OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9 NÄKYMÄ KPTEENI UNDMNIN KDULT HEK KLTM
OMPREN KORTTELI 163 ompasaari sijaitsee Kalasataman alueella ja ompasaaren kanava erottaa sen örnäistenniemestä. lue on satamatoiminnoista vapautunutta aluetta, joka on toiminut erilaisten maamassojen varastointikenttänä. lueelle on suunniteltu asuinkortteleita ja yksi hotelli- ja kylpylärakennusten kortteli. Kortteleita reunustaa rantakadut ja alueen sisälle sijoittuu puistoalue. Kortteli 163 tulee olemaan alueella aloituskortteli. semakaavan mukaan korttelissa on rakennusoikeutta yhteensä 13 45 k-m2. Rakennukset voivat olla pääosin kuusikerroksisia, kolmessa korttelin nurkassa saa sijaita kahdeksankerroksiset tornit. Korttelin keskelle saa rakentaa yksikerroksisen pysäköintihallin, jonka päälle muodostuu korttelin sisäpiha kansirakenteena rakennusten 2. kerroksen tasalle. Kortteli on jaettu viiteen tonttiin: Tontille 8 (yhdistetty tonteista 1 ja 2) rakennetaan Helsingin kaupungin vuokra-asuntoja (HEK), tontille 7 omistusasuntoja (s.oy) ja tontille 9 asumisoikeusasuntoja (HO). Pysäköintihalli sijoittuu korttelin keskelle tontille 5. Rakennusmassat kiertävät korttelin reunoja ja koillis- ja lounaiskulmiin on sijoitettu pienet urbaanit aukiot rakennusmassoja sisentämällä. Tornikorotukset reunustavat sekä aukioita että korttelien keskelle sijoittuvan puiston reunaa. Puisto sijaitsee muutaman metrin katutasoa korkeammalla ja sieltä on myös luiskayhteys korttelin sisäpihalle. Rakennusmassan luoteiskulma on ompasaareen johtavan, ompasaarenkanaalin ylittävän ajoväylän päätteenä. Korttelin 1. kerrokseen sijoittuu asuntoja palvelevia yhteistiloja sekä muutama liiketila ompasaarenlaiturin reunalle. Pysäköintihalliin sijoittuu 73 autopaikkaa ja loput asemakaavan vaatimista autopaikoista sijoitetaan myöhemmin rakennettavaan alueen yhteispysäköintihalliin. Osa sauna- ja kerhotiloista sijoitetaan rakennusten ylimpiin kerroksiin. Jätehuolto toteutetaan imuputkijärjestelmällä. sunnot sijoittuvat rakennusten 2.-8. kerrokseen. suntoja on yhteensä 189 kpl ja niiden keskipinta-alat ovat vuokra-asunnoissa 58 h-m2, omistusasunnoissa 67,6 h-m2 ja asumisoikeusasunnoissa 66,9 h-m2. Ne on suunniteltu TT:n ohjeistuksen mukaisesti, tehokkaiksi ja käytöltään joustaviksi. Kaikissa asunnoissa on lasitetut parvekkeet. Osassa omistus- ja asumisoikeusasunnoista on asuntokohtaiset saunat. Pelastautumismahdollisuus on jokaisesta asunnosta kadun puolelta. Tontilla 9 on 2.kerróksen asunnoissa maantasopihat, kuten asemakaavassa edellytetään. semakaavassa on edellytetty, että rakennusten julkisivut muurataan tiilestä ja kadun puolella parvekkeet tehdään sisäänvedettyinä. Korttelin rakennusmassa on kadun puoleisten julkisivujen osalta rytmitetty pienempiin, vaihteleviin osiin jaottelemalla tiilimuuraus erivärisiin osiin. Eri osissa käytetään myös erikokoisia ja mallisia ikkunoita sekä parvekekaiteita ja -sermejä. Pitkiä julkisivupintoja pilkkomalla ja yhdistelemällä erivärisiä tiiliä suuren rakennusmassan mittakaava pienenee ja muuttuu ihmisläheisemmäksi. Oman asunnon oma ikkuna löytyy oman tyylisestä julkisivun osasta helpommin. isäpihan puolen julkisivut käsitellään isompina pintoina, jolloin saadaan pihan puolelle rauhallisempi vaikutelma. isäpihan kannelle varataan kumpumaisilla istutusalueilla riittävä kasvukerros pienille puille ja pensasistutuksille. Pääosin piha pinnoitetaan nurmi-istutuksella ja pihatiilellä. Pihalle sijoitetaan oleskelu- ja leikkialueet sekä polkupyöräpaikkoja. Kadun puolen pikkuaukiot kivetään luonnonkivisommitelmalla ja niille istutetaan puuryhmät. Puiston ja poikkikujien reunoille rakennetaan matalat muurit ja istutetaan matalaa kasvillisuutta suojaamaan alimpien kerrosten asuntoja. Helsingissä 2.6.216 rkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy / Ilmari Lahdelma, professori, arkkitehti F, pääsuunnittelija Rainer Mahlamäki, professori, arkkitehti F, pääsuunnittelija OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9
4 3 2 1 MERKKIEN ELITYK et LLIIN 3.8 UT PEN-, PERENN- tai HEINÄRYHMÄ RK DIN LL R LIN PINNT J RENTE IVEY LUONNONKIVILTT, KUTEN KTUUUNNITELM.5 toimintap aikan to im ikan ajok or ax ke us vu us 7a stet ta ireu nak NURMIKKO ajosuunt POLKUPYÖRÄT a kivi en te eu rk ko en m te eu, 27 rk 16 m de sä, 15 m 18 de LITURI HIEKKLTIKKO 7.5 IOINIHEINÄ VUORIMÄNTY 1,6 IOINIHEINÄ KEINU turva-alusta RTNR DTE,4 H=2 ROOMLINEN KIVI, GRNIITTI RIVILDONT turva-alusta VI kiv na asfaltti eu ttir n le 7 ve ys 35.5 inta pa ikan ITUTUKUMPRE.5 säde 18 m, 15 m korkeuteen leve ys V Prunus pensylvanica, pilvikirsikka orbus aucuparia 'Fastigiata', pylväspihlaja (1: Dasiphora fr. 'Mango Tango', pensashanhikki Physocarpus opulifolius, lännenheisiangervo 2 ) 2 ) ) Ribes nigrum 'Marski', mustaherukka Ribes rubrum 'Puhahilkka', punaherukka PYLVÄPIHLJ PURPPURHEIINGERVO 'LITTLE DEVIL' 1:1 XII (1: Ribes uva crispa 'Lepaan punainen', karviainen havupensaat Juniperus communis 'Repanda', kääpiökataja 7 Pinus mugo 'Mughus', vuorimänty.5 4. ttir eu na k 7 Kasvialueiden rajat sovitetaan rakennuksen ikkuna- ja parvekelinjojen mukaan. 5.5 5.3 Echinacea purpurea 'Rubinstern', kaunopunahattu Geranium macrorrhizum 'pessart', tuoksukurjenpolvi Geranium x cantabrigiense 't. Ola', peittokurjenpolvi PENHNHIKKI 'MNGO TNGO' 3 Leymus arenarius, rantavehnä IOINIHEINÄ VI 1 Molinia caerulea var. arundinacea 'Transparent', isosiniheinä VUORIMÄNTY 7 Waldsteinia ternata, rönsyansikka 7.5.5 VUORIMÄNTY sipulikukat PYLVÄPIHLJ PURPPURHEIINGERVO 'LITTLE DEVIL' IOINIHEINÄ 32 5 Fragaria vesca, ahomansikka gra nii.5 V perennat ja heinät POLKUPYÖRÄT ivi POLKUPYÖRÄT H Physocarpus opulifolius 'Little Devil'', purppuraheisiangervo 2 NURMIKKO 1631 orbus koehneana, helmipihlaja IOINIHEINÄ (1: PYLVÄPIHLJ PURPPURHEIINGERVO 'LITTLE DEVIL' Malus 'Pirja', omenapuu Hippophae rhamnoides 'Tarmo', tyrni.3 6 KRITIN LOVI Malus 'Petteri', omenapuu Hippophae rhamnoides 'Terhi', tyrni 7 POLKUPYÖRÄT 7 VIII säde 16 m, 27 m korkeuteen toim lehtipensaat Dasiphora fr. 