- Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen
|
|
- Harri Siitonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ENERGIATUET 2013 Säädöstaustat: - Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista vuodelta 2012 (1063/2012) sekä - Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet ELY-keskuksille energiatukien myöntämisestä,
2 Energiatukien tarkoitus: Tuki voidaan myöntää sellaisiin ilmasto- ja ympäristömyönteisiin investointi- ja selvityshankkeisiin, jotka: - edistävät uusiutuvan energian tuotantoa tai käyttöä; - edistävät energiansäästöä tai energian tuotannon tai käytön tehostamista; taikka - vähentävät energian tuotannon tai käytön ympäristöhaittoja. Tukikelpoisia ovat yritykset, (oy, ky, ay, Tmi), kunnat ja muut yhteisöt, kuten seurakunnat, säätiöt ja yhdistykset. Energiatukea ei myönnetä asunto-osakeyhtiöille, asuinkiinteistöille, maatiloille tai niiden yhteyteen toteutettaville hankkeille
3 Investointihankkeella tarkoitetaan investointia käyttöomaisuuteen sekä siihen liittyvää valmistelua, seurantaa ja tiedotusta. Tukea myönnetään vain investoinneille, joiden toteutumisella arvioidaan olevan tärkeä merkitys. Selvityshankkeella tarkoitetaan energiakatselmuksia ja -analyysejä, Selvityshankkeina ei tueta yksittäisten yritysten tavanomaisia liiketoiminnan perustamis-, laajennus-, kannattavuus-, kehitys-, suunnittelu-, markkinointi- ja testausselvityksiä eikä muita vastaavia selvityksiä
4 Energiatukihakemuksia käsitellään joko Ministeriössä (TEM) tai ELY-keskuksissa; ELY-keskus voi myöntää tukea kun Investointihankkeen hyväksyttävät kustannukset ovat enintään euroa tai kun selvityshankkeen hyväksyttävät kustannukset ovat enintään euroa., TEM käsittelee hakemukset kun kustannukset ylittävät edellä mainitut summat, tai hanke liittyy uuden energiateknologian käyttöönottoon
5 Lisäksi ministeriö tekee päätökset: - Pelletin tuotantokoneet ja puuraaka-aineista tai jätteistä pellettejä valmistavat laitokset - Pääpolttoaineenaan kierrätyspolttoaineita käyttävät laitokset - Biokaasun liikennekäyttöhankkeet - Biojalostamot (biopolttoaineet ja bionesteet) - Liikenteen biopolttoainehankkeet - Kaikki peltobiomassan (kuten ruokohelpi ja olki) jalostamiseen liittyvät hankkeet viraston nimi, tekijän nimi ja osasto
6 Uusiutuvien energialähteiden käytön edistäminen Investointituki; hyväksyttäviä kustannuksia voivat olla: - koneiden ja laitteiden hankinta, asennus- sekä muutos- ja korjaustyöt, - rakennustekniset työt ja rakennustöiden valvonta, - raivaus- ja maanrakennustekniset työt, maa-alueen hankinta (max. 10 % kokonaiskustannuksista). - investoinnin suunnittelu, projektointi, käyttöönottokoulutus, Kaukolämpöverkon kustannuksia ei yleensä hyväksytä tuen piiriin mutta tapauskohtaisesti voidaan joitakin osia hyväksyä, 10 %:n tukiosuudella Lämpölaitoksen verkkoon liittävää runkoputkea voidaan tukea 10 %:lla
7 Uusiutuvia energialähteitä / tukikelpoisia investointeja Hake, pelletti, puuklapit, muut biopolttoaineet (ruokohelpi, olki, vilja); (Lämpökeskukset) %. Kaasutuslaitokset, CHP< 500 kw %. Lämpöpumppujärjestelmät, kalliolämpö, maalämpö, järvi-/merivesilämpö Vain saneeraushankkeisiin; ei uudisrakennus-kohteisiin; ei ilmalämpöpumppuihin, paitsi jos hakijalla tehokkuussopimus ja kohteessa suorasähkölämmitys ilmalämpöpumppua ei ole suunniteltu käytettäväksi jäähdytystarkoitukseen Aurinkoenergia, myös uudisrakennuskohteisiin vuonna 2013, esim. liikekeskukset aurinkosähköhankkeissa tuki on 30 % aurinkolämpöhankkeissa tuki on 20 %
8 Pientuulivoima < 500 kva 25 % (5-20kVA) Vesivoima enintään 10 MW % Biokaasun tuotanto % Liikennebiokaasu (TEM) % Kaatopaikkakaasu (energiakäyttö) % Kierrätyspolttoaineiden käsittely ja jalostus Hakkurit, murskaimet, energiakourat; 20 % - vain saakka hakemuksia, tuki myönnetään de-minimis tukena - ei metsänkorjuukoneisiin
