Kemianteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kemianteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010"

Transkriptio

1 Kemianteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 1 Liittymistilanne Vuoden 1 loppuun mennessä kemianteollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 31 yritystä, jotka koostuvat 47 raportoivasta toimipaikasta. Vuonna 1 kemianteollisuuden toimenpideohjelmaan liittyi kaksi uutta yritystä ja niiden kaksi toimipaikkaa. Tällä hetkellä käytettävissä olevilla tiedoilla, kun käytetään Tilastokeskuksen vuoden 8 energia-tietoja, oli elintarvikealan toimenpideohjelman kattavuus 4 % toimialan energiankäytöstä. Energiakatselmustuki Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) tukee ns. Motiva-mallisten energiakatselmusten ja analyysien toteutusta. Vuonna 1 käynnistyi kemianteollisuuden toimenpideohjelmassa vain kolme energiakatselmushanketta, joissa oli yhteensä kolme kohdetta. Tämä oli teollisuuden yleisen toimenpideohjelman lisäksi ainoa teollisuuden toimenpideohjelma, jossa energiakatselmuksia käynnistyi selvästi aiempia vuosia vähemmän. Kemianteollisuuden toimenpideohjelmaan liittyville hankkeille myönnettiin vuonna 1 energiakatselmustukea yhteensä 3 euroa. Tämä oli 3 % keskisuuren teollisuuden sopimusyrityksille vuonna 1 yhteensä myönnetystä energiakatselmustuesta. milj. eur,1,1,8,,4,,,1 7,8 3, kohteiden lukumäärä Kemianteollisuus, energiakatselmustuki Kemianteollisuus, kohteiden lkm Kuva 1 Kemianteollisuuden toimenpideohjelmaan liittyneille sopimusyrityksille vuosittain myönnetty energiakatselmustuki ja energiakatselmuskohteiden lukumäärä. Pylväillä on esitetty vuosittain myönnetty tuki ja viivalla katselmuskohteiden lukumäärä.

2 Investointituki energiansäästöön Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) myöntää myös harkinnanvaraista investointitukea energiansäästöhankkeille. Vuonna 1 käynnistyi kemianteollisuuden toimenpideohjelmaan liittyneissä yrityksissä kaksi investointitukea saanutta hanketta, joista toinen oli ns. tavanomaisen tekniikan energiansäästötoimenpiteisiin suunnattua tukea saanut hanke ja toinen oli mittava uuden teknologian investointitukea saanut hanke. Tuen määrä oli yhteensä noin 3,495 milj. euroa, josta uuden teknologgian hanke kattoi noin 99 %. Koska toinen hankkeista oli niin mittava, oli kemianteollisuuden yritysten hankkeiden saaman tuen osuus keskisuuren teollisuuden kaikille sopimusyrityksille vuonna 1 yhteensä myönnetystä investointituesta yli 75 % vaikka hankkeiden lukumäärästä mitattuna kemianteollisuuden hankkeet vuonna olivat vain 9 %. milj. eur 4, 3,5 3,,5, 1,5 1,,5, 3,5 1, hankkeiden lukumäärä Kemianteollisuus, investointituki Kemianteollisuus, hankkeiden lkm Kuva Kemianteollisuuden toimenpideohjelmaan liittyneille sopimusyrityksien energiansäästö- ja energiatehokkuus-hankkeille myönnetty investointituki sekä hankkeiden lukumäärä. Pylväillä on esitetty vuosittain myönnetty tuki ja viivalla hankkeiden lukumäärä. Saavutetut säästöt Kemianteollisuuden toimenpideohjelmassa raportoitiin 1 yhteensä 19 toteutettua energiansäästötoimenpidettä. Niiden kokonaissäästövaikutus oli,4, josta sähkön osuus oli 5 (11 %) ja lämmön ja polttoaineiden osuus 1,99 (89 %). Näiden toimenpiteiden raportoidut investointikustannukset olivat noin,1 milj. euroa. Toteutettujen energiansäästötoimenpiteiden lisäksi yritykset raportoivat myös päätetyt ja harkitut energiansäästötoimenpiteet. Niiden laskettu säästöpotentiaali yhteensä 9,74, josta sähkön osuus on 9,55 (1 %) ja lämmön ja polttoaineiden osuus 83,19 (9 %). Näiden toimenpiteiden investointikustannukset olisivat 11, milj. euroa.