'bbotswood', pensashanhikki 3 PILVIKIRIKK kasvilaji puut Malus 'Huvitus', omenapuu VUORIMÄNTY pohjapiirrosten origo KVILUTELO TUOLIT nta tie 7. orbus 'Dodong', tuurenpihlaja.5 uu us HIEKKLTIKKO, 1 kpl asfaltti ajos last LIUKUMÄKI, 1 kpl IOINIHEINÄ nii gra eus 45 us 7astetta pe KEINUITUIM, 2 kpl 7 GRNIITTIMUURI toimintapaikan toim inta pa PENKKI vapaa ajokork max. kaltevu 13 us pitu ikan 3.2 KEINUTELINE, 1 kpl PYLVÄPIHLJ PURPPURHEIINGERVO 'LITTLE DEVIL' i LIPPUTNKO PYÖRÄTELINE LITURI kivituhka VRUTEINEEN, 1 kpl PYLVÄPIHLJ PURPPURHEIINGERVO 'LITTLE DEVIL' H= LITURI ITUTUKUMPRE LIUKUMÄKI 315 TOMUTUTELINE, 2 kpl V KIIPEILYVERKKO, 1 kpl NURMIKKO NURMIKKO kivi kivituhka KIIPEILY ja KUNTOILU asfaltti PENKKI IOINIHEINÄ VIII tireuna TUOLIT 7.5 graniit OLEKELU ja LEIKKI ivi POLKUPYÖRÄT V TUOLI ROKORI asfaltti TOMUTU 1 HEIINGERVO VUORIMÄNTY POLKUPYÖRÄT VIII VÄLINE J VRUTE GRNIITTIMUURI 4, 2 ko m ri o u mpa mp sa ark are aje nla itu n OY HELINGIN OMPRI unak NURMIKKO TUOLIT asfaltti ITUTUKUMPRE PYLVÄPIHLJ PURPPURHEIINGERVO 'LITTLE DEVIL' Lovis eholm inkuja Lovis eholm sgrän den ITUTUKUMPRE GRNIITTIMUURI ITUTULUEILL, sä POLKUPYÖRÄT NURMIKKO tireuna svk 7.5 ITUTUKUMPRE graniit muuntamon poistoilma TURV-LUT PUULITURI toimintap ivi aikan niitt T lte pelastus tien gra 3. ka 45.5 KIVITUHK 13 m leveys 6 a.5 FLTTI pa pa 7 pituus inta va 7 4.1 163 iittire 164 PILVIKIRIKK IMUJÄTEEM 1. KERROKE 7 gran NURMIKIVI 4. leveys 35 4, EN K 1 VI VI 2 NURMIKKO Kapte en Kapte i undma nin K n un atu dman s Gata OOM HEK KLTM Kapteeni undmaninkatu 1-3 VI7.5 PIKKUPUU tai YKITTÄIPEN, istutettava 1639 JO 4. LEHTIPUU, istutettava LP Tulipa 'Purissima', tulppaani VI 425 Tulppaanit istutetaan kurjenpolvien sekaan. 4 VUORIMÄNTY iki igg Venu en k Ve sen K nu s G uja rän d ajo li 54 PYLVÄPIHLJ PURPPURHEIINGERVO 'LITTLE DEVIL' 2 PENHNHIKKI 'MNGO TNGO' PYLVÄPIHLJ PURPPURHEIINGERVO 'LITTLE DEVIL' 275,3 VUORIMÄNTY 4.5 VIII PENHNHIKKI 'MNGO TNGO' PYLVÄPIHLJ PURPPURHEIINGERVO 'LITTLE DEVIL' Tasokoordinaatisto: R-Gk25 Korkeusjärjestelmä: N2 VUORIMÄNTY FLÖ RNTVEHNÄ ITTI D RENNUKDE I 5.6 XII 4 3 NN KU 1 2m UUNNITTELUL piha- ja puistosuunnittelu hannam hentinen TONTTI NO 163 MITTV 1:2 PÄIVÄMÄÄRÄ 11.6.216 PIIRUTUKEN NUMERO ulevardi 3 22, 12 Helsinki p. 5 528 115 hanna.hentinen@maisematiimi.fi HNN HENTINEN suunnitteluhortonomi 369- VIII 2 V OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9 1 1 315 43 KORTTELI/TIL PIH- J ITUTUUUNNITELM LUTV LUONNO hanna hentinen 5 N OMPRID piha- ja puistosuunnittelu IN G KUPUNGINO RÄ PIIRUTUKEN IÄLTÖ 2 H P D OMPRI J KORTTELI 163 PYLVÄPIHLJ PURPPURHEIINGERVO 'LITTLE DEVIL' VUORIMÄNTY 1632 KEP OOITE LOVIENHOLMINKUJ, HELINKI V FLÖJT PYLVÄPIHLJ PURPPURHEIINGERVO 'LITTLE DEVIL' VI 7. Fo Fo rtun rtu anp na sti olku ge n r HELINGIN UMIOIKEU HO FORTUN 4.5 pp/h Pr H NK E E LO T U 2.6.216 R KKITEH TITOIM I TO LHDELM & MHLMÄKI
OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9 OMPRI IJINTIKVIO
poistamista. puolella ulkovaipan kokonaisääneneristävyyden tulee olla vähintään luvun osoittama määrä. 1 ap/22 k-m2 JV, JÄTEVEILIITTYMÄ: LIITOKORKEU LIN LIITOKORKEU - ~.7 (laskettu) PDOTUKORKEU ~.45 (laskettu) JV LP KPTEENI UNDMNIN KTU VJ KL 3.8 1639 HV, HULEVEILIITO: LIITOKORKEU ~1.61 (laskettu) LIN LIITOKORKEU ~1.61 (laskettu) PDOTUKORKEU ~3.45 (laskettu) HV HV LJH IMUJÄTELIITO 1 JV, JÄTEVEILIITTYMÄ: LIITOKORKEU LIN LIITOKORKEU - ~.32 (laskettu) PDOTUKORKEU ~.78 (laskettu) JV HV, HULEVEILIITO: LIITOKORKEU ~1.61 (laskettu) LIN LIITOKORKEU ~1.61 (laskettu) PDOTUKORKEU ~3.45 (laskettu) 24, VI 25 15 1 ajo 8 HEK KLTM / 1796 m2 KPTEENI UNDMNIN KTU 1-3 6 VI 325 PELTUUTO 4.1 li 24, OMPRENLITURI UMPRKJEN 35 d VI 38 li 15 VI POLKU- PYÖRÄT OY HELINGIN OMPRI VK P MUUNTMO POLKU- PYÖRÄT TOMUTU VK VK 163 H 5 VK GUTF WILHELM POLKU- PYÖRÄT VK VK VK P POLKU- PYÖRÄT VI 6 VIII 2 V VIII VI V HÄTÄPOITUMITIE LOVIEHOLMINKUJ LOVIEHOLMGRÄNDEN 3.2 HV HV, HULEVEILIITO: JV LIITOKORKEU ~1.5 (laskettu) LIN LIITOKORKEU ~1.5 (laskettu) PDOTUKORKEU ~3.28 (laskettu) JV, JÄTEVEILIITO: LIITOKORKEU ~1.78 (laskettu) LIN LIITOKORKEU ~1.78 (laskettu) PDOTUKORKEU ~2.83 (laskettu) 35 d PELTUUTO 32 d VI 7 1282 m2 LJH 3 VIII VI V VK POLKU- PYÖRÄT P VK 1.krs 3.8 ( autohalli 3.5) 2.krs 7.5 3.krs 1.5 4.krs 13.5 5.krs 16.5 6.krs 19.5 7.krs 22.5 8.krs 25.5 7. VK POLKU- PYÖRÄT POLKU- PYÖRÄT V V 5.4 li 1 32 15 32 d ajo PRIKI VENUKEN KUJ RIGGEN VENU GRÄND KL VJ IMUJÄTELIITO HV HV, HULEVEILIITO: LIITOKORKEU ~2.7 (laskettu) LIN LIITOKORKEU ~2.7 (laskettu) PDOTUKORKEU ~4.47 (laskettu) V HÄTÄPOITUMITIE JV, JÄTEVEILIITO: LIITOKORKEU ~2.6 (laskettu) LIN LIITOKORKEU ~2.6 (laskettu) PDOTUKORKEU ~3.65 (laskettu) HELINGIN UMIOIKEU HO FORTUN 4 V 9 1169 m2 3 JV LJH P VIII V V HÄTÄPOITUMITIE pp/h EMPIIRUTU 7. VI V XII VJ VIII VI VIII 5.6 HV HV, HULEVEILIITO: LIITOKORKEU ~3.95 (laskettu) LIN LIITOKORKEU ~3.95 (laskettu) PDOTUKORKEU ~5.7 (laskettu) FORTUNTIGEN VIII OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9
EMVMERKINNÄT J -MÄÄRÄYK H Y KL-1 VP LP W W/KL-1 suinkerrostalojen korttelialue. Erityisasumisen korttelialue. sumista palveleva yhteiskäyttöinen korttelialue. lue on rakennettava yhtenäisen suunnitelman mukaan. Yleisten rakennusten korttelialue. Hotelli- ja kylpylärakennusten korttelialue. Puisto. utopaikkojen korttelialue, jolle saa rakentaa yhdyskuntateknisen huollon verkostoja. Vesialue, jolle saa rakentaa kevyen liikenteen siltoja ja laitureita. Vesialueella sijaitseva korttelialue, jolle saa sijoittaa liike-, toimisto- ja ravintolalaivoja ja niitä palvelevia rakenteita. lueelle ei saa sijoittaa asumista. 