Kymenlaakson Liitto. Kymenlaakson maakuntaohjelma

Samankaltaiset tiedostot
Kymenlaakson Liitto. Luovien alojen näkökulmaa maakuntauudistuksessa Mia Hämäläinen

Kymenlaakson maakuntakaava Maakuntakaavan sisältö ja tavoitteet

Kymenlaakson Liiton julkaisuluettelo

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen

Kymenlaakson Liitto. Alueelliset innovaatiot ja kokeilut - AIKO. MYR Aluekehitysjohtaja Jussi Lehtinen

Uudenmaan painotukset EAKR-hakuun

Miten maakuntakaavoituksella vastataan kasvukäytävän haasteisiin

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Kymenlaakson Liitto. Maakuntavaltuustoseminaari Jatkuva liikennejärjestelmätyö

Kainuun kehittämisen näkymiä Pentti Malinen Kainuun liitto

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä!

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus

Miten maakuntaohjelmaa on toteutettu Pohjois-Savossa. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI

Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus. Mikko Väisänen

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä

KYMENLAAKSON LIITTO Regional Council of Kymenlaakso

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus. Seutuhallitus

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi

Rakennerahastokausi Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari , Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. osallistuminen. Hanna Perälä, liikenne- ja viestintäministeriö Kuntamarkkinat 12.9.

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

Tampereen kaupunkiseudun ilmastoriskityöpaja Tervetuloa, Päivi Nurminen

Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet

AIKO-hankelomake. Hankkeen toteuttaja:kymenlaakson ammattikorkeakoulu Kyamk Oy ( alkaen Xamk Oy)

Pirkanmaan uuden ympäristöohjelman toteutus

LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Aluekehittäminen ja TKIO

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus

Tulossuunnittelu Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten. Seutuhallitus

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa


Maakuntaohjelma Matkailu yksi Keski-Suomen kehittämiskärjistä

POKAT maakuntaohjelman ensimmäisen vuoden toteuma

Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus

Syksyn 2019 rakennerahastohaun ylimaakunnalliset teemat Itä- ja Pohjois-Suomessa

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa

Kymenlaakson maakuntaohjelma

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen

KAINUUN SUUNNITELMIEN JA OHJELMIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄ

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

Maakuntaohjelma

Kestävää kasvua ja työtä ohjelma Maakuntavaltuusto Jussi Lehtinen

Keski-Suomen kasvuohjelma

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö

Maaseudun kehittämisohjelma

Etelä Suomen näkökulmasta

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Rakennerahastokauden valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla

Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI JA MAAKUNTAKAAVAN TARKISTAMINEN

ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN

MAAKUNTAVALTUUSTO MAAKUNTAHALLITUS TOIMIALUE: ALUEKEHITYS TOIMIALUE: SOTEPELA. TOIMIALUE: KONSERNIPALVELUT - Oikeus-, resurssi- ja tietopalvelut

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintäministeriö

Oma Häme. Tehtävä: Maakunnan tehtäviin liittyvät kansainväliset asiat ja yhteydet. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Maakuntaohjelma

SATAKUNNAN ALUE-ENNAKOINNIN TOIMINTAMALLIN UUDISTAMINEN SATAKURSSI -HANKE

Aluekehitysrahoitus. Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala

AJANKOHTAISTA ALUEIDENKÄYTÖSTÄ Paula Qvick

KYMENLAAKSON MAAKUNTAOHJELMA

MAAKUNTASTRATEGIAN PROSESSIKUVAUS

Maakunnan suunnittelujärjestelmä

tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo

Kestävää kasvua ja työtä EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. valmistelu. Sabina Lindström

Länsi-Suomen ESR-haku Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus)

TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2)

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan

Ohjelmakausi

TRAFI sidosryhmätapaaminen

ESR -hakuinfo. Alueellinen ESR haku

Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07) Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012

Kymenlaakson energia- ja ilmastostrategiatyö alustava strategialuonnos

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Pohjois-Savon liikennepäivät Osastopäällikkö Kirsi Pulkamo

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus

OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. myös uudella ohjelmakaudella?

KOTKAN-HAMINAN SEUDUN STRATEGINEN YLEISKAAVA. Seutufoorumi Kehittämismallit ja linjaratkaisun pohjustus

Aluekehityksen tilannekuvan ja valtion ja maakuntien aluekehittämiskeskustelujen 2018 valmistelu. Alueiden uudistumisen neuvottelukunta

Etelä-Pohjanmaan liitto

Kansainvälisyys maakunnissa. Siru Korkala

Kotkan Höyrypanimo, kokoustila 206, Metsontie 41, Kotka. 55 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta...