3 Taulukko 1 Yhteenveto kemianteollisuuden sopimusyritysten vuonna 1 toteuttamista, päättämistä ja harkitsemista säästötoimenpiteistä sekä koko sopimuskaudella 8 1 toteutetut säästötoimenpiteet ja niiden säästövaikutus yhteensä. Toimenpide Säästetty energia Investointi lkm Sähkö Lämpö+pa Yht sähkö+ lämpö+pa milj eur Tilanne 1 Toteutettu 1 19,5 1,99,4,1 Päätetty 14 8,7 7,9 35,55 8,89 Harkitaan 9 1,9 55,9 57,19,7 Päätetty ja harkittu yhteensä 14 9,55 83,19 9,74 11, Toteutettu ,7 1,35 11,1,39 Sekä energiatehokkuustoimenpiteiden lukumäärä että niiden energiansäästövaikutus kasvoivat jyrkästi kemianteollisuuden toimenpideohjelmassa toisena sopimusvuotena (9). Investointikustannuksille taas kävi toisin päin, ne kasvoivat viimevuodesta takaisin ensimmäisen vuoden tasolle. Investoinnit energiatehokkuustoimiin kolmen ensimmäisen vuoden aikana olivat,39 milj. euroa ja toimenpiteillä saatu energiakustannusten säästö yhteensä n.,8 milj. euroa. 1 1,4 1 8, ,,3,5, Sähkö Lämpö+PA Sähkö kumulatiivinen Lämpö+PA kumulatiivinen Kuva 3 Kemianteollisuuden sopimusyritysten raportoimat sähkön sekä lämmön ja polttoaineiden (PA) säästöt vuosina 8 1. Pylväillä on esitetty vuosittain saavutettu säästövaikutus ja yhdysviivalla kumulatiivinen vuosisäästö.

4 Energiatehokkuustoimenpiteet Suurin osa kemianteollisuuden sopimusyrityksissä toteutuneista säästöistä saatiin aikaan tuotantolaitteisiin ja -prosesseihin liittyvillä tehostamistoimenpiteillä (59 %). Myös lämmöntalteenottoon (18 %) sekä ilmanvaihtoon (13 %) liittyviä tehostamistoimenpiteitä toteutettiin paljon. Taulukko Kemianteollisuuden sopimusyritysten vuonna 1 toteuttamien energiatehokkuustoimenpiteiden säästöjen jakautuminen toimenpidetyypeittäin. Toimenpidetyyppi Energiasäästöt Osuus säästöistä Vesi Lämpö Sähkö PA Yhteensä MWh MWh MWh MWh % m 3 Tuotantolaitteet ja -prosessit % Käyttöhyödykejärjestelmät paineilma % Lämmöntalteenotto % Talotekniikka lämmitys 1 1 % sähkölämmitys 3, 3, % valaistus 5 5 % ilmanvaihto % Eristeet % Muut % YHTEENSÄ 8 5, , Tavoitteen saavuttaminen Kolmen ensimmäisen sopimusvuoden kokonaissäästöt olivat 11,1, joka on 1 % toimialan 11 GWh:n tavoitteesta vuodelle Vuosittainen säästö Kumulatiivinen säästö Tavoite kumulatiivinen säästö Kuva 4 Vuosittain toteutunut energiansäästö, kumulatiivinen säästö ja laskennallinen tavoitteen toteutuminen kemianteollisuuden toimipaikoissa 8 1.

