Kaupungin ja TEM:n välisen energiatehokkuussopimuksen toteuttaminen Kuopion kaupungissa



Samankaltaiset tiedostot
Energiatehokkuus Kuopion kaupungin omassa toiminnassa. Energiatehokkuushankkeen projektipäällikkö Mervi Weckström-Räisänen

2011, Kuusamon kaupunki. Millaisia tuloksia energiatehokkuussopimuksella on saavutettu?

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Lahden Tilakeskuksen kiinteistöjen energiatehokkuuden edistäminen Kiinteistöpäällikkö Jouni Arola

KOKEMUKSIA KUNTASEKTORILTA

KOHTI TEHOKKAAMPAA ENERGIANKÄYTTÖÄ. Ympäristöasiat Kuopiossa Tapio Kettunen

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Autoalan toimenpideohjelma

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

tuloksia Liittymistilanne 000 euroa. Kuva 1

Energiatehokkuussopimukset, tuloksia, esimerkkejä. Suvi Holm Tampereen energiatoimisto Ekokumppanit Oy

Energiantuotannon toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2011

UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUS

Mitä uutta energiatehokkuussopimuksessa on kunnille kuntien mielestä? Katri Kuusinen

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Energiatehokkuus Kouvolan kaupungin toiminnassa

Uusiutuva energia energiakatselmuksissa

Kunnat edelläkävijöinä energiatehokkuudessa Energiansäästöviikon suunnitteluseminaari Pertti Koski

Energiapalveludirektiivi (ESD) ja uudet energiatehokkuussopimukset

Uusiutuvan energian kuntakatselmus. Fredrik Åkerlund, Motiva Oy

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Kokonaisvaltainen energiahallinta Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n kiinteistökannassa

Lappeenrannan ilmasto-ohjelma:

KIINTEISTÖT JA ENERGIATEHOKKUUS Y-SÄÄTIÖ

UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUKSESTA KÄYTÄNNÖN TOIMIIN

Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Energiantehokkuussopimus vuosille / /2016

Keinoja uusiutuvan energian lisäämiseen ja energian säästöön

TUOTELISTAUS JA TILAUSOHJE

Kalajoen kaupungin. energiatehokkuusohjelman. Toimintasuunnitelma vuosilla

Energiatehokkuutta koko jalostusketjuun

KETS yhdyshenkilöpäivät. Raportointi. Saara Elväs

Siemens 160 vuotta Suomessa - juhlaseminaari CASE Lahden kaupunki: Kiinteistöjen energiatehokkuus julkisella sektorilla

Teollisuuden säästöpotentiaalit Säästöpotentiaalit - Pk-teollisuus 1

UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUS SISÄLTÖ JA TOTEUTUS. Kirsi Sivonen

Kuntien energiatehokkuussopimukset Risto Larmio, Motiva Kajaani

Selvää säästöä energiatehokkuussopimuksilla ja ESCO -toiminnalla

Julkisen sektorin energiatehokkuus TEM:n energiatehokkuussuunnitelma

Energiatehokkuustyö kampuksilla. Juha Viholainen, Granlund Consulting Oy

Energiatehokkuuden parantaminen julkisessa rakennuskannassa. 1.Tilakeskuksen rakennuskanta; toiminnan laajuus

Energiatehokkuuden optimointi Mahdollisuudet ja työkalut yrityksille. Salo Juha-Pekka Paavola Finess Energy Oy

Kunta-alan energiatehokkuussopimus

Kuntien energiatehokkuussopimuksen ja energiaohjelman vuosiraportti

Energiatehokkuus ja TEM:n omat toimenpiteet

Kestävän energiankäytön toimenpideohjelma (Sustainable energy action plan, SEAP)

Energiatehokkuussopimuksesta tulevat velvoitteet. 2) nimeää KET -sopimuksen yhteyshenkilön. 7) raportoi vuosittain energiansäästön toteutumat

Energiakatselmukset kannattavat

15 kiinteistön energiatehokkuuden parantaminen ESCO-konseptilla

UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUKSEN TOTEUTUS

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu

Energiatehokkuus energiavaltaisessa teollisuudessa Helsinki tehostamistavoitteet ja tuet

PAIMION KAUPUNKI. Energiasäästöhankkeen käynnistäminen Tammikuu Maaret Vuorio

Energiatehokkuus pienissä ja keskisuurissa yrityksissä

ENERGIATEHOKKUUS- SOPIMUKSET

Kiinteistöjen lämmitystapamuutosselvitykset

Energiatehokkuussopimukset. Energiavirasto Juha Toivanen

Taloudellisuuden ja tehokkuuden vuoksi

Energiatehokkaat isännöinti-palvelut: VVO:n kokemuksia

Analyysia kuntien ilmastostrategiatyöstä - uhkat ja mahdollisuudet, lähtötiedot, tavoitteet

