Eläinsuojeluliitto Animalia ry
Kansalaisjärjestö Perustettu v. 1961 Toiminta keskittyi aluksi koe-eläinten suojeluun v. 1990 alkaen toiminut nimellä Animalia 3 pääkohdetta: tuotantoeläimet, koe-eläintoiminta sekä turkistarhaus N. 6000 jäsentä 20 alueosastoa ja toimintaryhmää ympäri Suomen Hallitus Toimisto Helsingissä 6 vakituista työntekijää sekä projektityöntekijöitä Toiminnan lähtökohdat Jokaisella olennolla on itseisarvonsa ja tiettyjä oikeuksia. Eläimellä on oikeus olla eläin, sillä on oikeus lajilleen tyypilliseen käyttäytymiseen sekä perusolemukseensa. Eläimellä on oikeus elämään ja kuolemaan ilman tarpeetonta kipua ja tuskaa. Toiminta Tiedotus Kampanjat Lobbaus Lainsäädäntö Asiantuntijajärjestö Tempaukset Seminaarit Kansainvälinen yhteistyö Rahoitus Lahjoitukset Testamentit Jäsenmaksut Kuukausitukijat Valtionapu Myyntituotteet www.animalia.fi Lisää tietoa Animaliasta löydät Internet sivuilta www.animalia.fi
Testaa tietosi turkiseläimistä 1.Turkistarhalla syntyneillä eläimillä ei ole tarvetta puolustaa reviiriään Kyllä Ei 2.Nykyisin nahkomisiässä olevat siniketut voivat olla jopa puolet isompia kuin samanikäiset siniketut 70-luvulla Kyllä Ei 3.Uimamahdollisuuden puuttuminen aiheuttaa minkeille stressiä Kyllä Ei 4.Aidon turkiksen tuotanto aiheuttaa moninkertaisesti suuremman ympäristörasituksen kuin esimerkiksi tekoturkin valmistaminen Kyllä Ei 5.Kuluttaja-asiamies on kieltänyt turkisalaa mainostamasta turkiksia ympäristöystävällisinä tuotteina Kyllä Ei 6.Tarhaajista yli 40 % on alle 35-vuotiaita Kyllä Ei
Turkiselinkeino Suomessa Turkistarhoilla eläinten elinolot ovat ankeat: eläimiä pidetään pienissä verkkopohjahäkeissä vailla mahdollisuuksia lajille ominaiseen käyttäytymiseen. Uudet, häkkikokoa hiukan kasvattavat tilavaatimukset tulivat voimaan vuoden 2011 alussa, mutta muutokset eivät olleet suuria. Uusien määräysten mukaan ketulla on oltava tilaa 0,8 m2 ja minkillä 0,25 m2. Supikoiraan sovelletaan kettujen tilamääräyksiä. Turkiseläimillä on villien serkkujensa tarpeet ja vaistot, kuten tarve reviirin puolustamiseen, saalistamiseen, lisääntymiseen ja lajille tyypillisten sosiaalisten järjestelmien muodostamiseen. Ketun reviiri voi luonnossa olla useita hehtaareja riippuen siitä, miten helposti ravintoa löytyy. Tukikohtanaan se käyttää kaivamaansa pesäluolaa. Minkin luontainen ympäristö puolestaan on veden äärellä. Suomi on maailman suurin ketunnahkojen tuottaja. Muutama vuosi sitten Kiinan tuotanto nousi Suomen ohi, mutta Kiinan turkistuotanto on laskenut sen jälkeen. Vuonna 2011 Suomessa tuotettiin 1,7 miljoonaa ketunnahkaa. Minkintuottajana Suomi on noin kahdeksanneksi suurin maailmassa. Vuonna 2011 minkkejä tuotettiin Suomessa noin 1,7 miljoonaa. Vuosien 1989-2010 välillä Suomen minkintuotanto on laskenut noin 40 %. Huipussaan suomalaisten turkistarhojen eläinmäärät olivat 1980-luvun puolivälin aikoihin. Silloin Suomessa oli noin 10 miljoonaa turkiseläintä lähes 6000 tarhalla. Nykyään Suomen turkiseläinten määrä on noin 4 miljoonaa ja tarhoja on alle 1000. Yhdellä tarhalla saattaa olla useita tuhansia eläimiä. Suomen turkistarhoilla kasvatetuista nahoista 98 % myydään ulkomaille, muun muassa Kiinaan, Venäjälle, Italiaan, Kreikkaan ja Etelä-Koreaan.
