NOITA LAULAN, JOITA TIIJÄN - Aikuisten yhteisohjelma

Samankaltaiset tiedostot
Huom! Kaikissa tansseissa vapaa käsi on aina vapaana, mikäli ei toisin sanota.

Suomen Nuorison Leikkejä -kirjan ohjeet pohjalta sommitellut Petri Hoppu

PISPALAN SOTTIISI 2016

Odotetaan 8 iskua, jonka jälkeen kävellään parijonossa piirin kehällä vp 24 askelta. (yht. 4x8)

Perinteiset tanssit ovat saaneet raikasta ilmettä Antti Järvelän railakkaissa sovituksissa ja Hanna Poikelan sommitelmissa.

Purkkikset ovat yleisöstä katsoen vasemmalla puolella oleva kuvio ja Hippikset oikealla puolella.

KOIVISTON POLSKA. kävely-, puolijuoksu- ja hyppyaskelia sekä kanta- ja varvashyppy askelia tanssijat seisovat piirin kehällä kädet vapaina

Pipsa Nieminen Vanhat tanssit Jyväskylän yliopiston promootiossa 2009

MONIKKO=YKSIKKÖ (D-taitotaso) Koreografia: Paula Kettu Musiikin sävellys ja sovitus: J-P Piirainen

FolkJam Goes Wanhat. Vastuut eli tanssiin kutsut (Kuuteen menevä osa) A1 Vuorovastuu tytöt

#SITYLLÄ D-TAITOTASO Koreografia: Susanna Kivinen Musiikin sävellys ja sovitus: Joonas Ojajärvi #MESTOILLA

Välkkä PIHAMASURKKA. Askelsarjoja: Kalenat 2019 Taitotaso C Koreografia Jutta Wrangén Musiikki J-P Piirainen

Tanssijat pareittain rinnakkain, tytön käsi lepää pojan ojennetun käden päällä. Pojan vapaa käsi selän takana, käden selkä selkää vasten.

TANHUMARKKINAT C-TAITOTASO Koreografia: Susanna Kivinen Musiikin sävellys ja sovitus: Joonas Ojajärvi VILAUSVALSSI

käsi kädessä, kädet käsissä, peukalo-ote, piiriote, portti, kättelyote piiri, paripiiri, jono, parijono, vapaasti tilassa, avorivistö

LIIKUNTATUNNILLA! B-TAITOTASO Koreografia: Paula Kettu Musiikin sävellys ja sovitus: J-P Piirainen

Leskisillä. Pispalan Sottiisi 2018 Taitotaso A Kor. Jutta Wrangén

Tanssillinen voimistelu: hopeamerkki

ASEMAOHJELMA 1. Ohjelman liikkeet Huomio, esimerkki, kuva Kuvio. 1-2 paikallaan, katse kaveriin. 3-4 jalan ojennus aukikierrossa lattiaa pitkin

Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen

LANKAKERÄ NEULOMINEN

3. Katse kääntyy 90 astetta oikealle, siis 45 astetta rintamasuunnasta ja vielä 90 astetta takaisin vasemmalle.

Tai Chi Qigong Shibashi: Ohjekirja

1) Alkulämpö 12 min. Alkulämpö ulkona. Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos. Koordinaatiot 3 min, hölkkäpalautus.

TSEMPPIÄ KESÄÄN JA MUISTA, ETTÄ VASTUU ON NYT SINULLA! MITÄ ENEMMÄN JAKSAT TEHDÄ TÖITÄ KESÄLLÄ, SITÄ HELPOMPAA PELAAMINEN ON ITSE PELIKAUDEN AIKANA!

MERTEN AALLOILLA, PIENISSÄ PIRTEISSÄ JA KOTIKOIVUN JUUREEN LASTEN LEIKKIOHJELMA

TALVEN TAIKAA A-TAITOTASO Koreografia ja laulun sanat: Kaisa Alatalo Musiikin sävellys ja sovitus: Joonas Ojajärvi 1. TALVIMARSSI ASKELIKOT

KARJALAISEN MUSIIKIN TEEMAVUODEN 2013 LAULULEIKIT

KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET. TEKNISET TAIDOT perusvoimistelu - käynti

SEISAN 1(12) SEISAN. 1. Yoi

Nuorten Liiketaitoharjoittelu

TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS

Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet InnoSport

Kaikki mukaan taukojumppaan! Nyt on vuorossa hyppimistä, venyttelyä, juoksua, tasapainoilua - kaikkea kivaa.

