Sairausvakuutuskorvaukset säilyvät sittenkin!



Samankaltaiset tiedostot
Suomen Fysioterapia- ja kuntoutusyritykset FYSI ry 40 vuotta

Suomen Fysioterapia- ja kuntoutusyritykset FYSI ry Fysioterapia- ja kuntoutusyritysten edunvalvontajärjestö - turvaverkko yrittäjille

40 vuotta, 9 puheenjohtajaa

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013

Lataa Olen ammatiltani lähihoitaja. Lataa

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

PÖYTÄKIRJA 2/ Heke-tiimi. Käsitellyt asiat. Otsikko Sivu

Oikeushallinnon Henkilökunta OHK ry:n jäsenkysely

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä , arkisto

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus kehitysvammaiselle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

Lausunto FYSI ry kiittää erityisesti työaikapankkijärjestelmän ulottamista työaikalakiin.

Kuntoutuksen ja koulun yhteistyö. Tarja Keltto/Vamlas 2017

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

Yhteistyöllä osaavaa henkilöstöä sosiaali- ja terveyspalveluihin

Solmu vai rusetti kommentteja Kelan dokumentista

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

Opiskelijan parempaa terveyttä

Tule mukaan. kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan

LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

Laura Simontaival, Kehittämistoiminnan vetäjä

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

MENNÄÄN BUSSILLA. Aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Jäsentiedotuksia

MAAKUNNALLINEN NUORISOFOORUMI. CYGNAEUSTALOLLA klo 9-16

HYVINVOINTIA JA ELÄMÄNLAATUA ORTON. - Ihminen on luotu liikkumaan - Anne Ranta, kuntoutuspäällikkö Kirsi Tolvanen, palvelupäällikkö

Jyvässeudun mielenterveystoimijoiden verkosto Meteli Päivi Antila-Kokko ja Katja Pihlaja

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät

Mitä olet aina halunnut tietää tupakoinnin lopettamisesta. mutta et ole uskaltanut kysyä

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen?

Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä

Lähetä kyselylomake mennessä Kelan tutkimusosastolle palautuskuoressa, jonka postimaksu on maksettu.

Työnjaon merkitys fysioterapeutille

Halloped-koulutus. Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

Dialogin missiona on parempi työelämä

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja Hämeenlinna

Pentti O. Pohjola. Luottamus-ja työsuojeluasiamiesten virkistyspäivä Power Park, Alahärmä

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA

Työssäoppimassa Tanskassa

Kuntoutusalan työ Tehyssä

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa vuotias koulumme vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus alkaen

KUNTOUTUKSEN SUUNNITTELU - KENEN ÄÄNI KUULUU?

KUNTOUTUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

700, Veden käyttökorvaus 81,18 81, , , , Veden käyttökorvaus 195,26 195, , ,26

Mielenterveysongelmien vaikutus omaisten vointiin

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Paikoillanne, valmiina, Suomen suurin liikunta- ja kuntoutusalan ammattilaistapahtuma Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto

Yhteistyöllä osaavaa henkilöstöä sosiaali- ja terveyspalveluihin

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus

Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta mielenterveysongelmaisille? Anne Lemmetty

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 3/2011 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry

OHJEET KEHITYSKESKUSTELULLE ÅBO AKADEMIN PSYKOLOGIHARJOITTELIJOIDEN KANSSA

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU

Hämeenlinnan vanhusneuvosto

LASTEN VUORO VANHEMPAINILLAT. kevät 2017 Tarjous

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Saa mitä haluat -valmennus

Lähetä kyselylomake mennessä Kelan tutkimusosastolle palautuskuoressa, jonka postimaksu on maksettu.

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille

Kysely kuntosuunnistajille

OPISKELIJAN PAREMPAA TERVEYTTÄ

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

Uutiskirje. Tervehdys Yrittäjä. Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle.