KIINTEISTÖJEN ENERGIATEHOKKUUS JA SEUTUVALVOMO. KUOPION KAUPUNKI Projektipäällikkö Mervi Räisänen

VALTION TUKEMA ENERGIAKATSELMUS. pk-teollisuuden energiakulut hallintaan

YIT Kiinteistötekniikka Oy ENERGIAPALVELUT

L APPEE N RA N N A N K A UPU N K I. Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 1

Kohti hiilineutraalia kuntaa. Biosfärområdets vinterträff i Korpoström

KUUMA-ilmastotoiminta ja tavoitteet

Alueellinen energia- ja ilmastotyö Luumäki

Suurten yritysten energiakatselmukset. Näin toteutan ja raportoin laadukkaan kohdekatselmuksen webinaari Juha Toivanen

CASE: Kaso Oy Säästöä kymmeniä tuhansia euroja

Kuntien energiatehokkuussopimuksen ja energiaohjelman vuosiraportti

Uusiutuvan energian kuntakatselmointi. Asko Ojaniemi

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

TETS. Vuosiraportointi 2011 Tuloksia. TETS-yhdyshenkilöpäivä Tapio Jalo, Motiva Oy

Kuopion kaupungin toimintasuunnitelma energiankäytön tehostamiseksi vuosille Kuopio

Kuntien energiasäästöpalvelut. Teppo Manninen Jyväskylä

-päästöjään ainakin 20 % vuoteen 2020 mennessä.

Roihuvuori seuran energia ilta

Energiatehokkuus ja bioenergiaratkaisut asuntoosakeyhtiöissä

Toimenpiteet kuntien energiatehokkuussopimuksissa - Energiakatselmukset, ESCO palvelu, Uusiutuvan energian kuntakatselmus

Kiinteistönhoitajien energiatehokkuusiltapäivä

Kuljetusketjujen energiakatselmus

VAETS Vuosiraportointi

Uusiutuvan energian kuntakatselmus Joroinen

Rauman uusiutuvan energian kuntakatselmus

Säästöjen kannalta parhaat energiatehokkuus toimenpiteet kunnissa. Julkisten kiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen -hanke 2017

Parhaat käytännöt ja vinkit toimenpiteistä edellisiltä vuosilta Harri Heinaro Motiva Oy

Lappeenranta Uusiutuvan energian kuntakatselmus. LCA Consulting Oy Ilmastonmuutoksen pysäytyspäivä

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiapalvelujen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Toimintasuunnitelma ja sen laadinta. KETS-yhdyshenkilöpäivät Okariina Rauta

Case: ESCO-hanke Akaan kaupunki Kiinteistöpäällikkö Anneli Simola Akaan kaupunki

Energiatehokkuussopimukset ja ajankohtaiskatsaus energiatehokkuusdirektiiviin. Risto Larmio Motiva

TOIMINTASUUNNITELMA ENERGIANKÄYTÖN TEHOSTAMISEKSI VUOSILLE Pietarsaaren kaupunki

Energiatehokkuustoimikunnan mietintö Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto

Alueellinen energia- ja ilmastotyö Lappeenranta ja Imatra

- Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen

Janakkalan kunnan toimintasuunnitelma energiankäytön tehostamiseksi vuosille

Energiansäästöä katuvalaistuksesta. Heikki Väisänen Energiaosasto

Energiatehokkuustoimikunnan mietintö

tuottaa mittauksiin ja laskelmiin perustuvaa tietoa kohteen energiankulutuksen jakautumisesta paikallistaa energian ja veden käytön

Uusiutuvan energian kuntakatselmus Sisältö ja toteutus. Uusiutuvan energian kuntakatselmoijien koulutustilaisuus Kirsi Sivonen, Motiva Oy

Transkriptio:

Kaupungin ja TEM:n välisen energiatehokkuussopimuksen toteuttaminen Kuopion kaupungissa 24.2.2010 Kuntien energiatehokkuuden työkalut Mervi Weckström-Räisänen Energiatehokkuushankkeen projektipäällikkö Kuopion kaupunki Esityksen sisältö Taustaa energiatehokkuustyöstä Kuopion kaupungissa Kuopion kaupungin Energiatehokkuuden toimintasuunnitelma Case-esimerkkejä konkreettisista toimenpiteistä Öljylämmityskohteiden lämmitystapaselvitykset Energiakatselmukset ja energiatodistukset Muut kuin rakennustekniset toimet Koulutuksen ja viestinnän toimet ESCO-hankkeet: Savisaaren puutarha Yhteenveto

