa lannoitusta ja näin vaikuttaa sadontuottoon. Osta lannoitteet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta!
LANNOITTEET 53 YaraVita -lehtilannoitteet YaraVita GRAMITREL Moniravinteinen lehtilannoite viljoille ja nurmille hivenravinnepuutosten torjuntaan ja kasvun edistämiseen. Tuotteen ominaisuudet ja edut: sisältää viljojen ja nurmien tärkeimmät ravinteet mahdollistaa suuren ja laadukkaan sadon parantaa sadon laatua, nostaa hivenainepitoisuuksia Ravinnesisältö grammoina litrassa Typpeä (N) 64 g/l Magnesiumia (Mg 50 g/l Kuparia (Cu) 50 g/l Mangaania (Mn) 150 g/l Sinkkiä (Zn) 80 g/l YaraVita THIOTRAC 300 Viljoille, öljykasveille ja nurmille rikkilannoitukseen. Tuotteen ominaisuudet ja edut: parantaa typen hyväksikäyttöä lisää satoa ja valkuaisen määrää, nostaa raakavalkuaispitoisuutta sopii viljoille ja öljykasveille seoksena Yara Typpiliuos 390:n kanssa sopii myös esim. kaali- ja sipulikasveille rikin lisäämiseen rikki on kasveille nopeasti käyttökelpoista sulfaattirikkiä Ravinnesisältö grammoina litrassa Typpeä (N) 200 g/l Rikkiä (S) 300 g/l YaraVita BRASSITREL PRO Moniravinteinen lehtilannoite öljy- ja kaalikasveille hivenravinnepuutosten torjuntaan ja kasvun edistämiseen. Tuotteen ominaisuudet ja edut: sisältää öljy- ja kaalikasvien tärkeimmät ravinteet, kuten boorin varmistaa hyvän kasvun ja kukinnan varmistaa kaalikasvien laadun sopii myös muille kasveille Ravinnesisältö grammoina litrassa Typpeä (N) 69 g/l Kalsiumia (Ca) 89 g/l Magnesiumia (Mg) 71 g/l Booria (B) 60 g/l Mangaania (Mn) 71 g/l Molybdeenia (Mo) 4,6 g/l YaraVita SOLATREL Perunalle, vihanneksille ja viljoille fosforilannoitukseen ja muiden kriittisten ravinteiden täydennykseen. Tuotteen ominaisuudet ja edut: lisää perunan mukulamäärää annettaessa mukulanmuodostuksen alussa, myöhäisempi käsittely lisää mukuloiden kokoa mahdollistaa mansikan hyvän kasvun, lisää kukkien ja sadon määrää sopii myös viljojen, nurmien ja muiden kasvien ravinnepuutosten torjuntaan ja kasvun edistämiseen Ravinnesisältö grammoina litrassa Fosforia (P) 192 g/l Kaliumia (K) 62 g/l Kalsiumia (Ca) 10 g/l Magnesiumia (Mg) 40 g/l Mangaania (Mn) 10 g/l Sinkkiä (Zn) 5 g/l Viljelysi kannattavuutta voit parantaa lannoituksen huolellisella suunnittelulla.
54 LANNOITTEET YaraVita -lehtilannoitteet YaraVita BORTRAC 150 Viljelykasveille ja metsään boorilannoitukseen. Tuotteen ominaisuudet ja edut: parantaa öljykasvien satoa edistämällä kasvua ja kukintaa parantaa mansikan kukintaa ja marjojen säilyvyyttä. parantaa omenien hedelmien muodostumista ja varastolaatua varmistaa vihannesten laadun parantaa perunan säilymistä soveltuu myös luonnonmukaiseen tuotantoon Boori on tärkeä uusien solukoiden muodostumiselle, kukinnan onnistumiselle ja tasaiselle tuleentumiselle. Boorin puutteessa juurten kehitys heikkenee. Ravinnesisältö grammoina litrassa Booria (B) 150 g/lv YaraVita COPTRAC Kaikille kasveille kuparilannoitukseen. Tuotteen ominaisuudet ja edut: parantaa kasvin yhteyttämistä ja kasvua edistää kukkien ja siementen muodostumista parantaa versojen vahvuutta ja estää lakoontumista auttaa veden kulkeutumista kasvin sisällä soveltuu myös luonnonmukaiseen tuotantoon Ravinnesisältö grammoina litrassa Kuparia (Cu) 500 g/l YaraVita MANTRAC PRO Kaikille kasveille mangaanilannoitukseen. Tuotteen ominaisuudet ja edut: markkinoiden väkevin mangaanilannoite tehostaa yhteyttämistä ja muiden ravinteiden hyväksikäyttöä parantaa viljojen ja nurmien satoa sekä kuivuuden kestoa sopii erityisesti sokerijuurikkaan mangaanilannoitukseen parantaa mansikan juurten ja versojen tervettä kasvua edistää omenan tervettä kasvua ja hedelmien värittymistä soveltuu myös luonnonmukaiseen tuotantoon Mangaanin puutetta esiintyy nopean kasvun aikaan pelloilla, joiden ph on korkea, maalaji on kevyt tai maassa on runsaasti humusta. Ravinnesisältö grammoina litrassa Mangaania (Mn) 500 g/l YaraVita ZINTRAC Kaikille kasveille sinkkilannoitukseen. Tuotteen ominaisuudet ja edut: markkinoiden väkevin sinkkilannoite edistää kasvua ja sadon muodostusta parantaa kukintaa ja sitä kautta vaikuttaa sadon määrään ja laatuun suurentaa marjojen ja hedelmien kokoa ja määrää lisää nurmisatoa ja nostaa rehun sinkkipitoisuutta soveltuu myös luonnonmukaiseen tuotantoon Ravinnesisältö grammoina litrassa Sinkkiä (Zn) 700 g/l Osta lannoitteet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta!
LANNOITTEET 55 YaraVita CALTRAC 560 Mansikalle, omenalle ja avomaan vihanneksille kalsiumlannoitukseen. Tuotteen ominaisuudet ja edut: kalsiumin puutos aiheuttaa kasvuhäiriöitä, kuten lehden reunapoltetta ja omenan pilkkutautia ja hedelmien kiinteyden katoamista boori on tärkeä kukinnan ja pölyttymisen onnistumiselle sinkin puutos aiheuttaa pieniä ja epämuotoisia marjoja ja hedelmiä mahdollistaa nopean ravinnesaannin myös epäedullisissa olosuhteissa lisää mansikan laatua ja kauppakelpoista satoa parantaa omenasadon laatua, estää laikkutautien kehittymistä ja parantaa varastointikestävyyttä Ravinnesisältö grammoina litrassa Kalsiumia (Ca) 400 g/l Typpeä (N) 69 g/l Booria (B) 3 g/l Sinkkiä (Zn) 31 g/l YaraVita MAGTRAC Erityisesti perunalle ja nurmelle magnesiumlannoitukseen. Tuotteen ominaisuudet ja edut: sopii erityisesti perunan magnesiumpuutosten poistamiseen parantaa kasvin yhteyttämiskykyä, kasvua ja satoa parantaa sadon määrää ja laatua lisäämällä valkuaisaineiden ja hiilihydraattien muodostumista YaraVita AMAZINC YaraVita Amazinc hivenravinneliuos erityisesti nurmille, sopii myös muille peltokasveille. Tuotteen ominaisuudet ja edut: nostaa nurmen mangaani- ja sinkkipitoisuutta tehostaa nurmen kasvua, lisää satoa, parantaa raakavalkuaispitoisuutta parantaa eläinten terveyttä, hedelmällisyyttä, tuotosta ja vastustuskykyä soveltuu myös luonnonmukaiseen tuotantoon Ravinnesisältö grammoina litrassa Mangaania (Mn) 250 g/l Sinkkiä (Zn) 350 g/l Tankmix-palvelu Tarkista sekoitettavuus yara.fi/tankmix palvelussa. Voit myös ladata Tankmixsovelluksen ios- tai Android-puhelimeesi laitteen sovelluskaupasta. Hae hakusanalla tankmix. Ravinnesisältö grammoina litrassa Magnesiumia (Mg) 300 g/l Viljelysi kannattavuutta voit parantaa lannoituksen huolellisella suunnittelulla.
56 LANNOITTEET YaraVita-lehtilannoitteiden kasvikohtaiset käyttömäärät Kasvi YaraVita GRAMITREL Vesimäärä 200 l/ha Viljat Ensimmäinen käsittely 2 l/ ha 4-lehtiasteelta tähkälletuloon asti. Kovassa ravinteiden puutoksessa uusi käsittely 10 14 vrk kuluttua. Syysviljat: 1 l/ha ennen kasvuston siirtymistä talvilepoon. Maissi Öljykasvit Nurmi 2 l/ha 4 8 -lehtiasteella. Uusitaan tarvittaessa 10 14 vrk kuluttua. 2 l/ha 14 21 päivää ennen korjuuta tai laiduntamista. (Älä käytä lampaiden rehuksi käytettävälle nurmelle.) YaraVita THIOTRAC 300 Vesimäärä 200 l/ha Omena 500 1000 l/ha Ensimmäinen käsittely 5 l/ha korrenkasvun alkuvaiheessa. Kohtalaisessa ja kovassa ravinnepuutoksessa uusi käsittely 10 14 vrk kuluttua. Valkuaisen nostoon: 5 l/ha tähkän tultua täysin esille aina maitotuleentumisvaiheen loppuun asti tai kaksi kertaa 3 l/ha lippulehden auettua täysin aina maitotuleentumisvaiheen loppuun saakka. 5 l/ha 4 8 -lehtiasteella. Uusi käsittely tarvittaessa 10 14 päivän välein. YaraVita BRASSITREL PRO Vesimäärä 200 l/ha Ensimmäinen käsittely 3 l/ha 4-lehtiasteelta 7-lehtiasteelle asti. Tarvittaessa käsittely uusitaan korrenkasvuvaiheessa ennen kukinnan alkua. Toista käsittely tarvittaessa 7 14 päivän välein. Ensimmäinen käsittely Ensimmäinen käsittely 5 l/ha 4 6 -lehtivaiheessa tai varrenkasvun alussa. Kohtalaisessa tai kovassa ravinnepuutoksessa uusi käsittely 10 14 vrk kuluttua. 5 10 l/ha, kun kasvusto on 10 15 cm korkea. Viimeistään 2 viikkoa ennen säilörehun tekoa. Apila: älä ruiskuta kukinnan aikana. (Älä ruiskuta laidunnurmia.) 3 l/ha 4-lehtiasteelta 7-lehtiasteelle asti. Tarvittaessa käsittely uusitaan varrenkasvuvaiheessa ennen kukinnan alkua. Uusi käsittely tarvittaessa 7 14 päivän välein. 3 l/ha ja palkokasveille 3 4 l/ha, kun kasvusto on 10 15 cm korkea. YaraVita SOLATREL Vesimäärä 200 l/ha Mansikka 500 600 l/ha Ensimmäinen käsittely 5 l/ha 4-lehtiasteelta korrenkasvuvaiheeseen asti. Kohtalaisessa ja kovassa ravinteiden puutoksessa uusi käsittely 10 14 päivän välein. 5 l/ha 4 8 -lehtiasteella. Uusi käsittely tarvittaessa 10 14 päivän välein. 5 l/ha varrenkasvun alussa kun tehdään yksi käsittely kasvukaudessa. Kohtalaisessa ravinnepuutoksessa 5 l/ha 4 6 -lehtiasteella ja toinen käsittely varrenkasvun alussa. Kovassa ravinnepuutoksessa voi tehdä kolmannen ruiskutuksen 10 14 vrk kuluttua. Äläruiskuta kukinnan aikaan. 5 10 l/ha keväällä kasvun alettua. Viimeistään 2 viikkoa ennen sadonkorjuuta. YaraVita MANTRAC PRO Vesimäärä 200 l/ha Mansikka, vadelma, herukka 500 l/ha Omena 500 1000 l/ha Ensimmäinen käsittely 1 2 l/ha 2-lehtiasteelta 2-solmuasteelle saakka. Kohtalaisessa ja kovassa ravinnepuutoksessa uusi käsittely 7 14 päivän välein. Tarvittaessa 0,25 l/ha 3-solmuvaiheesta ensimmäisten vihneiden esille-tuloon asti. Syysviljat: 1 l/ha ennen kasvuston siirtymistä talvilepoon. 1 l/ha 4 6 -lehtiasteella. Kohtalaisessa ja kovassa ravinnepuutoksessa uusi käsittely 10 14 vrk välein. 1 2 l/ha varrenkasvun alussa, kun tehdään yksi käsittely kasvukaudessa. Kohtalaisessa ravinnepuutoksessa 1 l/ha 4 6 -lehtiasteella ja toinen käsittely varrenkasvun alussa. Kovassa ravinnepuutoksessa voi tehdä kolmannen ruiskutuksen 10 14 vrk kuluttua. Älä ruiskuta kukinnan aikaan. 1 l/ha keväällä kasvun alettua. Kohtalaisessa ja vakavassa puutoksessa uusi käsittely 10 14 vrk välein. Kasvi YaraVita THIOTRAC 300 Vesimäärä 200 l/ha Omena 500 1000 l/ha Peruna Sokerijuurikas Kaalit Porkkana ja palsternakka Sipuli Purjo 5 l/ha yksi viikko täydellisen taimettumisen jälkeen. Kohtalaisessa tai kovassa ravinteiden puutoksessa toista ruiskutus 10 14 päivän välein. 5 l/ha 4 6 -lehtiasteella. Kohtalaisessa tai kovassa ravinteiden puutoksessa toista ruiskutus 10 14 päivän välein. 5 l/ha 4 6 -lehtiasteella. Kohtalaisessa tai kovassa ravinnepuutoksessa uusi käsittely 10 14 vrk välein. 5 l/ha kun kasvusto on 15 cm korkea. Kohtalaisessa tai kovassa ravinteiden puutoksessa toista ruiskutus 10 14 päivän välein. Palsternakalle enintään3 käsittelyä. 5 l/ha kasvuston ollessa 15 cm korkea. Kohtalaisessa tai kovassa ravinnepuutoksessa uusi käsittely 10 14 vrk välein. YaraVita BRASSITREL PRO Vesimäärä 200 l/ha 3 l/ha yksi viikko täydellisen taimet tumisen jälkeen. Uusi käsittely 10 14 vrk kuluttua. 3 4 l/ha 4 6 -lehtiasteella. Tarvittaessa uusi käsittely 10 14 vrk välein, yksi kuukausi ennen sadon korjuuta. 3 l/ha kun kasvusto on noin 15 cm korkea. Uusi käsittely tarvittaessa 10 14 vrk kuluttua. YaraVita SOLATREL Vesimäärä 200 l/ha Mansikka 500 600 l/ha 10 l/ha yksi viikko täydellisen taimettumisen jälkeen. Uusi käsittely tarvittaessa 10 14 päivän kuluttua. Mukulamäärän kasvattamiseen käsittele mukulanmuodostuksen alussa. Mukulakoon kasvattamiseen käsittele aikaisessa mukulan turpoamisvaiheessa, uusi käsittelytarvittaessa. 5 l/ha 4 6 -lehtiasteella. Kohtalaisessa tai kovassa ravinteiden puutoksessa uusi käsittely 10 14 päivän kuluttua. 5 l/ha 4 6 -lehtiasteella. Tarvittaessa uusi käsittely 10 14 vrk kuluttua. 5 l/ha kun kasvusto 10 15 cm korkea. Uusi käsittely tarvittaessa 10 14 vuorokauden välein. Palsternakalle enintään 3 käsittelyä. YaraVita MANTRAC PRO Vesimäärä 200 l/ha Mansikka, vadelma, herukka 500 l/ha Omena 500 1000 l/ha 1 2 l/ha yksi viikko täydellisen taimettumisen jälkeen. Kohtalaisessa ja kovassa ravinnepuutoksessa uusi käsittely tarvittaessa 10 14 päivän kuluttua. Lisäksi tarvittaessa 1 l/ha kasvi-analyysin pohjalta mukulan turpoamisvaiheessa. Osta lannoitteet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta! YaraVita BORTRAC 150 Vesimäärä 200 l/ha Mansikka, salaatti 500 l/ha Omena 500 1000 l/ha 1 2 l/ha yksi viikko täydellisen taimettumisen jälkeen. Käsittely voidaan uusia tarvittaessa 10 14 päivän kuluttua. Lisäksi tarvittaessa 1 l/ha kasvianalyysin pohjalta mukulan turpoamisvaiheessa. 1 2 l/ha 4 6 -lehtiasteella. Kohtalaisessa 3 l/ha 4 6 -lehtiasteella. Kohtalaisessa ja ja kovassa ravinnepuutoksessa uusi kovassa ravinnepuutoksessa uusi käsittely käsittely tarvittaessa 10 14 päivän välein. tarvittaessa 10 14 päivän välein. 1 l/ha 4 6 -lehtiasteella. Kohtalaisessa tai kovassa ravinnepuutoksessa uusi käsittely 10 14 vrk välein. 3 l/ha kun kasvusto on noin 15 cm 5 l/ha kun kasvusto on15 cm korkea, toista 1 l/ha kasvuston ollessa 15 cm korkea. korkea. Uusi käsittely tarvittaessa käsittely tarvittaessa 10 14 vuorokauden Uusi käsittely tarvittaessa 10 14 päivän 10 14 vrk kuluttua. kuluttua. Lisäksi sipulin turpoamisvaiheessa välein. 1 2 käsittelyä, 10 14 vuorokauden välein, käyttömäärä 5 l/ha. 3 l/ha 2 viikkoa istutuksen jälkeen 5 l/ha kaksi viikkoa istutuksen jälkeen. tai suorakylvössä kun kasvusto on Suorakylvössä: kun kasvusto on 15 cm 15 cm korkea. Kohtalaisessa ja ko- korkea. Uusi käsittely tarvittaessa 10 14 vassa ravinnepuutoksessa 1 2 uusin- päivän välein. takäsittelyä 10 14 vrk välein. 3 l/ha 4 6 -lehtiasteella. Uusi käsittely tarvittaessa 10 14 päivän kuluttua.5 l/ha maahan ennen istutusta tai taimettumista. 1 l/ha kun kasvusto 15 cm korkea. Uusi 3 l/ha kun kasvusto 10 15 cm korkea. Uusi käsittely tarvittaessa 10 14 päivän välein. käsittely tarvittaessa 10 14 päivän välein. Palsternakalle enintään 3 käsittelyä. Palsternakalle enintään 3 käsittelyä. 1 l/ha kaksi viikkoa istutuksen jälkeen. Suorakylvössä: kun kasvusto on 15 cm korkea. Uusi käsittely tarvittaessa 10 14 päivän välein. Maksimi 2 l/ha niin pian kuin kasvusto riittävän iso. Uusi käsittely tarvittaessa samalla käyttömäärällä 10 14 päivän kuluttua. 3 l/ha kaksi viikkoa istutuksen jälkeen. Suorakylvössä: kunkasvusto on 15 cm korkea. Uusi käsittely tarvittaessa 10 14 päivän välein.
LANNOITTEET 57 YaraVita BORTRAC 150 Vesimäärä 200 l/ha Mansikka, salaatti 500 l/ha Omena 500 1000 l/ha YaraVita ZINTRAC Vesimäärä 200 l/ha Mansikka, vadelma, omena 500 1000 l/ha YaraVita COPTRAC Vesimäärä 200 l/ha Mansikka, vadelma, omena 400 1000 l/ha YaraVita MAGTRAC Vesimäärä 200 l/ha Mansikka, vadelma, omena 500 1000 l/ha YaraVita AMAZINC Vesimäärä 200 l/ha 1 l/ha 4-lehtiasteelta korrenkasvun alkuvaiheeseen asti. 1 l/ha 2-lehtiasteelta 2-solmuasteelle saakka. Ensimmäinen käsittely 0,25 0,5 l/ha 2-lehtiasteelta 2-solmuasteelle saakka. Kohtalaisessa ja kovassa ravinnepuutoksessa uusi käsittely 10 14 päivän välein. Syysviljat: 0,25 0,5 l/ha, kästellään ennen kasvuston siirtymistä talvilepoon. Ensimmäinen käsittely 4 l/ha 2-lehtiasteelta 1-solmuasteelle. Kovassa ravinnepuutok-sessa käsittely uusitaan 10 14 päivän kuluttua. Lisäkäsittely tarvittaessa 4 l/ha lippulehtivaiheesta aina kukintaan saakka. 1 2 l/ha 2-lehtiasteelta 2-solmuasteelle asti. Kohtalaisessa ja kovassa ravinnepuutoksessa uusi käsittely 10 14 päivän kuluttua. 3 l/ha 6 8 -lehtiasteella. 1 l/ha 3 8 -lehtiasteella. Kovassa Kohtalaisessa ja kovassa ravinnepuutoksessa ravinnepuutoksessa uusi käsittely uusi käsittely 10 14 päivän kuluttua. 10 14 päivän välein. 3 l/ha varrenkasvun alussa, kun yksi käsittely kasvukaudessa. Kohtalaisessa ravinnepuutoksessa 3 l/ha 4 6 -lehtiasteella ja toinen käsittely varrenkasvun alussa. Kovassa ravinnepuutoksessa voi tehdä kolmannen ruiskutuksen 10 14 päivän kuluttua. Älä ruiskuta kukinnan aikaan. 5 l/ha perustamisvaiheessa. 1 l/ha heti kun kasvu alkaa keväällä. Kovassa ravinnepuutoksessa käsittely uusitaan kahden viikon välein tai jokaisella sadolla. Laidun: eläimet pidettävä poissa laitumelta 10 vuorokautta käsittelyn jälkeen. 0,5 l/ha 4 8 -lehtiasteella. 4 l/ha 4 8 -lehtiasteella. Tarvittaessa 1 2 l/ha 4 8 -lehtiasteella. Kohtalaisessa ja käsittely uusitaan 10 14 päivän välein. vakavassa puutoksessa käsittely uusitaan 10 14 päivän välein. 1 2 l/ha 4 9 -lehtiasteella. Ensimmäinen käsittely 0,25 l/ha 4 6 -lehtiasteella. Kohtalaisessa ja kovassa ravinnepuutoksessa yksi tai kaksi uusintakäsittelyä 10 14 päivän välein. Säilörehunurmi: 0,5 l/ha (apila: 0,25 l/ha) heti kun kasvu alkaa keväällä, viimeistään 15 21 päivää ennen sadonkorjuuta. Laidun: 0,5 l/ha heti kun kasvu alkaa keväällä. Uusi käsittely tarvittaessa 10-14 päivän välein tai jokaisella sadolla. HUOMIO: Ei saa ruiskuttaa lampaiden ruokinnassa käytettävälle nurmelle. Ensimmäinen käsittely 4 l/ha varrenkasvun alussa. Kovassa ravinnepuutoksessa käsittely uusitaan 10 14 päivän kuluttua. Vältä ruiskutusta kukinnan aikaan. Säilörehu: 5 l/ha 10 14 päivää ennen sadonkorjuuta. Laidun: 5 l/ha 7 14 päivää ennen laiduntamista. 1 2 l/ha 4 6 -lehtiasteella. Säilörehu/heinä: 1 2 l/ha heti, kun kasvu alkaa keväällä. Laidun: 1 2 l/ha 10 14 päivää ennen laiduntamista. Käsittely uusitaan tarvittaessa 10 14 päivän välein tai jokaisella sadolla. HUOMIO: käsittelyn ja laiduntamisen välissä oltava 10 päivää. YaraVita CALTRAC 560 Vesimäärä 500 l/ha YaraVita ZINTRAC Vesimäärä 200 l/ha Mansikka, vadelma, omena 500 1000 l/ha YaraVita COPTRAC Vesimäärä 200 l/ha Mansikka, vadelma, omena 400 1000 l/ha YaraVita MAGTRAC Vesimäärä 200 l/ha Mansikka, vadelma, omena 500 1000 l/ha YaraVita AMAZINC Vesimäärä 200 l/ha 5 l/ha 2 3 kertaa mukulanmuodostuksen alettua 10 14 päivän välein. 1 l/ha yksi viikko täydellisen taimettumisen jälkeen. Kohtalaisessa ja kovassa ravinnepuutoksessa uusintakäsittely tarvittaessa 10 14 päivän välein. Lisäksi tarvittaessa 1 l/ha kasvianalyysin pohjalta mukulan turpoamisvaiheessa. 1 l/ha 4 6 -lehtiasteella. Kohtalaisessa ja kovassa ravinnepuutoksessa uusi käsittely 10 14 päivän välein. 0,5 l/ha 7 14 päivää täydellisen taimettumisen jälkeen ja seuraava käsittely mukulan turpoamisvaiheessa kasvi-analyysin pohjalta. 0,5 l/ha 4 6 -lehtiasteella. Kohtalaisessa ja kovassa ravinnepuutoksessa uusi käsittely 10 14 päivän välein. 4 l/ha erityisesti kukintavaiheesta eteenpäin lehtivihreän ylläpitoon. Uusintakäsittely 10 14 vrk jälkeen tarpeen mukaan. Aikaisin käsittelyaika 1 viikko taimettumisesta. 4 l/ha 4 6 l-ehtiasteella. Kohtalaisessa ja kovassa ravinnepuutoksessa uusi käsittely 10 14 päivän välein. 1 2 l/ha yksi viikko täydellisen taimettumisen jälkeen. Kohtalaisessa ja kovassa ravinnepuutoksessa uusi käsittely 10 14 päivän välein. 3 5 l/ha 4 9 -lehtiasteella. Uusi käsittely tarvittaessa 10 14 päivän välein, viimeinen käsittely kuukausi ennen sadonkorjuuta. 3 5 l/ha kun lehtipinta-ala on riittävä. Uusi käsittely tarvittaessa 10 14 päivän välein. 1 l/ha 4 9 -lehtiasteella. 3 10 l/ha maahan ennen istutusta tai taimettumista. 1 l/ha kun kasvusto 15 cm korkea. Kohtalaisessa ja kovassa ravinnepuutoksessa uusi käsittely 10 14 päivän välein. 0,5 l/ha 4 6 -lehtiasteella. Kohtalaisessa tai kovassa ravinnepuutoksessa uusi käsittely yksi tai kaksi kertaa 10 14 vrk välein. 0,5 l/ha kun kasvusto 15 cm korkea. Kohtalaisessa ja kovassa ravinnepuutoksessa uusi käsittely 10 14 päivän välein. 4 l/ha 4 6 -lehtiasteella. Kohtalaisessa ja kovassa ravinnepuutoksessa uusi käsittely 10 14 päivän välein. 4 l/ha kun kasvusto 15 cm korkea. Kohtalaisessa ja kovassa ravinnepuutoksessa uusi käsittely 10 14 päivän välein. 1 2 l/ha 4 6 -lehtiasteella. 3 5 l/ha 6-lehtiasteella. Uusi käsittely tarvittaessa 10 14 päivän kuluttua. Lisäksi 5 l/ha sipulin turpoomisvaiheessa. Uusi käsittely kerran tai kaksi 10 14 päivän välein. 1 l/ha kun kasvusto riittävän suuri. 0,5 l/ha kasvuston ollessa 15 cm korkea. Uusi käsittely tarvittaessa 10 14 päivän välein. 1 l/ha kaksi viikkoa istutuksen jälkeen. Suorakylvössä: kun kasvusto on 15 cm korkea. 1 2 uusintakäsittelyä saatetaan tarvita 10 14 päivän välein. 0,5 l/ha kaksi viikkoa istutuksen jälkeen. Suorakylvössä: kun kasvusto on 15 cm korkea. Yksi tai kaksi uusintakäsittelyä tarvittaessa 10 14 päivän välein. 4 l/ha kaksi viikkoa istutuksen jälkeen tai kun kasvusto 15 cm korkea. Uusi käsittely 10 14 päivän välein. 4 l/ha. Kaksi viikkoa istutuksen jälkeen. Suorakylvössä: kun kasvusto on 15 cm korkea. Kohtalaisessa ja kovassa ravinnepuutoksessa yksi tai kaksi käsittelyä tarvittaessa 10 14 päivän välein. 1 2 l/ha kaksi viikkoa istutuksen jälkeen tai kun kasvusto 15 cm korkea. Uusi käsittely tarvittaessa 10 14 päivän välein. Viljelysi kannattavuutta voit parantaa lannoituksen huolellisella suunnittelulla.
58 LANNOITTEET YaraVita-lehtilannoitteiden kasvikohtaiset käyttömäärät Kasvi Omena Mansikka YaraVita THIOTRAC 300 Vesimäärä 200 l/ha Omena 500 1000 l/ha 3 5 l/ha ennen kukintaa. Toista käsittely hedelmän muodostuksen aikaan ja uusi käsittely tarvittaessa 10 14 päivän kuluttua tai sadonkorjuun jälkeen ennen lehtien putoamista. VAROITUS: Älä ruiskuta kukinnan aikaan. YaraVita BRASSITREL PRO Vesimäärä 200 l/ha YaraVita SOLATREL Vesimäärä 200 l/ha Mansikka 500 600 l/ha YaraVita MANTRAC PRO Vesimäärä 200 l/ha Mansikka, vadelma, herukka 500 l/ha Omena 500 1000 l/ha 5 l/ha kaksi viikkoa istu-tuksen jälkeen tai 1 l/ha nuppuvaiheessa (vihreät uuden kasvukauden alussa lehtikasvun nuput). Uusi käsittely tarvittaessa alettua. Uusi käsittely tarvittaessa 7 10 10 14 päivän välein. päivän välein. Lisäksi kolme käsittelyä 7 10 vuorokauden välein kukinnan alusta alkaen, käyttömäärä 5 l/ha. Jatkuvasatoiset lajikkeet: 6 käsittelyä, käyttömäärä 5 l/ha. Ruiskutusten väli oltava vähintään 10 14 vrk. YaraVita BORTRAC 150 Vesimäärä 200 l/ha Mansikka, salaatti 500 l/ha Omena 500 1000 l/ha 1 l/ha terälehtien pudotessa. 1 2 l/ha nuppuvaiheessa, kukinnan aikaan ja Kovassa ravinnepuutoksessa 1 l/ha terälehtien pudotessa. 2 l/ha sadonkorjuun jo varhaisen kukinnan aikaan. jälkeen ennen lehtien putoamista. Kaksi käsittelyä: 1 l/ha/käsittely. Ensimmäinen käsittely kun nuput valkoisia ja toinen käsittely 10 14 päivän kuluttua. Lisäksi 2 l/ha sadonkorjuun jälkeen. Herukka 1 l/ha kukinnan alussa. Kaksi käsittelyä: 1 l/ha/käsittely. Ensimmäinen käsittely nuppuvaiheessa ja toinen käsittely 10 14 päivän kuluttua kukinnan alussa. Lisäksi 2 l/ha sadonkorjuun jälkeen. Vadelma 1 l/ha kukinnan alussa. Kaksi käsittelyä: 1 l/ha/käsittely, kun nuput ovat vihreät ja uusinta käsittely, kun nuput ovat valkoiset. Lisäksi 2 l/ha sadonkorjuun jälkeen. Pensasmustikka Kasvihuone / tunneli: 0,3 litraa/100 litraa vettä maksimi väkevyys. 0,05 % liuos (0,05 l/100 l vettä) Enintään 1000 l/ha vettä. Ruiskutusajankohta maksimiväkevyys. Enintään 1000 sama kasvuvaihe kuin avomaalla. l/ha vettä. Ruiskutusajankohta sama kasvuvaihe kuin avomaalla. 2 l/ha terälehtien pudottua. 2 l/ha nuppuvaiheessa ja uusintakäsittely 10 14 päivän kuluttua. Lisäksi 2 l/ha sadonkorjuun jälkeen. 0,1 % liuos (0,1 l/100 l vettä) maksimiväkevyys. Enintään 1000 l/ha vettä. Ruiskutusajankohta sama kasvuvaihe kuin avomaalla. Herne ja pavut Salaatti (avomaa) Lanttu, nauris Avomaan kurkku Punajuuri Maahan levitys Metsään levitys 5 l/ha 4 6 -lehtiasteella. Kohtalaisessa tai kovassa ravinteiden 3 4 l/ha 4 6 -lehtiasteella. Uusi käsittely tarvittaessa 10 14 vrk 5 l/ha kun kasvusto 10 15 cm korkea. Uusi käsittely tarvittaessa 10 14 päivän välein. puutoksessa toista ruiskutus 10 14 välein. Viimeinen käsittely viimeistään päivän välein. kuukausi ennen sadonkorjuuta. Älä ruiskuta kukinnan aikaan. 3 4 l/ha 4 6 lehtiasteella. Uusi käsittely tarvittaessa 10 14 vrk välein. Viimeinen käsittely viimeistään kuukausi ennen sadonkorjuuta. 3 4 l/ha 4 6 -lehtiasteella. Käsittely 5 l/ha 4 6 -lehtiasteella. Uusi käsittely uusitaan tarvittaessa 10 14 vrk tarvittaessa 10 14 päivän kuluttua. välein. Viimeinen käsittely viimeistään kuukausi ennen sadonkorjuuta. 3 l/ha. Kaksi käsittelyä kasvukaudessa: ensimmäinen 4 6 -lehtiasteella ja toinen 10 14 päivän kuluttua. 5 l/ha 4 6 -lehtiasteella. Kohtalaisessa ja kovassa ravinnepuutoksessa uusi käsittely 10 14 vrk välein. 5 10 l/ha paljaaseen maahan ennen tai jälkeen kasvukauden. HUOMIO: ei saa sekoittaa muiden aineiden kanssa. 1 l/ha 4 6 lehtiasteella ja kukinnan alussa ja lopussa. 2 l/ha kun kasvusto 10 15 cm korkea. Kohtalaisessa ja kovassa ravinnepuutoksessa uusi käsittely 10 14 päivän kuluttua tarvittaessa. 1 l/ha kaksi viikkoa istutuksen 1 2 l/ha 10 14 vrk istutuksen tai taimet tumisen jälkeen. Uusi käsittely tarvittaessa jälkeen. 10 14 päivän välein. Viimeinen käsittely viimeistään kuukausi ennen sadonkorjuuta. 1 l/ha 4 6 -lehtiasteella. Kohtalaisessa ja kovassa ravinnepuutokses- ravinnepuutoksessa uusi käsittely 10 14 päivän 3 l/ha 4 6 -lehtiasteella. Kohtalaisessa ja kovassa sa uusi käsittely 10 14 päivän välein. välein. 1 l/ha 4 6 -lehtiasteesta eteenpäin. Kohtalaisessa ja kovassa ravinnepuutoksessa uusi käsittely 10 14 päivän välein. 5 10 l/ha ennen kylvöä tai istutusta. 2 3 l/ha 4-lehtiasteelta alkaen. Käsittely uusitaan tarvittaessa 10 14 päivän välein. 3 l/ha 4 6 -lehtiasteella. Kohtalaisessa ja kovassa ravinnepuutoksessa uusi käsittely 10 14 päivän välein. 5 10 l/ha ennen kylvöä tai istutusta. 15 l/ha maahan ja/tai aluskasvillisuudelle levitettynä. Lisää riittävä vesimäärä jolla varmistetaan tasainen levitys. Levitys koko alalle tasaisesti. Osta lannoitteet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta!
LANNOITTEET 59 YaraVita CALTRAC 560 Vesimäärä 500 l/ha YaraVita ZINTRAC Vesimäärä 200 l/ha Mansikka, vadelma, omena 500 1000 l/ha YaraVita COPTRAC Vesimäärä 200 l/ha Mansikka, vadelma, omena 400 1000 l/ha YaraVita MAGTRAC Vesimäärä 200 l/ha Mansikka, vadelma, omena 500 1000 l/ha YaraVita AMAZINC Vesimäärä 200 l/ha 3 5 l/ha, 7 10 päivän välein terälehtien putoamisesta, viimeinen käsittely viimeistään kuukausi ennen sadonkorjuuta. Yksi käsittely: enintään 10 l/ha juuri ennen luontaista raakilevarisemista. 1 2 l/ha nuppuvaiheessa ja kukinnan loputtua. Vältä ruiskutusta kukinnan aikaan. Lisäksi 1 2 l/ha sadonkorjuun jälkeen ennen lehtien putoamista. 0,5 l/ha sadonkorjuun jälkeen ennen lehtien putoamista. 4 l/ha. Kolme käsittelyä kasvukaudessa: ensimmäinen käsittely nuppuvaiheessa (nuput vaaleanpunaiset), toinen käsittely terälehtien pudottua ja kolmas käsittely sadonkorjuun jälkeen ennen lehtien putoamista. 1 2 l/ha varhaisessa nuppuvaiheessa. 1 3 l/ha sadonkorjuun jälkeen. Tarvittaessa 1 l/ha kun hedelmät 2 3 cm. HUOMIO: vältä ruiskutusta kukinnan aikaan. 3 5 l/ha kolme kertaa 10 14 päivän välein Yksi käsittely: 0,5 l/ha varhaisessa nuppuvaiheessa. Kaksi käsittelyä: 0,25 l/ha/käsittely, kukinnan alkua. 0,5 l/ha varhain keväällä ennen keväästä lehtikasvun alettua, viimeinen käsittely viimeistään kuukausi ennen sadonkorjuuta. ensimmäinen käsittely kun nuput valkoiset ja Lisäksi 3 5 l/ha tarvittaessa sadonkorjuun toinen käsittely sadonkorjuun jälkeen. jälkeen 10 14 päivän välein. Vadelma: 0,5 l/ha varhaisessa nuppuvaiheessa. 4 l/ha kun nuput vihreitä. Uusi käsittely tarvittaessa 10 14 päivän välein. 1 2 l/ha kasvun alettua keväällä ja varhaisessa nuppuvaiheessa. 1 l/ha nuppuvaiheessa ja sadonkorjuun jälkeen. 4 l/ha. Kaksi käsittelyä: ensimmäinen täyden kukinnan aikaan ja toinen ensimmäisten marjojen muodostuksen aikaan. 3 5 l/h kolme kertaa 10 14 päivän välein 0,5 2 l/ha kertakäsittelynä nuppuvaiheessa 0,5 l/ha varhain keväällä ennen keväästä lehtikasvun alettua, viimeinen käsittely tai 0,5 l/ha kun nuput ovat vihreät ja toinen kukinnan alkua. viimeistään kuukausi ennen sadonkorjuuta. Lisäksi 3 5 l/ha tarvittaessa sodonkorjuun käsittely 0,5 l/ha, kun nuput ovat valkoiset ja 1 l/ha sadonkorjuun jälkeen. jälkeen 10 14 päivän välein. 4 l/ha nuppuvaiheessa kukinnan alussa ja tarvittaessa käsittely uusitaan yksi tai kaksi kertaa 10 14 päivän välein. Viimeinen käsittely viimeistään 14 päivää ennen sadonkorjuuta. 5 l/ha, 10 päivää terälehtien putoamisen jälkeen. 4 l/ha 10 päivää terälehtien putoamisen jälkeen. Lisäksi 4 l/ha sadonkorjuun jälkeen. 0,3 litraa/100 litraa vettä maksimiväkevyys. 0,05 % liuos (0,05 l/100 l vettä) maksimiväkevyys. Enintään 1000 l/ha vettä. Ruiskutus- Enintään 1000 l/ha vettä. Ruiskutusajankohta sama kasvuvaihe kuin avomaalla. HUOMIO: saattaa ajankohta sama kuin avomaalla. jättää maitomaisen jäljen kasvustoon. Viimeinen käsittely kuukausi ennen sadonkorjuuta. 3 5 l/ha kun kasvusto 10 15 cm korkea. Uusi käsittely tarvittaessa 10 14 päivän kuluttua. 0,5 1 l/ha kun kasvusto 15 cm korkea. 0,25 l/ha kun kasvusto on 10 15 cm korkea. 0,2 litraa/100 litraa vettä maksimiväkevyys. Maksimi vesimäärä 1000 l/ha. Ruiskutusajankohta sama kuin avomaalla. HUOMIO: saattaa jättää maitomaisen jäljen, viimeinen käsittely viimeistään kuukausi ennen sadonkorjuuta. 4 l/ha kun kasvusto on 10 15 cm korkea. Kohtalaisessa ja kovassa ravinnepuutoksessa uusi käsittely 10 14 päivän välein. 3 5 l/ha 10 14 päivää istutuksen tai taimettumisen jälkeen. Uusi käsittely tarvittaessa 10 14 päivän välein. Viimeinen käsittely viimeistään kuukausi ennen sadonkorjuuta. 3 5 l/ha 7 päivän välein hedelmien muodostumisen alusta alkaen, viimeinen käsittely viimeis- tarvittaessa 10 14 päivän kuluttua. 0,5 l/ha 4 6 -lehtiasteella. Uusi käsittely tään kuukausi ennen sadonkorjuuta. 0,5 l/ha 10 14 istutuksen tai taimettumisen jälkeen. 4 l/ha. 10 14 päivää istutuksen tai taimettumisen jälkeen Kohtalaisessa tai kovassa ravinnepuutoksessa uusi käsittely 10 14 päivän välein. HUOMIO: Viimeinen käsittely viimeistään yksi kuukausi ennen sadonkorjuuta. 0,5 1 l/ha 6-lehtiasteelta eteenpäin. 0,5 l/ha 4 6 -lehtiasteella. Kohtalaisessa ja kovassa ravinnepuutoksessa 4 l/ha 4 6 -lehtiasteella. Kohtalaisessa ja kovassa ravinnepuutoksessa uusi käsittely 10 14 päivän uusi käsittely yksi tai kaksi kertaa välein. 10 14 päivän välein. 4 l/ha 4-lehtiasteella. Uusi käsittely tarvittaessa 10 14 päivän välein. 10 l/ha paljaaseen maahan ennen tai jälkeen kasvukauden. 0,5 1 l/ha 6-lehtiasteelta eteenpäin. 0,5 l/ha 4 6 -lehtiasteella. Uusi käsittely tarvittaessa 10 14 päivän kuluttua. 3 10 l/ha ennen kylvöä tai istutusta. 5 20 l/ha ennen kylvöä tai istutusta. Nurmelle 5 10 l/ha aikaisin keväällä ennen kasvun alettua tai myöhään syksyllä kasvun loputtua. 4 l/ha 4 6 -lehtiasteella. Kohtalaisessa ja kovassa ravinnepuutoksessa uusi käsittely 10 14 päivän välein. 20 30 l/ha paljaaseen maahan ennen tai jälkeen kasvukauden. Viljelysi kannattavuutta voit parantaa lannoituksen huolellisella suunnittelulla.
60 LANNOITTEET Tunnista ravinteiden puutosoireet Typpi Kuva ravinnepuutoksesta Puutosoireet Altistavat olot Vaikutus kasvissa Heikentynyt kasvu Vanhojen lehtien kellastuminen Matala valkuaispitoisuus Kevyet maalajit Kuivuus, märkyys Matala tai korkea ph Vaikuttaa eniten sadon määrään ja laatuun Valkuaisaineiden rakennusosa Fosfori Lehtien punertuminen Heikentynyt verson ja juurten kasvu Myöhästynyt tuleentuminen Korkea ph Matala multavuus Kylmä kevät Verson ja juurten kasvu Kukinta ja siementen muodostuminen Kalium Vanhojen lehtien kärjet tai lehtien reunat kellastuvat Matala ph Kevyet maalajit Kuivuus, märkyys Nestetasapaino Kylmänkestävyys Ravinteiden kulkeutuminen Korrenkestävyys Rikki Uusien lehtien kellastuminen Heikentynyt, epätasainen kasvu Matala ph Kevyet maalajit Matala multavuus Valkuaisaineiden rakenneosa Koko kasvin kasvu Muiden ravinteiden hyväksikäyttö Kalsium Oireet ensin nuorissa kasvinosissa Lehtien kärjet koukistuvat, lehdissä voi olla kellertäviä laikkuja Kevyet maalajit Soluseinien rakennusaine Uusi kasvu Ravinteiden kulkeutuminen Magnesium Kellertävä lehden suuntainen helminauhakirjonta Kevyet maalajit Matala ph Maan korkea kaliumpitoisuus Kylmyys ja märkyys Yhteyttäminen Hiilihydraattien, valkuaisaineiden ja rasvojen muodostuminen Osta lannoitteet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta!
LANNOITTEET 61 Boori Kuva ravinnepuutoksesta Puutosoireet Altistavat olot Vaikutus kasvissa Kasvupisteiden tuhoutuminen Heikentynyt kukinta Kevyet maalajit Korkea ph Matala multavuus Kuivuus, märkyys Verson ja juurten kasvupisteet Soluseinän rakenneosa Kukkien kehittyminen Palkokasvien typensidonta Mangaani Harmaalaikkutauti kauralla Pitkittäisiä ruskeita tai harmahtavia laikkuja tai pieniä keltaisia laikkuja Korkea ph Nopea kasvu Runsaasti humusta sisältävät maat Kevyet maalajit Yhteyttäminen Muiden ravinteiden hyväksikäyttö Kupari Tähkät ja röyhyt pieniä Jyviä ei muodostu Lehtien kärjet kellastuvat ja kiertyvät Turvemaat Karkeat kivennäismaat Kuivuus Entsyymiaktivaattori Palkokasvien typensidonta Sinkki Jyvälukumäärä vähenee Kasvun hidastuminen Korkea ph Multavat maat Maan korkea fosforipitoisuus Kylmyys Entsyymien toiminta Hormonitoiminnan säätely Molybdeeni Lehtien vaaleneminen ja reunojen mahdollinen kiertyminen Matala ph Matala maan multavuus Typen hyväksikäyttö Palkokasvien typensidonta Viljelysi kannattavuutta voit parantaa lannoituksen huolellisella suunnittelulla.
62 Kalkki Osta kalkit vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta!
KALKKI 63 Kalkituksella tuotantopanokset tehokkaasti kasvien käyttöön Tuotteet Laatu Tehdas Neutraloiva kyky Ca:ksi laskettuna Nopeavaikutteinen neutraloiva kyky Ravinteet Ca Mg Nordkalk Aito Maanparannuskalkki: Nordkalk Aito Kalsiitti Kokkola kostea Kokkola 37 22 37 < 2 Nordkalk Aito Magnesium Lappeenranta kostea Lappeenranta 33 11 23 6 Nordkalk Aito Kalsiitti Lappeenranta kostea Lappeenranta 26 16 26 < 2 Nordkalk Aito Magnesium Louhi kuiva ja kostea Louhi 30 17 22 5 Nordkalk Aito Kalsiitti Louhi kostea Louhi 36 20 35 < 2 Nordkalk Aito Kalsiitti Parainen kuiva ja kostea Parainen 33 32 32 < 2 Nordkalk Aito Dolomiitti Siikainen kuiva ja kostea Siikainen 34 14 19 11 Nordkalk Aito Magnesium Sipoo kuiva ja kostea Sipoo 33 24 27 3 Nordkalk Aito Kalsiitti Sipoo kostea Sipoo 37 22 37 < 2 Nordkalk Aito Puutarhakalkki Sipoo kuiva Sipoo 33 26 27 3 Nordkalk Aito Kalsiitti Tytyri kuiva Tytyri 34 27 33 < 2 Nordkalk Aito Rakennekalkki Tytyri kuiva Tytyri 44 40 45 < 2 Nordkalk Aito Magnesium Vampula kuiva ja kostea Vampula 30 16 20 7 Nordkalk Aito Kalsiitti Vampula kostea Vampula 30 27 29 < 2 Nordkalk Aito Magnesium Vimpeli kuiva ja kostea Vimpeli 31 20 23 5 SMA Mineral: Cresco Normal Mg 10 rouhe Tornio 36 5 19 10 Cresco Special Mg 10 kuiva, kostea Tornio 36 12 19 10 Cresco Optimal kostea Tornio 37 13 26 6 Cresco Normal Kalsium kostea Tornio 38 19 37 < 1,0 Cresco Special kalsium kuiva, kostea Tornio 38 35 37 < 1,0 Cresco Normal Mg 8 rouhe Pieksamäki 30 7 19 8 Cresco Special Mg 8 kuiva, kostea Pieksamäki 30 11 19 8 Cresco Special Mg 8 2H kuiva Pieksamäki 30 16 19 8 Juuan Dolomiittikalkki: Paltamon kalkki kostea Paltamo 30 12 19 5 Juuan kalkki kostea Juuka 23 5 15 8 Varmista hyvä ja laadukas sato säännöllisellä kalkituksella.
64 Kasvinsuojeluaineet Peittausaineet 65 Rikkakasvien torjunta 69 Glyfosaatit 104 Kasvunsääteet 105 Tautiaineet 108 Tuhohyönteisten torjunta 131 Tuholaisten torjunta 142 Muut tuotteet 146 Pistelaikkua kevätvehnän oraissa Osta takuusiemenet kasvinsuojeluaineet vaivattomasti vaivattomasti Hankkijan Hankkijan verkkokaupasta.