5 Sähkön hinta ja energiakustannusten osuus Yrityksiä pyydettiin raportoimaan myös sähkön hinta ja energiakustannuksien osuus toimipaikan liikevaihdosta. Vuonna 1 ostetun sähkön keskihinta kemianteollisuuden sopimusyrityksissä oli 8,7 eur/mwh, mediaani 9,8 eur/mwh eur/mwh, minimi 38,5 ja maksimi 91,9 eur/mwh. 1 9 Sähkön hinta eur/mwh Mediaani 9,8 /MWh Toimipaikat Kuva 5 Ostetun sähkön hinta ( /MWh) kemianteollisuuden sopimusyrityksien toimipaikoissa vuonna 1. Ostosähkön kustannukset on ilmoitettu arvonlisäverottomana kokonaiskustannuksena (sisältäen sähköveron ja siirtomaksut). Sähkönkustannusten osuus liikevaihdosta vaihtelee suuresti toimipaikoittain. Mediaani kemianteollisuuden yrityksissä oli 4 %. 18% 1% 14% % liikevaihdosta 1% 1% 8% % 4% Mediaani 4 % % % Toimipaikat Kuva Sähkönkustannusten osuus liikevaihdosta kemianteollisuuden sopimusyrityksien toimipaikoissa 1.

6 Jatkuva parantaminen Keskisuuren teollisuuden ja palvelualojen toimenpideohjelmissa sopimusyritysten tavoitteena on sisällyttää energiatehokkuuden jatkuva parantaminen ja uusiutuvien energialähteiden käytön edistäminen osaksi yrityksen käytössä olevia tai käyttöön otettavia johtamisjärjestelmiä. Sopimuksen toimeenpano yrityksissä käynnistyy energiatehokkuuden tehostamissuunnitelman laatimisella sekä yritys- ja toimipaikkakohtaisten energiatehokkuustoiminnan vastuuhenkilöiden nimeämisellä. Suunnitelman laatineiden toimipaikkojen määrä on kasvanut seurantakauden aikana kemianteollisuuden sopimuksen piirissä. Kehityksestä huolimatta kolmen ensimmäisen vuoden aikana suunnitelman on laatinut vain 3 % kemianteollisuuden yritysten toimipaikoista. Vastuiden määrittämisen on toteuttanut 44 % toimipaikoista. Kaikkiaan neljä yritystä käyttää vapaaehtoisesti Energiatehokkuusjärjestelmää (ETJ) toimipaikallaan. Energiankulutusta ja -kustannuksia seurataan yleisimmin vielä kokonaiskulutuksina kuukausitasolla. Henkilöstön kouluttaminen energiatehokkuusasioissa on myös yhä vähän huomioonotettu asia. Tulosten valossa jatkuvan parantamisen toimenpiteiden toteuttaminen ei ole edennyt aivan toimenpideohjelman edellyttämällä tavalla. Lisätietoa aiheesta Tämä tiivistelmä kattaa vain osan kemianteollisuuden toimenpideohjelmaa toteuttavien yritysten raportoimista tiedoista. Kemianteollisuuden vuoden 1 vuosiraportti on luettavissa kokonaisuudessaan Motivan wwwsivuilla: shtml

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä elintarviketeollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 33 yritystä, jotka koostuvat

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä teknologiateollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 78 yritystä, jotka koostuvat

Lisätiedot

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Muoviteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2 Liittymistilanne Vuoden 2 loppuun mennessä muoviteollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 27 yritystä, jotka koostuvat raportoivasta

Lisätiedot

tuloksia Liittymistilanne 000 euroa. Kuva 1

tuloksia Liittymistilanne 000 euroa. Kuva 1 Matkailu- ja ravintolapalveluiden toimenpideohjelmann tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä Matkailu- ja ravintolapalveluiden (MaRa) toimenpideohjelmaan oli liittynytt yhteensä

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä puutuoteteollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 11 yritystä, jotka koostuvat 42

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 38 yritystä, jotka

Lisätiedot

Energiantuotannon toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Energiantuotannon toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Energiantuotannon toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä energiantuotannon toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 34 yritystä, jotka koostuvat 21 raportoivasta

Lisätiedot

Energiapalvelujen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Energiapalvelujen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Energiapalvelujen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Liittymistilanne Energiatehokkuussopimusten energiapalveluiden toimenpideohjelmaan voivat liittyä kaikki kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä loppukäyttäjille

Lisätiedot

Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2011

Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2011 Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2011 Liittymistilanne Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelmaan oli vuoden 2011 lopussa liittynyt 25 jäsenyhteisöä, joiden liittymisasiakirjoista

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2009 Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2 Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 4 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 4