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

Kyselyn kohderyhmänä olivat perjantai-illan vieraat sekä lauantain näytteilleasettajina toimineet yritykset.

Omaishoidon kehittämisen vuorovaikutuksellinen toimintatapa Oulun kaupungissa. Minnamaria Salminen Toiminnanjohtaja Oulun seudun omaishoitajat ry

Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa?

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 2/2015 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Munkkiniemen yhteiskoulu

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen

Opiskelijan parempaa terveyttä

Pauli Salonpää Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen * Anita Urpilainen. läsnä klo

Luennot G-salissa. Perjantai : Kosmetologipäivät 2013 pe la

Transkriptio:

FYSI-päivillä juhlittiin yhteisen yrittäjäjärjestön 40-vuotista taivalta ja katsottiin valoisasti eteenpäin! Tämänvuotiset valtakunnalliset Fysioterapia- ja kuntoutuspäivät vietettiin FYSI ry:n 40-vuotis-juhlien kunniaksi tavallista juhlavammissa puitteissa Finlandiatalossa. Fysioterapia- ja kuntoutusväki eri puolilta maata kokoontui saamaan ajankohtaiskatsauksen siitä, mitä alalla juuri nyt tapahtuu, seuraamaan Vuoden 2012 Fysioterapiayrittäjän julkistamista, vaihtamaan ajatuksia kollegoiden kesken ja tutustumaan ennätyssuureen näyttelyyn! Ensi vuoden FYSI-päivien ajankohta ja paikka päätetään myöhemmin päiviltä saatavan palautteen perusteella. Jo heti päivien jälkeen jäsenten keskuudessa toteutettu pikakysely antoi tärkeää osviittaa siitä, miksi päiville tänä vuonna lähdettiin tai ei lähdetty/päästy lähtemään. Kiitos kaikille vastanneille! Sairausvakuutuskorvaukset säilyvät sittenkin! Sekä sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko että pääjohtaja Liisa Hyssälä Kelasta toivat FYSI-päiville kokoontuneelle fysioterapia- ja kuntoutusväelle erittäin tervetulleita uutisia: jo menetetyiksi pelätyt sairausvakuutuskorvaukset säilyvät sittenkin! Molemmat korkean tason vaikuttajat totesivat painokkaasti, että sairausvakuutuskorvauksia ei poisteta eikä niitä olla siirtämässä valtionosuuksiin. Niitä ei myöskään uloteta koskemaan julkiselta sektorilta saatavaa palvelua, mitä sitäkin on ehdotettu. Sairausvakuutusta joudutaan leikkaamaan jonkin verran liittyen valtiontalouden kehyspäätöksiin, mutta järjestelmä säilyy. Sekä Risikko että Hyssälä perustelivat fysioterapian asiakkaille erityisen tärkeiden Kela-korvausten säilymistä sillä, että sv-korvaukset ovat tärkeitä nimenomaan pienituloisille terveydenhuollon asiakkaille ja että niiden poistaminen lisäisi kansalaisten epätasa-arvoa. Ei ole mitenkään mahdollista, että vain paremmassa taloudellisessa tilanteessa olevat voisivat käyttää fysioterapiaa ja muita yksityisiä palveluita. Kyllä hoidon ja kuntoutuksen pitäisi olla mahdollista kaikille tasavertaisesti. Siksi Kela-korvauksia tarvitaan, Risikko painotti. Kela-korvauksistakin joudutaan kyllä säästämään 20 miljoonan edestä, sillä jokaisen hallinnon sektorin on osallistuttava talkoisiin. Säästöä ei ministerin mukaan tehdä kuitenkaan mistään yksittäisestä kohteesta, vaan se otetaan tasaisesti. Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä miettii Risikon mukaan parhaillaan pää punaisena, miten säästöt tehdään niin, että vauriota syntyisi mahdollisimman vähän. Suomen Fysioterapia- ja kuntoutusyritykset FYSI ry, Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki Puh 010 279 3300, fax 010 279 3309, fysi.info@fysi.fi, www.fysi.fi