9 TUEN HAKEMINEN, investointihankkeet Hakemus tulee jättää ELY-keskukseen ennen hankkeen aloittamista; sen jälkeen hankkeen voi omalla riskillä aloittaa Hinnat ilman ALV:a Tarkempi kustannus- ja rahoitus-erittely sekä investoinnin kannattavuuslaskelma, erillisillä liitteillä Hankekuvaus liitteellä Myöntökriteerit: - tuen tarve, kannattavuus, investoinnin takaisinmaksuaika (3-15 v), - hankkeella vähennetään fossiilisten energialähteiden käyttöä - energiansäästöinvestoinneissa vaatimuksena tehokkuussopimus Tukitaso: % (uuden teknologian hankkeissa %) Lomake E uusi lomake , > Energia> Energiatuki Myönnetty tuki maksetaan aina jälkikäteen, toteutuneiden kustannusten perusteella Maksatushakemus ELY-keskukseen tai TEM:iin
- Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen
ENERGIATUET 2014 Säädöstaustat: - Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista vuodelta 2012 (1063/2012) sekä - Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet ELY-keskuksille energiatukien myöntämisestä,
ENERGIATUET 2013. Kainuun ELY-keskus, 05.09.2013 Juha Määttä, puh. 0440368575, juha.s.maatta@ely-keskus.fi
ENERGIATUET 2013 Säädöstaustat: - Valtioavustuslaki n:o 688/2001 - Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista, n:o 1063/2012 sekä - Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet Elinkeino-,
ENERGIATUET 2017 (Uusi asetus valmistellaan vuodeksi 2018)
ENERGIATUET 2017 Säädöstaustat: - Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista vuodelta 2012 (1063/2012) sekä (Uusi asetus valmistellaan vuodeksi 2018) - Työ- ja elinkeinoministeriön
UUSIUTUVAN ENERGIAN RATKAISUT. Hamina Kaakkois-Suomen ELY- keskus, Ilpo Kinttula, asiantuntija, energia 1
UUSIUTUVAN ENERGIAN RATKAISUT Hamina 12.3.2013 1 Energiatuki Työ- ja elinkeinoministeriö / ELY- keskus voi hankekohtaisen harkinnan perusteella myöntää yrityksille, kunnille ja muille yhteisöille energiatukea
TEM:n energiatuki uudistuu 2013 alkaen
TEM:n energiatuki uudistuu 2013 alkaen Kansallinen cleantech -investointifoorumi Ylitarkastaja Pekka Grönlund 13.12.2012 TEM: rahoitusta uuden teknologian käyttöönottoon Rahoitus 10 M 5 M 1 M Rahoitusta
Energiatuen hyödyntäminen yrityksissä. Erkki Väisänen/Tekes TETS
Energiatuen hyödyntäminen yrityksissä Erkki Väisänen/Tekes TETS 3.5.2017 MIKÄ? Energiatukea voidaan myöntää sellaisiin ilmasto- ja ympäristömyönteisiin investointi- ja selvityshankkeisiin, jotka edistävät:
TUKI UUSIUTUVAN ENERGIAN INVESTOINTEIHIN. Lappeenranta Pirkanmaan ELY- keskus, Ilpo Kinttula, asiantuntija, energia 1
TUKI UUSIUTUVAN ENERGIAN INVESTOINTEIHIN Lappeenranta 26.05.2016 Pirkanmaan ELY- keskus, Ilpo Kinttula, asiantuntija, energia 1 Energiatuki Työ- ja elinkeinoministeriö / ELY- keskus voi hankekohtaisen
Biokaasua Varsinais-Suomessa seminaari Virastotalo Turku, Toimialapäällikkö Markku Alm Varsinais-Suomen ELY-keskus
Biokaasua Varsinais-Suomessa seminaari Virastotalo Turku, 16.02.2016 Toimialapäällikkö Markku Alm Varsinais-Suomen ELY-keskus 1. MAASEUTUOHJELMAN 2014-2020 MUKAINEN RAHOITUS UUSIUTUVAN ENERGIAN INVESTOINNEILLE
ENERGIAREMONTIT - SÄÄSTÖÄ JA ARVONNOUSUA KIINTEISTÖILLE
ENERGIAREMONTIT - SÄÄSTÖÄ JA ARVONNOUSUA KIINTEISTÖILLE Energiatuet Keski-Suomen ELY-keskus 9.10.2012 Panu Kässi 23.10.201 2 1 ENERGIATUKI Tukea voidaan harkinnan perusteella myöntää yrityksille, kunnille
Energiatuen mahdollisuudet Tuusula pilotointialusta uusille energiaratkaisuille. Pekka Grönlund TEM Team Finland -talo
Energiatuen mahdollisuudet Tuusula pilotointialusta uusille energiaratkaisuille Pekka Grönlund TEM 7.11.2016 Team Finland -talo Energiatuen tavoitteet Energiatukea voidaan myöntää sellaisiin ilmasto- ja
Energiatuki. Hakeminen
Energiatuki Uusiutuvien energialähteiden käytön lisääminen, energiansäästön tehostaminen, uuden energiateknologian käyttöönoton edistäminen, energian tuotannon ja käytön ympäristöhaittojen vähentäminen,
Biokaasulaitosten investointituet v. 2014
Biokaasulaitosten investointituet v. 2014 Biokaasuseminaari, Liminganlahden luontokeskus 27.2.2014 Asiantuntija Kalevi Hiivala Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1 1. Maatilan lämpökeskus ja biokaasulaitos
Lähilämpöä Teiskossa. 15.2.2012 Juha Hiitelä Metsäkeskus Pirkanmaa
