3. Yliopiston toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksyminen vuodelle Strategian toimeenpanosuunnitelman (tutkimus) hyväksyminen

Samankaltaiset tiedostot
ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 3/ ASIALISTA

2. Lapin yliopiston vuoden 2015 tasekirjan hyväksyminen ja allekirjoittaminen (ei julkinen)

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 7/2016 ASIALISTA

2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin. johtoryhmälle konsernin kehittämisestä

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 6/2017 ASIALISTA

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 2/

5. Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelman hyväksyminen. Lapin yliopiston määrärahahaku korkeakoulujen hakijasuman purkua varten.

6. Katsaus yhteiskuntatieteiden rakenteelliseen kehittämiseen

4. Yliopiston talouden suunnittelua ohjaavat linjaukset SYK:in kampusvision ja yliopiston strategisen tilasuunnitelman linjaukset

3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille Lapin yliopiston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013, keskustelu

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 7/2016 ASIALISTA

2. Katsaus ministeriön Oulu Lappi tapaamiseen Katsaus Arktisen neuvottelukunnan kokoukseen

2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin. johtoryhmälle konsernin kehittämisestä

ASIALISTA: LAPIN YLIOPISTON UUDEN HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

2. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan ajankohtaiset asiat

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 4/ ASIALISTA

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 6/ ASIALISTA

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Valmistelutyöryhmän esitys hallituksen ulkopuolisiksi jäseniksi

Kokouksen lopuksi (tai välillä) nautitaan perinteinen Pohjanhovin joululounas.

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Hallituksen ulkopuolisten jäsenten valinnan valmistelu

3. Lapin korkeakoulukonsernin rakenteellinen kehittäminen. 5. Harjoittelukoulun yhtenäiskouluksi muuttamisen tilannekatsaus

2. Lapin ammattikorkeakoulun strategia ja tulevaisuuden näkymiä. 4. Katsaus Lapin korkeakoulukonsernin instituuttien ja SOCIOPOLISyhteistyörakenteen

Kokouksen 12 / 2009 asialista

6. Linjaukset koskien Professor of Practice -nimikkeen käyttöönottoa

LAPIN YLIOPISTO UNIVERSITY OF LAPLAND PÖYTÄKIRJA

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Lapin yliopiston hallituksen kokoonpanon vahvistaminen. 3 Yliopistokollegion kokoonpanon vahvistaminen

Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Sijoitustoiminnan tilannekatsaus. 3 Opiskelijoiden sisäänottomäärä vuonna 2012

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 6/12

2. Lapin yliopiston vuoden 2015 tasekirjan hyväksyminen ja allekirjoittaminen (ei julkinen)

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali

LAPIN YLIOPISTO. Oikeustieteiden tiedekunta

Lapin yliopiston strategian toimeenpanosuunnitelma

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 5/ ASIALISTA : Ma

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaalikokous

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö

3. Toiminta ja taloussuunnitelma vuosille (Liite 1)

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 1/ ASIALISTA 1

LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 6/2016 ASIALISTA

2. Lapin yliopiston toimintasuunnitelma vuodelle Lapin yliopiston vuoden 2014 valtionavun kohdentamisen yleiset linjaukset

Kasvatustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 8/2017 ASIALISTA

3. Lapin yliopiston osaamisen suuntaamista koskevat linjaukset. 4. Lapin yliopiston sopimuskauden määrälliset tavoitteet

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 5/ ASIALISTA

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Opintosuorituksia koskevan johtosäännön muutos. 6 Lapin yliopiston tilinpäätösasiakirjat vuodelta 2007

Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille. Dekaani, professori Matti Niemivuo siirtyy eläkkeelle lukien.

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Lapin yliopiston hallintojohtosääntö. 5 Lapin yliopiston sopimusneuvotteluaineisto kaudelle

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 7/2017 ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA

Lapin yliopiston strategiset kokonaisarkkitehtuurilinjaukset

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

torstaina klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä, Laajakaista 3, talo B, osa C, 3. krs, F2018).

Lapin yliopiston tutkijakoulun toimeenpanosuunnitelma vuosille

4. Lapin yliopiston talousarvion hyväksyminen vuodelle 2017 (ei julkinen)

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 2/12

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Tutkimusprofessoreiden virkasopimus. 5 Tutkijan (A20) viran muuttaminen erikoistutkijan (A24) viraksi

2. Lapin ammattikorkeakoulun strategia ja tulevaisuuden näkymiä. 4. Katsaus Lapin korkeakoulukonsernin instituuttien ja SOCIOPOLISyhteistyörakenteen

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Lapin yliopiston strategiset toimenpiteet vuosina ja perusvoimavarojen

2. Lapin yliopiston kokonaisarkkitehtuurilinjausten hyväksyminen. 4. Arktisen keskuksen tutkimusprofessuurin tehtävän täyttämisen valmistelu

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Yliopistokollegion kokoonpanon vahvistaminen

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 9/06

Kokouksen 9 / 2015 asialista

PÖYTÄKIRJA. YLIOPISTOKOLLEGIO Kokous 02/12 ASIALISTA

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 4/2016 ASIALISTA

3. Arktisen keskuksen toiminnallinen rakenne ja johtaminen alkaen (keskustelu) 4. Profilointirahaston perustaminen varainkeruuta varten