PEITTAUSAINEET 65 Baytan I Pakkauskoot: 5 kg, 25 kg Jauhemainen peittausaine kaikille viljoille Suojaa kehittyvää orasta tuulilevintäisiltä taudeilta Parantaa itävyyttä ja suojaa viljanorasta korrenkasvuvaiheelle asti Torjuu erinomaisesti myös siemenlevintäisen lentonoen Ei ruostuta tai syövytä peittauslaitteistoa Ohran, vehnän ja kauran peittaukseen. Baytan I sopii kaikkiin kuivapeittauslaitteisiin, myös kylvökoneissa oleviin. KÄYTTÖMÄÄRÄ: 150 g/100 kg siementä, värjää siemenen voimakkaan punaiseksi. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Myöhästyttää orastumista 1 2 vrk. Myöhemmin kasvustoon tulevat taudit torjutaan kasvustoruiskutuksilla. Tuulilevintäisiin tauteihin Baytan I peittausteho riittää korkeintaan viljan korrenkasvuvaiheeseen. Siementä käsiteltäessä on käytettävä suojakäsineitä ja tarvittaessa myös hengityksensuojainta. Käytettäessä valmistetta yli 150 g/ 100 kg, mutta korkeintaan 200 g/100 kg siementä, voidaan sillä peitattua siementä kylvää samalle kasvulohkolle joka toinen vuosi. Muut ohjeet pakkauksen etiketissä. Tehoaineet: Triadimenoli 150 g/kg, imatsaliili 25 g/kg Olomuoto: Punainen jauhe Vaikutustapa: Systeeminen Varastointi: Kuivassa ja viileässä erillään elintarvikkeista ja rehuista. Säilytyslämpötila alle 40 C. Kestää pakkasta. Valmistaja: Bayer CropScience Baytan Universal Pakkauskoot: 10 l, 200 l Nestepeittausaine kaikille viljoille Sama laaja ja varma teho kuin Baytan I:ssa hyvä teho myös ohran ja vehnän lentonokeen, lisänä hyvä teho lumihomeeseen Helppokäyttöinen ja luotettava Vesipohjainen ei syövytä, laitteet pestään helposti vedellä Ohran, vehnän ja kauran peittaukseen. Baytan Universal sopii kaikkiin nestepeittauslaitteisiin. KÄYTTÖMÄÄRÄ: Käyttömäärä on 300 ml valmistetta/ 100 kg siementä. Käytettäessä valmistetta yli 300 ml/100 kg, mutta korkeintaan 400 ml/100 kg siementä, voidaan sillä peitattua siementä kylvää samalle kasvulohkolle joka toinen vuosi. Annostusta 400 ml valmistetta/ 100 kg siementä voidaan käyttää viirutaudin pahoin saastuttamien ohraerien ja lumi homeelle alttiille kasvulohkoille kylvettävien syysviljaerien peittaukseen. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Myöhästyttää orastumista 1 2 vrk. Myöhemmin kasvustoon tulevat taudit torjutaan kasvustoruiskutuksilla. Tuulilevintäisiin tauteihin Baytan Universal peittausteho riittää korkeintaan viljan korrenkasvuvaiheeseen. Siementä käsiteltäessä on käytettävä suojakäsineitä ja tarvittaessa myös hengityksensuojainta. Valmisteella peitattua siementä ei saa käyttää useammin kuin joka toinen vuosi samalla kasvulohkolla. Muut ohjeet pakkauksen etiketissä. Tehoaineet: Triadimenoli 75 g/l, imatsaliili 10 g/l, fuberidatsoli 9 g/l Olomuoto: Punainen neste Vaikutustapa: Systeeminen Varastointi: Kuivassa ja viileässä erillään elintarvikkeista ja rehuista. Säilytyslämpötila +0 +35 ºC. Valmistaja: Bayer CropScience Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
66 PEITTAUSAINEET Cedomon Biologinen peittausaine viljojen siemenlevintäisten kasvitautien torjuntaan Sopii luomuviljelyyn Tuotteen bakteerikantaa ei ole geneettisesti muunneltu Ei ole luokiteltu kemialliseksi kasvinsuojeluaineeksi Biologinen peittausaine siemenlevintäisten kasvitautien torjuntaan viljoilla. Teho on verrattavissa kemiallisten peittausaineiden tehoon. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVA: Erityisiä käsittelyohjeita tai suojavarusteita ei tarvita. Peittauslaitteiston puhdistukseen tarvitaan lämmintä vettä ja pesuainetta. Käyttämätön peittausaine ja pesuliuos voidaan hävittää ilman ongelmia. Tehoaine: Luonnossa yleisesti esiintyvä Pseudomonas chlororaphis -maabakteeri Olomuoto: Neste Valmistaja: BioAgri Celest Formula M Pakkauskoot: 10 l Nestemäinen, vesipohjainen peittausaine Torjuu siemenlevintäisen lumihomeen, haisunoen, ruskolaikun sekä itävyyttä heikentävät homesienet Punainen väriaine auttaa peittaustuloksen tasaisuuden arvioinnissa Vehnän, rukiin ja ruisvehnän siemenen peittaukseen. KÄYTTÖMÄÄRÄ: Käyttömäärä on 150 200 ml/100 kg siementä. Syysviljojen lumihomeen torjunnassa käytetään suurinta käyttömäärää, kevätvehnän siemenen peittauksessa pienin annostaso on riittävä. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Vilja peitataan nestepeittauslaitteessa. Peittauslaitteisto kalibroidaan ennen peittaustyön aloitusta, koska eri valmisteiden juoksevuus vaihtelee ja lämpötila vaikuttaa annostelupumppujen kapasiteettiin. Valmistetta voi käyttää +5 C asti. Peittauksen tasaisuutta voi tarvittaessa parantaa laimenta malla tuotetta vedellä. Nestemäärä voi olla enintään 800 ml/100 kg. Näin suurta nestemäärää käytettäessä siemenet on kylvettävä samana vuonna. Peittauslaitteissa, joissa ei ole suutinta, tuotetta voidaan käyttää sellaisenaan. Laitteissa, jotka toimivat nestepaineella ja joissa levitys tapahtuu suuttimien kautta, tarvitaan normaalia suuremmat suuttimet ja suodattimet. Lisäksi tuote laimennetaan vedellä suhteessa 1:1. Laimennosta annostellaan kaksinkertainen määrä laimentamattomaan verrattuna. Peittaus vaikuttaa viljan juoksevuuteen kylvökoneessa muista suorittaa kiertokoe. Muut ohjeet pakkauksen etiketissä. Tehoaine: Fludioksoniili 25 g/l Olomuoto: Neste Varastoimislämpötila: -5 +35 C Valmistaja: Syngenta Crop Protection AG Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
PEITTAUSAINEET 67 Celest Trio 10 l Helppokäyttöinen nestepeittausaine kaikille viljoille, ei rajoituksia pohjavesialueiden tai peräkkäiskäytön suhteen Kolme tehoainetta sisältävä laajatehoinen valmiste suojaa sekä siemenlevintäisiltä, että maalevintäisiltä taudeilta, jotka vaarantavat viljan orastumista Erinomainen teho Fusariumsienitauteihin Vehnän, ohran, kauran, rukiin ja ruisvehnän peittaukseen. KÄYTTÖMÄÄRÄ: Käyttömäärä 150-200 ml/100 kg siementä. Annos asetetaan siemenerän tautisaastunta-asteen mukaan. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Saattaa myöhästyttää orastumista 1 2 vrk, jonka jälkeen tasainen itämistulos. Vilja peitataan nestepeittauslaitteessa. Peittauslaitteisto kalibroidaan ennen peittaustyön aloitusta, koska eri valmisteiden juoksevuus vaihtelee ja lämpötila vaikuttaa annostelupumppujen kapasiteettiin. Valmistetta voi käyttää + 5 C asti. Peittauksen tasaisuutta voi tarvittaessa parantaa laimentamalla tuotetta vedellä. Nestemäärä voi olla enintään 800 ml/100 kg. Näin suurta nestemäärää käytettäessä siemenet on kylvettävä samana vuonna. Peittauslaitteissa, joissa ei ole suutinta, tuotetta voidaan käyttää sellaisenaan. Laitteissa, jotka toimivat nestepaineella ja joissa levitys tapahtuu suuttimien kautta, tarvitaan normaalia suuremmat suuttimet ja suodattimet. Lisäksi tuote laimennetaan vedellä suhteessa 1:1. Laimennosta annostellaan kaksinkertainen määrä laimentamattomaan verrattuna. Peittaus vaikuttaa viljan juoksevuuteen kylvökoneessa muista suorittaa kiertokoe. Muut ohjeet pakkauksen etiketissä. Tehoaineet: Fludioksoniili 25 g/l, difenokonatsoli 25 g/l, tebukonatsoli 10 g/l Olomuoto: Neste Varastointi: 5 +35 C Valmistaja: Syngenta Crop Protection AG Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
68 PEITTAUSAINEET Maxim 100 FS Pakkauskoot: 1 l, 5 l Nestemäinen perunan peittausaine, joka sisältää punaista väriainetta Laajatehoinen: torjuu perunaseitin sekä perunan siemenlevintäisen harmaahilseen, perunaruven ja kuorirokon Lisää siemenperuna-kokoisten mukuloiden osuutta sadossa Siemenperunan peittaukseen perunaseitin sekä siemenlevintäisen harmaahilseen, perunaruven ja kuorirokon torjumiseksi. KÄYTTÖMÄÄRÄ: Perunaseitin torjunta: 200 250 ml/ 1000 kg siemenperunaa. Siemenlevintäisen harmaahilseen, perunaruven ja kuorirokon torjunta: 250 ml/1000 kg siemenperunaa. Valmistetta käytetään käyttötavasta riippuen sellaisenaan tai veteen laimennettuna. 1) Sumutuskäsittelyssä valmistetta käytetään sellaisenaan tai veteen laimennettuna niin, että nestettä menee 1,5 2 l /1000 kg siementä. 2) Istutuskoneen nestepeittauslaitteessa käytettäessä tehdään laimennus veteen niin, että nestettä menee 20 40 l/1000 kg siementä. 3) Upotuskäsittelyssä sekoitetaan valmistetta 0,5 0,7 l 100 litraan vettä (0,5 0,7 % liuos). Käyttöliuosta kuluu 6 12 l/1000 kg siementä, riippuen siemenperunan koosta ja multaisuudesta. Jos käsittely tehdään kauan ennen istutusta, on märkämätäriskin minimoimiseksi käytettävä niin pientä vesimäärää kuin mahdollista KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Bakteeritautien kehittymisen estämiseksi on huolehdittava, että käsitellyt siemenperunat ovat riittävän kuivia varastoitaessa. Peitattaessa käyttöliuosta on sekoitettava, jotta se pysyy tasalaatuisena. Siemenperunan tulee olla mahdollisimman puhdasta mullasta. Parhaan tuloksen saa nestepeittauslaitteella tehtävällä sumutuskäsittelyllä, kun tuote kiinnittyy puhtaan perunan pintaan. Muut ohjeet pakkauksen etiketissä. Tehoaine: Fludioksoniili 100 g/l Olomuoto: Neste Varastoimislämpötila: 5 - +35 C Valmistaja: Syngenta Crop Protection AG Zardex G 10 l Nestemäinen, vesipohjainen tuote ohran ja kauran peittaukseen Torjuu itävyyttä heikentävät homesienet, ohran lentonoen, viirutaudin ja verkkolaikun sekä kauran avonoen ja kauranlehtilaikun Punainen väriaine auttaa peittaustuloksen tasaisuuden arvioinnissa Juokseva neste, toimii hyvin kylmissäkin olosuhteissa Ohran ja kauran siemenen peittaukseen. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Käyttömäärä on 200 250 ml/100 kg siementä. Käyttö määrä valitaan siemenerän tautisaastunnan asteen mukaan. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Vilja peitataan nestepeittauslaitteessa. Peittauslaitteisto kalibroidaan ennen peittaustyön aloitusta, koska eri valmisteiden juoksevuus vaihtelee ja lämpötila vaikuttaa annostelupumppujen kapasiteettiin. Valmistetta suositellaan käytettäväksi yli 0 C lämpötilassa, mutta se kestää pakkasta 15 C asti. Peittauslaitteet puhdistetaan/huuhdellaan vedellä. Perusteellisempi puhdistus tehdään alkoholi- tai isopropanoli-pohjaisella pesuaineella. Muut ohjeet pakkauksen etiketissä. Tehoaineet: Imatsaliili 20 g/l ja syprokonatsoli 5 g/l Olomuoto: Neste Varastoimislämpötila: -5 +35 C Valmistaja: Syngenta Crop Protection AG Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
RIKKAKASVIEN TORJUNTA 69 Agil 100 EC 5 l Alennettu käyttömäärä juolavehnän yksivuotisessa torjunnassa Hehtaariannos pieni, ei erillistä kiinnitettä Suomen eniten käytetty valikoiva juolavehnän torjunta-aine Tehoaa juolavehnän ja hukkakauran lisäksi mm. seuraaviin heinämäisiin lajeihin: rikkapuntarpää, röllit, luoho, raiheinät, kattarat, timotei, niittynurmikka ja viljat Juolavehnän ja heinämäisten rikkakasvien torjuntaan. Vältä kylmän ruiskutusveden käyttöä (alle 7 astetta), jotta tuote liukenee hyvin. Tehoaa kohtalaisesti myös kylänurmikkaan, kun käyttömäärä on 1,5 l/ha ja kylänurmikka on käsittelyhetkellä 1 3 -lehtiasteella. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Hukkakaura ja muut yksivuotiset heinät: 0,6 0,8 l/ha Juolavehnä: sokerijuurikas, jaettu käsittely 2 x 0,8 1,0 l/ha peruna, rypsi, rapsi, herne 0,6 0,8 l/ ha, yksivuotista tehoa varten, muutoin 1,0 1,5 l/ha puna-apila, punanata, istukassipuli, kukka- ja keräkaali, punajuurikas, omena,herukat, vadelma, karviainen, mansikka, koristepuut ja -pensaat, sinappi, pellava 1,25 1,5 l/ha porkkana ja kylvösipuli, kertakäsittely 1,25 1,5 l/ha porkkana ja kylvösipuli, jaettu käsittely 2 x 0,8 l/ha koivun istutusalat 1,0 1,5 l/ha Teho näkyy 3 5 viiden päivän kuluttua heinien kasvun pysähtymisenä ja 10 14 päivän kuluttua värimuutoksina. PARHAAT RUISKUTUSOLOSUHTEET: Ilman suhteellinen kosteus yli 70 % Päivä- ja yölämpötilan ero pieni Juolavehnä 3 5 lehtiasteella ja hyvässä kasvussa Jääntivilja 3 5 lehtiasteella ja hyvässä kasvussa VAROAJAT: Pellava 90 vrk, rapsi ja rypsi 90 vrk, sinappi 90 vrk, juurikkaat 60 vrk, herne 45 vrk, pavut 45 vrk, puna-apilan ja punanadan siemenviljely 45 vrk, herukat 35 vrk, karviainen 35 vrk, mansikka 35 vrk, vadelma 35 vrk, keräkaali 30 vrk, kukkakaali 30 vrk, omena 30 vrk, parsakaali 30 vrk, peruna 30 vrk, porkkana 30 vrk, päärynä 30 vrk, sipuli 30 vrk, valkosipuli 30 vrk. Tehoaine: Propakvitsafoppi 100 g/l Olomuoto: Neste Vaikutustapa: Lehtivaikutteinen Sateenkestävyys: 1 tunti ruiskutuksesta Varoaika: Tarkista myyntipakkauksesta Varastointi: Alin 5 C Valmistaja: Adama Agrimarket Trio 10 l Tehokas kolmen fenoksihapon seos Hyvä teho myös ongelmarikkakasveihin, kuten mataraan, valvattiin ja ohdakkeeseen Katkaisee gramma-aine resistenssin syntyketjun: erinomainen rikkakasviaine lohkoille, joille on käytetty pienannosaineita useana vuonna peräkkäin Ei viljelyrajoituksia seuraavana vuonna Rikkakasvien torjuntaan syys- ja kevätviljoista sekä apilattomien nurmien suojaviljoista. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Syysviljoille varhain keväällä kasvun alkaessa 2,0 2,5 l/ha (keskilämpötila yli 10 C). Kevätviljoille ja apilattomien nurmien suojaviljoille rikkakasvien taimettumisen jälkeen viljan 3 4-lehtiasteel- la, viimeistään ennen korrenkasvun alkua 1,5 2,0 l/ha. Vettä 200 400 l/ha (ei happamaan veteen). Tehoaineet: Diklorproppi-P 310 g/l, MCPA 160 g/l, Mekoproppi-P 130 g/l Olomuoto: Neste Vaikutustapa: Lehtien kautta Sateenkestävyys: 2 4 tuntia Varastointi: Yli 0 C Valmistaja: Nufarm Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
70 RIKKAKASVIEN TORJUNTA Agrimarket MCPA 750 10 l Edullinen perusaine syys- ja kevätviljojen sekä nurmien rikkakasvien torjuntaan Tehoaa myös valvattiin, ohdakkeeseen ja kortteeseen Ei viljelyrajoituksia seuraavana vuonna Rikkakasvien torjuntaan vilja-, pellavaja nurmiviljelyksiltä sekä nurmikoilta, pientareilta ja tienvarsilta. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Käsiteltyjä nurmia ei saa käyttää rehuksi perustamisvuonna. Käsitellyn viljan olkia ei saa kompostoida eikä käyttää kasvihuoneissa kasvualustana. Tehoaineet: MCPA 750 g/l Olomuoto: Neste Vaikutustapa: Lehtien kautta Sateenkestävyys: 2 4 tuntia Varastointi: Yli 0 C Valmistaja: Nufarm KÄYTTÖMÄÄRÄT: Kevätviljat ilman apilaa Kevätviljat, ohdakkeen ja valvatin torjunta Kevätviljat apilan suojaviljana Orasaste, kun rikkakasvit ovat pieniä taimia Viimeistään viljan 1-solmu asteella tankkiseoksena pien annosvalmisteiden kanssa Orasaste, kun apilassa on 2 4 kasvulehteä 1,3 2,0 l/ha 0,7 1,0 l/ha 1,0 l/ha Syysviljat Orasaste syksyllä, kun viljassa 2 3 1,0 1,3 l/ha kasvulehteä Heinien siemenviljelykset Varhain keväällä 3,3 4,0 l/ha Nurmet ilman nurmen apilaa Perustamisvaiheessa heinien orasasteella 1,3 2,0 l/ha Apilaa sisältävät nurmet Nurmen perustamisvaiheessa, kun apilassa on 2 3 kasvulehteä 1,0 l/ha Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
RIKKAKASVIEN TORJUNTA 71 Ally 50 ST 10 tablettia Tehokkain valmiste saunakukan torjuntaan Helppokäyttöinen tabletti Erikoisaine syysviljojen ja kevytmuokattujen kevätviljalohkojen rikkakasvitorjuntaan Vaikuttaa myös maan kautta Sopii myös pellavalle Rikkakasvien torjuntaan syys- ja kevätviljaviljelyksiltä sekä öljy- ja kuitupellavaviljelyksiltä. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Syysviljat: 1,1 1,6 tablettia/ha + Contact-kiinnitettä 0,1 l/ha. Kevätviljat: 0,8 1,1 tablettia/ha + Contact-kiinnitettä 0,1 l/ha. Pellava: 0,8 1,1 tablettia/ ha + Contact-kiinnitettä 0,1 l/ha. Kiinnitettä käytetään pellavalla vain kuivissa ruiskutus oloissa. Ylintä suositeltua valmisteannosta käytetään, jos kasvustossa esiintyy runsaasti melko kestäviä lajeja, esimerkiksi jauho savikkaa, pihatatarta ja orvokkia tai jos ruiskutus viivästyy. SEKOITETTAVUUS: Voidaan sekoittaa useimpien viljoilla käytettävien kasvinsuojeluaineiden kanssa, ei kuitenkaan hukkakauraaineiden kanssa. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Tuotetta ei saa käyttää pohjavesialueella. Käsitellyllä lohkolla saa seuraavana vuonna viljellä vain viljaa (myös suojaviljaa), rypsiä, rapsia, hernettä, perunaa tai pellavaa. Ei saa käyttää suojaviljassa. Tehoaineet: Metsulfuronimetyyli 500 g/kg Olomuoto: Tabletti (1 tab = 7,5 g) Vaikutustapa: Lehti- ja maavaikutteinen Sateenkestävyys: Sateenkestävä kahdessa tunnissa Varastointi: Kestää pakkasta Valmistaja: DuPont Ally Class 250 g Erikoisaine syysviljojen ja kevytmuokattujen kevätviljalohkojen rikkakasvitorjuntaan. Tehon jättiläinen, tehoaa mataraan, orvokkiin, lemmikkiin ja suuriin saunakukkiin Vaikuttaa myös maan kautta Kaksi tehoainetta tuo varman tehon Nopea vaikutus Rikkakasvien torjuntaan syys- ja kevätviljoilta. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Syysviljat: 40-50 g/ha Kevätviljat: 35-40 g/ha HUOM! kiinnitettä ei saa lisätä! SEKOITETTAVUUS: Voidaan sekoittaa ainoastaan vesipohjaisten hyönteisten torjunta-aineiden kanssa. Voidaan sekoittaa CCC:n kanssa korkeintaan 1 l/ha käyttömäärällä. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Tuotetta ei saa käyttää pohjavesialueella. Käsitellyllä lohkolla saa seuraavana vuonna viljellä viljaa (myös suojaviljaa), rypsiä, rapsia, hernettä, perunaa tai pellavaa. Ei saa käyttää suojaviljassa. Tehoaineet: Metsulfuronimetyyli 100 g/kg ja karfentratsonietyyli 400 g/kg Olomuoto: Raemainen valmiste Vaikutustapa: Lehti- ja maavaikutteinen Sateenkestävyys: Sateenkestävä kahdessa tunnissa Varastointi: Kestää pakkasta Valmistaja: DuPont Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
72 RIKKAKASVIEN TORJUNTA Ariane S Pakkauskoot: 5 l, 20 l Uusi ratkaisu myös nurmien pikalaitumien rikkakasviongelmiin Erityisesti ohdakkeeseen ja valvattiin saadaan pitkäaikainen teho, koska klopyralidi liikkuu rikkojen juuristoon erinomaisesti Edullinen 20 l pakkauskoko! Rikkakasvien torjuntaan kevät- ja syysviljaviljelyksiltä, apilattomien nurmien suojaviljoista, apilattomilta nurmilta ja heinien siemenviljelyksiltä. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Kevätviljat ja apilattomien nurmien suojaviljat ruiskutetaan viljan 3 4-lehtiasteella 1,75 2,5 l/ha kuitenkin ennen viljan korrenkasvun alkua. Syysviljat ja timotein siemenviljelykset varhain keväällä kasvun alkaessa 2,0 3,0 l/ha. Heinien siemenviljelykset ruiskutetaan varhain keväällä kasvun alkaessa 2,0 3,5 l/ha. Ruokohelpi ja muut energiaheinät kesä heinäkuussa perustamisvuonna 1,75 2,0 l/ha, tarvittaessa käsittely uusitaan seuraavana vuonna 2,0 3,0 l/ha. Nurmet perustamisvuonna (ilman suojaviljaa) keväällä rikkakasvien taimiasteella 1,75 2,0 l/ha. Vakiintunet nurmet rikkakasvien taimiasteella 2,0 3,5 l/ha. Torjuttaessa valvattia ja ohdaketta ovat käyttömäärät valva tilla 2,0 l/ha ja ohdakkeella 2,5 l/ha. Ruiskutus tehdään valvatin tai ohdakkeen 6 8 -lehtiasteella. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVA: Ruiskutettaessa lämpötilan on oltava yli 12 C. Kasvustoa, joka kärsii kuivuudesta, liiasta vedestä tai muuten epätavallisista kasvuoloista, ei pidä ruiskuttaa. Käsittelyä on vältettävä myös yöpakkasta edeltävänä ja sitä seuraavana päivänä, koska teho rikkakasveihin heikkenee. Maalajilla ei ole vaikutusta valmisteen tehoon. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Varoaika nurmilla on 30 vrk. Ariane S-valmisteella käsitellyt kasvinosat, jotka eivät ole hajonneet, voivat vioittaa arkoja kasveja kuten perunaa ja hernekasveja. Tehoaineet: MCPA 200 g/l, fluroksipyyri 40 g/l, klopyralidi 20 g/l Olomuoto: Neste EW Vaikutustapa: Lehtivaikutteinen Sateenkestävyys: 2 tuntia ruiskutuksesta Varastointi: 0 C (suojattuna jäätymiseltä) Valmistaja: Dow Agro Sciences Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
RIKKAKASVIEN TORJUNTA 73 Attribut Super Attribut SG 2 x 300 g, Sekator OD 1 l = n. 10 ha Markkinoiden tehokkain valikoiva juolavehnän torjunta-aine Laajatehoinen yhdistelmä kevät- ja syysvehnän rikkatorjuntaan Koostuu kahdesta eri valmisteesta, raemaisesta Attributista ja nestemäisestä Sekatorista. Pakkaus riittää 10 hehtaarille. Attribut SG erinomainen teho juolavehnään ja heinämäisiin rikkoihin kuten kylänurmikkaan Sekator OD laajatehoinen. Torjuu tehokkaasti ongelmarikat kuten mataran, kevät- ja syysitoisen saunakukan ja savikan. Helppokäyttöinen pakettiratkaisu Käyttöaika on joustava: pensomisen alusta 2-solmuasteelle Voi käyttää peräkkäisinä vuosina Juolavehnän ja leveälehtisten sekä heinämäisten rikkojen torjuntaan kevät- ja syysvehnällä. KÄYTTÖMÄÄRÄT: 60 g/ha Attribut SG + 100 ml/ha Sekator OD + Contact-kiinnite 0,1 l/ha. Vesimäärä on 200 300 l/ha. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Attribut SG valmistetta tulee käyttää samanaikaisesti Sekator OD -valmisteen kanssa, joten Attribut SG on aina sekoitettava Sekator OD -valmisteen kanssa. Paras ruiskutusaika on vehnän 2 3-lehti-asteelta (juolavehnän 3 4 -lehtiasteella) korrenkasvun alkuun. Käsittelyn jälkeen rikkakasvien kasvu pysähtyy heti ja näkyvät oireet ilmaantuvat n. 2 viikon kuluttua käsittelystä. Rikkakasvit ovat täysin kuolleita 4 6 viikon kuluttua käsittelystä. Paras teho saadaan lämpimällä säällä maaperän ollessa kosteaa. Juuri ennen pakkasyötä ja pitkään kestäneiden hallojen sekä kuivajakson aikana ei saa ruiskuttaa. Paras teho valvattiin tai ohdakkeeseen saadaan sekoitettaessa MCPA 1 l/ha Attribut Superin kanssa. Teho kylänurmikkaan ja ruiskattaraan on hyvä. Sopii tankkiseoksiin kasvitautiaineiden kanssa. Käsittelyä seuraavana syksynä saa samalle lohkolle kylvää ainoastaan syysviljaa. Ruiskutusta seuraavana vuonna voidaan viljellä normaaleja viljelykasveja kuten viljaa, rypsiä, rapsia ja sokerijuurikasta muokkauksen jälkeen. Hyvissä ruiskutusoloissa (esim. ei alkukauden aikana kuivuutta) Attribut Super voidaan sekoittaa korrensääde Stabilanin (0,3 0,4 l/ha) kanssa. Tehoaineet: Attribut SG: Propoksikarbatsoni 700 g/kg, Sekator OD: Amidosulfuroni 100 g/l + Jodosufuroni 25 g/l Olomuoto: Attribut SG: vesiliukoinen rae, Sekator OD: nestemäinen Vaikutustapa: Maa- ja lehtivaikutteinen Sateenkestävyys: 2 tuntia Varastointi: +0 35 C Valmistaja: Bayer CropScience Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
74 RIKKAKASVIEN TORJUNTA Axial 50 EC Pakkauskoot: 5 l, 20 l Tehokas ja varma tuote hukkakauran torjuntaan Turvallinen käytössä, ei vioita viljaa Joustava käyttömäärä ja käyttöaika Hukkakauran torjuntaan ohrasta, vehnästä, rukiista ja ruis-vehnästä. Käsittelyaika on viljan pensomisvaiheesta varhaiselle lippulehtivaiheelle. Axial vaikuttaa kasvin vihreiden osien kautta, ja siksi hukkakauran tulee ruiskutushetkellä olla orastunut. SEKOITETTAVUUS: Axial voidaan ruiskuttaa seoksena useimpien kasvitautien ja hyönteisten torjuntaan tarkoitettujen kasvinsuojeluaineiden sekä Moddus M- ja CCC-kasvunsääteiden kanssa. Rikkakasvien torjuntaan tarkoitetuista kasvinsuojeluaineista Axial voidaan ruiskuttaa mm. Logran Plus Oxitril, Ratio ja Starane XL valmisteiden kanssa. Tarkemmat tankkiseokset taulukosta oppaan lopusta. Hormonikäsittelyyn MCPA, Trio, Ariane S, Cantor) on pidettävä 7 10 vrk:n väli ennen/ jälkeen Axial-ruiskutuksen. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Ei saa käyttää suojaviljassa, eikä kaurassa. Paras torjuntatulos saadaan edullisissa kasvuoloissa, kun hukkakaura kasvaa normaalisti. Ravinteiden puutteesta, kuivuudesta, liiallisesta märkyydestä tai muusta Käyttömäärät: Tankkiseos rikkakasviaineen kanssa Ei tankkiseosta rikkakasviaineen kanssa T1-vaihe (korrenkasvun alku) syystä kärsivää kasvustoa ei saa ruiskuttaa. Käyttö on kielletty pohjavesialueilla. Muut ohjeet pakkauksen etiketissä. Tehoaine: Pinoksadeeni 50 g/l Olomuoto: Neste Vaikutustapa: Lehtien ja varren kautta Sateenkestävyys: 1 tunti ruiskutuksesta Varastointi: Yli 0 C Valmistaja: Syngenta Crop Protection AG Aikainen T2-vaihe (ennen lippulehden esilletuloa) 0,8 l/ha Ei seosta 0,7 l/ha 0,9 l/ha Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
RIKKAKASVIEN TORJUNTA 75 Basagran SG 3 kg Rikkakasvien torjuntaan apilaa tai sinimailasta sisältävistä nurmista ja niiden suojaviljoista, vilja-herneseosviljoista, apila- ja sinimailasviljelyksiltä, palkokasvi-, avomaankurkku-, pellava-, istukas- ja taimisipuli- sekä mäkikuismaviljelyksiltä Raemainen valmiste, jonka annostelu on helppoa Rikkakasvien torjuntaan nurmien suojaviljoista, vilja-herneseosviljoista, nurmi-, palkokasvi-, peruna-, avomaankurkku-, pellava-, istukas- ja taimisipuli- sekä mäkikuismaviljelyksiltä. Teho on hyvä mm. saunakukkaan, peltomataraan, pihatähtimöön sekä ristikukkaisiin rikkakasveihin. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Apila- ja sinimailasnurmet sekä suojaviljat: 1,1 1,7 kg/ha, sirkkalehtien lisäksi nurmen oraassa 1 3 kasvulehteä tai, kun heinän oras on 2 3 -lehtiasteella. Sinimailasnurmet ja siemenviljelykset: 1,4 1,7 kg/ha. Vilja-herne-seosvilja: 1,1 1,7 kg/ha, viljan 2 3-lehtivaiheessa. Herne, myös palkoineen korjattava: 1,1 1,7 kg/ha, herneen ollessa 5 8 cm. Härkä- ja pensaspapu: 1,1 1,7 kg/ha, härkäpapu aikaisella taimiasteella, 2 4 kasvulehteä. Pensaspavussa 2 kasvulehteä. Istukas- ja taimisipuli: 1,1 kg/ha, sipulin 3 4-lehtivaiheessa. Ei sovellu varhaisviljelyyn. Avomaankurkku: 1,4 1,7 kg/ha, taimessa on 1 2 kasvulehteä, tavallisesti 3 4 viikon kuluttua kylvöstä. Ruiskutuksen saa tehdä vasta 5 7 vrk harson poistamisen jälkeen. Pellava: 1,4 1,7 kg/ha + kiinnite, 5 6 cm:n korkuisena. Mäkikuisma: 1,4 1,7 kg/ha, kylvötai istutuskesänä sen ollessa vähintään 3 cm:n korkuista. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVA: Valmiste on kosketusvaikutteinen, tärkeää käyttää korkeaa vesimäärää 300 400/ha. Tärkeää tehdä ruiskutus aikaisessa vaiheessa, kun rikkakasveissa korkeintaan 2 kasvulehteä. Teho paras kostealla ja lämpimällä säällä +15 C. Tasaiset olosuhteet ennen ja jälkeen ruiskutuksen edistävät sitä. Jos päivälämpötila > 20 C, ruiskuta aamulla tai illalla. Älä ruiskuta kirkaalla auringonpaisteella. Kuivissa oloissa erityisesti jauhosavikan torjuntaa tehostaa öljyn lisääminen, ohjeiden mukaan. Jos öljyä lisätään muita valmisteita ei saa sekoittaa. Älä sekoita insektisidien kanssa. Härkä- ja pensaspapua tai avomaankurkkua ei saa ruiskuttaa auringonpaisteessa. Vaikutus rikkoihin alkaa näkyä n. 1 vk:n kuluttua. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Ei saa levittää reppuruiskulla. Käyttö pohjavesialueilla on kielletty. Varoaika: 21 vrk. Tehoaine: Bentatsoni 870 g/kg Olomuoto: Raemainen Vaikutustapa: Lehtivaikutteinen Sateenkesto: 6 tuntia Varoaika: 21 vrk Varastointi: Säilytettävä kuivassa Valmistaja: BASF Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
76 RIKKAKASVIEN TORJUNTA Basagran M75 5 l Rikkakasvien torjuntaan nurmi-, herne-, öljypellava- ja kevätviljaviljelyksiltä sekä puna-apilan siemeniljelyksiltä Hellävarainen viljelykasveille Rikkakasvien torjuntaan nurmi-, herne-, öljypellava- ja kevätviljaviljelyksiltä sekä puna-apilan siemenviljelyksiltä. Teho rikkakasveihin paranee lämpimällä ja kostealla säällä. Teho pillikkeisiin on heikko niiden ohitettua 4-lehtiasteen. Herne: 3,0 3,5 l/ha, käsittely herneen ollessa 5 8 cm korkuista. MCPA voi aiheuttaa ohimenevää herneen lehtien veltostumista. Öljypellava: 3,5 4,0 l/ha, käsittely taimien ollessa n. 5 cm:n pituisia. Vesimäärä 100 400 l/ha. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Ruiskutus aikaisessa vaiheessa, ennen rikkakasvien 2-lehtivaihetta. Käytä reilusti vettä. Ruiskutus lämpimällä, 15 C säällä. Paras ruiskutusaika aamupäivällä. kasvualustana. Käyttö on kielletty valko- ja alsikeapilassa sekä palkoineen korjattavalla herneellä. Käyttö pohjavesialueilla on kielletty. Tehoaine: Bentatsoni 250 g/l, MCPA 125 g/l Olomuoto: Neste (SL) Vaikutustapa: Vaikuttaa lehtien kautta Varastointi: Suojattava jäätymiseltä Valmistaja: BASF KÄYTTÖMÄÄRÄT: Kevätviljat sekä puna-apila ja heinäviljelykset: 3,0 4,0 l/ha, ruiskutus aikaisin keväällä kasvun alkaessa (punaapilan ollessa korkeintaan 5 7 cm). KÄYTÖN RAJOITUKSET: Käsiteltyjä nurmia ei saa korjata rehuksi perustamisvuonna. Käsitellyn viljan olkia ei saa kompostoida eikä käyttää kasvihuoneissa APILA Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
RIKKAKASVIEN TORJUNTA 77 Betanal Progress 10 l Laajatehoinen ja helppokäyttöinen valmiste sokerijuurikkaan rikkakasvien torjuntaan Kolme tehoainetta Hyvä teho myös mataraan ja tattareihin Uudet käyttömäärät viljelykierron mukaan, kts. myyntipäällys www.tukes.fi Rikkakasvien torjuntaan sokerijuurikkaalta ja punajuurikkaalta. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Käyttömäärät ja ruiskutusohjelmat löytyvät etiketistä. SEKOITETTAVUUS: Betanal Progressin voit ruiskuttaa pyretroidien, dimetoaattivalmisteiden, Tramatin, Betanal SC:n, Betasanan, Safarin ja metamitroni-valmisteiden kanssa. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Betanal Progress-valmisteen suurin annostelu samalla lohkolla kolmen vuoden aikana on 8,6 l/ha (etofumesaattia 1000 g/ha). Pohjavesialuille (pohjavesialueluokat I ja II) on noudatettavaseuraavia ohjeita: 1) Salaojitetuilla pelloilla joiden pohjamaa on läpäisevää maalajia (HHt tai sitä karkeampi), voidaan valmistetta käyttää enintään joka toinen vuosi pienimmällä mahdollisella annostuksella. 2) Salaojitetuilla pelloilla joiden pohjamaan maalaji on HHt:ä hienojakoisempaa, tai jos ruiskutuksessa käytetään riviruiskua, voidaan valmistetta käyttää tarvittaessa joka vuosi pienimmällä mahdollisella annostuksella. 3) Salaojittamattomilla pelloilla valmistetta ei saa käyttää. Tehoaine: Fenmedifaami 75 g/l, desmedifaami 15 g/l, etofumesaatti 115 g/l Olomuoto: Vaalea neste Vaikutustapa: Vain lehtien kautta Sateenkestävyys: 2 tuntia Varastointi: Säilytettävä tiiviisti suljettuna kuivassa ja viileässä paikassa, pakkaselta suojattuna. Säilytyslämpötila +0 +40 C. Valmistaja: Bayer CropScience Betanal SE 5 l Hyvä ja varma teho tavallisimpiin rikkakasveihin Erinomainen seoskumppani Uudet käyttömäärät viljelykierron mukaan, kts. myyntipäällys www.tukes.fi Rikkakasvien torjuntaan sokeri-, rehuja punajuurikas sekä mansikkaviljelyksiltä. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Betanal SE-valmisteen suurin annostelu samalla lohkolla yhden kasvukauden aikana on 6,0 l/ha (fenmedifaamia 960 g/ha). Tehoaine: Fenmedifaami 160 g/l Olomuoto: Neste Vaikutustapa: Lehtien kautta Sateenkestävyys: 2 tuntia Varastointi: Kuivassa ja viileässä Valmistaja: Bayer CropScience Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
78 RIKKAKASVIEN TORJUNTA Biathlon 4D Pakkauskoot: 0,5 kg, 1,05 kg Premium tuote, joka tuo 4 ulottuvuutta rikkakasvien torjuntaan Tehokkuuden laajuus, varmuutta poikkeuksellisiin haasteisiin pelloilla Ajoituksen joustavuus, käsittelyt 3-lehtiasteelta lippulehtivaiheelle saakka Riippumattomuus sääolosuhteista, toimii jo + 5 C alkaen Vapautta tankkiseoksiin Kevät- ja syysviljojen rikkakasvien torjuntaan. Useamman tehoaineen seos tuo suorituskykyä ja varmuutta erittäin pahojenkin rikkakasvien, kuten mataran ja isompienkin saunakukkien torjuntaan. Tuotteella on laaja ja vakuuttava teho perusrikkakasveihin savikka, vesiheinä, pillike, peippi, tatarlajit, lemmikki, linnunkaali, ruiskaunokki ja ristikukkaiset rikat. Valmiste sopii erittäin hyvin myös syyviljoille vahvan saunakukkatehon ansiosta. Voidaan sekoittaa hukkakauran torjumiseksi Axial-valmisteen kanssa, myös tankkiseokset useimpien hivenlehtilannoitteiden kanssa onnistuu mm. Yara Vita Gramitrel ja Mantrac Pro. Gramma-aineena tuote on helppoa käsitellä ja isompi pakkauskoko riittää kevätviljoilla jopa 21 hehtaarille normaalilla annoksella! KÄYTTÖMÄÄRÄT: Kevätviljoilla: vehnä, ohra ja kaura normaali annos on 50 g/ha + kiinnite 1 2 dl/ha, 3-lehtiasteelta lippulehtivaiheeseen. Käyttömäärähaarukka kevätviljoilla on 40 70 g/ha + kiinnite. Valmisteella voidaan käyttää normaalin kevätviljojen annoksen 50 g/ha, sijasta ns. syysviljojen annosta 70 g/ha, jos kyseessä on erittäin haasteellinen peltorikkakasvien suhteen. Helpoissa torjuntakohteissa valmisteella saadaan hyvä torjunta tulos jo 40 g/ha annostuksella, normaali annostus on 50 g/ha. Syysviljoilla: syysvehnä, syysruis, ruisvehnä ja syysohra normaali annos on 70 g/ha + kiinnite 1 2 dl/ha, käsittely keväällä kasvun alettua. Käyttömäärähaarukka syysviljoilla on 50 70 g/ha + kiinnite. Vesimäärä: 100 300 l/ha. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Tuotteella ei ole toistaiseksi rekisteröintiä apilattomille suojaviljoille. Valmisteella ei ole jälkikasvirajoituksia seuraavalle vuodelle. Syysöljykasvien tai ristikukkaisten viljelykasvien kylvö voidaan tehdä kevätkäsittelyn jälkeen aikaisintaan 2 kk päästä, mikäli maa muokataan ennen kylvöä vähintään 12 Tehotaulukko rikkakasveihin: Saunakukka Ristikukkaiset Rautanokkonen Punapeippi Tritosulfuroni + Florasulami Ruiskaunokki Pujo Ukontatar Pillikkeet Voikukka Pihatähtimö Pihatatar Florasulami Emäkki 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 cm. Ilman muokkausta kylvö voidaan tehdä aikaisintaan 3 kk käsittelystä. Rikkakasvien kasvu pysähtyy heti ruiskutusajankohtana, lopullinen teho on nähtävissä 4 5 viikon kuluttua. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Valmisteella on pohjavesirajoitus ja suojaetäisyys vesistöön 3 m. Tuotteelle ei ole määritetty varoaikaa. Tehoaine: Tritosulfuroni 714 g/kg ja florasulami 54 g/kg Olomuoto: Raemainen WG Vaikutustapa: Systeemisesti lehtien kautta Varoaika: Ei määritelty Sateenkesto: 1,5 tuntia Varastointi: yli + 0 C Valmistaja: BASF Hevonhierakka Tritosulfuroni Jauhosavikka Pelto-ohdake Pelto-valvatti Kiertotatar Pelto-orvokki Leinikit Linnunkaali Matara Peltolemmikki Peltotaskuruoho % teho Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
RIKKAKASVIEN TORJUNTA 79 Boxer 10 l Tehokas ratkaisu perunan, kuminan, syysvehnän, syysrukiin, ruisvehnän ja syysohran rikkakasvitorjuntaan Käytetään tankkiseoksina yhdessä muiden viljelyohjelmassa hyväksyttyjen valmisteiden kanssa Erinomainen teho mm. mataraan ja kylänurmikkaan ja tehoaa myös mustakoisoon Vaikuttaa lehtien ja maan kautta Perunan, kuminan ja syysviljojen rikkakasvientorjuntaan. Peruna ruiskutetaan keväällä juuri ennen sen taimettumista tai viimeistään pääverson ollessa 1-lehtivaiheessa. Kuminalla käsittely tehdään kylvövuonna ennen kuminan taimettumista tai taimelle tulon jälkeen, kun viljelykasvissa 1 2 kasvulehteä, sekä satovuonna sadonkorjuun jälkeen ja/tai sen 1 2-kasvulehtiasteella. Syysviljoilla käyttö syksyllä ennen viljan orastumista. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Peruna: Boxer 2 4 l/ha + tankkiseosvalmiste tai 2 x 2,5 l/ha jaettu käsittely. Kumina: Boxer 2 4 l/ha kertakäsittelynä, tankkiseoksissa 1 l/ha. Jaettu käsittely 2 x 2 l /ha, jolloin ensimmäinen käsittely ennen taimettumista ja toinen sen jälkeen. Syysviljat: Boxer 1 5 l/ha. Rikkakasvilajistosta riippuen tehoa voi täydentää vielä keväällä ruiskuttamalla kasvusto jollakin toisella valmisteella. Vesimäärä 100 400 l/ha MINOR-USE -KÄYTTÖKOHTEET: Rikkakasvien torjuntaan kelta- ja punasipulilla (kylvö-, istukas- ja taimisipuli), nippusipulilla, salaattisipulilla, salottisipulilla, jättisipulilla sekä purjosipulilla. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Ei saa käyttää peräkkäisinä vuosina samalla peltolohkolla. Ei tehoa leveälehtisiin ja heinämäisiin juuririkkakasveihin. Muut ohjeet pakkauksen etiketissä. Tehoaine: Prosulfokarbi 800 g/l Olomuoto: Neste Varastointi: Yli 0 C Valmistaja: Syngenta Crop Protection AG Broadway 1 kg Leveälehtisten ja heinämäisten rikkakasvien torjuntaan rukiilla ja vehnillä Ruiskutusrae on helppoa annostella Sekä heinämäisten että leveälehtisten rikkakasvien torjuntaan syys- ja kevätvehnällä sekä syys- ja kevätrukiilla ja ruisvehnällä. Yhdellä Broadway-ruiskutuksella torjut tavallisimmat rikat ja samalla saat myös heinämäiset rikat hallintaan. Käyttöaika on viljan pensomisasteella ennen korrenkasvun alkua. Valmiste tehoaa hyvin mm. seuraaviin rikkakasveihin: peltomatara, saunakukka, vesiheinä, ristikukkaiset, peltoorvokki, raiheinät, rikkapuntarpää, peippi, tatar-lajit, ruiskattara ja luoho. Hukkakauran torjunnassa teho syysviljoilla on yli 90 % ja kevätvehnällä yli 95 %. Lisäksi tuotteella on hiukan viljan kortta lyhentävä vaikutus. KÄYTTÖMÄÄRÄ: Syysviljat: 165 220 g/ha. Käyttösuosituksen suurimpia annoksia käytetään, kun torjutaan heinämäisiä rikkakasveja. Kevätvehnä ja kevätruis: 150 g/ha. Ruiskutusnesteeseen lisätään aina Dassoil-kiinnitettä. Vesimäärä 100 200 l/ha. Pienintä vesimäärää käytetään, kun kasvusto on matalaa ja rikkakasvit ovat pieniä KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Paras teho rikkoihin saadaan, kun ruiskutus tehdään niiden ollessa aktiivisessa kasvussa. Hyvät kosteusolot ja yli + 8 C lämpötila parantavat tehoa. Valmistetta ei saa käyttää pohja-vesialueilla eikä samalla lohkolla perättäisinä vuosina. Käsittelyä seuraavana vuonna voidaan lohkolla viljellä kaikkia kasveja. Valmiste voidaan ruiskuttaa seoksena useimpien tauti- ja tuholaisaineiden kanssa, mutta kasvunsääteisiin ja nestemäisiin typpilannoitteisiin suositellaan 7 päivän väliä. Broadwayruiskutukseen voidaan rehevissä ruiskasvustoissa käyttää alinta suositeltua CCC-määrää. Ruiskutuksen jälkeen saattaa ilmetä ohimenevää vaalenemista kasvustossa, mutta sen ei ole todettu vaikuttavan satoon. Tehoaineet: Pyroksulami 68,3 g/kg + florasulami 22,8 g/kg Olomuoto: Ruiskuterae, WG Vaikutustapa: Lehtien kautta Valmistaja: Dow Agro Science Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
80 RIKKAKASVIEN TORJUNTA Butisan S Laaja rikkakasviteho Tehoaa myös heinämäisiin rikkoihin Laaja käytön ajoitus Teho lämpötilasta riippumaton Myös vihanneskasveille ja pavuille 5 l Rikkakasvien torjuntaan ristikukkaisilla kevätöljykasviviljelyksillä, kukka- ja keräkaaliviljelyksillä, lanttuviljelyksillä sekä härkäpapu- ja pensaspapuviljelyksillä. Minor use -käyttökohde piparjuuri. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Kevätöljykasvit: 2 3 l/ha, 3 pv kylvöstä rikkakasvien 4-lehtiasteella. Kukka- ja keräkaaliviljelykset: 1,5 2,0 l/ha, ennen rikkakasvien taimettumista, 8 10 vrk:ta istutuksesta, kun kaalintaimet ovat juurtuneet. Pottitaimet 1 2 vrk:ta istutuksesta. Lanttu: 1,5 l/ha, heti kylvön jälkeen. Myöhäisempi ruiskutus voi vioittaa lanttua. Pensas- ja härkäpapu: 1,5 2,5 l/ha, ennen pavun taimettumista. MINOR-USE -KÄYTTÖKOHDE: Piparjuuri 2 3 l/ha. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Valmiste on pääosin maavaikutteinen, tavoittele aina sitä, paitsi runsaasti humusta sisältävillä maalajeille. Kosteassa, hienojakoisessa maassa se estää rikkakasvien taimettumisen. Viimeinen ruiskutusaika on, kun rikat ovat 2 4 -lehtiasteella. Valmistetta ei saa mullata maahan. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Valmistetta ei saa käyttää lasin- eikä muovinalaisessa viljelyssä. Ei saa käyttää pohjavesialueilla ja huomioitava metatsaklori tehoaineen peräkkäiskäyttökielto. VAROAIKA: Kukka- ja keräkaaliviljelyksillä 48 vrk, lantulla sekä härkäpapu- ja pensaspapuviljelyksillä 65 vrk. Tehoaine: Metatsaklori 500 g/l Olomuoto: Neste Vaikutustapa: Maa- ja lehtivaikutteinen Varastointi: Yli + 0 C Valmistaja: BASF Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