Lähilämpöä Teiskossa 15.2.2012 Juha Hiitelä Metsäkeskus Pirkanmaa INVESTOINTITUET LÄMPÖKESKUKSIIN Maatilat Maatalouden investointituki Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007 2013 Maatiloille suunnattu
Energiatuki Kati Veijonen
Energiatuki 2017 Kati Veijonen Energiatukea Energiatukea voidaan myöntää sellaisiin ilmasto- ja ympäristömyönteisiin investointi- ja selvityshankkeisiin, jotka: 1) lisäävät uusiutuvien energialähteiden
Energiaosaston näkökulmia. Jatta Jussila 24.03.2009
Energiaosaston näkökulmia Jatta Jussila 24.03.2009 EU:n asettamat raamit ilmasto- ja energiastrategialle Eurooppa-neuvoston päätös Kasvihuonekaasupäästötavoitteet: vuoteen 2020 mennessä 20 % yksipuolinen
Energiatehokkuusinvestointien rahoitusmahdollisuuksia, ELY-keskus 13.6.2014
Energiatehokkuusinvestointien rahoitusmahdollisuuksia, ELY-keskus Yrityksen kehittämisavustus Laki valtioavustus yritystoiminnan kehittämiseksi hyväksytty 30.12.2013. Lakia tarkennetaan erillisellä asetuksella,
Pienenergiantuotantoa edistetään Suomessa. Juho Korteniemi Työ- ja elinkeinoministeriö Oulu, 9.5.2014
Pienenergiantuotantoa edistetään Suomessa Juho Korteniemi Työ- ja elinkeinoministeriö Oulu, 9.5.2014 Pienenergiantuotannon edistäminen Suomessa Poistetaan esteitä ja luodaan mahdollisuuksia Rahoitusta
Aurinkoenergia- ja pienvesivoimatuotannon investointituet. Lammi Manu Hollmén
Aurinkoenergia- ja pienvesivoimatuotannon investointituet Lammi 12.4.2017 Manu Hollmén Toimimme Satakunnassa ja Varsinais- Suomessa ProAgria Länsi-Suomi Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset Satakunnan
TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala
1 LUONNOS 13.11.2017 TY TEM Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001)
Energiatukien kohdentaminen. Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Pekka Grönlund
Energiatukien kohdentaminen Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 23.1.2018 Pekka Grönlund Agenda Energiatuki vuosina 2013-2016 Keskeisimmät muutokset 2018 Tukilinjaukset 2018 Työ- ja elinkeinoministeriö
Hanketreffit bioenergiaa ja neuvontaa Pohjois-Karjalassa
Hanketreffit bioenergiaa ja neuvontaa Pohjois-Karjalassa Tuomo Hämäläinen Pohjois-Karjalan ELY-keskus, Pohjois-Karjalan ELY-keskus www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala 12.12.2012 1 Energialinjaukset pääperiaatteet
Ajankohtaista energiatuista
Ajankohtaista energiatuista RAKLI Energiatehokkuuspäivä 29.5.2018 Markku Mäkelä, Business Finland Erkki Väisänen, Business Finland Kaikki energiatukihakemukset jätetään Innovaatiorahoituskeskus Business
Energiatehokkuuspäivä Mitä hyötyä on energiatehokkuudesta? Esimerkkejä ja caseja
Energiatehokkuuspäivä 15.2.2016 Mitä hyötyä on energiatehokkuudesta? Esimerkkejä ja caseja Petri Kuisma Esityksen sisältö: 1. Aurinkoenergia 2. Energiatehokkuus Tuotannon liittäminen sähköverkkoon Mikrotuotannolla
Energiatehokkuus energiavaltaisessa teollisuudessa Helsinki 22.9.2009 tehostamistavoitteet ja tuet
Energiatehokkuus energiavaltaisessa teollisuudessa Helsinki 22.9.2009 tehostamistavoitteet ja tuet Pentti Puhakka TEM EU:n asettamat raamit ilmasto- ja energiastrategialle Eurooppa-neuvoston päätös Kasvihuonekaasupäästötavoitteet:
OHJE TUENHAKIJALLE Kiintiöilmoitus koordinaattorille Maksatushakemuksen täyttäminen
OHJE TUENHAKIJALLE Kiintiöilmoitus koordinaattorille Maksatushakemuksen täyttäminen 1 YLEISTÄ Tuen piiriin kuuluvan yrityksen investoinneista ilmoittaminen Tuen piiriin kuuluva yhtiö voi tehdä koordinaattorille
P-K: n ELY-keskuksen energiatukipalvelut 2010
P-K: n ELY-keskuksen energiatukipalvelut 2010 TEMin, TEKESin ja MMM:n Energiatuet bioenergian ja energiansäästön edistämiseen Pohjois-Karjalan ELY-keskus www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala 26.2.2010 1 TEMin
Biokaasulaitosten tukijärjestelmät Suomessa. Fredrik Åkerlund, Motiva Oy
Biokaasulaitosten tukijärjestelmät Suomessa TUKIRATKAISUJEN ESITTELY Tämän aineiston tarkoitus On auttaa biokaasulaitosta harkitsevaa yrittäjää tai toimijaa hahmottamaan saatavilla olevat tukiratkaisut