8-10 mm paksu veneköysi tai hyppynaru, päässä solmut

VALMIUSASENTO SEISTEN vasen jalka hieman oikean jalan etupuolella jalkaterät hartian leveyden verran erillään sivusuunnassa jalkaterät ovat hieman

JUOKSUTEKNIIKAN HARJOITUKSET

Lajitekniikka: venyttely

Liikkeitä joka lähtöön

Sandokai Aikido Jo-katat

Loppuverryttely salissa

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet

Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti.

käsi kädessä, kädet käsissä, peukalo-ote, piiriote, portti, kättelyote piiri, paripiiri, jono, parijono, vapaasti tilassa, avorivistö

Voima. Sivu 1. Sykki B-pojat kesä 2017

Keskitason ohjelma. Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle. 1. Alkulämmittely hiihtoliike. 2. Viivakävely eteenpäin

EUROPEADE 2017 SUOMALAISTEN YHTEISTANSSIT - OHJEET

C-tytöt, omatoiminen jakso

BOLVANTSIK, Paatene, Aunuksen piiri

HARJOITUSOHJELMA, HJK C

1. Niilo 2. Juho Kusti 3. Tapio 4. Valentin 5. Paavo 6. Siiri 7. Hertta 8. Veikko 9. Ester 10.Henry

Timanttimerkin suorittamisen voi aloittaa aikaisintaan sinä vuonna, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta (8v.).

iloa yhdessä liikkuen KUMINAUHALLA VOIMAA

Taso 1. Yhden pelaajan pallokontrollitemput SORMILYÖNTI HIHALYÖNTI

Etunoja ja käden ojennus

Lisää toiminnallista voimaa

TÄHTIDIPLOMILIIKKEIDEN OPETTAMISEN JA ARVIOINNIN OHJEET. Taso 1

D -IKÄISTEN HARJOITTELUA

Pesäpallon perustekniikat. Eero Pitkänen Aineseminaari 2ov Liikunnan sivuaineopinnot Joensuun yliopisto kevät 2003

ISU Frankfurt GlobalSeminar Muistiinpanot Anna Larmo ja Inka Bister

Keravan Kori-80 Pojat 04-05, Kontiot ja Vintiöt Kesäharjoittelu 2016

Lihashuolto. Venyttely

Henkilökohtainen harjoitusohjelma


( 32 LIIKETTÄ / 4.GUP / SININEN VYÖ ) Liikesarjan alussa oppilas seisoo viivalla AB ja katse on suuntaan D

1. Aloitusliike Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille Valkoinen kurki levittää siipensä...6

Alkulämpö salissa. 1) Alkulämpö 12 min. Lämmittely 3 min. Liikkuvuus, pikkuhyppelyt, 4 min

KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT. LAJITAIDOT juokseminen - perusjuoksu

Tekijät: Kerstin Wallner ja Klaus Miltenberger ( 2010) Lisenssi Projekt Spiel:n kautta

6. kyu. 5. kyu. aihanmi katatedori ikkyo omote etujalalla liikkeelle ura takajalalla liikkeelle ei saa työntää kädellä

1 C : V I N O P E N K K I P U N N E R R U S K Ä S I P A I N O I L L A 2-3 X 5

NIVELLIIKKUVUUSHARJOITTEITA

Kisaopas. Triathlonin SM-pikamatka ja perusmatkan. kuntosarja Nurmijärvi. Hyvinkään Pyöräilijät

Prepared by: Tiina Kukonlehto Date: :59

KOTIKUNTOILUOPAS. Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat

Datatähti 2019 loppu

Jouluaaton kunniavartion Ohjeistus Ylöjärven Reserviupseerit ry Ylöjärven Reservinaliupseerit ry

8. P97 seututaitokoulu (1h,45min)

Lepää liikkeiden välillä noin sekuntia tai kunnes syke on hieman tasaantunut ja tunnet olevasi valmis jatkamaan.

OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Tasapainokortit SISÄLTÖ KEHITTÄÄ PELAAMINEN

B-luokka Yleistä. Hyppy. Hyppy. Hypyn arvostelu juoksu. Hypyn arvostelu. mattokasa

2 / 12 8:59 Page 2 4 / 34 [Yhden jalan puristusluistelu] Potkaisevan jalan ojentaminen suoraksi - puristus sivulle Painon siirtäminen liukuvan jalan p

Muodon 3. osa. liike lantion

Pronssimerkki ~ 1 ~ REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: heiluntakorkeus)

2x8 polvien joustot 2x8 jousto-täpit rummuttaen jalkapohjilla lattiaan, lantio keinuu mukana

REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: heiluntakorkeus)

REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4-6: cm)

REKKI: (1-3 sarja: rintakorkeus, 4-6 sarja: heiluntakorkeus)

Oranssi vyö, 4.kyu (Yonkyu)

3. Koordinaatioharjoittelu:

MOTORISTEN PERUSLIIKUNTATAITOJEN HARJOITTELU

1) Loppuverryttely (jäähdyttely) 8 min

JES! Virtuaali juoksukoulu - Kuntopiiri

TYTTÖJEN TAITORYHMÄT - tytöt 7-12 vuotta Jyväskylän Voimistelijat-79

VOIMISTELUN LATTIALAJIEN PASSI

Liikuntaohjelma: viikot 1-6

ACTIVE CHEER STAGE LIIKKEIDEN VAATIMUKSET

LUMILAJIKOULU SISÄKERRAN OHJELMA (V4) Laatinut Antton Lämsä

LIIKKUVA KOULU-SEMINAARIN LQ-OHJELMAN WORKSHOP (45 min)

( 24 LIIKETTÄ / 7.GUP / YLEMPI KELTAINEN VYÖ ) Liikesarjan alussa oppilas seisoo viivalla AB ja katse on suuntaan D

Transkriptio:

PISPALAN SOTTIISI 2018 TYÖ JA ILONPITO NOITA LAULAN, JOITA TIIJÄN - Aikuisten yhteisohjelma Koreografia: Jukka Heinämäki

NOITA LAULAN, JOITA TIIJÄN :,: Noita laulan, joita tiijän, joita tiijän ja tajuan :,: Noita ennen eukko neuvoi, oma vanhempi opetti, kultaisilla kunnahilla, metisillä mättähillä Noita laulan, joita tiijän, joita tiijän ja tajuan, noita laulan TANSSIJOIDEN SISÄÄNTULO: Kävellään sivuilta jonoissa alkumusiikin aikana riveiksi LAULU 1-3 Kävellään riveinä 6 askelta kohti yleisöä alkaen vasemmalla jalalla. Samanaikaisesti nostetaan yhdistetyt kädet hitaasti etukautta ylös. 4-5 Keinunta paikalla 5 askelta ylhäällä olevien käsien myötäillessä liikettä 1-3 Peräännytään 6 askelta taaksepäin laskien samalla yhdistetyt kädet hitaasti alas. Oikea jalka aloittaa. 4-5 Keinunta paikalla kädet yhdistettyinä alhaalla oikea jalka aloittaa. 6-9 Pyörintä itsensä ympäri vastapäivään 6 hitaalla kävelyaskeleella ja 3 nopealla polulla. Vasen jalka aloittaa. Samanaikaisesti nostetaan vasen käsi kyynärpää edellä ylös ja lasketaan alas. 10-13 Pyörintä myötäpäivään samoin kuin edellä. Oikea jalka aloittaa ja oikea käsi nousee ja laskee. 14-16 Kävellään riveinä 6 askelta kohti yleisöä alkaen vasemmalla jalalla. Samanaikaisesti nostetaan yhdistetyt kädet hitaasti etukautta ylös. 17-18 Keinunta paikalla 5 askelta ylhäällä olevien käsien myötäillessä liikettä 19-20 Kädet laskevat alas ja nousevat ylös (3-2)

SOITTO 1. säkeistö 1-5:,: Tanssitaan 8 (tai 6) parin jonoissa 22 hyppyaskelta kädet vyötäröllä alkaen vasemmalla jalalla siten, että yleisöstä katsoen parittomat rivit kääntyvät vasempaan ja tanssivat kohti taustaa ja yleisöstä katsoen parilliset rivit kääntyvät oikeaan ja tanssivat kohti yleisöä. 6-9 Rivit tanssivat vastakkain 4 polkanomaisella askeleella (polvi nousee edessä, taaempi jalka tulee hiukan ennen etummaista maahan tasahypyssä) 10-13 Perääntyminen rivinä 4 polkanomaisella askeleella 14-16 Kierretään 6 kävelyaskeleella itsensä ympäri kierros vastapäivään. 17-18 Tanssitaan paikalla: 1 2 3 1 2 Hyppy - askel polku polku v v o v o Ensimmäinen askel poljetaan ja polvi nousee etukautta. 2. säkeistö 1-5:,: Palataan samaa reittiä takaisin 22 hyppyaskeleella kädet vyötäröllä. 6-9 Tanssitaan 4 polkanomaista askelta kohti yleisöä 10-13 Peräännytään 4 polkanomaisella askelikolla. 14-16 Kierretään 6 kävelyaskeleella itsensä ympäri kierros vastapäivään. 17-18 Tanssitaan paikalla: 1 2 3 1 2 Hyppy - askel polku polku v v o v o