2. Lapin yliopiston vararehtorien valinta ja vararehtoreiden työnjako. 5. Osaamisen suuntaamisen toimintamallin tavoiteasetanta

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Lapin yliopiston hallituksen kokoonpanon vahvistaminen. 3 Yliopistokollegion kokoonpanon vahvistaminen

Yliopistoneuvosto Markus Aarto p , Kokous 6/10 Paikka: Hallinnon kokoushuone

3. Esitys yliopiston tutkintotavoitteiksi ja valtakunnalliseksi tehtäväksi tulossopimuskaudelle (ei julkinen)

Kokous 2/2009 Paikka: Hallituksen kokoushuone

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 1/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 8/2009, ASIALISTA

4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet

5. Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelman hyväksyminen. 6. Lapin yliopiston rehtorin valinta seuraavaksi toimikaudeksi

Johtosäännön 16 :n mukaan hallintoelin on päätösvaltainen kun läsnä on kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään puolet muista jäsenistä.

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016

Opetusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 7/08

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Promootion järjestäminen Arktisen keskuksen johtokunnan nimeäminen

LAPIN YLIOPISTO Oikeustieteiden tiedekunta

Tulossopimus 2011 Matkailualan tutkimus ja koulutusinstituutti

Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n nojalla Lapin yliopiston johtosäännön.

3. Katsaus sijoitusnäkymiin ja sijoitustoiminnan tilanteeseen. 4. Lapin yliopiston talousarvion hyväksyminen vuodelle 2017 (ei julkinen)

Arktinen keskus Johtokunta Timo Koivurova Kokous 1/2016 Paikka: Arktinen keskus, Thule-kokoushuone

2. Lapin ammattikorkeakoulun rehtorin katsaus yhteistoimintaan yliopiston kanssa. 3. Lapin yliopiston raportointi vuoden 2014 toiminnasta

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 5 Muut asiat: Johtokunnan varapuheenjohtajan valinta

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 1/06

PÖYTÄKIRJA 07/2017 Kokouspäivämäärä OSAKEYHTIÖN HALLITUS

Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 9 A/2016

JOHTOKUNTA Kokous 2/2008 ASIALISTA. 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2. Ilmoitusasiat. 3. Arktisen keskuksen strategia (liite)

Yliopistoneuvosto Markus Aarto p , Kokous 3/10 Paikka: Hallituksen kokoushuone

Professoripoolin tutkimusapurahat Lapin yliopistoon tulleet hakemukset Yliopistouudistuksen vaikutusten arviointi eduskunnalle.

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Lapin yliopiston tutkijakoulutuksen organisointi

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 7/12 Laila Kuhalampi, puh. ( )2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi

Transkriptio:

ASIALISTA 8.12.2014 LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 15.12.2014 Kokous 10 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Arktisen keskuksen johtokunnan nimeäminen 3. Yliopiston toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksyminen vuodelle 2015 4. Strategian toimeenpanosuunnitelman 2015 2018 (tutkimus) hyväksyminen 5. Yliopistojen varainkeruu 6. Katsaus yhteiskuntatieteellisen alan rakenteelliseen kehittämiseen 7. Hallituksen vuoden 2015 kokousajat 8. Ilmoitusasiat: Tutkintototeuma ajalta 1.1. 30.11.2014 Lapin yliopiston vuosipäiväjuhla 27.2.2015 Korundissa 9. Lapin yliopistomitalien myöntäminen 10. Muut asiat

LAPIN YLIOPISTO ESITYSLISTA 8.12.2014 Hallitus Mauri Ylä-Kotola 0400 276 288 Markus Aarto 040 484 4000 Kokous 10/14 Paikka: Hotelli Pohjanhovin kokoustila Aika 15.12.2014 klo 15.00 Läsnä Jäsenet: Muut: Raimo Väyrynen, puheenjohtaja Mauri Ylä-Kotola, esittelijä Markku Salomaa, varapuheenjohtaja Jukka Mäkelä Minni Haanpää Markus Aarto, pääsihteeri Matti Hepola Jorma Puuronen Tarmo Jomppanen Matti Honkala Micke Kari Kaarina Määttä Merja Kinnunen Minna Uotila Rauno Korhonen Manu Pajuluoma Julius Oförsagd Satu Pesola Marja Vaarama 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston hallintojohtosäännön 59 :n 2 momentin mukaan kutsu monijäsenisen hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää ennen kokousta, jollei hallintoelin toisin ole päättänyt. Hallituksen 24.8.2009 tekemän päätöksen mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään seitsemän vuorokautta ennen kokousta ja kokouksen asialista on lähetettävä viimeistään viisi vuorokautta ennen kokousta. Johtosäännön 61 :n mukaan yliopiston hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja mukaan luettuna vähintään puolet jäsenistä on läsnä. Esitys: Todettaneen kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