Lisätiedot

TETS. Vuosiraportointi 2011 Tuloksia. TETS-yhdyshenkilöpäivä 22.01.2013 Tapio Jalo, Motiva Oy

TETS. Vuosiraportointi 2011 Tuloksia. TETS-yhdyshenkilöpäivä 22.01.2013 Tapio Jalo, Motiva Oy TETS Vuosiraportointi 2011 Tuloksia TETS-yhdyshenkilöpäivä 22.01.2013 Tapio Jalo, Motiva Oy Esityksen sisältö Raportointi, energiankäyttö, säästöt, takaisinmaksuaika Vertailu säästötavoitteeseen Vastuuhenkilöt,

Lisätiedot

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti 2009 Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2012 Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2010 Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 4 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2009 Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2 Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 4 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 4 2 Energiakatselmus-

Lisätiedot

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2010 Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 4 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti 2011 Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti Energiantuotanto ja energiapalvelut Sisällysluettelo Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 6 1.1 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Autoalan toimenpideohjelma

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Autoalan toimenpideohjelma ENEGIATEHOKKUUSsopimukset 2017 2025 Autoalan toimenpideohjelma 1 Sisällys AUTOALAN TOIMENPIDEOHJELMA 2017 Johdanto Liittymistilanne Liittyneiden määrä Liittyneiden energiankäyttö Energiatehokkuustoimenpiteet

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2008 Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 4 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti 2010 Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2008 Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 4 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti 2008 Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 4 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2010 Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2014 Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 1 Sisällysluettelo Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 6 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 6 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 7 2 Sopimusyritysten energiankäyttö

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2008 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja sopimuksen kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2012 Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2 Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2010 Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2010 Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 4 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2011 Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 4 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 2011 Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimukset 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 2010 Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista Sisällysluettelo Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 6 1.1 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimukset 6 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2009 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2 Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja sopimuksen kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2012 Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2 Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2

Lisätiedot

Energiatehokkuussopimus, tuloksia energiavaltaisen teollisuuden osalta vuodelta 2008. Hille Hyytiä 22.9.2009

Energiatehokkuussopimus, tuloksia energiavaltaisen teollisuuden osalta vuodelta 2008. Hille Hyytiä 22.9.2009 Energiatehokkuussopimus, tuloksia energiavaltaisen teollisuuden osalta vuodelta 2008 Hille Hyytiä 22.9.2009 1.1 Energiavaltainen teollisuus tavoitteet toimenpideohjelmassa 1. Toimenpideohjelman tavoitteet

Lisätiedot

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2011 Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2 Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2

Lisätiedot

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 2016 Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Vuosiraportoinnin toteutus 5 1.2 Sopimukseen liittyneet

Lisätiedot

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2016 Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2010 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja sopimuksen kattavuus

Lisätiedot

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti 2010 Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti Energiantuotanto ja energiapalvelut Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 6 1.1 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2016 Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 2012 Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimukset 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti 2012 Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti Energiantuotanto ja energiapalvelut Sisällysluettelo Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 6 1.1 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2011 Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 4 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 4 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2011 Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2008 Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 5 2 Energiakatselmus-

Lisätiedot

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti 2011 Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2012 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja sopimuksen kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2016 Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten energiankäyttö

Lisätiedot

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 2015 Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Vuosiraportoinnin toteutus 5 1.2 Sopimukseen liittyneet

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2012 Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6

Lisätiedot

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti 2008 Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 3 Tiivistelmä 1 Johdanto 6 1.1 Vuosiraportoinnin toteutus ja kattavuus 1.2 Toimenpiteiden raportointi

Lisätiedot

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2013 Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2014 Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2014 Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2016 Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 2014 Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Vuosiraportoinnin toteutus 5 1.2 Sopimukseen liittyneet

Lisätiedot

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 2013 Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Vuosiraportoinnin toteutus 5 1.2 Sopimukseen liittyneet

Lisätiedot

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2015 Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2016 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2016 Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2015 Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2013 Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 1 Sisällysluettelo Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 6 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 6 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 7 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2014 Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