PAIMENPLIKAN VALSSI ALKUKUVIO Alkukuvio: Kahdeksan (tai kuuden) parin rivit yläotteessa kasvot kohti yleisöä 1. säkeistö A (1-16) 1-2 Kaksi jalanheittoa yläotteessa alkaen oikean jalan heilautuksella 3 Tyttö pyörähtää yhdellä etuaskelvalssilla pojan käsien alla itsensä ympäri vastapäivään, pojalla sivuaskel vasemmalle 4 Yläotteessa oikean jalan heilautus kasvot kohti yleisöä 5-8 Jalanheitot ja pyörähdykset takaisin. Vasen jalka heilahtaa ensin, tytön pyörähdys myötäpäivään pojan käsien alla, pojan sivuaskel oikealle. Lopuksi jäädään pareittain vastakkain peukaloristiotteeseen. 9-12 Tanssitaan peukaloristiotteessa neljällä tavallisella valssiaskeleella yksi kierros myötäpäivään 13-14 Pareittain vastakkain peukaloristiotteessa oikean ja vasemman jalan heilautukset paikalla 15-16 Pyörähdys paikalla kahdella tavallisella valssiaskeleella itsensä ympäri vastapäivään B (17-32) 17-24 Yleisöstä katsoen eturivin oikean puoleisin ja takarivin vasemman puoleisin pari muodostavat portit, jotka tanssivat kahdeksalla valssilla parijonoksi. Muut parit tanssivat jonossa ketjuna kädet käsissä kohti portin lähtöpaikkaa, ja muodostavat sinne päästyään portin, joka tanssii jonon yli. Lopuksi pojat kääntyvät parista pois päin kasvot rivissä tulosuuntaan.

25-32 Tanssitaan kahdeksalla valssilla tytöt sisäpiirissä kädet vyötäröllä yksi kierros myötäpäivään ja pojat ulkopiirissä yksi kierros vastapäivään. Pojat muodostavat lopuksi poikittaiset vastakkaisrivit. Tytöt jäävät keskelle piiriksi. 2. säkeistö A (1-16) 1-4 Pojat vastakkaisissa riveissä kädet vyötäröllä jalanheitot ja pyörähdykset alkaen oikean jalan heilautuksella. Tytöt samoin suljetussa piirissään 5-8 Toistetaan alkaen vasemman jalan heilautuksella 9-10 Tytöt lyönti poikittain piirissä keskelle neljällä valssilla. Pojat tanssivat kaksi valssia riveinä eteen kädet vyötäröllä ja kaksi valssia taakse. 11-12 Oikean ja vasemman jalan heilautukset paikalla riveissä kädet vyötäröllä. 15-16 Pyörähdys paikalla kahdella tavallisella valssiaskeleella itsensä ympäri vastapäivään

B (17-32) 17-18 Tytöt keskellä pareittain pyörintä kyynärkoukussa kahdella valssilla kierros myötäpäivään. Pojat kahdella valssilla tyttönsä vasemmalle puolelle taakse 19-20 Poika ottaa tyttönsä takatanssiotteeseen ja he tanssivat kahdella valssilla vastakkaiselle paikalle 21-24 Poika pyörittää tyttöänsä vastapäivään ja pyöräyttää tytön viimeisellä tahdilla vasemman kätensä alta myötäpäivään 25-26 Paluu takatanssiotteessa keskelle vastaantulevan parin vasemmalta puolelta 27-28 Tytöt pyörivät keskellä kyynärkoukussa kierroksen myötäpäivään Pojat palaavat lähtöpaikalleen kahdella valssilla 29-30 Tytöt tanssivat poikansa luo kahdella valssilla Pojat kaartavat omalla paikallaan vastapäivään 31-32 Poika pyöräyttää tyttönsä vastapäivään ja lopuksi käden alta myötäpäivään. Jäädään neljän parin riveiksi kasvot kohti yleisöä pareittain yläotteessa 3. säkeistö A (1-16) 1-4 Riveissä yläotteessa jalanheitot ja tytön pyöräytys. Ensimmäinen rivi aloittaa oikean jalan heilautuksella, toinen vasemman, kolmas oikean jne. JALANHEITTOSUUNNAT 5-8 Toistetaan vastakkaisilla jaloilla palaten takaisin rivien lähtöpaikoille 9-12 Tanssitaan peukaloristiotteessa pareittain neljällä tavallisella valssiaskeleella myötäpäivään 13-14 Pareittain vastakkain peukaloristiotteessa oikean ja vasemman jalan heilautukset 15-16 Pyörähdys paikalla kahdella tavallisella valssiaskeleella itsensä ympäri vastapäivään