Uusiutuvan energian edistäminen (taloudelliset ohjauskeinot)
Energiatuet Uusiutuvan energian edistäminen (taloudelliset ohjauskeinot) Päästökauppa (EU) Energiaverotus (VM) Uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotukilaki (1396/2010) Tuulivoima, biokaasu,
Energiantuotantoinvestoinnin edellytykset ja tuen taso. Säätytalo 01.02.2011
Biopolttoaineet maatalouden työkoneissa Hajautetun tuotannon veroratkaisut Energiantuotantoinvestoinnin edellytykset ja tuen taso Säätytalo 01.02.2011 Toimialapäällikkö Markku Alm Varsinais-Suomen ELY-keskus
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus uusiutuvan energian ja uuden energiateknologian investointituen myöntämisen yleisistä ehdoista Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001) 8 :n nojalla:
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Hallitusneuvos Anja Liukko LAUSUNTO HE 30/2015 vp
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Hallitusneuvos Anja Liukko LAUSUNTO HE 30/2015 vp 20.10.2015 VALTION TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2016: ENERGIAPOLITIIKKA (32.60) Energiapolitiikan tavoitteiden toteutuminen Energiapolitiikan
Energiailta Salo lot Campus
Energiailta Salo lot Campus 9.4.2019 Toimialapäällikkö Markku Alm Varsinais-Suomen ELY-keskus Sivu 1 MAASEUTUOHJELMAN 2014-2020 MUKAINEN RAHOITUS UUSIUTUVAN ENERGIAN INVESTOINNEILLE 1A. MAASEUDUN YRITYSTUKI
Miten valtio tukee biokaasulaitoksia? Veli-Pekka Reskola Maa- ja metsätalousministeriö
Miten valtio tukee biokaasulaitoksia? Veli-Pekka Reskola Maa- ja metsätalousministeriö Biokaasuasioiden vastuutahoja MMM:ssä MMM Maatalousosasto (MAO) - Bioenergiatuotannon edistämistoimet (investointi-
Bioenergia-alan ajankohtaisasiat TEM Energiaosasto
Bioenergia-alan ajankohtaisasiat TEM Energiaosasto Bioenergia-alan toimialapäivät Noormarkku 31.3.2011 Ylitarkastaja Aimo Aalto Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY)
Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella
Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Uusiutuva energia NYT! tilaisuus 24.2.2016 Timitran Linna, LIEKSA ELY-keskus Haetut yritystuet tukimuodoittain vuonna 2015. -
Hallituksen ilmasto- ja energiastrategian vaikutukset uusiutuvan energian. Believing the Future 2009 Kilpailukykyä ennakoinnista
Hallituksen ilmasto- ja energiastrategian vaikutukset uusiutuvan energian investointeihin Suomessa Believing the Future 2009 Kilpailukykyä ennakoinnista Petteri Kuuva 24.3.2009 EU:n asettamat raamit ilmasto-
Uusiutuva energia energiakatselmuksissa
Uusiutuva energia energiakatselmuksissa 24.1.2017 Juha Toivanen, Energiavirasto Energiakatselmustoiminta Suomessa Suuren yrityksen energiakatselmus Vapaaehtoinen katselmustoiminta 2 Suuren yrityksen energiakatselmukset
Uusien energiainvestointien avustus- ja tukipolitiikka Uudet energiainvestoinnit Etelä-Savossa Mikkeli 7.5.2013
Uusien energiainvestointien avustus- ja tukipolitiikka Uudet energiainvestoinnit Etelä-Savossa Mikkeli 7.5.2013 Päivi Janka Hallitusneuvos TEM / Energiaosasto Esityksen sisältö Kansallinen energia- ja
Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia
Kuntamarkkinat 12.9.2013: Mistä rahoitus kunnan päästövähennystoimenpiteisiin? Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto
Metsästä energiaa yrittämällä
Metsästä energiaa yrittämällä Energia-alan asiantuntijaseminaari Pohtossa 1.4.2009 Asiantuntija, TE-keskus Sivu 1 2.4.2009 Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinokeskus (TE-keskus) TE-keskukset ovat työ-
Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012. 1063/2012 Valtioneuvoston asetus. energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1063/2012 Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista Annettu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 2012 Valtioneuvoston
Valtiontuki N 359/2007 Suomi Energiatukiohjelman N 75/02 jatkaminen ja muuttaminen