Tarhattavat eläinlajit Minkki (Mustela vison). Maailman yleisin tarhattava turkiseläin on näätäeläimiin kuuluva, alun perin Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva minkki. Luonnossa laji elää vesistöjen äärellä ja on taitava uimari. Suomen villiminkkikanta on saanut alkunsa turkistarhoilta karanneista eläimistä. Se ei siis kuulu Suomen alkuperäiseen luontoon, vaan on niin sanottu tulokaslaji. Minkkiä esiintyy melkein koko maassa. Minkit, varsinkin urokset, ylläpitävät laajaa reviiriä ja puolustavat sitä aktiivisesti. Ruotsalaistutkimuksen mukaan yhden urosminkin elinpiirinä on 2 6 kilometriä rantaviivaa ja myös naarailla on laaja reviiri. Omalla reviirillä ei suvaita toista saman lajin yksilöä. Siksi minkkikanta ei luonnossa voi kasvaa tiheäksi. Voimakkaan reviirikäyttäytymisen takia laji levittäytyy tehokkaasti uusille alueille. Naali (Alopex lagopus) eli sinikettu. Naali on hieman kettua pienempi koiraeläin. Laji on sopeutunut arktiseen ilmastoon ja elää luonnossa lähinnä pohjoisella tundralla. Suomessa naali on erittäin uhanalainen. Eläimen turkki muuttuu talvella tummanharmaasta valkoiseksi. Talviturkki on tuuhean pitkäkarvainen ja eristää paremmin kuin minkään toisen petoeläimen turkki. Naalit elävät yhteisöinä, joissa osa poikasista jää aikuistuttuaan vanhempiensa laumaan.
Supikoira (Nyctereutes procyroites). Supikoira on alun perin aasialainen koiraeläin, joka levisi 1930-luvulla Venäjältä Suomeen. Supikoira on levinnyt lähes koko maahan Tunturi-Lappia lukuun ottamatta. Laji elää tavallisesti lehti- tai sekametsissä, joissa on runsas aluskasvillisuus, tai avoimessa maisemassa, jossa on puronvarsia ja pensaikkoja. Veden läheisyys on lajille tärkeää. Supikoira muistuttaa pesukarhua, mutta lajit eivät ole sukua. Eläin liikkuu enimmäkseen hämärässä ja öisin. Supikoiran ravinto koostuu pienistä jyrsijöistä, hyönteisistä ja hedelmistä. Talvella haaskat ja jätteet muodostavat tärkeän ravinnonlähteen. Suomessa supikoira viettää talviunta maanalaisessa luolassa. Leutoina vuosina se voi olla koko talven liikkeessä. Asuinpaikaksi sopii vanha ketun tai mäyrän luola tai ladon alus. Supikoira voi myös rakentaa oman pesän. Se pitää pesänsä puhtaana käyttämällä käymälänä vakituista paikkaa, joka on tarpeeksi kaukana nukkumapaikasta. Kettu (Vulpes vulpes). Koiraeläimiin kuuluva kettu elää luonnossa joko yksinään tai pienissä perheryhmissä. Pesäpaikakseen kettu kaivaa maanalaisen luolan. Naaraskettu synnyttää huhtikuun lopussa 3 8 poikasta, jotka pysyttelevät pesän lähettyvillä loppukesään saakka. Kettu on pääasiassa öisin saalistava petoeläin. Sen tärkeintä ravintoa ovat pikkujyrsijät, kuten myyrät ja hiiret. Kettu syö myös oravia, jäniksiä, lintujen poikasia ja munia, isoja hyönteisiä sekä marjoja. Monipuolisen ravinnon takia kettu sopeutuu hyvin monenlaisiin ympäristöihin. Jopa suurkaupunkien esikaupunkialueilla elää kettuja. Kaupunkeihin ketut ovat asettuneet helpon ravinnon saatavuuden vuoksi.