B (17-32) 17-24 Tanssitaan pareittain yläotteessa kahdeksalla valssilla 1/2 kierrosta vastapäivään piiriksi siten, että ensimmäinen rivi lähtee yleisöstä katsoen oikealle, toinen vasemmalle, kolmas oikealle jne. 25-32 Yläotteessa 4 valssia piirin keskustaan ja 4 valssia takaisin piirin kehälle tytön kiertäessä poikaansa vastapäivään ja pyörähtäessä lopuksi käsien alta vastapäivään. 4. säkeistö A (1-16) 1-2 Piirissä kädet käsissä kaksi jalanheittoa alkaen oikean jalan heilautuksella 3 Tyttö pyörähtää yhdellä etuaskelvalssilla poikansa edestä toiselle puolelle. Poika sivuaskel paikalla. 4 Oikean jalan heilautus piirissä. 5-8 Toistetaan siten, että tyttö palaa omalle paikalleen. Vasemman jalan heilautus aloittaa. 9-12 Tanssitaan peukaloristiotteessa pareittain neljällä tavallisella valssiaskeleella myötäpäivään. 13-14 Pareittain vastakkain peukaloristiotteessa oikean ja vasemman jalan heilautukset paikalla 15-16 Pyörähdys paikalla kahdella tavallisella valssiaskeleella itsensä ympäri vastapäivään. Lopuksi jäädään pareittain vastakkain piirin kehälle.

SATIAISEN POLSKA Soittojärjestys: A A B B A A B B A A B B A Musiikin tahdit: 3 3 2 2 2 2 2 2 2 Tanssijaksot: 3 3 4 3 3 4 Askel: 3 3 4 1 2 3 1 2 3 1 2 3 4 kisa kisa askel kisa kisa askel kisa kisa kisa kisa o v o v o v o v o v o v o v o v o v vasemmalle käännös oikeaan käännös vasempaan Käännöksessä ulompi jalka lentää sivulta 3 3 4 1 2 3 1 2 3 1 2 3 4 kisa kisa askel kisa kisa askel kisa kisa kisa tasa o v o v o v o v o v o v o v o v vasemmalle käännös oikeaan käännös vasempaan Toistetaan A alkaen oikealle vasemmalla jalalla (3 3 4 3 3 4 ) B Musiikin tahdit: 1 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 Tanssijaksot: 1 6 6 6 4 4 Askel: 1 6 6 6 4 1 1 2 3 4 5 6 polku hyppy hyppy hyppy hyppy juoksu juoksu juoksu juoksu v o v o v o v o v 1 2 3 4 5 6 hyppy hyppy hyppy hyppy juoksu juoksu juoksu juoksu o v o v o v o v 1 2 3 4 5 6 hyppy hyppy hyppy hyppy juoksu juoksu juoksu juoksu o v o v o v o v 1 2 3 4 tap tap juoksu juoksu juoksu juoksu v o v o ympäri vastapäivään

4 1 2 3 4 tap tap juoksu juoksu juoksu juoksu v o v o ympäri vastapäivään Toistetaan B (1 6 6 6 4 4) Alkukuvio: Muodostetaan alkusoitolla 16 parin ristipiirit (tai 12 parin) RISTIPIIRIT A 1-8 Tanssitaan ristipiirissä A-askelsarja aloittaen myötäpäivään 1-8 Tanssitaan A-askelsarja ristipiirissä vastapäivään. Avataan lopuksi ristipiiri niin, että jäädään piirin kehälle tytöt kasvot piiristä ulospäin ja pojat kasvot piirin keskustaan B 9-19 Tanssitaan B-askelsarja kädet vyötäröllä nyrkissä aloittaen vasemmalla jalalla. Pojat: piirin keskustaan - pareittain paikalla vastakkain - piiristä ulospäin Tytöt: piiristä ulospäin - pareittain paikalla vastakkain - piirin keskustaan. Taputukset ja pyörähdykset vastakkain piirin kehällä. B-OSAN SUUNNAT PIIRIN KEHÄLLÄ 1 3 2 2 3 1

