Biotalouden yrittäjyys Uusia mahdollisuuksia ja toimintamalleja

Samankaltaiset tiedostot
Kestävää kasvua biotaloudesta. Suomen biotalousstrategia

Kainuun biotalousstrategia Jouni Ponnikas, Kainuun liitto Kevät 2016

Biotalousstrategiabiotaloudella. kehittymään

Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous

Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia. Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta

Satakunta Koordinaattori Sari Uoti

Biotalous-strategian julkistus Bryssel. Sari Tasa Hankepäällikkö (BCK) TEM/ Innovaatiot ja yritysrahoitus-osasto

Biotalous-INKA

SATAKUNNAN BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA. Koordinaattori Sari Uoti

UUSIA MAHDOLLISUUKSIA VERKOSTOITUMALLA JA YHTEISTYÖLLÄ

Biotalous Suomen taloudessa rooli taantumassa ja piristymisessä Janne Huovari PTT-seminaari - Uutta arvoa biotaloudesta?

INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA

Alueiden resilienssin eli muutosjoustavuuden arviointi. Satakuntaliitto

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö

Valmistavan teollisuuden tulevaisuus Pirkanmaalla?

Wood Valley Suomen puulaakso. Aki Saarinen

Ravinteiden kierrätyksen läpimurto - liiketoimintaekosysteemi

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle

ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

Pohjois-Savon luonnonvarastrategian ja toimenpideohjelman esittely

Biotalous Tekesin silmin Satakunnan maaseutuverkostopäivä Heikki Aro

Green Growth 11/20/ Copyright Tekes

Korkean arvonlisän biotaloustuotteet

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA ICT JA ELEKTRONIIKKA

Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma Biotalous tehdään yhteistyöllä. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö

Biotalouden mahdollisuudet. Jouko Niinimäki & Antti Haapala Oulun yliopisto

Vihreä talous kansallisella tasolla Vihta-hankkeen loppuseminaari Toiminnanjohtaja Antti Sahi, MTK

Osuustoiminnan monimuotoisuus taloudellisen organisoitumisen mallina. Toimitusjohtaja, FL Sami Karhu Pellervo-Seura ry

Uusi biotalous maataloudessa Uutta arvoa biotaloudesta? PTT-seminaari, OP Vallila, Helsinki Kyösti Arovuori

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025

ALUEELLISET LIIKETOIMINTAMALLIT Miten ylitän kuilut? KTT Marika Iivari

Puuarkkitehtuurin ja rakentamisen edistäminen Suomessa

VTT:n arviointi Esitys julkistustilaisuudessa

BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti Inkeri Huttu Tekes

TEOLLINEN YHTEISTYÖ JA YRITYKSEN STRATEGIA

BIOTALOUDEN TYÖLLISYYS- JA KOULUTUSNÄKYMÄT

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto

Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori

Systeeminen muutos haastaa biotalouden perinteiset liiketoimintamallit

Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI

Katse tulevaisuuteen: Kooste I työpajasta Jaakko Paasi VTT

TEM Toimialapalvelu Sote-toimialaraportti ja pk-barometri

Minne menet suomalainen metsätalous. uudistuneen metsäpolitiikan haasteet. Toimitusjohtaja Juha Ojala TTS Työtehoseura

MMM:n toimenpiteet biotalousstrategian toimeenpanossa

Kiertotalouden innovatiiviset mahdollisuudet. Olli Koski Johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö

Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen

HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA. Liisa Saarenmaa MMM TUTKAS

Aluekehityksen tilannekuvan ja valtion ja maakuntien aluekehittämiskeskustelujen 2018 valmistelu. Alueiden uudistumisen neuvottelukunta

Globaalit megatrendit biotalouden kasvun ajureina. Janne Peljo Sitra

Wood Valley Suomen puulaakso. Aki Saarinen

Tekes cleantech- ja energia-alan yritystoiminnan vauhdittajana

BIOTALOUS- TARVITAANKO MAASEUTUALUEILLA KAAVOITUSTA?

Elinvoimaa monialaisista maakunnista

Ajankohtaisia puualan aiheita valtionhallinnossa ja MSO:ssa. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäalan menestysstrategia Suomessa. Anssi Niskanen. Johtaja Metsäalan tulevaisuusfoorumi

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia

Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma

Palveluliiketoimintaa verkostoitumalla

Yrittäjämäisyyttä Suomeen! Not a Bad Idea!

Suomen kemianteollisuus biotaloudessa 2013 toteutetun selvityksen tulokset

Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017

Tutkimuksen tavoitteena kilpailukykyinen ja kestävä ruokaketju

Suomen kilpailukyky metsäalalla onko sitä?