RIKKAKASVIEN TORJUNTA 81 CDQ SX Uutuus 250 gr Kirkkaasti parempi! Uusi CDQ SX torjuu tehokkaasti rikat syys- ja kevätviljaviljelyksistä. Tehoaa erinomaisesti saunakukkaan, pelto-orvokkiin, savikkaan, linnunkaaliin, peippeihin, pillikkeisiin jne. Laaja rikkakasviteho Lehtivaikutuksen lisäksi maavaikutus, tehoa myös ruiskutuksen jälkeen Joustava käyttöaika Hyvät tankkiseosmahdollisuudet Tehoaa kylmässä alkaen + 5 C Saa käyttää pohjavesialueilla SX -valmiste liukenee täydellisesti tankkiin CDQ SX on uusi kahden tehokkaan tehoaineen seos, lehtivaikutteinen tribenuroni sekä maa- ja lehtivaikutteinen metsulfuroni, tuplasti tehoa yhdellä ruiskutuksella. CDQ SX on hyväksytty rikkakasvien torjuntaan kevätviljoilla; ohra, kaura, ruis, vehnä, ja syysviljoilla; ohra, ruis, vehnä, ruisvehnä. CDQ SX soveltuu myös pohjavesialueille. SX -formulaationa valmiste liukenee täydellisesti ruiskutusveteen ja helpottaa ruiskun pesua. CDQ SX on laajatehoinen rikkakasviaine useimpien 2-sirkkaisten rikkakasvien torjuntaan syys- ja kevätviljoilta. Viljat käsitellään keväällä, 2-lehtiasteelta lippulehtivaiheeseen asti, BBCH 12-39. Paras teho saadaan rikkakasvien ollessa 2 4-lehtiasteella ja hyvässä kasvussa. Ruiskutushetkellä kostea maa parantaa maavaikutusta. CDQ SX pysäyttää heti rikkakasvien kasvuun, mutta teho näkyy vasta 1-3 viikon kuluttua kasvupisteiden kellastumisena, minkä jälkeen rikkakasvi lakastuu. Lakastuminen on nopeampaa kuivissa ja lämpimissä oloissa. CDQ SX :llä on hyvä teho alhaisissa lämpötiloissa, alkaen +5 C jos rikkakasvit ovat hyvässä kasvussa. Muutama hallayö tai sade muutaman tunnin kuluttua käsittelystä eivät vaikuta tehoon. KÄYTTÖMÄÄRÄ JA AJANKOHTA: Syysviljoilla: CDQ SX 27 g/ha + 0,05 l Sito Plus -kiinnitettä/100 l vettä. Syysvilja ruiskutetaan aikaisin keväällä kasvun alkaessa, rikkakasvien ollessa vielä pieniä. Kevätviljoilla: CDQ SX 15 27 g/ha + 0,05 l Sito Plus -kiinnitettä/100 l vettä. Kevätviljoilla paras ruiskutusajankohta on viljan 1-4 -lehtiasteella (BBCH 11-14) rikkakasvien ollessa pieniä. Kauralla suositellaan ohjeen alhaisempaa käyttömäärää. Vesimäärä on 100 300 l/ha. Rikkatehot: Pelto-orvokki erinomainen teho > 90 % Saunakukka, erinomainen teho > 90 % talvehtiva ja kevätitoinen Pihatähtimö erinomainen teho > 90 % Peltolemmikki erinomainen teho > 90 % Linnunkaali erinomainen teho > 90 % Peipit erinomainen teho > 90 % Pillikkeet erinomainen teho > 90 % Ristikukkaiset erinomainen teho > 90 % Jauhosavikka erinomainen teho > 90 % Peltohatikka erinomainen teho > 90 % Kiertotatar hyvä teho 70 90 % Pihatatar hyvä teho 70 90 % Pelto-ohdake* hyvä teho 70 90 % Peltovalvatti hyvä teho 70 90 % Peltoemäkki hyvä teho 70 90 % Pujo * hyvä teho 70 90 % * Pelto-ohdakkeen ja pujon on oltava 5-10 cm ruiskutushetkellä. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: CDQ SX -käsittelyn jälkeen saa jälkikasvina samana vuonna viljellä vain viljaa. Syysrapsia tai syysrypsiä ei saa lohkolla viljellä aikaisemmin kuin kuuden kuukauden kuluttua. Seuraavana vuonna lohkolla voi viljellä viljaa (myös suojaviljaa), rapsia, rypsiä, perunaa, herneitä, papuja tai pellavaa. Muita, edellä mainitsemattomia, kasveja saa käsitellyllä lohkolla viljellä aikaisintaan 18 kuukauden kuluttua käsittelystä. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Ei saa käyttää nurmen suojaviljalla. Vain kevätkäsittelyyn. Suojaetäisyys vesistöön 3 m. RESISTENSSIN HALLINTA: CDQ SX -valmisteen tehoaineet tribenuroni-metyyli ja metsulfuroni-metyyli ovat sulfonyyliureoita, ja ne kuuluvat molemmat vaikutustavaltaan ryhmään ALS-resistenssi, HRAC: B. Mikäli pellolla todetaan kestävyyttä CDQ SX :lle, pelto käsitellään mahdollisimman pian toisella valmisteella, toisesta HRAC ryhmästä ja jolla on hyvä teho kyseiseen rikkakasvilajiin. Mikäli epäilet resistenssiä, käytä CDQ SX tankkiseoksena Starane 180:n tai jonkin muun fluroksipyyri-valmisteen kanssa. Tehoaineet: tribenuroni-metyyli 222 g/kg, metsulfuroni-metyyli 111 g/kg Olomuoto: rae Vaikutustapa: imeytyy rikkakasveihin sekä lehtien että juurien kautta Sateenkesto: 2 h Varastointi: suojattava pakkaselta Valmistaja: DuPont Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
82 RIKKAKASVIEN TORJUNTA Cloud 5 l Laaja rikkakasviteho, tehoaa myös useisiin heinämäisiin rikkoihin Vaikuttaa sekä maan että lehtien kautta Rikkakasvien torjuntaan rypsi- ja rapsiviljelyksiltä. Cloud on systeemisesti vaikuttava rikkakasvien torjunta-aine, joka tehoaa sekä leveälehtisiin että heinämäisiin rikkakasveihin, esimerkiksi luohoon, rikkapuntarpäähän ja kylänurmikkaan. Cloud vaikuttaa sekä maan että lehtien kautta. Se tehoaa parhaiten rikkojen ollessa pieniä, korkeintaan 1 2 kasvulehteä. Cloudia ei tule ruiskuttaa aurinkoisella säällä tai kosteille lehdille. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Rypsi- ja rapsiviljelykset: 1,75 2,0 l/ha viljelykasvin kasvuvaiheessa 00 13 (ennen taimettumista tai viimeistään, kun viljelykasvissa on kolme lehteä). Matalin annos valitaan keveillä ja/tai vähämultaisilla mailla, korkein annos raskaammilla ja/tai multavilla mailla. Vesimäärä: 200 400 l/ha KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Onnistunut torjuntatulos edellyttää riittävää kosteutta maassa. Maan multa- ja savipitoisuus vaikuttavat tehoon. Korkea humuspitoisuus heikentää maavaikutusta. Runsaat sateet heti ruiskutuksen jälkeen voivat aiheuttaa viljelykasvin kasvun pysähtymisen, tavallisesti kasvusto toipuu kuitenkin nopeasti. Myöhään kylvettyjen öljykasvien toipuminen voi olla vaikeampaa. Rypsi on herkempi kuin rapsi. Ruiskuttamista taimettumisvaiheessa ei suositella tehtäväksi hallan vaaran aikana (vahakerros voi vaurioitua). Mikäli syysöljykasvit ovat tuhoutuneet talven aikana ja Cloud-valmistetta on käytetty syksyn aikana, voidaan valinnainen kasvi, ei kuitenkaan sokeritai punajuurikas, kylvää keväällä normaalin maanmuokkauksen jälkeen. Keveillä mailla tulee välttää viljaa. Kevätöljykasveja, hernettä, papuja, kaalikasveja, maissia tai perunaa voidaan kylvää. Jos valmisteella käsitelty kevätöljykasvusto tuhoutuu ja ala j oudutaan uudelleenkylvämään, alalle voidaan kylvää vain edellämainittuja kasveja. Cloudilla käsiteltyjen syys- ja kevätöljykasvien jälkeen voidaan suorakylvää syysvehnää. Tehoaine: Metatsaklori 375 g/l, Kvinmerakki 125 g/l Olomuoto: Neste, SC-formulaatio Vaikutustapa: Maa- ja lehtivaikutteinen Varastointi: yli + 0 C Valmistaja: Adama Devrinol 450 SC 5 l Ristikukkaisten viljelykasvien rikkakasvien torjuntaan Estää rikkakasvien taimettumisen Rikkakasvien torjuntaan rypsi-, rapsi-, keräkaali-, kukkakaali-, parsakaali-, kiinankaali-, lanttu- ja naurisviljelyksiltä. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Käyttömäärä 1,5 2,0 l/ha + 200 400 l vettä/ha. Ruiskutetaan ennen kylvöä ensimmäisen äestyskerran jälkeen. Devrinol tehoaa hyvin mataraan, pihatähtimöön, saunakukkaan, pillikkeeseen ja kylänurmikkaan. Teho savikkaan, peltotaskuruohoon sekä kierto- ja ukontattareen kohtalainen. Aine ruiskutetaan maahan ensimmäisen äestyskerran jälkeen ja mullataan 2 6 cm syvyyteen. Multaus pitää tehdä vuorokauden kuluessa käsittelystä. Sade käsittelyn jälkeen ei vaikuta tehoon. Paras teho saadaan, kun maan multapitoisuus on alle 8 % (vähämultainen tai multava) ja maa on kosteaa käsittelyhetkellä. HUOMATTAVAA: Käsittely Devrinolilla ei rajoita seuraavan vuoden viljelykasvin valintaa, kun maa kynnetään normaalisyvyteen. Ennen syysviljan kylvöä maa on kynnettävä 20 cm:n syvyyteen. Jos rypsikylvös joudutaan rikkomaan, voi käsitellyllä lohkolla käsittelyvuonna viljellä ristikukkaisia kasveja tai hernettä. Käyttö samalla peltolohkolla on sallittu joka toinen vuosi. VAROAJAT: Ei määritetty. Tehoaine: Napropamidi 450 g/l Olomuoto: Neste Vaikutustapa: Maavaikutteinen Varastointi: Alin varastointilämpötila +0 C Valmistaja: United Phosporus Ltd. Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
RIKKAKASVIEN TORJUNTA 83 Fenix 5 l Monikäyttöinen perusaine rikkatorjuntaan erikoiskasveille Käytettävä ajoissa hyvin muokattuun maahan Rikkakasvien torjuntaan peruna-, porkkana-, palsternakka, herne-, härkäpapu-, istukassipuli-, tilli-, persilja-, kumina-, korianteri-, ja auringonkukkaviljelyksiltä sekä lepotilassa olevien havupuiden taimien koulinta-alat metsätaimitarhoilla. OMINAISUUDET: Fenix on laajatehoinen valmiste sekä leveälehtisten että eräiden heinämäisten siemenrikkakasvien torjuntaan. Fenix tehoaa hyvin mm. mataraan, kylänurmikkaan, savikkaan, pihatähtimöön, peippiin, ristikukkaisiin rikkakasveihin ja linnunkaaliin. Teho pillikkeeseen on heikko. Fenix vaikuttaa rikkakasveihin lähinnä lehtien kautta, joten teho ei ole kovin riippuvainen maan kosteudesta. Fenix muodostaa maan pintaan kerroksen, jonka läpi kasvavat rikkakasvit tuhoutuvat tehoaineen vaikutuksesta. KÄYTTÖOHJE: Peruna: Juuri ennen perunan taimettumista 2,5 l/ha. Peltoherne: Juuri ennen herneen taimettumista 2,5-3,5 l/ha tai herneen ollessa kasvuasteella BBCH 11-30 0,65-1 l/ha. Tarhaherne: Juuri ennen herneen taimettumista maks. 2 l/ha. Härkäpapu: Juuri ennen härkäpavun taimettumista 2,5-3,5 l/ha. Porkkana: Kertakäsittely: Kun ensimmäiset rikkakasvit taimettuvat, viimeistään 2 päivää ennen viljelykasvin taimettumista 2,0 l/ha. Jaettu käsittely: 1. käsittely ennen porkkanan 1,0 l/ha taimettumista. Toinen käsittely kasvuasteella BBCH 10 (8-10 päivää 1. käsittelystä) 0,5-0,75 l/ ha. Kolmas käsittely kasvuasteella BBCH 10-12 (8-10 päivää 2. käsittelystä) 0,5-0,75 l/ha. Varhaisporkkanaa ei saa käsitellä taimettumisen jälkeen. Istukassipuli: Kertakäsittely: Ennen istutusta/ istutuksen yhteydessä 1,5-2,0 l/ha. Jaettu käsittely: 1. käsittely ennen sipulin taimettumista 1,0 l/ha. Toinen käsittely kasvuasteella BBCH 12 (8-10 päivää 1. käsittelystä) 0,5-0,75 l/ha. Kolmas käsittely kasvuasteella BBCH 12-14 (8-10 päivää 2. käsittelystä) 0,5-0,75 l/ha. Sipulin istukkaiden tulee olla istutettu kokonaan maanpinnan alle. Tilli: Heti kylvön jälkeen ennen taimettumista 1,5-2,5 l/ha. Persilja: Kun rikkakasvit ovat sirkkalehtiasteella, viimeistään 2 päivää ennen persiljan taimettumista 1,5-2,5 l/ha. Palsternakka: Ennen viljelykasvin taimettumista 2,0-2,5 l/ha. Kumina: Kertakäsittely: Ennen viljelykasvin taimettumista 1,5-2,0 l/ha. Jaettu käsittely: Ennen viljelykasvin taimettumista 1,5 l/ha ja kuminan 1-2 -kasvulehtiasteella 1,5 l/ha. Kuminaa saa käsitellä vain kylvövuonna. Korianteri: Ennen viljelykasvin taimettumista 1,5-2,0 l/ha. Korianteria saa käsitellä vain kylvövuonna. Auringonkukka: Juuri ennen auringonkukan taimettumista 1,5 l/ha. Lepotilassa olevien havupuiden taimien koulinta-alat metsätaimitarhoilla: 2,0-2,5 l/ha. VAROAJAT: Peruna 40 vrk, palsternakka 70 vrk, pelto- ja tarhaherne 70 vrk, porkkana 70 vrk, istukassipuli 90 vrk. KÄYTÖSSÄ HUOMATTAVAA: Voimakas sade pian ruiskutuksen jälkeen voi aiheuttaa ohimenevää vioitusta. Paras teho saadaan, kun maa on muokattu hienoksi. Turve- ja multamailla saadaan paras teho, kun ruiskutus tehdään rikkakasvien ollessa pienellä taimella. Jos pellossa esiintyy runsaasti pillikettä, saunioita, tatarlajeja tai pelto-orvokkia on torjuntaohjelmaan lisättävä muita aineita, jotka parantavat tehoa em. rikkakasveihin. Fenix voidaan ruiskuttaa seoksena mm. Senkorin, Goltixin ja Basagran SG:n kanssa. Tehoaine: Aklonifeeni 600 g/l Olomuoto: Neste Vaikutustapa: Maan ja lehtien kautta Valmistaja: Bayer CropScience Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
84 RIKKAKASVIEN TORJUNTA Galera 5 l Rikkakasvien torjuntaan rypsiltä ja rapsilta Tehoaineena Matrigonista tuttu klopyralidi, joka tehoaa hyvin mm. saunakukkaan, ohdakkeeseen ja valvattiin Toinen tehoaine piklorami tehoaa mm. savikkaan ja mataraan Lehtivaikutteinen aine, joka ruiskutetaan kasvuston 2 4 lehtiasteella Rikkakasvien torjuntaan keväällä syystai kevätöljykasveista. KÄYTTÖMÄÄRÄ: Galeran annos on 0,3 l/ha. Ruiskutusnesteeseen lisätään Dassoil-kiinnitettä 0,1 0,3 l/ha KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Ruiskutus tehdään kevätrypsin ja -rapsin 2 4 -lehtiasteella (BBCH 12 14). Paras teho saadaan, kun ruiskutus tehdään aamulla ilman kosteuden ollessa suuri ja lämpötila yli + 8 C. Syysrapsi ruiskutetaan keväällä pituuskasvun alkaessa (BBCH 30-50). Galeraa ei saa sekoittaa muiden aineiden kanssa. Galera vaikuttaa rikkakasveihin systeemisesti. Teho rikkoihin näkyy jo parin päivän kuluttua ruiskutuksesta. Rikkakasvien kasvu pysähtyy ja ne kuolevat 3 4 viikon kuluessa. KÄYTÖN RAJOITUKSIA: Seuraavat kasvit ovat herkkiä Galeravalmisteelle: herne, papu, lupiini ja muut palkokasvit, peruna, atti, porkkana ja muut sarjakukkaiset kasvit, salaatti ja muut mykerökukkaiset kasvit. Näiden kasvien läheisyydessä on varottava tuulikulkeumaa. Kokeissa on todettu, että rapsilajike Marie on herkkä Galeralle, joten valmistetta ei suositella käytettäväksi tällä lajikkeella. Galeralla käsitellyllä lohkolla ei seuraavana vuonna saa viljellä perunaa. Myös muiden herkkien kasvien viljelyä lohkolla, jossa edellisenä vuonna on käytetty Galeraa, tulee välttää. Käyttö pohjavesialueilla on kielletty. Galeraa ei saa käyttää useammin kuin joka kolmas vuosi samalla kasvulohkolla. Tehoaineet: Klopyralidi 267 g/l, piklorami 67 g/l Olomuoto: Neste, SL Varastointi yli 0 C. Sateenkestävä 6 tunnin kuluttua ruiskutuksesta. Valmistaja: Dow AgroScience Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
RIKKAKASVIEN TORJUNTA 85 Goltix 700 SC Perusta juurikkaiden rikkakasvitorjunnalle Rikkakasvien torjuntaan sokeri- ja rehujuurikas- ja punajuurikasviljelyksiltä. 5 l KÄYTTÖOHJE: Sokerijuurikas: Goltix 700 SC ruiskutetaan sokerijuurikkaan taimiasteella seoksena fenmedifaami-, etofumesaatti- ja/tai triflusulfuroni-metyyli -valmisteiden ja/tai Sunoco 11 E/3- tai Renol-kiinnitteen kanssa tarpeen mukaan 1 3 kertaa. Ensimmäinen ruiskutus tehdään rikkakasvien ollessa sirkkalehtiasteella, toinen noin 7 10 vuorokauden kuluttua ensimmäisestä ja kolmas 14 16 vuorokauden kuluttua toisesta ruiskutuksesta. Käyttömäärä tankkiseoksena etofumesaatti- ja fenmedifaami-valmisteiden tai valmiiden etofumesaatti-fenmedifaami -käyttöseosten kanssa (l/ha/ ruiskutuskerta): Käyttömäärä tankkiseoksena triflusulfuroni-metyyli -valmisteiden kanssa 0,5 l/ha/ruiskutuskerta. Tehon parantamiseksi suositellaan kuivissa oloissa käytettäväksi lisäainetta. Lisäaineena voidaan kaikissa ruiskutuksissa käyttää Sunoco 11 E/3- tai Renol-kiinnitettä 0,5 2 l/ha riippuen rikkakasvien taimettumis- ja ruiskutusolosuhteista. Valmistetta saa käyttää samalla lohkolla korkeintaan 6 l/ha/vuosi. Vesimäärä on 150 200 l/ha. Punajuurikas: Ruiskutus ensimmäisen kerran, kun punajuurikkaan taimet ovat ohittaneet sirkkataimiasteen ja kun rikkakasvit ovat sirkkalehtiasteella. Ruiskutukseen käytetään seosta, Karkeat kivennäismaat Savimaat Multamaat Kolmen ruiskutuksen ohjelmassa 2 3 kertaa 1,0 1,5 1,2 1,7 2,0 2,3 Kahden ruiskutuksen ohjelmassa 1. ruiskutus 2,0 2,5 2,5 3,0 2,5 3,0 (+ tarvittaessa 2. ruiskutus) 1,0 1,5 1,5 2,0 1,5 2,0 jossa on Goltix 700 SC -valmistetta 1,5 2,5 l/ha ja fenmedifaami (+etofumesaatti+desmedifaami) -valmistetta käyttöohjeen mukaisesti. Jos uusia rikkakasveja taimettuu myöhemmin, ruiskutetaan pelto seoksella uudelleen, kun rikkakasvit ovat sirkkalehtiasteella. Punajuurikkaalla ei käytetä Sunoco 11 E/3 -kiinnitettä. Vesimäärä on 150 200 l/ha. SOKERIJUURIKAS KASA KÄYTÖN RAJOITUKSET: Valmistetta ei saa käyttää pohjavesialueille. Tehoaine: Metamitroni 700 g/l Olomuoto: Suspensiokonsentraatti SC Varastointi: Säilytettävä kuivassa ja viileässä Vaikutustapa: Lehtien ja maan kautta Valmistaja: Adama Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
86 RIKKAKASVIEN TORJUNTA Goltix WG 5 kg Hellävaraisin metamitroni valmiste Juurikkaanviljelijän perusaine Soveltuu erityisen hyvin tankkiseoksiin HYVÄKSYTTY SEURAAVILLE KASVEILLE: Sokerijuurikas, punajuurikas, sipuli, mansikka ja kumina. Ruiskuterae siemenrikkakasvien torjuntaan sokeri- ja punajuurikkaalta, sipulilta, mansikalta sekä kuminaviljelyksiltä Käyttökohteista poistettu 3.12.2014 istukassipuli sekä istutettu minttu. Käyttö näihin kohteisiin ei ole sallittu 31.12.2015 jälkeen. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Sokerijuurikas: Goltix 70 WG ruiskutetaan sokerijuurikkaan taimiasteella (sirkkalehtiasteelta 8-kasvulehtiasteelle, BBCH 10-18) seoksena fenmedifaami-, etofumesaatti- ja/tai triflusulfuroni-metyylivalmisteiden ja/tai Poweroil/Sunoco 11 E/3-kiinnitteen kanssa tarpeen mukaan 1-4 kertaa. Ruiskutus tehdään rikkakasvien ollessa sirkkalehtiasteella. Käyttömäärä valitaan rikkakasvilajiston, rikkakasvien kehitysasteen, sään sekä tankkiseosvalmisteiden perusteella. Katso käyttöehdot alla olevasta taulukosta. Karkeilla kivennäismailla käytetään alempaa ja multa- sekä savimailla suurempaa annosta. Kuivissa oloissa suositellaan käytettäväksi Poweroil/Sunoco 11 E/3-kiinnitettä 0,5-2 l/ha. Pelto ruiskutetaan ensimmäisen kerran, kun punajuurikkaan taimet ovat sivuuttaneet sirkkataimiasteen ja kun rikkakasvit ovat sirkkalehtiasteella. Ruiskutukseen käytetään seosta, jossa on Goltix 70 WG -valmistetta ja fenmedifaami (+etofumesaatti+desmedifaami) valmistetta käyttöohjeen mukaisesti. Jos uusia rikkakasveja taimettuu myöhemmin, ruiskutetaan pelto seoksella uudelleen, kun rikkakasvit ovat sirkkalehtiasteella. Punajuurikkaalla ei käytetä Poweroil/Sunoco 11 E/3-kiinnitysainetta. Mansikka: Vastaistutetuilla viljelyksillä ruiskutuksesta voidaan saada suurin hyöty, koska silloin siemenrikkakasveja taimettuu useimmiten runsaasti. Toisaalta vastaistutettu mansikka voi myös vioittua herkästi. Ruiskutus on sallittu aikaisintaan 14 päivää istutuksen jälkeen, kuitenkin ennen mansikan kukintaa, taimien juurruttua ja rikkakasvien ollessa sirkkalehtiasteella. Käyttömäärä on 1,0-1,75 kg/ha. Satoa tuottavat viljelykset ruiskutetaan joko varhain keväällä tai sadonkorjuun jälkeen. Kevätkäsittely tehdään ennen mansikan kukintaa viimeistään mansikan aikaisella nuppuasteella, kun talvehtineiden rikkakasvien kasvu ei ole vielä kunnolla alkanut ja keväällä taimettuneet rikkakasvit ovat sirkkalehtiasteella. Käyttömäärä on 1,0-1,75 kg/ha. Suurinta käyttömäärää käytetään, jos pellolla esiintyy runsaasti jo syksyllä taimettuneita rikkakasveja. Vesimäärä on 200 300 l/ha. Mansikalla Goltix 70 WG:n kanssa ei käytetä kiinnitysainetta. Mansikalla Goltix 70 WG voidaan ruiskuttaa myös tankkiseoksena fenmedifaamivalmisteen kanssa. Goltix 70 WG:n määrä tankkiseoksessa on 1,0 kg/ha. Ei saa yhdistää lehtilannoitteisiin. Ei saa käyttää muovitunneleissa eikä kasvihuoneissa. Muovikateviljelyksillä käsitellään vain rivivälit. Taimistokasvit: Vastaistutetuilla viljelyksillä ruiskutuksesta voidaan saada suurin hyöty, koska silloin siemenrikkakasveja taimettuu runsaasti. Toisaalta vastaistutettu taimi voi myös vioittua herkästi. Ruiskutus tehdään taimien juurruttua ja rikkakasvien ollessa sirkkalehtiasteella. Käyttömäärä on 2,0-3,0 kg/ha. Monivuotiset viljelykset ruiskutetaan varhain keväällä, kun talvehtineiden rikkakasvien kasvu ei ole vielä kunnolla alkanut ja keväällä taimettuneet rikkakasvit ovat sirkkalehtiasteella. Ruiskutussumu ei saa tulla kosketukseen vihreisiin kasvinosiin. Käyttömäärä on 2,0 3,0 kg/ha. Suurinta käyttömäärää käytetään vain, jos pellolla esiintyy runsaasti jo syksyllä taimettuneita rikkakasveja. Karkeilla kivennäismailla ja kosteissa oloissa käytetään pienempiä, savi- ja multamailla sekä kuivissa oloissa suurempia käyttömääriä. Vesimäärä on 200-300 l/ha. Ei saa yhdistää lehtilannoitteisiin. Muovikateviljelyksillä käsitellään vain rivivälit. Kumina: Goltix 70 WG tehoaa parhaiten varhaisessa ruiskutuksessa, kun rikkakasveilla on korkeintaan kaksi kasvulehteä. Kylvövuonna ruiskutuksessa suositellaan tankkiseosta Fenixvalmisteen kanssa. Kylvövuonna: Käyttömäärä kertakäsittelynä korkeintaan 2,0 kg/ha Goltix 70 WG + Fenix, kun kuminakasvusto on sivuuttanut sirkkataimiasteen. Viimeinen ruiskutuspäivä on 31. elokuuta. Käyttömäärä jaetulla käsittelyllä: 0,75-1,5 kg/ha Goltix 70 WG + Fenix ennen kuminan taimettumista ja toinen käsittely 14-28 päivää myöhemmin kun uudet rikkakasvit ovat sirkkalehtiasteella ja kuminassa on vähintään yksi kasvulehti sirkkalehtien lisäksi. Viimeinen ruiskutuspäivä on 31. elokuuta. Satovuonna: Korkeintaan 2 kevät- Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
RIKKAKASVIEN TORJUNTA 87 ruiskutusta 0,75-1,5 kg/ha Goltix 70 WG:llä on sallittu ennen kuminan kukkavarren kehittymistä, kasvusto saa olla korkeintaan 15 cm korkea. Rikkakasvien tulisi olla enintään sirkkalehtiasteella ja maan kostea ruiskutettaessa. Käsittelyväli 7-21 päivää ja varoaika ennen sadonkorjuuta 60 päivää. Karkeilla kivennäismailla ja kosteissa oloissa käytetään alimpaa annosta. Savi- ja multamailla sekä kuivissa oloissa käytetään korkeampaa annosta. Valmistetta saa käyttää samalla lohkolla yhteensä enintään 3,0 kg/ha/kasvukausi. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Goltix 70 WG vaikuttaa rikkakasveihin lehtien ja maan kautta. Vaikutus maan kautta heikkenee humuspitoisuuden lisääntyessä sekä kuivissa oloissa. Paras teho rikkakasvien taimiin saadaan yli +15 C lämpötilassa hyvissä kosteusoloissa. Tasainen, hieno mururakenne varmistaa tehoa. Ruiskutus suositellaan tehtäväksi aamupäivällä. Hellepäivänä ruiskutus on tehtävä aikaisin aamulla. Ankaran hallan uhatessa ruiskutuksia on siirrettävä. Ankaran hallan jälkeen on odotettava 2 3 vrk, ennen kuin voi ruiskuttaa. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Valmistetta ei saa käyttää pohjavesialueille. VAROAJAT: Ei määritetty. Tehoaine: Metamitroni 700 g/kg Olomuoto: Ruiskuterae WG Varastointi: Säilytettävä kuivassa ja viileässä Vaikutustapa: Lehtien ja maan kautta Valmistaja: Adama Gratil 120 g Rikkakasvien torjuntaan nurmilta, timotein siemenviljelyksiltä sekä öljy- ja kuitupellavaviljelyksiltä Erikoisaine viljojen matarantorjuntaan Uudenaikainen, hajuton pienannosaine Tehoaa hyvin jo alhaisissakin lämpötiloissa (+5 C) Hellävarainen nurmiheinille, säästää myös apilaa Gratil on pienannosaine siemenrikkakasvien torjuntaan nurmilta ja timotein siemenviljelyksiltä, syys- ja kevätviljoilta sekä öljy- ja kuitupellavaviljelyksiltä. Valmiste tehoaa pääasiassa lehtien kautta. Tehoaa erinomaisesti hierakkaan, leinikkiin, mataraan, saunakukkaan ja lutukkaan. Hyvä teho tai tyydyttävä teho voikukkaan, pihatattareen, lemmikkiin, nokkoseen, pillikkeeseen, savikkaan ja orvokkiin. Gratil tehoaa hyvin mataraan, joten seokset Ration tai Allyn kanssa varmistavat mataratehon. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Nurmet 40 60 g/ha + 0,1 l/ha kiinnitettä. Timotei 40 60 g/ha + 0,1 l/ha kiinnitettä. Kevätviljat 15 20 g/ha + Ratio 1,4 tabl./ha + 0,1 l/ha kiinnitettä. Syysviljat 40 45 g/ha + 0,1 l/ha kiinnitettä tai seos Ration/Allyn kanssa. Pellava 30 40 g/ha + 0,1 l/ha kiinnitettä. SEKOITETTAVUUS: Tehon laajentamiseksi syysviljat voidaan ruiskuttaa fenoksihappovalmisteen tai toisen sulfonyyliureavalmisteen seoksella. Kevätviljat ja apilattomien nurmien suojaviljat ruiskutetaan vain tankkiseoksina. Gratilia ei saa sekoittaa Graspin, Monitorin, urean eikä typpiliuoksen kanssa. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Valmistetta ei saa käyttää pohjavesialueilla. Ei rajoituksia seuraavan vuoden kasvilajivalintaan. VAROAJAT: Nurmi 7 vrk, heinä 21 vrk, vilja 14 vrk. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Nurminata voi ohimenevästi vaalentua ruiskutuksen jälkeen. Puna-apilan määrä saattaa vähentyä puoleen ja valkoapilan kolmanneksella. Tehoaine: Amidosulfuroni 750 g/kg Sateenkestävyys: 1 2 tuntia Varastointi: Alkuperäispakkauksessa, tiiviisti suljettuna, viileässä ja kuivassa paikassa. Säilytyslämpötila alle +50 C. Pidä poissa suorasta auringonpaisteesta. Valmistaja: Bayer CropScience Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
88 RIKKAKASVIEN TORJUNTA Harmony 50 SX 100 g Erikoisaine laitumien rikkatorjuntaan Rehumaissille laaja ratkaisu yhteiskäytöllä Tituksen kanssa Ei pohjavesirajoitusta Rikkakasvien torjuntaan nurmien suojaviljoista, viljellyiltä laitumilta sekä rehumaissilta. OMINAISUUDET: Harmony 50 SX on käytöltään joustava gramma-ainevalmiste. Sen tankkiseosmahdollisuudet ovat laajat ja se sopii hyvin rikkakasvien torjuntaan rehumaissilta ja laitumilta. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Laitumilla 15-20 g/ha + Contact 0,1 l/ha. Apilattomien nurmien suojaviljoilla 15 g/ha + Contact 0,1 l/ha. Rehumaissilla kertakäsittelynä 15 g/ha + Contact 0,1 l/ha tai jaettuna käsittelynä 11,25 g/ha + Contact 0,1 l/ha ja 7,5 g/ha + Contact 0,1 l/ha. Tankkiseokseen voidaan lisätä rehumaissilla Titusta laajemman tehon saavuttamiseksi. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Ei voida käyttää samana vuonna ilman suojaviljaa perustetulle laitumelle. Maissia ei pidä käsitellä enää maissin 6-lehtiasteen jälkeen. Tehoaine: Tifensulfuroni-metyyli 500 g/kg Olomuoto: Rae Sateenkestävyys: 2 tuntia Varastointi: Kestää pakkasta Valmistaja: DuPont Isomexx 100 g Pienannosaine rikkakasvien torjuntaan viljoilta Tehokas valmiste saunakukan torjuntaan Rikkakasvien torjuntaan syys- ja kevätviljaviljelyksiltä sekä öljy- ja kuitupellavaviljelyksiltä. Ei saa käyttää suojaviljassa. KÄYTTÖOHJE: Syysviljat ruiskutetaan varhain keväällä kasvun alkaessa rikkakasvien ollessa vielä pieniä. Käyttömäärä: 20 30 g/ha + kiinnite 0,1 l/ha Kevätviljat ruiskutetaan viljan 3 4 lehtivaiheessa, kuitenkin ennen korrenkasvun alkua. Käyttömäärä: 15 20 g/ ha + kiinnite 0,1 l/ha Pellava ruiskutetaan pellavan ollessa 5 10 cm ja rikkakasvien ollessa pienellä taimella. KÄYTTÖMÄÄRÄ: 15 20 g/ha + kiinnite 0,1 l/ha. Kiinnitettä käytetään pellavalla vain kuivissa ruiskutusoloissa. Ylintä suositeltua valmisteannosta käytetään, jos kasvustossa esiintyy runsaasti melko kestäviä lajeja, esimerkiksi jauhosavikkaa, pihatatarta ja orvokkia, tai jos ruiskutus viivästyy. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Jos ruiskutettu alue joudutaan rikkomaan, saa valmisteella käsitellylle alueelle kylvää vain viljaa. Tällöin aluetta ei saa käsitellä uudelleen Isomexx-valmisteella. Seuraavana vuonna Isomexx-valmisteella käsitellyllä lohkolla saa viljellä vain viljaa (myös suojaviljaa), rypsiä, rapsia, hernettä, perunaa tai pellavaa. Valmisteella käsitellyllä alueella ei saa viljellä samana tai seuraavana vuonna muita kuin edellä mainittuja kasveja vioittumisriskin vuoksi. Heti käsittelyn jälkeen ruisku tulee puhdistaa huolellisesti! Tehoaine: Metsulforoni-metyyli 200 g/kg Olomuoto: WG, raemainen valmiste Vaikutustapa: Lehti- ja maavaikutteinen Valmistaja: NuFarm Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
RIKKAKASVIEN TORJUNTA 89 Lentagran WP 1 kg Vihannesviljelyn erikoisaine Vaikuttaa rikkakasveihin vain lehtien kautta Sopii hyvin ruiskutusohjelmiin Siemenrikkakasvien torjuntaan sipuli-, purjo-, valkosipuli-, maissi-, keräkaali-, kukkakaali-, ruusukaali-, parsakaali- ja rehukaaliviljelyksiltä sekä apilan siemenviljelyksiltä. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Istukassipuli, taimisipuli, valkosipuli ja purjo 1,5-2,0 kg/ha, kyl-vösipuli 1,0 kg/ha, rehumaissi 2,0 3,0 kg/ha tai 1,5 + 1,5 kg/ha, Sokerimaissi 2,0 kg/ha tai 1,5 + 1,5 kg/ha, apila 1,0 1,5 kg/ha. Ruiskutus tehdään, kun istutettavat kasvit ovat juurtuneet ja rikkakasvit ovat pienellä taimella. Kylvösipulissa tulee olla vähintään 3 lehteä. MINOR USE -KÄYTTÖKOHTEET: Siemenrikkakasvien torjuntaan kuminalta kylvövuonna. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Liika kylmyys tai märkyys ruiskutushetkellä voi aiheuttaa ohimenevää polttovioitusta kasvustoon, koska kasveja suojaava vahapeite on silloin heikko. Riski vioitukselle on suurin kylmän sadejakson jälkeen, jos yölämpötilat ovat alle 2 astetta. Myös harsokatteen alla kasvien vahakerroksesta muodostuu normaalia heikompi, minkä vuoksi kate tulee poistaa viimeistään viikkoa ennen ruiskutusta. Kuivissa oloissa teho voi jäädä vajaaksi. Valmiste on sateenkestävä jo 1 2 tunnin kuluttua ruiskutuksesta. Valmisteen teho näkyy rikkakasvien kuihtumisena noin 5 10 vuorokauden kuluttua ruikutuksesta. Valmiste on varastoitava lämpimässä. VAROAJAT: Keräkaali, parsakaali ja ruusukaali 30 vrk, ruusukaali ja rehukaali 42 vrk, sipuli ja purjo 56 vrk. Tehoaine: Pyridaatti 450 g/kg Olomuoto: Ruiskutejauhe vesiliukopussissa Varastointi: Suojattava jäätymiseltä Valmistaja: Belchim Logran 20 WG 120 g Tehokas ja edullinen ratkaisu viljan rikkaongelmiin Tehoaa lehtien ja maan kautta Käytetään seoksena MCPA:n kanssa: torjuu myös ohdakkeen ja valvatin Viljan rikkakasvien torjuntaan. Syysviljat ruiskutetaan varhain keväällä kasvun alkaessa. Kevätviljat käsitellään siemenrikkakasvien taimettumisen jälkeen viljan 2 4-lehtiasteelta alkaen, kuitenkin viimeistään ennen korrenkasvun alkua. Ohdakkeen ja valvatin torjunnassa käsittely tehdään viljan pensomisen lopulla, viimeistään 1-solmuasteella. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Syysviljat: 20 30 g/ha. Kevätviljat: Logran 20 g + MCPA 0,5 1,0 l /ha. Mikäli lohkolla on ongelmana matara, suositellaan seosta Logran 20 g + Hankkijan TRIO 1,0 l /ha. Tämä seos tehoaa myös ohdakkeeseen ja valvattiin. Vesimäärä 200 300 l/ha. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Ei saa käyttää suojaviljassa. Rikkakasvien kasvu pysähtyy heti käsittelyn jälkeen, mutta lopullinen teho näkyy 1 3 viikon kuluttua. Valmisteella käsitellyllä lohkolla saa seuraavana vuonna viljellä viljaa (myös suojaviljaa), öljykasveja, hernettä tai perunaa. Juurikkaita tai muita kasveja, joita ei edellä ole mainittu, ei saa viljellä samana tai seuraavana vuonna. Muut ohjeet pakkauksen etiketissä. Tehoaine: Triasulfuroni 200 g/kg Olomuoto: Rae Sateenkestävyys: MCPA tarvitsee 2 tuntia; Logranin maavaikutus korvaa osin lehdiltä maahan huuhtoutuneen aineen tehon. Varastointi: Kuivassa paikassa, mielellään yli 0 C, sulje avattu pakkaus hyvin. Valmistaja: Syngenta Crop Protection AG Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
90 RIKKAKASVIEN TORJUNTA Logran Meko kts. Tuoteominaisuudet Tuplapakkaus viljojen rikkakasvien torjuntaan Katkaisee pienannosaineita kestävien rikkakasvikantojen kehittymisen Myöhästytetyllä käsittelyllä myös ohdake- ja valvattiteho Toimii myös alhaisissa lämpötiloissa Rikkakasvien torjuntaan ohralla, kauralla, kevät- ja syysvehnällä, rukiilla ja ruisvehnällä. Pakkauksessa olevat valmisteet Logran 20 WG ja Duplosan Meko ruiskutetaan tankkiseoksena, jolloin varmistetaan riittävän laajaalainen teho. VAIKUTUSTAPA: Sekä Logran että Duplosan Meko ovat lehtivaikutteisia valmisteita. Logran on myös jonkin verran maavaikutteinen. Logran on pienannosaine, joka estää solujen jakautumisen rikkakasvissa jolloin kasvu pysähtyy. Duplosan Mekon tehoaine matkii kasvin kasvuhormonia ja saa solujen elintoiminnot ylikiihtymään, mistä on seurauksena rikkakasvin tuhoutuminen. Triasulfuroni- ja mekoproppi-tehoaineet kuuluvat eri kemiallisiin ryhmiin, minkä vuoksi ne soveltuvat hyvin seokseen keskenään: ne täydentävät toistensa tehoa sekä ehkäisevät resistenssin syntyä. Teho näkyy värimuutoksina, kasvien häiriintyneenä kasvuna ja hitaana nuutumisena. Käsittelyn jälkeen rikkakasvien kasvu pysähtyy kuitenkin heti. Rikkakasvit tuhoutuvat 2 4 viikon kuluessa käsittelystä. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Logran Meko ei sovi suojaviljoille, pohjavesialueille eikä tankkiseoksiin hukkakauran torjunta-aineiden kanssa. Käsittelyä seuraavana vuonna pellolla voi viljellä viljoja, heinää, öljykasveja, perunaa, hernettä, mutta ei esim. sokerijuurikasta. Muut rajoitukset, katso kunkin tuotteen käyttöohje. KÄYTTÖ: Käyttömäärä: Logran 20 g/ha + Duplosan Meko 1,5 l/ha. Vesimäärä 150 300 l/ha. Tankkiseokset: Voi sekoittaa useimpien muiden kasvinsuojeluaineiden kanssa. Tehoriskin vuoksi ei saa sekoittaa hukkakauran torjunta-aineiden kanssa. Ruiskutusnesteen valmistus: Täytä tankki puolilleen vettä. Lisää ensin Logran ja anna valmisteen liueta veteen. Lisää lopuksi Duplosan Meko. Sateenkesto: 2 tunnin kuluttua ruiskutuksen jälkeen Ruiskun puhdistus: Koska useat muut viljelykasvit ovat herkkiä valmisteille, puhdista ruisku heti käsittelyn jälkeen huolellisesti vedellä. Tehoaineet: Triasulfuroni 200 g/kg ja mekoproppi-p 600 g/l 12 ha:n pakkaus: 2 x 120 g Logran ja 2 x 9 l Duplosan Meko Varastointi: kuiva ja pakkaselta suojattu Valmistajat: Nufarm ja Syngenta Crop Protection Peltomatara Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
RIKKAKASVIEN TORJUNTA 91 Matrigon 72 SG Väkevä formulaatti Tehoaa erityisen hyvin mm. valvattiin, ohdakkeeseen, saunakukkaan, rusokkiin ja voikukkaan Paras teho saadaan ruiskuttamalla aikaisin aamulla ilman suhteellisen kosteuden ollessa suuri ja lämpötilan ollessa vähintään + 10 12 C, ruiskutuksen jälkeen lähellä + 20 C. 1 kg Leveälehtisten rikkakasvien torjuntaan mm. sokeri- ja punajuurikkaalta, rypsiltä ja rapsilta, mansikalta, maissilta. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Kevätrypsi ja -rapsi 140 165 g/ha. Syysrypsi ja -rapsi keväällä 165 g/ha. Maissi 110 165 g/ha. Sokeri-, puna- ja rehujuurikas 140 165 g/ha. Mansikka sadonkorjuun jälkeen 165 g/ha. Puuvartiset kasvit, taimistot 165 g/ha. Siemenheinä, nurmi, laidun 110 165 g/ha. MINOR USE -KÄYTTÖKOHTEET: Matrigonilla on Minor use -hyväksyntä käytettäväksi kuminalla saunakukan, valvatin, ohdakkeen ja rusokin torjuntaan kylvövuonna ja satovuosina sadonkorjuun jälkeen. Valmiste tehoaa myös linnunkaaliin, voikukkaan, apiloihin ja virnoihin. Käyttömäärä torjuttavien rikkakasvilajien mukaan 0,5 1,0 l/ha. Kukintavaiheessa oleviin saunakukkiin valmiste ei tehoa. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Seuraavat kasvit ovat herkkiä Matrigon 72 SG -valmisteelle: peruna ja muut Solanum-suvun kasvit herne, papu, apila, lupiini ja muut palkokasvit porkkana ja muut sarjakukkaiset kasvit salaatti ja muut mykerökukkaiset kasvit Matrigon 72 SG tehoaa seuraaviin rikkakasveihin: Teho > 90 %: Ohdakkeet, peltovillakko, tummarusokki, pujo, linnunkaali, apilat, ruiskaunokki, kamomillasaunio, saunakukka, pihasaunio ja valvatti. Teho on 70 90 %: Siankärsämö, kyläkarhiainen, kiertotatar, mustakoiso ja virnat. Matrigon 72 SG:llä käsitelty kasvimateriaali, joka ei ole hajonnut kokonaan, saattaa vioittaa seuravana vuonna sille herkkien kasvien kasvua. Siksi herkkien kasvien viljelyä lohkolla, jossa edellisenä vuonna on käytetty Matrigonia, tulee välttää. VAROAIKA: Nurmet 7 vrk. Tehoaine: Klopyralidi 720 g/kg Olomuoto: SG Vaikutustapa: Imeytyy lehtien kautta ja liikkuu kasvin juuriin Sateenkestävyys: Vaatii yli 6 tuntia poutaa ruiskutuksesta Varastointi: Kestää pakkasta Valmistaja: Dow Agro Sciences Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
92 RIKKAKASVIEN TORJUNTA Medifam 320 SC 5 l Korkea tehoainemäärä matalat käyttömäärät Ruiskutusohjelmien perusvalmiste Rikkakasvien torjuntaan sokeri- ja punajuurikasviljelyksiltä sekä mansikkaviljelyksiltä. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Sokerijuurikas: Tuotetta voidaan käyttää tankkiseoksena metamitronivalmisteiden (esim. Goltixit), etofumesaatti-valmisteiden (esim. Tramat 500 SC) ja triflusulfuroni-metyyli -valmisteiden (esim. Safari) kanssa 2 3 ruiskutuksena. Tankkiseoksiin tarvitaan PowerOil-öljyä. Kevyet kivennäismaat: Ensimmäinen ruiskutus tehdään rikkakasvien sirkkalehtiasteella. Käytä tankkiseokseen Medifam 320 SC:tä 0,8 1,0 l/ha, etofumesaatti-valmistetta 0,1 0,2 ( 0,3) l/ha ja metamitroni -valmistetta 1,0 1,5 l tai kg/ha. PowerOil-öljyn määrä ensimmäisessä ruiskutuksessa on 0,5 1,0 ( 1,5) l/ha. Toinen ruiskutus tehdään 7 10 vrk:n kuluttua ensimmäisestä ruiskutuksesta. Medifam 320 SC:tä käytetään 1,0 1,2 l/ha, etofumesaatti-valmistetta 0,2 0,3 ( 0,4) l/ha, metamitroni-valmistetta (0,8 1,0 l tai kg/ha) sekä PowerOil-öljyä 0,5 1,0 ( 1,5) l/ha. Kolmas ruiskutus tehdään, kun uudet taimettuneet rikkakasvit ovat sirkkalehtiasteella. Käyttömäärät ovat samat kuin toisessa ruiskutuksessa. Savi- ja multamaat: Ensimmäinen ruiskutus tehdään rikkakasvien sirkkalehtiasteella. Käytä tankkiseokseen Medifam 320 SC:tä 1,0 1,2 l/ha, metamitroni-valmistetta 1,0 1,5 l tai kg/ha, etofumesaatti-valmistetta 0,2 0,3 ( 0,4) l/ha ja PowerOil-öljyä 1,0 1,5 ( 2,0) l/ha. Toinen ruiskutus tehdään 7 10 vrk:n kuluttua ensimmäisestä ruiskutuksesta. Medifam 320 SC:tä käytetään 1,2 1,5 l/ha. Tankkiseosta täydennetään etofumesaatti-valmistella 0,3 0,4 ( 0,5) l/ha sekä metamitronivalmisteella (0,8 1,0 l tai kg/ha). PowerOil-öljyn määrä ruiskutuksessa on 1,0 1,5 ( 2,0) l/ha. Kolmas ruiskutus tehdään, kun uudet taimettuneet rikkakasvit ovat sirkkalehtiasteella. Käyttömäärät ovat samat kuin toisessa ruiskutuksessa. Tutustu tarkennettuihin ohjeisiin tuotteen myyntipäällystekstissä! Vesimäärä ruiskutuksissa on 150 200 l/ha. Punajuurikas: Kahden ruiskutuksen ohjelma: Kun Medifam 320 SC:tä käytetään yksin, käyttömäärä kummassakin ruiskutuksessa on 1,25 1,5 l/ha + PowerOil-öljy 0,5 1,0 l/ha. Ensimmäinen ruiskutus tehdään, kun punajuurikas ja rikkakasvit ovat sirkkalehtiasteella. Käsittely uusitaan, kun rikkakasvit ovat uudelleen sirkkalehtiasteella. Tehon laajentamiseksi on suositeltavampaa käyttää tankkiseosta metamitroni-valmisteiden kanssa seuraavasti: Ensimmäinen ruiskutus tehdään rikkakasvien sirkkalehtiasteella. Käytä tankkiseosta Medifam 320 SC kevyillä kivennäismailla 0,75 1,0 l/ha ja savi- ja multamailla 1,0 1,25 l/ha + metamitroni-valmiste 0,5 1,0 l/ha + PowerOil-öljy 0,5 1,0 l/ha. Toinen ruiskutus tehdään 7 10 vrk:n kuluttua samoilla käyttömäärillä kuin ensimmäinen ruiskutus. Mansikka: Käsittely tehdään rikkakasvien ollessa enintään 2-lehtiasteella. Medifam 320 SC:n käyttömäärä on 1,5 l/ha. Mansikan ruiskutusnesteeseen ei suositella sekoitettavaksi kiinniteöljyä. Käsittely uusitaan tarvittaessa 1 2 viikon kuluttua. Käytä Medifam 320 SC -valmistetta uusilla istutuksilla taimien juurruttua, satoa tuottavilla viljelyksillä viimeistään mansikan kukinnan alussa ja/tai sadonkorjuun jälkeen. Valmistetta voi käyttää myös muovikateviljelyksillä. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Kasvinsuojeluaineen käytössä pohjavesialueilla (pohjavesialueluokat I ja II) on noudatettava seuraavia ohjeita: Salaojitetuilla pelloilla, joiden pohjamaa on läpäisevää maalajia (HHt tai sitä karkeampi), voidaan valmistetta käyttää enintään joka toinen vuosi pienimmällä mahdollisella annostuksella. Salaojitetuilla pelloilla, joiden pohjamaan maalaji on HHt:ä hienojakoisempaa, tai jos ruiskutuksessa käytetään riviruiskua, voidaan valmistetta käyttää tarvittaessa joka vuosi pienimmällä mahdollisella annostuksella. Salaojittamattomilla pelloilla valmistetta ei saa käyttää. VAROAJAT: Ei määritetty. Tehoaine: Fenmedifaami 320 g/l. Sisältää myös 1,2-Bentsisotiatsoli- 3(2H)-onia. Olomuoto: SC, neste Vaikutustapa: Vaikuttaa lehtien kautta Valmistaja: Adama Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