Turkistarhaus Turkiseläinten jalostus Turkin laatu ja väri ovat tärkeitä valintaperusteita turkistarhoilla, kun valitaan keskenään paritettavia tai keinosiemennyksellä risteytettäviä eläimiä. Luonnollisesti myös eläimen terveydellä ja lisääntymisomi naisuuksilla on merkitystä. Valitettavasti turkiseläinten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ovat usein ristiriidassa sen kanssa, että halutaan jalostaa taloudellisesti tuottoisia eläimiä. Esimerkiksi monet kauniit turkin värit saadaan aikaan resessiivisten geenien yhdistelmällä, johon on kytköksissä myös monia sairauksia. Harvinaisen värisistä turkeista voi kuitenkin saada moninkertaisen hinnan tavallisiin karvatyyppeihin verrattuna. Tuottavuutta parantaa myös eläinten kasvun nopeuttaminen ja koon lisääminen. Kasvun nopeuttamisella halutaan säästää ruokintakustannuksissa ja varmistaa, että saman vuoden poikaset ovat nahaltaan kypsiä nyljettäviksi mahdollisimman aikaisin nahoituskautena. Nahat lajitellaan laatu- ja kokoluokkiin, joten eläimen koko vaikuttaa suoraan nahasta saatuun hintaan. Turkiseläinten koko onkin valinnan seurauksena jatkuvasti suurentunut, eivätkä häkkikoot ole pysyneet lainkaan perässä: ketut ja supikoirat ovat suurimpia eläimiä, joita ylipäänsä saa kasvattaa verkkopohjalla. Mitä painavampi eläin on suhteessa käpälien pintaalaan, sitä tukalampi olo eläimellä on verkkohäkissään. Nykyisin nahkomisiässä olevat siniketut voivat painaa yli 14 kg, kun 1970-luvulla paino oli 6-7 kg. Animalia toi 1980-luvun lopulla julkisuuteen niin sanotun superketun. Kyseessä oli mutaation seurauksena syntynyt suuri ja nopeakasvuinen sinikettu, joka kärsi raajojen vääntymiseen johtavista kasvuhäiriöistä. Superketut ovat tavallisesti noin 20-30 prosenttia suurempia kuin tavallinen sinikettu. Suurimmat superketut ovat painaneet yli 20 kiloa. Animalian nostaman kohun ansiosta superketun kasvatus kiellettiin maa- ja metsätalousministeriön päätöksellä, mutta siihen rinnastettavia jättikettuja on tarhoilla runsaasti tänäkin päivänä. Sinikettuja on järjestelmällisesti jalostettu kookkaammiksi, mistä johtuen eläimillä esiintyy paljon nivelvaivoja. Hopeakettujen häkkikasvatuksessa on viime vuosina ilmaantunut hopeaketun pentujen sydänvikaa, jonka taustalla saattaa olla jalostuksen aiheuttama perinnöllinen vika. Tarhaajilla on aina ollut vaikeuksia hopeakettujen kanssa. Ne ovat useiden tarhasukupolvien jälkeenkin säilyttäneet arkuutensa ja pelkonsa ihmistä kohtaan. Ongelmaa on yritetty ratkaista valikoimalla pennuista luottavaisimmat jatkamaan sukuaan. Turkistarhoilla aiheuttavat ongelmia myös monet tarttuvat sairaudet, kuten silmätulehdukset ketuilla ja plasmasytoosi minkeillä. Lisäksi mm. kohtu- ja suolistotulehdukset vaivaavat usein turkiseläimiä. Katso turkisaiheinen animaatio Furcoat (2008): http://www.youtube.com/ watch?v=uaxczjucf2m