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. laatiminen. Hanna Perälä

SAAVUTETTAVUUDEN PARANTAMINEN JA TÄRKEIMMÄT LIIKENNEHANKKEET POHJOIS-SAVO. Paula Qvick MKV

Transkriptio:

Kymenlaakson Liitto Kymenlaakson maakuntaohjelma 2018-2021

Maakuntaohjelman aikataulu Maakuntahallitus 21.8.2017 Lausuntokierroksella 29.9. asti Yleisötilaisuudet: Kotka 13.9. ja Kouvola 14.9. MYR ja valtuustoseminaari 17.10. Maakuntahallitus 20.11. Maakuntavaltuusto 4.12. 2

Maakuntaohjelman laadinnassa huomioitavia linjauksia, strategioita ym. 17.11.2017 Työ- ja elinkeinoministeriön kirje maakuntien liitoille 9.11.2016 Valtakunnalliset alueiden kehittämisen painopisteet 2016-2019, valtioneuvosto EU:n ja Suomen Itämeri-strategia Alueelliset innovaatiot ja kokeilut (AIKO) -toimenpiteet ja -suunnitelmat Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen strategiset tavoitteet ja suunnitelmat Kymenlaakson Älykkään erikoistumisen strategia RIS3 Kokonaismaakuntakaava 2040 tavoitteet sekä voimassa olevien vaihemaakuntakaavojen tavoitteet Väestö- ja työpaikkasuunnite Kymenlaakson Luonnonvarastrategia 2020 Kymenlaakson Ilmasto- ja energiastrategia 2020 Kymenlaakson kuntien ja seutukuntien elinkeinostrategiat Kymenlaakson Liikennejärjestelmästrategia ja liikennejärjestelmäsuunnitelmat EU:n rakennerahasto-ohjelmat Kaakkois-Suomen maaseutuohjelma ENI- ohjelma Kymenlaakson ympäristökasvatus -strategia Kaakkois-Suomen alueellinen metsäohjelma Maakuntaohjelmien vertaisarvioinnin tulokset Kymenlaakson terveys- ja liikuntastrategia 2014-2020 Kotkan-Haminan seudun matkailustrategia vuoteen 2020 Kouvolan matkailun master plan ja investointistrategia 2025 Kaakkois-Suomen alueellinen metsäohjelma 2016-20 3

Nykytila-analyysi Kymenlaakso tänään Väkiluku, koulutus, ikärakenne, aluetalous, työpaikat, työlliset ja työttömyys, vähähiilinen talous ja ympäristön kestävä kehitys Tulevaisuuden näkymät ja skenaariot Kymenlaakson strategia 2040 Kymenlaakson aluerakenne 2040 4

Maakuntaohjelma 2018-2021 Läpileikkaavat teemat Kestävä kehitys Kansainvälisyys Toimintalinjat Liiketoimintaympäristö Asuin- ja kulttuuriympäristö Osaamis- ja innovaatioympäristö Liikenneyhteydet ja liikennejärjestelmä 5

Liiketoimintaympäristö Tavoitteena luoda maakuntaan uutta liiketoimintaa olemassa oleviin yrityksiin sekä mahdollistaa edellytyksiä uusien yritysten syntymiselle Toimenpiteinä edistetään esim: ulkomaisten yritysten sijoittumista innovaatioiden kaupallistamista ja investointeja Kymenlaaksoon pk-yritysten kansainvälistymistä ja palvelutason nostamista erityisesti matkailutoimialalla kasvuhakuisten yritysten rahoituksen saatavuutta biotuotteiden (biomateriaalit, biokemikaalit ja yhdisteet, bioenergia) kehittämistä ja kaupallistamista, ravinteiden kierrätystä maakunnan sisällä ja sitä tukevien tutkimus- ja kehityshankkeiden edistämistä kiertotaloutta ja alan osaamisen kehittämistä edellytysten luomista sähköautojen, biokaasun ja muiden biopolttoaineiden liikennekäytön lisäämiseksi älykkäiden ja ympäristöystävällisten pakkausten kehittämistä cleantech-alan kehittämistä puurakentamisen ja komposiittituotteiden kehittämistä maahanmuuttajien integrointia yhteiskuntaan ja työmarkkinoille alueen vetovoiman, imagon ja vahvuuksien kehittämistä 6