1 1632 24, Kaupunginosan numero. Korttelin numero. Ohjeellisen tontin numero. Kadun, tien, katuaukion, torin, puiston tai muun yleisen alueen nimi. Korttelin tai korttelinosan nimi. Rakennusoikeus kerrosalaneliömetreinä. Roomalainen numero osoittaa rakennusten, rakennuksen tai sen osan suurimman sallitun kerrosluvun. Maanpinnan tai pihakannen yläpinnan likimääräinen korkeusasema. Ehdottomasti noudatettava kadun puoleisen räystäslinjan ylimmän kohdan korkeusasema. Rakennusala. Rakennusalan osa, johon on rakennettava vähintään kerrosalan osoittavan luvun verran liiketilaa, joka saadaan rakentaa asemakaavakarttaan merkityn kerrosalan lisäksi. Leq 66 d Rakennuksen ulkopuolinen päiväajan melutaso, jonka perusteella voidaan määrittää vaatimus ulkovaipan kokonaisääneneristävyydelle. Leikkialueeksi, erityisesti päiväkotikäyttöön varattu ohjeellinen alueen osa. Yhdyskuntateknistä huoltoa varten varattu alueen osa. Istutettava alueen osa. Istutettava puurivi. Puin ja pensain istutettava alueen osa. Katuaukio/tori. lueen osa, joka on rakennettava aukioksi. Pihakatu. Yleiselle jalankululle ja polkupyöräilylle varattu alueen osa, jolla huoltoajo on sallittu. Yleiselle jalankululle varattu alueen osa. 2 metriä kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Kaupunginosan raja. Korttelin, korttelinosan ja alueen raja. Osa-alueen raja. Ohjeellinen alueen tai osa-alueen raja. ajo yajo Katualueelta vähintään tasolle -,5 laskeva portaikko. Pihakannelle johtava ajoluiska, joka on sijainniltaan ohjeellinen. Pysäköintihalliin johtava ajoluiska, joka on sijainniltaan ohjeellinen. Yhteiskäyttötunneliin johtava ajoluiska, joka on sijainniltaan ohjeellinen. Kadun tai vesialueen ylittävä silta. Tunneli, jonka kohdalla ei saa louhia siten, että tunnelille aiheutuu haittaa. Ohjeellinen tontin raja. Risti merkinnän päällä osoittaa merkinnän poistamista. Nuoli osoittaa rakennusalan sivun, johon rakennus on rakennettava kiinni. Merkintä osoittaa rakennusalan sivun, jonka puolella ulkovaipan kokonaisääneneristävyyden tulee olla vähintään luvun osoittama määrä. lueelle saa rakentaa kalliotunneleita suurjännitteisiä sähkönsiirtojohtoja varten. Nihdinkanavan varrella, vesialueen rajalla on oltava vähintään 2 m leveä jalankulkuyhteys noin tasolla 1,5 m. Katualueen ja istutettavan tontin osan rajalle, tontin puolelle, on rakennettava vähintään 4 cm korkea luonnonkivimuuri, jonka tulee sisäänkäyntien kohdalla jatkua julkisivupintaan asti. Kaikissa kortteleissa tulee varautua muuntamotilan rakentamiseen, joka tulee sijoittaa tulvavesirajan yläpuolelle. Muuntamotilan saa sijoittaa - ja H-korttelialueille. Maaperän pilaantuneisuus on selvitettävä ja pilaantuneet alueet kunnostettava ennen rakentamiseen ryhtymistä. Pohjasedimentin pilaantuneisuus on selvitettävä alueilla, joilla on kaavan mukaisesta rakentamisesta johtuva ruoppaustarve. utohalleissa ei tarvitse rakentaa tontin rajaseiniä. Mikäli rajaseinää ei rakenneta, tulee eri tontteja käsitellä yhtenä kokonaisuutena riittävän turvallisuustason saavuttamiseksi. Lunta saa väliaikaisesti varastoida katuaukioilla ja puistossa sekä pihakatu- ja katualueilla siten, ettei välitön palo- ja pelastusturvallisuus vaarannu. Rakennuksen ja katualueen välinen tontin osa, jota ei ole merkitty istutettavaksi alueen osaksi tulee päällystää luonnonkivellä. Tontin osa, joka on merkitty aukioksi, tulee päällystää luonnonkivellä. Vesirakentamisessa tulee varmistaa riittävä syvän veden yhteys ompasaarensalmessa. - ja -korttelialueella: Rakennuksen kahdessa alimmassa kerroksessa saa olla liiketiloja ja julkisia palvelutiloja sekä kunnallistekniikkaa palvelevia tiloja. Harraste-, kokoontumis- ja muita vastaavia yhteistiloja tulee rakentaa asukkaiden käyttöön 1,5 % tontin kerrosalasta. Näistä 2/3 tulee sijoittaa alueelliseen palvelurakennukseen. Rakennuksen kaikkiin kerroksiin saa rakentaa asumista palvelevia yhteis-, varasto- ja huoltotiloja sekä teknisiä tiloja asemakaavakarttaan merkityn rakennusoikeuden lisäksi. aa kaikissa kerroksissa porrashuoneen 2 m2 ylittävää tilaa rakentaa asemakaavaan merkityn kerrosalan lisäksi, mikäli se lisää viihtyisyyttä ja parantaa tilasuunnittelua ja mikäli kukin kerrostasanne saa riittävästi luonnonvaloa. isääntulokerroksien yläpuolella olevissa kerroksissa tästä johtuva rakennusoikeuden ylitys ei kuitenkaan saa olla yhteensä enempää kuin 5 % asemakaavaan merkitystä kerrosalasta. Ylitys voi olla tätä suurempi, mikäli sillä saavutetaan erityistä hyötyä rakennus- tai asuntotyyppien kehittämisessä. Rakennuksen julkisivusta ulkonevat rakenteet, erkkerit ja parvekkeet saavat ulottua enintään 1 metrin istutettavalle alueen osalle. Katuun rajautuvilla julkisivuilla parvekkeet on tehtävä sisäänvedettyinä. Parvekkeet tulee lasittaa. Rakennuksen porrashuoneesta tulee olla yhteys läpi talon. Jokaiselle asemakaavakarttaan merkitylle tontille on ylimpään kerrokseen rakennettava sauna ja yhteistila sekä parveke/kattoterassi asukkaiden käyttöön. Tilat saadaan rakentaa asemakaavakarttaan merkityn kerrosalan lisäksi. On rakennettava pesula, jos tontilla on vähintään 25 asuntoa. Rakennusten julkisivujen on oltava paikalla muurattuja. Viereisten tonttien osa-alueiden julkisivujen aukotus ja väritys tulee erottua toisistaan. Rakennuksen ensimmäisessä maanpäällisessä kerroksessa sijaitsevan asuinhuoneen lattian tulee olla vähintään,5 metriä viereisen katutai puistoalueen tason pinnan yläpuolella. Rakennusrungon sisään on varattava riittävä tila H-korttelialueella sijaitsevan pysäköintihallin poistoilmakanavien johtamiseksi katolle. Jokaiseen kortteliin on rakennettava yksi korttelin yhteiskäyttöinen kierrätyshuone. Jokaisen tontin on liityttävä alueelliseen jätteiden putkikeräysjärjestelmään. Kullekin tontille tulee rakentaa yksi vähintään 1,2 m syvä, 1,8 m leveä ja 2,2 m korkea kadulle avautuva, ovellinen tila yhdyskuntateknisen huollon jakokaappeja varten, jossa ei saa olla alapohjaa. Tilan tulee mahdollistaa putkivedot vähintään 1, m kadunpinnan tason alapuolelta. Kortteleissa 1637 ja 1638 rakennusten perustukset tulee suunnitella siten, että kanavan rantamuurit voidaan kaivaa esiin avokaivannossa ja korjata rakennusten perustusten vaurioitumatta. Osa-alueilla, joilla on ehdottomasti noudatettava kadun puoleisen räystäslinjan ylimmän kohdan korkeusasema, tulee yhteis-, varasto- ja huoltotilat sekä tekniset tilat rakentaa