Vuoden 2012 Fysioterapiayrittäjä Suomen Fysioterapia- ja kuntoutusyritykset FYSI ry:n hallitus on nimennyt Finlandia-talossa järjestetyillä valtakunnallisilla Fysioterapia- ja kuntoutuspäivillä Vuoden 2012 Fysioterapia-yrittäjäksi Olli Einistön. Olli Einistö on luonut Nurmijärven Klaukkalaan ympäröivää yhteisöä monipuolisesti palvelevan, 10 fysioterapeuttia työllistävän hoitolaitoksen, jonka toiminta perustuu korkeisiin eettisiin arvoihin ja tavoitteelliseen yhteistyöhön terveydenhuollon eri toimijoiden kesken. Vuoden Fysioterapiayrittäjä on valittu vuodesta 1995 saakka. Vuoden 2012 Fysioterapiayrittäjä toivoo, että yhteiskunnassa tiedostettaisiin entistä paremmin se, että fysioterapeutit ovat niitä terveydenhoidon ammattihenkilöitä, joilla on hoitoketjujen osana oma tärkeä panoksensa annettavana niin lasten ja nuorten kuin työikäisten ja ikääntyvien liikkumis- ja toimintakyvystä huolehdittaessa. - Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö on asiakkaan kannalta avainasia. Haluaisin kaikkien tahojen ymmärtävän, että me kaikki terveydenhuollon ammattilaiset olemme lähteneet alalle ja valmistuneet ammattiimme samojen eettisten periaatteiden pohjalta: halusta auttaa. Terveydenhoito-alan pk-yrityksissä tehdään pitkäjänteistä työtä asiakkaan parhaaksi, Olli Einistö korostaa. Nurmijärven Klaukkalaan monipuolisen, koko ympäröivää yhteisöä palvelevan fysioterapia-alan yrityksen yhdessä vaimonsa ja kollegoidensa kanssa luonut yrittäjä kantaa huolta lapsista ja nuorista mutta myös ikähaitarin toisesta päästä. Monien Kelan kuntoutusta saaneiden kuntoutuksen määrä laskee voimakkaasti, kun he saavuttavat 65 vuoden rajapyykin, jolloin Kelan vastuu päättyy. Myös geriatrinen kenttä on vielä kehitysvaiheessa. Työyhteisömme on kasvanut vuosien mittaan pikku hiljaa, kun useampi, vaikkapa äitiysloman sijaiseksi tullut fysioterapeutti on osoittautunut niin hyväksi ammattilaiseksi ja tehnyt itsensä niin tarpeelliseksi, ettemme ole enää halunneet päästää häntä pois. Olemme pyrkineet luomaan jokaiselle oman osa-alueen, jota kehittää ja viedä eteenpäin. Seurauksena on ollut se, että meillä on tällä hetkellä laaja valikoima eri fysioterapian osa-alueiden taitajia, jotka käyvät säännöllisesti osa-alueensa koulutuksissa. Pirkolle ja minulle yrittäjinä on ollut suuri rikkaus työskennellä alastaan ja asiakkaistaan aidosti kiinnostuneiden kollegoiden kanssa. Lue lisää Fysin kotisivuilta osoitteesta www.fysi.fi kohdasta Uutiset. Tutustu Olli Einistön yrityksen, Klaukkalan Fysikaalinen Hoitolaitos Oy:n toimintaan osoitteessa www.klafy.fi Pirkko ja Olli Einistö Finlandia-talolla 24.5.2012 - Alamme tulevaisuus on hyvä, jos vain osaamme muuntua vaatimusten mukaan. Omat rekrytointimme ovat onnistuneet, kun olemme noudattaneet sitä periaatetta, että valituksi ovat tulleet henkilöt, jotka ovat aidosti kiinnostuneita sekä alasta että ihmisistä, Vuoden 2012 Fysioterapiayrittäjä Olli Einistö summaa.