RIKKAKASVIEN TORJUNTA 93 Mistral 1 kg Rikkakasvien torjuntaan peruna-, porkkana-, herne- ja kuminaviljelyksiltä. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Samana vuonna käsitellyllä lohkolla ei saa viljellä muita viljelykasveja eikä seuraavana vuonna ristikukkaiskasveja (kaali, lanttu, nauris, rypsi, rapsi, camelina). KÄYTTÖOHJE: Peruna: Viljelys ruiskutetaan istutuksen jälkeen ennen perunan taimelletuloa tai perunan nuorella taimiasteella viimeistään, kun perunan taimet ovat 5 6 cm korkeita. Jaettu käyttö on paikallaan, kun pellossa on valvattia ja pähkämöä sekä kosteilla ja multavilla mailla. Tällöin pesäkekäsittely valvatin ja pähkämön torjumiseksi tehdään perunan ollessa n. 10 cm korkea. Rikkakasvien taimettumisen jälkeen ruiskutettaessa, kun ruiskutussää on kuiva tai kun pellossa on runsaasti valvattia, pähkämöä, mataraa, peippiä ja kiertotatarta, voidaan ruiskutusnesteeseen tehon parantamiseksi lisätä Sunoco 11 E/3 -öljyä 2 3 l/ha. Käyttömäärät kg/ha: Maalaji Ennen perunan taimettumista Perunan nuorella taimiasteella Vähämultaiset 0,3 0,5 0,2 0,3 * hietamaat Muut maalajit 0,4 0,6 0,3 0,4 * Jaettu käyttö 0,2 0,3 0,2 0,3 * Käytettäessä valmistetta 0,2 kg/ha rikkakasvien taimettumisen jälkeen, on ruiskutusnesteeseen sekoitettava Sunoco 11 E/3 -öljyä 2 3 l/ha. Tätä seosta käytetään vain erittäin edullisissa torjuntaolosuhteissa. Tankkiseoksessa Titus 25DF -valmisteen kanssa on valmisteen käyttömäärä 0,15 0,2 kg/ha (Contactkiinnitettä lisätään 0,2 l/ha). Vettä käytetään 150 300 l/ha. Porkkana: Käytetään viimeistään 3 päivää ennen porkkanan taimettumista ja/tai kun porkkanassa on vähintään 2 kasvulehteä. Osittain puutteellisen rikkakasvitehon vuoksi käytetään yleensä torjuntaohjelmissa muiden rikkakasvihävitteiden kanssa. Voidaan käyttää tankkiseoksena Fenixin kanssa. Käyttömäärä yksinään 0,075 0,15 kg/ ha. Käsittely voidaan jakaa useaan ruiskutuskertaan, mutta kokonaiskäyttömäärä ei saa ylittää 0.15 kg/ha. Tankkiseoksissa suurin sallittu käyttömäärä yhdellä ruiskutuskerralla on 0,075 kg/ha. Vettä käytetään 150 300 l/ha. Herne: Ilman palkoja korjattava herne: Voidaan käyttää puolilehdettömillä ja lehdettömillä ruoka-, siemen- ja rehuhernelajikkeilla sekä elintarviketeollisuuden sopimusviljelyksillä kestäviksi todetuilla lajikkeilla. Kasvusto ruiskutetaan herneen ollessa 5 10 cm. Käyttömäärä: 0,2 0,4 kg/ha, vesimäärä 300 l/ha. Ruiskutettaessa tankkiseoksena jonkin muun herneelle hyväksytyn valmisteen kanssa, on Mistralin käyttömäärä 0,2 kg/ha. Herneellä ei saa käyttää Sunoco 11 E/3 -öljyä eikä tankki- seoksessa valikoivia juolavehnän torjunta-aineita. Palkoineen korjattava herne: Käytetään joko ennen herneen taimettumista tai herneen ollessa 5 10 cm. Voidaan käyttää myös harsokatteen alla kasvatettavalla herneellä. Harso poistetaan ruiskutuksen ajaksi, mieluiten jo vuorokautta ennen ruiskutusta. Ennen herneen taimettumista voidaan ruiskuttaa tankkiseoksena Fenix-valmisteen kanssa. (Fenixin käyttömäärä seoksessa 1,5 2,0 l/ha.) Mistralin käyttömäärä on yksinään 0,075 0,1 kg/ha ja tankkiseoksessa 0,05 0,075 kg/ha. Kumina: Kuminalla siemenrikkakasvien torjunta tehdään yleensä kylvökeväänä muilla rikkakasvihävitteillä. Mistralia voidaan käyttää kylvövuonna loppukesällä, elo-syyskuussa taimettuvan saunakukan ja muiden siemenrikkakasvien torjuntaan. Paras teho saunakukkaan saadaan juuri sen taimettuessa. Tällöin kuminan taimissa tulee olla vähintään viisi kasvulehteä ja kasvuston tulee olla vähintään 10 cm korkea, terve ja hyvässä kasvussa. Käyttömäärä on 0,075 0,1 kg/ha. Ei saa sekoittaa muihin rikkakasvihävitteisiin. VAROAJAT: Ei määritetty. Tehoaine: Metributsiini 700 g/kg Olomuoto: WG, ruiskutejauherae Vaikutustapa: Vaikuttaa hieta- ja savimailla lehtien ja maan kautta, eloperäisillä mailla pääasiassa vain lehtien kautta. Valmistaja: Adama Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
94 RIKKAKASVIEN TORJUNTA Pistol Pakkauskoot: 1 l, 5 l Pitkävaikutteinen Estää uusien siemenrikkojen kasvun jopa 4 kk ajan Kertakäsittely kasvukaudessa riittää Rikkakasvien torjuntaan ei-syötävien puutarhakasvien ja puiden alustoilta, taimikoista sekä piha- ja paikoitusalueilta, ajoväyliltä, käytäviltä, tehdasja rautatiealueilta ja muilta viljelemättömiltä alueilta. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Peltoruisku: 3,1 l Pistolia 200 500 l vettä/ha. Reppuruisku: 31 ml Pistolia 2,5 10 l vettä/m 2. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Valmisteen sisältämä diflufenikaani estää siemenrikkakasvien itämistä 3 4 kuukautta käsittelyn jälkeen. Glyfosaatti torjuu kaikki taimella olevat rikkakasvit. Ruiskutus tehdään, kun siemenrikkakasveissa on 2 6 kasvulehteä. Juolavehnässä tulee ruiskutetta- essa olla vähintään 3 4 lehteä. Monivuotiset rikkayrtit (mm. peltovalvatti, ohdakkeet, voikukka, maitohorsma) ruiskutetaan juuri ennen kukintaa tai heti sen jälkeen. Tuulikulkeumaa ympäristöön (esim. istutukset ja nurmikot) ei saa tapahtua. Kaikkien kasvien puutumattomat osat voivat vioittua käsittelystä. Mahdollisimman hyvän tehon varmistamiseksi käsittely tulee suorittaa kosteaan maahan ja mielellään niin, että käsittelyä seuraa sade (kuitenkin vasta kuuden tunnin kuluttua). Tuote vaikuttaa sekä lehtien että maan kautta ja imeytyy kasviin ja liikkuu parhaiten kasvin sisällä, kun sää on lämmin ja ilman kosteuspitoisuus korkea. Maata ei tule möyhentää tai kuokkia käsittelyn jälkeen, jottei diflufenikaanin muodostama rikkakasvustoa estävä kalvo rikkoudu. Diflufenikaania sisältävää tuotetta saa käyttää käsiteltävällä alueella vain kerran kasvukautta kohden. Tehoaine: Diflufenikaani 40 g/l, Glyfosaatti 250 g/l Olomuoto: Neste Vaikutustapa: Lehti- ja maavaikutteinen Sateenkestävyys: 6 tunnin kuluttua ruiskutuksesta Varastointi: Yli 0 C Valmistaja: Bayer Environmental Science ANNOSTELU: Pistol 31 ml 2,5 litraan vettä 100 m 2 12 ml Pistolia vesilitraa kohden Pistol 31 ml 4 litraan vettä 100 m 2 8 ml Pistolia vesilitraa kohden Pistol 31 ml 6 litraan vettä 100 m 2 5 ml Pistolia vesilitraa kohden Pistol 31 ml 8 litraan vettä 100 m 2 4 ml Pistolia vesilitraa kohden Pistol 31 ml 10 litraan vettä 100 m 2 3 ml Pistolia vesilitraa kohden Premium Classic SX 150 g Pienannosaine viljojen rikkojen torjuntaan Sopii myös apilapitoisille nurmille Rikkakasvien torjuntaan syys- ja kevätviljaviljelyksiltä sekä nurmien suojaviljoista, mukaan lukien apilapitoisten nurmien suojavilja. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Syysviljat ruiskutetaan varhain keväällä kasvun alkaessa ja rikkakasvien ollessa vielä pieniä. Käyttömäärä on 15 22 g/ha + Contact-kiinnite. Kevätviljat käsitellään viljan 2 4 lehtiasteella, kuitenkin viimeistään ennen korrenkasvun alkua. Peltovalvatin ja -ohdakkeen kasvun pysäyttämiseksi tehdään käsittely myöhemmin, kuitenkin viimeistään viljan 1-solmuasteella. Käyttömäärä on 12 20 g/ha + Contact-kiinnite. Apilattomat heinänurmien suojaviljat ruiskutetaan heinän oraan ollessa 2 3 -lehtiasteella, käyttömäärä on 8 11 g/ha + Contact-kiinnite. Apilapitoisten nurmien suojaviljat ruiskutetaan kun apilassa on vähintään yksi kolmilehtinen lehdykkä. Käyttömäärä on 8 11 g/ha + 0,5 l/ha Agrimarket MCPA. HUOM: Kiinnitettä ei saa käyttää! Vesimäärä on 200 300 l/ha. Tehoaine: Tribenuroni-metyyli 500 g/kg Sateenkesto: 1 tunti Varastointi: kuivassa ja yli 0 C Valmistaja: DuPont Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
RIKKAKASVIEN TORJUNTA 95 Primus 500 ml, tukku 20 kpl Rikkakasvien torjuntaan sekä viljoille että nurmille Hyvä teho myös kylmissä olosuhteissa, alkaen +2 C Tehoaa hyvin mm. mataraan ja saunakukkaan Ei jälkikasvirajoitusta Leveälehtisten rikkakasvien torjuntaan syys- ja kevätviljoilta, heinien siemenviljelyksiltä ja apilattomien nurmien suojaviljoilta sekä apilattomilta nurmilta. Primus tehoaa jo 2 C lämpötilasta lähtien. Hallat eivät heikennä rikkakasvitehoa, mutta vaikutus tulee hitaammin näkyviin. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Syysviljat 60 100 ml/ha, kevätviljat ja apilattomien nurmien suojaviljat sekä apilattomat nurmet perustamisvuonna 50 100 ml/ha. Apilattomat säilörehuja laidunnurmet sekä laitumet 100-150 ml/ha. Lisää aina Contact-kiinnite 0,1 l/ha. Heinien siemenviljelyksillä valmistetta käytetään ilman kiinnitettä 100 150 ml/ha. SEKOITETTAVUUS: Voidaan sekoittaa monien muiden valmisteiden kanssa, ei kuitenkaan Ally Classin eikä viljoilla käytettävien hukkakaura-aineiden kanssa. Tehoaine: Florasulami 50 g/l Olomuoto: Neste, SC Vaikutustapa: Lehtien kautta Sateenkestävyys: Sateenkestävä tunnin kuluttua Varastointi: Suojattava jäätymiseltä Varoaika: Niitto- ja laidunnurmilla 7 vrk Valmistaja: Dow AgroSciences Primus XL 3 l, 5 l Rikkakasvien torjuntaan syys- ja kevätviljoilta Erinomainen seoskumppani pienannosaineille Katkaisee gramma-aineita kestävien rikkakasvikantojen kehityksen Erittäin laaja käyttöaika; pensomisen alusta lippulehdelle Nestemäinen, kahta eri tavalla vaikuttavaa tehoainetta sisältävä uutuus leveälehtisten rikkakasvien torjuntaan syys- ja kevätviljoilta. Erittäin tehokas mm. mataraan, pihatähtimöön, saunakukkaan, ruiskaunokkiin ja kiertotattareen. Rikkakasvien täydellinen kuihtuminen näkyy 3 4 viikon kuluttua käsittelystä. Erinomainen resistenssin rikkoja. Primus XL:n tehoalue on laaja (kts. taulukko). Voidaan käyttää pohjavesi- alueilla eikä rajoita seuraavan vuoden kasvivalintaa. Varoaika 7 vrk. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Kevätviljoilla ja apilattomilla suojaviljoilla käyttömäärä 0,75 1,0 l/ha. Syysviljoilla käyttömäärä 0,75 1,0 l/ha. Kiinnitettä ei tarvita. Käyttö nurmilla odottaa rekisteröintiä! Tehoaine: Florasulami 5 g/l ja fluroksipyyri 100 g/l Olomuoto: Neste Vaikutustapa: Lehtien kautta, ei maavaikutusta Sateenkesto: 1 h Varastointi. Suojattava pakkaselta 3 L ja 5 L Valmistaja: Dow Agro Sciences Primus XL 0,75 l/ha Primus XL + Ratio 50 SX 0,6 l/ha + 10 g/ha Lutukka, CAPBP > 90% > 90% Jauhosavikka, CHEAL 70-85% > 90% Pelto-ohdake, CIRAR 50-70% 50-70% Matara, GALAP > 90% > 90% Saunakukka, MATIN > 90% > 90% Kiertotatar, POLCO > 90% > 90% Peltovalvatti, SONAR 70-85% 85-90% Rikkasinappi, SINAR > 90% > 90% Pihatähtimö, STEME > 90% > 90% Pelto-orvokki, VIOAR < 50% 70-85% (50-70%) Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
96 RIKKAKASVIEN TORJUNTA Ratio 50 SX Premium Pakkauskoot: 100 g, 250 g Uuden sukupolven SX-formulaatio Tehokas ja nykyaikainen gramma-aine Liukenee täydellisesti ja nopeasti veteen Helpottaa ruiskunpesua Erittäin monipuoliset tankkiseosmahdollisuudet Rikkakasvien torjuntaan ruis-, syys-, vehnä-, kevätvehnä-, ohra ja kauraviljelyksiltä sekä apilattomien nurmien suojaviljoista. Tehoaineet: Tribenuronimetyyli 167 g/kg ja tifensulfuroni-metyyli 333 g/kg Olomuoto: Rae Sateenkestävä kahdessa tunnissa Varoaika: Vilja voidaan korjata rehuksi (vihantavilja) 14 vrk:n kuluttua käsittelystä Pohjavesirajoitus, mutta ei muita rajoituksia Vaikutustapa: Lehtivaikutteinen Varastointi: Kestää pakkasta Valmistaja: DuPont KÄYTTÖMÄÄRÄT: Ruis ja syysvehnä 22 30 g/ha. Kevätvehnä, ohra ja kaura 15 22 g/ha, suurinta määrää käytetään, jos pellossa kasvaa runsaasti tatarta, orvokkia, emäkkiä, peltovalvattia tai -ohdaketta. Apilattomien nurmien suojaviljat 8 11 g/ha. Lisää aina kiinnitettä 0,1 0,2 l/ha. SEKOITETTAVUUS: Voidaan sekoittaa kaikkien viljoilla käytettävien kasvinsuojeluaineiden kanssa. VILJAPELTO KÄYTÖN RAJOITUKSET: Tuotetta ei saa käyttää pohjavesialueilla. Ei voida käyttää apilan suojaviljassa. Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
RIKKAKASVIEN TORJUNTA 97 Reglone Pakkauskoot: 5 l, 10 l Rikkakasvien torjuntaan ja varsiston hävittämiseen yli 50 kasvilla Nopea vaikutus Tuhoaa myös perunan lehdellä olevan ruton Rikkakasvien torjuntaan ja varsiston hävitykseen. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Ks. taulukko. Vettä käytetään rikkakasvien torjunnassa 200 400 l/ha, viljelykasvien varsiston ja lehvästön tuhoamisessa vähintään 400 l/ha. Kiinnitteenä käytetään esim. Contact-kiinnitettä 1 d/ 100 l (pellavalla 1 3 dl/100 l) vettä. Rikkakasveihin saadaan paras tulos pilvisenä päivänä tai illalla suoritetulla ruiskutuksella. Perunan varsiston hävittäminen on tehtävä keskipäivällä, mieluiten auringon paisteessa. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Perunalla Reglonea ei saa käyttää pitkäaikaisen kuivuuden vallitessa. Kasvuston saa ruiskuttaa vasta 3 vrk:n kuluttua siitä, kun maa on sateen jälkeen kunnolla kastunut. Valmistetta ei saa käyttää kasvihuoneissa. Huomaa mehiläisvaroitus. Muut ohjeet pakkauksen etiketissä. VAROAIKA: Varoaikoja ei toimintatavan vuoksi ole määritetty. Tehoaine: Dikvatti 200 g/l (dibromidina) Olomuoto: Neste Vaikutustapa: Vihreiden lehtien ja versojen kautta Sateenkestävyys: Noin 10 min. ruiskutuksen jälkeen Varastointi: Yli 0 C Valmistaja: Syngenta Crop Protection KÄYTTÖKOHDE: KÄYTTÖAIKA: KÄYTTÖMÄÄRÄ: Peruna, rikkakasvien torjunta Viimeistään kun perunasta 10 % on tullut pintaan 1,0-2,5 l/ha + kiinnite. Peruna, varsiston hävittäminen Matalat ja harvat kasvustot 10-14 vrk ennen perunan nostoa Kertakäsittely 3,0-4,0 l/ha. Kiinnitettä ei lisätä. Korkeat ja rehevät sekä lakoutuneet kasvustot 10-14 vrk ennen perunan nostoa Kaksi käsittelyä 2,0 + 2,0 l/ha n. 3 vrk:n väliajoin. Kiinnitettä ei lisätä. Korkeat ja pystyt kasvustot Murskaus korkeaan (30-40 cm) sänkeen n. 10 vrk ennen nostoa ja ruiskutus 1 vrk myöhemmin Kertakäsittely 1,5-2,0 l/ha. Kiinnitettä ei lisätä. Sokeri- ja punajuurikas, kerä- kukka-, parsa-, ruusu-, lehti- ja kiinankaali, lanttu, retiisi, nauris, piparjuuri, kumina, tilli, persilja, fenkoli, lehtiselleri (varsiselleri), juuripersilja, kirveli, porkkana, palsternakka, mukulaselleri, salaatti, maa- ja latva-artisokka, pinaatti, raparperi, parsa, timjami, sipuli, valko-, ruoho- ja salottisipuli, purjosipuli, herne, papu, härkäpapu sekä maissi, rikkakasvien torjunta Mansikka, rikkakasvien torjunta ja rönsyjen poisto riviväleistä Puna-, musta- ja valkoherukka, karviainen, karhunvatukka, vadelma, pensasmustikka, aronia ja marjatuomipihlaja, rikkakasvien torjunta viljelykasvit suojaten Omena, päärynä, kirsikka ja luumu rikkakasvien torjunta viljelykasvit suojaten Havu- ja lehtipuiden sekä pensaiden kylvökset ja taimistot, rikkakasvien torjunta Apilan siemenviljelykset, rikkakasvien torjunta Rikkakasvien tultua taimelle 2-3 vrk ennen viljelykasvin taimettumista tai riviväleistä viljelykasvien taimet suojaten. Toukokuussa ennen kukintaa ja sadonkorjuun jälkeen Rikkakasvien tultua taimelle ennen viljelykasvin kukintaa Rikkakasvien tultua taimelle ennen viljelykasvin kukintaa Rikkakasvien tultua taimelle 2-3 vrk ennen viljelykasvin taimettumista tai taimet suojaten Käsittely tehdään apilan ollessa talvilevossa. Tämä tarkoittaa että käsittelyä ei tule tehdä ennen ensimmäistä pakkaskautta. Kasvusto ei saa olla pakkashuurteessa ja ilman lämpötilan tulee olla mieluiten yli 0 C. 1,0-2,0 l/ha + kiinnite. Rönsyjen poisto 3,0-4,0 l/ha (ruiskutettava ala) + kiinnite. Rikkakasvien torjunta 2,0-2,5 l/ha (ruiskutettava ala) + kiinnite 2,0-2,5 l/ha (ruiskutettava ala) + kiinnite 2,0-2,5 l/ha (ruiskutettava ala) + kiinnite. 1,0-2,5 l/ha (ruiskutettava ala) + kiinnite. 2,5 l/ha + kiinnite Apilan, kuitupellavan ja lupiinin siemenviljelykset, varsiston hävittäminen 4-7 vrk ennen leikkuupuintia 2,0-3,0 l/ha + kiinnite Rypsi, rapsi, kitupellava, öljypellava ja tuleentuneena korjattavat rehuherne 7-14 vrk ennen leikkuupuintia, öljypellavalla kun 2,0-3,0 l/ha + kiinnite ja härkäpapu, varsiston hävittäminen valtaosa siemenkodista on tuleentunut. Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
98 RIKKAKASVIEN TORJUNTA Safari 120 g Gramma-aine sokerijuurikkaalle Tehoaa hyvin mm. saunakukkaan, linnunkaaliin, rypsiin, rapsiin, mataraan ja nokkoseen Sokerijuurikkaan rikkakasvientorjuntaan. KÄYTTÖMÄÄRÄ: 30 g/ha, lisäksi aina käytettävä öljyä 0,5 1,0 l/ha. Useimpien lajien paras torjunta-aika on sirkkalehtivaihe. Rypsi, rapsi ja matara torjutaan 2 4 lehtiasteella. Safarin käyttö vähintään kahdessa käsittelyssä varmistaa tehoa. Tehoaineet: Triflusulfuronimetyyli 500 g/kg Olomuoto: Veteen liukeneva rae liukopussissa Vaikutustapa: Pääasiassa kosketusvaikutteinen 120 g (4x30 g liukopusseissa) Varastointi: Kuivassa, kestää pakkasta Valmistaja: Dupont Sekator OD 1 l Tehokas valmiste rikkakasvien torjuntaan, erinomainen teho mataraan ja kevät- sekä syysitoiseen saunakukkaan Joustava käyttöajankohdaltaan Uusi OD-formulaatio: valmiste leviää tehokkaasti lehden pinnalle Riittää jopa yli 13 hehtaarille Rikkakasvien torjuntaan ohralla, kevätja syysvehnällä ja rukiilla. Huom! Valmiste ei sovi kauralle. Valmiste tehoaa erinomaisesti mm. mataraan, saunakukkaan, jauhosavikkaan, pillikkeeseen ja tattariin. KÄYTTÖMÄÄRÄ: 75 100 ml/ha + kiinnite 1 2 dl/ha 2-lehtiasteelta korrenkasvun alkuun (2-solmuasteelle) ohralla, kevätvehnällä ja kevätrukiilla. 100 150 ml/ha + kiinnite 1 2 dl/ha keväällä kasvun alettua korrenkasvun alkuun saakka syysvehnällä ja syysrukiilla. Torjuttaessa ohdaketta ja valvattia ruiskutetaan Sekatorin ja MCPA:n (1 2 l/ha) tankkiseosta korrenkasvun alussa. (Huom! Tällöin ei tarvetta kiinnitteelle). KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Suurinta annostasoa suositellaan, jos pellolla runsaasti syysitoista saunakukkaa, peippiä, orvokkia tai emäkkiä. Ravistele purkkia kunnolla juuri ennen käyttöä. Valmiste ei sovi kauralle ja suojaviljalle. Valmistetta ei saa ruiskuttaa pohjavesialueilla. Käyttö sallittu peräkkäisinä vuosina. Valmisteen käyttö ei rajoita seuraavan vuoden normaalien viljelykasvien valikoimaa. Tehoaineet: Jodosulfuroni-metyylinatrium 25 g/l, Amidosulfuroni 100 g/l, mefenpyyri 250 g/l (suoja-aine) Olomuoto: Neste Vaikutustapa: Lehtivaikutteinen Sateenkestävyys: 2 tuntia Varastointi: +0 +35 C Valmistaja: Bayer Cropscience Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
RIKKAKASVIEN TORJUNTA 99 Senkor SC 600 1 l Rikkakasvien torjuntaan perunalla ja porkkanalla Nestemäinen SC-formulaatti teho entistäkin parempi ja helppo käyttää Kompakti 1 litran purkki Tehokas lehti- ja maavaikutus Sopii hyvin tankkiseoksiin Senkor SC 600 on rekisteröity rikkakasvien torjuntaan peruna- ja porkkanaviljelyksiltä. Senkor on tehoaa useimpiin leveälehtisiin (esim. savikka) ja myös heinämäisiin (esim. kylänurmikka) rikkoihin. Paras teho saadaan pieniin rikkoihin tai jaettuna käsittelynä. Korkeammilla käyttömäärillä tehoaa myös valvattiin, ohdakkeeseen ja pähkämöön. Valmiste vaikuttaa hieta- ja savimailla lehti- ja maavaikutteisesti ja eloperäisillä mailla pääosin lehtivaikutteisesti. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Peruna: Käyttöajasta riippuen 0,25 0,58 l/ha. Taimiasteella peruna on yleensä ruiskutettava viimeistään sen ollessa 5 6 cm. Voidaan ruiskuttaa seoksena mm. Tituksen kanssa. Senkoria ei saa käyttää Fambo- ja Ute-lajikkeilla. Torjunnan ajoituksessa on lajikekohtaisia eroja. Porkkana: käytetään viimeistään 3 päivää ennen porkkanan taimettumista ja/tai kun porkkanassa on vähintään 2 kasvulehteä. Käyttömäärä on 0,1 0,17 l/ha. Käsittely voidaan jakaa useaan ruiskutuskertaan, mutta kokonaiskäyttömäärä ei saa ylittää 0,17 l/ha. Tankkiseoksissa suurin sallittu käyttömäärä ruiskutusta kohti on 0,1 l/ha. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Samana vuonna käsitellyllä lohkolla ei saa viljellä muita viljelykasveja eikä ristikukkaiskasveja (esim. kaali, lanttu, nauris, rypsi, rapsi ja camelina) vielä seuraavanakaan vuonna. Ei saa käyttää pohjavesialueilla. Tehoaine: Metributsiini 600 g/l Olomuoto: Nestemäinen Vaikutustapa: Lehti- ja maavaikutus Sateenkestävyys: 1 2 tuntia Varastointi: yli 0 C Valmistaja: Bayer CropScience Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
100 RIKKAKASVIEN TORJUNTA Starane XL 5 l Rikkakasvien torjuntaan apilattomilta nurmilta, heinien siemenviljelyksiltä, apilattomien nurmien suojaviljoista sekä syys- ja kevätviljoista AVAINOMINAISUUDET: Käyttövalmis seos erityisesti laidunja säilörehunurmille Varma ja laaja teho nurmen rikkakasveihin Kaksi tehoainetta, jotka täydentävät toisiaan Sopii myös pohjavesialueille OMINAISUUDET: Starane XL on valmiste leveälehtisten rikkakasvien torjuntaan. Herkillä lajeilla teho alkaa näkyä parin päivän kuluttua ruiskutuksesta. Kasvu pysähtyy ja rikkakasvit kuihtuvat 3 4 viikossa. Laitumilla ja muilla nurmilla valmistetta voi käyttää kaikilla nurmiheinälajeilla. Heinien siemenviljelyksillä Starane XL sopii käytettäväksi timoteillä, raiheinillä, niittynurmikalla ja punanadalla. Starane XL tehoaa hyvin seuraaviin rikkakasveihin: sauna kukka, matara, pihasaunio, pihatähtimö, ruiskaunokki, taskuruoho, lemmikki, linnunkaali, lutukka, peltokanankaali, peltoukonnauris ja voikukka. Teho savikkaan on tyydyttävä. Orvokkiin ja tädykkeeseen teho ei ole riittävä. Pienannosaineiden seoskumppanina Starane XL katkaisee kestävien rikkakasvikantojen muodostumisen. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Viljelykasvi Säilörehu- ja heinänurmet sekä viljellyt laitumet Määrä, l/ha 1,5 1,8 Heinien siemenviljelykset 1,5 1,8 Kevätviljat, 0,8 1,0 apilattomat suojaviljat Syysviljat 1,0 1,2 KÄYTTÖAIKA: Säilörehu- ja heinänurmet ruiskutetaan keväällä kasvun alkaessa tai niiton jälkeen, kun rikkakasvit ovat jälleen hyvässä kasvussa. Jo syksyllä ruusukeasteelle kasvanut peltokanankaali tulee keväällä ruiskuttaa heti kasvukauden alkaessa tai viimeistään peltokanankaalin kukkavarren pituuskasvuvaiheessa. Laitumilla torjuttaessa hierakkaa paras ruiskutusaika on hierakan täydellä ruusukeasteella. Syysviljat ruiskutetaan varhain keväällä kasvun alkaessa. Kevät viljat ja apilattomien nurmien suojaviljat ruiskutetaan viljan 2-leh tiasteelta lähtien pensomisen loppuun mennessä. Ilman suoja viljaa perustettavat apilattomat nurmet ruiskutetaan heinän 2 4-lehtivaiheessa pienintä suositeltua annosta käyttäen. Vesimäärä: 100 300 l/ha. Viljoilla riittää pienempi vesimäärä, mutta nurmilla suositellaan 300 l/ha. VAROAIKA: 10 vrk. Tehoaineet: Florasulami 2,5 g/l, fluroksipyyri Olomuoto: Neste Vaikutustapa: Lehtivaikutteinen Sateenkestävyys: 1 tunti ruiskutuksesta Varastointi: Säilytettävä suojassa pakkaselta Valmistaja: Dow Agro Sciences Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
RIKKAKASVIEN TORJUNTA 101 Stomp 10 l Tärkeä osa porkkanan ja sipulin rikkakasvien torjuntaa Vaikuttaa lehtien ja maan kautta Hellävarainen viljelykasville Rikkakasvien torjuntaan porkkanalla sekä kylvö- ja taimisipuliviljelyksillä. Minor use -käyttökohteena istukas- ja salaattisipuli sekä sokeri- ja rehumaissi. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Porkkana: 2 5 l/ha porkkanan kylvön ja taimettumisen välillä. Kylvösipuli: 2 5 l/ ha heti kylvön jälkeen viikko ennen taimettumista. Taimisipuli: 2 5 l/ha heti istutuksen jälkeen. MINOR-USE KÄYTTÖKOHTEET: Palsternakka 2-5 l/ha kylvön ja taimettumisen välillä. Purjosipuli 2-5 l/ha viimeistään viikko istutuksen jälkeen. Mukulaselleri 2-4 l/ha heti istutuksen jälkeen. Varsiselleri 3-4 l/ha heti istutuksen jälkeen. Piparjuuri 2-4 l/ha heti istutuksen jälkeen tai ennen versojen tuloa maan pinnalle. Parsa 4 l/ha sadonkorjuun jälkeen. Valkosipuli 2-5 l/ha heti istutuksen jälkeen. Istukas-sipuli 2-5 l/ ha* heti istutuksen jälkeen. Salaattisipuli: 2 5 l/ha heti istutuksen jälkeen. Sokerija rehumaissi 1,2 l/ha ennen maissin taimettumista. Kumina 2 l/ha ennen rikkakasvien/kuminan taimettumista tai pian sen jälkeen. Tilli 2 l/ha ennen taimettumista. Korianteri 2 l/ha ennen taimettumista. Herne 2-5 l/ha ennen herneen taimettumista. Pensas- ja härkäpapu 2-5 l/ha ennen taimettumista. * = Stomp 2-3 l/ha tankkiseoksessa Totrilin tai Basagran SG:n kanssa heti istutuksen jälkeen. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Kokonaisvaltaisen torjuntatuloksen saamiseksi valmistetta kannattaa käyttää ruiskutustusohjelmissa muiden valmisteiden kanssa. Valmiste on pääasiassa maavaikutteinen, paras teho saadaan maanpinnan ollessa kostea. Kylvösyvyys vähintään 2 cm. Valmiste tehoaa hyvissä oloissa erinomaisesti seuraaviin rikkakasveihin: peippi, peltohatikka, peltolemmikki, pelto-orvokki, peltotädyke, peltoukonnauris ja pihatähtimö. Teho on hyvä jauhosavikkaan, peltoemäkkiin, pihatattareen, pillikkeeseen ja peltotaskuruohoon. Teho on tyydyttävä kiertotattareen, linnunkaaliin, peltomataraan, peltovalvattiin ja ukontattareen sekä heikko saunakukkaan ja pihasaunioon. Kylänurmikkaan ja muihin heinäkasveihin Stomp ei tehoa. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Valmistetta saa käyttää vain kerran kasvukaudessa. VAROAIKA: Mukulaselleri 60 vrk, varsiselleri 60 vrk, purjo 56 vrk, parsa 21 vrk, valkosipuli 56 vrk Tehoaine: Pendimetaliini 400 g/l Olomuoto: Kellertävä neste Varastointi: Alin lämpötila 0 C Valmistaja: BASF Titus WSB 100 g Kätevä liukopusseihin pakattu gramma-aine perunalle ja rehumaissille Tehoaa laajasti matarasta juolavehnään Voidaan käyttää myös perunan taimettumisen jälkeen Jaetulla käytöllä paras teho Rikkakasvien torjuntaan perunaviljelyksiltä ja rehumaissilla. KÄYTTÖMÄÄRÄ: Tituksen käyttömäärä perunalla 20-30 g/ha, lisäksi on aina käytettävä kiinnikettä 0,2 l/ha. Paras teho saadaan jaetulla käytöllä (30 g + 20 g/ha n. 7 10 vrk:n välein) Rehumaissi ruiskutetaan sen ollessa 4 6 lehtiastella ja rikkakasvit 4 lehtisiä. Käyttömäärä 30-50 g/ha tai jaet tuna käsittelynä 7 10 päivän välein. Tankkiseokseen voidaan lisätä laajemman tehon varmistamiseksi Harmony SX:ää. Juolavehnän torjunnassa on käyttömäärä 50 g/ha. Ruiskutusnesteeseen on lisättävä kiinnitettä 2 dl/ha. SEKOITETTAVUUS: Voidaan sekoittaa kaikkien perunaruttoaineiden sekä valikoivien juolavehnäaineiden sekä Senkorin kanssa tankkiseoksena. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Ei saa käyttää pohjavesi alueilla. Tehoaine: Rimsulfuroni 250 g/l Olomuoto: Liukopussi (1 pussi = 20 g) Vaikutustapa: Lehtivaikutteinen Sateenkestävyys: Sateenkestävä kahdessa tunnissa Varoaika: Ei varoaikaa Varastointi: Kestää pakkasta Valmistaja: DuPont Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
102 RIKKAKASVIEN TORJUNTA Tramat 500 SC 1 l Sokerijuurikkaan rikkakasvitorjunnan perustuote Käyttäjäystävällinen Uudet käyttömäärät viljelykierron mukaan, kts. www.tukes.fi Rikkakasvien torjuntaan sokerijuurikkaalta. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Käyttömäärät ja ruiskutusohjelmat löytyvät etiketistä. SEKOITETTAVUUS: Tramatin voit ruiskuttaa pyretroidien, dimetoaatti-valmisteiden, Betanal Progressin, Betanal SC:n, Betasanan, Safarin ja metamitroni-valmisteiden kanssa. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Tramat 500 SC -valmisteen suurin annostelu samalla lohkolla kolmen vuoden aikana on 2 l/ha (etofumesaattia 1000 g/ha). Pohjavesialuilla on noudatettava seuraavia ohjeita: 1) Salaojitetuilla pelloilla, joiden pohjamaa on läpäisevää maalajia (HHt tai sitä karkeampi), voidaan valmistetta käyttää enintään joka toinen vuosi pienimmällä mahdollisella annostuksella. 2) Salaojitetuilla pelloilla joiden pohjamaan maalaji on HHt:ä hienojakoisempaa, tai jos ruiskutuksessa käytetään riviruiskua, voidaan valmistetta käyttää tarvittaessa joka vuosi pienimmällä mahdollisella annostuksella. 3) Salaojittamattomilla pelloilla valmistetta ei saa käyttää. Muut ohjeet pakkauksen etiketissä. Tehoaine: Etofumesaatti 500g/l Olomuoto: Vaalea neste Vaikutustapa: Vaikuttaa rikkakasveihin vain lehtien kautta Sateenkestävyys: 2 h Varastointi: Varastoimislämpötila +0 +28 C. Säilytettävä tiiviisti suljettuna kuivassa ja viileässä, pakkaselta suojattuna. Suojeltava auringonvalolta. Valmistaja: Bayer CropScience Tomahawk 180 EC 5 l Erittäin tehokas nurmien rikkakasvien torjuntaan Viljoilla erinomainen seoskumppani, sopii resistenssin ehkäisyyn Tehoaa myös mataraan Rikkakasvien torjuntaan syys- ja kevätviljaviljelyksiltä, apilattomien nurmien suojaviljoista sekä apilattomista nurmista ja nurmikoista. KÄYTTÖMÄÄRÄ: Syysviljat: 0,6 0,8 l/ha yksin ruiskutettaessa, 0,4 0,6 l/ha tankkiseoksena. Kevätviljat ja suojaviljat: 0,5 0,7 l/ha yksin ruiskutettaessa, 0,4 0,5 l/ha tankkiseoksena. Perustettavat nurmet ilman suojaviljaa: 0,7 0,8 l/ha yksin ruiskutettaessa, 0,6 l/ha tankkiseoksena. Säilörehu- ja heinänurmet, nurmikot sekä viljellyt laitumet: 1,5 2,0 l/ha, ei tankkiseoksia. Vesimäärä 200 400 l/ha. Tankkiseokseen voidaan käyttää MCPA:ta tai pienannosherbisidiä, jolloin käytetään alinta ohjeenmukaista annosta. Tällöin on otettava huomioon soveltuvuus nurmille. Syysviljat ruiskutetaan varhain keväällä kasvun alkaessa. Kevätviljat ja apilattomien nurmien suojaviljat ruiskutetaan oraan 2-lehtiasteelta lähtien pensomisen loppuun. Ilman suojaviljaa perustettavat apilattomat nurmet ruiskutetaan heinän 2 4-lehtivaiheessa pienintä suositeltua annosta käyttäen. Säilörehu- ja heinänurmet sekä nurmikot ruiskutetaan keväällä voikukan ollessa voimakkaassa kasvussa. Koska hierakka on tärkein torjuntakohde viljellyillä laitumilla, ne ruiskutetaan alkukesällä, kun hierakka on täydellä ruusukeasteella. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Viljat ja suojaviljat: Inari-ohran ruiskuttamista tulee välttää sen vioitusherkkyyden takia. Valmiste tehoaa yksinään käytettynä mataraan, tatarlajeihin, pihatähtimöön, peippeihin, lemmikkiin, linnunkaaliin sekä peltovalvattiin. Tehon laajentamiseksi mm. savikkaan, lutukkaan, emäkkiin, saunakukkaan ja hatikkaan voidaan valmiste ruiskuttaa Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
RIKKAKASVIEN TORJUNTA 103 seoksena MCPA:n tai pienannosherbisidin kanssa. Nurmet ja nurmikot: Valmiste tehoaa hierakkaan, voikukkaan, leinikkiin, nokkoseen, suolaheinään, lemmikkiin ja piharatamoon. Valmiste ei sovellu sekoitettavaksi hukkakaurahävitteiden kanssa. Valmisteelle erittäin arkoja kasveja ovat herne, papu ja muut palkokasvit sekä tomaatti ja peruna. Ruisku on pestävä huolellisesti heti käsittelyn jälkeen siirryt-täessä ruiskuttamaan arkoja kasveja. Valmisteen käyttö ei ole suositeltavaa, jos kasvusto kärsii kuivuudesta, liiasta vedestä, yöhalloista ym. VAROAJAT: Laidun- ja sadonkorjuukäyttö 10 vrk. Tehoaineet: Fluroksipyyri 180 g/l (fluroksipyyri-i-metyyliheptyyliesteri 260 g/l). Sisältää myös aromaattista liuotinbensiiniä ja metyylipyrrolidonia Olomuoto: Neste Vaikutustapa: Lehtivaikutteinen Sateenkestävyys: 2 tuntia Varastointi: Alin lämpötila 5 C Valmistaja: Adama XL Pakkauskoot: 12 ha ja 20 ha Suomen rikoille räätälöity! XL hävittää rikat syys- ja kevätviljapelloilta, vaikka gramma-ainekestävyyttä olisi jo ehtinyt muodostua vuosien pienannosaineiden käytön seurauksena. Laajatehoinen Erinomainen resistenssin rikkoja Joustava käytön ajoitus; pensomisen alusta lippulehdelle Tehoa saadaan jo + 5 C lämpötiloissa Sopii pohjavesialuelle OMINAISUUDET: XL-pakkauksessa on yhdistyy kolme tehoainetta, jotka antavat laajan tehon viljapeltojemme yleisimpiin rikkakasveihin (mm. pihatähtimö, saunakukka, matara, savikka, linnunkaali). Tehoaineet vaikuttavat kasvissa eri tavoin, jolloin pienannosaineille vastustuskykyisten rikkakasvikantojen kehitys saadaan pysäytettyä. XL-pakkaus on käytöltään joustava; ruiskutusajankohta voidaan valita aina pensomisen alusta lippulehdelle saakka. Tehoa saadaan jo + 5 asteen lämpötiloissa ja tuote on joustava sekoittaa muihin kasvinsuojeluaineisiin. XL-pakkausta on saatavilla kahta pakkauskokoa: 12 ja 20 hehtaaria. XL-pakkaus sisältää Primus XL:ää sekä Premium Classic SX:ää. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Kevätviljoilla: Primus XL 0,75-1,0 l/ha + Premium Classic SX 12 g/ha. Syysviljoilla: Primus XL 0,75-1,0 l/ha + Premium Classic SX 15 g/ha. Apilattomat suojaviljat: Primus XL 0,75-1,0 l/ha + Premium Classic SX 8-11 g/ha. Vesimäärä 100-300 l/ha. Kiinnitettä ei tarvita. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Tuotetta voidaan käyttää pohjavesialueilla ja sillä ei ole rajoituksia seuraavan vuoden viljelykasville. Parhaan tehon rikkakasviruiskuksesta saat ruiskuttamalla yli 12 asteen lämpötiloissa ja ilman suhteellisen kosteuden ollessa suuri ja rikkakasvien ollessa pieniä. Ohjeistuksen suurimpia käyttömääriä tulee käyttää jos torjutaan mm. talvehtinutta saunakukkaa. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Suojaetäisyys vesistöön 3 m. Varoaika 7 vrk. Tehoaineet: Primus XL, Florasulami 5 g/l ja fluroksipyyri 100 g/l, Premium Classic SX: Tribenuroni Olomuoto: Neste ja Rae Vaikutustapa: Lehtien kautta, ei maavaikutusta Sateenkesto: 1 h Varastointi. Suojattava pakkaselta Pakkauskoot: Primus XL 5 l x 3 ja Premium Classic SX 240 g (20 ha) sekä Primus XL 3 l x 3 ja Premium Classic SX 150 g (12 ha) Valmistajat: Dow Agro Science ja DuPont Premium Classic SX Primus XL XLpakkaus Emäkki ++ ++ ++ Hatikka +++ + +++ Kiertotatar ++ +++ +++ Lemmikki +++ +++ +++ Linnunkaali ++ +++ +++ Matara + +++ +++ Orvokki ++ - ++ Peipit +++ +(+) +++ Pihatähtimö +++ +++ +++ Pillikkeet +++ ++ +++ Ristikukkaiset +++ +++ +++ Saunakukka +++ +++ +++ Savikka +++ + +++ Ukontatar ++ +++ +++ Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
104 GLYFOSAATIT Roundup Flex Uutuus Uusimman sukupolven glyfosaattivalmiste ammattikäyttöön Uusi formulaatio takaa tehoaineen kulkeutumisen juurakkoon Sisältää glyfosaattia 480 g/l 15 l Rikkakasvien torjuntaan viljelysmailta, puutarhakasvien riviväleistä, hedelmätarhoista, viljelemättömiltä alueilta, metsänviljelyssä sekä puuvartisten kasvien hävittämiseen KÄYTTÖOHJEET: Viljapellot (ja muut viljelysmaat) ennen kevätkylvöä tai -istutusta, kun juolavehnässä on vähintään 3 lehteä: Käyttömäärä 2,25 l/ha +0,5 l/ha kiinnitettä + 100 200 l/ha vettä Jos hävitettävänä on huonosti talvehtinut syysvilja ja/tai vastataimettuneet rikkayrtit: käyttömäärä 1,1 l/ha +0,5 l/ha kiinnitettä + 100 200 l/ha vettä Viljapellot sadonkorjuun jälkeen elo-syyskuussa: Juolavehnä: käyttömäärä: 2,25-3 l/ ha + 100 200 l/ha vettä tai vaihtoehtoisesti 2,25 l/ha + 0.5 l/ha kiinnitettä + 100 200 l/ha vettä. Rikkayrtit: (esim. leskenlehti, peltovalvatti, pelto-ohdake, peltopähkämö) 4,5-6 l/ha + 100 200 l/ha vettä. Jos vehnäkasvusto on keväällä käsitelty Monitor-valmisteella, voidaan glyfosaattikäsittely tehdä käyttömäärällä 1,1-1,5 l/ha + 0,5 l/ha kiinnitettä + 100-200 l/ha vettä. Viljapellot ennen suorakylvöä tai sen jälkeen: Ruiskutettaessa viljan kylvön jälkeen (viimiestään 2 päivän kuluttua) on viljan vioittumisen välttämiseksi tärkeää, että siemenet ovat maan peitossa. Juolavehnä ja muut monivuotiset rikkakasvit: 2,25 l/ha + 0,5 l/ha kiinnitettä + 100 200 l/ha vettä ja vastataimettuneet rikkakasvit 1,1 l/ ha + 0,5 l/ha kiinnitettä + 100 200 l/ ha vettä. Kynnettävät nurmet heinä-syyskuussa: Viimeisen sadonkorjuun tai laiduntamisen lopetuksen jälkeen juolavehnän ja heinän on annettava kasvaa, kunnes niissä on 3-4 vihreää lehteä. Juolavehnä torjutaan käyttömäärällä 2,25-3 l/ha + 100 200 l/ha vettä (tai 2,25 l/ha + 0,5 l/ha kiinnitettä + 100 200 l/ha vettä). Rikkayrtit torjutaan käyttömäärällä 4,5-6 l/ha + 100 200 l/ha vettä. Muut käyttökohteet: katso myyntipäällysteksti tai www.tukes.fi kasvinsuojeluainerekisteri. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Varoaika rehuohra-, rehukaura- sekä rypsi- ja rapsiviljelyksillä 10 vrk. Käyttö leipäviljoilla ja siemenviljoilla ennen puintia on kielletty. Puutarhakasvien rivivälien ruiskuttaminen on sallittu ainoastaan erikoisruiskulla siten, että tuulikulkeuma viljelykasveihin pystytään estämään kokonaan. Sivelymenetelmää ei saa käyttää vadelma- ja mesimarjaviljelyksillä eikä rönsyjen poistamiseen mansikkaviljelyksiltä. Marjastus ja sienestys on kielletty lehvästöruiskutusalueella käsittelystä vuoden loppuun. Käsiteltyjä viljan olkia ei saa käyttää eläinten rehuksi. Tehoaine: glyfosaatti kaliumsuolana 480g/l Olomuoto: SL, vesiliukoinen konsentraatti Varastointi: Säilytettävä kuivassa ja viileässä Vaikutustapa: Kasvin vihreiden osien kautta Valmistaja: Monsanto Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
KASVUN SÄÄTEET 105 Moddus M Pakkauskoot: 1 l, 5 l Joustava käyttöaika ja erinomainen teho Ruiskutus rikkakasvitorjunnan yhteydessä vahvistaa korren tyveä Voidaan yhdistää myös Axialruiskutukseen Viljan, siementimotein ja siemennurminadan laonestoon sekä kasvunsäätöön. KÄSITTELYAIKA: Ruis ja ruisvehnä ruiskutetaan T2-vaiheessa, kun lippulehti on tullut kokonaan esiin. Syysvehnä ruiskutetaan korrenkasvun aikana, eli T1 T2 -vaiheessa. Kasvunsäätökäsittely voidaan myös jakaa kahteen annokseen. Käyttömäärä valitaan syysvehnän kehitysasteen mukaan niin, että aikaisemmassa vaiheessa käytetään pienempää annosta. Kevätviljat ruiskutetaan pääsääntöisesti korrenkasvun lopulla, koska paras laonestovaikutus saadaan yleensä ruiskutettaessa T2-vaiheessa. Jos laonuhka on ilmeinen jo ennen lippulehtivaihetta, voidaan käsittely tehdä aikaisemmin joko kertaruiskutuksena tai jaettuna käsittelynä. Jaetussa käsittelyssä ensimmäinen ruiskutus tehdään T1- ja toinen ruiskutus tarvittaessa T2-vaiheessa. Kaurakasvusto on kuitenkin ruiskutettava viimeistään lippulehden alkaessa tulla esiin (aikainen T2-vaihe). Timotein ja nurminadan siemenviljelykset käsitellään T1- ja T2 -vaiheiden välillä. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Mitä aikaisemmassa vaiheessa kasvunsäädettä käyttää, sitä turvallisempaa se on viljalle. Käsiteltävän kasvuston tulee olla terve ja voimakkaassa kasvussa. Poudanaroilla mailla kasvavaa ja/tai kuivuudesta, märkyydestä, ravinteiden puutteesta, taudeista tai muusta stressitekijästä kärsivää kasvustoa ei saa ruiskuttaa. Suurimpia määriä käytetään heikkokortisilla lajikkeilla lakoriskin ollessa erityisen suuri. Lyhytkortisille lajikkeille suositellaan käytettäväksi alimpia käyttömääriä. Kevätviljan aikaisessa kehitysvaiheessa tehtyä käsittelyä voi lakoriskin ollessa suuri vielä täydentää lippulehtivaiheen käsittelyllä. Syysviljassa voi ruiskuttaa ohjelmassa CCC-valmisteen kanssa. Käytettävä ennen tähkän/röyhyn esille tuloa. Valmiste imeytyy kasveihin lehtien ja korren kautta. Käsiteltävän kasvuston tulee olla terve ja hyvässä kasvussa. Parhaat ruiskutusolot ovat aamulla tai aamupäivällä lämpö-tilan ollessa +10 +24 C ja ilman suhteellisen kosteuden ollessa yli 50%. Moddus M hyötyy valoisista olosuhteista. Suuremmat Moddus M -annokset voivat viivästyttää ohran tähkälletuloa, KÄYTTÖMÄÄRÄT: Kasvilaji Vettä käytetään 200 300 l/ha. Käyttömäärä l/ha kertaruiskutus Käyttömäärä l/ha kerta-annos jaetussa käsittelyssä Ruisvehnä 0,5 0,7 T2 Ruis 0,5 0,7 T2 Syysvehnä 0,2 0,3 0,3 0,4 Ohra, 2-tahoinen lyhyet lajikkeet (Saana) 0,15 0,4 0,1 0,3 etenkin korrenkasvun lopulla käytettynä. Moddus M -käsittely ei rajoita olkien tai heinän käyttöä karjan ruokinnassa, kompostissa jne. SEKOITETTAVUUS: Kevätviljoilla Moddus M -valmisteen voi ruiskuttaa tankkiseoksena mm. rikkakasvien torjuntaan käytettävien pienannosaineiden sekä MCPA:n kanssa. Soveltuu yhdistettäväksi useimpien kasvitautien ja tuhohyönteisten torjunta-aineiden sekä kelaattimuodossa olevien lehtilannoitteiden kanssa. Tarkemmat tankkiseokset taulukosta oppaan lopusta. Muut ohjeet pakkauksen etiketissä. Tehoaine: Trineksapakki-etyyli 250 g/l Sateenkesto: Olosuhteista riippuen 1 4 tunnin kuluttua ruiskutuksesta Varastointi: yli 0 C Valmistaja: Syngenta Crop Protection AG 0,2 0,2 0,3 0,15 0,3 0,1 0,2 Kehitysaste Zadoks T1 T1 T2 T1 T2 T1 T2 Ohra, monitahoinen 0,2 0,5 0,2 0,3 T1 T2 Kevätvehnä 0,2 0,3 0,15 0,2 T1 T2 Kaura 0,15 0,3 0,1 0,15 T1, aikainen-t2 Timotei 0,6 0,8 0,4 T1 T2 Nurminata 0,6 0,8 0,4 T1 T2 Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
106 KASVUNSÄÄTEET Moddus Evo Uutuus 5 l Juuren ja korrenvahvistaja kaikille viljoille, rekisteröity myös siemenheinille Vahvistaa viljan juuristoa ja korren tyveä sekä edistää pensomista Uusi T0-vaiheen käyttöön optimoitu koostumus Tasainen kasvuun lähtö Parempi kuivuuden sieto Tehokkaampi ravinteiden otto Parempi sato VAIKUTUSTAPA: Vaikuttaa kasvin kehitykseen sen hormonitoiminnan kautta. Vaikutus kohdistuu kasvin eri osiin käsittelyhetkestä riippuen: T0: juuret vahvistuvat, sivuversoja kehittyy, korren tyvi vahvistuu T1: korren tyvi vahvistuu, versot kehittyvät tasaisesti, alimmat solmuvälit lyhenevät T2: ylemmät solmuvälit lyhenevät, korsi lyhenee Moddus Evo on koostettu niin, että valmiste toimii myös viileissä oloissa + 6ºC:sta lähtien ja että se kiinnittyy ja imeytyy kasviin hyvin jo orasvaiheessa, jolloin kasvuston rakenne on erilainen kuin korrenkasvuvaiheessa. Valmistetta saa käyttää viljoilla jo pensomisen puolivälistä lähtien (BBCH 25). KÄYTTÖOHJE: Juuriston ja pensomisen tukemiseen sekä korren tyven vahvistamiseen valmistetta käytetään syys- ja kevätviljoilla T0-vaiheessa 0,25-0,3 l/ha. Korren vahvistamiseksi ja lyhentämiseksi käsittely tehdään T1-T2-vaiheessa. Voi ruiskuttaa tankkiseoksena esim. YaraVita Mantrac Pron kanssa, jolle T0-vaiheen käsittely on optimaalisin. Kasvuston tulee olla hyvässä kasvussa käsittelyhetkellä. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Huom: Käyttömäärät perustuvat EUrekisteröintimateriaaliin (mm. jäämätutkimukset). Ylimpien annosten suhteen ne eivät välttämättä sovellu käytännön tarpeeseen Suomessa. Korren vahvistamisessa ja lyhentämisessä Moddus Evon annos on n. 20 % Moddus M:n annosta pienempi. Tehoaineet: Trineksapakki-etyyli 250 g/l Olomuoto: Ruskea neste Varastointi: 0 +35 C Myynti: Hankkija Valmistaja: Syngenta Ohra T0-vaiheessa (pensomisen puoliväli) Viljelykasvi Kertakäsittely Jaettu käsittely Käyttöaika Ruis ja ruisvehnä 0,15 0,5 2 x 0,25 Pensomisesta lippulehtivaiheeseen saakka Syys- ja kevätvehnä 0,15 0,3 2 x 0,15 Pensomisesta lippulehtivaiheeseen saakka Syys- ja kevätohra 0,15 0,6 2 x 0,3 Pensomisesta lippulehtivaiheeseen saakka Kaura 0,15 0,3 2 x 0,2 Pensomisesta 2-solmuasteelle Heinien siemenviljelykset 0,4-0,8 2 x 0,4 Korrenkasvun alusta lippulehtivaiheeseen saakka BBCH 25 49 BBCH 25 49 BBCH 25 49 BBCH 25 32 BBCH 30 49 Moddus Evo muokkaa juuristoa: 0 20 cm syvyydellä: Juurten paksuus +13 % (mm) Juurten paino +13,6 % (cm juuria/cm³) 60 80 cm syvyydellä: Juurten paksuus +5,6 % (mm) Juurten paino +26,9 % (cm juuria/cm³) Lähde: ADAS, UK 2013 Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