Asuin- ja kulttuuriympäristö Tavoitteena taloudellisen, ekologisen, sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden kehittäminen ja yhdyskuntarakenteen eheyttäminen Toimenpiteinä edistetään esim: yhdyskuntarakenteen eheyttämistä kaupunkiympäristöjen vetovoimaisuutta (tapahtumat, arkkitehtuuri, saavutettavuus) rannikko-meri vuorovaikutuksen kehittämistä kaupunki-maaseutu vuorovaikutuksen kehittämistä Kymijoen ja saariston virkistys- ja matkailukäytön kehittämistä luonnon moninaiskäytön edellytysten luomista elinkeinoelämän toimintaedellytysten yhdyskuntarakenteellista kehittämistä kantaväestön ja maahanmuuttajien välisen vuorovaikutuksen lisäämistä etnisten suhteiden parantamiseksi alueen vesistöjen virkistyskäytön edistämistä ja puhtaiden vesien säilyttämistä tietoisuutta kulttuuriympäristöistä ja niiden arvoista 7

Osaamis- ja innovaatioympäristö Tavoitteena aikaansaada vetovoimainen, toimiva innovaatioekosysteemi, joka houkuttelee ulkopuolista huippuosaamista, -osaajia ja yrityksiä Toimenpiteinä edistetään esim: koulutusviennin edistämistä kansainvälisten osaajien houkuttelemista ja heidän verkostoidensa hyödyntämistä uudenlaisten oppimisympäristöjen kehittämistä väestön koulutustason nostamista elinikäisen oppimisen tukemista työelämän ulkopuolella olevien työ- ja toimintakyvyn parantamista työ- ja koulutusurien sukupuolenmukaisen eriytymisen lieventämistä monimuoto- ja muuntokoulutusta oppisopimuskoulutusta yrittäjyyskasvatusta kv palveluvalmiuksien kehittämistä cleantech-osaajien saamista maakuntaan sekä alan tietoisuuden lisäämistä ja riskeihin varautumista 8

Liikenneyhteydet ja liikennejärjestelmä 17.11.2017 Tavoitteena sujuvat ja turvalliset henkilöliikenteen matkat ja elinkeinoelämän kuljetukset mahdollistaen ulkomaan kaupan kustannustehokkaat ja luotettavat yhteydet. Toimenpiteinä edistetään esim: Kuljetusketjujen ja niihin liittyvien pääväylien sujuvuuden kustannustehokkuuden kehittämistä Kv. yhteyksien ja rajatoimintojen sujuvuuden ja luotettavuuden parantamista Pääväylien sekä keskeisen alemman verkon toimivuuden varmistamista Työpaikkojen ja palvelukeskittymien saavutettavuuden parantamista asukkaiden ja matkailun näkökulmasta Joukkoliikenteen toimintaedellytysten parantamista Jalankulkua, pyöräilyä ja muuta arkiliikuntaa ja joukkoliikennettä edistävien toimintatapojen ja toimenpiteiden edistämistä 9

Rahoitus Rahoitusarvio on alustava EU:n rahoituskehyksestä 2020- ei tietoa Oletettavasti EU-rahoituksen volyymi laskee 10

Lausuntokierrokselta lisättyä: Vastuut Kymenlaakson väestö- ja työpaikkasuunnitteiden esitystapa Luonnonympäristön huomioiminen Yhteistyön teemat ja suunnat Kestävän kehityksen tarkentaminen Kiertotalous ja maaseudun kehittäminen Kulttuuri ja liikunta osana asuinympäristöä Paljon konkreettisia lisäyksiä toimenpidematriisiin Pieniä detaljeja lisätty kautta linjan 11

Ympäristöselostus Toteaa mm: Ympäristönäkökohdat on huomioitu kattavasti Kestävä kehitys ohjelman poikkileikkaava teema Ei esitetä hankkeita, jotka vaikuttaisivat välittömän kielteisesti maakunnan ympäristön tilaan. Maakuntaohjelman kokonaisvaikutukset ovat sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä pääosin myönteisiä tai neutraaleja. 12

Lisätietoja: Maakuntaohjelma: Vs. aluekehitysjohtaja Toni Vanhala puh. 040 512 3356 Aluekehitysasiantuntija Mia Hämäläinen puh. 044 056 6566 Ympäristöselostus: Ympäristösuunnittelija Matti Konttinen puh. 044 747 8514 13