kokonaisuudessaan osoitetun korkeusaseman alapuolelle. Kaikkien asuntojen tulee aueta kadulle tai puistoon lukuun ottamatta yli kahdeksan kerroksisia rakennuksia ja -korttelialuetta. Pihakatuun ja puistoon rajautuvalle istutettavalle alueen osalle tulee rakentaa maantasokerroksen asuntoihin liittyviä pihoja. H-korttelialueella: aa rakentaa kunnallisteknisiä johtoja. aa rakentaa autopaikkoja ja huoltotiloja viereisten korttelialueiden käyttöön pihakannen alle. Pihakannen päälle ei saa rakentaa autopaikkoja. PYÄKÖINTI utopaikkojen vähimmäismäärä on: suinkerrostalojen korttelialueella vähintään suurempi luvuista 1 ap/12k-m2 tai.6 ap/asunto. Kaupungin vuokra-asuntojen osalta 2 % pienempi kuin vastaavissa omistusasunnoissa. Erityisasumisen korttelialueella/opiskelijaasunnoissa 1 ap/4 k-m2. Erityisasumisen hankkeissa/senioriasuinnoissa 25 % pienempi kuin vastaavissa omistusasunnoissa. Erityisasumisen korttelialueella/muu erityisasuminen, tarve selvitetään tapauskohtaisesti. -korttelialueella: Mikäli tontti liittyy yhteiskäyttöautojärjestelmään, ja yhteiskäyttöautoille osoitetaan vähintään 4 % autopaikkojen vähimmäismäärästä, voidaan autopaikkojen kokonaismäärää pienentää 2 %. utopaikkojen määrä on: Kadunvarsiliiketilat ja ravintolat 1 ap/28-1 ap/22 k-m2 tai 1 ap/liiketila Päiväkoti 1 ap/38 k-m2-1 ap/32 k-m2 Hotelli/hotellikylpylä 1 ap/28 k-m2-1 ap/22 k-m2 Polkupyöräpaikat: Tontille sijoitettavien polkupyöräpaikkojen vähimmäismäärä on 1 pp/3 m2 asuntokerrosalaa. Näistä vähintään 75 % on sijoitettava rakennuksiin. Tontille sijoitettavien polkupyöräpaikkojen vähimmäismäärä on 2 pp/1 m2 liiketilaa. Tontille sijoitettavien polkupyöräpaikkojen vähimmäismäärä on 1 pp/15 asiakaspaikkaa ja,3 pp/työntekijä hotelli- ja kylpylärakennusten korttelialueella. Rakennettavista pysäköintipaikoista 4 % on mitoitettava liikuntaesteisille. Kunkin korttelin pihakannen alle tulee rakentaa yhteiskäyttöön nimeämättöminä vähintään 65 % asemakaavassa määrätyistä autopaikoista. Kukin tontti saa sijoittaa korttelikohtaisten autopaikkojen lisäksi autopaikkoja alueelliseen pysäköintilaitokseen. Pysäköintilaitoksen autopaikkoja saa sijoittaa kortteleihin 1633, 1634 ja 1636 enintään kolmeen kerrokseen. Mikäli tontti ei osallistu alueelliseen pysäköintilaitokseen, eikä toteuta asemakaavan edellyttämää autopaikkojen vähimmäismäärää, tulee autopaikkojen riittävyys osoittaa ennen korttelin 1636 alueellisen pysäköintilaitoksen rakennusluvan hyväksymistä. Tällä asemakaava-alueella korttelialueelle on laadittava erillinen tonttijako. OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9
OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9 NÄKYMÄ LOVIEHOLMINKUJN J KPTEENI UNDMNINKDUN KULMT HO FORTUN, HEK KLTM
OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9 NÄKYMÄ OMPRENLITURILT HEK KLTM,. OY HELINGIN OMPRENLITURI
OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9 NÄKYMÄ PRIKI VENUKEN KUJN J LOVIEHOLMIN KUJN KULMT. OY HELINGIN OMPRENLITURI, HO FORTUN, HEK KLTM
OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9 NÄKYMÄ IÄPIHLLE. OY HELINGIN OMPRENLITURI, HO FORTUN, HEK KLTM
LKELMT HEK KLTM KPTEENI UNDMNINKTU 1-3, 163 / 8 Rakennusoikeus Kerrosala suinkerrosalan ylitys ruttoala suinhuo- suntojen suntojen utopaikat Pyöräpaikat Pyöräpaikat (poikkeamispäätöksellä) neistoala lukumäärä keskipinta-ala / 1/12 kem2 / vaatimus / sisällä > 75% liike 1/22 kem2 suinkerrosalaa 575 kem2 619 kem2 359 kem2 858 brm2 548,5 htm2 87 kpl 58 m2 5,9-2% = 4,8 a193 176 Liikekerrosalaa vähintään 15 kem2 166 kem2 1 ap 65 % autohalliin Yhteistilat (kierrätys, imujäte, autohallin ajoluiska) 136 brm2 = 27 ap. UNTO OY HELINGIN OMPRENLITURI, 163 / 7 Rakennusoikeus Kerrosala suinkerrosalan ylitys ruttoala suinhuo- (poikkeamispäätöksellä) neistoala suinkerrosalaa 38 kem2 466 kem2 266 kem2 5364 brm2 3378 htm2 5 kpl 67,6 m2 33,9 ap. 13 18 Liikekerrosalaa vähintään 15 kem2 29 kem2 1 ap. 65 % autohalliin 22,6 ap. = 23 ap. HO FORTUN 163 / 9 Rakennusoikeus Kerrosala suinkerrosalan ylitys ruttoala suinhuo- (poikkeamispäätöksellä) neistoala suinkerrosalaa 3 kem2 4189 kem2 289 kem2 539 brm2 348 htm2 52 kpl 66,9 m2 34,9 ap 13 124 65 % autohalliin Varasto, käynti autohallin kautta 79 brm2 22,7 ap. = 23 ap. PYÄKÖINTIHLLI GUTF WILHELM, 163 / 5 utohalli (sis. muuntamon) 2155 brm2 yhteensä 73 ap. Poistoilmahormi tontilla 4 15 brm2 (sis. liikuntaesteiset 4% =3 ap.) LT YHTEENÄ 1345 kem2 14364 kem2 914 kem2 2118 brm2 1196,5 htm2 189 kpl 34 htm2 3 liikehuoneistoa 12246,5 htm2 OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9
HUONEITOLUTELO HELINGIN KUPUNGIN UNNOT OY, HEK KLTM KPTEENI UNDMNINKTU 1-3, 163 / 8 2.6.216 Kerros Huoneisto nro Tyyppi Pinta-ala h-m² Kerros Huoneisto nro Tyyppi Pinta-ala h-m² Kerros Huoneisto nro Tyyppi Pinta-ala h-m² 2.krs 1 4HK 83 2 1H 37,5 3 1H 37,5 4 3H 62 5 3H 69 26 4H 88,5 27 1H 35,5 28 1H 35,5 29 1H 35,5 3 2H 42,5 31 3H 71,5 56 5H 99 57 2H 45 58 2H 45 59 3H 72 6 4H 89 3.krs 6 4HK 83 7 1H 37,5 8 1H 37,5 9 3H 62 1 3H 69 32 4H 88,5 33 1H 35,5 34 1H 35,5 35 1H 35,5 36 2H 42 37 3H 71,5 61 5H 98,5 62 2H 45 63 2H 45 64 3H 71,5 65 4H 88,5 4.krs 11 4HK 83 12 1H 37,5 13 1H 37,5 14 3H 62 15 3H 69 38 4H 88,5 39 1H 35,5 4 1H 35,5 41 1H 35,5 42 2H 42 43 3H 71,5 66 5H 98,5 67 2H 45 68 2H 45 69 3H 71,5 7 4H 88,5 5.krs 16 4HK 83 17 1H 37,5 18 1H 37,5 19 3H 62 2 3H 69 44 4H 88,5 45 1H 35,5 46 1H 35,5 47 1H 35,5 48 2H 42 49 3H 71,5 71 5H 98,5 72 2H 45 73 2H 45 74 3H 71,5 75 4H 88,5 6.krs 21 4HK 83 22 1H 37,5 23 1H 37,5 24 3H 62 25 3H 69 5 4H 88,5 51 1H 35,5 52 1H 35,5 53 1H 35,5 54 2H 42 55 3H 71,5 76 5H 98,5 77 2H 45 78 2H 45 79 3H 71,5 8 4H 88,5 7.krs 81 1H 36 ei parveketta 82 2HK 49,5 83 2H 37,5 84 2H 54,5 8.krs 85 1H 36 ei parveketta 86 2HK 49 87 2H 54 yht. 548,5 OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9
