Sähköisen asioinnin lainsäädännön seuranta- ja kehittämistutkimus Design for All verkoston tapaaminen Sami Kivivasara, Valtiovarainministeriö
Tutkimuksen tausta ja tarkoitus Sähköisen asioinnin lainsäädännön seuranta- ja kehittämistutkimus on osa valtiovarainministeriön ja Itä-Suomen yliopiston yhteistä Sähköisen hallinnon lainsäädännön kehittämishanketta. Tutkimuksessa selvitetään lainsäädännön kehittämistarpeet, ongelmat, nykyisen sääntelyn vaikuttavuus sekä erityissääntelyn tarve. 2
Tutkimuksen tausta ja tarkoitus Vauhdittaa sähköisen asioinnin kehittämistä Mahdollistaa sähköisen asioinnin kehittäminen huomioimalla sääntelytarpeet Taustalla julkisen hallinnon piirissä viimeisen 10 vuoden aikana tehty sähköisen asioinnin kehittäminen, esim.: SADe-hanke ja SADe-ohjelma Valtion IT-palvelukeskuksen palvelukehitys 3
Tutkimuksen organisointi Tutkimus on tehty Itä-Suomen yliopiston ja valtiovarainministeriön yhteisrahoitteisena hankkeena. Tutkimuksen tekemisestä on vastannut informaatio- ja teknologiaoikeuden professori, dosentti Tomi Voutilainen ja YTM Isa-Maria Räsänen Hankkeella on ollut ohjausryhmä, jossa on ollut mukana hankkeen omistajatahojen lisäksi oikeusministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön ja Aalto-yliopiston edustajat. 4
Tutkimuskysymys Laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa (13/2003) Laki sähköisestä asioinnista hallinnossa (1318/1999) Lain toimivuutta ja vaikuttavuutta ei ole tutkittu. Laki on laadittu perustuen 1990-luvun lopun käsityksiin sähköisen asioinnin kehityksestä. Sähköinen asiointi on osa viranomaisen tavanomaista toimintaa Tarvitaanko hallintolaista erillistä sähköistä asiointia koskevaa yleislakia. Tarve selvittää sähköisen asioinnin ratkaisuihin ja menetelmiin liittyvä sääntelyä ja sen muutostarpeita. 5
Tutkimuskohde Sähköisestä asioinnin viranomaistoiminnassa annetun lain ajantasaisuus ja soveltamisongelmat Rinnakkaisen lainsäädännön kehittyminen Sähköisen asioinnin lainsäädännön ja sääntelymallin toimivuus Laillisuusvalvojien ja tuomioistuinten ratkaisukäytäntö sähköisestä asioinnista Lainsäädännön kehittämistarpeet ja sääntelymallin ratkaisuehdotukset 6
Tutkimusmenetelmä Aineistoanalyysi Laillisuusvalvojien ja oikeusistuinten ratkaisut sähköiseen asiointiin liittyen. Lainvalmisteluaineisto Ohjeet ja suositukset Kyselytutkimus Laaja verkkokysely julkisen hallinnon toimijoille, joiden on sovellettava laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa. Sääntelyn käytännön toimivuus ja kehittämistarpeet Avainhenkilöiden haastattelut 7
Tutkimustulosten teemat (tutkimusraportin rakenne) Sähköisen asioinnin lainsäädäntö ja sen soveltaminen, ml. kansainvälinen vertailu Sähköisiä asiointipalveluja koskevien velvollisuuksien toteutuminen Palvelujen tarjoaminen Toiminnalliset ja sisällölliset vaatimukset Sähköisen viestin lähettäminen ja vastaanottaminen Sähköinen päätösasiakirja ja tiedoksiantomenettelyt Sähköinen arkistointi Sähköisen asioinnin ohjaus ja kehittäminen 8
Esteettömyys tutkimusaineistossa Saavutettavuus eli käytön esteettömyys Saavutettavuudella tarkoitetaan sitä, että erilaiset teknologiat, kuten päätelaite, näyttö, tulostin, näppäimistö, käyttöjärjestelmät, käyttöliittymät ja sovellusohjelmat on suunniteltu siten, että henkilöt, joilla on toiminnallisia rajoitteita, voivat käyttää niitä joko avustavien laitteiden kanssa tai ilman mitään lisälaitteita. Saavutettavuus voidaan tarkastella myös alueellisesta tai kielellisestä näkökulmasta. 9