Ammattirakenteen ennakointi osana koulutustarpeen ennakointia

Starttipaketti EU biotalousstrategiaan pohjautuvaan työpajaan. Mirva Naatula

Uusia ja testattuja malleja biotalouden liiketoiminnan kehittämiseen

Lahden ammattikorkeakoulu / Tekniikan ala Cleantech-insinöörit -projekti

Elinkeinojohtaja Aune Ritola-Grahn Parikkalan kunta Biotalouden päätösseminaari

Kasvua biotalouteen rajapinnoista, esimerkkinä INKA ohjelma

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet

TAMPEREELTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director

Älykäs ja ekologinen

KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS

GTK:n uudet tuulet. Olli Breilin, aluejohtaja. Suomen vesiyhdistys ry:n pohjavesijaosto Te tapäivä

Hallituksen strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet

BIOFEM - naistoimijoiden roolin kasvattaminen Pohjois- Karjalan biotalousbisneksessä

Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes

Energiamarkkinoiden nykytila ja tulevaisuus

METSÄALAN LAADULLISEN ENNAKOINNIN SELVITYS

Ajankohtaista cleantech-ohjelmasta ja materiaalitehokkuudesta. Juho Korteniemi Turku,

Bio- ja kiertotalouden yritysalueen esittely

Kiertotalous liiketoimintana mahdollisuuksia ja haasteita

Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien

Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #

Satakunnan metsäbiotalous

Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK

Korkean jalostusarvon materiaalit suljetussa raaka-ainekierrossa

Innovatiiviset julkiset hankinnat - Turvallisuus Tekesin aamukahvitilaisuus

E 88/2015 vp Valtioneuvoston selvitys: Kierto kuntoon - Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma

Luontoon perustuvat ratkaisut ympäristö-, luonnonvara- ja innovaatiopolitiikkojen toteuttamisessa Teollisuusneuvos Mika Aalto, TEM

DIGITALISAATIO TYÖELÄMÄN AJURINA. People First henkilöstö- ja asiakaskokemus digitalisoituneessa tulevaisuudessa

BIOTALOUDESTA BUSINESSTA

Transkriptio:

Biotalouden yrittäjyys Uusia mahdollisuuksia ja toimintamalleja Heidi Forsström-Tuominen Tutkimuspäällikkö (liiketalous), KTT Pellervon taloustutkimus PTT

Biotalouden yrittäjyys Heidi Forsström-Tuominen Biotalouden kasvutavoitteiden saavuttamiseksi on luotava nopeasti ja kestävästi uusia yrityksiä sekä uudistettava olemassa olevaa liiketoimintaa. Ks. Suomen biotalousstrategia

Yrittäjyyden ydin?

Yrittäjyys on uusien mahdollisuuksien tunnistamista tai luomista ja toteuttamista (Alvarez & Barney, 2007; Ardichvili et al., 2003; Eckhardt & Shane, 2003; McMullen & Dimov, 2013; Shane & Venkataraman, 2000).

Yrittäjyysmahdollisuuden käsite Yrittäjyysmahdollisuus on tilanne, jossa esitellään uusia tulevaisuuden tuotteita, palveluita, raaka-aineita, markkinoita tai organisointimetodeita muodostamalla uusia keinoja, lopputuloksia tai keinojen ja lopputulosten yhdistelmiä (Eckhardt & Shane, 2003; Shane & Venkataraman, 2000) Keskeistä ovat siis uudet keino-lopputulos viitekehykset sekä edistyksen ja muutoksen tuominen toimintaympäristöön (Harper, 2008) Mahdollisuuksia voidaan sekä tunnistaa että luoda (esim. Shane & Venkataraman, 2000) Mahdollisuuksiin liittyvät prosessit ovat olennaisesti muuttuneet ja painotus siirtynyt luomiseen ja uudenlaisiin yrittäjyyden agentteihin ja toimintamalleihin (Forsström-Tuominen, 2015)

Yrittäjyysmahdollisuuksien konteksti Yrittäjyysmahdollisuuksia voidaan tunnistaa tai luoda ja toteuttaa sekä uusissa että olemassa olevissa organisaatioissa. Kuva: Stefan Stefancik

Yrittäjyysmahdollisuudet biotaloudessa

Biomahdollisuuksien perusta 1) Pohjalla maailmanlaajuiset ongelmat sekä kestävän kehityksen ja vastuullisuuden periaatteet 2) Kuluttajakäyttäytymisen pitkän aikavälin muutokset 3) Uusiutuvien biopohjaisten luonnonvarojen hyödyntäminen (metsät, maaperä, pellot, vesistöt) 4) Korkea osaaminen ja teknologinen kehitys 5) Toimijoiden välinen yhteistyö 6) Korkean arvonlisän (value added) tuotteet ja palvelut 7) Sekä kotimaan että ulkomaan markkinat Kuva: Francesco Gallarotti