TETS Vuosiraportointi 2013

TETS Vuosiraportointi 2013 TETS Vuosiraportointi 2013 Toimitilojen energiatehokkuuden kärjet 23.4.2015 Harri Heinaro, Motiva Oy Säästötoimenpiteiden määrä Toimenpide Säästetty energia Investointi Yht sähkö+ lkm Sähkö GWh/a Lämpö+pa

Lisätiedot

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiapalvelujen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiapalvelujen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista ENEGIATEHOKKUUSsopimukset 2017 2025 Energiapalvelujen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista 1 Sisällys ENERGIAPALVELUJEN TOIMENPIDEOHJELMA 2017 Johdanto Liittymistilanne Liittyneiden määrä

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2015 Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti 2015 Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2011 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2 Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja sopimuksen kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelman vuosiraportti

Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelman vuosiraportti 2012 Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimuksen tavoitteet, liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2013 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja sopimuksen kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti 2009 Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 6 1.1 Vuosiraportoinnin toteutus ja kattavuus 6 1.2 Toimenpiteiden raportointi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2014 Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti 2013 Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti Energiantuotanto ja energiapalvelut Sisällysluettelo Alkusanat 4 Tiivistelmä 5 1 Johdanto 7 1.1 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 29 Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 2 Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2014 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 2008 Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 1 Sisällysluettelo Tiivistelmä 3 Alkusanat 5 1 Johdanto 6 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja sopimuksen kattavuus

Lisätiedot

Uusiutuva energia energiakatselmuksissa

Uusiutuva energia energiakatselmuksissa Uusiutuva energia energiakatselmuksissa 24.1.2017 Juha Toivanen, Energiavirasto Energiakatselmustoiminta Suomessa Suuren yrityksen energiakatselmus Vapaaehtoinen katselmustoiminta 2 Suuren yrityksen energiakatselmukset

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2015 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2015 Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2015 Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten energiankäyttö

Lisätiedot

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti 2014 Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti Energiantuotanto ja energiapalvelut Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 6 1.1 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Energiakustannusten alentaminen yrityksissä keinoina energiatehokkuussopimukset ja uusiutuva energia Kajaani Timo Määttä

Energiakustannusten alentaminen yrityksissä keinoina energiatehokkuussopimukset ja uusiutuva energia Kajaani Timo Määttä Energiakustannusten alentaminen yrityksissä keinoina energiatehokkuussopimukset ja uusiutuva energia Kajaani Timo Määttä 30.11.2016 Luotettavaa tietoa ja vaikuttavia ratkaisuja resurssitehokkaisiin toimiin

Lisätiedot

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti 2014 Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti 1 Sisällysluettelo Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 6 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 6 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

ENERGIATEHOKKUUS- SOPIMUKSET

ENERGIATEHOKKUUS- SOPIMUKSET ENERGIATEHOKKUUS- SOPIMUKSET 2017 2025 Energiantuotannon toimenpideohjelma 8.5.2017 Sirpa Leino, Energiateollisuus ry Energia-ala lähtenyt heti vakuuttavasti mukaan Energia-alan sopimuksen kattavuus erittäin

Lisätiedot

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti 2016 Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti Energiantuotanto ja energiapalvelut Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 7 1.1 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Uusiutuvan energian kuntakatselmus. Fredrik Åkerlund, Motiva Oy

Uusiutuvan energian kuntakatselmus. Fredrik Åkerlund, Motiva Oy Uusiutuvan energian kuntakatselmus Fredrik Åkerlund, Motiva Oy Kuntien KETS ja KEO sopimukset KETS (Kuntien energiatehokkuussopimus) yli 20 000 asukkaan kunnat yli 20 000 MWh/a:n kuntayhtymät KEO (Kuntien

Lisätiedot

Kuntien energiatehokkuussopimuksen ja energiaohjelman vuosiraportti

Kuntien energiatehokkuussopimuksen ja energiaohjelman vuosiraportti 2012 Kuntien energiatehokkuussopimuksen ja energiaohjelman vuosiraportti 1 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelman vuosiraportti

Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelman vuosiraportti 2011 Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 1 Johdanto 5 1.1 Sopimuksen tavoitteet, liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti 2015 Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti Energiantuotanto ja energiapalvelut Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 6 1.1 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Elinkeinoelämän yleiseen toimenpideohjelmaan teollisuus