KASVUNSÄÄTEET 107 Regalis Plus Uutuus 1,5 kg Hillitsee vuosikasvainten kasvua Parantaa satovarmuutta estämällä raakileiden putoamista Hedelmät valmistuvat tasaisemmin, kun vegetatiivinen ja satoa tuottava kasvu ovat tasapainossa. Parantaa vastustuskykyä kasvitauteja vastaan, erityisesti tulipoltetta vastaan Parantaa ilmavuutta ja lisää valon määrää puun latvuksessa. Omena- ja päärynäpuilla kasvun hillitseminen ja/tai tulipoltteen torjuntaan KÄYTTÖMÄÄRÄT: Omena- ja päärynäpuilla kertakäsittely 2,5kg tai 1,5 kg kukinnan alku hedelmän ollessa puolet lopullisesta koosta. Tai jaettuna käsittelynä 1,0 1,5 kg + 1,0 1,5 kg, ensimmäinen käsittely kukinnan alun ja lopun välillä. Toinen käsittely 3 5 viikkoa myöhemmin. Viimeistään hedelmien ollessa puolet lopullisesta koosta. Vesimäärä: 200 1500 l/ha. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Regalis Plus ruiskutetaan hedelmäviljelyksille tarkoitetulla ruiskulla. Regalis Plus voidaan sekoittaa Candit, Scala, Delan WDG -valmisteiden kanssa. Älä sekoita kalsiumia (Ca) sisältävän nestemäisen lannoitteen kanssa, 2 3 päivän käsittelyväliä suositellaan. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Maksimikäyttömäärä on 3 kg/ha/ kasvukausi. VAROAIKA: Omenalla 45 vrk ja päärynällä 55 vrk. Tehoaine: Proheksadioni-kalsium 100 g/kg Olomuoto: Raemainen WG Varastointi: Alin lämpötila 0 C 1,5 kg Valmistaja: BASF Stabilan 750 SL 10 l Viljan juuristoa vahvistava ja lakoa estävä valmiste Vehnälle, kauralle, rukiille, siementimoteille ja koristekasveille Syys- ja kevätvehnän, rukiin ja kauran kasvun säätelyyn ja lakoutumisen estämiseen sekä koristekasvien kasvun säätelyyn. KÄYTTÖOHJE: Viljat voidaan ruiskuttaa joko yhdessä rikkakasvihävitteen kanssa ennen viljan korrenkasvun alkua tai yksinään viimeistään viljan 1-solmuasteella. Paras laonestovaikutus saadaan ruiskutettaessa 1-solmuasteella. Rukiin ja kauran käsittelyssä ruiskutusnesteeseen voidaan lisätä kostutusainetta 0,3 0,5 l/ha, mikäli valmistetta ei ruiskuteta seoksena jonkun muun aineen kanssa. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Syysvehnä 1,0 2,0 l/ha Kevätvehnä 0,3 1,0 l/ha Ruis 1,5 2,0 l/ha Kaura 1,0 1,5 l/ha Vesimäärä 200 400 l/ha Koristekasvit: kts. www.tukes.fi kasvinsuojeluainerekisteri. HUOMAUTUKSET: Vaarallista muille viljelykasveille. Poudanaralla maalla kasvavaa viljaa ei saa ruiskuttaa. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Syysviljat on ruiskutettava ennen kesäkuun alkua ja kevätviljat ennen heinäkuun alkua (yleensä 25.6. mennessä). Viljan olkia ei saa käyttää lypsykarjan rehuksi. Syöttö lihakarjalle on lopetettava viikkoa ennen teurastusta. Tehoaine: Klormekvattikloridi 750 g/l Olomuoto: Neste Varoajat: Ei määritelty Valmistaja: Nufarm Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
108 TAUTIAINEET Acanto 5 l Uutta nyt myös öljykasveille ja sokerijuurikkaalle! Suosittu ja tehokas strobi Puhdistaa ja suojaa kasvin rengaslaikkua myöten Suositellaan erityisesti ohralle ja kauralle, joilla voi päästä jopa yhdellä ajokerralla joko kesän ruiskutuksista Hyväksytty myös rapsille, rypsille ja sokerijuurikkaalle Käytetään seoksena Proline Xpertin, Folicur Xpertin tai Zenitin kanssa Saa käyttää pohjavesialueella Viljan kasvitautien torjuntaan. Käytä Acantoa ennaltaehkäisevästi, käyttöaika on tautitilanteen ja valitun ruiskutustaktiikan mukainen pensomisen lopulta tähkälletulovaiheeseen saakka, viimeistään kukinnan alkamisvaiheeseen. Ohra ruiskutetaan viimeistään T2-vaiheessa. Kaura ruiskutetaan korrenkasvun aikana yhdessä kasvunsääteen kanssa. Syys- ja kevätvehnä ruiskutetaan T3-vaiheessa, mikä on vehnän tärkein ruiskutusvaihe. Ruis ja ruisvehnä ruiskutetaan yleensä kasvunsäädön yhteydessä T2-vaiheessa. Acanto on myös hyväksytty pahkahomeen torjuntaan rapsillä ja rypsillä, ihanteellisin käsittelyajankohta juuri ennen täyskukintaa (BBCH 60-65). Käsittelyaika on tautitilanteesta riippuen, aikaisesta nuppuvaiheesta (nuput vielä lehtien sisällä) kukinnan loppuun asti, kun terälehdet ovat pudonneet ja lituja on alkanut muodostua (BBCH 50 69). Juurikkaanhärmän, juurikkaanruosteen ja juurikkaanlehtilaikun (ramularia ja cercospora) torjuntaan sokerijuurikkaalla. Käsittely tehdään kasvuston umpeutimisen jälkeen, paras ruiskutushetki on ensimmäisten oireiden esiintyessä. Tiheässä kasvustossa kannattaa käyttää suurempaa vesimäärää 200 l/ha, täýdellisen peittävyyden varmistamiseksi. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Acanto korkein sallittu käyttömäärä pohjavesialueilla 0,5 l/ha/kasvukausi ja pohjavesialueiden ulkopuolella 1 l/ha/ kasvukausi. Viljat pohjavesialueella: kaikki viljalajit kerta-annoksena 0,25 0,5 l/ha. Jaettu käsittely 0,25+0,25 L/ha, sopiva ruiskutusväli noin 2 viikkoa. Vesimäärä 100-300 l/ha. Viljat pohjavesialueiden ulkopuolella: kaikilla viljalajeilla kerta-annoksena 0,25 1,0 l/ha. Jaettu käsittely 0,25 0,5 + 0,25-0,5 l/ha. Vesimäärä 100-300 l/ ha. Ohra ja kaura, yhden ruiskutuksen taktiikka T1-vaiheessa: Acanto 0,4 0,5 l/ha + seoskumppani. Riittävän pitkän suoja-ajan varmistamiseksi on Acanto määrän oltava T1-vaiheessa vähintään 0,4 l/ha. Kun tauteja torjutaan vain T2- tai T3-vaiheessa: käyttömäärä Acanto 0,25 0,4 l + seoskumppani. Vesimäärä 100-300 l/ha. Rypsi ja rapsi pohjavesialueella: kertaruiskutuksena 0,35 0,5 l/ha. Vesimäärä 150-300 l/ha. Rypsi ja rapsi pohjavesialueiden ulkopuolella: kertaruiskutuksena 0,35 1,0 l/ha. Vesimäärä 150-300 l/ha. Sokerijuurikas pohjavesialueella: kertaruiskutuksena 0,5 l/ha, vesimäärä 150 200 l/ha. Sokerijuurikas pohjavesialueiden ulkopuolella: kertaruiskutuksena 0,5 1,0 l/ha. Jaetussa käsittelyssä 0,5+0,5 l/ha. Vesimäärä 150-200 l/ha. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Valmistetta ei saa käyttää viljoilla kukinnan alkamisen jälkeen. Muut ohjeet pakkauksen etiketissä. RESISTENSSIN HALLINTA: Kasvinsuojeluainekestävyyden (resistenssi) seurauksena on että teho menetetään osittain tai kokonaan. Jotta kestävyys ei leviäisi ja jotta paras mahdollinen teho varmistettaisiin, on käytettävä Acantoa tai muita strobiluriinivalmisteita korkeintaan kaksi kertaa kasvukaudessa. Ohralla, rapsilla ja rypsillä suositellaan vain yhtä käsittelyä. Mikäli kestävyyttä strobiluriineja vastaan esiintyy, käytä toisella tavalla vaikuttavaa teho-ainetta, joka on tehokas torjuttavaan tautiin. Tehoaine: pikoksistrobiini 250 g/l Sateenkestävyys: 1 h kuluttua ruiskutuksen jälkeen Varoajat : viljoilla, rypsillä ja rapsilla 35 vrk, sokerijuurikkaalla 42 vrk Varastointi: yli 0 C Valmistaja: DuPont Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
TAUTIAINEET 109 AcantoProX Uutuus 5 l + 5 l Acanto + uusi Proline Xpert on tehokkaampi ratkaisu kaikille viljoille Proline Xpertin tebukonatsoli vaikuttaa nopeasti pysäyttäen taudin etenemisen Suositellaan erityisesti ohralle lippulehtivaiheessa Kasvitautien torjuntaan viljoilla. OMINAISUUDET: AcantoProX yhteispaketti on helppokäyttöinen ja erittäin tehokas ratkaisu viljojen tautitorjuntaan. Paketti sisältää tuttua Acanto-strobiluriinia sekä uutta Proline Xpert-valmistetta. Tuotetta suositellaan erityisesti ohralle lippulehtivaiheessa. Tuotteet on pakattu kätevästi samaan laatikkoon ja yhdistelmä riittää ohralla jopa 20 ha:n käsittelyyn. Tuotteilla ei ole peräkkäisen käytön rajoituksia ja ne soveltuvat myös pohjavesialueille. AcantoProX on erittäin laajatehoinen. Hyvä teho saadaan mm. härmään ja ruostetauteihin, syysvehnänharmaalaikkuun, pistelaikkuun (DTR), verkkoja rengaslaikkuun ohralla, kauran lehtilaikkuun, rengaslaikkuun rukiilla, punahomeeseen ja tyvilaikkuun vehnällä. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Ohralla ja kauralla kerta-annoksena 0,25 l/ha Acanto + 0,25 l/ha Proline Xpert. Vehnällä käyttömäärä 0,25 l/ha Acanto + 0,5 l/ha Proline Xpert. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Valmisteita ei saa käyttää viljoilla kukinnan alkamisen jälkeen. Tehoaine: Acanto: pikoksistrobiini 250 g/l, Proline Xpert: protiokonatsoli 160 g/l, tebukonatsoli 80 g/ha Olomuoto: Neste Vaikutustapa: Systeeminen Sateenkestävyys: 1 h ruiskutuksesta Varoaika: 35 vrk Varastointi: Suojattava pakkaselta 5 L + 5 L Valmistaja: Acanto: DuPont, Proline Xpert: Bayer Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
110 TAUTIAINEET Acrobat WG 5 kg Perunaruton ja sipulin naattihomeen torjuntaan Kaksi tehoainetta Rakeinen olomuoto, liukenee nopeasti veteen Tehokas resistenssin rikkoja useille valmisteille Perunaruton ja sipulin naattihomeen torjuntaan. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Perunarutto: 2 kg/ha, ruiskutusväli 10 14 vrk. Ruton leviämisriski on kohtuullinen, käyttömäärä voi olla 1 kg/ha. Puolitetulla käyttömäärällä suositeltava ruiskutusväli on 7 vrk. Sipulin naattihome: 2 kg/ha, ensimmäisen kerran, kun naatit 10 20 cm:n pituiset tai ensimmäiset tautioireet ovat näkyvissä. Sateisissa oloissa käsittely voidaan uusia 8 10 päivän kuluttua. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Valmistetta saa käyttää enintään kolme kertaa kasvukauden aikana, perunalla ja sipulilla enintään kaksi kertaa. Hillo- ja nippusipulina käytettävää sipulia ei saa käsitellä. VAROAIKA: 21 vrk. Tehoaine: Dimetomorfi 90 g/kg ja mankotsebi 600 g/kg Olomuoto: Veteen nopeasti liukeneva rae (1 dl = 60 g) Vaikutustapa: Kosketusvaikutteinen / systeeminen, kulkee lehden sisällä Varastointi: Kuivassa, +10 15 C Valmistaja: BASF Amistar Pakkauskoot: 5 l, 20 l Tautientorjuntaan yli 30 kasvilla Antaa viljoilla pitkän suojan laikkutauteja vastaan ja vahvistaa kasvia stressitekijöitä vastaan Ehkäisee viljan ränsistymistä VAIKUTUSTAPA: Systeeminen valmiste, joka suojaa kehittyvää kasvia tauteja vastaan. Amistaria käytetään seoksena tai ohjelmassa jonkin muun käyttökohteeseen hyväksytyn valmisteen kanssa. VAROAJAT: Kasvihuonekurkku 3 vrk, vadelma 7 vrk, mansikka 3 vrk, viljat 35 vrk, peruna 14 vrk, tomaatti 3 vrk, porkkana 10 vrk, punajuurikas 30 vrk, sokerijuurikas 30 vrk, lanttu 30 vrk, palsternakka 10 vrk, mukulaselleri 14 vrk, purjo 42 vrk, kumina 14 vrk, persilja 14 vrk, tilli 14 vrk, paprika 3 vrk, salaatti 14 vrk, avomaankurkku 3 vrk, retiisi 14 vrk, endiivi 14 vrk, tuleentuneena korjattava herne ja papu 35 vrk, ristikukkaiset öljykasvit 28 vrk, varastosipuli 14 vrk, kaalit 14 vrk, varsiselleri 14 vrk, juuripersilja 10 vrk, varhais- ja ruohosipuli 7 vrk, palkoineen korjattava papu 7 vrk, tuoreherne 14 vrk, nauris 30 vrk, siemenheinä 28 vrk, kiinankaali 14 vrk, yrtit 14 vrk, karhunvatukka 7 vrk, maustepaprika 3 vrk, kamomilla 7 vrk, kehäkukka 7 vrk, mäkikuisma 7 vrk, mustajuuri 10 vrk, fenkoli 14 vrk, japaninretikka 14 vrk, kyssäkaali 14 vrk, latva-artisokka 14 vrk, musta retikka 14 vrk, piparjuuri 14 vrk, retikka 14 vrk, lupiini 35 vrk, maa-artisokka 42 vrk, parsa 42 vrk, lehtijuurikas (mangoldi) 21 vrk, sikurit 14 vrk, ruotiartisokka (kardoni) 14 vrk, babyleaf-tuotteet 14 vrk, mintut 7 vrk, hunajakukka 7 vrk, kurpitsat 3 vrk. Tehoaine: Atsoksistrobiini 250 g/l Sateenkestävyys: 1 h kuluttua ruiskutuksen jälkeen Varoajat: Viljoilla varoaika 35 vrk, kts. muut kasvit käyttöohjeesta Varastointi: Yli 0 C Valmistaja: Syngenta Crop Protection AG Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
TAUTIAINEET 111 AMISTAR KÄYTTÖTARKOITUS JA -MÄÄRÄT: AVOMAA Viljelykasvi Torjuntakohde Käyttömäärä Max. käyttökerta / varoaika Syys- ja kevätvehnä Ruskolaikku, syysvehnän-harmaalaikku, vehnänlehtilaikku, ränsistymistä edistävät homesienet, härmä, ruosteet 0,25 0,5 l/ha + esim. Zenit 0,3-0,5 l/ha 2 kertaa / 35 vrk Ohra Kaura Ruis ja ruisvehnä Verkkolaikku, rengaslaikku, tyvi- ja lehtilaikku, ränsistymistä edistävät homesienet, härmä, ruosteet Lehtilaikku, ränsistymistä edistävät homesienet, härmä, ruosteet Ruskolaikku, ränsistymistä edistävät homesienet, härmä, ruosteet 0,25 0,5 l/ha + esim. Zenit 0,3-0,5 l/ha 0,25 0,4 l/ha + esim. Zenit 0,3-0,5 l/ha 0,25 0,4 l/ha + esim. Zenit 0,3-0,5 l/ha 2 kertaa / 35 vrk 2 kertaa / 35 vrk 2 kertaa / 35 vrk Siemenheinä Ruosteet, lehtilaikkutaudit, härmä 0,8 1,0 l/ha tai 2 kertaa / 28 vrk 0,3 0,4 l/ha + Zenit 0,3-0,5 l/ha Syys- ja ruisvehnä, ruis Lumihome 0,4 l/ha tankkiseoksena toisen 1 kerta tarkoitukseen hyväksytyn valmisteen kanssa Peruna Lehtipolte 0,5 l/ha tankkiseoksena esim. 2 kertaa / 14 vrk Revuksen tai Shirlanin kanssa Sipuli (valko-, salotti- ja salaattisipuli) Ruosteet, lehtihomeet, lehtilaikkutaudit, homeet 0,8 1,0 l/ha 2 kertaa / 14 vrk Varhais- ja ruohosipuli Ruosteet, lehtihomeet, lehtilaikkutaudit, homeet 0,8 1,0 l/ha 2 kertaa / 7 vrk Purjo Purjonrutto, ruosteet, homeet, lehtilaikkutaudit 0,8 1,0 l/ha 2 kertaa / 42 vrk Porkkana, juuripersilja, palsternakka Porkkanapolte, härmä, porkkananlaikkutauti, homeet, lehtilaikkutaudit 0,8 1,0 l/ha 2 kertaa / 10 vrk Varsiselleri, persilja, tilli Lehtilaikkutaudit, härmä, pahkahome, homeet 0,8 1,0 l/ha 2 kertaa / 14 vrk Kaalikasvit (puna-, valko-, kukka-, Lehtilaikkutaudit, kalkkihome, lehtihome, härmä, homeet 0,8 1,0 l/ha 2 kertaa / 14 vrk savoy-, ruusu-, parsa-, sinappi- (rucola) ja lehtikaali), kiinankaali Lanttu, nauris Lehtilaikkutaudit, kalkkihome, lehtihome, härmä, homeet 0,8 1,0 l/ha 2 kertaa / 30 vrk Salaatti Mustalaikkutauti, pahkahome, lehtihomeet, lehtilaikkutaudit, 0,8 1,0 l/ha 2 kertaa / 14 vrk homeet Sokeri- ja punajuurikas Ramularia- ym. lehtilaikut, ruosteet, härmä 0,5 1,0 l/ha 2 kertaa / 30 vrk Mansikka Zythia- ym. lehtilaikut, harmaahome, härmä 0,8 1,0 l/ha 2 kertaa / 3 vrk Tuleentuneena korjattavat herne ja papu Ilman palkoja tai niiden kanssa korjattava tuoreherne Palkoineen korjattava papu Laikkutaudit, lehtihome, härmä, harmaahome, pahkahome, homeet, ruosteet Laikkutaudit, lehtihome, härmä, harmaahome, pahkahome, homeet, ruosteet Laikkutaudit, lehtihome, härmä, harmaahome, pahkahome, homeet, ruosteet 0,5 1,0 l/ha 2 kertaa / 35 vrk 0,8 1,0 l/ha 2 kertaa / 14 vrk 0,8 1,0 l/ha 2 kertaa / 7 vrk Ristikukkaiset öljykasvit Mustalaikku, pahkahome 0,8 1,0 l/ha 2 kertaa / 28 vrk Metsätaimitarhat Männynkariste 1,0 l/ha 2 kertaa AVOMAA, minor-use -kohteet Avomaakurkku, kesä- ym. kurpitsat, pattison, mustajuuri, mukulaselleri, retikka, retiisi, piparjuuri, mustaretikka, japaninretikka (daikon), maa-artisokka, sikuri, endiivi, babyleaf-tuotteet, fenkoli, parsa, mangoldi, latva-artisokka, kardoni (ruotiartisokka), kyssäkaali, kumina, yrtit, minttu, kamomilla, kehäkukka, hunajakukka, mäkikuisma, lupiini, vadelma, karhunvatukka ym. Rubus-suvun marjakasvit KASVIHUONE, minor-use -kohteet Kurkku, avomaankurkku, kesäkurpitsa, kurpitsa, tomaatti, paprika, maustepaprika, mansikka, koristekasvit KORISTEKASVIT TAIMISTOISSA JA AVOMAALLA, minor-use -kohde Tarkemmat ohjeet varsinaisessa ja minor use -käyttöohjeissa. Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
112 TAUTIAINEET Aliette 80 WG 6 kg Ennakoivaan tautitorjuntaan mm. mansikalla Myös koristekasvien juuristotautien torjuntaan Mansikan tyvi- ja punamädän, mesimarjan, avomaankurkun ja salaatin lehtihomeen ja koristekasvien juuristotautien torjuntaan sekä koivun levä- eli versolaikun torjuntaan paakkutaimilla. Voidaan käyttää kasteluna, ruiskutteena ja upotuskäsittelynä. OMINAISUUDET: Aliette 80 WG vaikuttaa kasveihin niiden omia puolustusmekanismeja vahvistavasti. Siksi kasvit tulisi käsitellä ennen taudin iskeytymistä kasvustoon. Tuote on voimakkaan systeeminen, joten se suojaa kasvia tehokkaasti nestevirtausten mukana liikkuen. Paras teho saadaan ilman kosteuden ollessa korkea, jolloin kasvusto säilyy pitkään kosteana ruiskutuksen jälkeen. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Mansikka, tyvi- ja punamätä: Istutusvuonna taimirivit ruiskutetaan 2 3 viikkoa istutuksen jälkeen, kun taimet ovat hyvin juurtuneita. Käsittely toistetaan 20 30 vrk:n jälkeen. Käyttömäärä riviruiskutuksessa on 4,0 kg/rivi-ha valmistetta sekoitettuna 800 1000 litraan vettä. Upotuskäsittelyssä taimet voidaan käsitellä ennen istutusta upottamalla paljasjuuristen taimien juuret 0,2 0,3 % (20 30 g/10 l vettä) liuokseen 15 30 minuutin ajaksi juuri ennen istutusta tai kastelemalla paakkutaimet perusteellisesti 0,3 % käyttölaimennoksella. Uusintakäsittely voidaan tehdä ruiskuttamalla rivit neljän viikon kuluttua. Riviruiskutuskäsittelyssä käyttömäärä on 4,0 kg/ rivi-ha valmistetta sekoitettuna 800 1000 l:aan vettä. Upotuskäsittelyä käytettäessä ensimmäinen sadonkorjuu voidaan tehdä vasta istutusta seuraavana vuonna. Syksyn ruiskutus tehdään elokuun lopulla syyskuun alussa tai aiemmin tautitilanteen niin vaatiessa. Istutusvuoden jälkeiset vuodet: Taimirivit ruiskutetaan keväällä kasvun alettua. Uusintaruiskutus voidaan tehdä 20 30 vrk:n jälkeen. Syksyn ruiskutus tehdään elokuun lopulla syyskuun alussa tai aiemmin tautitilanteen niin vaatiessa. Käyttömäärä riviruiskutuksessa on 4,0 kg/rivi-ha valmistetta sekoitettuna 800 1000 l:aan vettä. Mesimarja, lehtihome: Käsittelyt aloitetaan ennen kukintaa ja toistetaan noin viikon välein. Ruiskutuksia korkeintaan kolme kasvukaudessa. Käyttöväkevyys on 0,3 % ja nesteen määrä 4 l/aari. Kurkku, lehtihome: Ruiskutus tehdään ennen taudin puhkeamista tai viimeistään välittömästi ensimmäisten oireiden ilmaantuessa kasvustoon. Käyttöväkevyys on 0,3 % tai 3 kg/ha. Suositeltava vesimäärä on 1000 l/ha, kuitenkin vähintään 500 l/ha. Paras ruiskutusaika on varhain aamulla tai illalla, jolloin kasvusto säilyy pitkään kosteana ruiskutuksen jälkeen. Käsittely toistetaan tarvittaessa kahden viikon kuluttua. Korkeintaan 4 käsittelyä/viljelyjakso. Salaatin lehtihome: Käyttö sekoitettuna kasvualustaan: Käyttömäärä on talvella 0,5 0,7 kg/m³ ja kesällä 0,3 0,5 kg/m³. Vesimäärä on 10 20 l/m³. Käyttö ruiskuttamalla avomaalla: Valmiste voidaan ruiskuttaa kasvualustaan ennen taimien istuttamista tai viikko istuttamisen jälkeen, kun taimet ovat juurtuneet ja kun niissä on 4 6 lehteä. Käsittely uusitaan 10 14 päivän välein. Käyttömäärä on 3 kg/ha sekoitettuna 400 600 litraan vettä. Kastelu tunnin kuluessa käsittelystä (5 10 mm) varmistaa parhaan tehon ja vähentää vioitusriskiä. Käyttö ruiskuttamalla kasvihuoneessa: Käyttömäärä on 3 kg/ha sekoitettuna 400 600 litraan vettä. Vioitusten välttämiseksi taimet kannattaa kastella (1 mm) välittömästi ruiskutuksen jälkeen ja uudestaan (2 mm) tunnin kuluttua käsittelystä. Koivun levä- eli versolaikun torjunnassa paakkutaimet ruiskutetaan kasvukauden alkupuolella 2 3 päivää ennen muovihuoneesta ulossiirtoa tai muovien poistamista. Käsittely tehdään 0,3 % liuoksella lehvästöruiskutuksena vesimäärällä 800 l/ha. Koristekasvien juuristotautien torjunnassa valmiste sekoitetaan ruukutusmultaan (400 g/m³) tai kasvualusta kastellaan 0,1 % liuoksella (10 l/m²). Valmiste voidaan levittää myös kastelun mukana 0,25 0,3 % liuoksena tai kasvit kastella 0,05 0,1 % (5 10 g/10 l vettä) liuoksella. Käsittelyt uusitaan 3 4 viikon välein. Kasvustoon ruiskutettuna käyttöväkevyys on 0,3 0,4 %. Ruiskutuskäsittelyjä tehtäessä ilmankosteuden tulisi olla mahdollisimman suuri. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Ei saa käyttää pohjavesialueilla. Alietteliuos säilyy puhtaaseen veteen tehtynä tehokkaana useita päiviä. Taimien upotuskäsittelyssä liuokseen sekoittuu multaa, jolloin tehoainetta kiinnittyy maahiukkasiin ja liuoksen teho heikkenee. Tällaista liuosta ei suositella käytettäväksi enää seuraavana päivänä. Valmistetta saa käyttää mansikalla korkeintaan kolme kertaa kasvukauden aikana niin istutusvuonna kuin satovuonnakin. VAROAIKA: Kurkulla 3 vrk, mansikalla, salaatilla ja mesimarjalla 14 vrk. Tehoaine: Fosetyyli-alumiini 800 g/kg Sateenkesto: 1 tunti Varastointi: kuivassa ja yli 0 C Valmistaja: Bayer CropScience Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
TAUTIAINEET 113 Amistar Top 5 l Kahden tehoaineen kasvitautien torjunta-aine monille vihanneksille sekä herneelle ja vadelmalle avomaalla ja kasvihuoneessa Vahvistaa kasvia stressitekijöitä vastaan Parantaa varastointikestävyyttä VAIKUTUSTAPA: Systeeminen ja paikallissysteeminen valmiste, joka suojaa kehittyvää kasvia tauteja vastaan. Kattava suoja tauteja vastaan parantaa vihanneksilla varastointikestävyyttä, mikä varmistaa sadon markkinakelpoisuuden. Amistar Topia voi käyttää yksinään tai ohjelmassa muiden tautitorjuntavalmisteiden kanssa. VAROAJAT: Kukkakaali 14 vrk, parsakaali 14 vrk, lehtikaali 14 vrk, kiinankaali 14 vrk, porkkana 14 vrk, keräkaali 21 vrk, ruusukaali 21 vrk, purjo 21 vrk, kurkku 3 vrk, vadelma 7 vrk, sipulit 7 vrk, piparjuuri 14 vrk, palsternakka 14 vrk, juuripersilja 14 vrk, lehtiselleri 14 vrk, salaatti 14 vrk, herne 14 vrk. Tehoaine: Atsoksistrobiini 200 g/l ja difenokonatsoli 125 g/l Olomuoto: Ruskea neste Sateenkestävyys: 1 h kuluttua ruiskutuksesta Varastointi: Yli 0 C Valmistaja: Syngenta Crop Protection AG KÄYTTÖTARKOITUS JA -MÄÄRÄT: AVOMAA Viljelykasvi Torjuntakohde Käyttömäärä Max. käyttökerta / varoaika Keräkaali, ruusukaali Lehtilaikkutaudit, kalkkihome, lehtihome, härmä, homeet 1 l/ha 2 kertaa / 21 vrk Kukkakaali, lehtikaali, kiinankaali, Lehtilaikkutaudit, kalkkihome, lehtihome, härmä, homeet 1 l/ha 2 kertaa / 14 vrk parsakaali Parsa Harmaahome, parsanfusarium, parsanruoste, homeet 1 l/ha 2 kertaa / 14 vrk Porkkana Porkkanapolte, härmä, porkkananlaikkutauti, homeet 1 l/ha 2 kertaa / 14 vrk Purjosipuli Purjonrutto, ruosteet, homeet, lehtilaikkutaudit 1 l/ha 2 kertaa / 21 vrk AVOMAA, minor use -kohteet: Herne Laikkutaudit, lehtihome, härmä, harmaahome, pahkahome, homeet 1 l/ha 2 kertaa / 14 vrk Vadelma Harmaahome, versotauti, homeet, lehtilaikkutaudit 1 l/ha 3 kertaa / 7 vrk AVOMAA JA KASVIHUONE, minor use -kohteet: Piparjuuri Lehtilaikkutaudit, kalkkihome, lehtihome, kuivamätä, härmä, homeet 1 l/ha 2 kertaa / 14 vrk Palsternakka, juuripersilja Härmä, lehtilaikkutaudit, pahkahome, homeet 1 l/ha 2 kertaa / 14 vrk Lehtiselleri Lehtilaikkutaudit, härmä, pahkahome, homeet 1 l/ha 3 kertaa / 14 vrk Sipuli Ruosteet, lehtihomeet, lehtilaikkutaudit, homeet 1 l/ha 3 kertaa / 7 vrk Nippusipuli, taimisipuli, salaattisipuli Ruosteet, lehtihomeet, lehtilaikkutaudit, homeet 1 l/ha 2 kertaa / 7 vrk Salaatti Mustalaikkutauti, pahkahome, lehtihomeet, lehtilaikkutaudit, homeet 1 l/ha 2 kertaa / 14 vrk KASVIHUONE, minor use -kohteet: Kurkku (avomaa- ja kasvihuonekurkku) Härmä, laikkutaudit, homeet 1 l/ha 3 kertaa / 3 vrk Tarkemmat ohjeet varsinaisessa ja minor use -käyttöohjeessa. Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
114 TAUTIAINEET Armure + Amistar Pack 2 x 5 l yhdessä laatikossa Varusta vehnäsi huippusatoon Tehopaketti erityisesti vehnälle Laaja teho viljojen tauteihin Kustannustehokas Kasvustotautien torjuntaan vehnällä, ohralla, kauralla ja rukiilla. Suositellaan vehnälle, koska se tehoaa erityisen hyvin nimenomaan vehnän tauteihin. KÄYTTÖ: Vehnä ruiskutetaan T3-vaiheessa sen tullessa tähkälle. Muut viljat käsitellään korrenkasvun aikana, viimeistään T2-vaiheessa. Voi sekoittaan esim. Moddus M:n kanssa. Käyttömäärä: Armure 0,3 0,4 l + Amistar 0,3 0,4 l /ha. Mikäli viljelet myöhäistä lajiketta (esim. Epos, Draco, Amaretto) tai T3-ruiskutus menee myöhäiseksi, alenna Amistar-määrä 0,25 l:aan/ha. Saat hyvän tehon pienennetyllä viherrysvaikutuksella. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Armurea ei saa käyttää peräkkäisinä vuosina samalla lohkolla. Vehnää ei vioitusriskin vuoksi saa ruiskuttaa ennen lippulehden esille tuloa eikä Armurea saa sekoittaa fluroksipyyrivalmisteiden kanssa. Valmistetta ei saa käyttää viljoilla kukinnan alkamisen jälkeen. Tehoaineet: Difenokonatsoli 150 g/l, propikonatsoli 150 g/l Sateenkestävyys: 1 h ruiskutuksen jälkeen Varoaika viljoilla: 40 vrk Varastointi: yli 0 C Valmistaja: Syngenta Crop Protection AG Candit 0,5 kg Monipuolinen strobi erikoiskasvien tauteihin Hedelmäruven, härmän ja ruusun mustalaikun torjuntaan Ohjelmiin mm. Delanin ja Scalan kanssa Kasvitautien torjuntaan omenalla, mansikalla, herukoilla ja karviaisella sekä kasvihuonekoristekasveilla. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Omenan ja päärynän hedelmärupi ja härmä: 0,15 0,25 kg/ha puiden koon ja tiheyden mukaan sekoitettuna 800 2000 litraan vettä. Käytä suojaavana ruiskutuksena. Ensimmäinen ruiskutus ennen puiden kukintaa ja seuraavat kaksi käsittelyä 7 14 vrk:n välein. Mansikkan härmä: 0,2 kg/ha ja vesimäärä 400 1500 l/ha. Viljelys ruiskutetaan härmän torjumiseksi ensimmäisten taudinoireiden ilmaantuessa, toisen kerran 7 14 vrk:n kuluttua tautipaineesta ja säästä riippuen. Herukat ja karviainen karviaishärmä: 0,2 kg/ha, vesimäärä 1000 l/ha. Kukinnan alusta kukinnan loppuun asti 7 14 päivän välein. Koristekasvit kasvihuoneissa: Härmän ja ruusun mustalaikun torjunnassa 0,02 0,03 % (2 3 g 10 litraan vettä) ja krysanteemin ruosteen torjunnassa 0,1 %. Valmistetta käytetään ennalta ehkäisevästi. Ruiskutusväli on 7 14 päivää tautipaineesta riippuen, enintään kolme käsittelyä kasvukaudessa resistenssin kehittymisen estämiseksi. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Herukka- ja karviaispensaita ei saa ennen sadonkorjuuta käsitellä myöhemmin kuin viikko kukinnan päättymisestä. Valmistetta saa käyttää mansikka-, karviais- ja herukkaviljelmällä enintään kaksi kertaa sekä omenalla ja päärynällä kolme kertaa kasvukauden aikana. VAROAIKA: Mansikalla 21 vrk sekä omenalla ja päärynällä 42 vrk. Kasvihuoneviljelyssä työhygieeninen varoaika 12 tuntia. Tehoaine: Kresoksiimimetyyli 500 g/kg Olomuoto: Vesilikoinen rae Sateenkesto:1 tunti Varastointi: Säilytettävä kuivassa Valmistaja: BASF Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
TAUTIAINEET 115 Delan WDG 5 kg Omenan hedelmäruven torjuntaan Erinomainen partneri Canditvalmisteelle Hedelmäruven torjuntaan omenaviljelyksillä. Minor use -käyttökohteena päärynän hedelmäruven torjunta. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Omena: 6 käsittelyssä 0,75 kg/ha ja 12 käsittelyssä 0,45 kg/ha. Kehitysvaiheiden mukaan torjuntaa tehtäessä puut ruiskutetaan hieman silmujen avautumisen jälkeen ja juuri ennen kukintaa. MINOR USE -KÄYTTÖKOHDE: Päärynällä hedelmärupi 0,05 % (50 g/ 100 l vettä). 2 3 käsittelyä kasvukaudessa. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Delan 0,5 kg + Candit 0,2 kg/ha on suositeltu yhdistelmä omenaruven torjuntaan. Kestävien taudinaiheuttajakantojen muodostumisen ehkäisemiseksi valmistetta käytetään ohjelmissa muiden kasvitautivalmisteiden kanssa. VAROAIKA: Omena 21vrk, päärynä 42 vrk. Tehoaine: Ditianoni 700 g/kg Olomuoto: Veteen liukeneva rae Sateenkesto: 1 tunti Varastointi: Säilytettävä kuivassa ja viileässä Valmistaja: BASF Delaro SC 325 5 l Huippuluokan valmiste tautien torjuntaan kaikilla viljoilla Helppokäyttöinen valmis ratkaisu yhdessä kannussa Kaksi korkealuokkaista tehoainetta laajempi ja parempi teho Tehokkaan strobin ja pitkävaikutteisen triatsolin sekoitus Viljan kasvitautien torjuntaan. Valmiste tehoaa erinomaisesti ohran verkko- ja rengaslaikkuun ja vehnänruskolaikkuun sekä ruosteisiin. Hyvä teho vehnänlehtilaikkuun (pistelaikku), härmään ja kauranlehtilaikkuun. Lisäksi Delaro tehoaa myös viljojen punahomeeseen. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Ohralla ja kauralla yksin käytettynä: Lippulehtivaiheessa (T2) 0,25 0,8 l/ha. Myöhäisen rikkakasvitorjunnan yhteydessä (T1) 0,8 l/ha, jos sateista loppukasvukaudella niin uusintaruiskutus Delaro 0,25 0,6 l/ha yhdessä kasvunsääde Moddus M:n kanssa. Jaetussa käsittelyssä alin käyttömäärä on 0,25 l/ ha/ käsittely. Kaura ruiskutetaan tarvittaessa kasvunsääde Modduksen kanssa korrenkasvun aikana. Vehnällä, rukiilla ja ruisvehnällä yksin käytettynä: Tähkälletulovaiheessa (T3) 0,4 1,0 l/ha. Vehnänlehtilaikkua (pistelaikku) voidaan tarvittaessa torjua T1-vaiheessa annoksella 0,3 0,75 l/ha. Jaetussa käsittelyssä alin käyttömäärä on 0,3 l/ha käsittely. Vehnällä voidaan kasvunsääde CCC tai Moddus M sekoittaa Delaron kanssa ruiskutettaessa korrenkasvun alussa (T1). Tehtäessä rukiin tautitorjuntaa lippulehtivaiheessa (T2) Delaroon voidaan sekoittaa kasvunsääde Moddus M. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Valmiste tehoaa myös punahomeeseen annoksella 0,6 1,0 l/ha viljan kukinnan alussa. Käyttö sallittu peräkkäisinä vuosina. Valmistetta ei saa ruiskuttaa pohjavesialueilla. Tehoaineet: Trifloksistrobiini 150 g/l, protiokonatsoli 175 g/l Olomuoto: Neste Vaikutustapa: Systeeminen Sateenkestävyys: 1 2 tuntia Varoaika: Viljat 35 vrk Varastointi +0 +35 C Valmistaja: Bayer CropScience Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
116 TAUTIAINEET Frupica SC 1 l Mansikan harmaahomeen, härmän ja lehtilaikkutautien torjuntaan Tehokas valmiste mansikan hamaahomeen ja käyttösuosituksen suurimmalla annoksella myös mansikkahärmän torjuntaan. Frupica SC on sekä kosketusvaikutteinen että paikallissysteeminen (translaminaarinen). Härmänaroilla mansikkalajikkeilla ensimmäinen ruiskutus on syytä tehdä jo ennen kukintaa KÄYTTÖMÄÄRÄT: Mansikkaviljelys ruiskutetaan härmänalttiilla lajikkeilla juuri ennen kukintaa. Harmaahomeen torjumiseksi ensimmäisen kerran kukinnan alkuvaiheessa (5 10 kukista auennut), jolloin suojataan kukkia ja kehittyviä raakileita tartunnalta. Kestävien sienikantojen muodostumisen estämiseksi valmistetta tulee käyttää torjuntaohjelmassa vaikutusmekanismiltaan toisentyyppisten aineiden kanssa. Käyttömäärä on 0,7 0,9 l/ha ja vesimäärä 500 1000 l/ ha. Suurempaa annosta käytetään härmän torjunnassa. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Valmistetta saa käyttää mansikkaviljelmällä enintään kaksi kertaa kasvukauden aikana. VAROAIKA: Mansikka 5 vrk. MINOR USE -KÄYTTÖKOHTEET: Härmän ja harmaahomeen torjuntaan koristekasveilla kasvihuoneessa ja avomaalla, mansikalla kasvihuoneessa ja tunneleissa sekä sienitautien torjuntaan metsätaimitarhoilla. Tehoaine: Mepanipyriimi 440 g/l Sateenkesto: 1 tunti Varastointi: yli 0 C Valmistaja: Kumiai Chemical Folicur Xpert Uutuus 5 l Uusi tautien torjunta-aine viljoille ja öljykasveille Erittäin hyvä teho mm. ohran rengaslaikkuun ja kauran ehtilaikkuun Sopii yksin T1-vaiheen jaettuun tautitorjuntaan, muulloin tankkiseokseen strobin kanssa Öljykasveilla käytetään pahkahomeen torjuntaan sekä kasvunsäätöön syysöljykasveilla ja kevätrapsilla Kasvitautien torjuntaan viljoilla ja öljykasveilla. OMINAISUUDET: Folicur Xpert on triatsolivalmiste kevätja syysviljojen yleisimpien tautien torjuntaan. Se tehoaa erityisen hyvin ohran rengaslaikkuun, eri ruostetauteihin sekä kauran lehtilaikkutautiin. Folicur Xpertiä käytetään öljykasveilla pahkahomeen torjuntaan sekä kasvunsäätöön syys- ja kevätrapsilla. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Ohra: Annos 0,25-0,5 l/ha. Sopii yksinään T1-vaiheen ruiskutukseen. Jos kasvustossa on paljon tässä vaiheessa verkkolaikkua, annoskokoa kasvattamalla varmistetaan riittävä teho. Ohran varsinainen tautitorjuntaruiskutus tehdään lippulehtiasteella. Tällöin Folicur Xpert voidaan ruiskuttaa yhdessä strobiluriinivalmisteen tai muun triatsolin kanssa. Vehnä: Annos 0,25-0,5 l/ha. Sopii yksinään T1-vaiheen ruiskutukseen. Folicur Xpert tehoaa hyvin pistelaikkuun. Vehnällä varsinainen tautien torjunta tehdään esim. strobiluriinivalmisteen kanssa tähkän tullessa esille. Kaura: Annos 0,25-0,5 l/ha. Folicur Xpert tehoaa hyvin kauran lehtilaikkuun. Ruiskutus tehdään lippulehden tultua esiin. Kauralla riittävä teho yksinään käytettynä. Öljykasvit: Annos 0,5-0,78 l/ha. Pahkahome ruiskutetaan täydenkukinnan aikana käyttäen annosta 0,5-0,78 l/ha. Kasvunsääde käsittely syysrapsille tehdään 4-6 lehtivaiheessa täydellä annoksella. Ruiskutus torjuu tällöin myös kuivamätää (Phoma). Kasvunsäädekäsittely voidaan uusia keväällä kukkavarren pituuskasvun alkaessa KÄYTÖN RAJOITUKSET: Valmisteita ei saa käyttää viljoilla kukinnan alkamisen jälkeen. Tehoaine: Protiokonatsoli 80 g/l, tebukonatsoli 160 g/l Olomuoto: Neste Vaikutustapa: Systeeminen Sateenkestävyys: 1 h ruiskutuksesta Varoaika: 35 vrk Varastointi: Suojattava pakkaselta Valmistaja: Bayer Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
TAUTIAINEET 117 Infinito 10 l Uutuustuote, jolla on erinomainen teho lehti- ja mukularuttoon sekä hyvä teho varsiruttoon Monipuolisin ja tehokkain perunaruton torjuja (lähde: Euroblighttyöryhmä) Suoja-aika lehtiruttoa vastaan on erityisen pitkä Tehoaa perunaruttoon sen kehityksen kaikissa vaiheissa Helppo käyttää hyvät sekoitusominaisuudet, ei vaahtoa Infinito tehoaa erinomaisesti lehti- ja mukularuttoon ja hyvin varsiruttoon perunalla. Infiniton tehoaineista fluopikolidi on täysin uusi, joka estää ruton leviämistä paikallissysteemisesti lehden ylä- ja alapinnoilla. Toinen tehoaine on propamokarbi-hydrokloridi, joka toimii systeemisesti. Kahden tehoaineen ansiosta Infinito tehoaa perunaruttoon sen kaikissa kehitysvaiheissa. KÄYTTÖMÄÄRÄT: 1,2 1,6 l/ha ruiskutettuna 2 3 kertaa ruiskutusohjelmien keskivaiheessa (esim. 3. ja 4. ruiskutus). Valmisteen käyttömäärä on 1,6 l/ha, jos ruttopaine on kova tai ruiskutusvälit ovat pidempiä. Suositeltu ruiskutusväli on 7 10 vuorokautta. Valmisteen pitkän tehoajan takia ruiskutusväli voi olla jopa 12 14 vrk, jos esim. sääolojen takia lyhyempi ruiskutusväli ei ole mahdollista. Vesimäärä on 150 400 l/ha. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Infinitolla on pohjavesirajoitus. Infinitoa saa käyttää enintään kolme kertaa kasvukauden aikana. Valmisteen max. kokonaiskäyttömäärä on 4,8 l/ha kasvukauden aikana. VAROAIKA: 7 vrk. Tehoaine: Fluopikolidi 62,5 g/l, Propamokarbi-hydrokloridi 625 g/l. Sateenkesto 1 2 tuntia Varastointi: yli 0 C Valmistaja: Bayer CropScience Proline 5 l Viljojen, rypsin ja rapsin tautitorjuntaan Tehoaa myös puna- ja lumihomeisiin Tarjoaa suojan resistenssin muodostumista vastaan Voidaan käyttää pohjavesialueilla ja perättäisinä vuosina Viljojen, rypsin ja rapsin kasvitautien torjuntaan. Tehoaa erinomaisesti ohran verkko- ja rengaslaikkuun, vehnän ruskolaikkuun ja syysvehnän harmaalaikkuun sekä kauranlehtilaikkuun. Hyvä teho mm. härmään, DTR:ään sekä rypsin ja rapsin pahka- ja harmaahomeeseen. Lisäksi Proline tehoaa viljojen punahomeisiin (fusarium) sekä syysviljojen lumihomeeseen. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Ohralla, vehnällä, kauralla ja rukiilla yksin käytettynä: kertakäsittelynä 0,4 0,8 l/ha, jaettuna käsittelynä 2 x 0,2 0,4 l/ha. Proline voidaan ruiskuttaa myös seoksena strobiluriinivalmisteiden kanssa, esim. Vehnä: Amistar 0,3 l/ ha + Proline 0,2 0,3 l/ha tähkälletulovaiheessa. Ohra: Lippulehtivaiheessa (T2) Acanto 0,25 l/ha + Proline 0,25 l/ ha. Myöhäisen rikkakasvitorjunnan yhteydessä (T1) Acanto 0,4 l/ha + Proline 0,3 0,4 l/ ha, jos sateista loppukasvukaudella, uusintaruiskutus Acanto 0,25 l/ha + Proline 0,2 l/ha + Moddus M. Rypsillä ja rapsilla käyttömäärä on 0,7 l/ha. Paras ruiskutusajankohta on täyden kukinnan vaihe. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Torjuttaessa punahometta ruiskutus suoritetaan heti tähkälle tai röyhylle tulon jälkeen. Syysviljojen lumihomeen torjunnassa (käyttömäärä 0,4 0,8 l/ha) ruiskutus tehdään kasvukauden päättyessä, kun oraiden kasvu hidastuu. Käyttö sallittu myös perättäisinä vuosina. Käyttö sallittu pohjavesialueilla. Tehoaine: Protiokonatsoli 250 g/l Olomuoto: Neste Vaikutustapa: Systeeminen Sateenkestävyys: 1 2 tuntia Varoaika: Viljat 35 vrk, öljykasvit 56 vrk Varastointi: +0 +35 C Valmistaja: Bayer CropScience Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
118 TAUTIAINEET Proline Xpert Uutuus Kahden tehoaineen vahva triatsoliseos viljojen kasvitautien torjuntaan Voidaan käyttää pohjavesialueilla ja peräkkäisinä vuosina* Joustava seoskumppani esimerkiksi strobin kanssa Kasvitautien torjuntaan viljoilla. 5 l OMINAISUUDET: Proline Xpert on vahva ja tehokas triatsoliseos tautien torjuntaan kaikilla viljoilla. Proline Xpert torjuu tehokkaasti kaikki yleisimmät lehtilaikkutaudit vehnällä, ohralla, kauralla ja rukiilla. Lisäksi se tehoaa hyvin eri ruostetauteihin ja punahomeeseen. Käyttö ohralla: Proline Xpert tehoaa hyvin verkkolaikkuun ja rengaslaikkuun. Sitä voidaan käyttää joko T1-vaiheessa jaetussa tautitorjunnassa 0,25-0,5 l/ha ja varsinaisessa tautitorjunnassa lippulehtivaiheessa esimerkiksi Acanto-valmisteen kanssa 0,25 l/ ha tai yksistään 0,5-0,6 l/ha. Käyttö vehnällä: Proline Xpert tehoaa erittäin hyvin vehnän rusko- ja pistelaikkuun. Suositeltu käyttömäärä on 0,4 l/ha esimerkiksi strobiluriinivalmisteen kanssa tai 0,6-0,75 l/ha yksistään tähkän tultua esille. Käyttö kauralla: Käytetään lippulehden tullessa esille 0,25-0,75 l/ha riippuen tautipaineesta ja valitsevista olosuhteista. Sopii kauralle yksin käytettäväksi tai seoksena muun tuotteen kanssa. Käyttö rukiilla: Sopii erittäin hyvin rukiin tautien torjuntaan, koska tuote tehoaa hyvin ruosteisiin. Proline Xpert ruiskutetaan yksistään tai yhdessä muun aineen kanssa lippulehden tullessa esille tai viimeistään tähkän tultua esille. KÄYTÖN RAJOITUKSET: *Huom! Tarkista käytön rajoitukset www.tukes.fi/kasvinsuojeluainerekisteri. Tuote ei ole vielä Suomen rekisterissä 11/2015. Tehoaine: protiokonatsoli 160 g/l, tebukonatsoli 80 g/ha Olomuoto: Neste Vaikutustapa: Systeeminen Sateenkestävyys: 1 h ruiskutuksesta Varoaika: 35 vrk Varastointi: Suojattava pakkaselta Valmistaja: Bayer Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
TAUTIAINEET 119 v 5 l Perunaruton torjunnassa tutun Ranman Twinin korvaava tuote Tehoaa erittäin hyvin sekä lehti- että mukularuttoon Hyvä sateenkesto Ei erillistä kiinnitettä Perunan lehti- ja mukularuton torjuntaan. KÄYTTÖ: Ranman Top ruiskutetaan perunakasvustoon, missä ruton oireita ei ole näkyvillä. Käyttömäärä on 0,5 l/ha ja vesimäärä 200 400 l/ha. Tuote sisältää kiinnitteen. Ruiskutusväli on 5-10 vrk. Ranman Top sopii ruiskutusohjelmien viimeisiin käsittelyihin erittäin hyvin mukularuttotehonsa ansiosta. MINOR USE -KÄYTTÖKOHTEET: Avomaankurkun lehtihomeen (Pseudoperonospora cubensis) torjuntaan avomaalla. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Käyttö on sallittua enintään kuusi kertaa kasvukauden aikana. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Ranman Topia voidaan käyttää samalla lohkolla peräkkäisinä vuosina, mikäli käyttökertoja vuodessa on korkeintaan kolme. Varoaika: 7 vrk. VAROAJAT: Yleinen varoaika 7 vrk, avomaankurkku 3 vrk. Tehoaine: Syatsofamidi 160 g/l Olomuoto: Neste, SC-formulaatio Varastointi: yli + 0 C Valmistaja: Kumiai Chemical Revus 5 l Luokkansa tehokkain perunan lehtiruton torjuja (Lähde: Eurooppalainen Euro-blight työryhmä 2012) Myös supussa olevat nuoret lehdet saavat laajetessaan suojan Erinomainen sateenkesto Rekisteröity myös perunaruton torjuntaan kasvihuone-tomaatilla sekä salaatinlehtihomeen torjuntaan salaatilla Revus on lehden läpi imeytyvä perunarutolta suojaava valmiste. Tehoaine estää ruttosienen tunkeutumisen perunan lehteen erittäin pienellä pitoisuudella. Sen antama suoja säilyy myös lehden kasvaessa kokoa, koska tehoaine leviää laajenevan vahakerroksen mukana koko lehden alueelle KÄYTTÖMÄÄRÄ: Perunaruton torjunnassa käyttömäärä on 0,6 l/ha sekoitettuna 150 300 l vettä. Käyttömäärä kasvihuonetomaatilla on 0,6 l/ha sekoitettuna 500 1000 litraan vettä ja salaatilla avomaalla 200 500 litraan vettä. Käsittelyt uusitaan 7 10 vuorokauden välein. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Revus tai Revus Top-käsittelyjä saa olla perunalla enintään puolet koko rutontorjuntaohjelman käsittelykerroista. Valmistetta saa käyttää kasvihuonetomaatilla enintään 4 kertaa ja salaatilla 2 kertaa kasvukaudessa. Muut ohjeet pakkauksen etiketissä. VAROAIKA: Peruna ja tomaatti 3 vrk, salaatti 7 vrk. Tehoaine: mandipropamidi 250 g/l Sateenkestävyys: Noin puoli tuntia ruiskutuksen jälkeen Varastointi: Yli 0 C Valmistaja: Syngenta Crop Protection AG Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