Esteettömyys tutkimusaineistossa Sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 5.1 :n mukaan, kun viranomainen tarjoaa sähköisiä asiointipalveluita, niissä tulee mahdollistaa kaikille mahdollisuus sähköiseen asiointiin. Lain perusteluissa todetaan, että palvelujen kehittämisessä huomiota on kiinnitettävä erityisesti vammaisten henkilöiden asiointimahdollisuuksiin, ja että sähköisten asiointipalvelujen kehittämisessä on kiinnitettävä huomiota paitsi palveluiden saatavuuteen myös niiden esteettömyyteen, kohtuuhintaisuuteen ja soveltuvuuteen erilaisten käyttäjien tarpeisiin. Tämä perustuu yhdenvertaisuuteen ja hallintolain mukaiseen tasapuolisuuden vaatimukseen ja palveluperiaatteeseen. 10
Esteettömyys tutkimusaineistossa Sähköisen asiointilain 5.1 :n ja hallintolain 7 :ssä säädetyt palveluja koskevat vaatimukset tarkoittavat muun ohella sitä, että viranomaisen on huolehdittava palvelujen saavutettavuudesta (accessibility) tai palvelun käytön esteettömyydestä. Laillisuusvalvonnassa ei ole käsitelty kanteluita, joissa olisi sivuttu sähköisten palveluiden käytön esteettömyyttä, mutta apulaisoikeusasiamies on korostanut, että palveluiden saatavuus on turvattava erilaisilla asiointimahdollisuuksilla. 11
Esteettömyys tutkimusaineistossa eeurope2002 toimintasuunnitelman tavoite verkkosivujen esteettömyydestä EU komission tiedonannot vuosilta 2001 ja 2005 EU neuvoston ja parlamentin päätöslauselmat vuodelta 2002 Euroopan komissio antoi joulukuussa 2012 Euroopan parlamentille ja neuvostolle ehdotuksen direktiiviksi julkisen sektorin elinten verkkosivustojen saavutettavuudesta. Voimaan saattaminen 31.12.2015. mennessä. Direktiiviehdotus pitää sisällään myös standardointiin liittyviä säännöksiä, valvontasäännöksiä ja saavutettavuutta edistäviä lisävaatimuksia. Käytännössä direktiivin täytäntöönpano Suomessa edellyttää sähköistä asiointia viranomaistoiminnassa koskevien säännösten tarkentamista ja uudistamista. Ainakin Yhdysvalloissa ja Australiassa on laissa säädetty sähköisten palvelujen esteettömyysvaatimuksesta. 12
Johtopäätöksiä ja ehdotuksia Sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annettu laki uudistetaan Säädetään pakottavasti, että sähköposti- tai muu sähköinen asiointi on oltava mahdollista viranomaisessa. Säädetään informointivelvoite sähköiseen asiointiin liittyen (mm. yhteystieto www-sivulla) Ehdotukset ovat tutkijoiden laatimia eikä niistä ole vielä ministeriötasolla käyty keskustelua. Sähköisten palvelujen toiminnalliset minimivaatimukset (mm. tietoturvallisuus, käytön esteettömyys, yhteentoimivuus) Sähköisen tunnistamisen ja allekirjoituksen vaatimusten selventäminen sekä sähköistä tiedoksianto koskevan sääntelyn yhdenmukaistaminen 13
Johtopäätöksiä ja ehdotuksia Keskeisistä julkisen hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin palveluista säädetään erikseen Huom. HE 150/2013 valtion yhteisten tieto- ja viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä Terveydenhuollon sähköisestä asioinnista säädettäisiin erikseen Kuntien ja valtion väliset vastuut sähköisen asioinnin palvelujen tuottamisessa selkiytetään Ehdotukset ovat tutkijoiden laatimia eikä niistä ole vielä ministeriötasolla käyty keskustelua. Sähköisten tunnistamispalvelujen tarjoamista koskeva sääntely uudistetaan EU-sääntykehitys huomioiden Huom. Kansallinen IT-palveluarkkitehtuuri (Palveluväylä) 14
KIITOS! Sami Kivivasara, lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö, Julkisen hallinnon ICT-toiminto Sami.Kivivasara@vm.fi Puh. 0295530023 15