40 Fysi-vuotta 9 puheenjohtajaa Suomen Fysioterapia- ja kuntoutusyritykset FYSI ry:n 40- vuotisen toiminnan aikana on ollut yhdeksän puheenjohtajaa. Terveydenhoitoala ja fysioterapia sen mukana on muuttunut neljän vuosikymmenen aikana paljon. Muutamasta pioneerista liikkeelle lähtenyt fysioterapiayrittäjäliike on kehittynyt satojen yrittäjien yhteisöksi. Pääosa kaikesta fysioterapiasta, peräti 80 %, tuotetaan pienissä, yrittäjävetoisissa fysioterapialaitoksissa eri puolilla Suomea. Fysin pitkäaikainen toiminnanjohtaja Aino Sainio summasi juhlapäivien osallistujille lyhyessä historiikissaan ne monenlaiset haasteet, joihin 40 vuoden taipaleella on löydetty yhteisiä vastauksia. FYSI ry:n puheenjohtajat: Karin Krogell, pj. 1972-74 Pekka Niemi, pj. 1975-78 Ritva Niemi, pj. 1979-86 Sirkku Pohjanpalo, pj. 1987-89 Heikki Hämäläinen, pj. 1990-93 ja 1999-2001 Arja Hornborg, pj. 1994-98 Jorma Pulkkinen, pj. 2000 Jarkko Hassinen, pj. 2003 Matti Kettunen, pj. 2004-2012 (31.1.2012 saakka) Tuula Mustonen, pj. 23.5.2012- FYSI-päiville antoi oman juhlavan tuntunsa se, että peräti 7 Fysin tähänastisista puheenjohtajista oli päässyt paikalle juhlistamaan yhteisen yrittäjäjärjestön 40- vuotista taivalta. Samoin se, että FYSI ry:n primus motor ja ensimmäinen puheenjohtaja Karin Krogell seurasi päivien luennot alusta loppuun ikäähän onkin vasta 84 vuotta ja intohimo alaan ja kanssaihmisten pystyssä pitämiseen yhtä palava kuin vuonna 1955, jolloin Karin valmistui lääkintävoimistelijaksi! Kuvassa vasemmalta Matti Kettunen, Arja Hornborg, Heikki Hämäläinen, Karin Krogell, Sirkku Pohjanpalo ja Jarkko Hassinen. Iltatilaisuuteen muiden puheenjohtajien joukkoon ehti suoraan ulkomaanmatkalta Ritva Niemi (keskellä). Hän toi juhlaväelle terveiset myös toiselta puheenjohtajalta Pekka Niemeltä, joka joutui jäämään kotiin selkävaivan vuoksi. Kuvassa myös Fysin puheenjohtaja Tuula Mustonen ja toiminnanjohtaja Martti Heinonen. Suomen Fysioterapia- ja kuntoutusyritykset FYSI ry kiittää puheenjohtajiaan ja hallituksissa vuosikymmenten mittaan ahkeroineita tärkeästä työstä yhteisen alan edunvalvonnassa ja kehittämisessä! Katso lisää: FYSI ry:n historiikki ja puheenjohtajakavalkadi osoitteessa http://www.fysi.fi/index.php/uutiset/787-fysi-ry-40-vuotta FYSI suomalaisen fysioterapian yrittäjäjärjestö 3