Energiatehokkuuden kehittämisen taustaa Kuopiossa 1980-luvun lopulla rakennusautomaation rakentaminen. Kiinteistönhoitajien säännöllinen koulutus. Kuopion kaupunki energiansäästösopimukseen 2001. Tilojen eri käyttäjäryhmien koulutusta. Hyvät sijoituksen kuntaliiton kulutustilastoissa. Ominaiskulutus kwh/rm 3 l/m 3 Vuosi Lämpö Sähkö Vesi 2006 1. sija 32,2 2007 1. sija 32,2 2008 1. sija 31,5 2. sija 13,5 2. sija 13,7 1. sija 14,1 3. Sija 104,8 4. Sija 103,7 4. Sija 104,1 Mervi Weckström 5.2.2009 Energiatehokkuuden toimintasuunnitelma Uusi energiatehokkuussopimus solmittu työ- ja elinkeinoministeriön kanssa joulukuussa 2007. Kuopiolle asetettu energiansäästötavoite sopimuskaudelle on 18,9 GWh. Kuopion kaupunki laatinut sopimuksen vaatimusten pohjalta toimintasuunnitelman kaupungin energiatehokkuuden parantamiseksi. Suunnitelma hyväksyttiin kaupunginhallituksessa 22.12.2008. Toimintasuunnitelman toimenpiteet päivitetään maaliskuussa 2010. Suunnitelman koordinoinnista vastaa projektiryhmä, jossa edustus kaikista kaupungin virastoista sekä sopimuksen piirissä olevista liikelaitoksista ja osakeyhtiöistä.

Energiatehokkuuden toimintasuunnitelma Suunnitelmassa esitetään 76 toimenpidettä energiankäytön tehostamiseksi. Kaikille toimenpiteille määritelty vastuutaho, toteutusaikataulu, mittarit ja karkea arvio (joko sanallinen tai numeerinen) saavutettavasta energiansäästöstä sekä hiilidioksidipäästöjen vähenemästä. Arvioiden perusteella näyttää siltä, että asetettuun energiansäästötavoitteeseen päästään. Toimenpiteitä on seuraavilla osa-alueilla: Hankinnat ja kuljetukset Maankäytön suunnittelu Liikennesuunnittelu sekä eri liikkumismuotojen hallinta Uudis- ja korjausrakentaminen Rakennusten energiatehokkuuden parantaminen ja kulutusseuranta Tilojen- ja laitteidenkäytön hallinta sekä laitteiden järkevä käyttö Koulutus ja viestintä Uusiutuvien energialähteiden käyttöönotto Toimenpiteiden jakautuminen ATK-keskus 1 Kasvatus- ja koulutuspalvelukeskus 8 Kulttuuripalvelukeskus 1 Kuopion seudun hankintatoimi 4 Sosiaali- ja terveystoimi 2 Teknisen viraston kaavoitusosasto 2 Teknisen viraston kunnallistekninen osasto 6 Rakennusvalvonta 1 Tilakeskus 14 Vapaa-ajankeskus 5 Kuopion Ateria 5 Kuopion Vesi 7 Kuopion matkailupalvelu Oy 3 Kuopion opiskelija-asunnot Oy 2 Niiralan Kulma Oy 6 Hallintokuntien yhteishankkeet 9 yhteensä 76

CASE-ESIMERKKEJÄ ESIMERKKEJÄ KONKREETTISISTA TOIMENPITEISTÄ 1. Öljylämmityskohteiden lämmitystapaselvitykset Maaseutukouluilla käytössä öljykattiloilta Selvitetään öljykattiloiden korvaamismahdollisuudet uusiutuvalla energialla toimivalla lämmitysjärjestelmällä Tarkastelussa maalämpöpumppu, ilma-vesilämpöpumppu, pellettikattila Investointituki TEM:ltä 20-30 % Toteutettu Kurkimäen koulu pellettikohteena, parhaillaan tarkastelussa 8 kohdetta Saavutettu energiansäästö Kurkimäen koululla Öljy 420 MWh, tuotetaan nyt pelletillä LTO:lla 20 MWh/a Laitoksen CO2-päästöt putosivat 91 %.