LAPIN YLIOPISTO ESITYSLISTA 8.12.2014 Hallitus Mauri Ylä-Kotola 0400 276 288 Markus Aarto 040 484 4000 Kokous 10/14 Paikka: Hotelli Pohjanhovin kokoustila Aika 15.12.2014 klo 15.00 Läsnä Jäsenet: Muut: Raimo Väyrynen, puheenjohtaja Mauri Ylä-Kotola, esittelijä Markku Salomaa, varapuheenjohtaja Jukka Mäkelä Minni Haanpää Markus Aarto, pääsihteeri Matti Hepola Jorma Puuronen Tarmo Jomppanen Matti Honkala Micke Kari Kaarina Määttä Merja Kinnunen Minna Uotila Rauno Korhonen Manu Pajuluoma Julius Oförsagd Satu Pesola Marja Vaarama 2. Arktisen keskuksen johtokunnan nimeäminen Lapin yliopiston hallitus hyväksyi kokouksessaan 9.3.2010 Lapin yliopiston hallintojohtosäännön muutoksen, jolla Arktisen keskuksen johtokunnan tehtäviä muutettiin ja johtokunnan nimeäminen määrättiin yliopiston hallituksen tehtäväksi. Johtokunnan kokoonpanoa valmisteltaessa on otettu huomioon johtokunnan ensisijainen hallintorooli. Johtokunnan kokoonpanoa on myös käsitelty Arktisen keskuksen tulossopimusneuvotteluissa. Esitys johtokunnan kokoonpanoksi on liitteenä 1. Arktisen keskuksen johtaja on kuultavana hallituksen kokouksessa. Johtokunta on tarkoituksenmukaista nimetä kolmivuotiseksi toimikaudeksi eli 1.1.2015 31.12.2017. Esitys 1: Päätettäneen nimetä Arktisen keskuksen johtokunnan jäsenet ajalle 1.1.20153 1.12.2017 oheisen liitteen 1 mukaisesti. Esitys 2: Päätettäneen, että johtokunnan puheenjohtajana toimii Matti Hepola ja varapuheenjohtajana Minna Uotilla.

Liite 1 (hallituksen kokous 15.12.2014) Arktisen keskuksen johtokunta 1.1.2015 31.12.2017 Matti Hepola (pj.) Minna Uotila (vpj) Petri Koikkalainen (jäsen) Mari Maasilta (jäsen) Johan Edelheim (jäsen) Ilari Hovila (jäsen) Eija Timonen (jäsen) Pierre-Andre Forest (jäsen) Aini Linjakumpu (varajäsen) Esa Poikela (varajäsen) Outi Rantala (varajäsen) Lotta Viikari (varajäsen) Tuija Hautala-Hirvioja (varajäsen) Outi Snellman (varajäsen) Lisäksi johtokuntaan kuuluu Arktisen keskuksen henkilökunnan keskuudestaan valitsema jäsen ja varajäsen. Johtokunnan esittelijänä toimii Arktisen keskuksen johtaja Paula Kankaanpää ja pääsihteerinä hallintopäällikkö (oto), erikoistutkija Osmo Rätti.

LAPIN YLIOPISTO ESITYSLISTA 8.12.2014 Hallitus Mauri Ylä-Kotola 0400 276 288 Markus Aarto 040 484 4000 Kokous 10/14 Paikka: Hotelli Pohjanhovin kokoustila Aika 15.12.2014 klo 15.00 Läsnä Jäsenet: Muut: Raimo Väyrynen, puheenjohtaja Mauri Ylä-Kotola, esittelijä Markku Salomaa, varapuheenjohtaja Jukka Mäkelä Minni Haanpää Markus Aarto, pääsihteeri Matti Hepola Jorma Puuronen Tarmo Jomppanen Matti Honkala Micke Kari Kaarina Määttä Merja Kinnunen Minna Uotila Rauno Korhonen Manu Pajuluoma Julius Oförsagd Satu Pesola Marja Vaarama 3. Yliopiston toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksyminen vuodelle 2015 Ei julkinen

LAPIN YLIOPISTO ESITYSLISTA 8.12.2014 Hallitus Mauri Ylä-Kotola 0400 276 288 Markus Aarto 040 484 4000 Kokous 10/14 Paikka: Hotelli Pohjanhovin kokoustila Aika 15.12.2014 klo 15.00 Läsnä Jäsenet: Muut: Raimo Väyrynen, puheenjohtaja Mauri Ylä-Kotola, esittelijä Markku Salomaa, varapuheenjohtaja Jukka Mäkelä Minni Haanpää Markus Aarto, pääsihteeri Matti Hepola Jorma Puuronen Tarmo Jomppanen Matti Honkala Micke Kari Kaarina Määttä Merja Kinnunen Minna Uotila Rauno Korhonen Manu Pajuluoma Julius Oförsagd Satu Pesola Marja Vaarama 4. Strategian toimeenpanosuunnitelman 2015 2018 (tutkimus) hyväksyminen Lapin yliopiston hallitus on kesäkuun kokouksessaan hyväksynyt Lapin yliopiston strategian 2025. Strategian jalkauttamiseksi on Lapin yliopistossa vakiintuneesti tehty strategian täytäntöönpanosuunnitelma, joka on strategian formaatin muutoksen vuoksi myös uudelleenmuotoiltava. Strategian toimeenpanosuunnitelma on jaettu kolmeen osaan yhtäältä yleiseen toimeenpanosuunnitelmaan (yliopistoyhteisön kokonaiskehittäminen), toisaalta strategista tutkimusta koskevaan toimeenpanosuunnitelmaan ja kolmanneksi tutkintokoulutusta koskevaan täytäntöönpanosuunnitelma. Näistä ensimmäisenä hyväksytään tutkimusta koskeva toimeenpanosuunnitelma vuosille 2015 2018 (liite 1). Lapin yliopiston tutkimuksen kv. arviointi sekä strategian päivittäminen ovat johtaneet siihen, että toimenpiteet strategian toteuttamiseksi tutkimuksen osalta voidaan vahvistaa. Yleisen toimeenpanosuunnitelman osalta nykyisen vanhamuotoisen toimeenpanosuunnitelman voimassaolo päättyy vuoden vaihteessa 2014 2015. Yleinen toimeenpanosuunnitelma vuosille 2015 2018 on valmisteilla ja tuodaan hallituksen päätettäväksi kokoukseen 27.1.2015. Tarkoituksena on, että hallitus linjaisi tutkintokoulutusta (perus- ja jatkokoulutus) ja taiteellista toimintaa strategisesti kevään 2015 aikana. Esitys: Päätettäneen hyväksyä tutkimusta koskeva strategian toimeenpanosuunnitelma vuosille 2015 2018 liitteen 1 mukaisesti.