HEK KLTM KPTEENI UNDMNINKTU 1-3, 163 / 6 PYÄKÖINTIHLLI GUTF VILHELM, 163 / 5 LIIKILT 1.krs Liiketila 15 Liiketila 44 yht. 149 PYÄKÖINTIHLLI GUTF VILHELM, 163 / 5 utohalli utohalli 2148 Muuntamo 12 yht. 216 YHTEITILT 1.krs Ulkoiluvälinevarastot (4 kpl) 151,5 Lastenvaunuvarastot (3 kpl) 4,5 Pesula 19 Kuivaushuoneet ( 2kpl) 23 Kerhotila 24,5 Pesulan ja kerhon eteistilat 19 iivoushuone 2,5 Talovarasto 4,5 aunaosasto 2 kpl 46 V / irtaimistovarasto 125,5 Irtaimistovarastot (2kpl) 161,5 8.krs aunaosasto 24 Yhteistila 13 yht. 654,5 TEKNI TILT 1.krs ähkö- ja teletilat 32,5 Lämmönjakohuone 18,5 Vesikatto IV-konehuoneet 93 yht. 144 KORTTELIN YHTEI TILT TONTILL 1 1.krs Kierrätyshuone 2 Imujätetila 33,5 yht. 53,5 OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9
3.8 KPTEENI UNDMNIN KTU 4.1 LIIKIL ULO- 11353 543 35515 1319 LJH TEKN. K1b PI 4. PLOKUNNN HYÖKKÄYTIE 225 6 pp 6 pp 4. 4.1 225 2 3.7 UVV 24pp LVV 3.7 635 628 12365 1398 IIV. EI6 U7b IRT.VR 146 VRU 3.7 P U3 IIV. / VRTO P ÄHKÖ EI12 MUUNTMO 3. LUIK 1:12.5 J 1855 kallistus 1:6 VUULKU EI 12 J 1414 3.5 V3 a 11775 IMUJÄTEHUONE alla venttiilihuone KIERRÄTYHUONE UVV LVV 182 42pp ÄHKÖ 42pp 58 58 U7a J 3.8 VUULKU LUIK 1:12.5 3.5 TELE 34725 UP 73 ap. (sis. 3 ap / inva) 3 mp. LUIK 1:12.5 26 3.8 3.8 KUIV. H. UVV PEUL U7b 4.1 EINEN iiv. 2215 25 3.5 J J / inva 68 pp KERHOTIL P 35 4.3 ULO- UVV 4.5 KUIV. H. ULO- ULO- ULO- 3.8 TELE ULO- 3.7 LIIKIL V3 b VUULKU 3.7 ULO- IIV. ULO- ULO- LUIK 1:12.5 LVV 4.3 TLO.VR. ÄHKÖ 1875 3.8VUULKU 3.95 LUIK 1:12.5 135111 TELE IIV. EI6 4.3 3.95 U7a U7b LUIK 1:12.5 45 EI6 INV- 225 UN 198 PUKUH. PUKUH. UN PEUH. PEUH. V/IRT.VR. U2c K1a P P 2515 568 4185 6765 IRT.VR. 1397 V3 b 1 5 HEK KLTM KPTEENI UNDMNINKTU 1-3, 163 / 6 1. KERRO OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9
17413 34885 1319 24995 K 7.5 38d V3 b 38d 225 11775 V4 38d 1 4HK 2 1H 38d 3 1H 4 3H K1a 143 HII PORRH. ULO U3 nousu 172,7 mm etenemä 27 mm yht. 22 nousua U1a V4 1752 VH U3 5632 5 3H 2195 V3 a 26 4H K1a ULO PORRH. nousu 168,2 mm etenemä 27 mm HII K1b yht. 22 nousua K1a UP 27 1H 28 1H 439 7.5 44 3535 29 1H V4 3 2H P 31 U1a 3H 35 HII ULO nousu 169 mm etenemä 27 mm yht. 21 nousua K1a K1b 142 38 PORRH. 7.5 56 5H 57 2H 58 2H V3 b V4 V4 59 3H 6 4H U3 2955 8195 568 832 568 4185 6765 225 11775 225 1 5 HEK KLTM KPTEENI UNDMNINKTU 1-3, 163 / 6 2. KERRO OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9
17413 34885 1319 1.5 219 24995 38d V3 b 38d V4 38d 118 38d 6 4HK 7 1H 8 1H 9 3H K 143 HII PORRH. ULO U3 nousu 166,6 mm etenemä 27 mm yht. 18 nousua U1a V4 1752 VH 1 3H 5632 225 V3 a 32 4H 1.5 ULO nousu 166,6 mm PORRH. etenemä 27 mm yht. 18 nousua HII U1a 33 1H 439 34 1H 3525 35 1H aukko 239 V4 36 2H 37 U1a 3H 71.5 m² 29995 HII ULO nousu 166,6 mm etenemä 27 mm yht. 18 nousua PORRH. U1a 142 1.5 38 U1a V4 61 5H V3 b V4 62 2H 63 2H 64 3H 65 4H U3 225 2955 8195 568 832 568 4185 6765 11785 225 1 5 HEK KLTM KPTEENI UNDMNINKTU 1-3, 163 / 6 3. - 6. KERRO OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9
1169 TLOTIK 69 IV.KONEHUONE 22.478 81 1HTK 82 2HK PORR UP K 2 HII VH 22.5 83 1H PORRH. ULO nousu 166,6 mm etenemä 27 mm yht. 18 nousua 84 2H TLOTIK 11785 225 1 5 HEK KLTM KPTEENI UNDMNINKTU 1-3, 163 / 6 7. KERRO J IV-KONEHUONE OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9
TLOTIK U1a 85 1H 86 2HK K / inva 1 PUKUH. 22 4 2 HII VH 4 25.5 K YHTEITIL UN P PORRH. PEUH. ULO nousu 166,6 mm etenemä 27 mm yht. 18 nousua 3 87 2H V4 U1a TLOTIK 11785 225 1 5 HEK KLTM KPTEENI UNDMNINKTU 1-3, 163 / 6 8. KERRO OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9
- R - R POI -POR - U - IKKU - U YHT - U IV-KONEHUONE 28.478 188 PORR TLOTIK TLOTIK 611 1 5 HEK KLTM KPTEENI UNDMNINKTU 1-3, 163 / 6 9. KERRO IV-KONEHUONE OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9
HUONEITOLUTELO HELINGIN KUPUNGIN UMIOIKEU OY, HO FORTUN 163 / 9 2.6.216 Kerros Huoneisto nro Tyyppi pinta-ala 2.krs 1 3HK 76 2 2H 45,5 3 2H 45,5 4 5H 12,5 21 1H 41,5 22 2H 42 23 3H 61 24 3H 8 52 2HK 57,5 3.krs 5 3HK 76 6 2H 44,5 7 2H 44,5 8 5H 12 25 4H 12,5 26 3H 8 27 2H 42 28 3H 6,5 29 3H 8 4.krs 9 3HK 76 1 2H 44,5 11 2H 44,5 12 5H 12 3 4H 12,5 31 3H 79,5 32 2H 42 33 3H 6,5 34 3H 8 5.krs 13 3HK 76 14 2H 44,5 15 2H 44,5 16 5H 12 35 4H 12,5 36 3H 79,5 37 2H 42 38 3H 6,5 39 3H 8 Kerros Huoneisto nro Tyyppi Pinta-ala h-m² 6.krs 17 3HK 76 18 2H 44,5 19 2H 44,5 2 5H 12 4 4H 12,5 41 3H 79,5 42 2H 42 43 3H 6,5 44 3H 8 7.krs 45 1H 41 46 2H 42 47 3H 6,5 48 3H 78,5 8.krs 49 1H 41 5 3H 6,5 51 3H 78,5 yht. 348 YHTEITILT 1.krs Ulkoiluvälinevarasto 97,5 Lastenvaunuvarastot (2 kpl) 28 Pesula 18 Kerhotila 12,5 Eteistilat 13,5 Kuivaushuoneet (2 kpl) 19,5 Irtaimistovarastot ( 3kpl) 116 V / Irtaimistovarasto 84 Talovarasto 6 iivoushuone 4 8.krs aunaosasto 26,5 Yhteistila 16 yht. 441,5 TEKNI TILT 1.krs ähkö- ja teletilat 12 Lämmönjakohuone 17 Vesikatto IV-konehuone 66 yht. 95 VRTOTILT utohalli Varastotila 65,5 OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9
UVV / YHTEINEN 5.4 IRT.VR. HII EI6-1398 V3 b 7934 38 pp 3485 U7b HL 14671 - RENNUKEN PLOLUOKK ON P1 - RENNU VRUTN KONEELLIELL POITOILMNVIHDOLL - PORRHUONEIDEN P-IKKUNT LUKI - UINHUONE VRUTN PLOVRO - IKKUNPENKIN LREUN ON 65 MM LT - UINHUONEITOJEN PRVEKKEIDEN KI YHTEIKÄYTTÖTEREILL MIN. 12 MM - UINHUONEITOJEN J YHTEITILOJEN K 1775 225 P P P HL 1472 V / IRT.VR 84. m² U7b V2 1 5 HO FORTUN 163 / 4 1. KERRO 1398 4.4 V3 b UVV 124 pp HYÖKKÄYTIE UTLLIIN U7b HL 4.4 Priki Venuksen kuja / INV 24 PEUL 21 4.2 KUIV.H. 4.2 EITIL 4.2 IIV. TELE UP PORRHUONE 26555 4.2 4.4 25 LUIK 1:12.5 3.5 HII LVV ÄHKÖ 4.2 LÄMMÖNJ. IRT. VR. 3.8 EI6 P VUULKU 4.4 ULO- 12mm 3.8 ULO- PORRHUONE 25 2 5 LUIK 1:12.5 ULO- 12mm 4.4 TLOVR. TELE LVV 5.23 - EI6 U1a EI6 IRT.VR V2 KUIV.H. P 1115 568 452 528 17 225 IMUJÄTEEM YHTEITIL 4.8 LUIK 1:12.5 LUIK 1:12.5 5 TEKN. 5.1 LUIK 1:12.5 4.2 4.4 3.8 K2c K2a P P P 29585 5.63 K.O KORTTELI/TIL T 1 OMPRI 163 9 RENNUTOIMENPIDE UUDIRENNU RENNUEEN NIMI J OOITE PRIKI VENUKEN KUJ 4, 54 HELIN TOKOORDINTTIJÄRJETELMÄ R-GK25 UUNNITTELIJN NIMI RINER MHLMÄKI YHTEYHENKILÖ MRITT KUKKONEN OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9 O P 2