2. Energiakatselmukset ja energiatodistukset Kuopion kaupunki toteuttanut energiakatselmuksia vuodesta 1994 alkaen. TEM:n tuki katselmuksiin 50 %. Tänä vuonna katselmus voimassa 60 % kiinteistöistä (rm3) Katselmusten yhteydessä teetetty myös energiatodistukset. Todistukset sijoitetaan rakennusten seinille. Säästöpotentiaalit merkittäviä Katselmukset 2005 Säästöpotentiaali: 114 802 /a, tma 3,4 a. Katselmoitu rakennustilavuus: 413 497 rm3 Katselmukset 2009 Säästöpotentiaali: 56 966 /a, tma 3,0 a. Katselmoitu rakennustilavuus: 443 743 rm3 3. Muut kuin rakennustekniset toimet Jääkiekkokauden lyhentäminen kahdella viikolla Energiansäästö Sähkö: 58 MWh ~ 6 000 Lämpö: 18 MWh ~ 900 Vesi: 190 m3 ~ 460 RealIce-järjestelmä jäähalliin (selvitys meneillään) Energiansäästö Lämpö: 53 MWh Sähkö: 45 MWh tma ~ 3 vuotta Katuvalaistuksen lammputyyppimuutokset Elohopeahöyrylamppujen korvaaminen suurpainenatriumlampuilla Vuonna 2009 vaihdettu 3350 valaisinta. Kustannus 1 00 000, energiansäästö reilu 1 GWh. Kuopion Vesi Biokaasuun talteenotto ~ 2 GWh/a Prosessiputkistojen eristäminen, käynnistyy 2010

4. Koulutuksen ja viestinnän toimet Koulutuksen ja viestinnän toimenpiteet ovat hankalasti mitattavissa, mutta ne ovat oleellinen osa energiatehokkuussopimuksen laaja-alaista toteutusta Toimiva keinot vaikuttaa: tilojen käyttäjien asenteeseen tilojen käyttäjien toimintatapoihin eri ammattiryhmien energian järkevän käytön hallintaan kaupungilla usein hallintokuntia/virastoja, joiden suurin energiansäästöpotentiaali on juuri omien toimintatapojen kehittämisessä (valot, tietokoneet, oheislaitteet) Tehokkainta on viestiä samasta aiheesta useasti, hieman eri tavalla osa koulutuksesta jää pysyväksi osaksi arkipäivän toimintatapoja 4. Koulutuksen ja viestinnän toimet Esimerkkejä viestintähankkeista Kuopiossa: Laitoshuoltajien energiatehokkuuskoulutus (omat ja palveluntarjoajan) Kiinteistönhoitajien energiatehokkuuskoulutus (omat ja palveluntarjoajan) Kaupungin paperiton perjantai teemapäivä Vuosittain vietettävä energiansäästöviikko Ilmastonmuutos ja energia näyttely yläkouluille Energiansäästövinkkejä toimistotyöntekijöille Vinkkikilpailu, Energiatietäjä-visa Varhaiskasvatukselle laadittu Energia-materiaali sekä materiaalin lanseeraustilaisuus päiväkodin johdolle päiväkotien energiakisa Taloudellisen ajotavan koulutus Kaupungin työntekijöiden Pyöräile töihin-kilpailu

4. Koulutuksen ja viestinnän toimet Kuopion Koulujen Energiakisa 2010 Alakoulut, yläkoulut ja lukiot saivat ilmoittautua mukaan Mukaan saatiin 19 koulua Kisassa seurataan koulujen sähkönkulutusta kahdeksan viikon ajan Palkittavia ryhmiä kolme - Suurin sähkönsäästö viime vuoteen nähden [%] - Pienin sähkön ominaiskulutus vuosina 2006-2010 - Aktiivisuus sähkönsäästöteeman tiimoilla kisan aikana Kahden kilpailuviikon jälkeen koulujen sähkönkulutus vähentynyt 5 % vuoden 2009 vastaavaan ajankohtaan nähden 5. ESCO-hankkeet: Savisaaren puutarha Kuopiossa toteutettu yksi ESCO-hanke, Savisaaren puutarhan maalämpö Tulevaisuudessa ESCO:n käyttömahdollisuutta mietitään Öljylämmityskohteiden lämmitystapamuutoksissa Schneiderin tekemästä energiansäästöpotentiaalikartoituksesta löydettyjen toimien toteutuksessa Lyhyesti Savisaaresta Todellinen ESCO pilotti vuonna 2003 Todellinen säästö jäi arvioitua alhaisemmaksi Arvioitu tma 7,1 a, toteutunut tma 10,6 a Seuranta raskas ja sen kustannukset söivät noin 20 % vuosisäästöstä Hanke lunastettiin kokonaan pois joulukuussa 2008

Yhteenveto Energiatehokkuussopimuksen säästötavoitteen saavuttaminen toteutetaan PIENILLÄ, TOISTUVILLA JA SELKEILLÄ TOIMILLA Toteutuksen dokumentointi vaatii JATKUVAA KIRJANPITOA, LASKENTAA SEKÄ POHDINTAA Mitä toimia me oikein olemme tehneet, ja miten niillä saavutettu säästö todennetaan Muistettava myös varhaistoimet KIITOS Lisätietoja: Mervi Weckström-Räisänen Energiatehokkuushankkeen projektipäällikkö Kuopion kaupunki mervi.weckstrom@kuopio.fi p. 044 718 5132