120 TAUTIAINEET Revus Top 5 l Yhdistelmätuote perunalle, joka torjuu sekä perunaruton että lehtipoltteen Paikallissysteeminen, suojaa kasvavan lehden Erinomainen sateenkesto Revus Top suojaa perunan sekä perunaruttoa että lehtipoltetta vastaan. Tehoaineet imeytyvät lehteen ja varteen, jossa ne suojaavat kasvin tautisaastuntaa vastaan. Paras teho saavutetaan kun peruna käsitellään ennen tautisaastunnan alkua. Suositellaan käytettäväksi ruiskutusohjelman alussa. KÄYTTÖ: Ensimmäinen käsittely tehdään yleensä perunapenkkien sulkeutuessa tai kun varoitus ruton leviämisestä annetaan. Seuraavat käsittelyt tehdään tarpeen mukaan noin 7 vrk:n välein. Lehtipoltetta vastaan ensimmäinen käsittely tehdään heti ensimmäisten taudinoireiden ilmaantuessa. KÄYTTÖMÄÄRÄ: Käyttömäärä on 0,6 l/ha sekoitettuna 200 400 l vettä. Korkeimpia vesimääriä käytetään tiheissä kasvustoissa ja kuivissa olosuhteissa. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Korkeintaan kolme käsittelyä/kasvukausi ja korkeintaan puolet käsittelyistä voi olla tehtynä Revus Top tai Revus -valmisteella. VAROAIKA: Perunalla 3 vrk. Tehoaineet: Mandipropamidi 250 g/l, difenokonatsoli 250 g/l Sateenkestävä kun ruiskute on kuivunut kasvin pinnalle, yleensä puolessa tunnissa Valmistaja: Syngenta Crop Protection AG Perunan ruiskutukset eri tilanteissa: Mg-puute YaraVita Magtrac Mg-puute, mukulaluvun lis. YaraVita Solatrel Ongelma/kohde 1. Käsittely 2. Käsittely 3. Käsittely 4. Käsittely 5. Käsittely Perunarutto Ridomil Gold Revus Revus Shirlan Shirlan Perunarutto + Revus Top Revus Top Revus + Shirlan + Shirlan paha lehtipolte Amistar Amistar Perunarutto (maasaastun- Ridomil Gold Revus Top Revus Top Shirlan Shirlan ta) + lehtipolte Perunarutto (lievä paine) + Tridex Revus Top Revus Top Shirlan Shirlan lehtipolte Perunarutto + varsikuolio Shirlan Shirlan Revus Revus Shirlan Perunarutto + lehtipolte + varsikuolio Revus Top Shirlan + Amistar Revus Top Shirlan Shirlan Varsiston kasvu Kukinta Mukuloiden kehittyminen Tuleentuminen Tankkiseokset Solatrel + Ridomil Gold, Revus, Revus Top, Shirlan Magtrac + Ridomil Gold, Revus, Revus Top, Shirlan Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
TAUTIAINEET 121 Ridomil Gold MZ Pepite Aidosti systeeminen valmiste perunaruton torjuntaan Liikkuu myös käsittelyn jälkeen muodostuviin uusiin kasvinosiin Toinen tehoaine on kosketusvaikutteinen 10 kg Valmistetta käytetään perunaruton torjuntaan ohjelmassa muiden rutontorjunta-aineiden kanssa (esim. Shirlan). Valmisteen paras käyttöajankohta on perunan varsiston voimakkaan kasvun aikana, yleensä rivien sulkeutuessa. Toinen käsittely tehdään 7 10 vuorokauden kuluttua. Lyhyempää ruiskutusväliä (7 vrk) käytetään kun; a) peruna on voimakkaassa kasvuvaiheessa b) ruttopaine on suuri ja viljellään rutonarkoja lajikkeita KÄYTTÖMÄÄRÄ: 2,0 kg/ha sekoitettuna 300 400 litraan vettä. MINOR USE -KOHTEET: Sipulin naattihome avomaalla. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Resistenssiriskin vuoksi valmistetta ei saa käyttää ns. High Grade -tuotantoalueella (Liminka, Temmes, Tyrnävä) eikä siemen perunaviljelyksillä. Saa käyttää korkeintaan kaksi kertaa kasvukaudessa. Ei saa käyttää pohjavesialueilla. Varoaika 14 vrk. Tehoaineet: metalaksyyli-m 40 ja mankotsebi 640 g/kg Olomuoto: WG (granulaatti) Vaikutustapa: Sisä- ja kosketusvaikutteinen, kulkeutuu kasvaviin kasvinosiin Sateenkestävyys: 1 2 tunnin kuluttua ruiskutuksesta Varastointi: Kuiva ja viileä paikka Valmistaja: Syngenta Crop Protection A/S Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
122 TAUTIAINEET Rovral 75 WG 1 kg Monipuolinen ja tehokas tautiaine useille kasveille Käy myös peittaukseen Soveltuu hyvin ohjelmiin, tautiresistenssin hallintaan Mansikan, vadelman, vihannes- ja koristekasvien, kasvihuone-tomaatin ja -kurkun sekä öljykasvien tautien torjuntaan. Vihannes- ja koristekasvien siementen, kukkasipulien ja siemenperunan peittaukseen. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Porkkanapolte ja mustamätä: 1 kg/ha, 2 3 käsittelyä 10 14 päivän välein heinä-elokuussa. Varastoitavan kaalin harmaahome: 1 kg/ha, 2 vko ennen korjuuta ja Alternarian torjunnassa tautioireiden ilmaantuessa tai ennaltaehkäisevästi 4 6 viikkoa ennen korjuuta. Sipulin harmaahome ja pahkamätä: Istukkaat upotetaan 15 minuutin ajaksi 0,15-prosenttiseen (0,15 kg/100 l) liuokseen. Tarvittaessa tehtävissä kastelukäsittelyissä käyttömäärä on 1 kg/ha (tai 20 g/3 l/100 rivimetriä). Mansikan, vadelman, koristekasvien harmaahome: 0,07-prosenttisena liuoksena eli 70 g/100 l vettä. Käytettävä vesimäärä on 1500 l/ha. Ruiskutusväli mansikalla 7 vrk, vadelmalla 7 14 vrk, koristekasveilla 14 vrk max. 3 kertaa kasvukaudessa. Kasvihuonekurkun ja -tomaatin harmaahome: 0,07-prosenttisena liuoksena eli 70 g/100 l vettä. Käytettävä vesimäärä on 1500 2000 l/ha. Max. 3 kertaa kasvukaudessa. Vihannes- ja koristekasvien peittaus: 2 3 g/siemenkilo. Kukkasipulien upotuskäsittely 3 g/sipulikilo. Sipulit upotetaan 0,1-prosenttiseen (10 g/10 l vettä) liuokseen 15 minuutiksi. Rypsin ja rapsin pahkahome: 0,7 kg/ ha, vettä 300 500 l/ha. Riskin ollessa suuri 1 kg/ha. Edullisin ruiskutusaika pahkahomeen torjumiseksi on 1 1,5 viikkoa kukinnan alkamisesta, harmaahomeen ja laikkutaudin torjunnassa kukinnan loppuvaiheessa. Siemenperunan peittaus harmaahilseen ja perunaseitin torjumiseksi: upotuskäsittely 0,5 kg valmistetta/100l vettä tai mukuloiden ruiskutus ennen kylvöä 0,25 kg/20 50 l vettä/1000 kg. Peittausta suositellaan lähinnä siemenperunaviljelyksille, voi vähentää suurikokoisten mukuloiden määrää. MINOR USE -KÄYTTÖKOHTEET: Avomaankurkku avomaalla tautioireiden ilmaannuttua 0,7 kg/ha, 400-600 litraan vettä/ha. Uusintakäsittely 10 14 vrk kuluttua. Enintään kolme käsittelyä kasvukaudessa. Öljypellavan siementen peittauksessa käyttömäärä on 2-3 g/siemenkilo. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Sopii hyvin ruiskutusohjelmaan Signumin kanssa. Valmisteen käyttöä tulee välttää lämpötilan ollessa korkea kasvihuoneessa, koska kasvit saattavat vioittua. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Tomaattia ja kurkkua enintään 3 kertaa kasvukaudessa, ruiskutusväli vähintään 14 vrk. Valmisteella ei saa käsitellä kasvualustaa. Käsitellyt kiinankaalit on varastoitava vähintään joulukuun alkuun saakka ja keräkaalit ainakin vuodenvaihteeseen saakka. VAROAIKA: 10 vrk, kasvihuonetomaatilla 7 vrk, kasvihuonekurkulla 4 vrk, avomaankurkulla 3 vrk, vadelmalla 21 vrk, sipulilla 30 vrk ja porkkanalla 35 vrk. Työhygieeninen varoaika on 1 vrk. Tehoaine: Iprodioni 750 g/kg Olomuoto: Vesiliukoinen rae Sateenkesto: Heti kuivuttuaan Varastointi: Säilytettävä kuivassa ja viileässä Valmistaja: BASF Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
TAUTIAINEET 123 Scala 5 l Puhdistava ja suojaava vaikutustapa Tärkeä osa ruiskutusohjelmaa ja resistenssin hallintaa Mansikan, omenan ja päärynän tautien torjuntaan. Se on erityisen hyvä ruventorjunnan alkuvaiheseen puhdistavan ominaisuutensa vuoksi. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Omena ja päärynä: 0,35 0,7 l/puun pituusmetri/ha tai 0,5 1,5 l/ha. Mansikka: 1,5 2,5 l/ha, valmistetta ei tule käyttää peräkkäisissä käsittelyissä. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Mansikalla enintään 3 ruiskutusta ja omenalla ja päärynällä 5 käsittelyä kasvukaudessa, 7 10 vrk välein. Vesimäärä 200 2000 l/ha. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Mansikalla valmistetta ei tule käyttää peräkkäisiin käsittelyihin. VAROAIKA: Omena ja päärynä 28 vrk, mansikka 10 vrk. Tehoaine: Pyrimetaniili 400 g/l Sateenkesto: Heti kuivuttuaan Varastointi: Yli 0 C Valmistaja: BASF Shirlan 5 l Tuttu perustuote perunaruton torjuntaan Hyvä sateenkesto, torjuu myös mukularuttoa Myös sipulin naattihomeen torjuntaan Shirlan on kosketusvaikutteinen, perunaruttosaastunnalta suo-jaava valmiste, joka tehoaa perunalla myös harmaahomeeseen ja varsikuolioon. Sipulilla naattihomeen torjuntaan avomaalla. KÄYTTÖMÄÄRÄ: Perunaruton torjunnassa käyttömäärä on 0,4 l/ha sekoi tettuna 300 400 litraan vettä. Kahdessa ensimmäisessä ruiskutuksessa voidaan käyttää 0,3 l/ ha, kun ruttoriski on pieni. Tärkkelysperu nalla voidaan kaksi ensimmäistä ruiskutusta tehdä perunarivien sulkeutumisvaiheessa käyttömäärällä 0,2 l/ha 5 7 vuorokauden väliajalla. Tämän jälkeen annos nostetaan määrään 0,4 l/ha. Ensimmäinen ruiskutus tehdään viimeistään perunarutolle otollisten olosuhteiden alkaessa tai ruttovaroituksen tultua ja seuraavat tarpeen mukaan 7 14 vuorokauden välein. Lyhyempää ruiskutusväliä käytetään, kun a) peruna on voimakkaassa kasvuvaiheessa, b) ruttopaine on suuri ja viljellään rutonarkoja lajikkeita tai c) lohkolla on edellisenä vuonna esiintynyt varsikuoliota (pahkahometta) ja maa on pysynyt märkänä yhtäjaksoisesti kaksi viikkoa. Sipulin naattihomeen torjunnassa käyttömäärä on 0,5 l/ha sekoitettuna 200 400 litraan vettä. Ruiskutus tehdään, kun sipulin naatit ovat 10 20 cm pitkiä tai kun ensimmäiset taudinoireet ilmaantuvat. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Valmistetta saa käyttää perunalla enintään kahdeksan kertaa kasvukaudessa ja sipulilla enintään kerran joka toinen vuosi samalla kasvulohkolla. Muut ohjeet pakkauksen etiketissä. VAROAJAT: Peruna 7 ja sipuli 14 vrk. Tehoaine: Fluatsinami 500 g/l Sateenkestävyys: Noin puoli tuntia ruiskutuksen jälkeen Varastointi: Yli 0 C Valmistaja: Syngenta Crop Protection AG Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
124 TAUTIAINEET Signum Tehokas kasvitautien torjunta-aine useille marjoille, vihanneksille ja hedelmille Parantaa poiminta-, kuljetus- ja varastointikestävyyttä Lyhyet varoajat, mm. mansikalla 3 vrk Kattavasti uusia Minor use -käyttökohteita sekä kasvihuoneessa että avomaalla Pakkauskoot: 0,5 kg, 2,5 kg OMINAISUUDET: Signum on teholtaan tautitorjunnan aatelia erikoiskasveilla. Sen kaksi eri tavalla vaikuttavaa tehoainetta antaa suojaavan ja puhdistavan tehon tauteja vastaan. Paras teho saavutetaan kuitenkin aina ennaltaehkäisevillä käsittelyillä. Sijoitettaessa se ruiskutusohjelman loppuun se vähentää varastohävikkiä ja lisää siten markkinakelpoisen sadon määrää. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Mansikkalla harmaahomeen ja härmän torjuntaan: 1,8 kg/ha, ruiskutusväli 10 14 vrk. Vesimääärä 400 2000 l. Sipulilla, purjolla Alternaria-sienten, harmaahomeen ja sipulinpahkamädän torjuntaan: 1 kg/ha, 2 ruiskutus 10 14 vrk:n kuluttua. Vesimääärä 300 500 l. Porkkanalla Alternaria- ja Sclerotiniasienten torjuntaan: 0,75 kg/ha, 2 ruiskutus 14 vrk:n kuluttua. Vesimääärä 200 400 l. Salaatilla harmaahomeen torjuntaan: 1,5 kg/ha, 2 käsittelyä 7 14 vrk:n väliajoin. Vesimääärä 300 500 l. Kaalilla kalkkihomeen ja Alternariasienten torjuntaan: 1kg/ha, 2 käsittely, toinen ruiskutus 3 4 viikon kuluttua. Vesimääärä 200 1000 l. Herneellä harmaahomeen ja Ascochyta-sienen torjuntaan: 1 kg/ha. Vesimääärä 200 400 l. Omenalla ja päärynällä hedelmäruven ja härmän torjuntaan: 0,8 kg/ha, lehtien puhkeamisesta kukinnan loppumiseen. Max. 3 krt kasvukaudessa, väli vähintään 10 vrk. Vesimääärä 600 1000 l. Kirsikkalla ja luumulla Monilia-sienten torjuntaan: 0,75 1 kg/ha, Käsittelyt kukinnan alusta, 5 10 vrk välein. Vesimääärä 600 1000 l. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Ei peräkkäisinä vuosina samalle lohkolle. VAROAIKA: 1 vrk: kasvihuonekurkku, avomaakurkku ja kurpitsat. 3 vrk: mansikka, kirsikka, luumu, tomaatti, paprika, munakoiso, vadelmat ja vatukat. 10 vrk: omena ja päärynä. 14 vrk: sipulit, purjo, porkkana, salaatti, kaalit, herne, salaatti, rukola, pinaatti, yrtit, herukat, tilli, juurekset ja juurimukulat (retiisi, retikka, japaninretikka, palsternakka, juuripersilja, punajuuri, mukulaselleri, kaurajuuri) avomaalla. 21 vrk: vuonankaali, endiivikasvit ja kuivattavat pavut. 28 vrk: retiisi, retikka ja japaninretikka kasvihuoneessa. YHTEISKÄYTTÖ HYÖTYELIÖIDEN KANSSA: Signum on haitaton Euseius finlandicus ja Typhlodromus pyri -petopunkeille. Valmiste on lievästi haitallinen Aphidius rhopalosiphi -kiilukaiselle. Macrolophus-petoluteen toukalle Signum on kohtalaisen haitallinen, jälkivaikutusta ei ole. Valmiste on luokiteltu mehiläisille ja kimalaisille vaarattomaksi. Voidaan käyttää tankkiseoksena Steinernema feltiae -sukkulamadon kanssa. SEKOITETTAVUUS: Voidaan käyttää tankkiseoksena Candit-, Delan WDG-, Scala, Fastac 50, Nissorun ja Vertimec valmisteiden kanssa. Varastointilämpötila: -10 +40 C Sateenkesto: 1 tunti ruiskutuksesta Valmistaja: BASF Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
TAUTIAINEET 125 MINOR USE -KÄYTTÖKOHTEET: Käyttökohteet Käyttöajankohta Käyttömäärä Tomaatti, paprikat ja munakoiso kasvihuoneessa Kasvihuonekurkku, avomaankurkku ja kesäkurpitsa kasvihuoneessa Salaattikasvit, pinaatti ja yrtit kasvihuoneessa ja avomaalla Retiisit ja retikat kasvihuoneessa Palsternakka, juuripersilja, punajuuri, mukulaselleri, piparjuuri, retiisit ja retikat sekä kaurajuuri Valkosipuli, salottisipuli ja varhaissipulit (pillisipuli ja vastaavat lajikkeet) Parsakaali, kukkakaali, valkokaali, ruusukaali, punakaali, savoijinkaali, suippokaali ja lehtikaali Kuivattavat pavut (myös härkäpapu) Tilli avomaalla Peruna Mansikka kasvihuoneessa Pensasmustikka Herukat (puna-, musta-, viher- ja valkoherukka) Vadelmat ja vatukat (vadelma, karhunvatukka, loganinmarja, boysenmarja, lakka, japaninvadelma, mesimarja ja mesivadelma) avomaalla, muovitunnelissa tai kasvihuoneessa Koristekasvit kasvihuoneessa ja avomaalla Härmän (Leveillula taurica ja Oidium lycopersicum), harmaahomeen (Botryotinia fuckeliana syn. Botrytis) ja pahkahomeen (Sclerotinia sclerotiorum) torjuntaan. 1. oireiden ilmaannuttua ja uusitaan tarvittaessa 7-14 vrk:n kuluttua. Max 3 krt/vuodessa. Härmän (Sphaerotheca fuliginea) ja lehtilaikkutautien (Cladosporum spp.) torjuntaan. 1. oireiden ilmaannuttua ja uusitaan tarvittaessa 14 vrk:n kuluttua. Max 2 krt/vuodessa. Botryotinia fuckeliana -harmaahomeen ja Sclerotinia sclerotiorum -pahkahomeen sekä Rhizoctonia solani -taimipoltteen torjuntaan. Välittömästi 1. oireiden ilmaannuttua. Käsittelyn voi tehdä noin viikko istutuksen jälkeen. Mikäli olosuhteet ovat taudeille suotuisat, käsittelyn voi uusia 7-14 päivän kuluttua kaikilla muilla lajeilla paitsi vuonankaalilla. Muilla salaattikasveilla, pinaatilla ja yrteillä valmistetta käytetään max 2 krt viljelyn aikana. Botryotinia fuckeliana -harmaahomeen ja Rhizoctonia solani -taimipoltteen torjuntaan. Välittömästi 1. oireiden ilmaannuttua. Max 1 kerran viljelyn aikana. Porkkananlehtilaikun, porkkanan taimipoltteen (Alternaria) ja härmän torjuntaan. Vaikuttaa myös pahkahomeeseen. 1, tautioireiden ilmaantuessa. Tarvittaessa 2. ruiskutus 14 vrk:n kuluttua. Max 2 krt/v. Varastotauteja varten 1. käsittelyn ajankohta on heinä-elokuussa. Alternaria-sienten, harmaahomeen ja sipulinpahkamädän torjuntaan. 1. oireiden ilmaannuttua ja uusitaan tarvittaessa 10 14 vrk:n kuluttua. Max 2 krt/v. Kalkkihomeen (Albugo candida), Alternaria-sienten ja kaalinlehtilaikun (Mycosphaerella brassicicola) torjuntaan. Ennaltaehkäisevänä käsittelynä, viimeistään 1. oireiden ilmaannuttua ja käsittely uusitaan tarvittaessa 3-4 viikon kuluttua. Max 2 krt/v. Harmaahomeen ja Ascochyta-sienten torjuntaan. Ruiskutetaan kukinnan alk. tai 1. oireiden ilmaannuttua. 2. ruiskutus viimeistään palkojen muodostuessa. Max 2 krt/v kuivattavilla pavuilla. Kalkkihomeen (Albugo candida) ja Sclerotinia spp. -pahkahomeen torjuntaan. 1. oireiden ilmaannuttua. Uusitaan tarvittaessa aikaisintaan 10 vrk:n kuluttua. Max 2 krt/v. Vain lehtipoltteen (Alternaria solanii ja Alternaria alternata) torjuntaan. Vaikuttaa myös varsikuolioon (Sclerotinia sclerotiorum) ja harmaahomeeseen (Botrytis cinerea). Torjunta tulee aloittaa tautisaastunnan alkamisvaiheessa, kun 1. taudinoireet tulevat näkyviin tai kun on riski tautisaastunnalle. Käsittelyt aloitetaan yhdessä 1. perunaruttotorjuntojen kanssa ennen kuin kasvusto sulkeutuu. Seuraava ruiskutus tehdään 5-10 vrk:n kuluttua. Max 3 krt/v. Korkeintaan puolet lehtipoltekäsittelyistä tulee koostua Signum-valmisteesta. Korkeintaan kaksi käsittelyä voidaan tehdä peräkkäisinä ruiskutuksina. Muut sopivat valmisteet ruiskutusohjelmaan ovat mankotsebivalmisteet ja Revus Top. Strobiluriinejä sisältäviä valmisteita (esim. Amistar, Consento tai Mirador) eivät sovi vuorotteluun. Harmaahomeen (Botrytis cinerea), härmän (Podosphaera aphanis), mustalaikun (Colletotrichum aculatum), ruskomädän (Gnomonia fructicola) ja rengaslaikun (Mycosphaerella fragariae) torjuntaan. Ensimmäinen käsittely voidaan tehdä, kun kukkavarret lähtevät venymään (BBCH 56 58). Lehtilaikkutautien torjunnassa käsittely tehdään kasvun alkuvaiheessa (BBCH 13). Käsittely uusitaan tarvittaessa 7 vrk:n kuluttua. Max 2 krt/v. Harmaahomeen (Botrytis cinerea) torjuntaan kukinnan alkaessa ja kolme päivää ennen sadonkorjuuta. Vaikuttaa myös lehtilaikkutauteihin (Colletotrichum spp.). Suositellaan ruiskutettavaksi ennaltaehkäisevästi ja käsittely uusitaan tarvittaessa 7 vrk:n kuluttua. Max 2 krt/v. Harmaahomeen (Botrytis cinerea), härmän (Sphaerotheca mors-uvae), varistetaudin (Drepanopeziza ribis) ja herukanvillaruosteen (Cronartium ribicola) torjuntaan. Ruiskutus tehdään kukinnan alkaessa ja viimeistään kolme päivää ennen sadonkorjuuta. Käsittely uusitaan tarvittaessa 10 vrk:n kuluttua. Max 2 krt/v. Harmaahomeen (Botrytis cinerea), vadelman ruosteen (Phragmidium rubi-idaei) ja versotaudin (Didymella applanata) torjuntaan. Ruiskutus tehdään harmaahomeen torjunnassa kukinnan alkaessa ja viimeistään kolme päivää ennen sadonkorjuuta. Käsittely uusitaan tarvittaessa 10 14 vrk:n kuluttua. Max 2 krt/v. Seuraavien tautien torjuntaan: Alternaria spp., Sclerotinia spp.-pahkahome, Rhizoctonia solani, lehtilaikkutaudit ja harmaahome. Taimistoilla valmistetta voidaan käyttää myös seuraavien tautien torjuntaan: likusterin laikkutauti (Colletotrichum gloeosporiodes) tai Ribes-lajeilla varistetauti (Drepanopeziza ribis). Ruiskutetaan, kun taudin ensimmäiset oireet ilmaantuvat. Käsittely uusitaan 12 14 päivän kuluttua, jos tautipaine jatkuu. Koristekasveilla max 2 krt peräkkäin ja max 2 krt vuodessa. 0,1 % (100 g/100 l vettä). Vettä väh. 80 litraa/1000 m 2 ja max 150 l/ha. 0,1 % (100 g/100 l vettä). Vettä max 150 l/ha. 150 g/1000 m 2 30 50 l/ha vettä 1000 m 2 :lle. 150 g/1000 m 2 40 150 l/ha vettä 1000 m 2 :lle. 0,75 kg/ha 200 400 l/ha vettä. 1,0 kg/ha 300 500 l/ha vettä. 1 kg/ha 200 1000 l/ha vettä. 1 kg/ha 200 400 l/ha vettä. 1,5 kg/ha 400 1000 l/ha vettä. 0,25 kg/ha 150 400 litraan vettä. 180 g/1000 m 2 40 200 l vettä 1000 m 2 :lle 1,5 kg/ha 400 1000 l/ha vettä. 1,5 kg/ha 200 1000 l/ha vettä. 0,75-1,5 kg/ha 500 1000 l/ha vettä. Kasvihuoneessa ja harmaahomeen torjuntaan avomaalla 0,1-0,15 % eli 100 150 g valmistetta/100 l vettä 1000 m 2 :lle. Käyttömäärä taimistokasveilla likusterille ja Ribes-lajeille on 1,0 1,5 kg/ha vähintään 200 l/ha vettä. Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
126 TAUTIAINEET Switch 62.5 WG 1 kg Spesialisti harmaahomeen, laikkutautien jne. torjuntaan hedelmäpuilla, marjakasveilla ja vihanneksilla sekä avomaalla että kasvihuoneessa Kaksi tehoainetta, kaksi vaikutustapaa Puhdistaa ja suojaa kasvin tauteja vastaan VAIKUTUSTAPA: Kosketusvaikutteinen ja paikallissys teeminen valmiste, joka antaa pitävän suojan viljelykasville tauteja vastaan. Switchin antama erinomainen suoja merkitsee korkeaa satoa, hyvää sadon laatua sekä hyvää kuljetus- ja varastointikestävyyttä. Switchiä voidaan käyttää yksinään tai ohjelmassa muiden tautitorjuntavalmisteiden kanssa. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Koristekasveilla kannattaa niiden herkkyys testata ennen laajaa käyttöä. Ei saa käyttää pohjavesialueilla. Tehoaineet: Syprodiniili 375 g/kg, fludioksoniili 250 g/kg Olomuoto: Vesiliukoinen rae Sateenkestävyys: 4 tuntia ruiskutuksen jälkeen Varastointi: -10 +35 C Valmistaja: Syngenta Crop Protection AG KÄYTTÖTARKOITUS JA -MÄÄRÄT: Viljelykasvi Torjuntakohde Käyttömäärä Max. käyttökerta Varoaika Avomaa: Omena, metsäomena, päärynä, kvitteni Harmaahome ym. homeet, laikkutaudit, muumio- ja versotauti, 0,6-1,0 kg/ha 3 kertaa 3 vrk lehtipuunsyöpä, viherhome, omenarupi Luumu, kirsikka Muumio- ja versotauti, laikkutaudit, syöpä, homeet 0,6-1,0 kg/ha 3 kertaa 7 vrk Viiniköynnös Harmaahome ym. homeet 1,0 kg/ha 2 kertaa 21 vrk Herukat, karviaiset Harmaahome, laikkutaudit, 1,0 kg/ha 3 kertaa 7 vrk Mansikka Harmaahome, mustalaikku, nahkamätä, ruskomätä, rengaslaikku, 0,8-1,0 kg/ha 1 kerta 3 vrk härmä Vadelma, karhunvatukka Harmaahome, versotauti, laikkutaudit 1,0 kg/ha 3 kertaa 7 vrk Parsa Harmaahome ym. taudit 1,0 kg/ha 3 kertaa 180 vrk Tulentuneena korjattavat palkokasvit (esim. Harmaahome, laikkutaudit, pahkahome 1,0 kg/ha 2 kertaa 28 vrk pavut, härkäpapu, herne, lupiini, linssi, kikherne) Tuoreena ilman palkoja korjattavat palkokasvit Laikkutaudit, harmaahome, härmä, pahkahome 1,0 kg/ha 2 kertaa 14 vrk (esim. säilykeherne) Tuoreena palkoineen korjattavat palkokasvit Laikkutaudit, harmaahome, härmä, pahkahome 1,0 kg/ha 3 kertaa 14 vrk (esim. sokeriherne) Koristekasvit Harmaahome, laikkutaudit 1,0 kg/ha 2 kertaa Kasvihuone: Mansikka Harmaahome, mustalaikku, nahkamätä, ruskomätä, rengaslaikku, härmä 0,08 0,1 kg/100 l vettä (0,08 0,1% liuos) Vadelma ja karhunvatukka Harmaahome, versotauti, laikkutaudit 0,1 kg/100 l vettä (0,1 % liuos) Tuoreena palkoineen korjattavat palkokasvit (esim. sokeriherne) Paprika, munakoiso, tomaatti, kurkku, kesäkurpitsa Laikkutaudit, harmaahome, härmä, pahkahome Pahkahome, harmaahome 0,1 kg/100 l vettä (0,1 % liuos) 0,1 kg/100 l vettä (0,1 % liuos) Salaatti, lehtisalaatti, endiivi, yrtit Pahkahome, harmaahome 0,06 kg/100 l vettä (0,06 % liuos) Koristekasvit Harmaahome, laikkutaudit 0,1 kg/100 l vettä (0,1 % liuos) Tarkemmat ohjeet käyttöohjeessa. 2 kertaa 1 vrk 3 kertaa 7 vrk 3 kertaa 3 vrk 3 kertaa 3 vrk 3 kertaa 7 vrk 2 kertaa Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
TAUTIAINEET 127 Syllit 544 SC Uutuus 5 l Uutuus ruven torjuntaan omenalta ja päärynältä sekä kirsikan lehtilaikun torjuntaan Uusi kemiallinen tehoaineryhmä, resistenssin kehittymisen riski matala tai keskivahva TOIMINTATAPA: Syllit 544 SC on nestemäinen formulaatio, joka sisältää tehoaineena dodiinia. Valmisteella saadaan ennaltaehkäisevä suoja kasvitauteja vastaan sekä infektion alkuvaiheessa hoitava teho. KÄYTTÖOHJEET: Omena/päärynä: Käytä Syllit 544 SC -valmistetta ennaltaehkäisevää suojaa varten 1,25 l/ha hyvin varhain keväästä aina 60 päivään ennen sadonkorjuuta (BBCH 01-81); enintään kaksi ruiskutusta vuodessa, lyhin käyttöväli on 7 päivää. Jos infektio on ehtinyt jo alkuvaiheeseen, tehon saamiseksi ruiskutus tehdään 24 tunnin kuluessa, kun ilma on lämmin. Viileämmissä olosuhteissa ruiskutus tehdään 48 tunnin kuluessa tartunnan alusta. Kirsikka: Käytä Syllit 544 SC -valmistetta ennaltaehkäisevää suojaa varten 1,25 l/ha kukinnon aukeamisesta aina 14 päivään ennen sadonkorjuuta (BBCH 60-79) ja/tai sadonkorjuun jälkeen; enintään kaksi ruiskutusta vuodessa, lyhin käyttöväli 7 päivää. VAROAJAT: Omenalla ja päärynällä 60 vrk ja kirsikalla 14 vrk. Tehoaine: Dodiini 544 g/l Sateenkesto: 1-2 tuntia ruiskutuksesta Toimittaja: Nordisk Alkali Teldor 1 kg Erittäin hyvä teho harmaahomeeseen Lyhyt varoaika Sopii IP-viljelyyn Teldor on valmiste harmaahomeen torjuntaan mansikalla, herukoilla, vadelmalla, tomaatilla ja koristekasveilla. Sitä käytetään suojaavana aineena ennen taudin esilletuloa ja aina osana harmaahomeen torjuntaohjelmaa. Valmiste kiinnittyy kasvin vahakerrokseen eikä kulje kasvissa muihin osiin. Tämän takia huolellinen ruiskutus, niin että koko suojattava kasvi käsitellään kauttaaltaan, on tärkeää. Teldor on veteen hyvin sekoittuva ruiskuterae. Sen käyttö ja annostelu on helppoa. KÄYTTÖMÄÄRÄ: Mansikka ja herukat 1,5 kg/ha. Tomaatti ja koristekasvit 0,1 % liuos. MINOR USE -KÄYTTÖKOHTEET: Metsätaimitarhoilla harmaahomeen torjuntaan. KÄYTÖSSÄ HUOMATTAVAA: Teldor sopii erinomaisesti ruiskutusohjelmiin eikä se ole haitallista biologisessa harmaahomeen torjunnassa käytettävälle Prestop-valmisteelle. Sitä ei saa käyttää perättäisissä ruiskutuksissa marjakasveilla. (Ei koske tomaattia eikä koristekasveja.) VAROAJAT: Mansikka ja tomaatti 3 vrk, vadelma 7 vrk. Tehoaine: Fenheksamidi 500 g/kg Olomuoto: Vesiliukoinen rae Valmistaja: Bayer CropScience Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
128 TAUTIAINEET Tilt 250 EC Tuttu ja edullinen perustuote kaikkien viljojen tautitorjuntaan Rekisteröity myös mm. havupuiden taimille Hyvä seoskumppani 5 l Viljojen sienitautien, golfkenttien nurmikon laikkutautien sekä havupuiden taimitarhojen männynversosurman ja talvituhosienien torjuntaan sekä Ramularia-sienen torjuntaan sokerijuurikkaalla. KÄYTTÖMÄÄRÄ: Viljat: Härmän, ruostesienien, rengaslaikun, ohran verkkolaikun, vehnän ruskolaikun (Septoria ) ja vehnän lehtilaikun torjunnassa kasvusto ruiskutetaan ensimmäisten tautilaikkujen ilmestyttyä. Käyttömäärä on 0,5 l tai jaettuna 0,25 + 0,25 l/ha sekoitettuna 200 400 litraan vettä. Jaetussa käytössä sopiva ruiskutuksen väli on noin kaksi viikkoa. Jälkimmäinen ruiskutus jaetussa käytössä voidaan jättää tekemättä silloin kun uhkaa taudeista ei ole. Syys- ja kevätvehnästä härmää torjutaan pensomisen lopulta tähkälletulovaiheeseen saakka taudin esiintymisestä riippuen. Laikkutautien paras torjunta-ajankohta on yleensä tähkälletulovaiheessa. Ohralla härmän, verkko- tai rengaslaikun torjunta suoritetaan tavallisesti korrenkasvun aikana. Kauralla ja rukiilla käsittely tehdään tarvittaessa korrenkasvun aikana. Kaikkia viljoja voidaan tautiepidemian uhatessa käsitellä tähkälletulon jälkeenkin kukinnan alkamiseen saakka varoajan puitteissa. Sokerijuurikas: Ruiskutus tehdään ensimmäisten Ramularia-laikkujen ilmestyttyä lehtiin, kuitenkin viimeistään elokuun alussa. Uusintakäsittely tarvittaessa 2 3 viikon kuluessa. Käyttömäärä on 0,5 l/ha. Golfkenttien nurmikot: Ensimmäinen torjuntakäsittely tehdään lehtilaikkujen ilmestyessä. Käyttömäärä on 0,5 l/ha. Havupuiden taimitarhat: Männynversosurman torjumiseksi taimet ruiskutetaan kolmen viikon välein 15.7. 15.9. välisenä aikana. Talvituhosienten torjunnassa käsittely tulisi tehdä mahdollisimman myöhään syksyllä, kuitenkin ennen pysyvän lumen tuloa. Käyttömäärä on 0,5 l/ha sekoitettuna 400 litraan vettä. MINOR USE -KÄYTTÖKOHTEET: Koristekasvien sienitautien torjuntaan kasvihuoneessa ja avomaalla sekä taimistotuotannossa avomaalla. VAROAIKA: Yleinen 35 vrk. Tehoaine: Propikonatsoli 250 g/l Olomuoto: Neste Varastointi: Pakkaselta suojattuna Valmistaja: Adama Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
TAUTIAINEET 129 Topas 100 EC 1 l Marjojen, omenan ja koristekasvien tautien torjuntaan Systeeminen, parantava ja suojaava vaikutus Mansikan, omenan, herukan ja karviaisen härmän, koristekasvien härmän ja ruostesienten torjuntaan avomaalla. Munakoison, paprikan, kurkun, melonin, kurpitsan, mansikan, tomaatin, vesi-melonin ja kesäkurpitsan härmän torjuntaan sekä koristekasvien härmän ja ruostesienten torjuntaan kasvihuoneissa. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Herukka- ja karviaispensaita ei saa käsitellä myöhemmin kuin viikon kuluttua kukinnan päättymisestä. Tarvittaessa pensaat voi ruiskuttaa sadonkorjuun jälkeen. Rajoitus ei koske taimistoja, joissa satoa ei korjata. Muut ohjeet pakkauksen etiketissä. VAROAJAT: Herukoilla ja karviaisilla 20 vrk ja omenalla 14 vrk. Muilla kasveilla 3 vrk. Tehoaine: Penkonatsoli 100 g/l Sateenkestävyys: 4 tuntia ruiskutuksen jälkeen Varastointi: Yli 0ºC Valmistaja: Syngenta Crop Protection AG KÄYTTÖTARKOITUS JA -MÄÄRÄT: Viljelykasvi: Käyttöajankohta: Käyttömäärä / käyttöväkevyys: Avomaalla: Mansikka Karviainen ja herukat Omena Koristekasvit Ruiskutus ensimmäisten tautioireiden ilmestyessä kukinnan alussa. Uusintaruiskutus tarpeen mukaan aikaisintaan 10 vrk kuluttua. Tarvittaessa kasvusto voidaan ruiskuttaa kerran sadonkorjuun jälkeen. Enintään kaksi käsittelyä kasvukaudessa. Ruiskutus ensimmäisten tautioireiden ilmestyessä noin viikko ennen kukinnan alkamista, kuitenkin viimeistään viikon sisällä kukinnan päättymisestä. Ruiskutus voidaan uusia aikaisintaan 7 vrk kuluttua. Tarvittaessa kasvusto voidaan ruiskuttaa kerran sadonkorjuun jälkeen. Enintään kaksi käsittelyä kasvukaudessa. Ruiskutus ensimmäisten tautioireiden ilmestyessä. Enintään kolme käsittelyä kasvukaudessa. Ruiskutusväli vähintään 10 vrk. Ruiskutus ensimmäisten tautioireiden ilmestyessä. Enintään kaksi käsittelyä kasvukaudessa. Ruiskutusväli vähintään 7 vrk. Kasvihuoneissa: Mansikka Ruiskutus ensimmäisten tautioireiden ilmestyessä kukinnan alussa. Uusintaruiskutus tarpeen mukaan aikaisintaan 10 vrk kuluttua. Enintään neljä käsittelyä kasvukaudessa. Munakoiso Ruiskutus ensimmäisten tautioireiden ilmestyessä. Uusintaruiskutus aikaisintaan 8 vrk kuluttua. Enintään kolme käsittelyä kasvukaudessa. Meloni Ruiskutus ensimmäisten tautioireiden ilmestyessä. Uusintaruiskutus aikaisintaan 8 vrk kuluttua. Enintään neljä käsittelyä kasvukaudessa. Kurpitsa Ruiskutus ensimmäisten tautioireiden ilmestyessä. Uusintaruiskutus aikaisintaan 8 vrk kuluttua. Enintään kolme käsittelyä kasvukaudessa. Vesimeloni Ruiskutus ensimmäisten tautioireiden ilmestyessä. Uusintaruiskutus aikaisintaan 10 vrk kuluttua. Enintään kolme käsittelyä kasvukaudessa. Kesäkurpitsa Ruiskutus ensimmäisten tautioireiden ilmestyessä. Uusintaruiskutus aikaisintaan 10 vrk kuluttua. Enintään neljä käsittelyä kasvukaudessa. Kurkku Ruiskutus ensimmäisten tautioireiden ilmestyessä. Uusintaruiskutus aikaisintaan 8 vrk kuluttua. Enintään neljä käsittelyä kasvukaudessa. Paprika Ruiskutus ensimmäisten tautioireiden ilmestyessä. Uusintaruiskutus aikaisintaan 10 vrk kuluttua. Enintään neljä käsittelyä kasvukaudessa. Tomaatti Ruiskutus ensimmäisten tautioireiden ilmestyessä. Uusintaruiskutus aikaisintaan 8 vrk kuluttua. Enintään neljä käsittelyä kasvukaudessa. Koristekasvit Ruiskutus tehdään ensimmäisten tautioireiden ilmestyessä. Uusintaruiskutus aikaisintaan 7 vrk kuluttua. Enintäään kolme käsittelyä kasvukaudessa. 0,5 l/ha 0,25ml/1000 l Vesimäärä 300-2000 l/ha 0,5 l/ha Vesimäärä 500-1000 l/ha 0,5 l/ha Vesimäärä 250-1500 l/ha 0,025 % (2,5 ml/10 l vettä) 0,5 l/ha Vesimäärä 300-2000 l/ha 0,5 l/ha Vesimäärä 500-1200 l/ha 0,5 l/ha Vesimäärä 150-1200 l/ha 0,5 l/ha Vesimäärä 150-1200 l/ha 0,5 l/ha Vesimäärä 150-1000 l/ha 0,5 l/ha Vesimäärä 150-1000 l/ha 0,5 l/ha Vesimäärä 500-2000 l/ha 0,5 l/ha Vesimäärä 500-1000 l/ha 0,5 l/ha Vesimäärä 300-1200 l/ha 0,025 % (2,5 ml/10 l vettä) Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
130 TAUTIAINEET Tridex 75 DG 10 kg Tuttu mankotsebi-valmiste Edullinen käyttää Kosketusvaikutteinen Perunaruton sekä herukoiden ja karviaisen laikkutautien torjuntaan. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Käyttömäärä on 2 3 kg/ha sekoitettuna 400 litraan vettä. Herukoiden ja karviaisen laikkutautien torjunnassa käyttö väkevyys on 0,2% eli 20 g/10 l vettä. Satoa tuottavat pensaat ruiskutetaan ennen kukinnan alkua ja tarvittaessa sadon korjuun jälkeen. Ruiskutusneste valmistetaan sekoittamalla valmiste ensin pieneen vesimäärään, mikä kaadetaan ruiskun säiliössä olevaan veteen huolellisesti sekoittaen. VAROAJAT: Peruna 21 vrk. Herukka- ja karviaispensaita ei saa käsitellä kukinnan alun ja sadonkorjuun välisenä aikana. Tehoaine: Mankotsebi 750 g/kg Olomuoto: Pölyämätön ruiskuterae Vaikutustapa: Kosketusvaikutteinen Varastointi: +10 +15 C Valmistaja: United Phosphorus Ltd. Zenit 575 EC 5 l Laajatehoinen yleisvalmiste viljan ja siemenheinien tautien torjuntaan Puhdistaa ja suojaa kasvin Erityisvahvuutena on hyvä ja nopea teho härmään Sopii hyvin tankkiseokseen Amistarin kanssa Viljan ja siemenheinien tautien torjuntaan. Viljakasvusto ruiskutetaan ensimmäisten taudinoireiden ilmestyttyä. Käyttöaika on torjuttavasta taudista ja viljalajista riippuen T1-, T2- tai T3-vaiheessa. KÄYTTÖMÄÄRÄT: kertakäsittelynä 0,5 0,75 l/ha jaettuna käyttönä kerta-annoksella 0,4 l/ha tankkiseoksissa Amistarin kanssa 0,3 0,5 l/ha Kasvukauden aikana valmisteen käyttömäärä ei saa ylit tää 0,8 l/ha. Suositeltava vesimäärä on 200 300 l/ha. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Valmistetta ei saa käyttää ohralla tai kauralla tähkälletulon jälkeen, muilla viljoilla kukinnan alkamisen jälkeen. Valmistetta ei saa käyttää peräkkäisinä vuosina samalla peltolohkolla. Muut ohjeet pakkauksen etiketissä. Tehoaineet: Propikonatsoli 125 g/l, fenpropidiini 450 g/l Sateenkestävyys: 1 h kuluttua ruiskutuksen jälkeen Varoajat: Viljoilla 35 vrk Varastointi: Yli 0 C Valmistaja: Syngenta Crop Protection AG Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
TUHOHYÖNTEISTEN TORJUNTA 131 Avaunt Uutuus 1 l Uusi tehoaineryhmä tuhoeläinten torjuntaan rypsillä ja rapsilla Tehoaa pyretroideja kestäviin rapsikuoriaisiin Tehoaa kaalikoin toukkiin Pitkä vaikutusaika, jopa 14 vrk Ensimmäiseen ruiskutukseen OMINAISUUDET: Avaunt on uuden tehoaineryhmään kuuluva aine joka tehoaa erinomaisesti pyretroideja kestäviin rapsikuoriaisiin sekä kaalikoin toukkiin. Avaunt on syömävaikutteinen, siksi on tärkeää, että valmiste levityy hyvin kasvinosiin joissa tuhohyönteisiä esiintyy. Rapsikuoriaiset lopettavat välittömästi syömisen valmisteelle altistumisen jälkeen, vaikka voivat säilyä elinkykyisinä ja pysyä liikkeessä jonkin aikaa ruiskutuksen jälkeen (1-2 vrk). Ne eivät kuitenkaan enää pysty vioittamaan kasveja ja kuolevat 1-3 vrkn kuluttua. Avaunt toimii parhaiten lämpimissä olosuhteissa ja vaikutus kestää kasvin kasvuvauhdista riippuen 7 14 päivää. KÄYTTÖMÄÄRÄ: Avaunt valmistetta käytetään 170 ml/ ha ja vesimäärä on 100-200 l / ha. Käsittely rapsikuoriaisia vastaan tehdään torjuntakynnyksen ylittyessä, aikaisesta nuppuvaiheesta (BBCH30) viimeistään myöhäinen nuppuvaihe (BBCH57), kun kasvustossa ei vielä ole keltaista väriä. Kevätrypsin ja -rapsin torjuntakynnykset: Kasvin kehitysaste Aikainen nuppuvaihe Nuppuasteen keskivaihe Myöhäinen nuppuvaihe Syysrapsin ja -rypsin torjuntakynnykset: Kasvin kehitysaste Aikainen nuppuvaihe Nuppuasteen keskivaihe Myöhäinen nuppuvaihe KEVÄTRYPSIN JA -RAPSIN TORJUNTAKYNNYKSET: Lämpimissä oloissa, kasvien ollessa hyvässä kasvussa torjuntakynnys ylittyy kun yhdessä kasvissa on 0,5 1 rapsikuoriaista. Kylmissä olosuhteissa kevätrapsi ja kevätrypsi käsitellään, kun yhdessä kasvissa on 1-3 kuoriaista ja syysrapsi ja syysrypsi, kun kasvissa on 5 kuoriaista. Jos torjuntakynnys ylittyy Avaunt ruiskutuksen jälkeen uudelleen, käsitellään johonkin muuhun tehoaineryhmään kuuluvalla valmisteella 8 14 vrk:n kuluttua. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Varoaika 56 vrk. Valmistetta saa käyttää kerran kasvukauden aikana. Ei saa käyttää kukkivaan kasvustoon. Minimietäisyys vesistöön 3 m. Käyttö lähempänä kuin 60 m mehiläispesistä on kielletty ilman mehiläishoitajan suostumusta. Rapsikuoriaisten lukumäärä Keskimäärin 0,5-1,0/kasvi Keskimäärin 1-2/kasvi Keskimäärin 2-3/kasvi Rapsikuoriaisten lukumäärä Keskimäärin 1-3/kasvi Keskimäärin 3/kasvi Keskimäärin 5-10/kasvi RESISTENSSIN HALLINTA: Resistenssin ehkäisemiseksi on tärkeää, että valmistetta käytetään käyttöohjeen mukaisesti vain kerran kasvukauden aikana. Vaikutusmekanismiltaan samanlaisia valmisteita (tehoaineryhmä 22 A oksadiatsiinit) ei pidä käyttää useita kertoja peräkkäin, vaan valita valmiste toisesta tehoaineryhmästä. Tehoaine: indoksakarbi 150 g/l Sateenkestävyys: 1h, heti kun Avaunt on kuivunut lehtien pintaan Varoaika: 56 vrk Varastointi: kuivassa ja viileässä, suojattava pakkaselta Valmistaja : DuPont Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
132 TUHOHYÖNTEISTEN TORJUNTA Biscaya OD 240 3 l Uuden sukupolven valmiste tuholaisten torjuntaan rypsillä ja rapsilla sekä perunalla Tehokas suoja kestää 7 10 päivää öljykasveilla ja 10 14 päivää perunalla Ehkäisee pyretroideille vastustuskykyisten rapsikuoriaiskantojen kehittymistä Suojaa myös uutta kasvua Torjunta-ajankohta öljykasveilla aikaisesta nuppuvaiheesta täyskukintaan asti Rapsikuoriaisen ja -kärsäkkään torjuntaan rypsillä ja rapsilla sekä kirvojen torjuntaan perunalla. KÄYTTÖMÄÄRÄT: 0,3 0,4 l/ha. Käsittelyiden lukumäärä kasvukauden aikana on 1 kerta rypsillä ja rapsilla sekä 1 3 kertaa perunalla. SEKOITETTAVUUS: Biscaya voidaan sekoittaa markkinoilla olevien perunarutto aineiden, Agilin, Matrigonin, Prolinen ja Amistarin kanssa. Huom! Epok ja Sportak eivät käy tankkiseoksiin. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Torjuttavat hyönteiset voivat säilyä elinkykyisinä ja liikkua jonkin aikaa ruiskutuksen jälkeen, mutta kasvien vioittuminen keskeytyy välittömästi ruiskutuksen jälkeen. Jos havaitset lohkollasi poikkeuksellisen paljon rapsikuoriaisia (kymmeniä kuoriaisia per kasvi), ruiskuta Biscayaa 0,4 l/ha annoksella. Teho kestää tällöin n. 4 päivää. Jos kuoriaispaine jatkuu kovana tämän jälkeen, ruiskuta uudelleen pyretroidi-valmisteella, kuten Decis Mega EW 50-valmisteella, annoksella 0,15 l/ha. Biscaya kerrostuu säilytettäessä, joten se on sekoitettava ravistamalla voimakkaasti ennen ruiskutusnesteeseen lisäämistä. Lisää valmiste aina ensimmäisenä tankkiin. Biscayan lämpötila pitää olla vähintään 10 C ennen käyttöä. Kanisteria pestessä anna tarvittaessa lämpimän veden seisoa kanisterissa yön yli. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Valmistetta ei saa käyttää pohjavesialueella. Tehoaine: Tiaklopridi Olomuoto: Nestemäinen Varoaika: Rypsillä ja rapsilla 30 vrk, perunalla 14 vrk Sateenkestävyys: 1 2 tuntia Varastointi: Viileässä, kuivassa ja hyvin ilmastoidussa paikassa. Ei saa jäätyä. Valmistaja: Bayer CropScience Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
TUHOHYÖNTEISTEN TORJUNTA 133 Calypso SC 480 1 l Tuhohyönteisten torjuntaan puutarhakasveilla Sopii IP-viljelyyn säästää hyötyhyönteisiä ja petopunkkeja Tehoaa useimpiin puutarhakasvien tuhohyönteisiin Suojaa myös uutta kasvua Hyönteisten torjuntaan mansikka-, omena, kirsikka-, luumu ja päärynäviljelyksillä. Näiden käyttökohteiden lisäksi valmisteella on off-label hyväksyntä käytettäväksi seuravilla kasveilla: vihanneshedelmillä (munakoiso, tomaatti, paprika, kurkku, avomaakurkku, kesäkurpitsa ja meloni) ja koristekasvilla kasvihuoneviljelyssä sekä koristekasveilla, vadelmalla, mesivadelmalla ja karhunvatulla, musta-, viher-, puna- ja valkoherukalla, karviaisella, pensasmustikalla, marja-aronialla ja marjatuomipihlajalla avomaalla. KÄYTTÖMÄÄRÄ: Mansikka 0,25 l/ha, omena, kirsikka, luumu ja päärynä 0,3 l/ha. KÄYTÖSSÄ HUOMATTAVAA: Valmisteen tehoaine, tiaklopridi, on sekä systeeminen että kosketusvaikutteinen aine. Ruiskutuksen jälkeen hyönteiset voivat säilyä elossa muutaman päivän, mutta ne eivät pysty kuitenkaan vioittamaan kasveja. Calypso SC 480 -valmisteella on laaja vaikutusspektri imeviin hyönteisiin, kuten lehtikirvat, jauhiaiset, kaskaat, luteet, kempit, villa- ja kilpikirvat. Valmiste vaikuttaa myös pureviin hyönteisiin kuten kovakuoriaisiin, esim. lehtikärsäkkäät, vattukärsäkkäät, vattukuoriaiset ja lehtikuo riaiset, joihin myös liljakukko kuuluu, sekä hyönteisiin kuten omenapistiäinen, kärpäset ja ripsiäiset, esim. gladiolusripsiäinen. Calypso vaikuttaa jauhiaisten, villakilpi- ja kilpi- kirvojen toukka-asteisiin. Haitallisia luteita torjuttaessa tulee ruiskuttaa niiden ensimmäistä toukka-astetta. MINOR USE -KÄYTTÖKOHTEET: Täydelliset off-label käyttöohjeet osoitteessa: www.tukes.fi Tehoaine: Tiaklopridi 480 g/l Olomuoto: Nestemäinen, SC Varoajat: Mansikka, vihanneshedelmät, vadelma, mesivadelma ja karhunvattu 3 vrk, muut kasvit 14 vrk Varastointi: Ei saa jäätyä Valmistaja: Bayer CropScience Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