Turkiseläinten elinolot Tarhoilla kasvatettavat turkiseläimet ovat aktiivisia petoeläimiä. Ne eivät ole kesyyntyneitä kotieläimiä, sillä turkistarhausta on harjoitettu vasta noin sadan vuoden ajan. Turkistarhojen häkit ovat ahtaita eikä niissä ole juuri mitään virikkeitä. Eläimet eivät voi toteuttaa saalistustarvettaan, puolustaa reviiriään, elää lajille tyypillisessä sosiaalisessa ryhmässä tai toteuttaa liikkumisen tarvettaan. Eläinten luontaiseen käyttäytymiseen kuuluu myös tarve tutkia elinympäristöään. Käyttäytymistarpeiden estyminen aiheuttaa turkistarhoilla eläville eläimille huomattavia hyvinvointiongelmia. Tavallisimmin tarhatut lajit, kettu, supikoira, minkki ja hilleri, ovat kaikki aktiivisia petoeläimiä, joilla on voimakas tarve liikkua. Luonnossa niiden ympäristö on vaihteleva ja virikkeellinen. Eläinten vaistotoiminnat ja synnynnäiset piirteet ovat sopeutuneet luonnonympäristöön ja niiden käyttäytymiseen kuuluu muun muassa saalistuksessa, pesäpaikan valinnassa, lisääntymisessä ja sosiaalisissa suhteissa lukuisia vaiston sanelemia piirteitä, joita ei voi toteuttaa tarhahäkin ahtaudessa. Esimerkiksi ketun reviiri on luonnossa useita hehtaareja riippuen ravinnon saannista. Kun ruoan löytäminen on suhteellisen helppoa, on reviiri muutama neliökilometri. Turkistarhalla kettujen ja naalien verkkopohjaisissa häkeissä tilaa on alle neliömetri. Vaihtelua virikkeettömään häkkiin tuovat ainoastaan makuuhylly ja pureskeluun tarkoitettu puukapula. Minkin elinympäristö on veden rannalla ja uiminen kuuluu niiden luontaiseen käyttäytymiseen. Tarhoilla minkeillä ei kuitenkaan ole mahdollisuutta uimiseen, vaikka tutkimuksissa on osoitettu, että uimamahdollisuuden puuttuminen aiheuttaa minkeille stressiä. Minkkihäkeissä on oltava ainoastaan oljilla vuorattu pesäkoppi: muita virikkeitä laki ei niille määrää. Käyttäytymishäiriöt ovat tavallisia tarhaeläimillä. Kun eläin ei pysty tarpeistaan huolimatta vaikuttamaan olotilaansa, syntyy epätyypillistä käyttäytymistä. Eläin voi muuttua passiiviseksi tai kehittää jonkin epänormaalin käyttäytymismuodon tai pakkoliikkeen eli stereotypian. Minkeillä esiintyy erityisen paljon stereotyyppistä käyttäytymistä. Tavanomaista ovat saman liikeradan toistaminen, esimerkiksi edestakaisin ravaaminen tai ylävartalon huojuttaminen. Myös pään pyörittäminen vesikupin yläpuolella on tavallista. Monet häkkieläimet hyppivät häkin seiniä vasten tai pureskelevat omaa tai lajitoverin turkkia. Esimerkki kettujen stereotypioista on niiden tapa seistä liikkumattomana etukäpälien varassa takaruumis häkin takaseinään painettuna. Tämä on oletettavasti seurausta pelkoreaktiosta, jota eläin ei voi helpottaa pakenemalla. Kaikilla lajeilla stressaantuneet emot saattavat tappaa ja syödä poikasensa. Luonnossa tätä käyttäytymismuotoa tavataan vain harvoin.