9-11 Lyönti poikittain piirissä kädet käsissä B-askelsarjalla 12-13 Perääntyminen piiriksi B-askelsarjalla 14-15 Lyönti pitkittäin B-askelsarjalla 16-19 Taputukset ja juoksut pyörähtämättä perääntyen pitkittäiseksi vastakkaisriviksi A 1-8 Parit tanssivat laukkaotteessa A-askelsarjalla vieraalle paikalle ohittaen toisensa vasemmalta puolelta. Poika aloittaa oikealla ja tyttö vasemmalla jalalla ristiin. 1-8 Palataan takaisin A-askelsarjalla kuten edellä. Päinvastaiset jalat aloittavat. Jäädään lopuksi pojat kasvot kohti kuvion keskustaa ja tytöt kasvot kuvion keskustasta ulospäin. B 9-19 Tanssitaan B-askelsarja kädet vyötäröllä nyrkissä alkaen vasemmalla jalalla. Pojat: Vastakkaista riviä kohti - parin kanssa vastakkain - kuviosta ulospäin Tytöt: Kuviosta ulospäin - parin kanssa vastakkain - vastakkaista riviä kohti Taputukset ja pyörähdykset pareittain vastakkain rivissä. 1 3 1 3 2 2 2 3 1 2 1 3 9-11 Rivit tanssivat vastakkain kädet käsissä B-askelsarjalla. 12-13 Tanssitaan paikalla rivinä B-askelsarja 14-15 Peräännytään takaisin vastakkaisriviksi B-askelsarjalla. 16-19 Taputukset ja pyörähdykset kasvot kohti vastakkaista riviä

A 1-8 Rivit tanssivat takaa ristiin ketjuina A-askelsarjalla. Pojan johtama ketju aloittaa oikealla jalalla ristiin ja ohittaa vastaantulevan ketjun taustan puolelta. Tytön johtama ketju aloittaa vasemmalla jalalla ristiin. 1-8 Paluu takaisin samaa reittiä ketjuina A-askelsarjalla jääden lopuksi laajaksi kaareksi. Päinvastaiset jalat aloittavat. Jäädään lopuksi pojat kasvot kohti kuvion keskustaa ja tytöt kasvot kuvion keskustasta ulospäin. KETJUJEN PAIKANVAIHTO B 9-19 Tanssitaan B-askelsarja aloittaen itsestä katsoen vasemmalle. Pojat: kaaren keskustaan - pareittain paikalla vastakkain - kaaresta ulospäin. Tytöt: kaaresta ulospäin - pareittain paikalla vastakkain - kaaren keskustaan. Taputukset ja pyörähdykset vastakkain kaaren kehällä jääden lopuksi kasvot kohti yleisöä. 9-11 Muodostetaan rivi kasvot kohti yleisöä kädet käsissä B-askelsarjalla. 12-13 Muodostetaan tyttöjen eturivi ja poikien takarivi B-askelsarjalla kädet vyötäröllä nyrkissä kasvot kohti yleisöä. Pojat perääntyvät ja tytöt tanssivat askelsarjan paikoillaan. 14-15 Kaikkia tanssivat askelsarjan paikoillaan kädet vyötäröllä nyrkissä kasvot kohti yleisöä. 16-19 Taputukset ja pyörähdykset paikalla jääden lopuksi kasvot kohti omaa paria.

EI NIIN HILJAA AURINKO LASKE Ei niin hiljaa aurinko laske ettei lehti huisku Ei niin hyvää uutta kultaa ettei vanha muistu Muistakko heila kun maattihin niitä ensimmäisiä öitä Eikä niitä sillon muistettu niitä raskahia töitä Seittemän kertaa se vanha kulta mun aittani ympäri kiersi Olisin mä oven avannu mutta uusi kulta kielsi Seittemän kertaa se vanha kulta mun aittani tikkoja laski Makasin uuren seinällä ja itkin katkerasti Ensi öitä kun maattihin niin en minä saanut unta kun hiljallensa sytytettihin rakkauren tulta Niinhän se meirän väli oli ennen lämpöönen kun maito Sull oli halu halata ja mull oli siihen taito Tanssitaan 8 (tai 6) parin kuvioissa ALKUKUVIO