TK VH HII 2955 4979 11775 225 V3 b 3485 14671 LUIK 1:2 U3 52 2HK U3b - RENNUKEN PLOLUOKK ON P1 - RENNU VRUTN KONEELLIELL POITOILMNVIHDOLL - PORRHUONEIDEN P-IKKUNT LUKI - UINHUONE VRUTN PLOVRO - IKKUNPENKIN LREUN ON 65 MM LT - UINHUONEITOJEN PRVEKKEIDEN KI YHTEIKÄYTTÖTEREILL MIN. 12 MM - UINHUONEITOJEN J YHTEITILOJEN LUIK 1:2 LUIK 1:2 JOLUIK 1:8 1775 225 U3b 21 1H 177 7.5 1472 K1a ULO 12mm nousu 168.2 mm etenemä 27 mm yht. 22 nousua 22 2H 1 5 P 11775 225 V7 V3 b U3 K1a V4 4 5H 3 2H ULO 12mm nousu 165 mm etenemä 27 mm yht. 2 nousua 26555 PORRH. VH 157 1332 7.5 HII U3 K 1 3HK V4 V7 PORRH. 283 832 568 452 528 17 2 2H P 24 3H U1a V4 23 3H 225 29585 K.O KORTTELI/TIL T 1 OMPRI 163 9 RENNUTOIMENPIDE UUDIRENNU RENNUEEN NIMI J OOITE HELINGIN UMIOIKEU OY / HO PRIKI VENUKEN KUJ 4, 54 HELI TOKOORDINTTIJÄRJETELMÄ R-GK25 UUNNITTELIJN NIMI RINER MHLMÄKI YHTEYHENKILÖ MRITT KUKKONEN OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9 O P 2 HO FORTUN 163 / 4 2. KERRO
11785 225 V3 b 25 4H V7 2955 113 - RENNUKEN PLOLUOKK ON P1 - RENNU VRUTN KONEELLIELL POITOILMNVIHDOLL - PORRHUONEIDEN P-IKKUNT LUKI - UINHUONE VRUTN PLOVRO - IKKUNPENKIN LREUN ON 65 MM LT - UINHUONEITOJEN PRVEKKEIDEN KI YHTEIKÄYTTÖTEREILL MIN. 12 MM - UINHUONEITOJEN J YHTEITILOJEN 1476 U1a V4 1 5 11785 225 V7 V3 b 1.5 U3 V4 8 5H 7 2H 26545 ULO 12mm 141 nousu 166.6 mm etenemä 27 mm yht. 18 nousua PORRH. VH 157 HII 6 2H U3 K 5 3HK V4 U1a V7 177 HII 1.5 ULO 12mm nousu 166.6 mm etenemä 27 mm yht. 18 nousua PORRH. 283 832 568 452 528 17 225 1471 145 29 3H U1a 26 3H V4 27 2H 28 3H U3 28815 784 OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9 K.O KORTTELI/TIL T 1 OMPRI 163 9 RENNUTOIMENPIDE UUDIRENNU RENNUEEN NIMI J OOITE PRIKI VENUKEN KUJ 4, 54 HELI TOKOORDINTTIJÄRJETELMÄ R-GK25 UUNNITTELIJN NIMI RINER MHLMÄKI YHTEYHENKILÖ MRITT KUKKONEN O P 2 HO FORTUN 163 / 4 3. - 6. KERRO
- RENNUKEN PLOLUOKK ON P1 - RENNU VRUTN KONEELLIELL POITOILMNVIHDOLL - PORRHUONEIDEN P-IKKUNT LUKI - UINHUONE VRUTN PLOVR - IKKUNPENKIN LREUN ON 65 MM LT - UINHUONEITOJEN PRVEKKEIDEN K YHTEIKÄYTTÖTEREILL MIN. 12 MM - UINHUONEITOJEN J YHTEITILOJEN 1785 225 VH U1a 177 45 1H ULO 12mm nousu 166.6 mm etenemä 27 mm yht. 18 nousua 22.5 46 2H V4 2965 PORRH. TLOTIK V7 47 3H 48 3H V4 U1a K.O KORTTELI/TIL 1 OMPRI 163 RENNUTOIMENPIDE UUDIRENNU RENNUEEN NIMI J OOITE HELINGIN UMIOIKEU OY / HO PRIKI VENUKEN KUJ 4, 54 HEL TOKOORDINTTIJÄRJETELMÄ R-GK25 1 5 HO FORTUN 163 / 4 7. KERRO UUNNITTELIJN NIMI RINER MHLMÄKI YHTEYHENKILÖ MRITT KUKKONEN OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9 O
- RENNUKEN PLOLUOKK ON P1 - RENNU VRUTN KONEELLIELL POITOILMNVIHDOLL - PORRHUONEIDEN P-IKKUNT LUKI - UINHUONE VRUTN PLOVRO - IKKUNPENKIN LREUN ON 65 MM LT - UINHUONEITOJEN PRVEKKEIDEN KI YHTEIKÄYTTÖTEREILL MIN. 12 MM - UINHUONEITOJEN J YHTEITILOJEN 1785 225 VH U1a P 177 HII 25.5 1 49 1H K ULO 12mm nousu 166.6 mm etenemä 27 mm yht. 18 nousua 25 22 / INV. YHTEITIL V8. PH UNOTO PORRH. 3 2965 V7 5 3H 51 3H V4 U1a K.O KORTTELI/TIL T 1 OMPRI 163 9 RENNUTOIMENPIDE UUDIRENNU RENNUEEN NIMI J OOITE PRIKI VENUKEN KUJ 4, 54 HELI TOKOORDINTTIJÄRJETELMÄ R-GK25 1 5 HO FORTUN 163 / 4 8. KERRO UUNNITTELIJN NIMI RINER MHLMÄKI YHTEYHENKILÖ MRITT KUKKONEN OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9 O P 2
- RENNUKEN PLOLUOKK ON P1 - RENNU VRUTN KONEELLIELL POITOILMNVIHDOLL - PORRHUONEIDEN P-IKKUNT LUKI - UINHUONE VRUTN PLOVRO - IKKUNPENKIN LREUN ON 65 MM LT - UINHUONEITOJEN PRVEKKEIDEN KI YHTEIKÄYTTÖTEREILL MIN. 12 MM - UINHUONEITOJEN J YHTEITILOJEN 69 IV-KONEHUONE PORR 1316 TLOTIK TLOTIK K.O KORTTELI/TIL T 1 OMPRI 163 9 RENNUTOIMENPIDE UUDIRENNU RENNUEEN NIMI J OOITE 1 5 HO FORTUN 163 / 4 9. KERRO IV-KONEHUONE TOKOORDINTTIJÄRJETELMÄ R-GK25 UUNNITTELIJN NIMI RINER MHLMÄKI YHTEYHENKILÖ P MRITT KUKKONEN 2 O OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9
HUONEITOLUTELO UNTO OY HELINGIN OMPRENLITURI, 163 / 7 2.6.216 kerros Huoneisto nro Tyyppi Pinta-ala Kerros Huoneisto nro Tyyppi Pinta-ala h-m² 2.krs 1 4H 92 2 3H 66,5 3 2H 45,5 4 2H 44,5 5 4H 94 26 3H 71 27 2H 44,5 28 2H 58,5 29 4H 85 3.krs 6 4H 95 7 3H 66,5 8 2H 45 9 2H 44,5 1 4H 93,5 3 4H 79,5 31 2H 44,5 32 2H 58,5 33 4H 85 4.krs 11 4H 95 12 3H 66,5 13 2H 45 14 2H 44,5 15 4H 93,5 34 4H 79,5 35 2H 44,5 36 2H 58,5 37 4H 85 5.krs 16 4H 95 17 3H 66,5 18 2H 45 19 2H 44,5 2 4H 93,5 38 4H 79,5 39 2H 44,5 4 2H 58,5 41 4H 85 Kerros Huoneisto nro Tyyppi Pinta-ala h-m² 6.krs 21 4H 95 22 3H 66,5 23 2H 45 24 2H 44,5 25 4H 93 42 4H 79,5 43 2H 44,5 44 2H 58,5 45 4H 85 7.krs 46 3H 72 47 1H 37 48 3H 74 8.krs 49 3H 72 5 3H 74 yht. 3378 LIIKILT 1.krs Liiketila 191 YHTEITILT 1.krs Ulkoiluvälinevarastot (2 kpl) 92,5 Lastenvaunuvarastot ( 2 kpl) 28 Irtaimistovarastot (2 kpl) 89 Pesula 2,5 Kerhotila 17,5 Eteistilat 13,5 Kuivaushuoneet ( 2 kpl) 22 V / Irtaimistovarasto 87 Talovarasto 4,5 iivoushuone 3,5 8.krs aunaosasto 24,5 Yhteistila 12,5 yht. 415 TEKNI TILT 1.krs ähkö- ja teletilat 14,5 Lämmönjakohuone 21,5 Vesikatto IV-konehuone 57,5 yht. 93,5 OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9
1398 16 1455 3.6 LIIKILT V3 b KK IRT.VR. P - RENNUKEN PLOLUOKK ON P1 - RENNU VRUTN KONEELLIELL LÄMMÖNTLTEENOTOLL VRUTU POITOILMNVIHDOLL - PORRHUONEIDEN P-IKKUNT LUKITN ÄHKÖIETI IÄÄNTULOKERROK - UINHUONE VRUTN PLOVROITTIMILL - IKKUNPENKIN LREUN ON 65 MM LTTIPINNT, LIN LREUN > 7 MM - UINHUONEITOJEN PRVEKKEIDEN KITEIDEN KORKEU LOPULLIEEN LTTIPI YHTEIKÄYTTÖTEREILL MIN. 12 MM - UINHUONEITOJEN J YHTEITILOJEN KYNNYKOOT EKÄ OVILEVEYD RMK - LIIKILT VRUTN TURV- J MERKKIVLITUKELL - LIIKILT VRUTN JUHEMMUTTIMILL 1 KPL / LIIKIL K 3.5 2615 1397 ULO- VRTIE ULO- ULO- U1a 3.6 3.7 PORRHUONE ULO- 3.7 EI6 ULO- 3.8 HII TELE TLOVR. LVV ÄHKÖ VUULKU EI6 UVV 54 pp. 22 LUIK 1:12.5 3.6 3.8 25 KERHOTIL KUIV.H ULO 3.8 12mm P KUIV.H IIV 188 TELE UVV HII IRT.VR. ÄHKÖ VUULKU ULO- EITIL PEUL 3.7 3.7 3.8 3.8 EI6 LVV LUIK 1:12.5 V2 U7c V2 V 1398 1153 14475 LJH U1a 54 pp. V2 1897 U3 3.9 225 TEKN. 4635 568 1115 P K.O KORTTELI/TIL TONTTI RENNULUVN TUNNU 1 OMPRI 163 7 RENNUTOIMENPIDE PIIRUTULJI UUDIRENNU RENNUEEN NIMI J OOITE PIIRUTUKEN IÄLTÖ OY HELINGIN OMPRENLITURI PJPIIRUTU 1. KERRO OMPRENLITURI 4, 54 HELINKI 1 5 3.2 TOKOORDINTTIJÄRJETELMÄ KORKEUJÄRJETELMÄ R-GK25 N2 UUNNITTELIJN NIMI TIEDOTO MUU PIIR. 2.6.216 3 RINER MHLMÄKI YHTEYHENKILÖ PÄIVÄY UUNN.L OMPREN MRITT KORTTELI KUKKONEN 163 / RK 5, 7-9 OY TEHTNKTU 29 15 HELINKI p. 1-315 43 w UNTO OY HELINGIN OMPRENLITURI, 163 / 3 1. KERRO