Turkistarhauksen ympäristövaikutukset Vaikutukset vesistöihin Suomessa on noin tuhat turkistarhaa ja näistä suurin osa (noin 97 %) sijaitsee Länsi-Suomessa. Turkistarhaus on keskittynyt erityisesti Pohjanmaan rannikolle. Turkistarhaus aiheuttaa monenlaisia haittoja ympäristölle varsinkin alueilla, joilla tarhoja on tiuhasti. Turkistarhojen lähiympäristössä on havaittu huomattavia haittoja vesistöille, pohjavesille ja metsille. Lisäksi turkistarhaus aiheuttaa välillisiä ympäristöongelmia suuren energiankulutuksensa takia. Sekä öljynkulutuksen että kokonaisenergiankulutuksen vertailu osoittaa, että tarhakasvatetun aidon turkiksen tuotanto aiheuttaa moninkertaisesti suuremman ympäristörasituksen kuin esimerkiksi tekoturkin tai muun keinokuituvaatteen valmistus. Turkisala on aiemmin markkinoinut turkistuotteitaan ympäristöystävällisinä valintana ja käyttänyt mainoksissaan mm. lausetta turkis on luonnollinen valinta. Turkiseläinten häkkikasvatusta perustellaan toisinaan sillä, että aito turkis on uusiutuva luonnonvara, kun taas tekoturkikset tehdään öljypohjaisista raaka-aineista eli uusiutumattomasta luonnonvarasta. Tästä on vedetty johtopäätös, että aito turkis olisi ympäristönäkökulmasta katsoen parempi valinta kuin tekoturkis. Tämä mainonta osoittautuu kuitenkin harhaanjohtavaksi, kun tarkastellaan eri raaka-ainevalintojen lisäksi myös kummankin tuotteen aiheuttamaa muuta ympäristökuormitusta. Vaikka vertailussa otetaan mukaan turkisraaka-aineen uusiutuvuus ja eräiden korvaavien materiaalien uusiutumattomuus, turkistuotannon aiheuttamat ympäristöongelmat ja energiankulutus nostavat turkistuotannon aiheuttamaa ympäristörasitusta selvästi. Suomessa vuonna 1993 kuluttaja-asiamies kielsikin alaa mainostamasta aitoja turkiksia ympäristöystävällisempinä tuotteina kuin keinoturkiksia. Turkistarhoilla eläimet elävät verkkopohjahäkeissä, jolloin eläinten tarpeet putoavat suoraan häkistä maahan, jolloin eläinten lanta ja virtsa kasautuu häkkien alle. Tällöin niiden sisältämiä typpeä ja fosforia pääsee huuhtoutumaan ympäristöön. Turkistuotannon yhteenlasketut typpipäästöt ovat Suomessa 430 tonnia vuodessa ja fosforipäästöt 45 tonnia vuodessa. Tämä merkitsee sitä, että Suomen turkiseläinhäkkien alle kertyvä lanta- ja virtsamäärä vastaa 1,2 miljoonan ihmisen puhdistamattomien jätevesien sisältämää uloste- ja virtsamäärää. Typpi ja fosfori ovat ongelmallisia aineita siksi, että jokiin ja järviin päätyessään ne aiheuttavat vesistöjen rehevöitymistä. Typpeä ja fosforia on normaalistikin ympäristössä tiettyjä määriä, ja ne ovat kasvien kasvulle välttämättömiä ravinteita. Suurten ylimääräisten typpi- ja fosforimäärien huuhtoutuminen vesistöihin aiheuttaa kuitenkin muun muassa kalalajiston köyhtymistä ja myrkyllisten sinilevälauttojen yleistymistä. Paitsi pintavesiin eli jokiin ja järviin, turkistarhojen aiheuttama kuormitus kohdistuu myös pohjavesiin. Laajoja turkistuotannon aiheuttamia pohjaveden pilaantumistapauksia on ollut mm. Karjaalla, Kaustisilla ja Kokkolassa. Kuormituksessa on selviä eroja eri tarhojen välillä. Typpi- ja fosforipäästöjen suuruuteen vaikuttavat paitsi tarhan eläinmäärä, myös muun muassa lähimaaston korkeuserot, maaperän läpäisykyky ja se, kuinka usein tarhaaja siivoaa lannan pois häkkien alta. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus teki vuonna 2011 aidoille turkeille sekä keinomateriaalitakeille elinkaarianalyysit. Selvityksen mukaan vesistöjä rehevöittävien päästöjen osalta turkikset kuormittavat ympäristöä vähemmän kuin keinomateriaalitakit, jos turkisten eduksi lasketaan turkiseläimille syötettävän Itämerestä pyydystetyn kalan ravinteita poistava vaikutus. Toisaalta keinomateriaalien rehevöittävät päästöt olivat hyvin pieniä.