134 TUHOHYÖNTEISTEN TORJUNTA Danadim Progress Pakkauskoot: 1 l, 5 l Tehokas viljan kirvojen torjuntaan Systeemisenä tehoaa myös viljakasvin sisäosien kautta Tuhohyönteisten, kuten kirvojen, kemppien, luteiden, kärsäkkäiden, ojukepistiäisen, versosääsken, juurikaskärpäsen sekä kaali-, sipuli-, kuutäplä- ja porkkanakärpäsen toukkien, torjuntaan vilja-, sokerijuurikas-, porkkana-, sipuli-, kaali-, lanttu-, herukka-, karviais- ja omenaviljelyksiltä. Viljoilla esiintyvistä kirvoista tuomikirva aiheuttaa ajoittain merkittäviäkin tuhoja. Tuomikirvan torjunta perustuu nykyisin alkukesän kirvakannasta tehtävän ennusteen antamiin tietoihin ja pellolla todettuun tilanteeseen. Torjuntaruiskutus tehdään kirvojen ilmestyttyä kasvustoon. Torjunnan käyttö on erityisen perusteltua, kun kirvojen, esim. läheisestä heinikosta viljoihin levittämän kääpiökasvuviroosin vaara on ilmeinen. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Käyttömäärä on viljoilla 0,4 0,8 l/ha. Alempaa käyttömäärää käytetään, kun ruiskutetaan samalla rikkakasvien torjunta-ainetta tai kun kasvusto on matalaa. Käyttö sallittu viljoilla vain orastumis- ja versontavaiheessa, kun kasvustosta ennakkotarkastuksessa ei havaita luontaisia vihollisia kuten leppäpirkkoja tai niiden toukkia. Valmisteen käytön ehtona on lisäksi, että kirvoja pitää löytyä ennen ruiskutusta vähintään joka viidennestä kasvista. Ruiskutusta edeltävä kirvamäärä kirjataan ylös. Vesimäärä vähintään 200 l/ha. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Valmistetta ei saa käyttää pohjavesialueilla. Lisäksi valmiste on mehiläisille ja kimalaisille vahingollinen torjuntaaine. Ei saa käyttää kukkivien kasvien käsittelyyn. Varoaika 28 vrk. Käyttö viljoilla sallittu vain käyttöohjeessa mainituissa erityistapauksissa kerran kasvukauden aikana. Herukalla, karviaisella ja omenalla sallitaan yksi käsittely kasvukauden aikana eikä niitä saa käsitellä myöhemmin kuin viikon kuluttua kukinnan päättymisestä. Porkkanalla ja kaalilla sallitaan vain yksi käsittely kasvukauden aikana. Lantulla ja sokerijuurikkaalla tarvittaessa kaksi käsittelyä. Tehoaine: Dimetoaatti 400 g/l Olomuoto: Neste Vaikutustapa: Systeeminen, imeytyy kasviin Varoaika: 28 vrk Alin varastolämpö: 5 C Valmistaja: Cheminova A/S Envidor 240 SC Uuden ajan punkintorjunta-aine Soveltuu hyvin IP-tuotantoon Antaa pitkäaikaisen suojan Tehoaa myös muita aineita kestäviin punkkikantoihin KÄYTTÖMÄÄRÄ: Suurin käyttömäärä omenalla ja päärynällä on 0,6 l/ha/v ja mansikalla 0,4 l/ ha/v. Silwet Gold -lisäys varmistaa hyvän tehon. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Resistenssin välttämiseksi voidaan omena, päärynä ja mansikka ruiskuttaa valmisteella vain kerran vuodessa ja koristekasvit kaksi kertaa vuodessa. 1 l Hedelmäpuupunkin, vihannespunkin, mansikkapunkin, omenankellastajapunkin sekä pikkupäärynäkempin torjuntaan omenalla, päärynällä, mansikalla ja koristekasveilla avomaalla ja kasvihuoneessa. Valmistetta ei saa vioitusvaaran takia käyttää ruusulla. RUISKUTUSTEKNIIKKAA: Envidor on kosketusvaikutteinen aine, joten ruiskutustekniikalla on suuri merkitys onnistumiseen. Käytä riittävän suurta vesimäärää, jotta ruiskutusneste levittäytyy kunnolla sekä lehtien yläettä alapinnoille. VAROAIKA: Mansikka 7 vrk, omena ja päärynä 14 vrk. Tehoaine: Spirodiklofeeni 240 g/l Olomuoto: Neste, SC Valmistaja: Bayer CropScience Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
TUHOHYÖNTEISTEN TORJUNTA 135 Fastac 50 5 l Tehokas ja laadukas pyretroidi valmiste Kosketus- ja syömävaikutteinen Valmisteella on karkoitusvaikutus Nopeavaikutteinen Erittäin monipuolinen pyretroidi valmiste kirvojen, kahukärpäsen, ripsiäisten, rapsikuoriaisen, sääskien, kärsäkkäiden, kirppojen, luteiden, kaali- ja sipulikoin, hernekääriäisen, kemppien, kaali-, sipuli- ja juurikaskärpäsen, ansarijauhiaisen sekä perhosten torjuntaan. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Vesimäärä: 200 400 l/ha. Tuote on mehiläisille ja kimalaisille haitallista. Lue ohjeet tarkemmin etiketistä. VAROAIKA: 7 vrk. Tehoaine: Alfa-sypermetriini 50 g/l Olomuoto: Neste Vaikutustapa: Kosketus- ja syömävaikutteinen Varastointi: yli + 0 C Valmistaja: BASF Käyttömäärätaulukon selitteet: *** Koloradonkuoriaishavainnoista on viipymättä ilmoitettava Ely-keskuksen maaseutu- ja energiavastuualueelle tai Elintarviketurvallisuusvirasto Eviralle, joka määrää toimenpiteet kuoriaisten hävittämiseksi. 1 Viljankirvojen torjunnassa valmistetta käytetään tuomikirvojen torjuntaan vain siinä tapauksessa, jos viruslevinnän vaara on ilmeinen. Jos kirvoja on runsaasti ja kasvusto rehevää, käytetään ylempää käyttömäärää. 2 Herneellä valmistetta ei käytetä yksinomaan hernekirvan torjuntaan. 3 Sokerijuurikkaalla pahalla ludealueella ja erityisesti lämpiminä ja kuivina keväinä tai alkukesinä käyttömääriksi suositellaan 0,6 0,8 l/ha, muutoin luteiden torjunnassa käytetään 0,3 0,5 l/ha. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Kasvi Tuholaiset Ajankohta Käyttömäärä/ käyttöväkevyys Viljat Viljankirvat¹ Kirvojen tullessa kasveihin 0,4 l/ha Tähkäsääski ja vehnäsääski Tähkälletulovaihe 0,2 0,4 l/ha Kahukärpänen Viljan 1 4 -lehtiasteella ja kun lohkolta tarkkailun yhteydessä 0,6 0,8 l/ha löytyy kahukärpäsiä Herne ja papu Hernekärsäkäs Taimiaste 0,4 0,6 l/ha, vettä 100 200 l/ha Hernekääriäinen, -ripsiäinen ja -kirva² Kukinnan aikaan 0,4 0,6 l/ha Peruna Kirvat, koloradonkuoriainen Tuholaisten esiintyessä*** 0,4 0,6 l/ha Kerä-, kukka- ja parsakaali Kirpat, rapsikuoriainen, lude Pikkutaimet, rapsikuoriainen kukkakaalilla ennen sadonkorjuuta 0,2 0,4 l/ha Kaalikoi Lentävät aikuiset, toukat ennen kerimisvaihetta 0,4 0,6 l/ha Kaalikärpänen Muninnan runsastumisen alussa 0,4 0,6 l/ha Kaali-, lanttu- ja naurisperhonen Toukkien esiintymisvaiheessa 0,4 0,6 l/ha Keltasipuli ja purjo Sipulikärpänen, sipulikoi Kärpästen lentoaikana muninnan alkaessa, 0,4 0,6 l/ha purjolla koiden esiintyessä Sokerijuurikas, Kirpat Taimivaiheessa 0,3 0,5 l/ha rehujuurikas Lude³ Taimivaiheessa 0,3 0,8 l/ha Juurikaskärpänen Touko-kesäkuun vaihteessa aloitetun tarkkailun perusteella 0,2 0,4 l/ha Mansikka Vattukärsäkäs, luteet Ennen kukintaa 0,4 0,6 l/ha Koristekasvit avomaalla Kirvat, kirpat, kuoriaiset Tuholaisten esiintyessä 0,1 % (10 ml/10 l vettä) Kurkku, tomaatti, salaatti ja koristekasvit kasvihuoneessa Ansarijauhiainen, ripsiäiset, kirvat (persikkakirva) Tuholaisten esiintyessä 0,012 % (12 ml/100 l vettä) Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
136 TUHOHYÖNTEISTEN TORJUNTA Karate Zeon -tekniikka 1 l Tehostaan tunnettu nestemäinen Karate, jossa tehoaine on pakattu mikrokapseleihin (Zeon-tekniikka) Mikrokapselit suojaavat tehoainetta hajoamiselta, mikä pidentää tehoaikaa Erittäin vahva väkevyys, siksi käyttömäärät ovat pienet 1 litra Karate Zeonia riittää 27 rypsihehtaarille! Hyväksytty myös tukkimiehentäin torjuntaan havupuun taimilla Käytetään tuholaisten torjuntaan pellolla ja puutarhassa, sekä tukkimiehentäin torjuntaan havupuiden taimilla. KÄYTÖN RAJOITUKSET JA VAROAJAT: Varoaika herneellä 3, kurkulla 4 vrk, tomaatilla, kaalilla ja perunalla 7 vrk, nippusipulilla 21 vrk ja muilla kasveilla 14 vrk. Mansikat on ruiskutettava ennen kukintaa. Viljat on ruiskutettava viimeistään heilimöintivaiheessa. Ei saa käyttää kukkivien kasvien käsittelyyn lukuun ottamatta perunaa ja hernettä. Muut ohjeet pakkauksen etiketissä. MINOR USE -KÄYTTÖKOHTEET: Avomaalla: Salaateilla (esim. jäävuorisalaatilla, tammenlehti-salaatilla, roomansalaatilla ja jääsalaatilla) tuhohyönteisten, kuten kirvojen, sääskien ja luteiden torjuntaan. Metsässä: varastoidun kuorellisen puutavaran suojaukseen puutavaraa vioittavia hyönteisiä vastaan. Tehoaineet: Lambda-syhalotriini 100 g/l Olomuoto: Neste Vaikutustapa: Kosketusvaikutteinen Sateenkestävyys: 1 2 tunnin kuluttua ruiskutuksesta Varastointi: Kuiva ja viileä paikka Valmistaja: Syngenta Crop Protection AG Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
TUHOHYÖNTEISTEN TORJUNTA 137 KARATE ZEON -TEKNIIKKA KÄYTTÖMÄÄRÄT: Käyttökohde Tärkeimmät viljelykasveilla esiintyvät torjuttavat tuhoeläimet Torjunta-aika Käyttömäärä, käyttöväkevyys Ristikukkaiset öljykasvit Kirpat, luteet Taimettumisvaihe 0,037 l/ha Rapsikuoriainen Ruusuke-nuppuvaihe 0,037 l/ha Rapsikärsäkäs Myöhäinen nuppuvaihe 0,037 l/ha Kaalikoi Ruusuke-nuppuvaihe 0,037 l/ha Viljat Viljankirvat ja kirpat Kirvojen/kirppojen tullessa kasveihin 0,05 0,1 l/ha Tähkä- ja vehnäsääski Tähkälletulovaihe 0,075 0,1 l/ha Kahukärpänen Viljan ollessa 1-4 lehtiasteella ja kun lohkolta tarkkailun 0,075 0,1 l/ha yhteydessä löytyy kahukärpäsiä Viljakukko Korrenkasvuvaiheesta (solmu vähintään 1 cm sivuverson yläpuolella) tähkälle tulon loppu-vaiheeseen asti 0,075 0,1 l/ha Herne Hernekärsäkäs Taimiaste 0,05 0,075 l/ha Hernekääriäinen, -ripsiäinen, -kirva Kukinnan aikaan 0,075 0,1 l/ha Kumina Kuminakoi Ennen kukintovarren esilletuloa 0,05 0,075 l/ha Porkkana Porkkanakemppi Liimapyydyksistä löytyneiden kemppien perusteella kesäheinäkuussa Porkkanakärpänen Varastoporkkanan viljelyssä liimapyydyksistä löytyvien porkkanakärpästen perusteella Peruna Koloradonkuoriainen Kirvat Tuholaisten esiintyessä*** kirvojen tullessa kasveihin 0,05 0,1 l/ha 0,05 0,1 l/ha 0,075 0,125 l/ha Kaalit, lanttu ja nauris Kirpat, rapsikuoriainen, lude Pikkutaimet sekä rapsikuoriainen kukkakaalilla ennen 0,037 l/ha sadonkorjuuta Kaalikoi Lentävät aikuiset sekä toukat ennen kerimisvaihetta 0,05 0,075 l/ha Kaalikärpänen Kaalikärpästen muninnan runsastumisen alussa 0,05 0,075 l/ha Sokerijuurikas Kirpat, luteet Taimivaihe 0,070 l/ha Juurikaskärpänen Touko-kesäkuu 0,070 l/ha Sipuli, nippusipuli, purjo (max. 2 käsittelykertaa) Sipulikärpänen, sipulikoi Ripsiäiset Kärpästen lentoaikana muninnan alkaessa, purjolla koiden esiintyessä Runsaana esiintyessään 0,05 0,075 l/ha Mansikka Vattukärsäkäs, luteet, nälvikkäät Ennen kukintaa 0,075 0,15 l/ha Vadelma Vattukuoriainen, vattukärsäkäs Ennen kukintaa 0,075 0,15 l/ha Herukka ja karviainen Herukansilmukoi, herukkakoi Ennen kukintaa 0,075 0,15 l/ha Karviaiskoisa, herukanversosääski, Kukinnan jälkeen 0,075 0,15 l/ha herukanvarsisääski Lasinalaiskasvit Lehtikirvat, ripsiäiset, ansarijauhiainen, vihannespunkki, punkit Tuholaisten esiintyessä 0,005 0,01 % liuos (0,5 1 ml / 10 l vettä) Koristekasvit avomaalla Kirvat, kirpat, kuoriaiset Tuholaisten esiintyessä 0,005 0,01 % liuos (0,5 1 ml / 10 l vettä) Havupuun taimet Tukkimiehentäi Ennen istutusta 0,5 1 % liuos *** Koloradonkuoriaishavainnoista on ilmoitettava viipymättä Ely-keskuksen maaseutu- ja energiayksikköön tai Elintarviketurvallisuusvirasto Eviralle, joka määrää toimenpiteet kuoriaisten hävittämiseksi. Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
138 TUHOHYÖNTEISTEN TORJUNTA Mavrik 2F 1 l Tuhohyönteisten torjuntaan pelto- ja puutarha-viljelyksiltä OMINAISUUDET: Mavrik kuuluu pyretroideihin, joille on tunnusomaista nopea teho ja pitkä vaikutusaika. Muista pyretroideista poiketen Mavrik on melko haitatonta monille hyötyhyönteisille, kuten mehiläisille, maakiitäjille ja leppäpirkon toukille. Säästyneet hyötyhyönteiset täydentävät torjunnan tehoa ja käsittelylle saadaan pidempi vaikutusaika. Mavrik on kosketusvaikutteinen valmiste ja siksi ruiskutusneste pitää saada tasaisesti kasvustoon. VAROAJAT: Yleinen varoaika: 14 vrk. Kasvikohtaiset varoajat: Kurkku 2 vrk, tomaatti 3 vrk, herne 7 vrk, kaalit 7 vrk, purjo 21 vrk, herukat 28 vrk, karviainen 28 vrk, kumina 30 vrk, omena 60 vrk, päärynä 60 vrk. Tehoaine: Tau-fluvalinaatti 240 g/l Valmistaja: Adama Merit Forest WG 2 kg Tukkimiehentäin torjuntaan metsätaimitarhoilla Tuhohyönteisten torjuntaan havupuiden taimilta sisätiloissa. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Käyttöväkevyys on havupuiden taimilla 0,5 1 % (0,05 0,1 kg valmistetta/ 10 l vettä). KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Ei saa käyttää maapohjaisissa kasvihuoneissa tai päällystämättömillä käsittelykentillä tärkeillä tai muilla vedenhankintakäyttöön soveltuvilla pohjavesialueilla (pohjavesialueluokat I ja II). Talousveden hankintaan käytettävien kaivojen ja lähteiden ympärille tulee jättää vähintään 30 100 metrin levyinen kasvinsuojeluaineella käsittelemätön suojavyöhyke. Tehoaine: Imidaklopridi 700 g/kg Olomuoto: Raemainen Varastointi: Säilytettävä kuivassa ja viileässä Valmistaja: Bayer Environmental Science Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
TUHOHYÖNTEISTEN TORJUNTA 139 Plenum 50 WG Tehoaa pyretroideja kestäviin rapsikuoriaiskantoihin Nopea teho, uusi vaikutusmekanismi Sopii erinomaisesti ensimmäiseen käsittelyyn rapsikuoriaisia vastaan 1 kg Rapsikuoriaisen torjuntaan kevätrypsiltä, syysrypsiltä, kevätrapsilta ja syysrapsilta sekä jauhiaisten ja kirvojen torjuntaan koristekasveilta kasvihuoneessa. KÄYTTÖMÄÄRÄ: Käsittely tehdään tuholaissaastunnan alkaessa, rypsillä ja rapsilla kuitenkin viimeistään ennen kukintaa. Käyttömäärä rypsillä ja rapsilla 150 g/ha ja vesimäärä 200 600 l/ha. Koristekasvien käyttömäärät pakkauksen etiketissä. Tuhohyönteiset lopettavat kasvien syönnin heti valmisteelle altistuttuaan. Lisääntyminen ja toisiin kasveihin siirtyminen pysähtyy pian käsittelyn jälkeen ja tuholaiset kuolevat 1 3 päivän kuluessa käsittelystä. MINOR USE -KÄYTTÖKOHTEET: Kirvojen torjuntaan mansikalla kasvihuoneessa. Kirvojen ja jauhiaisten torjuntaan tomaatilla, munakoisolla, paprikalla, maustepaprikoilla, kesä-kurpitsalla ja kurkulla (kasvihuone- ja avomaankurkku) kasvihuoneessa. Kirvojen torjuntaan lehtisalaateilla ja muilla salaattikasveilla (Lactucasuku, Cichorium-suku, vuonankaali, sinappikaali (rukola ja villirukola), vihanneskrassi, Brassica-suvun lehdet ja idut, mizuna eli japaninkaali, herneen ja retiisin ja muiden pienilehtisten Brassica-lajien lehdet (korjattu enintään 8-lehtisinä) (Brassica spp.), yrteillä (kirveli, ruohosipuli, yrttiselleri, fenkolin lehdet, korianterin lehdet, tillin lehdet, kuminan lehdet, liperin lehdet, väinönputki, saksankirveli ja muut Apiaceae-heimon yrtit, persilja, salvia, rosmariini, timjami, meirami, oregano, basilika, sitruunamelissa, minttu, piparminttu, laakerinlehti, rakuuna ja iisoppi), pinaatilla ja lehtimangoldilla kasvihuoneessa. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Ristikukkaiset öljykasvit on ruiskutettava ennen kukinnan alkua. Öljykasveilla valmistetta saa käyttää kerran kasvukaudessa joka kolmas vuosi ja koristekasveilla kasvihuoneessa korkeintaan kolme kertaa kasvukauden/ viljelykierron aikana. Koristekasveilla suositellaan kasvustossa ensin koelevitystä pienellä alalla. Muut ohjeet pakkauksen etiketissä. VAROAJAT: Tomaatti 1 vrk, munakoiso 1 vrk, paprika 1 vrk, maustepaprika 1 vrk, kesäkurpitsa 1 vrk, kurkku 1 vrk, lehtivihannekset kasvihuoneessa 14 vrk, tuoreet yrtit kasvihuoneessa 14 vrk. Tehoaine: Pymetrosiini 500 g/kg Olomuoto: Ruiskuterae WG Sateenkestävyys: 1 2 tuntia Varastointi: Valmistetta säilytetään kuivassa ja viileässä paikassa. Alin varastoimislämpötila on 0 C Valmistaja: Syngenta Crop Protection AG Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
140 TUHOHYÖNTEISTEN TORJUNTA Steward Uutuus 250 gr Uusi tehoaineryhmä indoksakarbi Torjuu hyönteisiä laajasti; yli 30 eri imevien ja purevien hyönteisten sukua Varoaika vain 1 vrk: kaalit ja vihannekset Varoaika 7 vrk: omena ja päärynä Tuhohyönteisten torjuntaan omenalta, päärynältä, parsakaalilta, punakaalilta, keräkaalilta, kukkakaalilta, kurttukaalilta, ruusukaalilta, kesäkurpitsalta ja kurpitsalta avomaalla sekä kurkulta, tomaatilta, paprikalta, kesäkurpitsalta, kurpitsalta, chilipaprikalta, munakoisolta ja melonilta kasvihuoneessa. OMINAISUUDET: Steward tukkii hyönteisten natriumkanavia ja siten tuhohyönteiset lopettavat syömisen ja liikkumisen melkein välittömästi. Ne putoavat maahan ja kuolevat 1 2 vrk:n sisällä. Altistuminen tapahtuu pääasiallisesti syönnin kautta, mutta myös osin kosketusvaikutuksena. Steward kiinnittyy lehden vahakerrokseen ja siksi on tärkeää, että ruiskutusneste peittää hyvin ne kasvuston osat missä toukat ovat. Käsiteltyjä kasvinosia nakertelevat toukat tulevat silloin alttiiksi aineelle. Paras teho saadaan lämpimällä ilmalla, kun hyönteiset ovat aktiivisia. Steward torjuu laajaa hyönteisspektriä, johon kuuluu yli 30 eri imevien ja purevien hyönteisten sukua. Näistä perhostoukat (Lepidoptera) on suurin ryhmä. Steward tehoaa kaikkiin tuokka-asteisiin, mutta suositellaan käytettäväksi munien kuoriutumisen alussa tai ensimmäisten toukkien esiintyessä. Pitkäaikaisvaikutus, noin 14 vrk, saavutetaan kasvinosilla, jotka suoraan ovat altistuneet ruiskutusnesteelle. Steward on erittäin sateenkestävä eivätkä suuretkaan sademäärät vaikuta tulokseen ruiskutusnesteen kuivuttua lehtiin. Omena, päärynä: Steward voidaan käyttää kaikilla kasvin kehitysasteilla. Steward kohtalainen tai hyvä teho seuraaviin toukkiin: omenanlehtikääriäinen, omenankuorikääriäinen, versokääriäinen, ruskorullakääriäinen, hallamittari, silmukääriäinen, ruostekääriäinen, raitayökkönen ja omenakääriäinen. Optimaalisin torjunta tehdään 4 7 vrk:n kuluttua ensimmäisestä lentohavainnosta. Punakaali, keräkaali, kurttukaali, kukkakaali, parsakaali, ruusukaali: Steward torjuu tehokkaasti kaaliperhosten toukkia: naurisperhonen, kaaliperhonen, kaalikoi, kaalikoisa, kaaliyökkönen ja ruskoaamukääriäinen. Ruiskuttaa voi koko kasvukauden ajan perhostoukkien torjumiseksi kaalilla. Torjunta tehdään, kun ensimmäiset perhostoukat (vioitukset) näkyvät taimissa, tai optimaalisesti 7 10 vrk:n kuluttua ensimmäisten aikuisten perhosten jäätyä ansoihin/pyydyksiin. Uusintakäsittely tehdään, jos uusia perhosia lentää kasvustoon, ja torjuntakynnys ylittyy, tyypillisesti 8 14 vrk:n kuluttua ensimmäisestä ruiskutuksesta. Kesäkurpitsa ja kurpitsa avomaalla: Steward torjuu tehokkaasti perhostoukkia, esim. kaaliyökkönen, vihannesyökkönen ja Chrysodeixis chalcites -yökkönen, gammayökkönen ja kääriäiset. Steward voi käyttää koko kasvukauden aikana. Torjunta tehdään, kun ensimmäiset perhostoukat (vioitukset) näkyvät taimissa, tai optimaalisesti 7 10 vrk:n kuluttua ensimmäisten aikuisten perhosten jäätyä ansoihin/ pyydyksiin. Uusintakäsittely tehdään, jos uusia perhosia lentää kasvustoon, ja torjuntakynnys ylittyy, tyypillisesti 8 14 vrk:n kuluttua ensimmäisestä ruiskutuksesta. Kurkku, kesäkurpitsa, kurpitsa, tomaatti, paprika, chilipaprika, munakoiso ja meloni kasvihuoneessa: Steward torjuu tehokkaasti kaaliyökkösen, vihannesyökkösen, Chrysodeixis KÄYTTÖKOHTEET JA KÄYTTÖMÄÄRÄT: Kasvi Käyttömäärä / ha Sallittuja Vesimäärä käyttökertoja Omena, päärynä 170 250 g/ha 4 / vuosi 200 1000 L Kukkakaali, parsakaali, keräkaali, 85 g/ha 3 / vuosi 200 400 L punakaali, kurttukaali, ruusukaali Kesäkurpitsa, kurpitsa avomaalla 85 125 g/ha 3 / vuosi 200 700 L Kasvihuoneessa: Kurkku, kesäkurpitsa, kurpitsa, tomaatti, paprika, chilipaprika, munakoiso, meloni 85 125 g/ha 6 / vuosi tai 3 / kasvusto Tarkempia ohjeita etiketissä. Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
TUHOHYÖNTEISTEN TORJUNTA 141 chalcites -yökkösen ja kääriäisten toukkia. Torjunta tehdään, kun ensimmäiset perhostoukat (vioitukset) näkyvät taimissa, tai optimaalisesti 7 10 vrk:n kuluttua ensimmäisten aikuisten perhosten jäätyä ansoihin/pyydyksiin. Uusintakäsittely tehdään, jos uusia perhosia lentää kasvustoon, ja torjuntakynnys ylittyy, tyypillisesti 8 14 vrk:n kuluttua ensimmäisestä ruiskutuksesta. Seuraavat käsittelyt tehdään 8 14 vrk:n välein tuholaisten esiintymisestä riippuen. Käsittelyjä valmisteella, jolla on eri vaikutusmekanismi, suositellaan niin kauan kuin kasvustossa on aikuisia yksilöitä 10 14 vrk:n välein. Kasvustoa ei pidä jättää käsittelemättä hyönteisten lentoaikana. KÄYTÖN RAJOITUKSET: Ei saa käyttää kukkivaan kasvustoon. Käyttö lähempänä kuin 60 m mehiläispesiä ilman mehiläishoitajan suostumusta on kielletty. Kasvihuoneessa kimalaisten tai muiden pölyttävien hyönteisten yhdyskunnat on poistettava tai peitettävä ruiskutuksen ajaksi ja kolmeksi päiväksi sen jälkeen. VAROAJAT: Omena ja päärynä 7 vrk, ruusukaali 28 vrk, parsakaali, punakaali, keräkaali, kukkakaali, kurttukaali, kurkku, tomaatti, paprika, kesäkurpitsa, kurpitsa, chilipaprika, munakoiso ja meloni 1 vrk. RESISTENSSIN HALLINTA: Resistenssin ehkäisemiseksi Steward valmistetta saa käyttää korkeintaan kahdessa peräkkäisessä ruiskutuksessa. Sen jälkeen pitää kulua vähintään 30 päivää ennen kuin kasvusto voidaan ruiskuttaa jälleen 1 2 kertaa valmisteella. Tehoaine: indoksakarbi 300 g/kg Sateenkestävyys: 2 h Varastointi: kuivassa ja viileässä, suojattava pakkaselta Valmistaja : DuPont Vertimec 018 EC 1 l Mansikkapunkin ja vihannespunkin torjuntaan Imeytyy lehden läpi suojaten myös lehden alapinnan Ei vaadi välttämättä kiinnitettä Käyttö sallittu mansikalla kaksi kertaa kasvukaudessa, koristekasveilla kaksi kertaa tuotantokauden aikana Mansikkapunkin torjuntaan mansikkaviljelyksiltä sekä punkkien, ripsiäisten ja lehtimiinaajien torjuntaan koristekasveilta kasvihuoneessa. Lisäksi valmiste tehoaa kemppeihin, perhostoukkiin ja kovakuoriaisiin. Valmisteella on sivuvaikutusteho (n. 60 70 %) jauhiaisiin. Tehoaine on peräisin luonnossa elävistä sädebakteereista. Tuote vaikuttaa punkkien kaikkiin liikkuviin asteisiin sekä kosketus- että suolistovaikutuksen kautta. Vertimec imeytyy mansikan lehteen kauttaaltaan suojaten lehden myös alapinnalta. Se suojaa lehden pinnan mansikkapunkin imennältä, mutta vaikutustavan vuoksi myös lehden sisällä olevat miinaajat saavat annoksen tehoainetta. Lopullinen tuholaisteho näkyy 3 5 vuorokauden kuluttua käsittelystä. KÄYTTÖMÄÄRÄ: Käyttömäärä on mansikalla 1,2 l/ha. Ruiskutustuloksen tasaisuuden kannalta on tärkeää, että ruiskutettaessa käytetään 1000 2000 litraa vettä. Myös rönsytaimet on käsiteltävä, mikäli niitä ei ole hävitetty ennen käsittelyä. Koristekasveilla käyttöväkevyys 0,025 0,05 % (25 50 ml/100 l vettä). Suurempaa käyttömäärää tarvitaan miinaajia ja ripsiäisiä torjuttaessa. Muut ohjeet pakkauksen etiketissä. MINOR USE -KÄYTTÖKOHTEET: Miinaajien torjuntaan kasvihuoneessa endiivin ja salaatin viljelyssä sekä melonin taimikasvatuksessa. Ripsiäisten, erityisesti kalifornianripsiäisen, miinajien ja vihannespunkin torjuntaan kasvihuoneessa kurkulla, avomaankurkulla, kesäkurpitsalla, tomaatilla, munakoisolla sekä vihannes- ja maustepaprikalla. VAROAJAT: Mansikka ja vihanneshedelmät 3 vrk, salaatti ja endiivi 14 vrk Tehoaine: Abamektiini 18 g/l Varastointi: Kuivassa, yli 0 C Valmistaja: Syngenta Crop Protection A/S Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
142 TUHOLAISTEN TORJUNTA Agita Pakkauskoot: 0,4 kg, 1 kg Kärpästen torjuntaan kotieläinsuojissa ja jätteiden käsittelytiloissa KÄYTTÖOHJE: Valmistetta käytetään maalina. Maalaa seoksella paikat, joissa kärpäset mielellään oleilevat, kuten tolpat, ikkunoiden reunat sekä rakenteet lantakourujen ja lämmön- ja valonlähteiden lähettyvillä. Käytä levitykseen puhdasta pensseliä. Käsittele vain kovia, puhtaita pintoja, vältä kalkittuja, huokoisia tai helposti likaantuvia kohteita. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Lisää 320 ml haaleaa vettä tai maitoa 400 grammaan valmistetta, kunnes syntyy tasainen, pastamainen seos. Seos on käytettävä kerralla loppuun. Yksi pakkaus riittää noin 160 m 2 karjasuojan tai noin 400 m 2 seinäpinnan käsittelyyn. Maalilla voi käsitellä myös levyjä, jotka voi ripustaa karjasuojiin. Toista käsittely 6 8 viikon kuluttua. Puhdista pensseli käytön jälkeen vedellä, muita puhdistusaineita ei saa käyttää. Valmistetta ei saa levittää paikkoihin, joita eläimet yltävät nuolemaan. Huomaa, että valkoiset pinnat voivat värjäytyä. Tehoaine: Tiametoksaami 100 g/kg Olomuoto: Veteen liukeneva rae Varastointi: Säilytettävä kuivassa Valmistaja: Novartis AquaPy 1 l Tehoaine luonnon pyretriini Tehoaa nopeasti lentäviin ja ryömiviin hyönteisiin Hajoaa nopeasti ei jätä jäämiä pinnoille Lentävien ja ryömivien hyönteisten kuten kärpästen, sääskien, koisien, kovakuoriaisten, ampiaisten, seinäluteen, kirppojen jne. torjuntaan elintarviketeollisuudessa, ravintoloissa, varastoissa, kodeissa, eläinsuojissa jne. AquaPy on vesiemulsio, joka sopii käytettäväksi sellaisenaan sumulaitteessa tai veteen laimennettuna levitettäväksi ruiskulla. Valmisteella on nopea knockdown vaikutus ja sen karkottava vaikutus ajaa hyönteiset ulos piilopaikoistaan. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Käyttö ruiskutteena: Liuosta ruiskutetaan suoraan hyönteisten olinpaikkoihin ja pesiin. Ampiaisten torjunnassa ruiskutus kohdistetaan pesään iltaisin tai muulloin, kun ampiaiset liikkuvat mahdollisimman vähän. Lentävät hyönteiset: 125 ml valmistetta / 4,875 l vettä (= 5 litraa) riittää 100 m 2 :n käsittelyyn Ryömivät hyönteiset: 500 ml valmistetta / 4,5 l vettä riittää 100 m 2 :n käsittelyyn. Käyttö sumutteena: Valmistetta käytetään veteen sekoitettuna sumutteena ja levitetään termisellä sumulaitteella tai sumuruiskulla. Kotieläinsuojissa sumutuksen voi tehdä vain silloin, kun se on tyhjillään. Lentävät hyönteiset: 200 ml valmistetta sekoitettuna 800 ml vettä / 3000 m 3. Ryömivät hyönteiset: 600 ml valmistetta sekoitettuna 400 ml vettä / 3000 m 3. Käyttö ULV-laitteessa: Valmistetta käytetään laimentamattomana. Lentävät hyönteiset 200 ml valmistetta / 3000 m 3. Ryömivät hyönteiset: 600 ml valmistetta / 3000 m 3 KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Valmistetta ei saa ruiskuttaa ilmaan, kun käsiteltävissä tiloissa oleskelee ihmisiä. Käsittely voidaan uusia tarpeen vaatiessa, mutta resistenssin välttämiseksi käsittelyä ei voi suositella useammin kuin kerran viikossa. Ravista pulloa huolellisesti ennen käyttöä. Sekoita aina vain tarvittava määrä nestettä kerralla. Tehoaine: Pyretriinit 30 g/l, piperonyylibutoksidi 135 g/l Olomuoto: Neste Varastointi: Säilytettävä pakkaselta suojattuna Valmistaja: Bayer Environmental Science Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
TUHOLAISTEN TORJUNTA 143 Neporex 1 kg, 5 kg Kärpästen torjuntaan kotieläinsuojissa KÄYTTÖOHJE: Neporex vaikuttaa kärpästoukkiin estäen niiden kehittymisen aikuisiksi. Valmiste ei tehoa lentäviin kärpäsiin. Neporex on vesiliukoinen rae. Sitä voidaan käyttää sellaisenaan rakeena tai veteen sekoitettuna. Tuotetta levitetään kohteisiin, joissa kärpästoukat kehittyvät. Tyypillisiä käsittelykohteita ovat lanta tai muu orgaaninen jäte. Yleensä kaksi käsittelyä kaudessa on riittävä. KÄYTTÖMÄÄRÄ: 250 g valmistetta/10 m 2 käsiteltävää pintaa. KÄYTTÖTAVAT: Sirotellaan tasaisesti sellaisenaan Levitetään kastelukannulla sekoitettuna 10 litraan vettä Levitetään ruiskulla sekoitettuna 1 4 litraan vettä KÄYTTÖKOHTEET: Vasikka- ja mullikarsinat: Kärpästoukat kehittyvät olkikuivikkeisten karsinoiden reunoilla noin 50 cm levyisellä alueella, jota eläimet eivät polje tiukkaan. Nämä kaistat käsitellään ensimmäisen kerran 1 3 vuorokautta karsinan puhdistuksen jälkeen. Toinen käsittely 2 3 viikon kuluttua. Käsittely voidaan uusia tarvittaessa. Muissa nautakarjatiloissa käsitellään kohteet, joissa kärpästoukkia on havaittu. Sikalat: Ritiläpohjaisessa karsinassa käsitellään koko lattia. Muissa karsinatyypeissä käsitellään kaikki kohteet, joissa kärpästoukat voivat kehittyä (lanta, rehun tähteet, karsina aitojen reunat, kulmaukset). Sopiva käsittelyaika on karsinan tyhjennyksen jälkeen. Seuraava käsittely on kahden viikon kuluttua. Tuote soveltuu myös emakkosikaloihin. Häkkikanalat: Lanta käsitellään koko alalta. Ensimmäinen käsittely lantakerroksen ollessa alle 10 cm. Toinen käsittely kahden viikon kuluttua. Muut kotieläinsuojat: Neporex WSG 2 -valmistetta levitetään kärpästoukkien kehittymispakkoihin, kun lantaa, rehujätteitä tms. on kerääntynyt 1 3 päivän ajan. Tehoaine: Syromatsiini 20 g/kg Olomuoto: Vesilikoinen rae Varastointi: Säilytettävä kuivassa Valmistaja: Novartis K-Othrine SC 25 1 l Hyönteisten torjuntaan asunnoissa, varastoissa, karjasuojissa, julkisissa tiloissa ja teollisuuslaitoksissa Käyttömäärä on n. 0,5 dl/m 2 K-Othrine tehoaa kirppuihin, torakoihin, luteisiin, kovakuoriaisiin, muurahaisiin jne. Aikuisten hyönteisten lisäksi tehoaa myös toukkiin. Valmiste on miltei hajuton eikä se tahraa käsiteltyjä pintoja. KÄYTTÖOHJE: Ruiskutteen käyttöväkevyys on 0,5 % (esim. 25 ml/5 l vettä). Levitetään reppuruiskulla. Käyttömäärä on noin 0,5 dl/m² materiaalista riippuen, huokoisille pinnoille enemmän kuin läpäisemättömille. Käsittely uusitaan tarvittaessa 1-2 viikon kuluttua. TUOTETIEDOT: Tehoaine: Deltametriini 25 g/l Valmistaja Bayer Environmental Science Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
144 TUHOLAISTEN TORJUNTA Racumin Foam Uutuus 500 ml Rottien ja hiirien torjuntaa sisätiloissa Ainutlaatuinen toimintatapansa ansiosta, perustuu jyrsijän luonnolliseen tarpeeseen puhdistaa turkkiaan TOIMINTATAPA: Racumin Foam on vaahto, joka tarttuu jyrsijän turkkiin ja puhdistaessaan turkkia eläin saa tehoainetta. Tuotetta käytetään rottien ja hiirien kulkureiteillä. Levitä vaahtoa niin, että jyrsijät voivat edelleen käyttää kulkuaukkoja älä tuki koloja kokonaan vaahdolla. Vaahto säilyy useita päiviä, jonka jälkeen se muuttuu pulverimaiseksi. Se tarttuu edelleen turkkiin ja tehoaa kuten vaahtokin. Tuotetta käytetään ensisijaisesti tehostamaan perinteistä syöttitorjuntaa. Racumin Foamilla tehokas torjunta on mahdollista myös silloin kun ilmankosteus on suuri (tavalliset syötit homehtuvat), muita ravinnonlähteitä on tarjolla tai jyrsijät eivät jostain muusta syystä syö syöttejä. ANNOSTUS: Rotat 5-14g vaahtoa/syöttipiste (4 8 sekunnin painallus), hiiret 2 7 g vaahto/ syöttipiste (1-4 sekunnin painallus). Sisältää Bitrex-karvasainetta, joka estää lapsia ja lemmikkejä syömästä vaahtoa. Hyväksytty käyttäjäryhmä: ammattimaiset tuholaistorjujat ja maanviljelijät Tehoaine: Kumatetralyyli 0,04 g/kg 500 ml (laatikko: 6 x 500 ml). Pakkaus sisältää n. 50 syöttiä. Vaahdon tilavuus n. 12 litraa/pakkaus Vasta-aine: K1-vitamiini Valmistaja: Bayer Environmental Science Ratimor tahna- ja palasyötit Uutuus 1 kg Jyrsijöille maistuvat helppokäyttöiset syötit Kestävä muovipakkaus Säilyy hyvin kosteissakin olosuhteissa KÄYTTÖ: Ammattilaiset: Syötit sijoitetaan alueelle, jossa jyrsijöitä esiintyy. Syöttiä voidaan käyttää monissa eri olosuhteissa, ja ne voidaan sijoittaa eri menetelmiä käyttäen. Käytettävä menetelmä riippuu olosuhteessa kussakin tilanteessa. Aina on pyrittävä ehkäisemään muiden kuin torjuttavien eliöiden altistumista mahdollisimman hyvin. Ammattikäyttäjien syötitysmenetelmät ovat syöttiasemat (lukittavat, vahvasta materiaalista valmistetut laatikot), syöttipisteet (ympäristöä ja siinä olevia materiaaleja käytetään hyväksi syötin piilottamiseksi), irtonaisena mutta sivullisten saavuttamattomissa (esim. väliseinässä), tai viemäristössä. Syöttejä voidaan sijoittaa alustaan tai maahan kiinnitettäviin syöttilaatikoihin. Syötit voidaan myös kiinnittää syöttilaatikoihin, mikä vähentää valmisteen kulkeutumista ja jyrsijöiden mukana ympäristöön. Valmistetta voidaan myös sijoittaa tarjottimille, jotka suojataan laatalla/tiilellä tai muulla tavoin niin, etteivät muut eliöt kuin torjuttavat jyrsijät pääse käsiksi syöttiin. Käytetään viemäreissä, sisätiloissa ja ulkona rakennusten välittömässä läheisyydessä. Tehoaine: difenakumi 0,05 g/kg Olomuoto: pala- tai tahnasyötti (pakattu annospusseihin) Varastointi: Säilytettävä kuivassa 1 kg Saatavana erikseen laadukas muovinen rotanmyrkkyjen syöttilaatikko! Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
TUHOLAISTEN TORJUNTA 145 Sluxx HP 20 kg Etanoiden torjuntaan pelto- ja puutarhaviljelyksiltä Tehoaa kaikkiin etanalajeihin Hyvä sateenkesto Levitettävissä koneellisesti Ei varoaikaa OMINAISUUDET: Sluxx on uudenaikainen valmiste etanoiden torjuntaan. Vaikuttava aine valmisteessa on rautafosfaatti, joka on luonnossa yleinen aine. Valmiste vaikuttaa ainoastaan etanoihin ja on siten haitatonta käyttäjille ja muille luonnon eliöille. Sen levitys esim. lannoitteen pintalevittimillä on mahdollista ja useilla konevalmistajilla on valmiit säätötaulukot Sluxille. Levitys onnistuu hyvin myös esim. kastelukannulla, josta siiviläosa on poistettu. Sluxx-rakeet ovat kovia ja kestävät sadetta hyvin, jopa 6 viikkoa. Märkinä vuosina voi uudelleen levitys olla tarpeen kuitenkin 2 3 viikon kuluttua. Valmistetta voi käyttää sekä avomaalla että kasvihuoneissa. KÄYTTÖMÄÄRÄ: 5 7 kg/ha etanoiden runsauden mukaan. Tehoaine: Rautafosfaatti Olomuoto: Rae Varoajat: Ei varoaikaa Varastointi: Kuivassa Trinol-jyväsyötti Uutuus Pakkauskoot: 1,5 kg, 5 kg Sopii hyvin maatilojen jyrsijöiden torjuntaan Tehoaine bromadioloni on tasaisesti levittynyt koko jyvään, myös kuoreen Saatavana 1,5 kg:n ja 5 kg:n pakkauksissa, missä syötit on pakattu 50 g:n annospusseihin HYVÄKSYTTY Koulutetut ammattilaiset: Kotihiirien ja rottien torjuntaan sisätiloissa ja rakennusten välittömässä läheisyydessä Ammattilaiset, jotka eivät ole erikoistuneet jyrsijöiden torjuntaan (esimerkiksi maanviljelijät): Kotihiirien ja rottien torjuntaan sisätiloissa ja rakennusten välittömässä läheisyydessä. Kuluttajat: Kotihiirien torjuntaan sisätiloissa. KÄYTÖSSÄ HUOMATTAVAA: Suojakäsineiden käyttö on suositeltavaa. Pese kädet käsittelyn jälkeen. Merkitse syöttilaatikoihin selvästi, että ne sisältävät jyrsijämyrkkyä ja ettei niihin saa koskea. Jos mahdollista, kiinnitä syötti niin, ettei sitä voi kuljettaa pois. Varmista aina että syötit ovat suojassa lapsilta ja muilta eläimiltä kuin kohdeeläimiltä kuten lemmikeiltä ja linnuilta. Huomaa erityisesti, että jyrsijöiden epäluuloisen luonteen takia ne voivat syödä paremmin paikoista, joihin on hankala pääsy. Älä avaa syöttipussia. Syöttilaatikot saavat sisältää ainoastaan jyrsijämyrkkyä. Jyrsijämyrkkyjen jatkuva käyttö on kielletty. Älä käytä valmistetta, jos alueella epäillään resistenssiä. Ilmoita välittömästi rekisteröinnin haltijalle ja Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon mistä tahansa hälyttävistä merkeistä, joiden voidaan olettaa kertovan resistenssin kehittymisestä (Tukes). ANNOSTUSMÄÄRÄ: Aseta syötti paikkaan, jossa on merkkejä jyrsijöistä, esimerkiksi kolojen läheisyyteen, kulkuväylille ja ateriointipaikkoihin. Käytä kaupallisesti saatavilla olevia lukittavia, vahvasta materiaalista valmistettuja syöttilaatikoita. Kotihiiri: käytä enintään 50 g syöttejä. Aseta syötit 5 metrin etäisyydelle toisistaan tai 2 metrin etäisyydelle alueilla, joissa on runsaasti kotihiiriä. Rotta: käytä enintään 100 g syöttejä. Aseta syötit 10 metrin etäisyydelle toisistaan tai 5 metrin etäisyydelle alueilla, joissa on runsaasti rottia. Tarkista syötit säännöllisesti (3-4 päivän välein) ja vaihda syötti, josta jyrsijä on syönyt, joka on veden vahingoittama tai lian saastuttama. Tehoaine: bromadioloni 0,05 g/l Olomuoto: tehoaineella käsitelty jyväsyötti Varastointi: Säilytettävä kuivassa 1,5 kg (50 g x 30 kpl) ja 5 kg (50 g x 100 kpl) Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
146 MUUT TUOTTEET Contact-kiinnite Pakkauskoot: 1 l, 5 l Contact on isodekyylialkoholietyksilaattia sisältävä kiinniteaine Käytetään gramma-aineiden ja glyfosaatti valmisteiden kanssa Kiinniteaine mm. gramma-aineiden ja glyfosaatin tehon parantamiseen. KÄYTTÖMÄÄRÄ: Gramma-aineiden kanssa käyttömäärä 0,1 0,2 l/200 l vettä. Glyfosaattivalmisteiden kanssa Contact-kiinnitettä käytetään 0,5 l/200 l vettä/ha etiketissä mainituissa käyttökohteissa. KÄYTÖSSÄ HUOMIOITAVAA: Contact-kiinnite lisätään ruiskun säiliöön voimakkaasti sekoittaen vasta torjunta-aineen lisäämisen jälkeen, kun säiliössä on tarvittava määrä vettä. Tehoaine: Isodekyylialkoholietyksilaatti Valmistaja: United Phosphorus Dassoil 5 l Dassoil on kiinnite, jota käytetään rikkakasvitehon parantamiseksi mm. Broadway- ja Galera-valmisteiden kanssa. Paras kiinnite Broadwaylle ja Galeralle Voidaan käyttää myös muiden valmisteiden kanssa Kiinnittyy hyvin rikkakasvin lehdille Pienentää pisarakokoa ja levittyy tasaisesti OMINAISUUDET: Dassoil on ioniton ja vesiliukoinen kiinnite, jota käytetään parantamaan rikkakasviaineiden tehoa. Vaikuttavana aineena Dassoil-kiinnitteessä on alkyylifenolietoksilaati. Aine tarttuu hyvin kasvien pintaan ja rikkakasviaineista saadaan paras mahdollinen teho. RUISKUTUSNESTEEN VALMISTUS: Täytä ruiskun tankki vedellä ja lisää tarvittava määrä rikkakasviainetta. Kun kasvinsuojeluaine on sekoittunut veteen, lisää Dassoil sekoituksen ollessa käynnissä. Jatka sekoittamista ruiskutuksen loppuun saakka. KÄYTTÖMÄÄRÄ: Dassoilin käyttömäärä on 1 5 dl/ha. Annos riippuu mm. ruiskutyypistä, käytettävästä vesimäärästä sekä rikkakasvien vahakerroksen paksuudesta. Suurempaa kiinnitemäärää tarvitaan, jos ruiskutusta edeltävä ajanjakso on ollut lämmin ja kuiva tai kun torjutaan heinämäisiä rikkakasveja. Tarkista Dassoilin määrä aina käytettävän valmisteen käyttöohjeesta, jonka kanssa aiot kiinnitettä käyttää. Olomuoto: Neste Varastointi: yli 0 C Valmistaja: Dow AgroSciences Osta kasvinsuojeluaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta.
MUUT TUOTTEET 147 Extra ruiskunpesu 5 l Erityisesti grammaaineiden pesuun Ei vaahtoa Pieni käyttömäärä Hajuton Kasvinsuojeluruiskujen suuttimet Kasvinsuojeluruiskun pesuun, suositellaan erityisesti gramma-aineiden (Ally, Ally Class, Express, Gratil, Logran, Ratio, Safari ja Titus) käytön jälkeen. Vaikuttaa kolmella eri tavalla: alentaa valmisteen pintajännitystä, kohottaa pesunesteen ph-arvoa ja liuottaa ruiskun seinämiin tarttuneet öljy- ym. kalvot. KÄYTTÖMÄÄRÄT: Extra-pesuainetta 0,5 l/100 l vettä. Vettä tarvitaan 10 15 % ruiskun tilavuudesta. Sisältö: Monoetanoliamini 6%, liuottimia, kiinnitettä Valmistaja: Dupont Muuttuneen lainsäädännön takia on entistä tärkeämpää, että ruiskutus tapahtuu oikeilla suuttimilla, niin että otetaan huomioon tuulikulkeuma ja vesistöjen suojaetäisyyden määräykset. Lehchler on johtava suutinteknologian kehittäjä tuulikulkeumaa vähennettäessä. LECHLER-SUUTINVALIKOIMA: Viuhkasuuttimet LU Ilma-avusteiset suuttimet ID3 Kompaktit ilma-avusteiset suuttimet IDK Ilma-avusteinen kaksoisviuhkasuuttimet IDKT Ruiskun pesu 1. Huuhtelu Ime puhdasta vettä huuhtelusäiliöstä Avaa 2. sekoituskierto 15 sekunniksi sulje Avaa pääsekoituskierto sulje Avaa pääsäiliön pesusuuttimet Ensimmäisessä huuhtelussa on käytetty noin kolmannes huuhtelusäiliön vesimäärästä 2. Huuhtelu, ruiskutus Pidä sekoituskierto kiinni Ime pääsäiliöstä nestettä ja ruiskuta puomiston kautta Huuhdellessa: Ruiskutuspaine vähintään 5 bar Avaa ruiskutuksen pääventtiili useita kertoja Sulje pääventtiili välillä 5 10 sekunniksi Avaa ja sulje myös lohkoventtiilit Ruiskuta kunnes paine alkaa pudota 3. Huuhtelun lopetus Tyhjennä pääsäiliöön jäänyt neste Toista edellä mainittu 3 kertaa! 4. Pesun lopetus Ime puhdasta vettä huuhtelusäiliöstä Käytä puhdas vesi loppuun Lisävinkkejä: Vaikeiden erikoiskemikaalien jälkeen on tärkeää huuhdella yhden kerran enemmän Pesuaineiden käyttö parantaa aina pesutulosta Pesun jälkeen tarkista imu- ja painesuodattimet sekä suutinten sihdit Tarkista pääsäiliö silmämääräisesti Tee pesu aina heti ruiskutuksen loputtua! Uutuus Keraamiset ilma-avusteiset kaksoisviuhkasuuttimet IDTA Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Käyttöohjeet ja turvallisuustiedotteet: www.hankkija.fi
148 SÄILÖNTÄAINEET Säilöntäaineet Säilöntäaineet biologiseen säilöntään 149 Säilöntäaineet happosäilöntään 150 Osta säilöntäaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta!