1398 16 1455 415 V3 b U3 5 4H V7 - RENNUKEN PLOLUOKK ON P1 - RENNU VRUTN KONEELLIELL LÄMMÖNTLTEENOTOLL VRUTUL POITOILMNVIHDOLL - PORRHUONEIDEN P-IKKUNT LUKITN ÄHKÖIETI IÄÄNTULOKERROK - UINHUONE VRUTN PLOVROITTIMILL - IKKUNPENKIN LREUN ON 65 MM LTTIPINNT, LIN LREUN > 7 MM - UINHUONEITOJEN PRVEKKEIDEN KITEIDEN KORKEU LOPULLIEEN LTTIPI YHTEIKÄYTTÖTEREILL MIN. 12 MM - UINHUONEITOJEN J YHTEITILOJEN KYNNYKOOT EKÄ OVILEVEYD RMK 38d V5 a K1a 7865 832 568 38d 38d 4d 44d U3 4 2H 3 2H V4 V5 a V5 a V4 7.5 156 HII 44d V5 b ULO 12mm nousu 172.7 mm etenemä 27 mm yht. 22 nousua 225 117 565 143 2 3H PORRH. U3 12 38d 225 1397 U3 38d 1 4H V7 29 4H V7 28 2H V4 K1b V5 a HII V5 a 38d K1a V4? ULO 12mm nousu 168.2 mm etenemä 27 mm yht. 22 nousua V5 a? 143 PORRH. 38d 156 4635 568 832 283 U3 27 2H 1 26 3H U3 K1a V7 V3 b 2 225 11775 1153 14475 K.O KORTTELI/TIL TONTTI RENNULUVN TUNNU 1 OMPRI 163 7 RENNUTOIMENPIDE PIIRUTULJI UUDIRENNU PÄÄPIIRUTU RENNUEEN NIMI J OOITE PIIRUTUKEN IÄLTÖ OY HELINGIN OMPRENLITURI PJPIIRUTU 2. KERR D OMPRENLITURI 4, 54 HELINKI 1 5 UNTO OY HELINGIN OMPRENLITURI, 163 / 3 2. KERRO TOKOORDINTTIJÄRJETELMÄ R-GK25 UUNNITTELIJN NIMI TIEDOTO RINER MHLMÄKI OMPREN YHTEYHENKILÖ KORTTELI 163 PÄIVÄY / UUNN.L 5, 7-9 MRITT KUKKONEN OY TEHTNKTU 29 KORKEUJÄRJETELMÄ 15 HELINKI p. 1-315 43 w N2 MUU PIIR 2.6.216 RK
D 1399 16 1445 415 V3 b U3 1 4H V7 - RENNUKEN PLOLUOKK ON P1 - RENNU VRUTN KONEELLIELL LÄMMÖNTLTEENOTOLL VRUTULL POITOILMNVIHDOLL - PORRHUONEIDEN P-IKKUNT LUKITN ÄHKÖIETI IÄÄNTULOKERROK - UINHUONE VRUTN PLOVROITTIMILL - IKKUNPENKIN LREUN ON 65 MM LTTIPINNT, LIN LREUN > 7 MM. - UINHUONEITOJEN PRVEKKEIDEN KITEIDEN KORKEU LOPULLIEEN LTTIPIN YHTEIKÄYTTÖTEREILL MIN. 12 MM - UINHUONEITOJEN J YHTEITILOJEN KYNNYKOOT EKÄ OVILEVEYD RMK G 38d V5 a 7865 832 568 38d 38d U3 4d 44d 9 2H 8 2H V4 U1a 44d V5 a V5 a V4 1.5 156 HII V5 b ULO 12mm nousu 166.6 mm etenemä 27 mm yht. 18 nousua 225 117 565 143 7 3H PORRH. U3 38d 225 1397 U3 38d V7 33 4H 6 4H V7 32 2H V4 U1a V5 a HII 38d V4 1.5 ULO 12mm 143 PORRH. 38d nousu 166.6 mm etenemä 27 mm yht. 18 nousua V5 a 4635 568 832 283 156 U3 31 2H V5 a 3 4H U3 V3 b V7 2 225 11785 1153 14465 K.O KORTTELI/TIL TONTTI RENNULUVN TUNNU 1 OMPRI 163 7 RENNUTOIMENPIDE PIIRUTULJI UUDIRENNU PÄÄPIIRUTU RENNUEEN NIMI J OOITE PIIRUTUKEN IÄLTÖ OY HELINGIN OMPRENLITURI PJPIIRUTU 3. KERRO D OMPRENLITURI 4, 54 HELINKI 1 5 UNTO OY HELINGIN OMPRENLITURI, 163 / 3 3. - 6. KERRO TOKOORDINTTIJÄRJETELMÄ KORKEUJÄRJETELMÄ R-GK25 N2 UUNNITTELIJN NIMI TIEDOTO OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9 MUUT RINER MHLMÄKI YHTEYHENKILÖ PÄIVÄY UUNN.L PIIR.N MRITT KUKKONEN 2.6.216 RK 3 OY TEHTNKTU 29 15 HELINKI p. 1-315 43 ww
- RENNUKEN PLOLUOKK ON P1 - RENNU VRUTN KONEELLIELL LÄMMÖNTLTEENOTOLL VRUTUL POITOILMNVIHDOLL - PORRHUONEIDEN P-IKKUNT LUKITN ÄHKÖIETI IÄÄNTULOKERROK - UINHUONE VRUTN PLOVROITTIMILL - IKKUNPENKIN LREUN ON 65 MM LTTIPINNT, LIN LREUN > 7 MM. - UINHUONEITOJEN PRVEKKEIDEN KITEIDEN KORKEU LOPULLIEEN LTTIPI YHTEIKÄYTTÖTEREILL MIN. 12 MM - UINHUONEITOJEN J YHTEITILOJEN KYNNYKOOT EKÄ OVILEVEYD RMK 2189 ULO VH 12mm 143 V4 HII nousu 166.6 mm etenemä 27 mm yht. 18 nousua U1a U1a LKOVI 48 2H 38d PORRH. 22.5 38d 47 1H 46 3H V7 225 11785 K.O KORTTELI/TIL TONTTI RENNULUVN TUNNU 1 OMPRI 163 7 RENNUTOIMENPIDE PIIRUTULJI UUDIRENNU PÄÄPIIRUTU RENNUEEN NIMI J OOITE PIIRUTUKEN IÄLTÖ OY HELINGIN OMPRENLITURI PJPIIRUTU 7. KERR D OMPRENLITURI 4, 54 HELINKI 1 5 UNTO OY HELINGIN OMPRENLITURI, 163 / 3 7. KERRO TOKOORDINTTIJÄRJETELMÄ R-GK25 UUNNITTELIJN NIMI TIEDOTO RINER MHLMÄKI OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9 YHTEYHENKILÖ PÄIVÄY UUNN.L MRITT KUKKONEN OY TEHTNKTU 29 KORKEUJÄRJETELMÄ 15 HELINKI p. 1-315 43 w N2 MUU PIIR 2.6.216 RK
- RENNUKEN PLOLUOKK ON P1 - RENNU VRUTN KONEELLIELL LÄMMÖNTLTEENOTOLL VRUTUL POITOILMNVIHDOLL - PORRHUONEIDEN P-IKKUNT LUKITN ÄHKÖIETI IÄÄNTULOKERROK - UINHUONE VRUTN PLOVROITTIMILL - IKKUNPENKIN LREUN ON 65 MM LTTIPINNT, LIN LREUN > 7 MM. - UINHUONEITOJEN PRVEKKEIDEN KITEIDEN KORKEU LOPULLIEEN LTTIPI YHTEIKÄYTTÖTEREILL MIN. 12 MM - UINHUONEITOJEN J YHTEITILOJEN KYNNYKOOT EKÄ OVILEVEYD RMK 2189 P UP ULO VH 12mm 143 V4 HII 25.5 PORRH. 24 INV 295 nousu 166.6 mm etenemä 27 mm yht. 18 nousua 171 K U1a 11785 U1a 5 2H 3 V8 1. TLOUN. YHTEITIL 49 3HK PH 38d 38d 225 K.O KORTTELI/TIL TONTTI RENNULUVN TUNNU 1 OMPRI 163 7 RENNUTOIMENPIDE PIIRUTULJI UUDIRENNU PÄÄPIIRUTU RENNUEEN NIMI J OOITE PIIRUTUKEN IÄLTÖ OY HELINGIN OMPRENLITURI PJPIIRUTU 8. KERR D OMPRENLITURI 4, 54 HELINKI 1 5 UNTO OY HELINGIN OMPRENLITURI, 163 / 3 8. KERRO TOKOORDINTTIJÄRJETELMÄ R-GK25 UUNNITTELIJN NIMI TIEDOTO RINER MHLMÄKI OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9 YHTEYHENKILÖ PÄIVÄY UUNN.L MRITT KUKKONEN OY TEHTNKTU 29 KORKEUJÄRJETELMÄ 15 HELINKI p. 1-315 43 w N2 MUU PIIR 2.6.216 RK
- RENNUKEN PLOLUOKK ON P1 - RENNU VRUTN KONEELLIELL LÄMMÖNTLTEENOTOLL VRUTUL POITOILMNVIHDOLL - PORRHUONEIDEN P-IKKUNT LUKITN ÄHKÖIETI IÄÄNTULOKERROK - UINHUONE VRUTN PLOVROITTIMILL - IKKUNPENKIN LREUN ON 65 MM LTTIPINNT, LIN LREUN > 7 MM. - UINHUONEITOJEN PRVEKKEIDEN KITEIDEN KORKEU LOPULLIEEN LTTIPI YHTEIKÄYTTÖTEREILL MIN. 12 MM - UINHUONEITOJEN J YHTEITILOJEN KYNNYKOOT EKÄ OVILEVEYD RMK 1342 UP PORR TLOTIK 28.463 611 IV-KONEHUONE K.O KORTTELI/TIL TONTTI RENNULUVN TUNNU 1 OMPRI 163 7 RENNUTOIMENPIDE PIIRUTULJI UUDIRENNU PÄÄPIIRUTU RENNUEEN NIMI J OOITE PIIRUTUKEN IÄLTÖ OY HELINGIN OMPRENLITURI PJPIIRUTU 9. KERR D OMPRENLITURI 4, 54 HELINKI J IV-KONEHUONE 1 5 UNTO OY HELINGIN OMPRENLITURI, 163 / 3 9. KERRO J IV-KONEHUONE TOKOORDINTTIJÄRJETELMÄ R-GK25 UUNNITTELIJN NIMI TIEDOTO OMPREN RINER KORTTELI MHLMÄKI 163 / 5, 7-9 YHTEYHENKILÖ PÄIVÄY UUNN.L PIIR MRITT KUKKONEN 2.6.216 RK OY TEHTNKTU 29 KORKEUJÄRJETELMÄ 15 HELINKI p. 1-315 43 w N2 MUU