Turkistarhojen energiankulutus Vaikutukset ilmaan Häkkien alle kertyvästä lannasta ja virtsasta vapautuu paitsi typpeä ja fosforia, myös ammoniakkia. Ammoniakki kohoaa ilmaan ja leviää tarhan lähiympäristöön. Turkistuotannon yhteenlasketut ammoniakkipäästöt ovat Suomessa noin 4 000 tonnia vuodessa. Ammoniakki aiheuttaa tarhojen lähellä puustovaurioita, erityisesti havupuiden vahingoittumista. Tutkituista tarhoista sadan metrin säteellä olleista havupuista noin kolme neljännestä on ollut pahoin vaurioituneita. Noin puolen kilometrin säteellä tarhasta on esiintynyt lievempiä puustovaurioita. Tyypillisiä vaurioita ovat neulasten kellastuminen, latvakasvainten kuoleminen, juurten vaurioituminen sekä puuaineksen haurastuminen. Kun vertaillaan aitojen turkisten ja keinomateriaalien elinkaarta valmistuksesta käyttöön, on saatu tulos, että turkisten hiilidioksidipäästöt ovat moninkertaiset vastaaviin keinomateriaaleista valmistettuihin takkeihin verrattuna. Saman selvityksen mukaan turkikset aiheuttavat myös huomattavasti suuremmat happamoittavat päästöt kuin keinomateriaalitakit. Aitojen turkisten vaihtoehtoina voi pitää joko tekoturkiksia (jotka muistuttavat ulkonäöltään turkista) tai keinokuituisia talviulkoiluvaatteita (jotka lämmönpitävyydeltään vastaavat turkiksia tai ovat parempia kuin turkis). Molemmat tehdään yleensä öljypohjaisista raaka-aineista eli uusiutumattomista luonnonvaroista. Ympäristönäkökulmasta katsottuna se on miinusta. Toisaalta aitojen turkisten tuotanto häkkioloissa turkistarhoilla kuluttaa niin ikään huomattavan määrän öljyä muun muassa öljypohjaisten polttoaineiden muodossa. Sähköenergian kulutus on niin ikään otettava huomion ympäristövaikutuksia punnittaessa. Suurin osa turkistuotannon öljyn- ja muun energian kulutuksesta liittyy eläinten rehuun. Raaka-aineiden kuljetukset, pakastaminen, kuumentaminen, jauhaminen ja muu valmistus, kuljetukset rehusekoittamoilta turkistarhoille, nahkojen kuivaus, nahkojen muokkaus jne. ovat työvaiheita, jotka kukin antavat oman lisänsä turkistuotannon yhteenlaskettuun sähkön- ja polttoaineenkulutukseen. Kun verrataan aidon turkin ja tekoturkin koko tuotantoprosessia raaka-aineista valmiiksi vaatteeksi, aito turkki osoittautuu huomattavasti suuremmaksi ympärist ökuormittajaksi. Ympäristökuormitukseen vaikuttaa osaltaan myös se, millaisia kemikaaleja tuotannossa käytetään. Aitoon turkikseen liittyy tässä suhteessa vastaava ongelma kuin aitoon nahkaan: vaikka tuote sinänsä on eläimen osa eli siis puhdas luonnontuote, sen muokkauksessa, värjäyksessä ja muussa teollisessa käsittelyssä käytetään voimakkaita kemikaaleja. Lopputulos on, että valmis turkisvaate samoin kuin valmis nahkatavara sisältää näitä kemikaaleja huomattavan määrän. Viranomaiset ovat alkaneet hiukan tiukentaa otetta turkistuotannon suoriin ympäristövaikutuksiin eli lannasta ja virtsasta peräisin oleviin typpi- ja fosforipäästöihin. Nykyään tarhoilta vaaditaan vähintään lanta-alustan korottamista ja turpeen käyttöä kuivikkeena häkkien alla, jotta typpi ja fosfori eivät yhtä helposti huuhtoutuisi ympäristöön. Maa- ja metsätalousministeriö tukee rahallisesti turkistarhojen ym päristönsuojeluinvestointeja eli tarhojen rakenteiden muuttamista niin, että päästöt ympäristöön pienenevät. Joissain tapauksissa on myönnetty rahallista tukea myös tarhan siirtoon, jos tarha on ollut sellaisessa paikassa, että lannasta ja virtsasta tulevat päästöt ovat päässeet erityisen helposti pilaamaan vesiä.