Lapin yliopisto 2025 Strategia 2025 Strategian toimeenpanosuunnitelma 2015 2018: tutkimus Yliopiston visio Lapin yliopisto on kansainvälisesti selkeästi profiloitunut ja tunnustettu arktinen ja pohjoinen tiede- ja taideyliopisto. Strateginen profiili Globaalit taloudelliset ja poliittiset muutokset sekä ilmaston lämpeneminen vaikuttavat korostuneesti arktisella alueella. Lapin yliopiston tutkimus ja tutkimukseen perustuva opetus kohdistuvat pohjoisten alueiden yhteiskuntiin, ympäristöön sekä näiden vuorovaikutukseen. Strategiset painoalat Kestävä kehitys, oikeus ja oikeudenmukaisuus Pohjoinen hyvinvointi, koulutus ja työ Kulttuurilähtöinen palvelumuotoilu Vastuullinen matkailu Strategian 2025 toimeenpanosuunnitelma kytkeytyy Lapin yliopistossa vuosina 2015 2018 toteutettaviin strategisiin profiloitumistoimiin. KEHITTÄMISKOHTEET TOIMENPITEET Kehittämiskohde 1. Tutkimusohjelmat Kehittämiskohde 2. Tutkijakoulutus Tutkimusohjelmaperusteisen toiminnan vakiinnuttaminen Kansainvälisten tutkimusohjelmien synnyttäminen Temaaattisten tohtoriohjelmien laajentaminen Tukijakoulutuksen kansainvälistäminen Palautteesta ja ohjaajakoulutuksesta huolehtiminen Kehittämiskohde 3. Tutkimusrahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen kasvattaminen Tutkimusrahoituksesta palkitseminen Tutkimuksen tukipalveluiden kehittäminen Kehittämiskohde 4. Tutkimusjulkaiseminen ja yhteiskunnallinen vuorovaikutus Tutkimusjulkaisemisesta palkitseminen Tutkimuksen tietojärjestelmän vakiinnuttaminen Arktisen tiedon saavutettavuuden mahdollistaminen Vastuullisen matkailun kehittäminen Lapissa Kehittämiskohde 5. Avoimen tieteen politiikka Tieteen avoimuuteen sitoutuminen Rinnakkaistallentamisen edistäminen Datahallintasuunnittelun ohjeistus ja koulutus Kehittämiskohde 6. Tutkimuksen arviointi Auditoinnin toteuttaminen Strategisten profiloitumistoimien itsearviointi Strategisten profiloitumistoimien kansainvälinen arviointi ja raportointi