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Elinkeinoelämän yleiseen toimenpideohjelmaan teollisuus 1(3) Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Elinkeinoelämän yleiseen toimenpideohjelmaan teollisuus 1. Yritys (yrityksen nimi) liittyy tällä asiakirjalla ja sen liitteillä

Lisätiedot

Energiatehokkuussopimuksella lisää kilpailukykyä keskisuurille yrityksille. Jouni Punnonen

Energiatehokkuussopimuksella lisää kilpailukykyä keskisuurille yrityksille. Jouni Punnonen Energiatehokkuussopimuksella lisää kilpailukykyä keskisuurille yrityksille Jouni Punnonen ENERGIATEHOKKUUSSOPIMUKSET OVAT ERINOMAINEN KEINO EDISTÄÄ ELINKEINOELÄMÄN ENERGIATEHOKKUUTTA 2 Teollisuuden energiansäästösopimus

Lisätiedot

Teollisuuden energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2006

Teollisuuden energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2006 Teollisuuden energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2006 1 Teollisuuden energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2006 Hille Hyytiä Motiva Oy Copyright Motiva Oy, Helsinki, marraskuu 2007 2 Alkusanat Kauppa-

Lisätiedot

Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelman vuosiraportti

Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelman vuosiraportti 2013 Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimuksen tavoitteet, liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Autoalan toimenpideohjelman vuosiraportti

Autoalan toimenpideohjelman vuosiraportti 2015 Autoalan toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten energiankäyttö

Lisätiedot

Energiatehokkuus on yrityksen kilpailutekijä

Energiatehokkuus on yrityksen kilpailutekijä Energiatehokkuus on yrityksen kilpailutekijä Hille Hyytiä Aitoja tekoja joka päivä ? Onko yrityksellesi energiatehokkuuden parantamiselle/säästöille määritetty tavoite? Tiedätkö, mikä tavoite on? Tiedätkö,

Lisätiedot

VAETS Vuosiraportointi

VAETS Vuosiraportointi VAETS Vuosiraportointi Yhdyshenkilöpäivä 11.3.2015 Harri Heinaro, Motiva Oy Säästöjen tilanne vuoden 2014 alussa Vuoden 2014 alussa raportoitujen toteutettujen toimenpiteiden kumulatiivien voimassa oleva

Lisätiedot

Ollako iso vai pieni yritys vaihtoehdot jatkossa ja mitä työkaluja on tarjolla? Risto Larmio, Motiva

Ollako iso vai pieni yritys vaihtoehdot jatkossa ja mitä työkaluja on tarjolla? Risto Larmio, Motiva Ollako iso vai pieni yritys vaihtoehdot jatkossa ja mitä työkaluja on tarjolla? Risto Larmio, Motiva Isoille selkeää Mennään energiatehokkuuslain mukaan ja Virasto valvoo toki kannattaa tehdä muutakin

Lisätiedot

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Teknologiateollisuuden toimenpideohjelmaan

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Teknologiateollisuuden toimenpideohjelmaan 1(3) Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Teknologiateollisuuden toimenpideohjelmaan 1. Yritys (yrityksen nimi) liittyy tällä asiakirjalla ja sen liitteillä (Yrityksen liittymistiedot,

Lisätiedot

Energiatehokkuussopimukset ja uusiutuvan energian rooli tavoitteiden saavuttamisessa Risto Larmio Risto Larmio, Motiva

Energiatehokkuussopimukset ja uusiutuvan energian rooli tavoitteiden saavuttamisessa Risto Larmio Risto Larmio, Motiva Energiatehokkuussopimukset ja uusiutuvan energian rooli tavoitteiden saavuttamisessa Risto Larmio 14.3.2017 Risto Larmio, Motiva Energiatehokkuussopimukset Risto Larmio, Motiva Energiatehokkuussopimukset

Lisätiedot

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Kaupan alan toimenpideohjelmaan

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Kaupan alan toimenpideohjelmaan 1(3) Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Kaupan alan toimenpideohjelmaan 1. Yritys (yrityksen nimi) liittyy tällä asiakirjalla ja sen liitteillä (Yrityksen liittymistiedot,

Lisätiedot