Tavoitteena turkistarhaton Suomi Kuitenkaan kukaan ei voi täysin kiistää, etteikö turkistarhauksen lopettamisella olisi varsinkin paikallisia vaikutuksia talouteen ja työllisyyteen. Vaikutukset eivät kuitenkaan ole välttämättä niin suuria kuin usein annetaan ymmärtää. Lähivuosina Suomen turkisalaa kun tulee joka tapauksessa leimaamaan turkistuottajien eläköityminen ja tuotannosta luopuminen tuottajien ikärakenteen vuoksi. Tarhaajista noin 40 % on yli 50-vuotiaita, ja vain noin 10 % on alle 35-vuotiaita. Jos turkistarhaus kielletään Suomessa eläinsuojelullisista syistä, muutos vaikuttaisi monen elämään. Tarhaajat ja muut turkistarhauksesta elantonsa saavat joutuvat muuttamaan arkisia tapojaan ja jopa vaihtamaan ammattia. Paitsi työhön, rahaan ja toimeentuloon, turkistarhauksen kannattaminen tai vastustaminen liittyy arvoihin. Turkistarhaukseen liittyy merkittäviä eläinsuojelullisia, eettisiä ja ympäristönsuojelullisia ongelmia. Jatkuvasti kasvava joukko Euroopan maita on päätynyt lopettamaan turkistarhauksen tai osan siitä kansallisella lainsäädännöllä eläinten hyvinvointiin liittyvistä syistä. Animalian tavoitteena on turkiseläinten tarhaamisen kieltäminen lainsäädännöllä myös Suomessa. Eettiseltä kannalta peruskysymys on se, millä tavoin ihmisen on oikeutettua käyttää eläintä hyväkseen, kun eläimelle aiheutuu siitä haittaa ja kärsimystä. On hyvä muistaa, että tarhaus poikkeaa muista elinkeinoista siinä, että lehmiä, sikoja ja kanoja kasvatetaan ravinnon vuoksi. Turkis on ylellisyystuote. Euroopan turkistarhaajamaat ovat yksi kerrallaan luopumassa turkistarhauksesta tai rajoittamassa sitä voimakkaasti. Näihin maihin kuuluvat mm. Iso-Britannia, Ruotsi, Tanska, Itävalta, Saksa, Hollanti, Sveitsi, Bulgaria, Bosnia-Herzegovina ja Kroatia. Myös Norjassa keskustellaan tarhauksen lopettamisesta tai hyvinvointivaatimusten huomattavasta tiukentamisesta. Tarhauskiellon vastustajat uhkaavat usein tarhauksen siirtymisellä Kiinaan, mikäli tarhaus kiellettäisiin Suomessa. Tarhaus on kuitenkin jo siirtynyt Kiinaan, josta on jo nyt muodostunut erittäin merkittävä turkistuottaja. Suomalaiset tarhaajat ovat olleet mukana viemässä tarhausta Kiinaan myymällä maahan esimerkiksi siitoseläimiä ja markkinoimalla voimakkaasti turkiksia osaksi Aasian muotia. Turkistarha työllistää nykyisin keskimäärin 0,7 henkilöä tarhaa kohden. Noin 40 % tiloista on päätoimisia turkistarhoja: muilla tiloilla eläinten tarhaaminen on yksi tuotantosuunta muiden rinnalla. Välillisestä työllistävyydestä on olemassa erilaisia arvioita. Tarhojen työntekijöistä moni on ulkomailta palkattavaa kausittaista työvoimaa, eikä kansallisen työllistävyyden lasku ole suoraan verrannollinen työpaikkojen lukumäärään. Tarhauksen vastustajat asettavat eläinten perustarpeet ihmisten vähäpätöisten tarpeiden edelle. Ketun intressi elää lajityypillistä elämää ja olla tulematta tapetuksi on perustavampi kuin tarhaajan tarve hankkia toimeentulonsa juuri tietyllä keinolla tai turkiksen ostajan intressi saada turkisreunus talvitakkiaan somistamaan. Turkistarhaus on maaseudulla merkittävä, mutta ei ainoa elinkeino. Monelle tarhaajalle se on sivuelinkeino maanviljelyn ohessa. Maaseudulla voi hankkia elantonsa muullakin tavalla kuin tarhaamalla kettuja, minkkejä tai supikoiria ja niinhän suurin osa maaseudun asukkaista tekee. Turkistarhauksen kieltäminen ei ole mittakaavaltaan samankaltainen vaatimus kuin esimerkiksi ehdotus lopettaa