Olemassa oleva ja uusi liiketoiminta Biotalouden kasvun ytimessä on olemassa olevan teollisuuden kilpailukyvyn sekä toiminta- ja kasvuedellytysten kehittäminen Tuotannon ja toiminnan on monipuolistuttava ja kytkeydyttävä muiden yritysten toimintaan Olemassa olevan liiketoiminnan yhteyteen syntyy uusia yrityksiä ja biostartupeja Tuotannon sivuvirtojen ja jätteiden käsittely ja hyödyntäminen keskiössä olemassa olevan ja uuden linkityksessä Samaten palveluiden rooli biotalouden arvoketjuissa korostuu Palveluistumisesta mahdollisuuksia pk-yrityksille Kuva: Chris Lawton

Mahdollisuuksien luomisen ja toteuttamisen toimintamallit biotaloudessa

Biotaloudessa on vahvasti kyse uusista toimintamalleista eli siitä, miten uusia mahdollisuuksia luodaan ja toteutetaan.

Systeemiset yhteistyömallit Biotalouden toimintamalleja ovat ekosysteemit sekä muut yhteistyö- ja verkostomallit Liiketoimintaekosysteemi on arvoverkosto, jossa yhteistyötä tekevät yritykset hyödyntävät täydentäviä kyvykkyyksiään ja resurssejaan tuotteen/palvelun asiakasarvon kasvattamiseksi ja innovaatioiden luomiseksi (Moore, 1993) Perinteiset toimialojen raja-aidat hälvenevät vertikaalisesti (esim. metsä-, energia-, teknologia-, kemian- ja rakennusala) Eri alojen ja eri kokoluokan yritykset osana samaa ekosysteemiä Alueelliset erot ja keskuskaupungit korostuvat Kuva: Skitter Photo

Ekosysteemin toiminta ja johtaminen Jatkuva muokkautuvuus Osapuolten välinen luottamus, vuorovaikutus ja tiedon jakaminen Koko ekosysteemin yhteinen visio ja tavoitetila Synergiaedut oltava selviä osapuolille Toimijoiden roolit ja niiden muutokset Ekosysteemissä saattaa olla johtava yritys, mutta ei aina (ks. esim. Moore, 1993; Zahra & Nambisan, 2012) Digitaaliset yhteistyöalustat työkaluina vuorovaikutuksen järjestämisessä ja ekosysteemin hallinnassa

Biotalouden mahdollisuuksien toteuttamisen tukeminen

Panostukset toimintaympäristöön ja rohkeisiin avauksiin Raaka-ainemarkkinoiden toimivuus ja kehitys Suomesta tehtävä investointeja houkutteleva toimintaympäristö Riskirahoituksen saatavuus erityisesti uusille yrityksille Julkiset hankinnat ja investoinnit tukena Koulutukseen ja tutkimukseen panostaminen Yhteistyöalustojen luominen Kokeilut ja pilotoinnit yhdessä asiakkaiden kanssa Ennakointi (markkinat, toimintaympäristö) Kuva: Andrew Coelho

Kiitos! Kysymyksiä tai kommentteja? Heidi Forsström-Tuominen Pellervon taloustutkimus PTT 040 836 4366 heidi.forsstrom-tuominen@ptt.fi

27.11. OP Vallila, Gebhardinaukio 1, Helsinki : Uutta arvoa biotaloudesta? Ohjelma 12.30 Saapuminen ja ilmoittautuminen 13.00 Tervetuloa liiketoimintajohtaja Olli Lehtilä, OP 13.05 Tilaisuuden avaus toimitusjohtaja Iiro Jussila, PTT 13.10 Biotalous Suomen taloudessa - rooli taantumassa ja piristymisessä ennustepäällikkö Janne Huovari, PTT 13.35 Uudet biotuotteet metsäsektorin arvoketjussa tutkimusjohtaja Paula Horne, PTT 14.00 Keynote: Structural Changes in the Global Bioeconomy - An Investor s Perspective president & CEO Don Roberts, Nawitka Capital Advisors 14.50 Tauko ja kahvi 15.10 Uusi biotalous maataloudessa tutkimusjohtaja Kyösti Arovuori, PTT 15.35 Biotalouden yrittäjyys tutkimuspäällikkö Heidi Forsström-Tuominen, PTT 16.00 Paneeli ja keskustelu toimitusjohtaja Ilkka Hämälä, MetsäGroup osastopäällikkö Ilona Lundström, TEM puheenjohtaja Juha Marttila, MTK tieteellinen johtaja Anne Ritschkoff, VTT juontaja Kimmo Mäkilä, PTT 17.00 Tilaisuuden päätös 17-18 Cocktail-tilaisuus