N NN IE T OKU PL KKÄY HYÖ EI 6 TLO.VR. EI 6 4. PI EI 9 V3 a U7b :2 K 1 LUI JO P EI 6 ULO TÄVÄ KÄY mm 12 2.5 ULO TÄVÄ KÄY mm 12 VUULKU 3.8 UIK 1:1 L 2.5 EI 6 3.5 375 :12.5 K 1 LUI EI 6 EI 9 EI 6 EI 6 9 1252 :1 K 1 LUI ÄHKÖ U7a TELE EI 6 VUULKU LVV 475 EI 6 UP 3.8 J U3 J 3.5 73 ap. (sis. 3 ap / inva) 3 mp. MUUNTMO EI 9 EI 12 EI 12 U7a ULO LUIK 1:12.5 3.5 J VUULKU 3.7 J 255 J IIV. P - RENNUKEN PLOLUOKK ON P1 - UTLLI VRUTN UTOMTTIELL PLOILMOITTIMELL - UTLLI VRUTN KÄIMMUTTIMILL 1 KPL / 3 M2) - UTLLI VRUTN TURV- J MERKKIVLITUKELL J IRT.VR. 8 TTI TON 9 TTI TON P U7b EI 9 EI 9 UVV U7b J EI 9 16 J 25 P LUIK 1:12.5 ULO 3.5 HII J P VUULKU IRT.VR. EI6 3.7 U7b 3.5 U7b HII UP ÄHKÖ VUULKU OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9 - ULO- 3.8 KUIV.H. 124 pp HYÖKKÄYTIE UTLLIIN U7c 375 LUIK 1:12.5 UVV PYÄKÖINTIHLLI GUTF VILHELM, 163 / 5 1. KERRO J J P P 3.5 LUIK 1:12.5 3.8 VUULKU EI 6 ULO 375 H NK E E LO T U 2.6.216 R KKITEH TITOIM I TO LHDELM & MHLMÄKI
1 1G 2 4 4 295 2 8. krs 255 1F 1 4 4 1 1D 4 1D 7. krs 225 2 6. krs 195 2 5. krs 165 4. krs 135 3. krs 15 5 2. krs 75 5.5 6 4.3 7 JULKIIVUMTERILIT 1. Paikalla muurattu tiili, eri värejä,,, D, E, F,G 2. Parvekelasitus 3. Graafinen betoni 4. Maalipinta, eri värejä,, 5. Maalattu pelti 6. Maalattu kuitusementti /. Paasikivi Graniitti VÄRIKOODIEN ELITY (TIIL: TIILERI) = vaaleankeltainen, ahara = kellertävän valkoinen, Fenix = vaaleanharmaa, Light Grey D = tummanharmaa, Laava Rob E = keskiharmaa, Tuhka Lusto F = tumma punakirjava, Liekki G = harmaan valkoinen, laska OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9 JULKIIVU ITÄÄN, HO FORTUN J HEK KLTM KPTEENI UNDMNINKTU 1-3
3253 1 295 8. krs 255 1F 2 4 1 4 1D 4 1 1E 4 2 7. krs 225 6. krs 195 5. krs 165 4. krs 135 3. krs 15 5 2. krs 75 6 4 6 3 7 JULKIIVUMTERILIT 1. Paikalla muurattu tiili, eri värejä,,, D, E, F,G 2. Parvekelasitus 3. Graafinen betoni 4. Maalipinta, eri värejä,,, D 5. Maalattu pelti 6. Maalattu kuitusementti /. Paasikivi Graniitti VÄRIKOODIEN ELITY (TIIL: TIILERI) = vaaleankeltainen, ahara = kellertävän valkoinen, Fenix = vaaleanharmaa, Light Grey D = tummanharmaa, Laava Rob E = keskiharmaa, Tuhka Lusto F = tumma punakirjava, Liekki G = harmaan valkoinen, laska OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9 JULKIIVU LÄNTEEN, HEK KLTM KPTEENI UNDMNINKTU 1-3 J UNTO OY HELINGIN OMPRENLITURI
3253 3124 295 2 2653 5 8. krs 2575 8. krs 255 7. krs 225 1D 4 4 1 1E 2 4 1 1F 235 7. krs 235 6. krs 1 6. krs 195 5. krs 164 5. krs 165 4. krs 134 4. krs 135 3. krs 14 3. krs 15 5 2. krs 74 2. krs 75 4 4.3 35 7 3 6 6 5 JULKIIVUMTERILIT 1. Paikalla muurattu tiili, eri värejä,,, D, E, F,G 2. Parvekelasitus 3. Graafinen betoni 4. Maalipinta, eri värejä,,, D 5. Maalattu pelti 6. Maalattu kuitusementti /. Paasikivi Graniitti VÄRIKOODIEN ELITY (TIIL: TIILERI) = vaaleankeltainen, ahara = kellertävän valkoinen, Fenix = vaaleanharmaa, Light Grey D = tummanharmaa, Laava Rob E = keskiharmaa, Tuhka Lusto F = tumma punakirjava, Liekki G = harmaan valkoinen, laska OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9 JULKIIVU PJOIEEN, HEK KLTM KPTEENI UNDMNINKTU 1-3
1 1 295 2 1E 4 1F 1 1D 8. krs 255 9 7. krs 225 6. krs 195 5. krs 165 4. krs 135 3. krs 15 2. krs 75 3 6 4D 1. krs 38 JULKIIVUMTERILIT 1. Paikalla muurattu tiili, eri värejä,,, D, E, F,G 2. Parvekelasitus 3. Graafinen betoni 4. Maalipinta, eri värejä,, 5. Maalattu pelti 6. Maalattu kuitusementti /. Paasikivi Graniitti VÄRIKOODIEN ELITY (TIIL: TIILERI) = vaaleankeltainen, ahara = kellertävän valkoinen, Fenix = vaaleanharmaa, Light Grey D = tummanharmaa, Laava Rob E = keskiharmaa, Tuhka Lusto F = tumma punakirjava, Liekki G = harmaan valkoinen, laska OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9 JULKIIVU ELÄÄN, UNTO OY HELINGIN OMPRENLITURI J HO FORTUN
TITE 295 1 5 2693 8. krs 235 1 235 255 4 7. krs 225 6. krs 195 6. krs 195 5. krs 165 7. krs 165 4. krs 135 4. krs 135 3. krs 15 3 5 3. krs 15 2. krs 75 6 7 Korttelipiha 6 2. krs 75 1. krs 38 1. krs 38 1. PIKLL MUURTTU TIILI, ERI VÄREJÄ:,,,D,E,F 2. PRVEKELITU 3. GRFINEN ONI 4. MLIPINT, ERI VÄREJÄ,,, D 5. MLTTU PELTI 6. MLTTU KUITUEMENTTILEVY VÄRIKOODIEN ELITY (TIIL:TIILERI) = VLEN KELTINEN, HR = KELLERTÄVÄN VLKOINEN, FENIX = VLENHRM, LIGHT GREY D = TUMMNHRM, LV RO E = KEKI HRM, TUHK LUTO F = TUMM PUNIRJV, LIEKKI G = HRMNVLKOINEN, LK 1 5 LEIKKU -, HEK KLTM KPTEENI UNDMNINKTU 1-3 OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9
3293 1F 235 235 1 1D 6. krs 195 5. krs 165 4. krs 135 3. krs 15 3 3 2. krs 75 6 Korttelipiha 7 6 1. krs 38 1. PIKLL MUURTTU TIILI, ERI VÄREJÄ:,,,D,E,F 2. PRVEKELITU 3. GRFINEN ONI 4. MLIPINT, ERI VÄREJÄ,, 5. MLTTU PELTI 6. MLTTU KUITUEMENTTILEVY VÄRIKOODIEN ELITY (TIIL:TIILERI) = VLEN KELTINEN, HR = KELLERTÄVÄN VLKOINEN, FENIX = VLENHRM, LIGHT GREY D = TUMMNHRM, LV RO E = KEKI HRM, TUHK LUTO F = TUMM PUNIRJV, LIEKKI G = HRMNVLKOINEN, LK 1 5 LEIKKU -, HEK KLTM KPTEENI UNDMNINKTU 1-3 OMPREN KORTTELI 163 / 5, 7-9
5 3293 1 295 TONTTI 6 TONTTI 4 1E 235 6. krs 195 5. krs 165 4. krs 135 3. krs 3 5 3 15 6 Korttelipiha 7 6 2. krs 75 44 1. krs 38 1 5 LEIKKU -, HO FORTUN 1. PIKLL MUURTTU TIILI, ERI VÄREJÄ:,,,D,E,F 2. PRVEKELITU 3. GRFINEN ONI 4. MLIPINT, ERI VÄREJÄ,, 5. MLTTU PELTI 6. MLTTU KUITUEMENTTILEVY VÄRIKOODIEN ELITY (TIIL:TIILERI) = VLEN KELTINEN, HR = KELLERTÄVÄN VLKOINEN, FENIX = VLENHRM, LIGHT GREY D = TUMMNHRM, LV RO E = KEKI HRM, TUHK LUTO F = TUMM PUNIRJV, LIEKKI G = HRMNVLKOINEN, LK OMPREN KORTTELI 1 OMPRI 163 4/ 5, 7-9 K.O KORTTELI/TIL TONTTI RENNULUVN RENNUTOIMENPIDE UUDIRENNU RENNUEEN NIMI J OOITE HELINGIN UMIOIKEU OY / HO FORTUN H N K E E L O TPRIKI UVENUKEN KUJ 4, 54 HELINKI2.6.216 TOKOORDINTTIJÄRJETELMÄ R-GK25 N2 PIIRUTULJI PÄÄPIIRUTU PIIRUTUKEN I LEIKKU - JULKIIVU LÄ KORKEUJÄRJET UUNNITTELIJN NIMI TIEDOTO RINER MHLMÄKI YHTEYHENKILÖ PÄIVÄY UUNN.L MRITT KUKKONEN RK