Lapin yliopisto 2025 Kehittämiskohde 1. Tutkimusohjelmat Vahvuudet 2014 Yliopisto on valmistellut Arktinen ja pohjoinen -tutkimusohjelman. Tutkimusohjelma on luonut Lapin yliopiston strategisen profiloitumisen lähtökohdat. Yliopisto on hakenut alueellista rahoitusta tutkimusohjelman toteuttamiselle. Tavoitetila 2025 Yliopistossa toimii sen strategista profiilia tukevia kansainvälisiä tutkimus-ohjelmia, jotka kokoavat yliopiston post doc tutkimusta. Tutkimusohjelmien toimijuus on monitieteisissä kansainvälisissä tutkimusryhmissä. Tutkimusohjelmat tekevät aktiivisesti yhteistyötä tohtoriohjelmien kanssa. Toimenpiteet 2015-2018 Tutkimusohjelmaperusteisen toiminnan vakiinnuttaminen. Kansainvälisten tutkimusohjelmien synnyttäminen osana Lapin yliopiston strategisia profiloitumistoimia (international joint programming). Kehittämiskohde 2. Tutkijakoulutus Vahvuudet 2014 Lapin yliopisto on laatinut monitieteisten tohtoriohjelmien opetussuunnitelmat ja hyväksyttänyt ne tutkintovaatimuksina kaikissa tiedekunnissa. Yliopisto on rekrytoimalla nuoremmat tutkijat käynnistänyt yliopiston tutkijakoulun temaattiset tohtoriohjelmat sekä yleisen (tiedealalähtöisen) tohtoriohjelman. Tavoitetila 2025 Lapin yliopisto tunnistetaan kansallisesti ja kansainvälisesti laadukkaasta, monialaisesta tohtorikoulutuksesta. Yliopisto rekrytoi tutkijakoulutettavat tohtoriohjelmiin ammattimaisesti. Yliopistolla on välineet tukea tohtoroituneiden urapolkuja ja työllistymistä sekä julkiselle että yksityiselle sektorille. Toimenpiteet 2015-2018 Temaattisten tohtoriohjelmien toiminnan laajentaminen ja opiskelijavolyymin kasvattaminen. Tutkijakoulun ja tutkijakoulutuksen kansainvälistäminen huomioonottaen strategiset kumppanuudet. Palautejärjestelmästä ja ohjaajakoulutuksesta huolehtiminen. Kehittämiskohde 3. Tutkimusrahoitus Vahvuudet 2014 Yliopisto on valmistellut profiloitumisrahoitushakemuksen Suomen Akatemian 2015 hakuun tutkimusohjelmalähtöisesti. Lapin yliopisto on perustanut tutkimuksen tukipalveluyksikön, joka tukee aktiivisesti yliopiston tutkijoita kansallisen ja kansainvälisen kilpaillun tutkimusrahoituksen hankinnassa. Tavoitetila 2025 Kilpailulla tutkimusrahoituksella toteutettavat hankkeet ovat yliopiston strategisen profiloitumisen tulosta. Yliopiston tutkijoista 30% tekee yliopiston strategista profiilia tukevaa tutkimusta kansallisesti ja kansainvälisesti kilpaillulla tutkimusrahoituksella. Strategiset profiloitumistoimet ovat lujittaneet yliopiston tiedekuntien, AK:n, UArcticin sekä MTI:n ja edelleen korkeakoulukonsernin yhteistyötä. Toimenpiteet 2015 2018 Kansainvälisesti ja kansallisesti kilpaillun tutkimusrahoituksen kasvattaminen profiloitumistoimien alueille. Strategista profiloitumista tukevasta tutkimusrahoituksesta palkitseminen tutkimusryhminä. Tutkimuksen tukipalveluiden ja tutkimusrahoitusviestinnän kehittäminen.

Lapin yliopisto 2025 Kehittämiskohde 4. Tutkimusjulkaiseminen ja yhteiskunnallinen vuorovaikutus Vahvuudet 2014 Lapin yliopisto on palkinnut tutkijoita yksilöinä tutkimusjulkaisemisesta. Yliopiston tutkimuksen tietojärjestelmä on rakennettu ja järjestelmän tekninen alusta on määritelty. Lapin yliopiston Arktinen informaatiokeskus on saanut vahvan tuen Euroopan Komissiossa. Matkailun tutkimus on kansainvälisesti arvioitu profiilialueen sijaan painoalaksi korostaen vastuullista matkailua. Tavoitetila 2025 Tutkimusjulkaisut ilmentävät yliopiston strategista profiloitumista. Tutkimuksen tietojärjestelmä tukee tutkijoita, tutkimusviestintää, strategisen tutkimuksen johtamista sekä tutkimushallintoa. Yliopisto on vakiinnuttanut roolinsa eurooppalaisena toimijana arktiseen ja pohjoiseen muutokseen liittyvänä tiedontuottajana. Vastuullinen matkailu Lapissa profiloi toimialaa kansainvälisesti sekä akateemisessa että elinkeinoelämän kontekstissa. Toimenpiteet 2015 2018 Tutkimusjulkaisemisesta palkitseminen tutkimusryhminä liittyen profiloitumistoimiin. Tutkimuksen tietojärjestelmän käytön vakiinnuttaminen tiedeyhteisössä. Arktisen informaatiokeskuksen sekä Arktinen ja pohjoinen -tutkimusohjelman yhteistyömuotojen luominen. Vastuullisen matkailun tutkimuksen ja elinkeinoelämän yhteistyön vahvistaminen. Kehittämiskohde 5. Avoimen tieteen politiikka Vahvuudet 2014 Yliopiston datapolitiikan työryhmä on väliraportissaan määritellyt yliopiston avoimen tieteen politiikan ensisijaiset tavoitteet ja toimenpiteet. Tavoitetila 2025 Tieteen avoimuus on luonnollinen osa tiedeyhteisön toimintaa Lapin yliopistossa. Lapin yliopiston tutkijoilla ja tutkijakoulutettavilla on valmiudet laatia kansallisten ja kansainvälisten rahoittajien edellyttämät datahallintasuunnitelmat rahoitushakemuksiin. Tutkimusjulkaisut rinnakkaistallennetaan yliopiston julkaisuarkistoon aina, kun se on julkaisukanavan kannalta mahdollista. Toimenpiteet 2015 2018 Yliopistoyhteisön sitouttaminen tieteen avoimuuteen. Datahallintasuunnittelun ohjeistus ja koulutus mukaan lukien datan kerääminen, luokitteleminen, tallentaminen sekä säilyttäminen. Tutkimusjulkaisujen rinnakkaistallentamisen edistäminen. Kehittämiskohde 6. Tutkimuksen arviointi Vahvuudet 2014 Lapin yliopiston tutkimuksen kansainvälisen arvioinnin (RAE-prosessin) raportti julkaistiin. Yliopisto uudisti strategiaansa 2025 raportin suosituksiin perustuen kuullen yliopiston tiedekuntia ja yksiköitä. Yliopisto tuotti laatukäsikirjan aineiston vuonna 2015 toteutettavaan auditointiin. Tavoitetila 2025 Yliopistolla on systemaattinen strategisten tavoitteiden toteutumisen seurantajärjestelmä. Yliopistolla on toimiva, eettisesti vahva tutkimustoiminnan ja tutkimusympäristön laadunvarmistusjärjestelmä. Toimenpiteet 2015-2018 Lapin yliopiston auditoinnin toteuttaminen. Strategisten profiloitumistoimien itsearviointi. Strategisten profiloitumistoimien kansainvälinen arviointi sekä profiloitumistoimista raportointi.