Fysioterapiaopiskelijat toivat vielä lisää iloa ja eloa FYSI-päiville Tämänvuotisilla FYSI-päivillä osallistujajoukossa oli ensimmäistä kertaa mukana suuri joukko vastavalmistuneita tai opintojensa loppuvaiheessa olevia fysioterapiaopiskelijoita ammattikorkeakouluista eri puolilta maata. Rekrytointipisteessä työvoimaa tarvitsevilla yrittäjillä ja työpaikkaa etsivillä opiskelijoilla oli mahdollisuus kohtaamiseen. Lisäksi pisteessä oli selailtavana mappi, josta löytyivät kaikkien opiskelijoiden hakutiedot. Kolmannen opiskeluvuotensa Jyväskylän ammattikorkeakoulussa juuri päättänyt Elina Syväluoma Fysioterapiaopiskelija Elina Syväluoma seurasi FYSI-päivät tarkasti alusta loppuun ja oli antiin erittäin tyytyväinen. imi päivien antia erityisen intensiivisesti, sillä hän voitti ilmaisen osallistumisen koko FYSI-päivien luentoohjelmaan. Elina Syväluoma suhtautuu vielä avoimin mielin eri suuntautumisvaihtoehtoihin, joten FYSI-päiville osallistuminen tuli erityisen hyvään saumaan. Ohjelma oli hyvin rakennettu, monipuolinen ja kehittävä sain siitä vinkkejä omaa erikoistumistani ajatellen, varsinkin, kun olen halunnut pitää kaikki mahdollisuudet vielä avoimina. Luennoijat olivat erinomaisia ja esittelijät näyttelyssä ammattitaitoisia. On hienoa, että opiskelijoille annettiin mahdollisuus tulla tutustumaan FYSI-päiviin. Itse sain voittoni ansiosta päivistä irti erityisen paljon, Elina Syväluoma sanoo. FYSI-päivien antoisassa asiantuntijapaneelissa kokemuksiaan ortopedin, fysiatrin ja fysioterapeutin yhteistyöstä kertoivat Markku Paatelma, Jukka Pekka Kouri, Heikki Hämäläinen, Anne Flink ja Ari Itälä. 4

Energiset FYSI-vuodet menneet ja tulevat! Fysioterapiayrittäjä Laura Eyvindsonin pikkuinen oli tämänvuotisten FYSI-päivien nuorin osallistuja. Ikää komeat yksi kuukautta. FYSI:n senioreiden vetäjä Kyllikki Koho(vas.) sanoi, että Fysi-tilaisuuksiin on aina mukava tulla, vaikka joukossa on jo paljon uusiakin kasvoja seniorille, joka on valmistunut rakkaaseen ammattiin 50 vuotta sitten! Tulen niin kauan kuin pää ja jalat kestävät, Kyllikki sanoo. Vierellä FYSI:n iltajuhlassa otetussa kuvassa FYSI-näyttelyn aina energinen näytteilleasettaja ja Fysi-kouluttaja Pirkko Metsola. Loukkaantumisesta kuntoutuva taitoluistelija Kiira Korpi oli FYSI-näyttelyssä molempina päivinä Alaset Importin osastolla tutustumassa Huber Motion Lab - kuntoutuslaitteisoon. Myös Suomen Taitoluisteluliiton puheenjohtaja Susanna Rahkamo vieraili päivillä perjantaina. 5

Finlandia-talon laajoissa aulatiloissa oli suorastaan messutunnelmaa, kun 69 alan näytteilleasettajaa esitteli FYSI-päivien osallistujille kilvan tuotteitaan ja palveluitaan. Mitä suurempi näytteilleasettajien joukko päivillä, sen parempi. Harvoin heitä näkee ja saa vertailla tuotteita rauhassa. Näyttely on erittäin tärkeä osa FYSI-päiviä! Näyttelyssä hyvä anti! FYSI-päivien iltatilaisuus jatkui tanssiparketilla. Ja niinhän se on, että kun ensimmäinen tahti kajahtaa 6

FYSI-päivien iltatilaisuus jatkui tanssiparketilla. Ja niinhän se on, että kun ensimmäinen tahti kajahtaa rientää Fysi-väki lattialle eikä lähde sieltä pois kulumallakaan varsinkaan, kun lauteilla on täydessä vauhdissa yllätysvieras Pepe Willberg bändeineen!! Iloisiin tapaamisiin ensi vuoden FYSI-päivillä! 7