1. säkeistö (Ei niin hiljaa aurinko laske...) 1-2 Rivit perääntyvät kahdella vaihtoaskeleella alkaen vasemmalla jalalla kädet vapaana alhaalla. 3-4 Pyöritään paikalla vinoneliö 4 kävelyaskeleella pyörien itsensä ympäri yksi kierros myötäpäivään. 5-8 Pojat tanssivat tyttöjensä eteen kahdella vaihtoaskeleella ja tekevät 4 kävelyaskeleella vinoneliön pyörien itsensä ympäri myötäpäivään. Tytöt keinuvat paikalla rytmissä alkaen 4 askelta ja pyörivät itsensä ympäri 4 askeleella myötäpäivään 2. säkeistö (Muistakko heila kun maattihin...) 1-4 Pojat perääntyvät rivinä kahdella vaihtoaskeleella ja pyörivät itsensä ympäri myötäpäivään 4 kävelyaskeleella Tytöt tanssivat poikiensa mukana rivinä eteenpäin kaksi vaihtoaskelta ja pyörivät itsensä ympäri 4 kävelyaskeleella vinoneliön myötäpäivään 5-8 Pojat keinuvat paikalla rytmissä 4 askelta ja pyörivät itsensä ympäri 4 askeleella myötäpäivään Tytöt perääntyvät rivinä kahdella vaihtoaskeleella ja pyörivät itsensä ympäri vinoneliön 4 kävelyaskeleella 3. säkeistö (Seittemän kertaa se vanha kulta...) 1-4 Pojat ja tytöt tanssivat eteenpäin riveinä kahdella vaihtoaskeleella oman parinsa oikealle puolelle yhdeksi riviksi ja tanssivat vinoneliön toistensa ympäri 4 kävelyaskeleella vastapäivään pyörien samalla itsensä ympäri myötäpäivään PARIN KIERTO 1. 2. 3. 4. 5. 5-8 Rivit perääntyvät taaksepäin kahdella vaihtoaskeleella ja pyörintä itsensä ympäri myötäpäivään 4 kävelyaskeleella

4. säkeistö (Seittemän kertaa se vanha kulta) 1-8 Pojat keinunta paikalla 8 kävelyaskelta ja pyörintä vinoneliössä itsensä ympäri myötäpäivään kaksi kierrosta 8 kävelyaskeleella. Tytöt tekevät päinvastoin ensin pyörintä ja sen jälkeen keinunta. 5. säkeistö (Ens öitä kun maattihin...) 1-8 Yleisöstä katsoen oikeanpuoleinen tyttö ja vasemman puoleinen poika tanssivat kahdella sottiisisarjalla rivien välistä toisiaan kohti muiden seuratessa jonona kädet vapaana heidän perässään. Jonot ohittavat toisensa vasemmalta ja jäädään lopuksi kahteen riviin kasvot kohti yleisöä tytöt edessä. JONOT 6. säkeistö (Niinhän se meidän väli oli ennen...) 1-4 Rivit tanssivat kohti yleisöä kaksi vaihtoaskelta ja pyörivät vinoneliön itsensä ympäri myötäpäivään 4 kävelyaskeleella 5-8 Peräännytään kahdella vaihtoaskeleella ja 4 kävelyaskeleella ja samalla muodostetaan kaari, jossa tytöt ovat poikansa edessä

IHALEMPSIN POLKKA Askelikot: A-osa (1-8:,:) 1 2 1 2 1 2 1 2 2 x Jalat: rist vier rist vier rist vier rist vier v v o o v v o o Kädet: vas naps oik naps vas naps oik naps Kädet liikkuvat kaaressa alakautta vasemmalta oikealle Jalat voivat aloittaa myös oikealla ristiin, jolloin kädet toimivat myös peilikuvana B-osa (9-16:,:) 1 2 1 2 1 2 1 2 4 x tasa tasa v o v o tasa tasa Kävelyaskelten sijaan voi tulla myös hyppy- tai laukka- askelia C-osa (17-32:,:) Pojat: 1 2 1 2 1 2 1 2 2 x polku polkka polku polkka x x x x x x x x Tytöt: 1 2 1 2 1 2 1 2 2 x polkka polku polkka polku x x x x x x x x A-osa 1-8 Tytöt tanssivat kaaren sisällä piirissä kädet vyötäröllä 8 polkkaa myötäpäivään Pojat tanssivat napsut aloittaen vasemman jalan viennillä ristiin