LAPIN YLIOPISTO ESITYSLISTA 8.12.2014 Hallitus Mauri Ylä-Kotola 0400 276 288 Markus Aarto 040 484 4000 Kokous 10/14 Paikka: Hotelli Pohjanhovin kokoustila Aika 15.12.2014 klo 15.00 Läsnä Jäsenet: Muut: Raimo Väyrynen, puheenjohtaja Mauri Ylä-Kotola, esittelijä Markku Salomaa, varapuheenjohtaja Jukka Mäkelä Minni Haanpää Markus Aarto, pääsihteeri Matti Hepola Jorma Puuronen Tarmo Jomppanen Matti Honkala Micke Kari Kaarina Määttä Merja Kinnunen Minna Uotila Rauno Korhonen Manu Pajuluoma Julius Oförsagd Satu Pesola Marja Vaarama 5. Yliopistojen varainkeruu Valtioneuvosto päätti 3.4.2014 valtiontalouden kehyksistä vuosille 2015 2017 ja budjettiriihen yhteydessä päätettiin toimista yliopistojen pääomittamiseksi yhteensä 150 M :n suuruisella vastinrahoituksella yliopistojen keräämän ulkopuolisen rahoituksen suhteessa. Lähtökohta-ajatus on sama kuin edellisessä uuden yliopistolaitoksen pääomittamiseen liittyneessä vastinrahoituksessa. Rahankeräyslain osittaisuudistus tuli voimaan 1.9.2014, missä yhteydessä mahdollistettiin rahan kerääminen yliopistoille yliopistolain mukaisen toiminnan tukemiseksi sekä vuosina 2014 2017 myös yliopiston pääomittamiseksi. Lapin yliopisto on hakenut rahankeräyslupaa ajalle 1.1.2015 30.6.2017. Lapin yliopiston käsityksen mukaan poliisihallitus ei vielä ole myöntänyt yhtään rahankeräyslupaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö on antanut 27.10.2014 liitteenä 1 olevan ohjeen koskien pääomittamista ja vastinrahakelpoisen varainhankinnan ehtoja ja menettelytapoja. Valtion vastinraha budjetoidaan vasta vuodelle 2017 ja se jaetaan yliopistojen keräämien pääomien suhteessa. Lapin yliopisto onnistui erinomaisen hyvin edellisessä yliopiston oikeushenkilömuodon muutoksen yhteydessä toteutetussa varainkeruussa, jolloin keräystulosta syntyi n. 1,65 miljoonaa euroa eli vastinrahoituksineen yliopisto keräsi pääomaa n. 5 miljoonaa euroa. Erinomainen keräystulos oli seurausta paitsi maakunnan yritysten ja keskeisten toimijoiden merkittävästä halusta tukea lappilaista korkeakoulutusta myös monien valtakunnallisten ja kansainvälisten toimijoiden halusta rahoittaa yliopistoverkkoa sinänsä. Kolmanneksi keräys toteutettiin vaiheessa, jossa Lapin talous ja globaalitalous oli olennaisesti paremmassa kunnossa kuin mitä tänä päivänä.

Valtioneuvoston päätösten valossa on selvää, että Lapin yliopiston on muiden ohessa käynnistettävä uusi varainkeruu-projekti. Ensisijaisesti varainkeruusta saatavalla pääomalla tulisi vahvistaa yliopiston profiloitumista ja tuloksentekokykyä tulossopimuskaudella 2017 2020, ei niinkään yliopiston pääomaa. Varainkeruulle asetettavan tavoitteen kannalta olennaista on määritellä tavoite realistiseen viitekehykseen. Ottaen huomioon talouden vuodesta 2008 jatkuneen taantuman ja sen, että valtaosa lappilaisista toimijoista osallistui merkittävin panoksin jo edelliseen varainkeruuseen, on oletettavissa, että varainkeruussa ei kyetä saavuttamaan samaa tasoa kuin edellisellä kerralla, vaan tulos on merkittävästi pienempi. Toisaalta yliopiston kannalta merkityksellistä on, että keräys jakautuu nyt kahdelle ja puolelle vuodelle, mikä vähentää vuotuista keräystavoitetta. Realistisesti voidaan olettaa, että varainkeruun lopputulos voisi olla 750.000 euroa (300.000 euroa 2015, 300.000 euroa 2016 ja 150.000 euroa 2017). Vastinrahoituksineen tämä tarkoittaisi n. 2,25 M :n kokonaistuottoa yliopistolle. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää koko yliopistoväen yhteistä ponnistusta sekä maakunnallisten ja valtakunnallisten sidosryhmien vahvaa tukea. Keräyksen käytännön toteuttamisessa on perusteltua noudattaa edellisessä keräyksessä hyväksi havaittuja menettelytapoja. Esitys 1: Esitys 2: Päätettäneen käynnistää Lapin yliopiston varainkeruukampanja alkamaan rahankeräysluvan myöntämispäivästä, OKM:n antaman ohjeen mukaisia menettelyjä noudattaen. Päätettäneen asettaa varainkeruukampanjalle tavoitteeksi 750.000 euroa kerättäväksi lahjoituksina 30.6.2017 mennessä.