peltoviljely tai karjankasvatus kokonaan. Turkikset ovat monien mielestä kauniita ja usein statussymboleita. Turkistarhauksen ja turkisten käytön hyväksyminen asettaa kaikki ihmisen tarpeet kuten halun koristautua ja vaikuttaa varakkaalta eläinten perustarpeiden edelle. Tarhauksen puolustajat vetoavat elinkeinon hyväksyttävyyteen: tuottaahan se työtä, toimeentuloa ja sievoisen tukun vientituloja. Turkistarhaus on kuitenkin myös vahingollista ympäristölle. Turkistarhat aiheuttavat paikallisesti huomattavia haittoja vesistöille, pohjavesille ja metsille. Turkistarhaus myös kuormittaa ympäristöä tarpeettomasti sen suuren energiakulutuksen takia. Toisaalta myös koko EU:ssa on jo otettu askeleita turkiskielloissa: Vuoden 2009 alusta alkaen on koira- ja kissaturkisten tuonti EU-alueelle ja myynti EU:n sisällä ollut kiellettyä. Toukokuussa 2009 Euroopan parlamentti hyväksyi hyljetuotteiden tuonti- ja myyntikiellon EU:n alueelle. Kielto estää hyljetuotteiden myynnin ja tuonnin EU-maihin. Kieltoon sai poikkeuksen Grönlannin alkuperäisväestö kulttuurillisista ja traditiosyistä sekä Suomi ja Ruotsi, joissa edelleen saa harjoittaa pyyntiä. Suomea ja Ruotsia koskevan poikkeuksen mukaan markkinoille saa tuoda hyljetuotteita, jotka ovat seurausta pyynnistä, jonka ainoana tarkoituksena on meren luonnonvarojen kestävä kehitys.
Miten voin vaikuttaa? Älä osta tuotteita, joissa on käytetty aitoa turkista. Anna asiasta myös palautetta vaateliikkeille. Kerro ystävillesi tarhauksen ongelmista, kirjoita aiheesta lehtiin, kerro mielipiteesi kansanedustajille ja äänestä turkistarhausta vastustavaa ehdokasta. Tue myös Animalian työtä turkistarhauksen lakkauttamiseksi. Suurin osa tuotetuista turkiksista päätyy nykyään somistekäyttöön, eli koristamaan huppujen reunoja, hansikkaita tai kenkiä. Asioimalla turkittomuuteen sitoutuneissa vaateliikkeissä edistät turkisten käytön vähenemistä. Ajantasaisen listan kaikista liikkeistä löydät sivulta www.turkittomatliikkeet.fi. Animalian tavoitteena on yhteiskunnallisen vaikuttamisen kautta parantaa eläinten oikeuksia ja hyvinvointia. Animalia tekee yhteistyötä maailmanlaajuisen turkisvastaisen Fur Free Alliance -verkoston kanssa (www.infurmation.com). Lisää tietoa turkistarhauksesta ja Animalian toiminnasta sekä ohjeet jäseneksi liittymiseen löydät sivulta www.animalia.fi. Lisätietoa aiheesta voit hakea muun muassa seuraavilta sivustoilta Fur Free Alliance (www.infurmation.com/) Importstop.org - tietoa kissa- ja koiraturkiksista (www.importstop.org) The Welfare of Animals kept for fur production - Euroopan komission tieteellisen komitean raportti (http://ec.europa.eu/food/animal/welfare/international/out67_en.pdf) Lähetä meille materiaalin liittyen palautetta / lisää hyviä ideoita animalia@animalia.fi
Tehtäviä: 1. Tutustu tarkemmin yhteen turkiseläinlajiin. Etsi tietoa ja vertaile sen elämää turkistarhalla ja luonnossa. Mitä olennaisia eroja huomaat? 2. Millaisia ongelmia turkiseläinten kasvatukseen liittyy? Kirjoita aiheesta ainekirjoitus/essee ja perustele vastauksesi. Vaihtoehtoisesti voitte tehdä tehtävän ryhmässä keskustellen ja kirjata vastaukset ylös esimerkiksi tehtävän 3 taustaksi. 3. Järjestäkää luokassa väittely turkistarhauksesta. Lisäohjeita saat opettajan/ohjaajan oppaasta. 4. Arvojana turkistarhauksesta. Lisäohjeita saat opettajan/ ohjaajan oppaasta. 5. Vastuulliset valinnat draama. Lisätietoja saat opettajan/ohjaajan oppaasta.