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 30.XI.2007 K(2007)6085 Asia: Valtiontuki N 359/2007 Suomi Energiatukiohjelman N 75/02 jatkaminen ja muuttaminen Arvoisa Herra ulkoministeri, Komissio ilmoittaa Suomen viranomaisille,
Selvää säästöä energiatehokkuussopimuksilla ja ESCO -toiminnalla
Selvää säästöä energiatehokkuussopimuksilla ja ESCO -toiminnalla Kuntien investoinnit ympäristöä ja kustannuksia säästäen 6.10.2010 Esityksen sisältö Kuntien energiatehokkuussopimukset Energiakatselmukset
Elinkeinojohtaja Aune Ritola-Grahn Parikkalan kunta Biotalouden päätösseminaari 27.1.2015
Elinkeinojohtaja Aune Ritola-Grahn Parikkalan kunta Biotalouden päätösseminaari 27.1.2015 Kehittämisympyrä haaste ja mahdollisuus Aluekehittämisen näkökulma Alueen kehittäminen paikallisten mahdollisuuksien
Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö
Kyläverkkokoulutus 1.9.2011 Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Sivu 1 16.9.2011 Kyläverkkohankkeet ja lisävaroilla rahoitettavat laajat laajakaista hankkeet HankeVNA 22 : - Yleishyödyllisen
Suomi ja EU kohti uusia energiavaihtoehtoja miten polttokennot sopivat tähän kehitykseen
Suomi ja EU kohti uusia energiavaihtoehtoja miten polttokennot sopivat tähän kehitykseen Tekes Polttokennot vuosiseminaari 2011 13.9.2011 Hanasaari Petteri Kuuva Agenda Suomen ilmasto- ja energiastrategiat
UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUS SISÄLTÖ JA TOTEUTUS. Kirsi Sivonen 12.12.2011
UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUS SISÄLTÖ JA TOTEUTUS Kirsi Sivonen 12.12.2011 UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUS Motivan katselmusmalli Katselmoijalla oltava Motivan koulutus Katselmoitava kohde voi
Aurinkoenergian edistäminen valtionhallinnon näkökulmasta. Juho Korteniemi Työ- ja elinkeinoministeriö Helsinki, 13.11.2014
Aurinkoenergian edistäminen valtionhallinnon näkökulmasta Juho Korteniemi Työ- ja elinkeinoministeriö Helsinki, 13.11.2014 Aurinkoenergian edistäminen Suomessa Aurinkoenergia osana energiajärjestelmää
Energiatehokkuus ja pk-yrityksen työkalut. Risto Larmio, Motiva Oy
Energiatehokkuus ja pk-yrityksen työkalut Risto Larmio, Motiva Oy Sisältö Motiva Energiatehokkuuslaki (isot yritykset) Energiatehokkuussopimus 2016 ja 2017- Energiatehokkuusneuvonta Energiakatselmus pk-yrityksille
Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä
Uusi rahoituslaki ja soveltaminen Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Rahoituslaki ja rahoitusasetus Laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta
TUULIVOIMATUET. Urpo Hassinen 10.6.2011
TUULIVOIMATUET Urpo Hassinen 10.6.2011 UUSIUTUVAN ENERGIAN VELVOITEPAKETTI EU edellyttää Suomen nostavan uusiutuvan energian osuuden energian loppukäytöstä 38 %:iin vuoteen 2020 mennessä Energian loppukulutus
UUSIUTUVAN ENERGIA NYT!! Yritysten energiatehokkuus
UUSIUTUVAN ENERGIA NYT!! Yritysten energiatehokkuus 24.02.2016 YRITYSTEN ENERGIATEHOKKUUS Energian käyttö yrityksissä Energiakatselmus Energiansäästöpotentiaali Energiatuki ja sen hakeminen PIKES palvelut
Uusiutuvan energian kuntakatselmus Joroinen
Uusiutuvan energian kuntakatselmus Joroinen Yhteenveto LCA Consulting Oy Energiankäytön nykytila - lämmitystapajakauma Joroisten alueella olevien kiinteistöjen lämmitystapajakauma käytetyn polttoaine-energian
Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen. Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki
Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki Bioenergian toimialaa ei ole virallisesti luokiteltu tilastokeskuksen TOL 2002 tai TOL 2008
Aurinko energia investoinnit. maatiloille Juha-Pekka Nikkola Uudenmaan ELY-keskus
Aurinko energia investoinnit maatiloille 2019 Juha-Pekka Nikkola Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 7.3.2019 Rakennetukijärjestelmän keskeiset periaatteet Jatkuva haku; tuki myönnetään tukijaksoittain määrärahojen
Nikkilän Sydän, koulu, vaihe 2 laajennus
Nikkilän Sydän, koulu, vaihe 2 laajennus Energiantuotantoratkaisut 30.9.2016 Page 1 Mika Strachan Energiatuki Kunnalle TEM:n ja ELY-keskuksen energiatuet ovat ainoat tällaisiin pienehköihin hankkeisiin.
Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto
Työllisyyspoliittinen avustus 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistäminen * parannetaan yleisiä työmarkkinavalmiuksia ja ammatillista osaamista Erityisesti
Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet
Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet Paltamo 10.2.2015 Yleistä maaseudun yritystuesta Monipuolisempaa ja vahvempaa yrittäjyyttä maaseudun yritystuilla. Yritysten perustamista ja investointeja
Energia- ja ilmastostrategian jatkotyö tuulivoiman osalta. Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Hallitusneuvos Anja Liukko
Energia- ja ilmastostrategian jatkotyö tuulivoiman osalta Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 24.1.2017 Hallitusneuvos Anja Liukko Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen 2030: Tuet teollisen
Yleiskatsaus politiikkaan ja vuosi 2015 lukuina. Hannes Tuohiniitty, Lämpöyrittäjäpäivät 2015 Oulu
Yleiskatsaus politiikkaan ja vuosi 2015 lukuina Politiikassa vuonna 2015 Uusi hallitus ottaa bioenergiaan positiivisen suhtautumisen mitkä ovat käytännön teot? o o o Lisätäänkö energiaomavaraisuutta johdonmukaisesti?
Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista vuosina
31.10.2017 Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista vuosina 2018 2023 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001) 8 :n nojalla: 1 Soveltamisala
Business Finland s Funding Instruments. Lämpöklinikka Tampere,
Business Finland s Funding Instruments Lämpöklinikka Tampere, 7.5.2019 BF:N RAHOITUS YRITYKSILLE Yrityskoko TEMPO T&K avustus Laina Start up Rahoituksen määrä on enintään 50 000 euroa. BF:n rahoitus 75%,
Aurinkosähkö Tampere TTY. Timo Fager, Business Finland +ELY
Aurinkosähkö 7.3.2018 Tampere TTY Timo Fager, Business Finland +ELY Business Finland (= entiset Tekes + Finpro) Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta sekä
Energiaomavarainen maatilaseminaari/
Energiaomavarainen maatilaseminaari/ ELY-keskuksen rahoitus Pohjois-Karjalan ELY-keskus, Tuomo Hämäläinen Pohjois-Karjalan ELY-keskus www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala 04.12.2012 1 POHJOIS-KARJALAN ELINKEINO-,
UUSIUTUVAN ENERGIAN TUKIPAKETTI Syyskuu 2010 Pöyry Management Consulting Oy
UUSIUTUVAN ENERGIAN TUKIPAKETTI Syyskuu 2010 Pöyry Management Consulting Oy UUSIUTUVIEN ENERGIALÄHTEIDEN 38 % TAVOITE EDELLYTTÄÄ MM. MERKITTÄVÄÄ BIOENERGIAN LISÄYSTÄ SUOMESSA Suomen ilmasto- ja energiapolitiikkaa
Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020
Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 ELY-keskus Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen
Nurmiseminaari Syötekeskus 8-9.1.2015 POPELY Timo Lehtiniemi
Nurmiseminaari Syötekeskus 8-9.1.2015 POPELY Timo Lehtiniemi Manner-Suomen maaseutuohjelman maaseudun kehittämistukien haut Alustava aikataulun mukaan haut alkavat vaiheittain keväällä Kaikkien tukimuotojen
Energiapoliittisia linjauksia
Energiapoliittisia linjauksia Metsäenergian kehitysnäkymät Suomessa -kutsuseminaari Arto Lepistö Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto 25.3.2010 Sisältö 1. Tavoitteet/velvoitteet 2. Ilmasto- ja energiastrategia
Energiatuen uudet ehdot ja ajankohtaista kärkihankerahoituksesta. Uusiutuvan energian toimialapäivät Pekka Grönlund
Energiatuen uudet ehdot ja ajankohtaista kärkihankerahoituksesta Uusiutuvan energian toimialapäivät 23.4.2018 Pekka Grönlund Agenda Energiatuen tavoitteet ja kohteet Energiatuki vuosina 2013-2017 Keskeisimmät
Biotaloudesta menestystä maaseudun yrityksille Maatalousmuseo Sarka, 5.4.2016. Toimialapäällikkö Markku Alm Varsinais-Suomen ELY-keskus
Biotaloudesta menestystä maaseudun yrityksille Maatalousmuseo Sarka, 5.4.2016 Toimialapäällikkö Markku Alm Varsinais-Suomen ELY-keskus 1. MAASEUTUOHJELMAN 2014-2020 MUKAINEN RAHOITUS UUSIUTUVAN ENERGIAN
Metsäenergian uudet tuet. Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä
Metsäenergian uudet tuet Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY) Suomen nostavan uusiutuvan energian osuuden
Uusiutuvan energian tuki- ja rahoitusmahdollisuuksia
Uusiutuvan energian tuki- ja rahoitusmahdollisuuksia Pohjois-Karjalan ELY-keskus, Tuomo Hämäläinen Pohjois-Karjalan ELY-keskus www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala 30.03.2012 1 POHJOIS-KARJALAN ELINKEINO-,
Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto
Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto Seminaari 6.5.2014 Veli-Pekka Reskola Maa- ja metsätalousministeriö 1 Esityksen sisältö Uudet ja uusvanhat energiamuodot: lyhyt katsaus aurinkolämpö ja
Energiatehokkuussopimukset. Energiavirasto Juha Toivanen
Energiatehokkuussopimukset Energiavirasto Juha Toivanen 9.2.2016 Vapaaehtoista sopimustoimintaa energiansäästöstä energiatehokkuuteen ESD 2006 EED 2014 2020 Energiansäästö sopimukset Jatkoaika Energiatehokkuus
Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa
Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa 12.5.2015 Yritys-Suomi palvelut yhteinen roadmap Perustmisneuvon ta - TE-toimisto - Elinkeinoyhtiöt - ProAgria Koulutus Yrittäjäkurssit Oma Yritys-
Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2015
Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2015 Välityömarkkina- ja yritysyhteistyöseminaari 11.2.2015 Palveluesimies Virpi Niemi Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden
Maatilojen investointituet 2019 Maria Konsin-Palva Uudenmaan ELY-keskus
Maatilojen investointituet 2019 Maria Konsin-Palva Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Rakennetuen keskeiset periaatteet Jatkuva haku; tuki myönnetään tukijaksoittain määrärahojen puitteissa - 16.10. 15.1., 16.1.
Maatalouden Investointituki. Viljankuivaukseen uutta puhtia, Askola 15.12.2015
Maatalouden Investointituki Viljankuivaukseen uutta puhtia, Askola 15.12.2015 Sivu 1 23.02.2016 Maatalouden rakennetukijärjestelmä Kansallinen säädösperusta; - Laki maatalouden rakennetuista (1476/2007,
UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUS
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN TUKEMA KUNTAKATSELMUSHANKE Dnro: SATELY /0112/05.02.09/2013 Päätöksen pvm: 18.12.2013 RAUMAN KAUPUNKI KANALINRANTA 3 26101 RAUMA UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUS Motiva kuntakatselmusraportti
Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu
Energiavaltaisen teollisuuden energiatehokkuussopimus Info- ja keskustelutilaisuus Ravintola Bank, Unioninkatu 22, Helsinki 14.6.2007 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu Uuden energiatehokkuussopimuskokonaisuuden
TUKENA JA RAHOITAJANA
ELY-KESKUS MATKAI LUYRI TTÄJÄN TUKENA JA RAHOITAJANA 22.09.2010 2010 Lisää viraston Paul a Nordenswan nimi, tekijän nimi ja osasto 21.9.2010 1 Avustusten myöntäminen yrityksille Kansalliset rahat EAKR-rahat=
Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet
Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet Asiantuntija Kalevi Hiivala Sivu 1 19.2.2015 Esityksen sisältö Yleistä maaseudun yritystuesta Investointituki Perustamistuki Valintakriteerit Hakeminen
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista vuosina 2018 2022 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001) 8 :n nojalla: 1 Soveltamisala Tässä asetuksessa
Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet
Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet Keski-Suomessa Maaseudun paikalliset toimintaryhmät voivat rahoittaa mikroyritysten kehittämistoimintaa Rahoitus tulee Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta
Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020
Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 13.3.2014 Jouko Lankinen/ Juha Linden Kaakkois-Suomen ELY-keskus 13.3.2014 Sisältö: Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet
Suomen uusiutuvan energian edistämistoimet ja Keski-Suomi. Kansanedustaja Anne Kalmari