SÄILÖNTÄAINEET 149 Säilöntäaineet biologiseen säilöntään Feedtech F3000 DeLavalin ja MTT:n tiukat tutkimukset läpikäynyt rehunsäilöntäaine. Siinä on käytetty täysin ainutlaatuista Lactobacillus Plantarum Milab 393 -bakteerikantaa. Nurmirehuille ja nurmivaltaisille nurmiapilarehuille sekä kokoviljarehuille Kuiva-ainesuositus 23 45 % Soveltuu luomutuotantoon Erinomainen ph:n pudottaja Täydellinen maittavuus PAKKAUSKOOT: 150 g pullo, (50 rehutonnia) 7 x 20 g ämpäri (42 rehutonnia) 10 x 150 g laatikko (500 rehutonnia) Annostelu 4 l/tn Feedtech M20XC Uuden sukupolven edullinen nurmirehujen säilöntäaine, joka pudottaa ph:n ja estää voihappoitiöiden muodostumisen erittäin tehokkaasti myös vaikeammissa olosuhteissa ja tietenkin Milab 393 -bakteerikannalla varustettuna. Nurmi- ja kokoviljarehuille Kuiva-ainesuositus 23 45 % Soveltuu luomutuotantoon Erinomainen ph:n pudottaja Paras voihappoitiöiden muodostuksen ehkäisy Täydellinen maittavuus PAKKAUSKOOT: 100 g pullo, (50 rehutonnia) 2 x 100 g laatikko (100 rehutonnia) 10 x 100 g laatikko (500 rehutonnia) Annostelu 4 l/tn Feedtech F22 Suunniteltu yhteistyössä Ruotsin maatalousyliopiston kanssa pohjoisten olosuhteiden vaatimuksiin sopivaksi. Sillä on tehty todella huippulaatuista rehua jo 15 vuoden ajan. Kuuden maitohappobakteerikannan ohella rehuun annostellaan homeita ja jälkilämpenemistä estävää natriumbentsoaattia. Nurmi-, nurmi-apila- ja kokoviljarehuille sekä hevosten säilöheinälle Kuiva-ainesuositus yli 23 % Erinomainen ph:n pudottaja Täydellinen maittavuus PAKKAUSKOOT: 12,6 kg laatikko, (40 rehutonnia), annostelu 5 l/tn 15,7 kg laatikko (50 rehutonnia), annostelu 4 l/tn Feedtech M20XCE Uuden sukupolven rehunsäilöntäaine. Sen entsyymillä ja Milab 393:lla viimeistellyt huippuominaisuudet korostuvat vaikeammin säilöttävillä rehuilla, vaativissa olosuhteissa. Nurmi- ja apilarehuille sekä kokoviljarehulle Kuiva-ainesuositus 23 45 % Suosittelemme etenkin siiloon ja aumaan Soveltuu luomutuotantoon Erinomainen ph:n pudottaja Täydellinen maittavuus PAKKAUSKOOT: 250 g pullo (50 rehutonnia) 2 x 250 g laatikko (100 rehutonnia) 10 x 250 g laatikko (500 rehutonnia) Annostelu 4 l/tn Lisätietoa säilöntäaineista ja säilönnästä www.hankkija.fi
150 SÄILÖNTÄAINEET Säilöntäaineet happosäilöntään Prima Kone- ja käyttäjäystävällinen tuote rehunsäilöntään Sopii erityisesti esikuivatulle säilörehulle Soveltuu myös murkeviljan säilöntään ja luomutuotantoon Vain Hankkijalta! Hankkijan Säilöntäliuos Uutuus Kustannustehokas vaihtoehto nurmen säilöntään Soveltuu tuoreelle ja lievästi esikuivatulle säilörehulle Myös viljan murskesäilöntään Korkea muurahaishappopitoisuus laskee rehun ph:n nopeasti Vain Hankkijalta! AIV 2 Plus Varma ja suosittu Suomen suosituin rehunsäilöntäaine ja AIV-säilönnän perustuote Soveltuu parhaiten tuoreelle ja lievästi esikuivatulle säilörehulle sekä niittoruokintaan Sisältää runsaasti muurahaishappoa, joka laskee tehokkaasti ja nopeasti rehun ph:n ja pienentää virhekäymisen mahdollisuutta Soveltuu luomutuotantoon sekä erinomaisesti murskeviljan säilöntään AIV Nova Se Natriumia ja seleeniä Soveltuu erityisesti esikuivatulle säilörehulle ja pyöröpaalisäilöntään Sisältää säilöntähappoina muurahaishappoa ja propionihappoa sekä natriumin ohella nyt myös seleeniä (natriumselenaatti) MTT:n tutkimusten mukaan AIV-tuotteen seleeni lisäsi selvästi säilörehun seleenipitoisuutta, mikä on erityisen hyödyllistä seleeniköyhissä nurmissa Tuotteen sisältämä natrium lisää maittavuutta ja edistää ruokinnan kivennäistasapainoa AIV Ässä Monipuolinen ja tehokas Sopii kaikkiin korjuumenetelmiin sekä tuoreelle että esikuivatulle rehulle. Korkea muurahaishappopitoisuus ja monipuoliset tehoaineet antavat varmuutta rehuntekoon säistä riippumatta Estää tehokkaasti rehun jälkilämpenemisen Soveltuu hyvin myös luomutuotantoon sekä sikojen liemiruokintaan ja erinomaisesti myös kuivan murskeviljan säilöntään Stabilizer TMR Plus Seosrehun lämpenemisen estämiseen Tehokas uutuus seosrehun lämpenemisen estämiseen niin rehuvaunussa kuin ruokintapöydälläkin Ehkäisee ravintoaineiden hävikkiä Sisältää myös energiaa, joka ehkäisee ketoosia ja energian-puutetta lypsylehmillä 1000 kg IBC kontti Osta säilöntäaineet vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta!
SÄILÖNTÄAINEET 151 Propcorn NC Erikoistuote hevosheinän säilöntään Tehokas homeiden kasvun estäjä, parantaa säilöheinän mikrobiologista laatua sekä aerobista stabiilisuutta Säilyttää heinän ravintoarvon ja vähentää kuiva-ainetappioita säilönnän aikana Soveltuu erinomaisesti lähes kuivan säilöheinän säilöntään. Kun heinän kosteus on yli 25 %, hevosheinä tulee kääriä muoviin erinomaisen tuloksen saavuttamiseksi. Riittävä määrä muovikerroksia (12 kerrosta) ja vähintään 3 l/tn Propcorn NC -tuotetta on erinomaisen hevosheinän resepti Mieto tuoksu, hellävarainen koneille Propcorn Plus Laatua ja tehokkuutta viljansäilöntään Sisältää runsaasti propionihappoa, joka estää hiivojen ja homeiden kasvun Soveltuu sekä kokojyväviljan että murskeviljan säilöntään Soveltuu erityisesti kuivemman viljan (kosteus alle 30 %) säilöntään, jolloin rehussa ei tapahdu maitohappokäymistä Propion Rehuviljan jyväsäilöntään Kokojyväsäilöntä on edullinen ja turvallinen tapa säilöä rehuviljaa Viljaa ei tarvitse kuivata, vaan se käsitellään Propionilla puintikosteana (15 30%) Happo lisätään viljaan esimerkiksi viljaruuvissa Ilmatiiviitä siiloja ei tarvita lattiavarastointi toimii hyvin Propion on vahvaa, se sisältää 99,5 % propionihappoa, joka estää homeen kasvun ja säilöö viljan vähintään vuoden Propionilla säilötty vilja maistuu hyvin niin lehmille kuin sioillekin Soveltuu myös luomutuotantoon Käyttömäärä: Viljan puintikosteuden mukaan 8 13 l/rehutonni Pakkauskoot: 30 ja 200 l Lisätietoa säilöntäaineista ja säilönnästä www.hankkija.fi
152 Taulukot Viljan ruiskutusten tankkiseokset 153 Rypsin ja rapsin tankkiseostaulukko 154 Aineiden sekoitusjärjestys tankkiseoksissa 154 Tankkiseokset perunan ruiskutuksiin 155 YaraVita-lannoitteiden sekoitustaulukko 156 YaraVita sekoitustaulukko viljalle 157 YaraVita sekoitustaulukko öljykasveille 158 YaraVita sekoitustaulukko nurmille 158 Viljojen rikkakasvitehot 159 Nurmien rikkakasvitehot 159 Valmisteiden ympäristörajoitukset 160 Valmisteiden vesistörajoitukset 162 Yleisimpien rikkakasvien tunnistekuvat 166 Osta tuotantopanokset vaivattomasti Hankkijan verkkokaupasta!
153 Viljan ruiskutusten tankkiseokset Taulukon avulla voit tarkistaa, mitä aineita voi sekoittaa keskenään. Valitse taulukon vasemmanpuoleisesta sarakkeesta aine (esim. Moddus), ja hae toinen sekoitettava aine (Axial). Leikkauspisteestä nähdään, että aineet voi sekoittaa keskenään. Samassa ryhmässä olevat tuotteet voi tarpeen mukaan sekoittaa keskenään (esim. Sportak+Tilt). Annos ja olosuhteet vaikuttavat lehtilannoitteiden vioitusriskiin. Huom! Taulukon ohjeet ovat suuntaa antavia ja perustuvat kokemuksiin aineiden käytöstä. Koska kuitenkin käytettävä vesimäärä, veden laatu, sää, viljeltävä lajike yms. tekijät vaikuttavat seoksen toimivuuteen, on vastuu käytetyistä seoksista käyttäjällä. CDQ SX Biathlon 4 D - Biathlon 4D Ally 1 1 Ally Ally Class 1-2 1 Ally Class Ratio SX, Express 1 1 1 1- Ratio SX, Express Broadway 2 5 2 2 5 Broadway Cantor 1 1+ 1 2 1 5 Cantor Logran - 1 1+ 1-1+ 5 1 Logran Primus 1 1 1 5 1 5 1 1+ Primus Sekator OD 1 1 1 2 1 5 1 1+ 1 Sekator OD Attribut Super 2 - - 5 1 2 1 1 1 5 Attribut Super Ariane S 2 1+ 2 2 1+ 5 5 1 1+ 1+ 1+ Ariane S Agrimarket MCPA 1+ 1+ 1+ 2 1+ 4 1 1+ 1+ 1+ 1 1 Agrimarket MCPA Agrimarket Trio 1+ 1+ 1+ 2 1+ 5 1 1+ 1+ 1+ 1+ 1 1 Agrimarket Trio Oxitril - 1+ 1 5 1 5 1 1 1 1 1 1 1 1 Oxitril Gratil 1 1 1 1-1 5 1 1+ 1 1 1 2 1+ 1+ 1 Gratil Starane 180, Tomahawk 1 1+ 1 1 1 5 1 1+ 1 1 1 1 1 1 1 1 Starane 180, Tomahawk Primus XL, Starane XL 1 1+ 1 2 1 5 1 1+ 1 1 5 1 1 1 1 1 5 Primus XL, Starane XL Tooler - 1 1 1-1 5 1 1+ 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 Tooler Axial 2 1+ 2 2 1 4 2 1+ 2 2 2 2 2 2 1 2 2 1 1 Axial Puma Extra 2 2 2 2 1+ 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1+ 1 2 1 5 Puma Extra Monitor 2 1 2 1-1 2 1 2 1 1 5 1 1 1 1 2 1 1 1 2 2 Monitor Danadim Progress, - 1 4 2 1+ 4 1 1 1 1-1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 Danadim Progress, Perfekthion 400 Perfekthion 400 Karate, Fastac, Decis, Kestac 1 1+ 1 2 1 1 1 1+ 1+ 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 Karate, Fastac, Decis, Kestac Mavrik, Sumi Alpha 1 1+ 1 1 1 1 1 1+ 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 Mavrik, Sumi Alpha Stabilan, Cycocel 750, CC, 5C 1 1+ 1 2 1 1 1 1+ 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 Stabilan, Cycycel 750, CCC, 5C Terpal, Cerone 3 1+ 3 2 1 2 2 3 3 3 2 2 2 2 3 3 2 2 1 2 2 2 1 1 1 3 Terpal, Cerone Moddus 3 1+ 4 2 1 2 1 1 1 1 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 1 1 1 1 5 Moddus Tilt, Bumper 1+ 1+ 1 2 1 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 Tilt, Bumper Armure - 1+ 1 2 1 1 1 1 1 1 1 2 1 1 1 1 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 Armure Acanto Prima 1 1+ 1+ 2 1+ 1 1 1+ 1+ 1 1 1 1 1 1 1+ 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 1 1 1 Acanto Prima Stereo, Basso 1 1+ 1 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 4 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 Stereo, Basso Acanto, Amistar, Comet Pro, Delaro, Juventus, Menara, Proline, Prosaro, Sportak, Folicur Xpert, Proline Xpert, Zenit Selitykset: 1 Saa sekoittaa 1+ Saa sekoittaa, mutta kiinnite lisätään, jos nestemäisen seospartnerin määrä on alle 0,4 l / ha / 200 l 1- Kiinitettä ei saa lisätä 2 Ei saa sekoittaa 3 Voi sekoittaa, mutta käsittelyajankohdat eivät sovi yhteen 4 Saa teknisesti sekoittaa, mutta vioitusriski kasvaa tai tuotteiden teho voi heiketä 5 Seos tarpeeton - Ei tietoa 1) Max 10 N kg/ha 2) Vain kelaattien kanssa 1+ 1+ 1+ 2 1+ 1 1 1+ 1+ 1 1 1 1 1 1 1+ 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 Acanto, Amistar, Comet Pro, Delaro, Juventus, Menara, Proline, Prosaro, Sportak, Folicur Xpert, Proline Xpert, Zenit Hivenliuos, Folicare super, Multiple, Foliar extra 1 2 1 2 1 2 1 1 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 4 1 2 1 1 1 1 1 1 1 Hivenliuos, Folicare super, Multiple, Foliar extra Soluboori, Krista Mgs, Dissolve Cu & Mn (kelaatti) - 2 1 2 1 2 1 1 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2-1 2 1 1 2) 1 2) 1 1-1 1 Soluboori, Krista Mgs, Dissolve Cu & Mn (kelaatti) Urea 1), Typpiliuos N30 1) 4 2 2 2 2 2 1 2 1 2 2 1 1 1 1 2 1 1 4 2 2 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 Urea 1), Typpiliuos N30 1) Magnesiumnitraatti 1 1 2 1 1 1 1 1 1-1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 1 1 1 1 2 1 1 1-2 1 Magnesiumnitraatti YaraVita Mantrac Pro 1 1 1 1 1 1 4 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 4 4 1 1 4 1 1 1 1 1 1 1 1 1 YaraVita Mantrac Pro YaraVita Bortrac 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 4 4 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 YaraVita Bortrac YaraVita Thiotrac 1 1-2 1 1 4 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 4 4 - - 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 YaraVita Thiotrac YaraVita Solatrel - - - 2 - - - 4 - - - 2 2 2 4 1-1 1 2 2 4-4 - 1-1 4 4 4 4 4 YaraVita Solatrel YaraVita Gramitrel 1 1 1 1 1 1 1 1 1 4 4 1 1 1 1 1 1 1 1 4 4 1-4 1 1 1 1 1 1 1 1 1 YaraVita Gramitrel Lähde: Basf, Bayer CropScience, Berner, Rautakesko & Syngenta ja ProAgria Keskusten Liitto. 2011. Päivitetty 2015.
154 Rypsin ja rapsin tankkiseostaulukko Plenum Amistar, Acanto 3 Amistar, Acanto Cloud 5 3 Cloud Biscaya 5 3 3 Biscaya Karate, Decis, Kestac, Fastac 5 3 1 5 Karate, Decis, Fastac, Kestac Avaunt 5 3 3 5 5 Avaunt Mospilan 5 3 3 5 5 5 Mospilan Mavrik, Sumi Alpha 5 3 1 5 5 5 5 Mavrik, Sumi Alpha Basso, Sportak EW 3 1 3 2 3 3 3 3 Basso, Sportak EW Rovral 75 WG 3 1 3 1 3 1 1 1 1 Rovral 75 WG Juventus 90 3 1 3 1 3) 1 1 1 1 1 1 Juventus 90 Folicur Xpert, Proline, Prosaro 3 1 3 3 3 3 3 1 1 1 1 Folicur Xpert, Proline, Prosaro Agil 1 3 4 1 1-1 1 3 3 4 1) 3 Agil Focus Ultra, Stratos Ultra 1 3 1 1 1-1 1 3 3 1 3 5 Focus Ultra, Stratos Ultra Targa Super 1 3 4 1 1-1 1 3 3 1 3 1 3 Targa Super Aramo 2), Pantera 1 3 1 3 1-1 1 3 3 3 3 3 3 3 Aramo 2), Pantera Butisan S 3 3 5 3 1 3 3 1 3 3 3 3 4 1 4 1 Butisan S Devrinol 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 Devrinol Galera 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 Galera Matrigon 3 3 1 1 1 1 2 1 2 3 3 3 1 1 1 3 3 2 1 Matrigon YaraVita Brassitrel Pro 1 3 1 1 1 3-1 3 3 3 3 1 1 1-1 - 2 1 YaraVita Brassitrel Pro YaraVita Thiotrac - - - 1 1 1-1 - - - - 1 1 - - - 3-1 1 YaraVita Thiotrac Zoom - - 3 1 1 1 1 2 1 1 1 1 1 1 1 3 3 3 2 1 5 Zoom Typpiliuos 1 3 3 1 1 1 1 2 3 3 4 4-4 - 3 3-2 2 1 - Typpiliuos Selitykset: 1 Saa sekoittaa 2 Ei saa sekoittaa 3 Voi sekoittaa, mutta käsittelyajankohdat eivät sovi yhteen 4 Saa teknisesti sekoittaa, mutta vioitusriski kasvaa tai tuotteiden teho voi heiketä 5 Seos tarpeeton - Ei tietoa 1) Vioitusriski kasvaa Agilin kanssa 2) Aramo vain rapsille 3) Kukinnan alkuun saakka Lähde: Bayer CropScience, BASF, Nordisk Alkali, Syngenta, YARA, Adama, Dow. Aineiden sekoitus järjestys tankkiseoksissa Lisää aineita ruiskuun seuraavasti: 1. Liukopussit tai gramma-aineet tai raemaiset 2. Nestemäiset tauti- ja tuholaisaineet 3. Nestemäiset rikka-aineet ja kasvunsääteet (klormekvatti) 4. Lehtilannoitteet 5. Happamat kasvunsääteet (esim. Terpal, Cerone yms.) 6. Kiinnitteet Sakkaantumisriskiä seoksissa lisää: Suuret ravinneliuosmäärät (5 kg/100 l, erityisesti urea) yhdessä kasvinsuojeluaineiden kanssa Humuspitoinen tai liian kylmä vesi (kaivovesi) Jos sekoitus ei ole käynnissä Muista oma suojautuminen Täytä ruisku puoliksi vedellä Käynnistä sekoitus
155 Tankkiseokset perunan ruiskutuksiin Afalon Fenix 1 Fenix Senkor, Mistral 1 1 Senkor, Mistral 1 Saa sekoittaa 2 Ei saa sekoittaa 3 Ei tietoa 4 Seos tarpeeton, eri ruiskutusaika Titus 1 1 1 Titus 2 ) Basta 1 1 1 3 Basta Boxer 1 1 1 1 1 Boxer Monitor 3 2 1 2 2 3 Monitor Agil, Fusilade 4 4 1 1 4 4 2 Agil, Fusilade Focus Ultra 4 4 4 4 4 4 2 4 Focus Ultra Targa Super 4 4 1 1 4 4 2 4 4 Targa Super Reglone, Spotlight Plus 4 2 4 4 4 1 2 4 4 4 Reglone, Spotlight Plus Dithane 4 4 4 1 4 3 1 1 1 1 3 Dithane Ranman, Revus 4 4 4 1 4 4 3 1 3 1 1 4 Ranman, Revus Shirlan 4 4 4 1 4 3 1 1 1 1 1 4 4 Shirlan Acrobat 4 4 4 1 4 3 1 1 1 1 3 4 4 4 Acrobat Consento 4 4 4 1 4 4 1 1 1 1 3 1 1 1 1 Consento Epok, Ridomil Gold 4 4 4 1 4 4 3 1 3 1 3 4 4 1 4 1 Epok, Ridomil Gold Tanos 4 4 4 1 4 4 1 1 4 1 3 4 4 1 4 1 4 Tanos Curzate M 4 4 4 1 4 3 1 1 1 1 3 4 4 4 4 4 4 4 Curzate M Biscaya 4 4 4 4 4 4 4 4 2 4 4 1 1 1 1 1 2 3 ) 1 3 Biscaya Sunoco 4 4 1 2 2 4 2 2 3 2 3 3 1 2 4 3 2 2 2 1 Sunoco Kiinnitteet 4 4 1 1 2 4 1 2 2 1 2 1 4 4 1 1 1 1 1 1 4 Kiinnitteet Urea, Typpiliuos N30 3 3 3 2 4 3 1 1 ) 3 3 3 3 1 3 3 3 3 3 3 3 3 1 2 Urea, Typpil. N30 Magnesiumnitraatti 3 3 3 2 4 4 2 3 3 3 3 1 1 3 3 3 3 3 3 1 1 2 3 Magnesiumnitraatti Krista MgS 3 3 3 2 4 4 2 3 3 3 3 2 1 3 1 3 3 3 3 1 3 3 3 3 Krista MgS Dissolvine Mn 3 3 3 1 4 1 1 3 3 3 3 1 1 3 1 3 3 3 3 1 1 1 1 3 3 Dissolvine Mn Annos ja olosuhteet vaikuttavat lehtilannoitteiden sekoittuvuuteen ja vioitusriskiin. 1) Max. 10 kg N/ha 2) Tankkiseos ruttoaineen kanssa voi lisätä Tituksen aiheuttamaa perunan vaalenemista 3) Biscaya voidaan sekoittaa Ridomil Gold valmisteen kanssa Taulukon ohjeet ovat suuntaa antavia ja perustuvat kokemuksiin aineiden käytöstä. Koska kuitenkin käytettävä vesimäärä, veden laatu, sää, viljeltävä lajike yms. tekijät vaikuttavat seoksen toimivuuteen, on vastuu käytetyistä seoksista käyttäjällä. Lähteet: Basf, Bayer CropScience, Berner, Rautakesko, Syngenta, 2011 & Peltokasvien kasvinsuojelu 2011. ProAgria Keskusten Liitto. 2011.
156 YaraVita-lannoitteiden sekoitustaulukko YaraVita Gramitrel YaraVita Mantrac Pro YaraVita Bortrac 150 YaraVita Thiotrac 300 YaraVita Brassitrel Pro YaraVita Gramitrel YaraVita Mantrac Pro YaraVita Bortrac 150 YaraVita Thiotrac 300 YaraVita Brassitrel Pro YaraVita Solatrel YaraVita Caltrac 560 YaraVita Zintrac YaraVita Coptrac YaraVita Magtrac YaraVita Mancozin YaraVita Amazinc YaraVita Solatrel YaraVita Caltrac 560 YaraVita Zintrac YaraVita Coptrac YaraVita Magtrac YaraVita Mancozin YaraVita Amazinc Täysin yhteensopiva Yhteensopiva alhaisilla käyttömäärillä Ei voi sekoittaa
157 YaraVita sekoitustaulukko viljalle Acanto Prima Acanto, Amistar, Bravo Premium, Bumber, Juventus, Menara, Sportak, Stereo, Tilt, Agrimarket MCPA Agrimarket Trio Ally 50 ST Ally Class 50 WG Ariane S Armure Attribut Super Biathlon 4 D Broadway Cantor CCC, Stabilan Cerone Comet Pro, Proline, Prosaro Danadim Progress Decis Mega 50 EW Delaro Fastac Gratil Karate Zeon Logran 20 WG Logran Plus Oxitril Mavrik 2 F Moddus M, Sonis Monitor Multiple Mustang Forte Premiun Classic SX Primus Primus XL Ratio Sekator OD Starane XL Sumi Alpha 5 FW Terpal (SL) Tooler Zenit Typpiliuos Urea 10 kg N/ha YaraVita Gramitrel YaraVita Mantrac Pro YaraVita Bortrac 150 YaraVita Thiotrac 300 YaraVita Solatrel YaraVita Coptrac YaraVita Zintrac YaraVita Amazinc Saa sekoittaa Seos teknisesti mahdollinen Ei saa sekoittaa Ei ole tietoa
158 YaraVita sekoitustaulukko öljykasveille Agil 100 EC Avaunt Biscaya OD 240 Butisan S Butisan Top Cyperkill 250 EC Decis Mega EW 50 Fastac Focus Ultra Galera Karate Zeon Kestac 50 EC Matrigon 72 SG Mavrik 2F Mospilan Sumi Alpha (EW) Sumi Alpha 5 FW Targa Super 5 EC Zoom Urea Typpiliuos YaraVita Thiotrac 300 YaraVita Brassitrel Pro YaraVita Bortrac 150 YaraVita Mantrac Pro YaraVita Solatrel YaraVita Coptrac YaraVita Zintrac YaraVita Amazinc Saa sekoittaa Seos teknisesti mahdollinen Ei saa sekoittaa Ei ole tietoa YaraVita sekoitustaulukko nurmille Gratil Starane XL Starane 180/Tomahawk Primus Primus XL YaraVita Gramitrel YaraVita Mantrac Pro YaraVita Thiotrac 300 YaraVita Solatrel YaraVita Zintrac YaraVita Coptrac YaraVita Zintrac YaraVita Amazinc Saa sekoittaa Seos teknisesti mahdollinen Ei saa sekoittaa Ei ole tietoa Taulukoiden ohjeet ovat suuntaa antavia ja perustavat Yaran tekemiin testeihin tuotteiden sekoitettavuudesta. Koska kuitenkin käytettävä vesimäärä, veden laatu, sää, viljeltävä lajike yms. tekijät vaikuttavat seoksen toimivuuteen, on vastuu käytetyistä seoksista käyttäjällä. Lisätietoja www.tankmix.com
159 Viljojen rikkakasvitehot Tehot: +++ = 90 100% erinomainen, ++ = 70 90% hyvä, + = 50 70% tyydyttävä Matara, kevätitoinen Orvokki Peipit Pihatähtimö Emäkki Hatikka Kiertotatar Lemmikki Linnunkaali Pillikkeet Ristikukkaiset Saunakukka, kevätitoinen Ally + kiinnite * *** ** * ** heikko ** *** *** *** *** *** ** *** Ally Class ** *** ** *** ** *** *** *** *** *** *** *** *** *** Ariane S ** *** *** *** *** *** * ** *** *** *** *** *** *** Attribut Super ** * ** *** **(*) *** * **(*) *** *** *** *** *** *** Biathlon 4 D **(*) *** *** *** **(*) *** * *** *** *** *** *** *** *** Broadway * heikko *** *** ** *** ** ** *** ** *** *** *** *** Cantor * * *** ** *** *** ** ** *** ** *** *** *** ** Cantor mega pack ** *** *** *** ** *** ** *** *** *** *** *** *** *** Classic Star ** *** *** *** *** *** ** *** *** *** *** *** *** *** Gratil + kiinnite ** ** ** ** ** **(*) ** heikko * ** *** ** ** *** Logran + kiinnite ** ** * ** ** ** ** ** *** *** *** *** * * Logran Plus Oxitril *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** MCPA heikko * heikko heikko heikko heikko heikko heikko * *** *** * *** heikko MCPA + diklorproppi + mekoproppi ** * * * ** ** * * *** ** *** ** *** * Monitor + kiinnite heikko heikko ** * heikko *** * heikko *** * *** ** * ei tietoa Mustang forte * *** ** *** *** *** * ** *** * *** *** *** *** Oxitril ** ** *** ** *** ** ** ** *** ** *** ** *** *** Premium Classic + kiinnite ** *** ** *** ** * ** *** *** *** *** *** *** ** Primus + kiinnite * heikko *** *** *** *** heikko heikko *** ** *** *** * *** Ratio Combo ** *** *** ** ** *** ** ** *** *** *** *** *** *** Ratio SX + kiinnite ** *** *** ** ** * ** ** *** *** *** *** *** *** Sekator + kiinnite ** * ** *** **(*) *** * **(*) *** *** *** *** *** *** Starane 180 / Tomahawk * * *** ** *** *** heikko ** *** *** heikko * heikko *** Starane XL ** * *** *** *** *** heikko ** *** ** *** *** * *** Tooler + kiinnite **(*) *** ** *** **(*) *** * *** *** *** *** *** *** *** Lähde: Peltokasvien kasvinsuojelu 2014, ProAgria. Nurmien rikkakasvitehot Tehot: +++ = 90 100% erinomainen, ++ = 70 90% hyvä, + = 50 70% tyydyttävä Hierakat Koiranputki Leinikit Lutukka Nokkonen Peltokanankaali Peltoukonnauris Piharatamo Saunakukka Siankärsämö Ariane S *** * *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** Gratil + kiinnite *** * *** *** ** * ei tietoa * **(*) * ** ** Harmony SX *** * *** *** *** *** *** ** *** *** *** * Matrigon 72 SG ** ** *** *** heikko heikko heikko * *** *** ** *** Primus + kiinnite ** heikko *** *** ** *** *** heikko *** ** * ** Starane XL ** * ** *** ** *** *** ** *** ** ** *** Tomahawk *** * * * *** heikko heikko *** * * *** ** Lähde: Peltokasvien kasvinsuojelu 2014, ProAgria. Savikka Suolaheinät Ukontatar Voikukka
160 Valmisteiden ympäristörajoitukset Rajoitukset tulee tarkistaa kasvinsuojeluainerekisteristä (www.tukes.fi). A. Valmistetta ei saa käyttää pohjavesialueilla (pohjavesialueluokat I ja II), talousvesikaivojen ympärille tulee jättää vähintään 30 100 m levyinen käsittelmätön alue, torjunta-aineen käyttöä karkeilla hietamailla tai sitä karkeammilla maalajeilla tulisi välttää. B. Käyttö perättäisinä vuosina samalla peltolohkolla kielletty. C. Käyttöä perättäisinä vuosina samalla lohkolla tulisi välttää. D. Mehiläisvaroitus (tarkempi selitys katsottava myyntipäällystekstistä). 1) Valmistetta ei suositella käytettäväksi pohjavesialueilla. 2) Peräkkäiskäytön rajoitus koskee myös muita samaa tehoainetta tai kahta tehoainetta sisältävien valmisteiden osalta seuraavien tehoaineiden: prokloratsi, fenpropimorfi, syprodiniili, sisältävien valmisteiden käyttöä. 3) Valmistetta on sallittu käyttää samalla peltolohkolla korkeintaan kahtena peräkkäisenä vuonna, jonka jälkeen samaa tehoainetta sisältäviä valmisteita ei saa käyttää kahteen vuoteen. 4) Valmisteella peitattua siementä ei saa käyttää useammin kuin joka toinen vuosi samalla kasvulohkolla jos käyttömäärä on suurempi kuin 150 g/100 kg siementä (Baytan I) tai 300 ml/ 100 kg siementä (Baytan Universal). 5) Käyttö samalla lohkolla peräkkäisinä vuosina on kuitenkin sallittu, mikäli käyttökertoja on enintään kolme kasvukauden aikana. 6) Ehdollinen rajoitus, tarkemmat ohjeet myyntipäällyksessä. 7) Sallittu vain joka kolmas vuosi samalla lohkolla. 8) Valmistetta saa käyttää samalla kasvulohkolla enintään kolmena peräkkäisenä vuotena, minkä jälkeen valmisteen käytössä on pidettävä vastaavan pituinen tauko. Lähde: Peltokasvien kasvinsuojelu 2011. ProAgria Keskusten Liitto. 2011. Päivitetty 2014. Valmiste A Pohjavesirajoitus B Käyttökielto peräkkäisinä vuosina C Käytön välttäminen peräkkäisinä vuosina D Mehiläisvaroitus Acanto Acanto Prima X Acrobat WG Agil 100 EC Agrimarket MCPA-neste X X Agrimarket Trio, X X K-Trio-neste Aliette 80 WG X Ally 50 ST, Ally Class 50 WG X Amistar Amistar Top X Aramo X Ariane S X Armure X Attribut Super X Avaunt 150 EC X Axial 50 EC X Basagran M 75 X Basagran SG X Basso X 2) Baytan I -peittausjauhe X 4) Baytan Universal X 4) Betanal Progress SE, X 6) Betasana 2000 Betanal SE X 6) Biathlon 4 D X Biscaya OD 240 X Boxer X 2) Bravo Premium X X Broadway X X Butisan S X X Butisan Top X X 2) Calypso SC 480 X Candit X Cantor Cedomon Celest Formula M Cerone Cloud X X 7) Comet Pro Curzate M Cycocel 750 Danadim Progress X X Delan WDG Delaro SC 325 X Devrinol 450 SC X X 2) Dithane NT Envision Envidor X Epok 600 EC X X 2) Express 50 T
161 Valmiste A Pohjavesirajoitus B Käyttökielto peräkkäisinä vuosina C Käytön välttäminen peräkkäisinä vuosina Express Twin Fastac Fazor Fenix X Floramite Focus Ultra X Folicur Xpert Frupica SC Fungazil 100 SL, Fungazil A 25 Fusilade Max X Galera X X 7) Gallery X X Glyfokem 360 Glyfokem Bio 450 Glyphogan 480 SL X 6) Goltix X Gratil X Hedonal MCPA, X K-MCPA neste Infinito X Isomexx X Juventus 90 X Karate Zeon Kestac 50 Korrensääde 5 C Limit, Stabilan Lentagran WP X Logran 20 WG Logran Meko X Matrigon Mavrik 2 F Maxim 100 FS Medifam 320 SC X 6) Menara X Metafol 700 SC X Metrigan, Mistral X Moddus Evo Moddus M X 1) Moncut 40 SC X 2) Monitor X Mospilan Mycostop Nissorun Oxitril Plenum 50 WG Powertwin X 6) Premium Classic Primus Primus XL Proline 250 EC D Mehiläisvaroitus X X X X X X Valmiste A Pohjavesirajoitus B Käyttökielto peräkkäisinä vuosina C Käytön välttäminen peräkkäisinä vuosina D Mehiläisvaroitus Prosaro Puma Extra Ranman Twinpack, X 5) Ranman Top Ratio SX X Reglone X 3) X Revus, Revus Top Ridomil Gold MZ Pepite X Rizolex 50 SC Roundup Bio Active Roundup Gold, Roundup Max Rovral 75 WG X Roxion X X Safari Scala X Select X Senkor X Sekator OD X Shirlan X Signum X 2) Sportak EW X Spotlight Plus X Starane 180, Starane XL Stereo 312.5 EC X X 2) Stomp X Sumi Alpha 5 FW X Sunoco 11 E/3 Switch 62.5 WG X 8) Syllit Tachigaren taimipoltehävite X 1) Tandus Targa Super 5 SC Teldor Terpal Tilt 250 EC Titus WSB X Tomahawk 180 EC Tooler X Topas 100 EC X X Torque-punkkihävite X Totril X Touchdown Premium Tramat 500 SC X 6) Tridex 75 DG Turex 50 WP Consento X 3) Vertimec 018 EC X XL Zardex G Zenit 575 EC X
162 Valmisteiden vesistörajoitukset Tuotenimi ja sovellettavat kasvit Metrimäärä, millä etäisyydellä vesistöstä saa ruiskuttaa mainitulla suuttimella. Yli 100 metrin etäisyydellä vesistöstä kaikilla tuotteilla saa käyttää viuhkasuutinta. 3 5 10 15 20 30 40 50 100 Acanto 90% vähennys 75% vähennys 50% vähennys viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Acanto Prima 90% vähennys 75% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys Acrobat WG Peruna, sipuli 90% vähennys 75% vähennys 50% vähennys 50% vähennys viuhka viuhka viuhka viuhka Agil 100 EC viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Agrimarket Trio/Duplosan Super/ viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Hankkijan Trio Aliette 80 WG viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Ally 50 ST viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Ally Class 50 WG viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Amistar Taimitarhat, vadelma, ei ei 90% vähennys 75% vähennys 50% vähennys viuhka viuhka viuhka karhunvatukka ja muut Rubus-suvun marjakasvit, koristekasvit avomaalla Amistar Top 50% vähennys 50% vähennys viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Amistar Viljat, siemenheinä, peruna, 75% vähennys 50% vähennys viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka sipulit, purjo, porkkana, persilja, juuripersilja, palsternakka, varsiselleri, tilli, kaalikasvit, kiinankaali, lanttu, nauris, salaatti, sokeri- ja punajuurikas, mansikka, herne, papu, rypsi, rapsi, vihannekset, vihanneshedelmät, juurikasvit ja yrtit avomaalla Aramo Papu, sokerijuurikas, rapsi, viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka porkkana, herne, sipuli, purjosipuli, punanata, kaali ja peruna, taimitarhat Ariane S viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Armure viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Attribut Super viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Axial 50 EC viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Avaunt 150 EC viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Basagran M75 Apilapitoiset nurmet ja viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka niiden suojaviljat, herne, öljypellava, puna-apilan siemenviljelykset Basagran SG Apilaa tai sinimailasta viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka sisältävät nurmet ja niiden suojaviljat, vilja-herne-seosviljat, apila, sinimailanen, palkokasvit, avomaankurkku, pellava, istukas- ja taimisipuli, mäkikuisma Basso Taimitarhat ei ei 90% vähennys 50% vähennys 50% vähennys viuhka viuhka viuhka Basso Viljat, nurmi, heinä, rypsi ja 75% vähennys 75% vähennys viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka rapsi Betanal Progress SE viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Betanal SE viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Betasana 2000 viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Biathlon 4 D viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Biscaya OD 240 75% vähennys 50% vähennys viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Boxer Kaikki käyttökohteet ei 90% vähennys 75% vähennys 75% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys Bravo Premium 90% vähennys 75% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys Broadway viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Butisan S Rypsi, rapsi, kukka- ja keräkaali, 90% vähennys 90% vähennys 75% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys lanttu, härkä- ja pensaspapu Butisan TOP Rypsi, rapsi 75% vähennys 75% vähennys 50% vähennys viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Calypso SC 480, hedelmäpuut ei ei ei 90% vähennys 75% vähennys 50% vähennys viuhka viuhka Calypso SC 480, mansikka 75% vähennys 50% vähennys viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka
163 Tuotenimi ja sovellettavat kasvit Metrimäärä, millä etäisyydellä vesistöstä saa ruiskuttaa mainitulla suuttimella. Yli 100 metrin etäisyydellä vesistöstä kaikilla tuotteilla saa käyttää viuhkasuutinta. 3 5 10 15 20 30 40 50 100 Candit herukat, karviainen 90% vähennys 50% vähennys viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Candit Mansikka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Candit omena, päärynä 90% vähennys 90% vähennys 75% vähennys 50% vähennys viuhka viuhka viuhka viuhka Cantor viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Cerone viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Clamox CLEARFIELD CL rypsi ja -rapsi 90% vähennys 90% vähennys 75% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys Consento peruna 90% vähennys 75% vähennys 50% vähennys viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Curzate M 90% vähennys 90% vähennys 75% vähennys 75% vähennys 75% vähennys 75% vähennys 75% vähennys 75% vähennys Cyperkill ristikukkaiset öljykasvit, ei ei ei 90% vähennys 90% vähennys 90% vähennys 90% vähennys 90% vähennys vilja, herne, porkkana, kaali, lanttu, nauris, sipuli, mansikka, kumina Cyperkill vadelma, koristekasvit ei ei ei ei ei 90% vähennys 90% vähennys 90% vähennys avomaalla Danadim Progress herukka, 50% vähennys viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka karviainen Danadim Progress omena 90% vähennys 90% vähennys 75% vähennys 50% vähennys viuhka viuhka viuhka viuhka Danadim Progress vilja, sokerijuurikas, viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka porkkana, sipuli, kaali, lanttu Decis mega EW 50, peltokasvit ja ei ei 90% vähennys 90% vähennys 75% vähennys 75% vähennys 75% vähennys 75% vähennys mansikka Decis mega EW 50, vadelma, herukat, ei ei ei ei ei 90% vähennys 90% vähennys 90% vähennys karviainen, koristekasvit Delan WDG Omena ei ei ei ei ei 90% vähennys 75% vähennys 50% vähennys Delaro SC 325 viljat 90% vähennys 90% vähennys 75% vähennys 50% vähennys viuhka viuhka viuhka viuhka Devrinol 450 SC viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Dithane NT, herukat, karviainen, ei ei ei 90% vähennys 75% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys koristekasvit Dithane NT, peruna 90% vähennys 90% vähennys 75% vähennys 75% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys Duplosan Meko viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Envidor 240 SC, koristekasvit ei 90% vähennys 75% vähennys 50% vähennys viuhka viuhka viuhka viuhka avomaa Envidor 240 SC, mansikka 50% vähennys viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Envidor 240 SC, omena ja päärynä ei ei ei ei 90% vähennys 75% vähennys 50% vähennys viuhka Epok 600 EC 50% vähennys 50% vähennys viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Fastac 50 ja Kestac 50 Koristekasvit ei ei ei ei 90% vähennys 90% vähennys 90% vähennys 90% vähennys avomaalla Fastac 50 ja Kestac 50 Viljat, rypsi, ei ei ei 90% vähennys 90% vähennys 90% vähennys 90% vähennys 90% vähennys rapsi, herne, papu, sokeri- ja rehujuurikas, peruna, kerä-, kukka- ja parsakaali, keltasipuli, purjo, mansikka Fenix ei 90% vähennys 90% vähennys 75% vähennys 75% vähennys 75% vähennys 75% vähennys 75% vähennys Floramire 240 SC, mansikka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Floramite 240 SC, koristekasvit 75% vähennys 50% vähennys viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka avomaa Focus Ultra Peruna, herne, rypsi, rapsi, viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka sokerijuurikas, mansikka, havu- ja lehtipuiden viljelyalat, taimitarhat Galera viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Gallery 75% vähennys 50% vähennys viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Glyfonova Bio viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Goltix, SC ja WG viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Gratil viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka
164 Valmisteiden vesistörajoitukset Tuotenimi ja sovellettavat kasvit Metrimäärä, millä etäisyydellä vesistöstä saa ruiskuttaa mainitulla suuttimella. Yli 100 metrin etäisyydellä vesistöstä kaikilla tuotteilla saa käyttää viuhkasuutinta. 3 5 10 15 20 30 40 50 100 Harmony SX viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Infinito viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Karate WG rypsi, rapsi, viljat, herne, ei ei 90% vähennys 90% vähennys 90% vähennys 90% vähennys 90% vähennys 90% vähennys peruna, kaali, lanttu, nauris, porkkana, sipuli, nippusipuli, purjo, sokerijuurikas, punajuurikas, mansikka, kumina Karate WG vadelma, herukka, kar- ei ei ei ei ei 90% vähennys 90% vähennys 90% vähennys viainen, koristekasvit avomaalla Karate Zeon rypsi, rapsi, viljat, herne, ei ei 90% vähennys 90% vähennys 90% vähennys 90% vähennys 90% vähennys 90% vähennys peruna, kaali, lanttu, nauris, porkkana, sipuli, nippusipuli, purjo, sokerijuurikas, punajuurikas, mansikka, kumina, salaatti avomaalla Karate Zeon vadelma, herukka, ei ei ei ei ei 90% vähennys 90% vähennys 90% vähennys karviainen, koristekasvit avomaalla, metsässä varastoitu puutavara Lentagran WP 90% vähennys 75% vähennys 50% vähennys viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Logran 75% vähennys 50% vähennys viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Logran Plus Oxitril ei ei 90% vähennys 90% vähennys 75% vähennys 75% vähennys 75% vähennys 75% vähennys Matrigon 72 SG viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Mavrik 2 F omena, päärynä ei ei ei ei ei ei ei 90% vähennys Mavrik 2 F vadelma, herukka, ei ei ei 90% vähennys 90% vähennys 75% vähennys 75% vähennys 75% vähennys karviainen, koristekasvit avomaalla, joulukuusi Mavrik 2 F viljat, rypsi, rapsi, mansikka, ei 90% vähennys 90% vähennys 75% vähennys 75% vähennys 75% vähennys 75% vähennys 75% vähennys herne, lanttu, nauris, porkkana, kaali, sipuli, kumina Medifam 320 SC viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Menara viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Mesurol etanasyötti ei ei ei ei ei viuhka, 25 m viuhka viuhka Metafol 700 SC viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Mistral viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Moddus M viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Mospilan, koristekasvit avomaa 75% vähennys 50% vähennys viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Mospilan, omena ja päärynä ei 90% vähennys 75% vähennys 75% vähennys 50% vähennys viuhka viuhka viuhka Mospilan, rypsi ja rapsi viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Nissorun, hedelmäpuut ei 90% vähennys 90% vähennys 75% vähennys 50% vähennys viuhka viuhka viuhka Nissorun, mansikka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Nissorun, vadelma ja koristekasvit 75% vähennys 50% vähennys viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Nufarm MCPA/Hankkijan MCPA/ viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Agrimarket MCPA Oxitril ei ei 90% vähennys 90% vähennys 75% vähennys 75% vähennys 75% vähennys 75% vähennys Pistol 90% vähennys 75% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys Plenum 50 WG viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Previcur Energy viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Primus viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Proline viljat ja öljykasvit 50% vähennys 50% vähennys viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Prosaro 50% vähennys viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Puma Extra viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Ranman viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Ratio 50 SX viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Ratio Combo ei 50% vähennys viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka
165 Tuotenimi ja sovellettavat kasvit Metrimäärä, millä etäisyydellä vesistöstä saa ruiskuttaa mainitulla suuttimella. Yli 100 metrin etäisyydellä vesistöstä kaikilla tuotteilla saa käyttää viuhkasuutinta. 3 5 10 15 20 30 40 50 100 Reglone 90% vähennys 90% vähennys 75% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys Revus viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Revus Top viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Ridomil Gold MZ 90% vähennys 90% vähennys 75% vähennys 50% vähennys viuhka viuhka viuhka viuhka Roundup Bio viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Roundup Gold viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Roundup Flex viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Rovral 75 WG Mansikka, rypsi, rapsi, viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka kaalikasvit, sipuli, porkkana Rovral 75 WG Vadelma, koristekasvit 90% vähennys 75% vähennys 50% vähennys viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Safari viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Scala Mansikka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Scala Omena, päärynä ei ei 90% vähennys 90% vähennys 75% vähennys viuhka viuhka viuhka Sekator OD viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Senkor viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Shirlan 75% vähennys 50% vähennys viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Signum Mansikka, kaali, porkkana, 90% vähennys 90% vähennys 75% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys herne, sipuli, purjo, salaatti Signum Omena, päärynä, luumu, ei ei ei ei ei 90% vähennys 75% vähennys 50% vähennys kirsikka Spotlight Plus viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Spotlight Plus viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Stabilan 750 SL / Hankkijan CCC viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Starane XL viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Stomp Porkkana, sipuli ei ei 90% vähennys 90% vähennys 90% vähennys 90% vähennys 90% vähennys 90% vähennys Sumi Alpha 5 FW, herukat, ei ei ei ei ei 90% vähennys 90% vähennys 90% vähennys koristekasvit avomaa Sumi Alpha 5 FW, peltokasvit, nurmikot, ei ei ei 90% vähennys 90% vähennys 90% vähennys 90% vähennys 90% vähennys golfkentät Switch 62,5 WG kirsikka ei ei ei ei ei 90% vähennys 75% vähennys 50% vähennys Switch 62,5 WG mansikka, salaatit, 90% vähennys 90% vähennys 75% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys pavut herne Switch 62,5 WG vadelma, musta- ei ei 90% vähennys 90% vähennys 75% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys herukka, karhunvatukka, koristekasvit Targa Super 5 SC viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Teldor, mansikka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Teldor, vadelma ja herukat 75% vähennys viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Terpal viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Tilt 250 EC taimitarhat, koristekasvit 50% vähennys viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka ja taimistot Tilt 250 EC viljat, sokerijuurikas, viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka golfkentät Titus viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Titus WSB viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Tomahawk 180 EC viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Topas 100 EC viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Topsin WDG 700 herukat, karviainen ei ei 90% vähennys 75% vähennys 75% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys Topsin WDG 700 viljat, purjo, härkäpapu 90% vähennys 75% vähennys 50% vähennys 50% vähennys viuhka viuhka viuhka viuhka Tramat 500 SC viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka viuhka Tridex 75 DG herukat ja karviainen ei ei ei 90% vähennys 90% vähennys 75% vähennys 75% vähennys 75% vähennys Tridex 75 DG peruna ei ei 90% vähennys 90% vähennys 75% vähennys 75% vähennys 75% vähennys 75% vähennys Vertimec 018 EC koristekasvit ei ei ei ei 75% vähennys 75% vähennys 75% vähennys 75% vähennys avomaalla Vertimec 018 EC mansikka ei 90% vähennys 90% vähennys 75% vähennys 75% vähennys 75% vähennys 75% vähennys 75% vähennys Zenit 575 EC 90% vähennys 90% vähennys 75% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys 50% vähennys
166 Yleisimpien rikkakasvien tunnistekuvat Peltokorte Niittyleinikki Peltoemäkki Pihatähtimö Ruiskutusvaihe: Ruiskutusvaihe: Ruiskutusvaihe: Ruiskutusvaihe:
167 Peltohatikka Jauhosavikka Pihatatar Pelto-orvokki Ruiskutusvaihe: Ruiskutusvaihe: Ruiskutusvaihe: Ruiskutusvaihe:
168 Yleisimpien rikkakasvien tunnistekuvat Hevonhierakka Peltoukonnauris Lutukka Peltomatara Ruiskutusvaihe: Ruiskutusvaihe: Ruiskutusvaihe: Ruiskutusvaihe:
169 Pillike Punapeippi Peltopähkämö Peltosaunio Ruiskutusvaihe: Ruiskutusvaihe: Ruiskutusvaihe: Ruiskutusvaihe:
170 Yleisimpien rikkakasvien tunnistekuvat Pelto-ohdake Tummarusokki Peltovalvatti Linnunkaali Ruiskutusvaihe: Ruiskutusvaihe: Ruiskutusvaihe: Ruiskutusvaihe:
171 Luoho Kylänurmikka HYÖDYNNÄ sähköiset palvelut hankkija.fi/kasvuohjelmat Ruiskutusvaihe: Ruiskutusvaihe: BSAG-laskuri Baltic Sea Action Groupin kanssa yhdessä toteutettu laskuri, jonka avulla tarkistat nopeasti, päätyvätkö ravinteet satoon vai Itämereen. Kasvitautiennuste Rahanarvoinen palvelu, jonka avulla voit ennakoida viljojen tautien torjuntatarpeen, valita sopivan aineen ja ruiskutusajankohdan. Viljatilan Kasvuohjelmat Jokaiselle lajikkeelle ja käyttötarkoitukselle löytyy tutkimustietoon perustuva viljelyohjelma, jonka avulla pyritään maksimoimaan tilan tuotto. Kasvuohjelma päätyy selvään ostoslistaan. Voit siirtää ostoslistan tuotteet kätevästi verkkokaupan ostoskoriin. Nurmen Kasvuohjelmat Nurmen Kasvuohjelma on uusi karjatiloille räätälöity vastaava ratkaisu kuin viljatiloillekin.
Hankkija Kasvun osaaja