LAPIN YLIOPISTO ESITYSLISTA 8.12.2014 Hallitus Mauri Ylä-Kotola 0400 276 288 Markus Aarto 040 484 4000 Kokous 10/14 Paikka: Hotelli Pohjanhovin kokoustila Aika 15.12.2014 klo 15.00 Läsnä Jäsenet: Muut: Raimo Väyrynen, puheenjohtaja Mauri Ylä-Kotola, esittelijä Markku Salomaa, varapuheenjohtaja Jukka Mäkelä Minni Haanpää Markus Aarto, pääsihteeri Matti Hepola Jorma Puuronen Tarmo Jomppanen Matti Honkala Micke Kari Kaarina Määttä Merja Kinnunen Minna Uotila Rauno Korhonen Manu Pajuluoma Julius Oförsagd Satu Pesola Marja Vaarama 6. Katsaus yhteiskuntatieteellisen alan rakenteelliseen kehittämiseen Yhteiskuntatieteellisen alan profilointia ja rakenteellista kehittämistä koskeva työ on käynnistynyt Juha Vartiaisen johtamana ja asiaa koskeva ensimmäinen kokous pidettiin 27.10.2014. Lapin yliopistoa edusti työryhmässä dekaani Juha Perttula varaedustajaan vararehtori Jukka Mäkelä. Dekaani Perttulan jäätyä työvapaalle hänet korvasi ryhmässä vararehtori Jukka Mäkelä, joka raportoi työryhmän kokouksesta 18.11.2014 edellisessä kokouksessa. Rakenteellisen kehittämisen työryhmä on jatkanut toimintaansa ja pitänyt seuraavan kokouksensa 5.12.2014. Vararehtori Mäkelä antaa tilannekatsauksen työryhmän työhön ja kokouksessa esillä olleisiin kehittämisnäkökulmiin kokouksessa. Esitys: Merkittäneen tiedoksi.

LAPIN YLIOPISTO ESITYSLISTA 8.12.2014 Hallitus Mauri Ylä-Kotola 0400 276 288 Markus Aarto 040 484 4000 Kokous 10/14 Paikka: Hotelli Pohjanhovin kokoustila Aika 15.12.2014 klo 15.00 Läsnä Jäsenet: Muut: Raimo Väyrynen, puheenjohtaja Mauri Ylä-Kotola, esittelijä Markku Salomaa, varapuheenjohtaja Jukka Mäkelä Minni Haanpää Markus Aarto, pääsihteeri Matti Hepola Jorma Puuronen Tarmo Jomppanen Matti Honkala Micke Kari Kaarina Määttä Merja Kinnunen Minna Uotila Rauno Korhonen Manu Pajuluoma Julius Oförsagd Satu Pesola Marja Vaarama 7. Hallituksen vuoden 2015 kokousajat Hallituksen kokousaikataulu tulee hyväksyttäväksi koko vuotta 2015 koskien. Siirtyminen vuosisuunnitteluun helpottaa prosessien aikatauluttamista niin yliopistossa kuin hallituksen jäsentenkin kalentereissakin. Vuodelle 2015 hallituksen kokouksien määrää on vähennetty kahdeksaan, kun niitä vuonna 2014 järjestettiin 10. Keskimäärin yliopistojen hallitukset kokoontuvat 7-8 kertaa vuodessa (liite 1). Hallituksen puheenjohtajan ja hallintojohtajan yhteistyönä on valmisteltu liitteen 2 mukainen ehdotus kokousajoiksi. Esitys: Päätettäneen järjestää hallituksen kokoukset vuonna 2015 liitteessä 2 mainittuina ajankohtina.

LAPIN YLIOPISTO ESITYSLISTA 8.12.2014 Hallitus Mauri Ylä-Kotola 0400 276 288 Markus Aarto 040 484 4000 Kokous 10/14 Paikka: Hotelli Pohjanhovin kokoustila Aika 15.12.2014 klo 15.00 Läsnä Jäsenet: Muut: Raimo Väyrynen, puheenjohtaja Mauri Ylä-Kotola, esittelijä Markku Salomaa, varapuheenjohtaja Jukka Mäkelä Minni Haanpää Markus Aarto, pääsihteeri Matti Hepola Jorma Puuronen Tarmo Jomppanen Matti Honkala Micke Kari Kaarina Määttä Merja Kinnunen Minna Uotila Rauno Korhonen Manu Pajuluoma Julius Oförsagd Satu Pesola Marja Vaarama 8. Ilmoitusasiat: Tutkintototeuma ajalta 1.1. 30.11.2014 Lapin yliopiston vuosipäiväjuhla 27.2.2015 Korundissa