1-8 Pojat tanssivat polkkapiirin vastapäivään ja jäävät lopuksi piiriin keskelle Tytöillä napsut aloittaen oikean jalan ristiin viennillä B-osa 9-16:,: Pojat: Lyönnit piirissä kädet käsissä aloittaen pitkittäin (9-12 tasa-tasa-v-o-v-o-tasa-tasa kävellen) Lyönti poikittain (13-16) Lyönti pitkittäin (9-12) Läpikäynti ohittaen vastassa oleva poika vasemmalta ja jääden kasvot kuviosta ulospäin (13-16) Tytöt: Kahtena ketjuna takaa ristiin koko kierros poikien kuvion ympäri jääden lopuksi kahdeksi riviksi poikia vastaan (tasa-tasa-1-2-3-4-tasa-tasa laukoilla 4 x)

C-osa 17-24 Pojat: Polku-polkka 4 x kädet vyötäröllä lähestyen tyttöä Tytöt: Polkka-polku 4 x kädet vyötäröllä paikalla 25-32 Pareittain tanssiotteessa polkka piiriksi 17-24 Piirin kehällä kasvot vastapäivään vastakkain ja seläkkäin kumpikin omalla askelikollaan 25-32 Polkka vinoksi riviksi kahtena parijonona

A-osa 1-8 Tytöt: 4 polkalla pojan edestä ja kaarros lopuksi vasempaan 4 polkalla paluu oman pojan oikealta puolelta omalle paikalle ja kaarros lopuksi vasempaan Pojat napsut paikalla aloittaen vasemmalla jalalla ristiin 1-8 Pojat polkka samoin kuin tytöt ja paluu tytön eteen 4 + 4 polkkaa. Kaarrokset oikeaan Tytöt napsut paikalla aloittaen oikealla jalalla ristiin Tyttöjen kierto Poikien kierto Siirtyminen B-osa 9-12 Pareittain vastakkain peukaloristiotteessa siirtyminen (tasa-tasa-1-2-3-4-tasa-tasa hyppyaskelin) 13-16 Kierto itsensä ympäri vastapäivään (tasa-tasa-1-2-3-4-tasa-tasa hyppyaskelin) 9-16 Paripyörintä peukaloristiotteessa myötä- ja vastapäivään (Tasa-tasa-1-2-3-4-tasatasa hyppyaskelin)

Paripyörinnät Tyttöjen lähestyminen C-osa 17-24 Tytöt lähestyvät toisiaan riveinä (polkka-polku) Pojat tanssivat paikalla (polku-polkka) 25-32 Tytöt pyörivät olkavarsiotteessa 8 polkkaa myötäpäivään kolme kierrosta ja tanssivat lopuksi kohti vierasta paikkaa Pojat tanssivat 8 polkalla jonoissa 1/2 kierrosta kiertäen tyttöjen kuviota myötäpäivään 17-24 Vastakkain ja seläkkäin paikalla kumpikin omilla askelikoillaan

25-32 8 polkka-askeleella muodostetaan tyttöjen ja poikien kolmiot A-osa 1-8 Kolmioissa napsut tytöt oikea ja pojat vasen jalka ristiin 1-6 Siirtyminen 6 polkalla kahdeksi riviksi poika yleisöstä katsoen vasemmalle puolelle 7-8 Poika vetäisee tyttönsä etukautta toiselle puolelle ja tanssi päättyy kolmeen polkuun Pojan askel lopussa polku-1-2-3 Tytön askel lopussa kolme juoksua ja kolme polkua

LAULUJEN SANAT NOITA LAULAN, JOITA TIIJÄN :,: Noita laulan, joita tiijän, joita tiijän ja tajuan :,: Noita ennen eukko neuvoi, oma vanhempi opetti, kultaisilla kunnahilla, metisillä mättähillä Noita laulan, joita tiijän, joita tiijän ja tajuan, noita laulan EI NIIN HILJAA AURINKO LASKE Ei niin hiljaa aurinko laske ettei lehti huisku Ei niin hyvää uutta kultaa ettei vanha muistu Muistakko heila kun maattihin niitä ensimmäisiä öitä Eikä niitä sillon muistettu niitä raskahia töitä Seittemän kertaa se vanha kulta mun aittani ympäri kiersi Olisin mä oven avannu mutta uusi kulta kielsi Seittemän kertaa se vanha kulta mun aittani tikkoja laski Makasin uuren seinällä ja itkin katkerasti Ensi öitä kun maattihin niin en minä saanut unta kun hiljallensa sytytettihin rakkauren tulta Niinhän se meirän väli oli ennen lämpöönen kun maito Sull oli halu halata ja mull oli siihen taito