Suomen uusiutuvan energian edistämistoimet ja Keski-Suomi Kansanedustaja Anne Kalmari Energiapaketin tausta Tukee hallituksen 6.11.2008 hyväksymän kansallisen pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategian
Kohti vähäpäästöistä Suomea Uusiutuvan energian velvoitepaketti
Kohti vähäpäästöistä Suomea Uusiutuvan energian velvoitepaketti Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen 20.4.2010 Hallituksen energialinja kohti vähäpäästötöistä Suomea Tärkeimmät energiaratkaisut: Energiatehokkuus
Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020
Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020 Biotalous Pirkanmaalla 27.1.2015 Anne Värilä Maaseudun kehittämisen ohjelmavastaava Pirkanmaan ELY-keskus Alueelliset kehittämistoimenpiteet Koulutus
TUULIVOIMA JA KANSALLINEN TUKIPOLITIIKKA. Urpo Hassinen 25.2.2011
TUULIVOIMA JA KANSALLINEN TUKIPOLITIIKKA Urpo Hassinen 25.2.2011 www.biomas.fi UUSIUTUVAN ENERGIAN KÄYTTÖ KOKO ENERGIANTUOTANNOSTA 2005 JA TAVOITTEET 2020 % 70 60 50 40 30 20 10 0 Eurooppa Suomi Pohjois-
Miten kohti EU:n energia- ja ilmastotavoitteita vuodelle 2020
Miten kohti EU:n energia- ja ilmastotavoitteita vuodelle 2020 Jukka Saarinen TEM BioRefine-loppuseminaari 27.11.2012 EU:n ilmasto- ja energiapaketin velvoitteet Kasvihuonekaasupäästöjen (KHK) tavoitteet:
TEOLLISUUDEN ENERGIAKATSELMUKSET. 13.12.2011, Arttu Peltonen
TEOLLISUUDEN ENERGIAKATSELMUKSET 13.12.2011, Arttu Peltonen ENERGIAKATSELMUS Tavoite on vähentää kohteen energian- ja vedenkulutusta, kustannuksia sekä hiilidioksidipäästöjä ja näin toteuttaa kansallista
Keinoja uusiutuvan energian lisäämiseen ja energian säästöön
Keinoja uusiutuvan energian lisäämiseen ja energian säästöön Terhi Harjulehto 1.12.29 Elomatic-esittely Katselmustoiminnan tausta Uusiutuvan energian kuntakatselmus Sievin kunta Energiantuotannon ja -käytön
Kivihiilen energiakäyttö päättyy. Liikenteeseen lisää biopolttoaineita Lämmitykseen ja työkoneisiin biopolttoöljyä
Kivihiilen energiakäyttö päättyy Liikenteeseen lisää biopolttoaineita Lämmitykseen ja työkoneisiin biopolttoöljyä Kivihiilen ja turpeen verotusta kiristetään Elinkaaripäästöt paremmin huomioon verotuksessa
Tuotantotukilain muutokset
Tuotantotukilain muutokset Anja Liukko hallitusneuvos Syöttötariffijärjestelmän ajankohtaispäivät 27.11.2012 Tuulivoimarakentamisen tukijärjestelmä Syöttötariffi (= tavoitehinta sähkön 3 kk markkinahinta)
Kokemuksia kilpailutuksesta, merituulivoiman demohanke. Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Pekka Grönlund TEM
Kokemuksia kilpailutuksesta, merituulivoiman demohanke Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Pekka Grönlund TEM 24.1.2017 Merituulivoimapotentiaali BASREC 2012: Analysis of conditions for Wind Power in
Uusiutuvan energian velvoitepaketti
Uusiutuvan energian velvoitepaketti Valtiosihteeri Riina Nevamäki 20.5.2010 Hallituksen energialinja kohti vähäpäästöistä Suomea Tärkeimmät energiaratkaisut Energiatehokkuus 4.2.2010 Uusiutuva energia
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 YRITYSRAHOITUS
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 YRITYSRAHOITUS Kevät 2015 Heikki Moilanen Lapin Ely-keskus Maaseutu- ja energia yksikkö 17.2.2015 OHJELMAKAUDEN RAHOITUS LAPIN ELY:LLÄ KÄYTÖSSÄ YRITYSTUKIIN
Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet
Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet BIOKAASU JA BIODIESEL Uusia mahdollisuuksia maatalouteen - seminaari 15.11.2007 Juha S. Niemelä Keski-Suomen TE-keskus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma
JULKISTEN LATAUSLAITTEIDEN TUKI YRITYKSILLE TIETOA TUEN EHDOISTA
JULKISTEN LATAUSLAITTEIDEN TUKI YRITYKSILLE HALLITUKSEN KÄRKIHANKE Usein kysyttyä tukiehdoista TIETOA TUEN EHDOISTA 31.3.2017 1 TUEN EHDOT Lainsäädäntö ja tukipäätös sisältävät useita edellytyksiä, jotka
EnergiaRäätäli Suunnittelustartti:
EnergiaRäätäli Suunnittelustartti: Taustaselvitys puukaasun ja aurinkoenergian tuotannon kannattavuudesta 10.10.2013 1 Lähtökohta Tässä raportissa käydään lävitse puukaasulaitoksen ja aurinkoenergian (sähkön