Opiskelupalvelut TUTKINTOTAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN Tilanne 1.1. - 30.11.2014 Tiedekunta Ylemmät tutkinnot Tohtorit Alemmat tutkinnot Lisensiaatit toteuma 2014 tavoite 2014 toteuma 2013 toteuma 2014 tavoite 2014 toteuma 2013 toteuma 2014 tavoite 2014 toteuma 2014 KTK 95 130 90 11 6 10 85 124 1 OTK 127 128 116 4 6 4 117 125 1 TTK 90 85 95 2 5 1 60 107 0 YTK 130 110 124 6 9 12 123 141 1 MTI 13 21 17 2 2 0 15 22 0 Yhteensä 455 474 442 25 28 27 400 519 3 Ylemmät tutkinnot 1.1. 30.11.2014 130 127 128 130 toteuma 2014 tavoite 2014 11 Tohtorit 1.1. 30.11.2014 toteuma 2014 tavoite 2014 95 90 85 110 9 6 6 4 5 6 13 21 2 2 2 KTK OTK TTK YTK MTI KTK OTK TTK YTK MTI

LAPIN YLIOPISTO ESITYSLISTA 8.12.2014 Hallitus Mauri Ylä-Kotola 0400 276 288 Markus Aarto 040 484 4000 Kokous 10/14 Paikka: Hotelli Pohjanhovin kokoustila Aika 15.12.2014 klo 15.00 Läsnä Jäsenet: Muut: Raimo Väyrynen, puheenjohtaja Mauri Ylä-Kotola, esittelijä Markku Salomaa, varapuheenjohtaja Jukka Mäkelä Minni Haanpää Markus Aarto, pääsihteeri Matti Hepola Jorma Puuronen Tarmo Jomppanen Matti Honkala Micke Kari Kaarina Määttä Merja Kinnunen Minna Uotila Rauno Korhonen Manu Pajuluoma Julius Oförsagd Satu Pesola Marja Vaarama 9. Lapin yliopistomitalien myöntäminen Lapin yliopistolla on olemassa hopeoitu ja pronssinen mitalisarja, jotka ovat suunnitelleet taiteilijat Mikko Rautajoki ja Kaj Kajander. Yliopistomitaleja on luovutettu kaikkiaan 66 henkilölle tai yhteisölle 5.9.1983 alkaen. Edellisen kerran yliopisto myönsi mitaleja vuosipäivänsä yhteydessä vuonna 2012. Lapin yliopistomitalit on tarkoitettu myönnettäväksi yksittäisille henkilöille tai yhteisöille yliopiston hyväksi tehdystä merkittävästä työstä. Lapin yliopiston voimassaolevan hallintojohtosäännön mukaan päätöksen yliopistomitalien myöntämisestä tekee yliopiston hallitus. Varhemmin yliopistomitalien saajista päätti yliopiston rehtori. Mitalit on tarkoitus luovuttaa hallituksen päätösillallisella 15.12.2014. Lapin yliopiston hallituksen toimikausi päättyy 31.12.2014, jolloin hallituksen jäsenyydestä luopuvat Markku Salomaa, Rauno Korhonen, Merja Kinnunen, Minni Haanpää, Julius Oförsagd sekä Micke Kari. Varapuheenjohtaja Salomaa on ollut yliopiston hallituksen jäsen vuodesta 2004 ja varapuheenjohtaja 2010 lukien ja hänen panoksensa yliopiston toimintaan on ollut näinä vuosina poikkeuksellisen merkittävä. Professori Rauno Korhonen on ollut yliopiston hallituksen jäsen vuosina 2010 2014 ja professori Merja Kinnunen vuosina 2013 2014. Muista jäsenistä Minni Haanpää ja Julius Oförsagd ovat olleet yliopiston hallituksen jäseniä 2013 2014 ja Micke Kari vuonna 2014. Kaikki edellä mainitut ovat antaneet hallituksen jäsenen roolissa sekä muussa toiminnassaan tiedekunnissa ja sidosryhmä-

toiminnassa taikka LYY:n johdossa merkittävän panoksen yliopiston kehittämisessä. Esitys: Päätettäneen myöntää hopeoitu Lapin yliopistomitali toimitusjohtaja Markku Salomaalle sekä pronssinen yliopistomitali professori Rauno Korhoselle, professori Merja Kinnuselle, yliopistonopettaja Minni Haanpäälle, toimitusjohtaja Julius Oförsagdille ja oik. yo. Micke Karille.

LAPIN YLIOPISTO ESITYSLISTA 8.12.2014 Hallitus Mauri Ylä-Kotola 0400 276 288 Markus Aarto 040 484 4000 Kokous 10/14 Paikka: Hotelli Pohjanhovin kokoustila Aika 15.12.2014 klo 15.00 Läsnä Jäsenet: Muut: Raimo Väyrynen, puheenjohtaja Mauri Ylä-Kotola, esittelijä Markku Salomaa, varapuheenjohtaja Jukka Mäkelä Minni Haanpää Markus Aarto, pääsihteeri Matti Hepola Jorma Puuronen Tarmo Jomppanen Matti Honkala Micke Kari Kaarina Määttä Merja Kinnunen Minna Uotila Rauno Korhonen Manu Pajuluoma Julius Oförsagd Satu Pesola Marja Vaarama 10. Muut asiat Lapin yliopiston hallintojohtosäännön 59 :n mukaan hallintoelin voi läsnä olevien jäsenten yksimielisellä päätöksellä ottaa käsiteltäväkseen asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.